Retorinen kritiikki (raamatuntutkimus) - Muutoshistoria

Samuli Koivisto: +viestiboksi

2017-06-15T19:39:35Z

+viestiboksi

← Vanhempi versio		Versio 15. kesäkuuta 2017 kello 19.39
Rivi 16:		Rivi 16:

	Merenlahti & Thuren<ref name="Mere" /> ehdottavatkin, että retorinen tutkimus ei saa perustua pelkkään subjektiiviseen arvioon. Tutkimuksen kohteena olevaan tekstiin oletettavasti sisältyvät tehokeinot on tunnistettava antiikin retoriikan käsikirjoista tai muista teksteistä. Tutkijan on arvioitava, uskoiko kirjoittaja, että alkuperäisillä vastaanottajilla oli kykyä ymmärtää niitä oikein. Vaikeutena on se, että heprealainen retorinen traditio eroaa joissakin olennaisissa suhteissa kreikkalaisesta ja roomalaisesta retoriikasta, jonka perusta on Aristoteleen teoksessa Retoriikka. Heprealaista retorista perinnettä ei kuitenkaan ole vastaavalla tavalla systemaattisesti pohdittu ja analysoitu vanhoissa lähteissä.<ref>{{Kirjaviite \| Tekijä = Soulen, Richard N. & Soulen R. Kendall \| Nimeke = Handbook of Biblical Criticism \| Julkaisija = Louisville, Ken.: Westminister John Knox Press \| Vuosi = 2001 \| Sivu = 164 }}</ref>		Merenlahti & Thuren<ref name="Mere" /> ehdottavatkin, että retorinen tutkimus ei saa perustua pelkkään subjektiiviseen arvioon. Tutkimuksen kohteena olevaan tekstiin oletettavasti sisältyvät tehokeinot on tunnistettava antiikin retoriikan käsikirjoista tai muista teksteistä. Tutkijan on arvioitava, uskoiko kirjoittaja, että alkuperäisillä vastaanottajilla oli kykyä ymmärtää niitä oikein. Vaikeutena on se, että heprealainen retorinen traditio eroaa joissakin olennaisissa suhteissa kreikkalaisesta ja roomalaisesta retoriikasta, jonka perusta on Aristoteleen teoksessa Retoriikka. Heprealaista retorista perinnettä ei kuitenkaan ole vastaavalla tavalla systemaattisesti pohdittu ja analysoitu vanhoissa lähteissä.<ref>{{Kirjaviite \| Tekijä = Soulen, Richard N. & Soulen R. Kendall \| Nimeke = Handbook of Biblical Criticism \| Julkaisija = Louisville, Ken.: Westminister John Knox Press \| Vuosi = 2001 \| Sivu = 164 }}</ref>

			{{viestipohja\| kuva = [[Kuva:UTR-kansi.jpg\|35px]]
			\|sisältö = Tämän artikkelin pohjana on käytetty [[Tapio Puolimatka]]n kirjan ''Usko, tiede ja Raamattu'' sisältöä tekijän luvalla.}}

	== Viitteet ==		== Viitteet ==

Samuli Koivisto: fix

2017-03-17T22:26:22Z

fix

← Vanhempi versio		Versio 17. maaliskuuta 2017 kello 22.26
Rivi 13:		Rivi 13:
	Carsonin<ref name="c">{{Kirjaviite \| Tekijä = Carson, D. A. \| Nimeke = Recent Developments in the Doctrine of Scripture \| Julkaisija = Leicester: InterVarsity Press \| Vuosi = 1986 \| Kappale = \| Sivu = 32 \| Selite = Teoksessa D. A. Carson & John D. Woodbridge (toim.) ''Hermeneutics, Authority and Canon'' \| Tunniste = }}</ref> mukaan retorisen kritiikin yksi ongelmallinen piirre on siirtää tulkinnassa syrjään tekstin suhde ulkoiseen todellisuuteen eli tekstin suhde niihin asioihin, joihin teksti todellisuudessa viittaa. Tästä muodostuu useille kriitikoille taipumus erottaa teksti sen suhteesta ulkoiseen todellisuuteen. Tähän suuntaan retorista tutkimusta on vienyt esimerkiksi '''Hans W. Freyn''' vaikutusvaltainen teos The Eclipse of Biblical Narrative<ref>{{Kirjaviite \| Tekijä = Frey, Hans W. \| Nimeke = The Eclipse of Biblical Narrative: A Study in Eighteenth and Nineteenth Century Hermeneutics \| Julkaisija = New Haven, Conn.: Yale University Press \| Vuosi = 1974 \| Sivu = }}</ref>. Seurauksena on kaksitasoinen suhde historiaan ja jopa totuuteen. Yhtäältä historiaa ja totuutta tarkastellaan tekstin sisäisenä asiana. Toisaalta historiaa ja totuutta tarkastellaan tekstin ulkoisessa maailmassa. Näiden kahden tason välillä ei useiden kriitikoiden tutkimuksissa ole paljoakaan tekemistä toistensa kanssa. Tästä on tietysti monia ongelmallisia seurauksia, kun on kyseessä Raamatun ilmoitus, jonka ytimessä on Jumalan toiminta ihmisten historiassa. Jos Jumalan toiminta erotetaan todellisesta historiasta, Raamatun sanoma on muutettu vastakkaiseksi sen alkuperäiselle merkitykselle.		Carsonin<ref name="c">{{Kirjaviite \| Tekijä = Carson, D. A. \| Nimeke = Recent Developments in the Doctrine of Scripture \| Julkaisija = Leicester: InterVarsity Press \| Vuosi = 1986 \| Kappale = \| Sivu = 32 \| Selite = Teoksessa D. A. Carson & John D. Woodbridge (toim.) ''Hermeneutics, Authority and Canon'' \| Tunniste = }}</ref> mukaan retorisen kritiikin yksi ongelmallinen piirre on siirtää tulkinnassa syrjään tekstin suhde ulkoiseen todellisuuteen eli tekstin suhde niihin asioihin, joihin teksti todellisuudessa viittaa. Tästä muodostuu useille kriitikoille taipumus erottaa teksti sen suhteesta ulkoiseen todellisuuteen. Tähän suuntaan retorista tutkimusta on vienyt esimerkiksi '''Hans W. Freyn''' vaikutusvaltainen teos The Eclipse of Biblical Narrative<ref>{{Kirjaviite \| Tekijä = Frey, Hans W. \| Nimeke = The Eclipse of Biblical Narrative: A Study in Eighteenth and Nineteenth Century Hermeneutics \| Julkaisija = New Haven, Conn.: Yale University Press \| Vuosi = 1974 \| Sivu = }}</ref>. Seurauksena on kaksitasoinen suhde historiaan ja jopa totuuteen. Yhtäältä historiaa ja totuutta tarkastellaan tekstin sisäisenä asiana. Toisaalta historiaa ja totuutta tarkastellaan tekstin ulkoisessa maailmassa. Näiden kahden tason välillä ei useiden kriitikoiden tutkimuksissa ole paljoakaan tekemistä toistensa kanssa. Tästä on tietysti monia ongelmallisia seurauksia, kun on kyseessä Raamatun ilmoitus, jonka ytimessä on Jumalan toiminta ihmisten historiassa. Jos Jumalan toiminta erotetaan todellisesta historiasta, Raamatun sanoma on muutettu vastakkaiseksi sen alkuperäiselle merkitykselle.

	Retorista lähestymistapaa soveltavan tutkijan kiusauksena voi olla tulkita tekstiä liikaa retoriikan ehdoilla. Joissakin tapauksissa retorisen kritiikin käyttäjät pyrkivät luomaan melko keinotekoisia rakennelmia, joiden on tarkoitus kuvata profeetallisen puheen tai Uuden testamentin kirjeiden retorista argumentaatiota. Tutkimuksen kohteena olevan tekstin kirjoittajan esille nostamat todelliset ongelmat voidaan tulkita pelkäksi retoriikaksi. Tällä tavalla on tulkittu esimerkiksi Roomalaiskirjeen seitsemättä lukua. Ääriesimerkkinä tällaisesta keinotekoisesta lukutavasta on joidenkin tutkijoiden esittämä käsitys, jonka mukaan Paavalin teologiaan sopii huonosti hänen lausumansa, että hän on syntinen. Tätä keksittiin pitää pelkkänä retoriikkana. Väitettiin, ettei Paavali ollenkaan tarkoita itseään. Kuitenkaan antiikin kirjallisuudesta ei löydy tapaa puhua ensimmäisessä persoonassa ja kuitenkin sulkea itsensä ulkopuolelle.<ref name="Mere">Merenlahti, Petri & Thurén, Lauri, teoksessa {{Kirjaviite \| Tekijä = Hytönen, Maarit (toim.) \| Nimeke = Raamattu ja kirkon usko tänään \| Julkaisija = Tampere: Kirkon tutkimuskeskus \| Vuosi = 2004 \| Sivu = 98-99 }}</ref> ~~(Merenlahti & Thuren 2004: 98-99.)~~		Retorista lähestymistapaa soveltavan tutkijan kiusauksena voi olla tulkita tekstiä liikaa retoriikan ehdoilla. Joissakin tapauksissa retorisen kritiikin käyttäjät pyrkivät luomaan melko keinotekoisia rakennelmia, joiden on tarkoitus kuvata profeetallisen puheen tai Uuden testamentin kirjeiden retorista argumentaatiota. Tutkimuksen kohteena olevan tekstin kirjoittajan esille nostamat todelliset ongelmat voidaan tulkita pelkäksi retoriikaksi. Tällä tavalla on tulkittu esimerkiksi Roomalaiskirjeen seitsemättä lukua. Ääriesimerkkinä tällaisesta keinotekoisesta lukutavasta on joidenkin tutkijoiden esittämä käsitys, jonka mukaan Paavalin teologiaan sopii huonosti hänen lausumansa, että hän on syntinen. Tätä keksittiin pitää pelkkänä retoriikkana. Väitettiin, ettei Paavali ollenkaan tarkoita itseään. Kuitenkaan antiikin kirjallisuudesta ei löydy tapaa puhua ensimmäisessä persoonassa ja kuitenkin sulkea itsensä ulkopuolelle.<ref name="Mere">Merenlahti, Petri & Thurén, Lauri, teoksessa {{Kirjaviite \| Tekijä = Hytönen, Maarit (toim.) \| Nimeke = Raamattu ja kirkon usko tänään \| Julkaisija = Tampere: Kirkon tutkimuskeskus \| Vuosi = 2004 \| Sivu = 98-99 }}</ref>

	Merenlahti & Thuren<ref name="Mere" /> ehdottavatkin, että retorinen tutkimus ei saa perustua pelkkään subjektiiviseen arvioon. Tutkimuksen kohteena olevaan tekstiin oletettavasti sisältyvät tehokeinot on tunnistettava antiikin retoriikan käsikirjoista tai muista teksteistä. Tutkijan on arvioitava, uskoiko kirjoittaja, että alkuperäisillä vastaanottajilla oli kykyä ymmärtää niitä oikein. Vaikeutena on se, että heprealainen retorinen traditio eroaa joissakin olennaisissa suhteissa kreikkalaisesta ja roomalaisesta retoriikasta, jonka perusta on Aristoteleen teoksessa Retoriikka. Heprealaista retorista perinnettä ei kuitenkaan ole vastaavalla tavalla systemaattisesti pohdittu ja analysoitu vanhoissa lähteissä.<ref>{{Kirjaviite \| Tekijä = Soulen, Richard N. & Soulen R. Kendall \| Nimeke = Handbook of Biblical Criticism \| Julkaisija = Louisville, Ken.: Westminister John Knox Press \| Vuosi = 2001 \| Sivu = 164 }}</ref>		Merenlahti & Thuren<ref name="Mere" /> ehdottavatkin, että retorinen tutkimus ei saa perustua pelkkään subjektiiviseen arvioon. Tutkimuksen kohteena olevaan tekstiin oletettavasti sisältyvät tehokeinot on tunnistettava antiikin retoriikan käsikirjoista tai muista teksteistä. Tutkijan on arvioitava, uskoiko kirjoittaja, että alkuperäisillä vastaanottajilla oli kykyä ymmärtää niitä oikein. Vaikeutena on se, että heprealainen retorinen traditio eroaa joissakin olennaisissa suhteissa kreikkalaisesta ja roomalaisesta retoriikasta, jonka perusta on Aristoteleen teoksessa Retoriikka. Heprealaista retorista perinnettä ei kuitenkaan ole vastaavalla tavalla systemaattisesti pohdittu ja analysoitu vanhoissa lähteissä.<ref>{{Kirjaviite \| Tekijä = Soulen, Richard N. & Soulen R. Kendall \| Nimeke = Handbook of Biblical Criticism \| Julkaisija = Louisville, Ken.: Westminister John Knox Press \| Vuosi = 2001 \| Sivu = 164 }}</ref>

Tieto: Viitefix

2017-03-17T22:03:01Z

Viitefix

← Vanhempi versio		Versio 17. maaliskuuta 2017 kello 22.03
Rivi 15:		Rivi 15:
	Retorista lähestymistapaa soveltavan tutkijan kiusauksena voi olla tulkita tekstiä liikaa retoriikan ehdoilla. Joissakin tapauksissa retorisen kritiikin käyttäjät pyrkivät luomaan melko keinotekoisia rakennelmia, joiden on tarkoitus kuvata profeetallisen puheen tai Uuden testamentin kirjeiden retorista argumentaatiota. Tutkimuksen kohteena olevan tekstin kirjoittajan esille nostamat todelliset ongelmat voidaan tulkita pelkäksi retoriikaksi. Tällä tavalla on tulkittu esimerkiksi Roomalaiskirjeen seitsemättä lukua. Ääriesimerkkinä tällaisesta keinotekoisesta lukutavasta on joidenkin tutkijoiden esittämä käsitys, jonka mukaan Paavalin teologiaan sopii huonosti hänen lausumansa, että hän on syntinen. Tätä keksittiin pitää pelkkänä retoriikkana. Väitettiin, ettei Paavali ollenkaan tarkoita itseään. Kuitenkaan antiikin kirjallisuudesta ei löydy tapaa puhua ensimmäisessä persoonassa ja kuitenkin sulkea itsensä ulkopuolelle.<ref name="Mere">Merenlahti, Petri & Thurén, Lauri, teoksessa {{Kirjaviite \| Tekijä = Hytönen, Maarit (toim.) \| Nimeke = Raamattu ja kirkon usko tänään \| Julkaisija = Tampere: Kirkon tutkimuskeskus \| Vuosi = 2004 \| Sivu = 98-99 }}</ref> (Merenlahti & Thuren 2004: 98-99.)		Retorista lähestymistapaa soveltavan tutkijan kiusauksena voi olla tulkita tekstiä liikaa retoriikan ehdoilla. Joissakin tapauksissa retorisen kritiikin käyttäjät pyrkivät luomaan melko keinotekoisia rakennelmia, joiden on tarkoitus kuvata profeetallisen puheen tai Uuden testamentin kirjeiden retorista argumentaatiota. Tutkimuksen kohteena olevan tekstin kirjoittajan esille nostamat todelliset ongelmat voidaan tulkita pelkäksi retoriikaksi. Tällä tavalla on tulkittu esimerkiksi Roomalaiskirjeen seitsemättä lukua. Ääriesimerkkinä tällaisesta keinotekoisesta lukutavasta on joidenkin tutkijoiden esittämä käsitys, jonka mukaan Paavalin teologiaan sopii huonosti hänen lausumansa, että hän on syntinen. Tätä keksittiin pitää pelkkänä retoriikkana. Väitettiin, ettei Paavali ollenkaan tarkoita itseään. Kuitenkaan antiikin kirjallisuudesta ei löydy tapaa puhua ensimmäisessä persoonassa ja kuitenkin sulkea itsensä ulkopuolelle.<ref name="Mere">Merenlahti, Petri & Thurén, Lauri, teoksessa {{Kirjaviite \| Tekijä = Hytönen, Maarit (toim.) \| Nimeke = Raamattu ja kirkon usko tänään \| Julkaisija = Tampere: Kirkon tutkimuskeskus \| Vuosi = 2004 \| Sivu = 98-99 }}</ref> (Merenlahti & Thuren 2004: 98-99.)

	Merenlahti & Thuren<ref name="Mere" /> ehdottavatkin, että retorinen tutkimus ei saa perustua pelkkään subjektiiviseen arvioon. Tutkimuksen kohteena olevaan tekstiin oletettavasti sisältyvät tehokeinot on tunnistettava antiikin retoriikan käsikirjoista tai muista teksteistä. Tutkijan on arvioitava, uskoiko kirjoittaja, että alkuperäisillä vastaanottajilla oli kykyä ymmärtää niitä oikein. Vaikeutena on se, että heprealainen retorinen traditio eroaa joissakin olennaisissa suhteissa kreikkalaisesta ja roomalaisesta retoriikasta, jonka perusta on Aristoteleen teoksessa Retoriikka. Heprealaista retorista perinnettä ei kuitenkaan ole vastaavalla tavalla systemaattisesti pohdittu ja analysoitu vanhoissa lähteissä.ref>{{Kirjaviite \| Tekijä = Soulen, Richard N. & Soulen R. Kendall \| Nimeke = Handbook of Biblical Criticism \| Julkaisija = Louisville, Ken.: Westminister John Knox Press \| Vuosi = 2001 \| Sivu = 164 }}</ref>		Merenlahti & Thuren<ref name="Mere" /> ehdottavatkin, että retorinen tutkimus ei saa perustua pelkkään subjektiiviseen arvioon. Tutkimuksen kohteena olevaan tekstiin oletettavasti sisältyvät tehokeinot on tunnistettava antiikin retoriikan käsikirjoista tai muista teksteistä. Tutkijan on arvioitava, uskoiko kirjoittaja, että alkuperäisillä vastaanottajilla oli kykyä ymmärtää niitä oikein. Vaikeutena on se, että heprealainen retorinen traditio eroaa joissakin olennaisissa suhteissa kreikkalaisesta ja roomalaisesta retoriikasta, jonka perusta on Aristoteleen teoksessa Retoriikka. Heprealaista retorista perinnettä ei kuitenkaan ole vastaavalla tavalla systemaattisesti pohdittu ja analysoitu vanhoissa lähteissä.<ref>{{Kirjaviite \| Tekijä = Soulen, Richard N. & Soulen R. Kendall \| Nimeke = Handbook of Biblical Criticism \| Julkaisija = Louisville, Ken.: Westminister John Knox Press \| Vuosi = 2001 \| Sivu = 164 }}</ref>

	== Viitteet ==		== Viitteet ==

Samuli Koivisto: + viitteet, korostuksia

2017-03-17T19:00:37Z

+ viitteet, korostuksia

← Vanhempi versio		Versio 17. maaliskuuta 2017 kello 19.00
Rivi 1:		Rivi 1:
	Retorinen kritiikki kiinnittää huomiota siihen, millä keinoin kirjoittaja pyrkii vaikuttamaan lukijoihinsa ja miten kerronnan piirteet edistävät näitä päämääriä. Retorisen kritiikin keskeisiä kysymyksiä ovat: Miten kirjoittaja pyrkii vaikuttamaan lukijoihinsa? Mihin perustuu se voima, jolla teksti vaikuttaa lukijaan? Millaisesta kulttuurista, arvoista ja ajatusmalleista hänen käyttämänsä kieli kertoo?		Retorinen kritiikki kiinnittää huomiota siihen, millä keinoin kirjoittaja pyrkii vaikuttamaan lukijoihinsa ja miten kerronnan piirteet edistävät näitä päämääriä. Retorisen kritiikin keskeisiä kysymyksiä ovat: Miten kirjoittaja pyrkii vaikuttamaan lukijoihinsa? Mihin perustuu se voima, jolla teksti vaikuttaa lukijaan? Millaisesta kulttuurista, arvoista ja ajatusmalleista hänen käyttämänsä kieli kertoo?

	Retorinen kritiikki voi saada monia erilaisia muotoja, mutta Raamatun tutkimuksessa sen kaksi hallitsevaa suuntausta ovat pyrkimys päästä selville ”tekstin laadinnan taiteesta” ja ”vakuuttamisen taiteesta” (Trible 1994: 32, 41.)		Retorinen kritiikki voi saada monia erilaisia muotoja, mutta Raamatun tutkimuksessa sen kaksi hallitsevaa suuntausta ovat pyrkimys päästä selville ”tekstin laadinnan taiteesta” ja ”vakuuttamisen taiteesta”.<ref>{{Kirjaviite \| Tekijä = Trible, Phyllis \| Nimeke = Rhetorical Criticism: Context, Method and the Book of Jonah \| Julkaisija = Minneapolis: Fortress Press \| Vuosi = 1994 \| Sivu = 32,41 }}</ref>

	Ensimmäinen lähestymistapa liittyy James Muilenburgiin ja hänen seuraajiinsa. Muilenburgin käsityksen mukaan retorinen kritiikki on suurelta osin yritystä voittaa muotokritiikin puutteet kiinnittämällä enemmän huomiota tekstin ainutlaatuisiin tyylillisiin ja esteettisiin ominaisuuksiin. Kiinnittämällä huomio tekstin ainutlaatuisiin piirteisiin pyritään täydentämään ja korjaamaan muotokritiikin pitäytymistä siihen, mikä on tyypillistä ja tavanomaista.		Ensimmäinen lähestymistapa liittyy '''James Muilenburgiin''' ja hänen seuraajiinsa. Muilenburgin käsityksen mukaan retorinen kritiikki on suurelta osin yritystä voittaa muotokritiikin puutteet kiinnittämällä enemmän huomiota tekstin ainutlaatuisiin tyylillisiin ja esteettisiin ominaisuuksiin. Kiinnittämällä huomio tekstin ainutlaatuisiin piirteisiin pyritään täydentämään ja korjaamaan muotokritiikin pitäytymistä siihen, mikä on tyypillistä ja tavanomaista.

	Toisessa lähestymistavassa kiinnitetään huomiota siihen, miten teksti pyrkii vakuuttamaan lukijoitaan. Huomion keskipisteessä on retoriikka argumentaationa ja sen kiinnostusta voidaan luonnehtia sosiolinguistiseksi, koska se pitää kaikkea puhetta sosiaalisena puheena, jota ei voida erottaa laajemmista sosiaalisista suhteista kirjoittajien tai puhujien ja heidän yleisönsä välillä. Tässä mallissa inhimillinen puhe ymmärretään toiminnaksi, joka pyrkii muuttamaan todellisuutta ja jota on vaikea ymmärtää irrallaan niistä sosiaalisista tarkoitusperistä ja olosuhteista, joista se on peräisin.		Toisessa lähestymistavassa kiinnitetään huomiota siihen, miten teksti pyrkii vakuuttamaan lukijoitaan. Huomion keskipisteessä on retoriikka argumentaationa ja sen kiinnostusta voidaan luonnehtia sosiolinguistiseksi, koska se pitää kaikkea puhetta sosiaalisena puheena, jota ei voida erottaa laajemmista sosiaalisista suhteista kirjoittajien tai puhujien ja heidän yleisönsä välillä. Tässä mallissa inhimillinen puhe ymmärretään toiminnaksi, joka pyrkii muuttamaan todellisuutta ja jota on vaikea ymmärtää irrallaan niistä sosiaalisista tarkoitusperistä ja olosuhteista, joista se on peräisin.
Rivi 9:		Rivi 9:
	Jälkimmäinen malli on ollut vallitseva Raamatun tutkimuksessa. Sen pohjalle rakentuva retorinen kritiikki etenee viidessä eri vaiheessa. Ensinnäkin tutkija identifioi tekstin retoriset yksiköt eli argumentatiiviset yksiköt, joiden on tarkoitus vaikuttaa lukijan päättelyyn ja mielikuvitukseen. Toiseksi huomio kiinnitetään retoriseen tilanteeseen, joka määrittää retoriikan käyttäjän valintoja ja siihen, mitä retoriikan avulla on tarkoitus muokata. Kolmanneksi identifioidaan puhujan käyttämät retoriset lajit. Neljänneksi tutkitaan tekstin tyyliä ja retorista strategiaa. Viimeisessä vaiheessa tutkija pohtii puheen vaikuttavuutta.		Jälkimmäinen malli on ollut vallitseva Raamatun tutkimuksessa. Sen pohjalle rakentuva retorinen kritiikki etenee viidessä eri vaiheessa. Ensinnäkin tutkija identifioi tekstin retoriset yksiköt eli argumentatiiviset yksiköt, joiden on tarkoitus vaikuttaa lukijan päättelyyn ja mielikuvitukseen. Toiseksi huomio kiinnitetään retoriseen tilanteeseen, joka määrittää retoriikan käyttäjän valintoja ja siihen, mitä retoriikan avulla on tarkoitus muokata. Kolmanneksi identifioidaan puhujan käyttämät retoriset lajit. Neljänneksi tutkitaan tekstin tyyliä ja retorista strategiaa. Viimeisessä vaiheessa tutkija pohtii puheen vaikuttavuutta.

	Retorisen kritiikin yksi myönteinen piirre on ollut sen kyky tehdä oikeutta tekstin yhtenäisyydelle. Tämä voi toimia terveellisenä tasapainottajana yli-innokkaiden lähdekriitikkojen taipumukselle jakaa teksti yhä uusiin lähteisiin joka kerta kun tekstissä ilmenee vastakkainasetteluja tai vaihtelua. Jos tekstin tarjoama todistusaineisto voidaan menestyksellisesti selittää retoristen näkökohtien pohjalta, ei voida enää lähdekriittisesti puolustaa tekstin jakamista erillisiin lähteisiin. Retorisen kritiikin näkökulmalla on sikäli etusija lähdekriittiseen näkökulmaan, että tutkimuksen kohteena oleva teksti on edessämme yhtenäisenä kokonaisuutena, niin että sen jakaminen erillisiin lähteisiin vaatii lisäperusteluja. Niinpä kun James S. Ackerman (1982) väittää, että Joosefin kertomuksissa olevilla toistoilla on kirjallinen päämäärä, hän samalla kyseenalaistaa lähdekriittiset spekulaatiot siitä, että kyseessä olisi erillisten lähteiden yhteensulattaminen.		Retorisen kritiikin yksi myönteinen piirre on ollut sen kyky tehdä oikeutta tekstin yhtenäisyydelle. Tämä voi toimia terveellisenä tasapainottajana yli-innokkaiden lähdekriitikkojen taipumukselle jakaa teksti yhä uusiin lähteisiin joka kerta kun tekstissä ilmenee vastakkainasetteluja tai vaihtelua. Jos tekstin tarjoama todistusaineisto voidaan menestyksellisesti selittää retoristen näkökohtien pohjalta, ei voida enää lähdekriittisesti puolustaa tekstin jakamista erillisiin lähteisiin. Retorisen kritiikin näkökulmalla on sikäli etusija lähdekriittiseen näkökulmaan, että tutkimuksen kohteena oleva teksti on edessämme yhtenäisenä kokonaisuutena, niin että sen jakaminen erillisiin lähteisiin vaatii lisäperusteluja. Niinpä kun '''James S. Ackerman'''<ref> Ackerman, James S.: "Joseph, Judah and Jacob", teoksessa {{Kirjaviite \| Tekijä = Kenneth R. Gros Louis & James S. Ackerman (toim.) \| Nimeke = Literary Interpretations of Biblical Narratives, Volume 2 \| Julkaisija = Nashville: Abingdon \| Vuosi = 1982 \| Sivu = 85-113 }}</ref> väittää, että Joosefin kertomuksissa olevilla toistoilla on kirjallinen päämäärä, hän samalla kyseenalaistaa lähdekriittiset spekulaatiot siitä, että kyseessä olisi erillisten lähteiden yhteensulattaminen.

	Carsonin (1986: 32) mukaan retorisen kritiikin yksi ongelmallinen piirre on siirtää tulkinnassa syrjään tekstin suhde ulkoiseen todellisuuteen eli tekstin suhde niihin asioihin, joihin teksti todellisuudessa viittaa. Tästä muodostuu useille kriitikoille taipumus erottaa teksti sen suhteesta ulkoiseen todellisuuteen. Tähän suuntaan retorista tutkimusta on vienyt esimerkiksi Hans W. Freyn vaikutusvaltainen teos The Eclipse of Biblical Narrative (1974). Seurauksena on kaksitasoinen suhde historiaan ja jopa totuuteen. Yhtäältä historiaa ja totuutta tarkastellaan tekstin sisäisenä asiana. Toisaalta historiaa ja totuutta tarkastellaan tekstin ulkoisessa maailmassa. Näiden kahden tason välillä ei useiden kriitikoiden tutkimuksissa ole paljoakaan tekemistä toistensa kanssa. Tästä on tietysti monia ongelmallisia seurauksia, kun on kyseessä Raamatun ilmoitus, jonka ytimessä on Jumalan toiminta ihmisten historiassa. Jos Jumalan toiminta erotetaan todellisesta historiasta, Raamatun sanoma on muutettu vastakkaiseksi sen alkuperäiselle merkitykselle.		Carsonin<ref name="c">{{Kirjaviite \| Tekijä = Carson, D. A. \| Nimeke = Recent Developments in the Doctrine of Scripture \| Julkaisija = Leicester: InterVarsity Press \| Vuosi = 1986 \| Kappale = \| Sivu = 32 \| Selite = Teoksessa D. A. Carson & John D. Woodbridge (toim.) ''Hermeneutics, Authority and Canon'' \| Tunniste = }}</ref> mukaan retorisen kritiikin yksi ongelmallinen piirre on siirtää tulkinnassa syrjään tekstin suhde ulkoiseen todellisuuteen eli tekstin suhde niihin asioihin, joihin teksti todellisuudessa viittaa. Tästä muodostuu useille kriitikoille taipumus erottaa teksti sen suhteesta ulkoiseen todellisuuteen. Tähän suuntaan retorista tutkimusta on vienyt esimerkiksi '''Hans W. Freyn''' vaikutusvaltainen teos The Eclipse of Biblical Narrative<ref>{{Kirjaviite \| Tekijä = Frey, Hans W. \| Nimeke = The Eclipse of Biblical Narrative: A Study in Eighteenth and Nineteenth Century Hermeneutics \| Julkaisija = New Haven, Conn.: Yale University Press \| Vuosi = 1974 \| Sivu = }}</ref>. Seurauksena on kaksitasoinen suhde historiaan ja jopa totuuteen. Yhtäältä historiaa ja totuutta tarkastellaan tekstin sisäisenä asiana. Toisaalta historiaa ja totuutta tarkastellaan tekstin ulkoisessa maailmassa. Näiden kahden tason välillä ei useiden kriitikoiden tutkimuksissa ole paljoakaan tekemistä toistensa kanssa. Tästä on tietysti monia ongelmallisia seurauksia, kun on kyseessä Raamatun ilmoitus, jonka ytimessä on Jumalan toiminta ihmisten historiassa. Jos Jumalan toiminta erotetaan todellisesta historiasta, Raamatun sanoma on muutettu vastakkaiseksi sen alkuperäiselle merkitykselle.

	Retorista lähestymistapaa soveltavan tutkijan kiusauksena voi olla tulkita tekstiä liikaa retoriikan ehdoilla. Joissakin tapauksissa retorisen kritiikin käyttäjät pyrkivät luomaan melko keinotekoisia rakennelmia, joiden on tarkoitus kuvata profeetallisen puheen tai Uuden testamentin kirjeiden retorista argumentaatiota. Tutkimuksen kohteena olevan tekstin kirjoittajan esille nostamat todelliset ongelmat voidaan tulkita pelkäksi retoriikaksi. Tällä tavalla on tulkittu esimerkiksi Roomalaiskirjeen seitsemättä lukua. Ääriesimerkkinä tällaisesta keinotekoisesta lukutavasta on joidenkin tutkijoiden esittämä käsitys, jonka mukaan Paavalin teologiaan sopii huonosti hänen lausumansa, että hän on syntinen. Tätä keksittiin pitää pelkkänä retoriikkana. Väitettiin, ettei Paavali ollenkaan tarkoita itseään. Kuitenkaan antiikin kirjallisuudesta ei löydy tapaa puhua ensimmäisessä persoonassa ja kuitenkin sulkea itsensä ulkopuolelle. (Merenlahti & Thuren 2004: 98-99.)		Retorista lähestymistapaa soveltavan tutkijan kiusauksena voi olla tulkita tekstiä liikaa retoriikan ehdoilla. Joissakin tapauksissa retorisen kritiikin käyttäjät pyrkivät luomaan melko keinotekoisia rakennelmia, joiden on tarkoitus kuvata profeetallisen puheen tai Uuden testamentin kirjeiden retorista argumentaatiota. Tutkimuksen kohteena olevan tekstin kirjoittajan esille nostamat todelliset ongelmat voidaan tulkita pelkäksi retoriikaksi. Tällä tavalla on tulkittu esimerkiksi Roomalaiskirjeen seitsemättä lukua. Ääriesimerkkinä tällaisesta keinotekoisesta lukutavasta on joidenkin tutkijoiden esittämä käsitys, jonka mukaan Paavalin teologiaan sopii huonosti hänen lausumansa, että hän on syntinen. Tätä keksittiin pitää pelkkänä retoriikkana. Väitettiin, ettei Paavali ollenkaan tarkoita itseään. Kuitenkaan antiikin kirjallisuudesta ei löydy tapaa puhua ensimmäisessä persoonassa ja kuitenkin sulkea itsensä ulkopuolelle.<ref name="Mere">Merenlahti, Petri & Thurén, Lauri, teoksessa {{Kirjaviite \| Tekijä = Hytönen, Maarit (toim.) \| Nimeke = Raamattu ja kirkon usko tänään \| Julkaisija = Tampere: Kirkon tutkimuskeskus \| Vuosi = 2004 \| Sivu = 98-99 }}</ref> (Merenlahti & Thuren 2004: 98-99.)

	Merenlahti & Thuren ~~(Mt.)~~ ehdottavatkin, että retorinen tutkimus ei saa perustua pelkkään subjektiiviseen arvioon. Tutkimuksen kohteena olevaan tekstiin oletettavasti sisältyvät tehokeinot on tunnistettava antiikin retoriikan käsikirjoista tai muista teksteistä. Tutkijan on arvioitava, uskoiko kirjoittaja, että alkuperäisillä vastaanottajilla oli kykyä ymmärtää niitä oikein. Vaikeutena on se, että heprealainen retorinen traditio eroaa joissakin olennaisissa suhteissa kreikkalaisesta ja roomalaisesta retoriikasta, jonka perusta on Aristoteleen teoksessa Retoriikka. Heprealaista retorista perinnettä ei kuitenkaan ole vastaavalla tavalla systemaattisesti pohdittu ja analysoitu vanhoissa lähteissä. (Soulen & Soulen 2001: 164.)		Merenlahti & Thuren<ref name="Mere" /> ehdottavatkin, että retorinen tutkimus ei saa perustua pelkkään subjektiiviseen arvioon. Tutkimuksen kohteena olevaan tekstiin oletettavasti sisältyvät tehokeinot on tunnistettava antiikin retoriikan käsikirjoista tai muista teksteistä. Tutkijan on arvioitava, uskoiko kirjoittaja, että alkuperäisillä vastaanottajilla oli kykyä ymmärtää niitä oikein. Vaikeutena on se, että heprealainen retorinen traditio eroaa joissakin olennaisissa suhteissa kreikkalaisesta ja roomalaisesta retoriikasta, jonka perusta on Aristoteleen teoksessa Retoriikka. Heprealaista retorista perinnettä ei kuitenkaan ole vastaavalla tavalla systemaattisesti pohdittu ja analysoitu vanhoissa lähteissä.ref>{{Kirjaviite \| Tekijä = Soulen, Richard N. & Soulen R. Kendall \| Nimeke = Handbook of Biblical Criticism \| Julkaisija = Louisville, Ken.: Westminister John Knox Press \| Vuosi = 2001 \| Sivu = 164 }}</ref>

			== Viitteet ==
			{{viitteet\|sarakkeet}}

	{{Raamatuntutkimus}}		{{Raamatuntutkimus}}

	[[Luokka:Eksegetiikka]]		[[Luokka:Eksegetiikka]]

Samuli Koivisto: +luokka

2015-07-04T20:16:52Z

+luokka

← Vanhempi versio		Versio 4. heinäkuuta 2015 kello 20.16
Rivi 18:		Rivi 18:

	{{Raamatuntutkimus}}		{{Raamatuntutkimus}}

			[[Luokka:Eksegetiikka]]

Darter: {{Raamatuntutkimus}}

2010-06-26T19:53:28Z

← Vanhempi versio		Versio 26. kesäkuuta 2010 kello 19.53
Rivi 16:		Rivi 16:

	Merenlahti & Thuren (Mt.) ehdottavatkin, että retorinen tutkimus ei saa perustua pelkkään subjektiiviseen arvioon. Tutkimuksen kohteena olevaan tekstiin oletettavasti sisältyvät tehokeinot on tunnistettava antiikin retoriikan käsikirjoista tai muista teksteistä. Tutkijan on arvioitava, uskoiko kirjoittaja, että alkuperäisillä vastaanottajilla oli kykyä ymmärtää niitä oikein. Vaikeutena on se, että heprealainen retorinen traditio eroaa joissakin olennaisissa suhteissa kreikkalaisesta ja roomalaisesta retoriikasta, jonka perusta on Aristoteleen teoksessa Retoriikka. Heprealaista retorista perinnettä ei kuitenkaan ole vastaavalla tavalla systemaattisesti pohdittu ja analysoitu vanhoissa lähteissä. (Soulen & Soulen 2001: 164.)		Merenlahti & Thuren (Mt.) ehdottavatkin, että retorinen tutkimus ei saa perustua pelkkään subjektiiviseen arvioon. Tutkimuksen kohteena olevaan tekstiin oletettavasti sisältyvät tehokeinot on tunnistettava antiikin retoriikan käsikirjoista tai muista teksteistä. Tutkijan on arvioitava, uskoiko kirjoittaja, että alkuperäisillä vastaanottajilla oli kykyä ymmärtää niitä oikein. Vaikeutena on se, että heprealainen retorinen traditio eroaa joissakin olennaisissa suhteissa kreikkalaisesta ja roomalaisesta retoriikasta, jonka perusta on Aristoteleen teoksessa Retoriikka. Heprealaista retorista perinnettä ei kuitenkaan ole vastaavalla tavalla systemaattisesti pohdittu ja analysoitu vanhoissa lähteissä. (Soulen & Soulen 2001: 164.)

			{{Raamatuntutkimus}}

Spectator: Ak: Uusi sivu: Retorinen kritiikki kiinnittää huomiota siihen, millä keinoin kirjoittaja pyrkii vaikuttamaan lukijoihinsa ja miten kerronnan piirteet edistävät näitä päämääriä. Retorisen…

2010-06-26T08:15:07Z

Ak: Uusi sivu: Retorinen kritiikki kiinnittää huomiota siihen, millä keinoin kirjoittaja pyrkii vaikuttamaan lukijoihinsa ja miten kerronnan piirteet edistävät näitä päämääriä. Retorisen…

Uusi sivu

Retorinen kritiikki kiinnittää huomiota siihen, millä keinoin kirjoittaja pyrkii vaikuttamaan lukijoihinsa ja miten kerronnan piirteet edistävät näitä päämääriä. Retorisen kritiikin keskeisiä kysymyksiä ovat: Miten kirjoittaja pyrkii vaikuttamaan lukijoihinsa? Mihin perustuu se voima, jolla teksti vaikuttaa lukijaan? Millaisesta kulttuurista, arvoista ja ajatusmalleista hänen käyttämänsä kieli kertoo?

Retorinen kritiikki voi saada monia erilaisia muotoja, mutta Raamatun tutkimuksessa sen kaksi hallitsevaa suuntausta ovat pyrkimys päästä selville ”tekstin laadinnan taiteesta” ja ”vakuuttamisen taiteesta” (Trible 1994: 32, 41.)

Ensimmäinen lähestymistapa liittyy James Muilenburgiin ja hänen seuraajiinsa. Muilenburgin käsityksen mukaan retorinen kritiikki on suurelta osin yritystä voittaa muotokritiikin puutteet kiinnittämällä enemmän huomiota tekstin ainutlaatuisiin tyylillisiin ja esteettisiin ominaisuuksiin. Kiinnittämällä huomio tekstin ainutlaatuisiin piirteisiin pyritään täydentämään ja korjaamaan muotokritiikin pitäytymistä siihen, mikä on tyypillistä ja tavanomaista.

Toisessa lähestymistavassa kiinnitetään huomiota siihen, miten teksti pyrkii vakuuttamaan lukijoitaan. Huomion keskipisteessä on retoriikka argumentaationa ja sen kiinnostusta voidaan luonnehtia sosiolinguistiseksi, koska se pitää kaikkea puhetta sosiaalisena puheena, jota ei voida erottaa laajemmista sosiaalisista suhteista kirjoittajien tai puhujien ja heidän yleisönsä välillä. Tässä mallissa inhimillinen puhe ymmärretään toiminnaksi, joka pyrkii muuttamaan todellisuutta ja jota on vaikea ymmärtää irrallaan niistä sosiaalisista tarkoitusperistä ja olosuhteista, joista se on peräisin.

Jälkimmäinen malli on ollut vallitseva Raamatun tutkimuksessa. Sen pohjalle rakentuva retorinen kritiikki etenee viidessä eri vaiheessa. Ensinnäkin tutkija identifioi tekstin retoriset yksiköt eli argumentatiiviset yksiköt, joiden on tarkoitus vaikuttaa lukijan päättelyyn ja mielikuvitukseen. Toiseksi huomio kiinnitetään retoriseen tilanteeseen, joka määrittää retoriikan käyttäjän valintoja ja siihen, mitä retoriikan avulla on tarkoitus muokata. Kolmanneksi identifioidaan puhujan käyttämät retoriset lajit. Neljänneksi tutkitaan tekstin tyyliä ja retorista strategiaa. Viimeisessä vaiheessa tutkija pohtii puheen vaikuttavuutta.

Retorisen kritiikin yksi myönteinen piirre on ollut sen kyky tehdä oikeutta tekstin yhtenäisyydelle. Tämä voi toimia terveellisenä tasapainottajana yli-innokkaiden lähdekriitikkojen taipumukselle jakaa teksti yhä uusiin lähteisiin joka kerta kun tekstissä ilmenee vastakkainasetteluja tai vaihtelua. Jos tekstin tarjoama todistusaineisto voidaan menestyksellisesti selittää retoristen näkökohtien pohjalta, ei voida enää lähdekriittisesti puolustaa tekstin jakamista erillisiin lähteisiin. Retorisen kritiikin näkökulmalla on sikäli etusija lähdekriittiseen näkökulmaan, että tutkimuksen kohteena oleva teksti on edessämme yhtenäisenä kokonaisuutena, niin että sen jakaminen erillisiin lähteisiin vaatii lisäperusteluja. Niinpä kun James S. Ackerman (1982) väittää, että Joosefin kertomuksissa olevilla toistoilla on kirjallinen päämäärä, hän samalla kyseenalaistaa lähdekriittiset spekulaatiot siitä, että kyseessä olisi erillisten lähteiden yhteensulattaminen.

Carsonin (1986: 32) mukaan retorisen kritiikin yksi ongelmallinen piirre on siirtää tulkinnassa syrjään tekstin suhde ulkoiseen todellisuuteen eli tekstin suhde niihin asioihin, joihin teksti todellisuudessa viittaa. Tästä muodostuu useille kriitikoille taipumus erottaa teksti sen suhteesta ulkoiseen todellisuuteen. Tähän suuntaan retorista tutkimusta on vienyt esimerkiksi Hans W. Freyn vaikutusvaltainen teos The Eclipse of Biblical Narrative (1974). Seurauksena on kaksitasoinen suhde historiaan ja jopa totuuteen. Yhtäältä historiaa ja totuutta tarkastellaan tekstin sisäisenä asiana. Toisaalta historiaa ja totuutta tarkastellaan tekstin ulkoisessa maailmassa. Näiden kahden tason välillä ei useiden kriitikoiden tutkimuksissa ole paljoakaan tekemistä toistensa kanssa. Tästä on tietysti monia ongelmallisia seurauksia, kun on kyseessä Raamatun ilmoitus, jonka ytimessä on Jumalan toiminta ihmisten historiassa. Jos Jumalan toiminta erotetaan todellisesta historiasta, Raamatun sanoma on muutettu vastakkaiseksi sen alkuperäiselle merkitykselle.

Retorista lähestymistapaa soveltavan tutkijan kiusauksena voi olla tulkita tekstiä liikaa retoriikan ehdoilla. Joissakin tapauksissa retorisen kritiikin käyttäjät pyrkivät luomaan melko keinotekoisia rakennelmia, joiden on tarkoitus kuvata profeetallisen puheen tai Uuden testamentin kirjeiden retorista argumentaatiota. Tutkimuksen kohteena olevan tekstin kirjoittajan esille nostamat todelliset ongelmat voidaan tulkita pelkäksi retoriikaksi. Tällä tavalla on tulkittu esimerkiksi Roomalaiskirjeen seitsemättä lukua. Ääriesimerkkinä tällaisesta keinotekoisesta lukutavasta on joidenkin tutkijoiden esittämä käsitys, jonka mukaan Paavalin teologiaan sopii huonosti hänen lausumansa, että hän on syntinen. Tätä keksittiin pitää pelkkänä retoriikkana. Väitettiin, ettei Paavali ollenkaan tarkoita itseään. Kuitenkaan antiikin kirjallisuudesta ei löydy tapaa puhua ensimmäisessä persoonassa ja kuitenkin sulkea itsensä ulkopuolelle. (Merenlahti & Thuren 2004: 98-99.)

Merenlahti & Thuren (Mt.) ehdottavatkin, että retorinen tutkimus ei saa perustua pelkkään subjektiiviseen arvioon. Tutkimuksen kohteena olevaan tekstiin oletettavasti sisältyvät tehokeinot on tunnistettava antiikin retoriikan käsikirjoista tai muista teksteistä. Tutkijan on arvioitava, uskoiko kirjoittaja, että alkuperäisillä vastaanottajilla oli kykyä ymmärtää niitä oikein. Vaikeutena on se, että heprealainen retorinen traditio eroaa joissakin olennaisissa suhteissa kreikkalaisesta ja roomalaisesta retoriikasta, jonka perusta on Aristoteleen teoksessa Retoriikka. Heprealaista retorista perinnettä ei kuitenkaan ole vastaavalla tavalla systemaattisesti pohdittu ja analysoitu vanhoissa lähteissä. (Soulen & Soulen 2001: 164.)

← Vanhempi versio		Versio 17. maaliskuuta 2017 kello 22.26
Rivi 13:		Rivi 13:
	Carsonin<ref name="c">{{Kirjaviite \| Tekijä = Carson, D. A. \| Nimeke = Recent Developments in the Doctrine of Scripture \| Julkaisija = Leicester: InterVarsity Press \| Vuosi = 1986 \| Kappale = \| Sivu = 32 \| Selite = Teoksessa D. A. Carson & John D. Woodbridge (toim.) ''Hermeneutics, Authority and Canon'' \| Tunniste = }}</ref> mukaan retorisen kritiikin yksi ongelmallinen piirre on siirtää tulkinnassa syrjään tekstin suhde ulkoiseen todellisuuteen eli tekstin suhde niihin asioihin, joihin teksti todellisuudessa viittaa. Tästä muodostuu useille kriitikoille taipumus erottaa teksti sen suhteesta ulkoiseen todellisuuteen. Tähän suuntaan retorista tutkimusta on vienyt esimerkiksi '''Hans W. Freyn''' vaikutusvaltainen teos The Eclipse of Biblical Narrative<ref>{{Kirjaviite \| Tekijä = Frey, Hans W. \| Nimeke = The Eclipse of Biblical Narrative: A Study in Eighteenth and Nineteenth Century Hermeneutics \| Julkaisija = New Haven, Conn.: Yale University Press \| Vuosi = 1974 \| Sivu = }}</ref>. Seurauksena on kaksitasoinen suhde historiaan ja jopa totuuteen. Yhtäältä historiaa ja totuutta tarkastellaan tekstin sisäisenä asiana. Toisaalta historiaa ja totuutta tarkastellaan tekstin ulkoisessa maailmassa. Näiden kahden tason välillä ei useiden kriitikoiden tutkimuksissa ole paljoakaan tekemistä toistensa kanssa. Tästä on tietysti monia ongelmallisia seurauksia, kun on kyseessä Raamatun ilmoitus, jonka ytimessä on Jumalan toiminta ihmisten historiassa. Jos Jumalan toiminta erotetaan todellisesta historiasta, Raamatun sanoma on muutettu vastakkaiseksi sen alkuperäiselle merkitykselle.		Carsonin<ref name="c">{{Kirjaviite \| Tekijä = Carson, D. A. \| Nimeke = Recent Developments in the Doctrine of Scripture \| Julkaisija = Leicester: InterVarsity Press \| Vuosi = 1986 \| Kappale = \| Sivu = 32 \| Selite = Teoksessa D. A. Carson & John D. Woodbridge (toim.) ''Hermeneutics, Authority and Canon'' \| Tunniste = }}</ref> mukaan retorisen kritiikin yksi ongelmallinen piirre on siirtää tulkinnassa syrjään tekstin suhde ulkoiseen todellisuuteen eli tekstin suhde niihin asioihin, joihin teksti todellisuudessa viittaa. Tästä muodostuu useille kriitikoille taipumus erottaa teksti sen suhteesta ulkoiseen todellisuuteen. Tähän suuntaan retorista tutkimusta on vienyt esimerkiksi '''Hans W. Freyn''' vaikutusvaltainen teos The Eclipse of Biblical Narrative<ref>{{Kirjaviite \| Tekijä = Frey, Hans W. \| Nimeke = The Eclipse of Biblical Narrative: A Study in Eighteenth and Nineteenth Century Hermeneutics \| Julkaisija = New Haven, Conn.: Yale University Press \| Vuosi = 1974 \| Sivu = }}</ref>. Seurauksena on kaksitasoinen suhde historiaan ja jopa totuuteen. Yhtäältä historiaa ja totuutta tarkastellaan tekstin sisäisenä asiana. Toisaalta historiaa ja totuutta tarkastellaan tekstin ulkoisessa maailmassa. Näiden kahden tason välillä ei useiden kriitikoiden tutkimuksissa ole paljoakaan tekemistä toistensa kanssa. Tästä on tietysti monia ongelmallisia seurauksia, kun on kyseessä Raamatun ilmoitus, jonka ytimessä on Jumalan toiminta ihmisten historiassa. Jos Jumalan toiminta erotetaan todellisesta historiasta, Raamatun sanoma on muutettu vastakkaiseksi sen alkuperäiselle merkitykselle.

	Retorista lähestymistapaa soveltavan tutkijan kiusauksena voi olla tulkita tekstiä liikaa retoriikan ehdoilla. Joissakin tapauksissa retorisen kritiikin käyttäjät pyrkivät luomaan melko keinotekoisia rakennelmia, joiden on tarkoitus kuvata profeetallisen puheen tai Uuden testamentin kirjeiden retorista argumentaatiota. Tutkimuksen kohteena olevan tekstin kirjoittajan esille nostamat todelliset ongelmat voidaan tulkita pelkäksi retoriikaksi. Tällä tavalla on tulkittu esimerkiksi Roomalaiskirjeen seitsemättä lukua. Ääriesimerkkinä tällaisesta keinotekoisesta lukutavasta on joidenkin tutkijoiden esittämä käsitys, jonka mukaan Paavalin teologiaan sopii huonosti hänen lausumansa, että hän on syntinen. Tätä keksittiin pitää pelkkänä retoriikkana. Väitettiin, ettei Paavali ollenkaan tarkoita itseään. Kuitenkaan antiikin kirjallisuudesta ei löydy tapaa puhua ensimmäisessä persoonassa ja kuitenkin sulkea itsensä ulkopuolelle.<ref name="Mere">Merenlahti, Petri & Thurén, Lauri, teoksessa {{Kirjaviite \| Tekijä = Hytönen, Maarit (toim.) \| Nimeke = Raamattu ja kirkon usko tänään \| Julkaisija = Tampere: Kirkon tutkimuskeskus \| Vuosi = 2004 \| Sivu = 98-99 }}</ref> ~~(Merenlahti & Thuren 2004: 98-99.)~~		Retorista lähestymistapaa soveltavan tutkijan kiusauksena voi olla tulkita tekstiä liikaa retoriikan ehdoilla. Joissakin tapauksissa retorisen kritiikin käyttäjät pyrkivät luomaan melko keinotekoisia rakennelmia, joiden on tarkoitus kuvata profeetallisen puheen tai Uuden testamentin kirjeiden retorista argumentaatiota. Tutkimuksen kohteena olevan tekstin kirjoittajan esille nostamat todelliset ongelmat voidaan tulkita pelkäksi retoriikaksi. Tällä tavalla on tulkittu esimerkiksi Roomalaiskirjeen seitsemättä lukua. Ääriesimerkkinä tällaisesta keinotekoisesta lukutavasta on joidenkin tutkijoiden esittämä käsitys, jonka mukaan Paavalin teologiaan sopii huonosti hänen lausumansa, että hän on syntinen. Tätä keksittiin pitää pelkkänä retoriikkana. Väitettiin, ettei Paavali ollenkaan tarkoita itseään. Kuitenkaan antiikin kirjallisuudesta ei löydy tapaa puhua ensimmäisessä persoonassa ja kuitenkin sulkea itsensä ulkopuolelle.<ref name="Mere">Merenlahti, Petri & Thurén, Lauri, teoksessa {{Kirjaviite \| Tekijä = Hytönen, Maarit (toim.) \| Nimeke = Raamattu ja kirkon usko tänään \| Julkaisija = Tampere: Kirkon tutkimuskeskus \| Vuosi = 2004 \| Sivu = 98-99 }}</ref>

	Merenlahti & Thuren<ref name="Mere" /> ehdottavatkin, että retorinen tutkimus ei saa perustua pelkkään subjektiiviseen arvioon. Tutkimuksen kohteena olevaan tekstiin oletettavasti sisältyvät tehokeinot on tunnistettava antiikin retoriikan käsikirjoista tai muista teksteistä. Tutkijan on arvioitava, uskoiko kirjoittaja, että alkuperäisillä vastaanottajilla oli kykyä ymmärtää niitä oikein. Vaikeutena on se, että heprealainen retorinen traditio eroaa joissakin olennaisissa suhteissa kreikkalaisesta ja roomalaisesta retoriikasta, jonka perusta on Aristoteleen teoksessa Retoriikka. Heprealaista retorista perinnettä ei kuitenkaan ole vastaavalla tavalla systemaattisesti pohdittu ja analysoitu vanhoissa lähteissä.<ref>{{Kirjaviite \| Tekijä = Soulen, Richard N. & Soulen R. Kendall \| Nimeke = Handbook of Biblical Criticism \| Julkaisija = Louisville, Ken.: Westminister John Knox Press \| Vuosi = 2001 \| Sivu = 164 }}</ref>		Merenlahti & Thuren<ref name="Mere" /> ehdottavatkin, että retorinen tutkimus ei saa perustua pelkkään subjektiiviseen arvioon. Tutkimuksen kohteena olevaan tekstiin oletettavasti sisältyvät tehokeinot on tunnistettava antiikin retoriikan käsikirjoista tai muista teksteistä. Tutkijan on arvioitava, uskoiko kirjoittaja, että alkuperäisillä vastaanottajilla oli kykyä ymmärtää niitä oikein. Vaikeutena on se, että heprealainen retorinen traditio eroaa joissakin olennaisissa suhteissa kreikkalaisesta ja roomalaisesta retoriikasta, jonka perusta on Aristoteleen teoksessa Retoriikka. Heprealaista retorista perinnettä ei kuitenkaan ole vastaavalla tavalla systemaattisesti pohdittu ja analysoitu vanhoissa lähteissä.<ref>{{Kirjaviite \| Tekijä = Soulen, Richard N. & Soulen R. Kendall \| Nimeke = Handbook of Biblical Criticism \| Julkaisija = Louisville, Ken.: Westminister John Knox Press \| Vuosi = 2001 \| Sivu = 164 }}</ref>