Muokataan osiota sivusta Tieteellinen maailmankatsomus

====2.3.2.2. Positivistinen myytti====

Oletus tieteellisen tutkimuksen maailmankatsomuksellisesta ja uskonnollisesta sitoutumattomuudesta oli tavallinen viime vuosisadan ensimmäisellä puoliskolla, naturalistisesti orientoituneen positivismin valtakaudella. Positivismissa oletettiin, että tieteelliset teoriat perustuvat havaintoihin, joiden tulkinta on vapaa teoreettisista ja maailmankatsomuksellisista sitoumuksista. Positivismin oppi-isä '''[[Auguste Comte]]''' (1798–1857) hahmotteli ihmiskunnan älyllisen kehityksen etenevän kolmen kehitysvaiheen kautta, jotka ovat teologinen, metafyysinen ja positivistis-tieteellinen. Teologisessa vaiheessa ihmiset uskovat Jumalaan tai jumaliin ja hahmottavat maailmaa jumaluskon näkökulmasta. Metafyysisessä vaiheessa he tekevät laaja-alaisia oletuksia maailmankaikkeudesta ja kuvittelevat jonkin kokonaisvaltaisen idean avaavan olennaisen todellisuudesta. Positivistis-tieteellisessä vaiheessa ihmiset perustavat käsityksensä havaintoihin ja havaintojen avulla testattuihin teorioihin. Positivistis-tieteellinen vaihe edustaa Comten mielestä kehityksen huippua. Silloin ihminen lopullisesti vapautuu selityksistä, joissa vedotaan Jumalaan ja hänen toimintaansa maailmassa. Comten mielestä matematiikka, fysiikka ja biologia olivat jo hänen elinaikanaan saavuttaneet positivistis-tieteellisen vaiheen, mutta ihmistieteet olivat vielä sidoksissa teologisiin ja metafyysisiin oletuksiin. Näillä alueilla oli Comten mukaan ajattelu puhdistettava teologiasta ja metafysiikasta, niin että siitä tulisi puhtaan tieteellistä.

Comten näkemys on kuitenkin saanut osakseen vahvaa kritiikkiä. Nickles<ref>Nickles, Thomas: ''Heuristics and Justification in Scientific Research: Comments on Shapere'', teoksessa {{Kirjaviite | Tekijä = [[Frederick Suppe|Suppe, F.]] (toim.) | Nimeke = The Structure of Scientific Theories | Julkaisija = Chicago: University of Illinois Press; 2nd edition | Vuosi = 1977 | Sivu = 572 }}</ref> kutsuu positivistista tieteenkäsitystä näkemykseksi, jonka mukaan teoriat elävät "käsitteellisessä tyhjiössä" (conceptual vacuum account of theories). Positivistisen näkemyksen mukaan tieteelliset teoriat luodaan "käsitteellisessä tyhjiössä" ilman teoreettista viitekehystä ja tieteellinen työ on tietoteoreettisesti ongelmatonta ja neutraalia. Tieteellisten teorioiden luomiseen ja tosiasioiden kuvaukseen eivät pääse vaikuttamaan mitkään metafyysiset, ilman kokemuksellista perustaa olevat olettamukset, ja tieteelliset tosiasiat ovat tulkitsemattomia, objektiivisia faktoja. Positivistisen tieteenteorian yksi ongelma on kuitenkin siinä, ettei se itse täytä tieteellisille teorioille asettamaansa kriteeriä. Positivistinen tieteenteoria ei tukeudu suoraan neutraaleihin havainto- tai fysikaalisiin lauseisiin, vaan on itse asiassa ilmausta tietyistä todellisuuden ja tieteen olemusta koskevista, kokemuksen rajat ylittävistä oletuksista, lyhyesti sanottuna positivistisesta metafysiikasta.

Vastoin positivistien oletusta tiede perustuu aina olemassaolon alkuperästä muodostettuun käsitykseen, jota ei ole mahdollista saavuttaa kokeellisilla menetelmillä. Tiede ei voi koskaan irtautua tästä lähtökohdastaan.<ref>Stikkers, K. W.: ''Introduction'', teoksessa {{Kirjaviite | Tekijä = [[Max Scheler|Scheler, Max]] | Nimeke = The Nature of Sympathy | Selite = Käänt. Peter Heath | Julkaisija = London: Routledge | Vuosi = 1980 | Sivu = 27 }}</ref> Yritys erottaa tieteellinen tieto tästä perustastaan on epäkriittinen, koska silloin pyritään peittämään ajattelun perimmäinen rakenne. Tieteellinen tutkimus ei voi toimia ilman tieteellisen tiedon rajat ylittäviä ennakko-olettamuksia. Ihmisen rajallisuudesta seuraa, että hän joutuu tekemään kokonaisvaltaisia oletuksia todellisuudesta.

Usko tieteentekijöiden neutraalisuuteen ja objektiivisuuteen sai osakseen purevaa kritiikkiä jo Nietzschen taholta. Pohtiessaan psykologien työtä moraalin syntyhistorian selvittämisessä '''Friedrich Nietzsche''' (1844–1900) pohtii mahdollisuutta, että heidän teorioidensa syntyyn vaikuttavat uskonnolliset asenteet, jotka ovat osittain tiedostamattomia:

{{Sitaatti3|center|Nämä englantilaiset psykologit – mitä he oikeastaan tahtovat? – – mikä oikeastaan ajaa näitä psykologeja tähän suuntaan? Onko se salainen, ilkeä, alhainen, itselle kenties tunnustamaton vaisto? Vai ehkä pessimistinen epäluulo, pettyneiden, synkistyneiden, myrkyllisiksi ja vihreiksi muuttuneiden idealistien luulevaisuus? Vai kristinuskoon (ja Platoniin) kohdistuva pieni maanalainen vihamielisyys ja kauna, joka kenties ei ole päässyt edes tietoisuuden kynnyksen yli? Vai suorastaan himokas mieltymys siihen mikä olemassaolossa on oudostuttavaa, tuskallisen paradoksaalista, epäilyttävää ja mieletöntä? Vai, viimeksi – vähän kaikkea, hiukan halpamaisuutta, hiukan synkistymistä, hiukan antikristillisyyttä, hiukan kutkaa ja pippurin tarvetta?|Nietzsche<ref>{{Kirjaviite | Tekijä =Nietzsche, Friedrich | Nimeke = Moraalin alkuperä | Selite = Suom. J. A. Hollo | Julkaisija = Helsinki: Otava | Vuosi = 1969 | Sivu = 15-16 }}</ref>}}

Nietzsche pohtii sitä, saako näennäisesti empiirisiin havaintoihin perustuva tutkimus itse asiassa liikevoimansa joistakin tiedostamattomista uskonnollisista (tietyn uskonnon vastaisista) ja eettisistä asenteista. 

[[Alvin Plantinga]]<ref name=”P1996”>{{Lehtiviite | Tekijä = Plantinga, Alvin | Otsikko = Science: Augustinian or Duhemian? | Julkaisu = Faith and Philosophy | Ajankohta = 1996 | Numero = 13 (3) | Sivut = 368-394}} </ref>{{,}}<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = [[Alvin Plantinga|Plantinga, Alvin]] | Nimeke = [[Warranted Christian Belief]] | Julkaisija = New York: Oxford Univeristy Press | Vuosi = 2000 | Sivu = 406}}</ref> kritisoi oletusta, jonka mukaan on olemassa yksi yhtenäinen tieteellinen metodi. Hänen mukaansa tieteessä ei ole yhtä ainoaa lähestymistapaa vaan useita toistensa kanssa kilpailevia lähestymistapoja. Tieteellistä tutkimusta luonnehtii lähestymistapojen moninaisuus, pluralismi. Tieteellistä tutkimusta tulisi tehdä tietoisesti erilaisista uskonnollisista ja metafyysisistä lähtökohdista, koska tieteellinen tutkimus ei ole mahdollista ilman tällaista lähtökohtaa. Erilaiset uskonnolliset, maailmankatsomukselliset ja normatiiviset lähtökohdat ovat perustana keskenään kilpaileville tieteellisille lähestymistavoille. Kilpailevien lähestymistapojen paremmuutta arvioidaan niiden kyvyllä tehdä oikeutta todellisuuden asiaintiloille.

Yksi tekijä, mikä Plantingan mukaan kyseenalaistaa ajatuksen tieteen metodin yhtenäisyydestä on, ettei suuri osa tieteellisestä tutkimuksesta voi olla uskonnollisesti neutraalia. Valtaosa tieteellisestä tutkimuksesta ei voi olla uskonnollisesti neutraalia, koska se joutuu tekemään jonkin oletuksen maailmankaikkeuden alkuperästä ja järjestyksestä. Jotkin tieteen osat saattavat olla uskonnollisesti neutraaleja: jos mittaamme maapallon kokoa ja muotoa ja sen etäisyyttä auringosta tai jos tutkimme Pythagoraan teoreeman todistusta, olemme tekemisissä asioiden kanssa, jotka ovat jossakin järkevässä mielessä uskonnollisesti neutraaleja. Mutta valtaosa tieteestä on tässä suhteessa erilaista. Ei ole mitään selvärajaista tapaa määritellä, mitkä tieteen osat voivat olla uskonnollisesti neutraaleja ja mitkä eivät: kyseessä on asteittain muuttuva jatkumo ennemmin kuin selvärajainen erottelu. Plantinga ehdottaa seuraavanlaista nyrkkisääntöä: Mitä keskeisemmin tieteellinen tutkimusalue pyrkii lisäämään ymmärrystä siitä, mitä tarkoittaa olla ihminen, sitä vaikeampi sen on olla uskonnollisesti neutraali.

Plantinga<ref name=”P1996” /> ottaa tässä yhteydessä esimerkiksi '''Jean Piagetin''' (1896–1980) teorian lapsen ajattelun kehityksestä. Seitsemänvuotias lapsi, jonka tiedolliset valmiudet toimivat moitteettomasti, uskoo Piagetin<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Piaget, J. | Nimeke = The Child’s Conception of Physical Causality | Julkaisija = London: Routledge & Kegan Paul | Vuosi = 1930 | Sivu = }}</ref> mukaan että koko maailmankaikkeudella on tarkoitus osana kaikkikäsittävää suunnitelmaa. Kypsä aikuinen, jonka tiedolliset valmiudet toimivat moitteettomasti, oppii ajattelemaan "tieteellisesti" ja ymmärtää, että kaikella on joko luonnollinen syy tai se tapahtuu sattumalta. Piagetin teoriaan on sisäänrakennettu ateistinen oletus, että Jumala ei ole luonut maailmankaikkeutta eikä siinä ilmene hänen suunnitelmansa. Tiedollisten valmiuksiensa kehittyessä ihminen tulee Piagetin mukaan tietoiseksi tästä tosiasiasta, vaikka lapsi vielä näkeekin maailmankaikkeudessa Jumalan suunnitelman. Tämä Piagetin teoria ei ole Plantingan mielestä uskonnollisesti neutraali, vaan se tulkitsee inhimillisen ajattelun kehitystä tietyn uskonnollisen olettamuksen valossa. Se pitää ateismia itsestään selvänä totuutena ja olettaa, että ajattelunsa kehittyessä ihminen tulee tietoisemmin ateistiksi.

Samat tosiasiat saavat erilaisen tulkinnan, jos tehdään vastakkainen oletus, jonka mukaan Jumala on olemassa ja on suunnitellut koko maailmankaikkeuden. Tällöin yksilön ajattelun kehitys johtaa yhä syvenevään tietoisuuteen maailmankaikkeutta hallitsevasta kaikkikäsittävästä suunnitelmasta. Ajattelun kehitystä ei tällöin ole se, että ihminen kadottaa tietoisuuden Jumalan suunnitelmasta, toisin kuin Piaget olettaa. Usko Jumalaan ei ole ajattelun primitiivinen vaihe, joka ajattelun kehittyessä sivuutetaan, vaan se on edellytys maailmankaikkeuden oikealle kuvaukselle, jonka ymmärtäminen selvenee ajattelun kehittyessä.

Naturalistien pyrkimyksenä on määritellä tieteellinen maailmankatsomus ateismin tai agnostismin ehdoilla. Ateistien haluttomuus tunnustaa oman vakaumuksensa uskonvaraista luonnetta ei sulje pois sitä, että kyseessä voi olla nimenomaan uskonnollinen vakaumus. Tieteellinen tutkimus ei voi olla maailmankatsomuksellisesti ja uskonnollisesti sitoutumatonta, koska tieteelliseen tutkimukseen vaikuttavat todellisuutta koskevat kokonaisvaltaiset oletukset. Näistä perimmäisistä oletuksista on tehtävä avoimesti selkoa. Myös naturalistisen tieteen taustalla vaikuttaa uskonnollisiksi luokiteltavia intuitioita, joiden pohjalta jollekin todellisuuden osa-alueelle kuuluvaksi luetaan "ei-luonnollisia" tai "yliluonnollisia" ominaisuuksia. Näitä intuitioita voidaan laajassa mielessä kutsua uskonnollisiksi sikäli, etteivät ne perustu empiiriseen tutkimukseen vaan kokonaisvaltaisiin oletuksiin todellisuuden alkuperästä ja sen järjestyksestä. Uskonnon käsitettä ei tässä yhteydessä tietenkään voi ymmärtää rituaalisesti tai ulkokohtaisesti vaan se liittyy perustavien uskomusten muodostamiseen.  

Olemassaolon alkuperää ja järjestystä koskevat olettamukset määräävät näin sen, mistä näkökulmasta käsin ihmisen ajattelun kehitystä tarkastellaan. Lähestymistapojen paremmuutta voidaan arvioida sen perusteella, miten hyvin ne onnistuvat tekemään oikeutta todellisuuden olennaisille piirteille.