Orjuus

ApoWikistä
Versio hetkellä 2. tammikuuta 2023 kello 16.27 – tehnyt Samuli Koivisto (keskustelu | muokkaukset) (linkki nowiki-määreille, vei 403 virhesivulle)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)

Orjuus on

  1. yhteiskunnallinen järjestelmä ("Orjuus vallitsi antiikin Kreikassa ja Roomassa") ja
  2. siihen kuuluva sosiaalinen asema ("Näiden yhteiskuntien väestöstä suuri osa eli orjuudessa").

Orjuuden ytimenä on jonkin yhteiskunnan oikeusjärjestyksen tunnustama palvelusuhde, josta ei ole subjektiivista irtisanoutumisoikeutta: orja ei voi omin luvin vaihtaa ammattiaan eikä isäntäväkeäänkään. Orjana elämisen kannalta olennaista on näet sekin, että kukaan ei ole orja noin vain ylimalkaan vaan jokaisella orjalla on joku isäntä tai emäntä; isäntä voi olla myös persoonaton: Rooman valtiokin omisti orjia. Orjilla on vapaata väestöä rajoitetumpi oikeus päättää itseään koskevista asioista sekä orjayhteiskunnan oikeuskäytännön mukainen kuuliaisuusvelvollisuus isäntäväkeään kohtaan; toisaalta orjat kuuluvat isäntäväkensä talouteen ja saavat siitä ainakin välttämättömät elämisen tarpeet kuten ruoan, vaatetuksen ja yösijan.

Orjuuteen liittyvät muut olosuhteet ja oikeusnormit ovat vaihdelleet yhteiskunnasta ja ajankohdasta toiseen, joten kaiken orjuuden hätiköity samaistaminen on tyypillistä näennäisanalogiapäättelyä. Toisaalta orjuuden yleisluonteinen tunnusmerkistö voi täyttyä myös ilman, että itse sanaa käytettäisiin: pakkotyöleiriverkoston tarjoamalla polkuhintaisella työvoimalla militaaritalouden perusteita rakentaneella stalinistisella Neuvostoliitolla oli ilmeiset orjayhteiskunnan piirteet, Maon Kiinan koko väestö eli hallinnon pahimmissa vaiheissa oikeastaan Maon henkilökohtaisia oikkuja toteuttavina orjina, joiden sydämetön isäntä antoi jopa kuolla joukoittain nälkään ostaakseen samaan aikaan elintarvikeviennillä aseita ja aseteollisuutta Neuvostoliitosta, ja nykyisessä Pohjois-Koreassa sama meno on jatkunut aina meidän aikaamme asti. Muustakaan maailmasta orjuus ei ole kadonnut, vaan YK:n välittämän arvion mukaan sen nykymuotojen1 piirissä on miljoonia ihmisiä.2

Tässä artikkelissa orjuutta tarkastellaan lähinnä suhteessa Raamattuun ja kristinuskon historiaan.

Kanaanin kirous

Orja-sana esiintyy Raamatussa ensimmäistä kertaa Nooan langettaessa kirouksen Haam-poikansa Kanaan-pojalle: – Kirottu olkoon Kanaan, tulkoon hänestä veljiensä orjienkin orja. (1.Moos.9:25) Tämän kirouksen myöhempiä vaiheita voi seurata Vanhasta testamentista: Kanaanin jälkeläiset asuttivat sitä maata, "Kanaanin maata" eli "Kaanaan maata", jonka Herra sitten lupasi Aabrahamin jälkeläisille, kuitenkin vasta sen jälkeen, kun kanaanilaisten syntivelka täyttyisi (1.Moos.15:16). Tämä toteutui israelilaisten maanvalloituksen yhteydessä Joosuan aikana (Joos.24:11).

Raamatussa ei ole mitään mainintaa Kanaanin jälkeläisten ulkonäöstä, eikä ylipäänsä ole mitään syytä olettaa, että he esimerkiksi ihonväriltään olisivat poikenneet lähi-idän muista kansoista. Afrikan väestön valtaosan on ymmärretty polveutuvan Haamin muista pojista, ei siis Kanaanista, eikä Raamatussa ylipäänsä ole ainuttakaan mainintaa, jossa joku yksilö orjuutettaisiin etnisen alkuperänsä takia. Sen sijaan Egyptissä orjuutettiin koko Israelin kansa, muttei suinkaan siksi, että heidän (haamilaiset [1.Moos.10:6]) orjuuttajansa olisivat uskoneet Raamattua!

"Orjienkin orja" on jo itsessään kuvakielinen ilmaus, sillä ei tiedetä ainuttakaan historian esimerkkiä, jossa orjalla olisi ollut mahdollisuus konkreettisesti omistaa orjia. Kanaania itseään ei suinkaan orjuutettu, hänhän päinvastoin sai alun perin haltuunsa jokseenkin parhaan osan tunnetusta maasta (2.Moos.3:8). Kun ottaa huomioon Nooan profetioiden kokonaisuuden (1.Moos.9:24-27) ja vertaa sitä Raamatun kertomaan ja muista lähteistä tunnettuun historiaan, huomaa, että kyse on lähinnä siitä, että Vapahtaja ja hengellinen valo tulee Seemin suvusta ja että Jaafetin suku levittäytyy laajimmalle ja saavuttaa siinä mielessä maailmassa ulkoisen valta-aseman, mutta että Haamin suku jää vaille erityistä siunausta ja siksi kokonaisuutena katsoen huonoimmalle osalle, mikä näkyy eritoten hänen poikansa Kanaanin jälkeläisten historiassa – vaikka alun perin juuri haamilaiset nousivatkin johtoasemaan, niin että Nimrod, josta tuli ensimmäinen mahtava hallitsija maan päällä, oli Haamin Kus-pojan jälkeläinen (1.Moos.10:8).

Kanaanin kirous ei merkitse sitä, etteivätkö Haamin tai Kanaaninkin jälkeläiset voisi pelastua uskomalla Jumalan lupauksiin. Päinvastoin: taivaaseen kootaan ihmisiä kaikista kansoista, kansanheimoista ja kielistä (Ilm.7:9), ja nykyään kristinusko on kokonaisuutena katsoen haamilaisessa Afrikassa voimakasta ja leviävää, kun taas täällä jaafetilaisessa Euroopassa monin tavoin heikkoa ja taantuvaa. "Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi." (Room.11:32)

Orjuus Egyptissä ja Mooseksen lain säädöksissä

Mooseksen laissa on määräyksiä, jotka koskevat sellaista ihmisten välistä mahdollista suhdetta, joka on paremman puutteessa suomennettu "orjuudeksi". Kysymys ei kuitenkaan ollut mistään ihmisen omistusoikeudesta toiseen ihmiseen, vaan israelilaisten keskinäisellä sopimuksella solmittavasta, pääsääntöisesti määräaikaisesta palvelussuhteesta, ja näiden orjien kohtelusta oli erityiset säädökset, joiden mukaan orja oli esim. päästettävä korvauksetta vapauteen, mikäli isäntä oli tuottanut tälle pysyvän ruumiinvamman kuten lyönyt hampaan irti. Nämä orjat eivät siis suinkaan olleet lainsuojattomassa asemassa isäntänsä mielivallan armoilla.

Näiden säännösten yhteiskunnallinen merkitys näyttäisi olevan lähinnä siinä, että ne antoivat köyhtyneille israelilaisille toimeentulomahdollisuuden perintömaansa määräajaksi myymällä ja varakkaampien maanmiestensä ruokapalkkaisiksi palvelijoiksi pestautumalla. Nämä orjat oli Mooseksen lain mukaan vapautettava joka viideskymmenes vuosi, jolloin he saivat perheineen palata isiensä maille niiden laillisina omistajina. Poikkeuksena olivat vieraista kansoista peräisin olevat (sotavankeuteen joutuneet tai muulla tavoin israelilaisten valtaan siirtyneet) orjat, joilla ei siis voinut olla perintömaita Israelissa eikä niihin perustuvaa toimeentuloa isäntäperheensä ulkopuolella, sekä sellaiset israelilaissyntyiset orjat, jotka eivät isäntäväkeensä kiintyneinä itse tahtoneet enää koskaan lähteä näiden taloudesta.

Mooseksen lain mukainen orjuus on siis ymmärrettävissä lähinnä väliaikaisena ja oikeudellisesti säänneltynä poikkeuksena normaalitilaan: pienempänä pahana tietyissä vaikeissa taloustilanteissa. Erityisesti laissa kielletään orjien ja muukalaisten julma kohtelu ja kehotetaan muistamaan koko Israelin kansan kovaa Egyptin aikaa ja siihen kuulunutta muukalaisuutta ja orjuutta, josta Herra oli heidät vapauttanut ja tuonut Luvattuun maahan.

Aabrahamin kutsumisesta alkavan "Raamatun erityisen pelastushistorian" perustavin Jumalan voimateko on juuri Israelin lasten3 vapauttaminen faaraon4 vallasta ja johtaminen pois Egyptistä, "orjuuden pesästä". Siihen myös Jumalan lain antaminen Siinain vuorella Mooseksen välityksellä liittyy, ja perustavasti siinä on kyse nimenomaan armottomasta, mielivaltaisesta orjuudesta vapauttamisesta. Tähän Jumalan voimatekoon liittyy myös orjuuttajia kohdanneiden Jumalan rangaistusten sarja, joka sitten viimein johtaakin orjuutettujen vapautumiseen, niin että faarao suorastaan ajaa heidät ulos maastaan.

Orjuus Uuden testamentin ajan Rooman valtakunnassa ja kristityille siitä annetut ohjeet

Mooseksen aikaa puolisentoistatuhatta vuotta myöhemmin Uuden testamentin ajan yhteiskunnassa oli käytännössä pakanallisen roomalaisen oikeuden mukainen orjuus, joka on perin juurin eri asia kuin Mooseksen laissa säädelty menettely: Roomassa orjat katsottiin isäntäväkensä "puhuvaksi irtaimistoksi", siis todellakin näiden omaisuudeksi, jolla ei lain edessä ollut juuri oikeuksia. Esimerkiksi oikeudenkäynneissä orjan todistus oli otettava huomioon ainoastaan, jos se oli saatu tätä kiduttaen kuulustelemalla. Laissa oli myös säädös, jonka mukaan siinä tapauksessa, että isäntä kuoli selittämättömällä tavalla, kaikki hänen orjansa oli varmuuden vuoksi5 surmattava. Toisaalta yhteiskunnallisesti mahtava isäntä saattoi uskoa luotto-orjilleen niin merkittäviä tehtäviä, että nämä orjinakin olivat yhteiskunnan merkittävimpiin kuuluvia vallankäyttäjiä; erityisesti tämä koski Rooman keisarin orjia, joista luotetuimmat toimivat ikään kuin hallituksen ministereinä6. Koska orjien lakisääteiset oikeudet olivat olemattoman vähäiset, isännän ja orjan suhde saattoi siis käytännössä vaihdella hyvin huomattavasti – eihän sen enempää orjien hyvä kuin huonokaan kohtelu ollut lainvastaista, vaan kullakin yksityistaloudella oli vapaus toimia siinä suhteessa omalla tavallaan.

Uuden testamentin käyttäytymisohjeet kristityille orjille ja kristityille isännille lähtevät siitä, että olipa ihminen yhteiskunnallisesti millaisessa asemassa tahansa, hänen on ennen muuta muistettava joutuvansa aikanaan tilille elämästään Jumalan edessä, joka on lahjomaton tuomari (kuten oli ollut jo Mooseksen ajan Egyptissä). Tunnollisuus omien velvollisuuksien täyttämisessä ja oikeudenmukaisuus vallankäytössä ovat tällöin kristillistä omaatuntoa ohjaavien apostolisten kehotusten7 keskeistä sisältöä.

Nämä ohjeet eivät kuitenkaan merkitse roomalaisen oikeuden orjia ja orjuutta koskevan näkemyksen ja siihen perustuvien käytäntöjen hyväksymistä, vaan ohjeet on annettu nimenomaan siksi, että kristityt tietäisivät, miten toimia Jumalan tahdon mukaisesti kristittyinä, kukin omassa elämäntilanteessaan. Yksilötasollahan on mahdollista toimia oikein, vaikka yhteiskunnallinen lainsäädäntö olisi miten epäoikeudenmukaista hyvänsä. Yhteiskuntarakenne perustui suurtalouksiin – itse asiassa väestön enemmistö oli orjia (ei kuitenkaan Mooseksen lakia soveltavilla juutalais- ja samarialaisalueilla). Yhteiskunnalliset lainsäätäjät eivät siinä vaiheessa kuuluneet kristilliseen seurakuntaan eivätkä kysyneet apostoleilta neuvoja töihinsä, joten lainsäätäjille suunnattuja orjuuteen liittyviä ohjeita Uusi testamentti ei suoranaisesti sisällä; suuntaa-antavana voi kuitenkin pitää sellaista seikkaa, että Uudessa testamentissa "ihmiskauppiaat" ovat kristitylle sopimattoman synnillisen elämänmuodon yhtenä esimerkkinä.

Orjien ja vapaiden ihmisarvossa, kristillisen seurakunnan jäsenyyden laadussa tai pelastuksen osallisuudessa uskon kautta Kristukseen ei ole eroja: "Ei tässä ole orjaa eikä vapaata – – vaan kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa." Erona on kuitenkin se, että mitä enemmän mahdollisuuksia ihmiselle on tarjona, sitä enemmästä hän myös on vastuussa Herransa edessä: "Orja on Kristuksen vapaa, ja vapaa on Kristuksen orja."

Muita tunnettuja esimerkkejä orjuudesta ja kristittyjen suhtautumisesta siihen

Brittiläinen imperiumi

Puolisentoistatuhatta vuotta Uuden testamentin aikaa myöhempi Euroopan siirtomaavaltojen, esim. Brittiläisen imperiumin ja siitä sittemmin itsenäistyneen Amerikan Yhdysvaltojen orjalaitos taas muistutti pikemminkin Rooman ja arabien kuin Mooseksen lain mallia, ja lisäksi siinä oli vielä erityinen rasistinen piirre, niin että esim. Yhdysvaltain Virginian osavaltion orjuuteen liittyvässä lainsäädännössä laskettiin kunkin yksilön afrikkalaisuuden suhteellista osuutta. Orjuuden taustana oli kaupallisen hyödyn tavoittelu: orjakaupalla saatiin suurmaatalouteen halpaa työvoimaa; lisää orjia saatiin aiempien orjien jälkeläisistä, joten orjakaupan päättyminen ei merkinnyt orjuuden automaattista päättymistä.

Anglosaksisissa maissa monet orjuuden keskeiset vastustajat, kuten Britanniassa William Wilberforce, Thomas Clarkson ja herätykseen tullut entinen orjalaivan kapteeni, Amazing Grace -laulun sanoittajanakin tunnettu John Newton, puolestaan toimivat kristittyinä, Raamattuun sidotun omantunnon pohjalta ja saivatkin laillisen orjuuden lakkautetuksi brittiläisessä imperiumissa jo 1800-luvun alkuvuosina – siis puolisen vuosisataa ennen kuin Darwinin teokset alkoivat puolestaan antaa perusteita rotusorrolle ja suorastaan etnisille kansanmurhille.

Yhdysvallat

Darwinista huolimatta Yhdysvaltain Pohjoisvaltioissa orjuutta pidettiin kansallisena häpeänä, ja Etelävaltioiden hävittyä sisällissodan orjuus poistettiinkin koko maasta. Yhdysvalloissakin valovoimaisimmilla orjuuden vastustajilla oli ollut vahvasti kristillinen identiteetti – tämä koskee niin militanttiaktivisti John Brownia kuin sentimentaalista romaanikirjailijaa, Setä Tuomon tuvan laatijaa Harriet Beecher-Stoweakin.

Amerikan orjavaltioiden historia osoittaa osaltaan Uuden testamentin ohjeiden toimivuuden. Tilanne muistutti Rooman aikaa (monin paikoin suurin osa väestöstä oli orjia, joiden työvoimaan maataloustuotanto perustui), olipa osittain sitä vaikeampikin (rotuajattelun vuoksi vapautetut orjat eivät voineet löytää paikkaansa yhteiskunnassa niinkään helposti kuin antiikin Roomassa). Orjakapinoita leimahti aika ajoin, ja ne synnyttivät veristä jälkeä puolin ja toisin johtamatta kuitenkaan orjien aseman paranemiseen saati orjuuden lopettamiseen. Parasta, mitä siinä tilanteessa elänyt kristitty orjatilan omistaja saattoi suoranaisesti saada aikaan, oli kohdella omia orjiaan niin kuin olisi toivonut itseään kohdeltavan, jos olisi ollut orjan asemassa; parasta, mitä kristitty orja saattoi saada aikaan, oli todistaa Kristuksesta suostumalla elämään osassaan kuuliaisena isännälleen, antaen näin kaikille lähimmäisilleen esimerkin siitä, että ihmisen arvo ei riipu hänen yhteiskunnallisesta asemastaan vaan Jumalan armoteoista häntä kohtaan ja että iankaikkiset asiat ovat ajallisia tärkeämpiä. Kun orjuus sitten aikanaan lopetettiin, se ei tapahtunut orjakapinan kautta eikä koskenut kuuliaisia orjia sen vähempää kuin kapinamielisiäkään.

Kristillisen etiikan kannalta on olennaista ymmärtää, että ihmisen eettinen oikeus, saati velvollisuus, ei ole toimia oman asemansa rajoja rikkoen ja niitä oman halunsa mukaan muuttamaan pyrkien vaan oman asemansa tarjoamien mahdollisuuksien puitteissa lähimmäisensä aseman parantamiseksi Raamattuun sidotun omantuntonsa ääntä kuunnellen ja seuraten – ja juuri näin toimiminen on johtanut todelliseen ja kestävään yhteiskunnalliseen edistykseen. Lisäksi voi todeta, että vaikka Brownkin osaltaan pakotti ihmisiä ottamaan kantaa orjuuteen ja vei siten kokonaiskehitystä eteenpäin, niin silti Beecher-Stowen tapa herätellä ihmisten omaatuntoa empatiaan oli sekä eettisesti ongelmattomampaa että käytännössä toimivampaa kuin Brownin oman käden oikeuteen perustuva malli, joka suoraan johti monien ihmishenkien menetykseen ja päälle päätteeksi vei miehen itsensäkin hirteen. Tämä antaa pohjaa myös oman aikamme huutavimpien yhteiskunnallisten vääryyksien, kuten "vapaan" abortin, kristilliseen kohtaamiseen.

Katso myös

Internet

Viitteet

  1. ^ Näihin ei ole luettu mukaan totalitaaristen maiden omaan väestöönsä kohdistamaa toimintaa.
  2. ^ "Today, according to the International Organization for Migration (IOM), millions of people, primarily women and children, are subjected to this tragic fate ..." http://www.unesco.org/new/en/social-and-human-sciences/themes/slave-route/modern-forms-of-slavery/ [luettu 19.8.2019]
  3. ^ Aabrahamin pojan Iisakin poika Jaakob sai elämänsä käännekohdassa Jumalalta uuden nimen: Israel – ja juuri hänen jälkeläisensä Jumala Mooseksen välityksellä Egyptistä vapautti.
  4. ^ Egyptin kuninkaan
  5. ^ Olihan joku (tai jotkut) heistä mahdollisesti saattanut syyllistyä isännän salamurhaan.
  6. ^ Itse ministeri-sanakin on peräisin latinankielisestä sanasta, jonka perusmerkitys on 'palvelija' tai 'apulainen'.
  7. ^ Uuden testamentin pareneesin