Muokataan sivua Sanainspiraatio-oppi

Kun puhumme Raamatun luotettavuudesta ja totuudenmukaisuudesta, tarkoitamme sanallisen ilmoituksen luonnetta. Puhuessamme Raamatun inspiraatiosta, tarkoitamme Raamatun arvovallan alkuperää. Tässä yhteydessä on mielekästä luonnehtia hiukan tarkemmin varhaiskristillistä näkemystä, jonka mukaan Raamattu on kokonaisuudessaan Jumalan inspiroima. Sanainspiraation käsitteellä ilmaistaan näkemystä, jonka mukaan inspiroituja eivät ole pelkästään Raamatun ajatukset vaan myös sen sanat. Erään 1998 julkaistun tutkimuksen perusteella ihmisistä, jotka sanovat uskovansa kristinuskon persoonalliseen Jumalaan, 46 % uskoo Raamatun olevan sanasta sanaan Jumalalta.<ref>{{Verkkoviite | Nimeke = Kolme neljästä pohjoismaalaisesta sanoo uskovansa Jumalaan | Osoite = http://www.evl.fi/kkh/kt/uutiset/elo98/pohjmaat.htm | Viitattu = 2.7.2010 | Selite = | Tekijä = | Julkaisija = Kirkon tiedotuskeskus | Ajankohta = 14.8.1998 }} (''Kristinuskon opettamaan persoonalliseen Jumalaan uskovia on Suomessa 39 % - - Sanasta sanaan Jumalan sanana Raamattua pitää joka viides (18 %) suomalainen.'') Näiden lukemien perusteella voidaan laskea (0,18 / 0,39), että kristityistä 46 % uskoo sanainspiraatio-oppiin.</ref> Suomen Gallupin vuonna 2004 tekemän tutkimuksen mukaan Jeesusta henkilökohtaisena vapahtajanaan pitävistä 29 % sanoi uskovansa Raamatun kirjaimelliseen ilmoitukseen.<ref>{{Verkkoviite | Nimeke = Myönteisyys kristillisiä kirkkoja kohtaan lisääntynyt | Osoite = http://213.250.93.194/asiakas/evl/ktuutiset.nsf/45a7bb2db5c79b9ac2256c9e005786b4/f05297ce52c62b97c2256e2200459a24?OpenDocument | Viitattu = 2.7.2010 | Selite = | Tekijä = | Julkaisija = Kirkon tiedotuskeskus | Ajankohta = 23.1.2004 }} (''Omana henkilökohtaisena Vapahtajanaan Jeesusta pitää yli puolet suomalaisista (56 %). - - Kirjaimellisesti ilmoitettuna Jumalan sanana Raamattua pitää 16 %.'') 0,16 / 0,56 = 0,285714286</ref>

Uuden testamentin sana, joka lähinnä merkitsee inspiraatiota, on theopneustos, ”Jumalan Hengen vaikutuksesta syntynyt” ({{rp|2. Tim. 3:16}}). ”Jokainen Raamatun kirjoitus on Jumalan Hengen vaikutuksesta syntynyt.” Itse sana inspiraatio tulee siitä, miten Uuden testamentin latinankielinen käännös Vulgata kääntää kreikan kielen sanan theopneustos. Tämän raamatunkohdan mukaan nimenomaan Raamatun sanat ovat Jumalan Hengen vaikutuksesta syntyneitä. Kyse ei ole pelkästään siitä, että sen kirjoittajat ovat Jumalan Hengen vaikutuksen alaisia, vaan että itse sanat ovat Jumalan Hengen synnyttämiä. Rinnakkaiskohta on {{rp|Psalmi 33:6}}: ”Herra on sanallaan luonut taivaat, suunsa henkäyksellä tähtien joukot.” Jumalan henkäys loi Raamatun sanat samalla tavalla kuin Jumalan henkäys loi maailmankaikkeuden. Jumalan henkäys on ilmaus hänen kaikkivaltiaasta, vastustamattomasta voimastaan. Sanoessaan, että Raamattu on Jumalan henkäyksestä syntynyt, Paavali sanoo voimakkaimmalla mahdollisella tavalla, että Raamattu on Jumalan luomusta. Sanainspiraatiolla tarkoitetaan käsitystä, jonka mukaan Jumala antoi ihmisille sekä sisällön, jonka hän tahtoi tulevan kirjoitetuksi että ne sanat, jotka ilmaisevat tuon sisällön. Sanainspiraatio on Jumalan ainutlaatuista ja epätavallista toimintaa, joka koskee ainoastaan Raamattua. Raamatun jumalallinen inspiraatio edellytetään kaikkialla Uudessa testamentissa.

Sanainspiraatiolla tarkoitetaan siis Pyhän Hengen yliluonnollista vaikutusta Raamatun kirjoittajiin, jonka seurauksena kirjoittajien sanoista tulee Jumalan sanoja ja siksi myös täysin totuudenmukaisia. Vaikka kirjoittajien inhimilliset kyvyt ovat aktiivisia kirjoitustyössä, Pyhä Henki ohjaa heidän kirjoitustyötään niin, että heidän sanansa saavat kaikkitietävän Jumalan arvovallan. Ensinnäkin on huomattava, että Pyhän Hengen vaikutus on yliluonnollinen. Se eroaa tavallisesta kirjailijoiden tai taiteilijoiden kokemasta inspiraatiosta. Niinpä esimerkiksi Luukkaan historiallinen luotettavuus ei riipu pelkästään sellaisista inhimillisistä tekijöistä, jotka tekevät ahkeran ja tarkan Suetoniuksen kirjoituksista yleisesti ottaen historiallisesti luotettavia. Toiseksi Raamatun kirjoittajien inspiraatio on erikoislaatuista. Paavalin inspiraatio on eri asia kuin esimerkiksi Lutherin kokema inspiraatio. Kolmanneksi, Pyhän Hengen inspiraatio tekee Raamatun kirjoittajien sanoista Jumalan sanoja. Koska Jumala on kaikkitietävä ja siksi erehtymätön, myös hänen sanansa on erehtymätön. Erehtymättömyys koskee Raamatun alkuperäisten käsikirjoitusten jokaista sanaa ja väitettä, koskivatpa ne mitä asiaa tahansa.

Sanainspiraation käsitettä on pidetty ongelmallisena, koska sanainspiraatiolla ymmärretään usein täysin mekaanista inspiraation ajatusta. Sanainspiraation käsitteellä on siten rasite, mikä merkitsee sitä, että tätä ilmaisua voidaan käyttää vasta kun sen merkitys on täsmennetty. Ensinnä on tehtävä selväksi, että sanainspiraation käsite ei liity alun perin ollenkaan mekaaniseen inspiraation ajatukseen vaan on sille vastakkainen. Persoonallisuus ei sanainspiraatiossa jää taustalle, vaan vaikuttaa voimakkaammin. ”Kirjailija kokee inspiraation häntä hallitsevana voimana, mutta hän ei kuitenkaan tunne lamautuvansa ja toimivansa kuin kirjoituskone, vaan päinvastoin hän tuntee, että persoonallisuuden kaikki alueet ikään kuin toimivat vilkkaammin.” (Odeberg 1971: 15.)

Monet vanhan ajan kristityt tosin käyttivät tässä yhteydessä ilmaisua ”sanelu” (dictatio) kuvaamaan sitä, että Raamattu on Jumalan inspiroitua sanaa. Tämän on ajateltu merkitsevän mekaanista käsitystä Raamatun inspiraatiosta, jossa Jumala kirjaimellisesti sanelee kirjoittajille, mitä heidän tulisi kirjoittaa. Tutkijat ovat kuitenkin osoittaneet, että monet vanhan ajan kristityt käyttivät sanelu-termiä viittaamaan inspiraation tulokseen, ei inspiraation tapaan. Inspiraation tuloksena oli, että Raamatun sanat ovat Jumalan sanoja. (Carson 1986: 29.)

Raamattuun sovellettuna sanainspiraation käsite tarkoittaa sitä, että Jumala hallitsee kirjoitustyötä, mutta hän ei lamaannuta ihmispersoonaa vaan innostaa sen parhaimpaan suoritukseen. Jumala on luonut kirjoittajien kaikki luonnonlahjat ja henkilökohtaiset ominaisuudet ja hänen inspiraationsa vie nämä ominaisuudet täyttymykseen. ”Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden.” ({{rp|Joh. 16:13}}) Sen tähden Raamatun inhimillinen puoli ei ole esteenä sen jumalalliselle inspiraatiolle, eikä Raamatun inhimillisyys tarkoita sitä, että tekstissä olisi virheitä ja puutteellisuuksia. Kukin Raamatun kirjoittajista käytti omaa persoonallista tyyliään, koska Pyhä Henki soveltautui kunkin kirjoittajan olosuhteisiin, kykyihin ja lahjoihin. Kirjoittajien tahto, kyvyt ja lahjat olivat aktiivisia samalla kun Jumalan Hengen inspiraatio takasi, että he kirjoittivat itsensä Jumalan sanoja. (Preus 1999: 64-67.)

Se, että Pyhä Henki soveltautui ihmisten tasolle viestiäkseen heille sanomansa selvästi ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Pyhä Henki olisi sovittanut sanomansa kunkin ajan ihmisten virheellisiin käsityksiin. Joskus on ehdotettu, että Pyhä Henki sovitti sanomansa ihmisten virheellisiin käsityksiin toisarvoisissa asioissa viestiäkseen heille mahdollisimman selvästi sanomansa pelastusta koskevissa kysymyksissä. Tämä käsitys on kuitenkin ristiriidassa Raamatun yksimielisen todistuksen kanssa, jonka mukaan Jumalan sana on täysin totuudenmukainen. Tällainen soveltautuminen olisi ristiriidassa Jumalan luonteen kanssa, jolle on ominaista täydellinen totuudenmukaisuus. Se tekisi Raamatusta epäluotettavan. Se loisi meille moraalisen ongelman, koska meidät on luotu Jumalan kuviksi, joiden on tarkoitus ilmentää Jumalan luonnetta omassa toiminnassamme. (Grudem 1995: 53-57.)

Warfield tuo esille yhden tavallisen vastaväitteen sanainspiraation ajatusta vastaan. Tämän vastaväitteen mukaan kirjoittajien inhimilliset ominaisuudet vaikuttavat kirjoitusprosessiin niin, että Jumalan sanan puhtaus turmeltuu. Warfield käyttää vertailukohtana katedraalia, jonka värillisten ikkunoiden läpi tuleva valo värjäytyy ikkunoiden värillä. 

{{sitaatti|Katedraalin värjättyjen ikkunoiden läpi tunkeutuva valo on taivaasta tulevaa valoa. Se kuitenkin värjäytyy ikkunoiden värisävyn mukaiseksi. Samalla tavalla Jumalan Sana kulkiessaan ihmismielen ja sielun läpi värjäytyy sen persoonallisuuden mukaan, jonka kautta se välitetään. Yhden käsityksen mukaan tämä merkitsee sitä, että näin värittyessään se lakkaa olemasta Jumalan puhdasta sanaa. Mutta entä jos itse tämä persoonallisuus on Jumalan muovaama juuri sitä varten, että hän sen kautta antaisi sanalleen haluamansa värisävyn? Entä jos arkkitehti on suunnitellut ikkunoiden värisävyt niin, että ne antavat katedraaliin tunkeutuvalle valolle juuri hänen haluamansa värisävyn?  Entä jos Jumala muotoilee sanansa niiden miesten ominaisuuksien kautta, jotka hän on sitä tarkoitusta varten valmistanut? Antaessaan kansalleen arvovaltaisen sanansa Henkensä kautta Jumala on sekä kaitselmuksen ja armon että ilmoituksen ja inspiraation Jumala. Hänellä on kaikki valmistelutyön langat käsissään yhtä lailla kuin varsinaisen kirjoitustyön inspiraatio. (Warfiel 1970: 155-156.)}}

Jumala sanoo Jeremialle: ”Jo ennen kuin sinut äidinkohdussa muovasin, minä valitsin sinut. Jo ennen kuin sinä synnyit maailmaan, minä pyhitin sinut omakseni ja määräsin sinut kansojen profeetaksi.” ({{rp|Jer. 1:5}}) Paavalin mukaan Jumala oli jo äidin kohdusta valinnut hänet ({{rp|Gal. 1:15}}). Paavali katsoo, että hänen kokemansa ahdistukset opettavat häntä lohduttamaan muita: ”Jos me olemme ahdingossa, se koituu teille lohdutukseksi ja pelastukseksi.” ({{rp|2. Kor. 1:6}}). Raamatun tuottaminen on pitkä prosessi, johon liittyy monenlaista Jumalan toimintaa. Jumala ohjaa kaitselmuksensa kautta inhimillisten olosuhteiden kehittymistä, hän lahjoittaa ihmisille armonsa ja hän toimii inspiraatiossa ihmeenomaisesti. Kun ne kaikki otetaan huomioon, meidän ei tarvitse ihmetellä, että sen tuloksena olevaa Raamattua sanotaan Jumalan puhtaaksi sanaksi.

Warfield ottaa esimerkiksi Apostolien tekojen kirjoittamisen ja kiinnittää huomiota siihen, että sen tuottamisessa on useita vaiheita. Ensinnäkin Jumala ohjaa tapahtumien kulkua suunnitelmiensa mukaan niin, että ne välittävät Hänen kansalleen tarpeelliset opetukset. Itse tapahtumissa on nähtävissä Jumalan suunnittelema tarkoitus. Sitten hän valmistaa Apostolien tekojen kirjoittamiseen soveltuvan ihmisen. Jumala antaa tälle ihmiselle sellaisen syntyperän, koulutuksen, kokemustaustan, sellaiset armolahjat ja sellaista ilmoitustietoa, mitä tarvitaan, että hän pystyy ymmärtämään tätä historiallista kehitystä, on kiinnostunut tutkimaan sitä, on innostunut tähän historiaan sisältyvistä opetuksista ja omaa kyvyn selostaa tämän historian selkeästi muille. Kun tämä ihminen alkaa kirjoittaa historiaa, hän kirjoittaa spontaanisti historian, jonka Jumala haluaa hänen kirjoittavan. (Warfield 1970: 156-157.)

Toisena esimerkkinä Warfield ottaa psalmin kirjoittajan. Jumala valmistaa hänet kyvyllä kirjoittaa tunteisiin vaikuttavaa runoutta, joka välittää ihmisille Jumalan totuutta. Jumala valmistaa tällaisen psalminkirjoittajan antamalla hänelle synnynnäisen herkkyyden, joka sopii tähän tehtävään. Jumala antaa hänen syntyä sellaiseen sukuun ja sellaisille vanhemmille, että hän saa juuri sopivat perintötekijät ja saa heiltä oikeanlaisen esimerkin ja kasvatuksen, niin että hänen uskonnollinen kehityksensä etenee oikeaan suuntaan. Hän kasvaa sellaisissa elämänolosuhteissa, jotka kehittävät hänessä sopivat tunnevalmiudet. Lopulta hänet asetetaan sellaisiin tilanteisiin, jotka herättävät hänessä juuri ne tunteet, jotka on tarkoitus ilmaista psalmeissa. (Warfield 1970: 157.)

Kolmantena esimerkkinä on Uuden testamentin opetuskirjeen kirjoittaja. Jumala antaa hänen kasvaa olosuhteissa, joissa hänelle kehittyy tarvittava älyllinen laaja-alaisuus ja terävyys, hän kouliintuu päättelytavoissaan ja hänet asetetaan tilanteisiin, jotka herättävät hänessä juuri ne argumentit kristillisen totuuden puolesta, joita häneltä odotetaan. (Mt.)

Kun otetaan huomioon se, että kaikki tapahtumat ovat yksityiskohtiaan myöten Jumalan hallinnassa, tulee ymmärrettäväksi, että Jumala pystyy valitsemaan itselleen ihmiset, joiden kautta hän pystyy välittämään sanansa puhtaana. Nämä ihmiset pääsevät osalliseksi yliluonnollisesta inspiraatiosta, joka välittää heille Jumalan totuuden sellaisella tavalla, että he tulevat sen valtaamiksi. 

Sanainspiraation käsite on kuitenkin nykyisessä ajattelussa ymmärretty mekaanisen inspiraation ajatukseksi. Sille vastakkaista käsitystä kutsutaan reaali-inspiraatioksi. Tämän näkemyksen mukaan ainoastaan Raamatun ajatukset ovat inspiroituja, ei sen sanat. Raamatussa on inspiroitua vain tietyt siinä olevat aatteet ja ajatukset. Sen sijaan se muoto tai sanallinen asu, jossa nämä ajatukset on ilmaistu, ei ole inspiroitu. Kirjoittajien oli omin neuvoin löydettävä inspiroiduille ajatuksille sanallinen ilmaisu. Missä määrin ajatusten ilmaiseminen onnistuu, riippuu kunkin tekijän kyvystä, joka vaihtelee suuresti tekijästä toiseen. Hugo Odeberg kritisoi tämän teorian esittäjiä tietynlaisesta ylimielisyydestä: ”Tämän järkeilyn tulos on helppo havaita: ne jotka lukevat profeettojen ja apostolien kirjoituksia, luulevat seisovansa ’korkeammalla näköpaikalla’ kuin nämä, ja heillä on sen vuoksi paremmat mahdollisuudet ratkaista, mikä on todella arvokasta.” Tutkijat asettavat itsensä Raamatun tekstin yläpuolelle ja katsovat voivansa itse ratkaista, mikä siinä on aitoa Jumalan ajatusta. He luulevat tarkastelevansa Raamatun tekstiä puolueettomasti, mutta todellisuudessa he vain perustautuvat johonkin uuteen uskontunnustukseen. Odeberg kritisoi reaali-inspiraation ajatusta ja katsoo sen lähemmässä tarkastelussa osoittautuvan ”todellisuudelle vieraaksi teoreettiseksi järkeilyksi”, joka ilmentää varsin pinnallista asian tarkastelua (Odeberg 1971: 10).

Reaali-inspiraation käsitteeseen liitetään usein oletus, että historiallis-kriittisen tutkimuksen avulla on mahdollista määrittää, mikä Raamatussa on aitoa Jumalan imoitusta, eli löytää ”kaanon kaanonissa”. Maier (1975: 10-12) kritisoi tätä lähestymistapaa mielivaltaisuudesta. Jotta tällaista tutkimusta ei hallitsisi inhimillinen mielivalta, pitäisi olla olemassa objektiivisia arviointikriteerejä, joiden avulla voitaisiin tunnistaa aito kaanon. Teologiassa on tätä varten käytetty erilaisia arviointikriteerejä. Kaikkein yleisin on periaate, jonka mukaan aitoon ilmoitukseen kuuluu se ”mikä ajaa Kristusta”. Toiset käyttävät arviointiperusteena vanhurskauttamisoppia. Kolmansien mielestä perusteena on Uuden testamentin vanhin julistus, keerygma, vaikka he heti myöntävätkin, ettei sitä pystytä historiallis-kriittisillä menetelmillä yksiselitteisesti määrittämään. Tai voidaan vain nostaa esille jokin osa Raamatusta muun osan sisällön aitouden kriteeriksi. Mikään näistä kriteereistä ei ole osoittautunut toimivaksi. Ne ovat joko liian epämääräisiä tai ne eivät ole riittävän vakuuttavia. ”Heidän todistuksensa eivät olleet yhtäpitäviä.” ({{rp|Mark. 14:59}}) Tällaisten yritysten perustava ongelma on siinä, ettei Raamattu anna mitään avainta, jonka perusteella olisi mahdollista erottaa Jumalan sana Raamatusta tai erottaa Kristus Raamatusta. Tämä antaa syyn epäillä, että pyrkimys erottaa kaanon kaanonissa ei tee oikeutta Raamatun yhtenäisyydelle. Naturalistisesti suuntautuneen historiallis-kriittisen metodin pyrkimys erottaa jonkinlainen ydintotuus Raamatun ”satunnaisten historiallisten ja kulttuuristen lisukkeiden” joukosta on johtanut mielivaltaan Raamatun tulkinnassa, koska jokainen voi valita ytimen omien subjektiivisten mieltymystensä mukaisesti. Metodi ja tutkimuskohde eivät ole yhteensopivia.

Inspiraation käsitettä voidaan valaista tarkastelemalla sitä konkreettisissa yhteyksissä sen sijaan että asian tarkastelu jätettäisiin puhtaasti teoreettiselle tasolle. Odeberg ottaa tarkasteltavaksi inspiraation käsitteen runouden yhteydessä. Taiteellisesti lahjakkaan runoilijan sanotaan olevan ”inspiraation vallassa” tai ”joutuneen inspiraation valtaan”. Runoilijan tapauksessa inspiraatiolla tuskin on mielekästä tarkoittaa reaali-inspiraatiota. Runoa pidetään kokonaisuudessaan inspiraation tuotteena eikä sen sanallista asua voida erottaa joksikin, joka olisi ”inspiroimatonta”. Runon luomisessa on olennaista nimenomaan oikeiden sanojen löytäminen. Odeberg ottaa esimerkiksi säkeen: ”Aurinkoinen idän taivaall’ purppuraa jo sirottaa” Mikä on tässä säkeessä ilmaistu ajatus. Säkeessä ilmaistaan jotakin tämäntapaista: ”Aurinko on nousemassa.” Ei ole järkevää ajatella, että tässä runossa olisi inspiroitua varsinaisesti tämä ajatus. Inspiraatio ilmenee ennemminkin siinä sanallisessa muodossa, jonka ajatus saa. Runoilija kokee itse sanamuodon innoituksen tulokseksi, ei pelkästään ajatuksia. Kuka tahansa pystyy laatimaan säkeen, että aurinko on nousemassa, mutta vain harvoilla on inspiraation vallassa kyky tavoittaa muutamalla sanalla juuri se tunnelma, joka vallitsee luonnossa auringon noustessa. Juuri runomuoto sisältää jotakin, mikä ei puhuttele vain ajatusta, vaan myös tunnetta, mielikuvitusta ja rytmitajua. Odebergin mielestä reaali-inspiraation teoria osoittautuu tämän valossa ”todellisuudelle vieraaksi mietiskelyksi”. Raamattua ei tule ymmärtää kirjalliseksi esitykseksi, jonka tehtävänä on pelkästään joidenkin ajatusten välittäminen. Raamattu puhuttelee koko ihmistä, ei vain ajattelukykyä. (Odeberg 1971: 11) 

Odeberg kiinnittää huomiota siihen, että runon lukijan on mahdollista ainakin osaksi kokea sama inspiraatio, jonka vallassa runo on syntynyt. Hän ehdottaa, että Raamatun inspiraation tunnistamisessa on jotakin samankaltaista. Ihminen ei pääse sisälle Raamatun inspiraatioon pelkästään teoreettisin pohdiskeluin. Raamatun lukijan on kuitenkin mahdollista itse kokea Raamatun tekstin jumalallinen inspiraatio.  Kun Raamatun sanan sanotaan olevan ”Jumalan Hengen vaikuttama” tai ”Jumalan henkeyttämä” (theopneustos)  ei tarkoiteta pelkästään sitä, että Jumala on ”puhaltanut” Raamattuun hengen, inspiraation, vaan että Jumalan Henki yhä puhuu Raamatun sanan välityksellä.

== Viitteet ==
{{viitteet|fontti|sarakkeet}}

[[Luokka:Raamattu]]
[[Luokka:Eksegetiikka]]