Muokataan sivua Charles Taylor

Charles Taylor CC, GOQ, FRSC, (s. 5. marraskuuta 1931) on kanadalainen filosofi.

Taylor sai koulutuksensa McGillin (kandidaatin tutkinto historiassa 1952) ja Oxfordin yliopistolla (kandidaatin tutkinto politiikassa, filosofiassa ja taloustieteissä 1955, maisteri 1960 ja FT 1961).

Taylor työskenteli moraalifilosofian professorina Oxfordissa sekä poliittisten tieteiden ja filosofian professorina McGillin yliopistolla Montrealissa, Kanadassa (nykyisin emeritusprofessori). Hänellä on nykyisin osa-aikainen nimitys lain ja filosofian professorina Northwestern-yliopistolla Evanstonissa, Illinoisissa.


== Tieteisuskon kritiikki ==

Modernia maallistunutta yhteiskuntaa motivoi usko siihen, että todellisuus on perimmältään aineellisten tekijöiden määräämää. Tämä näkemys esitetään mielellään välttämättömänä seurauksena tieteen tutkimustuloksista. Kaikki yritykset tämän oletetun yhteyden perustelemiseksi ovat kuitenkin sisältäneet suuria aukkoja ja jääneet enemmän tai vähemmän kaunopuheisen vakuuttelun tasolle. Miten sitten voimme selittää kyseisen vakaumuksen vaikutuksen aikamme ihmisten tietoisuuteen, vaikka sen älyllinen perusta on horjuva? 

Kirjassaan A Secular Age (”Maallistunut aikakausi”, 2007) Charles Taylor argumentoi, että tätä tieteisuskoista käsitystä motivoi mielikuva rohkeasta ja ennakkoluulottomasta yksilöstä, joka uskaltaa kohdata tosiasiat välittämättä seurauksista. Tämän läntistä kulttuuria hallitsevan kertomuksen mukaan tieteen tutkimustulokset ovat murentaneet uskon siihen, että olisi olemassa kaikkitietävä ja kaikkivaltias Luoja. Jumalaan uskoo tämän kertomuksen mukaan enää vain sellainen ihminen, joka ei uskalla tai halua kohdata tosiasioita vaan joka tarvitsee lohduttavien mielikuvien tarjoamaa illusorista turvaa. Itseään kunnioittavat yksilöt muodostavat käsityksensä ja maailmankatsomuksensa itsenäisesti ja omaehtoisesti. 

Taylorin mukaan ei ole kyse vastakkainasettelusta tieteellisten tosiasioiden ja kristillisen uskon välillä, niin kuin usein ajatellaan. On kyse kahden erilaisen eettisen näkökulman välisestä vastakkainasettelusta. ”Argumentti, jonka mukaan moderni tiede johtaa kokonaisvaltaiseen materialismiin, ei näytä vakuuttavalta. Milloin tahansa tämä argumentti pyritään esittämään vähän yksityiskohtaisemmassa muodossa, se on täynnä aukkoja.” (Taylor 2007: 562) Miksi sitten niin moni ihminen on halukas uskomaan näihin keskeneräisiin argumentteihin? Selityksenä on materialismiin liittyvä eettinen vetovoima: materialisti voi uskoa olevansa eettisesti korkeammalla tasolla sikäli, että hän uskaltaa kohdata persoonattoman maailmankaikkeuden pelottavuuden ja yksinäisyyden. Hän voi ajatella kristittyä uskovaista tässä suhteessa eettisesti heikompana yksilönä, koska tämä etsii turvaa Jumalasta. Materialismin vetovoima perustuu ”kuviin vallasta, esteettömästä toiminnasta, henkisestä itsehallinnasta”, ”miehekkäästä itsensä voittamisesta, menetyksen tuottaman tuskan yli kohoamisesta”, ”rohkeasta aikuisuudesta”. Yksilö haluaa liittää nämä myönteiset mielikuvat osaksi omaa identiteettiään. Koska nämä identiteettiä muovaavat tekijät säilyvät kuvien tasolla, niitä on vaikea kyseenalaistaa – ne koetaan itsestään selvyyksiksi. Koska kuvat vaikuttavat suoraan tunteisiin, ihminen jää vangiksi niiden lumoukseen.  (Taylor 2007: 563–566.)

Moderni ihminen ei pidä mahdollisena turvautua Jumalaan ja hänen ilmoitukseensa etsiessään totuutta. Hän kokee, että tällainen turvautuminen kyseenalaistaisi hänen puolueettomuutensa ja riippumattomuutensa. Tämän takia eettinen ihanne älyllisesti itsenäisestä totuuden etsijästä saattaa paradoksaalisesti myös johtaa tieteellisen keskustelun rajoittamiseen. Tieteellisen keskustelun piirissä ei sallita kritiikkiä vallitsevaa naturalistista tiedekäsitystä vastaan, jonka mukaan tieteessä voidaan vedota vain luonnollisiin syihin. Monien mielestä ajatus kaikkitietävästä ja kaikkivaltiaasta Luojasta uhkaa ihmisen tiedon puolueettomuutta. Niinpä naturalistisen perusoletuksen kyseenalaistamista ei mielellään hyväksytä, koska naturalismi liitetään kiinteästi eettiseen ihannekuvaan älyllisestä itsenäisyydestä ja ennakkoluulottomuudesta.


== Mielikuvien valta ==


Pyrkimys sulkea Jumalaa koskeva tieto tieteen ulkopuolelle merkitsisi yhden kiistanalaisen näkemyksen tekemistä tutkimuksen dogmaattiseksi lähtökohdaksi. Taylorin (2007: luku 15) mukaan aikamme tiedeyhteisön taipumus sulkeutuneeseen keskusteluavaruuteen johtuu tietynlaisten mielikuvien ja tietynlaisen minuuskäsityksen valta-asemasta. Kulttuuriamme hallitsee kosminen mielikuva persoonattomasta maailmankaikkeudesta, josta saadaan tietoa luonnontieteellisen tutkimuksen avulla. Eettisen ihannekuvan mukaan tieteentekijä on totuuden etsijä, joka uskaltaa pelkäämättä kohdata tosiasiat riippumatta siitä, kuinka lohduttomilta ne tuntuvat. Tähän ihannekuvaan liitetään uskomus, että tiede paljastaa maailmankaikkeuden ilman Jumalaa ja jättää ihmisen vaille uskontoon sisältyvää lohdutusta. Tässä tilanteessa rehellisen totuuden etsijän oletetaan luopuvan ”uskonnon tarjoamista harhakuvista” ja kohtaavan todellisuuden kaikessa lohduttomuudessaan. Jo Max Weber (1864–1920) puhui ivallisesti niistä, jotka uskovat Jumalaan, ja katsoo heidän joutuvan ”uhraamaan järkensä”. ”Ihmiselle, joka ei kestä aikakauden kohtaloa kuten mies, on sanottava: palatkoon hän vaieten takaisin kirkkojen käsivarsille, jotka ovat säälivästi ojennetut häntä kohti.” (Weber 1982: 612.)

Koska eettiseen ihanteeseen liitettävä mielikuva on niin vaikuttava, jumalkielteisten argumenttien aukot ja sisäiset ristiriidat eivät estä ihmisiä vakuuttumasta niiden totuudesta. Tähän eettiseen ihannekuvaan vedotaan yhtä lailla puolustettaessa tieteisuskoista käsitystä, että tiede on ainoa luotettavan tiedon muoto, kuin postmodernia käsitystä siitä, että ihmisjärki on kykenemätön paljastamaan todellisuuden salaisuutta. Molemmissa tapauksissa päädytään johtopäätökseen, ettei meillä voi olla tietoa Jumalasta, vaikkakin toisensa kumoavien perustelujen varassa. Molempia yhdistää eettinen ihanne, jonka mukaan älyllisesti itsenäinen ihminen ei voi turvautua Jumalan ilmoitukseen tietoa hankkiessaan. (Taylor 2007: 550–551.)

Ihmistä ohjaavat perusmielikuvat ovat vain osittain tiedostettuja. Siksi ne saattavat hallita ihmisen ajattelua, perusteluja, päätelmiä ja ymmärrystä niin yksiulotteisesti, ettei ihminen pysty näkemään niille vaihtoehtoja. Voimakas mielikuva varjostaa tai rajoittaa ajattelua ja estää ihmistä näkemästä tärkeitä puolia todellisuudesta. Mielikuva voi pitää ihmisen vangittuna tiettyyn näkemykseen ja estää vastakkaisen näkökannan ymmärtämisen. Mielikuvan vaikutus voi olla niin syvällä tiedostamattomassa, ettei ihminen itse hahmota sen ohjaavaa vaikutusta omaan ajatteluunsa. Kaksi ihmisryhmää saattaa argumentoida toistensa ohi, koska heitä elähdyttää kaksi erilaista perusmielikuvaa. (Taylor 2007: 556–557.)

Taylorin mukaan naturalistisesti suljettu tieteellinen keskusteluavaruus perustuu ”illuusioon siitä, että suljettu näkökulma on rationaalisesti itsestään selvä” (Taylor 2007: 556). Modernia tiedeyhteisöä hallitsee suljettu horisontaalinen maailmankuva, joka ei jätä tilaa Jumalan todellisuudelle, vaan pitää Jumalaa koskevaa tietoa mahdottomana saavuttaa, jopa mahdottomana ajatella. Aikamme tiedeyhteisössä on alettu pitää tällaista maailmankuvaa ”normaalina” jopa siinä määrin, ettei sille enää pystytä näkemään vaihtoehtoja. Taylorin mukaan saamme etäisyyttä tähän naturalistisesti suljettuun maailmankuvaan muistaessamme, että 500 vuotta sitten eurooppalaista kulttuuria hallitsivat aivan päinvastaiset mielikuvat: silloin oli lähes mahdotonta ajatella, ettei Jumalaa olisi olemassa ja ettei maailma olisi Jumalan luoma.


[[Luokka: Henkilöt]] [[Luokka: Filosofia]]