Konstruktivistinen ontologia

Ontologia on filosofinen oppi siitä, mitä on olemassa. Konstruktivistisen ontologian mukaan todellisuus ei koostu tietystä määrästä tietynlaisia asioita, esineitä ja olioita. Maailma ei ole valmiiksi jaettu osiin, esineisiin ja olioihin, niin että ihmisen tehtävänä olisi pelkästään ottaa selvää siinä olevista esineistä ja olioista. Todellisuuden koostumus riippuu siitä, miten ihmiset eri lähtökohdista näkevät sen ja millä tavalla he käsitteellisesti kuvaavat sitä. Maailman koostumus ei ole riippumaton ihmisten erilaisista tavoista havainnoida ja käsitteellistää sitä. Niinpä ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa kuvausta maailmasta, vaan todellisuus voidaan jakaa osiin useilla eri tavoilla.

Ontologisen konstruktivismin mukaan maailman esineet ja oliot ovat ihmisten ajatusrakennelmia. Tässä teoriassa on sekä yksilöllinen että yhteisöllinen muunnelma. Yksilöllisen muunnelman mukaan kukin yksilö rakentaa oman yksityisen maailmansa. Yhteisöllisen muunnelman mukaan yhteisön jäsenet yhdessä rakentavat kaikille jäsenilleen yhteisen maailman.

Ontologisen konstruktivismin vastakohta on ontologinen realismi, jonka mukaan suurin osa maailman esineistä ja olioista on riippumattomia ihmisten mielikuvista ja ajatuksista. Ontologisen realismin eri muunnelmat ovat eri mieltä siitä, miten luotettavaa tietoa ihminen voi saada todellisuuden rakenteesta.

Putnamin konstruktivistinen ontologia

Yhdysvaltalaisen filosofin Hilary Putnamin ajattelu tarjoaa esimerkin konstruktivistisesta ontologiasta. Hän väittää, että ihminen ei voi tietää mitään siitä, millainen maailma on itsessään, vaan ainoastaan siitä, miten maailma ilmenee ihmiselle. Konstruktivistinen ontologia olettaa, että maailman esineet ja oliot ovat osittain ihmisen luomusta:

"Objektit" eivät ole olemassa käsitejärjestelmistä riippumatta. Me jaamme maailman objekteihin, kun otamme käyttöön jonkin kuvausjärjestelmän. Koska objektit ja merkit ovat samalla tavalla kuvausjärjestelmälle sisäisiä, on mahdollista sanoa, mikä vastaa mitäkin. (Putnam 1981: 52; suomennos Lammenranta 1993: 59.)

Teoksessaan Representation and Reality (1989: 110) Putnam antaa esimerkin siitä, mitä hän tällä tarkoittaa. Hän vie vieraan huoneeseen, jossa ei ole mitään muuta kuin tuoli, pöytä ja pöydän päällä oleva lamppu, muistivihko ja kynä. Hän kysyy vieraaltaan: "Montako esinettä on huoneessa?" Oletetaan, että vieras vastaa: "Huoneessa on viisi esinettä: tuoli, pöytä, lamppu, muistivihko ja kynä." Tämä vastaus ei ole niin itsestäänselvästi oikea kuin tavallisesti ajateltaisiin. Jos pöytä ja sillä olevat esineet lasketaan kaikki yhdeksi kokonaiseksi esineeksi, huoneessa olisi vain kaksi esinettä. Tai jos pöytä, tuoli ja pöydällä olevat esineet lasketaan kaikki yhdeksi kokonaisuudeksi, huoneessa olisi vain yksi esine. Jos jokainen muistivihkon sivu, kynän osa, pöydän ja tuolin jalat ja levyt lasketaan kukin erilliseksi esineeksi, huoneessa olisi ehkä satoja esineitä. Lisäksi kaikki esineet voidaan yhdistellä toistensa kanssa. Vierailijan nenä ja pöydällä oleva kynä voidaan ajatella yhdeksi kokonaisuudeksi. Vierailijan silmät ja lamppu voidaan laskea yhdeksi kokonaisuudeksi ja näin loputtomasti. On olemassa lukemattomia erilaisia tapoja jakaa huoneen koostumus erilaisiksi esineiksi. Putnamin mielestä ei ole mahdollista perustellusti väittää, että jokin tietty tapa olisi ehdottomasti oikeampi tai parempi kuin jokin toinen.

William Alston (1996: 163 ss.) kuitenkin huomauttaa, ettei Putnamin tarjoama esimerkki riitä perusteluksi konstruktivistiselle ontologialle. Riippumatta erilaisista tavoista yhdistellä esineitä toistensa kanssa on kuitenkin olemassa perusesineiden joukko, josta ollaan yksimielisiä. Erimielisiä ollaan vain siitä, voidaanko erilaisten esineiden yhdistelmät myös laskea esineiksi vai ei. Tällä kiistalla ei käytännössä ole suurta merkitystä, jos ollaan yhtä mieltä huoneen perustavasta esineistöstä eikä sitä voida käyttää perustana väitteelle, että todellisuus voitaisiin jakaa esineisiin useilla toistensa kanssa yhteensopimattomilla tavoilla, jotka kaikki olisivat samanarvoisia.

Putnamilla on kuitenkin muita ja parempia esimerkkejä konstruktivistisen ontologian perusteluksi. Ajatellaan vaikkapa, miten esineet ja ilmiöt ilmenevät normaaleissa havainnoissamme ja miten ne kuvataan tieteellisesti. Normaali havaintomme pöydästä ei sisällä tietoa pöydän molekyylirakenteesta. Näidenkään kahden kuvauksen ei kuitenkaan tarvitse olla ristiriidassa toistensa kanssa, vaan ne voidaan ymmärtää toisiaan täydentäviksi. Tavallinen havaintokuva pöydästä ei ole ristiriidassa pöydän molekyylirakennetta koskevan tieteellisen kuvauksen kanssa.

Paljon vaikeammaksi ongelma muuttuu, jos aletaan verrata toisiinsa erilaisia ontologisia teorioita ja niiden erilaisia kuvauksia maailmasta. Perinteisen aristotelisen ontologian mukaan maailma koostuu esineistä ja ilmiöistä, joilla on pysyvä identiteetti ja pysyvä rakenne. Englantilainen matemaatikko ja filosofi Alfred North Whitehead (1861-1947) puolusti aivan erilaista ontologiaa, jonka mukaan maailma koostuu tapahtumista ja prosesseista, ei esineistä ja olioista, joilla on pysyvä identiteetti ja rakenne. Aristotelisen ontologian mukaan on olemassa jäniksiä, jotka ovat tietyn kokoisia ja painoisia ja jotka juoksevat metsissä. Whiteheadin mukaan on olemassa vain tietynlaisia tapahtumia, joita voidaan kutsua vaikka jänis-tapahtumiksi. Nämä jänis-tapahtumat eivät ole tietyn kokoisia tai painoisia eivätkä juoksentele metsissä.

Putnamin argumenttina on, ettei meillä ole objektiivista tapaa ratkaista erilaisten ontologisten käsitysten paremmuutta. Me valitsemme oman ontologisen käsityksemme enemmän omien taipumustemme ja mieltymystemme perusteella kuin pätevien perustelujen pohjalta. Alston kuitenkin huomauttaa tähän, ettei ontologisista erimielisyyksistä voida päätellä, etteikö ontologista totuutta voitaisi periaatteessa tietää. Yksimielisyyden puute ei todista, etteikö olisi olemassa riittäviä perusteita pitää jotakin tiettyä näkemystä muita parempana. Perustelujen arviointi edellyttää kehittynyttä päättelykykyä ja kypsyyttä. Lisäksi se vaatii rehellisyyttä ja valmiutta todellisuuden kohtaamiseen sellaisena kuin se on. Totuus voi olla ihmisten tavoitettavissa ja ymmärrettävissä, mutta he eivät ehkä halua nähdä sitä.

Konstruktivistisen ontologian suurimpana ongelmana on, että se näyttäisi olevan ristiriidassa tavallisen kokemuksemme kanssa. Me oletamme tavallisesti, että maailman koostumus ei riipu meistä vaan sen esineet ja oliot ovat meistä riippumattomia. Koska konstruktivistisen ontologian puolesta esitetyt argumentit eivät ole vakuuttavia, ei ole syytä luopua tästä tavallisen kokemuksen perusvakaumuksesta. Niinpä meillä ei ole riittäviä perusteita omaksua konstruktivistista ontologiaa. Maailman koostumus ei riipu siitä, millaisia käsitteitä ihminen siitä muodostaa. Ihmisten käsitteellisten rakennelmien totuus riippuu siitä, vastaako se todellisuutta.

Konstruktivismi ontologian ja kognition teoriana

Konstruktivistinen ontologia on konstruktivistisen tietoteorian pohjana. Sen mukaan tiedollisten rakennelmien paremmuutta ei voi yksiselitteisesti ratkaista, koska maailma ei ole yksiselitteinen. Ei ole yhtä oikeaa tapaa käsitteellisesti kuvata maailman rakennetta tai siinä olevia tosiasioita. Maailma voidaan jakaa esineisiin ja olioihin useilla toisistaan eroavilla ja yhteensopimattomilla tavoilla. Maailman rakenteesta tai siinä olevista tosiasioista käsin ei ole mahdollista päätellä, mikä näistä maailman kuvaamisen tavoista olisi muita oikeampi. Erilaiset ja toistensa kanssa yhteensopimattomat tavat jakaa maailma erillisiin tosiasioihin voivat olla yhtä oikeita ja tehdä yhtä paljon oikeutta asioiden luonteelle.

Konstruktivistinen teoria kognitiosta ei kuitenkaan edellytä konstruktivistista ontologiaa. Konstruktivistinen teoria kognitiosta kuvaa yksilön tapaa omaksua tietoa. Sen mukaan yksilöt ymmärtävät maailman ja toimivat siinä käyttäen hyväkseen rakentamiaan käsitteellisiä konstruktioita ja mielikuvia. Se, mitä he voivat mielessään rakentaa tiettynä ajan hetkenä, riippuu heidän käytettävissään olevista käsitteistä ja kielellisistä ilmaisuista, heidän motivaatiostaan ja käytettävissä olevasta ajasta ja energiasta.

Grandyn (1998: 114) mukaan kognitiivinen konstruktivismi sopii yhteen sekä ontologisen konstruktivismin että ontologisen realismin kanssa. Jos kognitiivinen konstruktivisti on ontologinen realisti, hän ajattelee, että todellisuutta koskeva tieto saavutetaan oppijan tiedollisilla konstruktioilla. Esimerkkinä tästä on tutkija, joka luo hypoteeseja tiedollisten ongelmien ratkaisuksi ja testaa näitä hypoteeseja kokemuksen perusteella. Hypoteesit luodaan olemassaolevan tiedon perusteella. Olemassaoleva tieto antaa syyn otaksua ratkaisun löytyvän tietystä suunnasta. Mutta hypoteesien luominen sisältää myös arvaamista tai aavistamista. Vaikka todellisuus on riippumaton ihmisten sitä koskevista käsityksistä, ihminen oppii aktiivisesti rakentamalla tiedollisia käsityksiä ja koettelemalla niitä käytännössä. Realisti ei katso oppimisen ja tiedon prosessoinnin aktiivisen luonteen estävän luotettavan tiedon saantia. Ihmisellä on kyky rakentaa sellaisia tiedollisia rakennelmia, jotka kuvaavat oikein ulkopuolista todellisuutta.

Naturalistinen tutkimusohjelma johtaa konstruktivistiseen ontologiaan

Michael C. Rea argumentoi kirjassaan World Without Design että [naturalistinen tutkimusohjelma]] johtaa konstruktivistiseen ontologiaan. Naturalistisista tietolähteistä käsin ei ole mahdollista oikeuttaa uskoa esineiden pysyvyyteen.