Maailmankatsomukselliset olettamukset
Maailmankatsomukselliset olettamukset ohjaavat ajatuksiamme tiettyyn suuntaan ja asettavat niille rajat. Ennakko-oletus on johtopäätökselle samaa kuin siemen hedelmälle. Kenenkään tekemät johtopäätökset eivät yleensä ole ristiriidassa johtopäätösten tekijän ennakko-oletusten kanssa. Jos esimerkiksi olettaa, että maailmankaikkeus (itsensä siihen mukaan lukien) ei ole muuta kuin tiettyjen täsmällisten lakien mukaan liikkuvaa ainetta, ei ole millään mahdollista tulla siihen johtopäätökseen, että on olemassa aineen ulkopuolella oleva persoonallinen voima, joka milloin tahansa voi puuttua luomansa maailman menoon järjestämällä niin sanottuja yliluonnollisia ihmeitä.
Kunkin olettamukset johtavat ajatukset yksisuuntaiselle raiteelle, jossa ei ole vaihteita. Jos matkalla kohtaa vastaansanomattomia historiallisia todisteita Jeesuksen ylösnousemuksesta, dokumentoituja rukousvastauksena tapahtuneita parantumisihmeitä jne., näille on joko keksittävä naturalistisen ennako-oletuksen kanssa sopusoinnussa olevia naturalistisia selityksiä, tai sitten on vain suljettava silmät, lakattava hetkeksi ajattelemasta ja jatkettava matkaa. Mikäli epäilee matkaavansa väärään suuntaan, on palattava takaisin lähtöasemalle ja valittava sellainen ajatusrata (maailmankatsomuksellinen ennakko-oletus), joka sallii katsella ja ymmärtää kaiken, mitä matkalla tapaa.
Kerrotaan miehestä, joka eräänä rumana päivänä sai päähänsä ajatuksen, että hän on kuollut. Hänen oletuksensa kasvoi vakaumukseksi, jota tuntui mahdottomalta järkyttää. Psykiatri käytti monta tuntia todistaakseen hänelle lääketieteellisiä teoksia apunaan käyttäen että kuolleessa ruumiissa ei virtaa veri. Mies nyökkäsi auliisti ja sanoi uskovansa sen. Lopulta psykiatri otti neulan, pisti sillä miehen sormeen, puristi siitä muutaman pisaran verta ja kysyi voitonvarmana: "No, uskotko nyt, että et ole kuollut?" Potilas valahti tuhkanharmaaksi ja vastasi hämmentyneenä: "Taivas ja pannukakku, kuolleessa sittenkin virtaa veri!"
On täysin mahdollista juuri tällä tavalla ylläpitää vaikuttavia ja rajoittavia ennakko-oletuksia ja silti pysyä terveiden, jopa tavallista terveempien kirjoissa. Meidän johtopäätöksemme esimerkiksi dokumentoidusta ihmeparantumisesta ovat yhtä radikaalisti erilaiset kuin meidän ennakko-oletuksemme. Yhdelle se on todistuksena ihmeitä tekevästä persoonallisesta Jumalasta, paholaisesta tai hyvästä Haltijasta; toiselle se on voimakas todistus sattumanvaraisesta maailmankaikkeudesta, jossa mitä tahansa voi tapahtua; kolmannelle se on todistus toistaiseksi tuntemattomista luonnonlaeista; neljännelle se on esimerkki siitä, että jotkut lääkäritkin ovat humpuukimestareita jne.
Joka epäilee johtopäätöstään, hänen täytyy asettaa kyseenalaiseksi ennakko-oletuksensa. Tämä on erittäin vaikeaa, sillä silloin joutuu irrottamaan seinästä sen naulan, jonka varassa kaikki muut ajatukset ovat roikkuneet.
Ennakko-oletukset todellisuuden luonteesta ohjaavat myös tieteellistä työtä: ne määräävät tieteellisen työn tutkimuskohteita (vai olisikohan mahdollista saada valtion apurahaa projektiin, jonka tarkoituksena olisi selvittää demonien merkitystä mielenterveysongelmissa?), tutkimusmenetelmiä ja tutkimustuloksia.
Niin kutsuttua omiin perusolettamuksiinsa sitoutumatonta neutraalia filosofiaa tai "tieteellistä ajattelutapaa" ei ole olemassa. Ennakko-oletukset sitovat kaikkein eniten sellaisia ihmisiä, jotka eivät ole tiedostaneet itsellään niitä olevankaan. Joka on selvästi tiedostanut ennakko-oletuksensa, pystyy parhaiten ottamaan ne uudelleen arvioitavaksi. Joka ei ole niitä edes tiedostanut, erehtyy pitämään oletuksia tietona.
