Muokataan osiota sivusta Konstruktivistinen hermeneutiikka

== Konstruktivistisen hermeneutiikan kritiikkiä ==

Donald Davidsonin mukaan todellisuus ei voi olla riippuvainen käsitejärjestelmästä, koska on olemassa vain yksi todellisuus. On mielekästä ajatella, että eri ihmiset kokevat saman todellisuuden eri tavoilla, mutta ei ole mielekästä ajatella, että ihmiset elävät eri todellisuuksissa. Koska eskimoiden kieli tarjoaa useampia tapoja puhua lumesta kuin suomen kieli, eskimot pystyvät tekemään hienovaraisempia erotteluja lumen osalta kuin suomalaiset. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lumi olisi erilaista näissä kahdessa kulttuurissa. Eskimot vain pystyvät puhumaan lumesta monipuolisemmin ja käytännössä suhteutumaan siihen hienovaraisempien erottelujen pohjalta. Vaikka todellisuutta koskevat käsityksemme ovat osittain omaa luomustamme, näiden konstruktioiden totuus riippuu siitä, miten hyvin ne vastaavat todellisuutta, joka on olemassa riippumatta käsityksistämme.
 	
Kuinka voimme edes tietää, että jollakin on erilainen käsitejärjestelmä, jos olemme täysin sidottuja omaan käsitejärjestelmäämme? Sanoessamme, että toisen ihmisen käsitykset ovat niin erilaisia, ettei niitä voida edes verrata omiimme, edellytämme tuntevamme hänen käsityksensä ja tietävämme niiden olevan erilaisia. Jos pystymme suorittamaan tällaista vertailua, silloin emme ilmeisesti olekaan täysin sidottuja omaan käsitejärjestelmäämme, tai sitten käsityksemme eivät ilmeisesti olekaan täysin erilaisia. Ihmiset, joilla on erilainen käsitejärjestelmä, pystyvät useinkin ymmärtämään toisiaan ja jopa saavuttamaan yksimielisyyden. 
	
Vaikka käsitejärjestelmät eroavat toisistaan, niitä voi verrata toistensa kanssa ja korjata toistensa avulla. Vaikka emme tuntisikaan maailmaa irrallaan sitä koskevista tulkinnoistamme, tämä ei merkitse, että maailma olisi yhtä kuin sitä koskeva tulkintamme. Jos se olisi, tulkintamme eivät koskaan muuttuisi eikä niitä koskaan menestyksekkäästi ja vakuuttavasti kumottaisi; mutta ne muuttuvat, kun muutamme ja kehitämme teorioitamme muuttuvan kokemuksemme myötä.<ref>Dasenbrock, Reed Way: Do we Write the Text We Read?, teoksessa {{Kirjaviite | Tekijä = Dasenbrock, Reed Way (toim.) | Nimeke = Literary Theory After Davidson | Selite = | Julkaisija = University Park, Pa: Pennsylvania State University Press | Vuosi = 1993 | Sivu = 29 }}</ref> 

Jos tulkinta riippuisi pelkästään tulkitsijoiden viitekehyksestä, tulisi vaikeaksi selittää, miksi joissakin yhteiskunnissa on kiellettyjä kirjoja. Jos kirjojen merkitys olisi kokonaan lukijoiden luomusta, yhteisö voisi luottavaisesti antaa jäsentensä lukea mitä tahansa ilman että sen tarvitsisi pelätä heidän saavan "vääriä" vaikutteita. 
	
Se, että katsomme maailmaa kieleen sisältyvien erottelujen läpi ei välttämättä estä meitä saamasta luotettavaa käsitystä maailmasta. Kielen tekemät erottelut voivat olla apuväline, jonka avulla pystymme paremmin ja tarkemmin hahmottamaan maailmaa. Kaikki riippuu siitä, miten oikeaan osuvia nämä erottelut ovat ja miten jäsentyneen kuvan todellisuudesta ne auttavat meitä muodostamaan. Jos havainnot tarjoavat meille välittömän kosketuksen todellisuuteen, todellisuus pääsee vaikuttamaan kielen tekemien erottelujen kehittymiseen ja tarjoaa kosketuspinnan eri erottelujen osuvuuden arvioimiseen. 
	
Derrida ei tee eroa tosiasian ja puheessa ilmaistun merkityksen välillä. Tämä johtuu hänen olettamuksestaan, että meillä ei ole mitään tapaa saada tietoa tosiasioista. Ainoa mistä voimme jotakin tietää, ovat ne merkitykset, joita käytämme puheessa. Nicholas Wolterstorff kritisoi Derridan ajattelua seuraavaan tapaan: Ajatellaan maailmaa ennen kuin ihmiset alkoivat puhua dinosauruksista. Derridan väitteestä näyttäisi seuraavan, että dinosauruksia ei ollut olemassa ennen kuin ihmiset alkoivat puhua niistä. Dinosaurukset ovat vain yksi ilmaus tavastamme puhua menneisyydestä. Tämä esimerkki osoittaa, että Derridan maailmankuva antaa inhimilliselle kielelle liian hallitsevan aseman. 
	
On tietysti hyvä, että ihmiset ovat luovia ja tuotteliaita. Sekin on hyvä, että syntyy uusia ajatuksia ja että kokeilemme uusia ideoita todellisuuden tulkitsemiseksi. On kuitenkin mielekästä pitää erillään tavat käsitteellistää todellisuutta ja itse todellisuus. Samoin on pidettävä erillään ajatukset, joita teos lukijassa synnyttää, ja se, mitä teos pyrkii sanomaan. Ihmisten välinen viestintä ja toisen kunnioittaminen edellyttää, että kuuntelen, mitä toisella on sanottavana, enkä pelkästään käytä hänen sanomisiaan välineenä uusien ajatusten tuottamiselle. On tietysti hyvä, jos se, mitä hän sanoo, tuottaa jonkin uuden ajatuksen mielessäni, mutta minun täytyy silti pitää erillään nämä kaksi asiaa: se mitä hän sanoo ja ajatukset, jotka se minussa herättää.
	
Konstruktivistisen hermeneutiikan korostus, jonka mukaan puheen tai tekstin ymmärtäminen alkuperäisessä merkityksessään ei ole mahdollista eikä edes toivottavaa, voi pahimmillaan johtaa puheen merkitysulottuvuuden aliarvostamiseen siinä määrin, että hallitsevaksi tulee sanojen muut vaikutusulottuvuudet. Tätä puolta ongelmasta pohtii Cambridgen yliopiston kirjallisuuden professori George Steiner analysoidessaan Martin Heideggeria, jota voidaan perustellusti pitää dekonstruktiviisen hermeneutiikan isänä. Heidegger käyttää sanoja näennäisen mielivaltaisesti. Hänen käyttämänsä sanat ovat usein yksinkertaisia, mutta niiden merkitykset saattavat olla melkein kokonaan hänen itsensä luomia. Heidegger käyttää sanoja niin poikkeavassa merkityksessä, että hänen filosofisesta puheestaan tulee idiolektia, yksilön yksityistä kieltä. Samalla Heidegger kuitenkin pyrkii esittämään sanomansa jossakin mielessä yleispätevänä. Seurauksena on, että joidenkin tutkijoiden mielestä "Heideggerin teksti on usein outoa ja läpitunkematonta, jopa oudompaa ja käsittämättömämpää kuin vaikeimpienkin Heideggeria edeltäneiden mystikkojen ja metafyysikkojen teksti"<ref>Steiner 1997: 39</ref>. 
	
Voidaan jopa sanoa, että Heidegger ei ehkä tarkoittanutkaan tekstejään ymmärrettäviksi sanan varsinaisessa merkityksessä. Heideggerin tyyli on kauhistus hänen vastustajilleen, joille se ei ole muuta kuin "räiskyvää ja käsittämätöntä slangia" ja "teeskennellyn syvällisyyden sekamelskaa"<ref name="S40" />. Hänen teksteillään on usein kuitenkin suuri vaikutus lukijoihinsa. Heideggerin kannattajiin mestarin kielenkäytöllä on hypnoottinen vaikutus. 
Se kirjaimellisesti loihtii lukijansa saaden muiden filosofien proosan ja jopa nykyisten runoilijoiden kielen vaikuttamaan ontolta. Heideggerin leikki sanojen salatuilla merkityksillä, hänen rytmikkäät lauseensa – – tuntuvat yhtä aikaa selkeiltä ja lumoavilta – –.<ref name="S40">Steiner 1997: 40</ref>

Tekstin näennäinen selkeys ja kirkkaus on kuitenkin harhaanjohtavaa. "Monet saksaa äidinkielenään puhuvat ja filosofisestikin oppineet henkilöt pitävät useita kohtia Heideggerin teksteissä käsittämättöminä. He eivät kirjaimellisesti sanottuna saa selvää siitä, mitä Heidegger on sanomassa, tai siitä, onko hän ylipäätään sanomassa mitään."<ref name="S41">Steiner 1997: 41</ref> Heideggeria on syytetty järjenvastaisuudesta ja "johdonmukaisen ajattelun hypnoottisesta tuhosta"<ref>Steiner 1997: 14</ref>. Heideggerin "ymmärtäminen" merkitsee astumista vaihtoehtoisen merkityksen ja olemisen avaruuteen. 

Heideggerin tekstit eivät ensisijaisesti vaadi "ymmärtämistä". Ne vaativat "kokemista", koetun outouden hyväksymistä. Heideggerin tekstit vaativat meitä pidättäytymään tavanomaisen logiikan ja kieliopin vaatimuksista, jotta voisimme "kuulla", "seisoa valossa" – keskeisiä heideggerilaisia termejä. – – Heidegger toimii rationaalisen puheen ja "jonkin muun" välisellä hämärällä ja varjoisalla alueella.<ref>Steiner 1997: 41-42</ref>

Kun sanat alkavat vaikuttaa enemmän luomansa tunnelman tai vaikutelman kuin viestimänsä merkityksen välityksellä, tullaan alueelle, jota on pidetty yhtymäkohtana Heideggerin ja Hitlerin välillä. Hitlerin valtava voima puhujana perustui osittain tietynlaiselle tavalle käyttää kieltä ja lumota kuulijansa. Heideggerin teksteillä ja puheilla on samanlainen kyky saattaa kuulijat haltioihinsa tavalla, joka ei riipu sanoman ymmärtämisestä.<ref>Steiner 1997: 24</ref> Joutuuko dekonstruktiivinen hermeneutiikka kaltevalle pinnalle, joka viettää mielivaltaisesta sanaleikistä kohti propagandaa, kun merkitykset tulevat yhä hämärämmiksi ja väliaikaisemmiksi?  
	
Heideggerin ajattelu tuo esille myös toisen ongelman: konstruktivistinen viitekehys ei tarjoa riittävää perustaa oppimisen hermeneuttisen tason edellyttämälle eettiselle ulottuvuudelle. Puhujan on ilmaistava ajatuksensa avoimesti, rehellisesti ja perustellusti ja tulkitsijan on pyrittävä tekemään oikeutta tekstin merkitykselle. Ilman eettistä perustaa hermeneuttiselta työskentelyltä puuttuu pohja. Heideggerin ajattelu sisältää nerokkaita tieto-opillisia, fenomenologisia ja esteettisiä huomioita, mutta se ei sisällä minkäänlaista etiikkaa eikä siitä voida johtaa etiikkaa. Hän keskittyy kokonaan "olemisen ajatteluun" ja sivuuttaa kuvailevan, arvottavan tai selittävän "käyttäytymisen ajattelun". 
	
Niinpä Heideggerin dekonstruktiivista hermeneutiikkaa on kritisoitu eettisen näkemyksen puutteesta. Steinerin mukaan Heideggerin valtavasta kirjallisesta jäämistöstä puuttuu kokonaan yksi tietty käsite: pahan käsite (paitsi sikäli kuin luonnon pilaamista voidaan pitää jonakin erittäin kielteisenä). Heidegger pyrkii elämään hyvän ja pahan tuolla puolen, ilman hyvän ja pahan kategorioita. Juuri tämä rampautti hänen ihmisyytensä. Siksi hän ei koskaan pystynyt käsittelemään natsismin ja tuhoamisleirien ongelmaa eikä omaa osuuttaan natsipuolueen jäsenenä ja Hitlerin ihailijana.<ref>Steiner 1997: 24, 30-31</ref>