"Kristinuskoon ei voi vain päättää uskoa" (argumentti)

ApoWikistä
Versio hetkellä 9. syyskuuta 2024 kello 20.38 – tehnyt Samuli Koivisto (keskustelu | muokkaukset)

Argumentti on seuraava:

  1. Jumala edellyttää vilpittömän uskon pelastaakseen ihmisen
  2. Jumala on täydellisen hyvä ja haluaa kaikkien pelastuvan
  3. Uskomaan pystyminen ei ole tietoisesti päätettävissä. Ihminen ei pysty vaikuttamaan siihen, mistä hänen mielensä vakuuttuu
Johtopäätös: Tällaista Jumalaa ei loogisesti voi olla olemassa.

Premissit 1 ja 3

Mihin pitää vilpittömästi uskoa pelastuakseen?

Joonan kirjan niiniveläisillä näyttää olleen (Joona 3:5-10) usko siihen, että:

  1. He ovat eläneet pahoilla teillään ja tehneet vääriä tekoja.
  2. Ihmisten on huudettava Jumalaa täysin voimin, käännyttävä pahoilta teiltään ja hylättävä väärät tekonsa.
  3. ”Ehkä Jumala silloin luopuu aikomuksestaan, leppyy ja antaa hehkuvan vihansa laantua, ja me pelastumme.” (Joona 3:9)

Yllä olevassa on laki ja evankeliumi tiiviissä muodossa:

  1. Tiedän tehneeni väärin
  2. En voi itse pelastaa itseäni vaan minun on turvauduttava Jumalan armoon ja hylättävä pahat tieni
  3. Silloin Jumala antaa armonsa ja pelastaa ihmisen.

Ongelma ei ole siinä, että vilpittömät ihmiset eivät kykenisi muodostamaan uskomusta siitä, että ovat syntisiä, että on heidän mielivaltaansa korkeampi moraalilaki tai että langennut ihminen ei voi itseään pelastaa. Ongelma on siinä, että vilpillinen ihminen ei halua myöntää tätä.

Jeesuksen ristinkuolema tekee tämän myöntämisestä langenneelle ja vilpilliselle ihmiselle helpompaa: oman syyllisyyden häpeä estää ihmistä myöntämästä totuutta, mutta itsensä uhraava rakkaus ja tuomion poistaminen avaa tien ulos umpisolmusta.

Näin ollen vilpittömän uskon määritelmä ei ole tiettyjen dogmien pitäminen totena, vaan vilpitön moraalinen nöyrtyminen ja katuminen Jumalan edessä.

Tästä edelleen seuraa, että vaikka ihminen ei (ainakaan suoraan ja laajasti) kykenisi vaikuttamaan uskomuksiinsa (premissi 3), ihminen kykenee vaikuttamaan moraalisiin asenteisiinsa ja tekoihinsa.

Edelleen pitää uskoa Jumalaan

Mutta usko Jumalaan ei ole erillinen dogmi, josta pitäisi vakuuttua, vaan ihmisen luontaisesti muodostama uskomus.

Ateistinen uskontotieteilijä Jesse Bering kertoo kirjassaan Jumalvaisto (The God Instinct, 2011), kuinka hän seitsemän vuotta vanhana oli rikkonut naapurinsa arvostaman muistoesineen. Peitelläkseen syyllisyyttään, hän vannoi Jumalan nimeen, ettei ollut hajottanut tätä esinettä. Vaikka hänelle ei ollut kotona opettu mitään Jumalan rangaistuksesta tai synnistä, eikä heillä ollut Raamattuakaan kotona, Bering kuvaa, että hänellä oli viikkojen ajan vaikeuksia nukkua ja hän kadotti ruokahalunsa. Muutamaa päivää myöhemmin hän sai tikun käteensä ja piti tätä Jumalan rangaistuksena.

Kun Bering oli teini-ikäinen, hänen äitinsä sairastui syöpään ja tämän seurauksena Beringillä oli kokemus Jumalan epäsuosioon joutumisesta ja omien syntiensä tuomasta rangaistuksesta. Tämä siitäkin huolimatta, ettei Bering uskonut Jumalaan, ja hän tiesi, että äidin sairaudelle on biologinen selitys. Edelleen Bering kertoo, että hänen uskontotieteellistä tutkimustaan motivoi löytää syy vaistomaiselle jumaltietoisuudelle ja Jumalan rangaistuksen pelolle.

Bering ei ole ainoa, jolla on vastaavia havaintoja. Esimerkiksi tunnettu filosofi Jean-Paul Sartre kertoo lapsuudessaan tulitikkuleikkien takia polttaneensa pienen ryijyn. Kun hän oli peittämässä tuhotyönsä jälkiä, hän koki kuinka Jumala katsoi häntä. Hän tunsi tämän päänsä sisällä ja käsissään ja alkoi pilkata Jumalaa. Tämän jälkeen hän ei enää vastaavaa tuntenut, mutta myöhemmälläkin iällä koki vähintään ajoittain olevansa kutsuttu, luojalta tullut. 1

Uskontotietelijä Justin Barret kertoo tanskalaisen kollegansa Frederickin viisivuotiaasta tyttärestä Annasta, joka viisivuotiaan tavoin kyselee monia asioita, kuten miksi sataa jne. Annen vanhemmat antavat vain tieteeseen perustuvia maallisia vastauksia, eivätkä viittaa Jumalaan. Kerran kuitenkin Anne oli kysynyt vanhemmiltaan, onko Jumala luonut maailman. Fredrick vastasi tähän aluksi, ettei maalimaa ole luotu, vaan että se on ollut aina olemassa. Annelle tämä vastaus ei kuitenkaan kelvannut, joten Fredrick vastasi uudelleen toteamalla kauan sitten olleesta suuresta alkuräjähdyksestä. Tähän Anna oli todennut, että Jumalan täytyi olla hämmentynyt.

Annen tapaus on sopusoinnussa kehityspsykologisten tutkimusten kanssa, joiden mukaan lapset ovat luontaisesti uskovia. Yksi tapa saada tietoa lasten luonnollisista uskomuksista on tutkia kuuromykkien lasten selvityksiä siitä, mitä he uskoivat maailmasta ennen kuin oppivat kommunikoimaan. Esimerkiksi 19 kuukauden ikäisenä kuuroutunut ja sokeutunut Helen Keller kertoi, että hän lapsena vaistomaisesti kysyi itseltään, kuka on luonut kaiken. Vastaavaa kertoo myös kuuromykkä Theophilus Hope d'Estrella, joka kertoo varhaislapsuudessaan päätyneensä ilman sanoja käsitykseen, jonka mukaan kaikella on luojansa, joka on suuri ja voimakas. Luoja leikkii heittämällä auringon taivalle joka aamu ja ottamalla sen takaisin joka ilta. Hänen mukaansa Jumala sytytti tähdet taivaalle samassa tarkoituksessa, kuin me sytytämme kaasuvalot. Tuuli kuvasi Jumalan tunteita, kylmä tuuli hänen vihaansa ja lämmin tuuli hänen iloaan.

Lapsilla on monia luontaisia uskomuksia, kuten että 1+1 = 2, kappaleet liikkuvat suoraviivaisesti ja että ihmisillä on tajuinen mieli. Brittiläisiä ja amerikkalaisia lapsia koskevan tutkimuksen perusteella Kelemen2 päättelee, että lapset luonnostaan uskovat maailman olevan tarkoituksenmukaisesti järjestynyt. Tutkijoiden mukaan usko luonnon tarkoituksenmukaisuuteen ja suunnitelmallisuuteen seuraa lasten älyllisistä kyvyistä, eikä uskonnollisesta kasvatuksesta. Edes uskonnolliset vanhemmat eivät opettaisi lapsilleen niin pitkälle luonnossa etenevää tarkoituksenmukaisuutta. Lasten mukaan kivet ovat teräviä esimerkiksi siksi, että eläimet voivat raapia niillä itseään. Jo noin vuodenikäiset ymmärtävät, että vain päämäärätietoinen olento voi luoda epäjärjestyksestä järjestystä ja lapsilla on luontainen taipumus ajatella, että maailma on tarkoitushakuisen suunnittelun ja luomistyön tulosta.3

Myöhäislapsuuteen asti lapset pitävät yliluonnollista luomista ohjaamatonta evoluutiota parempana selityksenä.4 Lasten jumalusko ei myöskään rajoitu pelkästään Jumalaan luojana, vaan lasten mukaan Jumala on kaikkitietävä, kaiken havaitseva ja erehtymätön.5

Lapset luovat myös eron ihmisten ja Jumalan kyvyille. Kolmivuotiaat olettavat, että kaikilla tietoisilla olennoilla on kaikkitietävyyden ja erehtymättömyyden piirteitä, mutta kypsyessään he oppivat, että ihmisillä ja eläimillä on henkisiä rajoitteita, mutta yleensä lapset eivät oleta, että Jumalalla olisi tällaisia rajoitteita. Viisivuotiaana lapset erottavat jo Jumalan superkyvyt ihmisten rajoittuneista kyvyistä.6 Ikänsä myötä lapset oppivat ymmärtämään ihmisten rajoitukset, mutta heillä pysyy teologisesti oikea käsitys Jumalan kaikkitietävyydestä.

Tieteen historioitsija Whilliam Whewellin mukaan ihmiset eivät päädy deduktiivisen päättelyn pohjalta ajattelemaan, että maailmankaikkeuden järjestyksen perusteella se on suunniteltu ja tarkoituksellinen, vaan että tähän päädytään havaintojen välittömän ja suoran vaikutelman perusteella.7

Siispä usko Jumalaan ei vaadi ylimaallisia temppuja, vaan sitä voi kuvata tehdasasetuksena. Ihan niin kuin sekin, että kun ihminen oppii ymmärtämään mitä sanat ”murha” ja ”väärin” tarkoittavat, hän ymmärtää, että murha on väärin. Tämä ei siis ole rinnastettavissa siihen, että ihmisen pitäisi vakuuttua jostakin Jumalan erityisesti ilmoittamasta dogmista ennen kuin voi pelastua, vaan riittää ettei aktiivisesti kapinoi tehdasasetuksiaan vastaan.

Toki jos Jumalan olemassaoloa vastaan on ylivoimaiset todisteet, niin sitten ihmisellä voisi olla ylivoimainen peruste olla uskomatta Jumalaan.

Jos kyseessä on sen sijaan asian suhteen epävarma ihminen, hänhän voi aina rukoilla agnostikon rukouksen: ”Rakas Jumala — jos olet olemassa — pelasta sieluni — jos minulla on sielu”

Mutta jos argumentti vaatii premissikseen sen, että ateisteilla on todellakin ylivoimaiset perusteet olla uskomatta Jumalaan, niin silloinhan argumentti seisoo tai kaatuu tämän premissin varassa.

Viitteet

  1. ^ (Sartre 1964: Words, Käänt. Irene Clephane. London: Penguin s. 65, sit. Bering 2011: s. 41)
  2. ^ Kelemen, D. ”Are Children 'Intuitive Theists'? Reasoning About Purpose and Design in Nature”, Phychological Science, vol. 15, ss. 295-301, 2004
  3. ^ Kelemen, D. & DiYanni, C. 2005: ”Intuitions About Origins: Purpose and Intelligent Design in Children's Reasoning About Nature”, Journal of Cognition and Development, vol 6, ss. 3-31
  4. ^ Evans, E. M., 2000: ”The Emergence of Belief About the Origins of Species in School-Aged Children”, Merrill Palmer Quarterly, vol. 46, ss. 221-54., Evans, E. M., 2001: ”Cognitive and Contextual Factors in the Emergence of Diverse Belief Systems: Creation Versus Evolution”, Cognitive Psychology, vol. 42, ss. 217-66.
  5. ^ Barret, J. L., 2007: ”Is the Spell Really Broken? Bio-Psychological Explanations of Religion and Theistic Belief”, Theology and Science 5 (1): 57-72.
  6. ^ Richert R. A. & Barrett, J. L. 2006: ”The Child's God and Cognitive Development”, The Encyclopedia of Spiritual Development in Childhood and Adolescence. Thousand Oaks, CA: Sage Publishing.
  7. ^ Whewell, sit. Plantinga, A.: Where the Conflict Really Lies: Science Religion & Naturalism. New York: Oxford University Press, 2011, s. 245