Kumoaja

Nykyisin tietoteoriassa vallitsevan maltillisen perustusteorian mukaan pätevät perususkomukset ovat tiedollisesti oikeutettuja ilman argumentteja. Niiden tiedollinen luotettavuus voi kuitenkin tulla kyseenalaistetuksi kumoajien (defeater) kautta.

Käsitteen merkitystä valaisee seuraavanlainen esimerkki. Oletetaan, että näet kaupassa pullon lähdevettä ja uskot sen sisältävän sitä mitä se väittääkin, eli puhdasta lähdevettä. Sen jälkeen kuitenkin luet lehdestä, että lähdeveden pullottamisessa on tapahtunut virhe ja lähdeveden sijaan pulloihin onkin joutunut jotakin muuta kirkasta nestettä. Tällöin tämä lehti-ilmoitus muodostaa kumoajan alkuperäiselle uskomukselle, että pullot sisältävät lähdevettä. Vaikka alunperin saatoitkin perustellusti uskoa pullojen sisältävän lähdevettä, tämän kumoajan valossa et enää voi perustellusti uskoa niin. Jonkin ajan kuluttua kuitenkin lehdessä ilmestyy uusi tiedonanto, jonka mukaan lehtijuttu lähdevesipullojen sisällöstä olikin virheellinen. Tämä uusi juttu muodostaa tällöin kumoajan alkuperäiselle kumoajalle. Alkuperäisen kumoajan kumoutuminen merkitsee sitä, että on taas mahdollista perustellusti uskoa alkuperäiseen uskomukseen, jonka mukaan pulloissa on lähdevettä. (Meeker 2002: 13.)

Yllä olevan esimerkin kumoajat ovat luonteeltaan kiistäviä kumoajia (rebutting defeater), jotka kiistävät perususkomuksen luotettavuuden. Kumoaja voi myös olla luonteeltaan tyhjäksi tekevä kumoaja (undercutting defeater), joka vie pohjan alkuperäisen uskomuksen luotettavuudelta. Seuraavana on esimerkki tyhjäksi tekevästä kumoajasta. Tehdashallissa valmistetaan laitteita, jotka näyttävät punaisilta. Saat kuitenkin kuulla, että laitteita valaistaan infrapunasäteillä, joiden avulla tulee mahdolliseksi nähdä pienen pienet säröt laitteissa ja että tämä säteily saa laitteet näyttämään punaisilta. Tämän tiedon valossa et voi enää perustellusti pitää laitteita punaisina, vaikka ne näyttävät punaisilta. (Pollock 1986: 37 ss.; Plantinga 2000: 359.)

Kumoajat voivat kyseenalaistaa perususkomuksen järkevyyden, ja tehdä näin perususkomukseen pitäytymisen järjenvastaiseksi. Tässä tapauksessa kumoajaa kutsutaan rationaalisuuden kumoajaksi. Toisaalta kumoaja voi kohdistua alkuperäisen uskomuksen tiedollisiin takeisiin ja tehdä sen totuuden kyseenalaiseksi, jolloin sitä kutsutaan tiedollisten takeiden kumoajaksi (warrant-defeater). (Plantinga 2000: 359.)

Tietty uskomus tai argumentti voi toimia kumoajana vaikka se ei olisikaan tosi tai pätevä. Riittää kun ihminen pitää sitä totena tai pätevänä. Tässä yhteydessä on erotettava toisistaan sisäinen ja ulkoinen rationaalisuus. Sisäinen rationaalisuus koskee henkilön uskomusten ja kokemusten yhtenäisyyttä ja johdonmukaisuutta. Ulkoinen rationaalisuus koskee kyseisten uskomusten ja kokemusten vastaavuutta todellisuuden kanssa. Tietty argumentti tai näkökohta voi muodostua henkilölle tiedolliseksi kumoajaksi, vaikka kyseinen kumoaja olisi itsessään järjenvastainen tai todellisuuden vastainen. Olennaista on se, pitääkö henkilö kyseistä argumenttia tai näkökohtaa järjenvastaisena tai tiedollisesti kyseenalaisena. (Plantinga 2000: 360.)

Kumoaja saa aina merkityksensä suhteessa henkilön uskomusten ja kokemusten yleiseen rakenteeseen. Jos henkilö uskoo Jumalaan, mutta uskoo samalla, että kärsimyksen olemassaolo on loogisesti yhteensopimaton rakastavan ja kaikkivaltiaan Jumalan olemassaolon kanssa, niin viime mainittu uskomus muodostaa kumoajan hänen uskolleen Jumalaan. Viime mainittu uskomus toimii hänelle kumoajana, vaikka se sisältääkin loogisen virheen: itse asiassa hyvän Jumalan olemassaolo ei ole loogisessa ristiriidassa sen kanssa, että maailmassa on kärsimystä. Virheellisyydestään huolimatta se toimii hänelle kumoajana ja saattaa hänet tiedolliseen ristiriitaan. Olennaista on, ettei hän ymmärrä tämän argumentin sisältävän loogista virhepäätelmää, vaan hän kuvittelee sen olevan loogisesti pätevä. Tietty argumentti voi olla kumoaja suhteessa tietyn henkilön uskomusten ja kokemusten rakenteeseen olematta sitä suhteessa jonkun toisen henkilön uskomusten ja kokemusten rakenteeseen. Koska kulttuurissamme on monia kristinuskon vastaisia uskomuksia, jotka ovat saaneet lähes itsestäänselvyyden aseman, ne voivat toimia kumoajana tietyn henkilön uskolle Jumalaan, jos hän ei pysty näkemään näihin uskomuksiin sisältyviä virhepäätelmiä.

Philip L. Quinn (2002) argumentoi, että usko Jumalaan ei voi olla pätevä perususkomus useille teisteille, koska tälle uskolle on olemassa monia kumoajia kuten maailmassa olevaan kärsimykseen perustuva argumentti Jumalan olemassaoloa vastaan sekä niin sanotut projektiiviset ateistiset teoriat, joiden mukaan usko Jumalaan on seurausta siitä, että ihmiset projisoivat itselleen rakastavan ja huolehtivan isä-Jumalan selvitäkseen uhkaavassa ja julmassa maailmassa. Näistä kärsimyksen olemassaoloon perustuva argumentti on kiistävä kumoaja ja projektiiviset teoriat ovat tyhjäksi tekeviä kumoajia.

Kärsimyksen ongelmaan perustuvalle kumoajalle on kuitenkin olemassa kumoajan kumoajia, joita käsitellään tarkemmin sivulla Kärsimyksen ongelma.