Muokataan osiota sivusta Anselm Canterburylainen

=== Muita teoksia ===

Kun Jumalan olemassaolo oli Anselmin mukaan näin todistettu, hän jatkoi kristillisten luomis- ja [[wp:kolminaisuus|kolminaisuus]]opin järjenmukaisten perusteiden määrittelyllä. Kolminaisuusoppia koskien hän sanoi, että emme voi tuntea Jumalaa itsessään, vaan pelkästään hänen luomistekojensa analogian jälkeen. Erityinen käytetty analogia oli ihmisen itsetietoisuus. Tietoisuuden erikoinen kaksoisluonne, muisti ja ymmärrys, edustaa Isän ja Pojan välistä suhdetta. Näiden kahden keskinäinen rakkaus joka seuraa niiden välisestä suhteesta symboloi [[wp:Pyhä Henki|Pyhää Henkeä]]. Muut ihmiseen liittyvät teologiset doktriinit, kuten [[wp:perisynti|perisynti]] ja [[vapaa tahto]], käsitellään ''Monologionissa'' ja muissa sekalaisissa tutkielmissa.

Anselmin suurimmassa teoksessa ''Cur Deus Homo'' (”Miksi Jumala tuli ihmiseksi?”) Anselm pyrki esittämään selkeän, jopa pakanoiden ymmärrettävissä olevan, järkeen perustavan välttämättömyyden joka oli kristillisen sovitusmysteerin, Jeesuksen sovitustyön, takana. Teoria perustui kolmeen seikkaan: että Jumalan kunnia ja oikeudenmukaisuus vaatii sovitusta; että sellaisen sovituksen voi tuottaa vain jumal-ihmisen, Jeesuksen, erityisluonne; ja että tämän äärettömän arvokkaan henkilön vapaaehtoinen kuolema todellakin tuotti sovituksen. Tämän hän todisti seuraavasti. Kaikki ihmisten teot ovat Jumalan kunnian edistämistä varten. Jos ihmiset tekevät sen sijaan syntiä, eli jos Jumalan kunniaa loukataan, ihminen ei itse voi sovittaa sitä. Jumalan oikeudenmukaisuus kuitenkin vaatii sovitusta. Koska Jumalan iankaikkisen kunnian loukkaus on aina yhtä iankaikkinen, myös sovituksen tulee olla iankaikkinen, eli sen tulee käydä kaiken ei-jumalallisen yli. Tällaisen rangaistuksen voi maksaa vain Jumala itse, ja koska rangaistus vaadittiin ihmiseltä, se täytyy maksaa ihmisen muodossa. Näin sovituksen voi suorittaa vain jumal-ihminen. Tämä jumal-ihminen, synnittömänä, on vapaa synnistä seuraavasta rangaistuksesta. Hänen uhrinsa on siis vapaaehtoinen, eikä vaadittu. Sen ansio on siis iankaikkinen. Jumalan oikeudenmukaisuus on näin lepytetty ja hänen armonsa voi langeta ihmisille.

Tämä käsitys on vaikuttanut suuresti kirkon oppeihin ja tarjonnut pohjan [[wp:katolinen kirkko|katolisen kirkon]] käsitteelle [[wp:ansioiden aarre|ansioiden aarteesta]]. Käsitys edistyi selvästi vanhasta [[wp:kirkkoisä|kirkkoisien]] teologiasta, koska se korvasi Jumalan ja Saatanan välisen kilpailun Jumalan hyvyyden ja oikeudenmukaisuuden kilpailulla. Anselm ei liittänyt teoriaansa eettistä ulottuvuutta ja jätti tuomitun ihmisen tietoisuuden kokonaan huomiotta. Tässä suhteessa hänen teoriansa on selvässä ristiriidassa myöhemmän [[wp:Pierre Abélard|Pierre Abélard]]in käsityksen kanssa. Hän katsoi, että teon siveellinen luonne määräytyy ainoastaan teon tekijän tarkoituksen, ei varsinainen teon mukaan.