Ero sivun ”Kriittinen ajattelu” versioiden välillä
ApoWikistä
("tuli minulle tarve kirjoittaa" -- välitallennus) |
(työstöä & välitallennus) |
||
| Rivi 1: | Rivi 1: | ||
'''Kriittinen ajattelu''' edellyttää kykyä ajatella ja kykyä kritisoida. Koska kritisointikyky edellyttää ajattelukykyä, voisi ajatella, että "kriittinen ajattelu" voitaisiin korvata pelkällä "kriittisyydellä". Näin ei kuitenkaan ole, sillä kriittinen ajattelu on enemmän kuin pelkkä kriittisyys<ref>''Kriittisyydeksihän'' riittää vaikkapa pelkkä tyytymättömyyden ilmaiseminen kaikkea ja kaikkia – tai myös aina samoina pysyviä aiheita – kohtaan.</ref>, nimittäin ajattelua, joka ei tyydy käytettävissään oleviin valmiisiin lähtökohtiin vaan pyrkii yhä parempiin perusteluihin ja niiden mahdollistamaan suurempaan selvyyteen silläkin uhalla, että tämä prosessi voi osoittaa ajattelun lähtökohtina alun perin olleita käsityksiä kestämättömiksi ja aiemmin kannatettuja näkökantoja siksi hylättäviksi. Tällainen itselle tutuiksi, rakkaiksi ja turvallisiksi käyneisiin käsityksiin etäisyyttä ottaminen ja niiden punnitseminen siltä kannalta, että niissä kenties voisi olla jotain korjaamisen varaakin, on ymmärrettävästi hidasta, työlästä ja usein tuskallistakin. Jo tästäkin syystä aidosti kriittinen ajattelu on – ja on aina ja kaikkialla ollutkin – huomattavan harvinaista. | '''Kriittinen ajattelu''' edellyttää kykyä ajatella ja kykyä kritisoida. Koska kritisointikyky edellyttää ajattelukykyä, voisi ajatella, että "kriittinen ajattelu" voitaisiin korvata pelkällä "kriittisyydellä". Näin ei kuitenkaan ole, sillä kriittinen ajattelu on enemmän kuin pelkkä kriittisyys<ref>''Kriittisyydeksihän'' riittää vaikkapa pelkkä tyytymättömyyden ilmaiseminen kaikkea ja kaikkia – tai myös aina samoina pysyviä aiheita – kohtaan.</ref>, nimittäin ajattelua, joka ei tyydy käytettävissään oleviin valmiisiin lähtökohtiin vaan pyrkii yhä parempiin perusteluihin ja niiden mahdollistamaan suurempaan selvyyteen silläkin uhalla, että tämä prosessi voi osoittaa ajattelun lähtökohtina alun perin olleita käsityksiä kestämättömiksi ja aiemmin kannatettuja näkökantoja siksi hylättäviksi. Tällainen itselle tutuiksi, rakkaiksi ja turvallisiksi käyneisiin käsityksiin etäisyyttä ottaminen ja niiden punnitseminen siltä kannalta, että niissä kenties voisi olla jotain korjaamisen varaakin, on ymmärrettävästi hidasta, työlästä ja usein tuskallistakin. Jo tästäkin syystä aidosti kriittinen ajattelu on – ja on aina ja kaikkialla ollutkin – huomattavan harvinaista. | ||
== Kulttuurin merkitys kriittiselle ajattelulle == | |||
Kriittisen ajattelun ''yleisenä esteenä'' on siis sen alulle saannin hankaluus, jatkamisen työläys ja sen tulosten lyhyellä tähtäimellä kyseenalainen palkitsevuus. Ikään kuin näissä tekijöissä ei jo olisi riittävästi kiviä kriittisen ajattelun rekeen, sillä on myös ''erityisiä esteitä'', jotka riippuvat kulloisistakin olosuhteista. Yleisesti ottaen kukin kulttuuriympäristö pyrkii jatkamaan toimintaansa entiseen tapaan ja siksi vastustamaan perusteisiinsa tai edes käytänteisiinsä kohdistuvaa kritiikkiä. Tämä "kulttuurisen hitauden laki" koskee ihmisyhteisöjä kaikilla tasoilla: perheitä, sukuja, työyhteisöjä, uskonnollisia yhdyskuntia, harrastuspiirejä ja alakulttuureita, yhteiskuntia ja kokonaisia sivilisaatioita.<ref>Kulttuurisen hitauden ilmiö ei ole pelkästään kielteinen: useimmat ensinnä mieleen tulevat muutosehdotukset voivat tarkemmassa katsannossa osoittautuakin huononnuksiksi. Mikä hyvänsä innovatiivinen idea ei edusta todellista kriittistä ajattelua, eikä todellinenkaan kriittinen ajattelu välttämättä tuota käytännöllisiä innovaatiota, ainakaan nopeasti; mutta joka tapauksessa yhteisö, joka ei ylipäänsäkään suosi itsenäistä ajattelua eikä vallitsevien käsitysten kriittistä tarkastelua, jää myös sinänsä harvinaisista hyödyllisistä innovaatioista osattomaksi, ja ajan mittaan tämä on, varsinkin jollain tavoin kilpaillussa tilanteessa, omiaan johtamaan yhä paheneviin ongelmiin.</ref> | Kriittisen ajattelun ''yleisenä esteenä'' on siis sen alulle saannin hankaluus, jatkamisen työläys ja sen tulosten lyhyellä tähtäimellä kyseenalainen palkitsevuus. Ikään kuin näissä tekijöissä ei jo olisi riittävästi kiviä kriittisen ajattelun rekeen, sillä on myös ''erityisiä esteitä'', jotka riippuvat kulloisistakin olosuhteista. Yleisesti ottaen kukin kulttuuriympäristö pyrkii jatkamaan toimintaansa entiseen tapaan ja siksi vastustamaan perusteisiinsa tai edes käytänteisiinsä kohdistuvaa kritiikkiä. Tämä "kulttuurisen hitauden laki" koskee ihmisyhteisöjä kaikilla tasoilla: perheitä, sukuja, työyhteisöjä, uskonnollisia yhdyskuntia, harrastuspiirejä ja alakulttuureita, yhteiskuntia ja kokonaisia sivilisaatioita.<ref>Kulttuurisen hitauden ilmiö ei ole pelkästään kielteinen: useimmat ensinnä mieleen tulevat muutosehdotukset voivat tarkemmassa katsannossa osoittautuakin huononnuksiksi. Mikä hyvänsä innovatiivinen idea ei edusta todellista kriittistä ajattelua, eikä todellinenkaan kriittinen ajattelu välttämättä tuota käytännöllisiä innovaatiota, ainakaan nopeasti; mutta joka tapauksessa yhteisö, joka ei ylipäänsäkään suosi itsenäistä ajattelua eikä vallitsevien käsitysten kriittistä tarkastelua, jää myös sinänsä harvinaisista hyödyllisistä innovaatioista osattomaksi, ja ajan mittaan tämä on, varsinkin jollain tavoin kilpaillussa tilanteessa, omiaan johtamaan yhä paheneviin ongelmiin.</ref> | ||
== Kriittiselle ajattelulle otollisia ympäristöjä == | <!--== Kriittiselle ajattelulle otollisia ympäristöjä == | ||
Jotkut kulttuurit ovat kriittisen ajattelun harjoittamisen kannalta selvästi kannustavampia kuin useimmat muut. Tunnettuja esimerkkejä ainakin joissain suhteissa kriittistä ajattelua suosineista kulttuureista: | Jotkut kulttuurit ovat kriittisen ajattelun harjoittamisen kannalta selvästi kannustavampia kuin useimmat muut. Tunnettuja esimerkkejä ainakin joissain suhteissa kriittistä ajattelua suosineista kulttuureista: | ||
| Rivi 43: | Rivi 43: | ||
=== Kriittisen ajattelun kulttuurin perusedellytys === | === Kriittisen ajattelun kulttuurin perusedellytys === | ||
Vertaamalla edellä tarkasteltuja, ajattelun kriittisyyttä kannustaneita kulttuureja (antiikin Kreikka, juutalaisuus, Euroopan akateeminen yhteisö ennen ja jälkeen modernin luonnontieteen läpimurron, jopa islaminkin filosofinen perinne [joka synnytti esim. [[Kalam- kosmologinen argumentti|kalamistisen kosmologisen argumentin]]]) on lopultakin varsin helppo nähdä, mikä näitä yhdistää: vakaumus, että ihminen on perustavasti jotain muuta ja paljon enemmän kuin pelkkä erilaisten materiaalisten prosessien summa; että ihminen on laadullisesti erilainen kuin eloton tai edes elollinenkaan luonto; että ihminen on elävä persoona, jonka kuuluu suhtautua sekä itseensä että muihin ihmisiin elävinä persoonina.<ref>Pinnallisesti tarkastellen voisi tietenkin väittää, että tällainen näkemys on "ihan tavallista humanismia" ja että sen voi omaksua yhtä hyvin evolutionistis-materialistiseltakin pohjalta. Tällaista väitettä voi koettaa perustella vaikkapa sillä, että on monia, jotka ovat tehneet juuri näin, joten se ei voi olla mahdotonta.<br />''Epäloogisesti'' se ei toki olekaan mahdotonta, eikä tästä seikasta ole erimielisyyttä. Kriittinen ajattelu ei kuitenkaan tällaisista mielivaltaisista "ratkaisuista" kostu vaan pikemminkin käy, jos mahdollista, entistäkin mahdottomammaksi: tyypillisen kaksoisajattelullisestihan siinä yhtäältä "päätetään ollakin humanisteja", vaikka perimmältään ei edelleenkään uskota olevan ketään päättämässä mitään. Tämä on jollain tasolla verrattavissa siihen, jos papukaijan opettaisi sanomaan: "Ajattelen, siis olen." Niin, varmaankin on täytynyt olla joku, joka on tosiaankin ajatellut ja kriittisesti ajattelemalla päätynyt tähän tulokseen, mutta papukaijan puhe ei todista papukaijaa täksi ajattelijaksi. Samaten materialistin roolinvaihdos humanistiksi tai muuksi materialismin kanssa yhteensopimattomaksi tahoksi ei mitenkään todista materialismia loogisesti tällaiseen siirtoon yltäväksi ajattelutavaksi. Pikemminkin tilanneanalyysi kulkee tällaisissa tapauksissa siihen suuntaan että samoin kuin papukaijan puhe osoittaa papukaijan puhekykyiseksi myös minkä hyvänsä muun materiaalisen kappaleen tuottama äänne- tai kirjainmerkkijono osoittaa tämän kappaleen kykeneväksi tällaisia jonoja tuottamaan. Kyseisten jonojen sisällöllinen uskottavuus tämän | Vertaamalla edellä tarkasteltuja, ajattelun kriittisyyttä kannustaneita kulttuureja (antiikin Kreikka, juutalaisuus, Euroopan akateeminen yhteisö ennen ja jälkeen modernin luonnontieteen läpimurron, jopa islaminkin filosofinen perinne [joka synnytti esim. [[Kalam- kosmologinen argumentti|kalamistisen kosmologisen argumentin]]]) on lopultakin varsin helppo nähdä, mikä näitä yhdistää: vakaumus, että ihminen on perustavasti jotain muuta ja paljon enemmän kuin pelkkä erilaisten materiaalisten prosessien summa; että ihminen on laadullisesti erilainen kuin eloton tai edes elollinenkaan luonto; että ihminen on elävä persoona, jonka kuuluu suhtautua sekä itseensä että muihin ihmisiin elävinä persoonina.<ref>Pinnallisesti tarkastellen voisi tietenkin väittää, että tällainen näkemys on "ihan tavallista humanismia" ja että sen voi omaksua yhtä hyvin evolutionistis-materialistiseltakin pohjalta. Tällaista väitettä voi koettaa perustella vaikkapa sillä, että on monia, jotka ovat tehneet juuri näin, joten se ei voi olla mahdotonta.<br />''Epäloogisesti'' se ei toki olekaan mahdotonta, eikä tästä seikasta ole erimielisyyttä. Kriittinen ajattelu ei kuitenkaan tällaisista mielivaltaisista "ratkaisuista" kostu vaan pikemminkin käy, jos mahdollista, entistäkin mahdottomammaksi: tyypillisen kaksoisajattelullisestihan siinä yhtäältä "päätetään ollakin humanisteja", vaikka perimmältään ei edelleenkään uskota olevan ketään päättämässä mitään. Tämä on jollain tasolla verrattavissa siihen, jos papukaijan opettaisi sanomaan: "Ajattelen, siis olen." Niin, varmaankin on täytynyt olla joku, joka on tosiaankin ajatellut ja kriittisesti ajattelemalla päätynyt tähän tulokseen, mutta papukaijan puhe ei todista papukaijaa täksi ajattelijaksi. Samaten materialistin roolinvaihdos humanistiksi tai muuksi materialismin kanssa yhteensopimattomaksi tahoksi ei mitenkään todista materialismia loogisesti tällaiseen siirtoon yltäväksi ajattelutavaksi. Pikemminkin tilanneanalyysi kulkee tällaisissa tapauksissa siihen suuntaan, että samoin kuin papukaijan puhe osoittaa papukaijan puhekykyiseksi, myös minkä hyvänsä muun materiaalisen kappaleen tuottama äänne- tai kirjainmerkkijono osoittaa tämän kappaleen kykeneväksi tällaisia jonoja tuottamaan. Kyseisten jonojen sisällöllinen uskottavuus tämän materiakappaleen alkuperäistuotoksiksi on kuitenkin aivan oma kysymyksensä, eikähän mikään humanismikaan tietenkään ole alun perin materialistinen uskomusjärjestelmä: "Ei voi ottaa, täytyy lainata."<br />Puppusanageneraattoreilla voidaan tuottaa mielivaltaisen paljon tekstiä muttei mitään lukemisen arvoista; samaten materialismin ja vaikkapa humanismin yhteen ymppääminen on kyllä mahdollista ikään kuin pupputekstin näennäismerkityksenä (sinänsä tarkoituksettomasti syntyneen tekstin lukijan mielessä häivähtävänä ideana) muttei logiikan mahdollisuuksien rajaamaksi myönnetyssä reaalitodellisuudessa (tarkemmin ajatellen kyseinen idea, vaikka mielessä häivähtäisikin, ei kestä alkeellistakaan kriittistä ajattelua) – paitsi tietenkin siinä nimenomaisessa tapauksessa, että kyseinen henkilö on ihan oikeasti henkilö, mutta materialismi, jota hän väittää ja kenties ihan tosissaan katsookin edustavansa, on itsessään väärä kanta eikä sen totuus (jota siis ei tässä tapauksessa ole) siksi estä häntä olemasta henkilö ja vaikkapa humanistikin. "Jos materialismi on totta, niin materialisti voi olla myös humanisti" on siis loogisesti totta juuri samaan tapaan kuin "jos kuu on juustoa, niin lehmät lentävät" tahi "jos kuu on juustoa, niin lehmät tuottavat maitoa": logiikassahan epätodesta väitteestä voi täysin turvallisesti päätellä ihan mitä tahansa.</ref> Tämä perususkomuksellinen lähtökohta on saanut vaihtelevia täsmäsisältöjä (kreikkalainen dualistinen ajattelu, jonka mukaan "ruumis on sielun vankila", muhamettilainen näkemys, jonka mukaan "ihminen on Allahin [mutta ''ei'' tarkoituksettomien aineellisten prosessien] orja", ja Raamatun ilmoitus, jonka mukaan "Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen"). | ||
''Ilman persoonia ei ole ajattelijoitakaan, ilman ajattelijoita ei ole ajatteluakaan, ilman ajattelua ei ole kriittistäkään ajattelua.'' Johdonmukaisen materialismin mukaan todellisia persoonia ei kuitenkaan voi olla, siis ei todellista kriittistä ajatteluakaan. Kuinka kukaan siis voisi kehittää todellista, sisäisesti johdonmukaista<ref>Sisäinen johdonmukaisuus ei ole mikään ylimääräinen lisäehto vaan kriittisen ajattelun käsitteeseen välttämättä sisältyvä piirre: sisäisesti epäjohdonmukainen ajattelu kaatuu heti ensimmäisessäkin kriittisessä tarkastelussa; tähän tilaan tyytyvä ajattelu ei siis ''ainakaan'' voi olla todella kriittistä.</ref> kriittistä ajattelua uskomatta edes olevansa todellinen persoona? Entä kuinka kukaan voisi uskoa olevansa todellinen persoona, jos kaikki "vakavasti otettavan tieteen tuloksina" hänelle syötettävä tajunnansisältö pyrkii todistelemaan juuri päinvastaista?<ref>Totta kai kaikesta huolimatta kaiken kaikkiaan monetkin, paitsi kokevat, myös uskovat ja ymmärtävätkin olevansa todellisia persoonia, mutta vallitseva tilanne on kaikkein kriittisin juuri niille, jotka omasta puolestaan hakevat vastauksia perustaviin kysymyksiin ja joilla olisi edellytyksiä kehittyä aidosti kriittisiksi ajattelijoiksi ja sellaisina myös nousevan polven suunnannäyttäjiksi.</ref> | ''Ilman persoonia ei ole ajattelijoitakaan, ilman ajattelijoita ei ole ajatteluakaan, ilman ajattelua ei ole kriittistäkään ajattelua.'' Johdonmukaisen materialismin mukaan todellisia persoonia ei kuitenkaan voi olla, siis ei todellista kriittistä ajatteluakaan. Kuinka kukaan siis voisi kehittää todellista, sisäisesti johdonmukaista<ref>Sisäinen johdonmukaisuus ei ole mikään ylimääräinen lisäehto vaan kriittisen ajattelun käsitteeseen välttämättä sisältyvä piirre: sisäisesti epäjohdonmukainen ajattelu kaatuu heti ensimmäisessäkin kriittisessä tarkastelussa; tähän tilaan tyytyvä ajattelu ei siis ''ainakaan'' voi olla todella kriittistä.</ref> kriittistä ajattelua uskomatta edes olevansa todellinen persoona? Entä kuinka kukaan voisi uskoa olevansa todellinen persoona, jos kaikki "vakavasti otettavan tieteen tuloksina" hänelle syötettävä tajunnansisältö pyrkii todistelemaan juuri päinvastaista?<ref>Totta kai kaikesta huolimatta kaiken kaikkiaan monetkin, paitsi kokevat, myös uskovat ja ymmärtävätkin olevansa todellisia persoonia, mutta vallitseva tilanne on kaikkein kriittisin juuri niille, jotka omasta puolestaan hakevat parhaita vastauksia perustaviin kysymyksiin ja joilla olisi edellytyksiä kehittyä aidosti kriittisiksi ajattelijoiksi ja sellaisina myös nousevan polven suunnannäyttäjiksi: pystyäkseen pätevöitymään tunnustetuiksi ajattelijoiksi heidän olisi osoitettava hallitsevansa aiemmin ajatellun pääpiirteet; mutta jos aiempi ajattelu onkin johtamassa seuraajansa älylliseen umpikujaan, sieltä voi olla todella vaikea päästä ulos.</ref> | ||
=== Käytännön johtopäätökset === | === Käytännön johtopäätökset === | ||
| Rivi 51: | Rivi 51: | ||
Asia ei viime kädessä ole vaikeatajuinen, mutta sen seuraukset ovat syvästi ravistelevat: materialismi on loogisella välttämättömyydellä kaiken kriittisen ajattelun pahin vihollinen, ja juuri tämä vihollinen on jo päässyt valtaamaan kulttuurimme "kovan ytimen": se puhuu tieteen suulla, se äänestää päättävissä elimissämme, se "valistaa" meitä julkisrahoitteisilla kanavillamme, se opettaa lapsiamme oppivelvollisuuskouluistamme lähtien, ja kaikessa tässä se on systemaattisen hellittämättömästi ohjaamassa meitä tuhoon. Toisaalta se on ''periaatteessa'' mitä helpoimmin voitettavissa oleva vihollinen: kuten hengettömän epäjumalankuvan sen voisi tarpeettomana ja vahingollisena kantaa tunkiolle, heittää iljetyksenä ulos. Ei se sinänsä panisi edes pahakseen, saati vastaan – eihän se ole persoona. | Asia ei viime kädessä ole vaikeatajuinen, mutta sen seuraukset ovat syvästi ravistelevat: materialismi on loogisella välttämättömyydellä kaiken kriittisen ajattelun pahin vihollinen, ja juuri tämä vihollinen on jo päässyt valtaamaan kulttuurimme "kovan ytimen": se puhuu tieteen suulla, se äänestää päättävissä elimissämme, se "valistaa" meitä julkisrahoitteisilla kanavillamme, se opettaa lapsiamme oppivelvollisuuskouluistamme lähtien, ja kaikessa tässä se on systemaattisen hellittämättömästi ohjaamassa meitä tuhoon. Toisaalta se on ''periaatteessa'' mitä helpoimmin voitettavissa oleva vihollinen: kuten hengettömän epäjumalankuvan sen voisi tarpeettomana ja vahingollisena kantaa tunkiolle, heittää iljetyksenä ulos. Ei se sinänsä panisi edes pahakseen, saati vastaan – eihän se ole persoona. | ||
Silti meidänkin keskellämme on selvästikin ''jotain'', joka todella panisi pahakseen ja panisi raivokkaasti vastaan. Yksi tämän artikkelin apologeettisista tavoitteista onkin siinä, että se osaltaan johtaa myös tarkastelemaan kristinuskon keskeiseen sisältöön kuuluvaa käsitystä ''persoonallisen, epäinhimillisen pahan'' olemassaolosta empiiriseltäkin kannalta: jos materialistit olisivat "puhtaita materialisteja", he eivät panisi pahakseen materialismin vastaista kulttuurisotaa, sillä hehän eivät siinä tapauksessa katsoisi taistelun tuloksen riippuvan muusta kuin puhtaasti materiatason voimista, joihin eivät itse voi millään tavoin vaikuttaa<ref>Eihän heillä tietenkään voi oman uskomuksistonsa puitteissa tarkastellen olla mitään henkistä vaikutusta materiatason prosesseihin, sellainen ajatushan olisi heidän näkökulmastaan "taikauskoa" – tietoisuuden kokemus ei materialistisen perususkomuksen näkökulmasta voi olla mitään enempää kuin jonkinlainen materiatason prosessien lieveilmiö, siis ilman vaikutusta mihinkään aineelliseen todellisuuteen.<br />Tässä yhteydessä ei toimi edes fatalismin analogia: stoalaista fatalismia edustava isäntä rankaisi antiikin aikana orjaansa tämän toiminnan johdosta, ja kun orja syytti tätä epäjohdonmukaisuudesta vedoten siihen, ettei isännän oman filosofian mukaan olisi voinutkaan toimia toisin kuin oli toiminut, isäntä saattoi siihen huomauttaa, ettei saman filosofian mukaan olisi itsekään voinut toimia toisin kuin toimi. Fatalismi näet sentään tunnusti niin isännän kuin orjankin persoonallisiksi olennoiksi, jotka voivat tehdä jotain, vaikkeivät kenties olisi pystyneetkään tekemään mitään muuta kuin | Silti meidänkin keskellämme on selvästikin ''jotain'', joka todella panisi pahakseen ja panisi raivokkaasti vastaan. Yksi tämän artikkelin apologeettisista tavoitteista onkin siinä, että se osaltaan johtaa myös tarkastelemaan kristinuskon keskeiseen sisältöön kuuluvaa käsitystä ''persoonallisen, epäinhimillisen pahan'' olemassaolosta empiiriseltäkin kannalta: jos materialistit olisivat "puhtaita materialisteja", he eivät panisi pahakseen materialismin vastaista kulttuurisotaa, sillä hehän eivät siinä tapauksessa katsoisi taistelun tuloksen riippuvan muusta kuin puhtaasti materiatason voimista, joihin eivät itse voi millään tavoin vaikuttaa<ref>Eihän heillä tietenkään voi oman uskomuksistonsa puitteissa tarkastellen olla mitään henkistä vaikutusta materiatason prosesseihin, sellainen ajatushan olisi heidän näkökulmastaan "taikauskoa" – tietoisuuden kokemus ei materialistisen perususkomuksen näkökulmasta voi olla mitään enempää kuin jonkinlainen materiatason prosessien lieveilmiö, siis ilman vaikutusta mihinkään aineelliseen todellisuuteen.<br />Tässä yhteydessä ei toimi edes fatalismin analogia: stoalaista fatalismia edustava isäntä rankaisi antiikin aikana orjaansa tämän toiminnan johdosta, ja kun orja syytti tätä epäjohdonmukaisuudesta vedoten siihen, ettei isännän oman filosofian mukaan olisi voinutkaan toimia toisin kuin oli toiminut, isäntä saattoi siihen huomauttaa, ettei saman filosofian mukaan olisi itsekään voinut toimia toisin kuin toimi. Fatalismi näet sentään tunnusti niin isännän kuin orjankin persoonallisiksi olennoiksi, jotka voivat tehdä jotain persoonallista, vaikkeivät kenties olisi pystyneetkään tekemään mitään muuta kuin olivat tehneet; materialismi ei johdonmukaisesti ajatellen kuitenkaan pysty edes tähän: sen mukaanhan mitään todellista persoonallista toimintaa ei ole, vaan ihmistenkin toiminta aiheutuu perimmältään persoonattomista aineellisista voimista. Näin ollen materialismi on siinä mielessä itsensä kumoava oppi, että jos joku puhuu sen puolesta, niin jos hän on oikeassa, häntä ei ole persoonana olemassakaan eikä näin ollen se puhe, joka hänestä muodossa tai toisessa lähtee, ole varsinaista puhetta vaan puppusanageneraattorin tai enintään papukaijan puheen kaltaista; vaikka sillä siis toisin kuin puppusanageneraattorin tekstillä näyttäisikin olevan jokin ymmärrettävä sisältö, sillä ei kuitenkaan voi olla sellaista persoonallista puhujaa, joka olisi läsnä ja jonka kanssa voisi keskustella (kuten ei papukaijankaan kanssa voi keskustella ontologiasta eikä epistemologiasta, vaikka Cartesiuksen kanssa olisi voinutkin). Siksi tällaista puhetta ei loogisesti ottaen voi pitää minkään asian käsittelyssä huomioon otettavana puheenvuorona vaan vain jonkinlaisena refleksinomaisena fysiologisena ilmiönä. Jos taas kuitenkin tahdomme ottaa tällaisen puheenvuoron esittäjän persoonana ja kohdella häntä, kuten persoonaa olisi kohdeltava, meidän tulisi toimia häntä kohtaan "wittgensteiniläisittäin" eli pidättyä vastaamasta hänen puheenvuoroonsa muulla tavoin kuin osoittamalla hänelle, että hänen tunnustautumisensa materialistiksi on ristiriidassa hänen sen käsityksensä kanssa, että hänestä olisi ottamaan kantaa mihinkään asiaan (siis kysymykseen materialismin totuudesta sen enempää kuin mihinkään muuhunkaan) ja että koska sisäisesti ristiriitaisesta lausejoukosta voi loogisesti johtaa minkä väitteen hyvänsä ja hänen toimintansa on tällä tavoin sisäisesti ristiriitaista, niin hänen kanssaan ei voida keskustella syystä, että hänen edustamastaan kannasta voidaan joka tapauksessa päätellä mitä hyvänsä, joten mikään, mitä hän mahdollisesti tahtoo sanoa, ei näissä olosuhteissa ole tulkittavissa erotukseksi omasta vastakohdastaan (joka sekin voidaan aina helposti johtaa hänen edustamastaan sisäisestä ristiriitaisuudesta), joten niin kauan kuin hän tahtoo pitää kiinni tästä sisäisestä ristiriitaisuudesta, hänen kanssaan ei maksa vaivaa yrittää keskustella, sillä hän ei loogisesti ajatellen voi sanoa mitään, millä olisi jokin merkitys; tämä siis on eri asia kuin jos väitettäisiin hänen olevan kykenemätön muodostamaan mitään kielellistä ilmausta, jolla ''näyttää'' olevan merkitys. Persoonien välisessä kommunikaatiossa on näet edellytettävä sen osanottajilta jonkinlaista sisäisesti johdonmukaista näkemystä tai vähintäänkin, ettei heidän näkemystään ole jo ennen mahdollisen keskustelun alkamista ''osoitettu'' sisäisesti ristiriitaiseksi, sillä muuten koko keskustelun idea, että nimittäin koetettaisiin yhdessä tavoitella oikeaa ja perustelluinta käsitystä puheena olevista asioista, on jo lähtökohtaisesti menetetty.</ref>. Aktiivimaterialistit ovat kuitenkin mestarillisia kaksoisajattelijoita: jos kokevat materialismin kulttuuristen linnoitusten olevan vähänkin uhattuina, he kyllä nousevat barrikadeille suorastaan ''jihadistisella'' antaumuksella – vaikka eivät edes usko olevansa persoonina olemassa, saati huurineitojen odottelevan palkitakseen heidät taistelun jälkeen. Tätä ilmiötä en tosiaan itse osaa selittää kuin Saatanan vaikutuksella.<ref>Jos taas joku toinen katsoo tietävänsä tai osaavansa ainakin ehdottaa jonkin vaihtoehtoisen selitysmallin, niin tervetuloa vain lisäämään se tämän artikkelin sopivaan kohtaan.</ref> | ||
Itse Saatanakin on kuitenkin Raamatun mukaan jo voitettu vihollinen, jonka pää on rikki poljettu ja jota kristittyjen on määrä, lujina uskossa, vastustaa. Materialismin vastaisessa kulttuurisodassa on siksi olennaista muistaa, ettei meillä ole taistelu lihaa eikä verta<ref>tässä tapauksessa siis materialisteiksi itseään kutsuvia harhautettuja ja harhauttavia ihmispoloja</ref> vastaan vaan "hallituksia vastaan, valtoja vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa". Näin ollen toiminnan tavoitteena ei tule niinkään olla materialistien vakuuttaminen siitä, että ovat väärässä,<ref>sillä ''sehän'' on jo edellä loogisella välttämättömyydellä osoitettu, niin ettei siinä olisi mitään tekemistä, mutta valitettavasti tämä ei riitä</ref> vaan ''kolmansien osapuolien informoiminen'' siitä, että materialisteja ei, jos he nimittäin olisivat oikeassa, itse asiassa ole persoonina olemassakaan, joten, jos heidän kauttaan kuitenkin tulee ymmärrettävää puhetta, tätä ei ole katsottava ihmisen vaan ihmiskunnan yhteisen vihollisen puheeksi; ja että, ellei tämä äsken sanottu vaikuta uskottavalta näkemykseltä, niin jäljelle jää vain se mahdollisuus, että materialistit ovat sataprosenttisella varmuudella väärässä<ref>koska puhut, olet puhe- ja siis fyysiseen maailmaan vaikuttamiskykyisenä persoonana olemassa | Itse Saatanakin on kuitenkin Raamatun mukaan jo voitettu vihollinen, jonka pää on rikki poljettu ja jota kristittyjen on määrä, lujina uskossa, vastustaa. Materialismin vastaisessa kulttuurisodassa on siksi olennaista muistaa, ettei meillä ole taistelu lihaa eikä verta<ref>tässä tapauksessa siis materialisteiksi itseään kutsuvia harhautettuja ja harhauttavia ihmispoloja</ref> vastaan vaan "hallituksia vastaan, valtoja vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa". Näin ollen toiminnan tavoitteena ei tule niinkään olla materialistien vakuuttaminen siitä, että ovat väärässä,<ref>sillä ''sehän'' on jo edellä loogisella välttämättömyydellä osoitettu, niin ettei siinä olisi mitään tekemistä, mutta valitettavasti tämä ei riitä</ref> vaan ''kolmansien osapuolien informoiminen'' siitä, että materialisteja ei, jos he nimittäin olisivat oikeassa, itse asiassa ole persoonina olemassakaan, joten, jos heidän kauttaan kuitenkin tulee ymmärrettävää puhetta, tätä ei ole katsottava ihmisen vaan ihmiskunnan yhteisen vihollisen puheeksi; ja että, ellei tämä äsken sanottu vaikuta uskottavalta näkemykseltä, niin jäljelle jää vain se mahdollisuus, että materialistit ovat sataprosenttisella varmuudella väärässä<ref>koska puhut, olet puhe- ja siis fyysiseen maailmaan vaikuttamiskykyisenä persoonana olemassa; koska olet fyysiseen maailmaan vaikuttamiskykyisenä persoonana olemassa, fyysiseen maailmaan vaikuttamiskykyisiä persoonia on olemassa; koska fyysiseen maailmaan vaikuttamiskykyisiä persoonia on olemassa, mikään katsomus, jonka mukaan heitä ei olisi olemassa, ei voi olla tosi; ja koska materialistinsen katsomuksen mukaan heitä ei voi olla eikä niin muodoin olekaan olemassa, materialistinen katsomus on väärä; siis: jos puhut materialismin puolesta, ''osoitat siten olevasi väärässä'' puhuessasi materialismin puolesta (sillä jos se olisi ollut totta, kukaan ei olisi voinut puhua sen puolesta, koska ei olisi ollut ketään, joka olisi voinut puhua ''minkään'' käsityskannan puolesta), ja näin ollen olet hävinnyt väittelyn jo ennen kuin se ehti alkamaankaan, sillä ''jokainen'', joka yrittää puolustaa tällaista kantaa, häviää loogisesti ajatellen jokaisen aihetta koskevan väittelynsä ihan vain sillä perusteella, että väittelemällä aiheesta hän osoittaa puolustamansa kannan olevan perätön</ref> eikä heitä ''näin muodoin'' maksa vaivaa kuunnella. | ||
Keskustella siis kannattaa vain niiden kesken, jotka sekä suoraan että epäsuorasti<ref>nimittäin tunnustamiensa perususkomuksistojen muodostamien henkilökohtaisten kokonaisuuksien mahdollisen (ei ainakaan vielä keskustelun aloittamiseen mennessä tunnetusti mahdottomaksi osoitetun) ristiriidattomuuden puolesta</ref> täyttävät mielekkään keskustelun ensimmäisen perusedellytyksen eli tunnustautuvat todella olemassaoleviksi, tähän aineelliseen todellisuuteen vaikuttamaan kykeneviksi ja jotain näkökantaa johdonmukaisesti edustamaan pystyviksi persooniksi. Keskustelukulttuurihan on osa kokonaiskulttuuria, ja ''jos ja vain jos todelliseen, merkitykselliseen toimintaan<ref>ajatuksin, sanoin ja teoin</ref> kykenevien ihmispersoonien todellinen olemassaolo kulttuurin tasolla myönnetään, kriittisen ajattelun jatkumismahdollisuuden perusedellytykset on turvattu.'' | Keskustella siis kannattaa vain niiden kesken, jotka sekä suoraan että epäsuorasti<ref>nimittäin tunnustamiensa perususkomuksistojen muodostamien henkilökohtaisten kokonaisuuksien mahdollisen (ei ainakaan vielä keskustelun aloittamiseen mennessä tunnetusti mahdottomaksi osoitetun) ristiriidattomuuden puolesta</ref> täyttävät mielekkään keskustelun ensimmäisen perusedellytyksen eli tunnustautuvat todella olemassaoleviksi, tähän aineelliseen todellisuuteen vaikuttamaan kykeneviksi ja jotain näkökantaa ainakin mahdollisesti johdonmukaisesti edustamaan pystyviksi persooniksi. Keskustelukulttuurihan on osa kokonaiskulttuuria, ja ''jos ja vain jos todelliseen, merkitykselliseen toimintaan<ref>ajatuksin, sanoin ja teoin</ref> kykenevien ihmispersoonien todellinen olemassaolo kulttuurin tasolla myönnetään, kriittisen ajattelun jatkumismahdollisuuden perusedellytykset on turvattu.'' | ||
--> | --> | ||
== Viitteet == | == Viitteet == | ||
{{viitteet}} | {{viitteet}} | ||
Versio 3. huhtikuuta 2011 kello 19.34
Kriittinen ajattelu edellyttää kykyä ajatella ja kykyä kritisoida. Koska kritisointikyky edellyttää ajattelukykyä, voisi ajatella, että "kriittinen ajattelu" voitaisiin korvata pelkällä "kriittisyydellä". Näin ei kuitenkaan ole, sillä kriittinen ajattelu on enemmän kuin pelkkä kriittisyys1, nimittäin ajattelua, joka ei tyydy käytettävissään oleviin valmiisiin lähtökohtiin vaan pyrkii yhä parempiin perusteluihin ja niiden mahdollistamaan suurempaan selvyyteen silläkin uhalla, että tämä prosessi voi osoittaa ajattelun lähtökohtina alun perin olleita käsityksiä kestämättömiksi ja aiemmin kannatettuja näkökantoja siksi hylättäviksi. Tällainen itselle tutuiksi, rakkaiksi ja turvallisiksi käyneisiin käsityksiin etäisyyttä ottaminen ja niiden punnitseminen siltä kannalta, että niissä kenties voisi olla jotain korjaamisen varaakin, on ymmärrettävästi hidasta, työlästä ja usein tuskallistakin. Jo tästäkin syystä aidosti kriittinen ajattelu on – ja on aina ja kaikkialla ollutkin – huomattavan harvinaista.
Kulttuurin merkitys kriittiselle ajattelulle
Kriittisen ajattelun yleisenä esteenä on siis sen alulle saannin hankaluus, jatkamisen työläys ja sen tulosten lyhyellä tähtäimellä kyseenalainen palkitsevuus. Ikään kuin näissä tekijöissä ei jo olisi riittävästi kiviä kriittisen ajattelun rekeen, sillä on myös erityisiä esteitä, jotka riippuvat kulloisistakin olosuhteista. Yleisesti ottaen kukin kulttuuriympäristö pyrkii jatkamaan toimintaansa entiseen tapaan ja siksi vastustamaan perusteisiinsa tai edes käytänteisiinsä kohdistuvaa kritiikkiä. Tämä "kulttuurisen hitauden laki" koskee ihmisyhteisöjä kaikilla tasoilla: perheitä, sukuja, työyhteisöjä, uskonnollisia yhdyskuntia, harrastuspiirejä ja alakulttuureita, yhteiskuntia ja kokonaisia sivilisaatioita.2
Viitteet
- ^ Kriittisyydeksihän riittää vaikkapa pelkkä tyytymättömyyden ilmaiseminen kaikkea ja kaikkia – tai myös aina samoina pysyviä aiheita – kohtaan.
- ^ Kulttuurisen hitauden ilmiö ei ole pelkästään kielteinen: useimmat ensinnä mieleen tulevat muutosehdotukset voivat tarkemmassa katsannossa osoittautuakin huononnuksiksi. Mikä hyvänsä innovatiivinen idea ei edusta todellista kriittistä ajattelua, eikä todellinenkaan kriittinen ajattelu välttämättä tuota käytännöllisiä innovaatiota, ainakaan nopeasti; mutta joka tapauksessa yhteisö, joka ei ylipäänsäkään suosi itsenäistä ajattelua eikä vallitsevien käsitysten kriittistä tarkastelua, jää myös sinänsä harvinaisista hyödyllisistä innovaatioista osattomaksi, ja ajan mittaan tämä on, varsinkin jollain tavoin kilpaillussa tilanteessa, omiaan johtamaan yhä paheneviin ongelmiin.
