Muokataan sivua Raamatun alkukertomuksien luotettavuus

Tässä tekstissä referoidaan lyhyttä osaa professori '''K. A. Kitchenin''' vuonna 2003 ilmestyneestä teoksesta “''On the Reliability of the Old Testament''”. Kitcheniä pidetään johtavana auktoriteettina muinaisen Lähi-Idän tutkimuksessa. 

Kitchenin teoksen idea on yksinkertainen: mitä Vanhan Testamentin luotettavuudesta voidaan sanoa, jos siihen sovelletaan yleisesti hyväksyttyjä historiantutkimuksen metodeja. Vanhaa Testamenttia ovat perinteisesti tutkineet ja kritisoineet teologit. Kitchen tutkii mitä tapahtuu, jos otetaan egyptologian ja assyriologian tutkimusvälineet ja sovelletaan niitä heprealaisten historiaan. Kitchenin mukaan yleisesti hyväksytyt historiantutkimuksen metodit tuottavat huomattavasti myönteisemmän käsityksen Vanhan Testamentin luotettavuudesta kuin teologien erityismetodit. Kitchen väittää, että voimme hyvin perustein luottaa Raamatun todenmukaisuuteen aina Abrahamiin asti. Tähän saakka saamme tukea Vanhan Testamentin välittämille tiedoille sekä dokumenteista että arkeologiasta. Tämä teksti käsittelee lyhyesti Raamatun väitteitä, jotka kohdistuvat muinaishistoriaan ennen Abrahamia. (Mukaan on otettu myös  selvitys heprean aikamuodoista, sekä referoija on lisännyt yhden huomionsa babylonialaisesta luomiskertomuksesta. Referoijan huomio on laitettu esityksessä sulkeisiin.)

==Tausta==

Kitchen toteaa teoksessaan, että siirryttäessä aikaan ennen Abrahamin lähtöä Urista ({{rp|1. Moos. 1-11}}), olemme jo niin kaukana historiassa, että todistusaineisto vähenee.
Mitä Raamattu sitten väittää tästä ajasta? Raamatun muinaishistoriaa kuvaava sanoma on yksinkertaistetusti tämä:
#	luominen
#	useita sukupolvia
#	vedenpaisumus
#	useita sukupolvia
#	“nykyaika” (3000 eKr.) 

Muut Lähi-Idän kuvaukset muinaishistoriasta ovat 
#	Sumerilainen kuningasluettelo
#	Babylonialainen vedenpaisumuskertomus
#	Sumerilainen vedenpaisumuskertomus                                                                                                   

Nämä kaikki kolme kuvausta muistuttavat Vanhan Testamentin kuvausta: 
Lähi-Idässä siis väitettiin yleisesti:
#	Maailma on luotu.
#	Ihmiskunta erkanee Jumalasta tai jumalista.
#	Maailma tuhotaan vedenpaisumuksessa.
# 	Maailma saa uuden alun tuhon jälkeen.
#	Seuraa ”nykyaika” (3000 eKr.).

Tämä yhtäpitävyys on pyritty selittämään sillä, että Raamattuun on kopioitu ympäröivistä kulttuureista pakanalliset muinaishistoriankuvaukset.
 	
Raamatuntutkijat ovat ensinnäkin väittäneet, että {{rp|1. Moos. 1-2}} on lainattu Babylonialaisesta luomiskertomuksesta. On kuitenkin hyvät perusteet ajatella, että Raamatun kuvaus luomisesta on säilynyt itsenäisesti. Tämä väite perustuu siihen, että Raamatun ja Babylonian luomiskertomukset ovat liian erilaiset:

#	Sana tehom/thm, joka on yleinen sekä hepreassa että Syyrian ugariitissa, tarkoittaa yksinkertaisesti “syvyyttä”, eikä ole yhdistettävissä jumaluuteen, kuten Ti’amat, joka on Babylonian luomiskertomuksen jumalatar.
#	Raamatun mukaan luominen tyhjästä on keskeisintä. Babylonialaisen version mukaan luominen on sivuseikka, koska Babylonialaisen kertomuksen päämäärä on korostaa Marduk-jumalan ylivaltaa.
#	Yhtäläisyydet ovat itsestäänselviä: maa ja taivas luodaan ennen kasveja, kasvit ennen eläimiä ja ihmisiä. Mitä muita vaihtoehtoja voisi olla?
#	Omituista ja yhteistä molemmille kuvauksille on valon luominen ennen valonlähteitä. Tämä on ainoa kertomukset linkittävä seikka. Kuitenkaan kumpikaan kertomus ei kerro mistä valo tuli ennen valonlähteiden luomista.
#	(Referaatin tekijän huomio: Babylonialainen kertomus voidaan lukea englanninkielisinä käännöksinä internetistä.{{lähde}} Tekstistä näkee, että kyseessä on polyteistinen jumalien valtataisteluja sisältävä myytti. Väite suorasta ja lainaavasta suhteesta ensimmäiseen Mooseksen kirjaan on yllättävä.)<!--Tällaisen viitteen yhteyteen olisi hyvä heittää linkki.-->                                                                               

Raamatun luomiskertomuksen lähin vastine on juuri Babylonilainen luomiskertomus. Paras Lähi-Idän vastine Raamatun luomiskertomukselle on kuitenkin liian erilainen sisältääkseen suoraa lainaamista. Tästä johtuen useimmat assyrologit ovat aikaa sitten hylänneet käsityksen Raamatun ja Babylonian luomimiskertomuksien suorasta yhteydestä. Kyse on mahdollisesti yhteisestä traditiosta – ei lainauksesta kumpaankaan suuntaan.

==Vedenpaisumus==

Onko Raamatun vedenpaisumuskertomusta pidettävä Mesopotamiasta lainattuna myyttinä? On selvää, että mesopotamialaiset uskoivat myös vedenpaisumukseen. Millä perusteilla voidaan kuitenkin olettaa että {{rp|1. Moos. 6-9}} on säilynyt itsenäisesti? Itsenäisyyttä tukee tälläkin kertaa sisällön liiallinen eroavuus. Suoraa kopiointia ei ole tapahtunut kumpaankaan suuntaan. Lukuisia eroja ovat muun muassa: 
#	Raamatun mukaan rangaistus seuraa moraalisesta rappiosta. Mesopotamialaisen kertomuksen mukaan jumalat raivostuvat ihmisten metelöintiin.
#	Raamatun mukaan Jumala käskee vanhurskaan Nooan rakentaa arkin. Mesopotamialaisen version mukaan ystävällismielinen jumala salamyhkäisesti paljastaa asian sankarille.
#	Raamatun mukaan Nooan arkki on rakennettu nykyisten laivan mukaisiin mittasuhteisiin. Mesopotamialaisen myytin mukaan laiva on kuutio.<!--Eikös 1:6 ole optimaalinen paikallaan pysyvälle alukselle, kun taas nykyiset laivat pyrkivät etenemään vauhdikkaasti. Esimerkiksi titanicin suhteet ovat n. 1:9.-->
#	Raamattu kuvaa vedenpaisumuksen ajan. Mesopotamialaisen kuvauksen mukaan aikaa ei määritellä.
#	Raamatun kuvauksessa arkkiin menee Nooan perhe. Mesopotamialaisen tarinan mukaan arkissa on monien työalojen edustajia.
#	Lintujen lähettäminen on yhteistä traditiota, mutta hyvin erilaisesti kerrottuna.
#	Raamatun mukaan Nooa lähtee arkista Jumalan käskystä ja uhraa kiitosuhrin. Mesopotamialaisessa versiossa sankari pakenee arkista ja joutuu siksi uhraamaan lepyttääkseen jumalia.
#	Raamatun mukaan maa täyttyy eläimistä ja ihmisistä luonnollisella tavalla. Mesopotamialaisen myytin mukaan jumalat osallistuvat yliluonnollisesti elämän palauttamiseen.

On selvää, että vedenpaisumus on ollut sekä Raamatun että mesopotamialaisen tradition keskeinen osa. Eroavaisuudet ovat kuitenkin niin suuret, että suoraa yhteyttä kertomuksien välillä ei ole. Ensimmäisen Mooseksen kirjan kuvaus vastaa noin 120 riviä mesopotamialaista tekstiä. Mesopotamialaiset tekstit ovat 200-370 riviä pitkiä. Raamatun vedenpaisumuskertomus ei voi olla mesopotamialaisen myytin edelleen kehittelyä, koska Raamatun kertomus on tiiviimpi ja yksinkertaisempi. Kyse ei ole lainauksesta kumpaankaan suuntaan, vaan takana on yhteinen traditio.

Voidaanko vedenpaisumuskertomusta sitten pitää historiankuvauksena? On mielenkiintoista, että sekä sumerilaiset että babylonialaiset käsittelivät vedenpaisumusta faktana. Raamattukin pitää vedenpaisumusta tosiasiana. Toisaalta tiedämme, että Mesopotamiassa tulvat olivat aivan yleisiä. Vedenpaisumus siis kuvaa jotain poikkeavaa. Assyrologit yleisesti pitävät perusteltuna, että jokin suuri katastrofi on ollut Mesopotamian muinaisuudessa.

==Baabelin torni==
	
Baabelin tornillekin on vastineensa sumerilaisessa historiankirjoituksessa. Noin 4500 vuotta vanhassa kertomuksessa kielten sekoituksesta sanotaan:

	{{sitaatti|“koko maailma, ihmiset sopusoinnussa, puhuivat yhdellä kielellä [jumala] 	Enlilille. Silloin [jumala] Enki, suuruuden herra, Eridun Herra, muutti 	kielen heidän suussaan ja ja asetti eron ihmisten puheeseen, joka oli ollut 	yksi.”|(Referoijan käännös Kitchenin englanninkielisestä käännöksestä.)}}
Traditio kielten sekoituksesta on siis hyvin vanha ja se esiintyy sekä nk. Enmerkarin kertomuksessa että Raamatussa. Kuitenkaan suoraa lainaamista ei ole, vaan sama vanha perimätieto on tallettu molempiin lähteisiin.

==Tekstien ikä==

Kuinka vanhoja Raamatun muinaishistoriaa koskevat kuvaukset yleisesti ottaen ovat? Kitchenin mukaan ei ole esteitä ajatella, että traditiot ovat olleet olemassa jo patriarkkojen aikana. Noin 2000 eKr. patriarkkojen perimätieto kirjattiin nuolenpääkirjoituksella ja myöhemmin hepreaksi. Sittemminkin 1400-1300 eKr. patriarkkojen perimä välitettiin Egyptissä perhetraditiona eteenpäin (on myös mahdollista, että kirjallinen muoto saatiin vasta tällöin).

Kitchenin mukaan ensimmäisen Mooseksen kirjan luvut 1-11 ovat vanhinta heprealaista perimää samoin kuin mesopotamialaiset kertomukset ovat vanhinta mesopotamialaista traditiota. Kirjoitettua Raamatun tekstiä on tämän jälkeen vain uskollisesti jälleenkopioitu eteenpäin. Pyhää tekstiä ei ollut lupa muutella. Sama oletus pätee mesopotamialaiseen tekstiin.

==Miksi useita tarinoita?==

Miksi meillä on näitä poikkeavia kuvauksia yhdestä ja samasta tapahtumasta? Heprelaiset patriarkat tulivat Luvattuun maahan juuri Mesopotamiasta. On järjellistä olettaa, että yksi ja sama traditio on sekä Raamatun että mesopotamilaisen perimän takana. Ensimmäisen Mooseksen kirjan kuvaus on näistä kahdesta yksinkertaisempi ja eleettömämpi. Kriittinen tutkimus on kuitenkin väittänyt, että ensimmäisen Mooseksen kirjan kaksi ensimmäistä lukua ovat kaksi väkisin yhdistettyä tarinaa (jotka vielä lisäksi väitetään keskenään ristiriitaisiksi).
	
Ensimmäisen väitteen perustana on {{rp|1. Moos. 2:4}}, jota on pidetty ensimmäisen ja toisen tarinan liitoskohtana:

	{{sitaatti|(1) Tämä on kertomus siitä, kuinka taivas ja maa saivat alkunsa silloin kun ne luotiin. (2) Siihen aikaan, kun Herra Jumala teki maan ja taivaan. [...].”}}

Näin jakeen 4 alkuosa (1) on ensimmäisen kertomuksen loppu ja jakeen loppuosa (2) on toisen kertomuksen alku. Tämä yleinen väite on Kitchenin mukaan virheellinen. Kyseessä on yleinen hepreassa, latinassa ja kreikassa esiintyvä kirjallinen tyylikeino: kiasmus. Kiasmus on ilmaisu, jonka rakenteessa toistuu teema A B B A. Esimerkiksi käyvät Jeesuksen sanat Matteuksen 19. luvussa:

	{{sitaatti|“Mutta monet ensimmäiset(A) tulevat olemaan viimeisiä(B) ja viimeiset(B) ensimmäisiä(A).”| {{rp|Matt. 19:30}}}}
Rakenne on siis: A B B A.

Sama toistuu ensimmäisen Mooseksen kirjan toisen luvun neljännessä jakeessa:

	{{sitaatti|“Tämä on kertomus siitä, kuin taivas ja maa(A) saivat alkunsa silloin kun ne luotiin(B). Siihen aikaan, kun Herra Jumala teki(B) maan ja taivaan(A).”}}

Neljännessä jakeessa on siis tyylipuhdas kirjallinen kiasmus: A B B A. Myös ilmaisu “taivas ja maa” saa käänteisen vastineensa ilmaisusta “maa ja taivas”. Rakenne on sama: A B B A. Kyseessä on Lähi-Idän tapa ilmaista asia tyylikkäästi: kaksinkertainen kiasmus. Ensimmäisen Mooseksen kirjan kaksi ensimmäistä lukua ovat siis kirjallinen kokonaisuus, eikä väkisin yhdistelemällä saatu kertomus.

==1. ja 2. lukujen väitetty ristiriitaisuus==

Lisäksi on helppo vastata väitteeseen ensimmäisen Mooseksen kirjan kahden ensimmäisen luvun ristiriitaisuudesta.

Koska on ajateltu, että 1. Moos. 1 ja 2 ovat väkisin yhteen liitettyjä myyttejä on myös oletettu, että ne ovat ristiriitaisia. Luvuissa on nähty erilainen luomisjärjestys. 

Ensimmäisessä luvussa luomisen järjestys on seuraava: (1) taivas ja maa, (2) kasvit ja eläimet ja (3) ihminen. Toisessa luvussa järjestys olisi (1) maa ja taivas, (2) Adam, (3) kasvit ja eläimet ja (4) Eeva. Näin ensimmäisessä luvussa Adam luodaan kasvien ja eläinten jälkeen, kun taas toisessa luvussa Adam luodaan ennen kasveja ja eläimiä.

Kuitenkaan juutalaiset oppineet eivät koskaan nähneet tässä mitään ristiriitaa tai ongelmaa. Mistä on kyse?

Kyse on heprean verbien aikamuodoista. Toisen luvun teksti voidaan lukea joka (a) “[...] Herra Jumala muovasi maasta kaikki villieläimet ja kaikki taivaan linnut [...].” tai sitten (b) “[...] Herra Jumala oli muovannut maasta kaikki villieläimet ja kaikki taivaan linnut [...]” [ja vei ne ihmisen luo]. Selitys on se, että heprean kieli ei erottele imperfektiä (esim. muovasi), perfektiä (on muovannut) ja pluskvamperfektiä (oli muovannut) niin kuin suomi ja useimmat suomalaisille tutut kielet. Raamatun heprea erottelee toisistaan ainoastaan menneen ajan ja tulevan tai nykyisen ajan. Heprean aikamuotojen (oikeammin aspektien) määrittely ja nimeäminen on hyvin monimutkaista, mutta voidaan vetää mutkia vähän suoriksi ja sanoa, että Raamatun hepreassa on kaksi pääasiallista aikamuotoa ja kaksi näistä johdettua sivuaikamuotoa. Menneen ajan pääaikamuotoa kutsutaan kielioppitraditiosta riippuen perfektiksi (eri asia kuin suomen perfekti!) tai afformatiivikonjugaatioksi (lyhenne AK). Tulevan tai nykyisen ajan pääaikamuotoa puolestaan kutsutaan imperfektiksi (eri kuin suomen imperfekti!) tai preformativikonjugaatioksi (lyhenne PK). Omituinen piirre on se, että kun AK-muodon eteen kiinnitetään ''ja''-sana, syntyy sivuaikamuoto AK consecutivum eli perfectum consecutivum, jonka merkitys on päinvastainen eli se kuvaa tulevaa tai nykyistä aikaa. Vastaavasti PK-muodon merkitys kääntyy päinvastaiseksi, kun sen eteen kiinnitetään ''ja''-sana ja muutetaan vähän vokaaleja. Tällöin syntyvän menneen ajan sivuaikamuodon nimitys on PK consecutivum tai imperfectum consecutivum tai narratiivi.

Valinta samanmerkityksisten pää- ja sivuaikamuotojen välillä liittyy lähinnä sanajärjestykseen. Lisäksi narratiivi on nimensä mukaisesti (latinan ''narrare'' = kertoa) erityisen yleinen kertovissa historiateksteissä kuten ensimmäisessä Mooseksen kirjassa ja Kuningasten kirjoissa. Mitään tekstikohtamme kannalta oleellista merkityseroa pää- ja sivuaikamuodon välillä ei voida osoittaa. Täysin kontekstista eli asiayhteydestä riippuu, onko narratiivi tai AK käännettävä suomeksi imperfektillä, perfektillä vai pluskvamperfektillä (vai jopa preesensillä joskus). <ref> Mikä tahansa Raamatun heprean kielioppi, ks. esim. Ernst, Alexander B. 2015: Kurze Grammatik des Biblischen Hebräisch. Neukirchen-Vluyn: Neukirchener Verlagsgesellschaft mbH. § 28k & §29d.</ref> Puheena olevassa kohdassa 1. Moos. 2:19 ratkaisee siis, suhtautuuko kääntäjän esiymmärrys Raamatun tekstiin jo lähtökohtaisesti sisäisesti ristiriitaisena vai edes potentiaalisesti ristiriidattomana. Jos tekstille annetaan mahdollisuus, täytyy valita käännökseen pluskvamperfekti eli '''''oli muovannut'''''.

Jo Luther, joka oli kielellisesti lahjakas heprean osaaja, ymmärsi tämän, ja käänsi ylistetyssä Raamatun saksannoksessaan jakeeseen 2:19 alkutekstin narratiivimuodon ''wajjīṣær'' pluskvamperfektillä ''gemacht hatte''. Nykyisissä ''Lutherbibelin'' versioissa, jotka Saksan protestanttinen kansankirkko on "tarkistanut", viimeksi vuonna 2017, pluskvamperfektin tilalle on vaihdettu tässä kohtaa imperfekti ''machte''. Suomenkielisen Biblian käännöskomitea 1770-luvulla luotti Raamatun arvovaltaan, ja Bibliassa lukeekin: "Herra Jumala oli tehnyt maasta kaikkinaiset eläimet kedolle". Samoin toimii ruotsinkielinen Kaarle XII:n Raamattu. Uudemmista käännöksistä pluskvamperfektiä käyttää mm. ruotsinkielinen Folkbibeln, englanninkieliset English Standard Version ja New International Version sekä Suomen tunnustuksellisen luterilaisen kirkon uusi (2017) suomennos.

Joku saattaa vedota nyt hellenistijuutalaisten laatimaan varhaiseen Vanhan testamentin kreikannokseen Septuagintaan ja huomauttaa, että Septuaginta kääntää ''wajjīṣær''-muodon aoristilla ''éplasen''. Aoristi on kreikan vaikeasti hahmotettava ja monikäyttöinen aikamuoto, joka useimmin suomennetaan imperfektillä. Jos ylipäätään halutaan antaa auktoriteettiasema Septuagintan tekemille tulkinnoille, voidaan järkeillä seuraavasti. Vaikka kreikassa oli olemassa myös erillinen pluskvamperfekti, sen käyttö oli käymässä harvinaiseksi, ja muutenkin aikamuotojen käyttö niin kuin muidenkin kielioppisääntöjen noudattaminen oli myöhäisessä ja monin tavoin rappeutuneessa koineekreikassa, jota Septuaginta ja Uusi testamenttikin edustaa, erittäin horjuvaa.

Mielenkiintoista on myös huomata, että Septuaginta käyttää muualla aoristia kohdissa, joissa mm. 1992 ja 1933 käännöksetkin käyttävät mukisematta pluskvamperfektiä. Näin esim. 1. Sam. 28:3. Konteksti jakeelle on, että kuningas Saul jahtaa Daavidia ja kun ei onnistu saamaan tätä kiinni, hän myöhemmin luvussa 28 etsii käsiinsä En-Dorin noidan pyytääkseen tältä apua. Jae 3 on parenteettinen välihuomio, jossa todetaan, että Samuel oli kuollut ja Saul oli karkottanut noidat maasta (oikeastaan hän oli ajanut heidät maan alle ja ainakin yksi noita maassa oli vielä jäljellä, kuten myöhemmin luvussa selviää). Äsken vääräksi todetulla, pluskvamperfektin torjuvalla logiikalla tämäkin pitäisi kääntää niin, että Samuel kuoli (vaikka hän oli oikeasti kuollut jo edellä luvussa 25) ja että Saul karkotti noidat maasta (juuri kun hän oli aikeissa lähettää ja hetken päästä lähettääkin miehiä etsimään noitaa, jolta kysyä apua). Kuitenkaan tässä kohtaa 1992 ja 1933 käännöksetkään eivät käytä imperfektiä vaan pluskvamperfektiä, jolloin käännökseen ei synny sisäistä ristiriitaa. Kuka tahansa heprean tai eksegetiikan professori sanoisi, että konteksti edellyttää pluskvamperfektin valintaa käännökseen. Näyttää siltä, että luomiskertomus houkuttaa kääntäjiä kieliopin vääntelyyn ja tyhjien ristiriitojen sorvailuun enemmän kuin kuningas Saulin ammoinen amokjuoksu. Jos me annamme Raamatun auktoriteetille edes mahdollisuuden, valitsemme pluskvamperfektin ja voimme todeta Nietzscheä mukaillen, että ristiriita on kuollut. Der Widerspruch ist tot.

Edelleen joku saattaa kysyä, miksi edeltävässä jakeessa (1. Moos. 2:18) Jumala sanoo tulevassa aikamuodossa (PK): "Minä teen hänelle kumppanin" ja pian hän kärrää Adamille eläimiä kumppaniehdokkaiksi nähtäville, vaikka juuri totesimme, että eläimet oli luotu jo ennen Adamia. Selitys on tässä: Herra, kaikkitietävä Jumala, tiesi jo etukäteen, ettei mikään eläimistä kelpaisi Adamille sopivaksi kumppaniksi ja avuksi, joka kuitenkin Adamille oli tarpeen. Hän kuitenkin toi ne Adamille nähtäväksi, ilmeisesti sen takia, että tämä saisi valita. Hän valitsi naisen, Eevan. Jos Herra ei olisi antanut valita, Adam olisi ehkä jossain vaiheessa syyttänyt Herraa: "Tällaisen kumppanin sä mulle annoit, hirveän riivinraudan, etkä antanut edes valita! Olisin halunnu mieluummin vaikka koiran tai kirahvin!" Jumalan toimintatapa oli siis erittäin mielekäs, ja auttoi Adamia ymmärtämään, kuinka hienon ja arvokkaan ja sopivan kumppanin Luoja oli antanut hänelle. Huomaamme myös, että tuleva aikamuoto Jumalan repliikissä jakeessa 18 viittaa Eevan luomiseen eikä eläimiin, jotka oli jo luotu.

Vielä on syytä huomata, että ns. toinen luomiskertomus luvussa 2 kertoo asiat Adamin näkökulmasta, siinä missä ns. ensimmäinen luomiskertomus antaa universaalimman ja yleisluontoisemman kuvauksen. Luvussa 2 siis ikään kuin zoomataan Adamiin. Pluskvamperfekti ratkaisee myös jakeen 1. Moos. 2:9.



==Yhteenveto==

Yhteenvetona edeltävästä voidaan todeta:
#	Raamatun luomiskertomus ei ole kopio pakanallisesta myytistä.
#	Vedenpaisumuskertomus on myös säilynyt itsenäisesti.
#	Raamatun sanoma kielten sekoituksesta on säilynyt itsenäisenä traditiona.
#	1. Moos. 1-2 muodostaa kirjallisen kokonaisuuden, eikä ole mielivaltaisesti yhdistelty pakanallisista myyteistä
#	Lisäksi heprean kieliopin kannalta on selvää, että 1. Moos. 1-2 voidaan myös lukea johdonmukaisena esityksenä ilman ristiriitoja.
#	Mesopotamialaiset myytit ja ensimmäisen Mooseksen kirjan eleetön kuvaus pohjautuvat mahdollisesti yhteen ja samaan traditioon. Patriarkat tulivat Israelin maahan juuri Mesopotamiasta. Kuitenkaan Ensimmäisen Mooseksen kirjan alun tai Lähi-Idän myyttien välillä ei ole tapahtunut suoraa kopiointia. 1. Moos. 1-11 on vanhinta heprealaista perimää.

== Viitteet ==
{{viitteet}}

[[Luokka:Historia]][[Luokka:Raamattu]]