Käyttäjä:Apollos/Harjoituskenttä/Käsittämättömyyteen vetoaminen

Käsittämättömyyteen vetoaminen on argumentointivirhe, jolla on ainakin kolme tyypillistä muotoa:

Myöntävä muoto:

Näkemys/väite/skenaario P on käsittämätön.

Siispä P on tosi.

Kiistävä muoto:

Näkemys/väite/skenaario Q on käsittämätön.

Siispä Q on epätosi (paikkansapitämätön).

Epäsuora muoto:

Näkemys/väite/skenaario R on käsittämätön.

Siispä R:n kannattajat ovat oudoksuttavia.

Siispä meidän järkevien on ryhdyttävä toimiin R:n kannattajien aiheuttamien vahinkojen rajoittamiseksi.

Tämän perusteluvirheen retorisena ideana on siis ensinnäkin saada kuulijakunta vakuutetuksi siitä, että se ei kuitenkaan pystyisi ymmärtämään jotain puheena olevaa asiaa, joten kyseisen asian totuusarvo tai suhtautuminen siihen ja/tai sen kannattajiin on ratkaistava jotenkin muutoin kuin pyrkimällä ymmärryksellä arvioimaan sen sisältöä. Sikäli kuin tässä onnistuttiin, niin seuraavassa vaiheessa koetetaan perustella, että vaikka kyseistä asiaa ei voitukaan ymmärtää, siihen on syytä suhtautua argumentoijan haluamalla tavalla: se on syytä uskoa, jos puhuja niin haluaa, tai vastaavasti olla uskomatta, jos puhujan päämääränä olikin se; epäsuorassa tapauksessa alkuperäisen asian käsittely tahdotaan lopettaa lyhyeen ja siirtää nopeasti huomio siihen, miten "meidän" pitäisi käsitellä "niitä". Kulloinenkin päämäärä tietenkin heijastuu käytettyjen retoristen keinojen valintaan.

Esimerkit auttanevat ymmärtämään tarkemmin, minkätyyppisistä asioista voi tämän perusteluvirheen yhteydessä olla kysymys.

Esimerkkitapauksia

Myöntävä muoto yhdistettynä auktoriteettiperusteluun

A: "Tiede on todistanut, että evoluutio on kehittänyt kaikki eliöt pitkien aikojen, jopa miljardien vuosien kuluessa."

B: "Minusta ei kyllä vaikuta kovinkaan uskottavalta, että ne olisivat voineet kehittyä tarkoituksettoman sattuman varassa."

A: "Se nyt johtuu vain siitä, ettet ymmärrä tiedettä etkä osaa kuvitella, miten hirveän pitkä aika on miljardi vuotta!"

B: "Onhan sitä tietysti vaikea kuvitella..."

A: "Siinä sen näit! Syyllistyit juuri perusteluvirheeseen, joka tunnetaan nimellä argument from incredulity: epäilit tiedettä vain siksi, että sinun oli henkilökohtaisesti vaikea uskoa sitä."

Kieltävä muoto yhdistettynä auktoriteetinvastaiseen perusteluun

A: "Eihän kristinuskossa ole mitään järkeä! Otetaan nyt vaikka kolminaisuusoppi: miten muka Jumala voisi olla yhtä aikaa sekä kolme että yksi?"

B: "Onhan siinä tietysti ajatusvaikeus, mutta Raamatun mukaan joka tapauksessa..."

A: "Raamatun mukaan ja Raamatun mukaan! Etkö osaa ajatella omilla aivoillasi? Eihän minkään auktoriteetin väitteitä pidä uskoa, ellei juttu käy järkeen."

Miksi kyse on argumentointivirheestä

Perustelutapa käy sekä väitteelle että sen vastaväitteelle

Helpoiten näiden perustelutapojen onttouden nähnee katsomalla edellisesimerkit toisin päin:

A: "Tiede on todistanut, että evoluutio on kehittänyt kaikki eliöt pitkien aikojen, jopa miljardien vuosien kuluessa."

B: "Minusta ei kyllä vaikuta kovinkaan uskottavalta, että ne olisivat voineet kehittyä tarkoituksettoman sattuman varassa."

A: "Se nyt johtuu vain siitä, ettet ymmärrä tiedettä etkä osaa kuvitella, miten hirveän pitkä aika on miljardi vuotta!"

B: "Tiedettä ja tiedettä! Etkö osaa ajatella omilla aivoillasi? Eihän minkään auktoriteetin väitteitä pidä uskoa, ellei juttu käy järkeen."

A: "Eihän kristinuskossa ole mitään järkeä! Otetaan nyt vaikka kolminaisuusoppi: miten muka Jumala voisi olla yhtä aikaa sekä kolme että yksi?"

B: "Se nyt johtuu vain siitä, ettet ymmärrä Raamattua etkä osaa ajatella, miten täysin erilainen Jumala on kuin mikään luotu!"

A: "Onhan sitä tietysti vaikea kuvitella..."

B: "Siinä sen näit! Syyllistyit juuri perusteluvirheeseen, joka tunnetaan nimellä argument from incredulity: epäilit Jumalan sanaa vain siksi, että sinun oli henkilökohtaisesti vaikea uskoa sitä."

Nähdään siis, että tällaisen perustelutavan käyttö liittyy tyypillisesti tilanteisiin, joissa käsiteltävään asiaan pureutumisen sijasta tahdotaan vain tehostaa yhtä auktoriteettiperustelua toista vastaan.¹

Perustelutapaan turvautuminen estää hedelmällisen jatkokeskustelun

Edelläolevia esimerkkejä voi verrata seuraaviin:

A: "Tiede on todistanut, että evoluutio on kehittänyt kaikki eliöt pitkien aikojen, jopa miljardien vuosien kuluessa."

B: "Minusta ei kyllä vaikuta kovinkaan uskottavalta, että ne olisivat voineet kehittyä tarkoituksettoman sattuman varassa."

A: "Onhan sitä tietysti vaikea kuvitella, mutta ehkä voisimme yhdessä tutustua asian tueksi esitettyihin perusteluihin ja arvioida kehitysoppia niiden valossa uudelleen."

B: "Mikäpäs siinä; mutta tasapuolisuuden vuoksi olisi syytä tutustua myös asiaa vastaan esitettyihin perusteluihin."

A: "Aivan; jo Darwinkin oli sitä mieltä, ettei luotettaviin tuloksiin voi päästä ottamatta huomioon kaikkia esitettyjä näkökohtia ja niiden perusteluja."

B: "No, sittenhän hän oli oikeassa ainakin joissain asioissa."

(Tämän jälkeen yhteydenpito jatkuu perusteluihin ja vastaperusteluihin tutustumalla.)

A: "Eihän kristinuskossa ole mitään järkeä! Otetaan nyt vaikka kolminaisuusoppi: miten muka Jumala voisi olla yhtä aikaa sekä kolme että yksi?"

B: "Onhan siinä tietysti ajatusvaikeus, mutta Raamatun mukaan joka tapauksessa sekä Isä että Poika että Pyhä Henki on Jumala, ja kuitenkin on vain yksi Jumala."

A: "Ymmärrät kai, että tuo ei lisää luottamustani Raamattuun. Jos todella on, kuten väität, niin sitten minusta Raamattukin vaikuttaa tässä joko järjettömältä tai vähintäänkin käsittämättömältä."

B: "Ymmärrän tuon kyllä hyvinkin, mutta jos olet tästä aidosti kiinnostunut ja tahdot siihen perehtyä, niin voisimme yhdessä tutkia asiaa. Onhan toisaalta otettava huomioon sekin, ettei Jumala kysy meidän järjeltämme lupaa olla sellainen kuin on."

A: "Onhan tuossakin näkökulmassa tietysti jotain perää; ja kun kerran olen kiinnostunut tietämään, voisiko kristinusko olla totta vai onko se tosiaan ihan pelkkää hölynpölyä, niin asiaan tutustuminen alkuperäislähteestä on varmaan hyvä tapa päästä eteenpäin. Mutta luuletko todella, että voisimme löytää oikeat kohdat Raamatusta ja myös ymmärtää, mitä ne tarkoittavat?"

B: "Emmehän ole ensimmäisiä, jotka näitä kyselevät. Meidän kannattaa katsoa myös, mitä asiasta on ennen meitä kirjoitettu, ja verrata esitettyjä väitteitä ja perusteluita siihen, mitä käytetyissä raamatunkohdissa todella sanotaan. 'Ei kysyvä tieltä eksy.'"

A: "Tehdään sitten niin. Onhan se ainakin järkevämpi tapa kuin jäädä vain inttelemään asioista juupas-eipäs-tyyliin. Mutta meidän on otettava huomioon sekin, etteivät kaikki teologit edes ole sitä mieltä, että Raamatusta mitään kolminaisuusoppia löytyisikään."

B: "No, verrataan eri tavoin opettavien perusteluja Raamattuun. Sillä tavoin voimme saada omakohtaisen käsityksen niiden arvosta. Raamatussakin kerrotaan Berean juutalaisten tutkineen ahkerasti Raamattua saadakseen selville, selittikö apostoli Paavalin sitä oikein vai väärin (Apt. 17:11)."

A: "Ai, Raamatun mukaanko Raamattua pitääkin tutkia tietääkseen, mitä se todella sanoo, eikä käsketä vain seuraamaan pastoreita sokeasti? No, sittenhän Raamatussa on minustakin ainakin jotakin järkeä. Mutta siltikin on eri asia ymmärtää, mitä Raamattu jostain asiasta sanoo, ja uskoa sanottu todeksi."

B: "Tietenkin ne ovat eri asioita. Eihän tässä projektissa olekaan kysymys muusta kuin ymmärryksen lisäämisestä. Selvää silti lienee, ettei sinusta kristittyä tule ainakaan, jos et edes tiedä, mitä ja miksi kristityt uskovat."

A: "Eipä niin. Eikä välttämättä tule, vaikka tietäisinkin."

B: "Eipä niin."

(Tämän jälkeen yhteydenpito jatkuu perusteluihin ja vastaperusteluihin tutustumalla.)

Harva lienee sitä mieltä, että nämä välittömästi edellä olevat skenaariot olisivat puheena olleiden asioiden ymmärtämisen kannalta huonompia vaihtoehtoja kuin aikaisemmin esitetyt – ja vielä harvempi kyennee ainakaan perustelemaan järkevästi jonkin silkan auktoriteettiperustelun, argument from incredulity -syytöksin ja käsittämättömyyteen vetoamisin ryyditettynäkään, auttavan päätymään hyvin perusteltuihin kannanmuodostuksiin. Perusteluvirheille tyypillinen piirre onkin se, että ne vaikeuttavat järkevää ja hedelmällistä keskustelua tai voivat jopa estää sen kokonaan.

Epäsuora käsittämättömyyteen vetoaminen

Tästä perusteluvirhetyypistä professori Kari Enqvistin julkinen esiintyminen sekä kirjailijana että muuna poleemikkona on antanut havainnollisen "kokovartalokuvan".

Enqvistin uskonnottomuuskäsitteen ongelmallisuus

Prof. Enqvistin Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat -teoksen kirja-arvostelun (HS 24.12.2009, s. C1) mukaan "Uskonnoton ei ymmärrä, mitä lause 'Jumala on olemassa' tarkoittaa." Oletettavasti ajatus on peräisin arvosteltavasta kirjasta. Joka tapauksessa se on monessakin suhteessa ongelmallinen:

• Jos A ei ymmärrä, mitä lause p tarkoittaa, mistä hän sitten voi tietää, että se ei kenties tarkoita jotain, minkä hän tosin ymmärtää mutta ilmaisee jollain muulla tavoin? (Tämä on olennaista sikäli, että kirjailija Enqvist pyrkii rakentamaan paljonkin juuri sen varaan, ettei "uskonnon" sisältöä muka voitaisi ymmärtää. Rehellisemmältä vaikuttaa Mark Twainin kanta: "Minua eivät Raamatussa häiritse niinkään ne kohdat, joita en ymmärrä, kuin ne, jotka ymmärrän.")
• Millä tavoin oman ymmärtämättömyytensä voisi näyttää toteen? (Argumentaatioanalyyttisestihän kuka tahansa tosin voi väittää mitä hyvänsä niin kauan kuin kukaan ei aseta sanottua kyseenalaiseksi, mutta kunkin väittämän todistustaakka on väitteen esittäjällä ja lankeaa kiistettäessä hänen suoritettavakseen. Jos siis A väittää, ettei ymmärrä p:tä (otetaan käyttöön merkintä q =_def "A ei ymmärrä p:tä") ja tahtoo sitten jatkaa perustelujaan tätä ymmärtämättömyyttään (eli q-väitettä) tosiasiana käyttäen, B voi vaatia A:ta perustelemaan q:n eikä ole muussa tapauksessa loogisesti velvoitettu uskomaan mitään, minkä perustelu lepää q:n totuuden varassa.
  Eri asia olisi, jos A olisi esim. väittänyt kannattavansa p:tä tai kiistävänsä sen; näissä tapauksissa A on siinä asemassa, että voi pelkällä ilmoituksellaan synnyttää tosiasian, joka B:n on myönnettävä: "Kuulin juuri A:n ottavan kantaa p:hen, siispä nyt tiedän, mitä mieltä hän p:stä on." – B voi kyllä joissain tapauksissa pätevästi kyseenalaistaa A:n kannanoton, mutta tällöin hänellä on oltava riittävän painavaa (esim. A:n aikaisempaa toimintaa koskevaa) näyttöä sitä vastaan, sillä todistustaakka on nyt hänellä. Sen sijaan A:n kykyjä koskevien väitteiden osalta todistustaakka on, kuten pääsääntöisesti muutoinkin, väitteen esittäjällä, tässä tapauksessa siis A:lla itsellään. Toisin kuin kannanotot, omia kykyjä koskevat lausunnot eivät näet ole samaan aikaan oman sisältönsä pätevyyttä osoittavia todistusperusteita.)
• Miten oman ymmärtämättömyytensä voi yhtä aikaa tarjota toisten uskottavaksi pelkkänä ilmoitusasiana ja samaan aikaan vaatia uskottavaksi myös sen, että tämä ymmärtämättömyys ei johda virheisiin kyseiseen "käsittämättömään" alaan liittyvien kysymysten käsittelyssä? Oletettavastihan olisi ymmärrettävä kulloisestakin aiheesta ainakin jotain voidakseen esiintyä sellaisena, jolla on kyseisestä asiasta jotain lukemisen arvoista sanottavaa.
• Kari Enqvistillä on mielestään paljonkin sanottavaa "uskonnosta". Miten voi perustella osaavansa sanoa jotain merkityksellistä asiasta, jota ei oman ilmoituksensa mukaan lainkaan ymmärrä? Jos joku esim. sanoisi, ettei ymmärrä, mitä Kari Enqvistin erikoisala, Big Bang -kosmologian mukainen alle sekunnin ikäinen universumi tarkoittaa, antaisiko se toimivan lähtökohdan kirjoittaa kirja, jonka tarkoituksena olisi esittää kaikki kosmologian aiheuttamat epäkohdat (kuten esim., että sen tutkimukseen syydetään varoja, jotka olisi voitu käyttää vaikkapa ihmisten aineellisen puutteen lievittämiseen, eikä tuloksena saada muuta kuin tekstejä, joiden totuudesta kaikki asiantuntijatkaan tuskin tuoreeltaankaan ovat yhtä mieltä, joiden sisältö todennäköisesti joka tapauksessa vanhenee muutamassa vuodessa ja joita useimmat ihmiset eivät sitä paitsi missään vaiheessa kuitenkaan ymmärrä, sekä sivutuotteena, näemmä, ihmisiä, jotka tahtovat esiintyä asiantuntijoina sellaisissa asioissa, joita eivät omastakaan mielestään ymmärrä)?