Muokataan osiota sivusta Indoktrinaation metodikriteeri

=== Opettajan persoonallinen vaikutusvoima ===

Indoktrinoivaksi on luonnehdittu myös opetusta, jossa oppilaita pyritään vakuuttamaan opetettavien uskomusten pätevyydestä opettajan persoonallisuuden vaikutusvoimalla tai hänen tunteenomaisella vetovoimallaan tai käyttämällä erilaisia retorisia keinoja sen sijaan että käytettäisiin järkisyitä, todisteita ja perusteluja (Benson 1977: 336).
	
Taaskin on suhtauduttava varauksellisesti siihen, että tämä luonnehdinta riittäisi indoktrinaatiota ja opetusta erottelevaksi kriteeriksi. Käytännössähän persoonallisuuden vaikutusta ei voi välttää eikä sitä suinkaan voi pitää kielteisenä. On päinvastoin toivottavaa, että opettajalla on persoonallisuus, joka vetoaa oppilaisiin. Ei kai ole toivottavaa, että opettajan persoonallisuudessa ei ole mitään, mitä oppilaat pitävät arvokkaana.     
	
Max Schelerin (1874─1928) mukaan aidon persoonallisen vetovoiman perustana on sen välittämä arvokokemus. Jokaisella lapsella on piileviä vahvoja ja heikkoja alueita. Arvokokemukset auttavat lasta tiedostamaan omat vahvat alueensa ja siten omat taipumuksensa. Tällaisia arvokokemuksia eivät Schelerin mukaan välitä niinkään abstraktit periaatteet kuin sellaiset kohtaamiset kasvattajien ja yleensä ihmisten kanssa, joissa vuorovaikutusta luonnehtivat persoonallisuuksissa ilmenevät arvot.

Sisäistä olemusta ei niinkään muovaa ja kasvata abstrakti, yleispätevä moraalinen sääntö, vaan aina ja ainoastaan selkeä ja intuitiivinen käsitys persoonan esikuvallisuudesta (Scheler 1987: 134).
Sikäli kuin opettajan persoona ilmentää jotain sellaista, mitä oppilaat pitävät arvokkaana, se synnyttää tunteenomaisen suhteen opettajan ja oppilaan välille (Scheler 1987: 133). Se, että oppilaassa syntyy kiintymys johonkin arvokkaaseen, minkä opettajan persoonallisuus välittää, on itsessään myönteinen arvokokemus. Tällainen arvokokemus kehittää oppilaan omaa persoonallisuutta, koska se tekee hänet monipuolisemmin ja syvemmin tietoiseksi arvoista. Arvojen kohtaaminen opettajan persoonallisuudessa kuuluu kasvatuksellisesti hyväksyttävään opetukseen. Sen kautta ohjataan ja motivoidaan lapsia kasvamaan persooniksi, joille on ominaista ja joita motivoivat monipuoliset arvokokemukset.  
	
Ihmisen persoonallisuutta luonnehtii kaikkein keskeisimmin se, mihin hän tuntee mieltymystä ja mikä on hänelle vastenmielistä (Scheler 1987: 136). Tiedollinen kehitys riippuu myös siitä, miten ihmisen perustavat tunteet ovat suuntautuneet. Jos opittava asia ei ole oppilaasta tärkeä ja kiinnostava, hänen on vaikea oppia sitä. Oppilaan kiinnostus saattaa herätä, jos hän huomaa opettajan olevan asiasta kiinnostunut ja jos hän pääsee opettajan persoonallisuuden ansiosta osalliseksi sellaisesta arvokokemuksesta, jonka valossa kyseisten tietojen ja taitojen oppiminen on mielekästä. Opettajan persoonallisuuden myönteinen vaikutus voi tehdä opetuksesta oppilaille kiinnostavampaa ja moraalisesti kehittävämpää. 
	
Persoonallisuuden vaikutusvoimaa on tietysti mahdollista käyttää väärin. Arvokokemuksen synnyttämää tunnetta on mahdollista käyttää sekä myönteiseen että kielteiseen tarkoitukseen. Jos opettaja on indoktrinoija tai demagogi, hän voi käyttää hyväkseen oppilaan häntä kohtaan tuntemaan kiintymystä ja indoktrinoida oppilasta epäkriittisiin uskomuksiin tai tehdä hänestä fanaatikon. 
	
On huomattava, että tällainen persoonallinen vaikutusvoima on voimakkainta silloin kun siitä ei olla tietoisia (Scheler 1987: 129). Koska tällaista vaikutusta voidaan käyttää väärin, on oppilaiden tärkeää kypsyä tiedostamaan tällaisen vaikutusvoiman lainalaisuuksia. Indoktrinoijan mahdollisuuksia käyttää persoonansa vaikutusvoimaa kasvatuksellisesti kielteisellä tavalla voidaan vähentää lisäämällä oppilaiden tietoisuutta tällaisen vaikutusvoiman luonteesta. 
	
Lisäksi kielteisen väärinkäytön mahdollisuudet vähenevät olennaisesti, jos oppilas elää dialogisessa (keskustelevassa) suhteessa läheisiin ihmisiin, jotka ovat aidosti kiinnostuneita hänestä, ja joihin hän itse on sitoutunut voimakkailla tunnesiteillä. Lapsi, joka elää emotionaalisessa tyhjiössä, on helposti manipuloitavissa. Siksi opettajan persoonallisen vaikutusvoiman välityksellä tapahtuvan indoktrinaation mahdollisuuksia rajoittaa se, että lapset kasvavat osana perheyhteisöä, jossa heillä on läheiset ja kestävät tunnesuhteet.  
	 
Persoonallisuutensa voimalla kasvattajat voivat rakentaa kasvatustilanteita, jotka edistävät oppilaiden kehittymistä. Aidot arvokokemukset synnyttävät oppilaissa halun kehittää itsessään vastaavia ominaisuuksia. Lapset voidaan näin saada toimimaan oppimisen kannalta tarkoituksenmukaisesti opettajan tarvitsematta turvautua pakkokeinoihin. Indoktrinaatiossa tätä persoonallista vetovoimaa käytetään kuitenkin väärin. Sen avulla opettaja pyrkii tekemään oppilaista omien tarkoitustensa toteuttamisen välineitä. Opettajan persoonallisuuden välittämät arvokokemukset voivat olla lapsille tuhoavia, jos opettaja käyttää näin saavuttamaansa auktoriteettia ja kunnioitusta epärehellisesti ja petollisesti.
	
On siis liian kaavamaista ja kapea-alaista ajatella, että kasvatuksellisesti hyväksyttävä opetus keskittyy ainoastaan järkisyiden tarjoamiseen ja että kaikki muut arvokokemukset tekevät opetuksesta indoktrinaatiota. Tietysti on totta, että oppilasta on vaikea indoktrinoida, jos mikään ei herätä hänen kiinnostustaan opetettavaan asiaan. Samasta syystä oppilaan voi olla myös vaikea oppia mitään.