Margaret Mead

Margaret Mead (16. joulukuuta 1901, Philadelphia–15. marraskuuta 1978, New York City) oli amerikkalainen tutkija, joka oli yksi viime vuosisadan kuuluisimmista antropologeista.

Elämäkerta

Vuonna 1921 Mead pääsi opiskelemaan psykologiaa ja antropologiaa Columbia yliopistoon. 1925 hän asettui Samoa-saarille Polynesiaan Franz Boasin kehotuksesta. 1928-1929 hän vieraili Amiraliteettisaarilla.

1931 Mead aloitti tutkimuksensa kolmessa uusiguinealaisessa yhteisössä. Hänen vertaileva tutkimuksensa valmistui kaksi vuotta myöhemmin. Samana vuonna hän tapasi Chambuóulien-heimojen luona Gregory Betesonin, josta tuli myöhemmin hänen kolmas aviomiehensä.

Vuosina 1926-28 Mead työskenteli Balilla. 1938 hän palasi Uuteen Guineaan ja asettui Latmuls-heimojen pariin aviomiehensä kanssa. Margaret Mead menehtyi syöpään 15. tammikuuta 1978.

Kiista Meadin tutkimuksesta

Margaret Meadin tuotanto on yksi esimerkki siitä, miten Freudin seksuaalisuuteen liittämät myyttiset käsitykset ovat vaikuttaneet ihmistieteisiin. Hänen vuonna 1928 ilmestynyt klassinen teoksensa Coming of Age in Samoa aloitti Meadin viisikymmenvuotisen uran antropologina ja teki hänestä maailmanlaajuisesti tunnetun tieteellisen auktoriteetin. Meadin kirja möi miljoonia kappaleita 16 eri kielellä. Kirja lisäsi antropologian arvostusta tieteenalana, jonka kaukaisia kulttuureita koskevilla tutkimuksilla on mielekkäitä sovelluksia oman kulttuurimme käytäntöihin. Amerikan antropologisen yhdistyksen entisen presidentin Sherwood L. Washingtonin mukaan Meadin kirja "vaikutti siihen, miten ihmiset kasvatettiin tässä maassa". (MCDowell 1983: 1.)

Meadin tutkimuksen taustalla vaikutti uskomus, jonka mukaan estoton seksuaalinen vapaus tekee mahdolliseksi vapautumisen syyllisyydestä ja neurooseista. Syyllisyys ja neuroosit ovat seurausta kulttuurin tuottamasta yliminästä, joka tuomitsee ja tukahduttaa ihmisen aitoja haluja. Tällä tavalla syyllistetty ja tukahdutettu ihminen on taipuvainen kehittämään neuroottisia taipumuksia. Kun luovutaan näistä rajoittavista säännöistä, ihminen tervehtyy ja ihmissuhteiden ongelmat ratkeavat.

Meadin tutkimus perustui yhdeksän kuukauden mittaiseen kenttätyöhön Samoalla. Mead saapui Pago Pagoon Samoalle elokuun 31, 1925 ja asettui opiskelemaan paikallista kieltä. Lokakuussa hän tunsi itsensä riittävän luottavaiseksi siirtyäkseen uudelle alueelle tekemään tutkimustaan. David Freemanin myöhemmin tekemän arvion mukaan Meadin valmistautuminen oli riittämätöntä. Mead ei ollut koskaan aikaisemmin oppinut hallitsemaan vierasta kieltä ja samoan kieli poikkesi huomattavasti indoeurooppalaisista kielistä. Hänen elämänkertansa kirjoittaja Jane Howard huomautti että "antropologit ja muut, jotka osasivat samoan kieltä ihmettelivät olisiko hän pystynyt oppimaan kielen kuudessa viikossa niin hyvin, että pystyi toteuttamaan niin hienovaraista tehtävää" (Howard 1983: 67).

Mead saapui Ta'un saarelle noin 160 kilometriä Pago Pagosta itään marraskuun kuudentena ja alkoi tutkia paikallisten nuorten tyttöjen elämää. Hän majoittui saarella asuvan amerikkalaisen perheen luona. Tarkoituksena oli saada selville, oliko nuoruusikä yleismaailmallisesti samanlaista, vai olivatko murrosiän ongelmat ominaisia vain tietyille kulttuureille. Mead jätti Samoan yhdeksän kuukauden oleskelun jälkeen väittäen koonneensa riittävästi materiaalia voidakseen tehdä johtopäätöksiä samolaisten nuorten elämästä ja samoalaisesta kulttuurista yleensä.

Yksi kerrallaan huomasin tiettyjen yleismaailmallisesti ihmisyyteen kuuluviksi oletettujen käyttäytymispiirteiden olevan pelkästään seurausta sivistyksestä. (Mead 1928: 4)

Meadin tutkimustyön ohjaaja Franz Boaz oli valmis tekemään yleistyksiä Meadin keräämän kapean antropologisen aineiston pohjalta. Hän kirjoitti Meadin kirjan esipuheessa:

Paljon siitä, mitä luemme kuuluvaksi ihmisluontoon ei ole muuta kuin reaktiota sivilisaation meihin asettamiin rajoituksiin.

Tämä näkemys oltiin valmiita hyväksymään yleisesti länsimaisen älymystön parissa 1920 luvulla. Meadin kirjasta tuli suuri myyntimenestys. The Nation -lehteen tekemässään kirja-arviossa Freda Kirchwey väitti, että "jossakin meissä jokaisessa, kätkettynä epäselvien halujemme ja pakoyllykkeidemme sekaan on palmujen reunustama Etelämeren saari - -, lämmin ja tyyni ilmapiiri, joka lupaa vapautta ja vastuuttomuutta. - - Sinne me pakenemme - - löytääksemme vapaata, helppoa ja tyydyttävää rakkautta." (Freeman 1983: 97.)

Meadin kuvauksen mukaan samoalaiset

- - nauravat kertomuksille romanttisesta rakkaudesta, pilkkaavat uskollisuutta kauan poissaolevalle vaimolle tai rakastajattarelle, uskovat avoimesti että yksi rakkaus pian parantaa toisen - - vaikka useiden rakastajattarien pitäminen ei ole koskaan ristiriidassa sen kanssa, että julistaa kiintymystään toiselle - - Romanttinen rakkaus sellaisena kuin se ilmenee meidän kulttuurissamme, erottamattomasti yhdistyneenä yksiavioisuuteen, yhdelle kumppanille omistautumiseen, mustasukkaisuuteen ja rikkomattomaan uskollisuuteen, ei ilmene Samoalla - -. Aviorikos ei välttämättä merkitse avioliiton rikkoutumista - -. Avioero on yksinkertainen ja epämuodollinen asia. - - Yksiavioisuus on hyvin haurasta, se usein rikotaan ja vielä useammin rikotaan kokonaan, mutta useita aviorikoksia tapahtuu - - jotka tuskin uhkaavat vakiintuneita suhteita - - niinpä siellä ei ole avioliittoja, joissa jompi kumpi olisi pysyvästi onneton. (Mead 1928: 104-108.)

Samolaisten perhe-elämä on Meadin mukaan hajanaista. Lapset kasvatetaan ystävällisen riippumattomina biologisista vanhemmistaan.

Sellaista vanhemman ja lapsen välistä läheistä suhdetta, jolla on niin tärkeä merkitys kulttuurissamme, että vanhemmille alistumisesta tai heitä vastaan kapinoimisesta voi tulla koko elämää hallitseva malli, ei löydy Samoalla. Lapset kasvatetaan kotitalouksissa, joissa heitä hoitamassa ja heidän kyyneliään kuivaamassa on puolitusinaa aikuista naista ja puolitusinaa aikuista miestä, jotka kaikki edustavat yhteistä auktoriteettia. Niinpä lapset eivät erota omia vanhempiaan niin selvästi kuin meidän lapsemme. (Mead 1928: 209.)

Mead piti kiinni samoalaisten elämää koskevista käsityksistä koko pitkän uransa ajan. Hänen väitteensä tulivat ehdottomammiksi ja liioitelluimmiksi ajan myötä. Niinpä Mead väitti myöhemmin, että Samoassa

- - lasta ei johdeta kokemaan, että hän kuuluu pieneen intiimiin biologiseen perheeseen - -. Lapsen ja vanhemman välinen suhde hajaantuu jo varhain monien aikuisten kesken. - - Lapset eivät ajattele omaa äitiä, joka aina suojelee heitä. - - Lapsi ei koe tunteenomaista yhteenkuuluvuutta isäänsä tai äitiinsä. (Freeman 1983: 113.)}}

Tämän seurauksena "tiettyyn vanhempaan kiinnittymisen asetelma häviää". Samoalla lapsia "ei kasvata yhteisölliseen mukautumiseen yksilö vaan sukulaisten armeija. Vanhempien persoonallisuudella on tähän vain hyvin vähäinen vaikutus. Tällaisessa asetelmassa ei ole mitään tilaa syyllisyydelle." (Freeman 1983: 86.) Kun Meadia pyydettiin korjaamaan teostaan ja tarkistamaan siihen sisältyviä päätelmiä, hän kieltäytyi palaamasta Samoalle ja tekemästä perusteellisempaa kenttätyötä. muun muassa sillä perusteella, että teoksen tuli olla "uskollinen toiveillemme". (Kivivuori 2003: 86.) Teoksen perustana oli myytti, jonka oli määrä innostaa modernien teollisuusmaiden ihmisiä vapautumaan seksuaalisuuteen ja perhe-elämään liitetyistä moraalisista rajoituksista.

Osoitettuaan oman kulttuurimme seksuaalisuuteen ja lasten kasvatukseen liittyvien asenteiden kummallisuuden huolettomien samoalaisten kokemusten valossa, Mead voi siirtyä esittämään suosituksia siitä, miten samoalaisten tapojen pohjalta olisi mahdollisuus korjata omiamme.

Mitä etua on pienestä, sisäänpäin kääntyneestä biologisesta perheestä, kun sen suljettua kiintymyksen piiriä punnitaan suhteessa siihen luotaan työntävään maailmaan, joka koostuu voimakkaista siteistä vanhemman ja lapsen välillä, siteistä, joihin sisältyy aktiivinen henkilökohtainen suhde syntymästä kuolemaan? - - Ehkä nämä ovat liian kova hinta maksaa siitä tunteen erikoistumisesta, joka voitaisiin saada aikaan muilla tavoin, erityisesti yhteisen kasvatuksen avulla. Ja kun mielessämme on tällainen kysymys, on mielenkiintoista huomata että suurempi perheyhteisö, jossa on useita aikuisia miehiä ja naisia, näyttää turvaavan lapsen sellaisia vammauttavia asenteita vastaan, joita on kutsuttu oidispuskomplekseiksi, elektrakomplekseiksi, ja niin edelleen. (Mead 1928: 212)

Mead olettaa, että ydinperheestä luopuminen ja kasvatuksen muuttaminen kollektiiviseksi ja kommuunimaiseksi vapauttaa lapset komplekseista, jotka olisivat muuten heidän rasitteenaan. Erityisesti hän ajattelee lasten tällä tavalla vapautuvan oidipuskompleksista. Lapsista tulee henkisesti terveempiä ja psyykkisten häiriöiden kehittyminen voidaan estää.

Meadin mukaan samoalaiset "eivät ajattele, että seksuaalinen aktiviteetti tulisi rajoittaa tärkeisiin suhteisiin". Tästä seuraa, että

Samoalainen tyttö, joka kohauttaa olkapäitään jonkin nuoren Lotharioksen erinomaisille tekniikoille osaa paremmin tunnistaa seksuaalisuuden persoonattomaksi voimaksi ilman mitään itseisarvoa kuin suojattu amerikkalainen tyttö joka rakastuu ensimmäiseen häntä suutelevaa mieheen. Koska seksuaalisen kiihoituksen aiheuttamat vaikutukset ovat heille tuttuja, he pystyvät tunnistamaan seksuaalisen kiintymyksen olennaisesti persoonattoman luonteen - -. (Mead 1928: 222.)

Meadin mukaan on olennaisesti edistyneempää pitää seksuaalisuutta "persoonattomana voimana" kuin liittää siihen persoona-arvoja ja seksuaalisen rakkauden käsitettä. Seksuaalinen kiintymys on hänen mielestään olennaisesti persoonatonta ja hyvän elämän edellytyksenä on seksuaalisuuden persoonattoman luonteen ymmärtäminen. Jäljittelemällä vapaata seksuaalisuutta ilmentävien samoalaisten asenteita ja tekniikoita pystymme Meadin mukaan vähentämään "neuroosien mahdollisuutta". Kun samoalaiset pidättyvät soveltamasta käytäntöön erottelua luonnottomien tai turmeltuneiden seksuaalisuuden ilmenemismuotojen ja normaalien ja hyväksyttävien muotojen välillä, he samalla "määrittelevät olemattomiksi kokonaisen kentän neuroottisia mahdollisuuksia". Laajentamalla sallitun aluetta estetään myös syyllisyyden tunteiden kehittyminen, mikä länsimaisen sivistyksen keskellä aiheuttaa niin paljon sopeutumattomuutta. "Kun laajempi alue hyväksytään "normaaliksi" luodaan kulttuurinen ilmapiiri, jossa seksuaalinen kylmyys ja psyykkinen impotenssi eivät ilmene ja jossa on aina mahdollista varmistaa seksuaalinen yhteensopivuus avioliitossa." (Mead 1928: 223.)

Meadin taustaoletuksena vaikutti käsitys, jonka mukaan seksuaaliset rajoitukset tuottavat neurooseja ja seksuaalisuuden vapaa ilmaisu takaa psyykkisen terveyden ja parisuhteiden toimivuuden. Hän katsoo löytävänsä tukea tälle tulkinnalle samoalaisten kulttuurista ja hän käytti näin saamiaan tutkimustuloksia tieteellisenä perusteluna vapaan kasvatuksen puolesta, jossa vanhempien ja lasten suhde on niin löyhä, ettei synny erityiskiintymystä omien vanhempien ja lasten välille. Tällainen erityiskiintymys on vahingollista, koska se edistää oidipuskompleksin kehittymistä.

Meadin teoriat joutuivat ajan mittaan voimakkaan kritiikin kohteeksi. Englannin kieltä oppineilla samoalaisilla oli vaikeuksia tunnistaa itseään Meadin kuvauksesta. Myöhemmin australialainen antropologi Derek Freeman osoitti Meadin kuvauksessa virheitä ja yksipuolisuuksia kirjassaan Margaret Mead and Samoa: The Making and Unmaking of an Anthropological Myth (Harvard University Press 1983). Freeman teki itse kenttätyötä Samoalla ja oppi hallitsemaan paikallisen kielen.

Hän väitti Margaret Meadin antaneen väärän kuvan Samoan kulttuurista. New York Timesille antamassaan haastattelussa hän sanoo

Koko akateeminen maailma ja kaikki tietosanakirjat ja oppikirjat hyväksyivät hänen kirjansa päätelmät, vaikka nuo päätelmät ovat perustavasti virheellisiä. Ei ole olemassa toista esimerkkiä näin kokonaisvaltaisesta itsepetoksesta koko käyttäytymistieteiden historiassa. (McDowell 1983: 1.)

Esimerkkinä Freemanin yksityiskohtaisesta kritiikistä voimme ottaa hänen vastauksensa Meadin väitteeseen että Samoassa "aviorikosta ei pidetty kovin vakavana". Freeman huomauttaa, että ennen kristinuskon tuloa saarelle aviorikoksesta seurasi kuolemanrangaistus. Ajan mittaan rangaistus lieveni niin, että rangaistuksena oli aviorikkojan "pään luun murtaminen tai nenän tai korvan poisleikkaaminen ja pois heittäminen" (Freeman 1983: 241.) Kristinuskon vaikutuksen myötä näistä rangaistuksista ajan mittaan luovuttiin, mutta samoalaiset eivät muuttaneet käsitystään rikkomuksen vakavuudesta.

1928 Mead väitti että "väkivaltainen raiskaus tai ilman vapaaehtoista suostumusta tapahtuva seksuaalinen akti on täysin vieras samoalaiselle ajattelulle". Tähän vastauksena Freeman tutki poliisitilastoja ja sai selville, että Samoassa oli 60 raiskausta jokaista sataa tuhatta miestä kohden mikä on "kaksi kertaa suurempi suhdeluku kuin USA:ssa ja kaksikymmentä kertaa suurempi kuin Englannissa".

Freemanin kritiikki oli perusteellista ja yksityiskohtaista. Hänen kritiikkinsä hyväksyttiin yleisesti muualla paitsi niiden parissa, jotka olivat tavalla tai toisella tukeutuneet Meadin tutkimuksiin ja olleet antamassa Meadin kirjalle sen saamaa akateemista arvostusta, niin että Freemanin kritiikki kyseenalaisti heidän oman pätevyytensä.

Steven Pinker (1997: 426-427) kiteytti Meadia vastaan esitettyä kritiikkiä poleemiseen muotoon:

Mead sanoi, että pidäkkeetön seksi tyydytti samoalaiset ja sai heidät pidättymään rikoksista; kävi ilmi, että samoalaiset pojat opettivat toisilleen raiskaustekniikoita. Erään toisen heimon edustajia hän kutsui "helliksi"; he olivat pääkallonmetsästäjiä. Kolmannen heimon hän väitti kääntäneen sukupuoliroolit päälaelleen, koska miehillä oli kiharat ja he käyttivät meikkiä. Tosiasiassa heimon miehet hakkasivat vaimojaan, tuhosivat naapuriheimot viimeiseen mieheen ja pitivät miestappoa nuorukaisen elämän virstanpylväänä, joka antoi hänelle oikeuden käyttää Meadin naiselliseksi tulkitsemaa kasvomaalia. (Suomennos Kivivuori 2003: 86.)

Freemanin mukaan Mead oli alistanut tieteelliset näkökohdat ideologisille näkökohdille. Hän oli muokannut tosiasia-aineistoa niin, että se sopi hänen ideologisiin olettamuksiinsa. Jotkut Meadin puolustajista vetosivat siihen, että Meadin antropologia oli luonteeltaan "humanistista" ja tarjosi kuvan yhteiskunnasta, jossa ihmiset varttuvat aikuisiksi ilman stressiä. Niinpä he katsoivat Meadin antropologian arvostelun merkitsevän hyökkäystä myös näitä arvoja vastaan. Antropologi Lowell Holmes, joka julkisissa kannanotoissaan puolusti Meadia, myöntää Freemanille lähettämässään kirjeessä "Mielestäni on niin, että Margaret löytää melko lailla sitä mitä hän haluaakin löytää." Itse totuutta koskevat näkemykset jäävät sivuosaan ja keskustelua hallitsee ideologinen näkökulma. Näin tieteellistä teoriaa voidaan käyttää tukemaan myyttistä näkemystä.