Raamatun alkukertomuksien luotettavuus - Muutoshistoria

Philologos: Hyvin pientä hiontaa

2021-04-19T09:42:30Z

Hyvin pientä hiontaa

← Vanhempi versio		Versio 19. huhtikuuta 2021 kello 09.42
Rivi 98:		Rivi 98:
	Kyse on heprean verbien aikamuodoista. Toisen luvun teksti voidaan lukea joka (a) “[...] Herra Jumala muovasi maasta kaikki villieläimet ja kaikki taivaan linnut [...].” tai sitten (b) “[...] Herra Jumala oli muovannut maasta kaikki villieläimet ja kaikki taivaan linnut [...]” [ja vei ne ihmisen luo]. Selitys on se, että heprean kieli ei erottele imperfektiä (esim. muovasi), perfektiä (on muovannut) ja pluskvamperfektiä (oli muovannut) niin kuin suomi ja useimmat suomalaisille tutut kielet. Raamatun heprea erottelee toisistaan ainoastaan menneen ajan ja tulevan tai nykyisen ajan. Heprean aikamuotojen (oikeammin aspektien) määrittely ja nimeäminen on hyvin monimutkaista, mutta voidaan vetää mutkia vähän suoriksi ja sanoa, että Raamatun hepreassa on kaksi pääasiallista aikamuotoa ja kaksi näistä johdettua sivuaikamuotoa. Menneen ajan pääaikamuotoa kutsutaan kielioppitraditiosta riippuen perfektiksi (eri asia kuin suomen perfekti!) tai afformatiivikonjugaatioksi (lyhenne AK). Tulevan tai nykyisen ajan pääaikamuotoa puolestaan kutsutaan imperfektiksi (eri kuin suomen imperfekti!) tai preformativikonjugaatioksi (lyhenne PK). Omituinen piirre on se, että kun AK-muodon eteen kiinnitetään ''ja''-sana, syntyy sivuaikamuoto AK consecutivum eli perfectum consecutivum, jonka merkitys on päinvastainen eli se kuvaa tulevaa tai nykyistä aikaa. Vastaavasti PK-muodon merkitys kääntyy päinvastaiseksi, kun sen eteen kiinnitetään ''ja''-sana ja muutetaan vähän vokaaleja. Tällöin syntyvän menneen ajan sivuaikamuodon nimitys on PK consecutivum tai imperfectum consecutivum tai narratiivi.		Kyse on heprean verbien aikamuodoista. Toisen luvun teksti voidaan lukea joka (a) “[...] Herra Jumala muovasi maasta kaikki villieläimet ja kaikki taivaan linnut [...].” tai sitten (b) “[...] Herra Jumala oli muovannut maasta kaikki villieläimet ja kaikki taivaan linnut [...]” [ja vei ne ihmisen luo]. Selitys on se, että heprean kieli ei erottele imperfektiä (esim. muovasi), perfektiä (on muovannut) ja pluskvamperfektiä (oli muovannut) niin kuin suomi ja useimmat suomalaisille tutut kielet. Raamatun heprea erottelee toisistaan ainoastaan menneen ajan ja tulevan tai nykyisen ajan. Heprean aikamuotojen (oikeammin aspektien) määrittely ja nimeäminen on hyvin monimutkaista, mutta voidaan vetää mutkia vähän suoriksi ja sanoa, että Raamatun hepreassa on kaksi pääasiallista aikamuotoa ja kaksi näistä johdettua sivuaikamuotoa. Menneen ajan pääaikamuotoa kutsutaan kielioppitraditiosta riippuen perfektiksi (eri asia kuin suomen perfekti!) tai afformatiivikonjugaatioksi (lyhenne AK). Tulevan tai nykyisen ajan pääaikamuotoa puolestaan kutsutaan imperfektiksi (eri kuin suomen imperfekti!) tai preformativikonjugaatioksi (lyhenne PK). Omituinen piirre on se, että kun AK-muodon eteen kiinnitetään ''ja''-sana, syntyy sivuaikamuoto AK consecutivum eli perfectum consecutivum, jonka merkitys on päinvastainen eli se kuvaa tulevaa tai nykyistä aikaa. Vastaavasti PK-muodon merkitys kääntyy päinvastaiseksi, kun sen eteen kiinnitetään ''ja''-sana ja muutetaan vähän vokaaleja. Tällöin syntyvän menneen ajan sivuaikamuodon nimitys on PK consecutivum tai imperfectum consecutivum tai narratiivi.

	Valinta samanmerkityksisten pää- ja sivuaikamuotojen välillä liittyy lähinnä sanajärjestykseen. Lisäksi narratiivi on nimensä mukaisesti (latinan ''narrare'' = kertoa) erityisen yleinen kertovissa historiateksteissä kuten ensimmäisessä Mooseksen kirjassa ja Kuningasten kirjoissa. Mitään oleellista merkityseroa pää- ja sivuaikamuodon välillä ei voida osoittaa. Täysin kontekstista eli asiayhteydestä riippuu, onko narratiivi tai AK käännettävä suomeksi imperfektillä, perfektillä vai pluskvamperfektillä. <ref> Mikä tahansa Raamatun heprean kielioppi, ks. esim. Ernst, Alexander B. 2015: Kurze Grammatik des Biblischen Hebräisch. Neukirchen-Vluyn: Neukirchener Verlagsgesellschaft mbH. § 28k & §29d.</ref> Puheena olevassa kohdassa 1. Moos. 2:19 ratkaisee siis, suhtautuuko kääntäjän esiymmärrys Raamatun tekstiin jo lähtökohtaisesti sisäisesti ristiriitaisena vai edes potentiaalisesti ristiriidattomana. Jos tekstille annetaan mahdollisuus, täytyy valita käännökseen pluskvamperfekti eli '''''oli muovannut'''''.		Valinta samanmerkityksisten pää- ja sivuaikamuotojen välillä liittyy lähinnä sanajärjestykseen. Lisäksi narratiivi on nimensä mukaisesti (latinan ''narrare'' = kertoa) erityisen yleinen kertovissa historiateksteissä kuten ensimmäisessä Mooseksen kirjassa ja Kuningasten kirjoissa. Mitään tekstikohtamme kannalta oleellista merkityseroa pää- ja sivuaikamuodon välillä ei voida osoittaa. Täysin kontekstista eli asiayhteydestä riippuu, onko narratiivi tai AK käännettävä suomeksi imperfektillä, perfektillä vai pluskvamperfektillä (vai jopa preesensillä joskus). <ref> Mikä tahansa Raamatun heprean kielioppi, ks. esim. Ernst, Alexander B. 2015: Kurze Grammatik des Biblischen Hebräisch. Neukirchen-Vluyn: Neukirchener Verlagsgesellschaft mbH. § 28k & §29d.</ref> Puheena olevassa kohdassa 1. Moos. 2:19 ratkaisee siis, suhtautuuko kääntäjän esiymmärrys Raamatun tekstiin jo lähtökohtaisesti sisäisesti ristiriitaisena vai edes potentiaalisesti ristiriidattomana. Jos tekstille annetaan mahdollisuus, täytyy valita käännökseen pluskvamperfekti eli '''''oli muovannut'''''.

	Jo Luther, joka oli kielellisesti lahjakas heprean osaaja, ymmärsi tämän, ja käänsi ylistetyssä Raamatun saksannoksessaan jakeeseen 2:19 alkutekstin narratiivimuodon ''wajjīṣær'' pluskvamperfektillä ''gemacht hatte''. Nykyisissä ''Lutherbibelin'' versioissa, jotka Saksan protestanttinen kansankirkko on "tarkistanut", viimeksi vuonna 2017, pluskvamperfektin tilalle on vaihdettu tässä kohtaa imperfekti ''machte''. Suomenkielisen Biblian käännöskomitea 1770-luvulla luotti Raamatun arvovaltaan, ja Bibliassa lukeekin: "Herra Jumala oli tehnyt maasta kaikkinaiset eläimet kedolle". Samoin toimii ruotsinkielinen Kaarle XII:n Raamattu. Uudemmista käännöksistä pluskvamperfektiä käyttää mm. ruotsinkielinen Folkbibeln, englanninkieliset English Standard Version ja New International Version sekä Suomen tunnustuksellisen luterilaisen kirkon uusi suomennos.		Jo Luther, joka oli kielellisesti lahjakas heprean osaaja, ymmärsi tämän, ja käänsi ylistetyssä Raamatun saksannoksessaan jakeeseen 2:19 alkutekstin narratiivimuodon ''wajjīṣær'' pluskvamperfektillä ''gemacht hatte''. Nykyisissä ''Lutherbibelin'' versioissa, jotka Saksan protestanttinen kansankirkko on "tarkistanut", viimeksi vuonna 2017, pluskvamperfektin tilalle on vaihdettu tässä kohtaa imperfekti ''machte''. Suomenkielisen Biblian käännöskomitea 1770-luvulla luotti Raamatun arvovaltaan, ja Bibliassa lukeekin: "Herra Jumala oli tehnyt maasta kaikkinaiset eläimet kedolle". Samoin toimii ruotsinkielinen Kaarle XII:n Raamattu. Uudemmista käännöksistä pluskvamperfektiä käyttää mm. ruotsinkielinen Folkbibeln, englanninkieliset English Standard Version ja New International Version sekä Suomen tunnustuksellisen luterilaisen kirkon uusi (2017) suomennos.

	Joku saattaa vedota nyt hellenistijuutalaisten laatimaan varhaiseen Vanhan testamentin kreikannokseen Septuagintaan ja huomauttaa, että Septuaginta kääntää ''wajjīṣær''-muodon aoristilla ''éplasen''. Aoristi on kreikan vaikeasti hahmotettava ja monikäyttöinen aikamuoto, joka useimmin suomennetaan imperfektillä. Jos ylipäätään halutaan antaa auktoriteettiasema Septuagintan tekemille tulkinnoille, voidaan järkeillä seuraavasti. Vaikka kreikassa oli olemassa myös erillinen pluskvamperfekti, sen käyttö oli käymässä harvinaiseksi, ja muutenkin aikamuotojen käyttö niin kuin muidenkin kielioppisääntöjen noudattaminen oli myöhäisessä ja monin tavoin rappeutuneessa koineekreikassa, jota Septuaginta ja Uusi testamenttikin edustaa, erittäin horjuvaa.		Joku saattaa vedota nyt hellenistijuutalaisten laatimaan varhaiseen Vanhan testamentin kreikannokseen Septuagintaan ja huomauttaa, että Septuaginta kääntää ''wajjīṣær''-muodon aoristilla ''éplasen''. Aoristi on kreikan vaikeasti hahmotettava ja monikäyttöinen aikamuoto, joka useimmin suomennetaan imperfektillä. Jos ylipäätään halutaan antaa auktoriteettiasema Septuagintan tekemille tulkinnoille, voidaan järkeillä seuraavasti. Vaikka kreikassa oli olemassa myös erillinen pluskvamperfekti, sen käyttö oli käymässä harvinaiseksi, ja muutenkin aikamuotojen käyttö niin kuin muidenkin kielioppisääntöjen noudattaminen oli myöhäisessä ja monin tavoin rappeutuneessa koineekreikassa, jota Septuaginta ja Uusi testamenttikin edustaa, erittäin horjuvaa.

Philologos: Kieliopillinen tarkennus saivartelijoiden varalta

2020-09-09T16:33:14Z

Kieliopillinen tarkennus saivartelijoiden varalta

← Vanhempi versio		Versio 9. syyskuuta 2020 kello 16.33
Rivi 96:		Rivi 96:
	Kuitenkaan juutalaiset oppineet eivät koskaan nähneet tässä mitään ristiriitaa tai ongelmaa. Mistä on kyse?		Kuitenkaan juutalaiset oppineet eivät koskaan nähneet tässä mitään ristiriitaa tai ongelmaa. Mistä on kyse?

	Kyse on heprean verbien aikamuodoista. Toisen luvun teksti voidaan lukea joka (a) “[...] Herra Jumala muovasi maasta kaikki villieläimet ja kaikki taivaan linnut [...].” tai sitten (b) “[...] Herra Jumala oli muovannut maasta kaikki villieläimet ja kaikki taivaan linnut [...]” [ja vei ne ihmisen luo]. Selitys on se, että heprean kieli ei erottele imperfektiä (esim. muovasi), perfektiä (on muovannut) ja pluskvamperfektiä (oli muovannut) niin kuin suomi ja useimmat suomalaisille tutut kielet. Raamatun heprea erottelee toisistaan ainoastaan menneen ajan ja tulevan tai nykyisen ajan. Heprean aikamuotojen määrittely ja nimeäminen on hyvin monimutkaista, mutta voidaan sanoa, että Raamatun hepreassa on kaksi pääasiallista aikamuotoa ja kaksi näistä johdettua sivuaikamuotoa. Menneen ajan pääaikamuotoa kutsutaan kielioppitraditiosta riippuen perfektiksi (eri asia kuin suomen perfekti!) tai afformatiivikonjugaatioksi (lyhenne AK). Tulevan tai nykyisen ajan pääaikamuotoa puolestaan kutsutaan imperfektiksi (eri kuin suomen imperfekti!) tai preformativikonjugaatioksi (lyhenne PK). Omituinen piirre on se, että kun AK-muodon eteen kiinnitetään ''ja''-sana, syntyy sivuaikamuoto AK consecutivum eli perfectum consecutivum, jonka merkitys on päinvastainen eli se kuvaa tulevaa tai nykyistä aikaa. Vastaavasti PK-muodon merkitys kääntyy päinvastaiseksi, kun sen eteen kiinnitetään ''ja''-sana ja muutetaan vähän vokaaleja. Tällöin syntyvän menneen ajan sivuaikamuodon nimitys on PK consecutivum tai imperfectum consecutivum tai narratiivi.		Kyse on heprean verbien aikamuodoista. Toisen luvun teksti voidaan lukea joka (a) “[...] Herra Jumala muovasi maasta kaikki villieläimet ja kaikki taivaan linnut [...].” tai sitten (b) “[...] Herra Jumala oli muovannut maasta kaikki villieläimet ja kaikki taivaan linnut [...]” [ja vei ne ihmisen luo]. Selitys on se, että heprean kieli ei erottele imperfektiä (esim. muovasi), perfektiä (on muovannut) ja pluskvamperfektiä (oli muovannut) niin kuin suomi ja useimmat suomalaisille tutut kielet. Raamatun heprea erottelee toisistaan ainoastaan menneen ajan ja tulevan tai nykyisen ajan. Heprean aikamuotojen (oikeammin aspektien) määrittely ja nimeäminen on hyvin monimutkaista, mutta voidaan vetää mutkia vähän suoriksi ja sanoa, että Raamatun hepreassa on kaksi pääasiallista aikamuotoa ja kaksi näistä johdettua sivuaikamuotoa. Menneen ajan pääaikamuotoa kutsutaan kielioppitraditiosta riippuen perfektiksi (eri asia kuin suomen perfekti!) tai afformatiivikonjugaatioksi (lyhenne AK). Tulevan tai nykyisen ajan pääaikamuotoa puolestaan kutsutaan imperfektiksi (eri kuin suomen imperfekti!) tai preformativikonjugaatioksi (lyhenne PK). Omituinen piirre on se, että kun AK-muodon eteen kiinnitetään ''ja''-sana, syntyy sivuaikamuoto AK consecutivum eli perfectum consecutivum, jonka merkitys on päinvastainen eli se kuvaa tulevaa tai nykyistä aikaa. Vastaavasti PK-muodon merkitys kääntyy päinvastaiseksi, kun sen eteen kiinnitetään ''ja''-sana ja muutetaan vähän vokaaleja. Tällöin syntyvän menneen ajan sivuaikamuodon nimitys on PK consecutivum tai imperfectum consecutivum tai narratiivi.

	Valinta samanmerkityksisten pää- ja sivuaikamuotojen välillä liittyy lähinnä sanajärjestykseen. Lisäksi narratiivi on nimensä mukaisesti (latinan ''narrare'' = kertoa) erityisen yleinen kertovissa historiateksteissä kuten ensimmäisessä Mooseksen kirjassa ja Kuningasten kirjoissa. Mitään oleellista merkityseroa pää- ja sivuaikamuodon välillä ei voida osoittaa. Täysin kontekstista eli asiayhteydestä riippuu, onko narratiivi tai AK käännettävä suomeksi imperfektillä, perfektillä vai pluskvamperfektillä. <ref> Mikä tahansa Raamatun heprean kielioppi, ks. esim. Ernst, Alexander B. 2015: Kurze Grammatik des Biblischen Hebräisch. Neukirchen-Vluyn: Neukirchener Verlagsgesellschaft mbH. § 28k & §29d.</ref> Puheena olevassa kohdassa 1. Moos. 2:19 ratkaisee siis, suhtautuuko kääntäjän esiymmärrys Raamatun tekstiin jo lähtökohtaisesti sisäisesti ristiriitaisena vai edes potentiaalisesti ristiriidattomana. Jos tekstille annetaan mahdollisuus, täytyy valita käännökseen pluskvamperfekti eli '''''oli muovannut'''''.		Valinta samanmerkityksisten pää- ja sivuaikamuotojen välillä liittyy lähinnä sanajärjestykseen. Lisäksi narratiivi on nimensä mukaisesti (latinan ''narrare'' = kertoa) erityisen yleinen kertovissa historiateksteissä kuten ensimmäisessä Mooseksen kirjassa ja Kuningasten kirjoissa. Mitään oleellista merkityseroa pää- ja sivuaikamuodon välillä ei voida osoittaa. Täysin kontekstista eli asiayhteydestä riippuu, onko narratiivi tai AK käännettävä suomeksi imperfektillä, perfektillä vai pluskvamperfektillä. <ref> Mikä tahansa Raamatun heprean kielioppi, ks. esim. Ernst, Alexander B. 2015: Kurze Grammatik des Biblischen Hebräisch. Neukirchen-Vluyn: Neukirchener Verlagsgesellschaft mbH. § 28k & §29d.</ref> Puheena olevassa kohdassa 1. Moos. 2:19 ratkaisee siis, suhtautuuko kääntäjän esiymmärrys Raamatun tekstiin jo lähtökohtaisesti sisäisesti ristiriitaisena vai edes potentiaalisesti ristiriidattomana. Jos tekstille annetaan mahdollisuus, täytyy valita käännökseen pluskvamperfekti eli '''''oli muovannut'''''.

Philologos: hiontaa

2019-03-03T21:12:01Z

hiontaa

← Vanhempi versio		Versio 3. maaliskuuta 2019 kello 21.12
Rivi 100:		Rivi 100:
	Valinta samanmerkityksisten pää- ja sivuaikamuotojen välillä liittyy lähinnä sanajärjestykseen. Lisäksi narratiivi on nimensä mukaisesti (latinan ''narrare'' = kertoa) erityisen yleinen kertovissa historiateksteissä kuten ensimmäisessä Mooseksen kirjassa ja Kuningasten kirjoissa. Mitään oleellista merkityseroa pää- ja sivuaikamuodon välillä ei voida osoittaa. Täysin kontekstista eli asiayhteydestä riippuu, onko narratiivi tai AK käännettävä suomeksi imperfektillä, perfektillä vai pluskvamperfektillä. <ref> Mikä tahansa Raamatun heprean kielioppi, ks. esim. Ernst, Alexander B. 2015: Kurze Grammatik des Biblischen Hebräisch. Neukirchen-Vluyn: Neukirchener Verlagsgesellschaft mbH. § 28k & §29d.</ref> Puheena olevassa kohdassa 1. Moos. 2:19 ratkaisee siis, suhtautuuko kääntäjän esiymmärrys Raamatun tekstiin jo lähtökohtaisesti sisäisesti ristiriitaisena vai edes potentiaalisesti ristiriidattomana. Jos tekstille annetaan mahdollisuus, täytyy valita käännökseen pluskvamperfekti eli '''''oli muovannut'''''.		Valinta samanmerkityksisten pää- ja sivuaikamuotojen välillä liittyy lähinnä sanajärjestykseen. Lisäksi narratiivi on nimensä mukaisesti (latinan ''narrare'' = kertoa) erityisen yleinen kertovissa historiateksteissä kuten ensimmäisessä Mooseksen kirjassa ja Kuningasten kirjoissa. Mitään oleellista merkityseroa pää- ja sivuaikamuodon välillä ei voida osoittaa. Täysin kontekstista eli asiayhteydestä riippuu, onko narratiivi tai AK käännettävä suomeksi imperfektillä, perfektillä vai pluskvamperfektillä. <ref> Mikä tahansa Raamatun heprean kielioppi, ks. esim. Ernst, Alexander B. 2015: Kurze Grammatik des Biblischen Hebräisch. Neukirchen-Vluyn: Neukirchener Verlagsgesellschaft mbH. § 28k & §29d.</ref> Puheena olevassa kohdassa 1. Moos. 2:19 ratkaisee siis, suhtautuuko kääntäjän esiymmärrys Raamatun tekstiin jo lähtökohtaisesti sisäisesti ristiriitaisena vai edes potentiaalisesti ristiriidattomana. Jos tekstille annetaan mahdollisuus, täytyy valita käännökseen pluskvamperfekti eli '''''oli muovannut'''''.

	Jo Luther, joka oli kielellisesti lahjakas heprean osaaja, ymmärsi tämän, ja käänsi ylistetyssä Raamatun saksannoksessaan alkutekstin narratiivimuodon ''wajjīṣær'' pluskvamperfektillä ''gemacht hatte''. Nykyisissä ''Lutherbibelin'' versioissa, jotka Saksan ~~liberaali~~ protestanttinen kansankirkko on "tarkistanut", viimeksi vuonna 2017, pluskvamperfektin tilalle on vaihdettu tässä kohtaa imperfekti ''machte'' ~~liberaaliteologisten keppihevosten oikeuttamiseksi~~. Suomenkielisen Biblian käännöskomitea 1770-luvulla luotti ~~vielä~~ Raamatun arvovaltaan, ja Bibliassa lukeekin "Herra Jumala oli tehnyt maasta kaikkinaiset eläimet kedolle". Samoin toimii ruotsinkielinen Kaarle XII:n Raamattu. Uudemmista käännöksistä pluskvamperfektiä käyttää mm. ruotsinkielinen Folkbibeln, englanninkieliset English Standard Version ja New International Version sekä Suomen tunnustuksellisen luterilaisen kirkon uusi suomennos.		Jo Luther, joka oli kielellisesti lahjakas heprean osaaja, ymmärsi tämän, ja käänsi ylistetyssä Raamatun saksannoksessaan jakeeseen 2:19 alkutekstin narratiivimuodon ''wajjīṣær'' pluskvamperfektillä ''gemacht hatte''. Nykyisissä ''Lutherbibelin'' versioissa, jotka Saksan protestanttinen kansankirkko on "tarkistanut", viimeksi vuonna 2017, pluskvamperfektin tilalle on vaihdettu tässä kohtaa imperfekti ''machte''. Suomenkielisen Biblian käännöskomitea 1770-luvulla luotti Raamatun arvovaltaan, ja Bibliassa lukeekin: "Herra Jumala oli tehnyt maasta kaikkinaiset eläimet kedolle". Samoin toimii ruotsinkielinen Kaarle XII:n Raamattu. Uudemmista käännöksistä pluskvamperfektiä käyttää mm. ruotsinkielinen Folkbibeln, englanninkieliset English Standard Version ja New International Version sekä Suomen tunnustuksellisen luterilaisen kirkon uusi suomennos.

	Joku saattaa vedota nyt hellenistijuutalaisten laatimaan varhaiseen Vanhan testamentin kreikannokseen Septuagintaan ja huomauttaa, että Septuaginta kääntää ''wajjīṣær''-muodon aoristilla ''éplasen''. Aoristi on kreikan vaikeasti hahmotettava ja monikäyttöinen aikamuoto, joka useimmin suomennetaan imperfektillä. Jos ylipäätään halutaan antaa auktoriteettiasema Septuagintan tekemille tulkinnoille, voidaan järkeillä seuraavasti. Vaikka kreikassa oli olemassa myös erillinen pluskvamperfekti, sen käyttö oli käymässä harvinaiseksi, ja muutenkin aikamuotojen käyttö niin kuin muidenkin kielioppisääntöjen noudattaminen oli myöhäisessä ja monin tavoin rappeutuneessa koineekreikassa, jota Septuaginta ja Uusi testamenttikin edustaa, erittäin horjuvaa.		Joku saattaa vedota nyt hellenistijuutalaisten laatimaan varhaiseen Vanhan testamentin kreikannokseen Septuagintaan ja huomauttaa, että Septuaginta kääntää ''wajjīṣær''-muodon aoristilla ''éplasen''. Aoristi on kreikan vaikeasti hahmotettava ja monikäyttöinen aikamuoto, joka useimmin suomennetaan imperfektillä. Jos ylipäätään halutaan antaa auktoriteettiasema Septuagintan tekemille tulkinnoille, voidaan järkeillä seuraavasti. Vaikka kreikassa oli olemassa myös erillinen pluskvamperfekti, sen käyttö oli käymässä harvinaiseksi, ja muutenkin aikamuotojen käyttö niin kuin muidenkin kielioppisääntöjen noudattaminen oli myöhäisessä ja monin tavoin rappeutuneessa koineekreikassa, jota Septuaginta ja Uusi testamenttikin edustaa, erittäin horjuvaa.

	Mielenkiintoista on myös huomata, että Septuaginta käyttää muualla aoristia kohdissa, joissa ~~liberaaliteologiset nykykäännöksetkin~~ käyttävät mukisematta pluskvamperfektiä. Näin esim. 1. Sam. 28:3. Konteksti jakeelle on, että kuningas Saul jahtaa Daavidia ja kun ei onnistu saamaan tätä kiinni, hän myöhemmin luvussa 28 etsii käsiinsä En-Dorin noidan pyytääkseen tältä apua. Jae 3 on parenteettinen välihuomio, jossa todetaan, että Samuel oli kuollut ja Saul oli karkottanut noidat maasta (oikeastaan hän oli ajanut heidät maan alle ja ainakin yksi noita maassa oli vielä jäljellä, kuten myöhemmin luvussa selviää). ~~Liberaaliteologien~~ logiikalla tämäkin pitäisi kääntää niin, että Samuel kuoli (vaikka hän oli oikeasti kuollut jo edellä luvussa 25) ja että Saul karkotti noidat maasta (juuri kun hän oli aikeissa lähettää ja hetken päästä lähettääkin miehiä etsimään noitaa, jolta kysyä apua). Kuitenkaan tässä kohtaa ~~liberaalitkaan~~ eivät käytä imperfektiä vaan pluskvamperfektiä, jolloin käännökseen ei synny sisäistä ristiriitaa. Kuka tahansa heprean tai eksegetiikan professori sanoisi, että konteksti edellyttää pluskvamperfektin valintaa käännökseen. ~~Ilmeisesti liberaaliteologeilla ei tässä 1. Samuelin kirjan kohdassa ole niin suurta intressiä keksiä ristiriitoja~~, että ~~viitsisivät väännellä kieliopillista totuutta. Sen sijaan 1. Moos. 2:19:ssä he tekevät sen~~. Jos me annamme Raamatun auktoriteetille edes mahdollisuuden, valitsemme pluskvamperfektin ja voimme ~~jälleen~~ todeta Nietzscheä mukaillen, että ristiriita on kuollut. Der Widerspruch ist tot.		Mielenkiintoista on myös huomata, että Septuaginta käyttää muualla aoristia kohdissa, joissa mm. 1992 ja 1933 käännöksetkin käyttävät mukisematta pluskvamperfektiä. Näin esim. 1. Sam. 28:3. Konteksti jakeelle on, että kuningas Saul jahtaa Daavidia ja kun ei onnistu saamaan tätä kiinni, hän myöhemmin luvussa 28 etsii käsiinsä En-Dorin noidan pyytääkseen tältä apua. Jae 3 on parenteettinen välihuomio, jossa todetaan, että Samuel oli kuollut ja Saul oli karkottanut noidat maasta (oikeastaan hän oli ajanut heidät maan alle ja ainakin yksi noita maassa oli vielä jäljellä, kuten myöhemmin luvussa selviää). Äsken vääräksi todetulla, pluskvamperfektin torjuvalla logiikalla tämäkin pitäisi kääntää niin, että Samuel kuoli (vaikka hän oli oikeasti kuollut jo edellä luvussa 25) ja että Saul karkotti noidat maasta (juuri kun hän oli aikeissa lähettää ja hetken päästä lähettääkin miehiä etsimään noitaa, jolta kysyä apua). Kuitenkaan tässä kohtaa 1992 ja 1933 käännöksetkään eivät käytä imperfektiä vaan pluskvamperfektiä, jolloin käännökseen ei synny sisäistä ristiriitaa. Kuka tahansa heprean tai eksegetiikan professori sanoisi, että konteksti edellyttää pluskvamperfektin valintaa käännökseen. Näyttää siltä, että luomiskertomus houkuttaa kääntäjiä kieliopin vääntelyyn ja tyhjien ristiriitojen sorvailuun enemmän kuin kuningas Saulin ammoinen amokjuoksu. Jos me annamme Raamatun auktoriteetille edes mahdollisuuden, valitsemme pluskvamperfektin ja voimme todeta Nietzscheä mukaillen, että ristiriita on kuollut. Der Widerspruch ist tot.

	Edelleen joku saattaa kysyä, miksi edeltävässä jakeessa (1. Moos. 2:18) Jumala sanoo tulevassa aikamuodossa (PK): "Minä teen hänelle kumppanin" ja pian hän kärrää Adamille eläimiä kumppaniehdokkaiksi nähtäville, vaikka juuri totesimme, että eläimet oli luotu jo ennen Adamia. Selitys on tässä: Herra, kaikkitietävä Jumala, tiesi jo etukäteen, ettei mikään eläimistä kelpaisi Adamille sopivaksi kumppaniksi ja avuksi, joka kuitenkin Adamille oli tarpeen. Hän kuitenkin toi ne Adamille nähtäväksi, ilmeisesti sen takia, että tämä saisi valita. Hän valitsi naisen, Eevan. Jos Herra ei olisi antanut valita, Adam olisi ehkä jossain vaiheessa syyttänyt Herraa: "Tällaisen kumppanin sä mulle annoit, hirveän riivinraudan, etkä antanut edes valita! Olisin halunnu mieluummin vaikka koiran tai kirahvin!" Jumalan toimintatapa oli siis erittäin mielekäs, ja auttoi Adamia ymmärtämään, kuinka hienon ja arvokkaan ja sopivan kumppanin Luoja oli antanut hänelle. Huomaamme myös, että tuleva aikamuoto Jumalan repliikissä jakeessa 18 viittaa Eevan luomiseen eikä eläimiin, jotka oli jo luotu.		Edelleen joku saattaa kysyä, miksi edeltävässä jakeessa (1. Moos. 2:18) Jumala sanoo tulevassa aikamuodossa (PK): "Minä teen hänelle kumppanin" ja pian hän kärrää Adamille eläimiä kumppaniehdokkaiksi nähtäville, vaikka juuri totesimme, että eläimet oli luotu jo ennen Adamia. Selitys on tässä: Herra, kaikkitietävä Jumala, tiesi jo etukäteen, ettei mikään eläimistä kelpaisi Adamille sopivaksi kumppaniksi ja avuksi, joka kuitenkin Adamille oli tarpeen. Hän kuitenkin toi ne Adamille nähtäväksi, ilmeisesti sen takia, että tämä saisi valita. Hän valitsi naisen, Eevan. Jos Herra ei olisi antanut valita, Adam olisi ehkä jossain vaiheessa syyttänyt Herraa: "Tällaisen kumppanin sä mulle annoit, hirveän riivinraudan, etkä antanut edes valita! Olisin halunnu mieluummin vaikka koiran tai kirahvin!" Jumalan toimintatapa oli siis erittäin mielekäs, ja auttoi Adamia ymmärtämään, kuinka hienon ja arvokkaan ja sopivan kumppanin Luoja oli antanut hänelle. Huomaamme myös, että tuleva aikamuoto Jumalan repliikissä jakeessa 18 viittaa Eevan luomiseen eikä eläimiin, jotka oli jo luotu.

			Vielä on syytä huomata, että ns. toinen luomiskertomus luvussa 2 kertoo asiat Adamin näkökulmasta, siinä missä ns. ensimmäinen luomiskertomus antaa universaalimman ja yleisluontoisemman kuvauksen. Luvussa 2 siis ikään kuin zoomataan Adamiin. Pluskvamperfekti ratkaisee myös jakeen 1. Moos. 2:9.

Samuli Koivisto: +viitteet

2019-03-02T20:27:04Z

+viitteet

← Vanhempi versio		Versio 2. maaliskuuta 2019 kello 20.27
Rivi 118:		Rivi 118:
	# Lisäksi heprean kieliopin kannalta on selvää, että 1. Moos. 1-2 voidaan myös lukea johdonmukaisena esityksenä ilman ristiriitoja.		# Lisäksi heprean kieliopin kannalta on selvää, että 1. Moos. 1-2 voidaan myös lukea johdonmukaisena esityksenä ilman ristiriitoja.
	# Mesopotamialaiset myytit ja ensimmäisen Mooseksen kirjan eleetön kuvaus pohjautuvat mahdollisesti yhteen ja samaan traditioon. Patriarkat tulivat Israelin maahan juuri Mesopotamiasta. Kuitenkaan Ensimmäisen Mooseksen kirjan alun tai Lähi-Idän myyttien välillä ei ole tapahtunut suoraa kopiointia. 1. Moos. 1-11 on vanhinta heprealaista perimää.		# Mesopotamialaiset myytit ja ensimmäisen Mooseksen kirjan eleetön kuvaus pohjautuvat mahdollisesti yhteen ja samaan traditioon. Patriarkat tulivat Israelin maahan juuri Mesopotamiasta. Kuitenkaan Ensimmäisen Mooseksen kirjan alun tai Lähi-Idän myyttien välillä ei ole tapahtunut suoraa kopiointia. 1. Moos. 1-11 on vanhinta heprealaista perimää.

			== Viitteet ==
			{{viitteet}}

	[[Luokka:Historia]][[Luokka:Raamattu]]		[[Luokka:Historia]][[Luokka:Raamattu]]

Philologos: oikolukua

2019-03-02T18:39:38Z

oikolukua

← Vanhempi versio		Versio 2. maaliskuuta 2019 kello 18.39
Rivi 58:		Rivi 58:
	Baabelin tornillekin on vastineensa sumerilaisessa historiankirjoituksessa. Noin 4500 vuotta vanhassa kertomuksessa kielten sekoituksesta sanotaan:		Baabelin tornillekin on vastineensa sumerilaisessa historiankirjoituksessa. Noin 4500 vuotta vanhassa kertomuksessa kielten sekoituksesta sanotaan:

	{{sitaatti\|“koko maailma, ihmiset sopusoinnussa, puhuivat yhdellä kielellä [jumala] ~~Enlil:le~~. Silloin [jumala] Enki, suuruuden herra, Eridun Herra, muutti kielen heidän suussaan ja ja asetti eron ihmisten puheeseen, joka oli ollut yksi.”\|(Referoijan käännös Kitchenin englanninkielisestä käännöksestä.)}}		{{sitaatti\|“koko maailma, ihmiset sopusoinnussa, puhuivat yhdellä kielellä [jumala] Enlilille. Silloin [jumala] Enki, suuruuden herra, Eridun Herra, muutti kielen heidän suussaan ja ja asetti eron ihmisten puheeseen, joka oli ollut yksi.”\|(Referoijan käännös Kitchenin englanninkielisestä käännöksestä.)}}
	Traditio kielten sekoituksesta on siis hyvin vanha ja se esiintyy sekä nk. Enmerkarin kertomuksessa että Raamatussa. Kuitenkaan suoraa lainaamista ei ole, vaan sama vanha perimätieto on tallettu molempiin lähteisiin.		Traditio kielten sekoituksesta on siis hyvin vanha ja se esiintyy sekä nk. Enmerkarin kertomuksessa että Raamatussa. Kuitenkaan suoraa lainaamista ei ole, vaan sama vanha perimätieto on tallettu molempiin lähteisiin.

Rivi 98:		Rivi 98:
	Kyse on heprean verbien aikamuodoista. Toisen luvun teksti voidaan lukea joka (a) “[...] Herra Jumala muovasi maasta kaikki villieläimet ja kaikki taivaan linnut [...].” tai sitten (b) “[...] Herra Jumala oli muovannut maasta kaikki villieläimet ja kaikki taivaan linnut [...]” [ja vei ne ihmisen luo]. Selitys on se, että heprean kieli ei erottele imperfektiä (esim. muovasi), perfektiä (on muovannut) ja pluskvamperfektiä (oli muovannut) niin kuin suomi ja useimmat suomalaisille tutut kielet. Raamatun heprea erottelee toisistaan ainoastaan menneen ajan ja tulevan tai nykyisen ajan. Heprean aikamuotojen määrittely ja nimeäminen on hyvin monimutkaista, mutta voidaan sanoa, että Raamatun hepreassa on kaksi pääasiallista aikamuotoa ja kaksi näistä johdettua sivuaikamuotoa. Menneen ajan pääaikamuotoa kutsutaan kielioppitraditiosta riippuen perfektiksi (eri asia kuin suomen perfekti!) tai afformatiivikonjugaatioksi (lyhenne AK). Tulevan tai nykyisen ajan pääaikamuotoa puolestaan kutsutaan imperfektiksi (eri kuin suomen imperfekti!) tai preformativikonjugaatioksi (lyhenne PK). Omituinen piirre on se, että kun AK-muodon eteen kiinnitetään ''ja''-sana, syntyy sivuaikamuoto AK consecutivum eli perfectum consecutivum, jonka merkitys on päinvastainen eli se kuvaa tulevaa tai nykyistä aikaa. Vastaavasti PK-muodon merkitys kääntyy päinvastaiseksi, kun sen eteen kiinnitetään ''ja''-sana ja muutetaan vähän vokaaleja. Tällöin syntyvän menneen ajan sivuaikamuodon nimitys on PK consecutivum tai imperfectum consecutivum tai narratiivi.		Kyse on heprean verbien aikamuodoista. Toisen luvun teksti voidaan lukea joka (a) “[...] Herra Jumala muovasi maasta kaikki villieläimet ja kaikki taivaan linnut [...].” tai sitten (b) “[...] Herra Jumala oli muovannut maasta kaikki villieläimet ja kaikki taivaan linnut [...]” [ja vei ne ihmisen luo]. Selitys on se, että heprean kieli ei erottele imperfektiä (esim. muovasi), perfektiä (on muovannut) ja pluskvamperfektiä (oli muovannut) niin kuin suomi ja useimmat suomalaisille tutut kielet. Raamatun heprea erottelee toisistaan ainoastaan menneen ajan ja tulevan tai nykyisen ajan. Heprean aikamuotojen määrittely ja nimeäminen on hyvin monimutkaista, mutta voidaan sanoa, että Raamatun hepreassa on kaksi pääasiallista aikamuotoa ja kaksi näistä johdettua sivuaikamuotoa. Menneen ajan pääaikamuotoa kutsutaan kielioppitraditiosta riippuen perfektiksi (eri asia kuin suomen perfekti!) tai afformatiivikonjugaatioksi (lyhenne AK). Tulevan tai nykyisen ajan pääaikamuotoa puolestaan kutsutaan imperfektiksi (eri kuin suomen imperfekti!) tai preformativikonjugaatioksi (lyhenne PK). Omituinen piirre on se, että kun AK-muodon eteen kiinnitetään ''ja''-sana, syntyy sivuaikamuoto AK consecutivum eli perfectum consecutivum, jonka merkitys on päinvastainen eli se kuvaa tulevaa tai nykyistä aikaa. Vastaavasti PK-muodon merkitys kääntyy päinvastaiseksi, kun sen eteen kiinnitetään ''ja''-sana ja muutetaan vähän vokaaleja. Tällöin syntyvän menneen ajan sivuaikamuodon nimitys on PK consecutivum tai imperfectum consecutivum tai narratiivi.

	Valinta samanmerkityksisten pää- ja sivuaikamuotojen välillä liittyy lähinnä sanajärjestykseen. Lisäksi narratiivi on nimensä mukaisesti (latinan ''narrare'' = kertoa) erityisen yleinen kertovissa historiateksteissä kuten ensimmäisessä Mooseksen kirjassa ja Kuningasten kirjoissa. Mitään oleellista merkityseroa pää- ja sivuaikamuodon välillä ei voida osoittaa. Täysin kontekstista eli asiayhteydestä riippuu, onko narratiivi tai AK käännettävä suomeksi imperfektillä, ~~perfektilä~~ vai pluskvamperfektillä. <ref> Mikä tahansa Raamatun heprean kielioppi, ks. esim. Ernst, Alexander B. 2015: Kurze Grammatik des Biblischen Hebräisch. Neukirchen-Vluyn: Neukirchener Verlagsgesellschaft mbH. § 28k & §29d.</ref> Puheena olevassa kohdassa 1. Moos. 2:19 ratkaisee siis, suhtautuuko kääntäjän esiymmärrys Raamatun tekstiin jo lähtökohtaisesti sisäisesti ristiriitaisena vai edes potentiaalisesti ristiriidattomana. Jos tekstille annetaan mahdollisuus, täytyy valita käännökseen pluskvamperfekti eli '''''oli muovannut'''''.		Valinta samanmerkityksisten pää- ja sivuaikamuotojen välillä liittyy lähinnä sanajärjestykseen. Lisäksi narratiivi on nimensä mukaisesti (latinan ''narrare'' = kertoa) erityisen yleinen kertovissa historiateksteissä kuten ensimmäisessä Mooseksen kirjassa ja Kuningasten kirjoissa. Mitään oleellista merkityseroa pää- ja sivuaikamuodon välillä ei voida osoittaa. Täysin kontekstista eli asiayhteydestä riippuu, onko narratiivi tai AK käännettävä suomeksi imperfektillä, perfektillä vai pluskvamperfektillä. <ref> Mikä tahansa Raamatun heprean kielioppi, ks. esim. Ernst, Alexander B. 2015: Kurze Grammatik des Biblischen Hebräisch. Neukirchen-Vluyn: Neukirchener Verlagsgesellschaft mbH. § 28k & §29d.</ref> Puheena olevassa kohdassa 1. Moos. 2:19 ratkaisee siis, suhtautuuko kääntäjän esiymmärrys Raamatun tekstiin jo lähtökohtaisesti sisäisesti ristiriitaisena vai edes potentiaalisesti ristiriidattomana. Jos tekstille annetaan mahdollisuus, täytyy valita käännökseen pluskvamperfekti eli '''''oli muovannut'''''.

	Jo Luther, joka oli kielellisesti lahjakas heprean osaaja, ymmärsi tämän, ja käänsi ylistetyssä Raamatun saksannoksessaan alkutekstin narratiivimuodon ''wajjīṣær'' pluskvamperfektillä ''gemacht hatte''. Nykyisissä ''Lutherbibelin'' versioissa, jotka Saksan liberaali protestanttinen kansankirkko on "tarkistanut", viimeksi vuonna 2017, pluskvamperfektin tilalle on vaihdettu tässä kohtaa imperfekti ''machte'' liberaaliteologisten keppihevosten oikeuttamiseksi. Suomenkielisen Biblian käännöskomitea 1770-luvulla luotti vielä Raamatun arvovaltaan, ja Bibliassa lukeekin "Herra Jumala oli tehnyt maasta kaikkinaiset eläimet kedolle". Samoin toimii ruotsinkielinen Kaarle XII:n Raamattu. Uudemmista käännöksistä pluskvamperfektiä käyttää mm. ruotsinkielinen Folkbibeln, englanninkieliset English Standard Version ja New International Version sekä Suomen tunnustuksellisen luterilaisen kirkon uusi suomennos.		Jo Luther, joka oli kielellisesti lahjakas heprean osaaja, ymmärsi tämän, ja käänsi ylistetyssä Raamatun saksannoksessaan alkutekstin narratiivimuodon ''wajjīṣær'' pluskvamperfektillä ''gemacht hatte''. Nykyisissä ''Lutherbibelin'' versioissa, jotka Saksan liberaali protestanttinen kansankirkko on "tarkistanut", viimeksi vuonna 2017, pluskvamperfektin tilalle on vaihdettu tässä kohtaa imperfekti ''machte'' liberaaliteologisten keppihevosten oikeuttamiseksi. Suomenkielisen Biblian käännöskomitea 1770-luvulla luotti vielä Raamatun arvovaltaan, ja Bibliassa lukeekin "Herra Jumala oli tehnyt maasta kaikkinaiset eläimet kedolle". Samoin toimii ruotsinkielinen Kaarle XII:n Raamattu. Uudemmista käännöksistä pluskvamperfektiä käyttää mm. ruotsinkielinen Folkbibeln, englanninkieliset English Standard Version ja New International Version sekä Suomen tunnustuksellisen luterilaisen kirkon uusi suomennos.
Rivi 104:		Rivi 104:
	Joku saattaa vedota nyt hellenistijuutalaisten laatimaan varhaiseen Vanhan testamentin kreikannokseen Septuagintaan ja huomauttaa, että Septuaginta kääntää ''wajjīṣær''-muodon aoristilla ''éplasen''. Aoristi on kreikan vaikeasti hahmotettava ja monikäyttöinen aikamuoto, joka useimmin suomennetaan imperfektillä. Jos ylipäätään halutaan antaa auktoriteettiasema Septuagintan tekemille tulkinnoille, voidaan järkeillä seuraavasti. Vaikka kreikassa oli olemassa myös erillinen pluskvamperfekti, sen käyttö oli käymässä harvinaiseksi, ja muutenkin aikamuotojen käyttö niin kuin muidenkin kielioppisääntöjen noudattaminen oli myöhäisessä ja monin tavoin rappeutuneessa koineekreikassa, jota Septuaginta ja Uusi testamenttikin edustaa, erittäin horjuvaa.		Joku saattaa vedota nyt hellenistijuutalaisten laatimaan varhaiseen Vanhan testamentin kreikannokseen Septuagintaan ja huomauttaa, että Septuaginta kääntää ''wajjīṣær''-muodon aoristilla ''éplasen''. Aoristi on kreikan vaikeasti hahmotettava ja monikäyttöinen aikamuoto, joka useimmin suomennetaan imperfektillä. Jos ylipäätään halutaan antaa auktoriteettiasema Septuagintan tekemille tulkinnoille, voidaan järkeillä seuraavasti. Vaikka kreikassa oli olemassa myös erillinen pluskvamperfekti, sen käyttö oli käymässä harvinaiseksi, ja muutenkin aikamuotojen käyttö niin kuin muidenkin kielioppisääntöjen noudattaminen oli myöhäisessä ja monin tavoin rappeutuneessa koineekreikassa, jota Septuaginta ja Uusi testamenttikin edustaa, erittäin horjuvaa.

	Mielenkiintoista on myös huomata, että Septuaginta käyttää muualla aoristia kohdissa, joissa liberaaliteologiset nykykäännöksetkin käyttävät mukisematta pluskvamperfektiä. Näin esim. 1. Sam. 28:3. Konteksti jakeelle on, että kuningas Saul jahtaa Daavidia ja kun ei onnistu saamaan tätä kiinni, hän myöhemmin luvussa 28 etsii käsiinsä En-Dorin noidan pyytääkseen tältä apua. Jae 3 on parenteettinen välihuomio, jossa todetaan, että Samuel oli kuollut ja Saul oli karkottanut noidat maasta (oikeastaan hän oli ajanut heidät maan alle ja ~~ainkin~~ yksi noita maassa oli vielä jäljellä, kuten myöhemmin luvussa selviää). Liberaaliteologien logiikalla tämäkin pitäisi kääntää niin, että Samuel kuoli (vaikka hän oli oikeasti kuollut jo edellä luvussa 25) ja että Saul karkotti noidat maasta (juuri kun hän oli aikeissa lähettää ja hetken päästä lähettääkin miehiä etsimään noitaa, jolta kysyä apua). Kuitenkaan tässä kohtaa liberaalitkaan eivät käytä imperfektiä vaan pluskvamperfektiä, jolloin käännökseen ei synny sisäistä ristiriitaa. Kuka tahansa heprean tai eksegetiikan professori sanoisi, että konteksti edellyttää pluskvamperfektin valintaa käännökseen. Ilmeisesti liberaaliteologeilla ei tässä 1. Samuelin kirjan kohdassa ole niin suurta intressiä keksiä ristiriitoja, että viitsisivät väännellä kieliopillista totuutta. Sen sijaan 1. Moos. 2:19:ssä he tekevät sen. Jos me annamme Raamatun auktoriteetille edes mahdollisuuden, valitsemme pluskvamperfektin ja voimme jälleen todeta Nietzscheä mukaillen, että ristiriita on kuollut. Der Widerspruch ist tot.		Mielenkiintoista on myös huomata, että Septuaginta käyttää muualla aoristia kohdissa, joissa liberaaliteologiset nykykäännöksetkin käyttävät mukisematta pluskvamperfektiä. Näin esim. 1. Sam. 28:3. Konteksti jakeelle on, että kuningas Saul jahtaa Daavidia ja kun ei onnistu saamaan tätä kiinni, hän myöhemmin luvussa 28 etsii käsiinsä En-Dorin noidan pyytääkseen tältä apua. Jae 3 on parenteettinen välihuomio, jossa todetaan, että Samuel oli kuollut ja Saul oli karkottanut noidat maasta (oikeastaan hän oli ajanut heidät maan alle ja ainakin yksi noita maassa oli vielä jäljellä, kuten myöhemmin luvussa selviää). Liberaaliteologien logiikalla tämäkin pitäisi kääntää niin, että Samuel kuoli (vaikka hän oli oikeasti kuollut jo edellä luvussa 25) ja että Saul karkotti noidat maasta (juuri kun hän oli aikeissa lähettää ja hetken päästä lähettääkin miehiä etsimään noitaa, jolta kysyä apua). Kuitenkaan tässä kohtaa liberaalitkaan eivät käytä imperfektiä vaan pluskvamperfektiä, jolloin käännökseen ei synny sisäistä ristiriitaa. Kuka tahansa heprean tai eksegetiikan professori sanoisi, että konteksti edellyttää pluskvamperfektin valintaa käännökseen. Ilmeisesti liberaaliteologeilla ei tässä 1. Samuelin kirjan kohdassa ole niin suurta intressiä keksiä ristiriitoja, että viitsisivät väännellä kieliopillista totuutta. Sen sijaan 1. Moos. 2:19:ssä he tekevät sen. Jos me annamme Raamatun auktoriteetille edes mahdollisuuden, valitsemme pluskvamperfektin ja voimme jälleen todeta Nietzscheä mukaillen, että ristiriita on kuollut. Der Widerspruch ist tot.

	Edelleen joku saattaa kysyä, miksi edeltävässä jakeessa (1. Moos. 2:18) Jumala sanoo tulevassa aikamuodossa (PK): "Minä teen hänelle kumppanin" ja pian hän kärrää Adamille eläimiä kumppaniehdokkaiksi nähtäville, vaikka juuri totesimme, että eläimet oli luotu jo ennen Adamia. Selitys on tässä: Herra, kaikkitietävä Jumala, tiesi jo etukäteen, ettei mikään eläimistä kelpaisi Adamille sopivaksi kumppaniksi ja avuksi, joka kuitenkin Adamille oli tarpeen. Hän kuitenkin toi ne Adamille nähtäväksi, ilmeisesti sen takia, että tämä saisi valita. Hän valitsi naisen, Eevan. Jos Herra ei olisi antanut valita, Adam olisi ehkä jossain vaiheessa syyttänyt Herraa: "Tällaisen kumppanin sä mulle annoit, hirveän riivinraudan, etkä antanut edes valita! Olisin halunnu mieluummin vaikka koiran tai kirahvin!" Jumalan toimintatapa oli siis erittäin mielekäs, ja auttoi Adamia ymmärtämään, kuinka hienon ja arvokkaan ja sopivan kumppanin Luoja oli antanut hänelle. Huomaamme myös, että tuleva aikamuoto Jumalan repliikissä jakeessa 18 viittaa Eevan luomiseen eikä eläimiin, jotka oli jo luotu.		Edelleen joku saattaa kysyä, miksi edeltävässä jakeessa (1. Moos. 2:18) Jumala sanoo tulevassa aikamuodossa (PK): "Minä teen hänelle kumppanin" ja pian hän kärrää Adamille eläimiä kumppaniehdokkaiksi nähtäville, vaikka juuri totesimme, että eläimet oli luotu jo ennen Adamia. Selitys on tässä: Herra, kaikkitietävä Jumala, tiesi jo etukäteen, ettei mikään eläimistä kelpaisi Adamille sopivaksi kumppaniksi ja avuksi, joka kuitenkin Adamille oli tarpeen. Hän kuitenkin toi ne Adamille nähtäväksi, ilmeisesti sen takia, että tämä saisi valita. Hän valitsi naisen, Eevan. Jos Herra ei olisi antanut valita, Adam olisi ehkä jossain vaiheessa syyttänyt Herraa: "Tällaisen kumppanin sä mulle annoit, hirveän riivinraudan, etkä antanut edes valita! Olisin halunnu mieluummin vaikka koiran tai kirahvin!" Jumalan toimintatapa oli siis erittäin mielekäs, ja auttoi Adamia ymmärtämään, kuinka hienon ja arvokkaan ja sopivan kumppanin Luoja oli antanut hänelle. Huomaamme myös, että tuleva aikamuoto Jumalan repliikissä jakeessa 18 viittaa Eevan luomiseen eikä eläimiin, jotka oli jo luotu.

Philologos: Muokkasin ja täydensin heprean aikamuotoihin liittyvää näkökulmaa

2019-03-01T19:56:36Z

Muokkasin ja täydensin heprean aikamuotoihin liittyvää näkökulmaa

← Vanhempi versio		Versio 1. maaliskuuta 2019 kello 19.56
Rivi 1:		Rivi 1:
	Tässä tekstissä referoidaan lyhyttä osaa professori '''K. A. Kitchenin''' vuonna 2003 ilmestyneestä teoksesta “''On the Reliability of the Old Testament''”. Kitcheniä pidetään johtavana auktoriteettina muinaisen Lähi-Idän tutkimuksessa.		Tässä tekstissä referoidaan lyhyttä osaa professori '''K. A. Kitchenin''' vuonna 2003 ilmestyneestä teoksesta “''On the Reliability of the Old Testament''”. Kitcheniä pidetään johtavana auktoriteettina muinaisen Lähi-Idän tutkimuksessa.

	Kitchenin teoksen idea on yksinkertainen: mitä Vanhan Testamentin luotettavuudesta voidaan sanoa, jos siihen sovelletaan yleisesti hyväksyttyjä historiantutkimuksen metodeja. Vanhaa Testamenttia ovat perinteisesti tutkineet ja kritisoineet teologit. Kitchen tutkii mitä tapahtuu, jos otetaan egyptologian ja assyriologian tutkimusvälineet ja sovelletaan niitä heprealaisten historiaan. Kitchenin mukaan yleisesti hyväksytyt historiantutkimuksen metodit tuottavat huomattavasti myönteisemmän käsityksen Vanhan Testamentin luotettavuudesta kuin teologien erityismetodit. Kitchen väittää, että voimme hyvin perustein luottaa Raamatun todenmukaisuuteen aina Abrahamiin asti. Tähän saakka saamme tukea Vanhan Testamentin välittämille tiedoille sekä dokumenteista että arkeologiasta. Tämä teksti käsittelee lyhyesti Raamatun väitteitä, jotka kohdistuvat muinaishistoriaan ennen Abrahamia. (Mukaan on otettu myös ~~'''Don Battenin''' lyhyt~~ selvitys heprean aikamuodoista, sekä referoija on lisännyt yhden huomionsa ~~Babylonialaisesta~~ luomiskertomuksesta. Referoijan huomio on laitettu esityksessä sulkeisiin.)		Kitchenin teoksen idea on yksinkertainen: mitä Vanhan Testamentin luotettavuudesta voidaan sanoa, jos siihen sovelletaan yleisesti hyväksyttyjä historiantutkimuksen metodeja. Vanhaa Testamenttia ovat perinteisesti tutkineet ja kritisoineet teologit. Kitchen tutkii mitä tapahtuu, jos otetaan egyptologian ja assyriologian tutkimusvälineet ja sovelletaan niitä heprealaisten historiaan. Kitchenin mukaan yleisesti hyväksytyt historiantutkimuksen metodit tuottavat huomattavasti myönteisemmän käsityksen Vanhan Testamentin luotettavuudesta kuin teologien erityismetodit. Kitchen väittää, että voimme hyvin perustein luottaa Raamatun todenmukaisuuteen aina Abrahamiin asti. Tähän saakka saamme tukea Vanhan Testamentin välittämille tiedoille sekä dokumenteista että arkeologiasta. Tämä teksti käsittelee lyhyesti Raamatun väitteitä, jotka kohdistuvat muinaishistoriaan ennen Abrahamia. (Mukaan on otettu myös selvitys heprean aikamuodoista, sekä referoija on lisännyt yhden huomionsa babylonialaisesta luomiskertomuksesta. Referoijan huomio on laitettu esityksessä sulkeisiin.)

	==Tausta==		==Tausta==
Rivi 86:		Rivi 86:
	Neljännessä jakeessa on siis tyylipuhdas kirjallinen kiasmus: A B B A. Myös ilmaisu “taivas ja maa” saa käänteisen vastineensa ilmaisusta “maa ja taivas”. Rakenne on sama: A B B A. Kyseessä on Lähi-Idän tapa ilmaista asia tyylikkäästi: kaksinkertainen kiasmus. Ensimmäisen Mooseksen kirjan kaksi ensimmäistä lukua ovat siis kirjallinen kokonaisuus, eikä väkisin yhdistelemällä saatu kertomus.		Neljännessä jakeessa on siis tyylipuhdas kirjallinen kiasmus: A B B A. Myös ilmaisu “taivas ja maa” saa käänteisen vastineensa ilmaisusta “maa ja taivas”. Rakenne on sama: A B B A. Kyseessä on Lähi-Idän tapa ilmaista asia tyylikkäästi: kaksinkertainen kiasmus. Ensimmäisen Mooseksen kirjan kaksi ensimmäistä lukua ovat siis kirjallinen kokonaisuus, eikä väkisin yhdistelemällä saatu kertomus.

	==~~D. Batten:~~ 1. ja 2. lukujen väitetty ristiriitaisuus==		==1. ja 2. lukujen väitetty ristiriitaisuus==

	Lisäksi on ~~mahdollista Don Battenin mukaan~~ vastata väitteeseen ensimmäisen Mooseksen kirjan kahden ensimmäisen luvun ristiriitaisuudesta.		Lisäksi on helppo vastata väitteeseen ensimmäisen Mooseksen kirjan kahden ensimmäisen luvun ristiriitaisuudesta.

	Koska on ajateltu, että 1. Moos. 1 ja 2 ovat väkisin yhteen liitettyjä myyttejä on myös oletettu, että ne ovat ristiriitaisia. Luvuissa on nähty erilainen luomisjärjestys.		Koska on ajateltu, että 1. Moos. 1 ja 2 ovat väkisin yhteen liitettyjä myyttejä on myös oletettu, että ne ovat ristiriitaisia. Luvuissa on nähty erilainen luomisjärjestys.
Rivi 96:		Rivi 96:
	Kuitenkaan juutalaiset oppineet eivät koskaan nähneet tässä mitään ristiriitaa tai ongelmaa. Mistä on kyse?		Kuitenkaan juutalaiset oppineet eivät koskaan nähneet tässä mitään ristiriitaa tai ongelmaa. Mistä on kyse?

	Kyse on ~~Battenin mukaan~~ heprean ~~verbin aikamuodosta~~. Toisen luvun teksti voidaan lukea joka (a) “[...] Herra Jumala muovasi maasta kaikki villieläimet ja kaikki taivaan linnut [...].” tai sitten (b) “[...] Herra Jumala oli muovannut maasta kaikki villieläimet ja kaikki taivaan linnut [...]” [ja vei ne ihmisen luo].		Kyse on heprean verbien aikamuodoista. Toisen luvun teksti voidaan lukea joka (a) “[...] Herra Jumala muovasi maasta kaikki villieläimet ja kaikki taivaan linnut [...].” tai sitten (b) “[...] Herra Jumala oli muovannut maasta kaikki villieläimet ja kaikki taivaan linnut [...]” [ja vei ne ihmisen luo]. Selitys on se, että heprean kieli ei erottele imperfektiä (esim. muovasi), perfektiä (on muovannut) ja pluskvamperfektiä (oli muovannut) niin kuin suomi ja useimmat suomalaisille tutut kielet. Raamatun heprea erottelee toisistaan ainoastaan menneen ajan ja tulevan tai nykyisen ajan. Heprean aikamuotojen määrittely ja nimeäminen on hyvin monimutkaista, mutta voidaan sanoa, että Raamatun hepreassa on kaksi pääasiallista aikamuotoa ja kaksi näistä johdettua sivuaikamuotoa. Menneen ajan pääaikamuotoa kutsutaan kielioppitraditiosta riippuen perfektiksi (eri asia kuin suomen perfekti!) tai afformatiivikonjugaatioksi (lyhenne AK). Tulevan tai nykyisen ajan pääaikamuotoa puolestaan kutsutaan imperfektiksi (eri kuin suomen imperfekti!) tai preformativikonjugaatioksi (lyhenne PK). Omituinen piirre on se, että kun AK-muodon eteen kiinnitetään ''ja''-sana, syntyy sivuaikamuoto AK consecutivum eli perfectum consecutivum, jonka merkitys on päinvastainen eli se kuvaa tulevaa tai nykyistä aikaa. Vastaavasti PK-muodon merkitys kääntyy päinvastaiseksi, kun sen eteen kiinnitetään ''ja''-sana ja muutetaan vähän vokaaleja. Tällöin syntyvän menneen ajan sivuaikamuodon nimitys on PK consecutivum tai imperfectum consecutivum tai narratiivi.

			Valinta samanmerkityksisten pää- ja sivuaikamuotojen välillä liittyy lähinnä sanajärjestykseen. Lisäksi narratiivi on nimensä mukaisesti (latinan ''narrare'' = kertoa) erityisen yleinen kertovissa historiateksteissä kuten ensimmäisessä Mooseksen kirjassa ja Kuningasten kirjoissa. Mitään oleellista merkityseroa pää- ja sivuaikamuodon välillä ei voida osoittaa. Täysin kontekstista eli asiayhteydestä riippuu, onko narratiivi tai AK käännettävä suomeksi imperfektillä, perfektilä vai pluskvamperfektillä. <ref> Mikä tahansa Raamatun heprean kielioppi, ks. esim. Ernst, Alexander B. 2015: Kurze Grammatik des Biblischen Hebräisch. Neukirchen-Vluyn: Neukirchener Verlagsgesellschaft mbH. § 28k & §29d.</ref> Puheena olevassa kohdassa 1. Moos. 2:19 ratkaisee siis, suhtautuuko kääntäjän esiymmärrys Raamatun tekstiin jo lähtökohtaisesti sisäisesti ristiriitaisena vai edes potentiaalisesti ristiriidattomana. Jos tekstille annetaan mahdollisuus, täytyy valita käännökseen pluskvamperfekti eli '''''oli muovannut'''''.

			Jo Luther, joka oli kielellisesti lahjakas heprean osaaja, ymmärsi tämän, ja käänsi ylistetyssä Raamatun saksannoksessaan alkutekstin narratiivimuodon ''wajjīṣær'' pluskvamperfektillä ''gemacht hatte''. Nykyisissä ''Lutherbibelin'' versioissa, jotka Saksan liberaali protestanttinen kansankirkko on "tarkistanut", viimeksi vuonna 2017, pluskvamperfektin tilalle on vaihdettu tässä kohtaa imperfekti ''machte'' liberaaliteologisten keppihevosten oikeuttamiseksi. Suomenkielisen Biblian käännöskomitea 1770-luvulla luotti vielä Raamatun arvovaltaan, ja Bibliassa lukeekin "Herra Jumala oli tehnyt maasta kaikkinaiset eläimet kedolle". Samoin toimii ruotsinkielinen Kaarle XII:n Raamattu. Uudemmista käännöksistä pluskvamperfektiä käyttää mm. ruotsinkielinen Folkbibeln, englanninkieliset English Standard Version ja New International Version sekä Suomen tunnustuksellisen luterilaisen kirkon uusi suomennos.

			Joku saattaa vedota nyt hellenistijuutalaisten laatimaan varhaiseen Vanhan testamentin kreikannokseen Septuagintaan ja huomauttaa, että Septuaginta kääntää ''wajjīṣær''-muodon aoristilla ''éplasen''. Aoristi on kreikan vaikeasti hahmotettava ja monikäyttöinen aikamuoto, joka useimmin suomennetaan imperfektillä. Jos ylipäätään halutaan antaa auktoriteettiasema Septuagintan tekemille tulkinnoille, voidaan järkeillä seuraavasti. Vaikka kreikassa oli olemassa myös erillinen pluskvamperfekti, sen käyttö oli käymässä harvinaiseksi, ja muutenkin aikamuotojen käyttö niin kuin muidenkin kielioppisääntöjen noudattaminen oli myöhäisessä ja monin tavoin rappeutuneessa koineekreikassa, jota Septuaginta ja Uusi testamenttikin edustaa, erittäin horjuvaa.

			Mielenkiintoista on myös huomata, että Septuaginta käyttää muualla aoristia kohdissa, joissa liberaaliteologiset nykykäännöksetkin käyttävät mukisematta pluskvamperfektiä. Näin esim. 1. Sam. 28:3. Konteksti jakeelle on, että kuningas Saul jahtaa Daavidia ja kun ei onnistu saamaan tätä kiinni, hän myöhemmin luvussa 28 etsii käsiinsä En-Dorin noidan pyytääkseen tältä apua. Jae 3 on parenteettinen välihuomio, jossa todetaan, että Samuel oli kuollut ja Saul oli karkottanut noidat maasta (oikeastaan hän oli ajanut heidät maan alle ja ainkin yksi noita maassa oli vielä jäljellä, kuten myöhemmin luvussa selviää). Liberaaliteologien logiikalla tämäkin pitäisi kääntää niin, että Samuel kuoli (vaikka hän oli oikeasti kuollut jo edellä luvussa 25) ja että Saul karkotti noidat maasta (juuri kun hän oli aikeissa lähettää ja hetken päästä lähettääkin miehiä etsimään noitaa, jolta kysyä apua). Kuitenkaan tässä kohtaa liberaalitkaan eivät käytä imperfektiä vaan pluskvamperfektiä, jolloin käännökseen ei synny sisäistä ristiriitaa. Kuka tahansa heprean tai eksegetiikan professori sanoisi, että konteksti edellyttää pluskvamperfektin valintaa käännökseen. Ilmeisesti liberaaliteologeilla ei tässä 1. Samuelin kirjan kohdassa ole niin suurta intressiä keksiä ristiriitoja, että viitsisivät väännellä kieliopillista totuutta. Sen sijaan 1. Moos. 2:19:ssä he tekevät sen. Jos me annamme Raamatun auktoriteetille edes mahdollisuuden, valitsemme pluskvamperfektin ja voimme jälleen todeta Nietzscheä mukaillen, että ristiriita on kuollut. Der Widerspruch ist tot.

			Edelleen joku saattaa kysyä, miksi edeltävässä jakeessa (1. Moos. 2:18) Jumala sanoo tulevassa aikamuodossa (PK): "Minä teen hänelle kumppanin" ja pian hän kärrää Adamille eläimiä kumppaniehdokkaiksi nähtäville, vaikka juuri totesimme, että eläimet oli luotu jo ennen Adamia. Selitys on tässä: Herra, kaikkitietävä Jumala, tiesi jo etukäteen, ettei mikään eläimistä kelpaisi Adamille sopivaksi kumppaniksi ja avuksi, joka kuitenkin Adamille oli tarpeen. Hän kuitenkin toi ne Adamille nähtäväksi, ilmeisesti sen takia, että tämä saisi valita. Hän valitsi naisen, Eevan. Jos Herra ei olisi antanut valita, Adam olisi ehkä jossain vaiheessa syyttänyt Herraa: "Tällaisen kumppanin sä mulle annoit, hirveän riivinraudan, etkä antanut edes valita! Olisin halunnu mieluummin vaikka koiran tai kirahvin!" Jumalan toimintatapa oli siis erittäin mielekäs, ja auttoi Adamia ymmärtämään, kuinka hienon ja arvokkaan ja sopivan kumppanin Luoja oli antanut hänelle. Huomaamme myös, että tuleva aikamuoto Jumalan repliikissä jakeessa 18 viittaa Eevan luomiseen eikä eläimiin, jotka oli jo luotu.

	~~Mikäli käännämme tekstin tavalla (b) minkäänlaista ristiriitaa ei ole olemassa.~~

	==Yhteenveto==		==Yhteenveto==
Rivi 107:		Rivi 116:
	# Raamatun sanoma kielten sekoituksesta on säilynyt itsenäisenä traditiona.		# Raamatun sanoma kielten sekoituksesta on säilynyt itsenäisenä traditiona.
	# 1. Moos. 1-2 muodostaa kirjallisen kokonaisuuden, eikä ole mielivaltaisesti yhdistelty pakanallisista myyteistä		# 1. Moos. 1-2 muodostaa kirjallisen kokonaisuuden, eikä ole mielivaltaisesti yhdistelty pakanallisista myyteistä
	# (Lisäksi ~~Don Batten huomioi~~, että 1. Moos. 1-2 voidaan myös lukea johdonmukaisena esityksenä ilman ristiriitoja.)		# Lisäksi heprean kieliopin kannalta on selvää, että 1. Moos. 1-2 voidaan myös lukea johdonmukaisena esityksenä ilman ristiriitoja.
	# Mesopotamialaiset myytit ja ensimmäisen Mooseksen kirjan eleetön kuvaus pohjautuvat mahdollisesti yhteen ja samaan traditioon. Patriarkat tulivat Israelin maahan juuri Mesopotamiasta. Kuitenkaan Ensimmäisen Mooseksen kirjan alun tai Lähi-Idän myyttien välillä ei ole tapahtunut suoraa kopiointia. 1. Moos. 1-11 on vanhinta heprealaista perimää.		# Mesopotamialaiset myytit ja ensimmäisen Mooseksen kirjan eleetön kuvaus pohjautuvat mahdollisesti yhteen ja samaan traditioon. Patriarkat tulivat Israelin maahan juuri Mesopotamiasta. Kuitenkaan Ensimmäisen Mooseksen kirjan alun tai Lähi-Idän myyttien välillä ei ole tapahtunut suoraa kopiointia. 1. Moos. 1-11 on vanhinta heprealaista perimää.

	[[Luokka:Historia]][[Luokka:Raamattu]]		[[Luokka:Historia]][[Luokka:Raamattu]]

Samuli Koivisto: Fixattu wikiartikkelin suuntaan, vieläkin paljon parannettavaa

2016-08-01T20:27:08Z

Fixattu wikiartikkelin suuntaan, vieläkin paljon parannettavaa

Näytä muutokset

Samuli Koivisto: 2 kpl ylimääräsiä rivinvaihtoja pois

2016-08-01T19:46:23Z

2 kpl ylimääräsiä rivinvaihtoja pois

← Vanhempi versio		Versio 1. elokuuta 2016 kello 19.46
Rivi 64:		Rivi 64:
	“koko maailma, ihmiset sopusoinnussa, puhuivat yhdellä kielellä [jumala] Enlil:le. Silloin [jumala] Enki, suuruuden herra, Eridun Herra, muutti kielen heidän suussaan ja ja asetti eron ihmisten puheeseen, joka oli ollut yksi.” (Referoijan käännös Kitchenin englanninkielisestä käännöksestä.)		“koko maailma, ihmiset sopusoinnussa, puhuivat yhdellä kielellä [jumala] Enlil:le. Silloin [jumala] Enki, suuruuden herra, Eridun Herra, muutti kielen heidän suussaan ja ja asetti eron ihmisten puheeseen, joka oli ollut yksi.” (Referoijan käännös Kitchenin englanninkielisestä käännöksestä.)
	Traditio kielten sekoituksesta on siis hyvin vanha ja se esiintyy sekä nk. Enmerkarin kertomuksessa että Raamatussa. Kuitenkaan suoraa lainaamista ei ole, vaan sama vanha perimätieto on tallettu molempiin lähteisiin.		Traditio kielten sekoituksesta on siis hyvin vanha ja se esiintyy sekä nk. Enmerkarin kertomuksessa että Raamatussa. Kuitenkaan suoraa lainaamista ei ole, vaan sama vanha perimätieto on tallettu molempiin lähteisiin.


	==Tekstien ikä==		==Tekstien ikä==
Rivi 111:		Rivi 110:

	Mikäli käännämme tekstin tavalla (b) minkäänlaista ristiriitaa ei ole olemassa.		Mikäli käännämme tekstin tavalla (b) minkäänlaista ristiriitaa ei ole olemassa.


	==Yhteenveto==		==Yhteenveto==

Tieto: typofix

2016-01-23T12:30:34Z

typofix

← Vanhempi versio		Versio 23. tammikuuta 2016 kello 12.30
Rivi 1:		Rivi 1:
	Tässä tekstissä referoidaan lyhyttä osaa professori K. A. Kitchenin vuonna 2003 ilmestyneestä teoksesta “On the Reliability of the Old Testament.” Kitcheniä pidetään johtavana ~~auktoriteettinä~~ muinaisen Lähi-Idän tutkimuksessa.		Tässä tekstissä referoidaan lyhyttä osaa professori K. A. Kitchenin vuonna 2003 ilmestyneestä teoksesta “On the Reliability of the Old Testament.” Kitcheniä pidetään johtavana auktoriteettina muinaisen Lähi-Idän tutkimuksessa.

	Kitchenin teoksen idea on yksinkertainen: mitä Vanhan Testamentin luotettavuudesta voidaan sanoa, jos siihen sovelletaan yleisesti hyväksyttyjä historiantutkimuksen metodeja. Vanhaa Testamenttia ovat perinteisesti tutkineet ja kritisoineet teologit. Kitchen tutkii mitä tapahtuu, jos otetaan egyptologian ja assyriologian tutkimusvälineet ja sovelletaan niitä hebrealaisten historiaan.		Kitchenin teoksen idea on yksinkertainen: mitä Vanhan Testamentin luotettavuudesta voidaan sanoa, jos siihen sovelletaan yleisesti hyväksyttyjä historiantutkimuksen metodeja. Vanhaa Testamenttia ovat perinteisesti tutkineet ja kritisoineet teologit. Kitchen tutkii mitä tapahtuu, jos otetaan egyptologian ja assyriologian tutkimusvälineet ja sovelletaan niitä hebrealaisten historiaan.

Erkkimon: /* Tausta */ Bybylonian -> Babylonian

2010-09-13T14:31:05Z

Tausta: Bybylonian -> Babylonian

← Vanhempi versio		Versio 13. syyskuuta 2010 kello 14.31
Rivi 32:		Rivi 32:
	Tämä yhtäpitävyys on pyritty selittämään sillä, että Raamattuun on kopioitu ympäröivistä kulttuureista pakanalliset muinaishistoriankuvaukset.		Tämä yhtäpitävyys on pyritty selittämään sillä, että Raamattuun on kopioitu ympäröivistä kulttuureista pakanalliset muinaishistoriankuvaukset.

	Raamatuntutkijat ovat ensinnäkin väittäneet, että {{rp\|Genesis 1-2}} on lainattu Babylonialaisesta luomiskertomuksesta. On kuitenkin hyvät perusteet ajatella, että Raamatun kuvaus luomisesta on säilynyt itsenäisesti. Tämä väite perustuu siihen, että Raamatun ja ~~Bybylonian~~ luomiskertomukset ovat liian erilaiset:		Raamatuntutkijat ovat ensinnäkin väittäneet, että {{rp\|Genesis 1-2}} on lainattu Babylonialaisesta luomiskertomuksesta. On kuitenkin hyvät perusteet ajatella, että Raamatun kuvaus luomisesta on säilynyt itsenäisesti. Tämä väite perustuu siihen, että Raamatun ja Babylonian luomiskertomukset ovat liian erilaiset:

	# Sana tehom/thm, joka on yleinen sekä hebreassa että Syyrian ugariitissa, tarkoittaa yksinkertaisesti “syvyyttä”, eikä ole yhdistettävissä jumaluuteen, kuten Ti’amat, joka on Babylonian luomiskertomuksen jumalatar.		# Sana tehom/thm, joka on yleinen sekä hebreassa että Syyrian ugariitissa, tarkoittaa yksinkertaisesti “syvyyttä”, eikä ole yhdistettävissä jumaluuteen, kuten Ti’amat, joka on Babylonian luomiskertomuksen jumalatar.