Oslon-Utøyan verilöyly 2011
Norjalainen Anders Behring Breivik toteutti 22.7.2011 Oslossa ja sen lähistöllä hirvittävän veriteon ja rikoksen murhaamalla tarkoitushakuisen suunnitelmallisesti lähes 100 ihmistä. Teko on yksiselitteisen tuomittava ja inhimillisesti katsottuna täysin anteeksiantamaton.
Breivikiä on julkisuudessa luonnehdittu ”äärioikeistolaiseksi”, ”konservatiiviksi”, ”fundamentalistiksi” ja ”vakaumukselliseksi kristityksi”. Hänen on sanottu halunneen puolustaa länsimaisia kristillisiä arvoja kulttuurimarxismia ja islamia vastaan. Millaisia hyvänsä tämänsuuntaisia pyrkimyksiä hänellä lieneekään ollut, syyllistyi Breivik rikoksillaan ihmisyyttä vastaan täysin päinvastaisiin. Breivik näyttää olleen kulttuuriltaan kristitty mutta agnostikko ja liberaalipuolueen jäsen 1.
Terroristisella massamurhaamisella ei ole eikä ole ollut mitään tekemistä sen paremmin oikeistolaisuuden, konservatismin, länsimaisten arvojen kuin kristillisyydenkään kanssa.
Breivik on avannut kieroutunutta ajatusmaailmaansa hieman ennen veritekojaan internetissä julkaisemassaan 1500-sivuisessa kirjan kaltaisessa 2083 – A European Declaration of Independence -julistuksessaan, kirjailijanimellä Andrew Berwick. Nettikirja koostuu suurelta osin toisilta otetuista pitkistä lainauksista. Kulttuurimarxismin ja islamin lännenvastaisuuden aatehistoriaa kuvatessaan Breivik siteeraa sinänsä päteviä ja sellaisten todellisten akateemisten asiantuntijoiden kuten William Lindin, Bat Ye’orin, Robert Spencerin, Daniel Pipesin ja Bernard Lewisin kirjoituksia.
Mutta itse tuottamassaan tekstissä Breivik ajautuu oudoille harhateille opastaessaan lukijaansa al-Qaida -tyyppisten terroritekojen tekniseen toteuttamiseen ja joukkotuhoaseiden käyttöön. Hän kaavailee, miten eurooppalaiset nykyhallitukset tullaan tulevaisuudessa kaatamaan tukeutumalla Venäjän apuun. Hän pitää, käsittämätöntä kyllä, mahdollisena jopa yhteistyötä islamilaisten jihadistiterroristien kanssa. USA:ta Breivik ei pidä luotettavana eikä hän lopulta suhtaudu myönteisesti vapaaseen markkinatalouteenkaan, vaan kannattaa pohjoismaisen hyvinvointivaltion kevennettyä versiota. Kansallismielisiksi poliitikkoesikuvikseen ja oikeistolaisiksi roolimalleiksi Breivik mainitsee Churchillin ja von Bismarckin mutta myös Kiinan verisen diktaattorin Maon, jonka kommunistisuuden Breivik kyseenalaistaa. Nämä ajatukset eivät vaikuta kovin oikeistokonservatiivisilta. Breivik suosittelee maapallon väestömäärän pienentämistä erityisesti kehitysmaissa, kannattaa aborttia sairaiden sikiöiden kohdalla ja kaavailee jonkinlaista geneettistä manipulaatiota. Tällaiset eivät ole fundamentalistisen kristityn ajatuksia.
Vapaamuuraritaustainen Breivik onkin sen sijaan haaveillut jonkinlaisesta temppeliherrojen ritarikunnan innoittamasta ritariaatteesta, joka yhdistäisi Euroopan. Breivik on kokenut itsensä ”tuomiovaltaa hoitavaksi ritariksi” (justiciar knight). Breivik katsoo, että protestanttiset kirkot pitäisi lakkauttaa ja tulisi muodostaa yksi ristiretkihenkisen paavin johtama kirkko. Breivik siis tavallaan ihailee roomalaiskatolista kirkkoa. Mutta vain ulkonaisesti, rituaalis-esteettisesti. 1500-sivuisessa kirjassaan Breivik ei lausu mitään kristinuskon sisällöstä uskonopillisista kysymyksistä puhumattakaan. Tämä johtuu siitä, kuten Breivik suoraan useaan otteeseen sanoo, että hän ei itse ole kristitty missään uskonnollisessa mielessä, vaan vain kulttuurillisessa.
Breivik pitää tärkeänä erottaa kulttuurillinen kristillisyys uskonnollisesta kristillisyydestä. Kirjansa PDF -printtiversion sivulla 1307 hän kirjoittaa näin:
”Suurin osa niin sanotuista agnostikoista ja ateisteista Euroopassa ovat tietämättään kulttuurillisia konservatiivisia kristittyjä. Mikä siis erottaa kulttuurikristityt uskonnollisista? Jos sinulla on henkilökohtainen suhde Jeesukseen Kristukseen ja Jumalaan, olet uskonnollinen kristitty. Minulla itselläni ja monella kaltaisellani ei välttämättä ole henkilökohtaista suhdetta Jeesukseen Kristukseen ja Jumalaan. Me uskomme kuitenkin kristillisyyteen kulttuurillisena ja sosiaalisena identiteettinä ja moraalisena ohjelmana. Tämä tekee meistä kristittyjä.”
Breivik itse ei siis lainkaan väitä olevansa henkilökohtaisessa uskossa Jeesukseen Kristukseen.
Sivuilla 1344–1345 Breivik kirjoittaa:
”En aio teeskennellä olevani kovin uskonnollinen ihminen, sillä se olisi valetta. Olen aina ollut erittäin pragmaattinen ja saanut vaikutteita sekulaarista ympäristöstäni. Muistan, miten minulla oli tapana ajatella näin: ’uskonto on vain heikkojen ihmisten tuki…’. Ehkä tämä pätee monissa tapauksissa. Uskonto on tuki monelle heikolle ihmiselle ja monet ovat uskonnollisia itsekkäistä syistä kuten siitä, että uskonto on mielenvoiman lähde (ruokkimaan heidän heikkoa tunnetilaansa esimerkiksi sairaudessa, kuolemanläheisyydessä, köyhyydessä jne.). Koska en ole tekopyhä, sanon suoraan, että näin minäkin ajattelen…Jos rukoilemisesta saa mentaalista lisävoimaa, rukoilua on käytännöllistä harjoittaa. Kai se minulle selviää…Jos Jumala on olemassa, minun sallitaan päästä taivaaseen kuten muutkin kirkon marttyyrit ovat aiemmin päässeet. Noudatan uskontoa juuri tästä nimenomaisesta syystä ja kaikkien muiden tulisi myös näin tehdä, olettaen että se antaa sinulle mentaalista voimaa.”
Sivulla 1361 Breivik kysyy ja vastaa:
”Pitääkö uskoa Jumalaan tai Jeesukseen tullakseen tuomiovaltaa hoitavaksi ritariksi? Koska tämä on kulttuurillinen sota, kristityn määritelmämme ei välttämättä merkitse sitä, että sinulla edellytetään olevan henkilökohtainen suhde Jumalaan tai Jeesukseen…Riittää, että olet kristitty agnostikko tai kristitty ateisti…”.
On siis selvää, että Breivikin sairaalloisen terroristinen ja rikollinen usko omaan marttyyriuteensa ja taivaaseen pääsemiseen sen avulla ei ole noussut raamatullisesta uskosta Jeesukseen Kristukseen eikä konservatiivisista kristillisistä moraalikäsityksistäkään, vaan pikemminkin muistuttaa hämmästyttävällä tavalla juuri niitä islamistiterroristien käsityksiä, joita Breivik oli kovasti vastustavinaan.
