Teologinen realismi
Teologiseksi tai teistiseksi realismiksi kutsutaan näkemystä, jonka mukaan Jumala on todella olemassa oleva olento, joka on luonut maailmankaikkeuden.
Realistisesta teistisestä näkökulmasta on luonnollista olettaa, että inhimillisen kielen ilmaisut soveltuvat Jumalasta puhumiseen. Koska kaikkivaltias olento on luonut universumin, ihmisen, inhimillisen mielen kategoriat ja kyvyn käyttää kieltä, hän tuskin loi inhimillisen mielen kategorioita sellaisiksi, että ihmisen olisi mahdotonta puhua Luojasta tai ajatella häntä. Luultavampaa on, että luomistyön yhtenä tarkoituksena oli tehdä mahdolliseksi vuorovaikutus ihmisen ja Jumalan, ihmisen ja maailman ja eri ihmisten välillä.
Cambridgen yliopiston kirjallisuuden professori George Steiner (1929–) argumentoi, että inhimillinen kulttuuri edellyttää teististä perustaa. Kielellisen ilmaisun, keskustelun ja kriitiikin varaan rakentuva kulttuuri edellyttää luottamusta siihen, että sanojen avulla on mahdollista ilmaista maailmaa koskevia tosiasioita.
Historiaa ei olisi olemassa sellaisena kuin sen tunnemme, sen enempää kuin uskontoa, metafysiikkaa, politiikkaa tai estetiikkaa sellaisena kuin olemme ne eläneet, ilman perustavaa luottamusta ja uskoa - - sanan ja maailman suhteeseen. Ainoastaan tämän luottamuksen valossa voi olla merkityksen historiaa tai vastaavasti historian merkitystä. (Steiner 1991: 89.)
Sanojen varaan rakentuva kulttuuri menettäisi merkityksensä, jos sanat eivät onnistuisi ilmaisemaan mitään todellisesta maailmasta. Lukiessamme tekstiä, kuunnellessamme musiikkia ja nauttiessamme taiteesta oletamme niiden merkitsevän jotakin. Tämä edellyttää, että sanalla ja todellisuudella on suhde, jolle on olemassa jokin riittävä selitys. Riittävä selitys on Steinerin mukaan vain Jumalan läsnäolo maailmassa ja hänen luomistyönsä, joka asettaa sanan ja todellisuuden merkitykselliseen suhteeseen. Näin ihminen joutuu kosketuksiin läsnä olevan Jumalan kanssa. Jumalan todellinen läsnäolo maailmassa ja hänen luomistyönsä on sekä tieteen että taiteen perustana. Tieteessä käytetyt käsitteet menettävät merkityksensä, jos sanan ja maailman suhteelta puuttuu merkityksellinen perusta. Kuitenkaan sanan ja maailman yhteensopivuutta ei voi lopullisesti todistaa; se on omaksuttava kokemuksen ja käytännön pohjalta. Käytämme sanoja tavalla, joka osoittaa meidän uskovan, että sanojen avulla onnistumme puhumaan maailman todellisista ominaisuuksista.
Nekin, jotka epäilevät sanojen kykyä ilmaista jotakin todellisuudesta, harvoin pidättyvät ilmaisemasta tätä vakaumustaan sanoin. Toisin sanoen, he uskovat sanojen pystyvän ilmaisemaan luotettavasti ainakin epäilyksen sanojen kyvystä ilmaista mitään luotettavasti.
Olettamukset perimmäisestä todellisuudesta ohjaavat kaikkien muiden tosiasioiden tulkintaa. Perustava kysymys koskee sitä, miksi yleensä on olemassa jotakin, sen sijaan että ei olisi olemassa mitään. Toinen perustava kysymys koskee todellisuuden järjestystä ja merkitystä. Voiko todellisuuden yksityiskohdilla olla merkitystä ilman että kokonaisuudella olisi merkitystä? Onko mielekästä olettaa ihmisen tiedon olevan luotettavaa, jos ihmisen älylliset kyvyt ovat täysin sattumanvaraisen kehityksen tulosta? George Steinerin mukaan on järkevää olettaa inhimillisen kielen tulkitsevan maailmaa luotettavasti vain, jos kaiken takana on persoonallinen Jumala, joka on läsnä universumissa:
[Tämä kirjoitus] esittää väitteen, että yhtenäinen ymmärrys siitä mitä kieli on ja miten kieli toimii, yhtenäinen selonteko inhimillisen puheen kyvystä viestiä merkitystä ja tunnetta, perustuu viime kädessä oletukseen Jumalan läsnäolosta. (Steiner 1991: 3.)
Teistin on luonnollista olettaa, että ihmisen perustavat intuitiot tarjoavat hänelle kosketuksen todellisuuteen. Kaikkivaltias, kaikkitietävä ja hyvyydessään täydellinen Luoja tuskin loisi omaksi kuvakseen olentoa, joka olisi täysin erotettu todellisuudesta. Jos ihmisen elämän tarkoituksena on tuntea Luojansa ja rakastaa häntä ikuisesti, ihmisellä täytyy olla perustavat valmiudet olla kosketuksissa itseään ympäröivään todellisuuteen.
Vaikka ihmisen kokemukset ja käsitteet soveltuvat saamaan luotettavaa tietoa Jumalasta, luotettavan tiedon saaminen ei ole itsestäänselvyys. Todellisuudessa on ulottuvuuksia, jotka ovat ihmisen ymmärryksen tavoittamattomissa. Jumalan olemuksessa on syvyyksiä, joita ihmisen ymmärrys ei pysty luotaamaan. Jumalasta on periaatteessa mahdollista saada luotettavaa tietoa, vaikka erehtymisen vaara on jatkuvasti olemassa. Jumalaa koskevan tiedon ongelmat eivät johdu siitä, etteivätkö ihmisen älylliset kyvyt olisi sopivia saamaan tietoa Jumalasta. Osittain ongelma liittyy ihmisen rajallisuuteen: äärellinen ihminen ei pysty luotaamaan ääretöntä Jumalaa. Toiseksi ongelma on eettinen: ihminen ei halua tuntea täysin hyvää ja kaikkivaltiasta olentoa, koska se paljastaisi hänen oman turmeluksensa. Siksi kristillisen teismin mukaan Jumalan on ilmoitettava itsensä sekä sanallisesti että henkilökohtaisesti, jotta hänet voitaisiin tuntea.
Teistiset realistit olettavat tavallisesti, että Jumala on ilmoittanut itsensä tavalla, joka tekee mahdolliseksi saada hänestä luotettavaa tietoa. Ilmoitusta pyritään tulkitsemaan huolellisesti, koska tarkoituksena on saada selville, millainen Jumala todella on. Jumalaa koskevien tulkintojen totuuden kriteeriksi ei voi asettaa mitään muuta kriteeriä, esimerkiksi sitä, miten hyvin erilaiset tulkinnat oletetusti palvelevat ihmiskunnan hyvinvointia. Luotettava käsitys ihmiskunnan hyvinvoinnin edellytyksistä edellyttää tietoa ihmisen olemuksesta, joka puolestaan edellyttää tietoa ihmisen alkuperästä. Realistien mukaan ei ole tarkoitus, että vapaasti luomme mielikuvan Jumalasta sen mukaan, mikä näyttäisi meidän mielestämme tuottavan hyviä yhteiskunnallisia seurauksia, vaan tarkoituksena on löytää totuus siitä, millainen olento Jumala on. Tähän tietoon perustuu myös tieto siitä, millainen olento ihminen on, koska ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Jumalaa koskevalla tiedolla on ajateltu olevan ainakin neljä lähdettä: luontainen jumalatietoisuus, kokemus Jumalan läsnäolosta, taiteellinen kokemus ja sanallinen ilmoitus
