Argumentum ad ignorantiam

Argumentum ad ignorantiam eli käänteinen todistustaakka tai tietämättömyyteen vetoaminen (engl. argument from ignorance) on perusteluvirheiden alalaji, joka kattaa kaikki erilaiset yritykset käyttää pelkkää jonkin väitteen todisteiden puutetta sen vastaväitteen oikeaksi osoittavana todisteena tai toisaalta tietyn väitteen vastatodisteiden puutetta kyseisen väitteen oikeaksi osoittavana todisteena.

Ilmenemismuotoja

Tämän perusteluvirheen varsin yleisluontoinen muotoilu on seuraava:

Ei ole (pystytty esittämään tietynlaisia) todisteita näkemykselle P.

Siispä P on epätosi (paikkansapitämätön).

Käänteinen muoto vastaavasti:

Ei ole (pystytty esittämään tietynlaisia) todisteita näkemystä Q vastaan.

Siispä Q on tosi.

Argumentum ad ignorantiam on kyseessä myös silloin, jos väittelyn tai keskustelun osapuoli oman kantansa esittämisen ja itsenäisen perustelemisen sijasta vetoaa vastaväittäjänsä argumentointivirheisiin tai -puutteisiin. Näissä tapauksissa tietämättömyyteen vetoamista on aivan erityisen luontevaa nimittää käänteisen todistustaakan perusteluvirheeksi, siinä kun lähdetään ikään kuin siitä oletuksesta, että oma kanta on tosi, kunnes vastapuoli on pystynyt jossain mielessä täydelliseen perustelusuoritukseen, ei siis suostuta asettumaan alun perin samalle lähtöviivalle muiden keskustelijoiden kanssa.

Vaikka huomiot vastapuolen esityksen heikkouksista pitäisivät paikkansakin, vastustajan mahdollinen virhe ei todista hänen kantaansa vääräksi eikä virheeseen puuttuvan keskustelijan siitä poikkeavaa kantaa oikeaksi. Silloinkin, kun kyseessä ei ole oman asiantuntemattomuuden peittäminen hyökkäävän esiintymistavan alle, tällainen keskustelutapa on näin ollen itse käsiteltävistä kysymyksistä kiinnostuneiden kuulijoiden ajan haaskaamista ja voi pahimmillaan kääntää koko keskustelun sivuraiteille, esim. väittelyksi siitä, kuka oli tai ei ollut keskustelun aiemmissa vaiheissa sanonut tai tarkoittanut mitäkin.

Tämäntyyppisten virheiden havaitsemista voi helpottaa seuraava muistisääntö: Todistusaineiston olemattomuus ei riitä olemattomuuden todistusaineistoksi. (engl. "Absence of evidence is not evidence of absence.") Tämä muistisääntö toimii niin monologien kuin dialogienkin arvioinnissa.

Tietämättömyyden tunnistamisesta

Yksittäisesimerkki, esim. jonkin keskustelun yhden osapuolen täydellinenkään epäonnistuminen kantansa uskottavaksi tekemisessä ei sinänsä anna mitään varsinaista tukea toisen osapuolen kannalle. Epäonnistuminenhan saattoi johtua satunnaisistakin tekijöistä, voi olla useampia kuin kaksi vaihtoehtosta kantaa asiaan jne.

Jos kuitenkin kyse onkin todistettavasti systemaattisesta ilmiöstä, niin monen vakavasti otettavan yrityksen epäonnistumista voi käyttää tilastollisena perusteluna omalle kyseisen pyrkimyksen periaatteelliseen mahdollisuuteenkin epäillen suhtautuvalle kannanotolle muttei loogisesti varmalle tämänsisältöiselle päätelmälle. "Moni on yrittänyt rakentaa ikiliikkujaa, kukaan ei ole onnistunut" on siis sinänsä järkisyy olla sijoittamatta varojaan tätä tarkoittavaan hankkeeseen, mutta ei itsessään riitä todistamaan, että ikiliikkujan rakentaminen on kerta kaikkiaan mahdotonta. Tätä perustelua voi syyttää tietämättömyyteen vetoamisesta, koska siinä vedotaan siihen, ettei ollut käytettävissä tietoa, joka olisi osoittanut suunnitellun ikiliikkujan toimivaksi. Toisaalta käytettävissä oli tietoa, nimittäin aiempien yritysten epäonnistumisista. Ehkä kuitenkin puuttui tieto näiden epäonnistumisten syistä. Toisaalta puuttui tietoa myös siitä, että nämä syyt olisivat olleet vain satunnaisia ja uuden yrityksen vältettävissä. On hyvinkin yleistä, että olennaista tietoa puuttuu mutta mahdollisimman järkeviä päätöksiä on silti tehtävä. Tällöin on vain todettava valittuun ratkaisuun liittyvän riskejä, ja että ne otetaan.

Mahdollisten virhepäätelmien paikantaminen auttaakin yleensä pikemminkin ymmärtämään oman ajattelun perusteita kuin perustamaan ajattelunsa takuulla virheettömiin päätelmiin. Mikään argumentaatioanalyysi ei riitä todistamaan totuutta, koko totuutta ja vain totuutta. Se voi kuitenkin osaltaan auttaa navigoimaan keskenään ristiriitaisten väitteiden ja perustelujen ristiaallokossa.

Käyttöön liittyviä piirteitä

Argumentum ad ignorantiam -perustelut ovat eräänlaisia retorisia silmänkääntötemppuja. Loogisesti ne ovat aina pätemättömiä, niitä käyttäen perustellut väittämät siis jäävät epävarmoiksi. Niiden pätemättömyys voi kuitenkin suhteellisen helposti jäädä huomaamatta etenkin silloin, kun niihin turvautuvat itsevarmat ja arvovaltaiset tahot. Tällöin tämän perustelun käyttäjä voi saada asian kuulostamaan siltä kuin hänellä jotenkin ilman muuta olisi oikeus vaatia juuri tietynlaista todistusaineistoa ja tulkita omaksi ja edustamansa näkemyksen (väittely)voitoksi se, ellei (konkreettisesti tai vain puhujan ja kuulijakunnan ajatuksissa läsnäoleva) vastapuoli kykene esittämään vaaditunlaisia todisteita. Näissä tilanteissa on siis usein muutenkin unohdettu ajatus kaikkien väitteiden parhaiden perustelujen ja kaikkein parhaiten perusteltujen väitteiden avoimin mielin tapahtuvasta etsimisestä, ja päällimmäisinä ovat aivan toisentyyppiset pyrkimykset.

Havainnollistusta

Apologeettisiin aiheisiin liittyviä esimerkkejä:

• Arkeologiset tutkimukset eivät ole antaneet mitään todisteita Jaakobin pojan Joosefin valta-asemasta Egyptissä. Raamatun kertomukset Joosefista ovat siis pelkkää satua.
• Kukaan ei ole nähnyt Jumalaa. Jumalaa ei siis ole olemassa.
• Mahdollisia fysikaalis-kemiallisia olosuhteita on niin paljon, ettei niitä kaikkia voi millään systemaattisesti kokeilla laboratoriossa. On siis täysin ymmärrettävää, suorastaan odotettua, ettei asiaa ole vielä kokeellisesti varmistettu, ja niinpä meillä onkin kaikki syyt uskoa, että joissain meille tuntemattomissa olosuhteissa elämä voi helpostikin syntyä elottomasta aineesta aivan itsestään. Emme toki vielä tiedä kaikkia huomioonotettavia seikkoja tämän ilmiön esiin saamiseksi, mutta ehkä ei tarvita kuin yksi neronleimaus, joka yhdistää vielä irrallaan ja sekaisin olevat langanpäät yhdeksi vastaansanomattomaksi kokonaisnäkemykseksi, jonka kokeellinen testaus on varmistava yhä uudelleen ja uudelleen. Tämän neronleimauksen saaja on varma nobelisti, eikä palkintoa tässä tapauksessa todellakaan tarvitse odotella kymmeniä vuosia!

Argumentointitavan ongelmallisuus on helppo nähdä, jos sitä kokeeksi sovelletaan jotain nykykulttuurissamme vallalla olevaa näkemystä vastaan:

• Raamattu ei sano sanaakaan Julius Caesarista. Pelkkää keksintöä koko Julle!
• Missä ovat Julius Caesarin maalliset jäännökset? Niin merkittäväksi mainostetulle miehelle luulisi rakennetun kunnon mausoleumi, joka olisi vieläkin pystyssä! Rooman kaupungista on kuitenkin turha etsiä sellaista. Meillä on vain pelkkiä veistoksia ja kolikkokuvia, jotka kuulemma esittävät häntä. Antiikin aikana kuitenkin oli yleisenä tapana tehdä "näköispatsaita" ja kohokuvia erilaisista mielikuvitushahmoista kuten esim. kreikkalaisten ja roomalaisten monista jumalista. Ilman pääkalloa emme siis voi todella mitenkään rekonstruoida, miltä Caesar olisi näyttänyt. Selvä johtopäätös on, ettei koko miestä ole varsinaisena historiallisena henkilönä koskaan ollut olemassakaan!
• Paksuissa teoksissaan Darwin ei koskaan sanonut, että maailmanlaajuiset sodat eivät hänestä olisi hyvä keino viedä ihmisen evoluutiota eteenpäin, joten molemmat maailmansodat ovat vain Darwinin näkemysten johdonmukaista toteuttamista.

Katso myös

• Aukkojen Jumala