Muokataan osiota sivusta Konstruktivistinen hermeneutiikka

== Ei-realistinen hermeneutiikka ==
	
Toiseksi ei-realistisuus merkitsee sitä, että teksti ei viittaa mihinkään itsensä ulkopuoliseen todellisuuteen. Ihminen ei koskaan pääse kosketuksiin itse todellisuuden kanssa, koska hän näkee todellisuuden aina kielen ja käsitteiden läpi. Ihmisen kokemuksessa välittyvä todellisuus on vain tekstien läpi nähtyä ja tulkittua todellisuutta, koska ihminen hahmottaa todellisuutta vain kielellisten erottelujen pohjalta.
	
Ratkaiseva merkitys ei-realistisen hermeneutiikan kehityksessä oli sveitsiläisen kielitieteilijän Ferdinand de Saussuren (1857-1913) vuosina 1907-1911 pitämillä kielitieteen luennoilla Genevessä. Hän ei koskaan kirjoittanut ajatuksiaan kirjaksi, mutta hänen oppilaansa ja työtoverinsa julkaisivat aineiston nimellä Cours de linguistique générale (1916). Saussuren teoria aiheutti käänteen kielitieteessä. Kun kieltä oli aiemmin pidetty todellisuuden suorana heijastumana, nyt erilaisten todellisuuskäsitysten ajateltiin perustuvan erilaisiin tapoihin käyttää kieltä. Todellisuus ei heijastu inhimillisessä kielessä, vaan ihmisten erilaiset todellisuuskäsitykset perustuvat kielen keinotekoisiin erotteluihin. 
	
Saussurea kiinnosti erityisesti kielijärjestelmä. Hän piti sanoja merkkeinä, jotka eivät viittaa todellisuuteen vaan ihmisten niille antamaan sisältöön. Merkki koostuu kahdesta osasta. Toisaalta sillä on äänteistä tai kirjaimista koostuva asu, 'merkitsijä'. Toisaalta sillä on asiasisältö tai merkitys, 'merkitty'. Merkitsijän suhde sisältöön on sopimuksenvarainen. Niinpä käsitteet eivät eri kielissä vastaa toisiaan. Esimerkiksi ranskan kielen kaksi jokea tarkoittavaa sanaa fleuve ja riviére eroavat merkityksiltään toisistaan siten, että edellinen laskee mereen ja jälkimmäinen ei. Englannin river ja stream puolestaan eroavat toisistaan kokonsa puolesta. Kielen järjestelmässä olennaista on se, miten merkit eroavat toisistaan. Eri kielissä erot määritellään eri tavoin. Welshin kielen sinistä vastaava sana sisältää joitakin sävyjä, jotka suomen kielessä luettaisiin vihreän ja harmaan piiriin kuuluviksi. Welshin kielen käyttäjä hahmottaa siksi värit eri tavoin kuin suomenkielinen. Kielen suorittamat erottelut muodostavat hänen ajatuskehikkonsa, mikä rajoittaa hänen mahdollisuuksiaan ilmaista omia ajatuksiaan.
	
Saussuren teoriaa on tulkittu siten, että kieli ei tarjoa meille välinettä, jonka avulla pääsisimme kosketuksiin todellisuuden kanssa. Roland Barthesin (1915-1980) mukaan merkitykset eivät palaudu todellisuuteen vaan kielijärjestelmään. Jacques Derridan mukaan kielen merkit ja ilmaisut eivät anna meille viitteitä todellisuuden luonteesta. Luonnon kokemuksessamme saama järjestys on seurausta kulttuurisesta muokkauksesta. Kokemuksemme pohjana olevat merkitykselliset erottelut eivät heijastele luonnon järjestystä vaan kulttuurin ja kielen luomaa järjestystä. Kun erotamme yhden lintulajin toisesta, linnut muista eläimistä ja eläimet kasveista, ilmaisemme oman kielemme ja kulttuurimme tapaa hahmottaa maailmaa. Kieli perustuu mielivaltaisiin erotteluihin, jotka eivät vastaa todellisuutta. Kielen merkeillä ei ole yhtä selkeää merkitystä eikä niitä voida käyttää puolueettomalla tavalla.

Merkitysten ajatellaan muodostuvan suhteessa ja erotuksena toisiinsa. Esimerkiksi eri värejä kuvaavat käsitteet eivät saa merkitystään ensisijaisesti suhteessa tietynvärisiin esineisiin, vaan "punaisen", "keltaisen" ja "sinisen" merkitykset rakentuvat suhteessa toisiinsa ja perustuvat niiden keskinäiseen erottumiseen. - - Käytämme arkikielessämme jatkuvasti keskinäisiin merkityseroihin perustuvia luokitteluja. Puhumme savolaisista ja hämäläisistä, assistenteista ja professoreista; miehisyydestä ja naisellisuudesta.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Jokinen, A. & Juhila, K. & Suoninen, E. | Nimeke = Diskurssianalyysin aakkoset | Julkaisija = Tampere: Vastapaino | Vuosi = 2000 | Sivu = 20 }}</ref>
	
Tulkittava teksti ei siten liity suoraan todellisuuteen, vaan se liittyy ainoastaan tulkitsijan mielessä oleviin toisiin teksteihin. Teksti saa merkityksensä niiden erojen kautta, joilta osin se eroaa muista teksteistä. Niinpä se saa eri merkityksen sen mukaan, mihin muihin teksteihin se liitetään. Tämä taas riippuu siitä, mitä tekstejä liikkuu tulkitsijan mielessä. Kun ihminen etsii sanakirjasta jonkin sanan merkitystä, hän löytää sieltä vain uusia sanoja, jotka puolestaan määritellään taas uusilla sanoilla. Hän ei koskaan löydä kiinnekohtaa minkään sanan merkitykselle. Ihminen ei voi ilmaista aitoja tarkoituksiaan, vaan hänen ilmaisumahdollisuutensa riippuvat kielen tarjoamista vaihtoehdoista. Koska kielen käyttäjä näkee todellisuuden kielen tekemien erottelujen valossa, hän on käyttämänsä kielen vanki silloinkin kun hän tarkkailee "todellisuutta". Hänellä ei ole suoraa pääsyä todellisuuteen ohi käyttämänsä kielen tekemien erottelujen. Siksi hän ei voi koskaan todentaa tekemiensä erottelujen todenmukaisuutta.   
	 
Tämän näkemyksen mukaan kieli on syvä ja laaja kuin valtameri ja kielen käyttäjä on kuin uimari, jota aallot ja pinnan alla olevat merivirrat kuljettavat. Kielen käyttäjä ei voi hallita kieltä sen enempää kuin uimari voi hallita valtamerta. Hän voi korkeintaan pysyä pinnalla ja pahimmillaan hän ajautuu voimakkaiden virtojen viemänä ja joutuu aaltojen peittämäksi.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Vanhoozer, Kevin | Nimeke = Is There A Meaning in this Text | Julkaisija = Apollos | Vuosi = 1998 | Sivu = 59 }}</ref>
	
Tätä ajattelutapaa konkretisoidaan kertomuksella intialaisesta, joka uskoi, että maailma lepää kamelin selässä. Kun häneltä kysyttiin, minkä päällä kameli sitten seisoo, hän totesi, että "se on kameleita loppuun saakka". Inhimillinen ajattelu, havainto ja tieto lepäävät kielen käyttämien merkkien varassa, mutta nämä merkit puolestaan eivät lepää minkään varassa. 
	
Ihminen ei voi vapaasti ilmaista itseään, koska hän on riippuvainen tarjolla olevista kielen ilmaisuista ja säännöistä. Hän voi sanoa ainoastaan sen, minkä kielen järjestelmä sallii. Kirjan kirjoittajan aikomukset ja tarkoitukset eivät riitä selittämään kirjan tekstin saamaa muotoa. Kirjassa ei tule niinkään esille sen kirjoittajan oma ääni kuin kaikkien niiden tekstien ääni, jotka ovat vaikuttaneet kirjoittajaan. Kirjoittaja pystyy parhaimmillaan yhdistelemään näitä tekstejä toisiinsa. Hän ei pysty omaehtoisesti hallitsemaan tekstin saamaa muotoa, vaan hän joutuu toimimaan tarjolla olevien tekstien ja kielellisten erottelujen ehdoilla. 
       	
Usko siihen, että yhtä oikeaa merkitystä ei ole olemassa, liittyy luonnostaan käsitykseen, ettei ole olemassa yhtä oikeaa tulkinnan menetelmää. Ei ole mitään objektiivista tapaa päästä selville todellisuuden tai tekstin merkityksestä. Niinpä tekstin merkitystä ei voi siirtää opetuksen kautta. Kulttuurin välittäminen on aina sen muuttamista ja luomista. 
	
Ei-realistisuudesta ja relativismista seuraa, että tulkitsija on vapaa luomaan todellisuuden mielensä mukaan. Jotkut konstruktivistit seuraavat Nietzscheä siinä, että ihminen on vapaa keksimään uudenlaisia kielellisiä erotteluja, kategorioita ja malleja maailman tulkitsemiseksi. Ihminen voi muokata maailman mielensä mukaiseksi sen sijaan, että hän itse mukautuisi valmiina annettuun maailmaan. Kielestä tulee keino, jonka avulla ihminen pakottaa maailman alistumaan tahtoonsa. Ihminen ei ole kielen vanki vaan sen kanssaluoja.
	
Objektiivinen kuvaus on Nietzschen mukaan mahdotonta jopa tieteessä, sillä tieteellinen kuvaus toteutetaan aina jostakin näkökulmasta. Siksi "objektiivisen" kuvaileva asenne merkitsee, että ihminen antaa muiden asettamien näkökulmien hallita itseään. Kuvastavan hengen leimaamaa tieteellistä, taiteellista ja moraalista asennetta Nietzsche pitää tahdon herpaantumisena. Suurin osa siitä, mikä asettuu näytteille "objektiivisuutena", "tieteellisyytenä", "taiteena taiteen vuoksi" on vain tahdon herpaantumista.<ref>Nietzsche 1984: 208</ref>

Objektiivinen ihminen on todella kuvastin: tottunut alistumaan kaiken edessä, mikä tahtoo tulla tiedetyksi, ainoana mielihyvänään se, minkä tietäminen, "heijastaminen" suo.<ref>Nietzsche 1984: 207</ref>
Luovat tahtoihmiset eivät tyydy pelkästään kuvailemaan todellisuutta. He pyrkivät muokkaamaan todellisuuden tahtonsa mukaiseksi.