Muokataan osiota sivusta Indoktrinaation seurauskriteeri

== Kriittisen avoimuuden ihanne ==

Jotta saataisiin tarkempi kuva indoktrinaation seurausten moraalisesta ja tiedollisesta ongelmallisuudesta, on mielekästä tarkastella lähemmin kriittisen avoimuuden ihannetta. Vaikka kriittisen avoimuuden ihanne on keskeinen humanistisessa kasvatusnäkemyksessä, ei sen merkitystä ole useinkaan tarkasti analysoitu. Huolimatta käsitteeseen viime aikoina kohdistetusta filosofisesta kiinnostuksesta ei sen merkityksestä ole päästy yksimielisyyteen (Siegel 1988: 5).  Kasvatusfilosofisessa kirjallisuudessa on esitetty ainakin viisi ehtoa kriittiselle avoimuudelle (Thiessen 1993: 146-149). Käänteisesti ymmärrettynä ne puolestaan määrittelevät indoktrinaation seurauksena olevaa ajattelun ja asenteiden lukkiutumista: indoktrinaatiosta seuraa, että ihmiseltä puuttuu kriittiseen avoimuuteen kuuluvia ominaisuuksia. Ajattelua pidetään kriittisenä ainoastaan, jos se täyttää seuraavat ehdot: uskomusehto, tiedolliset ehdot, totuusehdot, menetelmälliset ehdot ja asenne-ehdot.  

=== Uskomusehto ===

Uskomusehdon mukaan kriittisesti avoin ihminen uskoo ainoastaan perustellut käsitykset, jotka kestävät kriittisen tarkastelun. Kriittisesti avoimelle mielelle on ominaista asiaankuuluvien tosiasioiden ja järkisyiden huomioon ottaminen. Avoimuus tosiasioille ja järkisyille edistää perusteltujen uskomusten muodostamista, omaksutun käsityksen vastaisten näkökohtien huomioon ottamista ja siten virheellisten käsitysten korjaamista. Jos joku ei ole avoin omaksumansa käsityksen vastaisille perusteluille, häneltä jää helposti jokin olennainen huomiotta ja hän saattaa päätyä käsitykseen, jonka tarkemmin harkittuaan olisi hylännyt. Siksi kriittisen avoimuuden ihanteessa on keskeistä toisaalta vakaumus ihmisen erehtyväisyydestä, toisaalta vakaumus inhimillisen järjen mahdollisuuksista korjata erehdyksiä ja päätyä perusteltuihin käsityksiin asioista. Kriittisen avoimuuden vastakohdaksi ajatellaan tavallisesti se, että ihminen päätyy johonkin käsitykseen riippumatta tosiasioista ja todistusaineistosta.
	
Tämä kaksinaisuus kriittisen avoimuuden ihanteessa ─ erehtyväisyyden ja järjen mahdollisuuksien samanaikainen korostus ─ on keskeinen syy siihen, että nykyinen indoktrinaatiokeskustelu ei ole päässyt yksimielisyyteen siitä, voiko kriittisesti avoin ihminen täyttää uskomusehdon: ei olla yksimielisiä siitä, onko kriittisen avoimuuden kanssa yhteensopivaa se, että ihminen on vakuuttunut joidenkin käsitysten pätevyydestä. Erään ehdotuksen mukaan kriittinen avoimuus merkitsee sitä, että ihminen suhtautuu epäilevästi kaikkeen eikä pidä mistään uskomuksestaan lujasti kiinni. Tämän käsityksen mukaan kriittinen avoimuus merkitsee neutraalia asennetta, jossa ihminen ei pitäydy mihinkään käsitykseen (Gardner 1988: 93.) Tämän käsityksen perusteluna on, että kriittisesti avoin ihminen joutuu koko ajan olemaan avoin sille mahdollisuudelle, että häneltä on jäänyt jokin asiaankuuluva järkisyy tai tosiasia huomaamatta tai että hän on tehnyt jonkin päättelyvirheen. Hän ei siis voi koskaan olla varma, että hänen omaksumansa käsitys on oikea. Koska hän säilyttää tietyn epävarmuuden ja avoimuuden kaikkien uskomustensa suhteen, hänen ei koskaan voi sanan varsinaisessa mielessä sanoa uskovan mitään tai olevan vakuuttunut mistään. Indoktrinoitu yksilö eroaa siis tämän näkemyksen mukaan kriittisesti avoimesta ihmisestä sikäli, että hänet on saatu vakuuttuneeksi jonkin käsityksen pätevyydestä niin, ettei hän enää epäile sitä.  
	
Joel Feinberg pitää kuitenkin tätä luonnehdintaa ongelmallisena. Hänen mielestään kriittinen avoimuus ei merkitse sitä, että "jokainen vakaumus tai uskomus tutkitaan uudestaan joka kerran kun se nousee esille ikään kuin aikaisemmat todistukset eivät merkitsisi mitään" (Feinberg 1973: 166). G. K. Chestertonin (1937: 223-224) mukaan avoimuus ei merkitse sitä, että ihminen ei koskaan muodosta vakaumuksia. Päinvastoin, mielen avaamisen tarkoituksena on tehdä mahdolliseksi sen kiinnittäminen johonkin luotettavaan ja kestävään. Kriittinen avoimuus ei ole itsetarkoitus, vaan väline totuuden löytämisessä. Jos tämä perimmäinen tarkoitus unohdetaan, luodaan ihanne, joka on kadottanut mielekkyytensä. 
	
Käytännön toiminta edellyttää tosien ja epätosien uskomusten erottamista toisistaan. On mahdotonta suunnitella tai tehdä mitään, jos kaikki on epäilyksenalaista. Käytännössä joudutaan tekemään ero niiden käsitysten välillä, joiden katsotaan olevan hyvin perusteltuja, ja niiden joiden katsotaan olevan epäilyksenalaisia. Jos kaikki on yhtä epäilyksenalaista, silloin ei voida toimia, koska ei voida tietää mitään eikä edistyä tiedollisesti. Kriittisen avoimuuden tarkoituksena ei ole jättää ihmistä pysyvästi tilanteeseen, jossa hän epäilee kaikkea yhtä vahvasti. Tarkoituksena lienee ennemminkin päästä tilanteeseen, jossa pystytään tekemään ero pätevien ja epäpätevien, tosien ja epätosien uskomusten välillä.
 	
Kriittinen avoimuus merkitsee siis pikemminkin valmiutta arvioida ja koetella uskomuksia kuin olla uskomatta mitään. Jos jokin uskomus osoittautuu kriittisesssä tarkastelussa päteväksi, siihen uskominen on yhteensopivaa kriittisen avoimuuden ihanteen kanssa. Kieltäytyminen uskomasta käsitykseen, joka on kriittisessä tarkastelussa osoittautunut päteväksi, merkitsee todistusaineiston sivuuttamista tai kieltämistä. 
	
Ei siis ole mielekästä määritellä kriittistä avoimuutta asenteeksi, jossa ihminen ei ole vakuuttunut mistään ja jossa hän koko ajan epäilee kaikkea. On mielekkäämpää määritellä kriittinen avoimuus asenteeksi, jossa ihminen koettelee ja arvioi uskomusten pätevyyttä ja muodostaa vakaumuksensa tällaisen kriittisen arvion pohjalta. Kriittisesti avoin ihminen täyttää siten uskomusehdon: hän muodostaa uskomuksensa perustellusti kriittisen tarkastelun pohjalta. Hänellä voi olla vahvoja vakaumuksia, käsityksiä, jotka ovat kestäneet toistuvan koettelun.