Luonnollinen Jumalatieto

Ateistinen uskontotieteilijä Jesse Bering kertoo kirjassaan Jumalvaisto (The God Instinct, 2011), kuinka hän seitsemän vuotta vanhana oli rikkonut naapurinsa arvostaman muistoesineen. Peitelläkseen syyllisyyttään, hän vannoi Jumalan nimeen, ettei ollut hajottanut tätä esinettä. Vaikka hänelle ei ollut kotona opettu mitään Jumalan rangaistuksesta tai synnistä, eikä heillä ollut Raamattuakaan kotona, Bering kuvaa, että hänellä oli viikkojen ajan vaikeuksia nukkua ja hän kadotti ruokahalunsa. Muutamaa päivää myöhemmin hän sai tikun käteensä ja piti tätä Jumalan rangaistuksena.

Kun Bering oli teini-ikäinen, hänen äitinsä sairastui syöpään ja tämän seurauksena Beringillä oli kokemus Jumalan epäsuosioon joutumisesta ja omien syntiensä tuomasta rangaistuksesta. Tämä siitäkin huolimatta, ettei Bering uskonut Jumalaan, ja hän tiesi, että äidin sairaudelle on biologinen selitys. Edelleen Bering kertoo, että hänen uskontotieteellistä tutkimustaan motivoi löytää syy vaistomaiselle jumaltietoisuudelle ja Jumalan rangaistuksen pelolle.

Bering ei ole ainoa, jolla on vastaavia havaintoja. Esimerkiksi tunnettu filosofi Jean-Paul Sartre kertoo lapsuudessaan tulitikkuleikkien takia polttaneensa pienen ryijyn. Kun hän oli peittämässä tuhotyönsä jälkiä, hän koki kuinka Jumala katsoi häntä. Hän tunsi tämän päänsä sisällä ja käsissään ja alkoi pilkata Jumalaa. Tämän jälkeen hän ei enää vastaavaa tuntenut, mutta myöhemmälläkin iällä koki vähintään ajoittain olevansa kutsuttu, luojalta tullut. ¹

Uskontotietelijä Justin Barret kertoo tanskalaisen kollegansa Frederickin viisivuotiaasta tyttärestä Annasta, joka viisivuotiaan tavoin kyselee monia asioita, kuten miksi sataa jne. Annen vanhemmat antavat vain tieteeseen perustuvia maallisia vastauksia, eivätkä viittaa Jumalaan. Kerran kuitenkin Anne oli kysynyt vanhemmiltaan, onko Jumala luonut maailman. Fredrick vastasi tähän aluksi, ettei maalimaa ole luotu, vaan että se on ollut aina olemassa. Annelle tämä vastaus ei kuitenkaan kelvannut, joten Fredrick vastasi uudelleen toteamalla kauan sitten olleesta suuresta alkuräjähdyksestä. Tähän Anna oli todennut, että Jumalan täytyi olla hämmentynyt.

Annen tapaus on sopusoinnussa kehityspsykologisten tutkimusten kanssa, joiden mukaan lapset ovat luontaisesti uskovia. Yksi tapa saada tietoa lasten luonnollisista uskomuksista on tutkia kuuromykkien lasten selvityksiä siitä, mitä he uskoivat maailmasta ennen kuin oppivat kommunikoimaan. Esimerkiksi 19 kuukauden ikäisenä kuuroutunut ja sokeutunut Helen Keller kertoi, että hän lapsena vaistomaisesti kysyi itseltään, kuka on luonut kaiken. Vastaavaa kertoo myös kuuromykkä Theophilus Hope d'Estrella, joka kertoo varhaislapsuudessaan päätyneensä ilman sanoja käsitykseen, jonka mukaan kaikella on luojansa, joka on suuri ja voimakas. Luoja leikkii heittämällä auringon taivalle joka aamu ja ottamalla sen takaisin joka ilta. Hänen mukaansa Jumala sytytti tähdet taivaalle samassa tarkoituksessa, kuin me sytytämme kaasuvalot. Tuuli kuvasi Jumalan tunteita, kylmä tuuli hänen vihaansa ja lämmin tuuli hänen iloaan.

Lapsilla on monia luontaisia uskomuksia, kuten että 1+1 = 2, kappaleet liikkuvat suoraviivaisesti ja että ihmisillä on tajuinen mieli. Brittiläisiä ja amerikkalaisia lapsia koskevan tutkimuksen perusteella Kelemen² päättelee, että lapset luonnostaan uskovat maailman olevan tarkoituksenmukaisesti järjestynyt. Tutkijoiden mukaan usko luonnon tarkoituksenmukaisuuteen ja suunnitelmallisuuteen seuraa lasten älyllisistä kyvyistä, eikä uskonnollisesta kasvatuksesta. Edes uskonnolliset vanhemmat eivät opettaisi lapsilleen niin pitkälle luonnossa etenevää tarkoituksenmukaisuutta. Lasten mukaan kivet ovat teräviä esimerkiksi siksi, että eläimet voivat raapia niillä itseään. Jo noin vuodenikäiset ymmärtävät, että vain päämäärätietoinen olento voi luoda epäjärjestyksestä järjestystä ja lapsilla on luontainen taipumus ajatella, että maailma on tarkoitushakuisen suunnittelun ja luomistyön tulosta.³

Myöhäislapsuuteen asti lapset pitävät yliluonnollista luomista ohjaamatonta evoluutiota parempana selityksenä.⁴ Lasten jumalusko ei myöskään rajoitu pelkästään Jumalaan luojana, vaan lasten mukaan Jumala on kaikkitietävä, kaiken havaitseva ja erehtymätön.⁵

Lapset luovat myös eron ihmisten ja Jumalan kyvyille. Kolmivuotiaat olettavat, että kaikilla tietoisilla olennoilla on kaikkitietävyyden ja erehtymättömyyden piirteitä, mutta kypsyessään he oppivat, että ihmisillä ja eläimillä on henkisiä rajoitteita, mutta yleensä lapset eivät oleta, että Jumalalla olisi tällaisia rajoitteita. Viisivuotiaana lapset erottavat jo Jumalan superkyvyt ihmisten rajoittuneista kyvyistä.⁶ Ikänsä myötä lapset oppivat ymmärtämään ihmisten rajoitukset, mutta heillä pysyy teologisesti oikea käsitys Jumalan kaikkitietävyydestä.

Tieteen historioitsija Whilliam Whewellin mukaan ihmiset eivät päädy deduktiivisen päättelyn pohjalta ajattelemaan, että maailmankaikkeuden järjestyksen perusteella se on suunniteltu ja tarkoituksellinen, vaan että tähän päädytään havaintojen välittömän ja suoran vaikutelman perusteella.⁷

Aiheesta muualla

• Tuomas Kangasniemi: Lapset keksivät uskon jumaliin aikuisten opetuksesta riippumatta
• Alkuperäisheimot ja Jumala