Muokataan sivua Joosuan kirja

Joosuan kirja kuvaa sitä, miten Israel valloitti Kanaanin maan Joosuan johdolla. 

Long (1994: 160-168) pohtii tutkijoiden parissa vallitsevia kiistoja siitä historiallisesta tapahtumakulusta, jonka seurauksena Israel otti Kanaanin maan valtaansa. Harvoista aiheista on viimeisten vuosikymmenten aikana kirjoitettu niin monia tutkimuksia ja esitetty niin paljon toisistaan poikkeavia käsityksiä.

Perinteisen käsityksen mukaan Israel tuli Kanaanin maahan vapauduttuaan Egyptistä ja valloitti sen käymällä menestyksellistä sotaa siellä aikaisemmin asuneita kansoja vastaan, niin kuin Joosuan kirjassa on kuvattu. Viimeisen sadan vuoden aikana on kuitenkin esitetty useita muita teorioita: israelilaiset soluttautuivat hiljaa maahan, he olivat kapinoivia maalaisia, tai he olivat paimentolaisia, jotka olivat osa Kanaanin maan alkuperäistä asujaimistoa ja jotka vähitellen tulivat valtaväestöksi.

Mikä sitten motivoi tutkijoita omaksumaan näitä vaihtoehtoisia selityksiä. Longin (1994: 161) mukaan yksi motivoiva tekijä on naturalistinen oletus, jonka mukaan Joosuan kirjaa on pidettävä historiallisesti epäluotettavana, koska siinä kuvataan Jumalan toimintaa. Toisen perustelun mukaan arkeologinen todistusaineisto ei tue näkemystä, että Israel olisi ottanut Kanaanin maan valtaansa sotilaallisen valloitussodan välityksellä. Arkeologinen tutkimus ei ole tämän näkemyksen mukaan löytänyt merkkejä laajamittaisesta hävityksestä, jota yleisen käsityksen mukaan Joosuan valloitussota edellyttäisi. 

Longin mukaan tämä vallitseva tulkinta Joosuan valloitussodan luonteesta perustuu kuitenkin siihen, että Joosuan kirjaa on luettu huolimattomasti. Joosuan kirja tosin kertoo siitä, että useiden kaupunkien asujaimisto tuhottiin kokonaisuudessaan. Mutta vain kolmesta kaupungista (Jeriko, Ai ja Hasor) tuhottiin myös rakennukset. ”Näitä kaupunkeja, jotka yhä seisoivat kukkuloillaan, ei kuitenkaan poltettu; vain Hasorin Joosua poltti.” (Joos. 11: 13.) Joosuan kirjan lopussa todetaan israelilaisten asuvan kaupungeissa, joita he eivät itse olleet rakentaneet. ”Näin minä annoin teille maan, jota ette ole raivanneet, ja kaupungit, joita ette itse ole rakentaneet, ja te saitte asettua niihin asumaan. Minä annoin teille viinitarhoja ja oliivipuita, joita te ette ole istuttaneet mutta joiden hedelmiä te silti saatte syödä.” (Joos. 24: 13.) 

Niinpä israelilaisten käymästä valloitussodasta ei voi olla laajamittaisia arkeologisia todisteita, koska ainoastaan tuhoutuneista rakennuksista jää arkeologisia todisteita. Vuonna 1990 aloitetuissa Hasorin kaivauksissa tosin osoitettiin, että kaupunki oli tuhoutunut 1200-luvun paikkeilla eKr. raivoisassa tulipalossa (Junkkaala 2006a: 66-68). Arkeologia antaa todisteita siitä, että kyseiseen aikaan tapahtui yleisesti asujaimiston muutos Kanaanin maassa (Junkkaala 2006a: 57-60). Arkeologinen todistusaineisto antaa jopa viitteitä siitä, että maan uudet asukkaat olivat nimenomaan israelilaisia. Lisäksi Egyptin faarao Merenptah mainitsee Israelin läsnäolon Kanaanin maassa viidentenä hallitusvuotenaan eli vuonna 1209 (Kitchen 2003: 159).  

Toinen syy siihen, että monet tutkijat eivät usko Raamatun kuvaukseen Israelin käymästä valloitussodasta on se, että heidän mielestään Joosuan ja Tuomarien kirjat antavat sodasta ristiriitaisen kuvauksen. Joosuan kirjan mukaan valloitus oletettavasti tapahtui nopeasti ja suhteellisen vaivattomasti. Tuomarien kirjan mukaan taas valloitus onnistui vain pitkän ajan kuluessa vähitellen. 

Tämä ristiriita on kuitenkin näennäinen. Kuvaukset eivät itse asiassa ole keskenään ristiriitaisia vaan toisiaan täydentäviä. Yksinkertaistaen voimme sanoa, että Joosuan kirja painottaa Jumalan uskollisuutta siinä, että hän antoi maan Israelin käsiin. Tuomarien kirja taas painottaa kansan epäonnistumista maan valloittamisessa epäuskon tähden. Raamattu tuo yksiselitteisen selvästi esille sen, että Joosua ei heti miehittänyt valloittamiaan alueita. Hän teki hyökkäyksiä eri kaupunkien ja kuninkaiden kimppuun, mutta voitettuaan ne taistelussa hän vetäytyi aina takaisin Gilgaliin. Vaikka Joosua jakoi maan israelilaisille, maata ei kaikilta osin asutettu hänen aikanaan. (Kitchen 2004: 480-481.) 

Arkeologinen todistusaineisto sopii siis yhteen Raamatun kuvauksen kanssa. Lisäksi on ilmeistä, että Joosuan ja Tuomarien kirjojen selonteot ovat toisiaan täydentäviä, eivät toistensa kanssa ristiriidassa. Miksi sitten tutkijat päätyvät kannattamaan teorioita, joissa kyseenalaistetaan Raamatun tekstien historiallinen luotettavuus? Syitä voi olla ainakin kaksi: (1) Tutkijoilla on loputon tarve keksiä uusia teorioita jopa tosiasioiden kustannuksella. (2) Tutkijayhteisössä vallitsee naturalistinen ilmapiiri, joka johtaa suosimaan sellaisia selityksiä, jotka olettavat Raamatun olevan historiallisesti epäluotettava ja ristiriitainen.