J. Budziszewski

Jay Budzeiszewski on filosofian professori Texasin yliopistossa Austinissa, jossa hän on opettanut yli kaksikymmentä vuotta. Hän väitteli filosofian tohtoriksi Yalen yliopistossa 1981. Budziszewskin erikoisalana on moraalinen ja poliittinen filosofia. Hänet tunnetaan erityisesti ns. moraalisen luonnonlain käsitteen tutkijana.

Suuri osa hänen tutkimustyöstääån käsittelee moraalisen tiedon torjumista: mitä tapahtuu, kun ihminen yrittää vakuttaa itselleen, ettei hän tiedä jotakin sellaista, mitä hän itse asiassa tietää. Toinen hänen kiinnostuksen kohteistaan on filosofian ja teologian liittymäkohta.

Omaelämänkerrallisia huomioita ihmisen taipumuksesta itsepetokseen

Budziszewski kertoo esimerkin omasta elämästään pyrkiessään selventämään, miten jokaisessa ihmisessä luontaisesti oleva taipumus itsepetokseen vääristää myös hänen älykkyyttään. Hän pyrkii perustelemaan, että itse asiassa juuri älykkäät ihmiset voivat joutua kaikkein syvimmälle itsepetokseen, koska he voivat johtaa itseään harhaan älykkäästi. Itsepetos on kaikkein helpointa tunnistaa sellaisissa tapauksissa, joissa ihminen haluaa kieltää tietävänsä sellaisia asioita, joita hänen on itse asiassa mahdotonta olla tietämättä. Itsepetos paljastuu siinä, että ihminen kuitenkin toimii tämän tiedon varassa.

Budziszewski ottaa esimerkiksi tiedon siitä, että on olemassa ero hyvän ja pahan välillä. Voimme hyvällä syyllä olettaa jokaisella ihmisellä olevan tiedon hyvästä ja pahasta, koska inhimillinen elämä olisi mahdotonta ilman tätä tietoa. Monet ihmiset kuitenkin kieltävät, että ihmisellä olisi tällaista tietoa. Tämä johtuu Budziszewskin mukaan siitä, että ihminen pakenee tietoa, joka asettaisi hänet vastuuseen. Siksi ihminen alkaa elää itsepetoksessa. Yhtenä tärkeänä syynä on myös se, että ihmisen luontainen tieto hyvästä ja pahasta kertoo siitä, että ihminen on Jumalan kuvaksi luotu olento. Objektiivista hyvää ja pahaa on vaikea ymmärtää ilman Jumalan olemassaoloa. Ihminen luonnostaan pakenee Jumalaa, koska hän haluaa paeta vastuutaan Jumalan edessä.

Budziszewskin mukaan suuri osa aikamme tieteestä perustuu kollektiiviseen itsepetokseen, jossa pidetään oikean tieteen lähtökohtana nimenomaan oletusta, ettei meillä ole tietoa Jumalasta. Itsepetoksen ytimessä on ihmisen haluttomuus tunnustaa, että hänellä on tietoa Jumalasta ja itsestään Jumalan kuvaksi luotuna olentona. Ihminen ei halua kohdata totuutta omasta itsestään olentona, joka on olemassaolonsa ja itsetuntemuksensa osalta riippuvainen Jumalasta. Älykkäät ihmiset voivat syyllistyä suurempaan typeryyteen kuin tavalliset ihmiset, koska älykkyyttä voidaan käyttää myös itsepetoksen välineenä:

Olen jo ohimennen huomauttanut, että kaikki vääristyy ilman Jumalaa. Tämä pätee myös Jumalan meille antamiin hyviin asioihin kuten älykkyyteen. Yksi minulle annetuista hyvistä asioista on keskimääräistä kehittyneempi älykkyys. En sano tätä ylpeilläkseni. Ihmisille on annettu erilaisia lahjoja, joiden avulla he voivat eri tavoin palvella Jumalaa. Jos älykäs ihminen kieltäytyy palvelemasta Jumalaa, hänen älykkyytensä vääristyy erityisellä tavalla. Kun jotkut ihmiset pakenevat Jumalaa, he ryöstävät ja tappavat. Toiset taas alkavat käyttää huumeita tai elää irrallisissa seksuaalisuhteissa. Kun minä pakenin Jumalaa, en tehnyt mitään näistä asioista. Minun tapani paeta Jumalaa oli tulla typeräksi. Vaikka tämä ajatus hämmästyttää älymystön jäseniä, on olemassa joitakin typeryyden muotoja, joiden saavuttaminen edellyttää kehittynyttä älykkyyttä ja korkeaa koulutusta. Jumala antaa ihmisen joutua tällaisen typeryyden valtaa nöyryyttääkseen itsepäistä ylpeyttä. Ja minä jouduin tällaisen typeryyden valtaan. Tällä tavalla päädyin kirjoittamaan väitöskirjaa todistaakseni, että ero hyvän ja pahan välillä on ihmisten keksintöä ja ettemme ole vastuussa siitä, mitä teemme. Muistan jopa opettaneeni näitä asioita opiskelijoille. Se on syntiä ja se oli myös ahdistavaa. Jollette ole minun kaltaisiani, teidän voi olla vaikea kuvitella, mitä ihmisen täytyy tehdä itselleen uskoakseen tällaista roskaa. Apostoli Paavali sanoo, että Jumalan lain vaatimus on kirjoitettu sydämiimme ja omatuntommekin todistaa siitä. Luonnonoikeuden kannattajat ilmaisevat tämän ajatuksen sanomalla, että tieto hyvästä ja pahasta on kirjoitettu mielemme syvärakenteeseen. Itse asiassa meidän on mahdotonta olla tietämättä eroa hyvän ja pahan välillä niin kauan kuin älykkyytemme toimii. Minä olin päättänyt olla tuntematta tätä eroa. Siksi minun täytyi tuhota älykkyyttäni. Vastustin kiusausta uskoa hyvään yhtä suurella energialla kuin jotkut pyhät ihmiset ovat vastustaneet kiusausta laiminlyödä hyvyyttä. Vaikka rakastin vaimoani ja lapsiani, päätin pitää tätä rakkautta pelkkänä subjektiivisena mieltymyksenä, jolla ei ole mitään todellista objektiivista arvoa. Ajattele, mitä tämä teki kyvylleni rakastaa heitä. Rakkaus on sitoutumista edistää toisen hyvää. Mitä tapahtuu ihmisen kyvylle ottaa huomioon toisen ihmisen hyvää, jos hän kieltää hyvän todellisuuden, kieltää persoonan todellisuuden ja kieltää, että hän voi itse päättää sitoumuksistaan. Ajattele ihmistä, joka avaa älykkyytensä säädintaulun ja irrottaa kaikki komponentit, joihin on kirjoitettuna Jumalan kuva. Ongelmana on, että kaikkiin älykkyytemme komponentteihin on kirjoitettu Jumalan kuva. Niinpä ihminen ei voi koskaan lopettaa komponenttien poiskiskomista. Riippumatta siitä, kuinka monta komponenttia hän irrottaa, on aina lisää, jotka pitäisi kiskoa irti. Minä olin tuo mies. Koska kiskoin pois yhä enemmän komponentteja, oli yhä vähemmän asioita, joita saatoin ajatella. Koska oli yhä vähemmän asioita, joita saatoin ajatella, luulin ajatteluni olevan yhä tarkemmin kohdentunut. Koska uskoin asioita, jotka täyttivät minut kauhulla, ajattelin olevani älykkäämpi ja rohkeampi kuin ihmiset, jotka eivät uskoneet niitä. Luulin näkeväni tyhjyyden maailmankaikkeuden keskuksessa, joka oli kätkettynä heidän typeriltä silmiltään. Mutta minä olin se typerys. (Budziszewski 1995)

Tässä kirjoituksessaan Budziszewski tuo oman kokemuksensa kautta elävästi esille sen tosiasian, että oppineen ihmisen kehittynyt älykkyys voi vääristyä paljon perustavammalla tavalla kuin sellaisen ihmisen älykkyys, joka toimii lähellä jokapäiväisen elämän käytäntöä. Elämän käytännölliset realiteetit pakottavat ihmisen tavallisesti elämään suhteessa todellisuuteen. Älykäs ihminen voi älykkyytensä avulla paeta tätä todellisuutta ja luoda sellaisia käsitemaailmoja, jotka ovat vieraita todellisuudelle. Älykäs ja oppinut ihminen voi käyttää älykkyyttään vääristä lähtökohdista ja viedä johtopäätökset pitemmälle kuin sellainen ihminen, joka pitäytyy läheisemmin käytännön kokemukseen. Koska tiedeyhteisö on korostetusti älykkäiden ihmisten maailma, siellä ihmiset voivat joutua kollektiivisen itsepetoksen valtaan, joka syvyydessään ylittää sen, mihin ihmisillä tavallisessa elämässä on taipumus syyllistyä.

Teokset:

The Resurrection of Nature: Political Theory and the Human Character (Cornell, 1986)

The Nearest Coast of Darkness: A Vindication of the Politics of Virtues (Cornell, 1988)

True Tolerance: Liberalism and the Necessity of Judgment (Transaction, 1992)

Written on the Heart: The Case for Natural Law (InterVarsity, 1997)

The Revenge of Conscience: Politics and the Fall of Man (Spence, 1999)

What We Can't Not Know: A Guide (Spence, 2003)

Evangelicals in the Public Square: Four Formative Voices (Baker Academic, 2006)

Natural Law for Lawyers (Blackstone Fellowship, 2006)

The Line Through the Heart: Natural Law as Fact, Theory, and Sign of Contradiction (Intercollegiate Studies Institute Press, 2009).