Muokataan osiota sivusta Konstruktivistinen ontologia

== Putnamin konstruktivistinen ontologia ==

Yhdysvaltalaisen filosofin Hilary Putnamin ajattelu tarjoaa esimerkin konstruktivistisesta ontologiasta. Hän väittää, että ihminen ei voi tietää mitään siitä, millainen maailma on itsessään, vaan ainoastaan siitä, miten maailma ilmenee ihmiselle. Konstruktivistinen ontologia olettaa, että maailman esineet ja oliot ovat osittain ihmisen luomusta:

{{sitaatti|"Objektit" eivät ole olemassa käsitejärjestelmistä riippumatta. Me jaamme maailman objekteihin, kun otamme käyttöön jonkin kuvausjärjestelmän. Koska objektit ja merkit ovat samalla tavalla kuvausjärjestelmälle sisäisiä, on mahdollista sanoa, mikä vastaa mitäkin.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Putnam, Hilary | Nimeke = Reason, Truth and History | Julkaisija = Cambridge: Cambridge university Press | Vuosi = 1981 | Sivu = 52 }}; suomennos Lammenranta 1993: 59</ref>}}

Teoksessaan '''Representation and Reality'''<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Putnam, Hilary | Nimeke = Representation and Reality | Julkaisija = Cambridge, Mass.: MIT Press | Vuosi = 1989 | Sivu = 110 }}</ref> Putnam antaa esimerkin siitä, mitä hän tällä tarkoittaa. Hän vie vieraan huoneeseen, jossa ei ole mitään muuta kuin tuoli, pöytä ja pöydän päällä oleva lamppu, muistivihko ja kynä. Hän kysyy vieraaltaan: "Montako esinettä on huoneessa?" Oletetaan, että vieras vastaa: "Huoneessa on viisi esinettä: tuoli, pöytä, lamppu, muistivihko ja kynä." Tämä vastaus ei ole niin itsestäänselvästi oikea kuin tavallisesti ajateltaisiin. Jos pöytä ja sillä olevat esineet lasketaan kaikki yhdeksi kokonaiseksi esineeksi, huoneessa olisi vain kaksi esinettä. Tai jos pöytä, tuoli ja pöydällä olevat esineet lasketaan kaikki yhdeksi kokonaisuudeksi, huoneessa olisi vain yksi esine. Jos jokainen muistivihkon sivu, kynän osa, pöydän ja tuolin jalat ja levyt lasketaan kukin erilliseksi esineeksi, huoneessa olisi ehkä satoja esineitä. Lisäksi kaikki esineet voidaan yhdistellä toistensa kanssa. Vierailijan nenä ja pöydällä oleva kynä voidaan ajatella yhdeksi kokonaisuudeksi. Vierailijan silmät ja lamppu voidaan laskea yhdeksi kokonaisuudeksi ja näin loputtomasti. On olemassa lukemattomia erilaisia tapoja jakaa huoneen koostumus erilaisiksi esineiksi. Putnamin mielestä ei ole mahdollista perustellusti väittää, että jokin tietty tapa olisi ehdottomasti oikeampi tai parempi kuin jokin toinen.

[[William Alston]]<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Alston, William | Nimeke = A Realist Conception of Truth | Julkaisija = Ithaca: Cornell University Press | Vuosi = 1996 | Sivu = 163 ss. }}</ref> kuitenkin huomauttaa, ettei Putnamin tarjoama esimerkki riitä perusteluksi konstruktivistiselle ontologialle. Riippumatta erilaisista tavoista yhdistellä esineitä toistensa kanssa on kuitenkin olemassa perusesineiden joukko, josta ollaan yksimielisiä. Erimielisiä ollaan vain siitä, voidaanko erilaisten esineiden yhdistelmät myös laskea esineiksi vai ei. Tällä kiistalla ei käytännössä ole suurta merkitystä, jos ollaan yhtä mieltä huoneen perustavasta esineistöstä eikä sitä voida käyttää perustana väitteelle, että todellisuus voitaisiin jakaa esineisiin useilla toistensa kanssa yhteensopimattomilla tavoilla, jotka kaikki olisivat samanarvoisia. 

Putnamilla on kuitenkin muita ja parempia esimerkkejä konstruktivistisen ontologian perusteluksi. Ajatellaan vaikkapa, miten esineet ja ilmiöt ilmenevät normaaleissa havainnoissamme ja miten ne kuvataan tieteellisesti. Normaali havaintomme pöydästä ei sisällä tietoa pöydän molekyylirakenteesta. Näidenkään kahden kuvauksen ei kuitenkaan tarvitse olla ristiriidassa toistensa kanssa, vaan ne voidaan ymmärtää toisiaan täydentäviksi. Tavallinen havaintokuva pöydästä ei ole ristiriidassa pöydän molekyylirakennetta koskevan tieteellisen kuvauksen kanssa. 

Paljon vaikeammaksi ongelma muuttuu, jos aletaan verrata toisiinsa erilaisia ontologisia teorioita ja niiden erilaisia kuvauksia maailmasta. Perinteisen aristotelisen ontologian mukaan maailma koostuu esineistä ja ilmiöistä, joilla on pysyvä identiteetti ja pysyvä rakenne. Englantilainen matemaatikko ja filosofi Alfred North Whitehead (1861-1947) puolusti aivan erilaista ontologiaa, jonka mukaan maailma koostuu tapahtumista ja prosesseista, ei esineistä ja olioista, joilla on pysyvä identiteetti ja rakenne. Aristotelisen ontologian mukaan on olemassa jäniksiä, jotka ovat tietyn kokoisia ja painoisia ja jotka juoksevat metsissä. Whiteheadin mukaan on olemassa vain tietynlaisia tapahtumia, joita voidaan kutsua vaikka jänis-tapahtumiksi. Nämä jänis-tapahtumat eivät ole tietyn kokoisia tai painoisia eivätkä juoksentele metsissä.

Putnamin argumenttina on, ettei meillä ole objektiivista tapaa ratkaista erilaisten ontologisten käsitysten paremmuutta. Me valitsemme oman ontologisen käsityksemme enemmän omien taipumustemme ja mieltymystemme perusteella kuin pätevien perustelujen pohjalta. Alston kuitenkin huomauttaa tähän, ettei ontologisista erimielisyyksistä voida päätellä, etteikö ontologista totuutta voitaisi periaatteessa tietää. Yksimielisyyden puute ei todista, etteikö olisi olemassa riittäviä perusteita pitää jotakin tiettyä näkemystä muita parempana. Perustelujen arviointi edellyttää kehittynyttä päättelykykyä ja kypsyyttä. Lisäksi se vaatii rehellisyyttä ja valmiutta todellisuuden kohtaamiseen sellaisena kuin se on. Totuus voi olla ihmisten tavoitettavissa ja ymmärrettävissä, mutta he eivät ehkä halua nähdä sitä.

Konstruktivistisen ontologian suurimpana ongelmana on, että se näyttäisi olevan ristiriidassa tavallisen kokemuksemme kanssa. Me oletamme tavallisesti, että maailman koostumus ei riipu meistä vaan sen esineet ja oliot ovat meistä riippumattomia. Koska konstruktivistisen ontologian puolesta esitetyt argumentit eivät ole vakuuttavia, ei ole syytä luopua tästä tavallisen kokemuksen perusvakaumuksesta. Niinpä meillä ei ole riittäviä perusteita omaksua konstruktivistista ontologiaa. Maailman koostumus ei riipu siitä, millaisia käsitteitä ihminen siitä muodostaa. Ihmisten käsitteellisten rakennelmien totuus riippuu siitä, vastaako se todellisuutta.