Tieteen ja uskonnon välinen suhde
Ian Barbour esittää neljä yleistä mallia tieteen ja uskonnon suhteelle:
- Erilliset alueet
- Kilpailevat selitykset
- Toinen toisen osa, ala-alue
- Osittainen päällekkäisyys, vuorovaikutus, dialogi
Erilliset alueet
Vaikka erilliset alueet -malli on ollut teologien keskuudessa jo noin sata vuotta melko yleinen, se on kestämätön filosofisesti ja raamatullisesti. Kannalla 1 on myös ikäviä seurauksia. Vaikka se on yksilötasolla helppo ratkaisu, henkilön ei tarvitse huolehtia kritiikistä eikä miettiä perusteluita tai vastineita kritiikkiin, kanta 1 käytännössä estää henkilöitä hyväksymästä ja kehittämästä järkiperusteluja uskolleen. Usein tämän mallin hyväksynyt henkilö jopa kritisoi niitä jotka kehittävät järkiperusteluita. Todellisuudessa perusteluiden puute on pitkän linjan valintana tuhoisaa, koska ihminen ei oikeasti kykene olemaan välittämättä järkiperusteluista ja kritiikistä. Käytännössä fideistinkin usko horjuu kritiikin alla ja vahvistuu hänen kuullessaan perusteluita, vaikka fideismi hieman tätä hidastaakin. Kuvittellaanpa poliittinen puolue, joka aina kritiikkiä saadessaan toteaisi 'Tämä on poliittinen asia, sillä ei ole mitään tekemistä järkiperusteluiden kanssa. Me uskomme politiikkaamme ilman perusteluita'. Puolueen vanhat kannattajat saattaisivat pysyä puolueen mukana, mutta uusia äänestäjiä tuskin kiinnostaisi puolueen sekava kanta. Perusteluilla ei tarvitse kääntää vastaväittäjän päätä, perustelut ovat tärkeitä jo siksi ettei olla vähemmän uskottavia kuin muut sekä oman puolen älyllisen terveyden takia.
Kilpailevat selitykset
Kilpailevat selitykset -malli taas on kestämätön siksi, että vaikka uskonto ja tiede tekevät joskus kilpailevia väitteitä todellisuudesta, tämä on enemmän poikkeus kuin sääntö. Uskonnolla ei yleensä ole kilpailevaa selitystä vaikkapa puolijohdefysiikalle eikä tieteellä vaikkapa arvoille. Malli 2 on siis mallien 3. ja varsinkin 4. yhden aspektin paisuttelua.
Ala-alue- ja Dialogi- mallit
Kristityt filosofit ajattelevatkin yleensä mallien 3. ja 4. mukaisesti.
William Craig esittää neljä tapaa jolla tiede ja uskonto vuorovaikuttavat (malli 4):
- Uskonto antaa tieteelle käsittellisen maaperän. Tiede syntyi kristillisissä länsimaissa (W. Eisley). Logiikan lait, ulkomaailman järjestyksillisyys, luotettavat kognitiiviset kyvyt, moraalisten arvojen objektiivisyys. Näitä ei voida todistaa tieteellisesti. Uskonto siis antaa käsitteellisen taustan jota tiede tarvitsee. Näin kävi myös historiallisesti. Koska kristitty ei pidä tiedettä perimmäisenä todellisuuden
- Tiede voi sekä vahvistaa että kumota uskonnollisia väitteitä. Esimerkiksi antiikin Kreikan uskomukset siitä että maailma lepää Atlaksen harteilla tai Intiassa suuren kilpikonnan selässä. Tai raamatun tekstin väärän tulkinnan perusteella tehdyt väitteet maapallon paikallaolosta. Idän uskotojen kuten hindulaisuus ja taolaisuus väitteet siitä että maailma on ikuinen. Maailmankaikkeuden laajeneminen kertoo että ajalla ja paikalla on alku. Koska maailma alkoi, se ei ole ikuinen. Toisaalta juutalais-kristillinen on aina väittänyt Jumalan luoneen maailman tyhjästä, jonka tiede on varmistanut. Samoin tiede viittaa siihen, että maailma on älykkään suunnittelun tulos.
- Tiede kohtaa metafyysisiä ongelmia, joita uskonto voi auttaa vastaamaan. Esimerkiksi kysymys miksi universumi on olemassa. Jumala on välttämätön olento, universi ei. Argumentti voidaan esittää seuraavasti: 1. Jokaisella olemassaolevalla asialla on syy joko välttämättömyydessään tai ulkoisessa syyssä. 2. Jos universumilla on syy, se syy on Jumala. 3. Universumi on olemassaoleva asia. 4. Seuraus: Universumin syy on Jumala.
- Uskonto voi tehdä eroa kilpailevien teorioiden välillä.
Plantinga on todennut, että tiede ja uskonto ovat joskus konfliktissa ja joskus sopusoinnussa. Naturalismi-uskonto on pinnallisessa sopusoinnussa tieteen kanssa mutta syvätasolla ristiriidassa tieteen kanssa (esimerkiksi Evoluutioteoreettinen argumentti naturalismia vastaan(suom)). Kristinuskon on pinnallisessa ristiriidassa tieteen kanssa (jotkut evoluutiopsykologiset selitykset) mutta syvätasolla sopusoinnussa tieteen kanssa (esimerkiksi tieteen maailmankatsomukselliset edellytykset).
