Muokataan osiota sivusta Seksuaalivallankumous: perheen ja kulttuurin romahdus (kirja)

== Ote kirjan johdannosta ==

Tämän teoksen tarkoituksena on analysoida yhteiskuntaelämän keskeistä paradoksia: kun yksilön vapaus korotetaan ylimmäksi arvoksi, seurauksena on perheen ja yhteiskunnan hajoamisprosessi, jonka lopputuloksena yksilön vapaus kaventuu. 

Seksuaalisen vapauden ja valtion keskitetyn kontrollin ajatellaan usein olevan toistensa vastakohtia. Todellisuudessa ne saattavat olla toistensa edellytyksiä, kuten Aldous Huxley kirjoittaa vuonna 1932 esipuheessa kirjaansa Uusi uljas maailma: 

{{lainaus|Poliittisen ja taloudellisen vapauden vähetessä on seksuaalisella vapaudella taipumusta vastaavasti kasvaa. Ja diktaattori −− tekee viisaasti rohkaistessaan tätä vapautta. Huumausaineiden tuottamat valveunet, elokuvat ja radiolähetykset yhtyneinä seksuaaliseen vapauteen helpottavat orjuutta, joka on alaisten kohtalona. Kun ottaa huomioon kaiken tämän, näyttää Utopia olevan paljon lähempänä kuin kukaan pari vuosikymmentä sitten osasi edes kuvitella. Sen vuoksi sijoitinkin Utopian kuuden vuosisadan päähän. Nykyisin tuntuu siltä, että tuollainen kauhutilanne odottaa meitä jo yhden ainoan vuosisadan kuluttua −−.|Huxley<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Huxley, Aldous | Nimeke = Uusi uljas maailma | Julkaisija = Tammi | Vuosi = 2012 | Sivu = 15-16 }}</ref>}}

Seksuaalisen vapauden kulttuuri heikentää sen piirissä kasvavien ihmisten kykyä hallita viettiyllykkeitään. Viettien valtaan antautuminen kuitenkin vie pohjaa puolisouskollisuudelta ja rikkoo perhe-elämän eheyden. Perheyhteyden rikkoutuessa kehittyy monia henkilökohtaisia ja yhteiskunnallisia ongelmia. Näin syntyneitä ongelmia pyritään ratkaisemaan keskitetyillä yhteiskunnallisilla toimenpiteillä, jotka lisäävät valtion valtaa ja vähentävät yksilön vapautta. Lisääntyvä vallan keskittyminen puolestaan johtaa vallan väärinkäyttöön.

Vapaan yhteiskunnan edellytyksenä on perhekeskeinen kulttuuri, joka tukee sekä aikuisten että lasten moraalista kehitystä. Vapaat instituutiot edellyttävät yksilöä, joka hallitsee itseään eettisesti. Itsehallinnan kyky ei ole synnynnäinen, vaan se kehittyy lasten saadessa henkilökohtaista ohjausta rakastavassa perheessä. Perheinstituution hajotessa nuorison häiriökäyttäytyminen ja nuorisorikollisuus kasvavat. Yhteiskuntamoraalin heikentyessä keskitettyjä valvontajärjestelmiä täytyy kehittää ja valtion viranomaisten valtaa kasvattaa. Ongelmien kasautuessa yhteiskunta ei enää pysty hallitsemaan niitä asettamatta lisärajoituksia kansalaisten vapaudelle. Kärjistetysti voimme sanoa, että ilman rakastavia perheitä yhteiskunta ajautuu kohti poliisivaltiota, joka lisääntyvästi kontrolloi yksilön toimintaa.

=== Kaksi kilpailevaa teoriaa ===

Mitä sitten seksuaalisella vapaudella tarkoitetaan? Äärimmilleen vietynä seksuaalinen vapaus ilmenee panseksuaalisesti estottomassa ihmisessä, joka elää seksuaalisuhteissa kaiken ikäisten ja eri sukupuolta olevien ihmisten ja tarpeen tullen jopa eri eläinlajeja edustavien kumppanien kanssa. Ihmisen onni perustuu orgasmien helppoon saatavuuteen ja seksuaaliseen vaihteluun.

Seksuaalisen vapauden ajatellaan johtavan estottomien, suvaitsevaisten ja onnellisten ihmisten kehittymiseen ja syrjinnän häviämiseen. Tällainen ihminen on vapaa ennakkoluuloista, syrjivistä asenteista, homofobiasta, insestifobiasta ja jopa lajifobiasta (kammosta ihmisten ja eläinten välisiä seksuaalisuhteita kohtaan). 

Seksuaalisen vapauden enemmän tai vähemmän johdonmukaisista puolustajista ovat tässä kirjassa esillä '''Markiisi de Sade''', '''Friedrich Engels''', '''Sigmund Freud''', '''Ruth Benedict''', '''Margaret Mead''', '''[[Alfred Kinsey]]''', '''Wilhelm Reich''' ja kulttuurimarxilaiset. Aikamme seksuaalikasvatus rakentuu paljolti tämän näkemyksen varaan, koska sitä ovat ratkaisevasti muokanneet Kinseyn opetuslapset kuten '''Mary Calderone''' ja '''Wardell Pomeroy'''.

Panseksuaalisuudelle vastakkainen näkemys ymmärtää seksuaalisuuden voimaksi, joka lujittaa naisen ja miehen moraaliseen sitoumukseen perustuvaa rakkaussuhdetta avioliitossa ja luo pohjan äidin, isän ja lapsen erottamattomalle yhteydelle perheessä. Yksiavioisen kulttuurin ihanteena on naisen ja miehen solmima elinikäinen ja puolisouskollinen avioliitto: avioliittolupaus sisältää ehdottoman moraalisen velvoitteen. Ihminen löytää onnen eläessään eettisen perusolemuksensa mukaisesti ja kohdellessaan toista itseisarvoisena olentona eikä pelkkänä oman nautintonsa välineenä.

Tämän näkemyksen mukaan seksuaalisen vapauden kulttuuri johtaa perheen hajoamiseen ja lasten syrjäytymiseen. Lasten elinehtojen heikentäminen johtaa korkeakulttuurin murenemiseen. Tämän näkemyksen edustajista ovat tässä kirjassa esillä '''J. D. Unwin''', '''Pitirim Sorokin''', '''Carle Zimmerman''', '''[[Dietrich von Hildebrand]]''', '''[[Roger Scruton]]''', '''David Popenoe''' ja '''W. Bradford Wilcox'''.

Näiden kahden kilpailevan näkemyksen taustalla vaikuttaa kaksi erilaista käsitystä ihmisen suhteesta luontoon. Panseksuaalisen vapausaatteen taustalla vaikuttaa gnostilaisperäinen ajatus luonnon rakenteiden kuten sukupuolieron ja sen varaan rakentuvan avioliiton kahlitsevuudesta, josta ihmishenki voi vapautua estottoman vapauden, avoimuuden ja suvaitsevuuden avulla.

Heideggerin ja Bultmannin oppilaan, juutalaisen filosofin '''Hans Jonaksen''' (2001) mukaan modernin eksistentialismin ja nihilismin perustana oleva ihmisen vapauden ja luonnon vastakkainasettelu on sukua muinaisen gnostilaisuuden vastaavalle vastakkainasettelulle: luonnon rakenteet kuten sukupuoliero ja sen varaan rakentuva avioliitto ovat ihmishengen vapaudelle vieraita ja jopa vihamielisiä elementtejä.

Gnostilaisen libertinismin (moraalisäännöistä vapautumiseen pyrkivän gnostilaisen suuntauksen) mukaan moraaliset käskyt ovat yksi muoto ihmiselle vihamielisen luonnon tyranniaa. Siksi henkistynyt ihminen on vapaa seksuaalielämän rajoituksista. Hänelle kaikki on sallittua, koska ihmishenki ei tahraudu ruumiillisten tekojensa kautta. Tietoisesti rikkomalla moraalinormeja henkistynyt yksilö vapautuu maailmaa hallitsevista laeista, jotka kahlitsevat ihmisen henkisyyden kehitystä.

Gnostilaisuudessa kiteytyivät hellenistisen synkretismin ydinperiaatteet (ihmishengen ja luonnon vastakkainasettelu, anti-kosminen lakien ja normien halveksunta, eliitin tiedon pelastava voima), jotka ovat eri muodoissaan vaikuttaneet länsimaiseen ajatteluun. Samalla kun Aleksanteri Suuren valloitukset ulottivat kreikkalaisen kulttuurin vaikutuksen Intiaan, ne kehittivät itämaisten uskontojen kykyä ilmaista perusajatuksensa loogisesti. Ajanlaskumme alkuun mennessä itämaiset uskonnot ja mytologiat olivat saaneet hallitsevan aseman Rooman valtakunnan uskonnollisessa synkretismissä.

Gnostilaisuus vaikuttaa aikamme kulttuuriin uudenlaisessa ilmiasussa. Gnostilainen luonnon ja ihmishengen vastakkainasettelu konkretisoituu transihmisen korottamisessa aikamme marttyyriksi ja pyhimykseksi. Transihminen on sidottu vääränlaiseen ja hänen henkiselle minuudelleen vihamieliseen ruumiiseen, jonka vallasta hän vapautuu henkisen valaistumisensa ja moraalisen rohkeutensa avulla. Transihmisen ympärille rakennettu kultti ilmentää gnostilaista pyrkimystä vapauttaa ihmishenki hänelle sopimattoman ruumiin kahleista.

Sukupuolieroon perustuva yksiavioisuutta korostava näkemys sen sijaan olettaa, että luonto tukee ihmisen hyvinvointia ja että luonnon rakenteiden kuten sukupuolieron ja avioliiton rakenteiden kunnioittaminen on edellytys ihmisen vapaudelle. Tälle näkemykselle antaa johdonmukaisen perustan juutalais-kristillinen luomisnäkemys, jonka mukaan hyvä Jumala on luonut ihmisen kuvakseen osaksi luontoa, joka ilmentää Luojan hyvyyttä ja viisautta. Yleisemmällä tasolla tähän näkemykseen ovat sitoutuneet kaikki maailmankatsomukset, jotka ymmärtävät maailmankaikkeuden älykkäästi suunnitelluksi kokonaisuudeksi, jossa ihmisellä on oman luontonsa säätelemä paikka. Riistäytyessään irti luontonsa säätelemästä elämänjärjestyksestä ihminen ei saavuta vapautta vaan rikkoo itsensä, ihmissuhteensa ja koko yhteiskuntansa.

Nämä kaksi lähestymistapaa sisältävät erilaisen näkemyksen normatiivisuudesta. Yksiavioinen näkemys ilmentää heteronormatiivisuutta, jonka mukaan seksuaalisen rakkauden tarkoitus toteutuu naisen ja miehen välisessä elinikäisessä ja puolisouskollisessa avioliitossa. Panseksuaalinen näkemys sen sijaan puolustaa niin sanottua pervonormatiivisuutta (queer normativity), joka pyrkii murtamaan sukupuolieroon ja puolisouskollisuuteen perustuvan avioliittoinstituution rikkomalla seksuaalinormeja ja tasoittamalla tietä panseksuaaliseen vapauteen.

=== Perheen historia toistaa itseään ===

Ranskan suuri vallankumous ja bolševistinen vallankumous Venäjällä ovat esimerkkejä yhteiskunnallisista murrosvaiheista, joissa ylioptimistinen edistysusko johti aluksi seksuaalisen vapauden lisäämiseen perhe-elämän kustannuksella. Seurauksena ei kuitenkaan ollut onnen ja hyvinvoinnin aikakausi vaan perheen hajoamisen aiheuttamia yhteiskunnallisia ongelmia. Ongelmien ratkaisuksi valtion valtaa kasvatettiin. Totalitarismin kehitystä edelsi luopuminen ehdottomista perhearvoista.

Vallankumouksellisia kehityskulkuja voidaan verrata paljon hitaampiin vastaaviin kehityskulkuihin antiikin Kreikassa ja Roomassa ja myöhemmin Euroopassa. Näissä historiallisissa kehityskuluissa ilmenee yhteiskunnan vapauden, tasapainon ja hyvinvoinnin riippuvuus perheen eheydestä ja hyvinvoinnista.

Perheinstituution heikentyessä antiikin Rooman tasavalta ajautui sisäisiin levottomuuksiin ja sekasortoon, mitkä johtivat vallan keskittymiseen ja keisarinvaltaan. Perheinstituution hajotessa eli atomisoituessa yhteiskunnan elinvoimaisuus heikkeni eikä Rooma lopulta pystynyt puolustautumaan germaanisten heimojen painetta vastaan, jotka olivat elinvoimaisempia vahvemman perhekulttuurinsa takia. Nämä prosessit johtivat Rooman valtakunnan hajoamiseen. 

Omana aikanamme on toteutumassa sama prosessi, joka etenee seksuaalisen vapauden kautta perheen hajoamiseen, lasten pahoinvointiin, yhteiskunnallisten ongelmien kasvuun, köyhien ja rikkaiden välisen kuilun syvenemiseen, vallan väärinkäyttöön ja totalitarismiin.