Muokataan sivua Usko, tiede ja Raamattu (kirja)



== Ote kirjan esipuheesta ==

Kiinnostuin raamattukritiikin kysymyksistä opiskellessani juutalaista ajattelua ja filosofiaa Jerusalemin heprealaisessa yliopistossa vuosina 1983-1989. Jerusalemin opiskeluni olivat jatkoa filosofian, seemiläisen filologian ja uskontotieteen opinnoilleni Helsingin yliopistossa. Sain uuden kimmokkeen raamattukritiikkiä koskeville pohdinnoilleni ollessani vierailevana tutkijana Notre Damen (USA) yliopiston uskonnonfilosofian keskuksessa 1995-1998. Tällöin opinnoissani painottuivat raamattukritiikin filosofiset ulottuvuudet.
	
Raamattukritiikillä tarkoitetaan tieteellisten menetelmien soveltamista Raamatun tekstien tutkimiseen. Tieteelliset menetelmät edellyttävät järjen kriittistä käyttöä. Järjen kriittinen käyttö puolestaan voidaan ymmärtää useilla eri tavoilla riippuen siitä, miten ymmärretään järjen alkuperä, sen perimmäinen luonne ja sen tarkoitus. Niinpä järjen käyttö ei ole koskaan riippumatonta perususkomuksista, jotka koskevat järjen alkuperää ja sen luonnetta. Tiedeyhteisössä vaikuttaa erilaisia käsityksiä ihmisjärjen alkuperästä, sen mahdollisuuksista, rajoituksista ja sen oikeasta käytöstä. Nämä käsitykset heijastuvat siihen, miten tieteellisiä menetelmiä sovelletaan.

Ei ole olemassa vain yhtä tapaa tutkia Raamattua tieteellisesti vaan useita erilaisiin perususkomuksiin pohjautuvia raamattukritiikin viitekehyksiä. Tässä kirjassa keskityn erityisesti kolmen erilaisen lähestymistavan, vahvan ja heikon naturalismin ja supranaturalismin, vertailuun. Nykyisten tiedeyhteisöjen tutkimustyötä ohjaava usko on yleensä ateistinen tai agnostinen. Tämä heijastuu myös raamattukritiikkiin naturalistisen lähestymistavan valta-asemana. Perinteisesti kristikunnassa raamattukritiikkiä on kuitenkin harjoitettu lähtökohdasta, jonka mukaan inhimillistä todellisuutta on mahdotonta ymmärtää oikeassa valossa muuta kuin tarkastelemalla ihmistä kaikkivaltiaan, kaikkitietävän ja äärettömän hyvän Jumalan kuvaksi luotuna olentona, joka on syntiinlangennut, ja joka pelastuu Jeesuksen sovitustyön kautta. Tällä lähestymistavalla on merkittäviä edustajia myös tämän päivän tieteellisessä raamatuntutkimuksessa, vaikka onkin olemassa paljon tiedepoliittista ahdasmielisyyttä, jonka mukaan tällainen tutkimus tulisi rajata tieteen piirin ulkopuolelle.

Populaarin käsityksen mukaan tiede on yhtenäinen käsityksissään. Ajatus siitä, että tiedeyhteisön sisällä on kilpailevia näkemyksiä ja tulkintoja, jotka perustuvat erilaisiin maailmankatsomuksellisiin lähtökohtiin tai jopa erilaisiin tieteellisiin uskontunnustuksiin, on vieras tälle kansanomaiselle käsitykselle. Kansanomaisen oletuksen mukaan tieteen rajaaminen ja sen erottaminen kaikesta ei-tieteellisestä merkitsee samalla sitä, että pystytään rajaamaan sellainen neutraali tiedon alue, johon maailmankatsomukselliset ja uskonnolliset tekijät eivät vaikuta. 

Tämän kirjan tarkoituksena on tarkastella niitä eri tapoja, miten tieteellinen tutkimus nojautuu uskomusjärjestelmiin. Erilaiset tieteelliset koulukunnat rakentuvat erilaisten perustavien uskomusjärjestelmien varaan. Näitä uskomusjärjestelmiä ei voida suoranaisesti todistaa oikeiksi tieteellisen tutkimuksen avulla, koska ne ovat tutkimuksen edellytyksiä. Uskomusjärjestelmien väliset erot johtavat erilaisiin tutkimusstrategioihin, koska tutkijoilla on erilaisia perustavia vakaumuksia siitä, miten tiedon lähteitä voidaan pitää luotettavina, millaisilla menetelmillä todellisuudesta saadaan tietoa, mikä on todellisuuden alkuperä ja mihin todellisuuden yhtenäisyys perustuu. Perustavien uskomusten merkitys tieteelle näkyy selvästi analysoitaessa, miten tieteellisiä käsitteitä muodostetaan ja tieteellisiä teorioita rakennetaan.

Tieteellisen tutkimuksen perustana on siis aina kokonaisvaltaisia uskomuksia todellisuuden ja tiedon luonteesta. Tässä yhteydessä on tärkeää täsmentää uskon ja uskomuksen käsitteitä, koska ne ovat yleisessä käytössä epämääräisiä. Monenlaiset käsitteelliset epäselvyydet vaivaavat yrityksiä määritellä tieteen perustana olevia uskomusjärjestelmiä. Uskon ja uskomuksen käsitteessä voidaan erottaa ainakin kolme eri merkitystä: 

(1) Uskolla voidaan tarkoittaa toiveajatteluun perustuvaa tunteenomaista vakaumusta. Erityisesti uskonnollinen usko ymmärretään tavallisesti tällä tavalla. Länsimaisessa populaarikulttuurissa vallitsevan näkemyksen mukaan usko ja tieto ovat toistensa vastakohtia tai ainakin täysin riippumattomia toisistaan. Mark Twainin mukaan uskonnollinen usko (faith) on sitä "että uskoo sellaista, mistä tietää, ettei se ole totta". Tämän käsityksen mukaan uskonvaraisilla käsityksillä ei ole mitään tekemistä tiedon kanssa. Uskon ajatellaan olevan tarpeellista juuri niiden asioiden kohdalla, joista meiltä puuttuu tietoa. Vuosikausia sitten kadonneen pojan äiti saattaa uskoa pojan olevan elossa, vaikka kaikki tosiasiat puhuvat tätä uskomusta vastaan. Tällaisella äidillä sanotaan olevan uskoa. Tässä merkityksessä uskolla tarkoitetaan tunteenomaista heittäytymistä jonkin sellaisen varaan, josta ei ole mitään tietoa. (Plantinga 2000: 246-247.)

(2) Toiseksi, uskolla voidaan tarkoittaa tiedolliseen todistusaineistoon (evidenssiin) perustuvaa tiedollisesti oikeutettua vakaumusta. Esimerkiksi aineellisia esineitä koskevat uskomukset voivat olla tiedollisesti perusteltuja aistihavaintojen perusteella. Uskon edessäni olevan omenapuun olemassaoloon, koska luotan siihen, mitä näen.   

(3) Kolmanneksi, uskolla voidaan tarkoittaa todellisuuden perimmäistä olemusta ja yhtenäisyyttä koskevaa vakaumusta. Tällainen usko ohjaa ihmisen minuuden syvyystasoa ja sen välityksellä koko hänen elämäänsä. Tällaista uskoa voidaan kutsua maailmankatsomukselliseksi, metafyysiseksi tai uskonnolliseksi. Usko viittaa tässä yhteydessä vakaumukseen, jonka kohteena on todellisuuden perimmäinen olemus, josta kaikki muu riippuu ja joka ei itse riipu mistään. Tästä esimerkkinä voi olla esimerkiksi materialistinen usko, jonka mukaan koko todellisuuden perimmäinen olemus on aineellinen. Tässä tapauksessa kyseessä on vakaumus, joka koskettaa koko olevaisen perimmäistä luonnetta. Koska ihmisellä ei ole tietoa olevaisuudesta kokonaisuutena, kyseinen vakaumus ei suoranaisesti perustu evidenssiin. Yhteys evidenssiin on epäsuora.

Tämän kirjan oletuksen mukaan tieteellinen tutkimus edellyttää uskoa sekä merkityksessä (2) todistusaineiston varaan rakentuva tiedollisesti oikeutettu vakaumus että merkityksessä (3) todellisuuden perimmäistä luonnetta koskeva (metafyysinen ja uskonnollinen) vakaumus. Ennen kaikkea tarkoituksena on kiinnittää huomiota siihen, millä tavalla tieteellinen tutkimus riippuu perusvakaumuksista, jotka kohdistuvat todellisuuden perimmäiseen olemukseen tai sen itseriittoiseen perustaan. Tiede edellyttää tällaista uskoa, koska ihminen on rajallinen olento, joka ei tiedä kaikkea, mutta joka kuitenkin tarvitsee kokonaiskäsitystä voidakseen ymmärtää yksityiskohtia. Se, että usko tässä mielessä on tieteen perusta, ei merkitse, että tieteen perustavat lähtökohdat välttämättä olisivat vailla tiedollista oikeutusta. Ihmisen on mahdollista omaksua uskonvakaumuksia tiedollisesti oikeutetulla tavalla. Uskonvakaumukset voivat olla järjenmukaisia, vaikka niitä ei johdettaisi muista uskomuksista. (Hasker 1996.) 
Kristillisessä perinteessä perususkomusten kokonaisuutta on kutsuttu uskontunnustukseksi. Tätä analogiaa hyödyntäen tässä kirjassa puhutaan myös tieteellisistä uskontunnustuksista. Ne ohjaavat tieteentekijän valitsemaa tutkimusstrategiaa, tieteellisten menetelmien muokkaamista ja niiden käyttöä ja antavat perustavan tulkintahorisontin, jossa todellisuutta lähestytään ja tulkitaan. Tämän kirjan tarkoituksena on tutkia, miten perususkomukset ja niiden varaan rakentuvat uskontunnustukset vaikuttavat tieteelliseen tutkimukseen.

Perususkomukset eivät aina ole täysin tiedostettuja, koska niillä on usein tiedeyhteisössä itsestäänselvyyden asema. Ennakko-oletukset ovat kuin silmälasit, joiden läpi todellisuutta tarkastellaan. Ihmisen on vaikea saada kriittistä otetta ennakko-olettamuksiinsa, koska hän tarkastelee omia ennakko-olettamuksiaan näiden samojen silmälasien läpi. Siksi itsetuntemus on niin tärkeä asia. Itsetuntemus on tutkijan itsekriittisyyden edellytys ja hänen arvostelukykynsä yksi keskeinen perusta. Itsetuntemuksen puute on yleisinhimillinen ongelma. Tieteellinen koulutus ei automaattisesti ratkaise tätä ongelmaa. Itsetuntemuksen suhteen jokainen ihminen, sekä tutkija että tutkijayhteisön ulkopuoliset ihmiset, ovat samassa asemassa. Itsetuntemus ja tutkimuksen perustavat olettamukset koskettavat asioita, joiden suhteen ei ole erikoisasiantuntijoita. Koska tutkimus on riippuvaista itsetuntemuksesta ja arvostelukyvystä, joihin tieteellinen koulutus ei anna mitään erityisvalmiuksia, mikään erityistieteellinen yhteisö ei voi perustellusti sulkeutua ulkopuoliselta kritiikiltä.

Tämä kirja kiinnittää erityisesti huomiota raamattukritiikin perustaviin ennakko-olettamuksiin ja pohtii niiden vaikutusta tutkimustuloksiin. Tässä yhteydessä esitetään melko kriittisiäkin kommentteja joistakin yksittäisistä tutkimustuloksista ja päättelyketjuista. Niiden tarkoituksena on tuoda esille ennakko-oletusten ja tutkijan perususkomusten vaikutus tutkimustuloksiin ja antaa välineitä tutkimusten kriittiseen arviointiin. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole viestiä, että Raamatun tieteellinen tutkimus olisi epäluotettavampaa kuin ihmistieteellinen tutkimus yleensä. Tarkoituksena on viestiä, että ihmistieteellinen tutkimus yleensä on siinä määrin maailmankatsomuksellisesti sitoutunutta, ettei saavutettujen tutkimustulosten luotettavuutta voida arvioida ilman että tiedostetaan tutkijan maailmankatsomukselliset lähtökohdat ja tutkimusmetodologiset perusolettamukset. Tämä on nykyisessä tieteenfilosofisessa keskustelussa yleisesti tunnustettu lähtökohta. Mitä lähemmäs tutkimuskohde tulee kysymyksiä, jotka koskettavat ihmisenä olemisen keskeisiä ulottuvuuksia, sitä enemmän tutkijan usko ja ennakko-oletukset vaikuttavat tutkimustuloksiin ja sitä vähemmän meillä on syytä luottaa pelkästään tutkijoiden auktoriteettiin. Tutkijoilla ei ole mitään erikoistietoa näiden perusolettamusten osalta. Perustavia oletuksia vertailtaessa kenellä tahansa ihmisellä on edellytykset arvioida ihmistieteellisten ja teologisten tutkimustulosten pätevyyttä. 
Eksegetiikalla tarkoitetaan Raamatun selitysoppia. Koska tekstin selittäminen ja tulkinta edellyttävät sen sijoittamista osaksi maailmaa, jossa se syntyi ja josta se kertoo, eksegetiikka on luonteensa puolesta monitieteinen tutkimusala, joka edellyttää tietämystä historiasta, arkeologiasta, muinaisista kielistä ja kulttuureista, niiden kirjallisuudesta, tavoista, uskomuksista, rituaaleista jne. Sikäli kuin selitystä tai tulkintaa halutaan tehdä metodisesti kontrolloidulla tavalla, tarvitaan metodologista ja tieteenfilosofista ymmärrystä. Etevinkin eksegeetti hallitsee tästä valtavasta tietomäärästä vain osan. Parhaimmillaan hyvä eksegeetti on eräänlainen yleisnero, joka pystyy yhdistämään valtavan määrän eri aloilta olevaa tietoa sellaisesta kokonaisvaltaisesta näkökulmasta, joka tekee tutkimuskohteelle oikeutta. Moniin hienoihin eksegeettisiin kommentaareihin on kiteytetty suuri määrä raamatuntutkijalle hyödyllistä tietoa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisi mahdollista sokeasti luottaa eksegeettisen tutkimuksen tuloksiin, koska tutkimukset ovat niin vahvasti sidoksissa tutkijan ennakko-oletuksiin ja perususkomuksiin. Tulkinta määräytyy sen pohjalta, mistä näkökulmasta tutkija tarkastelee asioita ja mitä tosiasioita hän valitsee poimia esille tulkinnan kannalta kaikkein merkityksellisimmiksi. Tutkija saattaa olla esimerkiksi hyvin perehtynyt kreikkalais-roomalaiseen kulttuuriin ja tulkita Uutta testamenttia sen pohjalta. Hän saattaa kuitenkin epäonnistua Uuden testamentin olennaisen merkityksen tavoittamisessa, jos sen varsinainen merkitys avautuukin ensisijaisesti seemiläisen (juutalaisen) kulttuuritaustan pohjalta, josta hänellä onkin ehkä riittämättömät tiedot. Tältä osin tavallinen raamatunlukija, joka tuntee Vanhan testamentin perusteellisesti, saattaa pystyä tekemään tekstille paremmin oikeutta kuin sen tulkintaan erikoistunut eksegeetti, joka etsii tulkinta-avainta kreikkalais-roomalaisesta kulttuurista.

Lisäksi on huomattava, että Raamatun keskuksessa ei ole irrallinen kokoelma tosiasioita, väitteitä, huomioita, yms. Raamatun keskuksessa on persoona, ja Raamattu on kirjoitettu, jotta ihminen oppisi tuntemaan persoonan. Tutkijalla ei ole mitään erityissuhdetta tähän persoonaan, vaan tässä suhteessa kaikki ihmiset ovat samassa asemassa. 




== Kirjan sisällysluettelo ==

I JOHDATUS TIETEEN USKOMUSJÄRJESTELMIIN	

1. Arvostelukyky, oppineisuus ja itsepetos	

1.1. Arvostelukyvyn ja oppineisuuden suhde	

1.2. Itsepetoksen ongelma	

1.3. Välittävätkö evankeliumit kuvan Jeesuksen persoonallisuudesta?	

1.4. Looginen hyppy mahdollisuudesta totuuteen	

1.5. Ovatko ihmeet mahdollisia?	

1.6. Luoko tutkija Jeesuksen omaksi peilikuvakseen?	

1.7. Heitettiinkö Jeesus joukkohautaan?

1.8. Tutkijan uran reunaehtoja	

1.9. Teologia naturalistisessa tiedeyhteisössä	


2. Raamattukritiikki ja kristillinen uskontunnustus	

2.1. Tulisiko raamattukritiikki asettaa Raamatun paikalle?	

2.2. Erilaisia Raamatun tutkijoita – Raamatun tuntemisen merkitys	

2.2.1. Tieteellisten uskontunnustusten merkitys	

2.2.2. Itsekriittisyyden välttämättömyys	

2.3. Usko Kristukseen on perususkomus	

2.4. Tiedolliset kumoajat	

2.5. Millaisia merkityksiä annetaan fundamentalismille?	


3. Tieteen uskontunnustukset – kaksi tutkimuksen maailmaa	

3.1. Tiede ja valta	

3.2. Tutkimuksen maailmankatsomuksellinen lähtökohta	

3.3. Suljettu keskusteluavaruus – uhka tieteellisyydelle	

3.4. Pyrkimys löytää neutraali lähtökohta ihmisjärjessä	

3.4.1. Lähtökohtana välttämättömät järjen totuudet	

3.4.2. Onko olemassa neutraalia järjen käsitettä?	

3.5. Pyrkimys löytää neutraali lähtökohta kaikille yhteisissä käsityksissä	

3.7. Neutraalin tiedekäsityksen mytologisuus	

3.8. Voidaanko tiede erottaa ei-tieteellisestä?	

3.9. Käsitteellisiä erotteluja	

3.10. Supranaturalistisen lähestymistavan alustava luonnehdinta	


II AVOINTEN USKONTUNNUSTUSTEN AIKA	


4. Varhaiskristillisyydestä tieteen vallankumoukseen	

4.1. Silminnäkijätodistajien merkitys	

4.2. Kristus järjellisyyden perustana	

4.3. Pahuuden aiheuttama sokeus ja pelkuruus	

4.4. Luonnon riisuminen myyteistä	

4.5. Tavallisen elämän merkitys	

4.6. Tieteen perusta Jumalan ilmoituksessa	

4.7. Sanallinen ilmoitus ja sen tulkinta	

4.7.1. Jumalan puhe Vanhassa testamentissa	

4.7.2. Kirkkoisien ja vanhan kirkon näkemys Raamatusta	

4.7.3. Lutherin supranaturalismi	

4.7.4. Jumalan luotettavuus	

4.7.5. Sanainspiraatio	

4.8. Kooste	


III USKONTUNNUSTUSTEN SALAAMISEN AIKA	

5. Käänne naturalismiin

5.1. Valistuksen järkeisusko	

5.1.1. Valistuksen tieteellinen uskontunnustus	

5.1.2. Tiedon ja uskon erottaminen	

5.1.3. Vapauden ja välttämättömyyden ristiriita	

5.2. Uusi historiallinen tieteenihanne	

5.2.1. Historiatieteen yhdistyminen positivismiin	

5.2.2. Positivismin kritiikkiä	

5.3. Naturalistinen käsitys kriittisyydestä	

5.4. Naturalistinen käsitys historiasta	

5.4.1. Voiko Jumala toimia historiassa?	

5.5. Naturalistisen teologian sisäisiä jännitteitä	

5.5.1. Rationalismin suljettu maailma	

5.5.2. Straussin myyttinen tulkinta	

5.5.3. Onko naturalistinen filosofia neutraalia?	

5.5.4. Bultmannin gnostilainen Kristus	

5.5.5. Barthin kahtiajaettu maailma	

5.5.6. Postmodernismi	

5.6. Naturalistinen raamattukritiikki ja edistyksen myytti	

5.6.1. Edistysusko kulttuuriuskontona	

5.6.2. Edistysuskon kritiikkiä	

5.7. Tieteen myytti	

5.7.1. Onko tiede kaiken mitta?

5.7.2. Tutkimuksen oletettu puolueettomuus	

5.7.3. Naturalismin puutteellinen itseymmärrys	

5.7.4. Tieteisuskon motiivi	


IV TIETEEN PALUU AVOIMIIN USKONTUNNUSTUKSIIN	


6. Raamatun tieteellisen tutkimisen taustaoletukset	

6.1. Tieteellinen tutkimusohjelma	

6.1.1. Naturalistisen tutkimusohjelman ongelmia	

6.1.2. Naturalismi metodisena ateismina/agnostismina	

6.1.3. Ihmisen älyllisten kykyjen alkuperä	

6.1.4. Tulkinta edellyttää teististä perustaa	

6.1.5. Supranaturalistinen lähestymistapa	

6.2. Sanallisen ilmoituksen merkitys	

6.3. Aidon ilmoituksen tunnistaminen	

6.3.1. Jumalan oma todistus	

6.3.2. Toissijaiset tuntomerkit	

6.3.3. Itsetuntemus	

6.4. Kristus ajattelun kiintopisteenä	

6.4.1. Kristus vai alkuvoimat

6.4.2. Alkuvoimat teologian lähtökohtana	

6.4.3. Jumalatodistusten lähtökohta	

6.4.4. Kristuksen usko ja tutkijan itsekriittisyys	


V PERUSUSKOMUSTEN VAIKUTUS TUTKIMUSMENETELMIIN	


7. Perususkomuksen vaikutus tulkinnalliseen näkökulmaan	

7.1. Onko Raamattu luotettava?	

7.1.1. Naturalistinen oletus Raamatun epäluotettavuudesta	

7.1.2. Erehtymättömyyden hermeneutiikka	

7.1.3. Virheen käsite on sidoksissa ennakko-oletuksiin	

7.1.4. Virhe, eroavuus ja epätarkkuus	

7.1.5. Onko Raamattu historiallisesti luotettava?	

7.1.6. Lähtökohtaoletusten vaikutus päättelyyn	

7.1.7. Kooste	

7.2.. Profetioiden tulkinta	

7.2.1. Messiasennustukset	

7.2.2. Naturalismin ja supranaturalismin kiista

7.2.3. Israelia koskevia ennustuksia	

7.2.4. Ennustus Tyroksesta	

7.2.5. Ennustus Babylonista	


8. Raamattukritiikin menetelmien perustavat oletukset	

8.1. Historiallinen kirjallisuuskritiikki	

8.1.1. Pseudonimien käyttö	

8.1.2. Evankeliumien ajoituksen taustana olevia oletuksia	

8.1.3. Lähdekritiikin oletuksia	

8.1.4. Esimerkkinä dokumentaarihypoteesi	

8.1.5. Dokumentaarihypoteesin kritiikkiä	

8.1.6. Synoptisen ongelman taustaoletuksia

8.2. Uskonnonhistoriallinen tutkimus	

8.3. Muotohistoriallinen tutkimus	

8.3.1. Muotohistoriallisen tutkimuksen ennakko-oletukset

8.3.2. Traditiokritiikki: kriteerejä sisällön aitouden tunnistamiseksi

8.4. Redaktiokritiikki	

8.5. Eksegetiikan tutkimuksen metodinen murros	

8.6. Sosiologinen kritiikki	

8.7. Kirjallisuuskritiikki	

8.7.1. Narraatiokritiikki	

8.7.2. Retorinen kritiikki	

8.7.3. Kanoninen kritiikki	

8.7.4. Strukturalismi	

8.7.5. Lukijalähtöinen tutkimus	

8.7.6. Dekonstruktio	

8.8. Kooste	


9. Arvostelukyky ja avoin keskusteluavaruus	

Sanasto	

Kirjallisuus