Synoptinen ongelma - Muutoshistoria

Samuli Koivisto: + loput viiteet

2017-04-02T12:19:04Z

+ loput viiteet

Samuli Koivisto: + viitteitä

2017-04-01T17:05:12Z

+ viitteitä

Näytä muutokset

Samuli Koivisto: +viitteitä

2017-03-30T22:11:42Z

+viitteitä

← Vanhempi versio		Versio 30. maaliskuuta 2017 kello 22.11
Rivi 43:		Rivi 43:
	Eri tutkijat määrittelevät Q-lähteen sisällön ja laajuuden hyvin eri tavoilla. '''Alan Millardin'''<ref name="mil">{{Kirjaviite \| Tekijä = Millard, Alan \| Nimeke = Reading and Writing in the Time of Jesus \| Julkaisija = Sheffield: Sheffield Academic \| Vuosi = 2000 \| Sivu = 227 }}</ref> mukaan Q-lähdettä ei tulisi ymmärtää yhtenäiseksi kokoelmaksi vaan useiksi toisistaan erillisiksi muistiinpanokokoelmiksi. Millardin mukaan näiden muistiinpanojen todistusarvo koostui siitä, että ne olivat peräisin Jeesuksen ajalta ja niiden kirjoittajat olivat tunnettuja yksilöitä, jotka olivat alkuperäisten tapahtumien silminnäkijöitä. Näissä muistiinpanoissa oli sekä Jeesuksen puheita että hänen elämänsä merkittäviä tapahtumia. ”Minun ehdotukseni mukaan oli olemassa useita erillisiä muistiinpanoja ja raportteja, jotka usein käsittelivät samoja sanoja ja tapahtumia. Yksilöt saattoivat säilyttää tällaisia muistiinpanoja ja uskovat saattoivat koota niitä yhteen.”<ref name="mil" /> Millardin<ref>{{Kirjaviite \| Tekijä = Millard, Alan \| Nimeke = Reading and Writing in the Time of Jesus \| Julkaisija = Sheffield: Sheffield Academic \| Vuosi = 2000 \| Sivu = 223-224 }}</ref> mukaan historiallisten tosiasioiden valossa on mielekästä olettaa, että merkittävä osa evankelistojen lähdemateriaalista koostui Jeesuksen elinajalta peräisin olevista kirjallisista muistiinpanoista, jotka koskivat hänen opetustaan ja hänen elämänsä merkittäviä tapahtumia.		Eri tutkijat määrittelevät Q-lähteen sisällön ja laajuuden hyvin eri tavoilla. '''Alan Millardin'''<ref name="mil">{{Kirjaviite \| Tekijä = Millard, Alan \| Nimeke = Reading and Writing in the Time of Jesus \| Julkaisija = Sheffield: Sheffield Academic \| Vuosi = 2000 \| Sivu = 227 }}</ref> mukaan Q-lähdettä ei tulisi ymmärtää yhtenäiseksi kokoelmaksi vaan useiksi toisistaan erillisiksi muistiinpanokokoelmiksi. Millardin mukaan näiden muistiinpanojen todistusarvo koostui siitä, että ne olivat peräisin Jeesuksen ajalta ja niiden kirjoittajat olivat tunnettuja yksilöitä, jotka olivat alkuperäisten tapahtumien silminnäkijöitä. Näissä muistiinpanoissa oli sekä Jeesuksen puheita että hänen elämänsä merkittäviä tapahtumia. ”Minun ehdotukseni mukaan oli olemassa useita erillisiä muistiinpanoja ja raportteja, jotka usein käsittelivät samoja sanoja ja tapahtumia. Yksilöt saattoivat säilyttää tällaisia muistiinpanoja ja uskovat saattoivat koota niitä yhteen.”<ref name="mil" /> Millardin<ref>{{Kirjaviite \| Tekijä = Millard, Alan \| Nimeke = Reading and Writing in the Time of Jesus \| Julkaisija = Sheffield: Sheffield Academic \| Vuosi = 2000 \| Sivu = 223-224 }}</ref> mukaan historiallisten tosiasioiden valossa on mielekästä olettaa, että merkittävä osa evankelistojen lähdemateriaalista koostui Jeesuksen elinajalta peräisin olevista kirjallisista muistiinpanoista, jotka koskivat hänen opetustaan ja hänen elämänsä merkittäviä tapahtumia.

	'''Darrell Bockin''' (2004: 9) mukaan oletettu Q-lähde on niin moninainen ja ilmenee Matteuksella ja Luukkaalla osin niin eri muodoissa, että voi olla parempi puhua Jeesuksen ajalta peräisin olevista sekä suullisista että kirjallisista lähteistä, joiden arvovalta nojautuu siihen, että niiden tekijät ovat alkuperäisten tapahtumien silminnäkijöitä.		'''[[Darrell Bock\|Darrell Bockin]]'''<ref>{{Kirjaviite \| Tekijä = Bock, Darell \| Nimeke = Luke 1:1-9:50. Baker Exegetical Commentary on the New Testament \| Julkaisija = Grand Rapids, Mich. Baker Books \| Vuosi = 2004 \| Kappale = \| Sivu = 9}}</ref> mukaan oletettu Q-lähde on niin moninainen ja ilmenee Matteuksella ja Luukkaalla osin niin eri muodoissa, että voi olla parempi puhua Jeesuksen ajalta peräisin olevista sekä suullisista että kirjallisista lähteistä, joiden arvovalta nojautuu siihen, että niiden tekijät ovat alkuperäisten tapahtumien silminnäkijöitä.

	Jukka Thurén pohtii mahdollisuutta, että opetuslapsi Matteus olisi itse ollut Q-lähteen kirjoittaja, niin että Q-lähde koostui Matteuksen tekemistä muistiinpanoista. ”Ei voi kiistää sitäkään mahdollisuutta, että apostoli Matteus on tavalla tai toisella myös Q:n taustalla. Evankeliumin laatijan olisi luonnollista käyttää lähteenä omia muistiinpanojaan.” (Thurén 2006~~: 16~~, viite 4.)		Jukka Thurén pohtii mahdollisuutta, että opetuslapsi Matteus olisi itse ollut Q-lähteen kirjoittaja, niin että Q-lähde koostui Matteuksen tekemistä muistiinpanoista. ”Ei voi kiistää sitäkään mahdollisuutta, että apostoli Matteus on tavalla tai toisella myös Q:n taustalla. Evankeliumin laatijan olisi luonnollista käyttää lähteenä omia muistiinpanojaan.”<ref>{{Kirjaviite \| Tekijä = Thurén, Jukka \| Nimeke = Matteuksen evankeliumi \| Julkaisija = Helsinki: Kustannus Oy Arkki \| Vuosi = 2006 \| Sivu = 14, viite 4 }}</ref>

	Periaatteessa pitäisi olla helppo löytää ne jakeet Matteuksesta ja Luukkaasta, jotka ovat keskenään samanlaisia, vaikka ne eroavat Markuksesta. Kuitenkin kaksilähdeolettamuksen kannattajilla on keskenään suuria mielipide-eroja siitä, mitä aineistoa pitäisi lukea kuuluvaksi Q-lähteeseen. Petrie huomauttaa: ”Hypoteettisesta Q-lähteestä saavutetut johtopäätökset ovat hämmentäviä ristiriitaisuudessaan.” (Petrie 1959: 29-30.) Hän luettelee pitkän sarjan Q-olettamuksen kannattajien ristiriitaisia lausumia Q:n luonteesta ja sisällöstä. ”Ei varmasti ole järjenvastaista odottaa jonkinasteista yksimielisyyttä siitä, minkä jakeiden katsotaan kuuluvan ’Q’-lähteeseen. Tämä odotus ei kuitenkaan täyty.” Petrie kuvaa, miten hän tutki seitsemäätoista eri rekonstruktiota Q-lähteestä eikä löytänyt yhtään jaetta Matteuksesta, joka olisi ollut yhteinen kaikille seitsemälletoista. ~~(Mt~~. 31.)		Periaatteessa pitäisi olla helppo löytää ne jakeet Matteuksesta ja Luukkaasta, jotka ovat keskenään samanlaisia, vaikka ne eroavat Markuksesta. Kuitenkin kaksilähdeolettamuksen kannattajilla on keskenään suuria mielipide-eroja siitä, mitä aineistoa pitäisi lukea kuuluvaksi Q-lähteeseen. Petrie huomauttaa: ”Hypoteettisesta Q-lähteestä saavutetut johtopäätökset ovat hämmentäviä ristiriitaisuudessaan.” <ref>{{Lehtiviite \| Tekijä = Petrie, C. Stewart \| Otsikko = 'Q' is Only What You Make It \| Julkaisu = Novum Testamentum \| Ajankohta = 1959 \| Numero = 3 \| Sivut = 29-30 }}</ref> Hän luettelee pitkän sarjan Q-olettamuksen kannattajien ristiriitaisia lausumia Q:n luonteesta ja sisällöstä. ”Ei varmasti ole järjenvastaista odottaa jonkinasteista yksimielisyyttä siitä, minkä jakeiden katsotaan kuuluvan ’Q’-lähteeseen. Tämä odotus ei kuitenkaan täyty.” Petrie kuvaa, miten hän tutki seitsemäätoista eri rekonstruktiota Q-lähteestä eikä löytänyt yhtään jaetta Matteuksesta, joka olisi ollut yhteinen kaikille seitsemälletoista.<ref>{{Lehtiviite \| Tekijä = Petrie, C. Stewart \| Otsikko = 'Q' is Only What You Make It \| Julkaisu = Novum Testamentum \| Ajankohta = 1959 \| Numero = 3 \| Sivut = 31 }}</ref>

	Q-lähteen sisällöstä voi siis olla hyvin erilaisia käsityksiä. On olemassa vahvoja historiallisia perusteita väitteelle, että Jeesuksen ajalta on olemassa kirjallisia muistiinpanoja hänen opetuksestaan ja elämästään. Useat eri yksilöt ovat todennäköisesti tehneet tällaisia muistiinpanoja. Siinä mielessä voi olla harhaanjohtavaa puhua yhdestä Q-lähteestä. Sen sijaan voi olla mielekkäämpää puhua useiden eri silminnäkijätodistajien tekemistä muistiinpanoista, joita on myöhemmin ehkä koottu yhteen yhdeksi tai useammaksi kokoelmaksi. Olennaista on kuitenkin, että kukin lähde on sidoksissa tiettyyn silminnäkijään ja saa arvovaltansa hänen todistuksestaan.		Q-lähteen sisällöstä voi siis olla hyvin erilaisia käsityksiä. On olemassa vahvoja historiallisia perusteita väitteelle, että Jeesuksen ajalta on olemassa kirjallisia muistiinpanoja hänen opetuksestaan ja elämästään. Useat eri yksilöt ovat todennäköisesti tehneet tällaisia muistiinpanoja. Siinä mielessä voi olla harhaanjohtavaa puhua yhdestä Q-lähteestä. Sen sijaan voi olla mielekkäämpää puhua useiden eri silminnäkijätodistajien tekemistä muistiinpanoista, joita on myöhemmin ehkä koottu yhteen yhdeksi tai useammaksi kokoelmaksi. Olennaista on kuitenkin, että kukin lähde on sidoksissa tiettyyn silminnäkijään ja saa arvovaltansa hänen todistuksestaan.
Rivi 53:		Rivi 53:
	Q-lähteen ympärille on kuitenkin naturalistisista lähtökohdista rakenneltu myös täysin arvauksenomaisia kuvitelmia, joille ei ole minkäänlaisia historiallisia todisteita. Monien tutkijoiden mielikuvitus on rakentanut sen ympärille yhteisön, jolla on oma historia, oma teologia ja omat johtajansa. He ovat esittäneet arvailuja siitä, missä se on kirjoitettu ja milloin. Vaikka kukaan ei tiedä, mitä kyseiseen Q lähteeseen tarkalleen voidaan olettaa kuuluvan, on tehty pitkälle meneviä oletuksia sen teologiasta. Yleensä Q-yhteisön teologiaa on tulkittu sellaiseksi, että se sopii paremmin naturalistisiin ennakko-oletuksiin kuin evankeliumien teologia. Siksi jotkut naturalistit ovat myös mielellään tulkinneet tämän yhteisön olevan kaikkein varhaisin kristillinen yhteisö. Tässä tutkimuksellisessa lähestymistavassa on esitetty useita väitteitä, jotka ovat saaneet paljon julkisuutta, vaikka niiden tutkimuksellinen perusta on olematon. (Goodacre 2002.)		Q-lähteen ympärille on kuitenkin naturalistisista lähtökohdista rakenneltu myös täysin arvauksenomaisia kuvitelmia, joille ei ole minkäänlaisia historiallisia todisteita. Monien tutkijoiden mielikuvitus on rakentanut sen ympärille yhteisön, jolla on oma historia, oma teologia ja omat johtajansa. He ovat esittäneet arvailuja siitä, missä se on kirjoitettu ja milloin. Vaikka kukaan ei tiedä, mitä kyseiseen Q lähteeseen tarkalleen voidaan olettaa kuuluvan, on tehty pitkälle meneviä oletuksia sen teologiasta. Yleensä Q-yhteisön teologiaa on tulkittu sellaiseksi, että se sopii paremmin naturalistisiin ennakko-oletuksiin kuin evankeliumien teologia. Siksi jotkut naturalistit ovat myös mielellään tulkinneet tämän yhteisön olevan kaikkein varhaisin kristillinen yhteisö. Tässä tutkimuksellisessa lähestymistavassa on esitetty useita väitteitä, jotka ovat saaneet paljon julkisuutta, vaikka niiden tutkimuksellinen perusta on olematon. (Goodacre 2002.)

	Seuraavassa muutamia väitteitä (Brown 1997: 121-122):		Seuraavassa muutamia väitteitä (Brown 1997: 121-122):

	Jotkut puhuvat nykyään Q-evankeliumista ja olettavat, että se tulisi asettaa kanonisten evankeliumien rinnalle. Sadoissa kirjoissa ja artikkeleissa on oletettu, että tämä kuviteltu dokumentti voidaan kirjallisen analyysin pohjalta jakaa eri ”kehitysvaiheisiin”. Tämä siitä huolimatta, että tällaisen kilpailevan Q-evankeliumin olemassaolo on täysin arvauksen varassa eikä kukaan tiedä, mitä se sisälsi, jos sellainen oli olemassa.		Jotkut puhuvat nykyään Q-evankeliumista ja olettavat, että se tulisi asettaa kanonisten evankeliumien rinnalle. Sadoissa kirjoissa ja artikkeleissa on oletettu, että tämä kuviteltu dokumentti voidaan kirjallisen analyysin pohjalta jakaa eri ”kehitysvaiheisiin”. Tämä siitä huolimatta, että tällaisen kilpailevan Q-evankeliumin olemassaolo on täysin arvauksen varassa eikä kukaan tiedä, mitä se sisälsi, jos sellainen oli olemassa.

Samuli Koivisto: + viitteitä

2017-03-30T11:51:21Z

+ viitteitä

← Vanhempi versio		Versio 30. maaliskuuta 2017 kello 11.51
Rivi 35:		Rivi 35:
	Yksi ongelma synoptisesta ongelmasta käydyssä keskustelussa on, että itse perikooppien eli tekstijaksojen kategorisointi rinnakkaisiksi on riippuvaista tulkinnasta, joka puolestaan rakentuu ennakko-oletusten varaan. Usein rinnakkaisuuksien vertailu jää hyvin yleiselle tasolle ilman että käytettyjä käsitteitä määriteltäisiin täsmällisesti. Aiheesta käydyssä keskustelussa ei yleensä tarkasti määritellä niitä menetelmiä, joilla tuloksiin päädytään.		Yksi ongelma synoptisesta ongelmasta käydyssä keskustelussa on, että itse perikooppien eli tekstijaksojen kategorisointi rinnakkaisiksi on riippuvaista tulkinnasta, joka puolestaan rakentuu ennakko-oletusten varaan. Usein rinnakkaisuuksien vertailu jää hyvin yleiselle tasolle ilman että käytettyjä käsitteitä määriteltäisiin täsmällisesti. Aiheesta käydyssä keskustelussa ei yleensä tarkasti määritellä niitä menetelmiä, joilla tuloksiin päädytään.

	Evankeliumien välisten rinnakkaisuuksien kategorisointeja ei tulisi hyväksyä automaattisesti, koska ne eivät ole riippumattomia tutkijan ennakko-oletuksista. Tämä riippuvuus ennakko-olettamuksista näkyy jo siinä, että eri tutkijoiden tekemissä synoptisissa vertailuissa jako perikooppeihin tapahtuu eri tavalla. '''Kurt Aland''' (1964) asettaa {{rp\|Matt. 1:18-25}} rinnakkaiseksi {{rp\|Luuk. 2:1-7}} kanssa ja {{rp\|Matt. 2:1-12}} rinnakkaiseksi {{rp\|Luuk. 2:8-20}} kanssa. Mutta Burton & Goodspeed (1920), Huck (1915) ja Robertson (1922)) eivät pidä näitä perikooppeja rinnakkaisina. Synoptiset vertailut saattavat pitää samankaltaisia Jeesuksen lausumia rinnakkaisina, vaikka ne on puhuttu eri yhteyksissä. Ne jättävät huomiotta sen tosiasian, että Jeesus on ollut kiertävä saarnamies, joka on puhunut lukuisia kertoja samoista asioista hiukan eri sanoilla. Ne olettavat sen sijaan, että kyseinen lausuma on kappale traditiota, jonka kukin evankelista sijoitti haluamaansa yhteyteen.		Evankeliumien välisten rinnakkaisuuksien kategorisointeja ei tulisi hyväksyä automaattisesti, koska ne eivät ole riippumattomia tutkijan ennakko-oletuksista. Tämä riippuvuus ennakko-olettamuksista näkyy jo siinä, että eri tutkijoiden tekemissä synoptisissa vertailuissa jako perikooppeihin tapahtuu eri tavalla. '''Kurt Aland'''<ref>{{Kirjaviite \| Tekijä = Aland, Kurt \| Nimeke = Synopsis Quattuor Evangeliorum \| Julkaisija = Stuttgart: Wurtemberglische Bibelanstalt \| Vuosi = 1964 \| Sivu = }}</ref> asettaa {{rp\|Matt. 1:18-25}} rinnakkaiseksi {{rp\|Luuk. 2:1-7}} kanssa ja {{rp\|Matt. 2:1-12}} rinnakkaiseksi {{rp\|Luuk. 2:8-20}} kanssa. Mutta Burton & Goodspeed<ref>{{Kirjaviite \| Tekijä = Burton, Ernest DeWitt & Goodspeed, Edgar J. \| Nimeke = A Harmony of the Synoptic Gospels in Greek \| Julkaisija = Chicago: University of Chicago Press \| Vuosi = 1920 \| Sivu = }}</ref>, Huck<ref>{{Kirjaviite \| Tekijä = Huck, Albert \| Nimeke = Synopsis of the First Three Gospels \| Julkaisija = Oxford: Blackwell \| Vuosi = 1915 \| Sivu = }}</ref> ja Robertson<ref>{{Kirjaviite \| Tekijä = Robertson, A. T. \| Nimeke = A Harmony of the Gospels for Students of the Life of Christ \| Julkaisija = London: Hodder and Stoughton \| Vuosi = 1922 \| Sivu = }}</ref> eivät pidä näitä perikooppeja rinnakkaisina. Synoptiset vertailut saattavat pitää samankaltaisia Jeesuksen lausumia rinnakkaisina, vaikka ne on puhuttu eri yhteyksissä. Ne jättävät huomiotta sen tosiasian, että Jeesus on ollut kiertävä saarnamies, joka on puhunut lukuisia kertoja samoista asioista hiukan eri sanoilla. Ne olettavat sen sijaan, että kyseinen lausuma on kappale traditiota, jonka kukin evankelista sijoitti haluamaansa yhteyteen.

	Usein synoptisissa vertailuissa ei tehdä eroa täsmällisten rinnakkaisuuksien ja yleisemmän tason samankaltaisuuteen perustuvien rinnakkaisuuksien välillä. Maallikko saattaa olettaa, että kun sanotaan evankeliumin kuvausten olevan yhteneväisiä, tarkoitetaan täsmällistä tai lähes täsmällistä yhtenevyyttä. Mutta evankeliumien välisessä vertailussa tutkijat puhuvat yhteneväisyydestä sekä silloin kun kyseessä on tarkka vastaavuus että silloin kun kyseessä on vain yleinen samankaltaisuus. Asiaa koskevan keskustelun täsmentämiseksi olisi puhuttava yhteneväisyydestä vain silloin kun kyseessä on tarkka yhtenevyys.<ref>Edgar, Thomas R.: "Source-Criticism, The Two-Source Theory", teoksessa {{Kirjaviite \| Tekijä = Thomas, Robert L. & Farnell, F. David (toim.) \| Nimeke = The Jesus Crisis \| Julkaisija = Grand Rapids, Mich.: Kregel \| Vuosi = 1998 \| Sivu = 138-139 }}</ref>		Usein synoptisissa vertailuissa ei tehdä eroa täsmällisten rinnakkaisuuksien ja yleisemmän tason samankaltaisuuteen perustuvien rinnakkaisuuksien välillä. Maallikko saattaa olettaa, että kun sanotaan evankeliumin kuvausten olevan yhteneväisiä, tarkoitetaan täsmällistä tai lähes täsmällistä yhtenevyyttä. Mutta evankeliumien välisessä vertailussa tutkijat puhuvat yhteneväisyydestä sekä silloin kun kyseessä on tarkka vastaavuus että silloin kun kyseessä on vain yleinen samankaltaisuus. Asiaa koskevan keskustelun täsmentämiseksi olisi puhuttava yhteneväisyydestä vain silloin kun kyseessä on tarkka yhtenevyys.<ref>Edgar, Thomas R.: "Source-Criticism, The Two-Source Theory", teoksessa {{Kirjaviite \| Tekijä = Thomas, Robert L. & Farnell, F. David (toim.) \| Nimeke = The Jesus Crisis \| Julkaisija = Grand Rapids, Mich.: Kregel \| Vuosi = 1998 \| Sivu = 138-139 }}</ref>

Samuli Koivisto: + viitteitä, korostuksia

2017-03-27T15:49:46Z

+ viitteitä, korostuksia

Samuli Koivisto: + viitteitä, korostuksia

2017-03-26T13:52:02Z

+ viitteitä, korostuksia

← Vanhempi versio		Versio 26. maaliskuuta 2017 kello 13.52
Rivi 15:		Rivi 15:
	'''Raymond E. Brown''' kommentoi:		'''Raymond E. Brown''' kommentoi:

	{{sitaatti\|Realistinen johtopäätös on, että mikään ratkaisu synoptiseen ongelmaan ei ratkaise kaikkia ongelmia. Modernit kirjoittajat, joiden omat kirjat vaativat tutkimusta ja jotka yrittävät useiden vuosikymmenien jälkeen ryhtyä lähes mahdottomaan tehtävään uudelleen rakentaa käsitystä siitä, kuinka he tarkalleen yhdistelivät lähteitään kirjoittaessa noita kirjojaan, ovat ymmärtäväisiä kyvyttömyydellemme rakentaa uudelleen tarkasti sitä tapaa miten evankelistat toimivat 1900 vuotta sitten. Prosessi oli todennäköisesti monimutkaisempi kuin kaikkein monimutkaisin rekonstruktio.\|Brown 1997: 115}}		{{sitaatti\|Realistinen johtopäätös on, että mikään ratkaisu synoptiseen ongelmaan ei ratkaise kaikkia ongelmia. Modernit kirjoittajat, joiden omat kirjat vaativat tutkimusta ja jotka yrittävät useiden vuosikymmenien jälkeen ryhtyä lähes mahdottomaan tehtävään uudelleen rakentaa käsitystä siitä, kuinka he tarkalleen yhdistelivät lähteitään kirjoittaessa noita kirjojaan, ovat ymmärtäväisiä kyvyttömyydellemme rakentaa uudelleen tarkasti sitä tapaa miten evankelistat toimivat 1900 vuotta sitten. Prosessi oli todennäköisesti monimutkaisempi kuin kaikkein monimutkaisin rekonstruktio.\|Brown<ref>{{Kirjaviite \| Tekijä = Brown, Raymond E. \| Nimeke = An Introduction to the New Testament \| Julkaisija = New York: Doubleday \| Vuosi = 1997 \| Sivu = 115 }}</ref>}}

	Jukka ~~Thurénin~~ mukaan ei ole ongelmallista olettaa, että myöhemmin ilmestyneiden evankeliumien kirjoittajat ovat käyttäneet hyväkseen aikaisemmin kirjallisen muodon saaneita evankeliumeita. ”Täydelliseen esitykseen pyrkivä hyvämuistinenkin silminnäkijäkirjoittaja on kymmenien vuosien takaista historiaa selostaessaan kiitollinen kirjallisten lähteiden tuesta.” (Thurén 1996: 16.) Keskeinen kysymys koskeekin sitä, millä tavalla tämä mahdollinen kirjallinen riippuvuus tulkitaan. Schaff kritisoi monia yksinkertaistavia näkemyksiä siitä, että niissä esitetään karikatyyri evankeliumin kirjoittamisesta prosessina, joka on yhdistelmä orjamaista plagiointia ja mielivaltaista luovuutta. Naturalistiset tutkijat pyrkivät yleensä etäännyttämään evankeliumien kirjoittamisen prosessin mahdollisimman kauas alkuperäisten silminnäkijöiden todistuksesta. Schaff kritisoi tällaista lähestymistapaa:		'''Jukka Thurén'''in mukaan ei ole ongelmallista olettaa, että myöhemmin ilmestyneiden evankeliumien kirjoittajat ovat käyttäneet hyväkseen aikaisemmin kirjallisen muodon saaneita evankeliumeita. ”Täydelliseen esitykseen pyrkivä hyvämuistinenkin silminnäkijäkirjoittaja on kymmenien vuosien takaista historiaa selostaessaan kiitollinen kirjallisten lähteiden tuesta.”<ref>{{Kirjaviite \| Tekijä = Thurén, Jukka \| Nimeke = Markuksen evankeliumi \| Julkaisija = Helsinki: Sley-kirjat \| Vuosi = 1996 \| Sivu = 16 }}</ref> Keskeinen kysymys koskeekin sitä, millä tavalla tämä mahdollinen kirjallinen riippuvuus tulkitaan. Schaff kritisoi monia yksinkertaistavia näkemyksiä siitä, että niissä esitetään karikatyyri evankeliumin kirjoittamisesta prosessina, joka on yhdistelmä orjamaista plagiointia ja mielivaltaista luovuutta. Naturalistiset tutkijat pyrkivät yleensä etäännyttämään evankeliumien kirjoittamisen prosessin mahdollisimman kauas alkuperäisten silminnäkijöiden todistuksesta. Schaff kritisoi tällaista lähestymistapaa:

	{{sitaatti\|Koko teoria [siitä, että evankeliumit ovat riippuvaisia toisistaan] halventaa yhden tai kaksi synoptista evankeliuminkirjoittajaa orjamaisiksi ja mielivaltaisiksi toimittajiksi, etten sanoisi plagioijiksi. Se olettaa kummallisen yhdistelmän riippuvuutta ja teennäistä alkuperäisyyttä. Se heikentää heidän historiansa itsenäistä arvoa. Se ei pysty tekemään selkoa siitä, miksi joissakin evankeliumeissa jätetään pois hyvin olennaisia asioita eikä pyritä selittämään niitä eroja, joita on yhteistä aihetta koskevissa kuvauksissa. Sillä synoptikot eroavat toisistaan usein juuri sellaisissa kohdissa, joissa olettaisimme heidän olevan samaa mieltä - - Mitä ajattelisimme oman aikamme historioitsijasta, joka varastaisi toiselta historioitsijalta kolmanneksen tai puolet kirjansa sisällöstä ilman että hän sanallakaan suoraan tai epäsuoraan ilmaisisi tätä riippuvuuttaan? Annetaan evankeliumien kirjoittajille ainakin se kunnia, että he ilmentävät kaikille yhteistä rehellisyyttä, mikä on moraalin perusta. (Schaff ~~1910:~~ 1: ~~598~~-~~199~~, 602.)}}		{{sitaatti\|Koko teoria [siitä, että evankeliumit ovat riippuvaisia toisistaan] halventaa yhden tai kaksi synoptista evankeliuminkirjoittajaa orjamaisiksi ja mielivaltaisiksi toimittajiksi, etten sanoisi plagioijiksi. Se olettaa kummallisen yhdistelmän riippuvuutta ja teennäistä alkuperäisyyttä. Se heikentää heidän historiansa itsenäistä arvoa. Se ei pysty tekemään selkoa siitä, miksi joissakin evankeliumeissa jätetään pois hyvin olennaisia asioita eikä pyritä selittämään niitä eroja, joita on yhteistä aihetta koskevissa kuvauksissa. Sillä synoptikot eroavat toisistaan usein juuri sellaisissa kohdissa, joissa olettaisimme heidän olevan samaa mieltä - - Mitä ajattelisimme oman aikamme historioitsijasta, joka varastaisi toiselta historioitsijalta kolmanneksen tai puolet kirjansa sisällöstä ilman että hän sanallakaan suoraan tai epäsuoraan ilmaisisi tätä riippuvuuttaan? Annetaan evankeliumien kirjoittajille ainakin se kunnia, että he ilmentävät kaikille yhteistä rehellisyyttä, mikä on moraalin perusta.\|Schaff<ref>{{Kirjaviite \| Tekijä = Schaff, Philip \| Nimeke = History of the Christian Church, Vol. 1. Grand Rapids \| Julkaisija = Mich.:Eerdsmans Publishing \| Vuosi =1910 \| Kappale = \| Sivu =589-599, 602 \| Selite = \| Tunniste = }}</ref>}}

	Supranaturalismin pohjalta on luonnollista hyväksyä se, että evankeliumin kirjoittajilla on elävä yhteys alkuperäisiin tapahtumiin, koska evankeliumeissa kuvattuja yliluonnollisia tapahtumia ei tarvitse naturalistien tavoin selittää epätosiksi. Dogmaattinen naturalismi puolestaan pitää itsestään selvänä lähtökohtana, että kaikki yliluonnollinen on historiallisesti epäluotettavaa. Naturalistin on mahdotonta hyväksyä, että Jeesus herätti kuolleita, paransi sairaita, käveli vetten päällä ja nousi kuolleista (vahva naturalismi), tai että ainakaan voisimme tietää hänen tehneen näitä yliluonnollisia ihmetekoja (heikko naturalismi). Jos kaikki nämä tapahtumat ovat silminnäkijöiden todistamia historiallisia tosiasioita, naturalistinen maailmankatsomus on uhattuna. Siksi naturalistin täytyy selittää kertomusten yliluonnolliset osatekijät kuvitteellisiksi (vahva naturalismi) tai uskonvaraisiksi (heikko naturalismi). Tästä syystä naturalistisella vakaumuksella on taipumus viedä tutkijoita suosimaan sellaisia lähdeteoreettisia oletuksia, jotka irrottavat evankeliumit mahdollisimman kauas varsinaisista historiallisista tapahtumista ja niiden alkuperäisistä silminnäkijätodistajista. Naturalismilla on taipumus vähätellä evankeliumien kirjoittajien kiinnostusta historialliseen totuuteen ja etäännyttää heidät mahdollisimman kauas alkuperäisistä silminnäkijätodistajista.		Supranaturalismin pohjalta on luonnollista hyväksyä se, että evankeliumin kirjoittajilla on elävä yhteys alkuperäisiin tapahtumiin, koska evankeliumeissa kuvattuja yliluonnollisia tapahtumia ei tarvitse naturalistien tavoin selittää epätosiksi. Dogmaattinen naturalismi puolestaan pitää itsestään selvänä lähtökohtana, että kaikki yliluonnollinen on historiallisesti epäluotettavaa. Naturalistin on mahdotonta hyväksyä, että Jeesus herätti kuolleita, paransi sairaita, käveli vetten päällä ja nousi kuolleista (vahva naturalismi), tai että ainakaan voisimme tietää hänen tehneen näitä yliluonnollisia ihmetekoja (heikko naturalismi). Jos kaikki nämä tapahtumat ovat silminnäkijöiden todistamia historiallisia tosiasioita, naturalistinen maailmankatsomus on uhattuna. Siksi naturalistin täytyy selittää kertomusten yliluonnolliset osatekijät kuvitteellisiksi (vahva naturalismi) tai uskonvaraisiksi (heikko naturalismi). Tästä syystä naturalistisella vakaumuksella on taipumus viedä tutkijoita suosimaan sellaisia lähdeteoreettisia oletuksia, jotka irrottavat evankeliumit mahdollisimman kauas varsinaisista historiallisista tapahtumista ja niiden alkuperäisistä silminnäkijätodistajista. Naturalismilla on taipumus vähätellä evankeliumien kirjoittajien kiinnostusta historialliseen totuuteen ja etäännyttää heidät mahdollisimman kauas alkuperäisistä silminnäkijätodistajista.

	Green-Armytage (1952: 12-13) esittää hivenen nenäkkään ja pelkistävän kuvauksen siitä keinotekoisesta maailmasta, jossa monet raamattukriitikot elävät:		'''Adrian Howell North Green-Armytage'''<ref>{{Kirjaviite \| Tekijä = Green-Armytage, Adrian Howell North \| Nimeke = John who Saw: A Layman's Essay on the Authorship of the Fourth Gospel \| Julkaisija = Faber & Faber \| Vuosi = 1952 \| Sivu = 12-13}}</ref> esittää hivenen nenäkkään ja pelkistävän kuvauksen siitä keinotekoisesta maailmasta, jossa monet raamattukriitikot elävät:

	{{sitaatti\|On olemassa maailma, joka on aivan erilainen kuin se maailma, jossa itse elän. En sano, että kaikki tutkijat elävät tuossa maailmassa, mutta ainakin he kaikki joskus harhautuvat sinne, ja jotkut heistä elävät siellä pysyvästi. Jos minun maailmassani The Times ja The Telegraph kertovat molemmat saman kertomuksen vähän eri sanoin, kukaan ei päättele, että yhden heistä on täytynyt kopioida kertomus toiselta, eikä että kertomuksissa olevat erot sisältävät jonkin salaisen merkityksen. Mutta tuossa toisessa maailmassa, johon edellä viittasin, sitä pidettäisiin itsestään selvyytenä. Siinä maailmassa mikään kertomus ei koskaan perustu tosiasioihin, vaan aina jonkin toisen versioon samasta kertomuksesta. - - Minun maailmassani melkein kaikilla kirjoilla on vain yksi kirjoittaja. Poikkeuksena ovat ainoastaan joidenkin hallituksen osastojen tuottamat kirjat. Tuossa toisessa maailmassa melkein jokaisen kirjan on kirjoittanut komitea, ja joidenkin kirjojen kirjoittajina on kokonainen sarja komiteoita. Jos luen omassa maailmassani Churchillin sanoneen 1935, että Eurooppa on menossa kohti katastrofaalista sotaa, kunnioitan hänen arvostelukykyään. Tuossa toisessa maailmassa ei tehdä mitään ennustuksia muuta kuin vasta itse tapahtuman jälkeen, olivatpa kyseiset ennustukset kuinka epämääräisiä tahansa. Minun maailmassani sanotaan: ”Ensimmäinen maailmansota tapahtui vuosina 1914-1918.” Tuossa ~~toisesssa~~ maailmassa sanotaan: ”Kertomus maailmansodasta muodostui 20. vuosisadan kolmannella vuosikymmenellä.” Minun maailmassani ihmiset elävät huomattavan pitkän ajan – seitsemänkymmentä, kahdeksankymmentä tai jopa sata vuotta – ja he pystyvät muistamaan asioita. Tuossa toisessa maailmassa ihmiset syntyvät, kirjoittavat kirjan, ja heti katoavat, kaikki yhdessä silmänräpäyksessä. Tutkijat hämmästelevät kyseisten kirjoittajien kykyä ”säilyttää jäänteitä alkuperäisestä traditiosta”, vaikka kyse on asioista, jotka tapahtuivat kyseisten kirjoittajien aikuisiässä.}}		{{sitaatti\|On olemassa maailma, joka on aivan erilainen kuin se maailma, jossa itse elän. En sano, että kaikki tutkijat elävät tuossa maailmassa, mutta ainakin he kaikki joskus harhautuvat sinne, ja jotkut heistä elävät siellä pysyvästi. Jos minun maailmassani The Times ja The Telegraph kertovat molemmat saman kertomuksen vähän eri sanoin, kukaan ei päättele, että yhden heistä on täytynyt kopioida kertomus toiselta, eikä että kertomuksissa olevat erot sisältävät jonkin salaisen merkityksen. Mutta tuossa toisessa maailmassa, johon edellä viittasin, sitä pidettäisiin itsestään selvyytenä. Siinä maailmassa mikään kertomus ei koskaan perustu tosiasioihin, vaan aina jonkin toisen versioon samasta kertomuksesta. - - Minun maailmassani melkein kaikilla kirjoilla on vain yksi kirjoittaja. Poikkeuksena ovat ainoastaan joidenkin hallituksen osastojen tuottamat kirjat. Tuossa toisessa maailmassa melkein jokaisen kirjan on kirjoittanut komitea, ja joidenkin kirjojen kirjoittajina on kokonainen sarja komiteoita. Jos luen omassa maailmassani Churchillin sanoneen 1935, että Eurooppa on menossa kohti katastrofaalista sotaa, kunnioitan hänen arvostelukykyään. Tuossa toisessa maailmassa ei tehdä mitään ennustuksia muuta kuin vasta itse tapahtuman jälkeen, olivatpa kyseiset ennustukset kuinka epämääräisiä tahansa. Minun maailmassani sanotaan: ”Ensimmäinen maailmansota tapahtui vuosina 1914-1918.” Tuossa toisessa maailmassa sanotaan: ”Kertomus maailmansodasta muodostui 20. vuosisadan kolmannella vuosikymmenellä.” Minun maailmassani ihmiset elävät huomattavan pitkän ajan – seitsemänkymmentä, kahdeksankymmentä tai jopa sata vuotta – ja he pystyvät muistamaan asioita. Tuossa toisessa maailmassa ihmiset syntyvät, kirjoittavat kirjan, ja heti katoavat, kaikki yhdessä silmänräpäyksessä. Tutkijat hämmästelevät kyseisten kirjoittajien kykyä ”säilyttää jäänteitä alkuperäisestä traditiosta”, vaikka kyse on asioista, jotka tapahtuivat kyseisten kirjoittajien aikuisiässä.}}

	Argumentti, jonka mukaan evankeliumien yhtenevyydet tapahtumien järjestyksessä kertoisivat siitä, että ne ovat kirjallisesti riippuvaisia toisistaan, ei ole pätevä. Kyseinen argumentti jättää huomiotta sen yksinkertaisen tosiasian, että jos eri silminnäkijät kertovat samasta tapahtumasarjasta, samankaltaisuudet tapahtumien aikajärjestyksessä riippuvat pääosin siitä, että he kuvaavat tapahtumia, jotka tapahtuivat tietyssä järjestyksessä.		Argumentti, jonka mukaan evankeliumien yhtenevyydet tapahtumien järjestyksessä kertoisivat siitä, että ne ovat kirjallisesti riippuvaisia toisistaan, ei ole pätevä. Kyseinen argumentti jättää huomiotta sen yksinkertaisen tosiasian, että jos eri silminnäkijät kertovat samasta tapahtumasarjasta, samankaltaisuudet tapahtumien aikajärjestyksessä riippuvat pääosin siitä, että he kuvaavat tapahtumia, jotka tapahtuivat tietyssä järjestyksessä.

Samuli Koivisto: + viitteitä, rp-linkityksiä

2017-03-25T10:18:18Z

+ viitteitä, rp-linkityksiä

← Vanhempi versio		Versio 25. maaliskuuta 2017 kello 10.18
Rivi 5:		Rivi 5:
	Naturalistisella tutkimuksella on pelkistävän luonteensa takia taipumus etsiytyä hyvin yksinkertaisen lähdeteorian suojiin, koska redaktiokriittinen tutkimus edellyttää kohtuullisen yksinkertaista lähdeteoriaa. Kun tehdään yksinkertaistava oletus evankeliumien välisestä suhteesta, on mahdollista tehdä evankeliumien kirjoittajista kriittisiä luonnehdintoja ja todistaa väitteet näennäisen yksinkertaisesti. Yksi kaikkein yksinkertaisimmista lähdeteorioista on ns. kaksilähdeteoria. Sen mukaan Markus on evankeliumeista vanhin, Matteus ja Luukas ovat toisistaan riippumatta käyttäneet hyväkseen Markusta sekä niin sanottua Q-lähdettä, johon on ollut koottuna pääasiassa Jeesuksen puheita. Q-lähde tosin saatetaan ymmärtää monilla toisistaan hyvinkin paljon poikkeavilla tavoilla. Sen lisäksi Matteuksella että Luukkaalla on nykyisen käsityksen mukaan ollut myös omia lähteitä, jotka ovat olleet joko suullisia tai kirjallisia.		Naturalistisella tutkimuksella on pelkistävän luonteensa takia taipumus etsiytyä hyvin yksinkertaisen lähdeteorian suojiin, koska redaktiokriittinen tutkimus edellyttää kohtuullisen yksinkertaista lähdeteoriaa. Kun tehdään yksinkertaistava oletus evankeliumien välisestä suhteesta, on mahdollista tehdä evankeliumien kirjoittajista kriittisiä luonnehdintoja ja todistaa väitteet näennäisen yksinkertaisesti. Yksi kaikkein yksinkertaisimmista lähdeteorioista on ns. kaksilähdeteoria. Sen mukaan Markus on evankeliumeista vanhin, Matteus ja Luukas ovat toisistaan riippumatta käyttäneet hyväkseen Markusta sekä niin sanottua Q-lähdettä, johon on ollut koottuna pääasiassa Jeesuksen puheita. Q-lähde tosin saatetaan ymmärtää monilla toisistaan hyvinkin paljon poikkeavilla tavoilla. Sen lisäksi Matteuksella että Luukkaalla on nykyisen käsityksen mukaan ollut myös omia lähteitä, jotka ovat olleet joko suullisia tai kirjallisia.

	Useimmat tutkijat uskovat tällä hetkellä kaksilähdeteoriaan. Tämä ei kuitenkaan välttämättä merkitse sitä, että teoria olisi hyvin perusteltu. Se voi yksinkertaisesti johtua siitä, että teoria on yleisesti hyväksytty ja sitä opetetaan lähes itsestäänselvyytenä uusille tutkijasukupolville. Yksi tärkeä syy kaksilähdeteorian vahvaan asemaan on sen yksinkertaisuudessa. Teoria on niin yksinkertainen, että sen käyttäminen tutkimuksen pohjana on helppoa. Tämä voi saada tutkijat sulkemaan silmänsä teorian ongelmilta. R. Riesner päättelee:		Useimmat tutkijat uskovat tällä hetkellä kaksilähdeteoriaan. Tämä ei kuitenkaan välttämättä merkitse sitä, että teoria olisi hyvin perusteltu. Se voi yksinkertaisesti johtua siitä, että teoria on yleisesti hyväksytty ja sitä opetetaan lähes itsestäänselvyytenä uusille tutkijasukupolville. Yksi tärkeä syy kaksilähdeteorian vahvaan asemaan on sen yksinkertaisuudessa. Teoria on niin yksinkertainen, että sen käyttäminen tutkimuksen pohjana on helppoa. Tämä voi saada tutkijat sulkemaan silmänsä teorian ongelmilta. '''R. Riesner''' päättelee:

	{{sitaatti\|Kahden lähteen teoriassa on se suuri etu, että se yksinkertaistaa huomattavasti synoptista lähdeongelmaa ja siten se on helppokäyttöinen. Tässä saattaa piillä syy sen suosioon. - - Käsitykseni mukaan kahden lähteen teoria jättää useampia kysymyksiä avoimeksi kuin mihin se vastaa. Selvyyden vuoksi pitäisi paremminkin puhua kahden lähteen olettamuksesta. Sellaisten ratkaisujen etsintä, jotka tekisivät enemmän oikeutta synoptisen asiakokonaisuuden moninaisuudelle, ei ole vielä päättynyt. (Riesner 1977: 51.)}}		{{sitaatti\|Kahden lähteen teoriassa on se suuri etu, että se yksinkertaistaa huomattavasti synoptista lähdeongelmaa ja siten se on helppokäyttöinen. Tässä saattaa piillä syy sen suosioon. - - Käsitykseni mukaan kahden lähteen teoria jättää useampia kysymyksiä avoimeksi kuin mihin se vastaa. Selvyyden vuoksi pitäisi paremminkin puhua kahden lähteen olettamuksesta. Sellaisten ratkaisujen etsintä, jotka tekisivät enemmän oikeutta synoptisen asiakokonaisuuden moninaisuudelle, ei ole vielä päättynyt.\| Riesner <ref>{{Lehtiviite \| Tekijä = Riesner, R. \| Otsikko = Wie sicher is die Zwei-Quellen-Theorie? \| Julkaisu = Theologische Beiträge \| Ajankohta = 1977 \| Numero = 2/77 \| Sivut = 51 }}</ref>}}

	Samaan tapaan argumentoi myös toinen saksalainen tutkija, ~~K. Haackner~~:		Samaan tapaan argumentoi myös toinen saksalainen tutkija, '''Klaus Haacker''':

	{{sitaatti\|Kahden lähteen teoria kiehtoo yksinkertaisuudellaan. Se ei kuitenkaan ole mikään historiallinen todiste, vaan vastaus meidän mukavuudenhaluumme. Kukaan ei voi ennakolta ilmoittaa, kuinka yksinkertaisia niiden historiallisten tapahtumien on täytynyt olla, jotka johtivat evankeliumien syntyyn; sillä emme tunne yhtään siihen verrannollista kirjallista prosessia, jonka kulusta meillä olisi parempaa tietoa. Luuk. 1:1 puhuu ennemminkin sen puolesta, että Luukas on tuntenut ja hyödyntänyt useampaa kuin kahta lähdettä! Synoptinen ongelma on siis kutakuinkin sama kuin vertaisi keskenään tuntematonta määrää tuntemattomia. Tosin ei pitäisi mielivaltaisesti keksiä hypoteettisia apusuureita. Mutta ei pidä myöskään yhtä mielivaltaisesti sulkea pois mahdollisuutta, että vielä löytyisi uusia kadonneita lähteitä. ~~(Haackner~~ 1985: 47~~. )~~}}		{{sitaatti\|Kahden lähteen teoria kiehtoo yksinkertaisuudellaan. Se ei kuitenkaan ole mikään historiallinen todiste, vaan vastaus meidän mukavuudenhaluumme. Kukaan ei voi ennakolta ilmoittaa, kuinka yksinkertaisia niiden historiallisten tapahtumien on täytynyt olla, jotka johtivat evankeliumien syntyyn; sillä emme tunne yhtään siihen verrannollista kirjallista prosessia, jonka kulusta meillä olisi parempaa tietoa. Luuk. 1:1 puhuu ennemminkin sen puolesta, että Luukas on tuntenut ja hyödyntänyt useampaa kuin kahta lähdettä! Synoptinen ongelma on siis kutakuinkin sama kuin vertaisi keskenään tuntematonta määrää tuntemattomia. Tosin ei pitäisi mielivaltaisesti keksiä hypoteettisia apusuureita. Mutta ei pidä myöskään yhtä mielivaltaisesti sulkea pois mahdollisuutta, että vielä löytyisi uusia kadonneita lähteitä.\|Haacker<ref>{{Kirjaviite \| Tekijä = Haacker, Klaus \| Nimeke = Neutestamentliche Wissenschaft \| Julkaisija = Wuppertal \| Vuosi = 1985 \| Sivu = 47 }}</ref>}}

	Raymond E. Brown kommentoi:		'''Raymond E. Brown''' kommentoi:

	{{sitaatti\|Realistinen johtopäätös on, että mikään ratkaisu synoptiseen ongelmaan ei ratkaise kaikkia ongelmia. Modernit kirjoittajat, joiden omat kirjat vaativat tutkimusta ja jotka yrittävät useiden vuosikymmenien jälkeen ryhtyä lähes mahdottomaan tehtävään uudelleen rakentaa käsitystä siitä, kuinka he tarkalleen yhdistelivät lähteitään kirjoittaessa noita kirjojaan, ovat ymmärtäväisiä kyvyttömyydellemme rakentaa uudelleen tarkasti sitä tapaa miten evankelistat toimivat 1900 vuotta sitten. Prosessi oli todennäköisesti monimutkaisempi kuin kaikkein monimutkaisin rekonstruktio. (Brown 1997: 115.)}}		{{sitaatti\|Realistinen johtopäätös on, että mikään ratkaisu synoptiseen ongelmaan ei ratkaise kaikkia ongelmia. Modernit kirjoittajat, joiden omat kirjat vaativat tutkimusta ja jotka yrittävät useiden vuosikymmenien jälkeen ryhtyä lähes mahdottomaan tehtävään uudelleen rakentaa käsitystä siitä, kuinka he tarkalleen yhdistelivät lähteitään kirjoittaessa noita kirjojaan, ovat ymmärtäväisiä kyvyttömyydellemme rakentaa uudelleen tarkasti sitä tapaa miten evankelistat toimivat 1900 vuotta sitten. Prosessi oli todennäköisesti monimutkaisempi kuin kaikkein monimutkaisin rekonstruktio.\|Brown 1997: 115}}

	Jukka Thurénin mukaan ei ole ongelmallista olettaa, että myöhemmin ilmestyneiden evankeliumien kirjoittajat ovat käyttäneet hyväkseen aikaisemmin kirjallisen muodon saaneita evankeliumeita. ”Täydelliseen esitykseen pyrkivä hyvämuistinenkin silminnäkijäkirjoittaja on kymmenien vuosien takaista historiaa selostaessaan kiitollinen kirjallisten lähteiden tuesta.” (Thurén 1996: 16.) Keskeinen kysymys koskeekin sitä, millä tavalla tämä mahdollinen kirjallinen riippuvuus tulkitaan. Schaff kritisoi monia yksinkertaistavia näkemyksiä siitä, että niissä esitetään karikatyyri evankeliumin kirjoittamisesta prosessina, joka on yhdistelmä orjamaista plagiointia ja mielivaltaista luovuutta. Naturalistiset tutkijat pyrkivät yleensä etäännyttämään evankeliumien kirjoittamisen prosessin mahdollisimman kauas alkuperäisten silminnäkijöiden todistuksesta. Schaff kritisoi tällaista lähestymistapaa:		Jukka Thurénin mukaan ei ole ongelmallista olettaa, että myöhemmin ilmestyneiden evankeliumien kirjoittajat ovat käyttäneet hyväkseen aikaisemmin kirjallisen muodon saaneita evankeliumeita. ”Täydelliseen esitykseen pyrkivä hyvämuistinenkin silminnäkijäkirjoittaja on kymmenien vuosien takaista historiaa selostaessaan kiitollinen kirjallisten lähteiden tuesta.” (Thurén 1996: 16.) Keskeinen kysymys koskeekin sitä, millä tavalla tämä mahdollinen kirjallinen riippuvuus tulkitaan. Schaff kritisoi monia yksinkertaistavia näkemyksiä siitä, että niissä esitetään karikatyyri evankeliumin kirjoittamisesta prosessina, joka on yhdistelmä orjamaista plagiointia ja mielivaltaista luovuutta. Naturalistiset tutkijat pyrkivät yleensä etäännyttämään evankeliumien kirjoittamisen prosessin mahdollisimman kauas alkuperäisten silminnäkijöiden todistuksesta. Schaff kritisoi tällaista lähestymistapaa:
Rivi 35:		Rivi 35:
	Yksi ongelma synoptisesta ongelmasta käydyssä keskustelussa on, että itse perikooppien eli tekstijaksojen kategorisointi rinnakkaisiksi on riippuvaista tulkinnasta, joka puolestaan rakentuu ennakko-oletusten varaan. Usein rinnakkaisuuksien vertailu jää hyvin yleiselle tasolle ilman että käytettyjä käsitteitä määriteltäisiin täsmällisesti. Aiheesta käydyssä keskustelussa ei yleensä tarkasti määritellä niitä menetelmiä, joilla tuloksiin päädytään.		Yksi ongelma synoptisesta ongelmasta käydyssä keskustelussa on, että itse perikooppien eli tekstijaksojen kategorisointi rinnakkaisiksi on riippuvaista tulkinnasta, joka puolestaan rakentuu ennakko-oletusten varaan. Usein rinnakkaisuuksien vertailu jää hyvin yleiselle tasolle ilman että käytettyjä käsitteitä määriteltäisiin täsmällisesti. Aiheesta käydyssä keskustelussa ei yleensä tarkasti määritellä niitä menetelmiä, joilla tuloksiin päädytään.

	Evankeliumien välisten rinnakkaisuuksien kategorisointeja ei tulisi hyväksyä automaattisesti, koska ne eivät ole riippumattomia tutkijan ennakko-oletuksista. Tämä riippuvuus ennakko-olettamuksista näkyy jo siinä, että eri tutkijoiden tekemissä synoptisissa vertailuissa jako perikooppeihin tapahtuu eri tavalla. Aland (1964) asettaa Matt. 1: 18-25 rinnakkaiseksi Luuk. 2: 1-7 kanssa ja Matt. 2: 1-12 rinnakkaiseksi Luuk. 2: 8-20 kanssa. Mutta Burton & Goodspeed (1920), Huck (1915) ja Robertson (1922)) eivät pidä näitä perikooppeja rinnakkaisina. Synoptiset vertailut saattavat pitää samankaltaisia Jeesuksen lausumia rinnakkaisina, vaikka ne on puhuttu eri yhteyksissä. Ne jättävät huomiotta sen tosiasian, että Jeesus on ollut kiertävä saarnamies, joka on puhunut lukuisia kertoja samoista asioista hiukan eri sanoilla. Ne olettavat sen sijaan, että kyseinen lausuma on kappale traditiota, jonka kukin evankelista sijoitti haluamaansa yhteyteen.		Evankeliumien välisten rinnakkaisuuksien kategorisointeja ei tulisi hyväksyä automaattisesti, koska ne eivät ole riippumattomia tutkijan ennakko-oletuksista. Tämä riippuvuus ennakko-olettamuksista näkyy jo siinä, että eri tutkijoiden tekemissä synoptisissa vertailuissa jako perikooppeihin tapahtuu eri tavalla. Aland (1964) asettaa {{rp\|Matt. 1:18-25}} rinnakkaiseksi {{rp\|Luuk. 2:1-7}} kanssa ja {{rp\|Matt. 2:1-12}} rinnakkaiseksi {{rp\|Luuk. 2:8-20}} kanssa. Mutta Burton & Goodspeed (1920), Huck (1915) ja Robertson (1922)) eivät pidä näitä perikooppeja rinnakkaisina. Synoptiset vertailut saattavat pitää samankaltaisia Jeesuksen lausumia rinnakkaisina, vaikka ne on puhuttu eri yhteyksissä. Ne jättävät huomiotta sen tosiasian, että Jeesus on ollut kiertävä saarnamies, joka on puhunut lukuisia kertoja samoista asioista hiukan eri sanoilla. Ne olettavat sen sijaan, että kyseinen lausuma on kappale traditiota, jonka kukin evankelista sijoitti haluamaansa yhteyteen.

	Usein synoptisissa vertailuissa ei tehdä eroa täsmällisten rinnakkaisuuksien ja yleisemmän tason samankaltaisuuteen perustuvien rinnakkaisuuksien välillä. Maallikko saattaa olettaa, että kun sanotaan evankeliumin kuvausten olevan yhteneväisiä, tarkoitetaan täsmällistä tai lähes täsmällistä yhtenevyyttä. Mutta evankeliumien välisessä vertailussa tutkijat puhuvat yhteneväisyydestä sekä silloin kun kyseessä on tarkka vastaavuus että silloin kun kyseessä on vain yleinen samankaltaisuus. Asiaa koskevan keskustelun täsmentämiseksi olisi puhuttava yhteneväisyydestä vain silloin kun kyseessä on tarkka yhtenevyys. (Edgar 1998: 138-139.)		Usein synoptisissa vertailuissa ei tehdä eroa täsmällisten rinnakkaisuuksien ja yleisemmän tason samankaltaisuuteen perustuvien rinnakkaisuuksien välillä. Maallikko saattaa olettaa, että kun sanotaan evankeliumin kuvausten olevan yhteneväisiä, tarkoitetaan täsmällistä tai lähes täsmällistä yhtenevyyttä. Mutta evankeliumien välisessä vertailussa tutkijat puhuvat yhteneväisyydestä sekä silloin kun kyseessä on tarkka vastaavuus että silloin kun kyseessä on vain yleinen samankaltaisuus. Asiaa koskevan keskustelun täsmentämiseksi olisi puhuttava yhteneväisyydestä vain silloin kun kyseessä on tarkka yhtenevyys. (Edgar 1998: 138-139.)
Rivi 115:		Rivi 115:

	On tuskin perusteltua uskoa enemmän lähes parintuhannen vuoden takaa asiaa spekuloivia tutkijoita kuin apostolisia isiä, jotka elivät paljon lähempänä itse tapahtumia. Viimeisten parin vuosikymmenen aikana tutkimus on ottanut apostolisten isien todistuksen yhä vakavammin. Tutkimus kiinnittää entistä enemmän huomiota silminnäkijätodistajien merkitykseen evankeliumien kirjoittamisessa. Tässä suhteessa ehkä merkittävin on Richard Bauckhamin teos Jesus and the Eyewitnesses (2006). Bauckham ei pelkästään argumentoi, että evankeliumit perustuvat silminnäkijöiden todistukseen vaan myös, että evankeliumien ensimmäiset lukijat tunnistivat monia näistä silminnäkijöistä. Graham Stantonin arvion mukaan ”Richard Bauckhamin viimeisin kirja ravistelee vuosisadan mittaista evankeliumitutkimusta perusteitaan myöten.”		On tuskin perusteltua uskoa enemmän lähes parintuhannen vuoden takaa asiaa spekuloivia tutkijoita kuin apostolisia isiä, jotka elivät paljon lähempänä itse tapahtumia. Viimeisten parin vuosikymmenen aikana tutkimus on ottanut apostolisten isien todistuksen yhä vakavammin. Tutkimus kiinnittää entistä enemmän huomiota silminnäkijätodistajien merkitykseen evankeliumien kirjoittamisessa. Tässä suhteessa ehkä merkittävin on Richard Bauckhamin teos Jesus and the Eyewitnesses (2006). Bauckham ei pelkästään argumentoi, että evankeliumit perustuvat silminnäkijöiden todistukseen vaan myös, että evankeliumien ensimmäiset lukijat tunnistivat monia näistä silminnäkijöistä. Graham Stantonin arvion mukaan ”Richard Bauckhamin viimeisin kirja ravistelee vuosisadan mittaista evankeliumitutkimusta perusteitaan myöten.”

			== Viitteet ==
			{{viitteet\|sarakkeet}}

	{{Raamatuntutkimus}}		{{Raamatuntutkimus}}

	[[Luokka:Eksegetiikka]]		[[Luokka:Eksegetiikka]]

Samuli Koivisto: + rp-linkitys, tämä seuraavaksi

2017-03-24T17:19:03Z

+ rp-linkitys, tämä seuraavaksi

← Vanhempi versio		Versio 24. maaliskuuta 2017 kello 17.19
Rivi 110:		Rivi 110:
	Richard Bauckham (2006: luku 6) kiinnittää huomiota siihen, että tämä kirkkoisien todistus saa vahvistusta itse evankeliumien rakenteesta. Markuksen evankeliumissa on useita rakenteellisia piirteitä, jotka paljastavat evankeliumin olevan ensisijaisesti riippuvainen Pietarin silminnäkijätodistuksesta. Markuksen evankeliumi kertoo tapahtumat pääasiassa Pietarin näkökulmasta. Useat kirjalliset piirteet auttavat välittämään tätä Pietarin näkökulman evankeliumille tarjoamaa sisäistä kohdentumista. Kyseessä on Pietarin me-näkökulma, jossa Pietari kertoo itsestään yhtenä Jeesuksen opetuslapsista. Tässä yhteisöllisessä näkökulmassa Pietari nousee esille selvästi erottuvana yksilönä, jolla on omat luonteenpiirteensä. Markuksen evankeliumin ensimmäiseksi ja viimeiseksi nimeltä mainittu opetuslapsi on Simon Pietari. Markuksen evankeliumin ensimmäisessä luvussa kerrotaan: ”Kun Jeesus kulki Galileanjärven rantaa, hän näki Simonin ja tämän veljen Andreaksen.” ({{rp\|Mark. 1:16}}) Markuksen evankeliumin viimeisessä luvussa haudalla olevat enkelit kehottavat naisia: ”Menkää nyt sanomaan hänen opetuslapsilleen, myös Pietarille.” ({{rp\|Mark. 16:7}}) Bauckham argumentoi, että Markus tässä mukautuu aikansa kirjalliseen ilmaisukeinoon, jonka avulla tuodaan esille, kenen silminnäkijätodistajan todistuksen varaan dokumentti pääasiassa rakentuu.		Richard Bauckham (2006: luku 6) kiinnittää huomiota siihen, että tämä kirkkoisien todistus saa vahvistusta itse evankeliumien rakenteesta. Markuksen evankeliumissa on useita rakenteellisia piirteitä, jotka paljastavat evankeliumin olevan ensisijaisesti riippuvainen Pietarin silminnäkijätodistuksesta. Markuksen evankeliumi kertoo tapahtumat pääasiassa Pietarin näkökulmasta. Useat kirjalliset piirteet auttavat välittämään tätä Pietarin näkökulman evankeliumille tarjoamaa sisäistä kohdentumista. Kyseessä on Pietarin me-näkökulma, jossa Pietari kertoo itsestään yhtenä Jeesuksen opetuslapsista. Tässä yhteisöllisessä näkökulmassa Pietari nousee esille selvästi erottuvana yksilönä, jolla on omat luonteenpiirteensä. Markuksen evankeliumin ensimmäiseksi ja viimeiseksi nimeltä mainittu opetuslapsi on Simon Pietari. Markuksen evankeliumin ensimmäisessä luvussa kerrotaan: ”Kun Jeesus kulki Galileanjärven rantaa, hän näki Simonin ja tämän veljen Andreaksen.” ({{rp\|Mark. 1:16}}) Markuksen evankeliumin viimeisessä luvussa haudalla olevat enkelit kehottavat naisia: ”Menkää nyt sanomaan hänen opetuslapsilleen, myös Pietarille.” ({{rp\|Mark. 16:7}}) Bauckham argumentoi, että Markus tässä mukautuu aikansa kirjalliseen ilmaisukeinoon, jonka avulla tuodaan esille, kenen silminnäkijätodistajan todistuksen varaan dokumentti pääasiassa rakentuu.

	Johanneksen evankeliumissa näkyy vastaavanlainen rakenne, joka auttaa tunnistamaan evankeliumin kirjoittajan yhdeksi opetuslapsista. Ensimmäisessä luvussa kerrotaan kahdesta Johannes Kastajan opetuslapsesta, jotka ”lähtivät seuraamaan Jeesusta”. ({{rp\|Joh. 1:37}}) Johanneksen evankeliumin viimeisessä luvussa puhutaan opetuslapsesta, joka oli ”Jeesuksen rakkain opetuslapsi” ja todetaan: ”Juuri tämä opetuslapsi todistaa kaikesta tästä. Hän on tämän kirjoittanut.” (Joh. 21: 24.)		Johanneksen evankeliumissa näkyy vastaavanlainen rakenne, joka auttaa tunnistamaan evankeliumin kirjoittajan yhdeksi opetuslapsista. Ensimmäisessä luvussa kerrotaan kahdesta Johannes Kastajan opetuslapsesta, jotka ”lähtivät seuraamaan Jeesusta”. ({{rp\|Joh. 1:37}}) Johanneksen evankeliumin viimeisessä luvussa puhutaan opetuslapsesta, joka oli ”Jeesuksen rakkain opetuslapsi” ja todetaan: ”Juuri tämä opetuslapsi todistaa kaikesta tästä. Hän on tämän kirjoittanut.” ({{rp\|Joh. 21:24}})

	Luukkaan evankeliumi puolestaan viittaa muita evankeliumeita useammin laajempaan opetuslapsijoukkoon, ei pelkästään kahteentoista opetuslapseen. Luukkaan evankeliumissa on erityisesti viitattu nimeltä useisiin naisiin, jotka olivat Jeesuksen seuraajia. Luukas luettelee näitä naisia nimeltä 8:2-3, ja hän luettelee uudestaan naisia nimeltä ylösnousemuksen todistajina: ”Nämä naiset olivat Magdalan Maria, Johanna ja Jaakobin äiti Maria, ja vielä muitakin oli heidän kanssaan.” ({{rp\|Luuk. 24:10}}) Bauckham päättelee tästä, että Luukas on nojannut evankeliumissaan paljon myös näiden naisten, erityisesti Johannan todistukseen.		Luukkaan evankeliumi puolestaan viittaa muita evankeliumeita useammin laajempaan opetuslapsijoukkoon, ei pelkästään kahteentoista opetuslapseen. Luukkaan evankeliumissa on erityisesti viitattu nimeltä useisiin naisiin, jotka olivat Jeesuksen seuraajia. Luukas luettelee näitä naisia nimeltä 8:2-3, ja hän luettelee uudestaan naisia nimeltä ylösnousemuksen todistajina: ”Nämä naiset olivat Magdalan Maria, Johanna ja Jaakobin äiti Maria, ja vielä muitakin oli heidän kanssaan.” ({{rp\|Luuk. 24:10}}) Bauckham päättelee tästä, että Luukas on nojannut evankeliumissaan paljon myös näiden naisten, erityisesti Johannan todistukseen.

Samuli Koivisto: +luokka, rp-linkityksiä

2015-07-04T20:24:01Z

+luokka, rp-linkityksiä

← Vanhempi versio		Versio 4. heinäkuuta 2015 kello 20.24
Rivi 108:		Rivi 108:
	Irenaeuksen todistuksen mukaan evankeliumit on laadittu itsenäisinä silminnäkijätodistuksina. Irenaeus puhuu vain Matteuksen evankeliumin hepreankielisestä versiosta, mutta hänen kirjoituksistaan on ilmeistä, että hän tunsi myös sen kreikankielisen version.		Irenaeuksen todistuksen mukaan evankeliumit on laadittu itsenäisinä silminnäkijätodistuksina. Irenaeus puhuu vain Matteuksen evankeliumin hepreankielisestä versiosta, mutta hänen kirjoituksistaan on ilmeistä, että hän tunsi myös sen kreikankielisen version.

	Richard Bauckham (2006: luku 6) kiinnittää huomiota siihen, että tämä kirkkoisien todistus saa vahvistusta itse evankeliumien rakenteesta. Markuksen evankeliumissa on useita rakenteellisia piirteitä, jotka paljastavat evankeliumin olevan ensisijaisesti riippuvainen Pietarin silminnäkijätodistuksesta. Markuksen evankeliumi kertoo tapahtumat pääasiassa Pietarin näkökulmasta. Useat kirjalliset piirteet auttavat välittämään tätä Pietarin näkökulman evankeliumille tarjoamaa sisäistä kohdentumista. Kyseessä on Pietarin me-näkökulma, jossa Pietari kertoo itsestään yhtenä Jeesuksen opetuslapsista. Tässä yhteisöllisessä näkökulmassa Pietari nousee esille selvästi erottuvana yksilönä, jolla on omat luonteenpiirteensä. Markuksen evankeliumin ensimmäiseksi ja viimeiseksi nimeltä mainittu opetuslapsi on Simon Pietari. Markuksen evankeliumin ensimmäisessä luvussa kerrotaan: ”Kun Jeesus kulki Galileanjärven rantaa, hän näki Simonin ja tämän veljen Andreaksen.” (Mk. 1: 16.) Markuksen evankeliumin viimeisessä luvussa haudalla olevat enkelit kehottavat naisia: ”Menkää nyt sanomaan hänen opetuslapsilleen, myös Pietarille.” (Mark. 16:7.) Bauckham argumentoi, että Markus tässä mukautuu aikansa kirjalliseen ilmaisukeinoon, jonka avulla tuodaan esille, kenen silminnäkijätodistajan todistuksen varaan dokumentti pääasiassa rakentuu.		Richard Bauckham (2006: luku 6) kiinnittää huomiota siihen, että tämä kirkkoisien todistus saa vahvistusta itse evankeliumien rakenteesta. Markuksen evankeliumissa on useita rakenteellisia piirteitä, jotka paljastavat evankeliumin olevan ensisijaisesti riippuvainen Pietarin silminnäkijätodistuksesta. Markuksen evankeliumi kertoo tapahtumat pääasiassa Pietarin näkökulmasta. Useat kirjalliset piirteet auttavat välittämään tätä Pietarin näkökulman evankeliumille tarjoamaa sisäistä kohdentumista. Kyseessä on Pietarin me-näkökulma, jossa Pietari kertoo itsestään yhtenä Jeesuksen opetuslapsista. Tässä yhteisöllisessä näkökulmassa Pietari nousee esille selvästi erottuvana yksilönä, jolla on omat luonteenpiirteensä. Markuksen evankeliumin ensimmäiseksi ja viimeiseksi nimeltä mainittu opetuslapsi on Simon Pietari. Markuksen evankeliumin ensimmäisessä luvussa kerrotaan: ”Kun Jeesus kulki Galileanjärven rantaa, hän näki Simonin ja tämän veljen Andreaksen.” ({{rp\|Mark. 1:16}}) Markuksen evankeliumin viimeisessä luvussa haudalla olevat enkelit kehottavat naisia: ”Menkää nyt sanomaan hänen opetuslapsilleen, myös Pietarille.” ({{rp\|Mark. 16:7}}) Bauckham argumentoi, että Markus tässä mukautuu aikansa kirjalliseen ilmaisukeinoon, jonka avulla tuodaan esille, kenen silminnäkijätodistajan todistuksen varaan dokumentti pääasiassa rakentuu.

	Johanneksen evankeliumissa näkyy vastaavanlainen rakenne, joka auttaa tunnistamaan evankeliumin kirjoittajan yhdeksi opetuslapsista. Ensimmäisessä luvussa kerrotaan kahdesta Johannes Kastajan opetuslapsesta, jotka ”lähtivät seuraamaan Jeesusta”. (Joh. 1: 37) Johanneksen evankeliumin viimeisessä luvussa puhutaan opetuslapsesta, joka oli ”Jeesuksen rakkain opetuslapsi” ja todetaan: ”Juuri tämä opetuslapsi todistaa kaikesta tästä. Hän on tämän kirjoittanut.” (Joh. 21: 24.)		Johanneksen evankeliumissa näkyy vastaavanlainen rakenne, joka auttaa tunnistamaan evankeliumin kirjoittajan yhdeksi opetuslapsista. Ensimmäisessä luvussa kerrotaan kahdesta Johannes Kastajan opetuslapsesta, jotka ”lähtivät seuraamaan Jeesusta”. ({{rp\|Joh. 1:37}}) Johanneksen evankeliumin viimeisessä luvussa puhutaan opetuslapsesta, joka oli ”Jeesuksen rakkain opetuslapsi” ja todetaan: ”Juuri tämä opetuslapsi todistaa kaikesta tästä. Hän on tämän kirjoittanut.” (Joh. 21: 24.)

	Luukkaan evankeliumi puolestaan viittaa muita evankeliumeita useammin laajempaan opetuslapsijoukkoon, ei pelkästään kahteentoista opetuslapseen. Luukkaan evankeliumissa on erityisesti viitattu nimeltä useisiin naisiin, jotka olivat Jeesuksen seuraajia. Luukas luettelee näitä naisia nimeltä 8:2-3, ja hän luettelee uudestaan naisia nimeltä ylösnousemuksen todistajina: ”Nämä naiset olivat Magdalan Maria, Johanna ja Jaakobin äiti Maria, ja vielä muitakin oli heidän kanssaan.” (Luuk. 24:10) Bauckham päättelee tästä, että Luukas on nojannut evankeliumissaan paljon myös näiden naisten, erityisesti Johannan todistukseen.		Luukkaan evankeliumi puolestaan viittaa muita evankeliumeita useammin laajempaan opetuslapsijoukkoon, ei pelkästään kahteentoista opetuslapseen. Luukkaan evankeliumissa on erityisesti viitattu nimeltä useisiin naisiin, jotka olivat Jeesuksen seuraajia. Luukas luettelee näitä naisia nimeltä 8:2-3, ja hän luettelee uudestaan naisia nimeltä ylösnousemuksen todistajina: ”Nämä naiset olivat Magdalan Maria, Johanna ja Jaakobin äiti Maria, ja vielä muitakin oli heidän kanssaan.” ({{rp\|Luuk. 24:10}}) Bauckham päättelee tästä, että Luukas on nojannut evankeliumissaan paljon myös näiden naisten, erityisesti Johannan todistukseen.

	On tuskin perusteltua uskoa enemmän lähes parintuhannen vuoden takaa asiaa spekuloivia tutkijoita kuin apostolisia isiä, jotka elivät paljon lähempänä itse tapahtumia. Viimeisten parin vuosikymmenen aikana tutkimus on ottanut apostolisten isien todistuksen yhä vakavammin. Tutkimus kiinnittää entistä enemmän huomiota silminnäkijätodistajien merkitykseen evankeliumien kirjoittamisessa. Tässä suhteessa ehkä merkittävin on Richard Bauckhamin teos Jesus and the Eyewitnesses (2006). Bauckham ei pelkästään argumentoi, että evankeliumit perustuvat silminnäkijöiden todistukseen vaan myös, että evankeliumien ensimmäiset lukijat tunnistivat monia näistä silminnäkijöistä. Graham Stantonin arvion mukaan ”Richard Bauckhamin viimeisin kirja ravistelee vuosisadan mittaista evankeliumitutkimusta perusteitaan myöten.”		On tuskin perusteltua uskoa enemmän lähes parintuhannen vuoden takaa asiaa spekuloivia tutkijoita kuin apostolisia isiä, jotka elivät paljon lähempänä itse tapahtumia. Viimeisten parin vuosikymmenen aikana tutkimus on ottanut apostolisten isien todistuksen yhä vakavammin. Tutkimus kiinnittää entistä enemmän huomiota silminnäkijätodistajien merkitykseen evankeliumien kirjoittamisessa. Tässä suhteessa ehkä merkittävin on Richard Bauckhamin teos Jesus and the Eyewitnesses (2006). Bauckham ei pelkästään argumentoi, että evankeliumit perustuvat silminnäkijöiden todistukseen vaan myös, että evankeliumien ensimmäiset lukijat tunnistivat monia näistä silminnäkijöistä. Graham Stantonin arvion mukaan ”Richard Bauckhamin viimeisin kirja ravistelee vuosisadan mittaista evankeliumitutkimusta perusteitaan myöten.”

	{{Raamatuntutkimus}}		{{Raamatuntutkimus}}

			[[Luokka:Eksegetiikka]]

Darter: {{Raamatuntutkimus}}

2010-07-01T18:26:17Z

← Vanhempi versio		Versio 1. heinäkuuta 2010 kello 18.26
Rivi 115:		Rivi 115:

	On tuskin perusteltua uskoa enemmän lähes parintuhannen vuoden takaa asiaa spekuloivia tutkijoita kuin apostolisia isiä, jotka elivät paljon lähempänä itse tapahtumia. Viimeisten parin vuosikymmenen aikana tutkimus on ottanut apostolisten isien todistuksen yhä vakavammin. Tutkimus kiinnittää entistä enemmän huomiota silminnäkijätodistajien merkitykseen evankeliumien kirjoittamisessa. Tässä suhteessa ehkä merkittävin on Richard Bauckhamin teos Jesus and the Eyewitnesses (2006). Bauckham ei pelkästään argumentoi, että evankeliumit perustuvat silminnäkijöiden todistukseen vaan myös, että evankeliumien ensimmäiset lukijat tunnistivat monia näistä silminnäkijöistä. Graham Stantonin arvion mukaan ”Richard Bauckhamin viimeisin kirja ravistelee vuosisadan mittaista evankeliumitutkimusta perusteitaan myöten.”		On tuskin perusteltua uskoa enemmän lähes parintuhannen vuoden takaa asiaa spekuloivia tutkijoita kuin apostolisia isiä, jotka elivät paljon lähempänä itse tapahtumia. Viimeisten parin vuosikymmenen aikana tutkimus on ottanut apostolisten isien todistuksen yhä vakavammin. Tutkimus kiinnittää entistä enemmän huomiota silminnäkijätodistajien merkitykseen evankeliumien kirjoittamisessa. Tässä suhteessa ehkä merkittävin on Richard Bauckhamin teos Jesus and the Eyewitnesses (2006). Bauckham ei pelkästään argumentoi, että evankeliumit perustuvat silminnäkijöiden todistukseen vaan myös, että evankeliumien ensimmäiset lukijat tunnistivat monia näistä silminnäkijöistä. Graham Stantonin arvion mukaan ”Richard Bauckhamin viimeisin kirja ravistelee vuosisadan mittaista evankeliumitutkimusta perusteitaan myöten.”

			{{Raamatuntutkimus}}

← Vanhempi versio		Versio 24. maaliskuuta 2017 kello 17.19
Rivi 110:		Rivi 110:
	Richard Bauckham (2006: luku 6) kiinnittää huomiota siihen, että tämä kirkkoisien todistus saa vahvistusta itse evankeliumien rakenteesta. Markuksen evankeliumissa on useita rakenteellisia piirteitä, jotka paljastavat evankeliumin olevan ensisijaisesti riippuvainen Pietarin silminnäkijätodistuksesta. Markuksen evankeliumi kertoo tapahtumat pääasiassa Pietarin näkökulmasta. Useat kirjalliset piirteet auttavat välittämään tätä Pietarin näkökulman evankeliumille tarjoamaa sisäistä kohdentumista. Kyseessä on Pietarin me-näkökulma, jossa Pietari kertoo itsestään yhtenä Jeesuksen opetuslapsista. Tässä yhteisöllisessä näkökulmassa Pietari nousee esille selvästi erottuvana yksilönä, jolla on omat luonteenpiirteensä. Markuksen evankeliumin ensimmäiseksi ja viimeiseksi nimeltä mainittu opetuslapsi on Simon Pietari. Markuksen evankeliumin ensimmäisessä luvussa kerrotaan: ”Kun Jeesus kulki Galileanjärven rantaa, hän näki Simonin ja tämän veljen Andreaksen.” ({{rp\|Mark. 1:16}}) Markuksen evankeliumin viimeisessä luvussa haudalla olevat enkelit kehottavat naisia: ”Menkää nyt sanomaan hänen opetuslapsilleen, myös Pietarille.” ({{rp\|Mark. 16:7}}) Bauckham argumentoi, että Markus tässä mukautuu aikansa kirjalliseen ilmaisukeinoon, jonka avulla tuodaan esille, kenen silminnäkijätodistajan todistuksen varaan dokumentti pääasiassa rakentuu.		Richard Bauckham (2006: luku 6) kiinnittää huomiota siihen, että tämä kirkkoisien todistus saa vahvistusta itse evankeliumien rakenteesta. Markuksen evankeliumissa on useita rakenteellisia piirteitä, jotka paljastavat evankeliumin olevan ensisijaisesti riippuvainen Pietarin silminnäkijätodistuksesta. Markuksen evankeliumi kertoo tapahtumat pääasiassa Pietarin näkökulmasta. Useat kirjalliset piirteet auttavat välittämään tätä Pietarin näkökulman evankeliumille tarjoamaa sisäistä kohdentumista. Kyseessä on Pietarin me-näkökulma, jossa Pietari kertoo itsestään yhtenä Jeesuksen opetuslapsista. Tässä yhteisöllisessä näkökulmassa Pietari nousee esille selvästi erottuvana yksilönä, jolla on omat luonteenpiirteensä. Markuksen evankeliumin ensimmäiseksi ja viimeiseksi nimeltä mainittu opetuslapsi on Simon Pietari. Markuksen evankeliumin ensimmäisessä luvussa kerrotaan: ”Kun Jeesus kulki Galileanjärven rantaa, hän näki Simonin ja tämän veljen Andreaksen.” ({{rp\|Mark. 1:16}}) Markuksen evankeliumin viimeisessä luvussa haudalla olevat enkelit kehottavat naisia: ”Menkää nyt sanomaan hänen opetuslapsilleen, myös Pietarille.” ({{rp\|Mark. 16:7}}) Bauckham argumentoi, että Markus tässä mukautuu aikansa kirjalliseen ilmaisukeinoon, jonka avulla tuodaan esille, kenen silminnäkijätodistajan todistuksen varaan dokumentti pääasiassa rakentuu.

	Johanneksen evankeliumissa näkyy vastaavanlainen rakenne, joka auttaa tunnistamaan evankeliumin kirjoittajan yhdeksi opetuslapsista. Ensimmäisessä luvussa kerrotaan kahdesta Johannes Kastajan opetuslapsesta, jotka ”lähtivät seuraamaan Jeesusta”. ({{rp\|Joh. 1:37}}) Johanneksen evankeliumin viimeisessä luvussa puhutaan opetuslapsesta, joka oli ”Jeesuksen rakkain opetuslapsi” ja todetaan: ”Juuri tämä opetuslapsi todistaa kaikesta tästä. Hän on tämän kirjoittanut.” (Joh. 21: 24.)		Johanneksen evankeliumissa näkyy vastaavanlainen rakenne, joka auttaa tunnistamaan evankeliumin kirjoittajan yhdeksi opetuslapsista. Ensimmäisessä luvussa kerrotaan kahdesta Johannes Kastajan opetuslapsesta, jotka ”lähtivät seuraamaan Jeesusta”. ({{rp\|Joh. 1:37}}) Johanneksen evankeliumin viimeisessä luvussa puhutaan opetuslapsesta, joka oli ”Jeesuksen rakkain opetuslapsi” ja todetaan: ”Juuri tämä opetuslapsi todistaa kaikesta tästä. Hän on tämän kirjoittanut.” ({{rp\|Joh. 21:24}})

	Luukkaan evankeliumi puolestaan viittaa muita evankeliumeita useammin laajempaan opetuslapsijoukkoon, ei pelkästään kahteentoista opetuslapseen. Luukkaan evankeliumissa on erityisesti viitattu nimeltä useisiin naisiin, jotka olivat Jeesuksen seuraajia. Luukas luettelee näitä naisia nimeltä 8:2-3, ja hän luettelee uudestaan naisia nimeltä ylösnousemuksen todistajina: ”Nämä naiset olivat Magdalan Maria, Johanna ja Jaakobin äiti Maria, ja vielä muitakin oli heidän kanssaan.” ({{rp\|Luuk. 24:10}}) Bauckham päättelee tästä, että Luukas on nojannut evankeliumissaan paljon myös näiden naisten, erityisesti Johannan todistukseen.		Luukkaan evankeliumi puolestaan viittaa muita evankeliumeita useammin laajempaan opetuslapsijoukkoon, ei pelkästään kahteentoista opetuslapseen. Luukkaan evankeliumissa on erityisesti viitattu nimeltä useisiin naisiin, jotka olivat Jeesuksen seuraajia. Luukas luettelee näitä naisia nimeltä 8:2-3, ja hän luettelee uudestaan naisia nimeltä ylösnousemuksen todistajina: ”Nämä naiset olivat Magdalan Maria, Johanna ja Jaakobin äiti Maria, ja vielä muitakin oli heidän kanssaan.” ({{rp\|Luuk. 24:10}}) Bauckham päättelee tästä, että Luukas on nojannut evankeliumissaan paljon myös näiden naisten, erityisesti Johannan todistukseen.

← Vanhempi versio		Versio 2. huhtikuuta 2017 kello 12.19
Rivi 47:		Rivi 47:
	Jukka Thurén pohtii mahdollisuutta, että opetuslapsi Matteus olisi itse ollut Q-lähteen kirjoittaja, niin että Q-lähde koostui Matteuksen tekemistä muistiinpanoista. ”Ei voi kiistää sitäkään mahdollisuutta, että apostoli Matteus on tavalla tai toisella myös Q:n taustalla. Evankeliumin laatijan olisi luonnollista käyttää lähteenä omia muistiinpanojaan.”<ref>{{Kirjaviite \| Tekijä = Thurén, Jukka \| Nimeke = Matteuksen evankeliumi \| Julkaisija = Helsinki: Kustannus Oy Arkki \| Vuosi = 2006 \| Sivu = 14, viite 4 }}</ref>		Jukka Thurén pohtii mahdollisuutta, että opetuslapsi Matteus olisi itse ollut Q-lähteen kirjoittaja, niin että Q-lähde koostui Matteuksen tekemistä muistiinpanoista. ”Ei voi kiistää sitäkään mahdollisuutta, että apostoli Matteus on tavalla tai toisella myös Q:n taustalla. Evankeliumin laatijan olisi luonnollista käyttää lähteenä omia muistiinpanojaan.”<ref>{{Kirjaviite \| Tekijä = Thurén, Jukka \| Nimeke = Matteuksen evankeliumi \| Julkaisija = Helsinki: Kustannus Oy Arkki \| Vuosi = 2006 \| Sivu = 14, viite 4 }}</ref>

	Periaatteessa pitäisi olla helppo löytää ne jakeet Matteuksesta ja Luukkaasta, jotka ovat keskenään samanlaisia, vaikka ne eroavat Markuksesta. Kuitenkin kaksilähdeolettamuksen kannattajilla on keskenään suuria mielipide-eroja siitä, mitä aineistoa pitäisi lukea kuuluvaksi Q-lähteeseen. Petrie huomauttaa: ”Hypoteettisesta Q-lähteestä saavutetut johtopäätökset ovat hämmentäviä ristiriitaisuudessaan.” <ref>{{Lehtiviite \| Tekijä = Petrie, C. Stewart \| Otsikko = 'Q' is Only What You Make It \| Julkaisu = Novum Testamentum \| Ajankohta = 1959 \| Numero = 3 \| Sivut = 29-30 }}</ref> Hän luettelee pitkän sarjan Q-olettamuksen kannattajien ristiriitaisia lausumia Q:n luonteesta ja sisällöstä. ”Ei varmasti ole järjenvastaista odottaa jonkinasteista yksimielisyyttä siitä, minkä jakeiden katsotaan kuuluvan ’Q’-lähteeseen. Tämä odotus ei kuitenkaan täyty.” Petrie kuvaa, miten hän tutki seitsemäätoista eri rekonstruktiota Q-lähteestä eikä löytänyt yhtään jaetta Matteuksesta, joka olisi ollut yhteinen kaikille seitsemälletoista.<ref>{{Lehtiviite \| Tekijä = Petrie, C. Stewart \| Otsikko = 'Q' is Only What You Make It \| Julkaisu = Novum Testamentum \| Ajankohta = 1959 \| Numero = 3 \| Sivut = 31 }}</ref>		Periaatteessa pitäisi olla helppo löytää ne jakeet Matteuksesta ja Luukkaasta, jotka ovat keskenään samanlaisia, vaikka ne eroavat Markuksesta. Kuitenkin kaksilähdeolettamuksen kannattajilla on keskenään suuria mielipide-eroja siitä, mitä aineistoa pitäisi lukea kuuluvaksi Q-lähteeseen. Petrie huomauttaa: ”Hypoteettisesta Q-lähteestä saavutetut johtopäätökset ovat hämmentäviä ristiriitaisuudessaan.”<ref>{{Lehtiviite \| Tekijä = Petrie, C. Stewart \| Otsikko = 'Q' is Only What You Make It \| Julkaisu = Novum Testamentum \| Ajankohta = 1959 \| Numero = 3 \| Sivut = 29-30 }}</ref> Hän luettelee pitkän sarjan Q-olettamuksen kannattajien ristiriitaisia lausumia Q:n luonteesta ja sisällöstä. ”Ei varmasti ole järjenvastaista odottaa jonkinasteista yksimielisyyttä siitä, minkä jakeiden katsotaan kuuluvan ’Q’-lähteeseen. Tämä odotus ei kuitenkaan täyty.” Petrie kuvaa, miten hän tutki seitsemäätoista eri rekonstruktiota Q-lähteestä eikä löytänyt yhtään jaetta Matteuksesta, joka olisi ollut yhteinen kaikille seitsemälletoista.<ref>{{Lehtiviite \| Tekijä = Petrie, C. Stewart \| Otsikko = 'Q' is Only What You Make It \| Julkaisu = Novum Testamentum \| Ajankohta = 1959 \| Numero = 3 \| Sivut = 31 }}</ref>

	Q-lähteen sisällöstä voi siis olla hyvin erilaisia käsityksiä. On olemassa vahvoja historiallisia perusteita väitteelle, että Jeesuksen ajalta on olemassa kirjallisia muistiinpanoja hänen opetuksestaan ja elämästään. Useat eri yksilöt ovat todennäköisesti tehneet tällaisia muistiinpanoja. Siinä mielessä voi olla harhaanjohtavaa puhua yhdestä Q-lähteestä. Sen sijaan voi olla mielekkäämpää puhua useiden eri silminnäkijätodistajien tekemistä muistiinpanoista, joita on myöhemmin ehkä koottu yhteen yhdeksi tai useammaksi kokoelmaksi. Olennaista on kuitenkin, että kukin lähde on sidoksissa tiettyyn silminnäkijään ja saa arvovaltansa hänen todistuksestaan.		Q-lähteen sisällöstä voi siis olla hyvin erilaisia käsityksiä. On olemassa vahvoja historiallisia perusteita väitteelle, että Jeesuksen ajalta on olemassa kirjallisia muistiinpanoja hänen opetuksestaan ja elämästään. Useat eri yksilöt ovat todennäköisesti tehneet tällaisia muistiinpanoja. Siinä mielessä voi olla harhaanjohtavaa puhua yhdestä Q-lähteestä. Sen sijaan voi olla mielekkäämpää puhua useiden eri silminnäkijätodistajien tekemistä muistiinpanoista, joita on myöhemmin ehkä koottu yhteen yhdeksi tai useammaksi kokoelmaksi. Olennaista on kuitenkin, että kukin lähde on sidoksissa tiettyyn silminnäkijään ja saa arvovaltansa hänen todistuksestaan.
Rivi 82:		Rivi 82:
	Koska lähdeteoreettiset pohdinnat eivät ole johtaneet mihinkään yksiselitteiseen tulokseen, on useissa merkittävissä viimeaikaisissa evankeliumitutkimuksissa pyritty yhä enemmän suhteuttamaan lähdeteoreettisia pohdintoja kirkkoisien todistukseen, koska silloin liikutaan kohtuullisen luotettavien historiallisten dokumenttien varassa. Kirkkoisät korostavat sitä, että evankeliumien kirjoittajat olivat alkuperäisten tapahtumien silminnäkijöitä tai sellaisia, jotka saattoivat rakentaa kirjoituksensa silminnäkijöiden todistuksen varaan. Kirkkoisien mukaan Matteus kirjoitti ensin perustaen oman evankeliuminsa pääosin omiin kokemuksiinsa. Markus kirjoitti pääasiassa apostoli Pietarin opetuksen varassa. Luukas käytti informaatiota, jonka hän sai apostoli Paavalilta ja useilta silminnäkijätodistajilta. Johannes kirjoitti evankeliuminsa omien kokemustensa varassa. Näin evankeliumit muodostavat itsenäisiä silminnäkijätodistuksia Jeesuksen elämästä ja opetuksesta.		Koska lähdeteoreettiset pohdinnat eivät ole johtaneet mihinkään yksiselitteiseen tulokseen, on useissa merkittävissä viimeaikaisissa evankeliumitutkimuksissa pyritty yhä enemmän suhteuttamaan lähdeteoreettisia pohdintoja kirkkoisien todistukseen, koska silloin liikutaan kohtuullisen luotettavien historiallisten dokumenttien varassa. Kirkkoisät korostavat sitä, että evankeliumien kirjoittajat olivat alkuperäisten tapahtumien silminnäkijöitä tai sellaisia, jotka saattoivat rakentaa kirjoituksensa silminnäkijöiden todistuksen varaan. Kirkkoisien mukaan Matteus kirjoitti ensin perustaen oman evankeliuminsa pääosin omiin kokemuksiinsa. Markus kirjoitti pääasiassa apostoli Pietarin opetuksen varassa. Luukas käytti informaatiota, jonka hän sai apostoli Paavalilta ja useilta silminnäkijätodistajilta. Johannes kirjoitti evankeliuminsa omien kokemustensa varassa. Näin evankeliumit muodostavat itsenäisiä silminnäkijätodistuksia Jeesuksen elämästä ja opetuksesta.

	Papias (60-146) oli Hierapoliksen piispa, opetuslapsi Johanneksen oppilas, joka oli henkilökohtaisessa kosketuksessa Jeesuksen elämän silminnäkijään. Papias kirjoitti oletettavasti vuosina 95-110, joten hänen käytettävissään oleva informaatio ulottui ensimmäiselle vuosisadalle asti. Valitettavasti Papiaan kirjoitukset ovat kadonneet ja hänen työnsä tunnetaan vain myöhäisempien kirkkoisien, erityisesti kirkkohistorioitsija Eusebiuksen lainauksista, joka julkaisi kirkkohistoriansa vuoden 325 vaiheilla. Eusebius kertoo Papiaan sanoneen kirjassaan Herran sanojen selityksiä, että ”Matteus sen sijaan laati – (tosin vain) juutalaisten esitystavan mukaisen – yhtenäisen selonteon Herran sanoista ja teoista (ta logia). Itse kukinhan pani ne kirjaan omien edellytystensä mukaisesti.” (Suomennos Thurén ~~1996: 16.~~) Papiaan mukaan Herran oma opetuslapsi Matteus laati ”suunnitelmallisesti / systemaattisesti” selonteon Jeesuksen sanoista ja teoista. Matteus saattoi nojautua omiin kokemuksiinsa evankeliumiaan kirjoittaessaan. Matteuksen juutalainen esitystapa tosin saattoi olla jonkin verran vieras kreikkalaiselle lukijalle. (Thurén 1996: 15-16.)		Papias (60-146) oli Hierapoliksen piispa, opetuslapsi Johanneksen oppilas, joka oli henkilökohtaisessa kosketuksessa Jeesuksen elämän silminnäkijään. Papias kirjoitti oletettavasti vuosina 95-110, joten hänen käytettävissään oleva informaatio ulottui ensimmäiselle vuosisadalle asti. Valitettavasti Papiaan kirjoitukset ovat kadonneet ja hänen työnsä tunnetaan vain myöhäisempien kirkkoisien, erityisesti kirkkohistorioitsija Eusebiuksen lainauksista, joka julkaisi kirkkohistoriansa vuoden 325 vaiheilla. Eusebius kertoo Papiaan sanoneen kirjassaan Herran sanojen selityksiä, että ”Matteus sen sijaan laati – (tosin vain) juutalaisten esitystavan mukaisen – yhtenäisen selonteon Herran sanoista ja teoista (ta logia). Itse kukinhan pani ne kirjaan omien edellytystensä mukaisesti.” (Suomennos Thurén<ref name="mark" />) Papiaan mukaan Herran oma opetuslapsi Matteus laati ”suunnitelmallisesti / systemaattisesti” selonteon Jeesuksen sanoista ja teoista. Matteus saattoi nojautua omiin kokemuksiinsa evankeliumiaan kirjoittaessaan. Matteuksen juutalainen esitystapa tosin saattoi olla jonkin verran vieras kreikkalaiselle lukijalle.<ref>{{Kirjaviite \| Tekijä = Thurén, Jukka \| Nimeke = Markuksen evankeliumi \| Julkaisija = Helsinki: Sley-kirjat \| Vuosi = 1996 \| Sivu = 15-16 }}</ref>

	Tätä Papiaan lausumaa on tulkittu myös siten, että Matteus alun perin kirjoitti evankeliuminsa heprean (aramean?) kielellä. Tällöin Papiaan lainaus käännettäisiin seuraavalla tavalla: ”Matteus puolestaan on laatinut heprean/aramean kielellä yhtenäisen esityksen Herran sanoista ja teoista, mutta (aluksi) itse kukin tulkitsi niitä niin hyvin kuin osasi.” (Käännös Thurén 2006: 17.)		Tätä Papiaan lausumaa on tulkittu myös siten, että Matteus alun perin kirjoitti evankeliuminsa heprean (aramean?) kielellä. Tällöin Papiaan lainaus käännettäisiin seuraavalla tavalla: ”Matteus puolestaan on laatinut heprean/aramean kielellä yhtenäisen esityksen Herran sanoista ja teoista, mutta (aluksi) itse kukin tulkitsi niitä niin hyvin kuin osasi.” (Käännös Thurén<ref>{{Kirjaviite \| Tekijä = Thurén, Jukka \| Nimeke = Matteuksen evankeliumi \| Julkaisija = Helsinki: Kustannus Oy Arkki \| Vuosi = 2006 \| Sivu = 17 }}</ref>)

	Papias kommentoi myös Markuksen evankeliumin syntyprosessia seuraavalla tavalla:		Papias kommentoi myös Markuksen evankeliumin syntyprosessia seuraavalla tavalla:
Rivi 102:		Rivi 102:
	{{sitaatti\|Uuden tutkimuksen (erityisesti Martin Hengelin vanavedessä) pidän siis Papiaksen tallentamia haastattelutietoja yleensä luotettavasti välitettyinä ja Efesoksen Johannes-veteraania asioista perillä olevana, itsetietoisena mutta totuudellisena tiedonlähteenä. – – Monet nykyajan ennakkoluulot ja tutkimustulokset Markuksen evankeliumin taustalla olevista, tekijän oman teologiansa kaavaan pakottamista traditioista tai kokoelmista eivät enää ansaitse mainitsemista, toiset on asetettava uuteen kontekstiin.}}		{{sitaatti\|Uuden tutkimuksen (erityisesti Martin Hengelin vanavedessä) pidän siis Papiaksen tallentamia haastattelutietoja yleensä luotettavasti välitettyinä ja Efesoksen Johannes-veteraania asioista perillä olevana, itsetietoisena mutta totuudellisena tiedonlähteenä. – – Monet nykyajan ennakkoluulot ja tutkimustulokset Markuksen evankeliumin taustalla olevista, tekijän oman teologiansa kaavaan pakottamista traditioista tai kokoelmista eivät enää ansaitse mainitsemista, toiset on asetettava uuteen kontekstiin.}}

	Kirkkoisä Irenaeus syntyi n. 115-120 ja kärsi marttyyrikuoleman noin vuonna 200. Nuoruudessaan Irenaeus oli Polykarpuksen (70-155) oppilas. Polykarpus puolestaan oli apostoli Johanneksen oppilas. Irenaus kirjoittaa ”Polykarpus – – ei ainoastaan saanut opetusta apostoleilta ja keskustellut monien kanssa, jotka olivat nähneet Herran, vaan apostolit myös asettivat hänet piispaksi Aasiaan Smyrnan seurakuntaan.” (Eusebiuksen ~~kirkkohistoria~~ 4.14.3.)		Kirkkoisä Irenaeus syntyi n. 115-120 ja kärsi marttyyrikuoleman noin vuonna 200. Nuoruudessaan Irenaeus oli Polykarpuksen (70-155) oppilas. Polykarpus puolestaan oli apostoli Johanneksen oppilas. Irenaus kirjoittaa ”Polykarpus – – ei ainoastaan saanut opetusta apostoleilta ja keskustellut monien kanssa, jotka olivat nähneet Herran, vaan apostolit myös asettivat hänet piispaksi Aasiaan Smyrnan seurakuntaan.”<ref>{{Kirjaviite \| Tekijä = Eusebius \| Nimeke = Eusebiuksen Kirkkohistoria \| Julkaisija = Käänt. Ivar A Heikel. Helsinki: Otava \| Vuosi = 1937 \| Sivu = 4.14.3}}</ref>

	{{sitaatti\|Matteus julkaisi heprealaisten parissa kirjoitetun evankeliumin myös heidän omalla kielellään, kun Pietari ja Paavali saarnasivat Roomassa ja perustivat sinne seurakunnan. Heidän kuolemansa jälkeen Markus, Pietarin opetuslapsi ja tulkki, laati meille kirjoitettuun muotoon sen, mitä Pietari oli saarnannut. Luukas, joka oli Paavalin seuraaja, kirjoitti kirjaan evankeliumin, jota hän julisti. Sitten Johannes, Herran opetuslapsi, joka oli levännyt hänen rintaansa vasten, julkaisi evankeliumin asuessaan Efesoksessa Aasiassa. (Irenaeus, Adv. haer. 3. 1.1.-4.)}}		{{sitaatti\|Matteus julkaisi heprealaisten parissa kirjoitetun evankeliumin myös heidän omalla kielellään, kun Pietari ja Paavali saarnasivat Roomassa ja perustivat sinne seurakunnan. Heidän kuolemansa jälkeen Markus, Pietarin opetuslapsi ja tulkki, laati meille kirjoitettuun muotoon sen, mitä Pietari oli saarnannut. Luukas, joka oli Paavalin seuraaja, kirjoitti kirjaan evankeliumin, jota hän julisti. Sitten Johannes, Herran opetuslapsi, joka oli levännyt hänen rintaansa vasten, julkaisi evankeliumin asuessaan Efesoksessa Aasiassa.\|Irenaeus<ref>Irenaeus, Adv. haer. 3. 1.1.-4.</ref>}}

	Irenaeuksen todistuksen mukaan evankeliumit on laadittu itsenäisinä silminnäkijätodistuksina. Irenaeus puhuu vain Matteuksen evankeliumin hepreankielisestä versiosta, mutta hänen kirjoituksistaan on ilmeistä, että hän tunsi myös sen kreikankielisen version.		Irenaeuksen todistuksen mukaan evankeliumit on laadittu itsenäisinä silminnäkijätodistuksina. Irenaeus puhuu vain Matteuksen evankeliumin hepreankielisestä versiosta, mutta hänen kirjoituksistaan on ilmeistä, että hän tunsi myös sen kreikankielisen version.
Rivi 112:		Rivi 112:
	Johanneksen evankeliumissa näkyy vastaavanlainen rakenne, joka auttaa tunnistamaan evankeliumin kirjoittajan yhdeksi opetuslapsista. Ensimmäisessä luvussa kerrotaan kahdesta Johannes Kastajan opetuslapsesta, jotka ”lähtivät seuraamaan Jeesusta”. ({{rp\|Joh. 1:37}}) Johanneksen evankeliumin viimeisessä luvussa puhutaan opetuslapsesta, joka oli ”Jeesuksen rakkain opetuslapsi” ja todetaan: ”Juuri tämä opetuslapsi todistaa kaikesta tästä. Hän on tämän kirjoittanut.” ({{rp\|Joh. 21:24}})		Johanneksen evankeliumissa näkyy vastaavanlainen rakenne, joka auttaa tunnistamaan evankeliumin kirjoittajan yhdeksi opetuslapsista. Ensimmäisessä luvussa kerrotaan kahdesta Johannes Kastajan opetuslapsesta, jotka ”lähtivät seuraamaan Jeesusta”. ({{rp\|Joh. 1:37}}) Johanneksen evankeliumin viimeisessä luvussa puhutaan opetuslapsesta, joka oli ”Jeesuksen rakkain opetuslapsi” ja todetaan: ”Juuri tämä opetuslapsi todistaa kaikesta tästä. Hän on tämän kirjoittanut.” ({{rp\|Joh. 21:24}})

	Luukkaan evankeliumi puolestaan viittaa muita evankeliumeita useammin laajempaan opetuslapsijoukkoon, ei pelkästään kahteentoista opetuslapseen. Luukkaan evankeliumissa on erityisesti viitattu nimeltä useisiin naisiin, jotka olivat Jeesuksen seuraajia. Luukas luettelee näitä naisia nimeltä 8:2-3, ja hän luettelee uudestaan naisia nimeltä ylösnousemuksen todistajina: ”Nämä naiset olivat Magdalan Maria, Johanna ja Jaakobin äiti Maria, ja vielä muitakin oli heidän kanssaan.” ({{rp\|Luuk. 24:10}}) Bauckham päättelee tästä, että Luukas on nojannut evankeliumissaan paljon myös näiden naisten, erityisesti Johannan todistukseen.		Luukkaan evankeliumi puolestaan viittaa muita evankeliumeita useammin laajempaan opetuslapsijoukkoon, ei pelkästään kahteentoista opetuslapseen. Luukkaan evankeliumissa on erityisesti viitattu nimeltä useisiin naisiin, jotka olivat Jeesuksen seuraajia. Luukas luettelee näitä naisia nimeltä {{rp\|Luuk. 8:2-3}}, ja hän luettelee uudestaan naisia nimeltä ylösnousemuksen todistajina: ”Nämä naiset olivat Magdalan Maria, Johanna ja Jaakobin äiti Maria, ja vielä muitakin oli heidän kanssaan.” ({{rp\|Luuk. 24:10}}) Bauckham päättelee tästä, että Luukas on nojannut evankeliumissaan paljon myös näiden naisten, erityisesti Johannan todistukseen.

	On tuskin perusteltua uskoa enemmän lähes parintuhannen vuoden takaa asiaa spekuloivia tutkijoita kuin apostolisia isiä, jotka elivät paljon lähempänä itse tapahtumia. Viimeisten parin vuosikymmenen aikana tutkimus on ottanut apostolisten isien todistuksen yhä vakavammin. Tutkimus kiinnittää entistä enemmän huomiota silminnäkijätodistajien merkitykseen evankeliumien kirjoittamisessa. Tässä suhteessa ehkä merkittävin on Richard Bauckhamin teos Jesus and the Eyewitnesses<ref>{{Kirjaviite \| Tekijä = Bauckham, R. \| Nimeke = Jesus and the Eyewitnesses. The Gospels as Eyewitness Testimony \| Julkaisija = Grand Rapids, Mich.: Eerdmans \| Vuosi = 2006 \| Sivu = }}</ref>. Bauckham ei pelkästään argumentoi, että evankeliumit perustuvat silminnäkijöiden todistukseen vaan myös, että evankeliumien ensimmäiset lukijat tunnistivat monia näistä silminnäkijöistä. Graham Stantonin arvion mukaan ”Richard Bauckhamin viimeisin kirja ravistelee vuosisadan mittaista evankeliumitutkimusta perusteitaan myöten.”		On tuskin perusteltua uskoa enemmän lähes parintuhannen vuoden takaa asiaa spekuloivia tutkijoita kuin apostolisia isiä, jotka elivät paljon lähempänä itse tapahtumia. Viimeisten parin vuosikymmenen aikana tutkimus on ottanut apostolisten isien todistuksen yhä vakavammin. Tutkimus kiinnittää entistä enemmän huomiota silminnäkijätodistajien merkitykseen evankeliumien kirjoittamisessa. Tässä suhteessa ehkä merkittävin on Richard Bauckhamin teos Jesus and the Eyewitnesses<ref>{{Kirjaviite \| Tekijä = Bauckham, R. \| Nimeke = Jesus and the Eyewitnesses. The Gospels as Eyewitness Testimony \| Julkaisija = Grand Rapids, Mich.: Eerdmans \| Vuosi = 2006 \| Sivu = }}</ref>. Bauckham ei pelkästään argumentoi, että evankeliumit perustuvat silminnäkijöiden todistukseen vaan myös, että evankeliumien ensimmäiset lukijat tunnistivat monia näistä silminnäkijöistä. Graham Stantonin arvion mukaan ”Richard Bauckhamin viimeisin kirja ravistelee vuosisadan mittaista evankeliumitutkimusta perusteitaan myöten.”