Muokataan osiota sivusta Dietrich von Hildebrand

== Ajattelu ==

=== Realistinen fenomenologia ===
 
Realistisen fenomenologian edustajana Hildebrand uskoo, että ihmisellä on tietoa arvoista. Yksi Hildebrandin ajattelun keskeisestä teemoista on rakkauden merkitys arvokokemuksena, joka avaa uusia tiedollisia mahdollisuuksia. Arvotietoinen rakkaus näkee rakastamansa persoonan myönteisen arvo-olemuksen ja hänen kehityspotentiaalinsa. 

=== Kritiikki vallitsevaa seksuaalikasvatusta vastaan ===

Realistisen fenomenologian pohjalta Hildebrand arvostelee aikamme vallitsevaa seksuaalikasvatusta, joka rakentuu paljolti Alfred C. Kinseyn ja hänen tutkimusryhmänsä materialistisille oletuksille. Hildebrandin mukaan seksuaalisuuden luonne vääristyy, jos se erotetaan arvotietoisesta rakkaudesta. 

”Niin sanottu seksuaalikasvatus, jossa seksuaalisuus esitetään pelkästään biologisena viettinä ja jossa painotetaan anatomisia ja fysiologisia prosesseja henkisen ja hengellisen merkityksen kustannuksella, vääristää seksuaalisuuden luonteen ja epäonnistuu sen aidon syvällisen luonteen kuvaamisessa.” (2001) 

Rakkaus antaa ihmiselle kyvyn kokea ainutlaatuista läheisyyttä, jota seksuaalisuhteen on tarkoitus tuoda avioliitolle ominaiseen peruuttamattomaan itsensä antamiseen. Seksuaalisuuden aito luonne avautuu vain osana uskollisuuteen sitoutunutta rakkaussuhdetta: uskollisuus on perusta luottamukselle, läheisyydelle, puolison syvälliselle tuntemukselle ja suhteen pysyvyydelle.

Seksuaalisen informaation tarjoaminen luonnontieteellisen neutraalissa viitekehyksessä pelkistää seksuaalisuuden biologiseen perustaansa, mikä peittää näkyvistä seksuaalisuuden henkilökohtaisen, yksilöllisen ja intiimin luonteen ja sen yhteyden rakkauden valaisemaan arvokokemukseen. Ihminen, joka pitää seksuaalisuutta moraalisesti neutraalina ja seksuaaliyhdyntää syömisen kaltaisena terveen vietin normaalina tyydyttämisenä, on Hildebrandin mukaan kykenemätön ymmärtämään seksuaaliyhteyden merkitystä syvän aviollisen rakkauden täyttymyksenä. ”Hän on kadottanut yhteyden syvään onneen, jonka seksuaalisuuden on tarkoitus antaa ihmiselle.”

”Niin kauan kuin seksuaalisuus nähdään pelkkänä viettinä ja se asetetaan samalle tasolle nälän ja janon kanssa, ihminen jää sokeaksi seksuaalisuuden aidolle luonteelle. Kinseyn raportin lukeminen tai seksuaalisuuden fysiologian tutkiminen ei auta ymmärtämään seksuaalisuuden todellista luonnetta ja merkitystä.” (Hildebrand 1966: 8) 

Rakkauden puute tylsistyttää ihmisen moraalista näkökykyän ja hänen persoonaansa. ”Ihmiset, joilta puuttuu taju intiimiyden erityisluonteesta, ovat karkeita, pinnallisia ja pitkästyttäviä persoonia.”

Seksuaalisuus saa aidon merkityksensä vain puolisoiden välisessä ainutlaatuisessa ja elinikäisessä rakkaudessa, joka perustuu kokonaisvaltaiseen ja peruuttamattomaan itsensä antamiseen. Seksuaalisuudessa ruumis ja sielu kohtaavat ainutlaatuisella tavalla ja seksuaalisuhteessa ihminen avautuu toiselle ihmiselle ja paljastaa oman persoonansa syvimmät salaisuudet. ”Seksuaaliaktin sielu on sen kyvyssä saada aikaan henkilökohtainen, persoonallinen yhteys puolison kanssa.” Tällainen rakkaus on syvällistä ja ”sisältää suuren onnen mahdollisuuden”. (2001)

Koulujen biologisesti pelkistävä seksuaaliopetus ei köyhdytä ja arkipäiväistä pelkästään nuorten seksuaalista kokemusta vaan heikentää heidän kykyään tiedostaa todellisuuden monisyistä kauneutta, poeettisuutta ja syvyyttä yleisemminkin. ”Tällainen seksuaalikasvatus on rikos nuorten sielua kohtaan. Pakottaessaan heidät omaksumaan laboratorionäkökulman se tuomitsee heidät loputtomaan yksitoikkoisuuteen.” (2001) Se köyhdyttää heidän sielunelämänsä yksiulotteiseksi ja pinnalliseksi.

Hildebrandin mukaan ongelmallista ei ole pelkästään kouluissa tarjottavan seksuaaliopetuksen pelkistävä ja neutralisoiva luonne, vaan myös seksuaalisuuden henkilökohtaisen luonteen vääristyminen, kun seksuaalisuudesta tehdään julkinen asia sen sijaan, että seksuaalikasvatus annettaisiin yksityisesti vanhempien ja lasten välisissä keskusteluissa.

Vallitsevan seksuaalikasvatuksen materialistisesti pelkistävä ei-moraalisuus on Hildebrandin mukaan pahempaa kuin moraalittomuus. Moraaliton ihminen voi katua lankeemustaan ja kääntyä takaisin rakkauden valaisemaan arvotietoisuuteen. Sen sijaan ei-moraalinen ihminen on harhautunut elämän harmaalle reuna-alueelle, josta puuttuvat kokonaan moraaliset tienviitat, Näin ollen hänellä ole mitään tapaa löytää tietä takaisin rakkauteen toimiessaan moraalittomasti.

Moraalisesti langennut ihminen, joka on tietoinen lankeemuksestaan, liikkuu vielä totuuden piirissä: hän myöntää moraalin perimmäisen merkityksen, vaikka hän hetkellisesti harhautuisikin. Hän liikkuu aitojen arvojen täyttämässä maailmankaikkeudessa. Hänen tilanteensa voi olla traaginen. 

Mutta se, joka halventaa seksuaalisuuden salaisuuden tehden siitä pelkän ruumiillisen vietin harmitonta tyydytystä, on sammuttanut moraalisen valon tavassaan katsoa maailmaa. Hän liikkuu yksitoikkoisessa ja vääristyneessä maailmassa, josta puuttuu syvällisyys, jännitys, viehätys ja suuruus. Hän on toivottoman yksitoikkoisuuden ympäröimä, koska hän on sulkenut silmänsä siltä moraaliselta valolta, hyvän ja pahan jännitteeltä, joka ylevöittää ja laajentaa ihmiselämää yli sen ajallisten ja maallisten rajojen.<!-- <ref>{{cite book |last=Hildebrand|first=Dietrich von|title=Der verwüstete Weinberg|year=1973|publisher=Habbel|location=Regensburg|language=German}}</ref> -->