Muokataan sivua Avioliitto


== Mitä avioliitolla tarkoitetaan? ==

Pysyvät, ruumiilliseen yhteyteen perustuvat ja lasten hankkimiseen ja kasvattamiseen tähtäävät liitot on yleismaailmallisesti erotettu muista erilaisista ystävyys- ja kumppanuussuhteista omanlaisikseen perusinstituutioiksi. Avioliitto merkitsee instituutiota, jossa mies ja nainen solmivat pysyvän ja toiset poissulkevan julkisen liiton, jonka keskeinen päämäärä on puolisoiden julkinen sitoutuminen elinikäiseen yhteyteen ja liitosta syntyvien yhteisten lasten kasvattaminen.

 ”Avioliitto on arvokas itsessään, mutta siihen sisältyvä suuntautuneisuus lasten saamiseen ja kasvattamiseen vaikuttaa avioliiton ominaispiirteisiin, mukaan lukien yksiavioisuuden ja uskollisuuden normeihin.” (Girgis et al 2010: 246.) 

Valtion erityiskiinnostus avioliittoon ja sen suojelemiseen johtuu siitä, että avioliitossa on erityissuojelua tarvitseva hauras osapuoli, nimittäin avioliitosta syntyvä lapsi, jonka terveestä kehityksestä puolestaan riippuu koko yhteiskunnan tulevaisuus.


== Ehdollinen sopimus vai valaehtoinen sitoutuminen ==

Avioliitto on kulttuurien historiassa ilmennyt kahdessa erilaisessa arvoviitekehyksessä sen mukaan, miten avioliittolupauksen sisältämä velvoite ymmärretään: (a) Avioliittolupaus asettaa ehdottoman ja elinikäisen velvoitteen, johon sisältyy kokonaisvaltainen itsensä antaminen. (b) Avioliittolupauksen sisältämä velvoite on ehdollinen ja purettavissa kumman tahansa aloitteesta ilman erityisperusteluja. 

Valaehtoisen sitoutumisen näkökulma edellyttää puolison ja lasten kohtelemista itseisarvoisina olentoina. Avioliiton moraalinen ydin voidaan jakaa kahteen osaan (1) rakkaussuhde puolisoon ja (2) rakkaus avioliiton hedelmänä syntyviin lapsiin: ”Rakkaus on avioliiton ensisijainen tarkoitus ja merkitys, aivan kuten uuden ihmisen syntymä on sen ensisijainen seuraus ja päämäärä.” (Hildebrand 1997: 7.)

(1) Avioliitto on läheisin ja intiimein ihmisten välinen liitto, jonka ytimenä on keskinäinen rakkaus: puolisot antautuvat toisilleen ehdoitta niin, että puolison koko persoonallisuus on rakkauden kohteena. Puolisoiden tulisi kohdella toisiaan itseisarvoisina persoonina. Tästä moraalisesta peruslähtökohdasta seuraa useita yksityiskohtaisempia perhenormeja: 

Kokonaisvaltaisuuden normi: Avioliitto on kokonaisvaltainen suhde: vain silloin kun kaksi ihmistä antautuu toisilleen kokonaan niin, että puolisot jakavat ”ihmisyytensä, ruumiinsa ja sielunsa niin myötä kuin vastoin käymisissä ja kaikessa mielessä”, heidän seksuaalisuutensa voi johtaa ”ihmisolentojen liittoon” (Kant 167). Irralliset seksuaalisuhteet loukkaavat ihmisyyttä, koska niissä toista käytetään seksuaalisten tarpeiden tyydyttämisen välineenä.

Pysyvyyden normi: Aviopuolison kohteleminen itseisarvoisena olentona edellyttää sitoutumista elinikäiseen suhteeseen. Muussa tapauksessa ihminen altistuu hylkäämiselle kaikkein kokonaisvaltaisimmassa ja ihmisyyttään syvimmin koskettavassa rakkaussuhteessaan.

Puolisouskollisuuden normi: Puolison kohteleminen itseisarvoisena olentona merkitsee pidättymistä avioliiton ulkopuolisista seksuaalisuhteista. Tällä on myös yhteiskunnallista merkitystä, koska muussa tapauksessa lapsia syntyy tilanteeseen, jossa he eivät kasva biologisen isänsä ja äitinsä kanssa.

Sukupuolten toisiaan täydentävyyden normi: Avioliiton perustana on sukupuolieron ja sen tarjoaman erilaisuuden tunnustaminen. Avioliiton ei ole tarkoitus samanlaistaa puolisoita vaan auttaa heitä löytämään oma ainutlaatuisuutensa.

Vastuullisen lisääntymisen eli seksuaalisuuden kanavoimisen normi: Miesten ja naisten tulisi lykätä jälkeläisten hankkimista siihen asti, että he ovat sitoutuneet elinikäiseen parisuhteeseen.

2) Vanhempien tulisi kohdella lapsiaan itseisarvoisina olentoina, ei välineinä omien tarpeidensa tyydyttämiseksi. Lapsikeskeisyyden laajan kategorian sisällä avioliitto sisältää useita täsmällisempiä normeja. 

Ensinnäkin avioliiton avulla lapsi liitetään biologiseen isäänsä ja äitiinsä koko kehityskautensa ajaksi (biologisen liittämisen normi). Tähän sisältyy arkipäiväisempi mutta tärkeä normi, jonka mukaan lapsella on oikeus saada toimeentulonsa ja elämisensä aineelliset edellytykset biologiselta isältään ja äidiltään.

Lapsen ainutlaatuisen identiteetin kunnioittamisen normi perustuu siihen, että lapsi on persoonallinen olento, jonka identiteetti- ja suhdeoikeuksiin kuuluu oikeus tuntea alkuperänsä. Lapsella on oikeus kasvaa biologisen isänsä ja äitinsä hoidossa mikäli mahdollista.

Sukupuolten toisiaan täydentävyyden normin mukaan sukupuolierolla ja sukupuolten toisiaan täydentävyydellä on tärkeä merkitys lapsen kehitykselle, koska lapsi on sukupuolinen olento, joka tarvitsee sekä omaa sukupuolta olevan samaistumiskohteen että vastakkaista sukupuolta olevan vastapoolin. Jos lapsen ei ole mahdollista kasvaa biologisen isänsä ja äitinsä hoidossa, hänelle pitäisi tarjota koti, jossa hän saa korvaavan kokemuksen isästä ja äidistä. Sukupuolten erilaisuus rikastuttaa lapsen elämää.

== Perustavat perhemallit ==

Sekä antiikin Kreikan, Rooman että modernien länsimaiden kulttuureissa voidaan Zimmermanin mukaan havaita neljä perustavaa perhemallia, jotka vuorottelevat keskenään ja johtavat kulttuuria edistyksen tai taantumuksen kausiin. Nämä neljä perhemallia voidaan jakaa kahteen perusmuotoon niitä hallitsevan arvoviitekehyksen mukaan. (1) Ensinnäkin on olemassa ehdottomiin perhearvoihin ja valaehtoiseen sitoumukseen perustuva perhemuoto, joka voi ilmetä joko (1a) suvun hallitsemana perheenä tai (1b) itsenäisenä perheyksikkönä riippuen yhteiskunnan eriytymisen asteesta. (2) Toiseksi on olemassa ehdollisiin arvoihin ja sopimuksiin perustuva atomistinen perhe, joka voi ilmetä kahdessa eri ilmenemismuodossa riippuen siitä (2a) pidetäänkö perhettä edes muodollisesti yhtenäisenä kokonaisuutena vai (2b) pelkästään yksilöiden sopimuksenvaraisena yhteenliittymänä, jossa perheen ulkoinen muotokin voi vaihdella.

Voidaksemme kuvata perheen merkitystä korkeakulttuurin jatkuvuudelle ja kehitykselle on moraalisen viitekehyksen lisäksi analysoitava perheen käyttämää valtaa ja vaikutusta yhteiskunnan kehitykseen. Vallan näkökulmasta perheellä on länsimaisessa kulttuurissa ollut neljä erilaista olomuotoa: 

(1) Edustusperhe: heimon ja suvun hallitsema ”edustusperhe” toimii vain suvun tai heimon edustajana, joten sillä on vain vähän itsenäistä päätösvaltaa. 

(2) Perheyksikkömalli: perhe on vahvimmillaan perheyksikön itsenäisyyttä korostavassa ja ehdottomiin perhearvoihin perustuvassa perheyksikkömallissa. 

(3) Atomismin ensimmäinen vaihe: perheen jäsenten yksilöllisyydelle tehdään enemmän oikeutta, mikä lisää kulttuurin luovuutta; arvomaailman muuttuessa relativistiseksi yksilöllisyys kuitenkin rappeutuu itsekeskeisyydeksi, mikä heikentää perheen yhtenäisyyttä ja murentaa yhteiskuntaelämän perusteita.  

(4) Atomismin toinen vaihe: perheen heikoin muoto on atomismin toinen vaihe, jossa perheen hajoaminen ulottuu myös perheen ulkoisiin rakenteisiin: moninaisia perhemuotoja pidetään yhdenvertaisina. 

Suvun hallitseman edustusperheen vallitessa avioliitto tarkoittaa kahden perheen yhdistymistä, kahden perheen välistä liittoa. Perheyksikkömallin vallitessa avioliitto tarkoittaa sitä, että mies ja nainen luopuvat kumpikin omasta perheestään ja suvustaan ja solmivat itsenäisen perheyksikön. Kummassakin näistä avioliittomalleista avioliiton ymmärretään olevan elinikäinen liitto, johon sitoudutaan ”valaehtoisesti”. Näissä malleissa avioliiton purkaminen ymmärretään rikokseksi avioliiton pyhyyttä vastaan.

Atomismin toisessa vaiheessa avioliitto ymmärretään sopimuksenvaraiseksi liitoksi, johon puolisot sitoutuvat niin kauan kuin se tyydyttää molempia osapuolia. Avioero on luonnollinen seuraus siitä, että ihmiset kasvavat erilleen ja alkavat etsiä itselleen tyydyttävämpää parisuhdetta.

Jos perheyhteisö on liian kahlitseva, kuten on asianlaita sukujen hallitsemassa ”edustusperheessä”, yksilöllinen kehitys ei saa riittävästi tukea. Jos taas perheen yhtenäisyys heikkenee niin, että perhesuhteet tulevat irrallisiksi eli perhe atomisoituu, lapset eivät saa riittävästi turvaa ja vakautta kehityksensä tueksi. Yksilön kehitysmahdollisuudet toteutuvat parhaiten itsenäisessä perheyksikkömallissa, joka tukee perheen jäsenten yksilöllistä kehitystä ja ilmaisun vapautta samalla kun perheyhteisö on riittävän vahva ja yhtenäinen tukeakseen lapsen kehitystä koko hänen kasvukautensa ajan.

== Kiista avioliiton tarkoituksesta ==

Harvardin yliopiston professorin Michael Sandelin (2012: 293) mukaan kysymys avioliiton tarkoituksesta liittyy kysymykseen siitä, ”mikä avioliiton tulkinta suo kunniaa sitä ansaitseville hyveille. Se, mikä voidaan katsoa avioliiton tarkoitukseksi, riippuu osittain siitä, mitä ominaisuuksia avioliiton pitäisi meidän mielestämme kunnioittaa ja vahvistaa. −− Tämä taas vie meidät kiistanalaiselle moraalin alueelle, jolla emme voi pysyä riippumattomina kilpailevien hyvän elämän käsitysten suhteen.”

Käsitys avioliiton merkityksestä riippuu laajemmasta hyvän elämän käsityksestä. Oikeudenmukaisuus ei tarkoita valinnanvapauden kunnioittamista kokonaan riippumatta ihmisten mieltymysten ja valintojen arvosta. Oikeudenmukaista yhteiskuntaa ei voida saavuttaa yksinkertaisesti turvaamalla ihmisten valinnanvapaus, koska ihmiset voivat käyttää valinnanvapauttaan väärin ja ihmisten mieltymykset voivat olla vinoutuneita ja toisten oikeuksia loukkaavia. Tämä pätee erityisesti avioliiton kaltaiseen instituutioon, joka luontaisesti johtaa lasten syntymään, jotka ovat täysin riippuvaisia aikuisten tarjoamasta hoidosta ja ohjauksesta.

Oikeudenmukaisuudessa on kyse myös ja ensisijaisesti hyveen ja yhteisen hyvän edistämisestä. Onko avioliiton ensisijainen tarkoitus kunnioittaa aikuisten vapautta ja heidän erilaisia valintojaan? Vai onko avioliiton tarkoituksena kunnioittaa sellaisia hyveitä, joissa korostuu solidaarisuus kaikkein heikoimpia ja hauraimpia yhteiskunnan jäseniä kohtaan ja heidän perusoikeuksiensa kunnioittaminen? Tämä on keskeinen kysymys avioliiton tarkoituksen ja siinä toteutuvien hyveiden näkökulmasta.

Kysymys lapsen oikeudesta isään ja äitiin liittyy kysymykseen avioliiton tarkoituksesta yhteiskunnallisena instituutiona. Onko avioliiton ensisijaisena tarkoituksena suojella puolisoiden rakastavaa sitoutumista toisiinsa, jotta heidän liittonsa puolestaan suojelisi avioliitosta syntyvää lasta? Vai tulisiko lapsen oikeus isään ja äitiin poistaa avioliiton merkityksestä? Tarvitsevatko aikuiset valtion suojelua enemmän kuin lapset?

Avioliiton luonteen takia näihin kysymyksiin ei voida vastata pelkästään vetoamalla avioliiton solmivien aikuisten näkökulmaan ja takaamalla, ettei ketään aikuista syrjitä tai hänen valinnanvapauttaan rajoiteta. Koska avioliitto koskettaa tulevia sukupolvia, heidän oikeutensa, vapautensa ja syrjimättömyytensä on ensisijaisesti turvattava, koska he eivät pysty elämänsä alkuvuosina ollenkaan huolehtimaan itsestään. Syrjimättömyyden ja valinnanvapauden periaatteita on sovellettava ennen kaikkea avioliitosta syntyviin lapsiin. Pyrkimys muuttaa avioliiton määritelmää aikuiskeskeiseksi vetoamalla yksilön vapauteen valita aviopuolisonsa sukupuolesta riippumatta, ei ole neutraalia ihmisten valinnanvapauden kunnioittamista