ApoWiki - Käyttäjän muokkaukset [fi]

Peter van Inwagen

2026-04-04T08:37:47Z

Apollos: /* Kristillinen filosofia */ typofix, kh, kirjannimikorostus

Peter van Inwagen on yhdysvaltalainen filosofi, joka toimii Notre Damen yliopiston John Cardinal O'Hara -oppituolin filosofian professorina. Hänen erikoisalojaan ovat metafysiikka, uskonnonfilosofia ja teonfilosofia. Hänen ansiostaan (An Essay on Free Will, 1983) inkompatibilismi (libertarianismi) on jälleen varteenotettava kanta analyyttisessä filosofiassa vapaata tahtoa koskevissa keskusteluissa.

Van Inwagen väitteli tohtoriksi Rochesterin yliopistosta ja on opettanut aiemmin useita vuosia Syracuse Universityssä. Hän on toiminut läheisessä yhteistyössä reformoidun tietoteorian kuten Alvin Plantingan kanssa, vaikka onkin itse anglikaani.

== Metafysiikka ==

Van Inwagen esitti teoksessaan Material Beings (1990), että elävät organismit ovat ainoita yhdistettyjä materiaalisia olioita, ja samalla, että ainoita materiaalisia olioita ovat alkeishiukkaset, solut ja soluista muodostuneet monisoluiset organismit. Jokainen materiaalinen olio muodostuu lopulta alkeishiukkasista, ja ainoat asiat joita alkeishiukkasista voi muodostaa ovat elävät organismit. Näin jokapäiväiset kappaleet, kuten pöydät, tuolit, kivet ja pilvet eivät todellisuudessa ole olemassa; ne vaikuttavat olevan olemassa, koska alkeishiukkaset ovat järjestyneet tietyllä tavalla.

Esimerkiksi siinä missä vaikuttaa olevan tuoli, on todellisuudessa yhden materiaalisen olion sijasta suuri joukko elektroneja, fotoneja ja muita nopeasti liikkuvia alkeishiukkasia, sekä suuri määrä tyhjää tilaa hiukkasten välillä. Nämä hiukkaset eivät muodosta yhtä oliota tai kappaletta sen enempää kuin mehiläisparvi. Hiukkaset säilyttävät mehiläisparven tavoin enemmän tai vähemmän pysyvän muodon jonkun aikaa, mikä saattaa antaa vaikutelman yhdestä oliosta, samoin kuin jos yksittäiset mehiläiset olisivat hyvin pieniä ja niitä olisi hyvin monta. Yksittäisellä mehiläisellä sen sijaan on osia, jotka on yhdistetty oikealla tavalla, jotta se muodostaa yhden olion, mehiläisen. Samoin tuoliin kuuluva alkeishiukkanen on sisäisesti yksi, koska sillä ei ole osia. Tämän vuoksi alkeishiukkaset ja elävät organismit ovat ainoita olemassa olevia materiaalisia olioita.

== Kristillinen filosofia ==

Van Inwagen on käsitellyt erityisesti pahuuden ja kärsimyksen ongelmaa teistisestä näkökulmasta. Tässä suhteessa merkittävä on hänen kirjansa ''The Problem of Evil'', joka on kirjoitettu hänen pitämiensä Gifford-luentojen pohjalta.

== Teokset ==
* (ed. with Dean Zimmerman) Persons: Human and Divine. Oxford: Clarendon Press. 2007. 0-19-927750-6
* The Problem of Evil. Oxford: Clarendon Press. 2006. 0-19-924560-6 (Gifford Lectures 2002), online
* (ed.) Christian Faith and the Problem of Evil. Grand Rapids, MI: Eerdmans. 2004. 0-8028-2697-0
* Ontology, Identity, and Modality: Essays in Metaphysics. Cambridge: Cambridge University Press. 2002. 0-521-79164-2
* (ed. with Dean Zimmerman), Metaphysics: The Big Questions. Oxford: Blackwell. 1998 0-631-20588-8
* The Possibility of Resurrection and Other Essays in Christian Apologetics. Boulder, CO: Westview Press. 1998. 0-81-332731-8
* God, Knowledge and Mystery: Essays in Philosophical Theology. Ithaca: Cornell University Press. 1995.
* Metaphysics. Boulder, CO: Westview Press. 1993. rev. ed. 2002. 0-8133-9055-9
* Material Beings. Ithaca: Cornell University Press. 1990. 0-8014-8306-9
* (ed. with James Tomberlin), Alvin Plantinga (1985)
* An Essay on Free Will. Oxford: Clarendon Press. 1983. 0-19-824924-1
* (ed.) Time and Cause: Essays Presented to Richard Taylor. 1980

== Aiheesta muualla ==
* [https://www.closertotruth.com/contributor/peter-van-inwagen/profile Lyhyitä apologeettisia keskusteluja Peter van Inwagenin kanssa]

[[Luokka: Henkilöt]] [[Luokka: Filosofia]]

Tieteellinen maailmankatsomus

2026-02-10T10:55:19Z

Apollos: henkilönnimen ensiesiintymäkorostus

{{viestipohja| kuva = [[Kuva:UTM-kansi-001.jpg|50px]]
|sisältö = Tämän artikkelin pohjana on käytetty [[Tapio Puolimatka]]n kirjan "[[Usko, tieto ja myytit]]" sisältöä tekijän luvalla.}}{{sisällysluettelo|oikea}}
[[tieteellinen maailmankatsomus|Tieteellistä maailmankatsomusta]] pidetään usein uskonnollisen ajattelun vastakohtana. Esimerkiksi Suomen johtava tieteenfilosofi '''Ilkka Niiniluoto''' erottaa tässä suhteessa tieteellisen maailmankuvan ja tieteellisen maailmankatsomuksen. Tieteellinen maailmankuva koostuu erityistieteiden tuloksista. Näin ymmärretty tieteellinen maailmankuva ei ole välttämättä uskonnon kanssa ristiriidassa, koska tieteen keinoin ei ole mahdollista ratkaista, onko Jumala olemassa vai ei. Niiniluodon mukaan Jumalan olemassaololle tai olemattomuudelle "ei voida antaa tieteen [[AW:S#metodi|metodien]] avulla lopullista perustelua". Niinpä usko [[jumala|Jumalan]] olemassaoloon voidaan ilman loogista ristiriitaa yhdistää tieteellisen maailmankuvan kanssa. Tämä ei kuitenkaan Niiniluodon mukaan osoita, että "uskonnollinen maailmankatsomus olisi yhteensopiva tieteellisen maailmankatsomuksen kanssa". [[tieteellinen maailmankatsomus|Tieteelliseen maailmankatsomukseen]] kuuluu erityistieteiden tulosten lisäksi "joukko yleisiä periaatteita, jotka koskevat tieteellisen toiminnan ja yleisesti tiedon etsinnän luonnetta".<ref name="Niiniluoto87">Niiniluoto 1980: 87–88</ref> Erityistieteiden tulosten lisäksi tieteellinen maailmankatsomus sisältää siis a) tietoteorian eli käsityksen siitä, miten maailmaa koskevaa tietoa hankitaan ja perustellaan, b) arvoteorian eli käsityksen hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä sekä näkemyksen ihmisen tehtävästä maailmassa. Niiniluoto näkee väistämättömän ristiriidan tieteellisen maailmankäsityksen ja [[uskonto|uskonnon]] välillä.<ref>Niiniluoto 1984: 86–87</ref>

Mitä sitten voisi tarkoittaa maailmankatsomuksen tieteellisyys ottaen huomioon, että [[tiede]] ei sinänsä anna vastausta tietoteoreettisiin tai arvoteoreettisiin kysymyksiin? Niiniluodon vastauksena on ensinnäkin, että tieteellisen maailmankatsomuksen on oltava "kaikilta osiltaan tieteen ihanteita kunnioittava siinä mielessä, että se on filosofisiltakin osiltaan avoin, kriittinen ja itseäänkorjaava"<ref name="Niiniluoto87" />. Toiseksi Niiniluoto katsoo, että "tieteellistä maailmankatsomusta luonnehtii tietoteoreettinen näkemys, jonka mukaan tieteellinen metodi on paras ja luotettavin menetelmä maailmaa koskevan tiedon hankkimiseksi"<ref name="Niiniluoto88">Niiniluoto 1984: 88</ref>. Samalla sivulla hän vielä jyrkentää tätä määritelmää ja toteaa: "Tieteellisessä maailmankatsomuksessa hyväksytään periaatteessa vain yksi maailmaa koskevan tiedon tavoittelun menetelmä – tieteellinen menetelmä". Näiden luonnehdintojen avulla Niiniluoto katsoo mahdolliseksi erottaa tieteellisen maailmankatsomuksen uskonnollisista maailmankatsomuksista, "joihin liittyvissä tieto-opillisissa näkemyksissä tyypillisesti oletetaan, että yleinen ja erityinen 'jumalallinen ilmoitus' voi toimia sekä uskonnollisen maailmankuvan että eettisen arvotiedon lähteenä"<ref name="Niiniluoto88" />

Vaikka Niiniluoto yhtäältä painottaa kriittistä avoimuutta, hän toisaalta sitoutuu vahvasti tiettyyn näkemykseen tieteellisen tutkimuksen luonteesta. Hän asettaa kaksi ehtoa tieteellisen maailmankatsomuksen teoreettiselle osalle. Näiden kahden ehdon suhde on osin ongelmallinen. Ensimmäisen ehdon mukaan tieteelliseen maailmankatsomukseen kuuluvan tietoteorian tulee olla "avoin, kriittinen ja itseäänkorjaava". Toisen ehdon mukaan on hyväksyttävä ehdoton periaate, jonka mukaan

:a) on olemassa yksi yhtenäinen tieteellinen menetelmä,
:b) tämä menetelmä on paras ja luotettavin menetelmä maailmaa koskevan tiedon hankkimiseksi,
:c) tämä menetelmä on ainoa menetelmä maailmaa koskevan tiedon hankkimiseksi.

Ensimmäisen ehdon mukaan tieteelliseen maailmankatsomukseen kuuluu, että tähän toiseen ehtoon pitäisi suhtautua avoimesti, kriittisesti ja kyseenalaistavasti. Kuitenkin Niiniluoto samalla olettaa, että jos kyseenalaistaa tämän toisen ehdon ja tekee siihen korjauksia tai muutoksia tämän kyseenalaistamisen ja avoimen kriittisyyden pohjalta, joutuu samalla Niiniluodon määrittelemän tieteellisen maailmankatsomuksen ulkopuolelle.

===2.1. Ainutlaatuisen objektiivinen menetelmä?===

Niiniluoto olettaa, että voidaan puhua yhdestä yhtenäisestä "tieteellisestä menetelmästä", joka on "paras ja luotettavin menetelmä maailmaa koskevan tiedon hankkimiseksi. '''Robert C. Koons'''<ref>Koons 2003: 73</ref> arvostelee tällaista lähestymistapaa yksinkertaistavaksi. Hänen mielestään se yksinkertaistaa kuvaa tieteellisestä tutkimuksesta niin paljon, että sitä voidaan pitää "myyttisenä". Hän määrittelee tämän yksinkertaistavan käsityksen seuraavalla tavalla:

{{Quotation|Tiede edustaa perustavasti uutta ja ylivoimaisen korkeatasoista tietämisen tapaa, joka on kiteytetty "tieteellisessä menetelmässä", joka löydettiin tai keksittiin Euroopassa 1600-luvulla.}}

Tämän käsityksen mukaan tieteellinen metodi on ainutlaatuisella tavalla objektiivinen ja ylikulttuurinen. Tieteellisessä tutkimuksessa käytettävä menetelmä tuottaa luotettavaa tietoa riippumatta tieteentekijöiden historiasta, [[AW:S#ideologia|ideologioista]] tai henkilökohtaisista [[AW:S#intressi|intresseistä]]. Tämän oletuksen mukaan teknisten keksintöjen menestys osoittaa, että tieteellinen menetelmä pystyy paljastamaan totuuden maailmasta.

Niiniluodon väitteen pohjana on se osatotuus, että tieteellinen tutkimus on luotettavin tapa hankkia tietoa luonnon säännönmukaisuuksista tai lainalaisuuksista. Luonnon lainalaisuudet ovat kuitenkin vain yksi osa todellisuudesta. Tieteellisen tutkimuksen menestys luonnon lainalaisuuksien paljastamisessa ja teknologian kehittämisessä ei merkitse sitä, että tieteellinen menetelmä olisi paras tapa saada tietoa kaikista todellisuuden ulottuvuuksista. On olemassa monia todellisuuden ulottuvuuksia, joista tieteellisellä menetelmällä ei ole mahdollista saada tietoa. Olisi paradoksaalista väittää, että tieteellinen menetelmä olisi paras tai ainoa tapa saada tietoa myös niistä todellisuuden alueista, joista tieteellisellä menetelmällä ei ole ollenkaan mahdollista saada tietoa.

Robert C. Koons argumentoi, että tieteellisen tiedon ja tavallisen tiedon välinen ero ei ole laatuero vaan aste-ero. Viime vuosisadan puolivälissä tieteenfilosofiassa käytiin laajaa keskustelua pyrittäessä vetämään selvä raja yhtäältä tieteen ja toisaalta [[AW:S#metafysiikka|metafysiikan]] ja arkitiedon välillä. Kaikki tällaiset yritykset epäonnistuivat.

Tieteellisiin käsityksiin pitäytyminen ei automaattisesti varjele ihmistä erehdyksiltä. Vallitseviin tieteellisiin käsityksiin ei voi luottaa pelkästään sillä perusteella, että ne ovat tiedeyhteisössä yleisesti hyväksyttyjä. Totuudesta kiinnostuneen ihmisen on pystyttävä sietämään jatkuvaa epävarmuutta. Tiedeyhteisön jäsenet ovat osa laajempaa kulttuuria ja he ovat alttiita kulttuurissa vaikuttavien maailmankatsomuksellisten käsitysten vaikutukselle. Tieteentekijöiden henkilökohtaiset intressit, kunnianhimo, ennakkoluulot, vääristyneet asenteet ja syyllisyydentunteet vaikuttavat heidän havaintoihinsa, tulkintoihinsa ja teorianmuodostukseensa.

Tämä ei tarkoita sitä, etteikö käsitysten tieteellisyys kertoisi mitään niiden luotettavuudesta. Tieteellisen tutkimuksen pyrkimys koetella todellisuutta koskevia olettamuksia ja raportoida yksityiskohtaisesti tutkimusprosessin eri vaiheet tekee mahdolliseksi tieteellisten käsitysten kriittisen arvioinnin. Tieteelliselle tutkimukselle ominainen keskustelukulttuuri on tietynlainen tae myös käsitysten luotettavuudesta.

Käsityksen väitetty "tieteellisyys" voi kuitenkin tarkoittaa hyvin monenlaisia eri asioita riippuen tutkimuskohteesta ja käytetyistä menetelmistä. "Tieteellisiksi" kutsutaan hyvin erilaisia tutkimusotteita, eikä kaikki se, mitä kutsutaan tieteelliseksi tutkimukseksi, muodosta yhtenäistä [[AW:S#ilmiö|ilmiötä]]. Ihmistieteissä ja käyttäytymistieteissä saavutetut tulokset ovat paljon epävarmempia ja tulkinnanvaraisempia kuin luonnontieteen tulokset. Luonnontieteiden sisälläkin on suuria eroja teorioiden luotettavuudessa. Kokeellisen luonnontieteen tulokset ovat luotettavampia kuin esimerkiksi teoriat maailmankaikkeuden synnystä ja kehityksestä.

Tieteellisyyden nimissä esitettyjä käsityksiä on kyseenalaistettava ja järkiperäisesti arvioitava. Käsityksen väitetty tieteellisyys ei ole tae sen totuudesta. Myöhempi tutkimus saattaa osoittaa osan vallitsevista käsityksistä virheellisiksi tai epätarkoiksi. Tieteelliset käsitykset ovat sidoksissa tiettyyn näkökulmaan ja tapaan tarkastella todellisuutta. Jos käsitysten taustalla vaikuttavat olettamukset ovat peitettyjä, niiden kriittinen tarkastelu vaikeutuu. Kulttuurin jäsenenä yksilö on sisäistänyt tietyt vakaumukset ja arvostukset itsestäänselvyyksinä ja on tunteenomaisesti vakuuttunut niistä. Siksi yksilön voi olla vaikea nähdä vallitseviin tietojärjestelmiin pesiytyneitä vääristymiä.

Paitsi että tieteellisten tutkimustulosten ainutlaatuinen objektiivisuus on mahdollista kyseenalaistaa, voidaan myös kiistää ajatus, että olisi olemassa yksi yhtenäinen tieteellinen menetelmä. Tieteellisen menetelmän yhtenäisyys voidaan kyseenalaistaa useista erilaisista näkökulmista. Ensinnäkin voidaan perustellusti väittää, että erilaiset tutkimuskohteet vaativat erilaisia menetelmiä. Toiseksi voidaan [[AW:S#argumentointi|argumentoida]], että erilaiset [[AW:S#paradigma|paradigmaattiset]], maailmankatsomukselliset ja uskonnolliset näkökulmat johtavat erilaisiin tulkinnallisiin horisontteihin tieteellisessä tutkimuksessa. Kolmanneksi voidaan väittää, että erilaiset tutkimusohjelmalliset ratkaisut johtavat eroihin tieteellisessä menetelmässä.

===2.2. Tutkimuskohteen vaikutus menetelmään===

Tieteen menetelmä ei ole yhtenäinen vaan erilaiset tutkimuskohteet vaativat erilaisia menetelmiä. Kun tutkimme luonnon prosesseja, voimme käyttää kokeellista luonnontieteellistä menetelmää. Kun taas tutkimme inhimillisen elämän asioita, jotka ovat sidoksissa arvostuksiin ja tulkintoihin, ovat kokeellisen tutkimuksen mahdollisuudet rajoitetut ja joudumme turvautumaan erilaisiin kvalitatiivisiin tutkimusmenetelmiin.

Tieteellinen menetelmä muodostaa jatkumon, jonka yhdessä ääripäässä on kokeellinen luonnontieteellinen tutkimus ja jonka toista ääripäätä on lähes mahdotonta erottaa arkipäiväisistä tavoista tiedon hankkimiseksi. Robert C. Koonsin<ref>Koons 2003: 75</ref> mukaan ei ole olemassa mitään yhtä "tieteellistä menetelmää". Sen sijaan on olemassa yhtäältä joukko peukalosääntöjä, latteuksia ja kotitekoisia neuvoja, jotka on saatu terveestä järjestä ja perinteestä. Tällaisia ovat: alista arvauksesi tiukkoihin testeihin, älä hyväksy [[AW:S#auktoriteetti|auktoriteettia]] sokeasti, tukeudu ensi käden havaintoihin mikäli mahdollista, ole tarkka ja huolellinen. Näitä sääntöjä pyrimme soveltamaan myös arkielämässä, vaikka tieteellisessä tutkimuksessa niitä pyritään soveltamaan systemaattisemmin ja ehdottomammin. Toisaalta tieteellinen tutkimus koostuu joukosta tieteellisiä menetelmiä ja lähestymistapoja, jotka määrittelevät tieteellisiä tutkimusaloja. Näihin kuuluvat tilastollisen merkitsevyyden testit ja luottamus hyviksi havaittuihin tieteellisiin instrumentteihin. Jokainen todellisuuden alue vaatii sille ominaiset tutkimusmenetelmät.

Tieteen nykymaailmassa saama valtava auktoriteetti perustuu sen saavuttamiin merkittäviin tuloksiin kokeellisissa luonnontieteellisissä tutkimuksissa. Nämä tulokset ovat tulleet näkyviksi arkipäivän elämässä teknologisten sovellusten muodossa. Kokeellinen luonnontieteellinen tutkimus on kaikkein parhaiten luotettavuuden [[AW:S#kriteeri|kriteereitä]] täyttävä ja tutkimuskohteensa luonteen takia moniin sen osiin vaikuttavat maailmankatsomukselliset näkemyserot kaikkein vähiten.

Historian tutkimuksessa, ihmistieteellisessä ja käyttäytymistieteellisessä tutkimuksessa käytetään pääosin hyvin erilaisia metodeja, jotka etääntyvät kauas kokeellisesta luonnontieteellisestä metodista. Jos samaa tieteen ja tieteellisyyden käsitettä sovelletaan kaikkiin näihin erilaisiin tutkimuksen haaroihin ja kaikille annetaan sama tieteellisyyden auktoriteetti, yhdistetään saman käsitteen alle hyvin erilaisia tutkimuksellisia lähestymistapoja. Jos esimerkiksi Freudin teorioille annetaan sama tieteellisyyden auktoriteetti kuin fysiikan teorioille, tapahtuu käsitesekaannus. Freudin käyttämät tutkimusmenetelmät ovat kaukana kokeellisesta luonnontieteellisestä menetelmästä.

===2.3. Erilaisia lähtökohtaoletuksia===

Toinen tapa kyseenalaistaa tieteen metodin yhtenäisyys on väittää, että tieteellistä tutkimusta tehdään käytännössä monista erilaisista lähtökohdista ja näkökulmista käsin ja että näiden näkökulmien erilaisuus vaikuttaa erityisesti tutkimuksen tulkinnallisiin ratkaisuihin.

Vaikka Niiniluoto ei lukeudukaan positivistiksi, hänen käsityksessään tieteen menetelmän yhtenäisyydestä on samankaltaisuuksia positivismin kanssa. Positivismissa oletettiin, että tieteelliset teoriat perustuvat havaintoihin, joiden tulkinta on vapaata teoreettisista ja maailmankatsomuksellisista sitoumuksista. Positivistinen käsitys mureni lopullisesti viime vuosisadan jälkipuoliskon tieteenfilosofisessa kritiikissä. Thomas Kuhn (1922–) tuli kuuluisaksi käsityksellään, jonka mukaan tieteellistä tutkimusta ohjaa aina paradigma, kokonaisvaltainen viitekehys, johon sisältyy myös maailmankatsomuksellisia sitoumuksia. Erilaisten [[AW:S#paradigma|paradigmojen]] pohjalta tieteellinen metodi saa erilaisia tulkintoja ja sovelluksia.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Kuhn, Thomas | Nimeke = The Structure of Scientific Revolutions | Julkaisija = Chicago: University of Chicago Press | Vuosi = 1970 | Sivu = }}</ref> Niiniluoto myöntää, että metafyysiset oletukset voivat jossain määrin vaikuttaa tieteelliseen tutkimukseen. Hän jättää kuitenkin epäselväksi metafyysisten ja uskonnollisten käsitysten välisen suhteen.

Puhuessaan yhdestä ja yhtenäisestä tieteellisestä menetelmästä, joka tarjoaa parasta tai ainoaa tietoa maailmasta, Niiniluoto korostaa menetelmän kykyä kontrolloida ihmisen subjektiivisuutta ja tulkintoja. Tieteentekijöiden erilaiset tulkinnalliset näkökulmat eivät ilmeisesti hänen mielestään uhkaa menetelmän yhtenäisyyttä. Nykyisessä tieteenfilosofiassa korostetaan, että havainnot ovat teoriapitoisia ja havaintoihin sisältyy aina tulkintaa, asioiden näkemistä jonakin. Tulkinnallisuus ulottuu jokaiseen tutkimuksen menetelmälliseen vaiheeseen. Tältä pohjalta voidaan kyseenalaistaa ajatus yhdestä yhtenäisestä tieteellisestä menetelmästä, koska tieteellistä menetelmää sovelletaan eri tavoin erilaisista tulkinnallisista lähtökohdista käsin, jotka puolestaan riippuvat maailmankatsomuksellisista ja uskonnollisista sitoumuksista. Ihminen näkee ja tulkitsee todellisuuden eri tavalla riippuen esimerkiksi siitä, onko hän teisti vai ateisti. Tieteen menetelmän yhtenäisyydestä voidaan pitää kiinni vain legitimoimalla yksi maailmankatsomuksellinen ja tulkinnallinen näkökulma ainoaksi oikeaksi. Ongelmana on tällöin avoimuuden ja kriittisyyden väheneminen. Tiede ei tietenkään voi olla metodisesti täysin avoin, mutta maailmankatsomuksellinen dogmaattisuus ei saisi sanella tieteellisen tutkimuksen rajoja.

====2.3.1. Tieteen maailmankatsomuksellisia oletuksia====

Voidaan perustellusti väittää, että tiede joutuu tekemään koko joukon maailmankatsomuksellisia oletuksia. John Kekes on kiteyttänyt joitakin näistä oletuksista seuraavalla tavalla:

{{Quotation|Luonnontiede on sitoutunut useisiin ennakko-olettamuksiin: Luonnontieteen [[AW:S#eksistentaalinen|eksistentiaalisia]] ennakko-olettamuksia ovat, että luonto on olemassa, että sillä on järjestys, josta voidaan päästä selville ja että se on yhtenäinen. Luokitteluun perustuvia ennakko-olettamuksia ovat erottelut ajan ja avaruuden, syyn ja seurauksen, havainnoitsijan ja havaitun, todellisen ja näennäisen, järjestyneen ja kaoottisen välillä. Luonnontieteen metodologisia ennakko-olettamuksia ovat [[AW:S#intersubjektiivisuus|intersubjektiivinen]] testattavuus, [[AW:S#kvantiteetti|kvantifioitavuus]] ja tosiasia-aineiston julkinen saatavuus. Sen arvo-olettamuksia ovat tulosten rehellinen raportointi, tosiasioiden oikean kuvauksen arvo ja tarkkuus vältettäessä havaintoon ja kokeisiin liittyviä virheitä. Jos mikä tahansa näistä ennakko-oletuksista hylättäisiin, ei luonnontiedettä enää voitaisi toteuttaa sellaisena kuin sen tunnemme. Kuitenkaan minkään näiden ennakko-oletusten hyväksyminen ei ole itsestäänselvyys, koska jokainen niistä on kyseenalaistettu ja jokaiselle on olemassa vaihtoehtoja.|Kekes<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Kekes, John | Nimeke = The Nature of Philosophy | Julkaisija = Totowa, N.J.: Rowman and Littlefield | Vuosi = 1980 | Sivu = 156-157 }}</ref>}}

Tiede perustuu ensinnäkin olettamukseen, että on olemassa ihmisen tajunnasta riippumaton maailma. Koko todellisuus ei siis koostu pelkästään mielikuvista ja ajatuksista. Vaikka tämä olettamus tuntuukin itsestäänselvyydeltä, se kyseenalaistetaan useissa maailmankatsomuksellisissa ja uskonnollisissa lähestymistavoissa.<ref>Moreland 1989: 109-110</ref>

Toiseksi tiede olettaa, että maailmalla on järjestys, joka ei ole ihmisen mielen luomusta vaan ihmisen tajunnasta riippumatonta. Tieteellinen tutkimus pyrkii pääsemään tästä järjestyksestä selville. Se paljastaa esimerkiksi kemiallisten alkuaineiden järjestyksen ja niiden muodostamat luokat. Kuitenkin filosofit ovat kyseenalaistaneet, että maailman järjestys on riippumaton ihmisen luokituksista. Tunnetuin näistä filosofeista on Immanuel Kant, joka väittää, että ihmisen maailmassa näkemä järjestys on ihmisen omaa luomusta. Tämä filosofinen kiista kohdistuu tieteellisen tutkimuksen perusteisiin, ja osoittaa, että tieteellinen tutkimus nykyisessä muodossaan perustuu osin maailmankatsomuksellisiin oletuksiin.<ref>Moreland 1989: 111–112</ref>

Tieteellinen tutkimus tekee [[AW:S#induktiivinen|induktiivisia]] päätelmiä yksittäistapauksista yleistyksiin. Induktiivisesta päätelmästä on esimerkki: "Kaikki havaitsemamme korpit ovat mustia, niinpä kaikki korpit ovat mustia." Tämän päätelmän johtopäätös sisältää enemmän informaatiota kuin lähtökohtalause, koska johtopäätös puhuu kaikista korpeista ja lähtökohtalause puhuu niistä korpeista, jotka on havaittu. Tällaisia yleistyksiä ei voida perustella muuta kuin olettamalla, että maailma on yhtenäinen ja että sen järjestys ulottuu kaikkialle samanlaisena. Tätä oletusta ei kuitenkaan ole mahdollista todistaa oikeaksi. Se on luonteeltaan maailmankatsomuksellinen.<ref>Moreland 1989: 112–115</ref>

Tiede olettaa, että aistihavaintojen perusteella voidaan saada kohtuullisen luotettava käsitys todellisuudesta ja että olemme niiden välityksellä kosketuksissa ulkopuolisen maailman kanssa. Se olettaa, että inhimillisen järjen päätelmät auttavat meitä pääsemään selville maailman rakenteesta. Se olettaa esimerkiksi, että matemaattiset kaavat sopivat kuvaamaan aineellisen maailman ilmiöitä. Luonnontieteen [[AW:S#valtatraditio|valtatraditio]] olettaa, että inhimillinen kieli pystyy tavoittamaan ja ilmaisemaan olennaisia asioita maailman rakenteesta. Mitään näistä asioista ei voida todistaa ehdottomasti. Ne edellyttävät tietynlaisen maailmankatsomuksen. Monilla näistä maailmankatsomuksellisista oletuksista on myös uskonnollisia kytkentöjä.<ref>Moreland 1989: 120–121</ref>

===2.3.2. Tiede ja uskonto===

Niiniluoto tekee eron tieteellisen ja uskonnollisen maailmankatsomuksen välillä ja olettaa, että tieteen menetelmä on yhtenäinen. Tiede edustaa Niiniluodon mukaan kriittistä ja ennakkoluulotonta lähestymistapaa, joka on vapaa "uskonnollisista" käsityksistä. Yksi ongelma Niiniluodon tavassa käsitellä asiaa on, ettei hän kunnolla määrittele "uskonnon" käsitettä. Aiheen täsmällinen käsittely edellyttäisi uskonnon käsitteen täsmentämistä. Lisäksi olisi analysoitava tieteellisen tutkimuksen rakennetta ja pohdittava sen mahdollisuuksia toimia irrallaan inhimillisen järjen ja tietokyvyn ylittävistä ennakko-olettamuksista.

===2.3.2.1. Uskonnon määritelmä===

Pohdittaessa tieteen suhdetta uskontoon on ensin pystyttävä määrittelemään, mitä uskonnolla tarkoitetaan. Uskonnon määritteleminen ei kuitenkaan ole helppoa. Tässä yhteydessä ei ole tarpeellista pystyä määrittelemään uskonnollisuutta koko sen laajuudessa. Riittää kun pystytään määrittelemään uskonnollisuuden osatekijä, joka liittyy uskomuksiin. Olennaista tässä yhteydessä on pystyä määrittelemään, mitä tarkoitetaan uskomuksella, jolla on uskonnollista sisältöä. Jos tieteelliset teoriat ovat uskonnollisesti sitoutuneita, on uskomuksen käsitteellä tässä yhteydessä keskeinen merkitys.

Kaikkiin uskonnollisuuden muotoihin ei sisälly uskoa persoonalliseen Jumalaan, mutta niille on ominaista ajattelun ja käytännön perustaminen johonkin sellaiseen, mitä pidetään kaiken alkuperustana tai perimmäisenä todellisuutena, josta käsin kaikki muu saa selityksensä. Tällaista alkuperustaa voidaan jossakin mielessä kutsua jumalalliseksi, vaikka uskonnot ovatkin eri mieltä jumalallisen olemuksesta. Jumalallisena tässä mielessä pidetään sitä, mistä kaikki muu riippuu ja mikä puolestaan ei olemassaolonsa puolesta riipu mistään muusta. Tämä jumalallisena pidetty todellisuuden perusta voi olla jotakin arkikokemuksesta tuttua. Kysymys on vain siitä, että tälle tekijälle annetaan ehdottoman alkuperustan asema.

Esimerkiksi muinaiset pythagoralaiset uskoivat että jumalallinen todellisuus muodostuu luvuista, koska he uskoivat kaiken muun syntyvän luvuista ja riippuvan lukujen yhdistelmistä. Vaikka he pitivät kaikkia lukuja jumalallisina, he pitivät ykköstä korkeimpana jumaluutena, koska kaikki muut luvut riippuivat siitä ja ykkönen puolestaan ei ole riippuvainen mistään muusta. Pythagoralaisten käsitys jumalallisesta käy ilmi yhdestä heidän rukouksistaan, joka on omistettu luvulle kymmenen.

{{Sitaatti3|center|Siunaa meitä jumalallinen luku, sinä joka synnytät jumalat ja ihmiset! Oi pyhä, pyhä kymmenluku, sinä joka sisällät ikuisesti virtaavan luomakunnan juuren ja alkuperän! Sillä jumalallinen luku alkaa syvällisellä, puhtaalla ykseydellä kunnes se tulee pyhään neloseen; sitten se synnyttää kaiken äidin, kaikkikäsittävän, ensisyntyneen, muuttumattoman, väsymättömän pyhän kymmenluvun, kaiken avainten haltijan.|Danzig<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Danzig, T. | Nimeke = The Language of Science | Julkaisija = Garden City. N.Y.: Doubleday-Anchon | Vuosi = 1954 | Sivu = 42 }}</ref>}}

Pythagoralaisen näkemyksen mukaan jumalallinen on se mikä "sisältää luomakunnan juuren ja alkuperän" ja tämä asema ajatellaan olevan luvuilla. Siksi pythagoralaisten mielestä esimerkiksi 1 + 1 = 2 on uskonnollinen uskomus.

Platonin mukaan luvut eivät ole itsessään olevia ja siten jumalallisia vaan "muodot". Hän sanoi näiden olevan "itseriittoisia" tai "itsessään olevia".<ref>''Timaios'' 50 ss; ''Filebos'' 53–54</ref>

{{Sitaatti3|center|Näin ollen meidän on tehtävä se johtopäätös, että on olemassa erikseen itsessään oleva olevaisen laji. Se on syntyä vailla ja katoamaton eikä koskaan ota itseensä mitään ulkoa päin eikä mene sisälle toiseen olevaiseen. Se on näkymätön ja muutenkin havaitsematon.|Timaios<ref>''Timaios'' 52a</ref>}}

Platon määrittelee muodot jumalallisiksi ja kaiken muun olevaisen alkuperäksi, joka ei ole olemuksensa puolesta riippuvainen mistään, mutta josta kaikki muu on riippuvaista.

Myös Aristoteles määrittelee selvästi mitä jumalallisella olisi tarkoitettava.

{{Sitaatti3|center|Siispä sellaista olevaa, joka on erillinen ja liikkumaton käsittelee jokin näistä molemmista erillinen tiede - -. Ja jos olioiden joukossa on jokin tällainen olio, siellä täytyy varmasti olla myös jumalallinen olio, ja sen täytyy olla ensimmäinen ja hallitsevin prinsiippi.|Metafysiikka|1064a34–35.}}

Hän määrittelee jumalallisen sellaiseksi, mikä on olemassa itseriittoisesti, kaikesta muusta riippumattomasti, samalla kun se on "ensimmäinen ja hallitsevin prinsiippi", josta kaikki muu on riippuvaista.
Edellä esitetyt vaihtoehdot ovat vain esimerkkejä lukemattoman monista erilaisista vaihtoehtoisista tavoista luoda kokonaiskäsitys todellisuudesta. Rajallisena olentona ihminen joutuu aina lähtemään liikkeelle jostakin sellaisesta lintuperspektiivistä, joka ylittää hänen rajallisen tietonsa. Silloinkin kun hän katsoo, ettei mitään kokonaisnäkemystä ole mahdollista saavuttaa, hän olettaa tietävänsä, ettei tällaista tietoa voi saada. Tämä oletus tiedon saamisen mahdottomuudesta toimii silloin hänen kokonaisvaltaisena lähtökohtanaan. Sikäli kuin kaikki ihmiset joutuvat pitämään jotakin perimmäisenä todellisuutena, josta käsin he lähtevät selittämään kaikkea muuta olevaa, kaikkien ihmisten ajattelun lähtökohtana on jokin sellainen tekijä, jota tämän määritelmän perusteella voidaan kutsua jumalalliseksi. Tämä puolestaan merkitsee, että tässä laajassa mielessä kaikki ihmiset ovat uskonnollisia tai että kaikilla ihmisillä on uskonnollisia uskomuksia. Kaikki ihmiset eivät välttämättä ole tietoisia, että he pitävät jotakin tällä tavalla itseriittoisena ja siinä mielessä jumalallisena. Mutta jos ei ole perimmältään olemassa selitysten lähtökohtaa, jota ei tarvitse selittää millään muulla, kuinka silloin voidaan selittää mitään lopullisessa mielessä?

On siis mahdollista perustella käsitystä, jonka mukaan kaikkea uskonnollista ajattelua yhdistää periaate, että jumalallinen on se, mitä ei tarvitse selittää millään, mutta jonka avulla selitetään kaikki muu, tai mikä ei riipu mistään muusta, mutta josta kaikki muu riippuu. Tälle määritelmälle voidaan esittää vasta-argumentti: joidenkin teorioiden mukaan se, mikä on kaiken perusta, on myös ainoa, mitä on olemassa. Esimerkiksi materialistien mielestä kaikki on riippuvaista aineesta ja energiasta, jotka ovat myös ainoat, mitä yleensä on olemassa. Tämä vastaväite ei kuitenkaan ole loppuun saakka pitävä. Vaikka materialisti pitääkin ainetta ja energiaa perimmäisenä todellisuutena ja katsoo kaiken olevaisen koostuvan aineesta ja energiasta, hän ei pidä kokemuksessa ilmeneviä aineen ja energian yhdistelmiä ja ilmenemismuotoja pysyvinä. Niinpä hän joutuu vetoamaan joihinkin perimmäisiin aineen ja energian tekijöihin ja lainalaisuuksiin selittääkseen kokemuksessa ilmeneviä muutoksia. Näille perimmäisille tekijöille hän antaa itseriittoisen aseman ja ne ovat siten hänen materialistisen uskontonsa lähtökohtana. Meillä ei ole kokemuksellista tietoa siitä, että eloton aine pystyy tuottamaan elämää, mutta silti vallitsevan materialistisen käsityksen mukaan aineella on tämä kyky joissakin erikoislaatuisissa olosuhteissa. Meillä ei myöskään ole mitään kokemuksellista tietoa siitä, että tällä tavalla kehittynyt aineellinen organismi pystyy tulemaan tietoiseksi itsestään, mutta silti vallitseva materialistinen uskonto katsoo aineella olevan tällaisen kehityspotentiaalin, joka on aktualisoitunut evoluutiossa.

'''[[Roy Clouser]]'''<ref name="clouser">{{Kirjaviite | Tekijä = Clouser, Roy | Nimeke = The Myth of Religious Neutrality | Julkaisija = Notre Dame, Ind.: The University of Notre Dame Press | Vuosi = 1991 | Sivu = }}</ref> ehdottaa, että tällä perusteella materialismia tulisi pitää uskonnollisena oppina. Materialismin mukaan vain aine on olemassa ja kaikki tapahtumat ja ilmiöt voidaan selittää luonnollisten ja aineellisten tekijöiden perusteella. Materialismi antaa aineelle monia sellaisia ominaisuuksia, joita sillä ei empiirisen tutkimuksen perusteella ole. Näin tehdessään materialismi joutuu itsensä kanssa epäjohdonmukaisesti olettamaan materialle sellaisia ominaisuuksia, jotka on perinteisesti mielletty yliluonnollisiksi. Vaikka materialistit julkilausutusti kieltävät kaiken yliluonnollisen, heidän lähtökohtaoletuksistaan seuraa jotakin sellaista, mikä itse asiassa tekee heidän omasta kannastaan uskonnollista. Vaikka yleisesti oletetaankin, että materialismi on yksi tieteen perustavista lähtökohtaoletuksista, ei kukaan ole tähän mennessä onnistunut määrittelemään materialismia selkeästi. Tältä pohjalta Princentonin yliopiston filosofian professori '''Bas C. van Fraassen''' (1941–) kritisoi ajatusta, että materialismi voisi toimia tieteellisen tutkimuksen itseoikeutettuna lähtökohtana. Van Fraassen<ref>Van Fraassen, Bas C.: ''Science, Materialism and False Consciousness'', teoksessa {{Kirjaviite | Tekijä = Kvanvig, Jonathan (toim.) | Nimeke = Warrant in Contemporary Epistemology. Essays in Honor of Plantinga's Theory of Knowledge | Julkaisija = Lanham: Rowman & Littlefield | Vuosi = 1996 | Sivu = 163}}</ref> argumentoi, että kukaan ei ole onnistunut määrittelemään materialismin peruskäsitettä ”aine” tai ”materia” riittävän selvästi. Siitä ei seuraa niin selkeitä väitteitä, että niitä voisi tieteellisesti testata. Hänen mielestään materialismi on ennemminkin tietynlainen asenne kuin väittämä todellisuudesta. Koska suurin osa materialisteista kuitenkin kuvittelee puolustavansa tiettyä väittämää todellisuudesta, materialismi on esimerkki vääristyneestä tietoisuudesta. Materialismi on henkinen asenne, joka saa erilaisia sisältöjä ja määritelmiä eri aikoina. Koska sen tarkka sisältö vaihtuu tieteen kehityksen myötä, se ei voi toimia tieteen itseoikeutettuna ennakko-olettamuksena. Se on ennemminkin joidenkin tieteellisten teorioiden taustalla vaikuttava uskonnollinen vakaumus.

Jos määrittelemme jumalallisen ja uskonnollisen kuten edellä, on tietysti seurauksena, että joudumme määrittelemään uskonnollisiksi sellaisia ilmiöitä, joita niiden kannattajat eivät halua nimittää uskonnollisiksi. Materialistit eivät mielellään kutsu omaa kantaansa uskonnolliseksi, vaan katsovat sen olevan nimenomaan uskonnollisen vastakohta ja vapaa kaikesta uskonnollisesta palvonnasta. Materialistit eivät palvo ainetta, vaikka he pitävätkin sitä kaiken olevaisen itseriittoisena perustana. He eivät siis ole uskonnollisia siinä mielessä, että he osallistuisivat uskonnollisiin palvontamenoihin. On kuitenkin mielekästä käyttää uskonnon käsitettä laajemmassa mielessä. Käsitys olemassaolon itseriittoisesta perustasta on uskonnollinen, vaikka sitä ei tietoisesti palvottaisikaan. Uskonnollisuuden käsitettä on mielekästä käyttää tässä laajassa merkityksessä erityisesti silloin, kun puhumme uskomuksista ja pyrimme erottamaan uskonnollisia uskomuksia muista. Uskonnon määritelmän pitäisi pystyä sisällyttämään myös ne uskonnolliset ilmiöt, jotka ovat rakentuneet ateistisessa viitekehyksessä, koska muuten uskonnon käsitteen ulkopuolelle jää suuri joukko ilmiöitä, joilla on tyypillisesti uskonnollinen luonne.<ref name="clouser" />

Ihmisen on tietysti mahdollista olla ei-uskonnollinen siinä mielessä, että hän hylkää yhteisössään vallitsevat uskonnollisuuden muodot. Ihmiset voivat olla uskonnottomia siinä mielessä, etteivät he palvo mitään, eivät tietoisesti pidä mitään pyhänä ja kieltävät kaikki ajatukset pelastuksesta ja kuoleman jälkeisestä elämästä. Mutta kaikki nämä kieltämiset eivät sinänsä vielä osoita, etteivät he pidä mitään kaiken itseriittoisena alkuperustana ja siinä mielessä jumalallisena. On vaikeaa tai mahdotonta, että ihmisellä on kokonaisvaltainen järjellinen selitys ja käsitys todellisuudesta ilman, että hän pitää mitään kaiken itseriittoisena perustana. Ihmisen ajattelun taustalla on aina julkilausumattomia oletuksia todellisuuden perimmäisestä luonteesta. Näillä oletuksilla voidaan sanoa olevan uskonnollinen luonne. Niinpä tietyssä minimalistisessa mielessä jokaisella ihmisellä on uskonnollisia vakaumuksia, vaikka hänen elämänsä muuten olisi ei-uskonnollista.<ref name="clouser" />

====2.3.2.2. Positivistinen myytti====

Oletus tieteellisen tutkimuksen maailmankatsomuksellisesta ja uskonnollisesta sitoutumattomuudesta oli tavallinen viime vuosisadan ensimmäisellä puoliskolla, naturalistisesti orientoituneen positivismin valtakaudella. Positivismissa oletettiin, että tieteelliset teoriat perustuvat havaintoihin, joiden tulkinta on vapaa teoreettisista ja maailmankatsomuksellisista sitoumuksista. Positivismin oppi-isä '''[[Auguste Comte]]''' (1798–1857) hahmotteli ihmiskunnan älyllisen kehityksen etenevän kolmen kehitysvaiheen kautta, jotka ovat teologinen, metafyysinen ja positivistis-tieteellinen. Teologisessa vaiheessa ihmiset uskovat Jumalaan tai jumaliin ja hahmottavat maailmaa jumaluskon näkökulmasta. Metafyysisessä vaiheessa he tekevät laaja-alaisia oletuksia maailmankaikkeudesta ja kuvittelevat jonkin kokonaisvaltaisen idean avaavan olennaisen todellisuudesta. Positivistis-tieteellisessä vaiheessa ihmiset perustavat käsityksensä havaintoihin ja havaintojen avulla testattuihin teorioihin. Positivistis-tieteellinen vaihe edustaa Comten mielestä kehityksen huippua. Silloin ihminen lopullisesti vapautuu selityksistä, joissa vedotaan Jumalaan ja hänen toimintaansa maailmassa. Comten mielestä matematiikka, fysiikka ja biologia olivat jo hänen elinaikanaan saavuttaneet positivistis-tieteellisen vaiheen, mutta ihmistieteet olivat vielä sidoksissa teologisiin ja metafyysisiin oletuksiin. Näillä alueilla oli Comten mukaan ajattelu puhdistettava teologiasta ja metafysiikasta, niin että siitä tulisi puhtaan tieteellistä.

Comten näkemys on kuitenkin saanut osakseen vahvaa kritiikkiä. Nickles<ref>Nickles, Thomas: ''Heuristics and Justification in Scientific Research: Comments on Shapere'', teoksessa {{Kirjaviite | Tekijä = [[Frederick Suppe|Suppe, F.]] (toim.) | Nimeke = The Structure of Scientific Theories | Julkaisija = Chicago: University of Illinois Press; 2nd edition | Vuosi = 1977 | Sivu = 572 }}</ref> kutsuu positivistista tieteenkäsitystä näkemykseksi, jonka mukaan teoriat elävät "käsitteellisessä tyhjiössä" (conceptual vacuum account of theories). Positivistisen näkemyksen mukaan tieteelliset teoriat luodaan "käsitteellisessä tyhjiössä" ilman teoreettista viitekehystä ja tieteellinen työ on tietoteoreettisesti ongelmatonta ja neutraalia. Tieteellisten teorioiden luomiseen ja tosiasioiden kuvaukseen eivät pääse vaikuttamaan mitkään metafyysiset, ilman kokemuksellista perustaa olevat olettamukset, ja tieteelliset tosiasiat ovat tulkitsemattomia, objektiivisia faktoja. Positivistisen tieteenteorian yksi ongelma on kuitenkin siinä, ettei se itse täytä tieteellisille teorioille asettamaansa kriteeriä. Positivistinen tieteenteoria ei tukeudu suoraan neutraaleihin havainto- tai fysikaalisiin lauseisiin, vaan on itse asiassa ilmausta tietyistä todellisuuden ja tieteen olemusta koskevista, kokemuksen rajat ylittävistä oletuksista, lyhyesti sanottuna positivistisesta metafysiikasta.

Vastoin positivistien oletusta tiede perustuu aina olemassaolon alkuperästä muodostettuun käsitykseen, jota ei ole mahdollista saavuttaa kokeellisilla menetelmillä. Tiede ei voi koskaan irtautua tästä lähtökohdastaan.<ref>Stikkers, K. W.: ''Introduction'', teoksessa {{Kirjaviite | Tekijä = [[Max Scheler|Scheler, Max]] | Nimeke = The Nature of Sympathy | Selite = Käänt. Peter Heath | Julkaisija = London: Routledge | Vuosi = 1980 | Sivu = 27 }}</ref> Yritys erottaa tieteellinen tieto tästä perustastaan on epäkriittinen, koska silloin pyritään peittämään ajattelun perimmäinen rakenne. Tieteellinen tutkimus ei voi toimia ilman tieteellisen tiedon rajat ylittäviä ennakko-olettamuksia. Ihmisen rajallisuudesta seuraa, että hän joutuu tekemään kokonaisvaltaisia oletuksia todellisuudesta.

Usko tieteentekijöiden neutraalisuuteen ja objektiivisuuteen sai osakseen purevaa kritiikkiä jo Nietzschen taholta. Pohtiessaan psykologien työtä moraalin syntyhistorian selvittämisessä '''Friedrich Nietzsche''' (1844–1900) pohtii mahdollisuutta, että heidän teorioidensa syntyyn vaikuttavat uskonnolliset asenteet, jotka ovat osittain tiedostamattomia:

{{Sitaatti3|center|Nämä englantilaiset psykologit – mitä he oikeastaan tahtovat? – – mikä oikeastaan ajaa näitä psykologeja tähän suuntaan? Onko se salainen, ilkeä, alhainen, itselle kenties tunnustamaton vaisto? Vai ehkä pessimistinen epäluulo, pettyneiden, synkistyneiden, myrkyllisiksi ja vihreiksi muuttuneiden idealistien luulevaisuus? Vai kristinuskoon (ja Platoniin) kohdistuva pieni maanalainen vihamielisyys ja kauna, joka kenties ei ole päässyt edes tietoisuuden kynnyksen yli? Vai suorastaan himokas mieltymys siihen mikä olemassaolossa on oudostuttavaa, tuskallisen paradoksaalista, epäilyttävää ja mieletöntä? Vai, viimeksi – vähän kaikkea, hiukan halpamaisuutta, hiukan synkistymistä, hiukan antikristillisyyttä, hiukan kutkaa ja pippurin tarvetta?|Nietzsche<ref>{{Kirjaviite | Tekijä =Nietzsche, Friedrich | Nimeke = Moraalin alkuperä | Selite = Suom. J. A. Hollo | Julkaisija = Helsinki: Otava | Vuosi = 1969 | Sivu = 15-16 }}</ref>}}

Nietzsche pohtii sitä, saako näennäisesti empiirisiin havaintoihin perustuva tutkimus itse asiassa liikevoimansa joistakin tiedostamattomista uskonnollisista (tietyn uskonnon vastaisista) ja eettisistä asenteista.

[[Alvin Plantinga]]<ref name=”P1996”>{{Lehtiviite | Tekijä = Plantinga, Alvin | Otsikko = Science: Augustinian or Duhemian? | Julkaisu = Faith and Philosophy | Ajankohta = 1996 | Numero = 13 (3) | Sivut = 368-394}} </ref>{{,}}<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = [[Alvin Plantinga|Plantinga, Alvin]] | Nimeke = [[Warranted Christian Belief]] | Julkaisija = New York: Oxford Univeristy Press | Vuosi = 2000 | Sivu = 406}}</ref> kritisoi oletusta, jonka mukaan on olemassa yksi yhtenäinen tieteellinen metodi. Hänen mukaansa tieteessä ei ole yhtä ainoaa lähestymistapaa vaan useita toistensa kanssa kilpailevia lähestymistapoja. Tieteellistä tutkimusta luonnehtii lähestymistapojen moninaisuus, pluralismi. Tieteellistä tutkimusta tulisi tehdä tietoisesti erilaisista uskonnollisista ja metafyysisistä lähtökohdista, koska tieteellinen tutkimus ei ole mahdollista ilman tällaista lähtökohtaa. Erilaiset uskonnolliset, maailmankatsomukselliset ja normatiiviset lähtökohdat ovat perustana keskenään kilpaileville tieteellisille lähestymistavoille. Kilpailevien lähestymistapojen paremmuutta arvioidaan niiden kyvyllä tehdä oikeutta todellisuuden asiaintiloille.

Yksi tekijä, mikä Plantingan mukaan kyseenalaistaa ajatuksen tieteen metodin yhtenäisyydestä on, ettei suuri osa tieteellisestä tutkimuksesta voi olla uskonnollisesti neutraalia. Valtaosa tieteellisestä tutkimuksesta ei voi olla uskonnollisesti neutraalia, koska se joutuu tekemään jonkin oletuksen maailmankaikkeuden alkuperästä ja järjestyksestä. Jotkin tieteen osat saattavat olla uskonnollisesti neutraaleja: jos mittaamme maapallon kokoa ja muotoa ja sen etäisyyttä auringosta tai jos tutkimme Pythagoraan teoreeman todistusta, olemme tekemisissä asioiden kanssa, jotka ovat jossakin järkevässä mielessä uskonnollisesti neutraaleja. Mutta valtaosa tieteestä on tässä suhteessa erilaista. Ei ole mitään selvärajaista tapaa määritellä, mitkä tieteen osat voivat olla uskonnollisesti neutraaleja ja mitkä eivät: kyseessä on asteittain muuttuva jatkumo ennemmin kuin selvärajainen erottelu. Plantinga ehdottaa seuraavanlaista nyrkkisääntöä: Mitä keskeisemmin tieteellinen tutkimusalue pyrkii lisäämään ymmärrystä siitä, mitä tarkoittaa olla ihminen, sitä vaikeampi sen on olla uskonnollisesti neutraali.

Plantinga<ref name=”P1996” /> ottaa tässä yhteydessä esimerkiksi '''Jean Piagetin''' (1896–1980) teorian lapsen ajattelun kehityksestä. Seitsemänvuotias lapsi, jonka tiedolliset valmiudet toimivat moitteettomasti, uskoo Piagetin<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Piaget, J. | Nimeke = The Child’s Conception of Physical Causality | Julkaisija = London: Routledge & Kegan Paul | Vuosi = 1930 | Sivu = }}</ref> mukaan että koko maailmankaikkeudella on tarkoitus osana kaikkikäsittävää suunnitelmaa. Kypsä aikuinen, jonka tiedolliset valmiudet toimivat moitteettomasti, oppii ajattelemaan "tieteellisesti" ja ymmärtää, että kaikella on joko luonnollinen syy tai se tapahtuu sattumalta. Piagetin teoriaan on sisäänrakennettu ateistinen oletus, että Jumala ei ole luonut maailmankaikkeutta eikä siinä ilmene hänen suunnitelmansa. Tiedollisten valmiuksiensa kehittyessä ihminen tulee Piagetin mukaan tietoiseksi tästä tosiasiasta, vaikka lapsi vielä näkeekin maailmankaikkeudessa Jumalan suunnitelman. Tämä Piagetin teoria ei ole Plantingan mielestä uskonnollisesti neutraali, vaan se tulkitsee inhimillisen ajattelun kehitystä tietyn uskonnollisen olettamuksen valossa. Se pitää ateismia itsestään selvänä totuutena ja olettaa, että ajattelunsa kehittyessä ihminen tulee tietoisemmin ateistiksi.

Samat tosiasiat saavat erilaisen tulkinnan, jos tehdään vastakkainen oletus, jonka mukaan Jumala on olemassa ja on suunnitellut koko maailmankaikkeuden. Tällöin yksilön ajattelun kehitys johtaa yhä syvenevään tietoisuuteen maailmankaikkeutta hallitsevasta kaikkikäsittävästä suunnitelmasta. Ajattelun kehitystä ei tällöin ole se, että ihminen kadottaa tietoisuuden Jumalan suunnitelmasta, toisin kuin Piaget olettaa. Usko Jumalaan ei ole ajattelun primitiivinen vaihe, joka ajattelun kehittyessä sivuutetaan, vaan se on edellytys maailmankaikkeuden oikealle kuvaukselle, jonka ymmärtäminen selvenee ajattelun kehittyessä.

Naturalistien pyrkimyksenä on määritellä tieteellinen maailmankatsomus ateismin tai agnostismin ehdoilla. Ateistien haluttomuus tunnustaa oman vakaumuksensa uskonvaraista luonnetta ei sulje pois sitä, että kyseessä voi olla nimenomaan uskonnollinen vakaumus. Tieteellinen tutkimus ei voi olla maailmankatsomuksellisesti ja uskonnollisesti sitoutumatonta, koska tieteelliseen tutkimukseen vaikuttavat todellisuutta koskevat kokonaisvaltaiset oletukset. Näistä perimmäisistä oletuksista on tehtävä avoimesti selkoa. Myös naturalistisen tieteen taustalla vaikuttaa uskonnollisiksi luokiteltavia intuitioita, joiden pohjalta jollekin todellisuuden osa-alueelle kuuluvaksi luetaan "ei-luonnollisia" tai "yliluonnollisia" ominaisuuksia. Näitä intuitioita voidaan laajassa mielessä kutsua uskonnollisiksi sikäli, etteivät ne perustu empiiriseen tutkimukseen vaan kokonaisvaltaisiin oletuksiin todellisuuden alkuperästä ja sen järjestyksestä. Uskonnon käsitettä ei tässä yhteydessä tietenkään voi ymmärtää rituaalisesti tai ulkokohtaisesti vaan se liittyy perustavien uskomusten muodostamiseen.

Olemassaolon alkuperää ja järjestystä koskevat olettamukset määräävät näin sen, mistä näkökulmasta käsin ihmisen ajattelun kehitystä tarkastellaan. Lähestymistapojen paremmuutta voidaan arvioida sen perusteella, miten hyvin ne onnistuvat tekemään oikeutta todellisuuden olennaisille piirteille.

===2.3.3. Näkökulmien moninaisuus ja totuus===

Yllä esitetyt näkökohdat maailmankatsomuksen suhteesta tieteelliseen tietoon eivät kiellä tiedon, edistyksen ja totuuden olemassaoloa. Se, että tieteellistä tutkimusta tehdään erilaisista maailmankatsomuksellisista lähtökohdista, ei tee totuuden käsitettä tyhjäksi. Kilpailevien tutkimusohjelmien tai paradigmojen paremmuutta voidaan vertailla niiden selitysvoiman perusteella. Sama pätee vallitseviin tapoihin ymmärtää järjellisyyttä. Vaikka järjellisyys saa erilaisia tulkintoja erilaisista arvolähtökohdista ja maailmankatsomuksista käsin, järjellisyyden olemus ei ole mielivaltaisesti määritettävissä. Vaikka maailmankatsomukselliset tekijät ja arvostukset voivatkin vaikuttaa tapoihin rajata järkiperäiset periaatteet järjenvastaisista, on järjen käytöllä tärkeä merkitys totuuden selville saamisessa.

Tieteellisyyteen ja järjellisyyteen liittyvät ongelmat eivät tee turhaksi pyrkimystä löytää totuutta, vaan korostavat sen tärkeyttä. Ilman totuuden käsitettä ei ole mahdollista puhua siitä, miten tieto vääristyy tietystä näkökulmasta. Heti kun "totuudesta" aletaan puhua tuotettuna tai muokattuna, se ymmärretään lainausmerkeissä. Tämä tekee mahdolliseksi puhua totuudesta ilman lainausmerkkejä. Aitoa totuutta olisivat esimerkiksi väitteet, jotka paljastaisivat sen, miten tietty näkökulma naamioituu "totuuden" taakse.<ref>[[Charles Taylor|Taylor, Charles]]: ''Foucault on Freedom and Truth'', teoksessa {{Kirjaviite | Tekijä = Roy, David Cozens (toim.) | Nimeke = Foucault: A Critical Reader | Julkaisija = Oxford: Basil Blackwell | Vuosi = 1991 | Sivu = 94 }}</ref>

Inhimillisen tiedon epävarmuudesta ei seuraa, etteikö tulisi pyrkiä pääsemään selville totuudesta. Vaikka jotkut totuusväitteet ovat osoittautuneet vääriksi, ei ole mielekästä luopua itse totuuden käsitteestä. Totuuden tavoittelun tulee olla jatkuvaa ja johdonmukaista, koska tavoitteen saavuttaminen on vaikeaa, eikä sitä tieteessä koskaan lopullisesti saavuteta. Kun tiedostetaan, että tieteellinen tutkimus tapahtuu tietystä näkökulmasta käsin ja tiettyjen oletusten pohjalta, tulee tärkeäksi kehittää kriittistä arviointikykyä. Epäileminen ei ole itsetarkoitus, mutta ne ovat hyödyllisiä metodologisena varotoimenpiteenä. On mielekästä suhtautua epäilevästi vallitseviin käsityksiin, koska se auttaa totuuden löytämisessä. Ei ole kuitenkaan mielekästä omaksua relativistista näkemystä, jonka mukaan totuuden löytäminen ei ole mahdollista, koska relativismiin pitäytyminen johtaisi sen kaltaiseen passiivisuuteen, joka tekisi totuuden löytymisen mahdottomaksi. Älyllisen passiivisuuden sijasta tarvitaan älyllisiä hyveitä, joista keskeisiä ovat tiedonhalu ja syvä kiinnostus totuuteen.

===2.4. Tieteen kehitys naturalismin voittokulkuna===

Kuvaukset tieteen kehityksestä ovat usein pitkälle vietyjä yksinkertaistuksia, jotka saavat lähes myyttisen luonteen. Robert C. Koons kuvaa yhtä tällaista tieteen kehitystä koskevaa kuvausta seuraavalla tavalla:

{{Sitaatti3|center|Tiede on materialistisen filosofian voittokulun historiaa kaikkia kilpailijoitaan, mukaan luettuna teismiä vastaan.}}

Koons<ref>Koons 2003: 77</ref> kutsuu tätä määritelmää tieteen ykseyden materialistiseksi myytiksi. Sen mukaan tieteen historia antiikin Kreikan Thaleksesta ja Demokritoksesta alkaen aina viime päiviin saakka on ollut yhä materialistisemman ja reduktionistisemman teorian pitkä menestystarina. On osoittautunut turhaksi vastustaa tätä kehityskulkua, jossa kaikki lopulta selitetään fyysisten voimien ja mikrohiukkasten pohjalta, ja kilpailija toisensa jälkeen on kärsinyt tappion. Teismi on viimeinen vastarintapesäke ja teologit pakotetaan toistuvasti tekemään strategisia vetäytymisiä ja luovuttamaan yhä suurempia alueita materialisteille. Jumalasta on tullut yhä tarpeettomampi hypoteesi, jota emme enää tarvitse tieteessä.

Niiniluoto sitoutuu naturalistiseen tulkintaan tieteen kehityksestä.

{{Sitaatti3|center|Tieteen synty antiikin Kreikassa liittyi juuri siihen, että luonnon ja elämän ilmiöille ryhdyttiin etsimään "naturalistisia" tai "luonnollisia" selityksiä erilaisten "yliluonnollisten" agenttien ja tekijöiden sijasta. (– –) Luonnontieteen vapautuminen animismista ja teologiasta on inhimillisen kulttuurin tärkeimpiä saavutuksia, jota yhä joudutaan puolustamaan erilaisia tieteen alueelle tunkeutuvia "kriittisinä" tai ennakkoluulottomina esiintyviä mutta vanhanaikaista mystiikkaa edustavia suuntauksia vastaan.|Niiniluoto<ref>Niiniluoto 1980: 88</ref>}}

Niiniluoto kuvaa tieteen edistyksen siirtymisenä yliluonnollisista selityksistä luonnollisiin. Hän pitää luonnontieteen vapautumista teologiasta "inhimillisen kulttuurin tärkeimpiin saavutuksiin" kuuluvana. Hän asettaa animismin, teologian ja "vanhanaikaisen mystiikan" tässä suhteessa samaan kategoriaan. Olipa teistinen lähestymistapa tieteeseen kuinka kriittinen tai ennakkoluuloton tahansa, tämä ennakkoluulottomuus on Niiniluodon mukaan vain näennäistä: naturalismi on määritelmän mukaan kriittistä ja ennakkoluulotonta. Niiniluoto sulkee teistisen lähestymistavan tiedollisen keskustelun ulkopuolelle pitämällä sitä määritelmän mukaan epäkriittisenä, ennakkoluuloisena, vanhanaikaisena ja harhaanjohtavana.

Niiniluodon mukaan tiede syntyi antiikin Kreikassa. Tämä luonnehdinta yksinkertaistaa asioita. Moderni luonnontiede ei päässyt kehittymään pelkän kreikkalaisen älyllisen perinnön varassa vaan sitä varten tarvittiin joitakin perustavia olettamuksia kristillisestä maailmankatsomuksesta. '''M. B. Foster'''<ref>{{Lehtiviite | Tekijä = Foster, M. B. | Otsikko = The Christian Doctrine of Creation and the Rise of Modern Natural Science | Julkaisu = Mind | Ajankohta = 1934 | Numero = 43 | Sivut = 448 }}</ref> kirjoittaa:

{{Sitaatti3|center|Esiin nousee yleisluontoinen kysymys: Mistä ovat lähtöisin uskonpuhdistuksen jälkeisen filosofian esiin nostamat ei-kreikkalaiset ainekset – –? Mistä ovat lähtöisin ne nykyisen luontonäkemyksen ei-kreikkalaiset ainekset, jotka vaikuttivat ratkaisevasti modernin tieteen erityisluonteeseen? Vastaus ensimmäiseen kysymykseen kuuluu: kristillinen ilmoitus. Vastaus toiseen kysymykseen kuuluu: kristillinen oppi luomisesta.}}

Kristillisellä todellisuuskäsityksellä on ollut tärkeä merkitys modernin luonnontieteen kehityksessä. Niiniluodon edustama kriittinen tieteellinen realismi tekee ongelmallisen oletuksen, jonka mukaan "tieteellinen kuva (– –) maailmasta on syvempi ja ontologisessa mielessä primaarisempi kuin arkikokemuksen antama, luonnollisen kielen puitteissa ilmaistavissa oleva ilmikuva"<ref>Niiniluoto 1980: 230</ref>. Tämä käsitys on sukua näkemykselle, jonka mukaan maailma jakautuu fenomenaaliseen ja noumenaaliseen puoleen. Jos tämä oletus vietäisiin loogisiin johtopäätöksiinsä ja sovellettaisiin käytännössä tieteelliseen tutkimukseen, se veisi tutkimukselta pohjan pois.

Niiniluoto ei käsittele kristinuskon vaikutusta modernin luonnontieteen vallankumoukseen. Hän olettaa tieteen rakentuvan yksinomaan kreikkalaisen perinnön varaan. Kreikkalainen perintö sisälsi kuitenkin Hooykaasin<ref name="hooykaas">Hooykaas 1977</ref> mukaan maailmankatsomuksellisia tekijöitä, jotka estivät luonnontieteen kehitystä. Raamatullinen maailmankatsomus mahdollisti modernin luonnontieteen synnyn tarjoamalla uudenlaisen lähestymistavan.

Tieteellisessä ajattelussa tapahtui vallankumous 1500 - ja 1600 -luvuilla. Muutos, joka tieteessä silloin tapahtui, oli paljon ratkaisevampi kuin esimerkiksi Max Planckin (1858–1947), Alfred Einsteinin (1879–1955) ja Nils Bohrin (1885–1962) viime vuosisadan tieteessä aikaansaama muutos. Viime mainitut tutkimustulokset eivät tehneet Isaac Newtonin (1642–1727) tiedettä käyttökelvottomaksi, mutta klassinen moderni tiede, joka sijoittui Kopernikuksesta (1473–1543) Newtoniin, mitätöi suurimman osan vanhan ajan ja keskiajan tieteestä.<ref>Hooykaas 1977: xi</ref>

On merkittävä tosiasia, että modernin tieteen räjähdysmäinen kehitys tapahtui kristillisessä Euroopassa myöhäiskeskiajalla ja uuden ajan alussa. Se ei tapahtunut esimerkiksi Rooman valtakunnassa, Kiinassa, Intiassa, Keski-Amerikassa tai islamilaisessa maailmanvallassa, jotka olivat paremmin organisoituja ja rikkaampia sekä aineellisesti että väestöltään. Monet historioitsijat ovat päätelleet, että kristillisen teismin vaikutus selittää tämän erikoisen tosiasian.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Osler, Margaret & Barber, Paul Lawrence (toim.) | Nimeke = Religion, Science and Worldview | Julkaisija = Cambridge: Cambridge University Press | Vuosi = 1980 | Sivu = }}</ref>{{,}}<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Osler, Margaret | Nimeke = Rethinking the Scientific Revolution | Julkaisija = Cambridge: Cambridge University Press | Vuosi = 2000 | Sivu = }}</ref>

Usein esitetään kysymys, miksi moderni tiede syntyi nimenomaan Euroopassa ja juuri tiettynä aikana eikä jossakin muualla jonakin toisena aikakautena. Mikseivät esimerkiksi kreikkalaiset luoneet kokeellista luonnontiedettä muuta kuin satunnaisesti? Tieteellisen vallankumouksen kannalta olennaisen tiedon määrähän ei ratkaisevasti kasvanut Kreikan kukoistuskaudesta uuden ajan alkuun. Moderni tiede ei siis syntynyt siksi, että tiedon tasainen kasvu aikanaan johti laadulliseen muutokseen, tieteelliseen vallankumoukseen, vaan modernin tieteen synty edellytti ratkaisevia muutoksia tieteen perusoletuksissa. Kreikkalaisessa maailmankatsomuksessa oli tekijöitä, jotka tekivät kokeellisen luonnontieteen synnyn mahdottomaksi.

Kreikkalaiset olivat tietysti antaneet tieteelle perustan erityisesti tutkimuksillaan logiikan ja matematiikan aloilla. Mutta samalla kreikkalainen maailmankuva sisälsi ratkaisevat esteet kokeellisen luonnontieteen syntymiselle: luonnon jumalallistamisen, inhimillisen järjen yliarvioinnin ja ruumiillisen työn aliarvioinnin. Kaikilla näillä kreikkalaisen maailmankuvan periaatteilla oli uskonnollinen perusta ja siksi niiden muuttuminen edellytti uskonnollista murrosta.<ref name="hooykaas" />

Kreikkalainen käsitys maailman alkuperästä oli kaksinainen. Maailmalla käsitettiin olevan kaksi rinnakkaista alkuperää, kaaos ja muoto. Kreikkalaiset käsittivät todellisuuden yhdistelmäksi toisaalta ikuista, kaoottista elämän virtaa ja toisaalta jumalallista muotoa ja harmoniaa. Järjestyneen kosmoksen käsitettiin syntyneen näiden kahden yhdistämisestä. Kaaoksen, itse aineksen tutkimista ei pidetty ensisijaisen tärkeänä. Paljon olennaisempana pidettiin muodon tai idean tutkimista. Siksi kreikkalaiset kehittivät nimenomaan logiikkaa ja matematiikkaa, mutta kokeellista luonnontiedettä sen sijaan melko satunnaisesti.

Platonin käsityksen mukaan eräänlainen jumalallinen hahmo, demiurgi, antoi kaaokselle muodon. Platonin demiurgi, järjestyneen kosmoksen luoja, oli rajoitettu kahdella tavalla. Yhtäältä häntä rajoittivat iankaikkiset ideat, sillä hän saattoi antaa esineille ja olioille muodon ainoastaan näiden iankaikkisten ideoiden mukaisesti. Toisaalta demiurgia rajoitti kaoottinen aines, joka vain hyvin vastahakoisesti sovittautui mihinkään muotoon. Demiurgi ei saattanut luonnossa toteuttaa ideoita täydellisesti, ja siksi luonnon maailma jäi vain epätäydelliseksi heijastumaksi ideoiden maailmasta. Kreikkalaisen käsityksen mukaan jumalat eivät koskaan olleet kaoottisen aineksen luojia.<ref>Timaios</ref>

Aristoteles käsitti Jumalan itseään ajattelevaksi ajatteluksi, puhtaaksi ideaksi. Jumalassa ei Aristoteleen käsityksen mukaan ollut mitään ainesta, kun taas kaikki muut olennot muodostuivat aineksesta ja muodosta niin, että alempi olento oli aina ylemmän aineksena. Kaikkein pohjimmaisimman aineksen Aristoteles käsitti täysin muodottomaksi, kaaokseksi. Aristoteleen mielestä aineksella ja muodolla on eri alkuperä. Aines ei ole Jumalan luomusta, vaan iankaikkisesti itsessään olevaa.

Kreikkalainen alkuperän idea johti loogisesti käsitykseen, jonka mukaan on tarpeellista lähinnä tutkia ideaa, joka antaa ainekselle muodon. Koska Aristoteles käsitti muodon nimenomaan loogiseksi muodoksi, hänen mielestään luonnon tapahtumien tulee vastata sitä, mikä on ihmisen ajattelun kannalta loogista. Siksi pidettiin paljon tärkeämpänä tutkia ajattelun lakeja kuin luonnon lakeja. Ajateltiin, että kaikkein perimmäisin laki luonnossa olisi kuitenkin loogisen ajattelun, puhtaan muodon määräämä. Sillä Aristoteleen käsityksen mukaan myös Jumala on alistettu samoille loogisille laeille kuin ihminen.

Platonin mielestä matematiikka on parhaita esimerkkejä todellisesta tieteestä, koska se käsittelee asioita, jotka eivät muutu. Fysiikka puolestaan on Platonin ajattelun mukaan epävarmempaa, koska se tutkii muuttuvia asioita. Havaintoihin perustuva tiede ei Platonin mielestä voi olla todellista tiedettä. Myös Aristoteles kehitti fysikaalisen järjestelmän pääasiassa deduktiivisen päättelyn kautta. Aristoteles piti välttämättömänä loogisena totuutena, että taivaankappaleiden liikkeiden täytyy olla ympyränmuotoisia ja iankaikkisia, ja että täytyy olla neljä perustavaa elementtiä. Aristoteleen mielestä universumissa on kaikki yhdistetty toisiinsa loogisen välttämättömyyden mukaisesti.<ref>Hooykaas 1977: 30-31</ref>

Kristillinen käsitys kosmoksen alkuperästä poikkeaa selvästi kreikkalaisesta käsityksestä. Kreikkalaisin termein ilmaistuna voitaisiin sanoa, että Jumala on luonut sekä "aineksen" että "muodon". Tämä merkitsee koko aines-muoto ajattelusta luopumista. Ei ole olemassa mitään kaoottista alkuainesta tai ikuisia ideoita, joihin Jumala olisi sidottu ja joita yhdistelemällä hän loisi järjestyneen kosmoksen.

Raamatun mukaan maailmankaikkeudella on ainoastaan yksi alkuperä, äärettömän, persoonallisen Jumalan suvereeni luomistahto. Jumala ei ole osa ajallista kosmosta. Hän ei ole looginen muoto, jonka ihminen voi tavoittaa oman ajattelunsa avulla. Ei ole mahdollista loogisesti päätellä, millainen Jumalan tai maailman pitäisi olla. Jumala voidaan tuntea, koska hän on päättänyt ilmoittaa itsensä. Jumalan tuntemiseksi on välttämätöntä tutkia kahta hänen kirjoittamaansa kirjaa, Raamattua ja luontoa. Hän on ilmoittanut itsensä sekä Raamatun sanassa että luonnossa. Luonnontieteeseen sovellettuna tämä merkitsee sitä, että kokeellinen tutkimus sai ratkaisevan aseman.

Kreikkalaisten filosofien mukaan luonto on täynnä loogista välttämättömyyttä. Tämä on seurausta siitä, että Platonin demiurgin täytyi alistua iankaikkisille ideoille muokatessaan materiaa. Raamatun Jumala on sen sijaan täysin vapaa. Hänen ei tarvinnut luomistyössään alistua mihinkään eikä totella mitään, ei edes ideoita. Nämä kaksi käsitystä maailman alkuperästä johtavat erilaiseen metodiin tieteellisessä tutkimuksessa. Oletus, että luontoa hallitsee iankaikkisten ideoiden maailmasta peräisin oleva looginen välttämättömyys, tuottaa käsityksen tieteestä, joka antaa etusijan loogiselle päättelylle. Raamatullinen käsitys, jonka mukaan Jumala on vapaan tahtonsa mukaan luonut maailman, johtaa käsitykseen tieteestä, joka alistuu tosiasioihin sellaisina kuin ne empiirisesti ja kokeellisesti havaitaan.

Kreikkalaisen käsityksen mukaan luonnon alkuperä oli siinä itsessään. Sekä aines että muoto käsitettiin yhtä lailla iankaikkisiksi ja alkuperänsä suhteen riippumattomiksi toisistaan. Tämä kreikkalainen alkuperän idea johti luonnon jumalallistamiseen. Luonto käsitettiin eläväksi jumalalliseksi organismiksi, joka tuottaa kaikki oliot, mukaan luettuna jumalat, ihmiset ja eläimet. Luontoa ajateltiin elävänä olentona, maailmansieluna, joka tuottaa kaiken elävän itsestään käsin.

Kristillisen käsityksen mukaan luomakunta ei ole itsessään jumalallinen. Se kyllä julistaa Jumalan kunniaa, mutta ei omaa kunniaansa. Jumala on erillinen luomakunnasta, vaikka luomakunta ilmoittaakin meille jotakin Jumalasta. Luomakunta on suuri taideteos, joka on lähtenyt Jumalan kädestä. Niin kauan kuin luonto käsitetään jumalalliseksi ja jumaluuden sisältäväksi, on olemassa esteitä luonnon kokeelliselle tutkimiselle. Jos luonto on itsestään käsin tuottanut kaiken elävän, niin että se itse on käsitettävä jonkinlaiseksi maailmansieluksi, se saattaa esittää vastalauseensa sille, että se alistetaan monimutkaisiin kokeisiin. Raamattu poistaa luonnolta tällaiset myyttiset, jumalalliset ominaisuudet. Panteismille vastakkaisesti raamatullinen luomisidea ei käsitä Jumalan sisältyvän luontoon jonkinlaisena maailmansieluna, vaan luonto ja Jumala käsitetään toisistaan erillisiksi. Tämä poistaa kaikki esteet luonnon tutkimiselta. Luontoa on lupa tutkia, ja sitä on velvollisuus tutkia, koska se on Jumalan kirjoitusta.<ref name="Koons83">Koons 2003: 83</ref>

Pyrkimys ymmärtää kosmosta Raamatun ilmoituksesta käsin merkitsi kreikkalaista tiedettä hallinneen alkuperän idean korvaamista toisella. Koska alkuperän idea ohjaa tieteellistä tutkimusta, kristillinen alkuperän idea johtaa erilaiseen tutkimukselliseen lähestymistapaan kuin kreikkalainen. Kristillisen alkuperän idean läpimurto johti luonnontieteelliseen vallankumoukseen. Esimerkiksi '''Pierre Duhem''' (1861–1916) katsoo tieteellisen vallankumouksen alkaneen 7.3.1277, jolloin Pariisin piispa Étienne Tempier arvosteli joitakin aristoteelisen fysiikan väitteitä ja katsoi niiden virheellisesti asettavan rajoituksia Jumalan kaikkivaltiudelle. Tämä merkitsi kristityille kutsua käyttää järkeään uuden fysiikan kehittämiseen. Tempierin arvostelun taustalla oli voluntaristisen eli Jumalan tahdon vapautta korostavan teologian nousu, jonka mukaan kristittyjen tuli nojautua havaintoon ja kokeisiin saadakseen selville, miten Jumala itse asiassa on käyttänyt vapauttaan luomistyössään.<ref>Koons 2003: 80</ref>

Kokeellisen tutkimuksen kehittymiseen liittyi osana myös ruumiillisen työn arvostus, joka sisältyy raamatulliseen maailmankatsomukseen. Kreikkalaiset väheksyivät ruumiillista työtä ja jättivät sen orjilleen. Todelliselle ajattelijalle riitti pelkkä ikuisten ideoiden mietiskely. Vaikka tämä asenne ei ollutkaan vailla poikkeuksia kreikkalaisessa maailmassa, se oli kuitenkin vallitseva asenne ja esti omalta osaltaan kokeellisen luonnontieteen kehittymisen. Koska universumin hierarkian ylin taso ymmärrettiin itseään ajattelevaksi ajatteluksi, kohoaminen tätä ylempää tasoa kohti merkitsi syventymistä puhtaaseen mietiskelyyn ja vapautumista aineen maailmasta.<ref>Taylor 1989: 211</ref>

Ruumiillisen työn arvostusta korostavan kulttuurin kehitykseen vaikutti ratkaisevasti kristinuskon ydinajatus, jonka mukaan Jumala on tullut ihmiseksi.

{{Sitaatti3|center|– – että Jumala otti ruumiillisen muodon alhaisimman yhteiskunnallisen luokan ihmisenä, että hän vaelsi maan päällä tavallisten arkisten ihmisten parissa ja arkisten tapahtumien keskellä ja että hän joutui maallisten mittapuiden mukaan kärsimään häpeällisellä tavalla.|Auerbach<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Auerbach, Erich | Nimeke = Mimesis. Todellisuudenkuvaus länsimaisessa kirjallisuudessa | Julkaisija = Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura | Vuosi = 1992 | Sivu = 61 }}</ref>}}

Tavallinen ihminen ja hänen jokapäiväinen työnsä saivat merkityksen, koska Jumala tuli köyhäksi ihmiseksi, joka teki omilla käsillään arkipäiväistä työtä. Moderni tiede tuli mahdolliseksi vasta kun tutkijat olivat valmiit likaamaan kätensä työpajoissa ja laboratorioissa ja kun he alkoivat nähdä aineelliset esineet ja oliot itsessään hyviksi, koska ne olivat Jumalan luomuksia.<ref name="Koons83" />

Kreikkalainen käsitys hallitsi vielä skolastista ajattelua. Tuomas Akvinolainen sovelsi aines-muoto teeman luonnolliseen alueeseen, ja liitti sen ylärakenteeksi yliluonnollisen ilmoituksen eli armon alueen. Tuomas ei ymmärtänyt tämän kreikkalaisen alkuperäkäsityksen uskonnollista luonnetta. Monet keskiajan filosofit, esimerkiksi averroistit uskoivat Aristoteleen tavoin, että Jumalan täytyi luodessaan noudattaa loogisen välttämättömyyden lakia.

Kreikkalaisen maailmankuvan periaatteet pääsivät paljolti määräämään keskiajan tieteellistä ajattelua, koska roomalaiskatolinen kirkko antoi Aristoteleen filosofialle erityisaseman. Se piti Aristoteleen ajattelua "luonnollisen järjen filosofiana", jonka päätelmillä on kiistämätön todistusarvo. Tämä esti Aristoteleen perustavien oletusten kriittisen tarkastelun.

Vasta protestanttinen uskonpuhdistus asetti kyseenalaiseksi sen, että Raamatun kirjaa tulisi lukea auktoriteettien tulkinnan mukaisesti. Tämä tuotti murroksen myös suhteessa luontoon. Jumalan toista suurta kirjaa, luontoa, tuli lukea samalla tavalla avoimin mielin, ilman että menneiden auktoriteettien käsitykset saisivat määrätä tutkimuksen kulkua. Tuli tärkeäksi saada selville, mitä Jumala todella oli kirjoittanut luonnon kirjaan. Ei pidetty enää mahdollisena saada sitä selville muuta kuin empiirisen havainnoinnin ja kokeiden avulla. Ratkaisevaa ei enää ollut se, millainen luonnon tulisi ihmisen logiikan mukaan olla, vaan millaiseksi Jumala on sen todella luonut. Luontoon liittyviä kysymyksiä ei pidetty enää mahdollisina ratkaista muuta kuin empiirisen tutkimuksen pohjalta.<ref>Hooykaas 1977: 29–51</ref>

Luonto ja Raamattu ymmärrettiin kahdeksi ilmoituksen alueeksi, jotka täydentävät toisiaan. Siksi ajateltiin, että luonnon tosiasiat tulee löytää luonnosta eikä olettaa, että Raamattu antaa ihmiselle sellaista tietoa luonnosta, jonka ihminen voi itsekin löytää. Luonnon kirjan lukeminen ymmärrettiin uskonnolliseksi velvoitteeksi, koska sen avulla ihminen pääsee tarkemmin selville Luojansa töistä ja osaa paremmin ylistää Hänen kunniaansa. Kyvykkyys tieteellisen tutkimuksen tekemisessä ymmärrettiin samalla velvoitteeksi palvella Jumalaa myös tällä alueella. Valmius tieteellisen tutkimuksen tekemiseen ymmärrettiin kyvyksi, jota ei saanut laiminlyödä vaan jota tuli käyttää Jumalan kunniaksi.<ref name="Koons83" />

Vähitellen tuli yhä hallitsevammaksi raamatullinen käsitys, joka kielsi sen, että Jumala olisi ollut millään tavalla rajoitettu luodessaan. Tämä vapautti myös tieteellisen tutkimuksen sen edistymistä haittaavista ennakko-oletuksista. Esimerkiksi '''Jean Buridan''' (1300–1358) esitti vuonna 1350, että Jumala on vapaassa tahdossaan saattanut luoda oliot sellaisiksi, etteivät ne vastaa "luonnollisia" odotuksiamme ja loogista päättelyämme. '''Nicole Oresme''' hylkäsi 1377 Aristoteleen käsityksen, että taivaankappaleiden tulisi liikkua ympyränmuotoisilla radoilla loogisen välttämättömyyden tähden, sillä "se riippuu Jumalan tahdosta", joka on asettanut taivaankappaleet kulkemaan niin kuin on halunnut.<ref>Hooykaas 1977: 32–33</ref> Tämän asenteen tähden kahdeksan minuutin ero havainnon ja laskelmien välillä Mars-planeetan radan suhteen sai Johannes Keplerin (1571–1630) useiden vuosien kamppailun jälkeen hylkäämään tieteellisen yhteisön yleisesti hyväksymän käsityksen, jonka mukaan planeettojen radat ovat ympyränmuotoisia.<ref name="koons79">Koons 2003: 79</ref> Kepler kritisoi Platonia siitä, että tämä ei ymmärtänyt matemaattisten muotojen täydellisyyden ja välttämättömyyden perustuvan Jumalan tahtoon, vaan perusti ne ilman Jumalaa matemaattisiin ideoihin, ja siten "jossain määrin rikkoi hurskautta vastaan".<ref>Hooykaas 1977: 36</ref>

[[Francis Bacon]] (1561–1626) perusteli empiiristä metodia uskonnollisesti.

{{Sitaatti3|center|Me jäljittelemme ensimmäisten vanhempiemme syntejä – – He halusivat olla Jumalan kaltaisia, mutta heidän jälkeläisensä haluavat olla vielä suurempia. Sillä me luomme maailmoita, me ohjaamme ja hallitsemme luontoa, me haluamme, että kaikki asiat ovat sellaisia kuin me typeryydessämme ajattelemme että niiden pitäisi olla, eikä niin kuin näyttää sopivimmalta jumalallisesta viisaudesta, tai niin kuin niiden havaitaan itse asiassa olevan – – Me selvästi painamme oman leimamme luotuihin olentoihin ja Jumalan tekoihin, sen sijaan että huolellisesti tutkisimme ja löytäisimme niistä itsensä Luojan leiman. |Bacon;sit. Hooykaas<ref>Hooykaas 1977: 39–40</ref>}}

Raamatulliseen luomiskäsitykseen sisältyy idea Jumalan täydellisestä vapaudesta luomistyössä. Tämä tekee välttämättömäksi tutkia empiirisesti, millainen luomakunta on todellisuudessa, koska sitä ei ole mahdollista päätellä loogisesti. Samalla Raamatun luomiskäsitys torjuu ajatuksen, että olisi ollut alkumateriaa, joka olisi tarjonnut vastustusta Jumalan ajatusten toteutukselle. Materia on täydellisesti Jumalan omaa luomusta eikä se ole luonteeltaan kaoottista, vaan jo se sisältää järjestyksen, koska se on Jumalan suunnittelema. Siksi ei ole epämielekästä tutkia materiaa, koska jo siinä Jumalan ajatukset ovat saaneet täydellisen toteutuksensa.

Raamatullinen luomisidea poistaa ajatuksen kosmoksen perimmäisestä kaaoksesta, koska kaiken, mikä on lähtenyt Jumalan kädestä, voidaan ajatella olevan järjestynyttä ja tottelevan Jumalan sille asettamaa lakia. Raamatullinen luomisidea antaa perusteen olettaa, että matematiikalla on vielä tarkempia sovelluksia luonnon rakenteiden kuvaamisessa kuin mitä kreikkalaiset olettivat, koska Jumala ei ole demiurgi, joka muokkaa kaoottista ainetta, vaan Jumala on luonut aineen tyhjästä, niin että hän on voinut täydellisesti määrätä sen rakenteen.<ref>Koons 2003: 78–79</ref>

Sekä luonnon että Raamatun kirjan suhteen kohdattiin kuitenkin tulkitsemisongelma. Pelkkä tosiasioiden kokoaminen ei riittänyt, vaan tosiasiat tuli ymmärtää toistensa yhteydessä. Kun tosiasioita suhteutetaan toisiinsa, kukin tosiasia asetetaan omalle paikalleen universumin kokonaisjärjestyksessä. Tieto universumin kokonaisjärjestyksestä edellyttää tietoa kaikista tosiasioista, ja tätä inhimillinen tiede ei voi koskaan saavuttaa. Historioitsijat ovat havainneet hedelmällisen vuorovaikutuksen tieteellisen teoretisoinnin ja raamatullisen hermeneutiikan välillä myöhäiskeskiajalla, renessanssin, uskonpuhdistuksen ja vastauskonpuhdistuksen aikana.<ref name="Koons83" />

Koska ainoastaan Jumala tuntee universumin kokonaisuudessaan, ainoastaan hän tietää, missä yhteydessä tietyt empiirisen tutkimuksen avulla saadut tosiasiat ovat tähän kokonaisuuteen. Siksi luonnon tulkinnan edellytyksenä on tieto, jota ihminen ei koskaan itsestään käsin voi saavuttaa. Hän ei voi nojautua pelkästään omaan ymmärrykseensä, koska luonnon tulkinnan edellytyksenä oleva kokonaisnäkemys ylittää hänen ymmärryksensä. Niinpä ongelmana on oikean tulkinnan kiintopisteen löytäminen. Ihmisen ymmärrys ei yksin riitä kokonaiskäsityksen luomiseen ilman Jumalan ilmoitusta, koska ihmisen tieto ja ymmärrys on rajallinen.

Kun ymmärrettiin, että kaikella luonnossa, yhtä hyvin ihmisen loogisella ajattelulla kuin fysikaalisilla ja bioottisilla prosesseilla, on yksi ja sama alkuperä Jumalan luomissuunnitelmassa, tuli mahdolliseksi käsittää kaikki kosmoksen osat yhteydessä toistensa kanssa. Kreikkalaiset käsittivät fysikaalisen ja orgaanisen luonnon alkuperän toisenlaiseksi kuin loogisen ajattelun alkuperän. Loogisen ajattelun alkuperän käsitettiin olevan iankaikkisissa ideoissa, mutta orgaanisen luonnon alkuperäksi nähtiin iankaikkinen, kaoottinen elämän virta. Tämä johti siihen, että todellisuus jaettiin kahtia. Tätä todellisuuden sisäistä kahtiajakoa ei ollut mahdollista ajattelun kautta ylittää, koska sillä oli perustansa kreikkalaisessa uskonnollisessa tietoisuudessa, joka taas oli ajattelun perustana.

Raamatullinen luomisidea tuntee ainoastaan yhden alkuperän, joka on sama niin hyvin fysikaaliselle ja orgaaniselle luonnolle kuin logiikalle ja matematiikalle. Tämän alkuperän idean pohjalta universumi nähdään yhtenäisenä kokonaisuutena, jossa ihmisen logiikan ja havainnon lait ovat rakenteellisessa yhteydessä orgaanisten ja fysikaalisten luonnonlakien kanssa. Koska kaikki lait ovat yhtä lailla Jumalan luomusta, ne eivät voi olla toistensa kanssa ristiriidassa. Tämä kokonaisuusidea tekee mielekkääksi pyrkimyksen luoda yhtenäinen ajatusjärjestelmä, jossa pyritään näkemään kaikki empiirinen tieto systemaattisessa yhteydessä keskenään ja suhteutettuna koko todellisuuden perimmäiseen yhteyteen, Jumalaan. Vaikka siis raamatullinen luomisidea ottaa logiikalta pois ylikorostuneen aseman, joka sillä oli kreikkalaisessa tieteessä ja filosofiassa, se samalla antaa perustan logiikan oikealle käytölle, koska se käsittää logiikan yhteyden muuhun universumiin. Tämän tähden koko todellisuus yhteisen alkuperänsä kautta tulee ymmärrettäväksi yhtenäisenä kokonaisuutena.

Niinpä Raamatun luomisidea sisältää kaksi periaatetta. Sen mukaan inhimillistä järkeä ei ole luotu toimimaan riippumattomana, niin että se voisi loogisen välttämättömyyden perusteella päätellä, millainen Jumalan tai luonnon tulisi olla, vaan se on luotu toimimaan sen tiedon pohjalta, mitä ihminen kokemuksensa perusteella saa luonnosta ja Raamatusta. Jumalaa sen enempää kuin luontoakaan ei ole mahdollista oppia tuntemaan deduktiivisesti ihmisen omaan rationaalisuuteen perustuvan järjellisen systeemin perusteella. Jumala ja luonto on opittava tuntemaan sellaisena kuin Jumala itsensä ilmoittaa sanassaan ja sellaisena kuin luonto ihmiselle kokemuksen kautta ilmenee.

Raamatun luomisidea olettaa myös, että luomakunta on perimmältään yhtenäinen. Luomakunta ei jakaudu iankaikkiseen ainekseen ja yhtä iankaikkiseen muotoon, joiden alkuperä olisi niissä itsessään. Luomakunta on raamatullisen luomisidean mukaan riippuvainen Jumalasta, ja sen perimmäinen yhteys on Kristuksessa. "Kaikki on luotu hänen kauttaan ja häntä varten. Hän on ollut olemassa ennen kaikkea muuta, ja hän pitää kaiken koossa." ({{rp|Kol. 1:16–17}})

Kun raamatullinen luomisidea sai osittaisen voiton kreikkalaisesta alkuperän ideasta, seurauksena oli suuri tieteellinen ja filosofinen vallankumous. Mutta luomisidea ei saavuttanut täydellistä voittoa kreikkalaisista ennakko-olettamuksista. Vallitsevaksi jäi edelleen usko ihmisjärjen mahdollisuuteen käsittää koko todellisuus itsestään käsin ilman Jumalan ilmoituksen apua. Kristillinen luomisidea sekularisoitiin ja puettiin humanistiseen asuun. Enää ei korostettu, että Jumala on luomakunnan järjestyksen alkuperä, vaan alettiin korostaa ihmistä, joka tieteellisen työnsä ja teoreettisen ajattelunsa kautta subjektiivisesti luo järjestyneen kosmoksen. Järjestynyt kosmos ei olekaan Jumalan luomusta vaan ihminen rakentaa sen teoreettisesti tieteellisen työnsä kautta. Luonnon järjestys hajotetaan ensin teoreettisesti perustaviin osasiinsa. Näistä osasista ihminen sitten rakentaa läpikotaisin järjellisen systeemin, joka oletettavasti tavoittaa todellisuuden olennaisen rakenteen paremmin kuin ihmiselle välittömästi ilmenevä kokemuksen maailma. Tällainen rationalistinen konstruktio loi deterministisen ajatusmallin, jossa koko todellisuus käsitettiin aukottomaksi syy-seuraus - järjestelmäksi.

Aukottoman deterministinen järjestelmä on kuitenkin ristiriidassa humanismin perustavan oletuksen kanssa, joka korostaa ihmisen moraalista ja älyllistä vapautta. Jos todellisuus käsitetään valtavaksi koneistoksi, ajattelun yhtenäisyys vaatii ihmisen sisällyttämistä koneiston osaksi. Pian huomattiin, että ihmisen vapauden menetyksellä on vakavat seuraukset inhimilliselle kulttuurille ja ihmisen identiteetille, koska vapauden menetys sisälsi myös vastuun menetyksen. Tieteellinen ajattelu johti maailmankuvaan, jossa kaikki määräytyy deterministisesti. Usko ihmisen vapauteen eli kuitenkin vielä voimakkaana renessanssin aikana syntyneessä humanismissa. Tämä synnytti jännitteen, joka ratkaistiin luomalla jälleen kerran kahtiajako todellisuuden sisälle. Tämän kahtiajaon tuli varjella toisaalta tieteen tutkimustulosten pätevyyttä ja toisaalta ihmisen vapautta. Ihmisen vapauden alue oli humanistisessa ajattelussa eräänlainen "pyhän alue", kaikkein perimmäisin tosi todellisuus, josta katsottiin olevan välttämätöntä pitää kiinni, sillä muuten koko maailmanjärjestys menettäisi mielekkyytensä. Toisaalta taas kunnioitettiin tieteen saavutuksia, koska ne olivat ilmausta vapaan ihmisen kyvystä saavuttaa teoreettinen hallinta todellisuudesta, ja ne olivat myös paras todiste ihmisen suuruudesta. Ihmisjärjen ylikorostus, rationalismi, osoittautui ajattelun historiassa kestämättömäksi. Aikanamme on yhä voimakkaampana ilmennyt suuntaus kohti irrationalismia, jonka mukaan todellisuus ei ole järjellisesti hallittavissa.

Usko todellisuuden perimmäisenä ulottuvuutena olevaan ihmisen vapauteen, jota oli varjeltava deterministisen tieteen uhalta, synnytti myytillisen kahtiajaon humanistisen maailmankuvan sisälle. Ihmisen vapauden alue käsitettiin teoreettiseksi tulkinnaksi, joka perustui havaintojen maailmaan, maailmaan sellaisena kuin se ihmiselle ilmenee. Alettiin puhua fenomenaalisesta maailmasta (fainomenon = ilmiö) eli maailmasta sellaisena kuin se meille havaintojen kautta ilmenee, joka on tieteen tutkimuskohteena. Tämän fenomenaalisen maailman taakse oletettiin varsinainen todellisuus, joka on noumenaalinen maailma, jossa ihminen on täysin vapaa, ja jossa tieteen deterministinen konstruktio ei päde.

Myyttiselle ajattelulle on ominaista jakaa todellisuus kahteen toisistaan erilliseen alueeseen, joista toinen edustaa tosi todellisuutta ja toinen on todellisuutta vain näennäisesti. Intialaisessa ajattelussa tosi todellisuus käsitetään brahman-atmaniksi, jonka ihminen voi löytää omasta sisimmästään, kun hän käsittää oman perimmäisen yhteytensä koko muun todellisuuden kanssa. Näkyvä todellisuus sen sijaan on illuusiota, mayaa, joka johtaa ihmistä harhaan, koska se saa ihmisen luulemaan, että todellisuudessa on moninaisuutta. Platonilla tämä myyttinen kahtiajako ilmenee muodossa, jonka mukaan tosi todellisuutta ovat iankaikkiset ideat. Näkyvä maailma on ainoastaan epätäydellistä heijastusta, niin että tieto varsinaisessa mielessä on aina tietoa ideoista eikä tietoa näkyvästä maailmasta, jota koskeva "tieto" on epävarmaa. Aivan tämän myyttisen rakenteen mukaisesti humanistinen ajattelu päätyi jakamaan todellisuuden fenomenoniin, todellisuuteen sellaisena kuin se meille ilmenee, ja noumenoniin, eli tosi todellisuuteen.

Tällainen kahtiajako kuitenkin synnyttää tietoteoreettisen kuilun, joka johdonmukaisesti sovellettuna johtaisi tieteellisen tutkimuksen edellytysten tuhoutumiseen. On vaikea nähdä, miten länsimainen humanismi voisi ylittää tämän tietoteoreettisen kuilun. Tietoteoreettinen kuilu subjektin ja objektin välillä syntyy länsimaisessa ajattelussa yhtä lailla kriittisessä idealismissa kuin kriittisessa realismissa. Modernin tieteen synnyn kannalta oli olennaista, että realistinen kristillinen käsitys todellisuuden alkuperästä sai hallitsevan aseman eurooppalaisessa kulttuurissa ja tarjosi perustan myös modernille luonnontieteelle, koska raamatullisesta luomisideasta puuttuu tietoteoreettinen kuilu.

Hindulainen alkuperän idea ei koskaan olisi voinut tuottaa kokeellista luonnontiedettä, koska sen käsityksen mukaan kokeellisen empiirisen tutkimuksen avulla saadaan tietoa ainoastaan mayasta, illuusiosta. Yhtä vähän voi jako fenomenaaliseen ja noumenaaliseen maailmaan, oli se sitten kriittisen idealismin tai kriittisen realismin mielessä, toimia tieteellisen tutkimuksen pohjana. Sillä niin kauan kuin fenomenaalinen maailma, eli maailma sellaisena kuin se meille ilmenee havaintojemme välityksellä, ei anna meille luotettavaa tietoa todellisuuden rakenteesta, ei kokeellisella luonnontieteellä ole mitään pohjaa. Vaikka kriittinen realismi toisin kuin kriittinen idealismi uskookin siihen, että noumenaalisesta maailmasta on mahdollista saada tietoa, se ei kuitenkaan pysty selittämään, miten tätä tietoa on mahdollista saada, koska fenomenaalinen maailma ei sitä anna ja noumenaalinen on havaintojemme ulottumattomissa. Miten siis on mahdollista saada tietoa kriittisen realismin mukaan? Tämä ongelma on saanut esimerkiksi kriittisenä realistina tunnetun tieteenfilosofin Hilary Putnamin<ref>Putnam, Hilary. 1980. ”How to be an Internal Realist and a Transcendental Idealist at the Same Time". ''Wittgenstein Symposium''.</ref> esittämään, ettei transsendentaalisen idealismin ja "sisäisen" realismin välillä ole mitään olennaista eroa. Kumpikaan ei pääse kiinni itse todellisuuteen. Ilmeisesti hän on oikeassa. Molempien pohjalla on sama mytologinen todellisuuskäsitys.

Jos tämä myyttinen tietoisuus pääsisi todella tunkeutumaan tieteelliseen ajatteluun, se tekisi tieteellisen työn mahdottomaksi. Sillä jos ihminen ei voi luottaa havaintoihinsa, kokeelliselta luonnontieteeltä menee pohja. Jos tosi todellisuus on tuntematon noumenon, joka on ihmisen havaintojen takana ja saavuttamattomissa, silloin ei ole koskaan mahdollista testata teorioita, joita todellisuudesta esitetään. Kristinuskon perintö on kuitenkin säilynyt tältä osin länsimaisessa tieteessä ja siksi yllä kuvatun kaltainen myyttinen ajattelutapa ei ole voinut tehdä tyhjäksi tieteellistä asennetta. Tieteellisen asenteen perustana on usko siihen, että tosi todellisuus on annettu meille kokemuksessamme, niin että kokeellinen empiirinen tutkimus on mielekästä.

Raamatun maailmankuva ei jätä mitään sijaa myyttiselle kahtiajaolle. Sen mukaan tosi todellisuus on ihmiselle välittömästi annettu kokemuksessa ja havainnoissa. Siksi Jumala saattoi ilmoittaa itsensä ihmisenä, joka tuli havainnoiduksi ja tunnetuksi havaintojen välityksellä, niin kuin Johannes kirjoittaa:

{{Sitaatti3|center|Mikä on alusta alkaen ollut, minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselleet ja käsin koskettaneet, siitä me puhumme: elämän Sanasta. Elämä ilmestyi, me olemme nähneet sen ja siitä me todistamme. Me ilmoitamme teille iankaikkisen elämän, joka oli Isän luona ja ilmestyi meille. Minkä olemme nähneet ja kuulleet, sen me myös teille julistamme, jotta teilläkin olisi yhteys meihin. Meillä on yhteys Isään ja hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen.|{{rp|1. Joh. 1:1-3}}}}

Tässä ei ilmene kahtiajaettua todellisuutta. Havainnot ovat luotettavia, ja julistettu totuus perustetaan havaintoihin. Jumalan ilmoitus tulee suoraan ihmisen kokemuksen rakenteen kautta.

Raamatullinen käsitys ihmisen kokemuksesta ilmoituksena, mikä sisältää kokemuksen periaatteellisen luotettavuuden, on usein samaistettu naiivin realismin kopioteorian kanssa. Tämän teorian mukaan ihminen saa havaintojensa välityksellä tarkan kuvan tai kopion ulkopuolisesta maailmasta, niin että ulkopuolinen maailma objektiivisesti heijastuu ihmisen tietoisuuteen. Tähän teoriaan uskoi mm. '''V. I. Lenin''' (1870–1924). Tätä teoriaa sanotaan "naiiviksi", koska se ei suhtaudu kriittisesti ihmisen havainnointiin liittyviin tietoteoreettisiin ongelmiin ja sitä sanotaan "realismiksi", koska se uskoo ulkopuolisen todellisuuden ihmistajunnasta riippumattomaan olemassaoloon.

Raamatullinen todellisuuskäsitys eroaa naiivista realismista siinä, että se ei tee ihmisen tietoisuudesta passiivista heijastuksen kohdetta, vaan korostaa havaitsevan subjektin aktiivisuutta. Tämä voidaan ilmaista myös sanomalla, että raamatullisessa käsityksessä ei samaisteta havainnon subjektia ja objektia. Havainnon subjekti on tässä tapauksessa ihminen ja havainnon objekti on havainnon kohteena oleva ulkopuolinen maailma. Jos sanotaan, että ulkopuolinen maailma heijastuu ihmistietoisuuteen, niin että ihminen havainnoissaan muodostaa tarkan kopion tai kuvan ulkopuolisesta todellisuudesta, silloin havainnon objekti tuodaan havaintosubjektin sisälle. Havainnon subjektin muodostama kuva havainnon objektista ei ole sama kuin tämän objektin "heijastama" kuva, sillä subjektiivinen kuva on aina subjektin itsensä muodostama, vaikkakin se pystyy parhaimmillaan luotettavasti tavoittamaan havainnon objektin.

Raamatullisessa käsityksessä havainnon subjekti ja objekti pidetään erillään toisistaan, samalla kun molemmat ymmärretään alistetuiksi samalle todellisuuden järjestykselle, joka rakentaa yhteyden niiden välille ja niin estää tietoteoreettisen kuilun syntymisen. Tietoteoreettinen kuilu merkitsisi tässä yhteydessä sitä, että havaintojen välityksellä ihmiselle ilmenevä maailma ei olisikaan sama kuin maailma sellaisena kuin se todellisuudessa on. Tämä käsityshän on länsimaisen humanismin ongelmana, koska se on luopunut raamatullisesta luomisideasta.

Samalla kun raamatullinen luomisidea hylkää jaon fenomenaaliseen ja noumenaaliseen maailmaan, se luopuu tähän läheisesti liittyvästä käsityksestä, jonka mukaan ainoastaan luonnon tosiasiat ovat empiirisiä, kun taas ihmiselämää säätelevät arvot ja normit ovat puhtaasti subjektiiviseen arvostukseen perustuvia ilman mitään perustaa empiirisessä todellisuudessa. Tämän käsityksen pohjana on hyvin rajoitettu näkemys "empiirisestä" todellisuudesta. "Empiirisen" todellisuuden katsotaan rajoittuvan lähinnä aistihavaintoihin, jotka vielä ymmärretään hyvin rajoitetussa mielessä. Raamatullinen luomisidea ei tee tällaista kahtiajakoa todellisuuden ja ihmiskokemuksen sisälle. Ihmisen kokemuksen alue ei rajoitu aistihavaintoihin luonnon tosiasioista, vaan ihmisen empiirisen kokemuksen alueeseen kuuluvat yhtä lailla esteettinen, juridinen, moraalinen ja sosiaalinen elämänpiiri ja niitä säätelevät normit. Jumalan säätämys ei rajoitu ainoastaan "luonnon" alueeseen, vaan se ulottuu kaikkiin ihmiselämän alueisiin. Ei ole mielekästä ajatella, että Jumalan säätämykset ihmiselämän eri alueita varten rajoittuisivat vain Raamatun sanoihin, vaan nämä säätämykset ovat yhtä lailla annettuina ihmisen kokemuksen rakenteessa normatiivisina rakenteellisina lakeina. Siksi ne voidaan myös saada selville kokemuksen ja käytännön pohjalta.

===2.5. Tutkimusohjelmalliset erot===

On mahdollista kyseenalaistaa ajatus tieteen menetelmän yhtenäisyydestä myös kiinnittämällä huomiota siihen, että tutkimusohjelmien välillä on suuria eroja. Kun ihmiset tekevät tutkimusta tai pyrkivät hankkimaan tietoa arkielämässä tai tieteessä, he joutuvat nojautumaan joihinkin tiedon hankkimisen tapoihin ja tiedonlähteisiin. Tällaisia tiedon hankkimisen tapoja tai tiedon lähteitä ovat esimerkiksi havainto, muisti, järjellinen päättely, käytännöllinen kokemus, asiantuntijoiden tiedollinen auktoriteetti, rationaalinen ja eettinen intuitio ja Jumalan ilmoitus. Tieteentekijät eroavat toisistaan käsityksissään siitä, mitä tiedon lähteitä voidaan pitää luotettavina. Tutkimusohjelmaksi kutsutaan jotakin tiedon lähteiden tai tiedon hankkimisen tapojen yhdistelmää. Jokaisella ihmisellä on tutkimusohjelma tässä mielessä arkielämässään ja jokaisella tieteentekijällä on myös tässä mielessä tutkimusohjelma. Eri ihmisillä on erilaisia tutkimusohjelmia ja tietyllä yksilöllä saattaa lisäksi olla eri tutkimusohjelma arkielämässä ja tieteessä. Joitakin tiedon lähteitä, joita hän pitää hyväksyttävinä arkielämässä, hän ei ehkä pidä hyväksyttävinä tieteessä.

===2.5.1. Metodin yhtenäisyys ja naturalismi===

Niiniluodon mukaan on olemassa yksi yhtenäinen tieteellinen menetelmä, joka on ainoa tapa luotettavan maailmaa koskevan tiedon hankkimiseksi. Tämä näkemys ei ole neutraali, vaan se edustaa tiettyä tutkimusohjelmallista näkemystä, jota voidaan kutsua metodologiseksi naturalismiksi. Niiniluodon ajattelu on esimerkki pyrkimyksestä tehdä naturalistisesta lähestymistavasta tieteellisen maailmankuvan ainoa edustaja.

Naturalismi tarkoittaa lähestymistapaa, jossa pyritään mahdollisimman paljon kaikessa ajattelussa toimimaan luonnontieteen kriteerien, menettelytapojen ja tulosten pohjalta. Naturalismi pitää ainoastaan luonnontieteen metodeja luotettavan tiedon lähteenä. On vaikea sanoa, mitä luonnontieteen metodeihin tulisi lukea kuuluvaksi. Niihin kuuluvat biologian, kemian ja fysiikan tutkimuksessa käytetyt ja kunnioitetut menetelmät, mukaan luettuna hyvän argumentoinnin periaatteet ja teorian valinnan kriteerit. Luottamus muistiin ja todistukseen kuuluu tieteen metodeihin, samoin luottamus matemaattisiin, loogisiin ja käsitteellisiin totuuksiin. Näiden menetelmien luonne voi jossakin määrin muuttua tieteen kehityksen myötä.<ref>Rea 2002: 67</ref>

Naturalismin mukaan kaikki järjen päättely perustuu lopulta tietoon, jonka saamme aistihavaintojen välityksellä. Tiedettä ei tarvitse perustella millään tieteen ulkopuolelta haetuilla perusteluilla, koska ei ole mitään tiedettä korkeampaa auktoriteettia. Fysikaalisilla teorioilla ja käsitejärjestelmillä on etusija maailman kuvaamisessa muihin teorioihin nähden.<ref>Rea 2002: 48</ref>

Naturalismin mukaan luonnontieteen menettelytavat ovat ainoita luotettavia tapoja saada tietoa maailmasta. Jos filosofia ei ota huomioon luonnontieteen tutkimustuloksia, se ei auta ihmistä sopeutumaan ympäristöönsä ja ratkaisemaan käytännön ongelmia. Siksi kysymykset, joita ei voida ratkaista empiirisesti, on hylättävä ja huomio on kohdistettava niihin, jotka voidaan ratkaista empiirisen tutkimuksen pohjalta. Filosofisen teorianmuodostuksen on siksi tarkoitus olla praktinen laajentuma luonnontieteestä. Filosofian tehtävänä on tutkia arvoja, päämääriä ja tarkoituksia, mutta tuottaa näistä teorioita, jotka ovat sopusoinnussa sen kanssa, minkä tiedämme luonnontieteellisen tutkimuksen pohjalta. Filosofian tehtävänä on soveltaa tieteen tutkimustuloksia pyrittäessä vastaamaan kysymykseen, miten meidän tulisi elää ja ratkaista sosiaaliset, poliittiset ja kasvatukselliset ongelmamme. Järki ei anna ihmiselle tietoa ehdottomista arvoista eikä ikuisia totuuksia yliluonnollisesta maailmasta.<ref>Rea 2002: 37–38</ref>

Vaikka naturalismin edustajat korostavat kriittisyyttä ja avoimuutta, he käytännössä ratkaisevat perinteiset filosofiset kysymykset jo tutkimusohjelmallisen ratkaisunsa pohjalta. Naturalismin metodinen oletus luonnontieteellisen ja filosofisen menetelmän yhtenäisestä perustasta empiirisessä lähestymistavassa tekee monien perinteisten filosofisten kysymysten avoimen tutkimisen mahdottomaksi. Monia perinteisiä filosofisia kysymyksiä ei ole mahdollista tutkia tieteellisesti kontrolloidun havaintotiedon varassa. Esimerkiksi "Mikä tekee teosta oikean tai väärän? tai "Mikä on elämän tarkoitus?" Vaikka nämä perinteiset filosofiset kysymykset ovat perustavia ihmiselämän kannalta, niihin ei naturalistisesta näkökulmasta ole mahdollista ajatella löytyvän mitään tiedollista vastausta, koska niihin ei pystytä etsimään vastausta tieteellisesti kontrolloidun havaintotiedon varassa.

Kun yhdelle tutkimusmenetelmälle annetaan etuoikeutettu asema sen määrittelemisessä, mikä on todellista, todellisuus rajataan tämän tutkimusmenetelmän rajoitusten pohjalta. Tätä rajaamista ei kuitenkaan ole mahdollista perustella järjenmukaisesti. Naturalismin perustavaa oletusta luonnontieteellisen menetelmän luotettavuudesta ei naturalismin mukaan ole mahdollista tutkia filosofisesti, koska silloin luonnontieteellinen menetelmä etsisi oikeutustaan jostakin luonnontieteen ulkopuolisesta tiedon lähteestä, tässä tapauksessa filosofiasta. Usko luonnontieteen menetelmän luotettavuuteen ja sen erityisasema todellisuutta koskevan tiedon hankkimisessa jätetään kyseenalaistamisen ulkopuolelle.

Naturalismi määrittelee todellisuuden rajat tutkimusohjelman rajoitusten pohjalta. Sen mukaan tieteellinen menetelmä on ainoa luotettava menetelmä maailmaa koskevan tiedon hankkimiseksi. Niiniluodon mukaan "Tieteellinen maailmankatsomus sitoutuu tieteelliseen metodiin todellisuutta koskevien väitteiden perustelemisessa – –."<ref name="N138">Niiniluoto 2003: 138</ref> Pitäessään luonnontieteen menetelmää ainoana luotettavan tiedon lähteenä, Niiniluoto samalla vetää todellisuuden rajat tämän tutkimusohjelmallisen rajauksen pohjalta. Näin suljetaan pois esimerkiksi arvotiedon mahdollisuus, koska tieteen menetelmillä ei ole mahdollisuutta saada tietoa arvoista. Jos tiedettä pidetään ainoana tapana saada tietoa todellisuudesta, kielletään samalla objektiivisten arvojen mahdollisuus. Arvot ovat pelkkiä inhimillisiä konstruktioita ilman todellisuuspohjaa. Niinpä naturalistisen tutkimusohjelman pohjalta määritelty "tieteellinen maailmankatsomus" sisältää julkilausumattomasti arvoja koskevan kannanoton, joka omaksutaan tutkimusohjelmallisen valinnan pohjalta.

Yleisemmin voidaan sanoa, että ne ihmisyyden ulottuvuudet, joista ei ole luonnontieteellisen menetelmän avulla mahdollista saada tietoa, eivät ole todellisia. Ihmisen ydin ei voi "tieteellisen maailmankatsomuksen" mukaan olla arvo-olemus tai se, että ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, koska tieteen menetelmien avulla ei ole mitään mahdollisuutta saada tietoa näistä ulottuvuuksista. Tämä tieteellisen menetelmän rajoitus tulkitaan tässä yhteydessä itse todellisuuden rajaksi.

===2.5.2. Luonnolliset ja yliluonnolliset selitykset===

Niiniluodon mukaan tieteen metodin tunnusmerkkejä ovat

:a) "julkisesti koeteltavissa olevan aineiston kunnioittaminen",
:b) "oletusten kriittinen arvioiminen" ja
:c) "pitäytyminen luonnollisiin selityksiin yliluonnollisten sijasta"<ref name="N138" /> Hän esittää ensin kaksi periaatetta, jotka ovat yleisesti hyväksyttyjä ja liittää niihin kolmannen, "pitäytyminen luonnollisiin selityksiin yliluonnollisten sijasta". joka sisältää naturalistisen tutkimusohjelman ytimen. Niiniluoto liittää omat perustavat tutkimusohjelmalliset olettamuksensa määritelmän avulla osaksi "tieteellistä maailmankatsomusta".

Niiniluodon mukaan naturalistinen tieteenkäsitys on ainoa mahdollinen.

{{lainaus|Siten voidaan todeta, että moderniin tieteelliseen maailmankatsomukseen erottamattomasti kuuluu sääntö, jonka mukaan "luonnolliset" selitykset ovat parempia kuin "yliluonnolliset". Silloinkin kun "luonnollista" selitystä ei ole vielä löydetty, sen etsimisen jatkaminen on parempi vaihtoehto kuin "yliluonnollisiin" selityksiin turvautuminen. Totuuden vaatimuksin esiintyvä uskonnollinen maailmankatsomus on yhteensopimaton näin määritellyn tieteellisen maailmankatsomuksen kanssa - siitä huolimatta, että suoranaista ristiriitaa ei olisikaan löydettävissä uskonnon ja erityistieteen tulosten välillä.|Niiniluoto<ref>Niiniluoto 1980: 88</ref>}}

Niiniluoto katsoo tieteellisen ajattelun edellyttävän, että kaikki maailmassa tapahtuu luonnollisten syiden perusteella. Alston<ref name=”A1993”>{{Kirjaviite | Tekijä = [[William Alston|Alston, W.]] | Nimeke = The Reliability of Sense Perception | Julkaisija = Ithaca: Cornell University Press | Vuosi = 1993 | Sivu = 244-245}}</ref> kuitenkin kritisoi tätä oletusta. Hänen mukaansa tämä oletus ei muodosta tieteellisen tutkimuksen perustaa, vaikkakin se saattaa muodostaa siihen usein liitettävän ideologian. Aloittaessaan tutkimustaan tiedemies tosin olettaa, että hän pystyy selittämään tutkimuskohteensa ilmiöt luonnollisten syiden perusteella ja että nämä syyt ilmenevät säännönmukaisesti. Tieteellisessä tutkimuksessa oletetaan, että sen tutkimuskohteena olevilla tapahtumilla on yleensä taipumus toteutua säännönmukaisesti. Ilman tällaista oletusta ei olisi mielekästä alkaa etsiä tapahtumien syitä. Tässä mielessä ei ole ongelmallista pitäytyä periaatteeseen, että tieteessä, tai ainakin luonnontieteessä, etsitään luonnollisia selityksiä. Ongelmallista on tämän periaatteen yhdistäminen naturalistiseen periaatteeseen, jonka mukaan tieteellinen tieto on ainoa tapa saada maailmasta tietoa. Näiden kahden periaatteen yhdistämisestä syntyy oletus suljetusta naturalistisesta järjestelmästä, joka on syntynyt itsestään ja pysyy voimassa itsestään. Tällöin oletetaan, ettei luonnossa oleva järjestys tarvitse selitystä eikä ole mahdollista saada tietoa Jumalasta luonnossa olevan järjestyksen avulla.

Niiniluoto ei tässä yhteydessä tee selvää eroa kahden asian välillä:
:a) aineellinen todellisuus toimii kausaalisesti,
:b) mitään yliluonnollista ei ole olemassa.

Kristillinen ajattelu on "naturalistista" siinä mielessä, että se pitää ainetta todellisena, ja uskoo aineen olevan kokonaan älykkään Jumalan luomusta. Niinpä kristillisen näkemyksen mukaan on selvää, että luonnon tutkimisessa on etsittävä luonnollisia selityksiä, koska niiden avulla voidaan paljastaa aineellisessa todellisuudessa ilmenevä järjestys, joka kertoo sen Luojan älykkyydestä. Luonnolliset ja yliluonnolliset selitykset eivät ole toisiaan poissulkevia, vaan tietynlainen yliluonnollinen selitys maailmankaikkeuden alkuperälle tarjoaa järkisyyn etsiä luonnollisia selityksiä: jos maailmankaikkeus on saanut alkunsa älykkään Luojan suunnittelemana, on mielekästä etsiä luonnosta älykästä järjestystä. Toisaalta luonnollinen selitys voi olla joissakin tapauksissa riittämätön. Se on riittämätön esimerkiksi selityksenä alkuräjähdyksen alkuehtojen syntymiselle: tyhjästä ei voi syntyä mitään. Yliluonnollista selitystä tarvitaan, kun pyritään ymmärtämään aineellisen todellisuuden alkuperää ja sen järjestyksen alkuperää. Tällainen yliluonnollinen alkuperäselitys ei ole ristiriidassa aineellisen todellisuuden rakennetta analysoivien luonnollisten selitysten kanssa. Ennemminkin voitaisiin väittää, että luonnollisia syy-seuraus -selityksiä on vaikea tiedollisesti oikeuttaa ateistisesta lähtökohdasta. On epäselvää, miksi ateistisesta näkökulmasta olisi mielekästä olettaa luonnosta löytyvän älykästä järjestystä, jos koko todellisuuden alkuperän oletetaan olevan perimmältään sattumanvarainen. Luonnossa ilmenevä järjestys antaa erityisen syyn pohtia mahdollisuutta, että luonto on älykkään suunnitelman tulosta.

Niinpä luonnollisten selitysten menestys luonnon tutkimisessa ei tarjoa syytä sulkea ilmoitustieto pois tieteestä. Juuri kristillinen ilmoitustieto on antanut tieteelle ne perustavat ennakko-olettamukset, joiden valossa on mielekästä lähteä etsimään luonnollisia selityksiä. Esimerkiksi William Harvey sanoi keksineensä verenkiertojärjestelmän, koska hän uskoi jumalalliseen arkkitehtiin, joka on luonut kaiken "tiettyä tarkoitusta varten, jotakin hyvää päämäärää varten" <ref name="koons79" />. Tällaisella tarkoituksenmukaisen toiminnan käsitteeseen perustuvalla ajattelulla on ollut tärkeä merkitys biologiassa aina meidän päiviimme saakka. Kun proteiini identifioidaan entsyymiksi ja DNA-molekyyli "koodiksi", käytetään tarkoituksenmukaisen toiminnan käsitettä. Plantinga<ref>{{Kirjaviite | Tekijä =[[Alvin Plantinga]] | Nimeke =[[Warrant: The Current Debate]] | Julkaisija =New York: Oxford University Press | Vuosi =1993 | Kappale = | Sivu = | Selite = | Tunniste =ISBN 0-19-507861-6}}</ref> on argumentoinut, ettei tarkoituksenmukaisen toiminnan käsitettä voida perustellusti käyttää puhtaasti naturalistisessa viitekehyksessä.

Niiniluoto kääntää luonnossa olevan järjestyksen tukemaan metodologista ateismia: koska luonnossa on järjestystä, sitä ei voida tulkita Jumalan älykkään suunnitelman tulokseksi eikä luonnon tutkimuksessa voida hyötyä Jumalan ilmoituksesta. Olettaako Niiniluoto, että jos Jumala olisi olemassa, hänen täytyisi olla olemassa aineellisen todellisuuden mahdollisissa kausaalisissa aukoissa? Jos tällaisia aukkoja ei löydy, Jumala ei voi olla olemassa. Olisiko mielekkäämpää olettaa, että luonnollisten syy-seuraus -selitysten toimivuus luonnossa kertoo siitä, että luonto on älykkään suunnitelman tulosta?

Niiniluoto olettaa, ettei tieteellisellä menetelmällä ole mahdollista todistaa, että Jumala on olemassa tai että Jumalaa ei ole olemassa. Koska tiede ei koskaan tosiasiassa ratkaise kaikkia maailmaa koskevia kysymyksiä ja tieteellinen tieto on aina jossakin määrin epävarmaa, tieteen ulkopuolelle jää aina ratkaisemattomia kysymyksiä. Näiden osalta "tiede suosittelee ainakin toistaiseksi kannanotosta pidättäytymistä". Näihin kysymyksiin voi joku omaksua vastauksia "esimerkiksi uskonnollisten motiivien pohjalta". Niiniluoto kuitenkin toteaa:

Nämä ei-tieteelliset vastaukset eivät ole suoranaisessa ristiriidassa tieteen kanssa, vaikka tieteellisen maailmankatsomuksen kannalta ne ovat vailla perusteita - ja siten esimerkkejä herkkäuskoisesta toiveajattelusta.<ref>Niiniluoto 2003: 138</ref>

Niiniluoto olettaa, että Jumalan olemassaolo täytyisi voida todistaa luonnontieteen menetelmillä ennen kuin Jumalan olemassaoloon olisi mahdollista perustellusti uskoa.

Kaikki naturalistit eivät kuitenkaan ole yhtä mieltä siitä, että naturalistisen tutkimusohjelman voisi sitoa johonkin tiettyyn käsitykseen todellisuuden luonteesta (ontologiasta) tai tiedon mahdollisuuksista ja edellytyksistä (tietoteoriasta). Naturalistit pitävät luonnontiedettä ehdottomana auktoriteettina muodostettaessa käsitystä siitä, mitä on olemassa ja millainen maailma on. Käsityksiä on muutettava tieteen kehityksen mukaan. Niinpä naturalistista tutkimusohjelmaa ei tämän näkemyksen mukana voi sitoa yhteen tiettyyn ontologiseen käsitykseen, koska tieteen kehittyessä käsitys ontologiasta voi muuttua. Naturalistinen tutkimusohjelma ei tämän näkemyksen mukaan välttämättä johda käsitykseen, jonka mukaan ei ole olemassa mitään yliluonnollista. Ensinnäkin on vaikea tarkasti määritellä luonnollisen ja yliluonnollisen välistä rajaa. Toiseksi on mahdotonta rajata sitä, mihin käsitykseen todellisuuden luonteesta luonnontiede saa päätyä.<ref>Rea 2002: 55</ref>

'''Willard van Orman Quinen''' (1908–) mukaan naturalismi on sen tiedostamista, "että todellisuus identifioidaan ja kuvataan itse tieteen pohjalta, ei minkään edeltä käyvän filosofian pohjalta"<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Quine W. V. | Nimeke = Theories and Things | Julkaisija = Cambridge, Mass: Harvard University Press | Vuosi = 1981 | Sivu = 21 }}</ref>. Hänen mielestään Jumalakin voidaan hyväksyä, jos häntä tarvitaan empiirisesti havaittavien ilmiöiden selitykseksi.

Metodologinen naturalismi ja teismi eivät siis sulje toisiaan loogisesti pois: jos on mahdollista saada tietoa Jumalasta luonnontieteellisillä menetelmillä, metodologinen naturalisti voi olla teisti. Useimmat naturalistit ovat tänä päivänä kuitenkin ateisteja, koska he katsovat, ettei Jumalaa tarvita empiiristen ilmiöiden selitykseksi. Naturalistinen metodologia yhdessä tieteen nykytilan kanssa ohjaa heidän mielestään uskomaan ateismiin, fysikalismiin ja materialismiin. Tämä taas johtuu siitä, että Jumalalle ja aineettomille objekteille ei yleensä suoda paikkaa nykyisin yleisesti hyväksytyissä tieteellisissä teorioissa. Ateismia ei kuitenkaan voida pitää loogisesti välttämättömänä seurauksena naturalistisesta tutkimusohjelmasta, koska on mahdollista, että naturalistisilla menetelmillä saadaan tietoa Jumalasta.

Modernissa keskustelussa on puolustettu näkemystä, jonka mukaan todellisuudessa vallitseva täsmennetty monimutkaisuus (specified complexity) antaa syyn uskoa, että todellisuuden järjestys on seurausta järjellisestä suunnittelusta. Sikäli kuin luonnontieteen menetelmillä on mahdollista saada tietoa luonnon täsmennetystä monimutkaisuudesta ja täsmennetty monimutkaisuus voidaan parhaiten selittää olettamalla järjellinen suunnittelija, luonnontiede tarjoaa tukea teismille. Tällaista näkemystä edustaa esimerkiksi William A. Dembski kirjassaan Älykkään suunnitelman idea.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = [[William A. Dembski|Dembski, William A.]] | Nimeke = Älykkään suunnitelman idea | Julkaisija = Helsinki: Datakirjat | Vuosi = 2002 | Sivu = }}</ref>{{,}}<ref>Rea 2002: 60, 69</ref>

===2.5.3. Onko naturalismi tieteen itseoikeutettu lähtökohta?===

Tutkimusohjelma rajaa sen, mitä pidetään pätevänä todistusaineistona ja mistä on mahdollista saada tietoa. Jokainen tutkimusohjelma pitää joitakin tiedon lähteitä itsensä oikeuttavina. Näihin tiedon lähteisiin uskotaan, ilman että niiden luotettavuutta pystytään todistamaan ulkoapäin sellaisen tosiasia-aineiston valossa, joka on hankittu jonkin toisen tiedon lähteen pohjalta. Tutkimusohjelmilta kuitenkin edellytetään, etteivät niiden käyttämät tiedon lähteet johda ristiriitaisiin tuloksiin ja siten kumoa itseään. Naturalistinen tutkimusohjelma on tällä hetkellä vallitseva tieteessä. Sitä pidetään usein itsestään selvänä lähtökohtana tieteelle. Tämä näkemys voidaan kuitenkin kyseenalaistaa. Vaikka naturalismi onkin tällä hetkellä vallitseva tutkimusohjelma tieteessä, ei ole mitään järjellisesti pakottavaa syytä olla naturalisti, koska tutkimusohjelmia ei voida rationaalisesti sitovassa mielessä oikeuttaa.<ref>Rea 2002: 61</ref>

Naturalistit pitävät tiedettä itsensä oikeuttavana ja olettavat, että ainoastaan tiede on itsensä oikeuttava. Tieteen lähtökohtana ovat puolestaan empiiriset menettelytavat ja niiden pohjana oleva empiirinen kokemus, havaintotieto. Tämä naturalistinen näkemys voidaan kyseenalaistaa. Vaikka ei ehkä kaivatakaan ulkoista todistusaineistoa sille, että empiiriset menettelytavat johtavat oikeutettuihin uskomuksiin, tarvitaan oikeutusta väitteelle, että pelkästään empiiriset menettelytavat johtavat oikeutettuihin uskomuksiin. Tällaista oikeutusta ei ole mahdollista antaa pelkästään tukeutumalla empiirisiin lähestymistapoihin.<ref>Rea 2002: 64</ref> Ei ole mahdollista todistaa naturalistisen tutkimusohjelman perusoletusta, että luotettavia tiedon lähteitä ovat ainoastaan havainto, muisti ja rationaalinen päättely. Kaikki rationaalinen oikeutus tai todistelu tapahtuu tietyn tutkimusohjelman sisällä, sen tarjoamasta todistusaineistosta käsin. Niinpä pyrkimys tutkimusohjelman oikeuttamiseen olettaa sen, mitä se pyrkii todistamaan, koska oikeutus tapahtuu kyseisen tutkimusohjelman ehdoilla. Naturalistit perustelevat käsityksiään vetoamalla havaintoon, muistiin ja järjelliseen päättelyyn, mutta he eivät pysty näistä lähtökohdista käsin todistamaan, etteivät esimerkiksi eettinen intuitio tai uskonnollinen kokemus ole luotettavia tiedon lähteitä.

Tutkimusohjelmia ei aina valita tietoisesti, vaan monet tiedostamattomat tekijät ohjaavat valintaa. Sikäli kuin valinta tapahtuu tietoisesti, sitä voidaan perustella lähinnä vetoamalla käytännöllisiin näkökohtiin. Valinta perustuu arvioon tutkimusohjelmien kyvystä saattaa tutkija kosketuksiin todellisuuden kanssa. [[Michael C. Rea|Michael Rea]]<ref name="rea">Rea 2002</ref> argumentoi, että naturalistinen tutkimusohjelma rajoittaa tarpeettomasti saavutettavissa olevan tiedon alaa. Niinpä on olemassa käytännöllisiä syitä hylätä naturalistinen tutkimusohjelma ja korvata se supranaturalistisella tutkimusohjelmalla.

Metodologisen naturalismin periaatetta tieteellisen metodin ensisijaisuudesta ei ole mahdollista perustella tieteen pohjalta. Tieteen metodien avulla on mahdollista päätellä, millä tavalla havainnot suhteutuvat toisiinsa. Tieteen metodien pohjalta ei kuitenkaan ole mahdollista saada tietoa siitä, miten hyvin havainnot antavat luotettavaa tietoa todellisuudesta. Tieteen pohjalta ei ole mahdollista vastata kysymykseen, mitä nuo havainnot edustavat, antavatko ne oikeaa tietoa siitä, mitä ne edustavat, ja edustavatko ne mitään todellista. Naturalisti ei voi omista lähtökohdistaan väittää tietävänsä, että havainnot välittävät meille luotettavaa tietoa todellisuudesta. Tieteen tehtävänä on ainoastaan yhdistellä havaintoja ja päätellä lainalaisuuksia tältä pohjalta. Tiede ei voi saada tietoa todellisuudesta muuta kuin havaintojen välityksellä eikä se siksi pysty ottamaan kantaa siihen, miten hyvin havainnot edustavat todellisuutta.<ref>Rea 2002: 161</ref> Käytännössä tiede joutuu olettamaan, että havainnot antavat luotettavaa tietoa todellisuudesta, koska ilman tätä oletusta suuri osa tieteen mielekkyydestä katoaa. Tämän oletuksen perustelut kuitenkin täytyy saada tieteen ulkopuolelta jo ennen kuin tiedettä aletaan harjoittaa.

===2.5.4. Naturalismin vaihtoehtoja===

Niiniluoto siis olettaa, että tieteessä on vain yksi mahdollinen tutkimusohjelma, naturalismi. Kirjassaan [[World Without Design (kirja)|World Without Design]] Michael C. Rea sen sijaan argumentoi, että tieteessä ja filosofiassa on tällä hetkellä ainakin kolme varteenotettavaa tutkimusohjelmaa: naturalismi, intuitionismi ja supranaturalismi. Tutkimusohjelma määrittelee, mitä pidetään luotettavan tiedon lähteenä. Naturalismin mukaan luotettavan tiedon lähteenä on ainoastaan luonnontieteellisen menetelmän avulla saatava tieto eli luotettavina tiedon lähteinä pidetään havaintoa, muistia, järjellistä päättelyä ja erilaisia teorian valinnan kriteereitä. Intuitionismissa tiedon lähteenä on lisäksi rationaalinen intuitio, ehkä myös eettinen intuitio. Supranaturalismissa luotettavan tiedon lähteenä on tieteellisen tiedon, rationaalisen ja eettisen intuition lisäksi uskonnollinen kokemus ja ilmoitustieto.

Kaikessa tutkimuksessa, sekä arkielämässä että tieteessä, on ratkaistava, mitä tiedon hankkimisen tapoja pidetään luotettavina. Tätä ratkaisua ihmiset eivät useinkaan tee tietoisesti, vaan he päätyvät luonnostaan pitämään joitakin tiedon lähteitä luotettavina ja nojautumaan niihin. Vielä harvemmin ihmiset tietoisesti perustelevat tiettyjen tiedon lähteiden luotettavuutta, koska tällainen perustelu joutuu aina nojautumaan joihinkin tiedon lähteisiin, joiden luotettavuus on oletettava perustelun lähtökohdaksi. Niinpä ihmiset ohjautuvat intuitiivisesti tai kulttuurisesti sen osalta, mihin tiedon lähteisiin he luonnostaan turvautuvat pyrkiessään hankkimaan tietoa.

Arkielämän esimerkki voi valaista tutkimusohjelman käsitettä. Jos esimerkiksi epäilen sairastuneeni influenssaan, nojaudun aluksi omiin havaintoihini, muistiini ja päättelykykyyni. Turvaudun havaintoihini esimerkiksi siten, että luen kuumemittarin lukemaa tai tarkkailen omia ruumiillisia tuntemuksiani. Jos valaistusolosuhteet ovat hyvät, en yleensä epäile näköhavaintoani kuumemittarin lukemasta, vaan pidän havaintoa luotettavana tiedon lähteenä ilman erityisiä perusteluja. Turvaudun muistiini miettiessäni, milloin oireet alkoivat ja millä tavalla ne ovat kehittyneet. Pidän muistia itsenäisenä tiedon lähteenä, jota ei tarvitse perustella muilla tiedon lähteillä. Turvaudun päättelykykyyni, kun yhdistelen näitä tietoja käsityksiini influenssan tyypillisistä oireista. En yleensä kyseenalaista sitä, että järjellinen päättely auttaa järjestämään havaintojen kautta saatua kuvaa todellisuuden asioidentiloista. Ajattelemme luonnostamme, että järki auttaa todellisuuden järjestyksen selville saamisessa. Jos tältä pohjalta uskon tarvitsevani lääkkeitä tai muuta hoitoa, turvaudun todennäköisesti lääkärin tiedolliseen auktoriteettiin. Neuvottelen asiasta lääkärin kanssa ja päädymme yhdessä johonkin ratkaisuun sairauden diagnoosin ja hoidon osalta. Oma tutkimusohjelmani tämän tiedollisen ongelman osalta muodostuu tällöin näiden tiedonlähteiden yhdistelmästä. Tämä esimerkki antaa meille karkean kuvan niistä tiedonhankinnan lähteistä, joita pidetään oikeutettuina naturalistisessa tutkimusohjelmassa. Tutkimusohjelmaa, joka muodostuu havainnoista, muistista, päättelystä ja teorian valinnan kriteereistä kutsutaan naturalistiseksi.

Toisena esimerkkinä tilanteesta, jossa joudumme nojautumaan erilaisiin tiedonlähteisiin, on seuraavankaltainen eettinen ongelma. Oletetaan, että minulla on syytä uskoa, että parhaan ystäväni puoliso pettää häntä. Joudun pohtimaan, tulisiko minun kertoa asiasta ystävälleni vai pitää asia häneltä salassa. Tällöin joudun pohtimaan kysymystä, mikä on oikein ja väärin, hyvää ja pahaa. Tämän kysymyksen osalta joudun havainnon, muistin ja rationaalisen päättelyn lisäksi nojautumaan eettisiin intuitioihini, omiin intuitiivisiin käsityksiini siitä, mikä on oikein tai väärin, hyvää tai pahaa, arvokasta tai arvotonta. Miten suuri arvo on totuudella? Miten vahingollista olisi, jos herättäisin ystäväni epäilykset turhaan? Olisiko hän onnellisempi, jos hän ei tietäisi uskottomuudesta, vaikka se olisikin totta? Tällaisen kysymyksen kohdalla pelkät havainnot, muisti tai rationaalinen päättely ei tarjoa minulle riittävästi tietoa. Tarvitsen käsityksen siitä, millaista on hyvä elämä. Voiko ihminen elää hyvää elämää, vaikka hänelle läheinen ihminen pettää häntä, jos hän on tästä petoksesta tietämätön? Joudun pohtimaan, onko minun oltava ehdottoman rehellinen silloinkin, kun totuus tuottaa toiselle mielipahaa. Joudun intuitiivisesti asettamaan tärkeysjärjestykseen toisen hyvinvoinnista huolehtimisen ja totuudenmukaisuuden arvot. Joudun pohtimaan, minkälaisen merkityksen annan totuudelle hyvinvoinnin edellytyksenä. Tällaista rationaalisiin ja eettisiin intuitioihin luotettavana tiedonlähteenä nojautuvaa tutkimusohjelmaa kutsutaan intuitionistiseksi.

Intuitionismin mukaan kokemuksen käsite pitää ymmärtää paljon laajemmin kuin naturalismissa. Kokemukseen ei kuulu pelkästään aistihavaintoja, joiden oikeellisuus voidaan julkisesti tarkistaa. Kokemukseen kuuluu myös erilaisia arvointuitioita. Tällaisia arvointuitioita ovat esimerkiksi rationaaliset, moraaliset ja esteettiset intuitiot.

Rationaalinen intuitio tarkoittaa tässä yhteydessä intuitiivista kokemusta joidenkin väitteiden välttämättömästä totuudesta<ref>{{Kirjaviite | Tekijä =[[Alvin Plantinga]] | Nimeke =[[Warrant: The Current Debate]] | Julkaisija =New York: Oxford University Press | Vuosi =1993 | Kappale = | Sivu = 107 | Selite = | Tunniste =ISBN 0-19-507861-6}}</ref>. Monet ihmiset kokevat esimerkiksi seuraavat väitteet välttämättä tosiksi: "Mitkään kaksi aineellista esinettä eivät voi olla samassa paikassa yhtä aikaa", "Jos Sokrates on olemassa, hän osaa ajatella", "Kukaan ei ole vastuussa siitä, mitä hänellä ei ollut mahdollisuutta olla tekemättä", "On moraalisesti väärin tarkoituksellisesti tuottaa toiselle tarpeetonta kärsimystä". Näitä väitteitä ei ole mahdollista todistaa oikeiksi pelkkien havaintojen pohjalta. Olisi loputon tehtävä yrittää todistaa havaintojen perusteella oikeaksi esimerkiksi väitettä "Mitkään kaksi aineellista esinettä eivät voi olla samassa paikassa yhtä aikaa". Kuitenkin väitteen totuus on intuitiivisesti selvä.

Intuitionistisen tutkimusohjelman mukaan nämä intuitiot tarjoavat tietoa todellisuudesta, jota tulisi käyttää hyväksi tieteessä. Intuitionismin mukaan erityisesti ihmistieteellinen tutkimus kohdistuu liian kehällisiin asioihin, jos se perustaa tutkimuksensa pelkästään aistihavaintoihin sekä rationaalisiin ja käsitteellisiin totuuksiin.

Myöhemmin tässä luvussa pyritään argumentoimaan, että rationaalisella intuitiolla on merkitystä myös luonnontieteelle, koska pelkkä empiirinen tieto ei anna riittävää tietoa aineellisten objektien luontaisista ominaisuuksista, vaan siihen tarvitaan rationaalista intuitiota. Intuitio tarjoaa tietoa siitä, millä tavalla aineellinen maailma jakautuu objekteihin. Intuitionismin ongelmana on pystyä oikeuttamaan usko intuition luotettavuuteen ilman supranaturalistista lähtökohtaa.

Naturalistisen ja intuitionistisen tutkimusohjelman lisäksi puhutaan tavallisesti myös kolmannesta tutkimusohjelmasta, jota nimitetään supranaturalistiseksi. Sen mukaan tiedon lähteenä on havainnon, muistin, järjellisen päättelyn, rationaalisen ja eettisen intuition lisäksi myös kokemuksellinen yhteys ihmisen ja koko maailmankaikkeuden alkuperään, Jumalaan.

Tätä tutkimusohjelmaa voidaan konkretisoida kehittelemällä edelleen yllä kuvattua esimerkkiä ystävän puolisoon kohdistuvista epäilyistä. Pyrkiessäni toimimaan arvointuitioideni pohjalta joudun pohtimaan mahdollisuutta, että arvointuitioni saattavat vääristyä omien asenteideni vaikutuksesta. Etsiessäni oikeaa suhtautumista ongelmaan joudun arvioimaan omia asenteitani ja sitä, miten ne mahdollisesti vääristävät havaintojani ja tulkintojani. Etsin sellaista tietolähdettä tai näkökulmaa, josta käsin voisin arvioida omia motiivejani ja saada kriittisen näkökulman omiin asenteellisiin vääristymiini. Tällöin kohtaan tutkimuksen taustalla vaikuttavan itsetuntemuksen ongelman. Sekä arkielämän että tieteen ongelmia ratkoessani joudun tarkastelemaan asioita jostakin näkökulmasta, ja ainoastaan itsetuntemus tekee minulle mahdolliseksi kriittisesti tarkastella omaa näkökulmaani ja siihen liittyviä vääristymiä. Millä tavalla voisin saada käsityksen motiivieni ja arvointuitioideni vääristymisestä, kun muodostan käsitykseni näiden samojen motiivien ja arvointuitioiden ohjaamana?

Voidakseni arvioida omia motiivejani ja intuitioitani tarvitsen vuorovaikutusta muiden kanssa. Mutta vuorovaikutus muiden ihmisten, jonkin ryhmän tai yhteisön kanssa ei kokonaan ratkaise itsetuntemuksen ongelmaa. Muut ihmiset kärsivät samanlaisista rajoituksista kuin mistä itsekin kärsin. Saamani palaute on aina puutteellista ja osin vääristynyttä. Voidakseni tuntea itseni tarvitsen totuudenmukaista palautetta sellaiselta persoonalta, joka tuntee minut täysin ja joka on täydellisen hyvä. Tällaisen kokemuksellisen yhteyden valossa pystyn suhtautumaan itsekriittisesti omiin motiiveihini ja intuitioihini. Motivoiko haluani kertoa esimerkiksi se, että haluan kostaa naiselle, joka pettää ystäväni luottamuksen? Tiedostaessani, että asenteeni ystävääni ja hänen puolisoonsa ei välttämättä ole täysin oikea, huomaan itsetuntemuksen olevan edellytys sille, että pystyn tekemään oikeutta kaikille asiaa koskeville tosiasioille. Ongelman järkevä ratkaisu edellyttää kykyä suhteuttaa eri tosiasiat toisiinsa sillä tavalla, että annan tärkeimmille asioille suuremman painoarvon.

Voidakseni tehdä oikean tiedollisen ratkaisun, tarvitsen tietoa omista motiiveistani. Tarvitsen kriittisen näkökulman omaan tapaani tarkastella asioita, omiin salattuihin motiiveihini, jotka vaikuttavat kaiken tiedonhankinnan taustalla. Tarvitsen persoonallisen kosketuksen sellaiseen persoonaan, joka voi antaa minulle asianmukaista palautetta siitä, millainen olen ja millainen minun pitäisi olla. Tällaisen olennon tulisi tuntea minut täysin ja suhtautua minuun täydellisen hyvyyden pohjalta. Vain täydellisen hyvä ja kaikkitietävä olento voi antaa minulle tämän tiedon. Perinteisen teistisen supranaturalismin mukaan itsetuntemus edellyttää Jumalan tuntemista. Persoonallinen suhde täydellisen hyvään olentoon antaa ihmiselle näkökulman omaan pahuuteensa, omiin ennakkoluuloihinsa ja vääristäviin asenteisiinsa. Itsetuntemuksen kasvun edellytyksenä on, että tämä suhde on aidon kokemuksellinen niin, ettei ihminen toimi pelkästään omien fantasioidensa ja mielikuviensa pohjalta, jolloin hän ei tietenkään voisi vapautua omien motiiviensa kehästä vaan jäisi niiden vangiksi ja ilmentäisi niitä vain eri muodossa. Minulla on ehkä syytä uskoa, että ystäväni puoliso pettää häntä, mutta olen voinut tulkita havaintoni väärin. Vaikka olisin tulkinnut havaintoni oikein, minun täytyy pystyä suhteuttamaan se laajempaan kokonaisuuteen ja ymmärtää sen merkitys suhteessa kaikkiin muihin asiaan vaikuttaviin tekijöihin.

Turvautuminen Jumalan apuun ei merkitse sitä, ettenkö edelleen käyttäisi havaintoa, muistia, järjellistä päättelyä, rationaalisia ja eettisiä intuitioita ja kriittistä keskustelua tutkimusongelmani ratkaisussa. Kysymys on siitä, että Jumalaan turvautumalla etsin näille älyllisille kyvyilleni oikeaa orientaatiota. Etsin sitä, että osaisin erottaa olennaisen epäolennaisesta, tärkeän vähemmän tärkeästä ja etten tekisi virheitä havaintojani tulkitessani. Samalla etsin itselleni oikeaa mielenlaatua, että etsisin totuutta sen itsensä takia, haluaisin kaikille asianosaisille hyvää niin, etteivät toimintaani ohjaisi kyseenalaiset motiivit. Tarvitsen kriittisen tarkastelukulman omien älyllisten kykyjeni rakenteisiin ja mahdollisuuksiin. Inhimilliselle tieteelle ja yleensä tiedonhankinnalle on vaaraksi sokaistua omien mahdollisuuksiensa suhteen.

Tieto Jumalasta auttaa ihmistä ymmärtämään itseään ja maailmaa. Jos ihminen ei tunne alkuperäänsä, hän ei ymmärrä itseään eikä tiedosta omien ennakkoluulojensa vääristävää vaikutusta tiedollisiin prosesseihinsa. Kaikki inhimillinen tieto perustuu itseymmärrykseen, joka puolestaan perustuu yksilön ymmärrykseen omasta alkuperästään ja elämänsä tarkoituksesta. Niinpä inhimillinen tieto pohjautuu perimmältään maailmankatsomuksellisiin ja uskonnollisiin käsityksiin. Oletukset olemassaolon alkuperästä, tarkoituksesta ja järjestyksestä hahmottavat ja jäsentävät ihmisen näkemystä välittömän kokemuksen kautta avautuvasta todellisuudesta. Perimmäistä todellisuutta koskevat uskomukset ovat sivistyksen perusta, koska niistä käsin tulkitaan kaikki muu tieto: yksittäiset tiedot sijoitetaan osaksi kokonaisuutta. Ne ovat lähtökohtana sekä ihmisen itseymmärrykselle että koko maailmankaikkeuden ymmärtämiselle.

Supranaturalistinen lähestymistapa olettaa, että luonnolliset tiedonlähteet ovat riittämättömiä tieteellisessä tutkimuksessa, koska pelkkien luonnollisten tiedonlähteiden pohjalta ei ole mahdollista oikeuttaa joitakin tieteellisen tutkimuksen perustavia oletuksia.

Supranaturalismi muodostaa siten yhden kilpailevan tutkimusohjelman naturalismin ja intuitionismin ohella. Tarkastelen tässä yhteydessä erityisesti supranaturalismin teististä muotoa. Sen mukaan luotettavan tiedon lähteenä on tieteellisen tiedon, rationaalisen ja eettisen intuition lisäksi Jumalan ilmoitus ja uskonnollinen kokemus. Uskonnollisella kokemuksella tarkoitetaan tässä yhteydessä välitöntä tietoisuutta

:a) Jumalan olemassaolosta, olemuksesta tai teoista tai
:b) Jumalan ilmoituksesta välittömän kokemuksen tai sanallisen ilmoituksen välityksellä.

Supranaturalismi myöntää avoimesti, että tieteellinen tutkimus edellyttää kokonaisvaltaista käsitystä todellisuuden alkuperästä, järjestyksestä ja tarkoituksesta. Se ei pyri salaamaan perimmäisiä olettamuksiaan. Supranaturalismin mukaan kokonaisnäkemys tarvitaan tieteellisen tutkimuksen pohjaksi ja lähtökohdaksi, ei vasta sen tulokseksi. Kaikilla tutkijoilla on välttämättä lintuperspektiivi, koska ilman lintuperspektiiviä ei voida perustellusti yhdistää yksityiskohtaisia käsityksiä kokonaisvaltaiseksi teoriaksi eikä määritellä tutkimuskohteena olevien ilmiöiden paikkaa todellisuudesssa.

Mikä tahansa supranaturalismin muoto ei auta välttämään naturalismin rajoituksia. Olennaista on supranaturalismin pohjana oleva käsitys Jumalasta. Naturalismin rajoitusten välttämiseksi on saatava tietoa ja päästävä kokemukselliseen yhteyteen sellaisen Jumalan kanssa, joka on olennaisissa suhteissa perinteisen teismin kaltainen eli olento, jolla on niin suuri voima ja tieto, että hän pystyy suunnittelemaan ja rakentamaan maailmankaikkeuden ja ihmisen siten, että ihmisen tiedolliset valmiudet pystyvät olennaisilla alueilla lähestymään totuutta, ja joka ei pahantahtoisesti pyri harhauttamaan ja pettämään ihmisiä.<ref>Rea 2002: 222</ref>

Supranaturalismin oletuksen mukaan naturalismin tiedonlähteiden rajoitukset ajavat ihmisen tilanteeseen, jossa hän ei pysty oikeuttamaan perustavaa tietoaan maailmasta. Myös aineellista todellisuutta koskeva tieto saa oikeutuksensa vasta kun ihmisellä on riittävä syy uskoa, että Jumala on luonut maailman niin, että se mikä on teoreettisesti hyödyllistä vie ihmistä lähemmäksi totuutta. Lisäksi ihmisen on voitava perustellusti olettaa, että Jumala on rakentanut biologiset organismit toimimaan tarkoituksenmukaisesti ja että niiden toiminnan tarkoituksenmukaisuus on mahdollista havaita empiirisesti tai intuitiivisesti. Lisäksi on oletettava, että Jumala on antanut ihmiselle intuitiivisen kyvyn muodostaa luotettavia käsityksiä esineiden ja olioiden luontaisista ominaisuuksista ja kyvyn määritellä ainakin joissakin tapauksissa, milloin tiedolliset olosuhteet ovat sopivia tällaisen intuition luotettavaan harjoittamiseen. Niinpä kaikki supranaturalismin muodot eivät pysty välttämään naturalismin ongelmia, sen sijaan jotkin tavalliset supranaturalismin muunnelmat onnistuvat tässä.<ref>Rea 2002: 223</ref>

===2.5.5. Voiko Jumalasta olla kokemustietoa?===

Onko yleensä järkevää olettaa, että ihmisellä voisi olla välittömään kokemukseen perustuvaa tietoa Jumalasta, kuten supranaturalistit olettavat? Supranaturalistit pyrkivät argumentoimaan tällaisen tiedon puolesta vertaamalla sitä joidenkin rakenteellisten tiedollisten ominaisuuksiensa puolesta aistihavaintojen välityksellä saatavaan tietoon. Yksi perusteellisimmista tätä näkemystä koskevista tietoteoreettisista pohdinnoista on [[William Alston|William Alstonin]] kirja [[Perceiving God (kirja)|Perceiving God]]<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = [[William Alston|Alston, W.]] | Nimeke = [[Perceiving God (kirja)|Perceiving God. The Epistemology of Religious Experience]] | Julkaisija = Ithaca: Cornell University Press | Vuosi = 1991}}</ref>. Hän perustelee Jumalaa koskevan välittömän kokemustiedon mahdollisuutta ja vastaa sitä koskevaan kritiikkiin. Kritiikin pääkohdat ovat seuraavat: ainoastaan aineellisia esineitä ja olioita on mahdollista havaita, hengellisen kokemustiedon pätevyydelle ei ole olemassa sopivia testejä ja mittausvälineitä; emme voi osoittaa Jumalaa koskevan havainnon totuudenmukaisuutta ja aitoutta; kaikilla ei ole kykyä havaita Jumalaa, ja ihmisten Jumalaa koskevat havainnot ovat ristiriidassa toistensa kanssa.

Ensinnäkin Alston hylkää näkemyksen, että ainoastaan aineellisia esineitä ja olioita on mahdollista havaita. Alstonin mukaan meillä ei ole riittävää syytä tehdä tällaista rajausta. Havainnon rajoja ei ole mielekästä määritellä teoreettisten näkökohtien perusteella, vaan ne on löydettävä kokemusperäisesti. Käsitys havaintojen rajoittumisesta aisteihin perustuu tietynlaiseen kulttuuriseen harhaan. Modernin tieteen kehitys toi mukanaan liioitellun tieteisuskon: se mitä ei voida tieteellisesti todistaa, ei ole todellista. Materialistisen kulttuurin kasvatit eivät tunnista Jumalaa koskevia havaintojaan eivätkä osaa antaa niille oikeaa nimeä, koska kulttuuri ei tarjoa heille tarvittavia käsitteitä. Ihminen voi olla kykenemätön tunnistamaan sitä, että hän on kokemuksellisessa kosketuksessa Jumalaan, koska häneltä puuttuu tarvittava orientaatio ja sopivat käsitteet tunnistamista varten.

Vaikka länsimaisessa kulttuurissa onkin viime vuosisatoina annettu erikoisasema aistihavainnoille, ei ole perusteltua pitää niitä ainoana luotettavan kokemustiedon lähteenä. Meillä on monia tuttuja esimerkkejä ei-aistimuksellisesta havainnosta. Merkittävä osa niistä havainnoista, joiden varaan rakennamme suhtautumisemme toisiin ihmisiin ja sosiaalisiin tilanteisiin, on luonteeltaan ei-aistimuksellisia. Me vaistoamme toisten ihmisten mielentiloja, tunteita ja asenteita tavalla, joka ei perustu pelkästään aistihavaintoihin heidän käyttäytymisestään, ilmeistään tai eleistään.

Tällainen ei-aistimuksellinen havainnoiminen on puhtaassa muodossa uskonnollisessa havainnossa, jonka kohteena on ei-aineellinen olento, Jumala. Koska uskonnot muodostavat sosiaalisesti vakaita käytäntöjä, joiden piirissä ihmiset kertovat melko säännönmukaisesti saavansa (ei-aistimuksellisia) havaintoja tai kokemuksia Jumalasta, näihin väitteisiin on suhtauduttava avoimesti. Jos Jumala on olemassa, on täysin ymmärrettävää, että ihmisillä voi olla kokemuksia hänestä.

Toiseksi Alston hylkää ajatuksen, että uskonnollisen havaintotiedon pätevyyden arvioimiseksi ei olisi olemassa sopivia kriteereitä tai testejä. Uskonnollisen havaintotiedon pätevyyttä voidaan koetella kahdella eri tavalla. Ensinnäkin sitä voidaan tarkastella mahdollisen vastanäytön näkökulmasta. Vastanäyttönä toimii muiden ihmisten saama tieto Jumalasta. Realistisen näkemyksen mukaan eri ihmisten saama tieto Jumalasta ei voi olla keskenään ristiriitaista, sikäli kuin se on todenmukaista. Hyvin erilaisetkin havainnot saattavat kuitenkin olla toisiaan täydentäviä.

Ei ole olemassa yhtä yhtenäistä kriteeristöä Jumalaa koskevien havaintojen luotettavuudelle. Eri uskonnot ovat kehittäneet erilaisia kriteerejä näiden havaintojen pätevyyden arvioimiseksi. Niitä voidaan pitää kilpailevina oletuksina luotettavan Jumalaa koskevan havainnon arviointiperusteista. Ne muodostavat erilaisia "tiedollisia käytäntöjä" eli tapoja tiedon hankkimiseksi ja oikeuttamiseksi. Kristillisen tiedollisen käytännön piirissä Jumalaa koskevan tiedon kiteytyminä pidetään Raamattua, kirkon tunnustuksia, kristillisen yhteisön kokemuksia ja kristillistä ajattelua. Uskonnollisten kokemusten pätevyyttä ja aitoutta arvioidaan tämän tiedon valossa. Jos esimerkiksi James Jones sanoo saaneensa ilmoituksen, joka velvoittaa häntä ja hänen seuraajiaan joukkoitsemurhaan, tämän ilmestyksen aitous voidaan kyseenalaistaa vastanäytön pohjalta: se on ristiriidassa vuosituhansien aikana kiteytyneen kristillisen ilmoitustiedon kanssa. Vaatimus joukkoitsemurhasta ei sovi yhteen Jumalan olemuksen kanssa sellaisena kuin hänet tunnetaan kristillisessä tiedollisessa käytännössä. Tässä tapauksessa Jumalaa koskevan havainnon pätevyyttä arvioidaan muiden Jumalaa koskevien havaintojen valossa. Samalla tavalla toimimme myös aistihavaintojen kohdalla. Jos joku väittää lentokoneen lentäneen talonsa yli, voimme tarkistaa tämän havainnon paikkansapitävyyden tutustumalla lentokoneiden reitteihin siihen aikaan ja vertaamalla sitä alueella asuvien muiden ihmisten havaintoihin.

Lisäksi voidaan tarkastella tekijöitä, jotka kyseenalaistaisivat havainnoitsijan normaaliuden, tasapainoisuuden tai yleensä hänen kykynsä tehdä luotettavia havaintoja. Aineellisia esineitä koskevan havaintotiedon osalta emme luota sellaisen ihmisen havaintoihin, joka on juovuksissa, järkyttynyt, ylen määrin väsynyt tai joka ei ole riittävän kiinnostunut havainnon kohteesta tarkkaillakseen sitä huolellisesti. Uskonnollisten havaintojen osalta käytämme osin samanlaisia kriteerejä, mutta niiden suhteen painotetaan myös henkilön eettistä tasapainoa ja hänen valmiuttaan kohdata totuus sekä itsestään että Jumalasta. Kristinuskon piirissä Jumalaa koskevien havaintojen keskeisenä ulottuvuutena on kokemus Jumalan täydellisestä rakkaudesta ja hyvyydestä. Ei ole mahdollista oppia tuntemaan täydellisen hyvää olentoa arvioimatta omaa olemustaan ja toimintaansa tämän havainnon valossa. Jos ihminen elää eettisesti tuhoavalla tavalla ilman minkäänlaisia omantunnon tuskia, häneltä puuttuu myös tarvittava herkkyys Jumalan rakkauden havaitsemiseen. Tällaisen koettelun pohjana oleva normisto on erilainen eri uskonnoissa.

Sikäli kuin uskonnot ovat ristiriidassa toistensa kanssa, niitä ei voida kaikkia pitää yhtä aikaa luotettavan tiedon lähteenä. Se ei kuitenkaan estä yksilöä pitämästä jotakin niistä luotettavan Jumalaa koskevan havaintotiedon lähteenä. Tämä johtuu siitä, että yksilöllä saattaa olla riittävät perusteet uskoa kohtaavansa Jumala tietyn uskonnon piirissä, vaikka toiset ihmiset toisen uskonnon piirissä uskovat omien kokemustensa pohjalta Jumalan olevan olennaisesti erilainen. Vaikka molemmat eivät voikaan olla yhtä aikaa oikeassa, sikäli kuin heidän käsityksensä ovat ristiriidassa toistensa kanssa, toinen heistä voi olla oikeassa.

Alstonin realistisista lähtökohdista on tärkeää pohtia kysymystä, voidaanko Jumalaa koskevan havaintotiedon osoittaa olevan luotettavan tiedon lähde. Hän argumentoi yksityiskohtaisesti, että minkään perustavan tiedollisen käytännön totuudenmukaisuutta ei voida osoittaa tavalla, joka ei ollenkaan nojaisi kyseiseen tiedolliseen käytäntöön. En voi esimerkiksi todistaa havaintojen luotettavuutta nojautumatta jossakin mielessä havaintoihin. Tämä pätee yhtä lailla sekä aineellisia esineitä että näkymätöntä todellisuutta koskeviin havaintoihin. On kuitenkin olemassa piirteitä, jotka tekevät käytännön kannalta järkeväksi luottaa vakiintuneisiin tiedollisiin käytänteisiin.

Ensinnäkään meillä ei ole käytännöllistä vaihtoehtoa. Emme voi saada ulkomaailmasta tietoa muuten kuin havaintojen välityksellä, vaikka emme pystykään todistamaan havaintojen luotettavuutta ehdottoman varmasti. Jos emme suostu toimimaan havaintotiedon varassa, emme voi toimia ollenkaan. Kokemuksellinen suhde Jumalaan toimii osin samanlaisten ehtojen varassa. Emme voi olla kokemuksellisessa suhteessa Jumalaan muuten kuin hänestä saamiemme havaintojen ja kokemuksien varassa. Voin tietysti tehdä päätelmiä Jumalan suhtautumisesta itseeni uskonnon oppien valossa, mutta nämä päätelmät saavat aivan toisenlaisen elävyyden ja kokemuksellisuuden, jos niitä täydentävät omakohtaiset havainnot ja kokemukset Jumalasta.

Toiseksi, vakiintuneet tiedolliset käytännöt pystyvät yleensä osoittamaan itseään tukevaa todistusaineistoa. Ihmiset pystyvät käytännössä selviytymään aistihavaintojen varassa. Niiden pohjalta on mahdollista toimia järkevästi. Myös Jumalaa koskevilla havainnoilla on samanlaista itseään tukevaa todistusaineistoa. Ihmiset kokevat iloa syntien anteeksisaamisesta. He saavuttavat varmuuden pelastumisestaan. Heissä syntyy rakkaus muita ihmisiä kohtaan. He pystyvät itse antamaan anteeksi vihamiehilleen. Ihmiset etsivät yhteyttä Jumalaan, koska he etsivät vastausta elämän tarkoitukseen, vapautusta syyllisyydestä tai lohdutusta selittämättömän kärsimyksen kohdatessa. Ihmiset pysyvät tietyn uskonnon piirissä siksi, että he kokevat sitä kautta pääsevänsä Jumalan yhteyteen ja saavansa vastauksen ihmiselämän keskeisiin kysymyksiin.

Se että kaikilla ihmisillä ei ole Jumalaa koskevia havaintoja, ei Alstonin näkemyksen mukaan kumoa näiden havaintojen luotettavuutta. Kaikki ihmiset eivät pysty tunnistamaan eri viinilajeja niiden maun ja hajun perusteella. Kaikki ihmiset eivät pysty seuraamaan sinfonian sävelkulkuja. Kaikki eivät ole yhtä herkkiä vaistoamaan toisten mielentiloja. Uskonnolliset kokemukset edellyttävät tietynlaista herkkyyttä ja valmiutta Jumalan kohtaamiseen. Vaikka näiden valmiuksien kehittyminen on periaatteessa kaikille ihmisille mahdollista, kaikki eivät halua kehittää niitä, koska ihmisen on silloin kohdattava totuus myös itsestään.

Evidentialistit olettavat, että todistusaineiston pitää olla kaikille ihmisille avointa: kaikilla pitää olla periaatteessa yhtäläiset mahdollisuudet päästä käsiksi todistusaineistoon ja tarkistaa esitettyjen tiedollisten väitteiden pätevyys. He pitävät uskonnollisten väitteiden ongelmana, että kaikilla ihmisillä ei ole uskonnollisia kokemuksia, joten kaikilla ei ole yhtäläisiä mahdollisuuksia tiedollisesti vakuuttua Jumalan todellisuudesta. Tällä he perustelevat väitettä, että niidenkään ihmisten, joilla on kokemuksia Jumalasta, ei voida sanoa tietävän mitään Jumalasta, koska näiden väitteiden tiedollista pätevyyttä ei ole mahdollista tarkistaa tavalla, joka olisi avointa kaikille ihmisille.

Jo '''Blaise Pascal''' (1623–1662) käsitteli tämänkaltaista väitettä. Väitteen ongelmana on, ettei se ota huomioon persoonallisen tiedon erityisluonnetta. Persoonia koskeva tieto ei ole aina yleisesti tarkistettavissa, koska tiedon saatavuus riippuu persoonan valmiudesta tai halusta paljastaa itseään. Tämä ongelma tulee selkeästi ilmi ihmissuhteissa, joissa keskinäistä luottamusta ei ole syntynyt tai joissa se on kadonnut. Luottamuksen puuttuessa ihmiset eivät ole avoimia eivätkä siksi opi tuntemaan toisiaan. Se että kaikki ihmiset eivät tunne kaikkia ihmisiä, ei kuitenkaan merkitse, ettei kukaan voisi tuntea ketään. Sikäli kuin ihmisellä on ystäviä, joille hän haluaa olla avoin, hänet voidaan tuntea, vaikka tämä tieto ei olekaan kaikille avointa.

Ongelma voidaan kiteyttää kysymykseen: onko mahdollista tuntea persoona ainoastaan, jos kaikilla on samanlaiset mahdollisuudet tuntea hänet? Käytännössähän persoona voidaan oppia tuntemaan vain jos hän on valmis paljastamaan jotakin itsestään. Lisäksi tarvitaan avoimuutta ja halua oppia tuntemaan persoona sen perusteella, mitä tämä on valmis paljastamaan. Harva ihminen on valmis uskoutumaan kaikille yhtäläisesti. Yleensä ihmiset ovat valikoivia luottamuksessaan. Ystävät paljastavat toisilleen asioita, joita he eivät paljasta muille ja oppivat siten tuntemaan toisensa erityisellä tavalla. Onko sitten niin, että ystävyyssuhteissa saatava tieto ei ole tietoa? Onko niin, ettei ole mahdollista tietää mitään sellaista persoonasta, mitä ei kuka muu tahansa yhtä lailla tietäisi? Voiko kukaan salata mitään keneltäkään?

Evidentialistit vastaisivat tähän, että Jumala on olemukseltaan ääretön persoona, joten hänen tuntemisensa pitäisi olla mahdollista kaikille ihmisille, vaikka rajallisten inhimillisten persoonien tunteminen ei olekaan. Tähän Pascal vastaa toteamalla, että Jumala on moraalinen olento, joka kunnioittaa ihmisen persoonaa. Jos ihminen ei halua tuntea Jumalaa ja elää hänen yhteydessään, Jumala kunnioittaa ihmisen valintaa.<ref>{{kirjaviite | Tekijä= [[Blaise Pascal|Pascal, Blaise]] | Nimeke=Mietteitä | Selite=(Pensées, 1669.) Suomentanut ja selityksin varustanut Martti Anhava | Julkaisupaikka=Porvoo Helsinki Juva | Julkaisija=WSOY | Vuosi=1996 | Sivu = 93-94 | Tunniste=ISBN 951-0-21208-3}}</ref>

Ihmisten peruskokemus olemassaolosta vaihtelee tässä suhteessa ratkaisevasti. Tämä ei merkitse sitä, että kaikki kannat olisivat tosia – nehän ovat osin toistensa kanssa ristiriidassa. Se vain merkitsee, että kysymystä lopullisesta totuudesta ei ole mahdollista ratkaista pelkästään teoreettisilla argumenteilla. Koska totuus on kristillisen käsityksen mukaan persoona, niin totuuden tunteminen on persoonan tuntemista. Jokaisen on ratkaistava kantansa asiaankuuluvien argumenttien ja oman kokemuksensa valossa. Se, jolla on kokemuksia Jumalasta, voi miettiä, voisivatko nämä kokemukset olla projektiota, toiveajattelua, harha-aistimuksia vai onko hän niiden kautta kosketuksissa äärettömän, kaikkivaltiaan ja moraalisesti täydellisen persoonan kanssa. Ne taas, joilla ei ole kokemuksia Jumalasta, voivat miettiä, puuttuuko heiltä kosketus olennaiseen todellisuuden ulottuvuuteen ja jos niin miksi.

===2.5.6. Naturalistisen tutkimusohjelman ongelmia===

Naturalismi, intuitionismi ja supranaturalismi muodostavat siis toistensa kanssa kilpailevia tutkimusohjelmia. Niiden paremmuutta on mahdollista arvioida vertailemalla niiden kykyä selittää todellisuuden ilmiöitä.

Naturalistinen tutkimusohjelma ottaa minimalistisen lähestymistavan suhteessa hyväksyttäviin tiedon lähteisiin. Sen mukaan tieteellinen tieto tulee perustaa aistihavaintoihin, eli sellaisiin havaintoihin, jotka voidaan julkisesti tarkistaa, sekä rationaalisen päättelyn ja teorian valinnan periaatteisiin. Naturalistisen tutkimusohjelman ongelmat ja rajoitukset tulevat esille, kun pyritään oikeuttamaan luonnontieteellisen tiedon perusoletuksia.

Michael Rea<ref name="rea" /> on mielenkiintoisella tavalla valottanut naturalismin kohtaamaa ongelmaa sen pyrkiessä tiedollisesti oikeuttamaan kolmea väitettä, joihin naturalistit mielellään sitoutuvat:

# uskoa tavallisessa kokemuksessamme ilmenevien aineellisten objektien todellisuuteen,
# uskoa materialismiin,
# uskoa muiden tajuisten olentojen olemassaoloon.

Koska Rean argumentti on hyvin abstrakti, sen esittely on sijoitettu kirjan loppuun liitteeksi, josta halukkaat voivat siihen tutustua.

===2.6. Kooste===

Tieteellisen maailmankäsityksen ja uskonnon suhteesta keskustellaan joskus ikään kuin tieteellinen maailmankäsitys olisi ongelmaton ja selvärajainen käsite. Varsinkin Suomen kaltaisessa pienen tieteellisen ja kulttuurisen eliitin hallitsemassa maassa naturalismin valta-asema johtaa helposti dogmaattisuuteen, joka sulkee pois kilpailevia tutkimusohjelmia pelkän valta-aseman mahdollistaman ideologisen hegemonian seurauksena. Tieteellistä tutkimusta voidaan kuitenkin toteuttaa ainakin kolmen erilaisen tutkimusohjelman pohjalta. Naturalismin, intuitionismin ja supranaturalismin pohjalta tieteellinen maailmankäsitys saa erilaisen sisällön. Niinpä myös tieteellisen maailmankäsityksen ja uskonnon suhde hahmottuu eri tavalla näistä kolmesta lähtökohdasta käsin. Useimmat naturalistisen tutkimusohjelman kannattajat olettavat, ettei luonnontieteen menetelmillä ole mahdollista saada tietoa Jumalasta. Toisaalta on myös puolustettu näkemystä, että luonnossa vallitseva täsmennetty monimutkaisuus tekee mahdolliseksi saada tietoa Jumalasta luonnontieteellisen tutkimuksen pohjalta.

Länsimainen tiede on historiallisesti rakentanut supranaturalistiselle perustalle. Kristillinen teismi vaikutti syvästi länsimaiseen kulttuuriin modernin luonnontieteen vallankumouksen aikana. Tieteellinen vallankumous edellytti uskoa maailmankaikkeudesta erilliseen Luojaan, jonka suunnitelma toteutuu aineellisessa todellisuudessa tavalla, josta on mahdollista päästä selville kokemuksen välityksellä. Maailmankaikkeudessa ilmenee älykäs suunnitelma niin, että ihmisen älylliset kyvyt ovat luotettavia. Tämä oletus on säilynyt julkilausumattomana osana tieteellistä tutkimusta, vaikka sitä ei voidakaan perustella naturalistisista lähtökohdista.

Pluralistinen lähestymistapa suosittaa tieteellisessä tutkimuksessa avointa tutkimusohjelmien välistä kilpailua siitä, mikä niistä onnistuu antamaan parhaimman selityksen todellisuuden asiaintiloille. Tieteellisen tutkimuksen neutraalisuus tulee sitä kyseenalaisemmaksi, mitä läheisemmin tutkimus koskettaa ihmisenä elämisen merkitystä. Pyrkimys salata tutkimuksen maailmankatsomukselliset lähtökohdat johtaa helposti siihen, että ideologisesti värittyneitä käsityksiä esitetään tieteellisinä tutkimustuloksina. Kun tutkija tiedostaa, että tieteellinen tutkimus on aina uskonnollisesti sitoutunutta, hän saa itsekriittisen näkökulman omiin tulkintoihinsa.

== Lähteet ==
* {{Kirjaviite | Tekijä = Hooykaas, R. | Nimeke = Religion and the Rise of Modern Science | Julkaisija = Edinburgh: Scottish Academy Press | Vuosi = 1977 | Sivu = }}
* Koons, Robert C.: ''Science and Theism'', teoksessa {{Kirjaviite | Tekijä = [[Paul Copan|Copan, Paul]] & Moser, Paul K. (toim.) | Nimeke = The Rationality of Theism | Julkaisija = London: Routledge | Vuosi = 2003 | Sivu = }}
* {{Kirjaviite | Tekijä = [[J. P. Moreland|Moreland, J. P.]] | Nimeke = Christianity and the Nature of Science: A Philosophical investigation | Julkaisija = Grand Rapids, Mich.: Baker Books House | Vuosi = 1989 | Sivu = }}
* {{Kirjaviite | Tekijä=Niiniluoto, Ilkka | Nimeke=Johdatus tieteenfilosofiaan: Käsitteen- ja teorianmuodostus | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=Otava | Vuosi=1980 | Tunniste=ISBN 951-1-05435-X}}
* {{Kirjaviite | Tekijä=Niiniluoto, Ilkka | Nimeke=Tiede, filosofia ja maailmankatsomus: Filosofisia esseitä tiedosta ja sen arvosta | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=Otava | Vuosi=1984 | Tunniste=ISBN 951-1-08016-4}}
* Niiniluoto, Ilkka: ”Ateismi”. Teoksessa {{kirjaviite | Tekijä=Helenius, Timo, Timo Koistinen & Sami Pihlström (toim.) | Nimeke=Uskonnonfilosofia | Julkaisija=Porvoo Helsinki: WSOY | Vuosi=2003 |Sivu=122 | Tunniste=ISBN 951-0-27403-8}}
* {{Kirjaviite | Tekijä = [[Michael C. Rea|Rea, Michael C.]] | Nimeke = [[World Without Design (kirja)|World Without Design]] | Julkaisija = Clarendon Press | Vuosi = 2002 | Sivu = | Tunniste = 0-19-924760-9 }}

== Viitteet ==
{{viitteet|fontti|sarakkeet}}

[[Luokka:Maailmankatsomus]]

Tieteellinen maailmankatsomus

2026-02-10T10:50:28Z

Apollos: /* 2.1. Ainutlaatuisen objektiivinen menetelmä? */ typofix (tjs.), kh

{{viestipohja| kuva = [[Kuva:UTM-kansi-001.jpg|50px]]
|sisältö = Tämän artikkelin pohjana on käytetty [[Tapio Puolimatka]]n kirjan "[[Usko, tieto ja myytit]]" sisältöä tekijän luvalla.}}{{sisällysluettelo|oikea}}
[[tieteellinen maailmankatsomus|Tieteellistä maailmankatsomusta]] pidetään usein uskonnollisen ajattelun vastakohtana. Esimerkiksi Suomen johtava tieteenfilosofi Ilkka Niiniluoto erottaa tässä suhteessa tieteellisen maailmankuvan ja tieteellisen maailmankatsomuksen. Tieteellinen maailmankuva koostuu erityistieteiden tuloksista. Näin ymmärretty tieteellinen maailmankuva ei ole välttämättä uskonnon kanssa ristiriidassa, koska tieteen keinoin ei ole mahdollista ratkaista, onko Jumala olemassa vai ei. Niiniluodon mukaan Jumalan olemassaololle tai olemattomuudelle "ei voida antaa tieteen [[AW:S#metodi|metodien]] avulla lopullista perustelua". Niinpä usko [[jumala|Jumalan]] olemassaoloon voidaan ilman loogista ristiriitaa yhdistää tieteellisen maailmankuvan kanssa. Tämä ei kuitenkaan Niiniluodon mukaan osoita, että "uskonnollinen maailmankatsomus olisi yhteensopiva tieteellisen maailmankatsomuksen kanssa". [[tieteellinen maailmankatsomus|Tieteelliseen maailmankatsomukseen]] kuuluu erityistieteiden tulosten lisäksi "joukko yleisiä periaatteita, jotka koskevat tieteellisen toiminnan ja yleisesti tiedon etsinnän luonnetta".<ref name="Niiniluoto87">Niiniluoto 1980: 87–88</ref> Erityistieteiden tulosten lisäksi tieteellinen maailmankatsomus sisältää siis a) tietoteorian eli käsityksen siitä, miten maailmaa koskevaa tietoa hankitaan ja perustellaan, b) arvoteorian eli käsityksen hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä sekä näkemyksen ihmisen tehtävästä maailmassa. Niiniluoto näkee väistämättömän ristiriidan tieteellisen maailmankäsityksen ja [[uskonto|uskonnon]] välillä.<ref>Niiniluoto 1984: 86–87</ref>

Mitä sitten voisi tarkoittaa maailmankatsomuksen tieteellisyys ottaen huomioon, että [[tiede]] ei sinänsä anna vastausta tietoteoreettisiin tai arvoteoreettisiin kysymyksiin? Niiniluodon vastauksena on ensinnäkin, että tieteellisen maailmankatsomuksen on oltava "kaikilta osiltaan tieteen ihanteita kunnioittava siinä mielessä, että se on filosofisiltakin osiltaan avoin, kriittinen ja itseäänkorjaava"<ref name="Niiniluoto87" />. Toiseksi Niiniluoto katsoo, että "tieteellistä maailmankatsomusta luonnehtii tietoteoreettinen näkemys, jonka mukaan tieteellinen metodi on paras ja luotettavin menetelmä maailmaa koskevan tiedon hankkimiseksi"<ref name="Niiniluoto88">Niiniluoto 1984: 88</ref>. Samalla sivulla hän vielä jyrkentää tätä määritelmää ja toteaa: "Tieteellisessä maailmankatsomuksessa hyväksytään periaatteessa vain yksi maailmaa koskevan tiedon tavoittelun menetelmä – tieteellinen menetelmä". Näiden luonnehdintojen avulla Niiniluoto katsoo mahdolliseksi erottaa tieteellisen maailmankatsomuksen uskonnollisista maailmankatsomuksista, "joihin liittyvissä tieto-opillisissa näkemyksissä tyypillisesti oletetaan, että yleinen ja erityinen 'jumalallinen ilmoitus' voi toimia sekä uskonnollisen maailmankuvan että eettisen arvotiedon lähteenä"<ref name="Niiniluoto88" />

Vaikka Niiniluoto yhtäältä painottaa kriittistä avoimuutta, hän toisaalta sitoutuu vahvasti tiettyyn näkemykseen tieteellisen tutkimuksen luonteesta. Hän asettaa kaksi ehtoa tieteellisen maailmankatsomuksen teoreettiselle osalle. Näiden kahden ehdon suhde on osin ongelmallinen. Ensimmäisen ehdon mukaan tieteelliseen maailmankatsomukseen kuuluvan tietoteorian tulee olla "avoin, kriittinen ja itseäänkorjaava". Toisen ehdon mukaan on hyväksyttävä ehdoton periaate, jonka mukaan

:a) on olemassa yksi yhtenäinen tieteellinen menetelmä,
:b) tämä menetelmä on paras ja luotettavin menetelmä maailmaa koskevan tiedon hankkimiseksi,
:c) tämä menetelmä on ainoa menetelmä maailmaa koskevan tiedon hankkimiseksi.

Ensimmäisen ehdon mukaan tieteelliseen maailmankatsomukseen kuuluu, että tähän toiseen ehtoon pitäisi suhtautua avoimesti, kriittisesti ja kyseenalaistavasti. Kuitenkin Niiniluoto samalla olettaa, että jos kyseenalaistaa tämän toisen ehdon ja tekee siihen korjauksia tai muutoksia tämän kyseenalaistamisen ja avoimen kriittisyyden pohjalta, joutuu samalla Niiniluodon määrittelemän tieteellisen maailmankatsomuksen ulkopuolelle.

===2.1. Ainutlaatuisen objektiivinen menetelmä?===

Niiniluoto olettaa, että voidaan puhua yhdestä yhtenäisestä "tieteellisestä menetelmästä", joka on "paras ja luotettavin menetelmä maailmaa koskevan tiedon hankkimiseksi. '''Robert C. Koons'''<ref>Koons 2003: 73</ref> arvostelee tällaista lähestymistapaa yksinkertaistavaksi. Hänen mielestään se yksinkertaistaa kuvaa tieteellisestä tutkimuksesta niin paljon, että sitä voidaan pitää "myyttisenä". Hän määrittelee tämän yksinkertaistavan käsityksen seuraavalla tavalla:

{{Quotation|Tiede edustaa perustavasti uutta ja ylivoimaisen korkeatasoista tietämisen tapaa, joka on kiteytetty "tieteellisessä menetelmässä", joka löydettiin tai keksittiin Euroopassa 1600-luvulla.}}

Tämän käsityksen mukaan tieteellinen metodi on ainutlaatuisella tavalla objektiivinen ja ylikulttuurinen. Tieteellisessä tutkimuksessa käytettävä menetelmä tuottaa luotettavaa tietoa riippumatta tieteentekijöiden historiasta, [[AW:S#ideologia|ideologioista]] tai henkilökohtaisista [[AW:S#intressi|intresseistä]]. Tämän oletuksen mukaan teknisten keksintöjen menestys osoittaa, että tieteellinen menetelmä pystyy paljastamaan totuuden maailmasta.

Niiniluodon väitteen pohjana on se osatotuus, että tieteellinen tutkimus on luotettavin tapa hankkia tietoa luonnon säännönmukaisuuksista tai lainalaisuuksista. Luonnon lainalaisuudet ovat kuitenkin vain yksi osa todellisuudesta. Tieteellisen tutkimuksen menestys luonnon lainalaisuuksien paljastamisessa ja teknologian kehittämisessä ei merkitse sitä, että tieteellinen menetelmä olisi paras tapa saada tietoa kaikista todellisuuden ulottuvuuksista. On olemassa monia todellisuuden ulottuvuuksia, joista tieteellisellä menetelmällä ei ole mahdollista saada tietoa. Olisi paradoksaalista väittää, että tieteellinen menetelmä olisi paras tai ainoa tapa saada tietoa myös niistä todellisuuden alueista, joista tieteellisellä menetelmällä ei ole ollenkaan mahdollista saada tietoa.

Robert C. Koons argumentoi, että tieteellisen tiedon ja tavallisen tiedon välinen ero ei ole laatuero vaan aste-ero. Viime vuosisadan puolivälissä tieteenfilosofiassa käytiin laajaa keskustelua pyrittäessä vetämään selvä raja yhtäältä tieteen ja toisaalta [[AW:S#metafysiikka|metafysiikan]] ja arkitiedon välillä. Kaikki tällaiset yritykset epäonnistuivat.

Tieteellisiin käsityksiin pitäytyminen ei automaattisesti varjele ihmistä erehdyksiltä. Vallitseviin tieteellisiin käsityksiin ei voi luottaa pelkästään sillä perusteella, että ne ovat tiedeyhteisössä yleisesti hyväksyttyjä. Totuudesta kiinnostuneen ihmisen on pystyttävä sietämään jatkuvaa epävarmuutta. Tiedeyhteisön jäsenet ovat osa laajempaa kulttuuria ja he ovat alttiita kulttuurissa vaikuttavien maailmankatsomuksellisten käsitysten vaikutukselle. Tieteentekijöiden henkilökohtaiset intressit, kunnianhimo, ennakkoluulot, vääristyneet asenteet ja syyllisyydentunteet vaikuttavat heidän havaintoihinsa, tulkintoihinsa ja teorianmuodostukseensa.

Tämä ei tarkoita sitä, etteikö käsitysten tieteellisyys kertoisi mitään niiden luotettavuudesta. Tieteellisen tutkimuksen pyrkimys koetella todellisuutta koskevia olettamuksia ja raportoida yksityiskohtaisesti tutkimusprosessin eri vaiheet tekee mahdolliseksi tieteellisten käsitysten kriittisen arvioinnin. Tieteelliselle tutkimukselle ominainen keskustelukulttuuri on tietynlainen tae myös käsitysten luotettavuudesta.

Käsityksen väitetty "tieteellisyys" voi kuitenkin tarkoittaa hyvin monenlaisia eri asioita riippuen tutkimuskohteesta ja käytetyistä menetelmistä. "Tieteellisiksi" kutsutaan hyvin erilaisia tutkimusotteita, eikä kaikki se, mitä kutsutaan tieteelliseksi tutkimukseksi, muodosta yhtenäistä [[AW:S#ilmiö|ilmiötä]]. Ihmistieteissä ja käyttäytymistieteissä saavutetut tulokset ovat paljon epävarmempia ja tulkinnanvaraisempia kuin luonnontieteen tulokset. Luonnontieteiden sisälläkin on suuria eroja teorioiden luotettavuudessa. Kokeellisen luonnontieteen tulokset ovat luotettavampia kuin esimerkiksi teoriat maailmankaikkeuden synnystä ja kehityksestä.

Tieteellisyyden nimissä esitettyjä käsityksiä on kyseenalaistettava ja järkiperäisesti arvioitava. Käsityksen väitetty tieteellisyys ei ole tae sen totuudesta. Myöhempi tutkimus saattaa osoittaa osan vallitsevista käsityksistä virheellisiksi tai epätarkoiksi. Tieteelliset käsitykset ovat sidoksissa tiettyyn näkökulmaan ja tapaan tarkastella todellisuutta. Jos käsitysten taustalla vaikuttavat olettamukset ovat peitettyjä, niiden kriittinen tarkastelu vaikeutuu. Kulttuurin jäsenenä yksilö on sisäistänyt tietyt vakaumukset ja arvostukset itsestäänselvyyksinä ja on tunteenomaisesti vakuuttunut niistä. Siksi yksilön voi olla vaikea nähdä vallitseviin tietojärjestelmiin pesiytyneitä vääristymiä.

Paitsi että tieteellisten tutkimustulosten ainutlaatuinen objektiivisuus on mahdollista kyseenalaistaa, voidaan myös kiistää ajatus, että olisi olemassa yksi yhtenäinen tieteellinen menetelmä. Tieteellisen menetelmän yhtenäisyys voidaan kyseenalaistaa useista erilaisista näkökulmista. Ensinnäkin voidaan perustellusti väittää, että erilaiset tutkimuskohteet vaativat erilaisia menetelmiä. Toiseksi voidaan [[AW:S#argumentointi|argumentoida]], että erilaiset [[AW:S#paradigma|paradigmaattiset]], maailmankatsomukselliset ja uskonnolliset näkökulmat johtavat erilaisiin tulkinnallisiin horisontteihin tieteellisessä tutkimuksessa. Kolmanneksi voidaan väittää, että erilaiset tutkimusohjelmalliset ratkaisut johtavat eroihin tieteellisessä menetelmässä.

===2.2. Tutkimuskohteen vaikutus menetelmään===

Tieteen menetelmä ei ole yhtenäinen vaan erilaiset tutkimuskohteet vaativat erilaisia menetelmiä. Kun tutkimme luonnon prosesseja, voimme käyttää kokeellista luonnontieteellistä menetelmää. Kun taas tutkimme inhimillisen elämän asioita, jotka ovat sidoksissa arvostuksiin ja tulkintoihin, ovat kokeellisen tutkimuksen mahdollisuudet rajoitetut ja joudumme turvautumaan erilaisiin kvalitatiivisiin tutkimusmenetelmiin.

Tieteellinen menetelmä muodostaa jatkumon, jonka yhdessä ääripäässä on kokeellinen luonnontieteellinen tutkimus ja jonka toista ääripäätä on lähes mahdotonta erottaa arkipäiväisistä tavoista tiedon hankkimiseksi. Robert C. Koonsin<ref>Koons 2003: 75</ref> mukaan ei ole olemassa mitään yhtä "tieteellistä menetelmää". Sen sijaan on olemassa yhtäältä joukko peukalosääntöjä, latteuksia ja kotitekoisia neuvoja, jotka on saatu terveestä järjestä ja perinteestä. Tällaisia ovat: alista arvauksesi tiukkoihin testeihin, älä hyväksy [[AW:S#auktoriteetti|auktoriteettia]] sokeasti, tukeudu ensi käden havaintoihin mikäli mahdollista, ole tarkka ja huolellinen. Näitä sääntöjä pyrimme soveltamaan myös arkielämässä, vaikka tieteellisessä tutkimuksessa niitä pyritään soveltamaan systemaattisemmin ja ehdottomammin. Toisaalta tieteellinen tutkimus koostuu joukosta tieteellisiä menetelmiä ja lähestymistapoja, jotka määrittelevät tieteellisiä tutkimusaloja. Näihin kuuluvat tilastollisen merkitsevyyden testit ja luottamus hyviksi havaittuihin tieteellisiin instrumentteihin. Jokainen todellisuuden alue vaatii sille ominaiset tutkimusmenetelmät.

Tieteen nykymaailmassa saama valtava auktoriteetti perustuu sen saavuttamiin merkittäviin tuloksiin kokeellisissa luonnontieteellisissä tutkimuksissa. Nämä tulokset ovat tulleet näkyviksi arkipäivän elämässä teknologisten sovellusten muodossa. Kokeellinen luonnontieteellinen tutkimus on kaikkein parhaiten luotettavuuden [[AW:S#kriteeri|kriteereitä]] täyttävä ja tutkimuskohteensa luonteen takia moniin sen osiin vaikuttavat maailmankatsomukselliset näkemyserot kaikkein vähiten.

Historian tutkimuksessa, ihmistieteellisessä ja käyttäytymistieteellisessä tutkimuksessa käytetään pääosin hyvin erilaisia metodeja, jotka etääntyvät kauas kokeellisesta luonnontieteellisestä metodista. Jos samaa tieteen ja tieteellisyyden käsitettä sovelletaan kaikkiin näihin erilaisiin tutkimuksen haaroihin ja kaikille annetaan sama tieteellisyyden auktoriteetti, yhdistetään saman käsitteen alle hyvin erilaisia tutkimuksellisia lähestymistapoja. Jos esimerkiksi Freudin teorioille annetaan sama tieteellisyyden auktoriteetti kuin fysiikan teorioille, tapahtuu käsitesekaannus. Freudin käyttämät tutkimusmenetelmät ovat kaukana kokeellisesta luonnontieteellisestä menetelmästä.

===2.3. Erilaisia lähtökohtaoletuksia===

Toinen tapa kyseenalaistaa tieteen metodin yhtenäisyys on väittää, että tieteellistä tutkimusta tehdään käytännössä monista erilaisista lähtökohdista ja näkökulmista käsin ja että näiden näkökulmien erilaisuus vaikuttaa erityisesti tutkimuksen tulkinnallisiin ratkaisuihin.

Vaikka Niiniluoto ei lukeudukaan positivistiksi, hänen käsityksessään tieteen menetelmän yhtenäisyydestä on samankaltaisuuksia positivismin kanssa. Positivismissa oletettiin, että tieteelliset teoriat perustuvat havaintoihin, joiden tulkinta on vapaata teoreettisista ja maailmankatsomuksellisista sitoumuksista. Positivistinen käsitys mureni lopullisesti viime vuosisadan jälkipuoliskon tieteenfilosofisessa kritiikissä. Thomas Kuhn (1922–) tuli kuuluisaksi käsityksellään, jonka mukaan tieteellistä tutkimusta ohjaa aina paradigma, kokonaisvaltainen viitekehys, johon sisältyy myös maailmankatsomuksellisia sitoumuksia. Erilaisten [[AW:S#paradigma|paradigmojen]] pohjalta tieteellinen metodi saa erilaisia tulkintoja ja sovelluksia.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Kuhn, Thomas | Nimeke = The Structure of Scientific Revolutions | Julkaisija = Chicago: University of Chicago Press | Vuosi = 1970 | Sivu = }}</ref> Niiniluoto myöntää, että metafyysiset oletukset voivat jossain määrin vaikuttaa tieteelliseen tutkimukseen. Hän jättää kuitenkin epäselväksi metafyysisten ja uskonnollisten käsitysten välisen suhteen.

Puhuessaan yhdestä ja yhtenäisestä tieteellisestä menetelmästä, joka tarjoaa parasta tai ainoaa tietoa maailmasta, Niiniluoto korostaa menetelmän kykyä kontrolloida ihmisen subjektiivisuutta ja tulkintoja. Tieteentekijöiden erilaiset tulkinnalliset näkökulmat eivät ilmeisesti hänen mielestään uhkaa menetelmän yhtenäisyyttä. Nykyisessä tieteenfilosofiassa korostetaan, että havainnot ovat teoriapitoisia ja havaintoihin sisältyy aina tulkintaa, asioiden näkemistä jonakin. Tulkinnallisuus ulottuu jokaiseen tutkimuksen menetelmälliseen vaiheeseen. Tältä pohjalta voidaan kyseenalaistaa ajatus yhdestä yhtenäisestä tieteellisestä menetelmästä, koska tieteellistä menetelmää sovelletaan eri tavoin erilaisista tulkinnallisista lähtökohdista käsin, jotka puolestaan riippuvat maailmankatsomuksellisista ja uskonnollisista sitoumuksista. Ihminen näkee ja tulkitsee todellisuuden eri tavalla riippuen esimerkiksi siitä, onko hän teisti vai ateisti. Tieteen menetelmän yhtenäisyydestä voidaan pitää kiinni vain legitimoimalla yksi maailmankatsomuksellinen ja tulkinnallinen näkökulma ainoaksi oikeaksi. Ongelmana on tällöin avoimuuden ja kriittisyyden väheneminen. Tiede ei tietenkään voi olla metodisesti täysin avoin, mutta maailmankatsomuksellinen dogmaattisuus ei saisi sanella tieteellisen tutkimuksen rajoja.

====2.3.1. Tieteen maailmankatsomuksellisia oletuksia====

Voidaan perustellusti väittää, että tiede joutuu tekemään koko joukon maailmankatsomuksellisia oletuksia. John Kekes on kiteyttänyt joitakin näistä oletuksista seuraavalla tavalla:

{{Quotation|Luonnontiede on sitoutunut useisiin ennakko-olettamuksiin: Luonnontieteen [[AW:S#eksistentaalinen|eksistentiaalisia]] ennakko-olettamuksia ovat, että luonto on olemassa, että sillä on järjestys, josta voidaan päästä selville ja että se on yhtenäinen. Luokitteluun perustuvia ennakko-olettamuksia ovat erottelut ajan ja avaruuden, syyn ja seurauksen, havainnoitsijan ja havaitun, todellisen ja näennäisen, järjestyneen ja kaoottisen välillä. Luonnontieteen metodologisia ennakko-olettamuksia ovat [[AW:S#intersubjektiivisuus|intersubjektiivinen]] testattavuus, [[AW:S#kvantiteetti|kvantifioitavuus]] ja tosiasia-aineiston julkinen saatavuus. Sen arvo-olettamuksia ovat tulosten rehellinen raportointi, tosiasioiden oikean kuvauksen arvo ja tarkkuus vältettäessä havaintoon ja kokeisiin liittyviä virheitä. Jos mikä tahansa näistä ennakko-oletuksista hylättäisiin, ei luonnontiedettä enää voitaisi toteuttaa sellaisena kuin sen tunnemme. Kuitenkaan minkään näiden ennakko-oletusten hyväksyminen ei ole itsestäänselvyys, koska jokainen niistä on kyseenalaistettu ja jokaiselle on olemassa vaihtoehtoja.|Kekes<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Kekes, John | Nimeke = The Nature of Philosophy | Julkaisija = Totowa, N.J.: Rowman and Littlefield | Vuosi = 1980 | Sivu = 156-157 }}</ref>}}

Tiede perustuu ensinnäkin olettamukseen, että on olemassa ihmisen tajunnasta riippumaton maailma. Koko todellisuus ei siis koostu pelkästään mielikuvista ja ajatuksista. Vaikka tämä olettamus tuntuukin itsestäänselvyydeltä, se kyseenalaistetaan useissa maailmankatsomuksellisissa ja uskonnollisissa lähestymistavoissa.<ref>Moreland 1989: 109-110</ref>

Toiseksi tiede olettaa, että maailmalla on järjestys, joka ei ole ihmisen mielen luomusta vaan ihmisen tajunnasta riippumatonta. Tieteellinen tutkimus pyrkii pääsemään tästä järjestyksestä selville. Se paljastaa esimerkiksi kemiallisten alkuaineiden järjestyksen ja niiden muodostamat luokat. Kuitenkin filosofit ovat kyseenalaistaneet, että maailman järjestys on riippumaton ihmisen luokituksista. Tunnetuin näistä filosofeista on Immanuel Kant, joka väittää, että ihmisen maailmassa näkemä järjestys on ihmisen omaa luomusta. Tämä filosofinen kiista kohdistuu tieteellisen tutkimuksen perusteisiin, ja osoittaa, että tieteellinen tutkimus nykyisessä muodossaan perustuu osin maailmankatsomuksellisiin oletuksiin.<ref>Moreland 1989: 111–112</ref>

Tieteellinen tutkimus tekee [[AW:S#induktiivinen|induktiivisia]] päätelmiä yksittäistapauksista yleistyksiin. Induktiivisesta päätelmästä on esimerkki: "Kaikki havaitsemamme korpit ovat mustia, niinpä kaikki korpit ovat mustia." Tämän päätelmän johtopäätös sisältää enemmän informaatiota kuin lähtökohtalause, koska johtopäätös puhuu kaikista korpeista ja lähtökohtalause puhuu niistä korpeista, jotka on havaittu. Tällaisia yleistyksiä ei voida perustella muuta kuin olettamalla, että maailma on yhtenäinen ja että sen järjestys ulottuu kaikkialle samanlaisena. Tätä oletusta ei kuitenkaan ole mahdollista todistaa oikeaksi. Se on luonteeltaan maailmankatsomuksellinen.<ref>Moreland 1989: 112–115</ref>

Tiede olettaa, että aistihavaintojen perusteella voidaan saada kohtuullisen luotettava käsitys todellisuudesta ja että olemme niiden välityksellä kosketuksissa ulkopuolisen maailman kanssa. Se olettaa, että inhimillisen järjen päätelmät auttavat meitä pääsemään selville maailman rakenteesta. Se olettaa esimerkiksi, että matemaattiset kaavat sopivat kuvaamaan aineellisen maailman ilmiöitä. Luonnontieteen [[AW:S#valtatraditio|valtatraditio]] olettaa, että inhimillinen kieli pystyy tavoittamaan ja ilmaisemaan olennaisia asioita maailman rakenteesta. Mitään näistä asioista ei voida todistaa ehdottomasti. Ne edellyttävät tietynlaisen maailmankatsomuksen. Monilla näistä maailmankatsomuksellisista oletuksista on myös uskonnollisia kytkentöjä.<ref>Moreland 1989: 120–121</ref>

===2.3.2. Tiede ja uskonto===

Niiniluoto tekee eron tieteellisen ja uskonnollisen maailmankatsomuksen välillä ja olettaa, että tieteen menetelmä on yhtenäinen. Tiede edustaa Niiniluodon mukaan kriittistä ja ennakkoluulotonta lähestymistapaa, joka on vapaa "uskonnollisista" käsityksistä. Yksi ongelma Niiniluodon tavassa käsitellä asiaa on, ettei hän kunnolla määrittele "uskonnon" käsitettä. Aiheen täsmällinen käsittely edellyttäisi uskonnon käsitteen täsmentämistä. Lisäksi olisi analysoitava tieteellisen tutkimuksen rakennetta ja pohdittava sen mahdollisuuksia toimia irrallaan inhimillisen järjen ja tietokyvyn ylittävistä ennakko-olettamuksista.

===2.3.2.1. Uskonnon määritelmä===

Pohdittaessa tieteen suhdetta uskontoon on ensin pystyttävä määrittelemään, mitä uskonnolla tarkoitetaan. Uskonnon määritteleminen ei kuitenkaan ole helppoa. Tässä yhteydessä ei ole tarpeellista pystyä määrittelemään uskonnollisuutta koko sen laajuudessa. Riittää kun pystytään määrittelemään uskonnollisuuden osatekijä, joka liittyy uskomuksiin. Olennaista tässä yhteydessä on pystyä määrittelemään, mitä tarkoitetaan uskomuksella, jolla on uskonnollista sisältöä. Jos tieteelliset teoriat ovat uskonnollisesti sitoutuneita, on uskomuksen käsitteellä tässä yhteydessä keskeinen merkitys.

Kaikkiin uskonnollisuuden muotoihin ei sisälly uskoa persoonalliseen Jumalaan, mutta niille on ominaista ajattelun ja käytännön perustaminen johonkin sellaiseen, mitä pidetään kaiken alkuperustana tai perimmäisenä todellisuutena, josta käsin kaikki muu saa selityksensä. Tällaista alkuperustaa voidaan jossakin mielessä kutsua jumalalliseksi, vaikka uskonnot ovatkin eri mieltä jumalallisen olemuksesta. Jumalallisena tässä mielessä pidetään sitä, mistä kaikki muu riippuu ja mikä puolestaan ei olemassaolonsa puolesta riipu mistään muusta. Tämä jumalallisena pidetty todellisuuden perusta voi olla jotakin arkikokemuksesta tuttua. Kysymys on vain siitä, että tälle tekijälle annetaan ehdottoman alkuperustan asema.

Esimerkiksi muinaiset pythagoralaiset uskoivat että jumalallinen todellisuus muodostuu luvuista, koska he uskoivat kaiken muun syntyvän luvuista ja riippuvan lukujen yhdistelmistä. Vaikka he pitivät kaikkia lukuja jumalallisina, he pitivät ykköstä korkeimpana jumaluutena, koska kaikki muut luvut riippuivat siitä ja ykkönen puolestaan ei ole riippuvainen mistään muusta. Pythagoralaisten käsitys jumalallisesta käy ilmi yhdestä heidän rukouksistaan, joka on omistettu luvulle kymmenen.

{{Sitaatti3|center|Siunaa meitä jumalallinen luku, sinä joka synnytät jumalat ja ihmiset! Oi pyhä, pyhä kymmenluku, sinä joka sisällät ikuisesti virtaavan luomakunnan juuren ja alkuperän! Sillä jumalallinen luku alkaa syvällisellä, puhtaalla ykseydellä kunnes se tulee pyhään neloseen; sitten se synnyttää kaiken äidin, kaikkikäsittävän, ensisyntyneen, muuttumattoman, väsymättömän pyhän kymmenluvun, kaiken avainten haltijan.|Danzig<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Danzig, T. | Nimeke = The Language of Science | Julkaisija = Garden City. N.Y.: Doubleday-Anchon | Vuosi = 1954 | Sivu = 42 }}</ref>}}

Pythagoralaisen näkemyksen mukaan jumalallinen on se mikä "sisältää luomakunnan juuren ja alkuperän" ja tämä asema ajatellaan olevan luvuilla. Siksi pythagoralaisten mielestä esimerkiksi 1 + 1 = 2 on uskonnollinen uskomus.

Platonin mukaan luvut eivät ole itsessään olevia ja siten jumalallisia vaan "muodot". Hän sanoi näiden olevan "itseriittoisia" tai "itsessään olevia".<ref>''Timaios'' 50 ss; ''Filebos'' 53–54</ref>

{{Sitaatti3|center|Näin ollen meidän on tehtävä se johtopäätös, että on olemassa erikseen itsessään oleva olevaisen laji. Se on syntyä vailla ja katoamaton eikä koskaan ota itseensä mitään ulkoa päin eikä mene sisälle toiseen olevaiseen. Se on näkymätön ja muutenkin havaitsematon.|Timaios<ref>''Timaios'' 52a</ref>}}

Platon määrittelee muodot jumalallisiksi ja kaiken muun olevaisen alkuperäksi, joka ei ole olemuksensa puolesta riippuvainen mistään, mutta josta kaikki muu on riippuvaista.

Myös Aristoteles määrittelee selvästi mitä jumalallisella olisi tarkoitettava.

{{Sitaatti3|center|Siispä sellaista olevaa, joka on erillinen ja liikkumaton käsittelee jokin näistä molemmista erillinen tiede - -. Ja jos olioiden joukossa on jokin tällainen olio, siellä täytyy varmasti olla myös jumalallinen olio, ja sen täytyy olla ensimmäinen ja hallitsevin prinsiippi.|Metafysiikka|1064a34–35.}}

Hän määrittelee jumalallisen sellaiseksi, mikä on olemassa itseriittoisesti, kaikesta muusta riippumattomasti, samalla kun se on "ensimmäinen ja hallitsevin prinsiippi", josta kaikki muu on riippuvaista.
Edellä esitetyt vaihtoehdot ovat vain esimerkkejä lukemattoman monista erilaisista vaihtoehtoisista tavoista luoda kokonaiskäsitys todellisuudesta. Rajallisena olentona ihminen joutuu aina lähtemään liikkeelle jostakin sellaisesta lintuperspektiivistä, joka ylittää hänen rajallisen tietonsa. Silloinkin kun hän katsoo, ettei mitään kokonaisnäkemystä ole mahdollista saavuttaa, hän olettaa tietävänsä, ettei tällaista tietoa voi saada. Tämä oletus tiedon saamisen mahdottomuudesta toimii silloin hänen kokonaisvaltaisena lähtökohtanaan. Sikäli kuin kaikki ihmiset joutuvat pitämään jotakin perimmäisenä todellisuutena, josta käsin he lähtevät selittämään kaikkea muuta olevaa, kaikkien ihmisten ajattelun lähtökohtana on jokin sellainen tekijä, jota tämän määritelmän perusteella voidaan kutsua jumalalliseksi. Tämä puolestaan merkitsee, että tässä laajassa mielessä kaikki ihmiset ovat uskonnollisia tai että kaikilla ihmisillä on uskonnollisia uskomuksia. Kaikki ihmiset eivät välttämättä ole tietoisia, että he pitävät jotakin tällä tavalla itseriittoisena ja siinä mielessä jumalallisena. Mutta jos ei ole perimmältään olemassa selitysten lähtökohtaa, jota ei tarvitse selittää millään muulla, kuinka silloin voidaan selittää mitään lopullisessa mielessä?

On siis mahdollista perustella käsitystä, jonka mukaan kaikkea uskonnollista ajattelua yhdistää periaate, että jumalallinen on se, mitä ei tarvitse selittää millään, mutta jonka avulla selitetään kaikki muu, tai mikä ei riipu mistään muusta, mutta josta kaikki muu riippuu. Tälle määritelmälle voidaan esittää vasta-argumentti: joidenkin teorioiden mukaan se, mikä on kaiken perusta, on myös ainoa, mitä on olemassa. Esimerkiksi materialistien mielestä kaikki on riippuvaista aineesta ja energiasta, jotka ovat myös ainoat, mitä yleensä on olemassa. Tämä vastaväite ei kuitenkaan ole loppuun saakka pitävä. Vaikka materialisti pitääkin ainetta ja energiaa perimmäisenä todellisuutena ja katsoo kaiken olevaisen koostuvan aineesta ja energiasta, hän ei pidä kokemuksessa ilmeneviä aineen ja energian yhdistelmiä ja ilmenemismuotoja pysyvinä. Niinpä hän joutuu vetoamaan joihinkin perimmäisiin aineen ja energian tekijöihin ja lainalaisuuksiin selittääkseen kokemuksessa ilmeneviä muutoksia. Näille perimmäisille tekijöille hän antaa itseriittoisen aseman ja ne ovat siten hänen materialistisen uskontonsa lähtökohtana. Meillä ei ole kokemuksellista tietoa siitä, että eloton aine pystyy tuottamaan elämää, mutta silti vallitsevan materialistisen käsityksen mukaan aineella on tämä kyky joissakin erikoislaatuisissa olosuhteissa. Meillä ei myöskään ole mitään kokemuksellista tietoa siitä, että tällä tavalla kehittynyt aineellinen organismi pystyy tulemaan tietoiseksi itsestään, mutta silti vallitseva materialistinen uskonto katsoo aineella olevan tällaisen kehityspotentiaalin, joka on aktualisoitunut evoluutiossa.

'''[[Roy Clouser]]'''<ref name="clouser">{{Kirjaviite | Tekijä = Clouser, Roy | Nimeke = The Myth of Religious Neutrality | Julkaisija = Notre Dame, Ind.: The University of Notre Dame Press | Vuosi = 1991 | Sivu = }}</ref> ehdottaa, että tällä perusteella materialismia tulisi pitää uskonnollisena oppina. Materialismin mukaan vain aine on olemassa ja kaikki tapahtumat ja ilmiöt voidaan selittää luonnollisten ja aineellisten tekijöiden perusteella. Materialismi antaa aineelle monia sellaisia ominaisuuksia, joita sillä ei empiirisen tutkimuksen perusteella ole. Näin tehdessään materialismi joutuu itsensä kanssa epäjohdonmukaisesti olettamaan materialle sellaisia ominaisuuksia, jotka on perinteisesti mielletty yliluonnollisiksi. Vaikka materialistit julkilausutusti kieltävät kaiken yliluonnollisen, heidän lähtökohtaoletuksistaan seuraa jotakin sellaista, mikä itse asiassa tekee heidän omasta kannastaan uskonnollista. Vaikka yleisesti oletetaankin, että materialismi on yksi tieteen perustavista lähtökohtaoletuksista, ei kukaan ole tähän mennessä onnistunut määrittelemään materialismia selkeästi. Tältä pohjalta Princentonin yliopiston filosofian professori '''Bas C. van Fraassen''' (1941–) kritisoi ajatusta, että materialismi voisi toimia tieteellisen tutkimuksen itseoikeutettuna lähtökohtana. Van Fraassen<ref>Van Fraassen, Bas C.: ''Science, Materialism and False Consciousness'', teoksessa {{Kirjaviite | Tekijä = Kvanvig, Jonathan (toim.) | Nimeke = Warrant in Contemporary Epistemology. Essays in Honor of Plantinga's Theory of Knowledge | Julkaisija = Lanham: Rowman & Littlefield | Vuosi = 1996 | Sivu = 163}}</ref> argumentoi, että kukaan ei ole onnistunut määrittelemään materialismin peruskäsitettä ”aine” tai ”materia” riittävän selvästi. Siitä ei seuraa niin selkeitä väitteitä, että niitä voisi tieteellisesti testata. Hänen mielestään materialismi on ennemminkin tietynlainen asenne kuin väittämä todellisuudesta. Koska suurin osa materialisteista kuitenkin kuvittelee puolustavansa tiettyä väittämää todellisuudesta, materialismi on esimerkki vääristyneestä tietoisuudesta. Materialismi on henkinen asenne, joka saa erilaisia sisältöjä ja määritelmiä eri aikoina. Koska sen tarkka sisältö vaihtuu tieteen kehityksen myötä, se ei voi toimia tieteen itseoikeutettuna ennakko-olettamuksena. Se on ennemminkin joidenkin tieteellisten teorioiden taustalla vaikuttava uskonnollinen vakaumus.

Jos määrittelemme jumalallisen ja uskonnollisen kuten edellä, on tietysti seurauksena, että joudumme määrittelemään uskonnollisiksi sellaisia ilmiöitä, joita niiden kannattajat eivät halua nimittää uskonnollisiksi. Materialistit eivät mielellään kutsu omaa kantaansa uskonnolliseksi, vaan katsovat sen olevan nimenomaan uskonnollisen vastakohta ja vapaa kaikesta uskonnollisesta palvonnasta. Materialistit eivät palvo ainetta, vaikka he pitävätkin sitä kaiken olevaisen itseriittoisena perustana. He eivät siis ole uskonnollisia siinä mielessä, että he osallistuisivat uskonnollisiin palvontamenoihin. On kuitenkin mielekästä käyttää uskonnon käsitettä laajemmassa mielessä. Käsitys olemassaolon itseriittoisesta perustasta on uskonnollinen, vaikka sitä ei tietoisesti palvottaisikaan. Uskonnollisuuden käsitettä on mielekästä käyttää tässä laajassa merkityksessä erityisesti silloin, kun puhumme uskomuksista ja pyrimme erottamaan uskonnollisia uskomuksia muista. Uskonnon määritelmän pitäisi pystyä sisällyttämään myös ne uskonnolliset ilmiöt, jotka ovat rakentuneet ateistisessa viitekehyksessä, koska muuten uskonnon käsitteen ulkopuolelle jää suuri joukko ilmiöitä, joilla on tyypillisesti uskonnollinen luonne.<ref name="clouser" />

Ihmisen on tietysti mahdollista olla ei-uskonnollinen siinä mielessä, että hän hylkää yhteisössään vallitsevat uskonnollisuuden muodot. Ihmiset voivat olla uskonnottomia siinä mielessä, etteivät he palvo mitään, eivät tietoisesti pidä mitään pyhänä ja kieltävät kaikki ajatukset pelastuksesta ja kuoleman jälkeisestä elämästä. Mutta kaikki nämä kieltämiset eivät sinänsä vielä osoita, etteivät he pidä mitään kaiken itseriittoisena alkuperustana ja siinä mielessä jumalallisena. On vaikeaa tai mahdotonta, että ihmisellä on kokonaisvaltainen järjellinen selitys ja käsitys todellisuudesta ilman, että hän pitää mitään kaiken itseriittoisena perustana. Ihmisen ajattelun taustalla on aina julkilausumattomia oletuksia todellisuuden perimmäisestä luonteesta. Näillä oletuksilla voidaan sanoa olevan uskonnollinen luonne. Niinpä tietyssä minimalistisessa mielessä jokaisella ihmisellä on uskonnollisia vakaumuksia, vaikka hänen elämänsä muuten olisi ei-uskonnollista.<ref name="clouser" />

====2.3.2.2. Positivistinen myytti====

Oletus tieteellisen tutkimuksen maailmankatsomuksellisesta ja uskonnollisesta sitoutumattomuudesta oli tavallinen viime vuosisadan ensimmäisellä puoliskolla, naturalistisesti orientoituneen positivismin valtakaudella. Positivismissa oletettiin, että tieteelliset teoriat perustuvat havaintoihin, joiden tulkinta on vapaa teoreettisista ja maailmankatsomuksellisista sitoumuksista. Positivismin oppi-isä '''[[Auguste Comte]]''' (1798–1857) hahmotteli ihmiskunnan älyllisen kehityksen etenevän kolmen kehitysvaiheen kautta, jotka ovat teologinen, metafyysinen ja positivistis-tieteellinen. Teologisessa vaiheessa ihmiset uskovat Jumalaan tai jumaliin ja hahmottavat maailmaa jumaluskon näkökulmasta. Metafyysisessä vaiheessa he tekevät laaja-alaisia oletuksia maailmankaikkeudesta ja kuvittelevat jonkin kokonaisvaltaisen idean avaavan olennaisen todellisuudesta. Positivistis-tieteellisessä vaiheessa ihmiset perustavat käsityksensä havaintoihin ja havaintojen avulla testattuihin teorioihin. Positivistis-tieteellinen vaihe edustaa Comten mielestä kehityksen huippua. Silloin ihminen lopullisesti vapautuu selityksistä, joissa vedotaan Jumalaan ja hänen toimintaansa maailmassa. Comten mielestä matematiikka, fysiikka ja biologia olivat jo hänen elinaikanaan saavuttaneet positivistis-tieteellisen vaiheen, mutta ihmistieteet olivat vielä sidoksissa teologisiin ja metafyysisiin oletuksiin. Näillä alueilla oli Comten mukaan ajattelu puhdistettava teologiasta ja metafysiikasta, niin että siitä tulisi puhtaan tieteellistä.

Comten näkemys on kuitenkin saanut osakseen vahvaa kritiikkiä. Nickles<ref>Nickles, Thomas: ''Heuristics and Justification in Scientific Research: Comments on Shapere'', teoksessa {{Kirjaviite | Tekijä = [[Frederick Suppe|Suppe, F.]] (toim.) | Nimeke = The Structure of Scientific Theories | Julkaisija = Chicago: University of Illinois Press; 2nd edition | Vuosi = 1977 | Sivu = 572 }}</ref> kutsuu positivistista tieteenkäsitystä näkemykseksi, jonka mukaan teoriat elävät "käsitteellisessä tyhjiössä" (conceptual vacuum account of theories). Positivistisen näkemyksen mukaan tieteelliset teoriat luodaan "käsitteellisessä tyhjiössä" ilman teoreettista viitekehystä ja tieteellinen työ on tietoteoreettisesti ongelmatonta ja neutraalia. Tieteellisten teorioiden luomiseen ja tosiasioiden kuvaukseen eivät pääse vaikuttamaan mitkään metafyysiset, ilman kokemuksellista perustaa olevat olettamukset, ja tieteelliset tosiasiat ovat tulkitsemattomia, objektiivisia faktoja. Positivistisen tieteenteorian yksi ongelma on kuitenkin siinä, ettei se itse täytä tieteellisille teorioille asettamaansa kriteeriä. Positivistinen tieteenteoria ei tukeudu suoraan neutraaleihin havainto- tai fysikaalisiin lauseisiin, vaan on itse asiassa ilmausta tietyistä todellisuuden ja tieteen olemusta koskevista, kokemuksen rajat ylittävistä oletuksista, lyhyesti sanottuna positivistisesta metafysiikasta.

Vastoin positivistien oletusta tiede perustuu aina olemassaolon alkuperästä muodostettuun käsitykseen, jota ei ole mahdollista saavuttaa kokeellisilla menetelmillä. Tiede ei voi koskaan irtautua tästä lähtökohdastaan.<ref>Stikkers, K. W.: ''Introduction'', teoksessa {{Kirjaviite | Tekijä = [[Max Scheler|Scheler, Max]] | Nimeke = The Nature of Sympathy | Selite = Käänt. Peter Heath | Julkaisija = London: Routledge | Vuosi = 1980 | Sivu = 27 }}</ref> Yritys erottaa tieteellinen tieto tästä perustastaan on epäkriittinen, koska silloin pyritään peittämään ajattelun perimmäinen rakenne. Tieteellinen tutkimus ei voi toimia ilman tieteellisen tiedon rajat ylittäviä ennakko-olettamuksia. Ihmisen rajallisuudesta seuraa, että hän joutuu tekemään kokonaisvaltaisia oletuksia todellisuudesta.

Usko tieteentekijöiden neutraalisuuteen ja objektiivisuuteen sai osakseen purevaa kritiikkiä jo Nietzschen taholta. Pohtiessaan psykologien työtä moraalin syntyhistorian selvittämisessä '''Friedrich Nietzsche''' (1844–1900) pohtii mahdollisuutta, että heidän teorioidensa syntyyn vaikuttavat uskonnolliset asenteet, jotka ovat osittain tiedostamattomia:

{{Sitaatti3|center|Nämä englantilaiset psykologit – mitä he oikeastaan tahtovat? – – mikä oikeastaan ajaa näitä psykologeja tähän suuntaan? Onko se salainen, ilkeä, alhainen, itselle kenties tunnustamaton vaisto? Vai ehkä pessimistinen epäluulo, pettyneiden, synkistyneiden, myrkyllisiksi ja vihreiksi muuttuneiden idealistien luulevaisuus? Vai kristinuskoon (ja Platoniin) kohdistuva pieni maanalainen vihamielisyys ja kauna, joka kenties ei ole päässyt edes tietoisuuden kynnyksen yli? Vai suorastaan himokas mieltymys siihen mikä olemassaolossa on oudostuttavaa, tuskallisen paradoksaalista, epäilyttävää ja mieletöntä? Vai, viimeksi – vähän kaikkea, hiukan halpamaisuutta, hiukan synkistymistä, hiukan antikristillisyyttä, hiukan kutkaa ja pippurin tarvetta?|Nietzsche<ref>{{Kirjaviite | Tekijä =Nietzsche, Friedrich | Nimeke = Moraalin alkuperä | Selite = Suom. J. A. Hollo | Julkaisija = Helsinki: Otava | Vuosi = 1969 | Sivu = 15-16 }}</ref>}}

Nietzsche pohtii sitä, saako näennäisesti empiirisiin havaintoihin perustuva tutkimus itse asiassa liikevoimansa joistakin tiedostamattomista uskonnollisista (tietyn uskonnon vastaisista) ja eettisistä asenteista.

[[Alvin Plantinga]]<ref name=”P1996”>{{Lehtiviite | Tekijä = Plantinga, Alvin | Otsikko = Science: Augustinian or Duhemian? | Julkaisu = Faith and Philosophy | Ajankohta = 1996 | Numero = 13 (3) | Sivut = 368-394}} </ref>{{,}}<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = [[Alvin Plantinga|Plantinga, Alvin]] | Nimeke = [[Warranted Christian Belief]] | Julkaisija = New York: Oxford Univeristy Press | Vuosi = 2000 | Sivu = 406}}</ref> kritisoi oletusta, jonka mukaan on olemassa yksi yhtenäinen tieteellinen metodi. Hänen mukaansa tieteessä ei ole yhtä ainoaa lähestymistapaa vaan useita toistensa kanssa kilpailevia lähestymistapoja. Tieteellistä tutkimusta luonnehtii lähestymistapojen moninaisuus, pluralismi. Tieteellistä tutkimusta tulisi tehdä tietoisesti erilaisista uskonnollisista ja metafyysisistä lähtökohdista, koska tieteellinen tutkimus ei ole mahdollista ilman tällaista lähtökohtaa. Erilaiset uskonnolliset, maailmankatsomukselliset ja normatiiviset lähtökohdat ovat perustana keskenään kilpaileville tieteellisille lähestymistavoille. Kilpailevien lähestymistapojen paremmuutta arvioidaan niiden kyvyllä tehdä oikeutta todellisuuden asiaintiloille.

Yksi tekijä, mikä Plantingan mukaan kyseenalaistaa ajatuksen tieteen metodin yhtenäisyydestä on, ettei suuri osa tieteellisestä tutkimuksesta voi olla uskonnollisesti neutraalia. Valtaosa tieteellisestä tutkimuksesta ei voi olla uskonnollisesti neutraalia, koska se joutuu tekemään jonkin oletuksen maailmankaikkeuden alkuperästä ja järjestyksestä. Jotkin tieteen osat saattavat olla uskonnollisesti neutraaleja: jos mittaamme maapallon kokoa ja muotoa ja sen etäisyyttä auringosta tai jos tutkimme Pythagoraan teoreeman todistusta, olemme tekemisissä asioiden kanssa, jotka ovat jossakin järkevässä mielessä uskonnollisesti neutraaleja. Mutta valtaosa tieteestä on tässä suhteessa erilaista. Ei ole mitään selvärajaista tapaa määritellä, mitkä tieteen osat voivat olla uskonnollisesti neutraaleja ja mitkä eivät: kyseessä on asteittain muuttuva jatkumo ennemmin kuin selvärajainen erottelu. Plantinga ehdottaa seuraavanlaista nyrkkisääntöä: Mitä keskeisemmin tieteellinen tutkimusalue pyrkii lisäämään ymmärrystä siitä, mitä tarkoittaa olla ihminen, sitä vaikeampi sen on olla uskonnollisesti neutraali.

Plantinga<ref name=”P1996” /> ottaa tässä yhteydessä esimerkiksi '''Jean Piagetin''' (1896–1980) teorian lapsen ajattelun kehityksestä. Seitsemänvuotias lapsi, jonka tiedolliset valmiudet toimivat moitteettomasti, uskoo Piagetin<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Piaget, J. | Nimeke = The Child’s Conception of Physical Causality | Julkaisija = London: Routledge & Kegan Paul | Vuosi = 1930 | Sivu = }}</ref> mukaan että koko maailmankaikkeudella on tarkoitus osana kaikkikäsittävää suunnitelmaa. Kypsä aikuinen, jonka tiedolliset valmiudet toimivat moitteettomasti, oppii ajattelemaan "tieteellisesti" ja ymmärtää, että kaikella on joko luonnollinen syy tai se tapahtuu sattumalta. Piagetin teoriaan on sisäänrakennettu ateistinen oletus, että Jumala ei ole luonut maailmankaikkeutta eikä siinä ilmene hänen suunnitelmansa. Tiedollisten valmiuksiensa kehittyessä ihminen tulee Piagetin mukaan tietoiseksi tästä tosiasiasta, vaikka lapsi vielä näkeekin maailmankaikkeudessa Jumalan suunnitelman. Tämä Piagetin teoria ei ole Plantingan mielestä uskonnollisesti neutraali, vaan se tulkitsee inhimillisen ajattelun kehitystä tietyn uskonnollisen olettamuksen valossa. Se pitää ateismia itsestään selvänä totuutena ja olettaa, että ajattelunsa kehittyessä ihminen tulee tietoisemmin ateistiksi.

Samat tosiasiat saavat erilaisen tulkinnan, jos tehdään vastakkainen oletus, jonka mukaan Jumala on olemassa ja on suunnitellut koko maailmankaikkeuden. Tällöin yksilön ajattelun kehitys johtaa yhä syvenevään tietoisuuteen maailmankaikkeutta hallitsevasta kaikkikäsittävästä suunnitelmasta. Ajattelun kehitystä ei tällöin ole se, että ihminen kadottaa tietoisuuden Jumalan suunnitelmasta, toisin kuin Piaget olettaa. Usko Jumalaan ei ole ajattelun primitiivinen vaihe, joka ajattelun kehittyessä sivuutetaan, vaan se on edellytys maailmankaikkeuden oikealle kuvaukselle, jonka ymmärtäminen selvenee ajattelun kehittyessä.

Naturalistien pyrkimyksenä on määritellä tieteellinen maailmankatsomus ateismin tai agnostismin ehdoilla. Ateistien haluttomuus tunnustaa oman vakaumuksensa uskonvaraista luonnetta ei sulje pois sitä, että kyseessä voi olla nimenomaan uskonnollinen vakaumus. Tieteellinen tutkimus ei voi olla maailmankatsomuksellisesti ja uskonnollisesti sitoutumatonta, koska tieteelliseen tutkimukseen vaikuttavat todellisuutta koskevat kokonaisvaltaiset oletukset. Näistä perimmäisistä oletuksista on tehtävä avoimesti selkoa. Myös naturalistisen tieteen taustalla vaikuttaa uskonnollisiksi luokiteltavia intuitioita, joiden pohjalta jollekin todellisuuden osa-alueelle kuuluvaksi luetaan "ei-luonnollisia" tai "yliluonnollisia" ominaisuuksia. Näitä intuitioita voidaan laajassa mielessä kutsua uskonnollisiksi sikäli, etteivät ne perustu empiiriseen tutkimukseen vaan kokonaisvaltaisiin oletuksiin todellisuuden alkuperästä ja sen järjestyksestä. Uskonnon käsitettä ei tässä yhteydessä tietenkään voi ymmärtää rituaalisesti tai ulkokohtaisesti vaan se liittyy perustavien uskomusten muodostamiseen.

Olemassaolon alkuperää ja järjestystä koskevat olettamukset määräävät näin sen, mistä näkökulmasta käsin ihmisen ajattelun kehitystä tarkastellaan. Lähestymistapojen paremmuutta voidaan arvioida sen perusteella, miten hyvin ne onnistuvat tekemään oikeutta todellisuuden olennaisille piirteille.

===2.3.3. Näkökulmien moninaisuus ja totuus===

Yllä esitetyt näkökohdat maailmankatsomuksen suhteesta tieteelliseen tietoon eivät kiellä tiedon, edistyksen ja totuuden olemassaoloa. Se, että tieteellistä tutkimusta tehdään erilaisista maailmankatsomuksellisista lähtökohdista, ei tee totuuden käsitettä tyhjäksi. Kilpailevien tutkimusohjelmien tai paradigmojen paremmuutta voidaan vertailla niiden selitysvoiman perusteella. Sama pätee vallitseviin tapoihin ymmärtää järjellisyyttä. Vaikka järjellisyys saa erilaisia tulkintoja erilaisista arvolähtökohdista ja maailmankatsomuksista käsin, järjellisyyden olemus ei ole mielivaltaisesti määritettävissä. Vaikka maailmankatsomukselliset tekijät ja arvostukset voivatkin vaikuttaa tapoihin rajata järkiperäiset periaatteet järjenvastaisista, on järjen käytöllä tärkeä merkitys totuuden selville saamisessa.

Tieteellisyyteen ja järjellisyyteen liittyvät ongelmat eivät tee turhaksi pyrkimystä löytää totuutta, vaan korostavat sen tärkeyttä. Ilman totuuden käsitettä ei ole mahdollista puhua siitä, miten tieto vääristyy tietystä näkökulmasta. Heti kun "totuudesta" aletaan puhua tuotettuna tai muokattuna, se ymmärretään lainausmerkeissä. Tämä tekee mahdolliseksi puhua totuudesta ilman lainausmerkkejä. Aitoa totuutta olisivat esimerkiksi väitteet, jotka paljastaisivat sen, miten tietty näkökulma naamioituu "totuuden" taakse.<ref>[[Charles Taylor|Taylor, Charles]]: ''Foucault on Freedom and Truth'', teoksessa {{Kirjaviite | Tekijä = Roy, David Cozens (toim.) | Nimeke = Foucault: A Critical Reader | Julkaisija = Oxford: Basil Blackwell | Vuosi = 1991 | Sivu = 94 }}</ref>

Inhimillisen tiedon epävarmuudesta ei seuraa, etteikö tulisi pyrkiä pääsemään selville totuudesta. Vaikka jotkut totuusväitteet ovat osoittautuneet vääriksi, ei ole mielekästä luopua itse totuuden käsitteestä. Totuuden tavoittelun tulee olla jatkuvaa ja johdonmukaista, koska tavoitteen saavuttaminen on vaikeaa, eikä sitä tieteessä koskaan lopullisesti saavuteta. Kun tiedostetaan, että tieteellinen tutkimus tapahtuu tietystä näkökulmasta käsin ja tiettyjen oletusten pohjalta, tulee tärkeäksi kehittää kriittistä arviointikykyä. Epäileminen ei ole itsetarkoitus, mutta ne ovat hyödyllisiä metodologisena varotoimenpiteenä. On mielekästä suhtautua epäilevästi vallitseviin käsityksiin, koska se auttaa totuuden löytämisessä. Ei ole kuitenkaan mielekästä omaksua relativistista näkemystä, jonka mukaan totuuden löytäminen ei ole mahdollista, koska relativismiin pitäytyminen johtaisi sen kaltaiseen passiivisuuteen, joka tekisi totuuden löytymisen mahdottomaksi. Älyllisen passiivisuuden sijasta tarvitaan älyllisiä hyveitä, joista keskeisiä ovat tiedonhalu ja syvä kiinnostus totuuteen.

===2.4. Tieteen kehitys naturalismin voittokulkuna===

Kuvaukset tieteen kehityksestä ovat usein pitkälle vietyjä yksinkertaistuksia, jotka saavat lähes myyttisen luonteen. Robert C. Koons kuvaa yhtä tällaista tieteen kehitystä koskevaa kuvausta seuraavalla tavalla:

{{Sitaatti3|center|Tiede on materialistisen filosofian voittokulun historiaa kaikkia kilpailijoitaan, mukaan luettuna teismiä vastaan.}}

Koons<ref>Koons 2003: 77</ref> kutsuu tätä määritelmää tieteen ykseyden materialistiseksi myytiksi. Sen mukaan tieteen historia antiikin Kreikan Thaleksesta ja Demokritoksesta alkaen aina viime päiviin saakka on ollut yhä materialistisemman ja reduktionistisemman teorian pitkä menestystarina. On osoittautunut turhaksi vastustaa tätä kehityskulkua, jossa kaikki lopulta selitetään fyysisten voimien ja mikrohiukkasten pohjalta, ja kilpailija toisensa jälkeen on kärsinyt tappion. Teismi on viimeinen vastarintapesäke ja teologit pakotetaan toistuvasti tekemään strategisia vetäytymisiä ja luovuttamaan yhä suurempia alueita materialisteille. Jumalasta on tullut yhä tarpeettomampi hypoteesi, jota emme enää tarvitse tieteessä.

Niiniluoto sitoutuu naturalistiseen tulkintaan tieteen kehityksestä.

{{Sitaatti3|center|Tieteen synty antiikin Kreikassa liittyi juuri siihen, että luonnon ja elämän ilmiöille ryhdyttiin etsimään "naturalistisia" tai "luonnollisia" selityksiä erilaisten "yliluonnollisten" agenttien ja tekijöiden sijasta. (– –) Luonnontieteen vapautuminen animismista ja teologiasta on inhimillisen kulttuurin tärkeimpiä saavutuksia, jota yhä joudutaan puolustamaan erilaisia tieteen alueelle tunkeutuvia "kriittisinä" tai ennakkoluulottomina esiintyviä mutta vanhanaikaista mystiikkaa edustavia suuntauksia vastaan.|Niiniluoto<ref>Niiniluoto 1980: 88</ref>}}

Niiniluoto kuvaa tieteen edistyksen siirtymisenä yliluonnollisista selityksistä luonnollisiin. Hän pitää luonnontieteen vapautumista teologiasta "inhimillisen kulttuurin tärkeimpiin saavutuksiin" kuuluvana. Hän asettaa animismin, teologian ja "vanhanaikaisen mystiikan" tässä suhteessa samaan kategoriaan. Olipa teistinen lähestymistapa tieteeseen kuinka kriittinen tai ennakkoluuloton tahansa, tämä ennakkoluulottomuus on Niiniluodon mukaan vain näennäistä: naturalismi on määritelmän mukaan kriittistä ja ennakkoluulotonta. Niiniluoto sulkee teistisen lähestymistavan tiedollisen keskustelun ulkopuolelle pitämällä sitä määritelmän mukaan epäkriittisenä, ennakkoluuloisena, vanhanaikaisena ja harhaanjohtavana.

Niiniluodon mukaan tiede syntyi antiikin Kreikassa. Tämä luonnehdinta yksinkertaistaa asioita. Moderni luonnontiede ei päässyt kehittymään pelkän kreikkalaisen älyllisen perinnön varassa vaan sitä varten tarvittiin joitakin perustavia olettamuksia kristillisestä maailmankatsomuksesta. '''M. B. Foster'''<ref>{{Lehtiviite | Tekijä = Foster, M. B. | Otsikko = The Christian Doctrine of Creation and the Rise of Modern Natural Science | Julkaisu = Mind | Ajankohta = 1934 | Numero = 43 | Sivut = 448 }}</ref> kirjoittaa:

{{Sitaatti3|center|Esiin nousee yleisluontoinen kysymys: Mistä ovat lähtöisin uskonpuhdistuksen jälkeisen filosofian esiin nostamat ei-kreikkalaiset ainekset – –? Mistä ovat lähtöisin ne nykyisen luontonäkemyksen ei-kreikkalaiset ainekset, jotka vaikuttivat ratkaisevasti modernin tieteen erityisluonteeseen? Vastaus ensimmäiseen kysymykseen kuuluu: kristillinen ilmoitus. Vastaus toiseen kysymykseen kuuluu: kristillinen oppi luomisesta.}}

Kristillisellä todellisuuskäsityksellä on ollut tärkeä merkitys modernin luonnontieteen kehityksessä. Niiniluodon edustama kriittinen tieteellinen realismi tekee ongelmallisen oletuksen, jonka mukaan "tieteellinen kuva (– –) maailmasta on syvempi ja ontologisessa mielessä primaarisempi kuin arkikokemuksen antama, luonnollisen kielen puitteissa ilmaistavissa oleva ilmikuva"<ref>Niiniluoto 1980: 230</ref>. Tämä käsitys on sukua näkemykselle, jonka mukaan maailma jakautuu fenomenaaliseen ja noumenaaliseen puoleen. Jos tämä oletus vietäisiin loogisiin johtopäätöksiinsä ja sovellettaisiin käytännössä tieteelliseen tutkimukseen, se veisi tutkimukselta pohjan pois.

Niiniluoto ei käsittele kristinuskon vaikutusta modernin luonnontieteen vallankumoukseen. Hän olettaa tieteen rakentuvan yksinomaan kreikkalaisen perinnön varaan. Kreikkalainen perintö sisälsi kuitenkin Hooykaasin<ref name="hooykaas">Hooykaas 1977</ref> mukaan maailmankatsomuksellisia tekijöitä, jotka estivät luonnontieteen kehitystä. Raamatullinen maailmankatsomus mahdollisti modernin luonnontieteen synnyn tarjoamalla uudenlaisen lähestymistavan.

Tieteellisessä ajattelussa tapahtui vallankumous 1500 - ja 1600 -luvuilla. Muutos, joka tieteessä silloin tapahtui, oli paljon ratkaisevampi kuin esimerkiksi Max Planckin (1858–1947), Alfred Einsteinin (1879–1955) ja Nils Bohrin (1885–1962) viime vuosisadan tieteessä aikaansaama muutos. Viime mainitut tutkimustulokset eivät tehneet Isaac Newtonin (1642–1727) tiedettä käyttökelvottomaksi, mutta klassinen moderni tiede, joka sijoittui Kopernikuksesta (1473–1543) Newtoniin, mitätöi suurimman osan vanhan ajan ja keskiajan tieteestä.<ref>Hooykaas 1977: xi</ref>

On merkittävä tosiasia, että modernin tieteen räjähdysmäinen kehitys tapahtui kristillisessä Euroopassa myöhäiskeskiajalla ja uuden ajan alussa. Se ei tapahtunut esimerkiksi Rooman valtakunnassa, Kiinassa, Intiassa, Keski-Amerikassa tai islamilaisessa maailmanvallassa, jotka olivat paremmin organisoituja ja rikkaampia sekä aineellisesti että väestöltään. Monet historioitsijat ovat päätelleet, että kristillisen teismin vaikutus selittää tämän erikoisen tosiasian.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Osler, Margaret & Barber, Paul Lawrence (toim.) | Nimeke = Religion, Science and Worldview | Julkaisija = Cambridge: Cambridge University Press | Vuosi = 1980 | Sivu = }}</ref>{{,}}<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Osler, Margaret | Nimeke = Rethinking the Scientific Revolution | Julkaisija = Cambridge: Cambridge University Press | Vuosi = 2000 | Sivu = }}</ref>

Usein esitetään kysymys, miksi moderni tiede syntyi nimenomaan Euroopassa ja juuri tiettynä aikana eikä jossakin muualla jonakin toisena aikakautena. Mikseivät esimerkiksi kreikkalaiset luoneet kokeellista luonnontiedettä muuta kuin satunnaisesti? Tieteellisen vallankumouksen kannalta olennaisen tiedon määrähän ei ratkaisevasti kasvanut Kreikan kukoistuskaudesta uuden ajan alkuun. Moderni tiede ei siis syntynyt siksi, että tiedon tasainen kasvu aikanaan johti laadulliseen muutokseen, tieteelliseen vallankumoukseen, vaan modernin tieteen synty edellytti ratkaisevia muutoksia tieteen perusoletuksissa. Kreikkalaisessa maailmankatsomuksessa oli tekijöitä, jotka tekivät kokeellisen luonnontieteen synnyn mahdottomaksi.

Kreikkalaiset olivat tietysti antaneet tieteelle perustan erityisesti tutkimuksillaan logiikan ja matematiikan aloilla. Mutta samalla kreikkalainen maailmankuva sisälsi ratkaisevat esteet kokeellisen luonnontieteen syntymiselle: luonnon jumalallistamisen, inhimillisen järjen yliarvioinnin ja ruumiillisen työn aliarvioinnin. Kaikilla näillä kreikkalaisen maailmankuvan periaatteilla oli uskonnollinen perusta ja siksi niiden muuttuminen edellytti uskonnollista murrosta.<ref name="hooykaas" />

Kreikkalainen käsitys maailman alkuperästä oli kaksinainen. Maailmalla käsitettiin olevan kaksi rinnakkaista alkuperää, kaaos ja muoto. Kreikkalaiset käsittivät todellisuuden yhdistelmäksi toisaalta ikuista, kaoottista elämän virtaa ja toisaalta jumalallista muotoa ja harmoniaa. Järjestyneen kosmoksen käsitettiin syntyneen näiden kahden yhdistämisestä. Kaaoksen, itse aineksen tutkimista ei pidetty ensisijaisen tärkeänä. Paljon olennaisempana pidettiin muodon tai idean tutkimista. Siksi kreikkalaiset kehittivät nimenomaan logiikkaa ja matematiikkaa, mutta kokeellista luonnontiedettä sen sijaan melko satunnaisesti.

Platonin käsityksen mukaan eräänlainen jumalallinen hahmo, demiurgi, antoi kaaokselle muodon. Platonin demiurgi, järjestyneen kosmoksen luoja, oli rajoitettu kahdella tavalla. Yhtäältä häntä rajoittivat iankaikkiset ideat, sillä hän saattoi antaa esineille ja olioille muodon ainoastaan näiden iankaikkisten ideoiden mukaisesti. Toisaalta demiurgia rajoitti kaoottinen aines, joka vain hyvin vastahakoisesti sovittautui mihinkään muotoon. Demiurgi ei saattanut luonnossa toteuttaa ideoita täydellisesti, ja siksi luonnon maailma jäi vain epätäydelliseksi heijastumaksi ideoiden maailmasta. Kreikkalaisen käsityksen mukaan jumalat eivät koskaan olleet kaoottisen aineksen luojia.<ref>Timaios</ref>

Aristoteles käsitti Jumalan itseään ajattelevaksi ajatteluksi, puhtaaksi ideaksi. Jumalassa ei Aristoteleen käsityksen mukaan ollut mitään ainesta, kun taas kaikki muut olennot muodostuivat aineksesta ja muodosta niin, että alempi olento oli aina ylemmän aineksena. Kaikkein pohjimmaisimman aineksen Aristoteles käsitti täysin muodottomaksi, kaaokseksi. Aristoteleen mielestä aineksella ja muodolla on eri alkuperä. Aines ei ole Jumalan luomusta, vaan iankaikkisesti itsessään olevaa.

Kreikkalainen alkuperän idea johti loogisesti käsitykseen, jonka mukaan on tarpeellista lähinnä tutkia ideaa, joka antaa ainekselle muodon. Koska Aristoteles käsitti muodon nimenomaan loogiseksi muodoksi, hänen mielestään luonnon tapahtumien tulee vastata sitä, mikä on ihmisen ajattelun kannalta loogista. Siksi pidettiin paljon tärkeämpänä tutkia ajattelun lakeja kuin luonnon lakeja. Ajateltiin, että kaikkein perimmäisin laki luonnossa olisi kuitenkin loogisen ajattelun, puhtaan muodon määräämä. Sillä Aristoteleen käsityksen mukaan myös Jumala on alistettu samoille loogisille laeille kuin ihminen.

Platonin mielestä matematiikka on parhaita esimerkkejä todellisesta tieteestä, koska se käsittelee asioita, jotka eivät muutu. Fysiikka puolestaan on Platonin ajattelun mukaan epävarmempaa, koska se tutkii muuttuvia asioita. Havaintoihin perustuva tiede ei Platonin mielestä voi olla todellista tiedettä. Myös Aristoteles kehitti fysikaalisen järjestelmän pääasiassa deduktiivisen päättelyn kautta. Aristoteles piti välttämättömänä loogisena totuutena, että taivaankappaleiden liikkeiden täytyy olla ympyränmuotoisia ja iankaikkisia, ja että täytyy olla neljä perustavaa elementtiä. Aristoteleen mielestä universumissa on kaikki yhdistetty toisiinsa loogisen välttämättömyyden mukaisesti.<ref>Hooykaas 1977: 30-31</ref>

Kristillinen käsitys kosmoksen alkuperästä poikkeaa selvästi kreikkalaisesta käsityksestä. Kreikkalaisin termein ilmaistuna voitaisiin sanoa, että Jumala on luonut sekä "aineksen" että "muodon". Tämä merkitsee koko aines-muoto ajattelusta luopumista. Ei ole olemassa mitään kaoottista alkuainesta tai ikuisia ideoita, joihin Jumala olisi sidottu ja joita yhdistelemällä hän loisi järjestyneen kosmoksen.

Raamatun mukaan maailmankaikkeudella on ainoastaan yksi alkuperä, äärettömän, persoonallisen Jumalan suvereeni luomistahto. Jumala ei ole osa ajallista kosmosta. Hän ei ole looginen muoto, jonka ihminen voi tavoittaa oman ajattelunsa avulla. Ei ole mahdollista loogisesti päätellä, millainen Jumalan tai maailman pitäisi olla. Jumala voidaan tuntea, koska hän on päättänyt ilmoittaa itsensä. Jumalan tuntemiseksi on välttämätöntä tutkia kahta hänen kirjoittamaansa kirjaa, Raamattua ja luontoa. Hän on ilmoittanut itsensä sekä Raamatun sanassa että luonnossa. Luonnontieteeseen sovellettuna tämä merkitsee sitä, että kokeellinen tutkimus sai ratkaisevan aseman.

Kreikkalaisten filosofien mukaan luonto on täynnä loogista välttämättömyyttä. Tämä on seurausta siitä, että Platonin demiurgin täytyi alistua iankaikkisille ideoille muokatessaan materiaa. Raamatun Jumala on sen sijaan täysin vapaa. Hänen ei tarvinnut luomistyössään alistua mihinkään eikä totella mitään, ei edes ideoita. Nämä kaksi käsitystä maailman alkuperästä johtavat erilaiseen metodiin tieteellisessä tutkimuksessa. Oletus, että luontoa hallitsee iankaikkisten ideoiden maailmasta peräisin oleva looginen välttämättömyys, tuottaa käsityksen tieteestä, joka antaa etusijan loogiselle päättelylle. Raamatullinen käsitys, jonka mukaan Jumala on vapaan tahtonsa mukaan luonut maailman, johtaa käsitykseen tieteestä, joka alistuu tosiasioihin sellaisina kuin ne empiirisesti ja kokeellisesti havaitaan.

Kreikkalaisen käsityksen mukaan luonnon alkuperä oli siinä itsessään. Sekä aines että muoto käsitettiin yhtä lailla iankaikkisiksi ja alkuperänsä suhteen riippumattomiksi toisistaan. Tämä kreikkalainen alkuperän idea johti luonnon jumalallistamiseen. Luonto käsitettiin eläväksi jumalalliseksi organismiksi, joka tuottaa kaikki oliot, mukaan luettuna jumalat, ihmiset ja eläimet. Luontoa ajateltiin elävänä olentona, maailmansieluna, joka tuottaa kaiken elävän itsestään käsin.

Kristillisen käsityksen mukaan luomakunta ei ole itsessään jumalallinen. Se kyllä julistaa Jumalan kunniaa, mutta ei omaa kunniaansa. Jumala on erillinen luomakunnasta, vaikka luomakunta ilmoittaakin meille jotakin Jumalasta. Luomakunta on suuri taideteos, joka on lähtenyt Jumalan kädestä. Niin kauan kuin luonto käsitetään jumalalliseksi ja jumaluuden sisältäväksi, on olemassa esteitä luonnon kokeelliselle tutkimiselle. Jos luonto on itsestään käsin tuottanut kaiken elävän, niin että se itse on käsitettävä jonkinlaiseksi maailmansieluksi, se saattaa esittää vastalauseensa sille, että se alistetaan monimutkaisiin kokeisiin. Raamattu poistaa luonnolta tällaiset myyttiset, jumalalliset ominaisuudet. Panteismille vastakkaisesti raamatullinen luomisidea ei käsitä Jumalan sisältyvän luontoon jonkinlaisena maailmansieluna, vaan luonto ja Jumala käsitetään toisistaan erillisiksi. Tämä poistaa kaikki esteet luonnon tutkimiselta. Luontoa on lupa tutkia, ja sitä on velvollisuus tutkia, koska se on Jumalan kirjoitusta.<ref name="Koons83">Koons 2003: 83</ref>

Pyrkimys ymmärtää kosmosta Raamatun ilmoituksesta käsin merkitsi kreikkalaista tiedettä hallinneen alkuperän idean korvaamista toisella. Koska alkuperän idea ohjaa tieteellistä tutkimusta, kristillinen alkuperän idea johtaa erilaiseen tutkimukselliseen lähestymistapaan kuin kreikkalainen. Kristillisen alkuperän idean läpimurto johti luonnontieteelliseen vallankumoukseen. Esimerkiksi '''Pierre Duhem''' (1861–1916) katsoo tieteellisen vallankumouksen alkaneen 7.3.1277, jolloin Pariisin piispa Étienne Tempier arvosteli joitakin aristoteelisen fysiikan väitteitä ja katsoi niiden virheellisesti asettavan rajoituksia Jumalan kaikkivaltiudelle. Tämä merkitsi kristityille kutsua käyttää järkeään uuden fysiikan kehittämiseen. Tempierin arvostelun taustalla oli voluntaristisen eli Jumalan tahdon vapautta korostavan teologian nousu, jonka mukaan kristittyjen tuli nojautua havaintoon ja kokeisiin saadakseen selville, miten Jumala itse asiassa on käyttänyt vapauttaan luomistyössään.<ref>Koons 2003: 80</ref>

Kokeellisen tutkimuksen kehittymiseen liittyi osana myös ruumiillisen työn arvostus, joka sisältyy raamatulliseen maailmankatsomukseen. Kreikkalaiset väheksyivät ruumiillista työtä ja jättivät sen orjilleen. Todelliselle ajattelijalle riitti pelkkä ikuisten ideoiden mietiskely. Vaikka tämä asenne ei ollutkaan vailla poikkeuksia kreikkalaisessa maailmassa, se oli kuitenkin vallitseva asenne ja esti omalta osaltaan kokeellisen luonnontieteen kehittymisen. Koska universumin hierarkian ylin taso ymmärrettiin itseään ajattelevaksi ajatteluksi, kohoaminen tätä ylempää tasoa kohti merkitsi syventymistä puhtaaseen mietiskelyyn ja vapautumista aineen maailmasta.<ref>Taylor 1989: 211</ref>

Ruumiillisen työn arvostusta korostavan kulttuurin kehitykseen vaikutti ratkaisevasti kristinuskon ydinajatus, jonka mukaan Jumala on tullut ihmiseksi.

{{Sitaatti3|center|– – että Jumala otti ruumiillisen muodon alhaisimman yhteiskunnallisen luokan ihmisenä, että hän vaelsi maan päällä tavallisten arkisten ihmisten parissa ja arkisten tapahtumien keskellä ja että hän joutui maallisten mittapuiden mukaan kärsimään häpeällisellä tavalla.|Auerbach<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Auerbach, Erich | Nimeke = Mimesis. Todellisuudenkuvaus länsimaisessa kirjallisuudessa | Julkaisija = Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura | Vuosi = 1992 | Sivu = 61 }}</ref>}}

Tavallinen ihminen ja hänen jokapäiväinen työnsä saivat merkityksen, koska Jumala tuli köyhäksi ihmiseksi, joka teki omilla käsillään arkipäiväistä työtä. Moderni tiede tuli mahdolliseksi vasta kun tutkijat olivat valmiit likaamaan kätensä työpajoissa ja laboratorioissa ja kun he alkoivat nähdä aineelliset esineet ja oliot itsessään hyviksi, koska ne olivat Jumalan luomuksia.<ref name="Koons83" />

Kreikkalainen käsitys hallitsi vielä skolastista ajattelua. Tuomas Akvinolainen sovelsi aines-muoto teeman luonnolliseen alueeseen, ja liitti sen ylärakenteeksi yliluonnollisen ilmoituksen eli armon alueen. Tuomas ei ymmärtänyt tämän kreikkalaisen alkuperäkäsityksen uskonnollista luonnetta. Monet keskiajan filosofit, esimerkiksi averroistit uskoivat Aristoteleen tavoin, että Jumalan täytyi luodessaan noudattaa loogisen välttämättömyyden lakia.

Kreikkalaisen maailmankuvan periaatteet pääsivät paljolti määräämään keskiajan tieteellistä ajattelua, koska roomalaiskatolinen kirkko antoi Aristoteleen filosofialle erityisaseman. Se piti Aristoteleen ajattelua "luonnollisen järjen filosofiana", jonka päätelmillä on kiistämätön todistusarvo. Tämä esti Aristoteleen perustavien oletusten kriittisen tarkastelun.

Vasta protestanttinen uskonpuhdistus asetti kyseenalaiseksi sen, että Raamatun kirjaa tulisi lukea auktoriteettien tulkinnan mukaisesti. Tämä tuotti murroksen myös suhteessa luontoon. Jumalan toista suurta kirjaa, luontoa, tuli lukea samalla tavalla avoimin mielin, ilman että menneiden auktoriteettien käsitykset saisivat määrätä tutkimuksen kulkua. Tuli tärkeäksi saada selville, mitä Jumala todella oli kirjoittanut luonnon kirjaan. Ei pidetty enää mahdollisena saada sitä selville muuta kuin empiirisen havainnoinnin ja kokeiden avulla. Ratkaisevaa ei enää ollut se, millainen luonnon tulisi ihmisen logiikan mukaan olla, vaan millaiseksi Jumala on sen todella luonut. Luontoon liittyviä kysymyksiä ei pidetty enää mahdollisina ratkaista muuta kuin empiirisen tutkimuksen pohjalta.<ref>Hooykaas 1977: 29–51</ref>

Luonto ja Raamattu ymmärrettiin kahdeksi ilmoituksen alueeksi, jotka täydentävät toisiaan. Siksi ajateltiin, että luonnon tosiasiat tulee löytää luonnosta eikä olettaa, että Raamattu antaa ihmiselle sellaista tietoa luonnosta, jonka ihminen voi itsekin löytää. Luonnon kirjan lukeminen ymmärrettiin uskonnolliseksi velvoitteeksi, koska sen avulla ihminen pääsee tarkemmin selville Luojansa töistä ja osaa paremmin ylistää Hänen kunniaansa. Kyvykkyys tieteellisen tutkimuksen tekemisessä ymmärrettiin samalla velvoitteeksi palvella Jumalaa myös tällä alueella. Valmius tieteellisen tutkimuksen tekemiseen ymmärrettiin kyvyksi, jota ei saanut laiminlyödä vaan jota tuli käyttää Jumalan kunniaksi.<ref name="Koons83" />

Vähitellen tuli yhä hallitsevammaksi raamatullinen käsitys, joka kielsi sen, että Jumala olisi ollut millään tavalla rajoitettu luodessaan. Tämä vapautti myös tieteellisen tutkimuksen sen edistymistä haittaavista ennakko-oletuksista. Esimerkiksi '''Jean Buridan''' (1300–1358) esitti vuonna 1350, että Jumala on vapaassa tahdossaan saattanut luoda oliot sellaisiksi, etteivät ne vastaa "luonnollisia" odotuksiamme ja loogista päättelyämme. '''Nicole Oresme''' hylkäsi 1377 Aristoteleen käsityksen, että taivaankappaleiden tulisi liikkua ympyränmuotoisilla radoilla loogisen välttämättömyyden tähden, sillä "se riippuu Jumalan tahdosta", joka on asettanut taivaankappaleet kulkemaan niin kuin on halunnut.<ref>Hooykaas 1977: 32–33</ref> Tämän asenteen tähden kahdeksan minuutin ero havainnon ja laskelmien välillä Mars-planeetan radan suhteen sai Johannes Keplerin (1571–1630) useiden vuosien kamppailun jälkeen hylkäämään tieteellisen yhteisön yleisesti hyväksymän käsityksen, jonka mukaan planeettojen radat ovat ympyränmuotoisia.<ref name="koons79">Koons 2003: 79</ref> Kepler kritisoi Platonia siitä, että tämä ei ymmärtänyt matemaattisten muotojen täydellisyyden ja välttämättömyyden perustuvan Jumalan tahtoon, vaan perusti ne ilman Jumalaa matemaattisiin ideoihin, ja siten "jossain määrin rikkoi hurskautta vastaan".<ref>Hooykaas 1977: 36</ref>

[[Francis Bacon]] (1561–1626) perusteli empiiristä metodia uskonnollisesti.

{{Sitaatti3|center|Me jäljittelemme ensimmäisten vanhempiemme syntejä – – He halusivat olla Jumalan kaltaisia, mutta heidän jälkeläisensä haluavat olla vielä suurempia. Sillä me luomme maailmoita, me ohjaamme ja hallitsemme luontoa, me haluamme, että kaikki asiat ovat sellaisia kuin me typeryydessämme ajattelemme että niiden pitäisi olla, eikä niin kuin näyttää sopivimmalta jumalallisesta viisaudesta, tai niin kuin niiden havaitaan itse asiassa olevan – – Me selvästi painamme oman leimamme luotuihin olentoihin ja Jumalan tekoihin, sen sijaan että huolellisesti tutkisimme ja löytäisimme niistä itsensä Luojan leiman. |Bacon;sit. Hooykaas<ref>Hooykaas 1977: 39–40</ref>}}

Raamatulliseen luomiskäsitykseen sisältyy idea Jumalan täydellisestä vapaudesta luomistyössä. Tämä tekee välttämättömäksi tutkia empiirisesti, millainen luomakunta on todellisuudessa, koska sitä ei ole mahdollista päätellä loogisesti. Samalla Raamatun luomiskäsitys torjuu ajatuksen, että olisi ollut alkumateriaa, joka olisi tarjonnut vastustusta Jumalan ajatusten toteutukselle. Materia on täydellisesti Jumalan omaa luomusta eikä se ole luonteeltaan kaoottista, vaan jo se sisältää järjestyksen, koska se on Jumalan suunnittelema. Siksi ei ole epämielekästä tutkia materiaa, koska jo siinä Jumalan ajatukset ovat saaneet täydellisen toteutuksensa.

Raamatullinen luomisidea poistaa ajatuksen kosmoksen perimmäisestä kaaoksesta, koska kaiken, mikä on lähtenyt Jumalan kädestä, voidaan ajatella olevan järjestynyttä ja tottelevan Jumalan sille asettamaa lakia. Raamatullinen luomisidea antaa perusteen olettaa, että matematiikalla on vielä tarkempia sovelluksia luonnon rakenteiden kuvaamisessa kuin mitä kreikkalaiset olettivat, koska Jumala ei ole demiurgi, joka muokkaa kaoottista ainetta, vaan Jumala on luonut aineen tyhjästä, niin että hän on voinut täydellisesti määrätä sen rakenteen.<ref>Koons 2003: 78–79</ref>

Sekä luonnon että Raamatun kirjan suhteen kohdattiin kuitenkin tulkitsemisongelma. Pelkkä tosiasioiden kokoaminen ei riittänyt, vaan tosiasiat tuli ymmärtää toistensa yhteydessä. Kun tosiasioita suhteutetaan toisiinsa, kukin tosiasia asetetaan omalle paikalleen universumin kokonaisjärjestyksessä. Tieto universumin kokonaisjärjestyksestä edellyttää tietoa kaikista tosiasioista, ja tätä inhimillinen tiede ei voi koskaan saavuttaa. Historioitsijat ovat havainneet hedelmällisen vuorovaikutuksen tieteellisen teoretisoinnin ja raamatullisen hermeneutiikan välillä myöhäiskeskiajalla, renessanssin, uskonpuhdistuksen ja vastauskonpuhdistuksen aikana.<ref name="Koons83" />

Koska ainoastaan Jumala tuntee universumin kokonaisuudessaan, ainoastaan hän tietää, missä yhteydessä tietyt empiirisen tutkimuksen avulla saadut tosiasiat ovat tähän kokonaisuuteen. Siksi luonnon tulkinnan edellytyksenä on tieto, jota ihminen ei koskaan itsestään käsin voi saavuttaa. Hän ei voi nojautua pelkästään omaan ymmärrykseensä, koska luonnon tulkinnan edellytyksenä oleva kokonaisnäkemys ylittää hänen ymmärryksensä. Niinpä ongelmana on oikean tulkinnan kiintopisteen löytäminen. Ihmisen ymmärrys ei yksin riitä kokonaiskäsityksen luomiseen ilman Jumalan ilmoitusta, koska ihmisen tieto ja ymmärrys on rajallinen.

Kun ymmärrettiin, että kaikella luonnossa, yhtä hyvin ihmisen loogisella ajattelulla kuin fysikaalisilla ja bioottisilla prosesseilla, on yksi ja sama alkuperä Jumalan luomissuunnitelmassa, tuli mahdolliseksi käsittää kaikki kosmoksen osat yhteydessä toistensa kanssa. Kreikkalaiset käsittivät fysikaalisen ja orgaanisen luonnon alkuperän toisenlaiseksi kuin loogisen ajattelun alkuperän. Loogisen ajattelun alkuperän käsitettiin olevan iankaikkisissa ideoissa, mutta orgaanisen luonnon alkuperäksi nähtiin iankaikkinen, kaoottinen elämän virta. Tämä johti siihen, että todellisuus jaettiin kahtia. Tätä todellisuuden sisäistä kahtiajakoa ei ollut mahdollista ajattelun kautta ylittää, koska sillä oli perustansa kreikkalaisessa uskonnollisessa tietoisuudessa, joka taas oli ajattelun perustana.

Raamatullinen luomisidea tuntee ainoastaan yhden alkuperän, joka on sama niin hyvin fysikaaliselle ja orgaaniselle luonnolle kuin logiikalle ja matematiikalle. Tämän alkuperän idean pohjalta universumi nähdään yhtenäisenä kokonaisuutena, jossa ihmisen logiikan ja havainnon lait ovat rakenteellisessa yhteydessä orgaanisten ja fysikaalisten luonnonlakien kanssa. Koska kaikki lait ovat yhtä lailla Jumalan luomusta, ne eivät voi olla toistensa kanssa ristiriidassa. Tämä kokonaisuusidea tekee mielekkääksi pyrkimyksen luoda yhtenäinen ajatusjärjestelmä, jossa pyritään näkemään kaikki empiirinen tieto systemaattisessa yhteydessä keskenään ja suhteutettuna koko todellisuuden perimmäiseen yhteyteen, Jumalaan. Vaikka siis raamatullinen luomisidea ottaa logiikalta pois ylikorostuneen aseman, joka sillä oli kreikkalaisessa tieteessä ja filosofiassa, se samalla antaa perustan logiikan oikealle käytölle, koska se käsittää logiikan yhteyden muuhun universumiin. Tämän tähden koko todellisuus yhteisen alkuperänsä kautta tulee ymmärrettäväksi yhtenäisenä kokonaisuutena.

Niinpä Raamatun luomisidea sisältää kaksi periaatetta. Sen mukaan inhimillistä järkeä ei ole luotu toimimaan riippumattomana, niin että se voisi loogisen välttämättömyyden perusteella päätellä, millainen Jumalan tai luonnon tulisi olla, vaan se on luotu toimimaan sen tiedon pohjalta, mitä ihminen kokemuksensa perusteella saa luonnosta ja Raamatusta. Jumalaa sen enempää kuin luontoakaan ei ole mahdollista oppia tuntemaan deduktiivisesti ihmisen omaan rationaalisuuteen perustuvan järjellisen systeemin perusteella. Jumala ja luonto on opittava tuntemaan sellaisena kuin Jumala itsensä ilmoittaa sanassaan ja sellaisena kuin luonto ihmiselle kokemuksen kautta ilmenee.

Raamatun luomisidea olettaa myös, että luomakunta on perimmältään yhtenäinen. Luomakunta ei jakaudu iankaikkiseen ainekseen ja yhtä iankaikkiseen muotoon, joiden alkuperä olisi niissä itsessään. Luomakunta on raamatullisen luomisidean mukaan riippuvainen Jumalasta, ja sen perimmäinen yhteys on Kristuksessa. "Kaikki on luotu hänen kauttaan ja häntä varten. Hän on ollut olemassa ennen kaikkea muuta, ja hän pitää kaiken koossa." ({{rp|Kol. 1:16–17}})

Kun raamatullinen luomisidea sai osittaisen voiton kreikkalaisesta alkuperän ideasta, seurauksena oli suuri tieteellinen ja filosofinen vallankumous. Mutta luomisidea ei saavuttanut täydellistä voittoa kreikkalaisista ennakko-olettamuksista. Vallitsevaksi jäi edelleen usko ihmisjärjen mahdollisuuteen käsittää koko todellisuus itsestään käsin ilman Jumalan ilmoituksen apua. Kristillinen luomisidea sekularisoitiin ja puettiin humanistiseen asuun. Enää ei korostettu, että Jumala on luomakunnan järjestyksen alkuperä, vaan alettiin korostaa ihmistä, joka tieteellisen työnsä ja teoreettisen ajattelunsa kautta subjektiivisesti luo järjestyneen kosmoksen. Järjestynyt kosmos ei olekaan Jumalan luomusta vaan ihminen rakentaa sen teoreettisesti tieteellisen työnsä kautta. Luonnon järjestys hajotetaan ensin teoreettisesti perustaviin osasiinsa. Näistä osasista ihminen sitten rakentaa läpikotaisin järjellisen systeemin, joka oletettavasti tavoittaa todellisuuden olennaisen rakenteen paremmin kuin ihmiselle välittömästi ilmenevä kokemuksen maailma. Tällainen rationalistinen konstruktio loi deterministisen ajatusmallin, jossa koko todellisuus käsitettiin aukottomaksi syy-seuraus - järjestelmäksi.

Aukottoman deterministinen järjestelmä on kuitenkin ristiriidassa humanismin perustavan oletuksen kanssa, joka korostaa ihmisen moraalista ja älyllistä vapautta. Jos todellisuus käsitetään valtavaksi koneistoksi, ajattelun yhtenäisyys vaatii ihmisen sisällyttämistä koneiston osaksi. Pian huomattiin, että ihmisen vapauden menetyksellä on vakavat seuraukset inhimilliselle kulttuurille ja ihmisen identiteetille, koska vapauden menetys sisälsi myös vastuun menetyksen. Tieteellinen ajattelu johti maailmankuvaan, jossa kaikki määräytyy deterministisesti. Usko ihmisen vapauteen eli kuitenkin vielä voimakkaana renessanssin aikana syntyneessä humanismissa. Tämä synnytti jännitteen, joka ratkaistiin luomalla jälleen kerran kahtiajako todellisuuden sisälle. Tämän kahtiajaon tuli varjella toisaalta tieteen tutkimustulosten pätevyyttä ja toisaalta ihmisen vapautta. Ihmisen vapauden alue oli humanistisessa ajattelussa eräänlainen "pyhän alue", kaikkein perimmäisin tosi todellisuus, josta katsottiin olevan välttämätöntä pitää kiinni, sillä muuten koko maailmanjärjestys menettäisi mielekkyytensä. Toisaalta taas kunnioitettiin tieteen saavutuksia, koska ne olivat ilmausta vapaan ihmisen kyvystä saavuttaa teoreettinen hallinta todellisuudesta, ja ne olivat myös paras todiste ihmisen suuruudesta. Ihmisjärjen ylikorostus, rationalismi, osoittautui ajattelun historiassa kestämättömäksi. Aikanamme on yhä voimakkaampana ilmennyt suuntaus kohti irrationalismia, jonka mukaan todellisuus ei ole järjellisesti hallittavissa.

Usko todellisuuden perimmäisenä ulottuvuutena olevaan ihmisen vapauteen, jota oli varjeltava deterministisen tieteen uhalta, synnytti myytillisen kahtiajaon humanistisen maailmankuvan sisälle. Ihmisen vapauden alue käsitettiin teoreettiseksi tulkinnaksi, joka perustui havaintojen maailmaan, maailmaan sellaisena kuin se ihmiselle ilmenee. Alettiin puhua fenomenaalisesta maailmasta (fainomenon = ilmiö) eli maailmasta sellaisena kuin se meille havaintojen kautta ilmenee, joka on tieteen tutkimuskohteena. Tämän fenomenaalisen maailman taakse oletettiin varsinainen todellisuus, joka on noumenaalinen maailma, jossa ihminen on täysin vapaa, ja jossa tieteen deterministinen konstruktio ei päde.

Myyttiselle ajattelulle on ominaista jakaa todellisuus kahteen toisistaan erilliseen alueeseen, joista toinen edustaa tosi todellisuutta ja toinen on todellisuutta vain näennäisesti. Intialaisessa ajattelussa tosi todellisuus käsitetään brahman-atmaniksi, jonka ihminen voi löytää omasta sisimmästään, kun hän käsittää oman perimmäisen yhteytensä koko muun todellisuuden kanssa. Näkyvä todellisuus sen sijaan on illuusiota, mayaa, joka johtaa ihmistä harhaan, koska se saa ihmisen luulemaan, että todellisuudessa on moninaisuutta. Platonilla tämä myyttinen kahtiajako ilmenee muodossa, jonka mukaan tosi todellisuutta ovat iankaikkiset ideat. Näkyvä maailma on ainoastaan epätäydellistä heijastusta, niin että tieto varsinaisessa mielessä on aina tietoa ideoista eikä tietoa näkyvästä maailmasta, jota koskeva "tieto" on epävarmaa. Aivan tämän myyttisen rakenteen mukaisesti humanistinen ajattelu päätyi jakamaan todellisuuden fenomenoniin, todellisuuteen sellaisena kuin se meille ilmenee, ja noumenoniin, eli tosi todellisuuteen.

Tällainen kahtiajako kuitenkin synnyttää tietoteoreettisen kuilun, joka johdonmukaisesti sovellettuna johtaisi tieteellisen tutkimuksen edellytysten tuhoutumiseen. On vaikea nähdä, miten länsimainen humanismi voisi ylittää tämän tietoteoreettisen kuilun. Tietoteoreettinen kuilu subjektin ja objektin välillä syntyy länsimaisessa ajattelussa yhtä lailla kriittisessä idealismissa kuin kriittisessa realismissa. Modernin tieteen synnyn kannalta oli olennaista, että realistinen kristillinen käsitys todellisuuden alkuperästä sai hallitsevan aseman eurooppalaisessa kulttuurissa ja tarjosi perustan myös modernille luonnontieteelle, koska raamatullisesta luomisideasta puuttuu tietoteoreettinen kuilu.

Hindulainen alkuperän idea ei koskaan olisi voinut tuottaa kokeellista luonnontiedettä, koska sen käsityksen mukaan kokeellisen empiirisen tutkimuksen avulla saadaan tietoa ainoastaan mayasta, illuusiosta. Yhtä vähän voi jako fenomenaaliseen ja noumenaaliseen maailmaan, oli se sitten kriittisen idealismin tai kriittisen realismin mielessä, toimia tieteellisen tutkimuksen pohjana. Sillä niin kauan kuin fenomenaalinen maailma, eli maailma sellaisena kuin se meille ilmenee havaintojemme välityksellä, ei anna meille luotettavaa tietoa todellisuuden rakenteesta, ei kokeellisella luonnontieteellä ole mitään pohjaa. Vaikka kriittinen realismi toisin kuin kriittinen idealismi uskookin siihen, että noumenaalisesta maailmasta on mahdollista saada tietoa, se ei kuitenkaan pysty selittämään, miten tätä tietoa on mahdollista saada, koska fenomenaalinen maailma ei sitä anna ja noumenaalinen on havaintojemme ulottumattomissa. Miten siis on mahdollista saada tietoa kriittisen realismin mukaan? Tämä ongelma on saanut esimerkiksi kriittisenä realistina tunnetun tieteenfilosofin Hilary Putnamin<ref>Putnam, Hilary. 1980. ”How to be an Internal Realist and a Transcendental Idealist at the Same Time". ''Wittgenstein Symposium''.</ref> esittämään, ettei transsendentaalisen idealismin ja "sisäisen" realismin välillä ole mitään olennaista eroa. Kumpikaan ei pääse kiinni itse todellisuuteen. Ilmeisesti hän on oikeassa. Molempien pohjalla on sama mytologinen todellisuuskäsitys.

Jos tämä myyttinen tietoisuus pääsisi todella tunkeutumaan tieteelliseen ajatteluun, se tekisi tieteellisen työn mahdottomaksi. Sillä jos ihminen ei voi luottaa havaintoihinsa, kokeelliselta luonnontieteeltä menee pohja. Jos tosi todellisuus on tuntematon noumenon, joka on ihmisen havaintojen takana ja saavuttamattomissa, silloin ei ole koskaan mahdollista testata teorioita, joita todellisuudesta esitetään. Kristinuskon perintö on kuitenkin säilynyt tältä osin länsimaisessa tieteessä ja siksi yllä kuvatun kaltainen myyttinen ajattelutapa ei ole voinut tehdä tyhjäksi tieteellistä asennetta. Tieteellisen asenteen perustana on usko siihen, että tosi todellisuus on annettu meille kokemuksessamme, niin että kokeellinen empiirinen tutkimus on mielekästä.

Raamatun maailmankuva ei jätä mitään sijaa myyttiselle kahtiajaolle. Sen mukaan tosi todellisuus on ihmiselle välittömästi annettu kokemuksessa ja havainnoissa. Siksi Jumala saattoi ilmoittaa itsensä ihmisenä, joka tuli havainnoiduksi ja tunnetuksi havaintojen välityksellä, niin kuin Johannes kirjoittaa:

{{Sitaatti3|center|Mikä on alusta alkaen ollut, minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselleet ja käsin koskettaneet, siitä me puhumme: elämän Sanasta. Elämä ilmestyi, me olemme nähneet sen ja siitä me todistamme. Me ilmoitamme teille iankaikkisen elämän, joka oli Isän luona ja ilmestyi meille. Minkä olemme nähneet ja kuulleet, sen me myös teille julistamme, jotta teilläkin olisi yhteys meihin. Meillä on yhteys Isään ja hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen.|{{rp|1. Joh. 1:1-3}}}}

Tässä ei ilmene kahtiajaettua todellisuutta. Havainnot ovat luotettavia, ja julistettu totuus perustetaan havaintoihin. Jumalan ilmoitus tulee suoraan ihmisen kokemuksen rakenteen kautta.

Raamatullinen käsitys ihmisen kokemuksesta ilmoituksena, mikä sisältää kokemuksen periaatteellisen luotettavuuden, on usein samaistettu naiivin realismin kopioteorian kanssa. Tämän teorian mukaan ihminen saa havaintojensa välityksellä tarkan kuvan tai kopion ulkopuolisesta maailmasta, niin että ulkopuolinen maailma objektiivisesti heijastuu ihmisen tietoisuuteen. Tähän teoriaan uskoi mm. '''V. I. Lenin''' (1870–1924). Tätä teoriaa sanotaan "naiiviksi", koska se ei suhtaudu kriittisesti ihmisen havainnointiin liittyviin tietoteoreettisiin ongelmiin ja sitä sanotaan "realismiksi", koska se uskoo ulkopuolisen todellisuuden ihmistajunnasta riippumattomaan olemassaoloon.

Raamatullinen todellisuuskäsitys eroaa naiivista realismista siinä, että se ei tee ihmisen tietoisuudesta passiivista heijastuksen kohdetta, vaan korostaa havaitsevan subjektin aktiivisuutta. Tämä voidaan ilmaista myös sanomalla, että raamatullisessa käsityksessä ei samaisteta havainnon subjektia ja objektia. Havainnon subjekti on tässä tapauksessa ihminen ja havainnon objekti on havainnon kohteena oleva ulkopuolinen maailma. Jos sanotaan, että ulkopuolinen maailma heijastuu ihmistietoisuuteen, niin että ihminen havainnoissaan muodostaa tarkan kopion tai kuvan ulkopuolisesta todellisuudesta, silloin havainnon objekti tuodaan havaintosubjektin sisälle. Havainnon subjektin muodostama kuva havainnon objektista ei ole sama kuin tämän objektin "heijastama" kuva, sillä subjektiivinen kuva on aina subjektin itsensä muodostama, vaikkakin se pystyy parhaimmillaan luotettavasti tavoittamaan havainnon objektin.

Raamatullisessa käsityksessä havainnon subjekti ja objekti pidetään erillään toisistaan, samalla kun molemmat ymmärretään alistetuiksi samalle todellisuuden järjestykselle, joka rakentaa yhteyden niiden välille ja niin estää tietoteoreettisen kuilun syntymisen. Tietoteoreettinen kuilu merkitsisi tässä yhteydessä sitä, että havaintojen välityksellä ihmiselle ilmenevä maailma ei olisikaan sama kuin maailma sellaisena kuin se todellisuudessa on. Tämä käsityshän on länsimaisen humanismin ongelmana, koska se on luopunut raamatullisesta luomisideasta.

Samalla kun raamatullinen luomisidea hylkää jaon fenomenaaliseen ja noumenaaliseen maailmaan, se luopuu tähän läheisesti liittyvästä käsityksestä, jonka mukaan ainoastaan luonnon tosiasiat ovat empiirisiä, kun taas ihmiselämää säätelevät arvot ja normit ovat puhtaasti subjektiiviseen arvostukseen perustuvia ilman mitään perustaa empiirisessä todellisuudessa. Tämän käsityksen pohjana on hyvin rajoitettu näkemys "empiirisestä" todellisuudesta. "Empiirisen" todellisuuden katsotaan rajoittuvan lähinnä aistihavaintoihin, jotka vielä ymmärretään hyvin rajoitetussa mielessä. Raamatullinen luomisidea ei tee tällaista kahtiajakoa todellisuuden ja ihmiskokemuksen sisälle. Ihmisen kokemuksen alue ei rajoitu aistihavaintoihin luonnon tosiasioista, vaan ihmisen empiirisen kokemuksen alueeseen kuuluvat yhtä lailla esteettinen, juridinen, moraalinen ja sosiaalinen elämänpiiri ja niitä säätelevät normit. Jumalan säätämys ei rajoitu ainoastaan "luonnon" alueeseen, vaan se ulottuu kaikkiin ihmiselämän alueisiin. Ei ole mielekästä ajatella, että Jumalan säätämykset ihmiselämän eri alueita varten rajoittuisivat vain Raamatun sanoihin, vaan nämä säätämykset ovat yhtä lailla annettuina ihmisen kokemuksen rakenteessa normatiivisina rakenteellisina lakeina. Siksi ne voidaan myös saada selville kokemuksen ja käytännön pohjalta.

===2.5. Tutkimusohjelmalliset erot===

On mahdollista kyseenalaistaa ajatus tieteen menetelmän yhtenäisyydestä myös kiinnittämällä huomiota siihen, että tutkimusohjelmien välillä on suuria eroja. Kun ihmiset tekevät tutkimusta tai pyrkivät hankkimaan tietoa arkielämässä tai tieteessä, he joutuvat nojautumaan joihinkin tiedon hankkimisen tapoihin ja tiedonlähteisiin. Tällaisia tiedon hankkimisen tapoja tai tiedon lähteitä ovat esimerkiksi havainto, muisti, järjellinen päättely, käytännöllinen kokemus, asiantuntijoiden tiedollinen auktoriteetti, rationaalinen ja eettinen intuitio ja Jumalan ilmoitus. Tieteentekijät eroavat toisistaan käsityksissään siitä, mitä tiedon lähteitä voidaan pitää luotettavina. Tutkimusohjelmaksi kutsutaan jotakin tiedon lähteiden tai tiedon hankkimisen tapojen yhdistelmää. Jokaisella ihmisellä on tutkimusohjelma tässä mielessä arkielämässään ja jokaisella tieteentekijällä on myös tässä mielessä tutkimusohjelma. Eri ihmisillä on erilaisia tutkimusohjelmia ja tietyllä yksilöllä saattaa lisäksi olla eri tutkimusohjelma arkielämässä ja tieteessä. Joitakin tiedon lähteitä, joita hän pitää hyväksyttävinä arkielämässä, hän ei ehkä pidä hyväksyttävinä tieteessä.

===2.5.1. Metodin yhtenäisyys ja naturalismi===

Niiniluodon mukaan on olemassa yksi yhtenäinen tieteellinen menetelmä, joka on ainoa tapa luotettavan maailmaa koskevan tiedon hankkimiseksi. Tämä näkemys ei ole neutraali, vaan se edustaa tiettyä tutkimusohjelmallista näkemystä, jota voidaan kutsua metodologiseksi naturalismiksi. Niiniluodon ajattelu on esimerkki pyrkimyksestä tehdä naturalistisesta lähestymistavasta tieteellisen maailmankuvan ainoa edustaja.

Naturalismi tarkoittaa lähestymistapaa, jossa pyritään mahdollisimman paljon kaikessa ajattelussa toimimaan luonnontieteen kriteerien, menettelytapojen ja tulosten pohjalta. Naturalismi pitää ainoastaan luonnontieteen metodeja luotettavan tiedon lähteenä. On vaikea sanoa, mitä luonnontieteen metodeihin tulisi lukea kuuluvaksi. Niihin kuuluvat biologian, kemian ja fysiikan tutkimuksessa käytetyt ja kunnioitetut menetelmät, mukaan luettuna hyvän argumentoinnin periaatteet ja teorian valinnan kriteerit. Luottamus muistiin ja todistukseen kuuluu tieteen metodeihin, samoin luottamus matemaattisiin, loogisiin ja käsitteellisiin totuuksiin. Näiden menetelmien luonne voi jossakin määrin muuttua tieteen kehityksen myötä.<ref>Rea 2002: 67</ref>

Naturalismin mukaan kaikki järjen päättely perustuu lopulta tietoon, jonka saamme aistihavaintojen välityksellä. Tiedettä ei tarvitse perustella millään tieteen ulkopuolelta haetuilla perusteluilla, koska ei ole mitään tiedettä korkeampaa auktoriteettia. Fysikaalisilla teorioilla ja käsitejärjestelmillä on etusija maailman kuvaamisessa muihin teorioihin nähden.<ref>Rea 2002: 48</ref>

Naturalismin mukaan luonnontieteen menettelytavat ovat ainoita luotettavia tapoja saada tietoa maailmasta. Jos filosofia ei ota huomioon luonnontieteen tutkimustuloksia, se ei auta ihmistä sopeutumaan ympäristöönsä ja ratkaisemaan käytännön ongelmia. Siksi kysymykset, joita ei voida ratkaista empiirisesti, on hylättävä ja huomio on kohdistettava niihin, jotka voidaan ratkaista empiirisen tutkimuksen pohjalta. Filosofisen teorianmuodostuksen on siksi tarkoitus olla praktinen laajentuma luonnontieteestä. Filosofian tehtävänä on tutkia arvoja, päämääriä ja tarkoituksia, mutta tuottaa näistä teorioita, jotka ovat sopusoinnussa sen kanssa, minkä tiedämme luonnontieteellisen tutkimuksen pohjalta. Filosofian tehtävänä on soveltaa tieteen tutkimustuloksia pyrittäessä vastaamaan kysymykseen, miten meidän tulisi elää ja ratkaista sosiaaliset, poliittiset ja kasvatukselliset ongelmamme. Järki ei anna ihmiselle tietoa ehdottomista arvoista eikä ikuisia totuuksia yliluonnollisesta maailmasta.<ref>Rea 2002: 37–38</ref>

Vaikka naturalismin edustajat korostavat kriittisyyttä ja avoimuutta, he käytännössä ratkaisevat perinteiset filosofiset kysymykset jo tutkimusohjelmallisen ratkaisunsa pohjalta. Naturalismin metodinen oletus luonnontieteellisen ja filosofisen menetelmän yhtenäisestä perustasta empiirisessä lähestymistavassa tekee monien perinteisten filosofisten kysymysten avoimen tutkimisen mahdottomaksi. Monia perinteisiä filosofisia kysymyksiä ei ole mahdollista tutkia tieteellisesti kontrolloidun havaintotiedon varassa. Esimerkiksi "Mikä tekee teosta oikean tai väärän? tai "Mikä on elämän tarkoitus?" Vaikka nämä perinteiset filosofiset kysymykset ovat perustavia ihmiselämän kannalta, niihin ei naturalistisesta näkökulmasta ole mahdollista ajatella löytyvän mitään tiedollista vastausta, koska niihin ei pystytä etsimään vastausta tieteellisesti kontrolloidun havaintotiedon varassa.

Kun yhdelle tutkimusmenetelmälle annetaan etuoikeutettu asema sen määrittelemisessä, mikä on todellista, todellisuus rajataan tämän tutkimusmenetelmän rajoitusten pohjalta. Tätä rajaamista ei kuitenkaan ole mahdollista perustella järjenmukaisesti. Naturalismin perustavaa oletusta luonnontieteellisen menetelmän luotettavuudesta ei naturalismin mukaan ole mahdollista tutkia filosofisesti, koska silloin luonnontieteellinen menetelmä etsisi oikeutustaan jostakin luonnontieteen ulkopuolisesta tiedon lähteestä, tässä tapauksessa filosofiasta. Usko luonnontieteen menetelmän luotettavuuteen ja sen erityisasema todellisuutta koskevan tiedon hankkimisessa jätetään kyseenalaistamisen ulkopuolelle.

Naturalismi määrittelee todellisuuden rajat tutkimusohjelman rajoitusten pohjalta. Sen mukaan tieteellinen menetelmä on ainoa luotettava menetelmä maailmaa koskevan tiedon hankkimiseksi. Niiniluodon mukaan "Tieteellinen maailmankatsomus sitoutuu tieteelliseen metodiin todellisuutta koskevien väitteiden perustelemisessa – –."<ref name="N138">Niiniluoto 2003: 138</ref> Pitäessään luonnontieteen menetelmää ainoana luotettavan tiedon lähteenä, Niiniluoto samalla vetää todellisuuden rajat tämän tutkimusohjelmallisen rajauksen pohjalta. Näin suljetaan pois esimerkiksi arvotiedon mahdollisuus, koska tieteen menetelmillä ei ole mahdollisuutta saada tietoa arvoista. Jos tiedettä pidetään ainoana tapana saada tietoa todellisuudesta, kielletään samalla objektiivisten arvojen mahdollisuus. Arvot ovat pelkkiä inhimillisiä konstruktioita ilman todellisuuspohjaa. Niinpä naturalistisen tutkimusohjelman pohjalta määritelty "tieteellinen maailmankatsomus" sisältää julkilausumattomasti arvoja koskevan kannanoton, joka omaksutaan tutkimusohjelmallisen valinnan pohjalta.

Yleisemmin voidaan sanoa, että ne ihmisyyden ulottuvuudet, joista ei ole luonnontieteellisen menetelmän avulla mahdollista saada tietoa, eivät ole todellisia. Ihmisen ydin ei voi "tieteellisen maailmankatsomuksen" mukaan olla arvo-olemus tai se, että ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, koska tieteen menetelmien avulla ei ole mitään mahdollisuutta saada tietoa näistä ulottuvuuksista. Tämä tieteellisen menetelmän rajoitus tulkitaan tässä yhteydessä itse todellisuuden rajaksi.

===2.5.2. Luonnolliset ja yliluonnolliset selitykset===

Niiniluodon mukaan tieteen metodin tunnusmerkkejä ovat

:a) "julkisesti koeteltavissa olevan aineiston kunnioittaminen",
:b) "oletusten kriittinen arvioiminen" ja
:c) "pitäytyminen luonnollisiin selityksiin yliluonnollisten sijasta"<ref name="N138" /> Hän esittää ensin kaksi periaatetta, jotka ovat yleisesti hyväksyttyjä ja liittää niihin kolmannen, "pitäytyminen luonnollisiin selityksiin yliluonnollisten sijasta". joka sisältää naturalistisen tutkimusohjelman ytimen. Niiniluoto liittää omat perustavat tutkimusohjelmalliset olettamuksensa määritelmän avulla osaksi "tieteellistä maailmankatsomusta".

Niiniluodon mukaan naturalistinen tieteenkäsitys on ainoa mahdollinen.

{{lainaus|Siten voidaan todeta, että moderniin tieteelliseen maailmankatsomukseen erottamattomasti kuuluu sääntö, jonka mukaan "luonnolliset" selitykset ovat parempia kuin "yliluonnolliset". Silloinkin kun "luonnollista" selitystä ei ole vielä löydetty, sen etsimisen jatkaminen on parempi vaihtoehto kuin "yliluonnollisiin" selityksiin turvautuminen. Totuuden vaatimuksin esiintyvä uskonnollinen maailmankatsomus on yhteensopimaton näin määritellyn tieteellisen maailmankatsomuksen kanssa - siitä huolimatta, että suoranaista ristiriitaa ei olisikaan löydettävissä uskonnon ja erityistieteen tulosten välillä.|Niiniluoto<ref>Niiniluoto 1980: 88</ref>}}

Niiniluoto katsoo tieteellisen ajattelun edellyttävän, että kaikki maailmassa tapahtuu luonnollisten syiden perusteella. Alston<ref name=”A1993”>{{Kirjaviite | Tekijä = [[William Alston|Alston, W.]] | Nimeke = The Reliability of Sense Perception | Julkaisija = Ithaca: Cornell University Press | Vuosi = 1993 | Sivu = 244-245}}</ref> kuitenkin kritisoi tätä oletusta. Hänen mukaansa tämä oletus ei muodosta tieteellisen tutkimuksen perustaa, vaikkakin se saattaa muodostaa siihen usein liitettävän ideologian. Aloittaessaan tutkimustaan tiedemies tosin olettaa, että hän pystyy selittämään tutkimuskohteensa ilmiöt luonnollisten syiden perusteella ja että nämä syyt ilmenevät säännönmukaisesti. Tieteellisessä tutkimuksessa oletetaan, että sen tutkimuskohteena olevilla tapahtumilla on yleensä taipumus toteutua säännönmukaisesti. Ilman tällaista oletusta ei olisi mielekästä alkaa etsiä tapahtumien syitä. Tässä mielessä ei ole ongelmallista pitäytyä periaatteeseen, että tieteessä, tai ainakin luonnontieteessä, etsitään luonnollisia selityksiä. Ongelmallista on tämän periaatteen yhdistäminen naturalistiseen periaatteeseen, jonka mukaan tieteellinen tieto on ainoa tapa saada maailmasta tietoa. Näiden kahden periaatteen yhdistämisestä syntyy oletus suljetusta naturalistisesta järjestelmästä, joka on syntynyt itsestään ja pysyy voimassa itsestään. Tällöin oletetaan, ettei luonnossa oleva järjestys tarvitse selitystä eikä ole mahdollista saada tietoa Jumalasta luonnossa olevan järjestyksen avulla.

Niiniluoto ei tässä yhteydessä tee selvää eroa kahden asian välillä:
:a) aineellinen todellisuus toimii kausaalisesti,
:b) mitään yliluonnollista ei ole olemassa.

Kristillinen ajattelu on "naturalistista" siinä mielessä, että se pitää ainetta todellisena, ja uskoo aineen olevan kokonaan älykkään Jumalan luomusta. Niinpä kristillisen näkemyksen mukaan on selvää, että luonnon tutkimisessa on etsittävä luonnollisia selityksiä, koska niiden avulla voidaan paljastaa aineellisessa todellisuudessa ilmenevä järjestys, joka kertoo sen Luojan älykkyydestä. Luonnolliset ja yliluonnolliset selitykset eivät ole toisiaan poissulkevia, vaan tietynlainen yliluonnollinen selitys maailmankaikkeuden alkuperälle tarjoaa järkisyyn etsiä luonnollisia selityksiä: jos maailmankaikkeus on saanut alkunsa älykkään Luojan suunnittelemana, on mielekästä etsiä luonnosta älykästä järjestystä. Toisaalta luonnollinen selitys voi olla joissakin tapauksissa riittämätön. Se on riittämätön esimerkiksi selityksenä alkuräjähdyksen alkuehtojen syntymiselle: tyhjästä ei voi syntyä mitään. Yliluonnollista selitystä tarvitaan, kun pyritään ymmärtämään aineellisen todellisuuden alkuperää ja sen järjestyksen alkuperää. Tällainen yliluonnollinen alkuperäselitys ei ole ristiriidassa aineellisen todellisuuden rakennetta analysoivien luonnollisten selitysten kanssa. Ennemminkin voitaisiin väittää, että luonnollisia syy-seuraus -selityksiä on vaikea tiedollisesti oikeuttaa ateistisesta lähtökohdasta. On epäselvää, miksi ateistisesta näkökulmasta olisi mielekästä olettaa luonnosta löytyvän älykästä järjestystä, jos koko todellisuuden alkuperän oletetaan olevan perimmältään sattumanvarainen. Luonnossa ilmenevä järjestys antaa erityisen syyn pohtia mahdollisuutta, että luonto on älykkään suunnitelman tulosta.

Niinpä luonnollisten selitysten menestys luonnon tutkimisessa ei tarjoa syytä sulkea ilmoitustieto pois tieteestä. Juuri kristillinen ilmoitustieto on antanut tieteelle ne perustavat ennakko-olettamukset, joiden valossa on mielekästä lähteä etsimään luonnollisia selityksiä. Esimerkiksi William Harvey sanoi keksineensä verenkiertojärjestelmän, koska hän uskoi jumalalliseen arkkitehtiin, joka on luonut kaiken "tiettyä tarkoitusta varten, jotakin hyvää päämäärää varten" <ref name="koons79" />. Tällaisella tarkoituksenmukaisen toiminnan käsitteeseen perustuvalla ajattelulla on ollut tärkeä merkitys biologiassa aina meidän päiviimme saakka. Kun proteiini identifioidaan entsyymiksi ja DNA-molekyyli "koodiksi", käytetään tarkoituksenmukaisen toiminnan käsitettä. Plantinga<ref>{{Kirjaviite | Tekijä =[[Alvin Plantinga]] | Nimeke =[[Warrant: The Current Debate]] | Julkaisija =New York: Oxford University Press | Vuosi =1993 | Kappale = | Sivu = | Selite = | Tunniste =ISBN 0-19-507861-6}}</ref> on argumentoinut, ettei tarkoituksenmukaisen toiminnan käsitettä voida perustellusti käyttää puhtaasti naturalistisessa viitekehyksessä.

Niiniluoto kääntää luonnossa olevan järjestyksen tukemaan metodologista ateismia: koska luonnossa on järjestystä, sitä ei voida tulkita Jumalan älykkään suunnitelman tulokseksi eikä luonnon tutkimuksessa voida hyötyä Jumalan ilmoituksesta. Olettaako Niiniluoto, että jos Jumala olisi olemassa, hänen täytyisi olla olemassa aineellisen todellisuuden mahdollisissa kausaalisissa aukoissa? Jos tällaisia aukkoja ei löydy, Jumala ei voi olla olemassa. Olisiko mielekkäämpää olettaa, että luonnollisten syy-seuraus -selitysten toimivuus luonnossa kertoo siitä, että luonto on älykkään suunnitelman tulosta?

Niiniluoto olettaa, ettei tieteellisellä menetelmällä ole mahdollista todistaa, että Jumala on olemassa tai että Jumalaa ei ole olemassa. Koska tiede ei koskaan tosiasiassa ratkaise kaikkia maailmaa koskevia kysymyksiä ja tieteellinen tieto on aina jossakin määrin epävarmaa, tieteen ulkopuolelle jää aina ratkaisemattomia kysymyksiä. Näiden osalta "tiede suosittelee ainakin toistaiseksi kannanotosta pidättäytymistä". Näihin kysymyksiin voi joku omaksua vastauksia "esimerkiksi uskonnollisten motiivien pohjalta". Niiniluoto kuitenkin toteaa:

Nämä ei-tieteelliset vastaukset eivät ole suoranaisessa ristiriidassa tieteen kanssa, vaikka tieteellisen maailmankatsomuksen kannalta ne ovat vailla perusteita - ja siten esimerkkejä herkkäuskoisesta toiveajattelusta.<ref>Niiniluoto 2003: 138</ref>

Niiniluoto olettaa, että Jumalan olemassaolo täytyisi voida todistaa luonnontieteen menetelmillä ennen kuin Jumalan olemassaoloon olisi mahdollista perustellusti uskoa.

Kaikki naturalistit eivät kuitenkaan ole yhtä mieltä siitä, että naturalistisen tutkimusohjelman voisi sitoa johonkin tiettyyn käsitykseen todellisuuden luonteesta (ontologiasta) tai tiedon mahdollisuuksista ja edellytyksistä (tietoteoriasta). Naturalistit pitävät luonnontiedettä ehdottomana auktoriteettina muodostettaessa käsitystä siitä, mitä on olemassa ja millainen maailma on. Käsityksiä on muutettava tieteen kehityksen mukaan. Niinpä naturalistista tutkimusohjelmaa ei tämän näkemyksen mukana voi sitoa yhteen tiettyyn ontologiseen käsitykseen, koska tieteen kehittyessä käsitys ontologiasta voi muuttua. Naturalistinen tutkimusohjelma ei tämän näkemyksen mukaan välttämättä johda käsitykseen, jonka mukaan ei ole olemassa mitään yliluonnollista. Ensinnäkin on vaikea tarkasti määritellä luonnollisen ja yliluonnollisen välistä rajaa. Toiseksi on mahdotonta rajata sitä, mihin käsitykseen todellisuuden luonteesta luonnontiede saa päätyä.<ref>Rea 2002: 55</ref>

'''Willard van Orman Quinen''' (1908–) mukaan naturalismi on sen tiedostamista, "että todellisuus identifioidaan ja kuvataan itse tieteen pohjalta, ei minkään edeltä käyvän filosofian pohjalta"<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Quine W. V. | Nimeke = Theories and Things | Julkaisija = Cambridge, Mass: Harvard University Press | Vuosi = 1981 | Sivu = 21 }}</ref>. Hänen mielestään Jumalakin voidaan hyväksyä, jos häntä tarvitaan empiirisesti havaittavien ilmiöiden selitykseksi.

Metodologinen naturalismi ja teismi eivät siis sulje toisiaan loogisesti pois: jos on mahdollista saada tietoa Jumalasta luonnontieteellisillä menetelmillä, metodologinen naturalisti voi olla teisti. Useimmat naturalistit ovat tänä päivänä kuitenkin ateisteja, koska he katsovat, ettei Jumalaa tarvita empiiristen ilmiöiden selitykseksi. Naturalistinen metodologia yhdessä tieteen nykytilan kanssa ohjaa heidän mielestään uskomaan ateismiin, fysikalismiin ja materialismiin. Tämä taas johtuu siitä, että Jumalalle ja aineettomille objekteille ei yleensä suoda paikkaa nykyisin yleisesti hyväksytyissä tieteellisissä teorioissa. Ateismia ei kuitenkaan voida pitää loogisesti välttämättömänä seurauksena naturalistisesta tutkimusohjelmasta, koska on mahdollista, että naturalistisilla menetelmillä saadaan tietoa Jumalasta.

Modernissa keskustelussa on puolustettu näkemystä, jonka mukaan todellisuudessa vallitseva täsmennetty monimutkaisuus (specified complexity) antaa syyn uskoa, että todellisuuden järjestys on seurausta järjellisestä suunnittelusta. Sikäli kuin luonnontieteen menetelmillä on mahdollista saada tietoa luonnon täsmennetystä monimutkaisuudesta ja täsmennetty monimutkaisuus voidaan parhaiten selittää olettamalla järjellinen suunnittelija, luonnontiede tarjoaa tukea teismille. Tällaista näkemystä edustaa esimerkiksi William A. Dembski kirjassaan Älykkään suunnitelman idea.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = [[William A. Dembski|Dembski, William A.]] | Nimeke = Älykkään suunnitelman idea | Julkaisija = Helsinki: Datakirjat | Vuosi = 2002 | Sivu = }}</ref>{{,}}<ref>Rea 2002: 60, 69</ref>

===2.5.3. Onko naturalismi tieteen itseoikeutettu lähtökohta?===

Tutkimusohjelma rajaa sen, mitä pidetään pätevänä todistusaineistona ja mistä on mahdollista saada tietoa. Jokainen tutkimusohjelma pitää joitakin tiedon lähteitä itsensä oikeuttavina. Näihin tiedon lähteisiin uskotaan, ilman että niiden luotettavuutta pystytään todistamaan ulkoapäin sellaisen tosiasia-aineiston valossa, joka on hankittu jonkin toisen tiedon lähteen pohjalta. Tutkimusohjelmilta kuitenkin edellytetään, etteivät niiden käyttämät tiedon lähteet johda ristiriitaisiin tuloksiin ja siten kumoa itseään. Naturalistinen tutkimusohjelma on tällä hetkellä vallitseva tieteessä. Sitä pidetään usein itsestään selvänä lähtökohtana tieteelle. Tämä näkemys voidaan kuitenkin kyseenalaistaa. Vaikka naturalismi onkin tällä hetkellä vallitseva tutkimusohjelma tieteessä, ei ole mitään järjellisesti pakottavaa syytä olla naturalisti, koska tutkimusohjelmia ei voida rationaalisesti sitovassa mielessä oikeuttaa.<ref>Rea 2002: 61</ref>

Naturalistit pitävät tiedettä itsensä oikeuttavana ja olettavat, että ainoastaan tiede on itsensä oikeuttava. Tieteen lähtökohtana ovat puolestaan empiiriset menettelytavat ja niiden pohjana oleva empiirinen kokemus, havaintotieto. Tämä naturalistinen näkemys voidaan kyseenalaistaa. Vaikka ei ehkä kaivatakaan ulkoista todistusaineistoa sille, että empiiriset menettelytavat johtavat oikeutettuihin uskomuksiin, tarvitaan oikeutusta väitteelle, että pelkästään empiiriset menettelytavat johtavat oikeutettuihin uskomuksiin. Tällaista oikeutusta ei ole mahdollista antaa pelkästään tukeutumalla empiirisiin lähestymistapoihin.<ref>Rea 2002: 64</ref> Ei ole mahdollista todistaa naturalistisen tutkimusohjelman perusoletusta, että luotettavia tiedon lähteitä ovat ainoastaan havainto, muisti ja rationaalinen päättely. Kaikki rationaalinen oikeutus tai todistelu tapahtuu tietyn tutkimusohjelman sisällä, sen tarjoamasta todistusaineistosta käsin. Niinpä pyrkimys tutkimusohjelman oikeuttamiseen olettaa sen, mitä se pyrkii todistamaan, koska oikeutus tapahtuu kyseisen tutkimusohjelman ehdoilla. Naturalistit perustelevat käsityksiään vetoamalla havaintoon, muistiin ja järjelliseen päättelyyn, mutta he eivät pysty näistä lähtökohdista käsin todistamaan, etteivät esimerkiksi eettinen intuitio tai uskonnollinen kokemus ole luotettavia tiedon lähteitä.

Tutkimusohjelmia ei aina valita tietoisesti, vaan monet tiedostamattomat tekijät ohjaavat valintaa. Sikäli kuin valinta tapahtuu tietoisesti, sitä voidaan perustella lähinnä vetoamalla käytännöllisiin näkökohtiin. Valinta perustuu arvioon tutkimusohjelmien kyvystä saattaa tutkija kosketuksiin todellisuuden kanssa. [[Michael C. Rea|Michael Rea]]<ref name="rea">Rea 2002</ref> argumentoi, että naturalistinen tutkimusohjelma rajoittaa tarpeettomasti saavutettavissa olevan tiedon alaa. Niinpä on olemassa käytännöllisiä syitä hylätä naturalistinen tutkimusohjelma ja korvata se supranaturalistisella tutkimusohjelmalla.

Metodologisen naturalismin periaatetta tieteellisen metodin ensisijaisuudesta ei ole mahdollista perustella tieteen pohjalta. Tieteen metodien avulla on mahdollista päätellä, millä tavalla havainnot suhteutuvat toisiinsa. Tieteen metodien pohjalta ei kuitenkaan ole mahdollista saada tietoa siitä, miten hyvin havainnot antavat luotettavaa tietoa todellisuudesta. Tieteen pohjalta ei ole mahdollista vastata kysymykseen, mitä nuo havainnot edustavat, antavatko ne oikeaa tietoa siitä, mitä ne edustavat, ja edustavatko ne mitään todellista. Naturalisti ei voi omista lähtökohdistaan väittää tietävänsä, että havainnot välittävät meille luotettavaa tietoa todellisuudesta. Tieteen tehtävänä on ainoastaan yhdistellä havaintoja ja päätellä lainalaisuuksia tältä pohjalta. Tiede ei voi saada tietoa todellisuudesta muuta kuin havaintojen välityksellä eikä se siksi pysty ottamaan kantaa siihen, miten hyvin havainnot edustavat todellisuutta.<ref>Rea 2002: 161</ref> Käytännössä tiede joutuu olettamaan, että havainnot antavat luotettavaa tietoa todellisuudesta, koska ilman tätä oletusta suuri osa tieteen mielekkyydestä katoaa. Tämän oletuksen perustelut kuitenkin täytyy saada tieteen ulkopuolelta jo ennen kuin tiedettä aletaan harjoittaa.

===2.5.4. Naturalismin vaihtoehtoja===

Niiniluoto siis olettaa, että tieteessä on vain yksi mahdollinen tutkimusohjelma, naturalismi. Kirjassaan [[World Without Design (kirja)|World Without Design]] Michael C. Rea sen sijaan argumentoi, että tieteessä ja filosofiassa on tällä hetkellä ainakin kolme varteenotettavaa tutkimusohjelmaa: naturalismi, intuitionismi ja supranaturalismi. Tutkimusohjelma määrittelee, mitä pidetään luotettavan tiedon lähteenä. Naturalismin mukaan luotettavan tiedon lähteenä on ainoastaan luonnontieteellisen menetelmän avulla saatava tieto eli luotettavina tiedon lähteinä pidetään havaintoa, muistia, järjellistä päättelyä ja erilaisia teorian valinnan kriteereitä. Intuitionismissa tiedon lähteenä on lisäksi rationaalinen intuitio, ehkä myös eettinen intuitio. Supranaturalismissa luotettavan tiedon lähteenä on tieteellisen tiedon, rationaalisen ja eettisen intuition lisäksi uskonnollinen kokemus ja ilmoitustieto.

Kaikessa tutkimuksessa, sekä arkielämässä että tieteessä, on ratkaistava, mitä tiedon hankkimisen tapoja pidetään luotettavina. Tätä ratkaisua ihmiset eivät useinkaan tee tietoisesti, vaan he päätyvät luonnostaan pitämään joitakin tiedon lähteitä luotettavina ja nojautumaan niihin. Vielä harvemmin ihmiset tietoisesti perustelevat tiettyjen tiedon lähteiden luotettavuutta, koska tällainen perustelu joutuu aina nojautumaan joihinkin tiedon lähteisiin, joiden luotettavuus on oletettava perustelun lähtökohdaksi. Niinpä ihmiset ohjautuvat intuitiivisesti tai kulttuurisesti sen osalta, mihin tiedon lähteisiin he luonnostaan turvautuvat pyrkiessään hankkimaan tietoa.

Arkielämän esimerkki voi valaista tutkimusohjelman käsitettä. Jos esimerkiksi epäilen sairastuneeni influenssaan, nojaudun aluksi omiin havaintoihini, muistiini ja päättelykykyyni. Turvaudun havaintoihini esimerkiksi siten, että luen kuumemittarin lukemaa tai tarkkailen omia ruumiillisia tuntemuksiani. Jos valaistusolosuhteet ovat hyvät, en yleensä epäile näköhavaintoani kuumemittarin lukemasta, vaan pidän havaintoa luotettavana tiedon lähteenä ilman erityisiä perusteluja. Turvaudun muistiini miettiessäni, milloin oireet alkoivat ja millä tavalla ne ovat kehittyneet. Pidän muistia itsenäisenä tiedon lähteenä, jota ei tarvitse perustella muilla tiedon lähteillä. Turvaudun päättelykykyyni, kun yhdistelen näitä tietoja käsityksiini influenssan tyypillisistä oireista. En yleensä kyseenalaista sitä, että järjellinen päättely auttaa järjestämään havaintojen kautta saatua kuvaa todellisuuden asioidentiloista. Ajattelemme luonnostamme, että järki auttaa todellisuuden järjestyksen selville saamisessa. Jos tältä pohjalta uskon tarvitsevani lääkkeitä tai muuta hoitoa, turvaudun todennäköisesti lääkärin tiedolliseen auktoriteettiin. Neuvottelen asiasta lääkärin kanssa ja päädymme yhdessä johonkin ratkaisuun sairauden diagnoosin ja hoidon osalta. Oma tutkimusohjelmani tämän tiedollisen ongelman osalta muodostuu tällöin näiden tiedonlähteiden yhdistelmästä. Tämä esimerkki antaa meille karkean kuvan niistä tiedonhankinnan lähteistä, joita pidetään oikeutettuina naturalistisessa tutkimusohjelmassa. Tutkimusohjelmaa, joka muodostuu havainnoista, muistista, päättelystä ja teorian valinnan kriteereistä kutsutaan naturalistiseksi.

Toisena esimerkkinä tilanteesta, jossa joudumme nojautumaan erilaisiin tiedonlähteisiin, on seuraavankaltainen eettinen ongelma. Oletetaan, että minulla on syytä uskoa, että parhaan ystäväni puoliso pettää häntä. Joudun pohtimaan, tulisiko minun kertoa asiasta ystävälleni vai pitää asia häneltä salassa. Tällöin joudun pohtimaan kysymystä, mikä on oikein ja väärin, hyvää ja pahaa. Tämän kysymyksen osalta joudun havainnon, muistin ja rationaalisen päättelyn lisäksi nojautumaan eettisiin intuitioihini, omiin intuitiivisiin käsityksiini siitä, mikä on oikein tai väärin, hyvää tai pahaa, arvokasta tai arvotonta. Miten suuri arvo on totuudella? Miten vahingollista olisi, jos herättäisin ystäväni epäilykset turhaan? Olisiko hän onnellisempi, jos hän ei tietäisi uskottomuudesta, vaikka se olisikin totta? Tällaisen kysymyksen kohdalla pelkät havainnot, muisti tai rationaalinen päättely ei tarjoa minulle riittävästi tietoa. Tarvitsen käsityksen siitä, millaista on hyvä elämä. Voiko ihminen elää hyvää elämää, vaikka hänelle läheinen ihminen pettää häntä, jos hän on tästä petoksesta tietämätön? Joudun pohtimaan, onko minun oltava ehdottoman rehellinen silloinkin, kun totuus tuottaa toiselle mielipahaa. Joudun intuitiivisesti asettamaan tärkeysjärjestykseen toisen hyvinvoinnista huolehtimisen ja totuudenmukaisuuden arvot. Joudun pohtimaan, minkälaisen merkityksen annan totuudelle hyvinvoinnin edellytyksenä. Tällaista rationaalisiin ja eettisiin intuitioihin luotettavana tiedonlähteenä nojautuvaa tutkimusohjelmaa kutsutaan intuitionistiseksi.

Intuitionismin mukaan kokemuksen käsite pitää ymmärtää paljon laajemmin kuin naturalismissa. Kokemukseen ei kuulu pelkästään aistihavaintoja, joiden oikeellisuus voidaan julkisesti tarkistaa. Kokemukseen kuuluu myös erilaisia arvointuitioita. Tällaisia arvointuitioita ovat esimerkiksi rationaaliset, moraaliset ja esteettiset intuitiot.

Rationaalinen intuitio tarkoittaa tässä yhteydessä intuitiivista kokemusta joidenkin väitteiden välttämättömästä totuudesta<ref>{{Kirjaviite | Tekijä =[[Alvin Plantinga]] | Nimeke =[[Warrant: The Current Debate]] | Julkaisija =New York: Oxford University Press | Vuosi =1993 | Kappale = | Sivu = 107 | Selite = | Tunniste =ISBN 0-19-507861-6}}</ref>. Monet ihmiset kokevat esimerkiksi seuraavat väitteet välttämättä tosiksi: "Mitkään kaksi aineellista esinettä eivät voi olla samassa paikassa yhtä aikaa", "Jos Sokrates on olemassa, hän osaa ajatella", "Kukaan ei ole vastuussa siitä, mitä hänellä ei ollut mahdollisuutta olla tekemättä", "On moraalisesti väärin tarkoituksellisesti tuottaa toiselle tarpeetonta kärsimystä". Näitä väitteitä ei ole mahdollista todistaa oikeiksi pelkkien havaintojen pohjalta. Olisi loputon tehtävä yrittää todistaa havaintojen perusteella oikeaksi esimerkiksi väitettä "Mitkään kaksi aineellista esinettä eivät voi olla samassa paikassa yhtä aikaa". Kuitenkin väitteen totuus on intuitiivisesti selvä.

Intuitionistisen tutkimusohjelman mukaan nämä intuitiot tarjoavat tietoa todellisuudesta, jota tulisi käyttää hyväksi tieteessä. Intuitionismin mukaan erityisesti ihmistieteellinen tutkimus kohdistuu liian kehällisiin asioihin, jos se perustaa tutkimuksensa pelkästään aistihavaintoihin sekä rationaalisiin ja käsitteellisiin totuuksiin.

Myöhemmin tässä luvussa pyritään argumentoimaan, että rationaalisella intuitiolla on merkitystä myös luonnontieteelle, koska pelkkä empiirinen tieto ei anna riittävää tietoa aineellisten objektien luontaisista ominaisuuksista, vaan siihen tarvitaan rationaalista intuitiota. Intuitio tarjoaa tietoa siitä, millä tavalla aineellinen maailma jakautuu objekteihin. Intuitionismin ongelmana on pystyä oikeuttamaan usko intuition luotettavuuteen ilman supranaturalistista lähtökohtaa.

Naturalistisen ja intuitionistisen tutkimusohjelman lisäksi puhutaan tavallisesti myös kolmannesta tutkimusohjelmasta, jota nimitetään supranaturalistiseksi. Sen mukaan tiedon lähteenä on havainnon, muistin, järjellisen päättelyn, rationaalisen ja eettisen intuition lisäksi myös kokemuksellinen yhteys ihmisen ja koko maailmankaikkeuden alkuperään, Jumalaan.

Tätä tutkimusohjelmaa voidaan konkretisoida kehittelemällä edelleen yllä kuvattua esimerkkiä ystävän puolisoon kohdistuvista epäilyistä. Pyrkiessäni toimimaan arvointuitioideni pohjalta joudun pohtimaan mahdollisuutta, että arvointuitioni saattavat vääristyä omien asenteideni vaikutuksesta. Etsiessäni oikeaa suhtautumista ongelmaan joudun arvioimaan omia asenteitani ja sitä, miten ne mahdollisesti vääristävät havaintojani ja tulkintojani. Etsin sellaista tietolähdettä tai näkökulmaa, josta käsin voisin arvioida omia motiivejani ja saada kriittisen näkökulman omiin asenteellisiin vääristymiini. Tällöin kohtaan tutkimuksen taustalla vaikuttavan itsetuntemuksen ongelman. Sekä arkielämän että tieteen ongelmia ratkoessani joudun tarkastelemaan asioita jostakin näkökulmasta, ja ainoastaan itsetuntemus tekee minulle mahdolliseksi kriittisesti tarkastella omaa näkökulmaani ja siihen liittyviä vääristymiä. Millä tavalla voisin saada käsityksen motiivieni ja arvointuitioideni vääristymisestä, kun muodostan käsitykseni näiden samojen motiivien ja arvointuitioiden ohjaamana?

Voidakseni arvioida omia motiivejani ja intuitioitani tarvitsen vuorovaikutusta muiden kanssa. Mutta vuorovaikutus muiden ihmisten, jonkin ryhmän tai yhteisön kanssa ei kokonaan ratkaise itsetuntemuksen ongelmaa. Muut ihmiset kärsivät samanlaisista rajoituksista kuin mistä itsekin kärsin. Saamani palaute on aina puutteellista ja osin vääristynyttä. Voidakseni tuntea itseni tarvitsen totuudenmukaista palautetta sellaiselta persoonalta, joka tuntee minut täysin ja joka on täydellisen hyvä. Tällaisen kokemuksellisen yhteyden valossa pystyn suhtautumaan itsekriittisesti omiin motiiveihini ja intuitioihini. Motivoiko haluani kertoa esimerkiksi se, että haluan kostaa naiselle, joka pettää ystäväni luottamuksen? Tiedostaessani, että asenteeni ystävääni ja hänen puolisoonsa ei välttämättä ole täysin oikea, huomaan itsetuntemuksen olevan edellytys sille, että pystyn tekemään oikeutta kaikille asiaa koskeville tosiasioille. Ongelman järkevä ratkaisu edellyttää kykyä suhteuttaa eri tosiasiat toisiinsa sillä tavalla, että annan tärkeimmille asioille suuremman painoarvon.

Voidakseni tehdä oikean tiedollisen ratkaisun, tarvitsen tietoa omista motiiveistani. Tarvitsen kriittisen näkökulman omaan tapaani tarkastella asioita, omiin salattuihin motiiveihini, jotka vaikuttavat kaiken tiedonhankinnan taustalla. Tarvitsen persoonallisen kosketuksen sellaiseen persoonaan, joka voi antaa minulle asianmukaista palautetta siitä, millainen olen ja millainen minun pitäisi olla. Tällaisen olennon tulisi tuntea minut täysin ja suhtautua minuun täydellisen hyvyyden pohjalta. Vain täydellisen hyvä ja kaikkitietävä olento voi antaa minulle tämän tiedon. Perinteisen teistisen supranaturalismin mukaan itsetuntemus edellyttää Jumalan tuntemista. Persoonallinen suhde täydellisen hyvään olentoon antaa ihmiselle näkökulman omaan pahuuteensa, omiin ennakkoluuloihinsa ja vääristäviin asenteisiinsa. Itsetuntemuksen kasvun edellytyksenä on, että tämä suhde on aidon kokemuksellinen niin, ettei ihminen toimi pelkästään omien fantasioidensa ja mielikuviensa pohjalta, jolloin hän ei tietenkään voisi vapautua omien motiiviensa kehästä vaan jäisi niiden vangiksi ja ilmentäisi niitä vain eri muodossa. Minulla on ehkä syytä uskoa, että ystäväni puoliso pettää häntä, mutta olen voinut tulkita havaintoni väärin. Vaikka olisin tulkinnut havaintoni oikein, minun täytyy pystyä suhteuttamaan se laajempaan kokonaisuuteen ja ymmärtää sen merkitys suhteessa kaikkiin muihin asiaan vaikuttaviin tekijöihin.

Turvautuminen Jumalan apuun ei merkitse sitä, ettenkö edelleen käyttäisi havaintoa, muistia, järjellistä päättelyä, rationaalisia ja eettisiä intuitioita ja kriittistä keskustelua tutkimusongelmani ratkaisussa. Kysymys on siitä, että Jumalaan turvautumalla etsin näille älyllisille kyvyilleni oikeaa orientaatiota. Etsin sitä, että osaisin erottaa olennaisen epäolennaisesta, tärkeän vähemmän tärkeästä ja etten tekisi virheitä havaintojani tulkitessani. Samalla etsin itselleni oikeaa mielenlaatua, että etsisin totuutta sen itsensä takia, haluaisin kaikille asianosaisille hyvää niin, etteivät toimintaani ohjaisi kyseenalaiset motiivit. Tarvitsen kriittisen tarkastelukulman omien älyllisten kykyjeni rakenteisiin ja mahdollisuuksiin. Inhimilliselle tieteelle ja yleensä tiedonhankinnalle on vaaraksi sokaistua omien mahdollisuuksiensa suhteen.

Tieto Jumalasta auttaa ihmistä ymmärtämään itseään ja maailmaa. Jos ihminen ei tunne alkuperäänsä, hän ei ymmärrä itseään eikä tiedosta omien ennakkoluulojensa vääristävää vaikutusta tiedollisiin prosesseihinsa. Kaikki inhimillinen tieto perustuu itseymmärrykseen, joka puolestaan perustuu yksilön ymmärrykseen omasta alkuperästään ja elämänsä tarkoituksesta. Niinpä inhimillinen tieto pohjautuu perimmältään maailmankatsomuksellisiin ja uskonnollisiin käsityksiin. Oletukset olemassaolon alkuperästä, tarkoituksesta ja järjestyksestä hahmottavat ja jäsentävät ihmisen näkemystä välittömän kokemuksen kautta avautuvasta todellisuudesta. Perimmäistä todellisuutta koskevat uskomukset ovat sivistyksen perusta, koska niistä käsin tulkitaan kaikki muu tieto: yksittäiset tiedot sijoitetaan osaksi kokonaisuutta. Ne ovat lähtökohtana sekä ihmisen itseymmärrykselle että koko maailmankaikkeuden ymmärtämiselle.

Supranaturalistinen lähestymistapa olettaa, että luonnolliset tiedonlähteet ovat riittämättömiä tieteellisessä tutkimuksessa, koska pelkkien luonnollisten tiedonlähteiden pohjalta ei ole mahdollista oikeuttaa joitakin tieteellisen tutkimuksen perustavia oletuksia.

Supranaturalismi muodostaa siten yhden kilpailevan tutkimusohjelman naturalismin ja intuitionismin ohella. Tarkastelen tässä yhteydessä erityisesti supranaturalismin teististä muotoa. Sen mukaan luotettavan tiedon lähteenä on tieteellisen tiedon, rationaalisen ja eettisen intuition lisäksi Jumalan ilmoitus ja uskonnollinen kokemus. Uskonnollisella kokemuksella tarkoitetaan tässä yhteydessä välitöntä tietoisuutta

:a) Jumalan olemassaolosta, olemuksesta tai teoista tai
:b) Jumalan ilmoituksesta välittömän kokemuksen tai sanallisen ilmoituksen välityksellä.

Supranaturalismi myöntää avoimesti, että tieteellinen tutkimus edellyttää kokonaisvaltaista käsitystä todellisuuden alkuperästä, järjestyksestä ja tarkoituksesta. Se ei pyri salaamaan perimmäisiä olettamuksiaan. Supranaturalismin mukaan kokonaisnäkemys tarvitaan tieteellisen tutkimuksen pohjaksi ja lähtökohdaksi, ei vasta sen tulokseksi. Kaikilla tutkijoilla on välttämättä lintuperspektiivi, koska ilman lintuperspektiiviä ei voida perustellusti yhdistää yksityiskohtaisia käsityksiä kokonaisvaltaiseksi teoriaksi eikä määritellä tutkimuskohteena olevien ilmiöiden paikkaa todellisuudesssa.

Mikä tahansa supranaturalismin muoto ei auta välttämään naturalismin rajoituksia. Olennaista on supranaturalismin pohjana oleva käsitys Jumalasta. Naturalismin rajoitusten välttämiseksi on saatava tietoa ja päästävä kokemukselliseen yhteyteen sellaisen Jumalan kanssa, joka on olennaisissa suhteissa perinteisen teismin kaltainen eli olento, jolla on niin suuri voima ja tieto, että hän pystyy suunnittelemaan ja rakentamaan maailmankaikkeuden ja ihmisen siten, että ihmisen tiedolliset valmiudet pystyvät olennaisilla alueilla lähestymään totuutta, ja joka ei pahantahtoisesti pyri harhauttamaan ja pettämään ihmisiä.<ref>Rea 2002: 222</ref>

Supranaturalismin oletuksen mukaan naturalismin tiedonlähteiden rajoitukset ajavat ihmisen tilanteeseen, jossa hän ei pysty oikeuttamaan perustavaa tietoaan maailmasta. Myös aineellista todellisuutta koskeva tieto saa oikeutuksensa vasta kun ihmisellä on riittävä syy uskoa, että Jumala on luonut maailman niin, että se mikä on teoreettisesti hyödyllistä vie ihmistä lähemmäksi totuutta. Lisäksi ihmisen on voitava perustellusti olettaa, että Jumala on rakentanut biologiset organismit toimimaan tarkoituksenmukaisesti ja että niiden toiminnan tarkoituksenmukaisuus on mahdollista havaita empiirisesti tai intuitiivisesti. Lisäksi on oletettava, että Jumala on antanut ihmiselle intuitiivisen kyvyn muodostaa luotettavia käsityksiä esineiden ja olioiden luontaisista ominaisuuksista ja kyvyn määritellä ainakin joissakin tapauksissa, milloin tiedolliset olosuhteet ovat sopivia tällaisen intuition luotettavaan harjoittamiseen. Niinpä kaikki supranaturalismin muodot eivät pysty välttämään naturalismin ongelmia, sen sijaan jotkin tavalliset supranaturalismin muunnelmat onnistuvat tässä.<ref>Rea 2002: 223</ref>

===2.5.5. Voiko Jumalasta olla kokemustietoa?===

Onko yleensä järkevää olettaa, että ihmisellä voisi olla välittömään kokemukseen perustuvaa tietoa Jumalasta, kuten supranaturalistit olettavat? Supranaturalistit pyrkivät argumentoimaan tällaisen tiedon puolesta vertaamalla sitä joidenkin rakenteellisten tiedollisten ominaisuuksiensa puolesta aistihavaintojen välityksellä saatavaan tietoon. Yksi perusteellisimmista tätä näkemystä koskevista tietoteoreettisista pohdinnoista on [[William Alston|William Alstonin]] kirja [[Perceiving God (kirja)|Perceiving God]]<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = [[William Alston|Alston, W.]] | Nimeke = [[Perceiving God (kirja)|Perceiving God. The Epistemology of Religious Experience]] | Julkaisija = Ithaca: Cornell University Press | Vuosi = 1991}}</ref>. Hän perustelee Jumalaa koskevan välittömän kokemustiedon mahdollisuutta ja vastaa sitä koskevaan kritiikkiin. Kritiikin pääkohdat ovat seuraavat: ainoastaan aineellisia esineitä ja olioita on mahdollista havaita, hengellisen kokemustiedon pätevyydelle ei ole olemassa sopivia testejä ja mittausvälineitä; emme voi osoittaa Jumalaa koskevan havainnon totuudenmukaisuutta ja aitoutta; kaikilla ei ole kykyä havaita Jumalaa, ja ihmisten Jumalaa koskevat havainnot ovat ristiriidassa toistensa kanssa.

Ensinnäkin Alston hylkää näkemyksen, että ainoastaan aineellisia esineitä ja olioita on mahdollista havaita. Alstonin mukaan meillä ei ole riittävää syytä tehdä tällaista rajausta. Havainnon rajoja ei ole mielekästä määritellä teoreettisten näkökohtien perusteella, vaan ne on löydettävä kokemusperäisesti. Käsitys havaintojen rajoittumisesta aisteihin perustuu tietynlaiseen kulttuuriseen harhaan. Modernin tieteen kehitys toi mukanaan liioitellun tieteisuskon: se mitä ei voida tieteellisesti todistaa, ei ole todellista. Materialistisen kulttuurin kasvatit eivät tunnista Jumalaa koskevia havaintojaan eivätkä osaa antaa niille oikeaa nimeä, koska kulttuuri ei tarjoa heille tarvittavia käsitteitä. Ihminen voi olla kykenemätön tunnistamaan sitä, että hän on kokemuksellisessa kosketuksessa Jumalaan, koska häneltä puuttuu tarvittava orientaatio ja sopivat käsitteet tunnistamista varten.

Vaikka länsimaisessa kulttuurissa onkin viime vuosisatoina annettu erikoisasema aistihavainnoille, ei ole perusteltua pitää niitä ainoana luotettavan kokemustiedon lähteenä. Meillä on monia tuttuja esimerkkejä ei-aistimuksellisesta havainnosta. Merkittävä osa niistä havainnoista, joiden varaan rakennamme suhtautumisemme toisiin ihmisiin ja sosiaalisiin tilanteisiin, on luonteeltaan ei-aistimuksellisia. Me vaistoamme toisten ihmisten mielentiloja, tunteita ja asenteita tavalla, joka ei perustu pelkästään aistihavaintoihin heidän käyttäytymisestään, ilmeistään tai eleistään.

Tällainen ei-aistimuksellinen havainnoiminen on puhtaassa muodossa uskonnollisessa havainnossa, jonka kohteena on ei-aineellinen olento, Jumala. Koska uskonnot muodostavat sosiaalisesti vakaita käytäntöjä, joiden piirissä ihmiset kertovat melko säännönmukaisesti saavansa (ei-aistimuksellisia) havaintoja tai kokemuksia Jumalasta, näihin väitteisiin on suhtauduttava avoimesti. Jos Jumala on olemassa, on täysin ymmärrettävää, että ihmisillä voi olla kokemuksia hänestä.

Toiseksi Alston hylkää ajatuksen, että uskonnollisen havaintotiedon pätevyyden arvioimiseksi ei olisi olemassa sopivia kriteereitä tai testejä. Uskonnollisen havaintotiedon pätevyyttä voidaan koetella kahdella eri tavalla. Ensinnäkin sitä voidaan tarkastella mahdollisen vastanäytön näkökulmasta. Vastanäyttönä toimii muiden ihmisten saama tieto Jumalasta. Realistisen näkemyksen mukaan eri ihmisten saama tieto Jumalasta ei voi olla keskenään ristiriitaista, sikäli kuin se on todenmukaista. Hyvin erilaisetkin havainnot saattavat kuitenkin olla toisiaan täydentäviä.

Ei ole olemassa yhtä yhtenäistä kriteeristöä Jumalaa koskevien havaintojen luotettavuudelle. Eri uskonnot ovat kehittäneet erilaisia kriteerejä näiden havaintojen pätevyyden arvioimiseksi. Niitä voidaan pitää kilpailevina oletuksina luotettavan Jumalaa koskevan havainnon arviointiperusteista. Ne muodostavat erilaisia "tiedollisia käytäntöjä" eli tapoja tiedon hankkimiseksi ja oikeuttamiseksi. Kristillisen tiedollisen käytännön piirissä Jumalaa koskevan tiedon kiteytyminä pidetään Raamattua, kirkon tunnustuksia, kristillisen yhteisön kokemuksia ja kristillistä ajattelua. Uskonnollisten kokemusten pätevyyttä ja aitoutta arvioidaan tämän tiedon valossa. Jos esimerkiksi James Jones sanoo saaneensa ilmoituksen, joka velvoittaa häntä ja hänen seuraajiaan joukkoitsemurhaan, tämän ilmestyksen aitous voidaan kyseenalaistaa vastanäytön pohjalta: se on ristiriidassa vuosituhansien aikana kiteytyneen kristillisen ilmoitustiedon kanssa. Vaatimus joukkoitsemurhasta ei sovi yhteen Jumalan olemuksen kanssa sellaisena kuin hänet tunnetaan kristillisessä tiedollisessa käytännössä. Tässä tapauksessa Jumalaa koskevan havainnon pätevyyttä arvioidaan muiden Jumalaa koskevien havaintojen valossa. Samalla tavalla toimimme myös aistihavaintojen kohdalla. Jos joku väittää lentokoneen lentäneen talonsa yli, voimme tarkistaa tämän havainnon paikkansapitävyyden tutustumalla lentokoneiden reitteihin siihen aikaan ja vertaamalla sitä alueella asuvien muiden ihmisten havaintoihin.

Lisäksi voidaan tarkastella tekijöitä, jotka kyseenalaistaisivat havainnoitsijan normaaliuden, tasapainoisuuden tai yleensä hänen kykynsä tehdä luotettavia havaintoja. Aineellisia esineitä koskevan havaintotiedon osalta emme luota sellaisen ihmisen havaintoihin, joka on juovuksissa, järkyttynyt, ylen määrin väsynyt tai joka ei ole riittävän kiinnostunut havainnon kohteesta tarkkaillakseen sitä huolellisesti. Uskonnollisten havaintojen osalta käytämme osin samanlaisia kriteerejä, mutta niiden suhteen painotetaan myös henkilön eettistä tasapainoa ja hänen valmiuttaan kohdata totuus sekä itsestään että Jumalasta. Kristinuskon piirissä Jumalaa koskevien havaintojen keskeisenä ulottuvuutena on kokemus Jumalan täydellisestä rakkaudesta ja hyvyydestä. Ei ole mahdollista oppia tuntemaan täydellisen hyvää olentoa arvioimatta omaa olemustaan ja toimintaansa tämän havainnon valossa. Jos ihminen elää eettisesti tuhoavalla tavalla ilman minkäänlaisia omantunnon tuskia, häneltä puuttuu myös tarvittava herkkyys Jumalan rakkauden havaitsemiseen. Tällaisen koettelun pohjana oleva normisto on erilainen eri uskonnoissa.

Sikäli kuin uskonnot ovat ristiriidassa toistensa kanssa, niitä ei voida kaikkia pitää yhtä aikaa luotettavan tiedon lähteenä. Se ei kuitenkaan estä yksilöä pitämästä jotakin niistä luotettavan Jumalaa koskevan havaintotiedon lähteenä. Tämä johtuu siitä, että yksilöllä saattaa olla riittävät perusteet uskoa kohtaavansa Jumala tietyn uskonnon piirissä, vaikka toiset ihmiset toisen uskonnon piirissä uskovat omien kokemustensa pohjalta Jumalan olevan olennaisesti erilainen. Vaikka molemmat eivät voikaan olla yhtä aikaa oikeassa, sikäli kuin heidän käsityksensä ovat ristiriidassa toistensa kanssa, toinen heistä voi olla oikeassa.

Alstonin realistisista lähtökohdista on tärkeää pohtia kysymystä, voidaanko Jumalaa koskevan havaintotiedon osoittaa olevan luotettavan tiedon lähde. Hän argumentoi yksityiskohtaisesti, että minkään perustavan tiedollisen käytännön totuudenmukaisuutta ei voida osoittaa tavalla, joka ei ollenkaan nojaisi kyseiseen tiedolliseen käytäntöön. En voi esimerkiksi todistaa havaintojen luotettavuutta nojautumatta jossakin mielessä havaintoihin. Tämä pätee yhtä lailla sekä aineellisia esineitä että näkymätöntä todellisuutta koskeviin havaintoihin. On kuitenkin olemassa piirteitä, jotka tekevät käytännön kannalta järkeväksi luottaa vakiintuneisiin tiedollisiin käytänteisiin.

Ensinnäkään meillä ei ole käytännöllistä vaihtoehtoa. Emme voi saada ulkomaailmasta tietoa muuten kuin havaintojen välityksellä, vaikka emme pystykään todistamaan havaintojen luotettavuutta ehdottoman varmasti. Jos emme suostu toimimaan havaintotiedon varassa, emme voi toimia ollenkaan. Kokemuksellinen suhde Jumalaan toimii osin samanlaisten ehtojen varassa. Emme voi olla kokemuksellisessa suhteessa Jumalaan muuten kuin hänestä saamiemme havaintojen ja kokemuksien varassa. Voin tietysti tehdä päätelmiä Jumalan suhtautumisesta itseeni uskonnon oppien valossa, mutta nämä päätelmät saavat aivan toisenlaisen elävyyden ja kokemuksellisuuden, jos niitä täydentävät omakohtaiset havainnot ja kokemukset Jumalasta.

Toiseksi, vakiintuneet tiedolliset käytännöt pystyvät yleensä osoittamaan itseään tukevaa todistusaineistoa. Ihmiset pystyvät käytännössä selviytymään aistihavaintojen varassa. Niiden pohjalta on mahdollista toimia järkevästi. Myös Jumalaa koskevilla havainnoilla on samanlaista itseään tukevaa todistusaineistoa. Ihmiset kokevat iloa syntien anteeksisaamisesta. He saavuttavat varmuuden pelastumisestaan. Heissä syntyy rakkaus muita ihmisiä kohtaan. He pystyvät itse antamaan anteeksi vihamiehilleen. Ihmiset etsivät yhteyttä Jumalaan, koska he etsivät vastausta elämän tarkoitukseen, vapautusta syyllisyydestä tai lohdutusta selittämättömän kärsimyksen kohdatessa. Ihmiset pysyvät tietyn uskonnon piirissä siksi, että he kokevat sitä kautta pääsevänsä Jumalan yhteyteen ja saavansa vastauksen ihmiselämän keskeisiin kysymyksiin.

Se että kaikilla ihmisillä ei ole Jumalaa koskevia havaintoja, ei Alstonin näkemyksen mukaan kumoa näiden havaintojen luotettavuutta. Kaikki ihmiset eivät pysty tunnistamaan eri viinilajeja niiden maun ja hajun perusteella. Kaikki ihmiset eivät pysty seuraamaan sinfonian sävelkulkuja. Kaikki eivät ole yhtä herkkiä vaistoamaan toisten mielentiloja. Uskonnolliset kokemukset edellyttävät tietynlaista herkkyyttä ja valmiutta Jumalan kohtaamiseen. Vaikka näiden valmiuksien kehittyminen on periaatteessa kaikille ihmisille mahdollista, kaikki eivät halua kehittää niitä, koska ihmisen on silloin kohdattava totuus myös itsestään.

Evidentialistit olettavat, että todistusaineiston pitää olla kaikille ihmisille avointa: kaikilla pitää olla periaatteessa yhtäläiset mahdollisuudet päästä käsiksi todistusaineistoon ja tarkistaa esitettyjen tiedollisten väitteiden pätevyys. He pitävät uskonnollisten väitteiden ongelmana, että kaikilla ihmisillä ei ole uskonnollisia kokemuksia, joten kaikilla ei ole yhtäläisiä mahdollisuuksia tiedollisesti vakuuttua Jumalan todellisuudesta. Tällä he perustelevat väitettä, että niidenkään ihmisten, joilla on kokemuksia Jumalasta, ei voida sanoa tietävän mitään Jumalasta, koska näiden väitteiden tiedollista pätevyyttä ei ole mahdollista tarkistaa tavalla, joka olisi avointa kaikille ihmisille.

Jo '''Blaise Pascal''' (1623–1662) käsitteli tämänkaltaista väitettä. Väitteen ongelmana on, ettei se ota huomioon persoonallisen tiedon erityisluonnetta. Persoonia koskeva tieto ei ole aina yleisesti tarkistettavissa, koska tiedon saatavuus riippuu persoonan valmiudesta tai halusta paljastaa itseään. Tämä ongelma tulee selkeästi ilmi ihmissuhteissa, joissa keskinäistä luottamusta ei ole syntynyt tai joissa se on kadonnut. Luottamuksen puuttuessa ihmiset eivät ole avoimia eivätkä siksi opi tuntemaan toisiaan. Se että kaikki ihmiset eivät tunne kaikkia ihmisiä, ei kuitenkaan merkitse, ettei kukaan voisi tuntea ketään. Sikäli kuin ihmisellä on ystäviä, joille hän haluaa olla avoin, hänet voidaan tuntea, vaikka tämä tieto ei olekaan kaikille avointa.

Ongelma voidaan kiteyttää kysymykseen: onko mahdollista tuntea persoona ainoastaan, jos kaikilla on samanlaiset mahdollisuudet tuntea hänet? Käytännössähän persoona voidaan oppia tuntemaan vain jos hän on valmis paljastamaan jotakin itsestään. Lisäksi tarvitaan avoimuutta ja halua oppia tuntemaan persoona sen perusteella, mitä tämä on valmis paljastamaan. Harva ihminen on valmis uskoutumaan kaikille yhtäläisesti. Yleensä ihmiset ovat valikoivia luottamuksessaan. Ystävät paljastavat toisilleen asioita, joita he eivät paljasta muille ja oppivat siten tuntemaan toisensa erityisellä tavalla. Onko sitten niin, että ystävyyssuhteissa saatava tieto ei ole tietoa? Onko niin, ettei ole mahdollista tietää mitään sellaista persoonasta, mitä ei kuka muu tahansa yhtä lailla tietäisi? Voiko kukaan salata mitään keneltäkään?

Evidentialistit vastaisivat tähän, että Jumala on olemukseltaan ääretön persoona, joten hänen tuntemisensa pitäisi olla mahdollista kaikille ihmisille, vaikka rajallisten inhimillisten persoonien tunteminen ei olekaan. Tähän Pascal vastaa toteamalla, että Jumala on moraalinen olento, joka kunnioittaa ihmisen persoonaa. Jos ihminen ei halua tuntea Jumalaa ja elää hänen yhteydessään, Jumala kunnioittaa ihmisen valintaa.<ref>{{kirjaviite | Tekijä= [[Blaise Pascal|Pascal, Blaise]] | Nimeke=Mietteitä | Selite=(Pensées, 1669.) Suomentanut ja selityksin varustanut Martti Anhava | Julkaisupaikka=Porvoo Helsinki Juva | Julkaisija=WSOY | Vuosi=1996 | Sivu = 93-94 | Tunniste=ISBN 951-0-21208-3}}</ref>

Ihmisten peruskokemus olemassaolosta vaihtelee tässä suhteessa ratkaisevasti. Tämä ei merkitse sitä, että kaikki kannat olisivat tosia – nehän ovat osin toistensa kanssa ristiriidassa. Se vain merkitsee, että kysymystä lopullisesta totuudesta ei ole mahdollista ratkaista pelkästään teoreettisilla argumenteilla. Koska totuus on kristillisen käsityksen mukaan persoona, niin totuuden tunteminen on persoonan tuntemista. Jokaisen on ratkaistava kantansa asiaankuuluvien argumenttien ja oman kokemuksensa valossa. Se, jolla on kokemuksia Jumalasta, voi miettiä, voisivatko nämä kokemukset olla projektiota, toiveajattelua, harha-aistimuksia vai onko hän niiden kautta kosketuksissa äärettömän, kaikkivaltiaan ja moraalisesti täydellisen persoonan kanssa. Ne taas, joilla ei ole kokemuksia Jumalasta, voivat miettiä, puuttuuko heiltä kosketus olennaiseen todellisuuden ulottuvuuteen ja jos niin miksi.

===2.5.6. Naturalistisen tutkimusohjelman ongelmia===

Naturalismi, intuitionismi ja supranaturalismi muodostavat siis toistensa kanssa kilpailevia tutkimusohjelmia. Niiden paremmuutta on mahdollista arvioida vertailemalla niiden kykyä selittää todellisuuden ilmiöitä.

Naturalistinen tutkimusohjelma ottaa minimalistisen lähestymistavan suhteessa hyväksyttäviin tiedon lähteisiin. Sen mukaan tieteellinen tieto tulee perustaa aistihavaintoihin, eli sellaisiin havaintoihin, jotka voidaan julkisesti tarkistaa, sekä rationaalisen päättelyn ja teorian valinnan periaatteisiin. Naturalistisen tutkimusohjelman ongelmat ja rajoitukset tulevat esille, kun pyritään oikeuttamaan luonnontieteellisen tiedon perusoletuksia.

Michael Rea<ref name="rea" /> on mielenkiintoisella tavalla valottanut naturalismin kohtaamaa ongelmaa sen pyrkiessä tiedollisesti oikeuttamaan kolmea väitettä, joihin naturalistit mielellään sitoutuvat:

# uskoa tavallisessa kokemuksessamme ilmenevien aineellisten objektien todellisuuteen,
# uskoa materialismiin,
# uskoa muiden tajuisten olentojen olemassaoloon.

Koska Rean argumentti on hyvin abstrakti, sen esittely on sijoitettu kirjan loppuun liitteeksi, josta halukkaat voivat siihen tutustua.

===2.6. Kooste===

Tieteellisen maailmankäsityksen ja uskonnon suhteesta keskustellaan joskus ikään kuin tieteellinen maailmankäsitys olisi ongelmaton ja selvärajainen käsite. Varsinkin Suomen kaltaisessa pienen tieteellisen ja kulttuurisen eliitin hallitsemassa maassa naturalismin valta-asema johtaa helposti dogmaattisuuteen, joka sulkee pois kilpailevia tutkimusohjelmia pelkän valta-aseman mahdollistaman ideologisen hegemonian seurauksena. Tieteellistä tutkimusta voidaan kuitenkin toteuttaa ainakin kolmen erilaisen tutkimusohjelman pohjalta. Naturalismin, intuitionismin ja supranaturalismin pohjalta tieteellinen maailmankäsitys saa erilaisen sisällön. Niinpä myös tieteellisen maailmankäsityksen ja uskonnon suhde hahmottuu eri tavalla näistä kolmesta lähtökohdasta käsin. Useimmat naturalistisen tutkimusohjelman kannattajat olettavat, ettei luonnontieteen menetelmillä ole mahdollista saada tietoa Jumalasta. Toisaalta on myös puolustettu näkemystä, että luonnossa vallitseva täsmennetty monimutkaisuus tekee mahdolliseksi saada tietoa Jumalasta luonnontieteellisen tutkimuksen pohjalta.

Länsimainen tiede on historiallisesti rakentanut supranaturalistiselle perustalle. Kristillinen teismi vaikutti syvästi länsimaiseen kulttuuriin modernin luonnontieteen vallankumouksen aikana. Tieteellinen vallankumous edellytti uskoa maailmankaikkeudesta erilliseen Luojaan, jonka suunnitelma toteutuu aineellisessa todellisuudessa tavalla, josta on mahdollista päästä selville kokemuksen välityksellä. Maailmankaikkeudessa ilmenee älykäs suunnitelma niin, että ihmisen älylliset kyvyt ovat luotettavia. Tämä oletus on säilynyt julkilausumattomana osana tieteellistä tutkimusta, vaikka sitä ei voidakaan perustella naturalistisista lähtökohdista.

Pluralistinen lähestymistapa suosittaa tieteellisessä tutkimuksessa avointa tutkimusohjelmien välistä kilpailua siitä, mikä niistä onnistuu antamaan parhaimman selityksen todellisuuden asiaintiloille. Tieteellisen tutkimuksen neutraalisuus tulee sitä kyseenalaisemmaksi, mitä läheisemmin tutkimus koskettaa ihmisenä elämisen merkitystä. Pyrkimys salata tutkimuksen maailmankatsomukselliset lähtökohdat johtaa helposti siihen, että ideologisesti värittyneitä käsityksiä esitetään tieteellisinä tutkimustuloksina. Kun tutkija tiedostaa, että tieteellinen tutkimus on aina uskonnollisesti sitoutunutta, hän saa itsekriittisen näkökulman omiin tulkintoihinsa.

== Lähteet ==
* {{Kirjaviite | Tekijä = Hooykaas, R. | Nimeke = Religion and the Rise of Modern Science | Julkaisija = Edinburgh: Scottish Academy Press | Vuosi = 1977 | Sivu = }}
* Koons, Robert C.: ''Science and Theism'', teoksessa {{Kirjaviite | Tekijä = [[Paul Copan|Copan, Paul]] & Moser, Paul K. (toim.) | Nimeke = The Rationality of Theism | Julkaisija = London: Routledge | Vuosi = 2003 | Sivu = }}
* {{Kirjaviite | Tekijä = [[J. P. Moreland|Moreland, J. P.]] | Nimeke = Christianity and the Nature of Science: A Philosophical investigation | Julkaisija = Grand Rapids, Mich.: Baker Books House | Vuosi = 1989 | Sivu = }}
* {{Kirjaviite | Tekijä=Niiniluoto, Ilkka | Nimeke=Johdatus tieteenfilosofiaan: Käsitteen- ja teorianmuodostus | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=Otava | Vuosi=1980 | Tunniste=ISBN 951-1-05435-X}}
* {{Kirjaviite | Tekijä=Niiniluoto, Ilkka | Nimeke=Tiede, filosofia ja maailmankatsomus: Filosofisia esseitä tiedosta ja sen arvosta | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=Otava | Vuosi=1984 | Tunniste=ISBN 951-1-08016-4}}
* Niiniluoto, Ilkka: ”Ateismi”. Teoksessa {{kirjaviite | Tekijä=Helenius, Timo, Timo Koistinen & Sami Pihlström (toim.) | Nimeke=Uskonnonfilosofia | Julkaisija=Porvoo Helsinki: WSOY | Vuosi=2003 |Sivu=122 | Tunniste=ISBN 951-0-27403-8}}
* {{Kirjaviite | Tekijä = [[Michael C. Rea|Rea, Michael C.]] | Nimeke = [[World Without Design (kirja)|World Without Design]] | Julkaisija = Clarendon Press | Vuosi = 2002 | Sivu = | Tunniste = 0-19-924760-9 }}

== Viitteet ==
{{viitteet|fontti|sarakkeet}}

[[Luokka:Maailmankatsomus]]

Kristinusko ja muut uskonnot

2026-02-04T14:48:32Z

Apollos: kh, selkiytystä, näkökulman laajennusta

Eri uskontoja epistemologiselta kannalta vertailtaessa kristinusko osoittautuu poikkeavan verrokeistaan siinä, että sen keskeisen sisällön muodostavat uskomukset koskevat historiallisia tapahtumia ja ovat siksi inhimillisellä ymmärryksellä lähestyttävissä ja koeteltavissa.<ref>John Warwick Montgomery, "The Jury Returns: A Juridicial Defense of Christianity" in John Warwick Montgomery (ed.), Evidence For Faith: Deciding the God Question (Dallas: Probe/Word, 1991), s. 319. (''The historic Christian claim differs qualitatively from the claims of all other world religions at the epistemological point: on the issue of testability.'')</ref> Vain kristillinen teismi perustuu historiallisiksi väitetyille tapahtumille, joita voidaan tutkia avoimen kriittisesti. Tämä selittää sekä skeptikoiden halki vuosituhansien jatkuneen kritiikki-innon<ref>Esimerkiksi puunhalailijoiden uskomuksiahan skeptikot eivät yleensä edes vaivaudu kritisoimaan.</ref> että lukuisat entisten vihamielisten kriitikoiden kristityiksi kääntymiset kaikkien kristinuskon syntyä seuranneiden vuosisatojen aikana.<ref>{{Verkkoviite | Nimeke = The Evidence for the Resurrection of Christ | Osoite = http://www.ankerberg.org | Viitattu = 7.2.2009 | Selite = Can It Persuade Skeptics? | Tekijä = Weldon, John; Ankerberg, John | Julkaisija = Ankerberg Theological Research Institute }} (''- - only Christianity stakes its claim to truthfulness on historical events open to critical investigation. And only this explains the number of conversions by skeptics throughout history.'')</ref> [[John Ankerberg]] ja [[John Weldon]] esittävät, että ihmiset uskovat muihin uskontoihin niiden totuusväittämiä puoltavan todistusaineiston puutteesta huolimatta, kun taas kristinusko on ainoa uskottavuusväitteensä todistusaineistonsa varaan rakentamaan kykenevä uskonto.<ref>{{Verkkoviite | Nimeke = The Evidence for the Resurrection of Christ | Osoite = http://www.ankerberg.org | Viitattu = 7.2.2009 | Selite = Can It Persuade Skeptics? | Tekijä = Weldon, John; Ankerberg, John | Julkaisija = Ankerberg Theological Research Institute }} (''- - other religions in the world are believed in despite the lack of genuine evidence for their truth claims; only Christianity can claim credibility because of such evidence.'')</ref> Henry Morris toteaa muiden uskontojen perustuvan "subjektiiviselle kokemukselle, sokealle uskolle, traditiolle tai mielipiteille", kristinuskon taas seisovan tai kaatuvan Raamattuun tallennettujen käänteentekevien yliluonnollisten tapahtumien historiallisuuden varassa.<ref>Henry Morris, Many Infallible Proofs (San Diego, CA: Master Books, 1982), s. 1. (''Other religions depend on subjective experience and blind faith, tradition and opinion. Christianity stands or falls upon the objective reality of gigantic supernatural events in history and the evidences therefore.'')</ref>

== Katso myös ==
=== ApologetiikkaWiki ===
* [[Uskontojen vastaavuudet]]

== Viitteet ==
{{viitteet}}

[[Luokka:Maailmankatsomus]][[Luokka:Tyngät]]

Ateismin falsifioitavuus

2026-01-20T23:20:45Z

Apollos: /* Jumalaa ei voi nähdä */ typofix

Jotkut ateistit väittävät, että Jumalan<ref name="poly-liite">"tai jumalien"</ref> olemassaolo ei ole [[fallibilismi|falsifioitavissa]], joten siihen ei ole syytä uskoa. Tämän kysymyksen voi kuitenkin esittää myös käänteisesti: miten sitten itse ateismi olisi kenties falsifioitavissa?

[[Jumalan olemassaolo]]lle on esitetty moniakin järjellisiä perusteita. Näihin ateistit ovat reagoineet joko pyrkimällä kiertämään ne [[naturalistien paniikkiratkaisut|''ad hoc'' -selityksillä]] tai [[aukkojen Jumala|leimaamaan]] ne [[tietämättömyyteen vetoaminen|tietämättömyyteen vetoamiseksi]]. Samaan aikaan ateismille itselleen ei ole pystytty tarjoamaan yhtäkään positiivista todistetta. Tämä antaa aiheen kysyä:
* Riippuuko ateismi ylipäätään mistään järjellisistä argumenteista?
* Minkälainen kuviteltavissa oleva todiste tai argumentti voisi ehkä ateistien omastakin mielestä riittää kumoamaan ateismin eli todistamaan Jumalan<ref name="poly-liite" /> olemassaolon?

== Todisteita pöytään? ==

Eikös ateismin sitten voisi falsifoida helposti vain todistamalla jonkin persoonallisen jumalan olemassaolo? Ateismin falsifoiminenhan vaatii vain objektiiviset, todennettavat ja toistettavat todisteet tai vesitiiviin loogisen argumentin ihan mistä tahansa teistisestä jumalasta. Tämänkaltaista todistetta ei vain ole vielä julkistettu. Jos Jumala olisi olemassa, niin yksittäisen ateistin vakuuttaminen teismistä pitäisi olla helppoa, eikö niin?

Tällainen näkemys ei kuitenkaan tee oikeutta kysymyksenasettelulle. Edellä mainittu toistettavuus on erittäin hyödyllinen kriteeri silloin, kun tutkitaan maailmassa vallitsevia säännönmukaisuuksia eli [[luonnonlaki|luonnonlakeja]]. Jos joku väittää, että aina kun kaksi kappaletta törmää, niiden yhteenlaskettu liikemäärä alussa on yhtä suuri kuin niiden yhteenlaskettu liikemäärä lopussa: m1v1a + m2v2a = m1v1l + m2v2l, kuka tahansa voi sopivalla koejärjestelyllä kokeellisesti todentaa, päteekö tämä sääntö myös tällä kertaa. Ideaalisesti ajateltuna yksikin poikkeama säännöstä osoittaisi säännön vääräksi. Jos sääntö on kuitenkin osoittautunut päteväksi riittävän monta kertaa, säännöstä ei kokonaan luovuta, vaan sitä yleensä muutetaan rajoittamalla sen pätevyyttä tietyin lisäehdoin. Toistettavuuden kriteeri on käytännössä hyödyllinen, mutta se ei ole loogisesti pätevä, koska se perustuu [[wp:induktiivinen päättely|induktioon]] eli yleistykseen. Yleensä sitä kuitenkin pidetään siinä määrin luotettavana, että sen perusteella tehdään tieteellisiä teorioita ja luonnonlakeja, ja joskus jopa uskotaan että ymmärryksemme näistä laeista on kaikkein luotettavinta tietoa mitä meillä voi olla.

Toistettavuuden kriteerin käyttömahdollisuuksia rajoittaa olennaisesti se, että sillä voidaan todentaa vain lakeja ja säännönmukaisuuksia. Toistettavuuden kriteerin käyttäminen edellyttää, että uskotaan ylipäätään tällaisten lakien olemassaoloon, eli etteivät havaitsemamme säännöllisyydet ole pelkästään sattumaa, jota me nyt nimitämme luonnonlaiksi, mutta jota emme ihmettelisi lainkaan, jos näin ei olisi käynyt. Lisäksi jos henkilö haluaa kaiken tiedon perustuvan toistettavuuteen, hän toisin sanoen uskoo, että kaikki mitä on mahdollista tietää, aiheutuu ainoastaan luonnonlaeista. Tällainen uskomus ei ole johdettu tieteellisestä havaintoaineistosta tai puhtaan järjen loogisesta päättelystä, vaan se on naturalistinen kannanotto. Yliluonnolliset asiat ovat määritelmällisesti epäsäännöllisiä: "Luonnossa jatkuvasti vallitsevista lainalaisuuksista ja suljettujen kausaalisten tapahtumien vaikutuksista riippumaton olento tai ilmiö, jolla itsellään on kuitenkin kausaalisia vaikutuksia." Silloin yliluonnollisten ilmiöiden olemassaolon kieltäminen sillä, että ne eivät ole toistettavissa, on kehäpäättelyä.

Jos ateisti vaatisi, että jumalan olemassaolo pitäisi voida todistaa kaikkialla toistettavissa olevilla toistokokeilla, hän toisin sanoen väittäisi, että jumalan tulisi olla jokin luonnonlaki. Jos nimittäin toistokokeilla etsittäisiin ainoastaan jumalan toimintaa, niin että ainoastaan sellaista jumalan toimintaa pidettäisiin luotettavasti todennettuna, joka olisi täysin toistettavissa, ateisti voisi aina todeta, että tällainen säännönmukainen toiminta on vain yksi luonnonlaki muiden joukossa, eikä se vaadi selityksekseen mitään jumalia.

== Jumalaa ei voi nähdä ==

Toisaalta ateisti voisi ehdottaa, että vaikka jumala ei olisikaan joka paikassa mitattavissa oleva luonnonlaki, niin jumalan pitäisi kuitenkin olla objektiivisesti havaittavissa niin, että kaikki voisivat havaita hänet ja kriittisesti arvioida ja vertailla toisten kertomuksia näkemästään. Jumalan pitäisi siis olla havaittavissa ja mitattavissa kuten ihmiset ja fyysiset esineet, ja kun tällaista mahdollisuutta ei ole järjestetty, ei jumalaan uskominenkaan ole mielekästä. Jumalan läsnäolon kokemuksia ateisti ei hyväksyttäisi havainnoksi, koska kaikki eivät koe minkään jumalan läsnäoloa, eikä tällaisen havainnon kautta voi suorittaa todennettavia mittauksia. Käytännössä kaikki määritettävissä olevat fysiikan mittaukset perustuvat näköhavaintoihin, joten ehdotuksen voisi muotoilla myös näin: "jumalaan uskominen olisi mielekästä, jos jumalan voisi nähdä."

Tällainen kriteeri saattaisi olla mielekäs, jos puhutaan sellaisista jumalista, joiden väitetään olevan universumin sisäisiä olentoja, kuten hindulaiset jumalat. Juutalais-kristillisen käsityksen mukaan Jumala on kuitenkin maailmankaikkeuden ulkopuolinen olento, joka on itse luonut koko maailmankaikkeuden. Näköhavainto perustuu massallisten kappaleiden lähettämän tai heijastaman sähkömagneettisen säteilyn saapumiseen silmiimme. Jumalalla ei kuitenkaan ole maailmankaikkeuden sisäisiä ominaisuuksia, kuten massaa, joten lähtökohtaisesti ei ole mitään syytä, miksi hänen pitäisi näkyä. Eri asia on tietysti se, jos hän päättää näkyä, esimerkiksi luomalla tyhjästä ne fotonit, jotka saapuvat havaitsijan silmiin.

Jumalan näkyvä ilmestyminen ja pysyvä läsnäolo, jota kukaan ei voisi paeta, olisi varmasti erittäin vaikuttava ilmestys, mutta tästä ei vielä voisi päätellä, että Jumala on olemassa. Kyseessä voisi olla jonkinlainen temppu tai joukkoharha. Kuitenkin Raamatun mukaan Jumala ei voi pyhyytensä takia päästää luokseen mitään syntistä. Lisäksi Jumalalle ei ole tärkeätä niinkään se, että ihminen vain pakotetusti uskoisi hänen olemassaoloonsa, vaan pikemminkin se, haluaako ihminen rakastaa Jumalaa vai hylätä hänet.

== Vesitiivis looginen argumentti? ==

Jos Jumala on maailmankaikkeuden ulkopuolinen olento, ja vaikka hänen olemassaoloaan ei voikaan toistokokeilla saada selville, niin eikö kuitenkin pitäisi voida esittää jokin puhtaasti looginen todistus, jotta Jumalan olemassaoloon olisi syytä uskoa?

Ajatuksena tämä voi kuulostaa hyvältä, mutta ongelmana on kuitenkin se, että [[Todistus|mikään todistus]] ei ole täysin vesitiivis siinä mielessä, ettei sitä voisi jostakin filosofisesta näkökulmasta kiistää. Sen sijaan perinteiset jumaltodistukset pyrkivätkin osoittamaan, että Jumalaan uskominen on järkevää ja sillä on hyviä perusteita.

== Jumala kyllä tietäisi mikä olisi riittävä todiste ==
{{Pääartikkeli|[["Miksei Jumala ilmoita itseään selvästi?"]]}}

Jotkut ateistit sanovat, että jos Jumala olisi olemassa, hän kyllä tietäisi mikä olisi riittävä todiste ateistin käännyttämiseen. Kyllähän [[Jumalan kaikkivaltius|kaikkivoipa]] ja kaikkitietävä kykenee keksimään riittävän todisteen, ja jos kyseessä on rakastava Jumala, hän tahtoo myös osoittaa olemassaolonsa ateistille.

Tämä sinänsä ihan järjellisen tuntuinen ajatus ei kuitenkaan kestä lähempää tarkastelua. Kristinuskon Jumalan kaikkivoipuus toimii logiikan puitteissa<ref>Katso tarkemmat perustelut [[Jumalan kaikkivaltius]] -artikkelista.</ref>, joten meidän ei tule olettaa hänen keksivän mitään mikä on loogisesti ristiriitaista. Jumala voisi esimerkiksi pakottaa ateistin uskomaan häneen, mutta silloin Jumalan pitäisi puuttua ihmisen [[Vapaa tahto|vapaaseen tahtoon]]. Jos siis Jumala haluaisi antaa ihmisille vastaansanomatonta tietoa itsestään, hänen tulisi poistaa ihmisiltä mahdollisuus kyseenalaistaa, tai vaihtoehtoisesti istuttaa ihmisten mieliin vastaansanomaton todistus olemassaolostaan. On kuitenkin kyseenalaista, voiko täysin vastaansanomatonta todistusta edes olla olemassa.

On sen sijaan nähtävissä, että maailma tarjoaa riittävät perusteet jumaluskolle, jos ihminen vain tahtoo uskoa. Ihminen voi myös uskoa ateismiin jos tahtoo.

== Havainnollistava esimerkki ==

# Oletetaan että on olemassa Jumala.
# Oletetaan että Jumala on kaikkivaltias.
# Oletetaan että Jumala myös käyttää kaikkivaltiuttaan ja vaikuttaa historian sisällä kausaalisiin prosesseihin.
# Oletetaan seuraavanlainen fiktiivinen tapahtumakulku:

===Tapaus Mauri===

Mauri kuuluu paikalliseen ortodoksikatolisluterilaishelluntailaiseen seurakuntaan ja on juuri saapunut kirkkoon rukouskokoukseen. Yllättäen paikallinen larppaamista, budolajeja ja ruotsalaista maitoa harrastava animisti saa hulluuskohtauksen, huutaa kirouksia norjaksi ja vetää Mauria turpaan. Maurilta irtoaa pää. No eihän siinä ketään.

Väkevät veljet ja sisaret laskevat kätensä Maurin hartioiden puolivälin yläpuolelle, voitelevat hänen kaulansa öljyllä ja rukoilevat Jumalaa voimallisesti parantamaan Maurin. Joku kerkeää soittamaan ruumisautonkin. Jumala vastaa tähän rukoukseen ja luo uuden pään, joka on täysin identtinen irronneen kanssa, mutta onkin kiinni Maurin vartalossa niin, että Maurin elintoiminnot palaavat ja hän tuntee olonsa suihkunraikkaaksi. Mauri kertoo herättyään kokeneensa [[Kuolemanrajakokemukset|pelottavia kokemuksia]] ja nähneensä tulta ja tulikiveä ja että Jeesus käski Maurin vetää itseään turpaan koska hänen aikansa ei ollut vielä. Herättyään Mauri vetää itseään turpaan eli tekee parannuksen ja käyttää lopun elämäänsä saarnaamalla teologian opiskelijoille tulevasta tuomiosta. Paikalla ollut kristitty apologeetta ottaa irronneen pään talteen silkkihansikkain ja säilöö sen jatkotutkimuksia varten. Hän kirjoittaa asiasta jutun uusimpaan Uusi tie -lehteen. Hänen mielestään tässä on poikkeuksellisen vastaansanomatonta todistusaineistoa Jumalan olemassaolosta ja toiminnasta.

=== Tapaus Erkki ===

Oletetaan lisäksi, että paikalla on ollut Erkki, joka edustaa karikatyyrisesti älyllisesti epärehellistä ateismin muotoa, jossa uskoa ateismin totuuteen ei voi horjuttaa millään tosiasioilla. Mikään ei saa Erkkiä vakuuttumaan omasta erehtyväisyydestään, mutta samalla hän pitää itseään rationaalisuuden perikuvana, koska hän kuvittelee kaikkien hänen tuntemiensa järkevien ihmisten ajattelevan kuten hän.

Erkki katsoo tilannetta hetken hämmästyneenä ja tekee pian johtopäätöksen: Havainto ei sovi oikein kivasti minkään hänen tuntemansa luonnonilmiön ennusteeseen, mutta tapaus on kuitenkin rationaalisesti selitettävissä: juuri oikeat atomit sattuivat kvanttimekaanisesti tunneloitumaan maaperästä Maurin pään kohdalle. Tämähän on tietysti tähtitieteellisen epätodennäköistä, mutta tämähän on pelkästään antrooppisen periaatteen mukaista, kun ottaa huomioon että maailmankaikkeuden historiassa on arviolta 10^150 fyysistä tapahtumaa, ja maailmankaikkeuksia voi olla vaikka kuinka paljon, joten jossainhan tämä kuitenkin ennenpitkää tapahtuu. "Enhän minä olisi tätä pohtimassa jos tämä ei olisi sattumalta tapahtunut juuri nyt." Ja jos maailmankaikkeuksia on äärettömästi, tämä sama ilmiö toistuu joka tapauksessa äärettömän monta kertaa. Ei siis mitään uutta multiversumissa. Tiedon kertyessä on tietysti mahdollista että löydetään jokin luonnonlaki, joka selittää havainnon vielä tunneloitumistakin paremmin, mutta parempi selitys tämäkin kuin vetoaminen [[aukkojen Jumala]]an, joka kuitenkin katoaisi tiedon lisääntyessä.

Myöhemmin tapahtunutta pohtiessaan Erkki tulee siihen tulokseen, että kyseessä oli lähes aukottoman varmasti Maurin identtinen kadoksissa ollut kaksoisveli. Tämähän on ainoa järkevä selitys Maurin ja irtopään DNA-näytteiden täsmäämiselle, sekä päiden ulkoiselle yhdennäköisyydelle. Uskonnollisen tapahtuman synnyttämä [[wp:suggestio|joukkosuggestio]], sekä tapahtuman yllättävyyden ja traumaattisuuden synnyttämä [[wp:psykoosi|joukkopsykoosi]] aiheuttivat sen, että ihmiset havainnoivat ja muistivat tapahtuneen virheellisesti. Todellisuudessa riehuja oli ilmeisesti vetänyt sekä Mauria, että Maurin veljeä turpaan, mutta vain Maurin veljen kohdalla tapahtunut aiheutti pään irtoamisen ja kuoleman. Riehuja ilmeisesti vei Maurin ruumiin mukanaan ja jätti, tai unohti, pään tapahtumapaikalle. Irronnut pää, veren määrä, sekä Maurin herääminen rukouksen yhteydessä jäsentyivät siis paikallaolijoiden mielissä yhden henkilön kuolemiseksi ja uudelleen virkoamiseksi. Kaikkia yksityiskohtia ei tästä voida tietenkään aukottomasti vahvistaa, mutta ihmeparantuminen on näin kuitenkin osoitettu vääräksi selitykseksi. Erkki onnittelee itseään siitä, että on onnistunut pysymään kylmän rationaalisesti tieteellisenä asiassa ja on samaa mieltä kuin tiedemaailma.

== Aiheesta muualla ==
=== ApologetiikkaWiki ===

* [[Alkuhistorianäkemykset]]
* [[Ateismi]]
* [[Aukkojen Jumala]]
* [[Jumalan olemassaolo]]
* [[Naturalistien paniikkiratkaisut]]
* [["Miksei Jumala ilmoita itseään selvästi?"]]



== Viitteet ==
{{Viitteet}}

{{Uskonnonfilosofia}}
[[Luokka:Ateismi]]

Thomas Nagel

2026-01-10T16:54:21Z

Apollos: /* Dialoginen pluralismi */ viitelisäys, korostus, kh-editointia

'''Thomas Nagel''' (s. 4. heinäkuuta 1937) on yhdysvaltalainen filosofi. Hän on New Yorkin yliopiston filosofian ja oikeustieteen professori. Hän kuuluu analyyttisen filosofian perinteeseen, ja hänen kiinnostuksen kohteitaan ovat mielenfilosofia, poliittinen filosofia ja etiikka.

== Tietoisuuden ongelma ==

Nagel kritisoi pelkistävää näkökulmaa tietoisuuteen esseessään ”Millaista on olla lepakko” (''What Is it Like to Be a Bat?'', 1974). Nagelin mukaan tietoisuus on todellisuuden ulottuvuus, jota ei voida pelkistää luonnontieteelliseen kuvaukseen organismista. Vaikka objektiivinen tietoisuuden tutkimus voi tarkastikin kertoa esimerkiksi värin aallonpituuksista ja niiden vaikutuksista hermosoluissa ja aivoissa, se ei kerro vielä mitään subjektiivisesta kokemuksesta.

Nagel tiivisti kantansa esittämällä, että vain lepakko tietää, millaista on olla lepakko, eikä ihminen voi tätä subjektiivista kokemusta objektiivisesti tietää. Koska objektiivisuus tarkoittaa nimenomaan riippumattomuutta näkökulmista, ei objektiivisuus voi kuvata subjektiivisuutta, joka Nagelin näkökannassa on tietoisuuden olennaisin puoli. Tarkinkaan neurologinen kuvaus ei siten kykene selittämään sitä, miksi meillä on tietoisia, elämyksellisiä, kokemuksia.

''Mieli ja kosmos'' -teoksessaan Nagel sanoo, että luonnontieteen näkökulma on rajoittunut sikäli, että luonnontieteen yritys selittää tietoisuutta, järkeä ja arvoja on vajavainen.

== Dialoginen pluralismi ==

Tieteenfilosofiassa Nagel edustaa '''[[Tiedekeskustelun_avoimuuskoe_(kirja)#1.1._Mit%C3%A4_on_dialoginen_pluralismi?|dialogista pluralismia]]''', jonka mukaan tiede pääsee parhaiten kehittymään, kun erilaiset maailmankatsomukset, todellisuus- ja tietokäsitykset pääsevät tiedeyhteisössä vapaasti kilpailemaan keskenään kehittämällä vaihtoehtoisia teorioita ja malleja todellisuuden kuvaamiseksi. Kilpailevien tutkimusohjelmien paremmuutta arvioidaan teorioiden selitysvoimalla ja johdonmukaisuudella. Tieteen lähtökohtana on kunkin tutkijan näkemys todellisuuden alkuperästä ja perimmäisestä järjestyksestä, ja tieteellisen keskustelun tarkoituksena on haastaa tutkijan usko kehittämällä sille kumoajia eli vasta-argumentteja. Tutkija voi puolustaa uskoaan pyrkimällä kumoamaan uskoaan vastaan esitettyjä vasta-argumentteja eli kehittämällä kumoajan kumoajia.

Nagelin ajatusten taustalla on tietoteoreettinen näkemys, jonka mukaan mitään väitteitä ei voida vastaansanomattomasti todistaa vaan itse kukin joutuu viime kädessä tukeutumaan perususkomuksiin, joita ei ole omaksuttu loogisten päätelmien perusteella vaan välittömän kokemuksen varassa. Nagelin mukaan kysymys Jumalan olemassaolosta on yksi tällainen välittömään kokemukseen perustuva perususkomus, joka jakaa tutkijoita ja tarjoaa erilaisia lähtökohtia tosiasioiden käsitteellistämiseksi. Perususkomukset voivat olla tiedollisesti perusteltuja, vaikka niitä ei voitaisi todistaa väitelausein ilmaistavilla argumenteilla. Perususkomukset on kuitenkin altistettava kumoajille eli vasta-argumenteille. Nagel kritisoikin sitä, että pyrkimys sulkea teistinen eli jumaluskoon perustuva lähtökohta tieteellisen keskustelun piiristä on epäkriittistä sikäli, että sen avulla naturalistiset perususkomukset suojataan kritiikiltä, mikä on tieteen itsekriittisyyden vastaista.

Nagelin perusargumentit ovat seuraavat:

(1) Kilpailevien tulkintavaihtoehtojen sulkeminen tieteellisen keskustelun ulkopuolelle on tieteen itsekriittisyyden vastaista.

(2) Sekä ateismi että teismi ovat välittömään kokemukseen perustuvia uskonnollisia vakaumuksia, jotka johtavat erilaisiin tulkintoihin tosiasioista.

(3) Julkisen koulutuksen näkökulmasta tästä seuraa, että opetuksessa pitäisi huomioida peruslähtökohtien vaikutus tosiasioiden tulkintaan.

== Tosiasioiden tulkinta ==

Nagelin muikaan ”empiirinen todistusaineisto voi johtaa erilaisiin johtopäätöksiin riippuen siitä, minkälaisten uskonnollisten oletusten pohjalta sitä tulkitaan” (Nagel 2008: 201). Tämä on yksi dialogisen pluralismin perusväitteistä. Dialoginen pluralismi tunnustaa, että ”ihmiset ovat eri mieltä siitä, tulisiko Jumalan asioihin puuttumista ollenkaan pitää mahdollisuutena” ja ”mikä todennäköisyys sille tulisi antaa” (Nagel 2008: 201). Koska uskonnolliset lähtökohdat vaikuttavat tosiasioiden tulkintaan, tiedekeskustelussa on erilaiset tulkinnat alistettava syväluotaavalle analyysille, joka paljastaa niihin kätkeytyvät uskonnolliset ja maailmankatsomukselliset perususkomukset. Tällainen syväluotaava analyysi toteutuu vain avoimessa keskustelussa, jossa perustavat lähtökohdat tuodaan esille ja alistetaan monipuoliselle kritiikille vaihtoehtoisista lähtökohdista.

Tosiasiat ovat kieltämättömiä, mutta ne saavat erilaisen merkityksen riippuen siitä, minkälaisen kokonaisuuden osaksi ne liitetään. Jos tosiasioille annettujen tulkintojen taustalla olevia oletuksia ei tiedosteta, tiettyä tulkintaa aletaan pitää itsestään selvyytenä, puhtaana tosiasiana. Näin tapahtuu erityisesti, jos oletetaan tutkimuksen olevan luonteeltaan neutraalia ja ennakko-oletuksista vapaata.

Jos tietty tosiasioille annettu tulkinta suojataan kritiikiltä, tieteen itsekriittisyys vaarantuu. Vaihtoehtoisia ja toisiaan täydentäviä tai toistensa kanssa kilpailevia tulkintoja ei tällöin kyetä edes tunnistamaan varteenotettaviksi käsitteellisiksi vaihtoehdoiksi. Tieteellisen keskustelun ominaisluonteeseen kuuluu, että erilaiset tulkintahorisontit ja perususkomukset kilpailevat toistensa kanssa selitysvoiman ja johdonmukaisuuden osalta.

== Nagelin ateismi ==

Ateistifilosofi Thomas Nagel ilmaisee monille ihmisille yhteisen toiveen, ettei mitään Jumalaa olisi olemassa:

Haluan ateismin olevan tosi ja tunnen oloni epämukavaksi, koska jotkut kaikkein älykkäimmistä ja informoiduimmista tuntemistani ihmisistä ovat uskovia. Ei ole pelkästään niin, etten usko Jumalaan ja siten luonnollisesti toivo olevani oikeassa tässä uskomuksessani, vaan että toivon, ettei mitään Jumalaa ole olemassa! En halua Jumalan olevan olemassa! En halua maailmankaikkeuden olevan sellainen – –. Arvaukseni mukaan tämä kosmisen auktoriteetin mahdollisuuden tuottama ongelma ei ole harvinainen tila ja siitä johtuu suuri osa aikamme tieteismistä ja reduktionismista. (Nagel 1997: 130)

== Darvinismin kritiikki ==

Nagelin mukaan kehittyneitä älyllisiä kykyjä on hyvin vaikea selittää ohjaamattoman evoluution pohjalta.

Kyky muodostaa teorioita kosmologiasta ja atomia pienemmistä hiukkasista on niin kaukana olosuhteista, joissa ajattelukykymme on täytynyt läpäistä evoluution asettamia kokeita, ettei meillä ole mitään evoluutioteoriasta nousevaa syytä luottaa tähän kykyyn noiden asioiden osalta. Jos tosiaankin päätyisimme siihen mahdottomaan uskomukseen, että kykymme objektiivisen teorian muodostamiseen olisi luonnonvalinnan seurausta, se antaisi syyn vakavasti epäillä teoreettisen ajattelun tuloksia siltä osin kuin ne ylittävät hyvin rajoitetun ja tutun alueen. Evoluutioteoreettinen selitys teoreettiselle kyvyllemme ei antaisi mitään vahvistusta sen mahdollisuudelle saavuttaa totuutta. (Nagel 1986: 78–79.)

Nagel kirjoittaa:

Yksi häiritsevä tekijä julkisessa väittelyssä on, että siihen osallistuvat tieteentekijät joskus kirjoittavat ikään kuin olisi mahdotonta ajatella, että [evoluutio]teoriassa olisi perustavia ongelmia (vastakohtana yksityiskohtaisille teorian soveltamiseen liittyville ongelmille), ja että sellaisten epäilysten herättäminen olisi sama kuin pohtia sitä, onko maa litteä. (Nagel 2008: 191.)

== Evolutionistinen naturalismi ei selitä järjellisyyttä ==

Naturalistisesta näkökulmasta ei ole muuta mahdollisuutta kuin olettaa koko todellisuuden kehittyneen fysikaalisista tekijöistä ohjaamattoman prosessin välityksellä. Naturalistit olettavat tavallisesti, että elämän synnylle täytyy olla olemassa puhtaasti kemiallinen selitys.

Tämän käsityksen mukaan elämä syntyi ja kehittyi nykyiseen muotoonsa pelkästään kemian lakien ja perimmältään hiukkasfysiikan lakien pohjalta. Vallitsevassa naturalistisessa maailmankatsomuksessa evoluutioteorian tärkeänä tehtävänä on osoittaa, kuinka fysiikka voi olla kokonaisteoria. (Nagel 2008: 202)

Pyrkimys pelkistää koko todellisuus fysikaalisiin perustekijöihin on ongelmallinen siksi, ettei se tee oikeutta todellisuuden ei-fysikaalisille ulottuvuuksille. Inhimillisen kokemuksemme kautta olemme välittömässä kosketuksessa esimerkiksi sellaisiin ei-fysikaalisiin ulottuvuuksiin kuin loogisuuteen, hyvyyteen, oikeudenmukaisuuteen ja kauneuteen. Aikamme evoluutiokeskustelussa tällainen terveen järjen vastainen pelkistävä lähestymistapa on kuitenkin korotettu epäilyksettömän tosiasian asemaan.

Aikamme kulttuurin oppineet jäsenet on niin läpikotaisin indoktrinoitu, että he helposti kadottavat näkyvistään sen tosiasian, että evoluutioteoreettinen reduktionismi on terveen järjen vastainen. Terveen järjen vastainen teoria voi olla tosi, mutta sen totuuteen kohdistuvat epäilykset pitäisi tukahduttaa ainoastaan, jos todistusaineisto on poikkeuksellisen vahva. (Nagel 2008: 202)

Nagel kiinnittää huomiota siihen, että evolutionistisen naturalismin pohjalta on vaikea tehdä oikeutta ihmisen järjellisyydelle:

Ongelma ei ole se, miten järkiperäinen ajattelu voi olla pätevää meidän sitä harjoittaessamme, vaan kuinka pystymme sitä harjoittamaan, jos järkiperäinen ajattelu on yleispätevää. Tähän kysymykseen ei ole monia mahdollisia vastauksia. Todennäköisesti kaikkein suosituin ei-subjektiivinen vastaus nykyään on evolutionaarinen naturalismi: Ihmiset pystyvät yleispätevään päättelyyn, koska se on seuraus alkukantaisemmasta tavasta muodostaa uskomuksia, jolla oli eloonjäämisarvoa aikana, jolloin ihmisaivot kehittyivät. Tämä selitys on aina tuntunut minusta naurettavan riittämättömältä – – Toinen tunnettu vastaus on uskonnollinen. Maailmankaikkeus on meille ymmärrettävä, koska se ja järkemme on tehty toisiaan varten. (Nagel 1997: 75)

== Johtaako teismi tieteen kuolemaan? ==

Väärinkäsitys, jonka mukaan sattuma olisi jotenkin tieteellisempi lähtökohta kuin ajatus kaiken Järjestäjästä, on saanut vankan jalansijan yleisessä tietoisuudessa. Myös tuomari John E. Jones vetosi siihen oikeuden päätöksessä, jossa käsiteltiin älykkään suunnitelman opettamista. Tämä julkisuudessa paljon huomiota saanut oikeudenkäynti Kitzmiller vastaan Doverin koulun lautakunta koski kysymystä, voidaanko luomisteorian yhtä muunnelmaa, älykkään suunnitelman teoriaa (intelligent design, ID) opettaa koulussa. Tämänkin kiistan osalta ratkaisevaksi nousi kysymys siitä, miten tieteen luonne ja sen mukana rajanveto-ongelma olisi tulkittava. Joulukuussa 2005 julkaistun oikeuden päätöksen mukaan älykkään suunnitelman teoria ei ole tiedettä. Tuomari Jones tukeutui tältä osin asiantuntijalausuntoihin, joiden mukaan älykkään suunnittelijan poissulkeminen tieteestä on yksi tieteen perussäännöistä:

Tiukka pitäytyminen ”luonnollisiin” selityksiin on määritelmän mukaan tieteen olennainen piirre. Olemme samaa mieltä kantajan asiantuntijatodistajan tri Millerin kanssa siitä, että käytännölliseltä kannalta luonnon ratkaisemattomien ongelmien lukeminen sellaisten syiden ja voimien syyksi, jotka ovat luonnollisen maailman ulkopuolella, merkitsee tieteen loppua. Kuten tri Miller selitti, kun pidät syynä yliluonnollista voimaa, jota ei voida testata, väitettä, jota ei voida osoittaa vääräksi, ei ole mitään syytä jatkaa luonnollisten selitysten etsimistä, koska olemme jo saaneet vastauksen. (Kitzmiller, s. 736; sit. Nagel 2008: 196, viite 7.)

Nagel pitää tätä ajattelutapaa perusteettomana. Hänen mielestään ei ole mitään tietoteoreettisia tai historiallisia syitä olettaa, että sellainen, joka uskoo todellisuuden olevan älykkään olennon suunnittelema, ei enää pyrkisi etsimään luonnonlakeihin perustuvia selityksiä. Päinvastoin, tieteen historiassa usko Jumalaan todellisuuden lainsäätäjänä on ollut inspiroimassa pyrkimystä löytää luonnonlakeja. Useimmat modernin kokeellisen luonnontieteen kehittäjistä uskoivat luomisteoriaan. Luomisuskon ohjaamina he pyrkivät hahmottamaan luonnon lainomaista järjestystä. Luonnonlakien etsiminen on mielekästä, jos oletetaan luonnon olevan älykkäästi suunniteltu:

On sekä tietoteoreettisesti että historiallisesti täysin perusteetonta väittää, että älykkään suunnittelun mahdollisuuden ottaminen selitysperustaksi veisi perusteen etsiä luonnonlainomaisia selityksiä. Newtonista alkaen Jumalaan uskovat tieteentekijät ovat aina olleet yhtä innokkaita kuin kuka muu tahansa löytämään yleispäteviä luonnonlakeja, jotka voidaan todentaa kokemusperäisesti. (Nagel 2008: 196, viite 7.)

Tieteen historiasta näemme, että usko kaikkitietävän ja äärettömän älykkään Luojan luomistyöhön on inspiroinut luonnon tutkimista, koska sen avulla voidaan ymmärtää Luojan ajatuksia. Miten sitten voimme selittää tieteentekijöiden parissa yleisen käsityksen, jonka mukaan usko luomiseen johtaa tieteen kuolemaan? Yhtenä mahdollisena selityksenä lienee tieteellisen uran vaatima erikoistumisen tarve ja siitä seuraava perehtymättömyys laajempiin kysymyksiin. Tieteentekijät keskittyvät omaan erikoisalaansa niin kokonaisvaltaisesti, että yleisempien kysymysten osalta he nojautuvat tiedeyhteisössä vallitseviin ennakkoluuloihin. Sitä paitsi kyseinen ennakkoluulo on sellainen, että sen julistaminen on edullista naturalistien hallitsemassa tiedeyhteisössä.

Teistisen lähtökohdan sulkemista tieteen ulkopuolelle perustellaan joskus sillä, että Jumalaa ei voida asettaa tieteellisen tutkimuksen kohteeksi: ”Jumalaa ei voida laittaa koeputkeen”. On totta, että Jumalaa ei tässä mielessä voida kokeellisesti tutkia. Tästä ei kuitenkaan seuraa, ettei Jumalaa voida käyttää selitysperusteena tieteessä. Jumalan sulkeminen tieteen ulkopuolelle perustuu pätevään lähtökohtaoletukseen, josta tehdään väärä johtopäätös:

Lähtökohtaoletus on se, että Jumalan tarkoitukset ja toiminnat (jos jumala on olemassa) eivät itse voi olla tieteellisen teorian kohteena siten kuin perinnöllisyyden mekanismit ovat tulleet tieteellisen teorian kohteeksi Darwinin jälkeen. Meillä ei ole paljoakaan tieteellistä ymmärrystä luovasta prosessista edes silloin, kun luoja on inhimillinen olento. Ehkä ihmisenkin luovuus on tieteen tavoittamattomissa. Idea jumalallisesta luojasta tai suunnittelijasta on selvästi idea olennosta, jonka toimintaa ja päätöksiä ei voida selittää luonnonlakien pohjalta. Jumalallinen psykologia ei ole tieteen haara.

Niinpä Jumalan tarkoitukset, jos jumala on olemassa, ja hänen tahtonsa luonne eivät ole tieteellisen teorian tai tieteellisen selityksen mahdollisia kohteita. Mutta tästä ei seuraa, ettei voisi olla tieteellistä todistusaineistoa sen puolesta tai sitä vastaan, että tällainen luonnonlakien hallinnan ulkopuolella oleva syy olisi puuttunut luonnollisen järjestyksen kulkuun. Se tosiasia, ettei voi olla tieteellistä teoriaa Jumalan mielen sisäisistä prosesseista, sopii yhteen sen kanssa, että voi olla suurelta osin tieteellinen kysymys, onko Jumalan toiminta todennäköisempi selitys kokemusperäiselle tosiasia-aineistolle kuin pelkästään fysikaalisiin lakeihin tukeutuva selitys. (Nagel 2008: 189–190.)

Vaikka ei olekaan mahdollista kehittää tieteellistä teoriaa Jumalan mielen psykologiasta, on mahdollista tutkia tieteellisesti kysymystä, onko Jumalan luomistyö todennäköisempi selitys empiiriselle tosiasia-aineistolle kuin pelkästään fysiikan lakeihin perustuva selitys. Naturalistinen teoria tarkoituksettomista ja sattumanvaraisista mutaatioista ei ole yhtään täsmällisempi kuin teoria Jumalan luomisteoista, eikä naturalistista teoriaa ole onnistuttu kokeellisesti todentamaan. (Nagel 2008: 189.)

Vaikka Jumalan tahtoa ei voida tieteellisesti tutkia, voi olla olemassa tieteellistä todistusaineistoa sen puolesta, että Jumala on luonut elämän moninaisuuden. Tieteen piirissä on mahdollista mielekkäästi keskustella kysymyksestä, onko luonnon järjestyksen alkuperä jokin sellainen tekijä tai toimija, joka ei ole luonnonlakien hallitsema. On mielekästä etsiä tieteellistä todistusaineistoa tämän käsityksen puolesta tai sitä vastaan. (Nagel 2008: 189–190.)

Nagel arvostelee sitä, että monet naturalistit esiintyvät kriittisen ja avoimen keskustelun edustajina ja pitävät samanaikaisesti mahdottomana ajatella, että pelkistävässä naturalistisessa lähestymistavassa voisi olla perustavia ongelmia. Tällaisen asenteen taustalla näyttäisi olevan puutteellinen käsitys siitä, miten suuria aukkoja elämän syntyä ja kehitystä koskevissa tiedoissamme on ja kuinka arvauksenomainen ja luonnosmainen käsityksemme tältä osin itse asiassa on. Naturalistien fysikalistisesti ja biologisesti pelkistävä selitys esittää laaja-alaisia väitteitä sellaisista prosesseista, joita ei voida suoranaisesti havaita. Sitä ei voida pitää itsestään selvänä totuutena – on mahdollista, että sitä vastaan löytyy todistusaineistoa. Jos tällaisen vastakkaisen todistusaineiston olemassaoloa ei pidetä edes mahdollisena, herää epäilys, onko se itse ollenkaan tieteellinen teoria. (Nagel 2008: 190.)

Useat naturalistit pitävät luomisteoriaa luonteeltaan epätieteellisenä, koska luomisteorian kannattajat pitävät Jumalan olemassaoloa mahdollisena, todennäköisenä tai varmana sellaisen uskon perusteella, joka ei ensisijaisesti nojaudu tieteelliseen todistusaineistoon. Nagelin mukaan tämä sama perustelu asettaa kuitenkin yhtä lailla kyseenalaiseksi naturalistisesti pelkistävän todellisuuskäsityksen ja sen varaan rakennetun evoluutioteorian tieteellisyyden. Ne, jotka eivät katso minkään määrän naturalismin vastaista todistusaineistoa olevan todistusaineistoa teismin puolesta, näyttävät olettavan, ettei Jumalan olemassaolo ja luomistyö ole edes mahdollisuus. Mikä on tämän oletuksen asema? Onko se tieteellisesti perusteltu? Se näyttää olevan ilman perusteluja omaksuttu perusoletus siitä, miten maailma toimii, eräänlainen muoto naturalistista uskoa. Jos se toimii empiirisesti perustelemattomana rajana sille, mitä mahdollisuuksia voidaan yleensä ottaa huomioon etsittäessä selityksiä havaittavalle todellisuudelle, se asettaa yhtä lailla kyseenalaiseksi niiden teorioiden tieteellisyyden, jotka riippuvat siitä. (Nagel 2008: 194–195.)

Usein sanotaan, että tieteen rajojen vetäminen niin, että Jumala kuuluu tieteen ulkopuolelle, on yksinkertaisesti osa tieteen määritelmää. Nagelin mukaan tämä väite kuitenkin perustuu käsitesekaannukseen, oletukseen, ettei voi olla tieteellistä perustelua sellaisen syyn vaikutukselle, jota itseään eivät hallitse luonnontieteelliset lainalaisuudet. Joka tapauksessa tietyn hypoteesin tai sen kiellon semanttinen luokittelu joko tieteelliseksi tai ei-tieteelliseksi on vain vähän kiinnostava sellaiselle, joka haluaa tietää, onko hypoteesi tosi vai epätosi. Totuutta etsivä ihminen on kiinnostunut sekä hypoteesin puolesta että sitä vastaan esitetystä todistusaineistosta. (Nagel 2008: 195.)

Näkemys, jonka mukaan Jumala ei voi vaikuttaa luonnon maailmassa, ei siis ole luonteeltaan tieteellinen näkemys, vaan uskonnollista kysymystä koskeva uskomus. Se on yhtä kuin oletus, että Jumalaa ei ole olemassa, tai että jos Jumala onkin olemassa, hän ei vaikuta luonnon järjestykseen eikä ohjaa maailman kulkua. Tästä uskonnollisesta uskomuksesta riippuu sekä näkemys, jonka mukaan teistisestä lähtökohdasta toteutettu tieteellinen tutkimus on huonoa tiedettä että näkemys, että teistinen näkemys ei ollenkaan kuulu tieteen piiriin. On kuitenkin vaikea perustella näkemystä, jonka mukaan Jumalan älykkään suunnittelun mahdollisuuden olettaminen olisi jotenkin yhteensopimatonta järkevän tieteentekemisen kanssa. Kun kerran luonnon älykkään suunnittelun mahdollisuus on myönnetty, on vaikea perustella näkemystä, että nykyään saatavilla oleva empiirinen todistusaineisto sulkee sen kiistattomasti pois. (Nagel 2008: 198–199.)

== Tulisiko älykkään suunnitelman idea sulkea tieteen ulkopuolelle? ==

Nagel kritisoi aikamme naturalismiin sitoutuneiden luonnontieteilijöiden pyrkimystä siirtää teistinen lähestymistapa eli niin sanottu älykkään suunnitelman teoria kokonaan tieteellisen keskustelun ulkopuolelle. Vaikka tätä teismin poissulkemista perustellaan vetoamalla tieteellisen tutkimuksen ominaisluonteeseen, poissulkeminen ei ole tieteellisesti perusteltu – se ilmentää perimmältään uskonnollisesti ennakkoluuloista suhtautumistapaa vaihtoehtoiseen todellisuuskäsitykseen ja sen perusteella rakennettuun tutkimusohjelmaan. Naturalistinen todellisuuskäsitys ja tietoteoria sulkevat pois Jumalan olemassaolon tai ainakin sulkevat Jumalan kokonaan luonnollisen maailmankaikkeuden ulkopuolelle.

Pitäessään ohjaamatonta biologista evoluutiota selityksenä kaikille ihmiselämän ulottuvuuksille ja pyrkiessään sulkemaan kaikki luomisteorian muunnelmat tieteellisen keskustelun ulkopuolelle aikamme naturalistiset tieteentekijät sitoutuvat Nagelin mukaan ”toisenlaiseen oikeaoppisen uskonnollisuuden muotoon”, joka merkitsee perimmältään sitoutumista ateismiin tai agnostismiin. Tätä oikeaoppisen uskonnollisuuden muotoa ”tuetaan huonoilla argumenteilla” (Nagel 2008: 187).

Usein ajatus Jumalan luomistyöstä suljetaan tieteen ulkopuolelle määrittelemällä tiede naturalistisesti siten, että tieteessä voidaan selitysperustana käyttää vain luonnollisia tekijöitä. Tällöin naturalismia käytetään empiirisesti (kokemusperäisesti) perustelemattomana rajana sille, mitä mahdollisuuksia voidaan yleensä ottaa huomioon etsittäessä selityksiä havaittavalle todellisuudelle. Tällainen tieteen rajaus tekee siitä riippuvien teorioiden tieteellisyyden kyseenalaiseksi. Yhtenä epätoivottavana seurauksena on Nagelin mukaan, ettei pystytä avoimesti käsittelemään keskeisiä kysymyksiä evoluutioteorian suhteesta tutkimuksen perustana oleviin perususkomuksiin todellisuuden perimmäisestä luonteesta. Näiden kysymysten kohtaaminen on kuitenkin välttämätöntä, jos halutaan ymmärtää evoluutioteoriaa ja arvioida sen puolesta esitettävää tieteellistä todistusaineistoa. Jos näitä keskeisiä kysymyksiä vältellään, evoluutioteoriaan ei voida tieteessä ottaa kantaa älyllisesti perustellulla tavalla.

Kun naturalistit sulkevat teistisen lähtökohdan tieteellisen keskustelun ulkopuolelle, he samalla suojaavat kritiikiltä oman naturalistisen näkemyksensä, jonka mukaan koko todellisuus on seurausta ohjaamattomasta evoluutiosta eli sellaisesta evoluutioprosessista, joka ei ole Jumalan suunnittelema ja ohjaama. Tehdessään oman kantansa immuuniksi vastakkaiselle todistusaineistolle, naturalistisilla tieteentekijöillä on taipumus liioitella niiden väitteiden todistusvoimaa, joiden avulla pyritään osoittamaan, ettei luomakunta tarvitse selityksekseen äärettömän, kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan luomistyötä. Tällä tavalla ohjaamattoman evoluution ajatus pyritään esittämään ikään kuin tieteellisesti todistettuna tosiasiana, jota ei ole mahdollista mielekkäästi kyseenalaistaa tieteen piirissä. Näin on syntynyt ”älyllisesti epäterve tilanne”, jossa ei olla valmiita koettelemaan ohjaamattoman evoluution ajatusta kokemusperäisten tosiasioiden pohjalta. Samalla kun naturalistit kritisoivat luomisteorian kannattajia haluttomuudesta koetella perustavia vakaumuksiaan tosiasioiden valossa, jotkut heistä kieltävät sen, että voitaisiin mielekkäästi kiistää ohjaamattoman evoluution perusteesi, jonka mukaan elämän monimuotoisuus on kehittynyt sellaisen prosessin tuloksena, johon ei sisälly mitään älykästä suunnitelmaa tai tarkoitusta.

Darwin kehitti evoluutioteoriansa alun perin vaihtoehdoksi luomisnäkemykselle, jonka mukaan kaikkivaltias, kaikkitietävä ja äärettömän älykäs Olento on luonut biologisten organismien moninaisuuden. Darwinin evoluutioteorian puolesta puhuvan todistusaineiston on siksi katsottu olevan todistusaineistoa luomisteoriaa vastaan. Darwinin perustava väite oli, että biologisten lajien kehitys on tapahtunut ohjaamattoman, sattumanvaraisen ja tarkoituksettoman muuntelun ja luonnonvalinnan seurauksena. (Nagel 2008: 188)
Kukaan tuskin väittää, ettei Darwinin teoria olisi tieteellinen, vaikka se kuvaa prosessia, jota ei ole mahdollista suoranaisesti havainnoida vaan joka täytyy johtaa nykyisin havaittavan tosiasia-aineiston pohjalta. Nagel pitää siksi ongelmallisena, että nykyään yleisesti pyritään sulkemaan tieteen ulkopuolelle älykkään suunnitelman teorian väite, joka kyseenalaistaa tämän Darwinin päättelyn ja väittää, ettei evoluutioteorian tueksi tarjottu tosiasia-aineisto tue sen ehdottamaa selitystä ja ettei Darwinin teoria siten ole onnistunut korvaamaan näkemystä, jonka mukaan elämän synty ja kehitys on älykkään olennon suunnittelema ja ohjaama prosessi. Oletuksen mukaan tiede pystyy todistamaan älykkään suunnitelman teorian epätotuuden, mutta tätä todistusta vastaan olevan tosiasia-aineiston ei katsota tarjoavan tieteellistä tukea älykkään suunnitelman teorialle. Ainoastaan väite älykkään suunnitelman teorian epätotuudesta kelpaa tieteelliseksi väitteeksi. Sen sijaan väite älykkään suunnitelman teorian totuudesta suljetaan tieteen ulkopuolelle. (Nagel 2008: 188–189)

Nagelin mukaan tutkijat usein kokevat naturalistisen mielikuvamaailman jumaluskoista ”tieteellisemmäksi”, koska naturalismi kuvaa maailmankaikkeuden persoonattomaksi, ja persoonattomuuden katsotaan luonnehtivan tieteellistä asennetta. Kulttuuria hallitseva kokemus maailmankaikkeuden persoonattomuudesta ja tyhjyydestä synnyttää voimakkaan tunteenomaisen vastavoiman näkemykselle, jonka mukaan Jumala on luonut maailmankaikkeuden ja on siinä persoonallisesti läsnä. Vaikka ratkaisu tapahtuu mielikuvien ja tunteen tasolla, se kuvataan virallisen kulttuurisen kertomuksen mukaisesti tosiasioiden ja järjen voittona uskonnollisesta toiveajattelusta.

Nagel kiinnittää huomiota siihen, että kiisteltäessä älykkään suunnitelman teorian kuulumisesta tieteen piiriin tai sen ulkopuolelle otetaan samalla kantaa siihen, mikä on totuus todellisuuden perimmäisestä luonteesta. Jos tieteen on tarkoitus olla rajoittamatonta pyrkimystä totuuden löytämiseen, tieteen ulkopuolelle ei voida mielekkäästi siirtää näkemystä, joka on mahdollisesti tosi kuvaus todellisuuden perimmäisestä luonteesta. Niinpä älykkään suunnitelman tieteellisyyden kieltävä kohtaa seuraavankaltaisen ongelman: Joko hän pitää mahdollisena, että älykäs suunnittelija on voinut ohjata elämän kehitystä tai hän kieltää tällaisen mahdollisuuden. Jos hän kieltää tällaisen mahdollisuuden, hänen täytyy selittää, miksi tämä Jumalan mahdollisuuden kieltävä usko olisi tieteellisempi kuin usko, että älykkään suunnittelijan olemassaolo on mahdollinen. Jos hän taas pitää älykkään suunnittelijan olemassaoloa mahdollisena, hän voi korkeintaan argumentoida, että todistusaineisto tällaisen älykkään suunnittelijan toimintaa vastaan on valtava. Hän ei kuitenkaan voi väittää, että älykkään suunnittelun puolesta todistusaineistoa esittävä tutkija tekee jotakin perustavasti erilaista kuin mitä hän itse tekee tieteellisessä tutkimustyössään. Hän voi vain sanoa, että tällaisen henkilön tieteellinen käsitys on epätosi. (Nagel 2008: 195.)

== Voiko välitön kokemus Jumalasta toimia tieteen lähtökohtana? ==

Nagelin mukaan tieteellisen tutkimuksen lähtökohdaksi voidaan perustellusti ottaa itsenäisesti, välittömän kokemuksen pohjalta omaksuttu vakaumus, että Jumala on olemassa. Tämän vakaumuksen pohjalta luonnon tosiasiat tulkitaan eri tavalla kuin jos lähtökohtana on vakaumus, ettei Jumalaa ole olemassa tai ettei hänestä voida tietää mitään. Sekä usko Jumalan olemassaoloon että ateistinen vakaumus ovat luonteeltaan välittömään kokemukseen perustuvia vakaumuksia, jotka ohjaavat kaikkien tosiasioiden käsitteellistämistä. (Nagel 2008: 188.)
Välittömän kokemuksen perustava asema tieteellisessä ajattelussa voi kuulostaa hätkähdyttävältä. Asian ymmärtämiseksi täytyy tiedostaa, mitä tieteenfilosofiassa tarkoitetaan välittömällä kokemuksella. Kyseessä on peruskokemus, johon jokainen ihminen joutuu nojautumaan jo ennen kuin hän alkaa ajatella, rakentaa perusteluja ja tehdä tutkimusta. Välittömän kokemuksen perustava asema ihmisen tietoprosessissa johtuu ihmisen rajallisuudesta. Rajallinen ihminen joutuu nojautumaan välittömiin kokonaisvaltaisiin intuitioihin tulkitessaan yksittäisiä tosiasioita, koska yksittäiset tosiasiat on suhteutettava kokonaisuuteen.

Nagelin mukaan älykkään suunnitelman teoria on mielekkäintä tulkita siten, että se eroaa perinteisistä jumalatodistuksista, joissa Jumalan olemassaolo pyritään loogisesti johtamaan maailman järjestyksestä ja hienosäädöstä. Älykkään suunnitelman teorian lähtökohdaksi on mielekästä olettaa itsenäisesti, välittömän kokemuksen pohjalta omaksuttu vakaumus, että Jumala on olemassa.

Älykkään suunnitelman idea on mielekkäintä ymmärtää väitteeksi siitä, mitä on järkevää uskoa biologisesta evoluutiosta, jos riippumattomalla tavalla uskotaan Jumalaan tavalla, joka on yhteensopiva sekä havainnon pohjalta todennettujen luontoa koskevien empiiristen tosiasioiden että tieteellistä todistamista koskevien yleisten periaatteiden hyväksymisen kanssa. (Nagel 2008: 188.)

Nagel pitää omaa ateistista vakaumustaan luonteeltaan aivan yhtä uskonnollisena kuin teismiä. Hän ei pidä mahdollisena, että Jumala olisi ohjannut maailmankaikkeuden syntyä tai kehitystä, vaikka hän myöntää, ettei mikään olemassa olevista naturalisista selityksistä elämän kehitykselle tyydytä häntä.

Olen itse sellaisen ateistin tilanteessa, joka oltuaan kansanomaisen tieteen innokas lukija, on pitkän aikaa ollut epäilevä sen väitteen suhteen, että perinteinen evoluutioteoria olisi koko kertomus elämän historiasta. Teoria ei väitä selittävänsä elämän alkuperää, joka on edelleen täydellinen tieteellinen mysteeri. (Nagel 2008: 2002.)

Nagel kuitenkin myöntää, että luomisteorian torjuminen johtuu hänen maailmankatsomuksensa sellaisesta puolesta, joka ei perustu kokemusperäisille tosiasioille tai järkiperusteille. Sekä usko Jumalaan että usko siihen, ettei Jumalaa ole olemassa, ovat luonteeltaan välittömiä vakaumuksia, jotka ohjaavat muiden tosiasioiden käsitteellistämistä.

En itse pidä Jumalan interventiota mahdollisuutena, vaikka minulla ei olekaan muita vaihtoehtoja. Myönnän kuitenkin että tämä johtuu yleisen maailmankatsomukseni sellaisesta puolesta, joka ei perustu empiiriselle perustalle tai millekään muulle järjelliselle perustalle. En usko, että olisi mahdollista todistaa, ettei Jumalaa ole olemassa. Niinpä sellainen, joka pystyy osoittamaan vakavia tieteellisiä syitä epäillä evoluutioteorian riittävyyttä ja joka uskoo Jumalaan samalla välittömällä tavalla kuin itse uskon siihen, ettei mitään jumalaa ole olemassa, voi aivan järkevästi päätellä, että älykkään suunnitelman hypoteesi täytyy ottaa vakavasti. Jos perustelut evoluutioteorian riittävyyden epäilemiselle voidaan oikeutetusti ottaa osaksi opetussuunnitelmaa, on vaikea nähdä, miksei niitä voitaisi oikeutetusti kuvata perusteiksi, jotka tukevat älykkään suunnitelman teoriaa niille, jotka uskovat Jumalaan. Niille taas, jotka eivät usko Jumalaan, samat epäilykset ovat perusteita uskoa, että jokin vielä tuntematon puhtaasti naturalistinen teoria selittää kyseisen todistusaineiston. Tämä on todellinen tietoteoreettinen tilanne. (Nagel 2008: 202–203.)

Tieteellisen argumentaation taustalla vaikuttaa aina uskonnollinen (teistinen, ateistinen, agnostinen) taustaoletus, koska ihminen ei voi olla ottamatta kantaa Jumalan olemassaoloon. Suhde Jumalaan määrää olennaisesti ihmisen näkökulmaa todellisuuteen. Näiden näkökulmien ja taustaoletusten pohjalta rakennettuja hypoteeseja pyritään tieteessä systemaattisesti ja kokemusperäisesti koettelemaan. Vaikka lähtökohtaoletukset vaikuttavat kokemusten tulkintaan, kaikki ihmiset ovat kosketuksissa samaan todellisuuteen.

== Mitä Nagelin näkemyksistä seuraa kouluopetukselle? ==

Näkemys, jonka mukaan Jumala ei voi vaikuttaa luonnon maailmassa, ei siis ole luonteeltaan tieteellinen näkemys, vaan uskonnollista kysymystä koskeva uskomus. Se on yhtä kuin oletus, että Jumalaa ei ole olemassa, tai että jos Jumala onkin olemassa, hän ei vaikuta luonnon järjestykseen eikä ohjaa maailman kulkua. Näkemys, jonka mukaan älykkään suunnitelman teoria on huonoa tiedettä, on riippuvainen tästä uskonnollisesta uskomuksesta lähes yhtä paljon kuin näkemys, että älykkään suunnitelman teoria ei ollenkaan kuulu tieteen piiriin. On kuitenkin vaikea perustella näkemystä, jonka mukaan älykkään suunnittelun mahdollisuuden olettaminen olisi jotenkin yhteensopimatonta tieteelle ominaisen järkiperäisen lähestymistavan kanssa. Kun kerran luonnon älykkään suunnittelun mahdollisuus on myönnetty, on vaikea perustella näkemystä, että nykyään saatavilla oleva empiirinen todistusaineisto sulkee sen kiistattomasti pois. Tällainen kiistaton poissulkeminen edellyttäisi, että koko kehitysprosessi pystyttäisiin selittämään nykyisin tunnettujen evoluutiomekanismien pohjalta. ”Huolimatta vastakkaisesta retoriikasta, minusta näyttää, ettei tässä läheskään olla onnistuttu.” (Nagel 2008: 198–199.)
Joitakin perustavia tieteellisiä erimielisyyksiä voi olla vaikea ratkaista pelkästään tieteellisillä argumenteilla. Tutkijan uskonnollisilla (teistisillä, ateistisilla jne.) vakaumuksilla on vaikutusta siihen, miten hän tulkitsee tieteellistä todistusaineistoa. Uskonnolliset vakaumukset vaikuttavat erityisesti siihen, uskooko tutkija monimutkaisten biologisten järjestelmien kehityksen olevan selitettävissä perinteisen evoluutioteorian pohjalta riippumatta siitä, pystymmekö tieteellisen tutkimuksen avulla löytämään kyseisiä mekanismeja. (Nagel 2008: 197.)

Julkisen koulutuksen näkökulmasta tästä seuraa, että sekä älykkään suunnitelman opettaminen biologian tunnilla että sen opettamatta jättäminen riippuvat molemmat uskonnollisesta uskomuksesta. Joko Jumalan luomistyö suljetaan pois edeltä tai ei. Jos Jumalan luomistyö suljetaan pois, älykkään suunnitelman teoria voidaan jättää huomiotta. Jos sitä ei suljeta pois edeltä, älykkään suunnitelman teoriaa voidaan käsitellä. Molemmat oletukset ovat luonteeltaan uskonnollisia. On vaikea perustella sitä, että biologian tunneilla on luvallista käsitellä vain sellaisia teorioita, jotka perustuvat yhdenlaiseen uskonnolliseen olettamukseen, mutta on kiellettyä käsitellä teorioita, jotka perustuvat sen kanssa kilpailevaan uskonnolliseen oletukseen. (Nagel 2008: 200.)

Kuten jo todettiin, darwinistisen evoluutioteorian kehittäminen ei perustunut oletukselle, että luonnon älykäs suunnittelu olisi mahdottomuus. Päinvastoin, se kehittyi vaihtoehtona älykkään suunnitelman teorialle: sen tarkoituksena oli selittää, miten älykkäästi suunnitellulta vaikuttava luonto on saattanut syntyä ilman suunnittelijaa. Siksi evoluutioteorian ymmärtäminen edellyttää älykkään suunnitelman teorian tuntemista ja sen mielekkyyden ymmärtämistä. On melkein epäjohdonmukaista pitää järkevän tieteentekemisen edellytyksenä naturalistista uskoa älykkään suunnitelman teorian epätotuuteen. (Nagel 2008: 200–201.)

Älykkään suunnitelman teorian opettamista voidaan perustella sillä, että se auttaa saamaan paremman ymmärryksen evoluutioteoriasta ja sitä tukevasta ja sitä vastustavasta todistusaineistosta. Nagelin käsityksen mukaan lukion opetuksessa tulisi jossakin vaiheessa avoimesti käsitellä evoluutioteorian suhdetta uskontoon eli sitä, miten evoluutioteoria hahmottuu eri tavalla ateistin, agnostikon ja teistin näkökulmasta. (Nagel 2008: 204.)

Kaikkein vaikeinta monien on ollut hyväksyä Nagelin ajatusta, jonka mukaan ainoa tapa opettaa biologisia tosiasioita neutraalisti on myöntää, että empiiristä todistusaineistoa voidaan tulkita eri tavoilla ja että se voi johtaa erilaisiin päätelmiin riippuen siitä, minkä uskonnollisten perususkomusten pohjalta sitä tutkitaan. Älykkään suunnitelman teorian opettamisen kieltäminen on ristiriidassa uskonnollisen neutraalisuuden periaatteen kanssa, koska tällainen kielto perustuu uskonnolliseen vakaumukseen: joko ateismiin tai sellaiseen teistiseen näkemykseen, jonka mukaan Jumala ei alkuperäisen luomisen jälkeen enää puutu luomakunnan kulkuun.

Mitä opetettaisiin biologian kurssilla, jos tarkoituksena olisi pysyä neutraalina sen kysymyksen osalta, onko Jumala voinut puuttua elämän kehityksen prosesseihin, ja jos samalla tunnustetaan, että ihmiset ovat eri mieltä siitä, tulisiko Jumalan asioihin puuttumista ollenkaan pitää mahdollisuutena, tai mikä todennäköisyys sille tulisi antaa, ja että tällä hetkellä ei ole mitään tapaa ratkaista tätä erimielisyyttä tieteellisesti? Käsitykseni mukaan ainoa tapa olla tekemättä mitään uskonnollista oletusta olisi myöntää, että empiirinen todistusaineisto voi johtaa erilaisiin johtopäätöksiin riippuen siitä, minkälaisten uskonnollisten uskomusten pohjalta niitä lähdetään tarkastelemaan, ja että todistusaineisto ei itsessään ratkaise sitä, mikä noista uskomuksista on tosi. (Nagel 2008: 201.)

Tässä kohdassa Nagel kiteyttää artikkelinsa pohjana olevan maltillisen perustusteorian ja dialogisen pluralismin perusajatuksen, jonka mukaan vaihtoehtoiset perususkomukset johtavat erilaisiin tapoihin tulkita tosiasioita. Yhden tulkintavaihtoehdon sulkeminen keskustelun ulkopuolelle on luonteeltaan epäkriittistä. Vaikka kaikki ihmiset ovat välittömän kokemuksensa välityksellä kosketuksissa samoihin todellisuuden asiaintiloihin, he tulkitsevat niitä eri tavoilla. Erilaisten tulkintojen totuutta voidaan arvioida niiden kyvyllä tehdä oikeutta asiaintiloille, vaikkakin tätä arviointia vaikeuttaa se, että asiaintilat tulkitaan eri tavoin eri lähtökohdista.

== Muu tutkimustoiminta ==

Nagel on tutkinut myös eettisiä, poliittisia ja yhteiskunnallisia kysymyksiä. Muun muassa ''The Possibility of Altruism'' -teoksessaan Nagel puolustaa altruismia.

== Kirjallisuus ==

Nagel, Thomas (1986) The View from Nowhere. London: Oxford University Press.

– (1997) The Last Word. New York: Oxford University Press.

– (2008) ”Public Education and Intelligent Design”, Philosophy & Public Affairs 36, no 2: 187–205.

Teoksia

Englanniksi

The Possibility of Altruism (1970)

Mortal Questions. Cambridge: Cambridge University Press, 1979. ISBN 0-521-22360-1.

The View from Nowhere. Oxford: Oxford University Press, 1986. ISBN 0-19-503668-9.

What Does It All Mean? A Very Short Introduction to Philosophy. Oxford: Oxford University Press, 1987. ISBN 0-19-505292-7.

Equality and Partiality (1991)

Other Minds: Critical Essays, 1969–1994 (1995)

The Last Word (1997)

The Myth of Ownership: Taxes and Justice (Liam Murphyn kanssa) (2002)

Concealment and Exposure and Other Essays (2002)

Mind and Cosmos: Why the Materialist Neo-Darwinian Conception of Nature Is Almost Certainly False (2012)

Suomeksi

Artikkeleita

Millaista on olla lepakko? (What Is It Like to Be a Bat? 1974. Suomentanut Jukka Partanen.) Niin & näin, 2010, nro 1, s. 31–40.

Kirjoja

Mieli ja kosmos: Miksi materialistis-darwinistinen luontokäsitys on lähes varmasti epätosi. (Mind and Cosmos, 2012.). Suom. ja esipuhe Lauri Snellman. Helsinki: Basam Books, 2014. ISBN 978-952-260-291-6.

Lähteet

{{viestipohja| kuva = [[Kuva:Tiedekeskustelun avoimuuskoe.jpg|30px]]
|sisältö = Tämän artikkelin pohjana on käytetty [[Tapio Puolimatka]]n kirjan ''[[Tiedekeskustelun avoimuuskoe (kirja)|Tiedekeskustelun avoimuuskoe]]'' sisältöä tekijän luvalla.}}

[[Luokka:Henkilöt]]

Thomas Nagel

2026-01-10T11:10:57Z

Apollos: kh/typofix (Darwin on Darwin, mutta darvinismi kirjoitetaan ääntämyksenmukaisesti)

'''Thomas Nagel''' (s. 4. heinäkuuta 1937) on yhdysvaltalainen filosofi. Hän on New Yorkin yliopiston filosofian ja oikeustieteen professori. Hän kuuluu analyyttisen filosofian perinteeseen, ja hänen kiinnostuksen kohteitaan ovat mielenfilosofia, poliittinen filosofia ja etiikka.

== Tietoisuuden ongelma ==

Nagel kritisoi pelkistävää näkökulmaa tietoisuuteen esseessään ”Millaista on olla lepakko” (''What Is it Like to Be a Bat?'', 1974). Nagelin mukaan tietoisuus on todellisuuden ulottuvuus, jota ei voida pelkistää luonnontieteelliseen kuvaukseen organismista. Vaikka objektiivinen tietoisuuden tutkimus voi tarkastikin kertoa esimerkiksi värin aallonpituuksista ja niiden vaikutuksista hermosoluissa ja aivoissa, se ei kerro vielä mitään subjektiivisesta kokemuksesta.

Nagel tiivisti kantansa esittämällä, että vain lepakko tietää, millaista on olla lepakko, eikä ihminen voi tätä subjektiivista kokemusta objektiivisesti tietää. Koska objektiivisuus tarkoittaa nimenomaan riippumattomuutta näkökulmista, ei objektiivisuus voi kuvata subjektiivisuutta, joka Nagelin näkökannassa on tietoisuuden olennaisin puoli. Tarkinkaan neurologinen kuvaus ei siten kykene selittämään sitä, miksi meillä on tietoisia, elämyksellisiä, kokemuksia.

''Mieli ja kosmos'' -teoksessaan Nagel sanoo, että luonnontieteen näkökulma on rajoittunut sikäli, että luonnontieteen yritys selittää tietoisuutta, järkeä ja arvoja on vajavainen.

== Dialoginen pluralismi ==

Nagelin ajattelu on osa dialogisen pluralismin mukaista tiedekäsitystä, jonka mukaan erilaiset maailmankatsomukset, todellisuus- ja tietokäsitykset kilpailevat toistensa kanssa tieteen kentällä kehittämällä teorioita ja malleja todellisuuden kuvaamiseksi. Kilpailevien tutkimusohjelmien paremmuutta arvioidaan teorioiden selitysvoimalla ja johdonmukaisuudella. Tieteen lähtökohtana on tutkijan näkemys todellisuuden alkuperästä ja perimmäisestä järjestyksestä, ja tieteellisen keskustelun tarkoituksena on haastaa tutkijan usko kehittämällä sille kumoajia eli vasta-argumentteja. Tutkija voi puolustaa uskoaan pyrkimällä kumoamaan uskoaan vastaan esitettyjä vasta-argumentteja, eli kehittämällä kumoajan kumoajia.

Nagelin ajatusten taustalla on tietoteoreettinen näkemys, jonka mukaan väitteitä ei voida todistaa loppuun saakka. Lopulta on aina tukeuduttava perususkomuksiin, jotka omaksutaan välittömän kokemuksen varassa. Nagelin mukaan kysymys Jumalan olemassaolosta on yksi tällainen välittömään kokemukseen perustuva perususkomus, joka jakaa tutkijoita ja tarjoaa erilaisia lähtökohtia tosiasioiden käsitteellistämiseksi. Perususkomukset voivat olla tiedollisesti perusteltuja, vaikka niitä ei voitaisi todistaa väitelausein ilmaistavilla argumenteilla. Perususkomukset on kuitenkin altistettava kumoajille eli vasta-argumenteille. Nagel kritisoikin sitä, että pyrkimys sulkea teistinen eli jumaluskoon perustuva lähtökohta tieteellisen keskustelun piiristä on epäkriittistä sikäli, että sen avulla naturalistiset perususkomukset suojataan kritiikiltä, mikä on tieteen itsekriittisyyden vastaista.

Nagelin perusargumentit ovat seuraavat:

(1) Kilpailevien tulkintavaihtoehtojen sulkeminen tieteellisen keskustelun ulkopuolelle on tieteen itsekriittisyyden vastaista.

(2) Sekä ateismi että teismi ovat välittömään kokemukseen perustuvia uskonnollisia vakaumuksia, jotka johtavat erilaisiin tulkintoihin tosiasioista.

(3) Julkisen koulutuksen näkökulmasta tästä seuraa, että opetuksessa pitäisi huomioida peruslähtökohtien vaikutus tosiasioiden tulkintaan.

== Tosiasioiden tulkinta ==

Nagelin muikaan ”empiirinen todistusaineisto voi johtaa erilaisiin johtopäätöksiin riippuen siitä, minkälaisten uskonnollisten oletusten pohjalta sitä tulkitaan” (Nagel 2008: 201). Tämä on yksi dialogisen pluralismin perusväitteistä. Dialoginen pluralismi tunnustaa, että ”ihmiset ovat eri mieltä siitä, tulisiko Jumalan asioihin puuttumista ollenkaan pitää mahdollisuutena” ja ”mikä todennäköisyys sille tulisi antaa” (Nagel 2008: 201). Koska uskonnolliset lähtökohdat vaikuttavat tosiasioiden tulkintaan, tiedekeskustelussa on erilaiset tulkinnat alistettava syväluotaavalle analyysille, joka paljastaa niihin kätkeytyvät uskonnolliset ja maailmankatsomukselliset perususkomukset. Tällainen syväluotaava analyysi toteutuu vain avoimessa keskustelussa, jossa perustavat lähtökohdat tuodaan esille ja alistetaan monipuoliselle kritiikille vaihtoehtoisista lähtökohdista.

Tosiasiat ovat kieltämättömiä, mutta ne saavat erilaisen merkityksen riippuen siitä, minkälaisen kokonaisuuden osaksi ne liitetään. Jos tosiasioille annettujen tulkintojen taustalla olevia oletuksia ei tiedosteta, tiettyä tulkintaa aletaan pitää itsestään selvyytenä, puhtaana tosiasiana. Näin tapahtuu erityisesti, jos oletetaan tutkimuksen olevan luonteeltaan neutraalia ja ennakko-oletuksista vapaata.

Jos tietty tosiasioille annettu tulkinta suojataan kritiikiltä, tieteen itsekriittisyys vaarantuu. Vaihtoehtoisia ja toisiaan täydentäviä tai toistensa kanssa kilpailevia tulkintoja ei tällöin kyetä edes tunnistamaan varteenotettaviksi käsitteellisiksi vaihtoehdoiksi. Tieteellisen keskustelun ominaisluonteeseen kuuluu, että erilaiset tulkintahorisontit ja perususkomukset kilpailevat toistensa kanssa selitysvoiman ja johdonmukaisuuden osalta.

== Nagelin ateismi ==

Ateistifilosofi Thomas Nagel ilmaisee monille ihmisille yhteisen toiveen, ettei mitään Jumalaa olisi olemassa:

Haluan ateismin olevan tosi ja tunnen oloni epämukavaksi, koska jotkut kaikkein älykkäimmistä ja informoiduimmista tuntemistani ihmisistä ovat uskovia. Ei ole pelkästään niin, etten usko Jumalaan ja siten luonnollisesti toivo olevani oikeassa tässä uskomuksessani, vaan että toivon, ettei mitään Jumalaa ole olemassa! En halua Jumalan olevan olemassa! En halua maailmankaikkeuden olevan sellainen – –. Arvaukseni mukaan tämä kosmisen auktoriteetin mahdollisuuden tuottama ongelma ei ole harvinainen tila ja siitä johtuu suuri osa aikamme tieteismistä ja reduktionismista. (Nagel 1997: 130)

== Darvinismin kritiikki ==

Nagelin mukaan kehittyneitä älyllisiä kykyjä on hyvin vaikea selittää ohjaamattoman evoluution pohjalta.

Kyky muodostaa teorioita kosmologiasta ja atomia pienemmistä hiukkasista on niin kaukana olosuhteista, joissa ajattelukykymme on täytynyt läpäistä evoluution asettamia kokeita, ettei meillä ole mitään evoluutioteoriasta nousevaa syytä luottaa tähän kykyyn noiden asioiden osalta. Jos tosiaankin päätyisimme siihen mahdottomaan uskomukseen, että kykymme objektiivisen teorian muodostamiseen olisi luonnonvalinnan seurausta, se antaisi syyn vakavasti epäillä teoreettisen ajattelun tuloksia siltä osin kuin ne ylittävät hyvin rajoitetun ja tutun alueen. Evoluutioteoreettinen selitys teoreettiselle kyvyllemme ei antaisi mitään vahvistusta sen mahdollisuudelle saavuttaa totuutta. (Nagel 1986: 78–79.)

Nagel kirjoittaa:

Yksi häiritsevä tekijä julkisessa väittelyssä on, että siihen osallistuvat tieteentekijät joskus kirjoittavat ikään kuin olisi mahdotonta ajatella, että [evoluutio]teoriassa olisi perustavia ongelmia (vastakohtana yksityiskohtaisille teorian soveltamiseen liittyville ongelmille), ja että sellaisten epäilysten herättäminen olisi sama kuin pohtia sitä, onko maa litteä. (Nagel 2008: 191.)

== Evolutionistinen naturalismi ei selitä järjellisyyttä ==

Naturalistisesta näkökulmasta ei ole muuta mahdollisuutta kuin olettaa koko todellisuuden kehittyneen fysikaalisista tekijöistä ohjaamattoman prosessin välityksellä. Naturalistit olettavat tavallisesti, että elämän synnylle täytyy olla olemassa puhtaasti kemiallinen selitys.

Tämän käsityksen mukaan elämä syntyi ja kehittyi nykyiseen muotoonsa pelkästään kemian lakien ja perimmältään hiukkasfysiikan lakien pohjalta. Vallitsevassa naturalistisessa maailmankatsomuksessa evoluutioteorian tärkeänä tehtävänä on osoittaa, kuinka fysiikka voi olla kokonaisteoria. (Nagel 2008: 202)

Pyrkimys pelkistää koko todellisuus fysikaalisiin perustekijöihin on ongelmallinen siksi, ettei se tee oikeutta todellisuuden ei-fysikaalisille ulottuvuuksille. Inhimillisen kokemuksemme kautta olemme välittömässä kosketuksessa esimerkiksi sellaisiin ei-fysikaalisiin ulottuvuuksiin kuin loogisuuteen, hyvyyteen, oikeudenmukaisuuteen ja kauneuteen. Aikamme evoluutiokeskustelussa tällainen terveen järjen vastainen pelkistävä lähestymistapa on kuitenkin korotettu epäilyksettömän tosiasian asemaan.

Aikamme kulttuurin oppineet jäsenet on niin läpikotaisin indoktrinoitu, että he helposti kadottavat näkyvistään sen tosiasian, että evoluutioteoreettinen reduktionismi on terveen järjen vastainen. Terveen järjen vastainen teoria voi olla tosi, mutta sen totuuteen kohdistuvat epäilykset pitäisi tukahduttaa ainoastaan, jos todistusaineisto on poikkeuksellisen vahva. (Nagel 2008: 202)

Nagel kiinnittää huomiota siihen, että evolutionistisen naturalismin pohjalta on vaikea tehdä oikeutta ihmisen järjellisyydelle:

Ongelma ei ole se, miten järkiperäinen ajattelu voi olla pätevää meidän sitä harjoittaessamme, vaan kuinka pystymme sitä harjoittamaan, jos järkiperäinen ajattelu on yleispätevää. Tähän kysymykseen ei ole monia mahdollisia vastauksia. Todennäköisesti kaikkein suosituin ei-subjektiivinen vastaus nykyään on evolutionaarinen naturalismi: Ihmiset pystyvät yleispätevään päättelyyn, koska se on seuraus alkukantaisemmasta tavasta muodostaa uskomuksia, jolla oli eloonjäämisarvoa aikana, jolloin ihmisaivot kehittyivät. Tämä selitys on aina tuntunut minusta naurettavan riittämättömältä – – Toinen tunnettu vastaus on uskonnollinen. Maailmankaikkeus on meille ymmärrettävä, koska se ja järkemme on tehty toisiaan varten. (Nagel 1997: 75)

== Johtaako teismi tieteen kuolemaan? ==

Väärinkäsitys, jonka mukaan sattuma olisi jotenkin tieteellisempi lähtökohta kuin ajatus kaiken Järjestäjästä, on saanut vankan jalansijan yleisessä tietoisuudessa. Myös tuomari John E. Jones vetosi siihen oikeuden päätöksessä, jossa käsiteltiin älykkään suunnitelman opettamista. Tämä julkisuudessa paljon huomiota saanut oikeudenkäynti Kitzmiller vastaan Doverin koulun lautakunta koski kysymystä, voidaanko luomisteorian yhtä muunnelmaa, älykkään suunnitelman teoriaa (intelligent design, ID) opettaa koulussa. Tämänkin kiistan osalta ratkaisevaksi nousi kysymys siitä, miten tieteen luonne ja sen mukana rajanveto-ongelma olisi tulkittava. Joulukuussa 2005 julkaistun oikeuden päätöksen mukaan älykkään suunnitelman teoria ei ole tiedettä. Tuomari Jones tukeutui tältä osin asiantuntijalausuntoihin, joiden mukaan älykkään suunnittelijan poissulkeminen tieteestä on yksi tieteen perussäännöistä:

Tiukka pitäytyminen ”luonnollisiin” selityksiin on määritelmän mukaan tieteen olennainen piirre. Olemme samaa mieltä kantajan asiantuntijatodistajan tri Millerin kanssa siitä, että käytännölliseltä kannalta luonnon ratkaisemattomien ongelmien lukeminen sellaisten syiden ja voimien syyksi, jotka ovat luonnollisen maailman ulkopuolella, merkitsee tieteen loppua. Kuten tri Miller selitti, kun pidät syynä yliluonnollista voimaa, jota ei voida testata, väitettä, jota ei voida osoittaa vääräksi, ei ole mitään syytä jatkaa luonnollisten selitysten etsimistä, koska olemme jo saaneet vastauksen. (Kitzmiller, s. 736; sit. Nagel 2008: 196, viite 7.)

Nagel pitää tätä ajattelutapaa perusteettomana. Hänen mielestään ei ole mitään tietoteoreettisia tai historiallisia syitä olettaa, että sellainen, joka uskoo todellisuuden olevan älykkään olennon suunnittelema, ei enää pyrkisi etsimään luonnonlakeihin perustuvia selityksiä. Päinvastoin, tieteen historiassa usko Jumalaan todellisuuden lainsäätäjänä on ollut inspiroimassa pyrkimystä löytää luonnonlakeja. Useimmat modernin kokeellisen luonnontieteen kehittäjistä uskoivat luomisteoriaan. Luomisuskon ohjaamina he pyrkivät hahmottamaan luonnon lainomaista järjestystä. Luonnonlakien etsiminen on mielekästä, jos oletetaan luonnon olevan älykkäästi suunniteltu:

On sekä tietoteoreettisesti että historiallisesti täysin perusteetonta väittää, että älykkään suunnittelun mahdollisuuden ottaminen selitysperustaksi veisi perusteen etsiä luonnonlainomaisia selityksiä. Newtonista alkaen Jumalaan uskovat tieteentekijät ovat aina olleet yhtä innokkaita kuin kuka muu tahansa löytämään yleispäteviä luonnonlakeja, jotka voidaan todentaa kokemusperäisesti. (Nagel 2008: 196, viite 7.)

Tieteen historiasta näemme, että usko kaikkitietävän ja äärettömän älykkään Luojan luomistyöhön on inspiroinut luonnon tutkimista, koska sen avulla voidaan ymmärtää Luojan ajatuksia. Miten sitten voimme selittää tieteentekijöiden parissa yleisen käsityksen, jonka mukaan usko luomiseen johtaa tieteen kuolemaan? Yhtenä mahdollisena selityksenä lienee tieteellisen uran vaatima erikoistumisen tarve ja siitä seuraava perehtymättömyys laajempiin kysymyksiin. Tieteentekijät keskittyvät omaan erikoisalaansa niin kokonaisvaltaisesti, että yleisempien kysymysten osalta he nojautuvat tiedeyhteisössä vallitseviin ennakkoluuloihin. Sitä paitsi kyseinen ennakkoluulo on sellainen, että sen julistaminen on edullista naturalistien hallitsemassa tiedeyhteisössä.

Teistisen lähtökohdan sulkemista tieteen ulkopuolelle perustellaan joskus sillä, että Jumalaa ei voida asettaa tieteellisen tutkimuksen kohteeksi: ”Jumalaa ei voida laittaa koeputkeen”. On totta, että Jumalaa ei tässä mielessä voida kokeellisesti tutkia. Tästä ei kuitenkaan seuraa, ettei Jumalaa voida käyttää selitysperusteena tieteessä. Jumalan sulkeminen tieteen ulkopuolelle perustuu pätevään lähtökohtaoletukseen, josta tehdään väärä johtopäätös:

Lähtökohtaoletus on se, että Jumalan tarkoitukset ja toiminnat (jos jumala on olemassa) eivät itse voi olla tieteellisen teorian kohteena siten kuin perinnöllisyyden mekanismit ovat tulleet tieteellisen teorian kohteeksi Darwinin jälkeen. Meillä ei ole paljoakaan tieteellistä ymmärrystä luovasta prosessista edes silloin, kun luoja on inhimillinen olento. Ehkä ihmisenkin luovuus on tieteen tavoittamattomissa. Idea jumalallisesta luojasta tai suunnittelijasta on selvästi idea olennosta, jonka toimintaa ja päätöksiä ei voida selittää luonnonlakien pohjalta. Jumalallinen psykologia ei ole tieteen haara.

Niinpä Jumalan tarkoitukset, jos jumala on olemassa, ja hänen tahtonsa luonne eivät ole tieteellisen teorian tai tieteellisen selityksen mahdollisia kohteita. Mutta tästä ei seuraa, ettei voisi olla tieteellistä todistusaineistoa sen puolesta tai sitä vastaan, että tällainen luonnonlakien hallinnan ulkopuolella oleva syy olisi puuttunut luonnollisen järjestyksen kulkuun. Se tosiasia, ettei voi olla tieteellistä teoriaa Jumalan mielen sisäisistä prosesseista, sopii yhteen sen kanssa, että voi olla suurelta osin tieteellinen kysymys, onko Jumalan toiminta todennäköisempi selitys kokemusperäiselle tosiasia-aineistolle kuin pelkästään fysikaalisiin lakeihin tukeutuva selitys. (Nagel 2008: 189–190.)

Vaikka ei olekaan mahdollista kehittää tieteellistä teoriaa Jumalan mielen psykologiasta, on mahdollista tutkia tieteellisesti kysymystä, onko Jumalan luomistyö todennäköisempi selitys empiiriselle tosiasia-aineistolle kuin pelkästään fysiikan lakeihin perustuva selitys. Naturalistinen teoria tarkoituksettomista ja sattumanvaraisista mutaatioista ei ole yhtään täsmällisempi kuin teoria Jumalan luomisteoista, eikä naturalistista teoriaa ole onnistuttu kokeellisesti todentamaan. (Nagel 2008: 189.)

Vaikka Jumalan tahtoa ei voida tieteellisesti tutkia, voi olla olemassa tieteellistä todistusaineistoa sen puolesta, että Jumala on luonut elämän moninaisuuden. Tieteen piirissä on mahdollista mielekkäästi keskustella kysymyksestä, onko luonnon järjestyksen alkuperä jokin sellainen tekijä tai toimija, joka ei ole luonnonlakien hallitsema. On mielekästä etsiä tieteellistä todistusaineistoa tämän käsityksen puolesta tai sitä vastaan. (Nagel 2008: 189–190.)

Nagel arvostelee sitä, että monet naturalistit esiintyvät kriittisen ja avoimen keskustelun edustajina ja pitävät samanaikaisesti mahdottomana ajatella, että pelkistävässä naturalistisessa lähestymistavassa voisi olla perustavia ongelmia. Tällaisen asenteen taustalla näyttäisi olevan puutteellinen käsitys siitä, miten suuria aukkoja elämän syntyä ja kehitystä koskevissa tiedoissamme on ja kuinka arvauksenomainen ja luonnosmainen käsityksemme tältä osin itse asiassa on. Naturalistien fysikalistisesti ja biologisesti pelkistävä selitys esittää laaja-alaisia väitteitä sellaisista prosesseista, joita ei voida suoranaisesti havaita. Sitä ei voida pitää itsestään selvänä totuutena – on mahdollista, että sitä vastaan löytyy todistusaineistoa. Jos tällaisen vastakkaisen todistusaineiston olemassaoloa ei pidetä edes mahdollisena, herää epäilys, onko se itse ollenkaan tieteellinen teoria. (Nagel 2008: 190.)

Useat naturalistit pitävät luomisteoriaa luonteeltaan epätieteellisenä, koska luomisteorian kannattajat pitävät Jumalan olemassaoloa mahdollisena, todennäköisenä tai varmana sellaisen uskon perusteella, joka ei ensisijaisesti nojaudu tieteelliseen todistusaineistoon. Nagelin mukaan tämä sama perustelu asettaa kuitenkin yhtä lailla kyseenalaiseksi naturalistisesti pelkistävän todellisuuskäsityksen ja sen varaan rakennetun evoluutioteorian tieteellisyyden. Ne, jotka eivät katso minkään määrän naturalismin vastaista todistusaineistoa olevan todistusaineistoa teismin puolesta, näyttävät olettavan, ettei Jumalan olemassaolo ja luomistyö ole edes mahdollisuus. Mikä on tämän oletuksen asema? Onko se tieteellisesti perusteltu? Se näyttää olevan ilman perusteluja omaksuttu perusoletus siitä, miten maailma toimii, eräänlainen muoto naturalistista uskoa. Jos se toimii empiirisesti perustelemattomana rajana sille, mitä mahdollisuuksia voidaan yleensä ottaa huomioon etsittäessä selityksiä havaittavalle todellisuudelle, se asettaa yhtä lailla kyseenalaiseksi niiden teorioiden tieteellisyyden, jotka riippuvat siitä. (Nagel 2008: 194–195.)

Usein sanotaan, että tieteen rajojen vetäminen niin, että Jumala kuuluu tieteen ulkopuolelle, on yksinkertaisesti osa tieteen määritelmää. Nagelin mukaan tämä väite kuitenkin perustuu käsitesekaannukseen, oletukseen, ettei voi olla tieteellistä perustelua sellaisen syyn vaikutukselle, jota itseään eivät hallitse luonnontieteelliset lainalaisuudet. Joka tapauksessa tietyn hypoteesin tai sen kiellon semanttinen luokittelu joko tieteelliseksi tai ei-tieteelliseksi on vain vähän kiinnostava sellaiselle, joka haluaa tietää, onko hypoteesi tosi vai epätosi. Totuutta etsivä ihminen on kiinnostunut sekä hypoteesin puolesta että sitä vastaan esitetystä todistusaineistosta. (Nagel 2008: 195.)

Näkemys, jonka mukaan Jumala ei voi vaikuttaa luonnon maailmassa, ei siis ole luonteeltaan tieteellinen näkemys, vaan uskonnollista kysymystä koskeva uskomus. Se on yhtä kuin oletus, että Jumalaa ei ole olemassa, tai että jos Jumala onkin olemassa, hän ei vaikuta luonnon järjestykseen eikä ohjaa maailman kulkua. Tästä uskonnollisesta uskomuksesta riippuu sekä näkemys, jonka mukaan teistisestä lähtökohdasta toteutettu tieteellinen tutkimus on huonoa tiedettä että näkemys, että teistinen näkemys ei ollenkaan kuulu tieteen piiriin. On kuitenkin vaikea perustella näkemystä, jonka mukaan Jumalan älykkään suunnittelun mahdollisuuden olettaminen olisi jotenkin yhteensopimatonta järkevän tieteentekemisen kanssa. Kun kerran luonnon älykkään suunnittelun mahdollisuus on myönnetty, on vaikea perustella näkemystä, että nykyään saatavilla oleva empiirinen todistusaineisto sulkee sen kiistattomasti pois. (Nagel 2008: 198–199.)

== Tulisiko älykkään suunnitelman idea sulkea tieteen ulkopuolelle? ==

Nagel kritisoi aikamme naturalismiin sitoutuneiden luonnontieteilijöiden pyrkimystä siirtää teistinen lähestymistapa eli niin sanottu älykkään suunnitelman teoria kokonaan tieteellisen keskustelun ulkopuolelle. Vaikka tätä teismin poissulkemista perustellaan vetoamalla tieteellisen tutkimuksen ominaisluonteeseen, poissulkeminen ei ole tieteellisesti perusteltu – se ilmentää perimmältään uskonnollisesti ennakkoluuloista suhtautumistapaa vaihtoehtoiseen todellisuuskäsitykseen ja sen perusteella rakennettuun tutkimusohjelmaan. Naturalistinen todellisuuskäsitys ja tietoteoria sulkevat pois Jumalan olemassaolon tai ainakin sulkevat Jumalan kokonaan luonnollisen maailmankaikkeuden ulkopuolelle.

Pitäessään ohjaamatonta biologista evoluutiota selityksenä kaikille ihmiselämän ulottuvuuksille ja pyrkiessään sulkemaan kaikki luomisteorian muunnelmat tieteellisen keskustelun ulkopuolelle aikamme naturalistiset tieteentekijät sitoutuvat Nagelin mukaan ”toisenlaiseen oikeaoppisen uskonnollisuuden muotoon”, joka merkitsee perimmältään sitoutumista ateismiin tai agnostismiin. Tätä oikeaoppisen uskonnollisuuden muotoa ”tuetaan huonoilla argumenteilla” (Nagel 2008: 187).

Usein ajatus Jumalan luomistyöstä suljetaan tieteen ulkopuolelle määrittelemällä tiede naturalistisesti siten, että tieteessä voidaan selitysperustana käyttää vain luonnollisia tekijöitä. Tällöin naturalismia käytetään empiirisesti (kokemusperäisesti) perustelemattomana rajana sille, mitä mahdollisuuksia voidaan yleensä ottaa huomioon etsittäessä selityksiä havaittavalle todellisuudelle. Tällainen tieteen rajaus tekee siitä riippuvien teorioiden tieteellisyyden kyseenalaiseksi. Yhtenä epätoivottavana seurauksena on Nagelin mukaan, ettei pystytä avoimesti käsittelemään keskeisiä kysymyksiä evoluutioteorian suhteesta tutkimuksen perustana oleviin perususkomuksiin todellisuuden perimmäisestä luonteesta. Näiden kysymysten kohtaaminen on kuitenkin välttämätöntä, jos halutaan ymmärtää evoluutioteoriaa ja arvioida sen puolesta esitettävää tieteellistä todistusaineistoa. Jos näitä keskeisiä kysymyksiä vältellään, evoluutioteoriaan ei voida tieteessä ottaa kantaa älyllisesti perustellulla tavalla.

Kun naturalistit sulkevat teistisen lähtökohdan tieteellisen keskustelun ulkopuolelle, he samalla suojaavat kritiikiltä oman naturalistisen näkemyksensä, jonka mukaan koko todellisuus on seurausta ohjaamattomasta evoluutiosta eli sellaisesta evoluutioprosessista, joka ei ole Jumalan suunnittelema ja ohjaama. Tehdessään oman kantansa immuuniksi vastakkaiselle todistusaineistolle, naturalistisilla tieteentekijöillä on taipumus liioitella niiden väitteiden todistusvoimaa, joiden avulla pyritään osoittamaan, ettei luomakunta tarvitse selityksekseen äärettömän, kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan luomistyötä. Tällä tavalla ohjaamattoman evoluution ajatus pyritään esittämään ikään kuin tieteellisesti todistettuna tosiasiana, jota ei ole mahdollista mielekkäästi kyseenalaistaa tieteen piirissä. Näin on syntynyt ”älyllisesti epäterve tilanne”, jossa ei olla valmiita koettelemaan ohjaamattoman evoluution ajatusta kokemusperäisten tosiasioiden pohjalta. Samalla kun naturalistit kritisoivat luomisteorian kannattajia haluttomuudesta koetella perustavia vakaumuksiaan tosiasioiden valossa, jotkut heistä kieltävät sen, että voitaisiin mielekkäästi kiistää ohjaamattoman evoluution perusteesi, jonka mukaan elämän monimuotoisuus on kehittynyt sellaisen prosessin tuloksena, johon ei sisälly mitään älykästä suunnitelmaa tai tarkoitusta.

Darwin kehitti evoluutioteoriansa alun perin vaihtoehdoksi luomisnäkemykselle, jonka mukaan kaikkivaltias, kaikkitietävä ja äärettömän älykäs Olento on luonut biologisten organismien moninaisuuden. Darwinin evoluutioteorian puolesta puhuvan todistusaineiston on siksi katsottu olevan todistusaineistoa luomisteoriaa vastaan. Darwinin perustava väite oli, että biologisten lajien kehitys on tapahtunut ohjaamattoman, sattumanvaraisen ja tarkoituksettoman muuntelun ja luonnonvalinnan seurauksena. (Nagel 2008: 188)
Kukaan tuskin väittää, ettei Darwinin teoria olisi tieteellinen, vaikka se kuvaa prosessia, jota ei ole mahdollista suoranaisesti havainnoida vaan joka täytyy johtaa nykyisin havaittavan tosiasia-aineiston pohjalta. Nagel pitää siksi ongelmallisena, että nykyään yleisesti pyritään sulkemaan tieteen ulkopuolelle älykkään suunnitelman teorian väite, joka kyseenalaistaa tämän Darwinin päättelyn ja väittää, ettei evoluutioteorian tueksi tarjottu tosiasia-aineisto tue sen ehdottamaa selitystä ja ettei Darwinin teoria siten ole onnistunut korvaamaan näkemystä, jonka mukaan elämän synty ja kehitys on älykkään olennon suunnittelema ja ohjaama prosessi. Oletuksen mukaan tiede pystyy todistamaan älykkään suunnitelman teorian epätotuuden, mutta tätä todistusta vastaan olevan tosiasia-aineiston ei katsota tarjoavan tieteellistä tukea älykkään suunnitelman teorialle. Ainoastaan väite älykkään suunnitelman teorian epätotuudesta kelpaa tieteelliseksi väitteeksi. Sen sijaan väite älykkään suunnitelman teorian totuudesta suljetaan tieteen ulkopuolelle. (Nagel 2008: 188–189)

Nagelin mukaan tutkijat usein kokevat naturalistisen mielikuvamaailman jumaluskoista ”tieteellisemmäksi”, koska naturalismi kuvaa maailmankaikkeuden persoonattomaksi, ja persoonattomuuden katsotaan luonnehtivan tieteellistä asennetta. Kulttuuria hallitseva kokemus maailmankaikkeuden persoonattomuudesta ja tyhjyydestä synnyttää voimakkaan tunteenomaisen vastavoiman näkemykselle, jonka mukaan Jumala on luonut maailmankaikkeuden ja on siinä persoonallisesti läsnä. Vaikka ratkaisu tapahtuu mielikuvien ja tunteen tasolla, se kuvataan virallisen kulttuurisen kertomuksen mukaisesti tosiasioiden ja järjen voittona uskonnollisesta toiveajattelusta.

Nagel kiinnittää huomiota siihen, että kiisteltäessä älykkään suunnitelman teorian kuulumisesta tieteen piiriin tai sen ulkopuolelle otetaan samalla kantaa siihen, mikä on totuus todellisuuden perimmäisestä luonteesta. Jos tieteen on tarkoitus olla rajoittamatonta pyrkimystä totuuden löytämiseen, tieteen ulkopuolelle ei voida mielekkäästi siirtää näkemystä, joka on mahdollisesti tosi kuvaus todellisuuden perimmäisestä luonteesta. Niinpä älykkään suunnitelman tieteellisyyden kieltävä kohtaa seuraavankaltaisen ongelman: Joko hän pitää mahdollisena, että älykäs suunnittelija on voinut ohjata elämän kehitystä tai hän kieltää tällaisen mahdollisuuden. Jos hän kieltää tällaisen mahdollisuuden, hänen täytyy selittää, miksi tämä Jumalan mahdollisuuden kieltävä usko olisi tieteellisempi kuin usko, että älykkään suunnittelijan olemassaolo on mahdollinen. Jos hän taas pitää älykkään suunnittelijan olemassaoloa mahdollisena, hän voi korkeintaan argumentoida, että todistusaineisto tällaisen älykkään suunnittelijan toimintaa vastaan on valtava. Hän ei kuitenkaan voi väittää, että älykkään suunnittelun puolesta todistusaineistoa esittävä tutkija tekee jotakin perustavasti erilaista kuin mitä hän itse tekee tieteellisessä tutkimustyössään. Hän voi vain sanoa, että tällaisen henkilön tieteellinen käsitys on epätosi. (Nagel 2008: 195.)

== Voiko välitön kokemus Jumalasta toimia tieteen lähtökohtana? ==

Nagelin mukaan tieteellisen tutkimuksen lähtökohdaksi voidaan perustellusti ottaa itsenäisesti, välittömän kokemuksen pohjalta omaksuttu vakaumus, että Jumala on olemassa. Tämän vakaumuksen pohjalta luonnon tosiasiat tulkitaan eri tavalla kuin jos lähtökohtana on vakaumus, ettei Jumalaa ole olemassa tai ettei hänestä voida tietää mitään. Sekä usko Jumalan olemassaoloon että ateistinen vakaumus ovat luonteeltaan välittömään kokemukseen perustuvia vakaumuksia, jotka ohjaavat kaikkien tosiasioiden käsitteellistämistä. (Nagel 2008: 188.)
Välittömän kokemuksen perustava asema tieteellisessä ajattelussa voi kuulostaa hätkähdyttävältä. Asian ymmärtämiseksi täytyy tiedostaa, mitä tieteenfilosofiassa tarkoitetaan välittömällä kokemuksella. Kyseessä on peruskokemus, johon jokainen ihminen joutuu nojautumaan jo ennen kuin hän alkaa ajatella, rakentaa perusteluja ja tehdä tutkimusta. Välittömän kokemuksen perustava asema ihmisen tietoprosessissa johtuu ihmisen rajallisuudesta. Rajallinen ihminen joutuu nojautumaan välittömiin kokonaisvaltaisiin intuitioihin tulkitessaan yksittäisiä tosiasioita, koska yksittäiset tosiasiat on suhteutettava kokonaisuuteen.

Nagelin mukaan älykkään suunnitelman teoria on mielekkäintä tulkita siten, että se eroaa perinteisistä jumalatodistuksista, joissa Jumalan olemassaolo pyritään loogisesti johtamaan maailman järjestyksestä ja hienosäädöstä. Älykkään suunnitelman teorian lähtökohdaksi on mielekästä olettaa itsenäisesti, välittömän kokemuksen pohjalta omaksuttu vakaumus, että Jumala on olemassa.

Älykkään suunnitelman idea on mielekkäintä ymmärtää väitteeksi siitä, mitä on järkevää uskoa biologisesta evoluutiosta, jos riippumattomalla tavalla uskotaan Jumalaan tavalla, joka on yhteensopiva sekä havainnon pohjalta todennettujen luontoa koskevien empiiristen tosiasioiden että tieteellistä todistamista koskevien yleisten periaatteiden hyväksymisen kanssa. (Nagel 2008: 188.)

Nagel pitää omaa ateistista vakaumustaan luonteeltaan aivan yhtä uskonnollisena kuin teismiä. Hän ei pidä mahdollisena, että Jumala olisi ohjannut maailmankaikkeuden syntyä tai kehitystä, vaikka hän myöntää, ettei mikään olemassa olevista naturalisista selityksistä elämän kehitykselle tyydytä häntä.

Olen itse sellaisen ateistin tilanteessa, joka oltuaan kansanomaisen tieteen innokas lukija, on pitkän aikaa ollut epäilevä sen väitteen suhteen, että perinteinen evoluutioteoria olisi koko kertomus elämän historiasta. Teoria ei väitä selittävänsä elämän alkuperää, joka on edelleen täydellinen tieteellinen mysteeri. (Nagel 2008: 2002.)

Nagel kuitenkin myöntää, että luomisteorian torjuminen johtuu hänen maailmankatsomuksensa sellaisesta puolesta, joka ei perustu kokemusperäisille tosiasioille tai järkiperusteille. Sekä usko Jumalaan että usko siihen, ettei Jumalaa ole olemassa, ovat luonteeltaan välittömiä vakaumuksia, jotka ohjaavat muiden tosiasioiden käsitteellistämistä.

En itse pidä Jumalan interventiota mahdollisuutena, vaikka minulla ei olekaan muita vaihtoehtoja. Myönnän kuitenkin että tämä johtuu yleisen maailmankatsomukseni sellaisesta puolesta, joka ei perustu empiiriselle perustalle tai millekään muulle järjelliselle perustalle. En usko, että olisi mahdollista todistaa, ettei Jumalaa ole olemassa. Niinpä sellainen, joka pystyy osoittamaan vakavia tieteellisiä syitä epäillä evoluutioteorian riittävyyttä ja joka uskoo Jumalaan samalla välittömällä tavalla kuin itse uskon siihen, ettei mitään jumalaa ole olemassa, voi aivan järkevästi päätellä, että älykkään suunnitelman hypoteesi täytyy ottaa vakavasti. Jos perustelut evoluutioteorian riittävyyden epäilemiselle voidaan oikeutetusti ottaa osaksi opetussuunnitelmaa, on vaikea nähdä, miksei niitä voitaisi oikeutetusti kuvata perusteiksi, jotka tukevat älykkään suunnitelman teoriaa niille, jotka uskovat Jumalaan. Niille taas, jotka eivät usko Jumalaan, samat epäilykset ovat perusteita uskoa, että jokin vielä tuntematon puhtaasti naturalistinen teoria selittää kyseisen todistusaineiston. Tämä on todellinen tietoteoreettinen tilanne. (Nagel 2008: 202–203.)

Tieteellisen argumentaation taustalla vaikuttaa aina uskonnollinen (teistinen, ateistinen, agnostinen) taustaoletus, koska ihminen ei voi olla ottamatta kantaa Jumalan olemassaoloon. Suhde Jumalaan määrää olennaisesti ihmisen näkökulmaa todellisuuteen. Näiden näkökulmien ja taustaoletusten pohjalta rakennettuja hypoteeseja pyritään tieteessä systemaattisesti ja kokemusperäisesti koettelemaan. Vaikka lähtökohtaoletukset vaikuttavat kokemusten tulkintaan, kaikki ihmiset ovat kosketuksissa samaan todellisuuteen.

== Mitä Nagelin näkemyksistä seuraa kouluopetukselle? ==

Näkemys, jonka mukaan Jumala ei voi vaikuttaa luonnon maailmassa, ei siis ole luonteeltaan tieteellinen näkemys, vaan uskonnollista kysymystä koskeva uskomus. Se on yhtä kuin oletus, että Jumalaa ei ole olemassa, tai että jos Jumala onkin olemassa, hän ei vaikuta luonnon järjestykseen eikä ohjaa maailman kulkua. Näkemys, jonka mukaan älykkään suunnitelman teoria on huonoa tiedettä, on riippuvainen tästä uskonnollisesta uskomuksesta lähes yhtä paljon kuin näkemys, että älykkään suunnitelman teoria ei ollenkaan kuulu tieteen piiriin. On kuitenkin vaikea perustella näkemystä, jonka mukaan älykkään suunnittelun mahdollisuuden olettaminen olisi jotenkin yhteensopimatonta tieteelle ominaisen järkiperäisen lähestymistavan kanssa. Kun kerran luonnon älykkään suunnittelun mahdollisuus on myönnetty, on vaikea perustella näkemystä, että nykyään saatavilla oleva empiirinen todistusaineisto sulkee sen kiistattomasti pois. Tällainen kiistaton poissulkeminen edellyttäisi, että koko kehitysprosessi pystyttäisiin selittämään nykyisin tunnettujen evoluutiomekanismien pohjalta. ”Huolimatta vastakkaisesta retoriikasta, minusta näyttää, ettei tässä läheskään olla onnistuttu.” (Nagel 2008: 198–199.)
Joitakin perustavia tieteellisiä erimielisyyksiä voi olla vaikea ratkaista pelkästään tieteellisillä argumenteilla. Tutkijan uskonnollisilla (teistisillä, ateistisilla jne.) vakaumuksilla on vaikutusta siihen, miten hän tulkitsee tieteellistä todistusaineistoa. Uskonnolliset vakaumukset vaikuttavat erityisesti siihen, uskooko tutkija monimutkaisten biologisten järjestelmien kehityksen olevan selitettävissä perinteisen evoluutioteorian pohjalta riippumatta siitä, pystymmekö tieteellisen tutkimuksen avulla löytämään kyseisiä mekanismeja. (Nagel 2008: 197.)

Julkisen koulutuksen näkökulmasta tästä seuraa, että sekä älykkään suunnitelman opettaminen biologian tunnilla että sen opettamatta jättäminen riippuvat molemmat uskonnollisesta uskomuksesta. Joko Jumalan luomistyö suljetaan pois edeltä tai ei. Jos Jumalan luomistyö suljetaan pois, älykkään suunnitelman teoria voidaan jättää huomiotta. Jos sitä ei suljeta pois edeltä, älykkään suunnitelman teoriaa voidaan käsitellä. Molemmat oletukset ovat luonteeltaan uskonnollisia. On vaikea perustella sitä, että biologian tunneilla on luvallista käsitellä vain sellaisia teorioita, jotka perustuvat yhdenlaiseen uskonnolliseen olettamukseen, mutta on kiellettyä käsitellä teorioita, jotka perustuvat sen kanssa kilpailevaan uskonnolliseen oletukseen. (Nagel 2008: 200.)

Kuten jo todettiin, darwinistisen evoluutioteorian kehittäminen ei perustunut oletukselle, että luonnon älykäs suunnittelu olisi mahdottomuus. Päinvastoin, se kehittyi vaihtoehtona älykkään suunnitelman teorialle: sen tarkoituksena oli selittää, miten älykkäästi suunnitellulta vaikuttava luonto on saattanut syntyä ilman suunnittelijaa. Siksi evoluutioteorian ymmärtäminen edellyttää älykkään suunnitelman teorian tuntemista ja sen mielekkyyden ymmärtämistä. On melkein epäjohdonmukaista pitää järkevän tieteentekemisen edellytyksenä naturalistista uskoa älykkään suunnitelman teorian epätotuuteen. (Nagel 2008: 200–201.)

Älykkään suunnitelman teorian opettamista voidaan perustella sillä, että se auttaa saamaan paremman ymmärryksen evoluutioteoriasta ja sitä tukevasta ja sitä vastustavasta todistusaineistosta. Nagelin käsityksen mukaan lukion opetuksessa tulisi jossakin vaiheessa avoimesti käsitellä evoluutioteorian suhdetta uskontoon eli sitä, miten evoluutioteoria hahmottuu eri tavalla ateistin, agnostikon ja teistin näkökulmasta. (Nagel 2008: 204.)

Kaikkein vaikeinta monien on ollut hyväksyä Nagelin ajatusta, jonka mukaan ainoa tapa opettaa biologisia tosiasioita neutraalisti on myöntää, että empiiristä todistusaineistoa voidaan tulkita eri tavoilla ja että se voi johtaa erilaisiin päätelmiin riippuen siitä, minkä uskonnollisten perususkomusten pohjalta sitä tutkitaan. Älykkään suunnitelman teorian opettamisen kieltäminen on ristiriidassa uskonnollisen neutraalisuuden periaatteen kanssa, koska tällainen kielto perustuu uskonnolliseen vakaumukseen: joko ateismiin tai sellaiseen teistiseen näkemykseen, jonka mukaan Jumala ei alkuperäisen luomisen jälkeen enää puutu luomakunnan kulkuun.

Mitä opetettaisiin biologian kurssilla, jos tarkoituksena olisi pysyä neutraalina sen kysymyksen osalta, onko Jumala voinut puuttua elämän kehityksen prosesseihin, ja jos samalla tunnustetaan, että ihmiset ovat eri mieltä siitä, tulisiko Jumalan asioihin puuttumista ollenkaan pitää mahdollisuutena, tai mikä todennäköisyys sille tulisi antaa, ja että tällä hetkellä ei ole mitään tapaa ratkaista tätä erimielisyyttä tieteellisesti? Käsitykseni mukaan ainoa tapa olla tekemättä mitään uskonnollista oletusta olisi myöntää, että empiirinen todistusaineisto voi johtaa erilaisiin johtopäätöksiin riippuen siitä, minkälaisten uskonnollisten uskomusten pohjalta niitä lähdetään tarkastelemaan, ja että todistusaineisto ei itsessään ratkaise sitä, mikä noista uskomuksista on tosi. (Nagel 2008: 201.)

Tässä kohdassa Nagel kiteyttää artikkelinsa pohjana olevan maltillisen perustusteorian ja dialogisen pluralismin perusajatuksen, jonka mukaan vaihtoehtoiset perususkomukset johtavat erilaisiin tapoihin tulkita tosiasioita. Yhden tulkintavaihtoehdon sulkeminen keskustelun ulkopuolelle on luonteeltaan epäkriittistä. Vaikka kaikki ihmiset ovat välittömän kokemuksensa välityksellä kosketuksissa samoihin todellisuuden asiaintiloihin, he tulkitsevat niitä eri tavoilla. Erilaisten tulkintojen totuutta voidaan arvioida niiden kyvyllä tehdä oikeutta asiaintiloille, vaikkakin tätä arviointia vaikeuttaa se, että asiaintilat tulkitaan eri tavoin eri lähtökohdista.

== Muu tutkimustoiminta ==

Nagel on tutkinut myös eettisiä, poliittisia ja yhteiskunnallisia kysymyksiä. Muun muassa ''The Possibility of Altruism'' -teoksessaan Nagel puolustaa altruismia.

== Kirjallisuus ==

Nagel, Thomas (1986) The View from Nowhere. London: Oxford University Press.

– (1997) The Last Word. New York: Oxford University Press.

– (2008) ”Public Education and Intelligent Design”, Philosophy & Public Affairs 36, no 2: 187–205.

Teoksia

Englanniksi

The Possibility of Altruism (1970)

Mortal Questions. Cambridge: Cambridge University Press, 1979. ISBN 0-521-22360-1.

The View from Nowhere. Oxford: Oxford University Press, 1986. ISBN 0-19-503668-9.

What Does It All Mean? A Very Short Introduction to Philosophy. Oxford: Oxford University Press, 1987. ISBN 0-19-505292-7.

Equality and Partiality (1991)

Other Minds: Critical Essays, 1969–1994 (1995)

The Last Word (1997)

The Myth of Ownership: Taxes and Justice (Liam Murphyn kanssa) (2002)

Concealment and Exposure and Other Essays (2002)

Mind and Cosmos: Why the Materialist Neo-Darwinian Conception of Nature Is Almost Certainly False (2012)

Suomeksi

Artikkeleita

Millaista on olla lepakko? (What Is It Like to Be a Bat? 1974. Suomentanut Jukka Partanen.) Niin & näin, 2010, nro 1, s. 31–40.

Kirjoja

Mieli ja kosmos: Miksi materialistis-darwinistinen luontokäsitys on lähes varmasti epätosi. (Mind and Cosmos, 2012.). Suom. ja esipuhe Lauri Snellman. Helsinki: Basam Books, 2014. ISBN 978-952-260-291-6.

Lähteet

{{viestipohja| kuva = [[Kuva:Tiedekeskustelun avoimuuskoe.jpg|30px]]
|sisältö = Tämän artikkelin pohjana on käytetty [[Tapio Puolimatka]]n kirjan ''[[Tiedekeskustelun avoimuuskoe (kirja)|Tiedekeskustelun avoimuuskoe]]'' sisältöä tekijän luvalla.}}

[[Luokka:Henkilöt]]

"Kuka suunnitteli suunnittelijan?" (argumentti)

2026-01-04T00:42:02Z

Apollos: /* Jatkokysymysten luonne */ henkilönnimen ensiesiintymälihavointi, teosnimikursivointi, typofix

Jos jonkin havaittavan ilmiön parhaaksi selitykseksi ehdotetaan tuntematonta ei-inhimillistä [[suunnitteluteoria|suunnittelijaa]] tai suorastaan klassisen teismin mukaista [[Jumala]]a tai jos [[Jumalan olemassaolo]]a ylipäänsä halutaan [[apologetiikka|apologeettisesti]] perustella, vastaukseksi voi useinkin saada kysymyksen: "Kuka sitten suunnitteli suunnittelijan?" – tai jälkimmäisissä tapauksissa vastaavasti: "Kuka sitten loi Jumalan?"

Tällaisen vastakysymyksen esittäjän taka-ajatuksena näyttää siis olevan, että ajattelu olisi rajoitettava tarkoituksettomiin selityksiin, koska suunnittelijan tai Jumalan käyttäminen selitysperusteena johtaisi vain kysymyksiin, joihin ei kuitenkaan voitaisi vastata. Miten näihin kysymysmuotoisiin vastaväitteisiin voidaan vastata? Ovatko niiden esittäjät onnistuneet paljastamaan jonkin aukon vastapuolensa ajattelusta?

== Jatkokysymysten luonne ==

Tässä tarkasteltavat kysymykset eivät ole kunnon argumentteja suunnittelijan tai Jumalan olemassaoloa vastaan vaan todellakin pelkkiä jatkokysymyksiä. Itse asiassa Jumalaa koskevaan kysymykseen on aina ollut valmiina hyvä vastaus.

Asiaan perehtymättömät vetoavat silti tähän argumentointiin, mihin on epäilemättä osaltaan vaikuttanut se tosiseikka, että eräät tunnetut [[ateismi|ateistit]] ovat ajattelemattomasti kierrättäneet tällaisia kysymyksenasetteluja omissa puheenvuoroissaan. Näin tekee esimerkiksi '''[[Richard Dawkins]]''' ''[[Jumalharha (kirja)|Jumalharha]]''-kirjassaan.

Tilanne on olennaisesti erilainen siitä riippuen, koskeeko jatkokysymys Jumalaa vaiko pelkkää tarkemmin tuntematonta suunnittelijaa. Suunnittelijaa koskeva kysymys on luonteeltaan tieteellinen jatkokysymys, Jumalaa koskeva taas eräänlainen metafyysinen kompakysymys. Kompakysymyksen esittäminen osoittaa joko esittäjänsä tietämättömyyttä käytetyistä käsitteistä tai pyrkimystä saada keskustelukumppaninsa sekoamaan omissa käsitteissään.

Koska nämä tapaukset siis ulkoisesta samankaltaisuudestaan huolimatta ovat perusluonteeltaan aivan erilaiset, kumpaakin vaihtoehtoa tarkastellaan erikseen.

===Tieteellinen jatkokysymys: "Kuka suunnitteli suunnittelijan?"===

Tieteessähän voidaan aina kysyä toistaiseksi vastausta vailla olevia jatkokysymyksiä, eikä vaikkapa alkeishiukkasten hienorakenteeseen liittyvä jatkokysymyssarja suinkaan todista esimerkiksi [[wp:kvarkki|kvarkkimallia]] huonoksi selitykseksi. Samoin arkeologin hypoteesia nuolenpään tai saviastian taustalla olevasta suunnittelijasta ei tietenkään kumoa kysymys: "Kuka suunnitteli saviastian suunnittelijan?" tai: "Mikä hänen kengännumeronsa sitten oli?"

Dawkins ei ainoastaan esitä suunnittelijaa koskevaa jatkokysymystä vaan vieläpä jatkaa argumenttiaan ymmärtämättömästi, nimittäin postuloimalla kysymykseensä naurettavia vastausehdotelmia, oletettavasti kuvitellen näin todistavansa suunnitteluhypoteesin ilman muuta vääräksi tai merkityksettömäksi. Tässä tarkoituksessa hän puhuu "[[Lentävä spagettihirviö|lentävästä spagettihirviöstä]]" (''flying spaghettimonster'').

Mikäli tämä "argumentointi" olisi pätevää, sitä käyttäen voisi kumota kaikki tieteelliset väitteet, sillä jokainen selitysmalli antaa pohjan jatkokysymyksille, joihin taas voi aina postuloida naurettavia vastauksia. Fysiikassa esimerkiksi ajatellaan, että protoni koostuu kvarkeista. Kumoaako Dawkins nyt modernin fysiikan tulokset kysymällä jatkokysymyksen: "Mistä kvarkit sitten koostuvat?" Kun fyysikot eivät tähän osaa vielä vastata, postuloiko hän kysymykseen vastauksen: "Kvarkithan voivat olla vaikka lentäviä teekuppeja tai hyvin pieniä spagettihirviöitä"?

Lisäksi kysymys suunnittelijan suunnittelijasta olettaa perusteettomasti, että jos suunnitteluselitys otetaan joillain perusteilla jossain yhteydessä käyttöön, sitä olisi sen jälkeen jonkin automaattisen logiikan mukaan sovellettava kaikkeen. On täysin mahdollista ajatella, että suunnittelijaa ei suunnitellut kukaan; tämä on mahdollista jopa useammalla kuin yhdellä tavalla.

===Metafyysinen kompakysymys: "Kuka loi Jumalan?"===

Mikäli artikkelin otsikon mukainen jatkokysymys kohdistuu suoraan Jumalaan, se saa muodon: "Kuka loi Jumalan?" Tällöin kyseessä on metafyysinen kompakysymys. Jumala näet on välttämätön olento, Hän on itse oma syynsä ja on aina ollut olemassa. Jumalaa ei siis ole suunniteltu, tehty tai luotu. Näin ollen jo Jumalan käsite sisältää informaation, joka osoittaa tämän jatko- tai kompakysymyksen mielettömäksi. Siksi tähän kysymykseen liittyy aina jonkinlainen käsitesekaannus.

Asiaa voi havainnollistaa toteamalla, että "Kuka teki Jumalan?" on samalla tavoin mieletön kysymys kuin "Mikä suunta on pohjoiseen pohjoisnavalta?" tai "Kuka tuli maaliin ennen ensimmäiseksi tullutta kilpailijaa?" Tämä kysymys on siis yhtä hyvä argumentti Jumalan olemassaoloa tai siihen perustuvia selitysmalleja vastaan kuin edelliset kysymykset pohjoisnavan tai kilpajuoksun voittajan olemassaoloa vastaan.

Yhtä toimimaton on seuraavakin paljon kierrätetty kysymys: "[[Voiko Jumala luoda niin suuren kiven, ettei itse jaksa sitä nostaa?]]" – Kaikkivaltiashan voisi luoda kiven, joka täyttää kaiken käytettävissä olevan tilan mahtumatta siinä liikkumaan, tai myös halutessaan lisätä tilaa tai sitten myös kasvattaa kiveä jälkikäteen. Kiven massa ei kuitenkaan rajoittaisi Jumalaa liikuttamasta kiveä. Mitään teologista käsiteristiriitaa tällainen kompakysymys ei siis paljasta, vaan pelkän esittäjiensä perehtymättömyyden teologiseen ajatteluun – tai ehkä jopa loogiseen ajatteluun ylipäätään.

== Katso myös ==
=== ApologetiikkaWiki ===
* [["Suunnittelija on epätodennäköinen" (argumentti)]]
* [[Jumalan kaikkivoipuus]]
* [[Suunnitteluteoria]]
* [[Jumala]]

=== Internet ===
* [http://www.youtube.com/watch?v=jnhMmJPnnDo Who Designed the Designer? – William Lane-Craig vastaa Richard Dawkinsille] (YouTube)

[[Luokka:Suunnitteluteoria]][[Luokka:Jumala]][[Luokka:Argumentit]]

"Kuka suunnitteli suunnittelijan?" (argumentti)

2026-01-04T00:36:36Z

Apollos: kh/typofix

Jos jonkin havaittavan ilmiön parhaaksi selitykseksi ehdotetaan tuntematonta ei-inhimillistä [[suunnitteluteoria|suunnittelijaa]] tai suorastaan klassisen teismin mukaista [[Jumala]]a tai jos [[Jumalan olemassaolo]]a ylipäänsä halutaan [[apologetiikka|apologeettisesti]] perustella, vastaukseksi voi useinkin saada kysymyksen: "Kuka sitten suunnitteli suunnittelijan?" – tai jälkimmäisissä tapauksissa vastaavasti: "Kuka sitten loi Jumalan?"

Tällaisen vastakysymyksen esittäjän taka-ajatuksena näyttää siis olevan, että ajattelu olisi rajoitettava tarkoituksettomiin selityksiin, koska suunnittelijan tai Jumalan käyttäminen selitysperusteena johtaisi vain kysymyksiin, joihin ei kuitenkaan voitaisi vastata. Miten näihin kysymysmuotoisiin vastaväitteisiin voidaan vastata? Ovatko niiden esittäjät onnistuneet paljastamaan jonkin aukon vastapuolensa ajattelusta?

== Jatkokysymysten luonne ==

Tässä tarkasteltavat kysymykset eivät ole kunnon argumentteja suunnittelijan tai Jumalan olemassaoloa vastaan vaan todellakin pelkkiä jatkokysymyksiä. Itse asiassa Jumalaa koskevaan kysymykseen on aina ollut valmiina hyvä vastaus.

Asiaan perehtymättömät vetoavat silti tähän argumentointiin, mihin on epäilemättä osaltaan vaikuttanut se tosiseikka, että eräät tunnetut [[ateismi|ateistit]] ovat ajattelemattomasti kierrättäneet tällaisia kysymyksenasetteluja omissa puheenvuoroissaan. Näin tekee esimerkiksi [[Richard Dawkins]] [[Jumalharha (kirja)|Jumalharha]]-kirjassaan.

Tilanne on olennaisesti erilainen siitä riippuen, koskeeko jatkokysymys Jumalaa vaiko pelkkää tarkemmin tuntematonta suunnittelijaa. Suunnittelijaa koskeva kysymys on luonteeltaan tieteellinen jatkokysymys, Jumalaa koskeva taas eräänlainen metafyysinen kompakysymys. Kompakysymyksen esittäminen osoittaa joko esittäjänsä tietämättömyyttä käytettyistä käsitteistä tai pyrkimystä saada keskustelukumppaninsa sekoamaan omissa käsitteissään.

Koska nämä tapaukset siis ulkoisesta samankaltaisuudestaan huolimatta ovat perusluonteeltaan aivan erilaiset, kumpaakin vaihtoehtoa tarkastellaan erikseen.

===Tieteellinen jatkokysymys: "Kuka suunnitteli suunnittelijan?"===

Tieteessähän voidaan aina kysyä toistaiseksi vastausta vailla olevia jatkokysymyksiä, eikä vaikkapa alkeishiukkasten hienorakenteeseen liittyvä jatkokysymyssarja suinkaan todista esimerkiksi [[wp:kvarkki|kvarkkimallia]] huonoksi selitykseksi. Samoin arkeologin hypoteesia nuolenpään tai saviastian taustalla olevasta suunnittelijasta ei tietenkään kumoa kysymys: "Kuka suunnitteli saviastian suunnittelijan?" tai: "Mikä hänen kengännumeronsa sitten oli?"

Dawkins ei ainoastaan esitä suunnittelijaa koskevaa jatkokysymystä vaan vieläpä jatkaa argumenttiaan ymmärtämättömästi, nimittäin postuloimalla kysymykseensä naurettavia vastausehdotelmia, oletettavasti kuvitellen näin todistavansa suunnitteluhypoteesin ilman muuta vääräksi tai merkityksettömäksi. Tässä tarkoituksessa hän puhuu "[[Lentävä spagettihirviö|lentävästä spagettihirviöstä]]" (''flying spaghettimonster'').

Mikäli tämä "argumentointi" olisi pätevää, sitä käyttäen voisi kumota kaikki tieteelliset väitteet, sillä jokainen selitysmalli antaa pohjan jatkokysymyksille, joihin taas voi aina postuloida naurettavia vastauksia. Fysiikassa esimerkiksi ajatellaan, että protoni koostuu kvarkeista. Kumoaako Dawkins nyt modernin fysiikan tulokset kysymällä jatkokysymyksen: "Mistä kvarkit sitten koostuvat?" Kun fyysikot eivät tähän osaa vielä vastata, postuloiko hän kysymykseen vastauksen: "Kvarkithan voivat olla vaikka lentäviä teekuppeja tai hyvin pieniä spagettihirviöitä"?

Lisäksi kysymys suunnittelijan suunnittelijasta olettaa perusteettomasti, että jos suunnitteluselitys otetaan joillain perusteilla jossain yhteydessä käyttöön, sitä olisi sen jälkeen jonkin automaattisen logiikan mukaan sovellettava kaikkeen. On täysin mahdollista ajatella, että suunnittelijaa ei suunnitellut kukaan; tämä on mahdollista jopa useammalla kuin yhdellä tavalla.

===Metafyysinen kompakysymys: "Kuka loi Jumalan?"===

Mikäli artikkelin otsikon mukainen jatkokysymys kohdistuu suoraan Jumalaan, se saa muodon: "Kuka loi Jumalan?" Tällöin kyseessä on metafyysinen kompakysymys. Jumala näet on välttämätön olento, Hän on itse oma syynsä ja on aina ollut olemassa. Jumalaa ei siis ole suunniteltu, tehty tai luotu. Näin ollen jo Jumalan käsite sisältää informaation, joka osoittaa tämän jatko- tai kompakysymyksen mielettömäksi. Siksi tähän kysymykseen liittyy aina jonkinlainen käsitesekaannus.

Asiaa voi havainnollistaa toteamalla, että "Kuka teki Jumalan?" on samalla tavoin mieletön kysymys kuin "Mikä suunta on pohjoiseen pohjoisnavalta?" tai "Kuka tuli maaliin ennen ensimmäiseksi tullutta kilpailijaa?" Tämä kysymys on siis yhtä hyvä argumentti Jumalan olemassaoloa tai siihen perustuvia selitysmalleja vastaan kuin edelliset kysymykset pohjoisnavan tai kilpajuoksun voittajan olemassaoloa vastaan.

Yhtä toimimaton on seuraavakin paljon kierrätetty kysymys: "[[Voiko Jumala luoda niin suuren kiven, ettei itse jaksa sitä nostaa?]]" – Kaikkivaltiashan voisi luoda kiven, joka täyttää kaiken käytettävissä olevan tilan mahtumatta siinä liikkumaan, tai myös halutessaan lisätä tilaa tai sitten myös kasvattaa kiveä jälkikäteen. Kiven massa ei kuitenkaan rajoittaisi Jumalaa liikuttamasta kiveä. Mitään teologista käsiteristiriitaa tällainen kompakysymys ei siis paljasta, vaan pelkän esittäjiensä perehtymättömyyden teologiseen ajatteluun – tai ehkä jopa loogiseen ajatteluun ylipäätään.

== Katso myös ==
=== ApologetiikkaWiki ===
* [["Suunnittelija on epätodennäköinen" (argumentti)]]
* [[Jumalan kaikkivoipuus]]
* [[Suunnitteluteoria]]
* [[Jumala]]

=== Internet ===
* [http://www.youtube.com/watch?v=jnhMmJPnnDo Who Designed the Designer? – William Lane-Craig vastaa Richard Dawkinsille] (YouTube)

[[Luokka:Suunnitteluteoria]][[Luokka:Jumala]][[Luokka:Argumentit]]

"Suunnittelija on epätodennäköinen" (argumentti)

2026-01-04T00:24:17Z

Apollos: /* Aluttomuus */ kh (rinnasteiset lauseet, joilla yhteinen määre [tässä sivulause]: ei välipilkkua)

''[[Jumalharha]]''-kirjassaan evoluutiobiologi '''[[Richard Dawkins]]''' esittää pääargumenttinaan [[Jumala]]n olemassaoloa vastaan väitteen, jonka mukaan '''Jumala on epätodennäköinen'''. Dawkinsin voidaan päätellä tarkoittavan [[Jumala]]lla ja [[suunnittelija]]lla samaa asiaa.

Lähemmässä tarkastelussa käy kuitenkin ilmeiseksi, ettei Dawkinsin argumentointilogiikka ole läheskään vedenpitävää.

== Dawkinsin argumentti ==

=== Tekstimuoto ===

Dawkins kirjoittaa Jumalan epätodennäköisyydestä kirjan neljännessä luvussa, joka on nimetty argumentin mukaan "Miksi miltei varmasti Jumalaa ei ole":

{{lainaus|Epätodennäköisyyteen perustuva väite on suuri. Perinteisen suunnitteluun perustuvan väitteen valepuvussa se on helposti suosituin nykyään Jumalan olemassaolon puolesta esitetty väite, ja hämmästyttävän monet teistit pitävät sitä täysin ja äärimmäisen vakuuttavana. Se todella on erittäin vahva ja luullakseni vastaansanomaton väite – kuitenkin täsmälleen päinvastaiseen suuntaan kuin teistit tarkoittavat. Asianmukaisesti käytettynä epätodennäköisyyteen perustuva väite pääsee lähelle sen todistamista, että Jumalaa ei ole. Nimeni sen tilastolliselle osoittamiselle, että Jumalaa ei miltei varmasti ole, on lopullinen Boeing 747 -gambiitti eli pelinavaus. 
Nimi tulee Fred Hoylen huvittavasta kuvaelmasta Boeing 747:stä ja romutarhasta. -- Hoyle sanoi, että elämän synnyn todennäköisyys maapallolla ei ole sen suurempi kuin että romutarhan läpi pyyhkäisevä hirmumyrsky onnistuu panemaan kokoon Boeing 747 lentokoneen. Muut ovat lainanneet vertausta viittaamaan monimutkaisten elävien olentojen myöhempään evoluutioon, jossa sillä on näennäinen uskottavuus. Täysin toimivan hevosen, kovakuoriaisen tai strutsin satunnaisen, osistaan kokoon panemisen vastaiset todennäköisyydet ovat samaa luokkaa kuin Boeing 747:n. -- 
Itse asiassa, kuten osoitan tässä luvussa, darwiniaaninen luonnonvalinta on ainoa tunnettu ratkaisu muuten vastausta vaille jäävään arvoitukseen, mistä informaatio tulee. Osoittautuu, että jumalhypoteesi yrittää saada jotakin ilmaiseksi. Riippumatta siitä, miten epätodennäköinen on asia, jota yritetään selittää olettamalla suunnittelija, suunnittelijan itse on oltava vähintään yhtä epätodennäköinen. Jumala on lopullinen Boeing 747. |Richard Dawkins, Jumalharha<ref name="Jumalharha">{{Kirjaviite | Tekijä = Richard Dawkins | Nimeke = Jumalharha | Julkaisija = Terra Cognita | Vuosi = 2007 | Kappale = Miksi miltei varmasti Jumalaa ei ole | Sivu = | Selite =(The God delusion, 2006.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen | Julkaisupaikka=Helsinki | Tunniste =ISBN 978-952-5697-00-1}}</ref>}}

=== Päättelyketjumuoto ===

Argumentin voisi muotoilla myös loogiseksi päättelyketjuksi esimerkiksi näin:
#Suunnitteluargumentin mukaan luonnossa on asioita, joiden syntyminen ohjaamattomalla luonnonprosessilla on äärimmäisen epätodennäköistä.
#Suunnittelijoiden tiedetään tuottavan asioita, joiden syntyminen sattumalta olisi äärimmäisen epätodennäköistä.
#Tämän takia suunnitteluteorian mukaan on perusteltua selittää näiden asioiden syntyminen suunnittelulla.
#Kaikissa tuntemissamme tapauksissa suunnittelija on kuitenkin ollut monimutkaisempi kuin suunnittelun kohde.
#Mitä monimutkaisempi asia on, sitä epätodennäköisempää on sen syntyminen sattumalta.
#Monimutkaiset asiat ovat siis epätodennäköisiä.
#Riippumatta siitä, miten epätodennäköinen on asia, jota yritetään selittää olettamalla suunnittelija, suunnittelijan itse on oltava vähintään yhtä epätodennäköinen.
#''Siispä'' suunnittelijan syntyminen on epätodennäköisempää kuin sen asian syntyminen suunnittelematta, jonka syntymisellä suunnittelijan olemassaoloa pyrittiin todistamaan.

=== Taustaoletusten kriittinen tarkastelu ===

Argumentin taustalta voidaan löytää useita oletuksia, joiden pätevyyteen päättely nojaa. Käytännössä argumentti perustuu suunnitteluteorian esittämän argumentin lisäksi ''neljälle premissille'':
# Suunnittelijan olemassaolo on tilastollinen ilmiö, joka tapahtuu sattumalta lähes äärettömän harvoin, ja siksi suunnittelijan sattumalta syntyminen on epätodennäköistä.
# Jotta suunnittelija voi olla olemassa, se on joskus alkanut olla olemassa, eli suunnittelijan on täytynyt joskus syntyä.
# Jos suunnittelija on joskus syntynyt, sen syntymisen todennäköisyys on sama kuin sen sattumalta syntymisen todennäköisyys.
# Koska kaikissa tuntemissamme tapauksissa suunnittelija on ollut monimutkaisempi kuin suunnittelun kohde, näin on väistämättä jokaisen suunnittelijan kohdalla.

Kuitenkin nämä premissit – suunnittelijaehdokkaasta riippuen – ovat enemmän tai vähemmän kyseenalaisia. Jos esimerkiksi ''ihmisen'' oletetaan olevan viime kädessä vain tietyllä tavalla järjestäytynyt molekyylijoukko, niin silloinhan ihmisen sattumanvaraiselle syntymiselle voisi periaatteessa laskea jonkinlaisen todennäköisyyden, joka olisi tietysti mielivaltaisen pieni. Tällöin ihmisen olemassaolo olisi tosiaan tilastollinen ilmiö, joka tapahtuisi käytännössä äärettömän harvoin, ja siksi ihmisen syntyminen sattumalta olisi äärimmäisen epätodennäköistä. Tässä tapauksessa ''ensimmäinen premissi'' olisi siis pätevä. Jokaisella ihmisellä on myös alku, joten myös ''toinen premissi'' on pätevä. Ihminen on myös aina monimutkaisempi kuin ihmisen suunnittelemat asiat, joten tässä tapauksessa myös ''neljäs premissi'' olisi pätevä. ''Kolmas premissi'' on kuitenkin ''ilmeisen väärä'': Ihmiset syntyvät toisista ihmisistä jatkuvasti, ja tämän todennäköisyys on paljon suurempi kuin ihmisen sattumalta syntymisen todennäköisyys, joka on äärettömän pieni. Tässä niin sanotusti "suunnittelija synnyttää toisen suunnittelijan".

== Kuka suunnitteli suunnittelijan -lähestymistapa ==
{{Pääartikkeli|[["Kuka suunnitteli suunnittelijan" (argumentti)]]}}

Dawkinsin argumentti on yksi muunnos klassisesta "kuka sitten suunnitteli suunnittelijan" -argumentista. Argumentti ei kuitenkaan ole järkevä, kun sitä sovelletaan tyypillisesti havaittavaan suunnitteluun. Esimerkiksi Dawkinsin kirjoja voidaan pitää suunniteltuina, vaikka Dawkins itse onkin kirjojaan monimutkaisempi.

=== Eikö mitään ole suunniteltu? ===

Jos Dawkinsin argumentti olisi pätevä, emme voisi pitää ''mitään'' suunniteltuna, koska suunnittelija olisi ''joka tapauksessa'' sattumaa epätodennäköisempi selitys sille asialle, jonka syntymistä pyritään selittämään. Tähän voidaan tietysti vastata, että tiedämme varmasti, että ihmisiä on olemassa, joten ''näiden'' suunnittelijoiden olemassaolon todennäköisyyden tiedetään havaintojen perusteella olevan 1, mikä on tietysti myös suurempi kuin suunnitellun kohteen sattumalta syntymisen todennäköisyys.

=== Tuntemattomien tekijöiden taidonnäytteet ===

Tällöinkään emme voisi milloinkaan päätellä ''jonkun muun'' suunnittelijan olemassaoloa nähdessämme selkeästi suunnitellulta näyttävän asian. Lienee kuitenkin täysin selvää, että tällaista päättelyä pidetään arkeologiassa pätevänä. Jos esimerkiksi [[wp:löytöretket|suurten löytöretkien]] aikainen tutkimusretkiryhmä olisi löytänyt aution saaren ja olisi saarta tutkittuaan todennut sen täysin asumattomaksi, heidän olisi ollut perusteltua todeta, että saarella ei asu ihmisiä. Kuvitellaan, että saarelta sitten löytyisikin kummallinen, kolmion muotoinen kukkula, joka paljastuisi metsän peittämäksi pyramidiksi. Pyramidin sisältä löytyisi käytäviä, ja käytävien seinillä olisi kaiverruksia eläimistä. Tämän löydön perusteella tutkimusmatkailijoiden olisi perusteltua uskoa, että saarella oli joskus elänyt ihmisiä tai joitakin muita, jotka olisivat suunnitelleet ja rakentaneet pyramidin. Tätä johtopäätöstä ei mitenkään kumoa huomio siitä, että suunnittelijankin olisi luultavasti täytynyt tulla jostakin tai että suunnittelija on monimutkaisempi kuin pyramidi.

=== Selitysten selittämättömyyden hyväksyttävyys ===

Jonkin selityksen pitäminen parhaana saatavilla olevana selityksenä on useinkin täysin mielekästä, vaikka tälle selitykselle itselleen ei olisikaan selitystä. Jos näet selitykselle pitäisi löytää selitys, niin varmasti myös selityksen selitykselle pitäisi löytää selitys, ja tällainen perustelujen ketju johtaisi [[wp:Ääretön regressio|äärettömään regressioon]]. Esimerkiksi [[wp:kvarkki|kvarkkeja]] pidetään hyvänä selityksenä alkeishiukkasten ominaisuuksille, vaikka kukaan ei olekaan tarjonnut selitystä sille, mistä kvarkit sitten koostuvat.

== Ensimmäinen suunnittelija ==
{{Pääartikkeli|[[Alkusyy]]}}

=== Välttämättömyys ===

Yleisesti myönnetään, että
* ihmiset ovat voineet suunnitella asioita, mutta
* ihmistenkin on täytynyt joskus syntyä.
Jos ihminen on syntynyt toisesta ihmisestä, niin herää kysymys, mistä tämä toinen ihminen sitten syntyi. Vastaavasti mille tahansa (oletetulle tai havaitulle) suunnittelijalle, joka ''on joskus alkanut olla olemassa'', voidaan esittää kysymys: mistä tämä suunnittelija sitten syntyi? Jos (oletettu) suunnittelija joutuisi syntymään sattumalta, niin Dawkinsin argumentti näyttäisi olevan pätevä. Jos taas suunnittelijan oletetaan syntyneen jonkin evoluutioteorian mukaisen prosessin kautta, niin herää kysymys, miksei suunniteltu kohde sitten voinut syntyä samoin. Kuitenkin kohteessa voi olla palautumattomasti monimutkaisia toimintoja sisältäviä rakenteita, joita suunnittelijassa ei välttämättä tarvinnut olla. Jos taas suunnittelija syntyi toisesta suunnittelijasta, niin tälle toiselle suunnittelijalle pitää löytää selitys, ja jos selityksenä suunnittelijan suunnittelijalle on aina uusi suunnittelija, niin päädytään äärettömään suunnittelijoiden ketjuun, joka ei ole todellisuudessa mahdollinen. Tämän takia ''on täytynyt olla ensimmäinen suunnittelija, jota kukaan toinen suunnittelija ei ole suunnitellut''.

=== Aluttomuus ===

Mistä siis syntyi ensimmäinen suunnittelija? Kysymys sisältää premissin, jonka mukaan ensimmäisen suunnittelijan ''on täytynyt ylipäätään syntyä''. Jos ensimmäinen suunnittelija on joskus syntynyt ja jos kaikella, mikä syntyy, on syynsä, niin tällä syylläkin pitää olla syynsä ja taas päädytään äärettömään syiden ja seurausten ketjuun, joka ei taaskaan ole todellisuudessa mahdollinen. Tämän takia ''täytyy olla olemassa ensimmäinen syy, jolla ei itsellään ole syytä. Muuten mitään ei voisi olla olemassa.''

Jos siis ensimmäinen suunnittelija on samalla myös ensimmäinen syy, niin silloinhan ensimmäinen suunnittelija ei ole koskaan syntynyt eikä sen olemassaololle ole mitään syytä. Alkusyy ei ole koskaan syntynyt, eikä sen ''syntymiselle'' siksi ole todennäköisyyttä. ''Alkusyy on joko välttämätön tai mahdoton, ja koska jotakin on selvästikin olemassa, alkusyyn täytyy olla välttämätön.'' Alkusyyn ''olemassaolon'' todennäköisyys on siis: <math>P(Alkusyy.exist.) = 1\,</math>

== Sattumalta syntyminen ja olemassaolo ==

=== Argumentin ytimenä todennäköisyyssekaannus ===

Dawkins yrittää käytännössä sanoa, että suunnittelijan sattumalta syntymisen todennäköisyys on pienempi kuin suunnittelijan suunnittelemien asioiden sattumalta syntymisen todennäköisyys. Niinpä hän vetää johtopäätöksen, että Jumalaa (suunnittelijaa) ei miltei varmasti ole, koska suunnittelijan olemassaolo on epätodennäköisempää kuin minkä tahansa kaikkeudessamme olevan sattumalta syntymisen todennäköisyys. Hänen logiikkansa voidaan esittää päättelyketjuna seuraavasti:

# Suunnitellun asian (esim. Boeing 747) '''sattumalta syntymisen''' todennäköisyys on: <math>P(B747.satt.synt.) = \epsilon\,</math> (mielivaltaisen pieni positiivinen luku).
# Suunnittelijan '''sattumalta syntymisen''' todennäköisyys on pienempi kuin suunnitellun asian.
# Suunnittelijan '''olemassaolon''' todennäköisyys on vähemmän kuin ε: <math> P(B747.suunn.exist.) < \epsilon\,</math> (vähemmän kuin ε).

Tämä logiikka kuitenkin pettää kohdassa 3. Dawkins voisi luultavasti päätellä suunnittelijan ''sattumalta syntymisen todennäköisyyden'' suunniteltujen asioiden sattumalta syntymisen todennäköisyyden perusteella, mutt''ei olemassaolon todennäköisyyttä''. Tämä on helposti todistettavissa kaikilla suunnitelluiksi tiedetyillä asioilla.

# Mona Lisan '''sattumalta syntymisen''' todennäköisyys on: <math>P(MonaLisa.satt.synt.) = \epsilon\,</math>
# Mona Lisan maalaajan '''sattumalta syntymisen''' todennäköisyys on vielä pienempi: <math> P(MonaLisa.maal.satt.synt.) < \epsilon\,</math>
# Mona Lisan maalaajan '''olemassaolon''' todennäköisyys, kun Mona Lisan olemassaolo tiedetään, on silti sadan prosentin paikkeilla: <math> P (MonaLisa.maal.exist.|MonaLisa.exist.) >> \epsilon\,</math>

Dawkins väittää, että Jumalaa ei mitä todennäköisimmin ole. Hän kuitenkin perustelee Jumalan ''olemassaolon'' epätodennäköisyyttä Jumalan ''sattumalta syntymisen'' epätodennäköisyydellä. Kuten yllä esitettiin, sattumalta syntymisen epätodennäköisyys ''ei ole sama asia'' kuin olemassaolon epätodennäköisyys.

=== Korjattu todennäköisyysargumentti ===

Logiikkakorjauksen jälkeen Dawkins-mallinen päättelyketju näyttäisi edelläesitetyn sijasta seuraavanlaiselta:

# Suunnitellun asian (esim. Boeing 747) '''sattumalta syntymisen''' todennäköisyys on: <math>P(B747.satt.synt.) = \epsilon\,</math>
# Suunnittelijan '''sattumalta syntymisen''' todennäköisyys on pienempi kuin suunnitellun asian.
# Suunnittelijan '''sattumalta syntymisen''' todennäköisyys on vähemmän kuin ε: <math> P(B747.suunn.satt.synt.) < \epsilon\,</math>

On huomionarvoista, ettei ''suunnitellun asian'' '''sattumalta syntymisen''' ''epätodennäköisyydestä'' voida vetää johtopäätöksiä ''suunnittelijan'' '''olemassaolon''' ''epätodennäköisyydestä'', ellei muita syitä suunnittelijan olemassaololle ole suljettu pois. Silti Dawkins tekee juuri niin. Olipa ''suunnitellun asian sattumalta syntymisen'' todennäköisyys miten pieni tahansa, ''sen suunnittelijan olemassaolon'' todennäköisyys on 100 % – suunnittelijan sattumalta syntymisen todennäköisyydestä ''riippumatta''.

=== Suunnittelupäättely ja todennäköisyydet ===

Itse asiassa asia onkin niin, että jos meillä on joitakin perusteita olettaa potentiaalisen suunnittelijan tuottavan mielekkäällä todennäköisyydellä jonkun asian, niin ''mitä epätodennäköisempää jonkin (havaitun) asian sattumalta syntyminen on, sitä todennäköisemmin se on suunniteltu''. Ja jos jokin asia on [[AW:S#aktuaalisesti|aktuaalisesti]] suunniteltu, niin silloin sillä täytyy olla ainakin joskus ollut suunnittelija, eli sen suunnittelijan olemassaolon todennäköisyys suunnittelun hetkellä on 100 %.

Mitä monimutkaisempia suunnitellulta näyttäviä asioita löydämme, sitä epätodennäköisempää niiden sattumalta syntyminen on, sitä varmemmin ne ovat suunniteltuja ja sitä varmemmin niillä on suunnittelija. Asioiden sattumalta syntymisen epätodennäköisyys ''ei'' suinkaan ''laske'' suunnittelijan olemassaolon todennäköisyyttä, ''vaan kasvattaa'' sitä entisestään.

== Katso myös ==
=== ApologetiikkaWiki ===
* [[Jumala]]
* [[Richard Dawkins]]
* [[Jumalharha]]
* [[Dawkinsharha]]

=== Internet ===
* [http://www.youtube.com/watch?v=jnhMmJPnnDo Who Designed the Designer? – William Lane-Craig vastaa Richard Dawkinsille] (YouTube)

== Viitteet ==
{{Viitteet}}

[[Luokka:Jumala]][[Luokka:Argumentit]][[Luokka:Richard Dawkins]][[Luokka:Lukusuositukset]]

{{Uskonnonfilosofia}}

"Suunnittelija on epätodennäköinen" (argumentti)

2026-01-04T00:15:57Z

Apollos: /* Välttämättömyys */ typofix

''[[Jumalharha]]''-kirjassaan evoluutiobiologi '''[[Richard Dawkins]]''' esittää pääargumenttinaan [[Jumala]]n olemassaoloa vastaan väitteen, jonka mukaan '''Jumala on epätodennäköinen'''. Dawkinsin voidaan päätellä tarkoittavan [[Jumala]]lla ja [[suunnittelija]]lla samaa asiaa.

Lähemmässä tarkastelussa käy kuitenkin ilmeiseksi, ettei Dawkinsin argumentointilogiikka ole läheskään vedenpitävää.

== Dawkinsin argumentti ==

=== Tekstimuoto ===

Dawkins kirjoittaa Jumalan epätodennäköisyydestä kirjan neljännessä luvussa, joka on nimetty argumentin mukaan "Miksi miltei varmasti Jumalaa ei ole":

{{lainaus|Epätodennäköisyyteen perustuva väite on suuri. Perinteisen suunnitteluun perustuvan väitteen valepuvussa se on helposti suosituin nykyään Jumalan olemassaolon puolesta esitetty väite, ja hämmästyttävän monet teistit pitävät sitä täysin ja äärimmäisen vakuuttavana. Se todella on erittäin vahva ja luullakseni vastaansanomaton väite – kuitenkin täsmälleen päinvastaiseen suuntaan kuin teistit tarkoittavat. Asianmukaisesti käytettynä epätodennäköisyyteen perustuva väite pääsee lähelle sen todistamista, että Jumalaa ei ole. Nimeni sen tilastolliselle osoittamiselle, että Jumalaa ei miltei varmasti ole, on lopullinen Boeing 747 -gambiitti eli pelinavaus. 
Nimi tulee Fred Hoylen huvittavasta kuvaelmasta Boeing 747:stä ja romutarhasta. -- Hoyle sanoi, että elämän synnyn todennäköisyys maapallolla ei ole sen suurempi kuin että romutarhan läpi pyyhkäisevä hirmumyrsky onnistuu panemaan kokoon Boeing 747 lentokoneen. Muut ovat lainanneet vertausta viittaamaan monimutkaisten elävien olentojen myöhempään evoluutioon, jossa sillä on näennäinen uskottavuus. Täysin toimivan hevosen, kovakuoriaisen tai strutsin satunnaisen, osistaan kokoon panemisen vastaiset todennäköisyydet ovat samaa luokkaa kuin Boeing 747:n. -- 
Itse asiassa, kuten osoitan tässä luvussa, darwiniaaninen luonnonvalinta on ainoa tunnettu ratkaisu muuten vastausta vaille jäävään arvoitukseen, mistä informaatio tulee. Osoittautuu, että jumalhypoteesi yrittää saada jotakin ilmaiseksi. Riippumatta siitä, miten epätodennäköinen on asia, jota yritetään selittää olettamalla suunnittelija, suunnittelijan itse on oltava vähintään yhtä epätodennäköinen. Jumala on lopullinen Boeing 747. |Richard Dawkins, Jumalharha<ref name="Jumalharha">{{Kirjaviite | Tekijä = Richard Dawkins | Nimeke = Jumalharha | Julkaisija = Terra Cognita | Vuosi = 2007 | Kappale = Miksi miltei varmasti Jumalaa ei ole | Sivu = | Selite =(The God delusion, 2006.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen | Julkaisupaikka=Helsinki | Tunniste =ISBN 978-952-5697-00-1}}</ref>}}

=== Päättelyketjumuoto ===

Argumentin voisi muotoilla myös loogiseksi päättelyketjuksi esimerkiksi näin:
#Suunnitteluargumentin mukaan luonnossa on asioita, joiden syntyminen ohjaamattomalla luonnonprosessilla on äärimmäisen epätodennäköistä.
#Suunnittelijoiden tiedetään tuottavan asioita, joiden syntyminen sattumalta olisi äärimmäisen epätodennäköistä.
#Tämän takia suunnitteluteorian mukaan on perusteltua selittää näiden asioiden syntyminen suunnittelulla.
#Kaikissa tuntemissamme tapauksissa suunnittelija on kuitenkin ollut monimutkaisempi kuin suunnittelun kohde.
#Mitä monimutkaisempi asia on, sitä epätodennäköisempää on sen syntyminen sattumalta.
#Monimutkaiset asiat ovat siis epätodennäköisiä.
#Riippumatta siitä, miten epätodennäköinen on asia, jota yritetään selittää olettamalla suunnittelija, suunnittelijan itse on oltava vähintään yhtä epätodennäköinen.
#''Siispä'' suunnittelijan syntyminen on epätodennäköisempää kuin sen asian syntyminen suunnittelematta, jonka syntymisellä suunnittelijan olemassaoloa pyrittiin todistamaan.

=== Taustaoletusten kriittinen tarkastelu ===

Argumentin taustalta voidaan löytää useita oletuksia, joiden pätevyyteen päättely nojaa. Käytännössä argumentti perustuu suunnitteluteorian esittämän argumentin lisäksi ''neljälle premissille'':
# Suunnittelijan olemassaolo on tilastollinen ilmiö, joka tapahtuu sattumalta lähes äärettömän harvoin, ja siksi suunnittelijan sattumalta syntyminen on epätodennäköistä.
# Jotta suunnittelija voi olla olemassa, se on joskus alkanut olla olemassa, eli suunnittelijan on täytynyt joskus syntyä.
# Jos suunnittelija on joskus syntynyt, sen syntymisen todennäköisyys on sama kuin sen sattumalta syntymisen todennäköisyys.
# Koska kaikissa tuntemissamme tapauksissa suunnittelija on ollut monimutkaisempi kuin suunnittelun kohde, näin on väistämättä jokaisen suunnittelijan kohdalla.

Kuitenkin nämä premissit – suunnittelijaehdokkaasta riippuen – ovat enemmän tai vähemmän kyseenalaisia. Jos esimerkiksi ''ihmisen'' oletetaan olevan viime kädessä vain tietyllä tavalla järjestäytynyt molekyylijoukko, niin silloinhan ihmisen sattumanvaraiselle syntymiselle voisi periaatteessa laskea jonkinlaisen todennäköisyyden, joka olisi tietysti mielivaltaisen pieni. Tällöin ihmisen olemassaolo olisi tosiaan tilastollinen ilmiö, joka tapahtuisi käytännössä äärettömän harvoin, ja siksi ihmisen syntyminen sattumalta olisi äärimmäisen epätodennäköistä. Tässä tapauksessa ''ensimmäinen premissi'' olisi siis pätevä. Jokaisella ihmisellä on myös alku, joten myös ''toinen premissi'' on pätevä. Ihminen on myös aina monimutkaisempi kuin ihmisen suunnittelemat asiat, joten tässä tapauksessa myös ''neljäs premissi'' olisi pätevä. ''Kolmas premissi'' on kuitenkin ''ilmeisen väärä'': Ihmiset syntyvät toisista ihmisistä jatkuvasti, ja tämän todennäköisyys on paljon suurempi kuin ihmisen sattumalta syntymisen todennäköisyys, joka on äärettömän pieni. Tässä niin sanotusti "suunnittelija synnyttää toisen suunnittelijan".

== Kuka suunnitteli suunnittelijan -lähestymistapa ==
{{Pääartikkeli|[["Kuka suunnitteli suunnittelijan" (argumentti)]]}}

Dawkinsin argumentti on yksi muunnos klassisesta "kuka sitten suunnitteli suunnittelijan" -argumentista. Argumentti ei kuitenkaan ole järkevä, kun sitä sovelletaan tyypillisesti havaittavaan suunnitteluun. Esimerkiksi Dawkinsin kirjoja voidaan pitää suunniteltuina, vaikka Dawkins itse onkin kirjojaan monimutkaisempi.

=== Eikö mitään ole suunniteltu? ===

Jos Dawkinsin argumentti olisi pätevä, emme voisi pitää ''mitään'' suunniteltuna, koska suunnittelija olisi ''joka tapauksessa'' sattumaa epätodennäköisempi selitys sille asialle, jonka syntymistä pyritään selittämään. Tähän voidaan tietysti vastata, että tiedämme varmasti, että ihmisiä on olemassa, joten ''näiden'' suunnittelijoiden olemassaolon todennäköisyyden tiedetään havaintojen perusteella olevan 1, mikä on tietysti myös suurempi kuin suunnitellun kohteen sattumalta syntymisen todennäköisyys.

=== Tuntemattomien tekijöiden taidonnäytteet ===

Tällöinkään emme voisi milloinkaan päätellä ''jonkun muun'' suunnittelijan olemassaoloa nähdessämme selkeästi suunnitellulta näyttävän asian. Lienee kuitenkin täysin selvää, että tällaista päättelyä pidetään arkeologiassa pätevänä. Jos esimerkiksi [[wp:löytöretket|suurten löytöretkien]] aikainen tutkimusretkiryhmä olisi löytänyt aution saaren ja olisi saarta tutkittuaan todennut sen täysin asumattomaksi, heidän olisi ollut perusteltua todeta, että saarella ei asu ihmisiä. Kuvitellaan, että saarelta sitten löytyisikin kummallinen, kolmion muotoinen kukkula, joka paljastuisi metsän peittämäksi pyramidiksi. Pyramidin sisältä löytyisi käytäviä, ja käytävien seinillä olisi kaiverruksia eläimistä. Tämän löydön perusteella tutkimusmatkailijoiden olisi perusteltua uskoa, että saarella oli joskus elänyt ihmisiä tai joitakin muita, jotka olisivat suunnitelleet ja rakentaneet pyramidin. Tätä johtopäätöstä ei mitenkään kumoa huomio siitä, että suunnittelijankin olisi luultavasti täytynyt tulla jostakin tai että suunnittelija on monimutkaisempi kuin pyramidi.

=== Selitysten selittämättömyyden hyväksyttävyys ===

Jonkin selityksen pitäminen parhaana saatavilla olevana selityksenä on useinkin täysin mielekästä, vaikka tälle selitykselle itselleen ei olisikaan selitystä. Jos näet selitykselle pitäisi löytää selitys, niin varmasti myös selityksen selitykselle pitäisi löytää selitys, ja tällainen perustelujen ketju johtaisi [[wp:Ääretön regressio|äärettömään regressioon]]. Esimerkiksi [[wp:kvarkki|kvarkkeja]] pidetään hyvänä selityksenä alkeishiukkasten ominaisuuksille, vaikka kukaan ei olekaan tarjonnut selitystä sille, mistä kvarkit sitten koostuvat.

== Ensimmäinen suunnittelija ==
{{Pääartikkeli|[[Alkusyy]]}}

=== Välttämättömyys ===

Yleisesti myönnetään, että
* ihmiset ovat voineet suunnitella asioita, mutta
* ihmistenkin on täytynyt joskus syntyä.
Jos ihminen on syntynyt toisesta ihmisestä, niin herää kysymys, mistä tämä toinen ihminen sitten syntyi. Vastaavasti mille tahansa (oletetulle tai havaitulle) suunnittelijalle, joka ''on joskus alkanut olla olemassa'', voidaan esittää kysymys: mistä tämä suunnittelija sitten syntyi? Jos (oletettu) suunnittelija joutuisi syntymään sattumalta, niin Dawkinsin argumentti näyttäisi olevan pätevä. Jos taas suunnittelijan oletetaan syntyneen jonkin evoluutioteorian mukaisen prosessin kautta, niin herää kysymys, miksei suunniteltu kohde sitten voinut syntyä samoin. Kuitenkin kohteessa voi olla palautumattomasti monimutkaisia toimintoja sisältäviä rakenteita, joita suunnittelijassa ei välttämättä tarvinnut olla. Jos taas suunnittelija syntyi toisesta suunnittelijasta, niin tälle toiselle suunnittelijalle pitää löytää selitys, ja jos selityksenä suunnittelijan suunnittelijalle on aina uusi suunnittelija, niin päädytään äärettömään suunnittelijoiden ketjuun, joka ei ole todellisuudessa mahdollinen. Tämän takia ''on täytynyt olla ensimmäinen suunnittelija, jota kukaan toinen suunnittelija ei ole suunnitellut''.

=== Aluttomuus ===

Mistä siis syntyi ensimmäinen suunnittelija? Kysymys sisältää premissin, jonka mukaan ensimmäisen suunnittelijan ''on täytynyt ylipäätään syntyä''. Jos ensimmäinen suunnittelija on joskus syntynyt ja jos kaikella, mikä syntyy, on syynsä, niin tällä syylläkin pitää olla syynsä, ja taas päädytään äärettömään syiden ja seurausten ketjuun, joka ei taaskaan ole todellisuudessa mahdollinen. Tämän takia ''täytyy olla olemassa ensimmäinen syy, jolla ei itsellään ole syytä. Muuten mitään ei voisi olla olemassa.''

Jos siis ensimmäinen suunnittelija on samalla myös ensimmäinen syy, niin silloinhan ensimmäinen suunnittelija ei ole koskaan syntynyt, eikä sen olemassaololle ole mitään syytä. Alkusyy ei ole koskaan syntynyt, eikä sen ''syntymiselle'' siksi ole todennäköisyyttä. ''Alkusyy on joko välttämätön tai mahdoton, ja koska jotakin on selvästikin olemassa, alkusyyn täytyy olla välttämätön.'' Alkusyyn ''olemassaolon'' todennäköisyys on siis: <math>P(Alkusyy.exist.) = 1\,</math>

== Sattumalta syntyminen ja olemassaolo ==

=== Argumentin ytimenä todennäköisyyssekaannus ===

Dawkins yrittää käytännössä sanoa, että suunnittelijan sattumalta syntymisen todennäköisyys on pienempi kuin suunnittelijan suunnittelemien asioiden sattumalta syntymisen todennäköisyys. Niinpä hän vetää johtopäätöksen, että Jumalaa (suunnittelijaa) ei miltei varmasti ole, koska suunnittelijan olemassaolo on epätodennäköisempää kuin minkä tahansa kaikkeudessamme olevan sattumalta syntymisen todennäköisyys. Hänen logiikkansa voidaan esittää päättelyketjuna seuraavasti:

# Suunnitellun asian (esim. Boeing 747) '''sattumalta syntymisen''' todennäköisyys on: <math>P(B747.satt.synt.) = \epsilon\,</math> (mielivaltaisen pieni positiivinen luku).
# Suunnittelijan '''sattumalta syntymisen''' todennäköisyys on pienempi kuin suunnitellun asian.
# Suunnittelijan '''olemassaolon''' todennäköisyys on vähemmän kuin ε: <math> P(B747.suunn.exist.) < \epsilon\,</math> (vähemmän kuin ε).

Tämä logiikka kuitenkin pettää kohdassa 3. Dawkins voisi luultavasti päätellä suunnittelijan ''sattumalta syntymisen todennäköisyyden'' suunniteltujen asioiden sattumalta syntymisen todennäköisyyden perusteella, mutt''ei olemassaolon todennäköisyyttä''. Tämä on helposti todistettavissa kaikilla suunnitelluiksi tiedetyillä asioilla.

# Mona Lisan '''sattumalta syntymisen''' todennäköisyys on: <math>P(MonaLisa.satt.synt.) = \epsilon\,</math>
# Mona Lisan maalaajan '''sattumalta syntymisen''' todennäköisyys on vielä pienempi: <math> P(MonaLisa.maal.satt.synt.) < \epsilon\,</math>
# Mona Lisan maalaajan '''olemassaolon''' todennäköisyys, kun Mona Lisan olemassaolo tiedetään, on silti sadan prosentin paikkeilla: <math> P (MonaLisa.maal.exist.|MonaLisa.exist.) >> \epsilon\,</math>

Dawkins väittää, että Jumalaa ei mitä todennäköisimmin ole. Hän kuitenkin perustelee Jumalan ''olemassaolon'' epätodennäköisyyttä Jumalan ''sattumalta syntymisen'' epätodennäköisyydellä. Kuten yllä esitettiin, sattumalta syntymisen epätodennäköisyys ''ei ole sama asia'' kuin olemassaolon epätodennäköisyys.

=== Korjattu todennäköisyysargumentti ===

Logiikkakorjauksen jälkeen Dawkins-mallinen päättelyketju näyttäisi edelläesitetyn sijasta seuraavanlaiselta:

# Suunnitellun asian (esim. Boeing 747) '''sattumalta syntymisen''' todennäköisyys on: <math>P(B747.satt.synt.) = \epsilon\,</math>
# Suunnittelijan '''sattumalta syntymisen''' todennäköisyys on pienempi kuin suunnitellun asian.
# Suunnittelijan '''sattumalta syntymisen''' todennäköisyys on vähemmän kuin ε: <math> P(B747.suunn.satt.synt.) < \epsilon\,</math>

On huomionarvoista, ettei ''suunnitellun asian'' '''sattumalta syntymisen''' ''epätodennäköisyydestä'' voida vetää johtopäätöksiä ''suunnittelijan'' '''olemassaolon''' ''epätodennäköisyydestä'', ellei muita syitä suunnittelijan olemassaololle ole suljettu pois. Silti Dawkins tekee juuri niin. Olipa ''suunnitellun asian sattumalta syntymisen'' todennäköisyys miten pieni tahansa, ''sen suunnittelijan olemassaolon'' todennäköisyys on 100 % – suunnittelijan sattumalta syntymisen todennäköisyydestä ''riippumatta''.

=== Suunnittelupäättely ja todennäköisyydet ===

Itse asiassa asia onkin niin, että jos meillä on joitakin perusteita olettaa potentiaalisen suunnittelijan tuottavan mielekkäällä todennäköisyydellä jonkun asian, niin ''mitä epätodennäköisempää jonkin (havaitun) asian sattumalta syntyminen on, sitä todennäköisemmin se on suunniteltu''. Ja jos jokin asia on [[AW:S#aktuaalisesti|aktuaalisesti]] suunniteltu, niin silloin sillä täytyy olla ainakin joskus ollut suunnittelija, eli sen suunnittelijan olemassaolon todennäköisyys suunnittelun hetkellä on 100 %.

Mitä monimutkaisempia suunnitellulta näyttäviä asioita löydämme, sitä epätodennäköisempää niiden sattumalta syntyminen on, sitä varmemmin ne ovat suunniteltuja ja sitä varmemmin niillä on suunnittelija. Asioiden sattumalta syntymisen epätodennäköisyys ''ei'' suinkaan ''laske'' suunnittelijan olemassaolon todennäköisyyttä, ''vaan kasvattaa'' sitä entisestään.

== Katso myös ==
=== ApologetiikkaWiki ===
* [[Jumala]]
* [[Richard Dawkins]]
* [[Jumalharha]]
* [[Dawkinsharha]]

=== Internet ===
* [http://www.youtube.com/watch?v=jnhMmJPnnDo Who Designed the Designer? – William Lane-Craig vastaa Richard Dawkinsille] (YouTube)

== Viitteet ==
{{Viitteet}}

[[Luokka:Jumala]][[Luokka:Argumentit]][[Luokka:Richard Dawkins]][[Luokka:Lukusuositukset]]

{{Uskonnonfilosofia}}

Kriittinen ajattelu

2025-12-29T00:01:21Z

Apollos: lisätty erisnimen ensiesiintymäkorostus

'''Kriittinen ajattelu''' edellyttää kykyä ajatella ja kykyä kritisoida. Koska kritisointikyky edellyttää ajattelukykyä, voisi ajatella, että "kriittinen ajattelu" voitaisiin korvata pelkällä "kriittisyydellä". Näin ei kuitenkaan ole, sillä kriittinen ajattelu on enemmän kuin pelkkä kriittisyys<ref>''Kriittisyydeksihän'' riittää vaikkapa pelkkä tyytymättömyyden ilmaiseminen kaikkea ja kaikkia – tai myös aina samoina pysyviä aiheita – kohtaan.</ref>, nimittäin ajattelua, joka ei tyydy käytettävissään oleviin valmiisiin lähtökohtiin vaan pyrkii yhä parempiin perusteluihin ja niiden mahdollistamaan suurempaan selvyyteen silläkin uhalla, että tämä prosessi voi osoittaa ajattelun lähtökohtina alun perin olleita käsityksiä kestämättömiksi ja aiemmin kannatettuja näkökantoja siksi hylättäviksi. Tällainen itselle tutuiksi, rakkaiksi ja turvallisiksi käyneisiin käsityksiin etäisyyttä ottaminen ja niiden punnitseminen siltä kannalta, että niissä kenties voisi olla jotain korjaamisen varaakin, on ymmärrettävästi hidasta, työlästä ja usein tuskallistakin. Jo tästäkin syystä aidosti kriittinen ajattelu on – ja on aina ja kaikkialla ollutkin – huomattavan harvinaista.

== Kulttuurin merkitys kriittiselle ajattelulle ==

Kriittisen ajattelun ''yleisenä esteenä'' on siis sen alulle saannin hankaluus, jatkamisen työläys ja sen tulosten lyhyellä tähtäimellä kyseenalainen palkitsevuus. Ikään kuin näissä tekijöissä ei jo olisi riittävästi kiviä kriittisen ajattelun rekeen, sillä on myös ''erityisiä esteitä'', jotka riippuvat kulloisistakin olosuhteista. Yleisesti ottaen kukin kulttuuriympäristö pyrkii jatkamaan toimintaansa entiseen tapaan ja siksi vastustamaan perusteisiinsa tai edes käytänteisiinsä kohdistuvaa kritiikkiä. Tämä "kulttuurisen hitauden laki" koskee ihmisyhteisöjä kaikilla tasoilla: perheitä, sukuja, työyhteisöjä, uskonnollisia yhdyskuntia, harrastuspiirejä ja alakulttuureita, yhteiskuntia ja kokonaisia sivilisaatioita.<ref>Kulttuurisen hitauden ilmiö ei ole pelkästään kielteinen: useimmat ensinnä mieleen tulevat muutosehdotukset voivat tarkemmassa katsannossa osoittautuakin huononnuksiksi. Mikä hyvänsä innovatiivinen idea ei edusta todellista kriittistä ajattelua, eikä todellinenkaan kriittinen ajattelu välttämättä tuota käytännöllisiä innovaatioita, ainakaan nopeasti; mutta joka tapauksessa yhteisö, joka ei ylipäänsäkään suosi itsenäistä ajattelua eikä vallitsevien käsitysten kriittistä tarkastelua, jää myös sinänsä harvinaisista hyödyllisistä innovaatioista osattomaksi, ja ajan mittaan tämä on, varsinkin jollain tavoin kilpaillussa tilanteessa, omiaan johtamaan yhä paheneviin ongelmiin.</ref>

== Kriittiselle ajattelulle otollisia ympäristöjä ==

Jotkut kulttuurit ovat kriittisen ajattelun harjoittamisen kannalta selvästi kannustavampia kuin useimmat muut. Tunnettuja esimerkkejä ainakin joissain suhteissa kriittistä ajattelua suosineista kulttuureista:
# ''Antiikin kreikkalaiset'', etenkin ateenalaiset: vapaiden miesten keskustelukulttuuri salli erilaisten teorioiden esittämisen ja niistä keskustelemisen; tällainen avoin keskusteluavaruus johti keskenään kilpailevien ja tässä kilpailussa yhä vakuuttavampia argumentteja näkemystensä tueksi tavoittelevien filosofisten koulukuntien muodostumiseen, ja näin syntyneet ja kehittyneet ajatuskokonaisuudet ovat antaneet merkittävän lähtösysäyksen sekä länsimaiselle että islamilaiselle filosofialle.
# ''Juutalaiset'': Juutalaiseen kasvatukseen on varsin yleisesti kuulunut ajatus siitä, että itse kukin on lapsesta asti yksilö, jolla oletetaan ja edellytetäänkin olevan kaikkiin asioihin oma kanta perusteluineen. Kasvatus on tapahtunut paljolti keskustelemalla lasten kanssa, ja tähän on valmennettu jättämällä lapselle aikaa ja tilaa tiedostaa omat tarpeensa, olivatpa ne sitten aineellisia (kuten nälkä) tai henkisiä (kuten uteliaisuus ja kysymisen tarve). Näin on päädytty kulttuuriin, jota on luonnehdittu: "Jos samassa huoneessa on kolme juutalaista, siellä on myös ainakin neljä eri mielipidettä joka asiasta." Tällainen kulttuurinen ja kasvatuksellinen pohja on mitä ilmeisimmin osaltaan vaikuttanut myös juutalaisten tilastolliseen yliedustukseen esim. nobelistien joukossa: on ollut selvää, ettei kaikkea ole vielä loppuunkäsitelty vaan asioita voi kyseenalaistaa ja tehdä jotain muutakin kuin toistella pienin muunnoksin sitä, mitä on tähän mennessä muutenkin tehty.
# ''Esimoderni ja moderni tiedeyhteisö parhaimmillaan'': Jo ennen luonnontieteen läpimurtoa länsimaisessa<ref>tuolloin siis nimenomaan eurooppalaisessa – Amerikka löydettiin vasta myöhemmin</ref> kulttuurissa on sekä suullisen että kirjallisen akateemisen väittelemisen perinne. Uskonpuhdistuksen myötä esiin nousseen modernin luonnontieteen parissa siirryttiin lisäksi tutkijan kontrolloimien ja dokumentoimien olosuhteiden, tarkasti mitattavien havaintojen ja niiden riippumattomin toistokokein tapahtuvan varmennettavuuden varaan rakentuvan empiirisen menetelmän käyttöönottoon, johon kreikkalaiset eivät olleet koskaan päätyneet, mutta jo ennen uskonpuhdistustakin oli yleiseurooppalaisessa latinankielisessä oppineiden keskusteluavaruudessa esitetty keskenään argumentatiivisesti kilpailevia ajatusmalleja, kuten aristotelikkojen eli realistien ''via antiqua'' ja occamistien eli nominalistien ''via moderna''. Samoin oli eri puolilla Eurooppaa esiintynyt uskonpuhdistusta ennakoivia, tyypillisesti oppineiden vetämiä kirkollis-kulttuuris-yhteiskunnallisia uudistuspyrkimyksiä, jotka tosin tietysti kohtasivat myös tiukkaa vastustusta.
Ei ole vaikea nähdä, että näillä kulttuureilla ja alakulttuureilla on ollut erittäin huomattava, jos kohta enimmäkseen epäsuora vaikutus aatehistorian lisäksi koko yleiseen maailmanhistoriaankin.

== Kriittiselle ajattelulle vihamielisiä ympäristöjä ==

Vakiintuneisiin aatteellisiin ja käytännöllisiin oloihin itsetarkoituksellisesti takertuva ''traditionalismi'' on kriittiselle ajattelulle luonnostaan vihamielinen kulttuurinen ympäristö. Olennaista ei tässä ole kulloinkin vallitsevan tradition ikä eikä sisältö vaan nimenomaan se tapa, jolla siihen suhtaudutaan.<ref>Ääriesimerkkinä läpeensä traditionalistisesta suhtautumistavasta jatkuvasti heittelehtivään poliittiskulttuurilliseen tilanteeseen liittyneenä on stalinistisesta kulttuurista teokseensa herätteet ottaneen '''George Orwell'''in ''Vuonna 1984'' -romaanissa kuvattu kaksoisajattelumalli, jonka vallitessa kulloinenkin poliittinen suhdanne katsotaan ainoaksi oikeaksi ja aina vallinneeksi, niin että globaalin liittoutumispolitiikan äkkikäänteessä juhlapuhuja, muutoksesta kesken puhetta tiedon saatuaan, jatkaa puhettaan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, paitsi että vihollinen ja liittolainen ovat puheen loppuosassa vaihtaneet paikkoja sen alkuosaan verrattuna, ja salin koristeina olevat poliittiset julisteet revitään tuohtuneina seinältä irti "sabotöörien tekosina", vaikka monet repijät vallan hyvin tietävät itse velvollisuutensa mukaisesti ripustaneensa ne paikalleen juuri ennen tilaisuuden alkua.</ref>

Myös ''puhtaasti käytännöllisten asioiden korostaminen'', "ääripragmatismi", on sellaisenaan kanto kriittisen ajattelun kaskessa. Jos jotakuinkin kaikkien käytettävissä olevien inhimillisten resurssien odotetaan suuntautuvan käytännön toimintaan, ajattelulle, saati kriittiselle sellaiselle, ei kerta kaikkiaan jää aikaa. Tässä suhteessa on taaskin epäolennaista se, millaisiin päämääriin tämä käytännöllisyys kulloinkin tähtää.

Kolmantena hankaluutena on yksinkertaisesti ''virikkeetön ympäristö'': ilman lukutaitoa ja luettavaa on todella vaikeaa kehittää kriittistä ajattelua. Erilaisten näkemysten kohtaaminen ei ole kriittisen ajattelun kehittymisen kannalta riittävä mutta kylläkin lähestulkoon välttämätön edellytys. Tämä koskee nimenomaan kriittisen ajattelun etenemismahdollisuuksia: jonkinlainen periaatteessa kriittisyyteen taipuvainen mieli voinee pysyä yllä monenlaisissa ympäristöissä, mutta ajatusten edistyminen pelkistä kriittisyyden iduista tulokselliseksi etenemiseksi asioiden ja ilmiöiden arvioinnissa, arvottamisessa ja niihin liittyvässä omakohtaisessa kannanmuodostuksessa vaatii "henkistä polttoainetta", jonka, samoin kuin fyysisen ravinnonkin, olisi tultava yksilön ympäristöstä.

== Kriittiselle ajattelulle periaatteessa mahdottomin ympäristö ==

Loogisesti ajatellen kaikkein mahdottomin tilanne aidosti kriittisen ajattelun kannalta on sellainen ympäristö, joka
# mainostaa omaa kertakaikkisesti lukkoonlyötyä ajattelutapaansa "kriittisenä ajatteluna" ja
# tarjoaa ajatteluun taipuvaisille lapsilleen ja nuorilleen sellaisia henkisiä virikkeitä, joihin paneutuminen ja joiden sisäistäminen saa nämä yhä enenevässä määrin epätoivoisiksi oman ajattelukykynsä olemassaolon saati luotettavuuden, jopa oman persoonansa todellisuudenkin suhteen.

Ykköskohta siis vääristää kriittisyyden merkityksen valmiin kaavan seuraamiseksi: "ajattele, puhu ja toimi, niin kuin sinua opetetaan, niin saat tunnustusta älykkyydestäsi ja kriittisyydestäsi; muutoinhan oletkin pelkkä krittiseen ajatteluun kykenemätön ja auktoriteettiuskoinen tyhmeliini ja kaikki nauravat sinulle". Näin lapsille opetetaan eräänlaista uuskieltä, jossa tietyt sanat itse asiassa tarkoittavatkin normaalimerkityksensä vastakohtaa; vähemmästäkin voi mennä sekaisin.

Kakkoskohta puolestaan merkitsee sitä, että kriittisyyteen pyrkivää ajattelua ravitaan henkisesti eräänlaisilla käsitteellisillä hallusinogeeneilla, jotka johtavat "käyttäjänsä" kokemaan oman persoonallisen olemassaolonsa epätodellisena. Jos '''Sokrates''' saattoi sanoa tietävänsä vain sen, ettei tiedä mitään, niin mainitunlaisten henkisten huumeiden käyttäjä joutuisi toteamaan puolestaan jotain sensuuntaista, että jos jotain tietää, niin enintään vain sen, ettei ole ketään, joka voisikaan tietää mitään. Tämä on eräänlainen filosofinen lämpökuolema: mikään ei merkitse mitään eikä ole ketään, jolle se edes voisi merkitä mitään.

=== "Tämä tarina on tosi" ===

Valitettavasti me nykysuomalaiset yhdessä useimpien muiden länsimaalaisten kanssa nykyään suureksi osaksi elämme juuri tämäntapaisessa, kriittisen ajattelun kannalta kaikkein kehnoimmassa kuviteltavissa olevassa ympäristössä. Sokea usko häthätää kyhättyihin, kriittistä tarkastelua kestämättömiin koulukirjaskenaarioihin elämän itsestäänsynnystä jonkinlaisten kemiallisten prosessien tuloksena ja ihmisen ilmaantumisesta ihan vain tarkoituksettoman luonnonvalinnan oikkuna perimmältään puhtaasti fysikaalisten voimien ylläpitämässä ja puhtaasti materiatason prosessien dynaamisesti hallitsemassa maailmassa vie loogisesti katsoen pohjan pois sekä persoonallisen olemassaolon todellisuudelta, ajattelemisen mielekkyydeltä että ylipäänsä koko inhimillisen olemassaolon merkityksellisyydeltä – objektiivisesti pätevän henkilökohtaisen moraalin antamasta ryhdistä tai mielekkäiden perhekohtaisten tai yhteiskunnallisten tavoitteiden elämälle antamasta suunnasta puhumattakaan.

Kaikki on siis viety; mitään ei ole jäljellä. Kukaan ei tämän mallin puitteissa edes ole syyllinen, ketään ei voi vetää mistään vastuuseen – ei itse tästä katastrofista eikä mistään muustakaan – koska ketään ei varsinaisesti uskota olevan olemassakaan: "mitään ei tehdä, kaikki vain tapahtuu". Juuri tämä itse aiheutettu "merkityksen katoaminen", ei vain sanoista, kielestä ja teksteistä vaan elämästä yleensäkin, on viime kädessä länsimaiden perikadon resepti; jollekulle pienemmälle tai suuremmalle "Osamalle ''al-Qaidoineen''" jää näillä näkymin lopultakin rooliksi enintään toimia siivouspalveluna, joka ennemmin tai myöhemmin korjaa piloille menneen kokkauksen jätökset pois keittiöstä haisemasta.

== Länsimaisen kriittisen ajattelun "eloonjäämisoppi" ==

Kaikista vastuksista huolimatta voi katsoa, että kriittisen ajattelun perinne on ollut ja yhä on länsimaisen yhteiskuntamme keskeisiä menestystekijöitä. Sen yhä syvenevään rappioon ja edessä häämöttävään täydelliseen umpikujaan ei siis tulisi suhtautua apaattisesti, vaan "tarttis tehrä jotakin". Mikä siis neuvoksi? Miten voisimme palauttaa kriittiseen ajatteluun kannustavat tai edes sellaisen mahdollistavat kulttuuriset olosuhteet?

=== Kriittisen ajattelun kulttuurin perusedellytys ===

Vertaamalla edellä tarkasteltuja, ajattelun kriittisyyttä kannustaneita kulttuureja (antiikin Kreikka, juutalaisuus, Euroopan akateeminen yhteisö ennen ja jälkeen modernin luonnontieteen läpimurron, jopa islaminkin filosofinen perinne [joka synnytti esim. [[Kalam- kosmologinen argumentti|kalamistisen kosmologisen argumentin]]]) on lopultakin varsin helppo nähdä, mikä näitä yhdistää: vakaumus, että ihminen on perustavasti jotain muuta ja paljon enemmän kuin pelkkä erilaisten materiaalisten prosessien summa; että ihminen on laadullisesti erilainen kuin eloton tai edes elollinenkaan luonto; että ihminen on elävä persoona, jonka kuuluu suhtautua sekä itseensä että muihin ihmisiin elävinä persoonina.<ref>Pinnallisesti tarkastellen voisi tietenkin väittää, että tällainen näkemys on "ihan tavallista humanismia" ja että sen voi omaksua yhtä hyvin evolutionistis-materialistiseltakin pohjalta. Tällaista väitettä voi koettaa perustella vaikkapa sillä, että on monia, jotka ovat tehneet juuri näin, joten se ei voi olla mahdotonta. ''Epäloogisesti'' se ei toki olekaan mahdotonta, eikä tästä seikasta ole erimielisyyttä. Kriittinen ajattelu ei kuitenkaan tällaisista mielivaltaisista "ratkaisuista" kostu vaan pikemminkin käy, jos mahdollista, entistäkin mahdottomammaksi: tyypillisen kaksoisajattelullisestihan siinä yhtäältä "päätetään ollakin humanisteja", vaikka perimmältään ei edelleenkään uskota olevan ketään päättämässä mitään. Tämä on jollain tasolla verrattavissa siihen, jos papukaijan opettaisi sanomaan: "Ajattelen, siis olen." Niin, varmaankin on täytynyt olla joku, joka on tosiaankin ajatellut ja kriittisesti ajattelemalla päätynyt tähän tulokseen, mutta papukaijan puhe ei todista papukaijaa täksi ajattelijaksi. Samaten materialistin roolinvaihdos humanistiksi tai muuksi materialismin kanssa yhteensopimattomaksi tahoksi ei mitenkään todista materialismia loogisesti tällaiseen siirtoon yltäväksi ajattelutavaksi. Pikemminkin tilanneanalyysi kulkee tällaisissa tapauksissa siihen suuntaan, että samoin kuin papukaijan puhe osoittaa papukaijan puhekykyiseksi, myös minkä hyvänsä muun materiaalisen kappaleen tuottama äänne- tai kirjainmerkkijono osoittaa tämän kappaleen kykeneväksi tällaisia jonoja tuottamaan. Kyseisten jonojen sisällöllinen uskottavuus tämän materiakappaleen alkuperäistuotoksiksi on kuitenkin aivan oma kysymyksensä, eikähän mikään humanismikaan tietenkään ole alun perin materialistinen uskomusjärjestelmä: "Ei voi ottaa, täytyy lainata." Puppusanageneraattoreilla voidaan tuottaa mielivaltaisen paljon tekstiä muttei mitään lukemisen arvoista; samaten materialismin ja vaikkapa humanismin yhteen ymppääminen on kyllä mahdollista ikään kuin pupputekstin näennäismerkityksenä (sinänsä tarkoituksettomasti syntyneen tekstin lukijan mielessä häivähtävänä ideana) muttei logiikan mahdollisuuksien rajaamaksi myönnetyssä reaalitodellisuudessa (tarkemmin ajatellen kyseinen idea, vaikka mielessä häivähtäisikin, ei kestä alkeellistakaan kriittistä ajattelua) – paitsi tietenkin siinä nimenomaisessa tapauksessa, että kyseinen henkilö on ihan oikeasti henkilö, mutta materialismi, jota hän väittää ja kenties ihan tosissaan katsookin edustavansa, on itsessään väärä kanta eikä sen totuus (jota siis ei tässä tapauksessa ole) siksi estä häntä olemasta henkilö ja vaikkapa humanistikin. "Jos materialismi on totta, niin materialisti voi olla myös humanisti" on siis loogisesti totta juuri samaan tapaan kuin "jos kuu on juustoa, niin lehmät lentävät" tahi "jos kuu on juustoa, niin lehmät tuottavat maitoa": logiikassahan epätodesta väitteestä voi täysin turvallisesti päätellä ihan mitä tahansa.</ref> Tämä perususkomuksellinen lähtökohta on saanut vaihtelevia täsmäsisältöjä (kreikkalainen dualistinen ajattelu, jonka mukaan "ruumis on sielun vankila", muhamettilainen näkemys, jonka mukaan "ihminen on Allahin [mutta ''ei'' tarkoituksettomien aineellisten prosessien] orja", ja Raamatun ilmoitus, jonka mukaan "Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen").

''Ilman persoonia ei ole ajattelijoitakaan, ilman ajattelijoita ei ole ajatteluakaan, ilman ajattelua ei ole kriittistäkään ajattelua.'' Johdonmukaisen materialismin mukaan todellisia persoonia ei kuitenkaan voi olla, siis ei todellista kriittistä ajatteluakaan. Kuinka kukaan siis voisi kehittää todellista, sisäisesti johdonmukaista<ref>Sisäinen johdonmukaisuus ei ole mikään ylimääräinen lisäehto vaan kriittisen ajattelun käsitteeseen välttämättä sisältyvä piirre: sisäisesti epäjohdonmukainen ajattelu kaatuu heti ensimmäisessäkin kriittisessä tarkastelussa; tähän tilaan tyytyvä ajattelu ei siis ''ainakaan'' voi olla todella kriittistä.</ref> kriittistä ajattelua uskomatta edes olevansa todellinen persoona? Entä kuinka kukaan voisi uskoa olevansa todellinen persoona, jos kaikki "vakavasti otettavan tieteen tuloksina" hänelle syötettävä tajunnansisältö pyrkii todistelemaan juuri päinvastaista?<ref>Totta kai kaikesta huolimatta kaiken kaikkiaan monetkin, paitsi kokevat, myös uskovat ja ymmärtävätkin olevansa todellisia persoonia, mutta vallitseva tilanne on kaikkein kriittisin juuri niille, jotka omasta puolestaan hakevat parhaita vastauksia perustaviin kysymyksiin ja joilla olisi edellytyksiä kehittyä aidosti kriittisiksi ajattelijoiksi ja sellaisina myös nousevan polven suunnannäyttäjiksi: pystyäkseen pätevöitymään tunnustetuiksi ajattelijoiksi heidän olisi osoitettava hallitsevansa aiemmin ajatellun pääpiirteet; mutta jos aiempi ajattelu onkin johtamassa seuraajansa älylliseen umpikujaan, sieltä voi olla todella vaikea päästä ulos.</ref>

=== Käytännön johtopäätökset ===

Asia ei viime kädessä ole vaikeatajuinen, mutta sen seuraukset ovat syvästi ravistelevat: materialismi on loogisella välttämättömyydellä kaiken kriittisen ajattelun pahin vihollinen, ja juuri tämä vihollinen on jo päässyt valtaamaan kulttuurimme "kovan ytimen": se puhuu tieteen suulla, se äänestää päättävissä elimissämme, se "valistaa" meitä julkisrahoitteisilla kanavillamme, se opettaa lapsiamme oppivelvollisuuskouluistamme lähtien, ja kaikessa tässä se on systemaattisen hellittämättömästi ohjaamassa meitä tuhoon. Toisaalta se on ''periaatteessa'' mitä helpoimmin voitettavissa oleva vihollinen: kuten hengettömän epäjumalankuvan sen voisi tarpeettomana ja vahingollisena kantaa tunkiolle, heittää iljetyksenä ulos. Ei se sinänsä panisi edes pahakseen, saati vastaan – eihän se ole persoona.

Silti meidänkin keskellämme on selvästikin ''jotain'', joka todella panisi pahakseen ja panisi raivokkaasti vastaan. Yksi tämän artikkelin apologeettisista tavoitteista onkin siinä, että se osaltaan johtaa myös tarkastelemaan kristinuskon keskeiseen sisältöön kuuluvaa käsitystä ''persoonallisen, epäinhimillisen pahan'' olemassaolosta empiiriseltäkin kannalta: jos materialistit olisivat "puhtaita materialisteja", he eivät panisi pahakseen materialismin vastaista kulttuurisotaa, sillä hehän eivät siinä tapauksessa katsoisi taistelun tuloksen riippuvan muusta kuin puhtaasti materiatason voimista, joihin eivät itse voi millään tavoin vaikuttaa<ref>Eihän heillä tietenkään voi oman uskomuksistonsa puitteissa tarkastellen olla mitään henkistä vaikutusta materiatason prosesseihin, sellainen ajatushan olisi heidän näkökulmastaan "taikauskoa" – tietoisuuden kokemus ei materialistisen perususkomuksen näkökulmasta voi olla mitään enempää kuin jonkinlainen materiatason prosessien lieveilmiö, siis ilman vaikutusta mihinkään aineelliseen todellisuuteen. Tässä yhteydessä ei toimi edes fatalismin analogia: stoalaista fatalismia edustava isäntä rankaisi antiikin aikana orjaansa tämän toiminnan johdosta, ja kun orja syytti tätä epäjohdonmukaisuudesta vedoten siihen, ettei isännän oman filosofian mukaan olisi voinutkaan toimia toisin kuin oli toiminut, isäntä saattoi siihen huomauttaa, ettei saman filosofian mukaan olisi itsekään voinut toimia toisin kuin toimi. Fatalismi näet sentään tunnusti niin isännän kuin orjankin persoonallisiksi olennoiksi, jotka voivat tehdä jotain persoonallista, vaikkeivät kenties olisi pystyneetkään tekemään mitään muuta kuin olivat tehneet; materialismi ei johdonmukaisesti ajatellen kuitenkaan pysty edes tähän: sen mukaanhan mitään todellista persoonallista toimintaa ei ole, vaan ihmistenkin toiminta aiheutuu perimmältään persoonattomista aineellisista voimista. Näin ollen materialismi on siinä mielessä itsensä kumoava oppi, että jos joku puhuu sen puolesta, niin jos hän on oikeassa, häntä ei ole persoonana olemassakaan eikä näin ollen se puhe, joka hänestä muodossa tai toisessa lähtee, ole varsinaista puhetta vaan puppusanageneraattorin tai enintään papukaijan puheen kaltaista; vaikka sillä siis toisin kuin puppusanageneraattorin tekstillä näyttäisikin olevan jokin ymmärrettävä sisältö, sillä ei kuitenkaan voi olla sellaista persoonallista puhujaa, joka olisi läsnä ja jonka kanssa voisi keskustella (kuten ei papukaijankaan kanssa voi keskustella ontologiasta eikä epistemologiasta, vaikka Cartesiuksen kanssa olisi voinutkin). Siksi tällaista puhetta ei loogisesti ottaen voi pitää minkään asian käsittelyssä huomioon otettavana puheenvuorona vaan vain jonkinlaisena refleksinomaisena fysiologisena ilmiönä. Jos taas kuitenkin tahdomme ottaa tällaisen puheenvuoron esittäjän persoonana ja kohdella häntä, kuten persoonaa olisi kohdeltava, meidän tulisi toimia häntä kohtaan "wittgensteiniläisittäin" eli pidättyä vastaamasta hänen puheenvuoroonsa muulla tavoin kuin osoittamalla hänelle, että hänen tunnustautumisensa materialistiksi on ristiriidassa hänen sen käsityksensä kanssa, että hänestä olisi ottamaan kantaa mihinkään asiaan (siis kysymykseen materialismin totuudesta sen enempää kuin mihinkään muuhunkaan) ja että koska sisäisesti ristiriitaisesta lausejoukosta voi loogisesti johtaa minkä väitteen hyvänsä ja hänen toimintansa on tällä tavoin sisäisesti ristiriitaista, niin hänen kanssaan ei voida keskustella syystä, että hänen edustamastaan kannasta voidaan joka tapauksessa päätellä mitä hyvänsä, joten mikään, mitä hän mahdollisesti tahtoo sanoa, ei näissä olosuhteissa ole tulkittavissa erotukseksi omasta vastakohdastaan (joka sekin voidaan aina helposti johtaa hänen edustamastaan sisäisestä ristiriitaisuudesta), joten niin kauan kuin hän tahtoo pitää kiinni tästä sisäisestä ristiriitaisuudesta, hänen kanssaan ei maksa vaivaa yrittää keskustella, sillä hän ei loogisesti ajatellen voi sanoa mitään, millä olisi jokin merkitys; tämä siis on eri asia kuin jos väitettäisiin hänen olevan kykenemätön muodostamaan mitään kielellistä ilmausta, jolla ''näyttää'' olevan merkitys. Persoonien välisessä kommunikaatiossa on näet edellytettävä sen osanottajilta jonkinlaista sisäisesti johdonmukaista näkemystä tai vähintäänkin, ettei heidän näkemystään ole jo ennen mahdollisen keskustelun alkamista ''osoitettu'' sisäisesti ristiriitaiseksi, sillä muuten koko keskustelun idea, että nimittäin koetettaisiin yhdessä tavoitella oikeaa ja perustelluinta käsitystä puheena olevista asioista, on jo lähtökohtaisesti menetetty.</ref>. Aktiivimaterialistit ovat kuitenkin mestarillisia kaksoisajattelijoita: jos kokevat materialismin kulttuuristen linnoitusten olevan vähänkin uhattuina, he kyllä nousevat barrikadeille suorastaan ''jihadistisella'' antaumuksella – vaikka eivät edes usko olevansa persoonina olemassa, saati huurineitojen odottelevan palkitakseen heidät taistelun jälkeen. Tätä ilmiötä on mahdotonta tai ainakin vaikeaa selittää kuin Saatanan vaikutuksella<ref>Jos taas joku toinen katsoo tietävänsä tai osaavansa ainakin ehdottaa jonkin vaihtoehtoisen selitysmallin, niin tervetuloa vain lisäämään se tämän artikkelin sopivaan kohtaan.</ref>.

Itse Saatanakin on kuitenkin Raamatun mukaan jo voitettu vihollinen, jonka pää on rikki poljettu ja jota kristittyjen on määrä, lujina uskossa, vastustaa. Materialismin vastaisessa kulttuurisodassa on siksi olennaista muistaa, ettei meillä ole taistelu lihaa eikä verta<ref>tässä tapauksessa siis materialisteiksi itseään kutsuvia harhautettuja ja harhauttavia ihmispoloja</ref> vastaan vaan "hallituksia vastaan, valtoja vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa". Näin ollen toiminnan tavoitteena ei tule niinkään olla materialistien vakuuttaminen siitä, että ovat väärässä,<ref>sillä ''sehän'' on jo edellä loogisella välttämättömyydellä osoitettu, niin ettei siinä olisi mitään tekemistä, mutta valitettavasti tämä ei riitä</ref> vaan ''kolmansien osapuolien informoiminen'' siitä, että materialisteja ei, jos he nimittäin olisivat oikeassa, itse asiassa ole persoonina olemassakaan, joten, jos heidän kauttaan kuitenkin tulee ymmärrettävää puhetta, tätä ei ole katsottava ihmisen vaan ihmiskunnan yhteisen vihollisen puheeksi; ja että, ellei tämä äsken sanottu vaikuta uskottavalta näkemykseltä, niin jäljelle jää vain se mahdollisuus, että materialistit ovat sataprosenttisella varmuudella väärässä<ref>koska puhut, olet puhe- ja siis fyysiseen maailmaan vaikuttamiskykyisenä persoonana olemassa; koska olet fyysiseen maailmaan vaikuttamiskykyisenä persoonana olemassa, fyysiseen maailmaan vaikuttamiskykyisiä persoonia on olemassa; koska fyysiseen maailmaan vaikuttamiskykyisiä persoonia on olemassa, mikään katsomus, jonka mukaan heitä ei olisi olemassa, ei voi olla tosi; ja koska materialistisen katsomuksen mukaan heitä ei voi olla eikä niin muodoin olekaan olemassa, materialistinen katsomus on väärä; siis: jos puhut materialismin puolesta, ''osoitat siten olevasi väärässä'' puhuessasi materialismin puolesta (sillä jos se olisi ollut totta, kukaan ei olisi voinut puhua sen puolesta, koska ei olisi ollut ketään, joka olisi voinut puhua ''minkään'' käsityskannan puolesta), ja näin ollen olet hävinnyt väittelyn jo ennen kuin se ehti alkamaankaan, sillä ''jokainen'', joka yrittää puolustaa tällaista kantaa, häviää loogisesti ajatellen jokaisen aihetta koskevan väittelynsä ihan vain sillä perusteella, että väittelemällä aiheesta hän osoittaa puolustamansa kannan olevan perätön</ref> eikä heitä ''näin muodoin'' maksa vaivaa kuunnella.

Keskustella siis kannattaa vain niiden kesken, jotka sekä suoraan että epäsuorasti<ref>nimittäin tunnustamiensa perususkomuksistojen muodostamien henkilökohtaisten kokonaisuuksien mahdollisen (ei ainakaan vielä keskustelun aloittamiseen mennessä tunnetusti mahdottomaksi osoitetun) ristiriidattomuuden puolesta</ref> täyttävät mielekkään keskustelun ensimmäisen perusedellytyksen eli tunnustautuvat todella olemassaoleviksi, tähän aineelliseen todellisuuteen vaikuttamaan kykeneviksi ja jotain näkökantaa ainakin mahdollisesti johdonmukaisesti edustamaan pystyviksi persooniksi. Keskustelukulttuurihan on osa kokonaiskulttuuria, ja ''jos ja vain jos todelliseen, merkitykselliseen toimintaan<ref>ajatuksin, sanoin ja teoin</ref> kykenevien ihmispersoonien todellinen olemassaolo kulttuurin tasolla myönnetään, kriittisen ajattelun jatkumismahdollisuuden perusedellytykset on turvattu.''


== Viitteet ==

{{viitteet|sarakkeet}}

[[Luokka:Yleistä tietoa]]

Astui ylös taivaisiin: Kristus kaikkeuden valtiaana (kirja)

2025-12-28T00:55:28Z

Apollos: henkilönnimen ensiesiintymän korostus (selaamisen helpottamiseksi); sisällysluettelon trimmausta ("valistuneesti arvaten")

{{Kirja-päivitys
| nimi-suomi = Astui ylös taivaisiin: Kristus kaikkeuden valtiaana
| kuva = Astui-ylos-taivaisiin etukansi-scaled.webp
| kuvateksti =
| kirjailija = [[Tapio Puolimatka]]
| kuvittaja-alkuperäinen =
| kansitaiteilija-alkuperäinen =
| kieli =
| genre =
| kustantaja-alkuperäinen = Väyläkirjat
| julkaistu-alkuperäinen = 2025
| ulkoasu-alkuperäinen = Kovakantinen
| sivumäärä-alkuperäinen = 240
| isbn-alkuperäinen = 9789523962248
| sarja =
| edeltävä =
}}
'''''Astui ylös taivaisiin''''' on '''[[Tapio Puolimatka]]n''' kirjoittama kirja, joka analysoi oppia Jeesuksen taivaaseenastumisesta ja sen kulttuurista vaikutusta.

== Ote kirjan esipuheesta ==

Jeesuksen Kristuksen ruumiillisen taivaaseenastumisen historiallisella tosiasialla on keskeinen merkitys jokaisen kristityn ja jokaisen ihmisen elämälle ja itseymmärrykselle. Se muokkaa historiankäsitystämme, maailmankäsitystämme, ihmiskuvaamme, yhteiskuntanäkemystämme ja pelastuskäsitystämme.

Kristuksen taivaaseenastuminen rikkoo luonnollisten tekijöiden hallitseman suljetun historiankäsityksen rajat asettamalla Jumalan yliluonnollisen toiminnan ihmiskunnan historian keskukseen. Taivaaseenastuminen ylittää maailmansisäisen näkökulman rajoittuneen näkökulman ja kumoaa historiannäkemyksen, joka selittää historiaa vain luonnollisten tekijöiden pohjalta.

Maailmankäsityksemme laajenee taivaaseenastumisen myötä siten, että näkyvä luonnonlakien hallitsema maailma on vain pieni osa todellisuudesta. Taivaaseen noustessaan Jeesus astui uuteen luomakuntaan, jota hallitsevat toiset, sille ominaiset lainalaisuudet ja toimintamuodot.

Ihmiskuvan osalta Kristuksen ruumiillinen taivaaseenastuminen tuo esille ihmisen kehollisuuden ja yksittäisten ajan hetkien ikuisen merkityksen. Jokainen ajan hetki on yhteydessä ikuisuuteen ja jokaisella teolla on ikuisuusmerkitys. Ihminen ei ole ruumiin vankilaan kahlittu sielu, kuten gnostilaisuus opetti, vaan sielu ja ruumis muodostavat eheän kokonaisuuden. Kaikki ihmiset tulevat kerran nousemaan ruumiillisesti kuolleista. Erityisesti kirkkoisä '''Irenaeus''' (n. 145–202) rakensi gnostilaisuuden vastaisen argumenttinsa Jeesuksen ruumiillisen taivaaseenastumisen varaan. Kristinuskon vaikutuksen heikentyessä gnostilaisuus on herännyt uudestaan eloon ja tullut kulttuurin valtaopiksi esimerkiksi sukupuolikäsityksessä, jonka mukaan ihmissielu on voinut syntyä väärään kehoon. Voimme palauttaa ymmärryksen ihmisyyden kokonaisvaltaisesta eheydestä korostamalla, että Jeesus nousi taivaaseen ruumiillisesti ja näin osoitti kehollisuuden keskeisen merkityksen ihmisyydelle.

Jeesuksen taivaaseenastuminen luo valoa oikeaan tapaan järjestää yhteiskunnallinen todellisuus. Koko inhimillisen historian keskuksessa on yksi ihminen, Jeesus Nasaretilainen, jonka taivaaseenastuminen osoittaa kehollisen elämän jatkuvan läpi ikuisuuden. Tältä pohjalta yhteiskuntaelämän perustaksi asetetaan oikeus elämään, joka koskee yhtä lailla kohtulapsia kuin dementoituvia vanhuksia. Lisäksi taivaaseenastuminen korostaa oikeutta keholliseen itsemääräämisoikeuteen ja keholliseen identiteettiin, josta seuraa lapsen oikeus isään ja äitiin ja vanhempien oikeus lapsiinsa. Ydinperhe on yhteiskunnan perusyksikkö ja valtio on toissijainen sekä yksilöön että ydinperheeseen nähden. Yhteiskuntaa koskevat päätökset tulisi tehdä mahdollisimman lähellä ruohonjuuritasoa, jotta estetään yksilön välineellistäminen. Näin tehdään yksilöille ja perheille mahdolliseksi muokata yhteiskuntatodellisuutta omia tarpeitaan vastaavaksi.

Taivaaseenastuminen osoittaa, että Jumala on hyväksynyt Jeesuksen uhrin ihmiskunnan syntien edestä ja valmistanut ihmiselle ylösnousemuksen kirkastetussa ylösnousemusruumiissa. Huolimatta keskeisestä merkityksestään oppi Jeesuksen taivaaseenastumisesta on jäänyt sivuosaan kristillisessä opetuksessa ja yhteiskunnallisessa tietoisuudessa. Tämän seurauksena historiankäsityksemme, maailmankäsityksemme, ihmiskuvamme, yhteiskuntakäsityksemme ja pelastuskäsityksemme vääristyvät. Kärsimme näiden vääristymien seurauksista sekä yksilöllisessä että yhteisöllisessä elämässämme.

== Kirjan sisällysluettelo ==

=== Kristuksen taivaaseenastuminen ja hengellinen kypsyys ===

=== Pahuuden vastareaktio: utopiaohjelmat ===

=== Maailmansisäisen näkökulman ahtaus ===

=== Jeesuksen taivaaseenastuminen historiallisena tapahtumana ===
* Jeesuksen taivaaseenastuminen alkukristittyjen julistuksessa
* Taivaaseenastuminen Paavalin kirjeissä
* Taivaaseenastuminen Johanneksen evankeliumissa
* Taivaaseenastuminen Heprealaiskirjeessä
* Taivaaseen astuneen Kristuksen kirkkaus Ilmestyskirjassa

=== Taivaaseenastuminen Messias-profetioissa ===
* Vanhan testamentin typologiset ennustukset
* Tien aukaisija ja taivaan porttien avaaja
* Kerubien kannattama valtaistuin
* Lapsi on meille syntynyt

=== Jeesus nousi taivaaseen ruumiillisesti ===
* Irenaeus ruumiillisen taivaaseenastumisen puolustajana
* Sovituksen uusintateoria ja uskonvanhurskautusoppi
* Origeneen oppi henkisestä taivaaseenastumisesta
* Länsimainen edistysusko
* Kirkkoisien todistus
* Taivaaseen astuneen Kristuksen jumalallinen ja inhimillinen luonto

=== Taivaaseen astunut Jeesus jokaisen kristityn aikalaisena ===
* Jeesuksen teot ovat Jumalan sanoja
* Ajan uusi järjestys
* Kuka on Jeesus Kristus meille tänään?
* Jeesuksen alennus ja korotus
* Ainutlaatuinen yksilöllisyys Kristuksessa
* Kenen sinä sanot Jeesuksen Kristuksen olevan?

=== Taivaaseen astuneen Kristuksen merkitys hengellisten tappioiden keskellä ===
* Abraham ja Melkisedek
* Kirveen terä nousee pintaan
* Daavidin tappio kääntyy voitoksi
* Siion ja Hebron

=== Taivaaseen astuneen Kristuksen merkitys kristityn kuolemassa ja kuolemanjälkeisessä elämässä ===
* Kristityn onni hänen valmistautuessaan kohtaamaan taivaallisen Kristuksen
* Kristityn kunnia ja rauha ylösnousemuksessa
* Kristittyjen pääsy täyden onnen tilaan
* Pyhien täydellinen ja ikuinen kirkkaus ja autuus
* Jumalan näkeminen
* Osallisuus Kristuksen ja Jumalan yhteyteen
* Ikuinen ilo Jumalan armosta
* Taivaallisen päämäärän merkitys kristitylle tänään

=== Jeesuksen taivaaseenastuminen ja moderni tiede ===
* Ptolemaiolainen maailmankuva
* Tiede vs. tieteisusko
* Uuden luomakunnan alku

=== Taivaaseenastuminen ja pyhä ehtoollinen ===
* Taivaaseen astunut Kristus on läsnä ehtoollisessa
* Ehtoollisen merkitys avautuu taivaaseenastumisen valossa
* Ehtoollinen ja vapauden laki
* Poissa oleva ja läsnä oleva Kristus
* Pyhän ehtoollisen poliittinen merkitys

=== Kristuksen taivaaseenastumisen poliittinen merkitys ===
* Kristuksen taistelu pahuutta vastaan
* Taivaaseen astunut Kristus ja maallinen valta
* Jumalan oikeudenmukaisuus ja voima
* Oikeudenmukaisuus on ensisijainen suhteessa valtaan
* Luonnonoikeuden tuomiot Ilmestyskirjassa

=== Laittomuuden salainen vaikutus ===
* Väärän profeetan tuntomerkit
* Laittomuuden ihmisen nousu
* Kukaan ei tiedä viimeisen päivän ajankohtaa
* Laittomuuden salaisuus demokraattisessa yhteiskunnassa
* Valtion vallan kasvu

== Aiheesta muualla ==

* {{Verkkoviite | Nimeke = Astui ylös taivaisiin: Kristus kaikkeuden valtiaana (Väyläkirjat) | Osoite = https://www.vaylakirjat.fi/product/tapio-puolimatka-astui-ylos-taivaisiin-kristus-kaikkeuden-valtiaana/ | Viitattu = 13.6.2025 | Selite = | Tekijä =Tapio Puolimatka | Julkaisija = | Ajankohta = 7.4.2025 }}

* {{Verkkoviite | Nimeke = Astui ylös taivaisiin: Kristus kaikkeuden valtiaana | Osoite = https://www.youtube.com/watch?v=o3ym-xD84F4 | Viitattu = 13.6.2025 | Selite = | Tekijä = Studio Krypta haastattelu | Julkaisija = | Ajankohta = 7.4.2025 }}

* {{Verkkoviite | Nimeke = Jeesuksen taivaaseenastumisen merkitys Tapio Puolimatka (Youtube) | Osoite = https://www.youtube.com/watch?v=vAps567sHQg/ | Viitattu = 13.6.2025 | Selite = | Tekijä = Kujalla Podcast | Julkaisija = | Ajankohta = 16.5.2025 }}

* {{Verkkoviite | Nimeke = Jeesuksen taivaaseenastumisen merkitys Juha Ahvio & Tapio Puolimatka (Youtube) | Osoite = https://www.youtube.com/watch?v=B7StiqA9gRE | Viitattu = 13.6.2025 | Selite = | Tekijä = IRRTV Ajassa-ohjelma | Julkaisija = | Ajankohta = 16.5.2025 }}

* {{Verkkoviite | Nimeke = Keskustelu Jeesuksen taivaaseenastumisesta Juhana Pohjola, Janne Koskela, Tapio Puolimatka | Osoite = https://www.tv7.fi/arkki/parannuksen-teko-ennen-heratysta/jeesuksen-taivaaseenastuminen_p104535/ | Viitattu = 13.6.2025 | Selite = | Tekijä = TV7 tuotanto | Julkaisija = | Ajankohta = 11.6.2025 }}

Astui ylös taivaisiin: Kristus kaikkeuden valtiaana (kirja)

2025-12-28T00:40:25Z

Apollos: lisäsin artikkeliaihelihavointiin teosnimikursivoinnin, tuloksena lihavointikursivointi

{{Kirja-päivitys
| nimi-suomi = Astui ylös taivaisiin: Kristus kaikkeuden valtiaana
| kuva = Astui-ylos-taivaisiin etukansi-scaled.webp
| kuvateksti =
| kirjailija = [[Tapio Puolimatka]]
| kuvittaja-alkuperäinen =
| kansitaiteilija-alkuperäinen =
| kieli =
| genre =
| kustantaja-alkuperäinen = Väyläkirjat
| julkaistu-alkuperäinen = 2025
| ulkoasu-alkuperäinen = Kovakantinen
| sivumäärä-alkuperäinen = 240
| isbn-alkuperäinen = 9789523962248
| sarja =
| edeltävä =
}}
'''''Astui ylös taivaisiin''''' on '''[[Tapio Puolimatka]]n''' kirjoittama kirja, joka analysoi oppia Jeesuksen taivaaseenastumisesta ja sen kulttuurista vaikutusta.

== Ote kirjan esipuheesta ==

Jeesuksen Kristuksen ruumiillisen taivaaseenastumisen historiallisella tosiasialla on keskeinen merkitys jokaisen kristityn ja jokaisen ihmisen elämälle ja itseymmärrykselle. Se muokkaa historiankäsitystämme, maailmankäsitystämme, ihmiskuvaamme, yhteiskuntanäkemystämme ja pelastuskäsitystämme.

Kristuksen taivaaseenastuminen rikkoo luonnollisten tekijöiden hallitseman suljetun historiankäsityksen rajat asettamalla Jumalan yliluonnollisen toiminnan ihmiskunnan historian keskukseen. Taivaaseenastuminen ylittää maailmansisäisen näkökulman rajoittuneen näkökulman ja kumoaa historiannäkemyksen, joka selittää historiaa vain luonnollisten tekijöiden pohjalta.

Maailmankäsityksemme laajenee taivaaseenastumisen myötä siten, että näkyvä luonnonlakien hallitsema maailma on vain pieni osa todellisuudesta. Taivaaseen noustessaan Jeesus astui uuteen luomakuntaan, jota hallitsevat toiset, sille ominaiset lainalaisuudet ja toimintamuodot.

Ihmiskuvan osalta Kristuksen ruumiillinen taivaaseenastuminen tuo esille ihmisen kehollisuuden ja yksittäisten ajan hetkien ikuisen merkityksen. Jokainen ajan hetki on yhteydessä ikuisuuteen ja jokaisella teolla on ikuisuusmerkitys. Ihminen ei ole ruumiin vankilaan kahlittu sielu, kuten gnostilaisuus opetti, vaan sielu ja ruumis muodostavat eheän kokonaisuuden. Kaikki ihmiset tulevat kerran nousemaan ruumiillisesti kuolleista. Erityisesti kirkkoisä Irenaeus (n. 145–202) rakensi gnostilaisuuden vastaisen argumenttinsa Jeesuksen ruumiillisen taivaaseenastumisen varaan. Kristinuskon vaikutuksen heikentyessä gnostilaisuus on herännyt uudestaan eloon ja tullut kulttuurin valtaopiksi esimerkiksi sukupuolikäsityksessä, jonka mukaan ihmissielu on voinut syntyä väärään kehoon. Voimme palauttaa ymmärryksen ihmisyyden kokonaisvaltaisesta eheydestä korostamalla, että Jeesus nousi taivaaseen ruumiillisesti ja näin osoitti kehollisuuden keskeisen merkityksen ihmisyydelle.

Jeesuksen taivaaseenastuminen luo valoa oikeaan tapaan järjestää yhteiskunnallinen todellisuus. Koko inhimillisen historian keskuksessa on yksi ihminen, Jeesus Nasaretilainen, jonka taivaaseenastuminen osoittaa kehollisen elämän jatkuvan läpi ikuisuuden. Tältä pohjalta yhteiskuntaelämän perustaksi asetetaan oikeus elämään, joka koskee yhtä lailla kohtulapsia kuin dementoituvia vanhuksia. Lisäksi taivaaseenastuminen korostaa oikeutta keholliseen itsemääräämisoikeuteen ja keholliseen identiteettiin, josta seuraa lapsen oikeus isään ja äitiin ja vanhempien oikeus lapsiinsa. Ydinperhe on yhteiskunnan perusyksikkö ja valtio on toissijainen sekä yksilöön että ydinperheeseen nähden. Yhteiskuntaa koskevat päätökset tulisi tehdä mahdollisimman lähellä ruohonjuuritasoa, jotta estetään yksilön välineellistäminen. Näin tehdään yksilöille ja perheille mahdolliseksi muokata yhteiskuntatodellisuutta omia tarpeitaan vastaavaksi.

Taivaaseenastuminen osoittaa, että Jumala on hyväksynyt Jeesuksen uhrin ihmiskunnan syntien edestä ja valmistanut ihmiselle ylösnousemuksen kirkastetussa ylösnousemusruumiissa. Huolimatta keskeisestä merkityksestään oppi Jeesuksen taivaaseenastumisesta on jäänyt sivuosaan kristillisessä opetuksessa ja yhteiskunnallisessa tietoisuudessa. Tämän seurauksena historiankäsityksemme, maailmankäsityksemme, ihmiskuvamme, yhteiskuntakäsityksemme ja pelastuskäsityksemme vääristyvät. Kärsimme näiden vääristymien seurauksista sekä yksilöllisessä että yhteisöllisessä elämässämme.

== Kirjan sisällysluettelo ==

=== Kristuksen taivaaseenastuminen ja hengellinen kypsyys ===

=== Pahuuden vastareaktio: utopiaohjelmat ===

=== Maailmansisäisen näkökulman ahtaus ===

=== Jeesuksen taivaaseenastuminen historiallisena tapahtumana ===
* Jeesuksen taivaaseenastuminen alkukristittyjen julistuksessa
* Taivaaseenastuminen Paavalin kirjeissä
* Taivaaseenastuminen Johanneksen evankeliumissa
* Taivaaseenastuminen Heprealaiskirjeessä
* Taivaaseen astuneen Kristuksen kirkkaus Ilmestyskirjassa

=== Taivaaseenastuminen Messias-profetioissa ===
* Vanhan testamentin typologiset ennustukset
* Tien aukaisija ja taivaan porttien avaaja
* Kerubien kannattama valtaistuin
* Lapsi on meille syntynyt

=== Jeesus nousi taivaaseen ruumiillisesti ===
* Irenaeus ruumiillisen taivaaseenastumisen puolustajana
* Sovituksen uusintateoria ja uskonvanhurskautusoppi
* Origeneen oppi henkisestä taivaaseenastumisesta
* Länsimainen edistysusko
* Kirkkoisien todistus
* Taivaaseen astuneen Kristuksen jumalallinen ja inhimillinen luonto

=== Taivaaseen astunut Jeesus jokaisen kristityn aikalaisena ===
* Jeesuksen teot ovat Jumalan sanoja
* Ajan uusi järjestys
* Kuka on Jeesus Kristus meille tänään?
* Jeesuksen alennus ja korotus
* Ainutlaatuinen yksilöllisyys Kristuksessa
* Kenen sinä sanot Jeesuksen Kristuksen olevan?

=== Taivaaseen astuneen Kristuksen merkitys hengellisten tappioiden keskellä ===
* Abraham ja Melkisedek
* Kirveen terä nousee pintaan
* Daavidin tappio kääntyy voitoksi
* Siion ja Hebron

=== Taivaaseen astuneen Kristuksen merkitys kristityn kuolemassa ja kuolemanjälkeisessä elämässä ===
* Kristityn onni hänen valmistautuessaan kohtaamaan taivaallisen Kristuksen
* Kristityn kunnia ja rauha ylösnousemuksessa
* Kristittyjen pääse täyden onnen tilaan
* Pyhien täydellinen ja ikuinen kirkkaus ja autuus
* Pyhien täydellinen ja ikuinen kirkkaus ja autuus
* Jumalan näkeminen
* Osallisuus Kristuksen ja Jumalan yhteyteen
* Ikuinen ilo Jumalan armosta
* Taivaallisen päämäärän merkitys kristitylle tänään

=== Jeesuksen taivaaseenastuminen ja moderni tiede ===
* Ptolemaiolainen maailmankuva
* Tiede vs. tieteisusko
* Uuden luomakunnan alku

=== Taivaaseenastuminen ja pyhä ehtoollinen ===
* Taivaaseen astunut Kristus on läsnä ehtoollisessa
* Ehtoollisen merkitys avautuu taivaaseenastumisen valossa
* Ehtoollinen ja vapauden laki
* Poissa oleva ja läsnä oleva Kristus
* Pyhän ehtoollisen poliittinen merkitys

=== Kristuksen taivaaseenastumisen poliittinen merkitys ===
* Kristuksen taistelu pahuutta vastaan
* Taivaaseen astunut Kristus ja maallinen valta
* Jumalan oikeudenmukaisuus ja voima
* Oikeudenmukaisuus on ensisijainen suhteessa valtaan
* Luonnonoikeuden tuomiot Ilmestyskirjassa

=== Laittomuuden salainen vaikutus ===
* Väärän profeetan tuntomerkit
* Laittomuuden ihmisen nousu
* Kukaan ei tiedä viimeisen päivän ajankohtaa
* Laittomuuden salaisuus demokraattisessa yhteiskunnassa
* Valtion vallan kasvu

== Aiheesta muualla ==

* {{Verkkoviite | Nimeke = Astui ylös taivaisiin: Kristus kaikkeuden valtiaana (Väyläkirjat) | Osoite = https://www.vaylakirjat.fi/product/tapio-puolimatka-astui-ylos-taivaisiin-kristus-kaikkeuden-valtiaana/ | Viitattu = 13.6.2025 | Selite = | Tekijä =Tapio Puolimatka | Julkaisija = | Ajankohta = 7.4.2025 }}

* {{Verkkoviite | Nimeke = Astui ylös taivaisiin: Kristus kaikkeuden valtiaana | Osoite = https://www.youtube.com/watch?v=o3ym-xD84F4 | Viitattu = 13.6.2025 | Selite = | Tekijä = Studio Krypta haastattelu | Julkaisija = | Ajankohta = 7.4.2025 }}

* {{Verkkoviite | Nimeke = Jeesuksen taivaaseenastumisen merkitys Tapio Puolimatka (Youtube) | Osoite = https://www.youtube.com/watch?v=vAps567sHQg/ | Viitattu = 13.6.2025 | Selite = | Tekijä = Kujalla Podcast | Julkaisija = | Ajankohta = 16.5.2025 }}

* {{Verkkoviite | Nimeke = Jeesuksen taivaaseenastumisen merkitys Juha Ahvio & Tapio Puolimatka (Youtube) | Osoite = https://www.youtube.com/watch?v=B7StiqA9gRE | Viitattu = 13.6.2025 | Selite = | Tekijä = IRRTV Ajassa-ohjelma | Julkaisija = | Ajankohta = 16.5.2025 }}

* {{Verkkoviite | Nimeke = Keskustelu Jeesuksen taivaaseenastumisesta Juhana Pohjola, Janne Koskela, Tapio Puolimatka | Osoite = https://www.tv7.fi/arkki/parannuksen-teko-ennen-heratysta/jeesuksen-taivaaseenastuminen_p104535/ | Viitattu = 13.6.2025 | Selite = | Tekijä = TV7 tuotanto | Julkaisija = | Ajankohta = 11.6.2025 }}

Pahan ongelma

2025-12-26T17:46:06Z

Apollos: korostus, kh

{{Suojattu|MiniOsittain}}

'''Pahan ja erityisesti kärsimyksen ongelma''' ilmenee on kaksitasoisesti: älyllisenä ja kokemuksellisena. Älyllisesti pahan tai kärsimyksen olemassaolo ei ole kristinuskolle kovin ongelmallista (ks. alla), mutta omalle tai läheisten kohdalle sattuva kärsimys ja paha saattaa olla erittäin vaikeaa kestää – ja se on erittäin vaikeaa oikeastaan minkä tahansa maailmankatsomuksen puitteissa.

==Kärsimyksen tai pahan kokemisen ongelma==

Kristinuskon lohdutus kärsijälle on se, että pyhä [[Jumala]] on luvannut oikaista asiat iankaikkisuudessa, ja se, että Jumala on itse tullut ihmisten keskelle kärsimään ihmisten pahuuden tähden [[Jeesus|Jeesuksessa]]. Kärsimyksen kestäminen on asia, jota tässä esitettävät tekstit eivät juurikaan voi auttaa. Puhuminen ja ehkä [http://www.evl.fi/raamattu/1992/Job.html Jobin kirja] tai [[C. S. Lewis]]in kirja [[Muistiinpanoja surun ajalta (kirja)|Muistiinpanoja surun ajalta]] voisivat auttaa.

==Älyllinen ongelma==

Yksi yleisimpiä kristinuskoa vastaan esitettyjä argumentteja on pahan tai kärsimyksen ongelma. Kriitikko argumentoi esimerkiksi seuraavasti:

#Jos Jumala on kaikkivoipa, hän voi tehdä maailman, jossa ei ole pahaa eikä kärsimystä.
#Jos Jumala on hyvä, hän tahtoo tehdä maailman, jossa ei ole pahaa eikä kärsimystä.
#Jos on olemassa hyvä ja kaikkivoipa Jumala, niin maailmassa ei ole pahaa eikä kärsimystä.
#Havaitsemme pahaa ja kärsimystä.
#Kaikkivoipaa ja hyvää Jumalaa ei siis ole olemassa.

=== Kaikkivoipuuden rajoitteet ===
{{Pääartikkeli|[[Jumalan kaikkivoipuus]]}}

Tämän argumentin ongelma on, että toinen premissi on melko varmasti väärä – ainakaan se ei ole selvästi totta – joten argumentti ei ole pitävä. Kun puhumme kaikkivoipuudesta Jumalan ominaisuutena, meidän täytyy puhua kaikkivoipuuden loogisena käsitteenä, jotta voimme ylipäätään ymmärtää mistä puhutaan. Jos esimerkiksi kysytään, että voiko kaikkivaltias tehdä jotakin, mitä hän ei voi tehdä, niin joudumme jo kysymyksessä olettamaan, että kaikkivaltias toimii loogisesti. Jos haluamme tutkia, onko kaikkivaltius loogisesti mahdollinen ominaisuus, lähdemme jo tehtävänannossa siitä, että kaikkivaltias toimii loogisesti. Loogiikkaan sidottu kaikkivaltias kykenee kaikkeen, mikä on loogisesti mahdollista, joten hänen ei tarvitse kyetä loogisiin mahdottomuuksiin. Voidaan tietysti leikkiä ajatuksella, ettei kaikkivaltiaan tarvitsisi sitoutua logiikan pelisääntöihin, mutta silloin lienee kohtuutonta vaatia, että kaikkivaltiaan tulisi olla loogisessa tarkkailussa kestävä.

Kaikkivaltias luoja ei voi eliminoida pahaa maailmasta eliminoimatta samalla ihmisiltä [[Vapaa tahto|vapaata tahtoa]]. C. S. Lewis kuvaa ongelmaa seuraavasti
{{Lainaus|Voisimme kenties kuvitella maailman jossa Jumala alati korjaisi vapaan tahdon väärinkäytöstä aiheutuvia vaikeuksia; Puunuijat muuttuisivat pehmeiksi kuin ruoho kun niitä käytettäisiin aseena ja ilma lakkaisi tottelemasta minua mikäli yrittäisin tuottaa ääniaaltoja jotka kuljettaisivat valheita ja herjauksia. Mutta tällaisessa maailmassa pahat teot olisivat mahdottomia ja mielen vapaus olisi olematon. Jos periaatetta jatkettaisiin loogisen lopputulokseen, pahat ajatuksetkin olisivat mahdottomia, sillä ne aivojen alueet joita käytämme ajatteluun kieltäytyisivät toimimasta kun haluaisimme väärinkäyttää niitä.|C.S.Lewis|Problem of Pain<ref name="">We can, perhaps, conceive of a world in which God corrected the results of this abuse of free will by His creatures at every moment: so that a wooden beam became soft as grass when it was used as a weapon, and the air refused to obey me if I attempted to set up in it the sound waves that carry lies or insults. But such a world would be one in which wrong actions were impossible, and in which, therefore, freedom of the will would be void; nay, if the principle were carried out to its logical conclusion, evil thoughts would be impossible, for the cerebral matter which we use in thinking would refuse its task when we attempted to frame them</ref>}}

=== Ihmisten tekemä paha ===

Kaikkivaltias ja hyvä Jumala voi luoda maailman jossa on pahaa esimerkiksi seuraavista syistä:
#Rakkaus edellyttää vapautta. Vapaus edellyttää kykyä valita muuta kuin hyvää. Mikäli Jumala antaa rakkaudessaan todellisen vapauden ihmiselle (1) pyrkiä tuntemaan Jumala ja tehdä Hänen tahtonsa tai hylätä Hänet ja Hänen hyvän tahtonsa, sekä (2) kohdella muita ihmisiä hyvin tai kohdella heitä huonosti, tästä välttämättä seuraa että osa ihmisistä tulee tekemään pahaa. Selvästikin ihmisillä on tällöin mahdollisuus tehdä pahaa, eikä heidän tuottamastaan pahasta voida syyttää Jumalaa, jos myönnetään että tahdon vapaus on hyvä asia. On melko selvää, että maailma, jossa ihmisillä on vapaus ja jossa oikea rakkaus Jumalaan ja toisiin ihmisiin on mahdollista, on parempi maailma kuin maailma, jossa kaikki 'ihmiset' tekevät välttämättä ja konemaisesti hyvää. Näin ollen on ymmärrettävää, että kaikkivaltias ja hyvä Jumala tekee maailman, jossa ihmisillä on vapaus valita hyvän ja pahan välillä.
#Itse asiassa kristinuskon mukaan Jumala saattaa käyttää parhaan molemmista maailmoista. Tällä hetkellä meneillään on ihmisten valinnan aika, jonka aikana ihminen joko hylkää Jumalan tai pyrkiin Hänen yhteyteensä. Vapaan valinnan aikaan välttämättä liittyy myös pahuus, koska valintaan liittyy vapaus. Valinnan jälkeen Jeesukseen turvaavat pääsevät taivaaseen, jossa pahan tekeminen ei ole enää heille mahdollista heidän täällä tekemänsä valinnan seurauksena. Taivaassa he eivät ole konemaisia, mutta he ovat luultavasti päättäneet rajoittaa vapauttaan siten että he valitsevat vain hyvien vaihtoehtojen joukosta. Helvetissä mahdollisesti kaikkien siellä olevien valinta pahuuteen pääsee täysin valloilleen, Jumalan sitä rajoittamatta, repien siellä olijoita suuresti ja jatkuvasti.

=== Luonnollinen pahuus ja kärsimys ===

Ihmisen tekemä pahuus ei siis muodosta älyllistä ongelmaa kristinuskolle. Entä luonnolliset tapahtumat, jotka aiheuttavat kärsimystä ihmiselle? Eikö kaikkivaltias Jumala voisi estää ne? Luonnolliselle pahallekin voidaan löytää syitä:
#Jumala voi käyttää luonnollista pahaa opettamaan ihmiselle asioita siten että hän oppii ne itse aidosti ja syvästi. "No pain, no gain" voi olla totta iankaikkisuudessa. Hyvä iankaikkisuus lienee parempi kun sen saavuttamiseksi on kärsitty pahaa ja nähty pahan pahuus.
#Mikäli Jumala suojelisi ihmistä täysin kaikelta luonnolliselta pahalta, esimerkiksi kaikilta kivun tuntemuksilta, hän ei oppisi ympäristöstään, hän ei tietäisi mikä on normaalia ja mikä Jumalan puuttumista asioihin. Ihminen aiheuttaisi kanssaihmisille vahingossa (vapaa kun on) onnettomuuksia. Toisaalta Jumalan puuttuminen kaikkeen veisi ihmisen mahdollisuuden tehdä merkittävää hyvää, koska esim. onnettomuustilanteessa ihmisten ei olisi järkevää yrittää pelastaa ketään koska Jumala tekisi sen kuitenkin paremmin. Luonnollinen paha antaa siis sekä tilaisuuden oppia realiteetteja ja pahan välttämistä että ihmiselle mahdollisuuden merkittäviin hyviin tekoihin.

=== Pahan ongelma ja ateismi ===

Usein pahan ongelman esittää ateisti. Tämä on siinä mielessä epäjohdonmukaista, että ateistisessa maailmankatsomuksessa ei yleensä ole objektiivista oikeaa ja väärää tai hyvää ja pahaa. Ateismin viitekehyksessä moraaliset tuntemukset ovat tyypillisesti vain subjektiivisia mielipiteitä, eikä niitä voida järjellisesti erottaa siitä, että joku henkilö ei pidä porkkanan mausta ja pitää siksi porkkanaa huonona ruokana. Pahan ongelma -argumentti on siis ateismin pohjalta samalla tiedollisella tasolla kuin väite "Jumala ei voi olla olemassa koska on porkkanoita, enkä minä pidä porkkanoista." On siksi tiedostettava, että Jumalan hyvyys ei välttämättä tarkoita sitä, että hän tekee asiat niin kuin ihminen haluaisi ne hänen tekevän. Tässä valossa pahan ongelma on mielettömyyttä; Jumalan edellytetään toimivan ihmisen erehtyväisten moraalikäsitysten mukaan, sen sijaan että ihminen myöntäisi ymmärryksensä vajavaisuuden ja tunnustaisi tarvitsevansa Jumalaa jo ongelman määrittelyyn.

Voidaan jopa argumentoida, että ihmisen aiheuttaman pahan ja luonnollisen pahan määrä ja toisaalta hyvän määrä on suurinpiirtein ja keskimäärin sitä mitä kristinuskon pohjalta odottaisi. Toisaalta Ateismin puitteissa hyvä ja paha eivät ole käsitteinä objektiivisesti määriteltävissä, joten myös ennustetta hyvän ja pahan määrälle ei oikeasti ole. Näin ollen kristinusko ennustaa hyvän ja pahan paremmin ja pahan ongelma (ja hyvän ongelma) on ongelma lähinnä ateismille.<ref>Katastrofien ja tragedioiden sattuessa ateistit ovatkin hyvin hiljaa, 'materia vain uudelleenjärjestäytyi, mitään merkittävää ei tapahtunut', ei lohduta ketään eikä vaikuta todelta kenestäkään läheisensä menettäneestä.</ref>

==Katso myös==
=== ApologetiikkaWiki ===
* [[Jumalan hyvyys]]
* [["Jumala ei ole kiva" (argumentti)]]
* [[Jumalan kaikkivoipuus]]
* [[Kärsimyksen tarkoitus (kirja)]]

=== Internet ===
The Veritas Forum: Corbin Carnellin luento aiheesta [http://www.veritas.org/c-s-lewis-and-problem-pain/ C. S. Lewis ja kärsimyksen ongelma (englanniksi)],

== Viitteet ==
{{viitteet}}

[[Luokka:Etiikka]][[Luokka:Lukusuositukset]]
{{tägit|kärsimys, kärsimyksen ongelma, pahan ongelma, teodikea}}

Jumalan synty (kirja)

2025-12-26T17:28:41Z

Apollos: tehostus, ajatusviiva, kh

{{Kirja-päivitys
| nimi-suomi = Jumalan synty - Isän ja Pojan kätketty historia
| kuva =
| kuvateksti =
| kirjailija = Ville Mäkipelto, Juha Pakkala, Raimo Hakola
| kuvittaja-alkuperäinen =
| kansitaiteilija-alkuperäinen =
| kieli =
| genre =
| kustantaja-alkuperäinen = Otava
| julkaistu-alkuperäinen = 2025
| ulkoasu-alkuperäinen = Kovakantinen
| sivumäärä-alkuperäinen = 288
| isbn-alkuperäinen = 9789511489191
| sarja =
| edeltävä =
}}

'''''Jumalan synty – Isän ja Pojan kätketty historia''''' on Ville Mäkipellon, Juha Pakkalan ja Raimo Hakolan kirjoittama kirja, joka käsittelee kristinuskon jumalakäsityksen historiaa.

== Metodologinen ongelma ==

Emil Anton kirjoittaa:

{{Lainaus|Kirjan heti ensimmäisellä sivulla todetaan, että se kertoo Jumalan synty- ja kehitystarinan ”sellaisena kuin se tieteellisen historiantutkimuksen näkökulmasta näyttäytyy”. ”Kirjamme ei ota kantaa uskonnollisten uskomusten todenperäisyyteen vaan lähestyy Jumalaa kuin mitä tahansa muuta historian teemaa.”<ref name="Emil1">{{Verkkoviite | Nimeke = Jumalan synty: viatonta ja vakavasti otettavaa uskontohistoriaa? | Osoite = https://hapatusta.net/2025/04/07/jumalan-synty-viatonta-ja-vakavasti-otettavaa-uskontohistoriaa/ | Viitattu = 20.4.2025 | Selite = | Tekijä =Anton, Emil | Julkaisija = | Ajankohta = 7.4.2025 }}</ref>}}

{{Lainaus|Maailmankatsomuksellisella tasolla kirja on – kirjoittajien käyttämää kieltä ja katsomusta käänteisesti mukaillen – tieteellisyyden ja tutkimuksellisuuden neutraaliuden kaapuun puettua liberaalia naturalismia, agnostisismia tai korkeintaan deismiä.<ref name="Emil1" />}}

== Katso myös ==

* {{Verkkoviite | Nimeke = Jumalan synty: viatonta ja vakavasti otettavaa uskontohistoriaa? | Osoite = https://hapatusta.net/2025/04/07/jumalan-synty-viatonta-ja-vakavasti-otettavaa-uskontohistoriaa/ | Viitattu = 20.4.2025 | Selite = | Tekijä =Anton, Emil | Julkaisija = | Ajankohta = 7.4.2025 }}
* {{Verkkoviite | Nimeke = Viikon debatti: Miten Jumala on syntynyt ja mistä Hänet on lainattu? | Osoite = https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/viikon-debatti-miten-jumala-on-syntynyt-ja-mista-hanet-on-lainattu/ | Viitattu = 20.4.2025 | Selite = | Tekijä = Paatelma, Heikki | Julkaisija = Radio Dei | Ajankohta = 19.3.2025 }}
* {{Verkkoviite | Nimeke = Jumalan synty: Isän ja Pojan kätketty historia - Kritiikki | Osoite = https://tekstikritiikkitiistai.blogspot.com/2025/04/jumalan-synty-isan-ja-pojan-katketty.html| Viitattu = 20.4.2025 | Selite = | Tekijä = Saarela, Janne | Julkaisija = | Ajankohta = 4.4.2025 }}
* {{Verkkoviite | Nimeke = Syntyikö Jumala 2600 vuotta sitten? | Osoite = https://oikeamedia.com/o1-225900 | Viitattu = 20.4.2025 | Selite = | Tekijä = Ahvio, Juha | Julkaisija = Oikea media | Ajankohta = 18.4.2025 }}
* {{Verkkoviite | Nimeke = Oliko Jahvella vaimo? | Osoite = https://timoeskola.wordpress.com/2015/05/14/oliko-jahvella-vaimo/ | Viitattu = 22.4.2025 | Selite = | Tekijä = Eskola, Timo | Julkaisija = | Ajankohta = 14.5.2015 }}
* {{Verkkoviite | Nimeke = Tutkija ja apologi eivät vakuutu Jumalan synty -kohukirjan radikaaleista väitteistä | Osoite = https://uusitie.com/tutkija-ja-apologi-eivat-vakuutu-jumalan-synty-kohukirjan-radikaaleista-vaitteista/ | Viitattu = 23.4.2025 | Selite = | Tekijä = Korhonen, Matti | Julkaisija = Uusi Tie | Ajankohta = 22.4.2025 }}
* {{Verkkoviite | Nimeke = Jumalan synty, tiede ja tutkija-apartheid | Osoite = https://www.peleg.fi/blogi/2480886_jumalan-synty-tiede-ja-tutkija-apartheid | Viitattu = 8.5.2025 | Selite = | Tekijä = Kankaanniemi, Matti | Julkaisija = | Ajankohta = 30.4.2025 }}
* {{Verkkoviite | Nimeke = Juutalaisen jumalauskon synty, Niiranen & Marjokorpi, 61 (Youtube) | Osoite = https://www.youtube.com/watch?v=pYZUzOCXpo0 | Viitattu = 8.5.2025 | Selite = | Tekijä = Niiranen, Miikka; Marjokorpi, Santeri; Laato, Antti | Julkaisija = Kansanlähetysopisto | Ajankohta = 2.5.2025 }}
* {{Verkkoviite | Nimeke = Oliko Jumalalla vaimo? Julius Kankkunen (Youtube) | Osoite = https://www.youtube.com/watch?v=zEiJSAX7PvQ | Viitattu = 24.5.2025 | Selite = | Tekijä = Kujalla Podcast | Julkaisija = | Ajankohta = 16.5.2025 }}
* {{Verkkoviite | Nimeke = Milloin Jumala keksittiin? | Osoite = https://www.seurakuntalainen.fi/blogit/milloin-jumala-keksittiin/ | Viitattu = 9.6.2025 | Selite = | Tekijä = Junkkaala, Eero | Julkaisija = seurakuntalainen.fi blogit | Ajankohta = 5.6.2025 }}
** Junkkaala viittaa videoon: {{Verkkoviite | Nimeke = MITEN SYNTYI USKO JEESUKSEN YLÖSNOUSEMUKSEEN? Vieraana Raimo Hakola (Youtube) | Osoite = https://www.youtube.com/watch?v=EwFgGm8PpQw | Viitattu = 9.6.2025 | Selite = | Tekijä = Mäkipelto, Ville | Julkaisija = | Ajankohta = 17.4.2025 }}
* {{Verkkoviite | Nimeke = Ihmeet, luonnontiede ja neutraaliuden illuusio Jumalan synty -kirjassa | Osoite = https://www.perustalehti.fi/2025/05/ihmeet-luonnontiede-ja-neutraaliuden-illuusio-jumalan-synty-kirjassa/ | Viitattu = 9.6.2025 | Selite = | Tekijä = Niiranen, Miikka | Julkaisija = Perusta-lehti | Ajankohta = 29.5.2025 }}
* {{Verkkoviite | Nimeke = Jumalan synty -kirjan ihmekritiikki suurennuslasin alla, Niiranen & Marjokorpi, 65 (Youtube) | Osoite = https://www.youtube.com/watch?v=8b1aDH3glQs | Viitattu = 9.6.2025 | Selite = | Tekijä = Niiranen, Miikka; Marjokorpi, Santeri | Julkaisija = | Ajankohta = 28.5.2025 }}
* {{Verkkoviite | Nimeke = Arviossa Jumalan synty | Osoite = https://sti.fi/wp-content/uploads/2025/06/Jumalan-synty-arvio_2.pdf | Viitattu = 25.6.2025 | Selite = | Tekijä = Ollilainen, Vesa | Julkaisija = Suomen teologinen instituutti | Ajankohta = 27.5.2025 }}

== Viitteet ==
{{viitteet|sarakkeet}}

Jumalharha (kirja)

2025-12-15T16:26:13Z

Apollos: kh, linkkilisäyksiä, väliotsikointijäsentelyä, väittelytilannepäivitys

{{Kirja-päivitys
| nimi-suomi = Jumalharha
| nimi-alkuperäinen = The God delusion
| kuva = The_God_Delusion_UK.jpg
| kuvateksti =
| kirjailija = [[Richard Dawkins]]
| kuvittaja-alkuperäinen =
| kansitaiteilija-alkuperäinen =
| kieli =
| genre = [[ateismi]], [[uskonto]], [[uskonnonfilosofi]]a, [[uskontokritiikki]]
| kustantaja-alkuperäinen = [[Bantam Books]]
| julkaistu-alkuperäinen = 2006
| ulkoasu-alkuperäinen = sidottu
| sivumäärä-alkuperäinen =
| isbn-alkuperäinen = 0-618-68000-4
| suomentaja = [[Kimmo Pietiläinen]]
| kuvittaja-suomi =
| kansitaiteilija-suomi =
| kustantaja-suomi = [[Terra Cognita]]
| julkaistu-suomi = 2007
| ulkoasu-suomi = nidottu
| sivumäärä-suomi = 418
| isbn-suomi = 978-952-5697-00-1
| sarja =
| edeltävä =
| seuraava =
}}

'''''Jumalharha''''' (''The God Delusion'', [[wp:2006|2006]]) on [[uusateismi]]n huomattavimman saarnamiehen [[Richard Dawkins]]in kirjoittama [[wp:uskontokritiikki|uskontokriittinen]] kirja, jossa Dawkins yrittää osoittaa [[wp:teismi|teismin]] [[wp:rationaalisuus|irrationaalisuuden]]. Dawkins väittää teoksessa [[wp:jumala|jumala]]an uskomisen olevan järjetöntä ja aiheuttavan [[wp:yhteiskunta|yhteiskunnalle]] vahinkoa. ''Jumalharha'' on tarkoitettu ateismiinkäännytysteokseksi: "Jos tämä kirja toimii tarkoittamallani tavalla, sen avaavat uskonnolliset lukijat ovat ateisteja sen kädestään laskiessaan."

Kirja julkaistiin englanniksi 2006 ([[wp:Bantam Books|Bantam Books]]) ja [[wp:Kimmo Pietiläinen|Kimmo Pietiläisen]] suomentamana [[wp:2007|2007]] ([[wp:Terra Cognita|Terra Cognita]]). Pietiläinen väittää harrastelijamaista uskonnonfilosofista kirjaa tietokirjaksi eikä ole valmis keskustelemaan aiheesta toisinajattelijoiden kanssa.

== Sisältö ==
=== Luvut ===
#Syvästi uskonnollinen uskonto
#Jumalhypoteesi
#Väitteitä Jumalan olemassaolon puolesta
#Miksi miltei varmasti Jumalaa ei ole
#Uskonnon juuret
#Moraalin juuret: miksi olemme hyviä?
#”Hyvä” kirja ja moraalin muuttuva ajanhenki
#Mikä uskonnossa on vialla? Miksi olla niin vihamielinen?
#Lapsuus, kaltoin kohtelu ja pako uskonnosta
#Erittäin tarpeellinen aukko?

== Dawkinsin argumentaatio ==
=== Keskeinen argumentti ===
Dawkinsin mukaan hänen kirjansa keskeinen argumentti on seuraava:
# Yksi suurimpia haasteita ihmisälylle on ollut selittää miten monimutkaiset ja epätodennäköiset näennäisesti suunnittellut asiat syntyvät.
# Luonnollinen kiusaus ihmisellä on pitää tätä näennäissuunnittelua todellisena suunnitteluna.
# Tämä on väärä kiusaus koska suunnittelu-hypoteesi nostaa välittömästi suuremman ongelman siitä kuka suunnittelu suunnittelijan?
# Kaikkein nerokkain ja voimakkain selitys on darvinistinen evoluutio luonnonvalinnan kautta
# Meillä ei ole vastaavaa selitystä fysiikassa (viitaten [[Kosminen hienosäätö|hienosäätö -argumenttiin]])
# Mutta meidän ei pitäisi sulkea pois sitä mahdollisuutta, että darvinismia vastaava selitys kehitetään fysiikassa
# Joten Jumala ei melkein varmasti ole olemassa

Mutta tässä lopputulos ei mitenkään seuraa premisseistä. Lisäksi, vaikka argumentti olisi pätevä, mitä se ei ole, siitä seuraisi vain se, että meidän ei pitäisi tehdä tieteellistä suunnittelupäätelmää. Vaikka emme tekisi suunnittelupäätelmää, ei siitä tietenkään seuraa että meidän ei pitäisi uskoa Jumalan olemassaoloon, meillä on muitakin syitä uskoa Jumalan olemassaoloon.

Lisäksi Dawkinsin argumentin useimmat kohdat ovat virheellisiä:

Kohta 3: Se, kuka suunnitteli suunnittelijan ei ole ongelma. Tämä voi olla tieteellinen jatkokysymys tai vain huono kysymys. Tieteessä voidaan aina kysyä jatkokysymys vaikkapa alkeishiukkasen koostumuksesta, eikä tämä todista että vaikkapa kvarkki olisi huono selitys. Mikäli taas suunnittelija on Jumala, Jumala on ikuinen, Hänellä ei ole suunnittelija. Tämä siksi että Jumala on välttämätön olento, Hän on itse oma syynsä ja on aina ollut olemassa. 'Kuka teki Jumalan?' on siis yhtä huono kysymys kuin 'mikä suunta on pohjoiseen pohjoisnavalta?'.

Lisäksi Dawkinsin vaatimus, että käytetyn selityksen pitäisi olla yksinkertaisempi kuin selityksen kohde, ei ole yleisesti totta. Esimerkiksi nuolenpää voidaan selittää arkeologiassa nuolen valmistajalla, joka on monimutkaisempi selitys, mutta silti hyvä ja tosi selitys. Lisäksi kaikkivaltias Jumala saattaa olla yksinkertainen selitys. Jumala on Henki, joten Hänessä ei ole osia. Tällaisella mielellä voi olla monimutkaisia ajatuksia, mutta itse mieli voi olla yksinkertainen.

Kohta 4: Darwinistinen makroevoluutioteoria ei todellisuudessa ole hyvä selitys monimutkaisuudelle. Ks. esim [[palautumaton monimutkaisuus]] ja [[The_Edge_of_Evolution|evoluution rajat]].

Kohta 5: Tämä on vain vetoaminen tulevaisuuden naturalistiseen selitykseen. Tulevaisuuden toimivalla selityksellä mikä tahansa kanta voi 'todistaa' mitä tahansa.

=== Uskonnot ja väkivalta ===
Dawkins keskittyy myös uskontojen nimissä tehtyihin pahoihin tekoihin, käytännössä sivuuttaen sekä uskontojen hyvät teot (kuten tieteen synty, yliopistot, sairaalat, lukutaito, suvaitsevaisuus), että ateistien pahat teot ja joukkomurhat, joissa on tapattu paljon enemmän ihmisiä paljon lyhyemmässä ajassa (Stalin, Mao Zedong, Puna-khmeerit, [[kouluammuskelut]]).

Dawkinsin yksinkertaistava näkemys on, että mikäli uskonnot poistettaisiin, maailmasta loppuisivat (tai ainakin huomattavasti vähenisivät) väkivaltaisuudet ja sodat. Dawkins tässä tietysti unohtaa ateisimin nimissä tehdyt paljon suuremmat ja pienemmässä ajassa tehdyt väkivaltaisuudet (Stalin, Mao Zedong), sekä unohtaa mainita kaiken hyvän mikä uskonnoista on seurannut (tiede, demokratia, koulutus, lukutaito). Mutta vielä suurempi ongelma on, että hän ei näe tällaisen väkivallan todellista syytä: paha (langennut) ihmissydän käyttää erilaisia erottelutapoja 'meidän' ja 'noiden' välille<ref><nowiki>http://www.theosthinktank.co.uk/The_Dawkins_Delusion.aspx?ArticleID=50&PageID=47&RefPageID=11</nowiki></ref>. Näin jopa rauhanomaista uskontoa voidaan käyttää erottelun tarkoituksiin. Jalkapallohuliganismi on tästä yksi esimerkki. Jalkapallossakaan on tuskin itsessään mitään väkivaltaan kiihottavaa, mutta silti eri joukkueiden kannattajat ottavat välillä kovastikin yhteen. Tosiasiassa esimerkiksi jalkapallohuliganismin tapauksessa tarvitaan perusteltuja arvoja rauhanomaisuuteen ja suvaitsevaisuuteen. Näitä arvoja ei nouse ateismista vaan esimerkiksi kristinuskosta. Ateismi antaa väkivallantekijälle syyn tehdä juuri sellaista väkivaltaa kuin itse haluaa, koska mitään perusteltua moraalia ei ole ateismin alla olemassa. Itseasiassa Dawkins itse luo suurta erottelua ateismin ja muiden uskontojen välille, haukkuu toisinajattelevia, tekee heidän kannastaan olkiukkoja ja olisi ilmeisesti jopa valmis huostaanottamaan heidän lapsensa. Näyttää selvältä, että Dawkinsin erottelevan (tai jopa kaikkia ateismin alle pakottavan) politiikan seuraus lisäisi väkivaltaa lisäämällä erottelua, älyllistä ylimielisyyttä, sekä poistamalla väkivaltaa vähentäviä rauhanomaisia katsomuksia kuten kristinusko.

=== Väärinkäsitys uskonnoista ===
Dawkinsin määritelmä uskonnolliselle uskolle on fideistinen. Dawkins määrittelee uskonollisen uskon uskoksi, jota ei tarvitse eikä pidä perustella. Vaikka tämä on populaarikulttuurissa yleinen määritelmä uskolle, määritelmä ei perustu evidenssiin, se on olkiukko. Ainakin kristinuskossa uskoa on satoja vuosia pidetty evidenssiin perustuvana. Tämä on ollut teologien valtavirta, vaikkakin valitettavasti nykyään postmoderni ajattelu on tullut yhteiskunnasta myös kirkon sisään, joten huomattavia poikkeuksiakin alkaa olla. Joka tapauksessa suurin osa kristityistä ei määrittele uskoa fideistisesti.

Dawkinsin ajattelun taustalla on siis osin väärinkäsitys uskonnoista. Dawkins lukee ateismille mielivaltaisesti älyllisiä hyveitä ja uskonnolle älyllisiä syntejä kuten kriittisen ajattelun ja perusteluiden puute. Dawkinsin kirja voidaankin nähdä reaktiona uskonnollista fideismiä vastaan, jossa siis ajatellaan, että uskonto ei tarvitse perusteluja. Tosiasiassa ainakin kristinuskolla on pitkät perinteet sekä kriittisessä ajattelussa (systemaattinen teologia, uskonpuhdistus), [[usko ja tieto|uskon ja tiedon]] tasapainosessa suhteessa, sekä [[kristinuskon perustelut|järkiperusteluissa]]. Toki uskonnoissa on myös luovuttamattomia oppeja, mutta niin on ateismissakin. Ateistien luovuttamaton uskontunnustus ja oppi on ainakin, että Jumalaa ei ole olemassa. Toisaalta Dawkins tuntuu ajattelevan, että hänen oman uskontonsa, ateismin, perusteluksi riittää muiden uskontojen kritiikki. Mutta muiden kantojen kritiikki ei tietenkään todista omaa kantaa. Kristityt toki väittävät enemmän, mutta heidän kantansa asettuu siten myös enemmän falsifikaatiolle ja uskonnonfilosofiselle keskustelule alttiiksi ja sitä voidaan siten myös koestaa enemmän, esimerkiksi [[Raamatun_historiallinen_luotettavuus|historiallisilla löydöillä]] (emme odota 100% yhtäläisyyttä koska tietomme on vajavaista, mutta löydöt selvästi tukevat pääpiirteissään kristinuskoa). Ateismilla on siis vähemmän älyllisiä hyveitä kuin kristinuskolla.

Dawkins ei tunnu myöntävän sitä tosiasiaa, että jokainen maailmankatsomus on osin uskonvarainen. Jokainen henkilö uskoo asioihin, joita hän ei voi tieteen avulla todistaa. Näihin kuuluvat moraaliset käsitykset, usko ulkomaailman olemassaoloon, usko toisten tajuisten olentojen olemassaoloon, usko järjen toimintaan (joista useita ateistin on vaikea perustella ateismin alla), ja usko Jumalan olemassaoloon tai ei-olemassaoloon. Lisäksi tosiasiassa suurimman osan siitä, mitä tiedämme, uskomme eri auktoriteetteihin luottaen. Dawkins ei ole itse mitannut juuri mitään tieteen tuloksista vaan luottaa tiedeyhteisön todistukseen mittauksista. Suurimman osan historiasta hän uskoo eri historiankirjoittajien antaman tulkinnan varassa. Tässä tulee kyseeseen auktoriteetin luotettavuus. (Kristitty pitää Jumalan ilmoitusta luotettavana, [[Kristinuskon_perustelut|perustellusti]].)

=== Dawkinsin naiivi tietoteoria ===

Dawkinsin ajattelussa hyvää on evidenssiin perustuvan päättelyn painottaminen. Tietoteoreettisesti tämä on toisaalta hieman naivia, koska on selvää, että evidenssiä voidaan tulkita monilla tavoilla ja monista lähtökohdista, jotka sitten saattavat olennaisesti vaikuttaa evidenssistä tehtyihin päätelmiin. Toisaalta Dawkins ei tunnu huomaavan, että evidenssiin ja perusteluun kuuluu muitakin alueita kuin tieteellinen tieto, joita kristinuskon apologetiikka on perinteisesti käyttänyt.

On ironista, että vaikka Dawkins periaatteessa painottaa evidenssiin perustuvaa päättelyä, hänen ajamansa ateismi ei perustu evidenssiin. Parhaimmillaankin Dawkins onnistuisi vain näyttämään, että Jumalaa ei tarvita selityksenä, naturalismi olisi siis mahdollinen. Mutta siitä, että naturalismi on mahdollinen, ei tietenkään seuraa, että naturalismi on totta. (On mahdollista, että voitan ensi viikolla lotossa. Dawkinsin metodin mukaan tämä todistaa, että voitan ensi viikolla lotossa.) Dawkinsin päättelyketjuissa on siis traktorin mentäviä aukkoja.
Dawkins peräänkuuluttaa evidenssiä, mutta hänen oma uskonsa ei perustu siihen.

Kuvaavaa on myös se, että vaikka tieteen tulokset ja teoriat ovat yleensä epävarmoja ja tilapäisiä, Dawkinsin ateismi on dogmaattista, vailla minkäänlaista epäilystä. Tämäkin kuvaa Dawkinsin 'päättelyn' perusteettomia hyppyjä.

Tosiasia on, että tieteessä ei ole yhtäkään mittaustulosta tai teoriaa, joka todistaisi ateismin. Kuitenkin Dawkins antaa ymmärtää retoriikallaan, että ateismi olisi jotenkin enemmän tieteeseen tai empiiriseen näyttöön perustuva kanta.
Tämä retoriikka on mahdollista uskoa joidenkin modernien [[Onko tiede kumonnut Jumalan?|myyttien]] ansiosta ja toisaalta joidenkin uskonnollisten tahojen fideismin takia, mutta todellista perustaa sillä ei ole. Empiirinen näyttö voidaan tulkita teistisesti, osana Jumalan luomakuntaa, jonka kauniit lait Jumala on tehnyt, tai se voidaan tulkita ateistisesti, olettaen suljettu systeemi. Voidaan jopa argumentoida, että empiirinen aineisto viittaa Jumalaan. Esimerkiksi [[kosminen hienösäätö]] on vaikea selittää ateismin alla mutta empiirinen aineisto sopii hyvin teismiin. Samoin useat tieteen olettamat lähtökohdat (luonnon ymmärrettävyys, ihmisen ajattelun luotettuvuus, tieteellinen etiikka, luonnonlakien olemassolo) sopivat paremmin kristinuskon maailmankuvaan, joten myös tieteen menestys on aihetodiste kristinuskon puolesta ateismia vastaan.

Kuten yllä näimme, parhaimmillaankin Dawkinsin argumentti onnistuisi siis näyttämään, että Jumala ei ole tarpeellinen selitys empiirisille havainnoille (jossa Dawkins ei onnistu). Lisäämällä tähän naiivi argumentti Jumala-selityksen monimutkaisuudesta Dawkins pyrkii saamaan Jumala selityksen näyttämään epätodennäköiseltä. Dawkinsin ainoa todiste ateismin puolesta näyttää siis olevan se, että hän väittää Jumalan olevan monimutkainen selitys ja siksi epätodennäköinen. Mutta kuten yllä näimme, Jumala ei ole monimutkainen selitys ja monimutkainenkin selitys voi olla totta. Dawkinsilla ei siis ole mitään empiiristä tai tarkastelun kestävää filosofista argumenttia ateismin puolesta. Dawkins kuitenkin esiintyy ja kirjoittaa kuten ateismi olisi jopa empiirisesti perusteltu kanta ja epäilemättä myös useat hänen suomalaisetkin seuraajansa imitoivat tätä älyllistä tekopyhyyttä.

=== Dawkins ja moraali ===
Dawkins tuomitsee uskonnollisuutta epämoraaliseksi monilla tasoilla. Ongelmallista on, että ateismin alla objektiivista moraalia ei ole olemassa. Ateismin alla ei ole mitään syytä miksi universumissa olisi ihmisiä koskevat objektiiviset moraalilait. Dawkins käytännössä lainaa kulttuuristamme oppimiaan kristinuskon moraalisääntöjä hieman valikoiden. Dawkinsin moraalisten käsitysten syntyä tai kehitystä kuvaavat tarinat eivät anna perusteita moraalisten sääntöjen oikeellisuudelle eivätkä motiivia noudattaa niitä, olettamatta huomaamattomasti jotain toista moraalisääntöä tai arvoa (kuten ihmisarvo). Dawkins edustaa uusmoralismia, jossa tehdään vahvoja moraalisia tuomioita ilman perusteluja tai edes määritelmää moraalille.

=== Ajattelun vapaus ===

Dawkins unohtaa mainita ateismin nimissä tapahtuneet sanan- ja uskonnonvapauden loukkaukset sekä valtiollisen totalitarismin. Ateismi näyttää johtavan totalitarismiin kolmesta syystä:
#[[Onko tiede kumonnut Jumalan?|Älyllinen ylimielisyys]], jossa nähdään oma (anti)uskonnollinen kanta ainoana älykkään ihmisen vaihtoehtona.
#Ateismin yleistyessä moraalin rappiosta seuraava tarve pakottaa ihmiset, joilla ei enää ole älyllistä syytä toimia oikein, toimimaan halutulla tavalla.
#Ateistisilla vallanpitäjillä ei ole moraalisia syitä rajoittaa oman edun tavoittelua ja valtapyrkimyksiään.

Dawkins jatkaa ateisteille tyypillistä uskonnonvapauksia loukkaavaa linjaa väittämällä, että lapsen uskonnollinen kasvatus (johon Dawkins ei tietenkään lue ateistista kasvatusta) on lapsen henkistä pahoinpitelyä. Tässä taustalla on ilmeisesti yo. listan 1. kohta: älyllinen ylimielisyys ja sokeus omalle uskonvaraiselle sitoumukselle. Tämä Dawkinsin totalitaarinen kanta on erittäin huolestuttava, koska Dawkinsin kannan mukaan yhteiskunnan pitäisi huostaanottaa lapset uskonnollisista kodeista<ref>http://www.youtube.com/watch?v=a-O2BVMcrBY&feature=related</ref>. Mitähän Dawkins vastaisi henkilölle, joka esittää että lapset pitäisi huostaanottaa ateismi-uskontoa edustavilta vanhemmilta? Eiköhän jokaisen kodin oikeutta kasvattaa lapsi omaan uskontoonsa puolla se vahva peruste, että yhteiskunta ei voi ottaa niin vahvaa kantaa siihen, mikä on se oikea uskonnollinen kanta (johon joukkoon rehellisyyden nimissä myös ateismi kuuluu), että huostaanottaisi vääräuskoisten lapset ja ohjelmoisi heidät oikeaan uskoon. (Erkki Tuomioja on kehunut Dawkinsin kirjaa. Kummallista havaita poliitikon kannattavan tällaista uskonnonvapauden räikeää loukkausta.)

=== Muita argumentteja ===

Lisäksi Dawkins tutkii erilaisia jumalakäsityksiä ”Vanhan testamentin tyrannista” eräiden [[wp:valistus|valistuksen]] ajattelijoiden lempeämpään muunnelmaan. Dawkins käsittelee myös [[wp:Jumalan olemassaolo|Jumalan olemassaolo]]a puoltavia todisteluja ja katsoo osoittavansa, että jumala on äärimmäisen epätodennäköinen. Dawkinsin mukaan uskonto on muun muassa [[sota|sotien]], kiihkoilun ja lasten kaltoin kohtelun käyttövoima, kätevästi unohtaen, että kommunistisissa maissa juuri ateismin nimissä vainottiin toisinajattelijoita sekä aivopestiin lapsia ateistiseen ajatteluun. Dawkins pyrkii myös osoittamaan kristinuskon vääräksi evankeliumien ja antiikin myyttien yhtäläisyyksiin viittaamalla<ref>{{Lehtiviite | Tekijä = Kankaanniemi, Matti | Otsikko = [<nowiki>http://www.ristinvoitto.fi/sisalto/artikkelit/antiikin_sankaritarut_eivat_horjuta_evankeliumien_aitoutta/</nowiki> Antiikin sankaritarut eivät horjuta evankeliumien aitoutta] | Julkaisu = Ristin Voitto | Ajankohta =8.10.2008 | Numero = 41 | Sivut = 10–11 |
Julkaisupaikka = Kerava | Julkaisija = Aikamedia | Tiedostomuoto = | Viitattu = 5.11.2008 }} (''- - professori Richard Dawkins pyrkii uudehkossa kirjassaan Jumalharha osoittamaan kristinuskon vääräksi muun muassa juuri evankeliumien ja antiikin myyttien yhtäläisyyksiin viittaamalla'')</ref> Tässä Dawkins liioittelee yhtäläisyyksiä sekä tulkitsee antiikin tarinoiden käsitteitä kristillisessä kehyksessä. Lisäksi voidaan osoittaa, että useat antiikin tarujen yhtäläisyydet ovat kristinuskon synnyn jälkeisiä lisäyksiä. Lisäksi, koska antiikin tarustoja ja niiden henkilöitä on paljon, on selvää että joitain samankaltaisuuksia löytyy kun etsimällä etsitään ja tekstejä sopivasti tulkitaan.

Useat ateistitkin ovat olleet pahoillaan Dawkinsin äärikannasta ja argumenttien huonosta tasosta. Hän ei selvästikään ole perehtynyt uskonnonfilosofiseen keskusteluun. Toisaalta Dawkinsin pinnalliset mutta retorisesti taitavat argumentit varmasti vakuuttavat vähemmän perehtyneitä ja niitä, jotka haluavat uskoa ateisminsa älylliseen ylivertaisuuteen tai Jumalan olemattomuuteen. Ihminen uskoo enemmän siihen puoleen, jonka perusteluita eniten kuulee.

== Kirja-arvioita ==
Johtava uskonnonfilosofi Alvin Plantinga toteaa kirja-arvoiossaan<ref>The Dawkins Confusion
Naturalism 'ad absurdum', Alvin Plantinga, Christianity Today, 2007, http://www.christianitytoday.com/bc/2007/marapr/1.21.html</ref>, että Dawkinsin argumentteja ei hyväksyttäisi argumentteina filosofian perusopintojen esseissä.
[[wp:Helsingin Sanomat|Helsingin Sanomien]] kirja-arvioija [[wp:Martti-Tapio Kuuskoski|Martti-Tapio Kuuskosken]] mukaan teos houkuttelee ateisteja tulemaan ulos kaapista. Arvioijan mukaan teos antaa löylytyksen myös maltillisille uskovaisille, vaikka kirja tuskin lopettaa uskontoja.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.hs.fi/tiede/art-2000004434905.html | Nimeke = Uskonnottomien kiihkeä puolustus | Tekijä = Martti-Tapio Kuuskoski | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = 24.10.2006 |
Ajankohta = | Julkaisupaikka = Hs.fi | Julkaisija = Helsingin Sanomat | Viitattu = 22.4.2017 | Kieli = }}</ref> [[wp:Aamulehti|Aamulehden]] kirja-arvioija [[Vesa Vanhalakka|Vesa Vanhalakan]] mukaan Dawkins puhuu suoraan ja käy ristiretkelle kaikkia uskontoja vastaan. Arviojan mukaan Dawkins julistaa ateismin ilosanomaa. Hän arvioi, että Dawkinsin toive uskovaisten kääntymisestä ateismiin jää haaveeksi.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = <nowiki>http://www.aamulehti.fi/teema/tiede/30691.shtml</nowiki> | Nimeke = Evoluutiobiologin korkeampi veisu | Tekijä = Vesa Vanhalakka | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = 25.5.2007 |
Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = Aamulehti | Viitattu = 19.8.2007 | Kieli = }}</ref>

== Oikeusjuttu ==

Jumalharhan turkkilaisen painoksen julkaissut kustantaja Erol Kraaslan sai vuonna 2007 syytteen ”uskovaisten loukkaamisesta” myytyään kirjaa 6 000 kappaletta. Yksi lukija teki valituksen ja vaati, että kirja poistetaan myynnistä. Erol Kraaslan olisi voinut saada jopa kuuden kuukauden pituisen vankeustuomion.<ref><nowiki>http://news.independent.co.uk/europe/article3209882.ece</nowiki></ref>

Yhdysvalloissa nuori mies teki itsemurhan luettuaan Dawkinsin kirjan.<ref>{{Verkkoviite | Nimeke = Dad Links Son's Suicide to 'The God Delusion' | Osoite = http://www.wnd.com/2008/11/81459/ | Viitattu = 22.4.2017 | Selite = | Tekijä = Unruh, Bob | Julkaisija = World Net Daily | Ajankohta = 20.11.2008 }} (''Jesse Kilgore committed suicide in October by walking into the woods near his New York home and shooting himself. - - "She [his best friend] was in tears [and said] he was very upset by this book," Keith Kilgore said. "'It just destroyed him,' were her words.'')</ref> Pojan surevan isän nostettua asia esille, hän sai suuret määrät vihapostia ateisteilta.

== Aiheesta muualla ==
=== ApologetiikkaWiki ===
* [[Richard Dawkins]]
* [[Dawkins Delusion]]
* [[Vapaa-ajattelijan käsikirja]]
* [[Ateismi]]
* [[Kristinuskon perustelut]]

=== Internet ===
*[http://www.youtube.com/watch?v=5lRmZn1F44M W. Lane-Craigin vastine Dawkinsille].

* {{kirjaviite | Tekijä=McGrath, Alister & McGrath, Joanna Collicutt | Nimeke=Dawkins-harha? Ateistinen fundamentalismi ja jumalallisen olemassaolon kieltäminen | Selite=(The Dawkins delusion? Atheist fundamentalism and the denial of the divine, 2007.) Suomentanut Jani Kurki | Julkaisupaikka=Hyvinkää | Julkaisija=Cranite | Vuosi=2008 | Tunniste=ISBN 978-952-92-4259-7}}

* {{Kirjaviite | Tekijä=Eco, Umberto & Martini, Carlo Maria | Nimeke=[[Mihin uskot jos et usko?]] | Selite=(In cosa crede chi non crede?, 1996.) Suomentanut Lea Peuronpuro | Julkaisupaikka=Turku | Julkaisija=Kirja-Aurora | Vuosi=2002 | Tunniste=ISBN 951-29-2298-3}}
* {{kirjaviite | Tekijä=McGrath, Alister | Nimeke=[[Dawkinsin jumala: Geenit, meemit ja elämän tarkoitus]] | Selite=(Dawkins' God: Genes, memes, and the meaning of life, 2005.) Suomentanut Kirsi Nisula | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=Kirjapaja | Vuosi=2006 | Tunniste=ISBN 951-607-279-8}}
* {{kirjaviite | Tekijä=Puolimatka, Tapio | Nimeke=Usko, tiede ja Raamattu | Selite=3. painos 2008 | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=Uusi tie | Vuosi=2007 | Tunniste=ISBN 978-951-619-467-0 (teoksessa virh. ISBN 978-951-619-497-0)}}
* {{Kirjaviite | Tekijä=Puolimatka, Tapio | Nimeke=Usko, tiede ja evoluutio | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=Kustannus Oy Uusi Tie | Vuosi=2008 | Tunniste=ISBN 978-951-619-498-4}}
* {{kirjaviite | Tekijä=Puolimatka, Tapio | Nimeke=Usko, tieto ja myytit | Julkaisupaikka=Porvoo Helsinki Juva | Julkaisija=Tammi | Vuosi=2005 | Tunniste=ISBN 951-26-5347-8}}
* {{Kirjaviite | Tekijä=Robertson, David | Nimeke=Kirjeitä tohtori Dawkinsille | Selite=(The Dawkins letters: Challenging atheist myths, 2007.) Suomentanut Risto Mikkonen | Julkaisupaikka=Hämeenlinna | Julkaisija=Päivä | Vuosi=2008 | Tunniste=ISBN 978-952-475-311-1}}

* {{Verkkoviite | Osoite=http://www.hs.fi/tiede/art-2000004434905.html | Nimeke=Uskonnottomien kiihkeä puolustus | Tekijä=Martti-Tapio Kuuskoski | Tiedostomuoto= | Selite= | Julkaisu= |
Ajankohta=24.10.2006 | Julkaisupaikka= | Julkaisija=Helsingin Sanomat | Viitattu= | Kieli= }}
* {{Verkkoviite | Osoite=http://www.ts.fi/kulttuuri/kirjat/arviot/1074205286/Eliitin+vaittelya+rahvaan+jumalista | Nimeke=Eliitin väittelyä rahvaan jumalista | Tekijä=Putte Wilhelmsson | Tiedostomuoto= | Selite= | Julkaisu=Turun sanomat | Ajankohta=3.6.2007 | Julkaisupaikka= | Julkaisija= | Viitattu= | Kieli= }}

* {{Verkkoviite | Tekijä= | Nimeke=Newsnight Book Club: The God Delusion | Ajankohta= | Osoite=http://news.bbc.co.uk/1/hi/programmes/newsnight/5372458.stm | Julkaisija=BBC | Luettu= | Kieli={{en}} }}
* [http://books.google.com/books?id=yq1xDpicghkC&printsec=frontcover&dq=god+delusion&sig=wuZrXklCy_Duenlw3Ea0MTgIhYQ#PPP1,M1 Google Book Search: The God Delusionin esikatselu]

==== Dawkins väittelee teeseistään ====

Dawkins oli toistuvasti osallistunut kirjansa aiheista järjestettyihin väittelytilaisuuksiin mutta kuitenkin kieltäytynyt väittelemästä ainakaan johtaviin uskonnonfilosofeihin lukeutuvan [[William Lane Craig]]in kanssa<ref>https://www.christianpost.com/news/richard-dawkins-explains-his-refusal-to-debate-christian-apologist-craig.html</ref>; lopulta hän kuitenkin suostui kolmimiehisin joukkuein järjestettyyn ryhmäväittelyyn, jossa myös Craig oli mukana,<ref>https://www.youtube.com/watch?v=p6tIee8FwX8</ref> mutta kieltäytyi pitämästä sitäkään Craigin kanssa väittelemisenä<ref>https://www.bethinking.org/does-god-exist/dawkins-debates-william-lane-craig</ref>. Väittelyvideoita:
[[Kuva:TheDawkinsLennoxDebate.jpg|left|thumb|150px|[https://youtu.be/zF5bPI92-5o video]]]
*The God Delusion: [[David Quinn]] & [[Richard Dawkins]] debate: [https://youtu.be/OXf9A4wJ3lk Youtube]
*The Dawkins [[John Lennox|Lennox]] Debate: [https://youtu.be/zF5bPI92-5o video], [https://larryalextaunton.com/debates-2/ väittelyn järjestäjän sivusto]

== Viitteet ==
{{viitteet|sarakkeet}}

[[Luokka:Kirjat]]
[[Luokka:Ateismi]]
[[Luokka:Richard Dawkins]]
[[Luokka:Jumala]]

Lentävä spagettihirviö

2021-03-12T14:30:47Z

Apollos: linkkifix

Lentävä spagettihirviö on erityisesti [[suunnitteluteoria]]a (intelligent design, ID) vastaan usein esitetty parodia. Sen mukaan suunnittelija, jonka identiteettiä ei luonnontieteellisen aineiston avulla voi osoittaa, voisi olla vaikka lentävä spagettihirviö. Tämän 'argumentin' ajatellaan todistavan ID vääräksi, tai vähintäänkin [[AW:S#absurdi|absurdiksi]]. Todellisuudessa vastaavanlainen naurettava alihypoteesi voidaan esittää mille tahansa tieteelliselle teorialle koska tieteellinen teoria jättää aina avoimeksi jatkokysymyksiä, joihin pahantahtoinen kriitikko voi halutessaan sijoittaa jotain naurettavaa ja leikkiä, että näin alkuperäinen teoria on kumottu.

Samalla tavoin 'perustellen' kvarkkien olemassaolo voitaisiin osoittaa vääräksi seuraavasti: "Kvarkit voivat koostua vaikka lentävistä materialistisista teekupeista. Tämä on naurettavaa, joten kvarkkeja ei ole olemassa."

Lentävä spagettihirviö on siis yksi monista ja valitettavan yleisistä älyllisesti epärehellisistä keinoista, joilla suunnitteluteoriaa kritisoidaan. Nämä argumentit osoittavat valitettavasti vain sen, kuinka vähän kiihkeimmillä [[evoluutioteoria]]n auktoriteettiuskoisilla puolustajilla on itsekritiikkiä.

== Suunnittelijan identiteetti ==

Ensimmäisenä parodian esitti Bobby Henderson vuonna 2005.<ref>[http://www.venganza.org/about/open-letter/ Bobby Henderson: Open Letter To Kansas School Board]</ref> Henderson lähetti Kansasin osavaltion opetuslautakunnalle avoimen kirjeen, jossa hän vaati, että kouluissa opetettaisiin biologian tunnilla tasapuolisuuden nimissä [[evoluutioteoria]]n rinnalla kahta vaihtoehtoa: älykästä suunnittelua, sekä pastafarianismia. Henderson kertoi olevansa pastafarianismin kannattaja, ja uskovansa että maailman on luonut spagetista ja kahdesta lihapullasta koostuva lentävä spagettihirviö. Spaghettihirviö on vain luonut maailman niin, että elämä näyttää syntyneen evoluutioteorian mukaisesti, koetellakseen pastafarianistien uskoa.

Koko parodian suurin ongelma on siinä, että pastafarianismi on suunnitteluteorian alainen hypoteesi, joskin harvinaisen absurdi sellainen. Pastafarianismi ei siis ole yleisen suunnitteluteorian vaihtoehto, vaan ainoastaan eräs suunnitteluteorian muunnelma. Pastafarianismin absurdius ei siksi osoita suunnitteluteoriaa absurdiksi. Lentävä spaghettihirviö on tosin hyvä keino osoittaa, ettei tieteellisen todistusaineiston perusteella voida todeta suunnittelijan identiteettiä, eli vaikka voisimme olla varmoja että suunnitteluteoria on oikeassa, emme voisi silti vielä päätellä tästä, että suunnittelija olisi juuri kristinuskon tai jonkun muun uskonnon jumala. Voisimme ainoastaan päätellä tästä sen, että joskus on ainakin ollut joku suunnittelija, joka on ollut riittävän kyvykäs tuottaakseen paitsi elämän, myös koko [[kosminen hienosäätö|maailmankaikkeuden]].

== Katso myös ==
=== ApologetiikkaWiki ===
* [[Suunnitteluteoria]]
* [[Tarkoituksellisuuspäättelyn logiikka]]
* [[Rushmore-vuoren kansallinen muistomerkki]]
* [[Aukkojen Jumala]]

=== Internet ===
* [http://raapustus.net/?id=109 Jasu Markkanen: Älä puhu pastaa – Lentävä spagettihirviö ja älykäs suunnittelu]
* [https://www.reasonablefaith.org/writings/question-answer/god-and-the-flying-spaghetti-monster/ William Lane Craig: God and the Flying Spaghetti Monster]

== Viitteet ==
{{Viitteet}}

[[Luokka:Suunnitteluteoria]][[Luokka:Parodiaa käsittelevät artikkelit]]

Projektiivinen ateistinen teoria

2021-02-16T14:43:54Z

Apollos: väliotsikointeja (sekä pilkkuja, oikeinkirjoitusta, tehostuksia)

'''Projektiivinen ateistinen teoria''' on yksi tunnetuimmista esitetyistä kumoajista [[teismi]]lle. Sen ytimessä on ajatus, että Jumalaa ei todella ole olemassa, vaan että jumalusko on uskovan toiveiden projisiointia, kuvittelua tai toiveajattelua.

== Teorian kannattajia ==

'''Philip L. Quinn'''<ref>Quinn, Philip L: ''Defeating Theistic Beliefs'', teoksessa {{Kirjaviite | Tekijä = [[William Lane Craig|Craig, William Lane]] (toim.) | Nimeke = Philosophy of Religion. A Reader and Guide | Julkaisija = Edinburgh: Edinburgh University Press | Vuosi = 2002 | Sivu = }}</ref> argumentoi, että usko Jumalaan ei voi olla pätevä [[perususkomus]] useille [[AW:S#teisti|teisteille]], koska tälle uskolle on olemassa monia kumoajia, kuten maailmassa olevaan kärsimykseen perustuva [[AW:S#argumentti|argumentti]] Jumalan olemassaoloa vastaan sekä niin sanotut projektiiviset ateistiset teoriat, joiden mukaan usko Jumalaan on seurausta siitä, että ihmiset [[AW:S#projisoida|projisoivat]] itselleen rakastavan ja huolehtivan isä-Jumalan selvitäkseen uhkaavassa ja julmassa maailmassa. Näistä kärsimyksen olemassaoloon perustuva argumentti on ''kiistävä kumoaja'' ja projektiiviset teoriat ovat ''tyhjäksi tekeviä kumoajia''.

Projektiivisen ateistisen teorian kaksi tunnetuinta puolustajaa länsimaisessa ajattelussa ovat '''[[Sigmund Freud]]''' ja '''[[Karl Marx]]'''. Freudin ja Marxin teoriat ovat klassisia esimerkkejä yrityksestä selittää ihmisen tarvetta luoda itselleen kuva Jumalasta, jota todellisuudessa ei ole olemassa. Ne molemmat olettavat, että Jumala on ihmismielen luomus, jolla ei ole vastaavuutta todellisuudessa.

== Teorian kritiikkiä ==

Freudin ja Marxin teoriat olettavat, ettei ole perusteita uskoa Jumalaan. Ne eivät kuitenkaan esitä perusteita tämän väitteen puolesta. Ne vain ilmaisevat tämän ateistisen vakaumuksen värikkäästi ja vaikuttavasti keskittyen selittämään, miten ihmiset luovat erilaisia käsityksiä Jumalasta, vaikka Jumalaa ei oletettavasti olekaan olemassa. Näiden teorioiden pätevyys lepää sen olettamuksen varassa, että Jumala ei ole olemassa eikä ihminen voi saada muuta tietoa Jumalasta kuin sen, ettei häntä ole olemassa. Ne eivät kuitenkaan kerro meille, mihin tämä ateistinen olettamus perustuu. Ne ilmeisesti olettavat, että Jumalan olemassaolo riippuu ihmisten kyvystä todistaa hänen olemassaolonsa. Toisin sanoen, oletettavasti kaikkivaltias ja kaikkitietävä olento, joka on luonut ihmisen ja koko universumin, voi olla olemassa ainoastaan, jos hänen luomansa ihminen haluaa ja pystyy rakentamaan sellaisen todistuksen hänen olemassaolostaan, jonka ihmiset kokevat kiistattomaksi ja vastaansanomattomaksi. Se, että Freudin ja Marxin kirjoitukset pystyvät tuottamaan voimakkaan ateistisen vakaumuksen, vaikka ne eivät tarjoa järkisyitä Jumalan olemassaoloa vastaan, on mielenkiintoinen uskonnonpsykologinen tosiasia, johon ei toistaiseksi ole kiinnitetty riittävästi huomiota.

Lisäksi projektiivinen ateistinen teoria on kaksiteräinen miekka sikäli, että sen pohjalta voidaan myös selittää ateistisen vakaumuksen johtuvan salaisista kaipuuntunteista ja pelosta. Ateismi voidaan ymmärtää uskonnolliseksi käsitykseksi, johon ihmisellä on tarve uskoa. Esimerkiksi ''Tohtori Živago''n kirjoittaja '''Boris Pasternak''' (1890–1960) suhtautuu ateismiin näin sanoessaan: "Olen ateisti, joka on menettänyt uskonsa."<ref name="Mcgrath23" /> Usko siihen, ettei Jumalaa ole, voi perustua toivoon ja haluun, että asia todella olisi näin. Ateistisen uskon voidaan tulkita saavan motivaationsa kaipauksesta täydelliseen itsemääräämiseen. '''Alister McGrath''' pohtii tällaista mahdollisuutta:

{{sitaatti|Ei ole vaikea keksiä henkilöitä, joilla näyttäisi olevan erinomainen syy toivoa ja uskoa, että Jumalaa ei ole. Ajatellaanpa vaikka jotakin [[AW:S#likvidoida|likvidointiryhmän]] johtajaa Stalinin puhdistusten aikana 1930-luvulla tai natsien keskitysleirin päällikköä toisen maailmansodan aikana. Tällainen henkilö saattaisi kokea ajatuksen Jumalasta erittäin uhkaavana. Entä jos Jumala pitäisikin hänen toimintaansa, suurten ihmisjoukkojen teurastusta, äärimmäisen vastenmielisenä ja päättäisi rangaista häntä siitä? Eikö tällaisella henkilöllä olisi erittäin hyvä syy toivoa, että Jumalaa ei ole? Vältettyään rangaistuksen tähän asti ihminen luultavimmin toivoo, että näin tapahtuisi ikuisiksi ajoiksi.<ref name="Mcgrath23">{{kirjaviite | Tekijä= | Nimeke=Tuntematon Jumala: Kohti hengellistä täyttymystä | Selite=(The unknown God: Searching for spiritual fulfilment, 1999.) Suomentanut Ulla Salava | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=Sley-kirjat | Vuosi=2000 | Sivu=23 | Tunniste=ISBN 951-618-421-9}}</ref>}}

'''[[Alvin Plantinga]]''' on perusteellisesti käsitellyt Freudin ja Marxin argumentteja kirjassaan [[Warranted Christian Belief (kirja) | ''Warranted Christian Belief'']], joka on kokonaisuudessaan luettavissa netissä.

== Katso myös ==
=== ApologetiikkaWiki ===
* Daniel Nylund: [[A3:II#Toiveuni, jonka mukaan Jumala olisi vain toiveuni|Toiveuni, jonka mukaan Jumala olisi vain toiveuni]]

=== Internet ===
* Jasu Markkanen: [http://raapustus.net/?id=117 Turvaa olemattomasta? – Onko usko vain kainalosauva lohtua tarvitseville?]

{{Uskonnonfilosofia}}

== Viitteet ==
{{viitteet|sarakkeet}}

[[Luokka: Jumala]][[Luokka:Ateismi]]

Uskonnon määritelmä

2021-02-16T14:03:59Z

Apollos: /* Supranaturalismiin viittaava määritelmä */ typofix, viitefix

Uskontoa on yritetty määritellä monella tapaa johtuen siitä, että se on äärimmäisen vaikeaa. Outi Pohjanheimon mukaan uskonnon määritelmästä ei vallitse yksimielisyyttä.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Pohjanheimo, Outi | Nimeke = Uskontotieteen perusteet | Julkaisija = Helsingin yliopisto | Vuosi = | Kappale = Mitä uskonto on? Uskonnon määritelmiä | Sivu = 5 | Selite = | Tunniste = }} (''Uskonto-käsitteen määritelmiä on lukuisia eikä niistä vallitse
yksimielisyyttä.'')</ref> Kysymys on noussut pinnalle erityisesti keskusteltaessa siitä, onko [[ateismi]] uskontoa. Kuten sanalla [[evoluutio]], myös sanalla uskonto on useita määritelmiä jotka vaihtelevat puhujasta ja kirjoittajasta toiseen ja usein myös aihealueen mukaan.

== Uskonnon määritelmiä ==
Uskonnon määritelmät kariutuvat useimmiten siihen, että (1) ne eivät kata kaikki uskonnoiksi miellettyjä uskomusjärjestelmiä tai siksi, että (2) uskonnon määritelmään mahtuu suuri joukko uskomusjärjestelmiä, joita ei yleisesti mielletä uskonnoiksi.

=== Tiedollinen määritelmä===
Sana uskonto määritellään filosofisessa ja maailmankatsomuksia vertaavissa keskusteluissa laajasti ja tasapuolisesti siten, että uskonto on uskonvarainen ja todellisuuden perimmäisiin asioihin kantaaottava katsomus. Esimerkiksi professorit T. Puolimatka<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = T. Puolimatka | Nimeke = [[Usko, tiede ja evoluutio]] | Julkaisija = | Vuosi = 2008 | Kappale = | Sivu = | Selite = | Tunniste = ISBN 978-951-619-498-4}}</ref> ja R. Clouser määrittelevät uskonnon tällä tavalla. Tämän määritelmän mukaan [[teismi]], [[ateismi]], [[wp:dualismi|dualismi]] ja [[naturalismi]] ovat uskontoja. Tätä määritelmää tulisi käyttää keskusteltaessa kristinuskon, ateismin tai muiden uskontojen uskottavuudesta ja totuudellisuudesta, sillä määritelmä tuo esiin tasapuolisesti kaikkien kantojen syvät todellisuutta koskevat uskonvaraiset oletukset, joita pinnallisempien katsomuksien edustajat harvemmin edes itse huomaavat. Tällöin mikään kanta ei vaikuta uskottavammalta pelkästään pinnallisesti välttämällä leimautumista uskonnoksi. Lisäksi eri kantoihin liittyvä toiminta, jonka muut määritelmät liittävät uskontoon, ei ole juurikaan olennaista uskottavuuden ja totuudenmukaisuuden kannalta.

=== Toiminnallinen määritelmä ===
Tämän määritelmän mukaan uskontoon liittyy sille ominaista toimintaa, kuten säännöllisiä kokoontumisia, tietynlaista toistettavaa toimintaa ([[wp:rituaali|rituaaleja]]) tai julistusta. Tämä määritelmä on osin ongelmallinen, koska edes kaikissa [[wp:valtauskonnot|valtauskonnoissa]] ei välttämättä ole tällaista ominaista toimintaa. Toisaalta useat [[wp:uusateismi|uusateistien]] tai vapaa-ajattelijoiden järjestöt kokoontuvat säännöllisesti, tekevät käännytystyötä ([[Richard Dawkins|R. Dawkins]]in kirja [[Jumalharha]], Lontoon bussimainoskampanja, Vapaa Ajattelija -lehti), järjestävät kesäleirejä lapsille,<ref>{{Verkkoviite | Nimeke = Telegraph: Atheist summer camp launched in Somerset | Osoite = http://www.telegraph.co.uk/news/newstopics/religion/5922810/Atheist-summer-camp-launched-in-Somerset.html | Viitattu =3.10.2009 | Selite = | Tekijä = | Julkaisija = Telegraph Media Group | Ajankohta = 28.6.2009 }} (''An atheist summer camp for children has been launched in Somerset to offer an alternative to religious camps for youngsters.'')</ref>{{,}}<ref>
{{Verkkoviite | Nimeke = Richard Dawkins launches children's summer camp for atheists | Osoite = <nowiki>http://www.arn.org/blogs/index.php/3/2009/07/02/richard_dawkins_launches_children_s_summ</nowiki> | Viitattu = 5.7.2009| Selite = | Tekijä = Tom Magnuson | Julkaisija = Access Research Network| Ajankohta = 2.7.2009 }}</ref> ja niiden jäsenet saattavat käyttää yhteisölleen tunnusomaisia merkkejä esimerkiksi t-paidoissa ja autoissa.

=== Teoin miellyttämisen määritelmä ===
Tässä määritelmässä uskonto nähdään maailmankatsomuksena, johon sisältyy toimintaa, jolla ihminen pyrkii kelpaamaan Jumalalle tai jumalille.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = A. Valen Sendstad | Nimeke = Jäähyväiset uskonnolle | Julkaisija = Perussanoma Oy | Vuosi = | Kappale = | Sivu = | Selite = | Tunniste = }}</ref> Tämän määritelmän mukaan kristinusko ei ole uskonto, koska kristinuskossa pelastus tulee armosta uskon kautta Jeesukseen ja hänen sovitustyöhönsä. Kristinuskon mukaan ihminen on liian paha päästäkseen pyhän Jumalan yhteyteen saati pelastamaan itsensä, joten Jeesus tuli maan päälle elämään elämän, joka kelpaa Jumalalle, sekä kärsimään ihmisten ansaitseman rangaistuksen ristillä. Jeesuksen elämä luetaan ihmisen hyväksi, mikäli ihminen turvautuu asiassa Häneen.

=== Valtauskontoihin viittaava määritelmä ===
Tämä määritelmä on yleinen mutta vaikeasti perusteltavissa. Uskontojen yleisyys vaihtelee, ja on vaikeaa perustella, miksi vain yleisimpiä kantoja kutsuttaisiin uskonnoiksi.

=== Epärationaalisuuteen viittaava määritelmä ===
Jotkut uskonnonfilosofiseen keskusteluun perehtymättömät tai vain fideististä uskonnollisuutta kohdanneet määrittelevät uskonnon kannaksi, jolla ei ole perusteita ([[AW:S#fideismi|fideistinen]] käsitys uskonnosta). Todellisuudessa useat uskonnot perustelevat kantaansa. Kristinuskon tapauksessa [[Jeesus]] itse, [[wp:apostolit|apostolit]] ja sittemmin [[wp:kirkkoisät|kirkkoisät]] (erityisesti [[Augustinus]], [[Tuomas Akvinolainen]], [[Anselm]]) ovat [[Kristinuskon perustelut|perustelleet]] kristinuskon totuudellisuutta. Itse asiassa fideistinen käsitys uskonnosta on hyvin tuore käsitys. Lisäksi tämän määritelmän edustajilta jää usein huomaamatta omat uskonvaraiset uskomuksensa. Esimerkiksi järjen käyttö ja järjellisyys edellyttävät uskonvaraista sitoumusta [[Älyllisten kykyjen luotettavuus|järjen luotettavuuteen]], joka mm. [[Alvin Plantinga]]n mukaan [[Alvin Plantinga: Evoluutioteoreettinen argumentti naturalismia vastaan|ei ole perusteltavissa ei-kristillisissä maailmankatsomuksissa]].

=== Teistisyyteen viittaava määritelmä ===
Teistisyyteen perustuvissa määritelmissä uskonto määritellään uskoksi [[Jumala|jumaliin]].

Tämän määritelmän ongelmana voidaan pitää sitä, että joihinkin vahvasti uskonnoiksi miellettyihin uskomusjärjestelmiin, kuten [[wp:buddhalaisuus|buddhalaisuuteen]] ja [[wp:kungfutselaisuus|kungfutselaisuuteen]], ei sisälly uskoa yliluonnolliseen.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Pohjanheimo, Outi | Nimeke = Uskontotieteen perusteet | Julkaisija = Helsingin yliopisto | Vuosi = | Kappale = Yliluonnollisen kautta määrittely | Sivu = 9 | Selite = | Tunniste = }} (''Esimerkiksi Siddhartha Gautaman - - opettamassa buddhalaisuudessa ihminen ei saavuta valaistumista jumaliin tukeutumalla vaan kiinnittämällä huomion vain itseensä. Aikoinaan sanottiin jopa, että buddhalaisuus olisi ateistinen uskonto, mutta nykyään pidetään parempana sanoa sen olevan ei-teistinen uskonto. Myös kungfutselaisuudessa keskitytään tämänpuoleiseen elämään enemmän kuin yliluonnollisiin asioihin.'')</ref>

=== Supranaturalismiin viittaava määritelmä ===
Joskus uskonto määritellään uskoksi [[Yliluonnollinen|yliluonnolliseen]] ja/tai yliluonnollisiin olentoihin. Supranaturalismiin viittaava määritelmä on yleisin [[wp:uskontotiede|uskontotieteessä]] käytetty uskonnon määritelmä.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Pohjanheimo, Outi | Nimeke = Uskontotieteen perusteet | Julkaisija = Helsingin yliopisto | Vuosi = | Kappale = Yliluonnollisen kautta määrittely | Sivu = 8 | Selite = | Tunniste = }} (Uskonnon määritteleminen uskomiseksi yliluonnollisiin olioihin tai todellisuuksiin on uskontotieteen oppihistoriassa yleisimmin käytetty uskonnon määritelmä.'')</ref>

Määritelmän ongelma on yliluonnollisen määritteleminen.<ref>Myöskään yliluonnollisen määritteleminen ei ole osoittautunut erityisen helpoksi tehtäväksi.</ref> Kyseisen määritelmän sisältö riippuu lähes täysin yliluonnollisen määritelmästä.

===Uskonnottomuus===
Sana uskonnoton viittaa asiaan, joka ei perustu uskontoon tai jossa ei ole uskontoa. Koska kaikilla ihmisillä on uskonvarainen katsomus, kaikki ihmiset ovat uskonnon tiedollisen määritelmän mukaan uskonnollisia. Tiedollisen määritelmän yhteydessä uskonnottomuus tarkoittaa ilmeisesti kantaa, jonka edustajat eivät tiedosta omia uskonvaraisia oletuksiaan.

==Viitteet==
{{Viitteet}}
[[Luokka:Maailmankatsomus]]

{{tägit|mitä on uskonto}}
{{Uskonnonfilosofia}}

Uskonnon määritelmä

2021-02-16T14:00:06Z

Apollos: /* Teistisyyteen viittaava määritelmä */ vieläkin pilkku

Uskontoa on yritetty määritellä monella tapaa johtuen siitä, että se on äärimmäisen vaikeaa. Outi Pohjanheimon mukaan uskonnon määritelmästä ei vallitse yksimielisyyttä.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Pohjanheimo, Outi | Nimeke = Uskontotieteen perusteet | Julkaisija = Helsingin yliopisto | Vuosi = | Kappale = Mitä uskonto on? Uskonnon määritelmiä | Sivu = 5 | Selite = | Tunniste = }} (''Uskonto-käsitteen määritelmiä on lukuisia eikä niistä vallitse
yksimielisyyttä.'')</ref> Kysymys on noussut pinnalle erityisesti keskusteltaessa siitä, onko [[ateismi]] uskontoa. Kuten sanalla [[evoluutio]], myös sanalla uskonto on useita määritelmiä jotka vaihtelevat puhujasta ja kirjoittajasta toiseen ja usein myös aihealueen mukaan.

== Uskonnon määritelmiä ==
Uskonnon määritelmät kariutuvat useimmiten siihen, että (1) ne eivät kata kaikki uskonnoiksi miellettyjä uskomusjärjestelmiä tai siksi, että (2) uskonnon määritelmään mahtuu suuri joukko uskomusjärjestelmiä, joita ei yleisesti mielletä uskonnoiksi.

=== Tiedollinen määritelmä===
Sana uskonto määritellään filosofisessa ja maailmankatsomuksia vertaavissa keskusteluissa laajasti ja tasapuolisesti siten, että uskonto on uskonvarainen ja todellisuuden perimmäisiin asioihin kantaaottava katsomus. Esimerkiksi professorit T. Puolimatka<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = T. Puolimatka | Nimeke = [[Usko, tiede ja evoluutio]] | Julkaisija = | Vuosi = 2008 | Kappale = | Sivu = | Selite = | Tunniste = ISBN 978-951-619-498-4}}</ref> ja R. Clouser määrittelevät uskonnon tällä tavalla. Tämän määritelmän mukaan [[teismi]], [[ateismi]], [[wp:dualismi|dualismi]] ja [[naturalismi]] ovat uskontoja. Tätä määritelmää tulisi käyttää keskusteltaessa kristinuskon, ateismin tai muiden uskontojen uskottavuudesta ja totuudellisuudesta, sillä määritelmä tuo esiin tasapuolisesti kaikkien kantojen syvät todellisuutta koskevat uskonvaraiset oletukset, joita pinnallisempien katsomuksien edustajat harvemmin edes itse huomaavat. Tällöin mikään kanta ei vaikuta uskottavammalta pelkästään pinnallisesti välttämällä leimautumista uskonnoksi. Lisäksi eri kantoihin liittyvä toiminta, jonka muut määritelmät liittävät uskontoon, ei ole juurikaan olennaista uskottavuuden ja totuudenmukaisuuden kannalta.

=== Toiminnallinen määritelmä ===
Tämän määritelmän mukaan uskontoon liittyy sille ominaista toimintaa, kuten säännöllisiä kokoontumisia, tietynlaista toistettavaa toimintaa ([[wp:rituaali|rituaaleja]]) tai julistusta. Tämä määritelmä on osin ongelmallinen, koska edes kaikissa [[wp:valtauskonnot|valtauskonnoissa]] ei välttämättä ole tällaista ominaista toimintaa. Toisaalta useat [[wp:uusateismi|uusateistien]] tai vapaa-ajattelijoiden järjestöt kokoontuvat säännöllisesti, tekevät käännytystyötä ([[Richard Dawkins|R. Dawkins]]in kirja [[Jumalharha]], Lontoon bussimainoskampanja, Vapaa Ajattelija -lehti), järjestävät kesäleirejä lapsille,<ref>{{Verkkoviite | Nimeke = Telegraph: Atheist summer camp launched in Somerset | Osoite = http://www.telegraph.co.uk/news/newstopics/religion/5922810/Atheist-summer-camp-launched-in-Somerset.html | Viitattu =3.10.2009 | Selite = | Tekijä = | Julkaisija = Telegraph Media Group | Ajankohta = 28.6.2009 }} (''An atheist summer camp for children has been launched in Somerset to offer an alternative to religious camps for youngsters.'')</ref>{{,}}<ref>
{{Verkkoviite | Nimeke = Richard Dawkins launches children's summer camp for atheists | Osoite = <nowiki>http://www.arn.org/blogs/index.php/3/2009/07/02/richard_dawkins_launches_children_s_summ</nowiki> | Viitattu = 5.7.2009| Selite = | Tekijä = Tom Magnuson | Julkaisija = Access Research Network| Ajankohta = 2.7.2009 }}</ref> ja niiden jäsenet saattavat käyttää yhteisölleen tunnusomaisia merkkejä esimerkiksi t-paidoissa ja autoissa.

=== Teoin miellyttämisen määritelmä ===
Tässä määritelmässä uskonto nähdään maailmankatsomuksena, johon sisältyy toimintaa, jolla ihminen pyrkii kelpaamaan Jumalalle tai jumalille.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = A. Valen Sendstad | Nimeke = Jäähyväiset uskonnolle | Julkaisija = Perussanoma Oy | Vuosi = | Kappale = | Sivu = | Selite = | Tunniste = }}</ref> Tämän määritelmän mukaan kristinusko ei ole uskonto, koska kristinuskossa pelastus tulee armosta uskon kautta Jeesukseen ja hänen sovitustyöhönsä. Kristinuskon mukaan ihminen on liian paha päästäkseen pyhän Jumalan yhteyteen saati pelastamaan itsensä, joten Jeesus tuli maan päälle elämään elämän, joka kelpaa Jumalalle, sekä kärsimään ihmisten ansaitseman rangaistuksen ristillä. Jeesuksen elämä luetaan ihmisen hyväksi, mikäli ihminen turvautuu asiassa Häneen.

=== Valtauskontoihin viittaava määritelmä ===
Tämä määritelmä on yleinen mutta vaikeasti perusteltavissa. Uskontojen yleisyys vaihtelee, ja on vaikeaa perustella, miksi vain yleisimpiä kantoja kutsuttaisiin uskonnoiksi.

=== Epärationaalisuuteen viittaava määritelmä ===
Jotkut uskonnonfilosofiseen keskusteluun perehtymättömät tai vain fideististä uskonnollisuutta kohdanneet määrittelevät uskonnon kannaksi, jolla ei ole perusteita ([[AW:S#fideismi|fideistinen]] käsitys uskonnosta). Todellisuudessa useat uskonnot perustelevat kantaansa. Kristinuskon tapauksessa [[Jeesus]] itse, [[wp:apostolit|apostolit]] ja sittemmin [[wp:kirkkoisät|kirkkoisät]] (erityisesti [[Augustinus]], [[Tuomas Akvinolainen]], [[Anselm]]) ovat [[Kristinuskon perustelut|perustelleet]] kristinuskon totuudellisuutta. Itse asiassa fideistinen käsitys uskonnosta on hyvin tuore käsitys. Lisäksi tämän määritelmän edustajilta jää usein huomaamatta omat uskonvaraiset uskomuksensa. Esimerkiksi järjen käyttö ja järjellisyys edellyttävät uskonvaraista sitoumusta [[Älyllisten kykyjen luotettavuus|järjen luotettavuuteen]], joka mm. [[Alvin Plantinga]]n mukaan [[Alvin Plantinga: Evoluutioteoreettinen argumentti naturalismia vastaan|ei ole perusteltavissa ei-kristillisissä maailmankatsomuksissa]].

=== Teistisyyteen viittaava määritelmä ===
Teistisyyteen perustuvissa määritelmissä uskonto määritellään uskoksi [[Jumala|jumaliin]].

Tämän määritelmän ongelmana voidaan pitää sitä, että joihinkin vahvasti uskonnoiksi miellettyihin uskomusjärjestelmiin, kuten [[wp:buddhalaisuus|buddhalaisuuteen]] ja [[wp:kungfutselaisuus|kungfutselaisuuteen]], ei sisälly uskoa yliluonnolliseen.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Pohjanheimo, Outi | Nimeke = Uskontotieteen perusteet | Julkaisija = Helsingin yliopisto | Vuosi = | Kappale = Yliluonnollisen kautta määrittely | Sivu = 9 | Selite = | Tunniste = }} (''Esimerkiksi Siddhartha Gautaman - - opettamassa buddhalaisuudessa ihminen ei saavuta valaistumista jumaliin tukeutumalla vaan kiinnittämällä huomion vain itseensä. Aikoinaan sanottiin jopa, että buddhalaisuus olisi ateistinen uskonto, mutta nykyään pidetään parempana sanoa sen olevan ei-teistinen uskonto. Myös kungfutselaisuudessa keskitytään tämänpuoleiseen elämään enemmän kuin yliluonnollisiin asioihin.'')</ref>

=== Supranaturalismiin viittaava määritelmä ===
Joskus uskonto määritellään uskoksi [[Yliluonnollinen|yliluonnolliseen]] ja/tai yliluonnollisiin olentoihin. Supranaturalistismiin viittaava määritelmä on yleisin [[wp:uskontotiede|uskontotiede]] uskontotieteessä käytetty uskonnon määritelmä.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Pohjanheimo, Outi | Nimeke = Uskontotieteen perusteet | Julkaisija = Helsingin yliopisto | Vuosi = | Kappale = Yliluonnollisen kautta määrittely | Sivu = 8 | Selite = | Tunniste = }} (Uskonnon määritteleminen uskomiseksi yliluonnollisiin olioihin tai todellisuuksiin on uskontotieteen oppihistoriassa yleisimmin käytetty uskonnon määritelmä.'')</ref>

Määritelmän ongelma on yliluonnollisen määritteleminen.<ref>Myöskään yliluonnollisen määritteleminen ei ole osoittautunut erityisen helpoksi tehtäväksi.</ref> Kyseisen määritelmän sisältö riippuu lähes täysin yliluonnollisen määritelmästä.

===Uskonnottomuus===
Sana uskonnoton viittaa asiaan, joka ei perustu uskontoon tai jossa ei ole uskontoa. Koska kaikilla ihmisillä on uskonvarainen katsomus, kaikki ihmiset ovat uskonnon tiedollisen määritelmän mukaan uskonnollisia. Tiedollisen määritelmän yhteydessä uskonnottomuus tarkoittaa ilmeisesti kantaa, jonka edustajat eivät tiedosta omia uskonvaraisia oletuksiaan.

==Viitteet==
{{Viitteet}}
[[Luokka:Maailmankatsomus]]

{{tägit|mitä on uskonto}}
{{Uskonnonfilosofia}}

Uskonnon määritelmä

2021-02-16T13:57:22Z

Apollos: /* Teistisyyteen viittaava määritelmä */ typofix, pilkku, oikeinkirjoitus

Uskontoa on yritetty määritellä monella tapaa johtuen siitä, että se on äärimmäisen vaikeaa. Outi Pohjanheimon mukaan uskonnon määritelmästä ei vallitse yksimielisyyttä.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Pohjanheimo, Outi | Nimeke = Uskontotieteen perusteet | Julkaisija = Helsingin yliopisto | Vuosi = | Kappale = Mitä uskonto on? Uskonnon määritelmiä | Sivu = 5 | Selite = | Tunniste = }} (''Uskonto-käsitteen määritelmiä on lukuisia eikä niistä vallitse
yksimielisyyttä.'')</ref> Kysymys on noussut pinnalle erityisesti keskusteltaessa siitä, onko [[ateismi]] uskontoa. Kuten sanalla [[evoluutio]], myös sanalla uskonto on useita määritelmiä jotka vaihtelevat puhujasta ja kirjoittajasta toiseen ja usein myös aihealueen mukaan.

== Uskonnon määritelmiä ==
Uskonnon määritelmät kariutuvat useimmiten siihen, että (1) ne eivät kata kaikki uskonnoiksi miellettyjä uskomusjärjestelmiä tai siksi, että (2) uskonnon määritelmään mahtuu suuri joukko uskomusjärjestelmiä, joita ei yleisesti mielletä uskonnoiksi.

=== Tiedollinen määritelmä===
Sana uskonto määritellään filosofisessa ja maailmankatsomuksia vertaavissa keskusteluissa laajasti ja tasapuolisesti siten, että uskonto on uskonvarainen ja todellisuuden perimmäisiin asioihin kantaaottava katsomus. Esimerkiksi professorit T. Puolimatka<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = T. Puolimatka | Nimeke = [[Usko, tiede ja evoluutio]] | Julkaisija = | Vuosi = 2008 | Kappale = | Sivu = | Selite = | Tunniste = ISBN 978-951-619-498-4}}</ref> ja R. Clouser määrittelevät uskonnon tällä tavalla. Tämän määritelmän mukaan [[teismi]], [[ateismi]], [[wp:dualismi|dualismi]] ja [[naturalismi]] ovat uskontoja. Tätä määritelmää tulisi käyttää keskusteltaessa kristinuskon, ateismin tai muiden uskontojen uskottavuudesta ja totuudellisuudesta, sillä määritelmä tuo esiin tasapuolisesti kaikkien kantojen syvät todellisuutta koskevat uskonvaraiset oletukset, joita pinnallisempien katsomuksien edustajat harvemmin edes itse huomaavat. Tällöin mikään kanta ei vaikuta uskottavammalta pelkästään pinnallisesti välttämällä leimautumista uskonnoksi. Lisäksi eri kantoihin liittyvä toiminta, jonka muut määritelmät liittävät uskontoon, ei ole juurikaan olennaista uskottavuuden ja totuudenmukaisuuden kannalta.

=== Toiminnallinen määritelmä ===
Tämän määritelmän mukaan uskontoon liittyy sille ominaista toimintaa, kuten säännöllisiä kokoontumisia, tietynlaista toistettavaa toimintaa ([[wp:rituaali|rituaaleja]]) tai julistusta. Tämä määritelmä on osin ongelmallinen, koska edes kaikissa [[wp:valtauskonnot|valtauskonnoissa]] ei välttämättä ole tällaista ominaista toimintaa. Toisaalta useat [[wp:uusateismi|uusateistien]] tai vapaa-ajattelijoiden järjestöt kokoontuvat säännöllisesti, tekevät käännytystyötä ([[Richard Dawkins|R. Dawkins]]in kirja [[Jumalharha]], Lontoon bussimainoskampanja, Vapaa Ajattelija -lehti), järjestävät kesäleirejä lapsille,<ref>{{Verkkoviite | Nimeke = Telegraph: Atheist summer camp launched in Somerset | Osoite = http://www.telegraph.co.uk/news/newstopics/religion/5922810/Atheist-summer-camp-launched-in-Somerset.html | Viitattu =3.10.2009 | Selite = | Tekijä = | Julkaisija = Telegraph Media Group | Ajankohta = 28.6.2009 }} (''An atheist summer camp for children has been launched in Somerset to offer an alternative to religious camps for youngsters.'')</ref>{{,}}<ref>
{{Verkkoviite | Nimeke = Richard Dawkins launches children's summer camp for atheists | Osoite = <nowiki>http://www.arn.org/blogs/index.php/3/2009/07/02/richard_dawkins_launches_children_s_summ</nowiki> | Viitattu = 5.7.2009| Selite = | Tekijä = Tom Magnuson | Julkaisija = Access Research Network| Ajankohta = 2.7.2009 }}</ref> ja niiden jäsenet saattavat käyttää yhteisölleen tunnusomaisia merkkejä esimerkiksi t-paidoissa ja autoissa.

=== Teoin miellyttämisen määritelmä ===
Tässä määritelmässä uskonto nähdään maailmankatsomuksena, johon sisältyy toimintaa, jolla ihminen pyrkii kelpaamaan Jumalalle tai jumalille.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = A. Valen Sendstad | Nimeke = Jäähyväiset uskonnolle | Julkaisija = Perussanoma Oy | Vuosi = | Kappale = | Sivu = | Selite = | Tunniste = }}</ref> Tämän määritelmän mukaan kristinusko ei ole uskonto, koska kristinuskossa pelastus tulee armosta uskon kautta Jeesukseen ja hänen sovitustyöhönsä. Kristinuskon mukaan ihminen on liian paha päästäkseen pyhän Jumalan yhteyteen saati pelastamaan itsensä, joten Jeesus tuli maan päälle elämään elämän, joka kelpaa Jumalalle, sekä kärsimään ihmisten ansaitseman rangaistuksen ristillä. Jeesuksen elämä luetaan ihmisen hyväksi, mikäli ihminen turvautuu asiassa Häneen.

=== Valtauskontoihin viittaava määritelmä ===
Tämä määritelmä on yleinen mutta vaikeasti perusteltavissa. Uskontojen yleisyys vaihtelee, ja on vaikeaa perustella, miksi vain yleisimpiä kantoja kutsuttaisiin uskonnoiksi.

=== Epärationaalisuuteen viittaava määritelmä ===
Jotkut uskonnonfilosofiseen keskusteluun perehtymättömät tai vain fideististä uskonnollisuutta kohdanneet määrittelevät uskonnon kannaksi, jolla ei ole perusteita ([[AW:S#fideismi|fideistinen]] käsitys uskonnosta). Todellisuudessa useat uskonnot perustelevat kantaansa. Kristinuskon tapauksessa [[Jeesus]] itse, [[wp:apostolit|apostolit]] ja sittemmin [[wp:kirkkoisät|kirkkoisät]] (erityisesti [[Augustinus]], [[Tuomas Akvinolainen]], [[Anselm]]) ovat [[Kristinuskon perustelut|perustelleet]] kristinuskon totuudellisuutta. Itse asiassa fideistinen käsitys uskonnosta on hyvin tuore käsitys. Lisäksi tämän määritelmän edustajilta jää usein huomaamatta omat uskonvaraiset uskomuksensa. Esimerkiksi järjen käyttö ja järjellisyys edellyttävät uskonvaraista sitoumusta [[Älyllisten kykyjen luotettavuus|järjen luotettavuuteen]], joka mm. [[Alvin Plantinga]]n mukaan [[Alvin Plantinga: Evoluutioteoreettinen argumentti naturalismia vastaan|ei ole perusteltavissa ei-kristillisissä maailmankatsomuksissa]].

=== Teistisyyteen viittaava määritelmä ===
Teistisyyteen perustuvissa määritelmissä uskonto määritellään uskoksi [[Jumala|jumaliin]].

Tämän määritelmän ongelmana voidaan pitää sitä, että joihinkin vahvasti uskonnoiksi miellettyihin uskomusjärjestelmiin, kuten [[wp:buddhalaisuus|buddhalaisuuteen]] ja [[wp:kungfutselaisuus|kungfutselaisuuteen]] ei sisälly uskoa yliluonnolliseen.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Pohjanheimo, Outi | Nimeke = Uskontotieteen perusteet | Julkaisija = Helsingin yliopisto | Vuosi = | Kappale = Yliluonnollisen kautta määrittely | Sivu = 9 | Selite = | Tunniste = }} (''Esimerkiksi Siddhartha Gautaman - - opettamassa buddhalaisuudessa ihminen ei saavuta valaistumista jumaliin tukeutumalla vaan kiinnittämällä huomion vain itseensä. Aikoinaan sanottiin jopa, että buddhalaisuus olisi ateistinen uskonto, mutta nykyään pidetään parempana sanoa sen olevan ei-teistinen uskonto. Myös kungfutselaisuudessa keskitytään tämänpuoleiseen elämään enemmän kuin yliluonnollisiin asioihin.'')</ref>

=== Supranaturalismiin viittaava määritelmä ===
Joskus uskonto määritellään uskoksi [[Yliluonnollinen|yliluonnolliseen]] ja/tai yliluonnollisiin olentoihin. Supranaturalistismiin viittaava määritelmä on yleisin [[wp:uskontotiede|uskontotiede]] uskontotieteessä käytetty uskonnon määritelmä.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Pohjanheimo, Outi | Nimeke = Uskontotieteen perusteet | Julkaisija = Helsingin yliopisto | Vuosi = | Kappale = Yliluonnollisen kautta määrittely | Sivu = 8 | Selite = | Tunniste = }} (Uskonnon määritteleminen uskomiseksi yliluonnollisiin olioihin tai todellisuuksiin on uskontotieteen oppihistoriassa yleisimmin käytetty uskonnon määritelmä.'')</ref>

Määritelmän ongelma on yliluonnollisen määritteleminen.<ref>Myöskään yliluonnollisen määritteleminen ei ole osoittautunut erityisen helpoksi tehtäväksi.</ref> Kyseisen määritelmän sisältö riippuu lähes täysin yliluonnollisen määritelmästä.

===Uskonnottomuus===
Sana uskonnoton viittaa asiaan, joka ei perustu uskontoon tai jossa ei ole uskontoa. Koska kaikilla ihmisillä on uskonvarainen katsomus, kaikki ihmiset ovat uskonnon tiedollisen määritelmän mukaan uskonnollisia. Tiedollisen määritelmän yhteydessä uskonnottomuus tarkoittaa ilmeisesti kantaa, jonka edustajat eivät tiedosta omia uskonvaraisia oletuksiaan.

==Viitteet==
{{Viitteet}}
[[Luokka:Maailmankatsomus]]

{{tägit|mitä on uskonto}}
{{Uskonnonfilosofia}}

Uskonnon määritelmä

2021-02-16T13:53:40Z

Apollos: /* Epärationaalisuuteen viittaava määritelmä */ oikeinkirjoitus

Uskontoa on yritetty määritellä monella tapaa johtuen siitä, että se on äärimmäisen vaikeaa. Outi Pohjanheimon mukaan uskonnon määritelmästä ei vallitse yksimielisyyttä.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Pohjanheimo, Outi | Nimeke = Uskontotieteen perusteet | Julkaisija = Helsingin yliopisto | Vuosi = | Kappale = Mitä uskonto on? Uskonnon määritelmiä | Sivu = 5 | Selite = | Tunniste = }} (''Uskonto-käsitteen määritelmiä on lukuisia eikä niistä vallitse
yksimielisyyttä.'')</ref> Kysymys on noussut pinnalle erityisesti keskusteltaessa siitä, onko [[ateismi]] uskontoa. Kuten sanalla [[evoluutio]], myös sanalla uskonto on useita määritelmiä jotka vaihtelevat puhujasta ja kirjoittajasta toiseen ja usein myös aihealueen mukaan.

== Uskonnon määritelmiä ==
Uskonnon määritelmät kariutuvat useimmiten siihen, että (1) ne eivät kata kaikki uskonnoiksi miellettyjä uskomusjärjestelmiä tai siksi, että (2) uskonnon määritelmään mahtuu suuri joukko uskomusjärjestelmiä, joita ei yleisesti mielletä uskonnoiksi.

=== Tiedollinen määritelmä===
Sana uskonto määritellään filosofisessa ja maailmankatsomuksia vertaavissa keskusteluissa laajasti ja tasapuolisesti siten, että uskonto on uskonvarainen ja todellisuuden perimmäisiin asioihin kantaaottava katsomus. Esimerkiksi professorit T. Puolimatka<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = T. Puolimatka | Nimeke = [[Usko, tiede ja evoluutio]] | Julkaisija = | Vuosi = 2008 | Kappale = | Sivu = | Selite = | Tunniste = ISBN 978-951-619-498-4}}</ref> ja R. Clouser määrittelevät uskonnon tällä tavalla. Tämän määritelmän mukaan [[teismi]], [[ateismi]], [[wp:dualismi|dualismi]] ja [[naturalismi]] ovat uskontoja. Tätä määritelmää tulisi käyttää keskusteltaessa kristinuskon, ateismin tai muiden uskontojen uskottavuudesta ja totuudellisuudesta, sillä määritelmä tuo esiin tasapuolisesti kaikkien kantojen syvät todellisuutta koskevat uskonvaraiset oletukset, joita pinnallisempien katsomuksien edustajat harvemmin edes itse huomaavat. Tällöin mikään kanta ei vaikuta uskottavammalta pelkästään pinnallisesti välttämällä leimautumista uskonnoksi. Lisäksi eri kantoihin liittyvä toiminta, jonka muut määritelmät liittävät uskontoon, ei ole juurikaan olennaista uskottavuuden ja totuudenmukaisuuden kannalta.

=== Toiminnallinen määritelmä ===
Tämän määritelmän mukaan uskontoon liittyy sille ominaista toimintaa, kuten säännöllisiä kokoontumisia, tietynlaista toistettavaa toimintaa ([[wp:rituaali|rituaaleja]]) tai julistusta. Tämä määritelmä on osin ongelmallinen, koska edes kaikissa [[wp:valtauskonnot|valtauskonnoissa]] ei välttämättä ole tällaista ominaista toimintaa. Toisaalta useat [[wp:uusateismi|uusateistien]] tai vapaa-ajattelijoiden järjestöt kokoontuvat säännöllisesti, tekevät käännytystyötä ([[Richard Dawkins|R. Dawkins]]in kirja [[Jumalharha]], Lontoon bussimainoskampanja, Vapaa Ajattelija -lehti), järjestävät kesäleirejä lapsille,<ref>{{Verkkoviite | Nimeke = Telegraph: Atheist summer camp launched in Somerset | Osoite = http://www.telegraph.co.uk/news/newstopics/religion/5922810/Atheist-summer-camp-launched-in-Somerset.html | Viitattu =3.10.2009 | Selite = | Tekijä = | Julkaisija = Telegraph Media Group | Ajankohta = 28.6.2009 }} (''An atheist summer camp for children has been launched in Somerset to offer an alternative to religious camps for youngsters.'')</ref>{{,}}<ref>
{{Verkkoviite | Nimeke = Richard Dawkins launches children's summer camp for atheists | Osoite = <nowiki>http://www.arn.org/blogs/index.php/3/2009/07/02/richard_dawkins_launches_children_s_summ</nowiki> | Viitattu = 5.7.2009| Selite = | Tekijä = Tom Magnuson | Julkaisija = Access Research Network| Ajankohta = 2.7.2009 }}</ref> ja niiden jäsenet saattavat käyttää yhteisölleen tunnusomaisia merkkejä esimerkiksi t-paidoissa ja autoissa.

=== Teoin miellyttämisen määritelmä ===
Tässä määritelmässä uskonto nähdään maailmankatsomuksena, johon sisältyy toimintaa, jolla ihminen pyrkii kelpaamaan Jumalalle tai jumalille.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = A. Valen Sendstad | Nimeke = Jäähyväiset uskonnolle | Julkaisija = Perussanoma Oy | Vuosi = | Kappale = | Sivu = | Selite = | Tunniste = }}</ref> Tämän määritelmän mukaan kristinusko ei ole uskonto, koska kristinuskossa pelastus tulee armosta uskon kautta Jeesukseen ja hänen sovitustyöhönsä. Kristinuskon mukaan ihminen on liian paha päästäkseen pyhän Jumalan yhteyteen saati pelastamaan itsensä, joten Jeesus tuli maan päälle elämään elämän, joka kelpaa Jumalalle, sekä kärsimään ihmisten ansaitseman rangaistuksen ristillä. Jeesuksen elämä luetaan ihmisen hyväksi, mikäli ihminen turvautuu asiassa Häneen.

=== Valtauskontoihin viittaava määritelmä ===
Tämä määritelmä on yleinen mutta vaikeasti perusteltavissa. Uskontojen yleisyys vaihtelee, ja on vaikeaa perustella, miksi vain yleisimpiä kantoja kutsuttaisiin uskonnoiksi.

=== Epärationaalisuuteen viittaava määritelmä ===
Jotkut uskonnonfilosofiseen keskusteluun perehtymättömät tai vain fideististä uskonnollisuutta kohdanneet määrittelevät uskonnon kannaksi, jolla ei ole perusteita ([[AW:S#fideismi|fideistinen]] käsitys uskonnosta). Todellisuudessa useat uskonnot perustelevat kantaansa. Kristinuskon tapauksessa [[Jeesus]] itse, [[wp:apostolit|apostolit]] ja sittemmin [[wp:kirkkoisät|kirkkoisät]] (erityisesti [[Augustinus]], [[Tuomas Akvinolainen]], [[Anselm]]) ovat [[Kristinuskon perustelut|perustelleet]] kristinuskon totuudellisuutta. Itse asiassa fideistinen käsitys uskonnosta on hyvin tuore käsitys. Lisäksi tämän määritelmän edustajilta jää usein huomaamatta omat uskonvaraiset uskomuksensa. Esimerkiksi järjen käyttö ja järjellisyys edellyttävät uskonvaraista sitoumusta [[Älyllisten kykyjen luotettavuus|järjen luotettavuuteen]], joka mm. [[Alvin Plantinga]]n mukaan [[Alvin Plantinga: Evoluutioteoreettinen argumentti naturalismia vastaan|ei ole perusteltavissa ei-kristillisissä maailmankatsomuksissa]].

=== Teistisyyteen viittaava määritelmä ===
Teistisyyteen perustuvissa määritelmissä uskonto määritellään uskoksi [[Jumala|jumaliin]].

Tämän määritelmän ongelmana voidaan pitää sitä, että joihinkin vahvasti uskonnoiksi miellettyihin uskomusjärjestelmiin, kuten [[wp:buddhalaisuus|buddhalaisuuteen]] ja [[wp:kungfutselaisuus|kungutselaisuuteen]] ei sisälly uskoa yliluonnolliseen.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Pohjanheimo, Outi | Nimeke = Uskontotieteen perusteet | Julkaisija = Helsingin yliopisto | Vuosi = | Kappale = Yliluonnollisen kautta määrittely | Sivu = 9 | Selite = | Tunniste = }} (''Esimerkiksi Siddhartha Gautaman - - opettamassa buddhalaisuudessa ihminen ei saavuta valaistumista jumaliin tukeutumalla vaan kiinnittämällä huomion vain itseensä. Aikoinaan sanottiin jopa, että buddhalaisuus olisi ateistinen uskonto mutta nykyään pidetään parempana sanoa sen olevan ei-teistinen uskonto. Myös kungfutselaisuudessa keskitytään tämän puoleiseen elämään enemmän kuin yliluonnollisiin asioihin.'')</ref>

=== Supranaturalismiin viittaava määritelmä ===
Joskus uskonto määritellään uskoksi [[Yliluonnollinen|yliluonnolliseen]] ja/tai yliluonnollisiin olentoihin. Supranaturalistismiin viittaava määritelmä on yleisin [[wp:uskontotiede|uskontotiede]] uskontotieteessä käytetty uskonnon määritelmä.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Pohjanheimo, Outi | Nimeke = Uskontotieteen perusteet | Julkaisija = Helsingin yliopisto | Vuosi = | Kappale = Yliluonnollisen kautta määrittely | Sivu = 8 | Selite = | Tunniste = }} (Uskonnon määritteleminen uskomiseksi yliluonnollisiin olioihin tai todellisuuksiin on uskontotieteen oppihistoriassa yleisimmin käytetty uskonnon määritelmä.'')</ref>

Määritelmän ongelma on yliluonnollisen määritteleminen.<ref>Myöskään yliluonnollisen määritteleminen ei ole osoittautunut erityisen helpoksi tehtäväksi.</ref> Kyseisen määritelmän sisältö riippuu lähes täysin yliluonnollisen määritelmästä.

===Uskonnottomuus===
Sana uskonnoton viittaa asiaan, joka ei perustu uskontoon tai jossa ei ole uskontoa. Koska kaikilla ihmisillä on uskonvarainen katsomus, kaikki ihmiset ovat uskonnon tiedollisen määritelmän mukaan uskonnollisia. Tiedollisen määritelmän yhteydessä uskonnottomuus tarkoittaa ilmeisesti kantaa, jonka edustajat eivät tiedosta omia uskonvaraisia oletuksiaan.

==Viitteet==
{{Viitteet}}
[[Luokka:Maailmankatsomus]]

{{tägit|mitä on uskonto}}
{{Uskonnonfilosofia}}

Uskonnon määritelmä

2021-02-16T13:47:44Z

Apollos: /* Valtauskontoihin viittaava määritelmä */ parin pilkun lisäys

Uskontoa on yritetty määritellä monella tapaa johtuen siitä, että se on äärimmäisen vaikeaa. Outi Pohjanheimon mukaan uskonnon määritelmästä ei vallitse yksimielisyyttä.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Pohjanheimo, Outi | Nimeke = Uskontotieteen perusteet | Julkaisija = Helsingin yliopisto | Vuosi = | Kappale = Mitä uskonto on? Uskonnon määritelmiä | Sivu = 5 | Selite = | Tunniste = }} (''Uskonto-käsitteen määritelmiä on lukuisia eikä niistä vallitse
yksimielisyyttä.'')</ref> Kysymys on noussut pinnalle erityisesti keskusteltaessa siitä, onko [[ateismi]] uskontoa. Kuten sanalla [[evoluutio]], myös sanalla uskonto on useita määritelmiä jotka vaihtelevat puhujasta ja kirjoittajasta toiseen ja usein myös aihealueen mukaan.

== Uskonnon määritelmiä ==
Uskonnon määritelmät kariutuvat useimmiten siihen, että (1) ne eivät kata kaikki uskonnoiksi miellettyjä uskomusjärjestelmiä tai siksi, että (2) uskonnon määritelmään mahtuu suuri joukko uskomusjärjestelmiä, joita ei yleisesti mielletä uskonnoiksi.

=== Tiedollinen määritelmä===
Sana uskonto määritellään filosofisessa ja maailmankatsomuksia vertaavissa keskusteluissa laajasti ja tasapuolisesti siten, että uskonto on uskonvarainen ja todellisuuden perimmäisiin asioihin kantaaottava katsomus. Esimerkiksi professorit T. Puolimatka<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = T. Puolimatka | Nimeke = [[Usko, tiede ja evoluutio]] | Julkaisija = | Vuosi = 2008 | Kappale = | Sivu = | Selite = | Tunniste = ISBN 978-951-619-498-4}}</ref> ja R. Clouser määrittelevät uskonnon tällä tavalla. Tämän määritelmän mukaan [[teismi]], [[ateismi]], [[wp:dualismi|dualismi]] ja [[naturalismi]] ovat uskontoja. Tätä määritelmää tulisi käyttää keskusteltaessa kristinuskon, ateismin tai muiden uskontojen uskottavuudesta ja totuudellisuudesta, sillä määritelmä tuo esiin tasapuolisesti kaikkien kantojen syvät todellisuutta koskevat uskonvaraiset oletukset, joita pinnallisempien katsomuksien edustajat harvemmin edes itse huomaavat. Tällöin mikään kanta ei vaikuta uskottavammalta pelkästään pinnallisesti välttämällä leimautumista uskonnoksi. Lisäksi eri kantoihin liittyvä toiminta, jonka muut määritelmät liittävät uskontoon, ei ole juurikaan olennaista uskottavuuden ja totuudenmukaisuuden kannalta.

=== Toiminnallinen määritelmä ===
Tämän määritelmän mukaan uskontoon liittyy sille ominaista toimintaa, kuten säännöllisiä kokoontumisia, tietynlaista toistettavaa toimintaa ([[wp:rituaali|rituaaleja]]) tai julistusta. Tämä määritelmä on osin ongelmallinen, koska edes kaikissa [[wp:valtauskonnot|valtauskonnoissa]] ei välttämättä ole tällaista ominaista toimintaa. Toisaalta useat [[wp:uusateismi|uusateistien]] tai vapaa-ajattelijoiden järjestöt kokoontuvat säännöllisesti, tekevät käännytystyötä ([[Richard Dawkins|R. Dawkins]]in kirja [[Jumalharha]], Lontoon bussimainoskampanja, Vapaa Ajattelija -lehti), järjestävät kesäleirejä lapsille,<ref>{{Verkkoviite | Nimeke = Telegraph: Atheist summer camp launched in Somerset | Osoite = http://www.telegraph.co.uk/news/newstopics/religion/5922810/Atheist-summer-camp-launched-in-Somerset.html | Viitattu =3.10.2009 | Selite = | Tekijä = | Julkaisija = Telegraph Media Group | Ajankohta = 28.6.2009 }} (''An atheist summer camp for children has been launched in Somerset to offer an alternative to religious camps for youngsters.'')</ref>{{,}}<ref>
{{Verkkoviite | Nimeke = Richard Dawkins launches children's summer camp for atheists | Osoite = <nowiki>http://www.arn.org/blogs/index.php/3/2009/07/02/richard_dawkins_launches_children_s_summ</nowiki> | Viitattu = 5.7.2009| Selite = | Tekijä = Tom Magnuson | Julkaisija = Access Research Network| Ajankohta = 2.7.2009 }}</ref> ja niiden jäsenet saattavat käyttää yhteisölleen tunnusomaisia merkkejä esimerkiksi t-paidoissa ja autoissa.

=== Teoin miellyttämisen määritelmä ===
Tässä määritelmässä uskonto nähdään maailmankatsomuksena, johon sisältyy toimintaa, jolla ihminen pyrkii kelpaamaan Jumalalle tai jumalille.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = A. Valen Sendstad | Nimeke = Jäähyväiset uskonnolle | Julkaisija = Perussanoma Oy | Vuosi = | Kappale = | Sivu = | Selite = | Tunniste = }}</ref> Tämän määritelmän mukaan kristinusko ei ole uskonto, koska kristinuskossa pelastus tulee armosta uskon kautta Jeesukseen ja hänen sovitustyöhönsä. Kristinuskon mukaan ihminen on liian paha päästäkseen pyhän Jumalan yhteyteen saati pelastamaan itsensä, joten Jeesus tuli maan päälle elämään elämän, joka kelpaa Jumalalle, sekä kärsimään ihmisten ansaitseman rangaistuksen ristillä. Jeesuksen elämä luetaan ihmisen hyväksi, mikäli ihminen turvautuu asiassa Häneen.

=== Valtauskontoihin viittaava määritelmä ===
Tämä määritelmä on yleinen mutta vaikeasti perusteltavissa. Uskontojen yleisyys vaihtelee, ja on vaikeaa perustella, miksi vain yleisimpiä kantoja kutsuttaisiin uskonnoiksi.

=== Epärationaalisuuteen viittaava määritelmä ===
Jotkut uskonnonfilosofiseen keskusteluun perehtymättömät tai vain fideististä uskonnollisuutta kohdanneet määrittelevät uskonnon kannaksi, jolla ei ole perusteita ([[AW:S#fideismi|fideistinen]] käsitys uskonnosta). Todellisuudessa useat uskonnot perustelevat kantaansa. Kristinuskon tapauksessa [[Jeesus]] itse, [[wp:apostolit|apostolit]] ja sittemmin [[wp:kirkkoisät|kirkkoisät]] (erityisesti [[Augustinus]], [[Tuomas Akvinolainen]], [[Anselm]]) ovat [[Kristinuskon perustelut|perustelleet]] kristinuskon totuudellisuutta. Itseasiassa fideistinen käsitys uskonnosta on hyvin tuore käsitys. Lisäksi tämän määritelmän edustajilta jää usein huomaamatta omat uskonvaraiset uskomuksensa. Esimerkiksi järjen käyttö ja järjellisyys edellyttävät uskonvaraista sitoumusta [[Älyllisten kykyjen luotettavuus|järjen luotettavuuteen]], joka mm. [[Alvin Plantinga]]n mukaan [[Alvin Plantinga: Evoluutioteoreettinen argumentti naturalismia vastaan|ei ole perusteltavissa ei-kristillisissä maailmankatsomuksissa]].

=== Teistisyyteen viittaava määritelmä ===
Teistisyyteen perustuvissa määritelmissä uskonto määritellään uskoksi [[Jumala|jumaliin]].

Tämän määritelmän ongelmana voidaan pitää sitä, että joihinkin vahvasti uskonnoiksi miellettyihin uskomusjärjestelmiin, kuten [[wp:buddhalaisuus|buddhalaisuuteen]] ja [[wp:kungfutselaisuus|kungutselaisuuteen]] ei sisälly uskoa yliluonnolliseen.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Pohjanheimo, Outi | Nimeke = Uskontotieteen perusteet | Julkaisija = Helsingin yliopisto | Vuosi = | Kappale = Yliluonnollisen kautta määrittely | Sivu = 9 | Selite = | Tunniste = }} (''Esimerkiksi Siddhartha Gautaman - - opettamassa buddhalaisuudessa ihminen ei saavuta valaistumista jumaliin tukeutumalla vaan kiinnittämällä huomion vain itseensä. Aikoinaan sanottiin jopa, että buddhalaisuus olisi ateistinen uskonto mutta nykyään pidetään parempana sanoa sen olevan ei-teistinen uskonto. Myös kungfutselaisuudessa keskitytään tämän puoleiseen elämään enemmän kuin yliluonnollisiin asioihin.'')</ref>

=== Supranaturalismiin viittaava määritelmä ===
Joskus uskonto määritellään uskoksi [[Yliluonnollinen|yliluonnolliseen]] ja/tai yliluonnollisiin olentoihin. Supranaturalistismiin viittaava määritelmä on yleisin [[wp:uskontotiede|uskontotiede]] uskontotieteessä käytetty uskonnon määritelmä.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Pohjanheimo, Outi | Nimeke = Uskontotieteen perusteet | Julkaisija = Helsingin yliopisto | Vuosi = | Kappale = Yliluonnollisen kautta määrittely | Sivu = 8 | Selite = | Tunniste = }} (Uskonnon määritteleminen uskomiseksi yliluonnollisiin olioihin tai todellisuuksiin on uskontotieteen oppihistoriassa yleisimmin käytetty uskonnon määritelmä.'')</ref>

Määritelmän ongelma on yliluonnollisen määritteleminen.<ref>Myöskään yliluonnollisen määritteleminen ei ole osoittautunut erityisen helpoksi tehtäväksi.</ref> Kyseisen määritelmän sisältö riippuu lähes täysin yliluonnollisen määritelmästä.

===Uskonnottomuus===
Sana uskonnoton viittaa asiaan, joka ei perustu uskontoon tai jossa ei ole uskontoa. Koska kaikilla ihmisillä on uskonvarainen katsomus, kaikki ihmiset ovat uskonnon tiedollisen määritelmän mukaan uskonnollisia. Tiedollisen määritelmän yhteydessä uskonnottomuus tarkoittaa ilmeisesti kantaa, jonka edustajat eivät tiedosta omia uskonvaraisia oletuksiaan.

==Viitteet==
{{Viitteet}}
[[Luokka:Maailmankatsomus]]

{{tägit|mitä on uskonto}}
{{Uskonnonfilosofia}}

Uskonnon määritelmä

2021-02-16T13:46:25Z

Apollos: /* Teoin miellyttämisen määritelmä */ muutaman pilkun lisäys

Uskontoa on yritetty määritellä monella tapaa johtuen siitä, että se on äärimmäisen vaikeaa. Outi Pohjanheimon mukaan uskonnon määritelmästä ei vallitse yksimielisyyttä.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Pohjanheimo, Outi | Nimeke = Uskontotieteen perusteet | Julkaisija = Helsingin yliopisto | Vuosi = | Kappale = Mitä uskonto on? Uskonnon määritelmiä | Sivu = 5 | Selite = | Tunniste = }} (''Uskonto-käsitteen määritelmiä on lukuisia eikä niistä vallitse
yksimielisyyttä.'')</ref> Kysymys on noussut pinnalle erityisesti keskusteltaessa siitä, onko [[ateismi]] uskontoa. Kuten sanalla [[evoluutio]], myös sanalla uskonto on useita määritelmiä jotka vaihtelevat puhujasta ja kirjoittajasta toiseen ja usein myös aihealueen mukaan.

== Uskonnon määritelmiä ==
Uskonnon määritelmät kariutuvat useimmiten siihen, että (1) ne eivät kata kaikki uskonnoiksi miellettyjä uskomusjärjestelmiä tai siksi, että (2) uskonnon määritelmään mahtuu suuri joukko uskomusjärjestelmiä, joita ei yleisesti mielletä uskonnoiksi.

=== Tiedollinen määritelmä===
Sana uskonto määritellään filosofisessa ja maailmankatsomuksia vertaavissa keskusteluissa laajasti ja tasapuolisesti siten, että uskonto on uskonvarainen ja todellisuuden perimmäisiin asioihin kantaaottava katsomus. Esimerkiksi professorit T. Puolimatka<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = T. Puolimatka | Nimeke = [[Usko, tiede ja evoluutio]] | Julkaisija = | Vuosi = 2008 | Kappale = | Sivu = | Selite = | Tunniste = ISBN 978-951-619-498-4}}</ref> ja R. Clouser määrittelevät uskonnon tällä tavalla. Tämän määritelmän mukaan [[teismi]], [[ateismi]], [[wp:dualismi|dualismi]] ja [[naturalismi]] ovat uskontoja. Tätä määritelmää tulisi käyttää keskusteltaessa kristinuskon, ateismin tai muiden uskontojen uskottavuudesta ja totuudellisuudesta, sillä määritelmä tuo esiin tasapuolisesti kaikkien kantojen syvät todellisuutta koskevat uskonvaraiset oletukset, joita pinnallisempien katsomuksien edustajat harvemmin edes itse huomaavat. Tällöin mikään kanta ei vaikuta uskottavammalta pelkästään pinnallisesti välttämällä leimautumista uskonnoksi. Lisäksi eri kantoihin liittyvä toiminta, jonka muut määritelmät liittävät uskontoon, ei ole juurikaan olennaista uskottavuuden ja totuudenmukaisuuden kannalta.

=== Toiminnallinen määritelmä ===
Tämän määritelmän mukaan uskontoon liittyy sille ominaista toimintaa, kuten säännöllisiä kokoontumisia, tietynlaista toistettavaa toimintaa ([[wp:rituaali|rituaaleja]]) tai julistusta. Tämä määritelmä on osin ongelmallinen, koska edes kaikissa [[wp:valtauskonnot|valtauskonnoissa]] ei välttämättä ole tällaista ominaista toimintaa. Toisaalta useat [[wp:uusateismi|uusateistien]] tai vapaa-ajattelijoiden järjestöt kokoontuvat säännöllisesti, tekevät käännytystyötä ([[Richard Dawkins|R. Dawkins]]in kirja [[Jumalharha]], Lontoon bussimainoskampanja, Vapaa Ajattelija -lehti), järjestävät kesäleirejä lapsille,<ref>{{Verkkoviite | Nimeke = Telegraph: Atheist summer camp launched in Somerset | Osoite = http://www.telegraph.co.uk/news/newstopics/religion/5922810/Atheist-summer-camp-launched-in-Somerset.html | Viitattu =3.10.2009 | Selite = | Tekijä = | Julkaisija = Telegraph Media Group | Ajankohta = 28.6.2009 }} (''An atheist summer camp for children has been launched in Somerset to offer an alternative to religious camps for youngsters.'')</ref>{{,}}<ref>
{{Verkkoviite | Nimeke = Richard Dawkins launches children's summer camp for atheists | Osoite = <nowiki>http://www.arn.org/blogs/index.php/3/2009/07/02/richard_dawkins_launches_children_s_summ</nowiki> | Viitattu = 5.7.2009| Selite = | Tekijä = Tom Magnuson | Julkaisija = Access Research Network| Ajankohta = 2.7.2009 }}</ref> ja niiden jäsenet saattavat käyttää yhteisölleen tunnusomaisia merkkejä esimerkiksi t-paidoissa ja autoissa.

=== Teoin miellyttämisen määritelmä ===
Tässä määritelmässä uskonto nähdään maailmankatsomuksena, johon sisältyy toimintaa, jolla ihminen pyrkii kelpaamaan Jumalalle tai jumalille.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = A. Valen Sendstad | Nimeke = Jäähyväiset uskonnolle | Julkaisija = Perussanoma Oy | Vuosi = | Kappale = | Sivu = | Selite = | Tunniste = }}</ref> Tämän määritelmän mukaan kristinusko ei ole uskonto, koska kristinuskossa pelastus tulee armosta uskon kautta Jeesukseen ja hänen sovitustyöhönsä. Kristinuskon mukaan ihminen on liian paha päästäkseen pyhän Jumalan yhteyteen saati pelastamaan itsensä, joten Jeesus tuli maan päälle elämään elämän, joka kelpaa Jumalalle, sekä kärsimään ihmisten ansaitseman rangaistuksen ristillä. Jeesuksen elämä luetaan ihmisen hyväksi, mikäli ihminen turvautuu asiassa Häneen.

=== Valtauskontoihin viittaava määritelmä ===
Tämä määritelmä on yleinen mutta vaikeasti perusteltavissa. Uskontojen yleisyys vaihtelee ja on vaikeaa perustella miksi vain yleisimpiä kantoja kutsuttaisiin uskonnoiksi.

=== Epärationaalisuuteen viittaava määritelmä ===
Jotkut uskonnonfilosofiseen keskusteluun perehtymättömät tai vain fideististä uskonnollisuutta kohdanneet määrittelevät uskonnon kannaksi, jolla ei ole perusteita ([[AW:S#fideismi|fideistinen]] käsitys uskonnosta). Todellisuudessa useat uskonnot perustelevat kantaansa. Kristinuskon tapauksessa [[Jeesus]] itse, [[wp:apostolit|apostolit]] ja sittemmin [[wp:kirkkoisät|kirkkoisät]] (erityisesti [[Augustinus]], [[Tuomas Akvinolainen]], [[Anselm]]) ovat [[Kristinuskon perustelut|perustelleet]] kristinuskon totuudellisuutta. Itseasiassa fideistinen käsitys uskonnosta on hyvin tuore käsitys. Lisäksi tämän määritelmän edustajilta jää usein huomaamatta omat uskonvaraiset uskomuksensa. Esimerkiksi järjen käyttö ja järjellisyys edellyttävät uskonvaraista sitoumusta [[Älyllisten kykyjen luotettavuus|järjen luotettavuuteen]], joka mm. [[Alvin Plantinga]]n mukaan [[Alvin Plantinga: Evoluutioteoreettinen argumentti naturalismia vastaan|ei ole perusteltavissa ei-kristillisissä maailmankatsomuksissa]].

=== Teistisyyteen viittaava määritelmä ===
Teistisyyteen perustuvissa määritelmissä uskonto määritellään uskoksi [[Jumala|jumaliin]].

Tämän määritelmän ongelmana voidaan pitää sitä, että joihinkin vahvasti uskonnoiksi miellettyihin uskomusjärjestelmiin, kuten [[wp:buddhalaisuus|buddhalaisuuteen]] ja [[wp:kungfutselaisuus|kungutselaisuuteen]] ei sisälly uskoa yliluonnolliseen.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Pohjanheimo, Outi | Nimeke = Uskontotieteen perusteet | Julkaisija = Helsingin yliopisto | Vuosi = | Kappale = Yliluonnollisen kautta määrittely | Sivu = 9 | Selite = | Tunniste = }} (''Esimerkiksi Siddhartha Gautaman - - opettamassa buddhalaisuudessa ihminen ei saavuta valaistumista jumaliin tukeutumalla vaan kiinnittämällä huomion vain itseensä. Aikoinaan sanottiin jopa, että buddhalaisuus olisi ateistinen uskonto mutta nykyään pidetään parempana sanoa sen olevan ei-teistinen uskonto. Myös kungfutselaisuudessa keskitytään tämän puoleiseen elämään enemmän kuin yliluonnollisiin asioihin.'')</ref>

=== Supranaturalismiin viittaava määritelmä ===
Joskus uskonto määritellään uskoksi [[Yliluonnollinen|yliluonnolliseen]] ja/tai yliluonnollisiin olentoihin. Supranaturalistismiin viittaava määritelmä on yleisin [[wp:uskontotiede|uskontotiede]] uskontotieteessä käytetty uskonnon määritelmä.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Pohjanheimo, Outi | Nimeke = Uskontotieteen perusteet | Julkaisija = Helsingin yliopisto | Vuosi = | Kappale = Yliluonnollisen kautta määrittely | Sivu = 8 | Selite = | Tunniste = }} (Uskonnon määritteleminen uskomiseksi yliluonnollisiin olioihin tai todellisuuksiin on uskontotieteen oppihistoriassa yleisimmin käytetty uskonnon määritelmä.'')</ref>

Määritelmän ongelma on yliluonnollisen määritteleminen.<ref>Myöskään yliluonnollisen määritteleminen ei ole osoittautunut erityisen helpoksi tehtäväksi.</ref> Kyseisen määritelmän sisältö riippuu lähes täysin yliluonnollisen määritelmästä.

===Uskonnottomuus===
Sana uskonnoton viittaa asiaan, joka ei perustu uskontoon tai jossa ei ole uskontoa. Koska kaikilla ihmisillä on uskonvarainen katsomus, kaikki ihmiset ovat uskonnon tiedollisen määritelmän mukaan uskonnollisia. Tiedollisen määritelmän yhteydessä uskonnottomuus tarkoittaa ilmeisesti kantaa, jonka edustajat eivät tiedosta omia uskonvaraisia oletuksiaan.

==Viitteet==
{{Viitteet}}
[[Luokka:Maailmankatsomus]]

{{tägit|mitä on uskonto}}
{{Uskonnonfilosofia}}

Uskonnon määritelmä

2021-02-16T13:44:20Z

Apollos: /* Toiminnallinen määritelmä */ parin pilkun lisäys

Uskontoa on yritetty määritellä monella tapaa johtuen siitä, että se on äärimmäisen vaikeaa. Outi Pohjanheimon mukaan uskonnon määritelmästä ei vallitse yksimielisyyttä.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Pohjanheimo, Outi | Nimeke = Uskontotieteen perusteet | Julkaisija = Helsingin yliopisto | Vuosi = | Kappale = Mitä uskonto on? Uskonnon määritelmiä | Sivu = 5 | Selite = | Tunniste = }} (''Uskonto-käsitteen määritelmiä on lukuisia eikä niistä vallitse
yksimielisyyttä.'')</ref> Kysymys on noussut pinnalle erityisesti keskusteltaessa siitä, onko [[ateismi]] uskontoa. Kuten sanalla [[evoluutio]], myös sanalla uskonto on useita määritelmiä jotka vaihtelevat puhujasta ja kirjoittajasta toiseen ja usein myös aihealueen mukaan.

== Uskonnon määritelmiä ==
Uskonnon määritelmät kariutuvat useimmiten siihen, että (1) ne eivät kata kaikki uskonnoiksi miellettyjä uskomusjärjestelmiä tai siksi, että (2) uskonnon määritelmään mahtuu suuri joukko uskomusjärjestelmiä, joita ei yleisesti mielletä uskonnoiksi.

=== Tiedollinen määritelmä===
Sana uskonto määritellään filosofisessa ja maailmankatsomuksia vertaavissa keskusteluissa laajasti ja tasapuolisesti siten, että uskonto on uskonvarainen ja todellisuuden perimmäisiin asioihin kantaaottava katsomus. Esimerkiksi professorit T. Puolimatka<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = T. Puolimatka | Nimeke = [[Usko, tiede ja evoluutio]] | Julkaisija = | Vuosi = 2008 | Kappale = | Sivu = | Selite = | Tunniste = ISBN 978-951-619-498-4}}</ref> ja R. Clouser määrittelevät uskonnon tällä tavalla. Tämän määritelmän mukaan [[teismi]], [[ateismi]], [[wp:dualismi|dualismi]] ja [[naturalismi]] ovat uskontoja. Tätä määritelmää tulisi käyttää keskusteltaessa kristinuskon, ateismin tai muiden uskontojen uskottavuudesta ja totuudellisuudesta, sillä määritelmä tuo esiin tasapuolisesti kaikkien kantojen syvät todellisuutta koskevat uskonvaraiset oletukset, joita pinnallisempien katsomuksien edustajat harvemmin edes itse huomaavat. Tällöin mikään kanta ei vaikuta uskottavammalta pelkästään pinnallisesti välttämällä leimautumista uskonnoksi. Lisäksi eri kantoihin liittyvä toiminta, jonka muut määritelmät liittävät uskontoon, ei ole juurikaan olennaista uskottavuuden ja totuudenmukaisuuden kannalta.

=== Toiminnallinen määritelmä ===
Tämän määritelmän mukaan uskontoon liittyy sille ominaista toimintaa, kuten säännöllisiä kokoontumisia, tietynlaista toistettavaa toimintaa ([[wp:rituaali|rituaaleja]]) tai julistusta. Tämä määritelmä on osin ongelmallinen, koska edes kaikissa [[wp:valtauskonnot|valtauskonnoissa]] ei välttämättä ole tällaista ominaista toimintaa. Toisaalta useat [[wp:uusateismi|uusateistien]] tai vapaa-ajattelijoiden järjestöt kokoontuvat säännöllisesti, tekevät käännytystyötä ([[Richard Dawkins|R. Dawkins]]in kirja [[Jumalharha]], Lontoon bussimainoskampanja, Vapaa Ajattelija -lehti), järjestävät kesäleirejä lapsille,<ref>{{Verkkoviite | Nimeke = Telegraph: Atheist summer camp launched in Somerset | Osoite = http://www.telegraph.co.uk/news/newstopics/religion/5922810/Atheist-summer-camp-launched-in-Somerset.html | Viitattu =3.10.2009 | Selite = | Tekijä = | Julkaisija = Telegraph Media Group | Ajankohta = 28.6.2009 }} (''An atheist summer camp for children has been launched in Somerset to offer an alternative to religious camps for youngsters.'')</ref>{{,}}<ref>
{{Verkkoviite | Nimeke = Richard Dawkins launches children's summer camp for atheists | Osoite = <nowiki>http://www.arn.org/blogs/index.php/3/2009/07/02/richard_dawkins_launches_children_s_summ</nowiki> | Viitattu = 5.7.2009| Selite = | Tekijä = Tom Magnuson | Julkaisija = Access Research Network| Ajankohta = 2.7.2009 }}</ref> ja niiden jäsenet saattavat käyttää yhteisölleen tunnusomaisia merkkejä esimerkiksi t-paidoissa ja autoissa.

=== Teoin miellyttämisen määritelmä ===
Tässä määritelmässä uskonto nähdään maailmankatsomuksena johon sisältyy toimintaa jolla ihminen pyrkii kelpaamaan Jumalalle tai jumalille.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = A. Valen Sendstad | Nimeke = Jäähyväiset uskonnolle | Julkaisija = Perussanoma Oy | Vuosi = | Kappale = | Sivu = | Selite = | Tunniste = }}</ref> Tämän määritelmän mukaan kristinusko ei ole uskonto, koska kristinuskossa pelastus tulee armosta uskon kautta Jeesukseen ja hänen sovitustyöhönsä. Kristinuskon mukaan ihminen on liian paha päästäkseen pyhän Jumalan yhteyteen saati pelastamaan itsensä, joten Jeesus tuli maan päälle elämään elämän, joka kelpaa Jumalalle, sekä kärsimään ihmisten ansaitseman rangaistuksen ristillä. Jeesuksen elämä luetaan ihmisen hyväksi mikäli ihminen turvautuu asiassa Häneen.

=== Valtauskontoihin viittaava määritelmä ===
Tämä määritelmä on yleinen mutta vaikeasti perusteltavissa. Uskontojen yleisyys vaihtelee ja on vaikeaa perustella miksi vain yleisimpiä kantoja kutsuttaisiin uskonnoiksi.

=== Epärationaalisuuteen viittaava määritelmä ===
Jotkut uskonnonfilosofiseen keskusteluun perehtymättömät tai vain fideististä uskonnollisuutta kohdanneet määrittelevät uskonnon kannaksi, jolla ei ole perusteita ([[AW:S#fideismi|fideistinen]] käsitys uskonnosta). Todellisuudessa useat uskonnot perustelevat kantaansa. Kristinuskon tapauksessa [[Jeesus]] itse, [[wp:apostolit|apostolit]] ja sittemmin [[wp:kirkkoisät|kirkkoisät]] (erityisesti [[Augustinus]], [[Tuomas Akvinolainen]], [[Anselm]]) ovat [[Kristinuskon perustelut|perustelleet]] kristinuskon totuudellisuutta. Itseasiassa fideistinen käsitys uskonnosta on hyvin tuore käsitys. Lisäksi tämän määritelmän edustajilta jää usein huomaamatta omat uskonvaraiset uskomuksensa. Esimerkiksi järjen käyttö ja järjellisyys edellyttävät uskonvaraista sitoumusta [[Älyllisten kykyjen luotettavuus|järjen luotettavuuteen]], joka mm. [[Alvin Plantinga]]n mukaan [[Alvin Plantinga: Evoluutioteoreettinen argumentti naturalismia vastaan|ei ole perusteltavissa ei-kristillisissä maailmankatsomuksissa]].

=== Teistisyyteen viittaava määritelmä ===
Teistisyyteen perustuvissa määritelmissä uskonto määritellään uskoksi [[Jumala|jumaliin]].

Tämän määritelmän ongelmana voidaan pitää sitä, että joihinkin vahvasti uskonnoiksi miellettyihin uskomusjärjestelmiin, kuten [[wp:buddhalaisuus|buddhalaisuuteen]] ja [[wp:kungfutselaisuus|kungutselaisuuteen]] ei sisälly uskoa yliluonnolliseen.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Pohjanheimo, Outi | Nimeke = Uskontotieteen perusteet | Julkaisija = Helsingin yliopisto | Vuosi = | Kappale = Yliluonnollisen kautta määrittely | Sivu = 9 | Selite = | Tunniste = }} (''Esimerkiksi Siddhartha Gautaman - - opettamassa buddhalaisuudessa ihminen ei saavuta valaistumista jumaliin tukeutumalla vaan kiinnittämällä huomion vain itseensä. Aikoinaan sanottiin jopa, että buddhalaisuus olisi ateistinen uskonto mutta nykyään pidetään parempana sanoa sen olevan ei-teistinen uskonto. Myös kungfutselaisuudessa keskitytään tämän puoleiseen elämään enemmän kuin yliluonnollisiin asioihin.'')</ref>

=== Supranaturalismiin viittaava määritelmä ===
Joskus uskonto määritellään uskoksi [[Yliluonnollinen|yliluonnolliseen]] ja/tai yliluonnollisiin olentoihin. Supranaturalistismiin viittaava määritelmä on yleisin [[wp:uskontotiede|uskontotiede]] uskontotieteessä käytetty uskonnon määritelmä.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Pohjanheimo, Outi | Nimeke = Uskontotieteen perusteet | Julkaisija = Helsingin yliopisto | Vuosi = | Kappale = Yliluonnollisen kautta määrittely | Sivu = 8 | Selite = | Tunniste = }} (Uskonnon määritteleminen uskomiseksi yliluonnollisiin olioihin tai todellisuuksiin on uskontotieteen oppihistoriassa yleisimmin käytetty uskonnon määritelmä.'')</ref>

Määritelmän ongelma on yliluonnollisen määritteleminen.<ref>Myöskään yliluonnollisen määritteleminen ei ole osoittautunut erityisen helpoksi tehtäväksi.</ref> Kyseisen määritelmän sisältö riippuu lähes täysin yliluonnollisen määritelmästä.

===Uskonnottomuus===
Sana uskonnoton viittaa asiaan, joka ei perustu uskontoon tai jossa ei ole uskontoa. Koska kaikilla ihmisillä on uskonvarainen katsomus, kaikki ihmiset ovat uskonnon tiedollisen määritelmän mukaan uskonnollisia. Tiedollisen määritelmän yhteydessä uskonnottomuus tarkoittaa ilmeisesti kantaa, jonka edustajat eivät tiedosta omia uskonvaraisia oletuksiaan.

==Viitteet==
{{Viitteet}}
[[Luokka:Maailmankatsomus]]

{{tägit|mitä on uskonto}}
{{Uskonnonfilosofia}}

Uskonnon määritelmä

2021-02-16T13:40:37Z

Apollos: /* Tiedollinen määritelmä */ pilkun lisäys

Uskontoa on yritetty määritellä monella tapaa johtuen siitä, että se on äärimmäisen vaikeaa. Outi Pohjanheimon mukaan uskonnon määritelmästä ei vallitse yksimielisyyttä.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Pohjanheimo, Outi | Nimeke = Uskontotieteen perusteet | Julkaisija = Helsingin yliopisto | Vuosi = | Kappale = Mitä uskonto on? Uskonnon määritelmiä | Sivu = 5 | Selite = | Tunniste = }} (''Uskonto-käsitteen määritelmiä on lukuisia eikä niistä vallitse
yksimielisyyttä.'')</ref> Kysymys on noussut pinnalle erityisesti keskusteltaessa siitä, onko [[ateismi]] uskontoa. Kuten sanalla [[evoluutio]], myös sanalla uskonto on useita määritelmiä jotka vaihtelevat puhujasta ja kirjoittajasta toiseen ja usein myös aihealueen mukaan.

== Uskonnon määritelmiä ==
Uskonnon määritelmät kariutuvat useimmiten siihen, että (1) ne eivät kata kaikki uskonnoiksi miellettyjä uskomusjärjestelmiä tai siksi, että (2) uskonnon määritelmään mahtuu suuri joukko uskomusjärjestelmiä, joita ei yleisesti mielletä uskonnoiksi.

=== Tiedollinen määritelmä===
Sana uskonto määritellään filosofisessa ja maailmankatsomuksia vertaavissa keskusteluissa laajasti ja tasapuolisesti siten, että uskonto on uskonvarainen ja todellisuuden perimmäisiin asioihin kantaaottava katsomus. Esimerkiksi professorit T. Puolimatka<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = T. Puolimatka | Nimeke = [[Usko, tiede ja evoluutio]] | Julkaisija = | Vuosi = 2008 | Kappale = | Sivu = | Selite = | Tunniste = ISBN 978-951-619-498-4}}</ref> ja R. Clouser määrittelevät uskonnon tällä tavalla. Tämän määritelmän mukaan [[teismi]], [[ateismi]], [[wp:dualismi|dualismi]] ja [[naturalismi]] ovat uskontoja. Tätä määritelmää tulisi käyttää keskusteltaessa kristinuskon, ateismin tai muiden uskontojen uskottavuudesta ja totuudellisuudesta, sillä määritelmä tuo esiin tasapuolisesti kaikkien kantojen syvät todellisuutta koskevat uskonvaraiset oletukset, joita pinnallisempien katsomuksien edustajat harvemmin edes itse huomaavat. Tällöin mikään kanta ei vaikuta uskottavammalta pelkästään pinnallisesti välttämällä leimautumista uskonnoksi. Lisäksi eri kantoihin liittyvä toiminta, jonka muut määritelmät liittävät uskontoon, ei ole juurikaan olennaista uskottavuuden ja totuudenmukaisuuden kannalta.

=== Toiminnallinen määritelmä ===
Tämän määritelmän mukaan uskontoon liittyy sille ominaista toimintaa kuten säännöllisiä kokoontumisia, tietynlaista toistettavaa toimintaa ([[wp:rituaali|rituaaleja]]) tai julistusta. Tämä määritelmä on osin ongelmallinen koska edes kaikissa [[wp:valtauskonnot|valtauskonnoissa]] ei välttämättä ole tällaista ominaista toimintaa. Toisaalta useat [[wp:uusateismi|uusateistien]] tai vapaa-ajattelijoiden järjestöt kokoontuvat säännöllisesti, tekevät käännytystyötä ([[Richard Dawkins|R. Dawkins]]in kirja [[Jumalharha]], Lontoon bussimainoskampanja, Vapaa Ajattelija -lehti), järjestävät kesäleirejä lapsille,<ref>{{Verkkoviite | Nimeke = Telegraph: Atheist summer camp launched in Somerset | Osoite = http://www.telegraph.co.uk/news/newstopics/religion/5922810/Atheist-summer-camp-launched-in-Somerset.html | Viitattu =3.10.2009 | Selite = | Tekijä = | Julkaisija = Telegraph Media Group | Ajankohta = 28.6.2009 }} (''An atheist summer camp for children has been launched in Somerset to offer an alternative to religious camps for youngsters.'')</ref>{{,}}<ref>
{{Verkkoviite | Nimeke = Richard Dawkins launches children's summer camp for atheists | Osoite = <nowiki>http://www.arn.org/blogs/index.php/3/2009/07/02/richard_dawkins_launches_children_s_summ</nowiki> | Viitattu = 5.7.2009| Selite = | Tekijä = Tom Magnuson | Julkaisija = Access Research Network| Ajankohta = 2.7.2009 }}</ref> ja niiden jäsenet saattavat käyttää yhteisölleen tunnusomaisia merkkejä esimerkiksi t-paidoissa ja autoissa.

=== Teoin miellyttämisen määritelmä ===
Tässä määritelmässä uskonto nähdään maailmankatsomuksena johon sisältyy toimintaa jolla ihminen pyrkii kelpaamaan Jumalalle tai jumalille.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = A. Valen Sendstad | Nimeke = Jäähyväiset uskonnolle | Julkaisija = Perussanoma Oy | Vuosi = | Kappale = | Sivu = | Selite = | Tunniste = }}</ref> Tämän määritelmän mukaan kristinusko ei ole uskonto, koska kristinuskossa pelastus tulee armosta uskon kautta Jeesukseen ja hänen sovitustyöhönsä. Kristinuskon mukaan ihminen on liian paha päästäkseen pyhän Jumalan yhteyteen saati pelastamaan itsensä, joten Jeesus tuli maan päälle elämään elämän, joka kelpaa Jumalalle, sekä kärsimään ihmisten ansaitseman rangaistuksen ristillä. Jeesuksen elämä luetaan ihmisen hyväksi mikäli ihminen turvautuu asiassa Häneen.

=== Valtauskontoihin viittaava määritelmä ===
Tämä määritelmä on yleinen mutta vaikeasti perusteltavissa. Uskontojen yleisyys vaihtelee ja on vaikeaa perustella miksi vain yleisimpiä kantoja kutsuttaisiin uskonnoiksi.

=== Epärationaalisuuteen viittaava määritelmä ===
Jotkut uskonnonfilosofiseen keskusteluun perehtymättömät tai vain fideististä uskonnollisuutta kohdanneet määrittelevät uskonnon kannaksi, jolla ei ole perusteita ([[AW:S#fideismi|fideistinen]] käsitys uskonnosta). Todellisuudessa useat uskonnot perustelevat kantaansa. Kristinuskon tapauksessa [[Jeesus]] itse, [[wp:apostolit|apostolit]] ja sittemmin [[wp:kirkkoisät|kirkkoisät]] (erityisesti [[Augustinus]], [[Tuomas Akvinolainen]], [[Anselm]]) ovat [[Kristinuskon perustelut|perustelleet]] kristinuskon totuudellisuutta. Itseasiassa fideistinen käsitys uskonnosta on hyvin tuore käsitys. Lisäksi tämän määritelmän edustajilta jää usein huomaamatta omat uskonvaraiset uskomuksensa. Esimerkiksi järjen käyttö ja järjellisyys edellyttävät uskonvaraista sitoumusta [[Älyllisten kykyjen luotettavuus|järjen luotettavuuteen]], joka mm. [[Alvin Plantinga]]n mukaan [[Alvin Plantinga: Evoluutioteoreettinen argumentti naturalismia vastaan|ei ole perusteltavissa ei-kristillisissä maailmankatsomuksissa]].

=== Teistisyyteen viittaava määritelmä ===
Teistisyyteen perustuvissa määritelmissä uskonto määritellään uskoksi [[Jumala|jumaliin]].

Tämän määritelmän ongelmana voidaan pitää sitä, että joihinkin vahvasti uskonnoiksi miellettyihin uskomusjärjestelmiin, kuten [[wp:buddhalaisuus|buddhalaisuuteen]] ja [[wp:kungfutselaisuus|kungutselaisuuteen]] ei sisälly uskoa yliluonnolliseen.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Pohjanheimo, Outi | Nimeke = Uskontotieteen perusteet | Julkaisija = Helsingin yliopisto | Vuosi = | Kappale = Yliluonnollisen kautta määrittely | Sivu = 9 | Selite = | Tunniste = }} (''Esimerkiksi Siddhartha Gautaman - - opettamassa buddhalaisuudessa ihminen ei saavuta valaistumista jumaliin tukeutumalla vaan kiinnittämällä huomion vain itseensä. Aikoinaan sanottiin jopa, että buddhalaisuus olisi ateistinen uskonto mutta nykyään pidetään parempana sanoa sen olevan ei-teistinen uskonto. Myös kungfutselaisuudessa keskitytään tämän puoleiseen elämään enemmän kuin yliluonnollisiin asioihin.'')</ref>

=== Supranaturalismiin viittaava määritelmä ===
Joskus uskonto määritellään uskoksi [[Yliluonnollinen|yliluonnolliseen]] ja/tai yliluonnollisiin olentoihin. Supranaturalistismiin viittaava määritelmä on yleisin [[wp:uskontotiede|uskontotiede]] uskontotieteessä käytetty uskonnon määritelmä.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Pohjanheimo, Outi | Nimeke = Uskontotieteen perusteet | Julkaisija = Helsingin yliopisto | Vuosi = | Kappale = Yliluonnollisen kautta määrittely | Sivu = 8 | Selite = | Tunniste = }} (Uskonnon määritteleminen uskomiseksi yliluonnollisiin olioihin tai todellisuuksiin on uskontotieteen oppihistoriassa yleisimmin käytetty uskonnon määritelmä.'')</ref>

Määritelmän ongelma on yliluonnollisen määritteleminen.<ref>Myöskään yliluonnollisen määritteleminen ei ole osoittautunut erityisen helpoksi tehtäväksi.</ref> Kyseisen määritelmän sisältö riippuu lähes täysin yliluonnollisen määritelmästä.

===Uskonnottomuus===
Sana uskonnoton viittaa asiaan, joka ei perustu uskontoon tai jossa ei ole uskontoa. Koska kaikilla ihmisillä on uskonvarainen katsomus, kaikki ihmiset ovat uskonnon tiedollisen määritelmän mukaan uskonnollisia. Tiedollisen määritelmän yhteydessä uskonnottomuus tarkoittaa ilmeisesti kantaa, jonka edustajat eivät tiedosta omia uskonvaraisia oletuksiaan.

==Viitteet==
{{Viitteet}}
[[Luokka:Maailmankatsomus]]

{{tägit|mitä on uskonto}}
{{Uskonnonfilosofia}}

Evidentialismi

2021-01-27T15:25:30Z

Apollos: /* Evidentialismi, fideismi ja eksperientialismi */ kursivointi lisätty

Evidentialismi on uskonnonfilosofiassa näkemys, jonka mukaan uskonnolliset uskomukset voidaan rationaalisesti hyväksyä ainoastaan, jos voidaan rakentaa argumentti, joka osoittaa käytettävissä olevan todistusaineiston tukevan niitä. Todistusaineistolla tarkoitetaan kaikkia muita väitteitä, joita yksilö tietää tai oikeutetusti uskoo tosiksi.

== Evidentialismi, fideismi ja eksperientialismi ==

Evidentialismin vastakohtaa kutsutaan tavallisesti [[Fideismi|fideismiksi]]. Fideismin mukaan uskonnollisia vakaumuksia ei tule ollenkaan alistaa järjen arvioitaviksi, koska uskonnollisilla vakaumuksilla ei ole mitään tekemistä tiedon kanssa. Evidentialistien tavallinen strategia on esittää fideismi ainoana vaihtoehtona evidentialismille. ''The Cambridge Dictionary of Philosophy'' kuitenkin esittää evidentialismin ja fideismin lisäksi myös kolmannen vaihtoehdon, jota kutsutaan nimellä [[Eksperientialismi|eksperientialismi]]. Eksperientialismin mukaan ihmisen on mahdollista omaksua uskonnollisia vakaumuksia tiedollisesti oikeutetulla tavalla välittömän kokemuksen perusteella. Eksperientialismi eroaa evidentialismista siinä, että uskonnolliset vakaumukset voivat olla järjenmukaisia, vaikka niitä ei johdettaisi muista uskomuksista. Eksperientialismi ei kuitenkaan ole fideismiä. Eksperientialismin mukaan uskonnolliset vakaumukset voivat olla tiedollisesti oikeutettuja välittömän kokemuksen perusteella aivan kuten aineellisia esineitä koskevat uskomukset voivat olla tiedollisesti oikeutettuja aistihavaintojen perusteella.<ref>Hasker, William: "''Evidentialism''", teoksessa {{Kirjaviite | Tekijä = Audi, Robert (toim.) | Nimeke = The Cambridge Dictionary of Philosophy | Julkaisija = Cambridge: Cambridge University Press | Vuosi = 1996 | Sivu = }}</ref>

== Evidentialistit sekoittavat perusteet ja perustelut ==

Evidentialismiksi kutsutaan näkemystä, jonka mukaan Jumalan olemassaolo pitäisi voida todistaa argumenteilla eli järkiperusteluilla ennen kuin Jumalaan olisi mielekästä uskoa. Sen mukaan "uskontoa koskeville myönteisille ja kielteisille väitteille on annettava perusteluja eli evidenssiä"<ref>Niiniluoto, Ilkka: ”Ateismi”. Teoksessa {{kirjaviite | Tekijä=Helenius, Timo, Timo Koistinen & Sami Pihlström (toim.) | Nimeke=Uskonnonfilosofia | Julkaisija=Porvoo Helsinki: WSOY | Vuosi=2003 |Sivu=139 | Tunniste=ISBN 951-0-27403-8}}</ref>. Evidentialistit vaativat, että Jumalan olemassaolo pitäisi todistaa ennen kuin siihen olisi järkevää uskoa.

Evidentialistit käyttävät usein perusteiden, perustelujen, todistusaineiston ja evidenssin käsitettä epämääräisesti. Esimerkiksi Niiniluoto määrittelee evidentialismin yllä olevassa lainauksessa käsitykseksi, jonka mukaan uskontoa koskeville väitteille on annettava perusteluja eli evidenssiä. Myöhemmin samassa artikkelissa hän kuitenkin siirtyy käyttämään perusteiden käsitettä ja toteaa:

{{sitaatti|Maailmankatsomuksien valinta ilman perusteita on mielivallan asia, jolloin samalla metodilla voitaisiin päästä mihin tahansa tuloksiin: uskallettu hyppy ja kohtalokas valinta ilman järjen ja moraalin kontrollia voivat viedä esimerkiksi huuhaan syövereihin, saatanan palvontaan, maailmanlopun lahkoihin tai natsismiin.|Niiniluoto<ref>Niiniluoto, Ilkka: ”Ateismi”. Teoksessa {{kirjaviite | Tekijä=Helenius, Timo, Timo Koistinen & Sami Pihlström (toim.) | Nimeke=Uskonnonfilosofia | Julkaisija=Porvoo Helsinki: WSOY | Vuosi=2003 |Sivu=142 | Tunniste=ISBN 951-0-27403-8}}</ref>}}

Niiniluoto siis katsoo, että jos ihminen ei pysty esittämään perusteluja uskonsa puolesta, hänen uskonsa on vailla perusteita oleva mielivaltainen valinta, joka on täysin ilman järjen ja moraalin kontrollia. Tässä evidentialistisessa lähestymistavassa ei tehdä eroa sen välillä, mitä voidaan teoreettisesti todistaa oikeaksi ja mikä voidaan tietää oikeaksi. Siinä ei tehdä eroa sen välillä, onko ihmisellä perusteita uskolleen ja sen välillä, pystyykö hän esittämään perusteluja uskonsa puolesta. Peruste on laaja käsite, johon sisältyy esimerkiksi havainnon ja kokemuksen välityksellä saatava todistusaineisto, kun taas perustelu tarkoittaa väitelausein ilmaistua päättelyä, jossa tätä todistusaineistoa käytetään argumentin tai teoreettisen todistuksen muodossa. Perustelut voivat lisäksi olla hyvin eritasoisia vakuuttavuudeltaan ja kiistattomuudeltaan. Parhaimmassa tapauksessa ihminen pystyy vastaansanomattomasti todistamaan käsityksensä oikeaksi. Tavallisempaa on, että ihminen pystyy esittämään hyviä järkisyitä käsityksensä puolesta. Ihminen voi esittää hyviä järkisyitä käsityksensä puolesta ilman, että hän pystyy vakuuttamaan muita keskusteluun osallistujia perusteluillaan. Yksimielisyyden puute ei välttämättä tarkoita sitä, etteivätkö kyseiset järkisyyt muodostaisi riittävää perustetta uskoa kyseisellä tavalla.

Jos ihminen esimerkiksi uskoo edessään olevien esineiden olemassaoloon näköhavainnon perusteella, hänen uskonsa perustuu evidenssiin, todistusaineistoon, jonka näköhavainto hänelle välittää. Hänellä on siis perusteita uskolleen, vaikka hän ei pystyisikään esittämään näitä perusteita argumentin tai perustelujen muodossa. Itse asiassa kukaan ei ole vielä onnistunut rakentamaan havaintojen välityksellä saatavaa evidenssiä sellaisen argumentin muotoon, joka vastaansanomattomasti todistaisi tajunnan ulkopuolisten esineiden olemassaolon. Tämä epäonnistuminen johtuu siitä, että argumentissa joudutaan olettamaan havaintojen luotettavuus ilman että sen perusteluksi voitaisiin lopulta vedota muuhun kuin havaintoihin. Todistus on siis kehäinen.

Usein Jumalan olemassaoloa koskevassa keskustelussa sekoitetaan keskenään kolme asiaa:

# Onko Jumalan olemassaolon puolesta olemassa perusteita, todistusaineistoa tai evidenssiä laajassa mielessä?
# Voidaanko Jumalan olemassaolon puolesta esittää väitelausein ilmaistavia perusteluja?
# Voidaanko Jumalan olemassaolo todistaa teoreettisesti vastaansanomattomalla tavalla?

Laajassa mielessä todistusaineistoa Jumalan olemassaolosta voi olla esimerkiksi kokemus Jumalan läsnäolosta. Väitelausein ilmaistavan perustelun muotoon tämä todistusaineisto voidaan pukea, kun rakennetaan argumentti, jossa kokemuksellista tietoa Jumalasta käytetään perusteluna uskoa Jumalan olemassaoloon. Tällainen perustelu voi tarjota hyviä järkisyitä uskoa Jumalaan, vaikka se ei olekaan teoreettisesti vastaansanomaton. Evidentialistin mielestä usko on vailla perusteita oleva mielivaltainen valinta, jos uskova ei pysty esittämään argumentteja tai perusteluja uskonsa puolesta. Jotkut evidentialistit saattavat pitää perustellun uskon edellytyksenä, että voidaan esittää vastaansanomaton todistus uskon puolesta. Kuten jo totesimme, perusteet ja perustelut ovat kuitenkin kaksi eri asiaa. Lapsi voi olla sanavarastoltaan tai päättelykyvyltään niin kehittymätön, ettei hän pysty perustelemaan uskoaan äitinsä olemassaoloon tai esittämään minkäänlaista argumenttia äitinsä olemassaolon puolesta. Hän on tavallisesti kuitenkin välittömässä kokemuksellisessa yhteydessä äitiinsä, niin että hänellä on perusteita uskoa äitinsä olemassaoloon. Kun ihminen pääsee kokemukselliseen yhteyteen Jumalan kanssa, häneltä voi puuttua riittävä käsitteistö tai päättelykyky voidakseen esittää järkiperäisiä perusteluja uskonsa puolesta. Hänellä saattaa silti olla riittävästi kokemuksellista todistusaineistoa Jumalan olemassaolon puolesta, niin että hän voi uskoa Jumalaan tiedollisesti oikeutetulla tavalla. Tiedon ja päättelykyvyn kehittyessä uskovalta odotetaan myös kykyä esittää perusteluja uskonsa puolesta.

== Ateistinen ja agnostinen evidentialismi ==

Ateistisen ja agnostisen evidentialistin mukaan väite Jumalan olemassaolosta on sellainen, ettei sen puolesta voida esittää todistusaineistoa ollenkaan tai ei ainakaan riittävästi. Tämä agnostinen näkemys laajennetaan usein koskemaan kaikkia teistisiä väitteitä ja ilmaistaan muodossa, ettei teististen uskonnollisten uskomusten puolesta ole esittää "mitään julkisesti hyväksyttyä todistusaineistoa"<ref>Wilson, John: ''Education and Indoctrination'', teoksessa {{Kirjaviite | Tekijä = Hollins, T. H. B. (toim.) | Nimeke = Aims in Education. The Philosophic Approach | Julkaisija = Manchester: Manchester University Press | Vuosi = 1964 | Sivu = 27-28 }}</ref> Kyseiset uskomukset ovat tämän käsityksen mukaan vailla perusteita eikä niihin ole järkevää uskoa.

Ateistisen ja agnostisen evidentialismin mukaan teistiset uskonnolliset uskomukset ovat siis sellaisia, ettei niiden puolesta voida esittää todistusaineistoa. Tämän väitteen ongelmana on se, ettei nykyisin vallitse yksimielisyyttä siitä, mitä olisi hyväksyttävä todistusaineistoksi tai mitä olisi pidettävä riittävänä todistusaineistona. Myös tieteellisten teorioiden todistusaineisto saattaa olla osittain epäselvä. Parhaimmillakin tieteellisillä teorioilla on anomalioita (poikkeuksia), havaintoja, jotka näyttäisivät olevan yhteensopimattomia teorian pohjalta tehtyjen ennusteiden kanssa. Lisäksi herää seuraava kysymys: Merkitseekö vaatimus riittävästä todistusaineistosta sitä, että jokainen uskomus pitäisi pystyä perustelemaan vetoamalla toisiin uskomuksiin, jotka tukevat sen pätevyyttä?

== Todistuksen taakka ==

Tietoteoreettiset evidentialistit siis vaativat, että Jumalan olemassaolo pitäisi todistaa ennen kuin siihen olisi järkevää uskoa. Tässä evidentialistisessa vaatimuksessa siirretään todistuksen taakka teistille. Hänen pitäisi pystyä todistamaan Jumalan olemassaolo, tai muussa tapauksessa ei ole järkisyytä uskoa Jumalan olevan olemassa. Esimerkiksi '''Michael Scrivenin'''<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Scriven, Michael | Nimeke = Primary Philosophy | Julkaisija = Hew York: McGraw-Hill | Vuosi = 1966 | Sivu = 87 }}</ref> mukaan uskonnolliset uskomukset ovat tyyppiesimerkkejä täysin perusteettomista uskomuksista. Näiden uskomusten todenperäisyyden tueksi ei ole esittää perusteita. Usko ateismiin ei Scrivenin mukaan ole tiedollisesti kyseenalainen siinä mielessä kuin uskonnolliset uskomukset, koska on järkevää uskoa ateismiin juuri siksi, että uskonnon puolesta ei ole esittää todistusaineistoa.

Scriven olettaa päteväksi seuraavan periaatteen: jos ei voida esittää todistusaineistoa myönteisen väitelauseen puolesta (Jumala on olemassa), silloin kielteinen väite (Jumala ei ole olemassa) on ainoa, mikä voidaan järkevästi hyväksyä. Jos ei voida todistaa, että Jumala on olemassa, silloin voidaan tietää, että Jumala ei ole olemassa.

Tämä oletus on kuitenkin ongelmallinen. Sen ongelmallisuus tulee ilmi, jos tarkastellaan toista esimerkkiä. Otetaan esimerkiksi lause:

{{sitaatti|On olemassa ainakin yksi ihminen, jota Jumala ei ole luonut}}

Jos kukaan ei pysty todistamaan oikeaksi tätä lausetta, olisi meidän Scrivenin periaatteen pohjalta järkevää uskoa sen kieltävään väitteeseen:

{{sitaatti|Ei ole olemassa yhtään ihmistä, jota Jumala ei ole luonut.}}

Scrivenin periaate johtaa meidät siten loogiseen ristiriitaan. Koska Jumalan olemassaoloa ei pystytä todistamaan, on järkevää uskoa ateismiin. Koska ei ole mahdollista todistaa, että on olemassa ihminen, jota Jumala ei ole luonut, on järkevää uskoa, että Jumala on luonut kaikki ihmiset, mikä merkitsee sitä, että Jumala on olemassa.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä =[[Alvin Plantinga]] | Nimeke =[[Warrant: The Current Debate]] | Julkaisija =New York: Oxford University Press | Vuosi =1993 | Kappale = | Sivu = 27-29 | Selite = | Tunniste =ISBN 0-19-507861-6}}</ref>

Ennen kääntymistään teismin kannattajaksi Antony Flew oli yksi tunnetuimmista ateismin puolestapuhujista. Ajattelunsa ateistisessa vaiheessa Flew pyrki välttämään Scrivenin kohtaaman loogisen ongelman puolustamalla kielteistä ateismia. Kielteinen ateisti ei suoranaisesti kiellä Jumalan olemassaoloa. Hän vain pidättyy muodostamasta uskomusta, että Jumala on olemassa. Flew perusteli kielteistä ateismia sillä, että Jumalan olemassaoloa ei voida todistaa. Tällä perusteella hän pitää uskoa ateismiin perustavana:

{{sitaatti|Ateismin ensisijaisuus voidaan oikeuttaa vetoamalla siihen, että uskomuksilla täytyy olla perusteita. Jos halutaan osoittaa todeksi, että on olemassa Jumala, silloin meillä täytyy olla hyviä perusteita uskoa, että asia on todella niin. Siihen asti kunnes hyviä perusteita esitetään, meillä ei yksinkertaisesti ole mitään syytä uskoa ja tässä tilanteessa ainoa järjellinen asenne on joko kielteinen ateismi tai agnostismi.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä=Antony Flew | Nimeke=The presumption of atheism: And other philosophical essays on God, freedom and immortality | Julkaisupaikka=London | Julkaisija=Elek/Pemberton | Vuosi=1976 | Sivu = 22 | Tunniste=ISBN 0-301-75016-5}}</ref>}}

Flew argumentoi, ettei ole olemassa "hyviä perusteita" uskoa Jumalan olevan olemassa. Olennainen kysymys koskee sitä, mitä olisi pidettävä "hyvinä perusteina" uskoa Jumalan olemassaoloon. Tässä on kiistan ydin. On selvää, että jos ei ole hyviä perusteita uskoa Jumalan olemassaoloon, silloin kukaan järkevä ihminen ei voi olla teisti. Yhtä lailla on selvää, että jos on hyviä perusteita uskoa Jumalan olemassaoloon, silloin kukaan järkevä ihminen ei voi olla ateisti. Ongelmana on, että ihmiset ovat eri mieltä siitä, mitkä ovat hyviä perusteita. Ne perusteet, joita teistit pitävät hyvinä, eivät vakuuta ateisteja. Ja ne perusteet, joita ateistit pitävät hyvinä, eivät vakuuta teistejä. Molemmilla puolilla on oletettavasti yhtä älykkäitä ihmisiä, jotka lisäksi tuntevat toistensa argumentit. Miten on mahdollista, että kaksi yhtä älykästä ihmistä, jotka tuntevat samat argumentit ja samat tosiasiat, päätyvät kyseisestä asiasta vastakkaisiin päätelmiin?

On huomattava, ettei tämä ongelma koske ainoastaan kysymystä Jumalan olemassaolosta. Se koskee lähes jokaista muutakin filosofista ongelmaa. Jokaisen merkittävän filosofisen ongelman suhteen käsitykset eroavat toisistaan. Esimerkkinä voi olla vaikkapa kysymys tahdon vapaudesta. Filosofit ovat eri mieltä esimerkiksi siitä, sopiiko vapaa tahto yhteen determinismin kanssa. Kiistan molemmat osapuolet katsovat, että heillä on hyvät perusteet katsomuksiinsa, vaikka toiset filosofit, jotka tuntevat samat tosiasiat ja argumentit, uskovat päinvastoin.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = [[Peter van Inwagen]] | Nimeke = God, Knowledge & Mystery: Essays in Philosophical Theology | Julkaisija = Ithaca: cornell University Press | Vuosi = 1995 | Sivu = 138 }}</ref>

Flew'n kriteerin ytimessä on vaatimus, että hyviksi perusteiksi kelpaavat vain sellaiset perusteet, jotka vakuuttavat kiistan kaikki osapuolet. Flew ei kuitenkaan sovella kriteeriään mihinkään muuhun filosofiseen ongelmaan kuin kysymykseen Jumalan olemassaolosta. Tämä on ymmärrettävää, sillä jos hän soveltaisi sitä johdonmukaisesti, hän joutuisi sanomaan, ettei kenelläkään filosofilla ole hyviä perusteita omaksua mitään kantaa mihinkään filosofiseen ongelmaan, koska jokaisen ongelman kohdalla on pysyviä ja syviä erimielisyyksiä. Tämä johtaisi filosofiseen skeptisismiin, näkemykseen, jonka mukaan ei ole mahdollista ratkaista kiistoja esimerkiksi nominalistien ja realistien, dualistien ja monistien, tavallisen kielen filosofien ja fenomenologien välillä. Filosofiset skeptikot tuntevat monia filosofisia vaihtoehtoja, mutta eivät omaksu niistä mitään, he ovat kuunnelleet monia filosofisia väittelyjä, mutta eivät koskaan ole päätyneet mihinkään nimenomaiseen näkemykseen mistään asiasta. Flew ei ole valmis soveltamaan filosofista skeptisismiä mihinkään muuhun kysymykseen kuin kysymykseen Jumalan olemassaolosta. Syykin on ilmeinen. Filosofinen skeptisismi on sisäisesti ristiriitainen kanta: filosofinen skeptikko kieltää, että olisi hyviä perusteita omaksua kanta, josta vallitsee pysyviä erimielisyyksiä, ja kuitenkin hän omaksuu filosofisen skeptisismin, joka on itsessään kiistanalainen kanta. Flew'n lähestymistavan ongelmana on, ettei hän anna mitään perusteita soveltaa kriteeriään näin valikoivasti.<ref>Vrt. {{Kirjaviite | Tekijä = [[Peter van Inwagen]] | Nimeke = God, Knowledge & Mystery: Essays in Philosophical Theology | Julkaisija = Ithaca: cornell University Press | Vuosi = 1995 | Sivu = 149-153 }}</ref>

'''Paul Hirst''' (1927–) soveltaa Flew'n edustamaa lähestymistapaa kasvatuksen alueelle. Hän pitää luonteeltaan primitiivisenä sellaista kasvatusta, jossa pyritään "siirtämään omat uskomukset lapsille, niin että he puolestaan uskovat ne totuudeksi". Hirstin mukaan "kasvatuksen ei tulisi määräytyä sen perusteella mitä jokin ryhmä yksinkertaisesti uskoo, vaan sen perusteella, mitä julkisesti tunnustettujen järkisyiden perusteella voimme väittää tietävämme ja ymmärtävämme" <ref>{{Lehtiviite | Tekijä = Paul Hirst | Otsikko = Christian Education: A Contradiction in Terms? | Julkaisu = Learning for Living | Ajankohta = 1972 | Numero = 11:4 | Sivut = 7-8 }}</ref>. Objektiivisuuteen ja järjenmukaisuuteen pyrkivä kasvatus ei johda lapsia omistautumaan millekään uskonnollisten uskomusten järjestelmälle, vaan opettaa "kaikkien sellaisten väitteiden syvästi kiistanalaista luonnetta"<ref>{{Lehtiviite | Tekijä = Paul Hirst | Otsikko = Christian Education: A Contradiction in Terms? | Julkaisu = Learning for Living | Ajankohta = 1972 | Numero = 11:4 | Sivut = 9 }}</ref>. Aitoon kasvatukseen kuuluu "lasten kehittäminen autonomisina rationaalisina olentoina", mikä merkitsee, että "aidosti kiistanalaisisssa kysymyksissä - - on kasvatuksen vastaista esittää erityisiä vakaumuksia ikään kuin ne eivät olisi syvästi kiistanalaisia"<ref>{{Lehtiviite | Tekijä = Paul Hirst | Otsikko = Education, Cathechis and the Church School | Julkaisu = British Journal of Religous Education | Ajankohta = 1981 | Numero = 3:3 | Sivut = 87 }}</ref>

Hirstin mukaan on siis olemassa uskomusten joukko, joka on vailla riittäviä perusteita ja joka on kiistanalainen, niin että sen opettaminen on kasvatuksen vastaista. Hirst olettaa, että tämä kiistanalaisten uskomusten joukko on mahdollista rajata käyttäen kriteereitä, jotka eivät ole ainakaan samassa mielessä kiistanalaisia. Hirstin kriteerinä tälle rajaukselle on se, "mitä julkisesti tunnustettujen järkisyiden perusteella voimme väittää tietävämme tai ymmärtävämme". Tämän kriteerin keskeisenä oletuksena on, että "julkisesti tunnustettu järkisyy" on jotakin ongelmatonta ja että sitä voidaan käyttää rajaamaan hyväksyttäviä perusteluja tavalla, joka ratkaisee tähän asti kiistanalaiset kysymykset. Kyseisten uskomusten opettaminen on kasvatuksen vastaista, koska ne ovat epätosia, vailla riittäviä perusteita tai järjenvastaisia.

Tämä ratkaisu on niin yksinkertaisen tuntuinen, että on outoa, ettei sitä ole aikaisemmin ymmärretty käyttää vuosituhansia jatkuneiden älyllisten kiistojen ratkaisuksi. Jos on olemassa julkisesti tunnustetut järkisyyt, jotka tekevät mahdolliseksi määritellä sen, mitä voidaan perustellusti väittää tiedettävän ja ymmärrettävän, niin tuntuu oudolta, että tällaisia pitkäaikaisia kiistoja on yleensä ollut olemassa. Hirst olettaa voivansa tämän kriteerin pohjalta rajata niiden uskomusten joukon, joita ei järkisyiden perusteella voida hyväksyä. Hirstin mielestä tällaisia kiistanalaisia oppeja ovat erityisesti uskonnolliset uskomukset. Hirst olettaa, että se, jolla on uskonnollisia vakaumuksia, uskoo koko ajan julkisesti tunnustettujen järkisyiden vastaisesti. Hän siis olettaa, että koko se älyllinen perinne, joka on vuosituhansien ajan puolustanut esimerkiksi teistisiä uskomuksia, ei ole soveltanut ajattelussaan julkisesti tunnustettuja järkisyitä. Hirstin mukaan julkisesti tunnustettuja järkisyitä eivät ole kunnioittaneet sellaiset klassiset ajattelijat kuin [[Augustinus|Aurelios Augustinus]] (354–430), [[Tuomas Akvinolainen]] (1225–1274), [[wp:Descartes|René Descartes]] (1596–1650), [[Blaise Pascal]] (1623–1662), John Locke (1632–1704), George Berkeley (1685–1753), Thomas Reid (1710–1796), [[wp:Leibniz|Gottfried Wilhelm Leibniz]] (1646–1716), Soren Kierkegaard (1813–1855), [[Max Scheler]] (1874–1928) ja Lev Sestov (1866–1938) tai sellaiset kasvatusajattelijat kuin esimerkiksi Johan Amos Comenius (1592–1670). Nykyisessä filosofisessa keskustelussa tällaisen syytöksen kohteeksi joutuvat sellaiset ajattelijat kuin [[William Alston|William P. Alston]] (1921–), Alasdair MacIntyre (1929–), [[Alvin Plantinga]] (1932–), Nicholas Rescher (1928–), [[Eleonore Stump|Eleanor Stump]], [[Charles Taylor]] (1931–), [[Peter van Inwagen]], [[Nicholas Wolterstorff]] ja Linda Zagzebski, muutamia mainitakseni. Jos he olisivat käyttäneet järkeään, he olisivat hylänneet uskonnolliset uskomuksensa. Yksi kiistan osapuolista ei yksinkertaisesti käytä järkeään.

Jos siis ratkaisu näihin älyllisiin kiistoihin on näin helppo, on vaikea ymmärtää, miksi nämä kiistat ovat jatkuneet niin pitkään. Juuri ratkaisun näennäinen helppous herättää epäilyksen, että Hirstiltä itseltään on jäänyt jotakin olennaista huomaamatta. Ehkä Hirst painottaa sanaa "julkinen" puhuessaan julkisesti hyväksytyistä järkisyistä. Tällöin kriteerit voidaan ymmärtää kahdella eri tavalla. Ensinnäkin voidaan tarkoittaa järkisyitä, jotka suuri osa ihmisistä voi julkisesti tunnustaa hyväksyvänsä. Toiseksi voidaan tarkoittaa järkisyitä, jotka niin suuri osa yhteisön jäsenistä hyväksyy, että ne saavat yhteisössä julkisesti tunnustettujen kriteerien aseman. Kummassakin tapauksessa nämä kriteerit näin määriteltyinä voivat periaatteessa vaihtua yhteisöstä ja historiallisesta aikakaudesta toiseen. Hirst ei riittävästi kiinnitä huomiota siihen, että modernin filosofian parissa on lukuisa joukko ihmisiä, jotka päätyvät näiden samojen järkisyiden pohjalta erilaiseen ratkaisuun käsiteltävässä asiassa. Kiistan ytimessä on kysymys hyväksyttävistä järkisyistä. Tämän kysymyksen älyllisesti tyydyttävä ratkaisu edellyttää pyrkimystä laaja-alaiseen ja tasapuoliseen näkökulmaan. Ongelmallista on pyrkimys ratkaista kiistat keinotekoisesti käyttämällä retoriikkaa, joka vetoaa objektiivisen tuntuisiin kriteereihin ja soveltaa niitä omien ennakkoluulojen oikeuttamiseen.

== Katso myös: ==

* [[Eksperientialismi]]
* [[Fideismi]]

== Viitteet ==
{{viitteet|sarakkeet}}

{{Uskonnonfilosofia}}
[[Luokka: Filosofia]] [[Luokka: Epistemologia]]

Miksei Jumala ilmoita itseään selvästi?

2020-12-15T10:34:15Z

Apollos: /* Mikä olisi riittävän selvä ilmoitus? */ kh

{{väite-alku}}Jos Jumala haluaa, että uskon häneen, hän voisi kai hoitaa asian helposti. Miksi Jumala ei kerro olemassaolostaan kaikille niin kertakaikkisen selvästi ja vastaansanomattomasti, että tyhmätkin ymmärtävät? Ymmärtämättömiä ei pitäisi hyljeksiä.{{väite-loppu}}
[[Tiedosto:Circle-question.svg|150px|pienoiskuva|oikea]]

== Mikä olisi riittävän selvä ilmoitus? ==

Asiaa lähemmin tutkiessamme huomaamme, että kyse ei niinkään ole siitä, etteikö Jumala olisi ilmoittanut itsestään kaikille tai että hän piileksisi – kyse on enemmänkin siitä, että monet ihmiset eivät hyväksy tapaa, jolla Jumala on itsensä ilmoittanut, vaan asettavat Jumalalle ehtoja, joilla hänen tulisi ilmestyä uskon edellytyksenä. Henkilöstä riippuen nämä ehdot luonnollisesti vaihtelevat aina visuaalisesta ilmestymisestä mitä mielikuvituksellisimpiin skenaarioihin.

Esimerkiksi [[wp:Yalen yliopisto|Yalen yliopisto]]n edesmennyt tieteenfilosofian professori '''[https://en.wikipedia.org/wiki/Norwood_Russell_Hanson Norwood Hanson]''' esitti väitteensä elävän kuvauksen muodossa:

{{lainaus|Olisi periaatteessa mahdollista osoittaa kaikille todeksi, että ”Jumala on olemassa” – niin vain ei ole tapahtunut, ei ainakaan kaikille! Oletetaan kuitenkin, että ensi tiistaiaamuna, heti aamiaisen jälkeen, me kaikki putoamme polvillemme kuullessamme korvia vihlovan ukkosenjyrinän. Lunta tupruttaa, lehdet putoavat puista, maanpinta nousee ja kupruilee, rakennukset sortuvat ja tornit kaatuvat. Taivas loistaa aavemaista, hopeaista valoa. Juuri silloin, kaikkien maailman ihmisten katsoessa ylös, taivaat aukenevat – pilviin repeytyy aukko – ja ne paljastavat uskomattoman valtavan ja säteilevän Zeuksen kaltaisen hahmon, joka nousee yläpuolellemme kuin sata Everestin vuorta. Hän rypistää synkkänä kulmiaan samalla kun salaman välähdys valaisee hänen michelangelomaisia kasvojaan. Sitten hän osoittaa sormellaan alaspäin – minua! – ja selittää niin että jokainen aikuinen ja lapsi voi kuulla: ”Olen saanut tarpeekseni sinun viisastelevista kommenteistasi ja teologisista määritelmistäsi. Vakuutan sinulle, N. R. Hanson, että minä todellakin olen olemassa.” – –

Toivon, ettet syrjäytä tätä leikkimielisenä, ylenkatseellisena Disney-tyyppisenä keksintönä. Käsitteellinen ydin tässä on se, että jos tuollainen merkittävä tapahtuma tapahtuisi, minä ainakin varmasti vakuuttuisin, että Jumala on todella olemassa. Se tosiasia olisi ratkaistu kerta kaikkiaan. – – Tämä kohtaaminen todistaisi minulle ja kaikille muille, että Jumala on olemassa aivan yhtä suoranaisella tavalla kuin minkä tahansa kiistattoman tosiasiaväitteen kohdalla.|Norwood Hanson<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Hanson, Norwood Russell | Nimeke = What I Do Not Believe and Other Essays | Julkaisija = New York: Humanities | Vuosi = 1971 | Sivu = 313–314 }}</ref>}}

Hanson tekee tässä lainauksessaan tietynlaisen oletuksen Jumalasta ja tämän oletuksensa pohjalta hän tekee päätelmiä siitä, mikä olisi vastaansanomaton todiste Jumalasta.

Evankeliumien kirjoittajat kertovat kaksikin Jumalan ilmestymistä Jeesuksen elinaikana, joissa on joitakin niistä piirteistä, joita Hanson toivoisi saavansa todisteeksi Jumalan olemassaolosta:

{{lainaus|Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen, pois toisten luota. Siellä hänen ulkomuotonsa muuttui heidän nähtensä ja hänen vaatteensa alkoivat hohtaa niin kirkkaan valkoisina, ettei kukaan vaatteenvalkaisija maan päällä voi sellaista saada aikaan. Sitten heille ilmestyi Elia ja hänen kanssaan Mooses, ja nämä keskustelivat Jeesuksen kanssa. Pietari puuttui puheeseen ja sanoi Jeesukselle: ”Rabbi, on hyvä, että me olemme täällä. Me teemme kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle.” Hän ei näet tiennyt mitä sanoa, sillä he olivat kovin peloissaan. Samassa tuli pilvi, joka peitti heidät varjoonsa, ja pilvestä kuului ääni: ”Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä!”|{{rp|Mark. 9:2–7}}}}

Tässä tapauksessa Jumala ilmoittaa itsensä erityisellä tavalla kolmelle valitulle todistajalle, ja muut saavat tapahtumaan kosketuksen heidän silminnäkijätodistustensa välityksellä. Miksei Jumala sitten anna kaikille ihmisille tällaista kokemusta, joka antaisi heille välittömän mahdollisuuden vakuuttua Jumalan todellisuudesta? Syynä saattaa olla se, että oli Jumalan antama todiste itsestään miten vastaansanomaton tahansa, ihminen voi aina keksiä tavan paeta sitä. Pohdi tästä näkökulmasta ateistifilosofi '''Kai Nielsenin''' kommenttia:

{{lainaus|Emme olisi paremmassa tilanteessa, jos taivaan tähdet muodostaisivat lauseen JUMALA ON OLEMASSA kuin jos ne muodostaisivat lauseen VIIVYTTELY JUO MELANKOLIAA. Tietäisimme silloin, että jokin olisi ravisuttanut maailmaamme, mutta emme tietäisi, mikä. Tietäisimme tai luulisimme tietävämme – kuinka voisimme tietää, kumpi näistä vaihtoehdoista tekisi paremmin oikeutta tilanteelle – että kuulimme äänen tulevan taivaasta. Ja tietäisimme – tai luulisimme tietävämme – että tähdet järjestyivät silmiemme edessä useita kertoja niin, että ne muodostivat lauseen JUMALA ON OLEMASSA. Mutta tekisikö tämä havainto meidät viisaammiksi sen osalta, mihin ”Jumala” viittaa tai millainen puhdas ruumiiton tuonpuoleinen henki on tai voisi olla? Korkeintaan voisimme ajatella, että ehkä jokin puhuu noiden uskonnollisten ihmisten puolesta, mutta emme tietäisi tarkalleen, mistä on kysymys. Mutta voisimme myös ajatella, että kyseessä on jonkinlainen temppu tai joukkoharha. Ydinasia on, että emme tietäisi, mitä pitäisi ajatella.|Nielsen<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Nielsen, Kai | Nimeke = Naturalism and Religion | Julkaisija = New York: Prometheus Books | Vuosi = 2004 | Sivu = 279 }}</ref>}}

Lause ”viivyttely juo melankoliaa” on merkityksetön. Se koostuu sanoista, joilla näyttäisi olevan merkitys, mutta lause kokonaisuutena on käsittämätön. Nielsenin mukaan sana ”Jumala” on samalla tavalla vailla selkeää merkitystä. Emme pysty muodostamaan selkeää käsitystä Jumalasta, joka on aineellisen maailmankaikkeuden tuolla puolen. Kaikki hankkimamme tieto näyttäisi tarjoavan meille tietoa vain tästä maailmankaikkeudesta, ei mistään tuonpuoleisesta. Niinpä mikään todiste Jumalan olemassaolon puolesta ei riittäisi vakuuttamaan Nielseniä, koska hänen mielestään emme koskaan voi ymmärtää, mitä ”Jumala” tarkoittaa. Nielsen pitää [[fysikalismi]]a selviönä ja olettaa, ettei puhtaasti henkistä tietoisuutta voi olla olemassa. '''Charles Taliaferro'''<ref>Taliaferro, Charles: "The project of Natural Theology, teoksessa {{Kirjaviite | Tekijä = Graig, William Lane & Moreland, J. P. (toim.) | Nimeke = The Blackwell Companion to Natural Theology | Julkaisija = Oxford: Wiley-Blackwell | Vuosi = 2009 | Sivu = 10-11 }}</ref> kuitenkin argumentoi, ettei meillä ole perusteita tällä tavalla pitää fysikalismia itsestään selvänä totuutena. On mielekästä olettaa, että ihmisen tietoisuus ei selity puhtaasti fysikaalisten tilojen ja prosessien pohjalta. Tietoisuus on kokemustosiasia, joka on välittömästi ilmeinen jokaiselle ihmiselle. Niinpä ei ole perusteltua hylätä ajatusta tuonpuoleisesta Jumalasta, joka on ääretön, persoonallinen ja puhtaasti henkinen tietoisuus.

Monien aikamme ateistien mielestä on perusteltua olla uskomatta Jumalaan jo pelkästään siitä syystä, että Jumalan olemassaolo ei ole vastaansanomattoman selvä kaikille ihmisille. Jos Jumala olisi olemassa, hänen olemassaolonsa ei olisi niin vaikeasti todennettavissa. Mutta ateistin mielestä Jumalan olemassaoloa on vaikea todentaa. Niinpä Jumala ei ole olemassa. Tämän tyyppisen argumentin ehkä tunnetuin puolustaja aikanamme on filosofi '''J. L. Schellenberg'''. Hänen mielestään jumaluskon kannalta on ongelmallista, että ihmiset kokevat Jumalan poissaolevaksi, kaukaiseksi ja salatuksi. Kirjassaan ''Divine Hiddenness and Human Reason'' hän esittää, että Jumalan poissaolon tuntu muodostaa voimakkaan argumentin ateismin puolesta. Tämä argumentti pystyy painamaan vaakakupin ateismin hyväksi, niin että sen perusteella teismiä voidaan pitää epätotena. Schellenbergin<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Schellenberg, J.L. | Nimeke = Divine Hiddenness and Human Reason | Julkaisija = Ithaca: Cornell University Press | Vuosi = 1993 | Sivu = 2 ss. }}</ref> argumentti on seuraavanlainen:

# Täydellisen rakkaudellinen Jumala haluaisi molemminpuolisen henkilökohtaisen suhteen jokaisen sellaisen olennon kanssa, jolla on valmiudet tällaiseen suhteeseen.
# Jumalan ja ihmisen välisen vuorovaikutussuhteen loogisesti välttämätön edellytys on, että ihminen uskoo Jumalan olemassaoloon. Siksi:
# Jos täydellisen rakkaudellinen Jumala olisi olemassa, hän varmistaisi, että jokainen olento, jolla on valmiudet muodostaa tällainen uskomus ja joka ei suhtautuisi kielteisesti sen muodostamiseen, saisi käsiinsä riittävästi todistusaineistoa voidakseen muodostaa kyseisen uskomuksen.
# Mutta käytettävissä oleva todistusaineisto ei itse asiassa ole riittävä. Joten:
# Täydellisen rakastavaa Jumalaa ei ole olemassa.

Tämä ateistinen argumentti perustuu siihen järkevään oletukseen, että rakastavan Jumalan päämääränä on päästä molemminpuoliseen henkilökohtaiseen suhteeseen jokaisen sellaisen ihmisen kanssa, joka on valmis tällaiseen suhteeseen. Argumentin ongelmallinen kohta on oletuksessa, että kaikilla jumalasuhteeseen valmiilla ihmisillä ei olisi riittävää todistusaineistoa muodostaa uskomusta, että Jumala on olemassa. Tähän päätelmään päästään vain olettamalla, että jotkut niistä, jotka tällä hetkellä eivät usko Jumalaan, uskoisivat heti, jos saisivat riittävät todisteet Jumalan olemassaolosta.

== Ihmisen valinnanvapauden edellytyksiä ==

Oletetaan hetkeksi, että Schellenberg on oikeassa väittäessään, että kaikilla jumalasuhteeseen valmiilla ihmisillä ei ole riittävää todistusaineistoa uskoakseen Jumalan olemassaoloon. Silloin olisi olemassa ihmisiä, jotka ovat tiedollisesti oikeutettuja ateistiseen vakaumukseensa. Tämä ateistinen argumentti olettaa, että rakastava Jumala ei voisi salli tällaisen asiaintilan syntymistä, vaan hänen pitäisi luoda tilanne, jossa jokainen tällainen ihminen saisi riittävästi todistusaineistoa uskoakseen Jumalaan. Oletuksen mukaan ihminen voi tietää, millä tavalla Jumalan täytyisi toimia voidakseen saavuttaa päämääränsä elää suhteessa ihmisten kanssa. Sen mukaan Jumalan täytyisi tehdä olemassaolonsa ilmeiseksi kaikille sellaisille ihmisille, jotka ovat valmiit tällaiseen suhteeseen.

Aina kun kuulemme väitteen siitä, mitä Jumala tekisi tai mitä hänen pitäisi tehdä saavuttaakseen päämääränsä, meidän täytyy kysyä itseltämme seuraava kysymys: ”''Mistä kyseiset kriitikot tietävät, mitä Jumala tekisi tai mitä hänen pitäisi tehdä saavuttaakseen päämääränsä?''” On vaikea puolustaa väitettä, että Jumalalla ei olisi mitään hyvää syytä sallia tilannetta, jossa on olemassa ateisteja, jotka ovat tiedollisesti oikeutettuja ateistiseen vakaumukseensa. Voidakseen tietää, ettei tällaista syytä ole olemassa, ihmisellä pitäisi olla kattava tieto todellisuudesta. Oletetaan, että sairaanhoitaja on antamassa sinulle rokotusta, mutta pudottaa epähuomiossa rokotusneulan lattialle. Hän poimii neulan ja aikoo antaa sinulle rokotuksen. Sinä kuitenkin huomautat hänelle, että neulassa saattaa nyt olla bakteereja. Sairaanhoitaja katsoo tarkkaan neulan kärkeä ja huomauttaa: ”En näe siinä mitään bakteereita” ja valmistautuu antamaan sinulle rokotuksen. Voit edelleen oikeutetusti vastustaa rokotuksen antamista, koska sairaanhoitajalla ei ole riittävää tietoa mahdollisista bakteereista rokotusneulassa.<ref>Murray, Michael J.: “Why Doesn’t God Make His Existence More Obvious to Us?”, teoksessa {{Kirjaviite | Tekijä = Copan, Paul & Craig, William Lane (toim.) | Nimeke = Passionate Conviction: Contemporary Discourses on Christian Apologetics | Julkaisija = Nashville, Tenn.: B & H Academic | Vuosi = 2007 | Sivu = 45}}</ref>

Kristillisen käsityksen mukaan Jumala haluaa ihmisten olevan vapaita valitsemaan, haluavatko he rakastaa Jumalaa vai hylätä hänet. Millainen maailman pitäisi olla, että tämä olisi mahdollista? Ensinnäkin siinä täytyy olla olentoja, jotka pystyvät tekemään vapaita valintoja. Toiseksi, näiden olentojen täytyy elää olosuhteissa, joissa he voivat toteuttaa tätä vapauttaan. Millaisia olisivat tuollaiset olosuhteet? Michael J. Murray<ref>Murray, Michael J.: “Why Doesn’t God Make His Existence More Obvious to Us?”, teoksessa {{Kirjaviite | Tekijä = Copan, Paul & Craig, William Lane (toim.) | Nimeke = Passionate Conviction: Contemporary Discourses on Christian Apologetics | Julkaisija = Nashville, Tenn.: B & H Academic | Vuosi = 2007 | Sivu = }}</ref> käsittelee tätä kysymystä mielenkiintoisella tavalla ja seuraava selonteko seuraa melko tarkasti hänen argumentointiaan.

Yksi edellytys vapaiden valintojen tekemiselle on kaikenkattavan pakon puuttuminen. Ehkä sinulla on kokemus tilanteesta, jossa ajat ylinopeutta autollasi ja havaitset poliisiauton tien laidassa. Mikä on reaktiosi? Painat heti jarrua ja vähennät nopeutta. Poliisin läsnäolo saa sinut pelkäämään nopeusrajoituksen ylittämisestä seuraavaa sakkorangaistusta ja pelko pakottaa sinut hidastamaan. Mutta useimmiten tiellä ajaessamme kukaan ei valvo nopeuttamme. Tällöin mikään ulkoinen pakko ei rajoita toimintaamme ja olemme vapaita päättämään, noudatammeko lakia vai emme.

Kuvittele nyt, millaista olisi elää, jos jokaisessa elämäsi kulmassa olisi moraalinen poliisi, joka uhkaisi sinua sakoilla tai vankeudella moraalisten velvollisuuksien rikkomisesta. Sellaisessa maailmassa ihmisiä ei ainoastaan pakotettaisi noudattamaan nopeusrajoitusta; heidät pakotettaisiin toimimaan moraalisten periaatteiden edellyttämällä tavalla kaikissa olosuhteissa. Sellainen maailma olisi täynnä kaikenkäsittävää pakkoa ja sellaisessa maailmassa ei olisi mahdollista tehdä moraalisesti merkityksellisiä vapaita valintoja.

Tällä esimerkillä on merkitystä pohtiessamme kysymystä Jumalan kätkeytymisestä. Pohdi hetken maailmaa, joka Schellenbergin ja Hansonin mielestä Jumalan pitäisi luoda. Heidän mielestään Jumalan pitäisi ilmoittaa itsensä tavalla, joka tekisi mahdolliseksi rakastavan suhteen ihmisten kanssa. Heidän mielestään tämä merkitsee sitä, että

:(a) Jumala tekee täysin selväksi, että hän on olemassa. Mutta varmaankin täysin hyvä Jumala haluaa tehdä meille selväksi paljon enemmän kuin vain tiedon olemassaolostaan. Jos Jumala todella rakastaa meitä ja haluaa meidän elävän hyvää elämää, Jumala kertoisi meille yhtä selvästi ja ilmeisesti
:(b) miten voimme elää hyvää elämää. Tämä merkitsee sitä, että hän ilmoittaisi moraalisen tahtonsa ja sen, miten ainoastaan hänen moraalisen tahtonsa noudattaminen tekee ihmisen onnelliseksi ja että jos emme seuraa häntä, päädymme onnettomuuteen ja tuhoon.

Mutta pohdi hetken, mitä seuraisi, jos Jumala toteuttaisi vaihtoehdon (b). Mikä olisi seurauksena, jos Jumala tekisi meille ehdottoman selväksi kaikki ne asiat, jotka on kuvattu vaihtoehdossa (b)? Epäilemättä tässä tapauksessa Jumalasta tulisi moraalinen poliisi, joka valvoisi elämämme kaikkia nurkkia. Jumala olisi suoranaisesti läsnä elämässämme, ja hän tekisi meille selväksi, että kuuliaisuus on ainoa tie onneen ja että synti johtaa nopeaan rangaistukseen. Tällaisissa olosuhteissa eläisimme kaikenkattavan pakon alaisina jokapäiväisessä elämässämme. Tuollaisissa olosuhteissa moraalisesti merkityksellinen valinnan vapaus olisi mahdottomuus. Niinpä näyttää siltä, että Jumala ei voi tehdä itseään tunnetuksi meille tavoilla, jotka täsmennettiin vaihtoehdoissa (a) ja (b).

Tässä kohdassa ehkä näyttää, että kuvauksessa on jotakin vialla. Kristitythän ajattelevat Schellenbergin ja Hansonin tavoin, että Jumalan täytyy tehdä ja että hän tekee olemassaolonsa ja tahtonsa tunnetuksi meille. Mutta he eivät ajattele, että tämä estäisi ihmisten kykyä toimia vapaasti. Miten tämä on mahdollista? Toisin sanoen, kuinka Jumala voi tehdä olemassaolonsa ja tahtonsa tunnetuksi ihmisille, ilman että hän luo kaikenkattavan pakon olosuhteet? Tähän kysymykseen vastaaminen edellyttää, että pohdimme tarkemmin, mitä pakolla tarkoitetaan ja miten se toimii.

Pakko toimii silloin, kun tehdään uhkauksia, jotka luovat meille pakottavan paineen. Pakottavan paineen käsitettä analysoidessamme huomaamme sen olevan seurausta ainakin viiden eri tekijän vuorovaikutuksesta.

# '''Uhkauksen voima''': toisin sanoen, kuinka pahoilta uhatut seuraukset vaikuttavat.
# '''Uhkauksen läheisyys'''. Tässä tekijässä on kolme osaa:
::a) Todennäköisyys: kuinka todennäköistä on, että uhkaukset toteutetaan.
::b) Ajallinen: kuinka nopeasti uhatut seuraukset toteutetaan.
::c) Tiedollinen: miten kattavasti uhatut seuraukset tiedostetaan.
:3. '''Välinpitämättömyys uhkauksen suhteen''': missä määrin uhattu henkilö suhtautuu välinpitämättömästi häneen kohdistuviin uhkauksiin.

Jotta Jumala voisi säilyttää luomiensa ihmisten vapauden, hänen täytyy lieventää sitä pakottavaa painetta, joka seuraa hänen olemassaoloaan ja tahtoaan koskevasta tiedosta. Mitä edellä mainituista tekijöistä Jumala voi säätää vähentääkseen pakottavaa painetta ja siten suojellakseen ihmisten vapautta?

Ei näytä siltä, että Jumala voisi lieventää uhkauksen voimaa. Epäuskon tai tottelemattomuuden seurauksena olevaa uhkauksen voimaa ei ole mahdollista muuttaa. Jos ihminen ei opi tuntemaan Jumalaa tai tottelemaan Hänen moraalista tahtoaan (ei esimerkiksi opi tuntemaan Kristusta pelastajanaan), kyseinen ihminen on tuomittu ikuiseen eroon Jumalasta. Tämän seurauksen lieventäminen ei näytä mahdolliselta. Jos Jumala lupaa tietyn seurauksen siitä, että ihminen ei tunne tai tottele häntä, todennäköisyys tämän seurauksen toteutumisesta on sata prosenttia. Miten se voisi olla vähemmän? Ainoastaan jos Jumalaa voitaisiin huijata tai jos hän unohtaisi tai muuttaisi mielensä. Mitkään näistä vaihtoehdoista eivät näytä mahdollisilta.

Ajallista läheisyyttä voidaan lieventää jossakin mielessä, koska ainakin jotkut epäuskon ja tottelemattomuuden seuraukset siirtyvät kuoleman jälkeiseen elämään. Tämän asian osalta voidaan huomioida kaksi asiaa. Ensinnäkin, ihmisen elämä voi päättyä milloin tahansa, joten kuoleman jälkeinen elämä voi alkaa seuraavassa hetkessä. Niinpä rangaistuksen viivyttäminen kuoleman jälkeiseen elämään ei välttämättä vähennä uhkauksen välittömyyttä. Toiseksi, vaikka kyseiset rangaistukset koettaisiin ajallisesti kaukaisina, on vaikea kuvitella, että tämä muuttaisi mitään olennaista, koska uhattujen seurausten luonne on niin vakava – ikuinen ero Jumalasta.

Jätetään tiedollinen välittömyys hetkeksi syrjään. Entä vaihtoehto (3), välinpitämättömyys uhkausta kohtaan? Voisiko Jumala lieventää välinpitämättömyyttä ja sillä tavalla vähentää pakottavaa painetta? Tämä ei näyttäisi mahdolliselta. Se, miten välinpitämättömästi suhtaudumme uhkauksiin, näyttää riippuvan omista vapaista valinnoistamme. Jotkut ihmiset pystyvät kehittämään itsessään vastustuskykyä uhkauksia vastaan. Toiset taas eivät. Kummassakin tapauksessa välinpitämättömyys näyttää riippuvan ihmisen vapaista valinnoista. Jumala voisi säätää tätä tekijää ainoastaan puuttumalla vapaisiin valintoihimme.

Niinpä jäljelle jää vain tiedollinen välittömyys. Mutta mitä tarkalleen on tiedollinen välittömyys? Se on tekijä, joka selittää, miksi esimerkiksi televisio-ohjelmat juopuneiden ajajien aiheuttamista onnettomuuksista usein onnistuvat estämään ihmisiä ajamasta juopuneina. Nämä televisio-ohjelmat eivät anna ihmisille mitään uutta informaatiota. Kukaan ei ajattele näitä kuvia nähtyään: ”Hei, enpä tullut koskaan ajatelleeksi että juopuneena ajaminen voisi saada aikaan tällaisia onnettomuuksia.” Sen sijaan, nämä kuvat käyttävät meille jo tunnettua informaatiota ja esittävät sen meille tavalla, joka vaikuttaa voimakkaasti tunteisiimme. Tällaiset televisio-ohjelmat muuttavat uhattujen seuraamusten tiedollisen välittömyyden.

Koska Jumala ei voi lieventää pakottavaa painetta lieventämällä neljää muuta tekijää, jotka vaikuttavat pakottavaan paineeseen, Jumalan täytyy tehdä se säätelemällä oman olemassaolonsa ja moraalisen luonteensa tiedollista välittömyyttä. Näin tehdessään hän saa aikaan ilmiön, jota kuvataan Jumalan kätkeytymiseksi.

Tiedollisen välittömyyden vähentäminen ja kätketyksi tuleminen ei tarkoita sitä, ettei Jumalan olemassaolosta olisi todistusaineistoa tai että kyseinen todistusaineisto olisi heikkoa. Voimme ymmärtää tämän pohtiessamme uudelleen esimerkkiä televisio-ohjelmista, jotka vähentävät juopuneena ajamista. Ne ihmiset, joihin kyseiset ohjelmat vaikuttavat, tietävät jo edeltä täysin hyvin, että juopuneena ajaminen on vaarallista. Kyseinen todistusaineisto oli jo aikaisemmin täysin heidän käytettävissään. Mutta todistusaineiston tarjoamalta informaatiolta puuttui tiedollinen välittömyys, joka olisi pakottanut heidät lopettamaan juopuneena ajamisen. Tämän aikaansaamiseksi tarvittiin televisio-ohjelmia. Samalla tavalla Jumala voi saattaa kaikenlaista informaatiota omasta olemassaolostaan ja moraalisesta tahdostaan ihmisten ulottuville (hän voi luoda hienosäädetyn maailmankaikkeuden ja antaa ihmiselle siitä tietoa tieteen edistyksen myötä, hän voi antaa kirjoitetun ilmoituksen, Jumalan Poika voi tulla ihmiseksi jne.). Niin kauan kuin tätä informaatiota ei tarjota sellaisella tavalla, joka tekisi informaatiosta tiedollisesti välitöntä (ja siten pakottavaa), Jumala onnistuu turvaamaan moraalisesti merkityksellisen vapautemme.

Jumalan ajoittainen kätkeytyminen ja vaikeneminen ei siis sinänsä muodosta syytä uskoa ateismiin. Jumalan kätkeytyminen ja vaikeneminen sopii loogisesti yhteen sen kanssa, että Jumala on olemassa ja että hän rakastaa ihmisiä. Se, että Jumala kätkeytyy joiltakin ihmisiltä, ei tarkoita, että hän kätkeytyy kaikilta. Se, että Jumala kätkeytyy ajoittain, ei tarkoita, että hän kätkeytyy aina. Se, että Jumala kätkeytyy kaikilta ihmisiltä ajoittain, ei tarkoita, etteikö hän silti olisi jättänyt todisteita olemassaolostaan, jotka ovat aina kaikkien nähtävissä.

Jumalan kätkeytyminen tai Jumalan poissaolon tuntu voivat johtua useista erilaisista tekijöistä. '''Paul K. Moserin'''<ref>Moser, Paul K.: "Cognitive Idolatry and Divine Hiding", teoksessa {{Kirjaviite | Tekijä = Howard-Snyder, Daniel & Moser, Paul K. (toim.) | Nimeke = Divine Hiddenness: New Essays | Julkaisija = Cambridge: Cambridge University Press | Vuosi = 2002 | Sivu = 132 }}</ref> mukaan Jumalan tarkoituksena voi olla

* opettaa ihmisiä kaipaamaan ja arvostamaan henkilökohtaista suhdetta Jumalaan,
* vahvistaa kiitollista luottamusta Jumalaan vaikeissakin olosuhteissa,
* poistaa ihmisen välinpitämättömyys Jumalaa ja hänen tarkoitusperiään kohtaan,
* murskata ihmisen ylpeä itseriittoisuus.

Moser argumentoi, että Jumalan ajoittainen kätkeytyminen voi terveellä tavalla moraalisesti haastaa ihmisiä. Jos ihminen voi pitää Jumalan läsnäoloa itsestäänselvyytenä, hän saattaa itseriittoisesti välineellistää Jumalaa sen sijaan, että hän antautuisi Jumalalle. Kätkeytymällä Jumala opettaa ihmistä etsimään Jumalaa ja estää ihmistä pitämästä Jumalan pyhää läsnäoloa halpana.<ref>Moser, Paul K.: "Cognitive Idolatry and Divine Hiding", teoksessa {{Kirjaviite | Tekijä = Howard-Snyder, Daniel & Moser, Paul K. (toim.) | Nimeke = Divine Hiddenness: New Essays | Julkaisija = Cambridge: Cambridge University Press | Vuosi = 2002 | Sivu = 133 }}</ref>

Jumalan poissaolon tuntu saattaa siis johtua Jumalan kätkeytymisestä. Se saattaa myös johtua ihmisen haluttomuudesta kohdata Jumalan todellisuutta. Ihminen voi kokea Jumalan poissaolevaksi, vaikka hänellä olisi riittävästi todistusaineistoa Jumalan olemassaolosta. Ihminen ei ehkä ole valmis kohtaamaan tätä todistusaineistoa, koska se samalla uhkaisi hänen vapauttaan ja itsemääräämisoikeuttaan. Lähes kaikki ihmiset pitävät mahdollisena, että Jumala on olemassa. Niinpä ihmisillä on syy perehtyä asiaan paremmin ja etsiä suurempaa selvyyttä asiaan. Ihmisen taipumus käyttää Jumalan poissaolon tuntua argumenttina Jumalan olemassaoloa vastaan voi kertoa ihmisen halusta paeta Jumalan todellisuutta.<ref>Wainwright, William J.: "Jonathan Edwards and the Hiddenness of God", teoksessa {{Kirjaviite | Tekijä = Howard-Snyder, Daniel & Moser, Paul K. (toim.) | Nimeke = Divine Hiddenness: New Essays | Julkaisija = Cambridge: Cambridge University Press | Vuosi = 2002 | Sivu = 104 }}</ref>

'''Jonathan Edwardsin''' mukaan jokaisella ihmisellä on riittävästi todistusaineistoa Jumalan todellisuudesta ja hänen hyvyydestään voidakseen muodostaa oikean käsityksen Jumalasta. Syntinen ihminen kuitenkin helposti joko kieltää Jumalan kokonaan tai muodostaa mielessään väärän kuvan Jumalasta. Vaikka luonnollinen järki voi parhaimmillaan saada selville monia totuuksia Jumalasta, se ei pysty ymmärtämään Jumalan pyhyyden arvoa (the beauty of holiness), eikä se siksi pysty arvostamaan kristinuskon totuuksia. Jumalan pyhyys avautuu sanallisen ilmoituksen välityksellä. <ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Edwards, Jonathan | Nimeke = The Religious Affections | Julkaisija = Edinburgh: The Banner of Truth Trust | Vuosi = 1984 | Sivu = }}</ref>

'''Charles Finney''' tuo Jumalan kätkeytymisen ongelmaan lisänäkökohdan. Jumalan ei ole välttämättä mielekästä antaa ihmisille lisää valoa ennen kuin he ovat toimineet johdonmukaisesti sen valon pohjalta, mikä heillä jo on.

{{lainaus|– – en saa myöskään jättää mainitsematta erästä kirjakauppiasta, varsin huomattavaa miestä siltä paikkakunnalta. Hän oli kääntymätön, ei tosin suoranainen jumalankieltäjä, mutta mies, joka ei voinut uskoa Raamatun jumalallista arvovaltaa. Hän oli teräväpäinen, arvostelevainen, lujatahtoinen, päättäväinen, luki paljon ja ajatteli paljon. Ulkonaiselta moraaliltaan, hän oli, sen uskon, moitteeton ja erikoisen suuressa arvossa pidetty henkilö. Eräänä aamuna varhain hän tuli huoneeseeni ja sanoi:

”Mr. Finney, täällä on käymässä voimakas hengellinen liike, mutta minä olen epäilijä ja tahtoisin saada todisteita Raamatun totuudesta.”

Herra antoi minulle kyvyn erottaa hänen mielentilansa, niin että saatoin päättää, miltä kannalta häntä käsittelisin. Sanoin hänelle: ”Uskotteko Jumalan olemassaoloon?” ”Uskon kyllä”, hän vastasi, ”en ole jumalankieltäjä”. ”Uskotteko suhtautuneenne Jumalaan niin kuin tulisi? Oletteko kunnioittaneet Hänen arvovaltaansa? Oletteko rakastanut Häntä? Oletteko tehnyt, mitä ajattelette olevan Hänelle otollista, ja siksi, että haluatte olla Hänelle otollinen? Myönnättekö, että teidän tulisi rakastaa Häntä, palvoa Häntä, totella Häntä sen valon mukaan, mitä teillä on?” ”Myönnän”, hän sanoi, ”minä myönnän sen”. ”Mutta oletteko tehnyt niin?” ”En”, hän vastasi, ”en voi sanoa tehneeni niin”.

”No niin”, sanoin minä, ”miksi opastaisin teitä pitemmälle ja valaisisin mieltänne, jollette tahdo tehdä velvollisuuttanne ja noudattaa sitä valoa, mikä teillä jo on. Kun siis päätätte elää vakaumuksenne mukaan, totella Jumalaa parhaimmin sen valon mukaan, mikä teillä on; kun haluatte katua tähänastisia laiminlyöntejänne ja olla Jumalalle otollinen koko lopun elämäänne parhaan tietonne mukaan, sitten minäkin tahdon koettaa osoittaa teille, että Raamattu on Jumalasta. Siihen saakka minun on turhaa yrittää sitä.” En ollut itse istunut enkä tietääkseni pyytänyt häntäkään istumaan. Hän sanoikin vain: ”En voi sanoa muuta kuin että tämä on oikein ja kohtuullista” – ja meni tiehensä.|Finney<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Finney, Charles | Nimeke = Ihmeellisiä herätyksiä | Julkaisija = Suolahti: Ev. lut. herätysseura | Vuosi = 1984 | Sivu = 246–247 }}</ref>}}


Joitain samankaltaisia elementtejä on Jeesuksen vertauksessa [[Luukkaan evankeliumi|Luukkaan evankeliumissa]]:

{{lainaus|Oli rikas mies, joka pukeutui purppuraan ja hienoihin pellavavaatteisiin ja eli joka päivä ilossa loisteliaasti. Mutta eräs köyhä, nimeltä Lasarus, makasi hänen ovensa edessä täynnä paiseita ja halusi ravita itseään niillä muruilla, jotka putosivat rikkaan pöydältä. Ja koiratkin tulivat ja nuolivat hänen paiseitansa. Niin tapahtui, että köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Aabrahamin helmaan. Ja rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin. Ja kun hän nosti silmänsä tuonelassa, vaivoissa ollessaan, näki hän kaukana Aabrahamin ja Lasaruksen hänen helmassaan. Ja hän huusi sanoen: 'Isä Aabraham, armahda minua ja lähetä Lasarus kastamaan sormensa pää veteen ja jäähdyttämään minun kieltäni, sillä minulla on kova tuska tässä liekissä!' Mutta Aabraham sanoi: 'Poikani, muista, että sinä eläessäsi sait hyväsi, ja Lasarus samoin sai pahaa; mutta nyt hän täällä saa lohdutusta, sinä taas kärsit tuskaa. Ja kaiken tämän lisäksi on meidän välillemme ja teidän vahvistettu suuri juopa, että ne, jotka tahtovat mennä täältä teidän luoksenne, eivät voisi, eivätkä ne, jotka siellä ovat, pääsisi yli meidän luoksemme.' Hän sanoi: 'Niin minä siis rukoilen sinua, isä, että lähetät hänet isäni taloon, sillä minulla on viisi veljeä-todistamaan heille, etteivät hekin joutuisi tähän vaivan paikkaan'. Mutta Aabraham sanoi: 'Heillä on Mooses ja profeetat; kuulkoot niitä'. Niin hän sanoi: 'Ei, isä Aabraham; vaan jos joku kuolleista menisi heidän tykönsä, niin he tekisivät parannuksen'. Mutta Aabraham sanoi hänelle: 'Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös'."|{{rp|Luuk 16:19-31}}}}

Perimmiltään ongelma onkin siinä, että ihminen on luonnostaan kapinassa Luojaansa vastaan.

Jos tunnusteot ja Jeesuksen opetukset eivät saaneet ihmisiä kääntymään, niin kuinka tilanne olisi tällä hetkellä sen kummempi. Joku voisi esimerkiksi vaatia, että Jumalan pitäisi ilmestyä hänelle, jotta tämä voisi uskoa Häneen. Vaikka näin kävisi, hän voisi silti kieltää Jumalan olemassaolon ja väittää kärsivänsä aivotoimintansa häiriöstä, joka aiheutti ilmestyksen. Voidaankin sanoa, että pelkkä vaikuttava kokemus itsessään ei kanna pitkälle, mikäli ihmisellä ei ole todellista halua löytää Jumalaa.

Jumala antaa itsestään hyvin selkeän ilmoituksen Raamatussa. Kyse ei siis suinkaan ole siitä, etteikö Jumala ilmoittaisi itseään selkeästi vaan siitä, haluammeko uskoa tuon ilmoituksen vai emme. Usko ei monestikaan synny silmänräpäyksessä vaan on prosessi, johon monesti kuluu aikaa ja sisäisiä kamppailuja. Kyseinen prosessi vie monesti aikaa, koska ihmisinä meillä on monenlaisia jopa tiedostamattomia sisäisiä suoja-aitoja Jumalaa vastaan. Lisäksi kristillisen maailmankuvan mukaan Saatana pyrkii kaikin tavoin vesittämään ihmisen ja Jumalan kanssakäymisen.

[[Raamattu|Raamatussa]] tämä ilmenee niin, että vaikka Jeesus teki useita ihmeitä ja opetti ihmisiä Jumalan valtakunnasta ja omasta asemastaan Jumalan poikana. Silti kaikkien näiden ihmeiden ja tunnustekojenkaan jälkeen kaikki eivät uskoneet tai halunneet uskoa. Toisin sanoen, vaikka ihmiset konkreettisesti näkivät ja kokivat asioita, he eivät silti muuttaneet suhtautumistaan [[Jeesus|Jeesukseen]] ja Hänen sanomaansa.

Vanhan testamentin puolella hyvänä esimerkkinä toimii israelilaisten käytös erämaassa; Jumala oli suorittanut jo lukuisia ihmeitä, joiden kautta israelilaiset olivat päässeet pakenemaan Egyptistä ja joiden kautta heidän vaatteensa eivät esimerkiksi kuluneet. Tästä huolimatta, kun Mooses jätti kansan muutamaksi päiväksi, niin homma meni totaalisen villiksi ja israelilaiset alkoivat valmistamaan itselleen epäjumalaa.

{{viestipohja| kuva = [[Kuva:Tiedekeskustelun avoimuuskoe.jpg|30px]]
|sisältö = Tämän artikkelin pohjana on käytetty [[Tapio Puolimatka]]n kirjan ''[[Tiedekeskustelun avoimuuskoe (kirja)|Tiedekeskustelun avoimuuskoe]]'' sisältöä tekijän luvalla.}}

== Katso myös ==
=== Internet ===
* [https://uskojarkijafilosofia.wordpress.com/2011/05/18/jumalan-piiloutuneisuus/ Jumalan piiloutuneisuus] (uskojarkijafilosofia.wordpress.com)

==Viitteet ==
{{viitteet|sarakkeet}}

[[Luokka:Jumala]][[Luokka:Lukusuositukset]]

Orjuus

2020-11-29T15:57:36Z

Apollos: /* Orjuus Egyptissä ja Mooseksen lain säädöksissä */ ilmaisun hienosäätöä

'''Orjuus''' on
# yhteiskunnallinen järjestelmä ("Orjuus vallitsi antiikin Kreikassa ja Roomassa") ja
# siihen kuuluva sosiaalinen asema ("Näiden yhteiskuntien väestöstä suuri osa eli orjuudessa").
Orjuuden ytimenä on jonkin yhteiskunnan oikeusjärjestyksen tunnustama palvelusuhde, josta ei ole subjektiivista irtisanoutumisoikeutta: orja ei voi omin luvin vaihtaa ammattiaan eikä isäntäväkeäänkään. Orjana elämisen kannalta olennaista on näet sekin, että kukaan ei ole orja noin vain ylimalkaan vaan jokaisella orjalla on joku isäntä tai emäntä; isäntä voi olla myös persoonaton: Rooman valtiokin omisti orjia. Orjilla on vapaata väestöä rajoitetumpi oikeus päättää itseään koskevista asioista sekä orjayhteiskunnan oikeuskäytännön mukainen kuuliaisuusvelvollisuus isäntäväkeään kohtaan; toisaalta orjat kuuluvat isäntäväkensä talouteen ja saavat siitä ainakin välttämättömät elämisen tarpeet kuten ruoan, vaatetuksen ja yösijan.

Orjuuteen liittyvät muut olosuhteet ja oikeusnormit ovat vaihdelleet yhteiskunnasta ja ajankohdasta toiseen, joten kaiken orjuuden hätiköity samaistaminen on tyypillistä [[näennäisanalogia]]päättelyä. Toisaalta orjuuden yleisluonteinen tunnusmerkistö voi täyttyä myös ilman, että itse sanaa käytettäisiin: pakkotyöleiriverkoston tarjoamalla polkuhintaisella työvoimalla militaaritalouden perusteita rakentaneella stalinistisella Neuvostoliitolla oli ilmeiset orjayhteiskunnan piirteet, Maon Kiinan koko väestö eli hallinnon pahimmissa vaiheissa oikeastaan Maon henkilökohtaisia oikkuja toteuttavina orjina, joiden sydämetön isäntä antoi jopa kuolla joukoittain nälkään ostaakseen samaan aikaan elintarvikeviennillä aseita ja aseteollisuutta Neuvostoliitosta, ja nykyisessä Pohjois-Koreassa sama meno on jatkunut aina meidän aikaamme asti. Muustakaan maailmasta orjuus ei ole kadonnut, vaan YK:n välittämän arvion mukaan sen nykymuotojen<ref>Näihin ei ole luettu mukaan totalitaaristen maiden omaan väestöönsä kohdistamaa toimintaa.</ref> piirissä on miljoonia ihmisiä.<ref>''"Today, according to the International Organization for Migration (IOM), millions of people, primarily women and children, are subjected to this tragic fate ..."'' http://www.unesco.org/new/en/social-and-human-sciences/themes/slave-route/modern-forms-of-slavery/ [luettu 19.8.2019]</ref>

Tässä artikkelissa orjuutta tarkastellaan lähinnä suhteessa Raamattuun ja kristinuskon historiaan.

== Kanaanin kirous ==

Orja-sana esiintyy Raamatussa ensimmäistä kertaa Nooan langettaessa kirouksen Haam-poikansa Kanaan-pojalle:
– Kirottu olkoon Kanaan,
tulkoon hänestä veljiensä
orjienkin orja. ({{rp|1.Moos.9:25}})
Tämän kirouksen myöhempiä vaiheita voi seurata Vanhasta testamentista: Kanaanin jälkeläiset asuttivat sitä maata, "Kanaanin maata" eli "Kaanaan maata", jonka Herra sitten lupasi Aabrahamin jälkeläisille, kuitenkin vasta sen jälkeen, kun kanaanilaisten syntivelka täyttyisi ({{rp|1.Moos.15:16}}). Tämä toteutui israelilaisten maanvalloituksen yhteydessä Joosuan aikana ({{rp|Joos.24:11}}).

Raamatussa ei ole mitään mainintaa Kanaanin jälkeläisten ulkonäöstä, eikä ylipäänsä ole mitään syytä olettaa, että he esimerkiksi ihonväriltään olisivat poikenneet lähi-idän muista kansoista. Afrikan väestön valtaosan on ymmärretty polveutuvan Haamin muista pojista, ei siis Kanaanista, eikä Raamatussa ylipäänsä ole ainuttakaan mainintaa, jossa joku yksilö orjuutettaisiin etnisen alkuperänsä takia. Sen sijaan Egyptissä orjuutettiin koko Israelin kansa, muttei suinkaan siksi, että heidän (haamilaiset [{{rp|1.Moos.10:6}}]) orjuuttajansa olisivat uskoneet Raamattua!

"Orjienkin orja" on jo itsessään kuvakielinen ilmaus, sillä ei tiedetä ainuttakaan historian esimerkkiä, jossa orjalla olisi ollut mahdollisuus konkreettisesti omistaa orjia. Kanaania itseään ei suinkaan orjuutettu, hänhän päinvastoin sai alun perin haltuunsa jokseenkin parhaan osan tunnetusta maasta ({{rp|2.Moos.3:8}}). Kun ottaa huomioon Nooan profetioiden kokonaisuuden ({{rp|1.Moos.9:24-27}}) ja vertaa sitä Raamatun kertomaan ja muista lähteistä tunnettuun historiaan, huomaa, että kyse on lähinnä siitä, että Vapahtaja ja hengellinen valo tulee Seemin suvusta ja että Jaafetin suku levittäytyy laajimmalle ja saavuttaa siinä mielessä maailmassa ulkoisen valta-aseman, mutta että Haamin suku jää vaille erityistä siunausta ja siksi kokonaisuutena katsoen huonoimmalle osalle, mikä näkyy eritoten hänen poikansa Kanaanin jälkeläisten historiassa – vaikka alun perin juuri haamilaiset nousivatkin johtoasemaan, niin että Nimrod, josta tuli ensimmäinen mahtava hallitsija maan päällä, oli Haamin Kus-pojan jälkeläinen ({{rp|1.Moos.10:8}}).

Kanaanin kirous ei merkitse sitä, etteivätkö Haamin tai Kanaaninkin jälkeläiset voisi pelastua uskomalla Jumalan lupauksiin. Päinvastoin: taivaaseen kootaan ihmisiä kaikista kansoista, kansanheimoista ja kielistä ({{rp|Ilm.7:9}}), ja nykyään kristinusko on kokonaisuutena katsoen haamilaisessa Afrikassa voimakasta ja leviävää, kun taas täällä jaafetilaisessa Euroopassa monin tavoin heikkoa ja taantuvaa. "Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi." ({{rp|Room.11:32}})

== Orjuus Egyptissä ja Mooseksen lain säädöksissä ==

Mooseksen laissa on määräyksiä, jotka koskevat sellaista ihmisten välistä mahdollista suhdetta, joka on paremman puutteessa suomennettu "orjuudeksi". Kysymys ei kuitenkaan ollut mistään ihmisen omistusoikeudesta toiseen ihmiseen, vaan israelilaisten keskinäisellä sopimuksella solmittavasta, pääsääntöisesti määräaikaisesta palvelussuhteesta, ja näiden orjien kohtelusta oli erityiset säädökset, joiden mukaan orja oli esim. päästettävä korvauksetta vapauteen, mikäli isäntä oli tuottanut tälle pysyvän ruumiinvamman kuten lyönyt hampaan irti. Nämä orjat eivät siis suinkaan olleet lainsuojattomassa asemassa isäntänsä mielivallan armoilla.

Näiden säännösten yhteiskunnallinen merkitys näyttäisi olevan lähinnä siinä, että ne antoivat köyhtyneille israelilaisille toimeentulomahdollisuuden perintömaansa määräajaksi myymällä ja varakkaampien maanmiestensä ruokapalkkaisiksi palvelijoiksi pestautumalla. Nämä orjat oli Mooseksen lain mukaan vapautettava joka viideskymmenes vuosi, jolloin he saivat perheineen palata isiensä maille niiden laillisina omistajina. Poikkeuksena olivat vieraista kansoista peräisin olevat (sotavankeuteen joutuneet tai muulla tavoin israelilaisten valtaan siirtyneet) orjat, joilla ei siis voinut olla perintömaita Israelissa eikä niihin perustuvaa toimeentuloa isäntäperheensä ulkopuolella, sekä sellaiset israelilaissyntyiset orjat, jotka eivät isäntäväkeensä kiintyneinä itse tahtoneet enää koskaan lähteä näiden taloudesta.

Mooseksen lain mukainen orjuus on siis ymmärrettävissä lähinnä väliaikaisena ja oikeudellisesti säänneltynä poikkeuksena normaalitilaan: pienempänä pahana tietyissä vaikeissa taloustilanteissa. Erityisesti laissa kielletään orjien ja muukalaisten julma kohtelu ja kehotetaan muistamaan koko Israelin kansan kovaa Egyptin aikaa ja siihen kuulunutta muukalaisuutta ja orjuutta, josta Herra oli heidät vapauttanut ja tuonut Luvattuun maahan.

Aabrahamin kutsumisesta alkavan "Raamatun erityisen pelastushistorian" perustavin Jumalan voimateko on juuri Israelin lasten<ref>Aabrahamin pojan Iisakin poika Jaakob sai elämänsä käännekohdassa Jumalalta uuden nimen: Israel – ja juuri hänen jälkeläisensä Jumala Mooseksen välityksellä Egyptistä vapautti.</ref> vapauttaminen faaraon<ref>Egyptin kuninkaan</ref> vallasta ja johtaminen pois Egyptistä, "orjuuden pesästä". Siihen myös Jumalan lain antaminen Siinain vuorella Mooseksen välityksellä liittyy, ja perustavasti siinä on kyse nimenomaan armottomasta, mielivaltaisesta orjuudesta vapauttamisesta. Tähän Jumalan voimatekoon liittyy myös orjuuttajia kohdanneiden Jumalan rangaistusten sarja, joka sitten viimein johtaakin orjuutettujen vapautumiseen, niin että faarao suorastaan ajaa heidät ulos maastaan.

== Orjuus Uuden testamentin ajan Rooman valtakunnassa ja kristityille siitä annetut ohjeet ==

Mooseksen aikaa puolisentoistatuhatta vuotta myöhemmin Uuden testamentin ajan yhteiskunnassa oli käytännössä pakanallisen roomalaisen oikeuden mukainen orjuus, joka on perin juurin eri asia kuin Mooseksen laissa säädelty menettely: Roomassa orjat katsottiin isäntäväkensä "puhuvaksi irtaimistoksi", siis todellakin näiden omaisuudeksi, jolla ei lain edessä ollut juuri oikeuksia. Esimerkiksi oikeudenkäynneissä orjan todistus oli otettava huomioon ainoastaan, jos se oli saatu tätä kiduttaen kuulustelemalla. Laissa oli myös säädös, jonka mukaan siinä tapauksessa, että isäntä kuoli selittämättömällä tavalla, kaikki hänen orjansa oli varmuuden vuoksi<ref>Olihan joku (tai jotkut) heistä mahdollisesti saattanut syyllistyä isännän salamurhaan.</ref> surmattava. Toisaalta yhteiskunnallisesti mahtava isäntä saattoi uskoa luotto-orjilleen niin merkittäviä tehtäviä, että nämä orjinakin olivat yhteiskunnan merkittävimpiin kuuluvia vallankäyttäjiä; erityisesti tämä koski Rooman keisarin orjia, joista luotetuimmat toimivat ikään kuin hallituksen ministereinä<ref>Itse ministeri-sanakin on peräisin latinankielisestä sanasta, jonka perusmerkitys on 'palvelija' tai 'apulainen'.</ref>. Koska orjien lakisääteiset oikeudet olivat olemattoman vähäiset, isännän ja orjan suhde saattoi siis käytännössä vaihdella hyvin huomattavasti – eihän sen enempää orjien hyvä kuin huonokaan kohtelu ollut lainvastaista, vaan kullakin yksityistaloudella oli vapaus toimia siinä suhteessa omalla tavallaan.

Uuden testamentin käyttäytymisohjeet kristityille orjille ja kristityille isännille lähtevät siitä, että olipa ihminen yhteiskunnallisesti millaisessa asemassa tahansa, hänen on ennen muuta muistettava joutuvansa aikanaan tilille elämästään Jumalan edessä, joka on lahjomaton tuomari (kuten oli ollut jo Mooseksen ajan Egyptissä). Tunnollisuus omien velvollisuuksien täyttämisessä ja oikeudenmukaisuus vallankäytössä ovat tällöin kristillistä omaatuntoa ohjaavien apostolisten kehotusten<ref>Uuden testamentin pareneesin</ref> keskeistä sisältöä.

Nämä ohjeet eivät kuitenkaan merkitse roomalaisen oikeuden orjia ja orjuutta koskevan näkemyksen ja siihen perustuvien käytäntöjen hyväksymistä, vaan ohjeet on annettu nimenomaan siksi, että kristityt tietäisivät, miten toimia Jumalan tahdon mukaisesti kristittyinä, kukin omassa elämäntilanteessaan. Yksilötasollahan on mahdollista toimia oikein, vaikka yhteiskunnallinen lainsäädäntö olisi miten epäoikeudenmukaista hyvänsä. Yhteiskuntarakenne perustui suurtalouksiin – itse asiassa väestön enemmistö oli orjia (ei kuitenkaan Mooseksen lakia soveltavilla juutalais- ja samarialaisalueilla). Yhteiskunnalliset lainsäätäjät eivät siinä vaiheessa kuuluneet kristilliseen seurakuntaan eivätkä kysyneet apostoleilta neuvoja töihinsä, joten lainsäätäjille suunnattuja orjuuteen liittyviä ohjeita Uusi testamentti ei suoranaisesti sisällä; suuntaa-antavana voi kuitenkin pitää sellaista seikkaa, että Uudessa testamentissa "ihmiskauppiaat" ovat kristitylle sopimattoman synnillisen elämänmuodon yhtenä esimerkkinä.

Orjien ja vapaiden ihmisarvossa, kristillisen seurakunnan jäsenyyden laadussa tai pelastuksen osallisuudessa uskon kautta Kristukseen ei ole eroja: "Ei tässä ole orjaa eikä vapaata – – vaan kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa." Erona on kuitenkin se, että mitä enemmän mahdollisuuksia ihmiselle on tarjona, sitä enemmästä hän myös on vastuussa Herransa edessä: "Orja on Kristuksen vapaa, ja vapaa on Kristuksen orja."

== Muita tunnettuja esimerkkejä orjuudesta ja kristittyjen suhtautumisesta siihen ==

=== Brittiläinen imperiumi ===

Puolisentoistatuhatta vuotta Uuden testamentin aikaa myöhempi Euroopan siirtomaavaltojen, esim. Brittiläisen imperiumin ja siitä sittemmin itsenäistyneen Amerikan Yhdysvaltojen orjalaitos taas muistutti pikemminkin Rooman ja arabien kuin Mooseksen lain mallia, ja lisäksi siinä oli vielä erityinen rasistinen piirre, niin että esim. Yhdysvaltain Virginian osavaltion orjuuteen liittyvässä lainsäädännössä laskettiin kunkin yksilön afrikkalaisuuden suhteellista osuutta. Orjuuden taustana oli kaupallisen hyödyn tavoittelu: orjakaupalla saatiin suurmaatalouteen halpaa työvoimaa; lisää orjia saatiin aiempien orjien jälkeläisistä, joten orjakaupan päättyminen ei merkinnyt orjuuden automaattista päättymistä.

Anglosaksisissa maissa monet orjuuden keskeiset vastustajat, kuten Britanniassa [http://en.wikipedia.org/wiki/William_Wilberforce William Wilberforce], [http://en.wikipedia.org/wiki/Thomas_Clarkson Thomas Clarkson] ja herätykseen tullut entinen orjalaivan kapteeni, ''Amazing Grace'' -laulun sanoittajanakin tunnettu [http://en.wikipedia.org/wiki/John_Newton John Newton], puolestaan toimivat kristittyinä, Raamattuun sidotun omantunnon pohjalta ja saivatkin laillisen orjuuden lakkautetuksi brittiläisessä imperiumissa jo 1800-luvun alkuvuosina – siis puolisen vuosisataa ennen kuin Darwinin teokset alkoivat puolestaan antaa perusteita rotusorrolle ja suorastaan [[Darwin ja natsit|etnisille kansanmurhille]].

=== Yhdysvallat ===

Darwinista huolimatta Yhdysvaltain Pohjoisvaltioissa orjuutta pidettiin kansallisena häpeänä, ja Etelävaltioiden hävittyä sisällissodan orjuus poistettiinkin koko maasta. Yhdysvalloissakin valovoimaisimmilla orjuuden vastustajilla oli ollut vahvasti kristillinen identiteetti – tämä koskee niin militanttiaktivisti [http://en.wikipedia.org/wiki/John_Brown_(abolitionist) John Brownia] kuin sentimentaalista romaanikirjailijaa, ''Setä Tuomon tuvan'' laatijaa [http://fi.wikipedia.org/wiki/Harriet_Beecher-Stowe Harriet Beecher-Stoweakin].

Amerikan orjavaltioiden historia osoittaa osaltaan Uuden testamentin ohjeiden toimivuuden. Tilanne muistutti Rooman aikaa (monin paikoin suurin osa väestöstä oli orjia, joiden työvoimaan maataloustuotanto perustui), olipa osittain sitä vaikeampikin (rotuajattelun vuoksi vapautetut orjat eivät voineet löytää paikkaansa yhteiskunnassa niinkään helposti kuin antiikin Roomassa). Orjakapinoita leimahti aika ajoin, ja ne synnyttivät veristä jälkeä puolin ja toisin johtamatta kuitenkaan orjien aseman paranemiseen saati orjuuden lopettamiseen. Parasta, mitä siinä tilanteessa elänyt kristitty orjatilan omistaja saattoi suoranaisesti saada aikaan, oli kohdella omia orjiaan niin kuin olisi toivonut itseään kohdeltavan, jos olisi ollut orjan asemassa; parasta, mitä kristitty orja saattoi saada aikaan, oli todistaa Kristuksesta suostumalla elämään osassaan kuuliaisena isännälleen, antaen näin kaikille lähimmäisilleen esimerkin siitä, että ihmisen arvo ei riipu hänen yhteiskunnallisesta asemastaan vaan Jumalan armoteoista häntä kohtaan ja että iankaikkiset asiat ovat ajallisia tärkeämpiä. Kun orjuus sitten aikanaan lopetettiin, se ei tapahtunut orjakapinan kautta eikä koskenut kuuliaisia orjia sen vähempää kuin kapinamielisiäkään.

Kristillisen etiikan kannalta on olennaista ymmärtää, että ihmisen eettinen oikeus, saati velvollisuus, ei ole toimia oman asemansa rajoja rikkoen ja niitä oman halunsa mukaan muuttamaan pyrkien vaan oman asemansa tarjoamien mahdollisuuksien puitteissa lähimmäisensä aseman parantamiseksi Raamattuun sidotun omantuntonsa ääntä kuunnellen ja seuraten – ja juuri näin toimiminen on johtanut todelliseen ja kestävään yhteiskunnalliseen edistykseen. Lisäksi voi todeta, että vaikka Brownkin osaltaan pakotti ihmisiä ottamaan kantaa orjuuteen ja vei siten kokonaiskehitystä eteenpäin, niin silti Beecher-Stowen tapa herätellä ihmisten omaatuntoa empatiaan oli sekä eettisesti ongelmattomampaa että käytännössä toimivampaa kuin Brownin oman käden oikeuteen perustuva malli, joka suoraan johti monien ihmishenkien menetykseen ja päälle päätteeksi vei miehen itsensäkin hirteen. Tämä antaa pohjaa myös oman aikamme huutavimpien yhteiskunnallisten vääryyksien, kuten [[abortti|"vapaan" abortin]], kristilliseen kohtaamiseen.

== Katso myös ==
=== Internet ===
* [http://uskonpuolesta.blogspot.com/2011/10/orjuus-kristinusko-ja-raamattu-osa-1.html Pasi Turunen: Orjuus ja Uusi Testamenti - Orjuus, kristinusko ja Raamattu, osa 1]
* [http://uskonpuolesta.blogspot.com/2011/11/amerikan-orjuus-ja-antiikin-orjuus-eri.html Pasi Turunen: Amerikan orjuus ja antiikin orjuus eri asioita (Orjuus, kristinusko ja Raamattu, osa 2)]
* [http://raapustus.net/?id=114#orjuus Jasu Markkanen: Hyväksyykö Raamattu orjuuden?]
* [http://luominen.fi/pitaako-kristityn-noudattaa-juutalaisten-ruokasaadoksia luominen.fi: Orjuus ja Raamattu]
* [http://www.tv7.fi/vod/player/24090/ Café Raamattu > Orjuus Raamatun valossa (TV7)]

== Viitteet ==
{{Viitteet|sarakkeet}}

[[Luokka:Etiikka]][[Luokka:Raamattu]][[Luokka:Historia]]

Orjuus

2020-11-29T15:38:49Z

Apollos: /* Orjuus Uuden testamentin ajan Rooman valtakunnassa ja kristityille siitä annetut ohjeet */ sanotun selkeytystä ja täydennystä

'''Orjuus''' on
# yhteiskunnallinen järjestelmä ("Orjuus vallitsi antiikin Kreikassa ja Roomassa") ja
# siihen kuuluva sosiaalinen asema ("Näiden yhteiskuntien väestöstä suuri osa eli orjuudessa").
Orjuuden ytimenä on jonkin yhteiskunnan oikeusjärjestyksen tunnustama palvelusuhde, josta ei ole subjektiivista irtisanoutumisoikeutta: orja ei voi omin luvin vaihtaa ammattiaan eikä isäntäväkeäänkään. Orjana elämisen kannalta olennaista on näet sekin, että kukaan ei ole orja noin vain ylimalkaan vaan jokaisella orjalla on joku isäntä tai emäntä; isäntä voi olla myös persoonaton: Rooman valtiokin omisti orjia. Orjilla on vapaata väestöä rajoitetumpi oikeus päättää itseään koskevista asioista sekä orjayhteiskunnan oikeuskäytännön mukainen kuuliaisuusvelvollisuus isäntäväkeään kohtaan; toisaalta orjat kuuluvat isäntäväkensä talouteen ja saavat siitä ainakin välttämättömät elämisen tarpeet kuten ruoan, vaatetuksen ja yösijan.

Orjuuteen liittyvät muut olosuhteet ja oikeusnormit ovat vaihdelleet yhteiskunnasta ja ajankohdasta toiseen, joten kaiken orjuuden hätiköity samaistaminen on tyypillistä [[näennäisanalogia]]päättelyä. Toisaalta orjuuden yleisluonteinen tunnusmerkistö voi täyttyä myös ilman, että itse sanaa käytettäisiin: pakkotyöleiriverkoston tarjoamalla polkuhintaisella työvoimalla militaaritalouden perusteita rakentaneella stalinistisella Neuvostoliitolla oli ilmeiset orjayhteiskunnan piirteet, Maon Kiinan koko väestö eli hallinnon pahimmissa vaiheissa oikeastaan Maon henkilökohtaisia oikkuja toteuttavina orjina, joiden sydämetön isäntä antoi jopa kuolla joukoittain nälkään ostaakseen samaan aikaan elintarvikeviennillä aseita ja aseteollisuutta Neuvostoliitosta, ja nykyisessä Pohjois-Koreassa sama meno on jatkunut aina meidän aikaamme asti. Muustakaan maailmasta orjuus ei ole kadonnut, vaan YK:n välittämän arvion mukaan sen nykymuotojen<ref>Näihin ei ole luettu mukaan totalitaaristen maiden omaan väestöönsä kohdistamaa toimintaa.</ref> piirissä on miljoonia ihmisiä.<ref>''"Today, according to the International Organization for Migration (IOM), millions of people, primarily women and children, are subjected to this tragic fate ..."'' http://www.unesco.org/new/en/social-and-human-sciences/themes/slave-route/modern-forms-of-slavery/ [luettu 19.8.2019]</ref>

Tässä artikkelissa orjuutta tarkastellaan lähinnä suhteessa Raamattuun ja kristinuskon historiaan.

== Kanaanin kirous ==

Orja-sana esiintyy Raamatussa ensimmäistä kertaa Nooan langettaessa kirouksen Haam-poikansa Kanaan-pojalle:
– Kirottu olkoon Kanaan,
tulkoon hänestä veljiensä
orjienkin orja. ({{rp|1.Moos.9:25}})
Tämän kirouksen myöhempiä vaiheita voi seurata Vanhasta testamentista: Kanaanin jälkeläiset asuttivat sitä maata, "Kanaanin maata" eli "Kaanaan maata", jonka Herra sitten lupasi Aabrahamin jälkeläisille, kuitenkin vasta sen jälkeen, kun kanaanilaisten syntivelka täyttyisi ({{rp|1.Moos.15:16}}). Tämä toteutui israelilaisten maanvalloituksen yhteydessä Joosuan aikana ({{rp|Joos.24:11}}).

Raamatussa ei ole mitään mainintaa Kanaanin jälkeläisten ulkonäöstä, eikä ylipäänsä ole mitään syytä olettaa, että he esimerkiksi ihonväriltään olisivat poikenneet lähi-idän muista kansoista. Afrikan väestön valtaosan on ymmärretty polveutuvan Haamin muista pojista, ei siis Kanaanista, eikä Raamatussa ylipäänsä ole ainuttakaan mainintaa, jossa joku yksilö orjuutettaisiin etnisen alkuperänsä takia. Sen sijaan Egyptissä orjuutettiin koko Israelin kansa, muttei suinkaan siksi, että heidän (haamilaiset [{{rp|1.Moos.10:6}}]) orjuuttajansa olisivat uskoneet Raamattua!

"Orjienkin orja" on jo itsessään kuvakielinen ilmaus, sillä ei tiedetä ainuttakaan historian esimerkkiä, jossa orjalla olisi ollut mahdollisuus konkreettisesti omistaa orjia. Kanaania itseään ei suinkaan orjuutettu, hänhän päinvastoin sai alun perin haltuunsa jokseenkin parhaan osan tunnetusta maasta ({{rp|2.Moos.3:8}}). Kun ottaa huomioon Nooan profetioiden kokonaisuuden ({{rp|1.Moos.9:24-27}}) ja vertaa sitä Raamatun kertomaan ja muista lähteistä tunnettuun historiaan, huomaa, että kyse on lähinnä siitä, että Vapahtaja ja hengellinen valo tulee Seemin suvusta ja että Jaafetin suku levittäytyy laajimmalle ja saavuttaa siinä mielessä maailmassa ulkoisen valta-aseman, mutta että Haamin suku jää vaille erityistä siunausta ja siksi kokonaisuutena katsoen huonoimmalle osalle, mikä näkyy eritoten hänen poikansa Kanaanin jälkeläisten historiassa – vaikka alun perin juuri haamilaiset nousivatkin johtoasemaan, niin että Nimrod, josta tuli ensimmäinen mahtava hallitsija maan päällä, oli Haamin Kus-pojan jälkeläinen ({{rp|1.Moos.10:8}}).

Kanaanin kirous ei merkitse sitä, etteivätkö Haamin tai Kanaaninkin jälkeläiset voisi pelastua uskomalla Jumalan lupauksiin. Päinvastoin: taivaaseen kootaan ihmisiä kaikista kansoista, kansanheimoista ja kielistä ({{rp|Ilm.7:9}}), ja nykyään kristinusko on kokonaisuutena katsoen haamilaisessa Afrikassa voimakasta ja leviävää, kun taas täällä jaafetilaisessa Euroopassa monin tavoin heikkoa ja taantuvaa. "Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi." ({{rp|Room.11:32}})

== Orjuus Egyptissä ja Mooseksen lain säädöksissä ==

Mooseksen laissa on määräyksiä, jotka koskevat sellaista ihmisten välistä mahdollista suhdetta, joka on paremman puutteessa suomennettu "orjuudeksi". Kysymys ei kuitenkaan ollut mistään ihmisen omistusoikeudesta toiseen ihmiseen, vaan israelilaisten keskinäisellä sopimuksella solmittavasta, pääsääntöisesti määräaikaisesta palvelussuhteesta, ja näiden orjien kohtelusta oli erityiset säädökset, joiden mukaan orja oli esim. päästettävä korvauksetta vapauteen, mikäli isäntä oli tuottanut tälle pysyvän ruumiinvamman kuten lyönyt hampaan irti. Nämä orjat eivät siis suinkaan olleet lainsuojattomassa asemassa isäntänsä mielivallan armoilla.

Näiden säännösten yhteiskunnallinen merkitys näyttäisi olevan lähinnä siinä, että ne antoivat köyhtyneille israelilaisille toimeentulomahdollisuuden perintömaansa määräajaksi myymällä ja varakkaampien maanmiestensä ruokapalkkaisiksi palvelijoiksi pestautumalla. Nämä orjat oli Mooseksen lain mukaan vapautettava joka viideskymmenes vuosi, jolloin he saivat perheineen palata isiensä maille niiden laillisina omistajina. Poikkeuksena olivat vieraista kansoista peräisin olevat (sotavankeuteen joutuneet tai muulla tavoin israelilaisten valtaan siirtyneet) orjat, joilla ei siis voinut olla perintömaita Israelissa eikä niihin perustuvaa toimeentuloa isäntäperheensä ulkopuolella, sekä sellaiset israelilaissyntyiset orjat, jotka eivät isäntäväkeensä kiintyneinä itse tahtoneet enää koskaan lähteä näiden taloudesta.

Mooseksen lain mukainen orjuus on siis ymmärrettävissä lähinnä väliaikaisena ja oikeudellisesti säänneltynä poikkeuksena normaalitilaan: pienempänä pahana tietyissä vaikeissa taloustilanteissa. Erityisesti laissa kielletään orjien ja muukalaisten julma kohtelu ja kehotetaan muistamaan koko Israelin kansan kovaa Egyptin aikaa ja siihen kuulunutta muukalaisuutta ja orjuutta, josta Herra oli heidät vapauttanut ja tuonut Luvattuun maahan.

Aabrahamin kutsumisesta alkavan "Raamatun erityisen pelastushistorian" perustavin Jumalan voimateko on juuri Israelin lasten<ref>Aabrahamin pojan Iisakin poika Jaakob sai elämänsä käännekohdassa Jumalalta uuden nimen: Israel, ja juuri hänen jälkeläisensä Jumala Mooseksen välityksellä Egyptistä vapautti.</ref> vapauttaminen faaraon<ref>Egyptin kuninkaan</ref> vallasta ja johtaminen pois Egyptistä, "orjuuden pesästä". Siihen myös Jumalan lain antaminen Siinain vuorella Mooseksen välityksellä liittyy, ja perustavasti siinä on kyse nimenomaan armottomasta, mielivaltaisesta orjuudesta vapauttamisesta. Tähän Jumalan voimatekoon liittyy myös orjuuttajia kohdanneiden Jumalan rangaistusten sarja, joka sitten viimein johtaakin orjuutettujen vapautumiseen, niin että faarao suorastaan ajaa heidät ulos maastaan.

== Orjuus Uuden testamentin ajan Rooman valtakunnassa ja kristityille siitä annetut ohjeet ==

Mooseksen aikaa puolisentoistatuhatta vuotta myöhemmin Uuden testamentin ajan yhteiskunnassa oli käytännössä pakanallisen roomalaisen oikeuden mukainen orjuus, joka on perin juurin eri asia kuin Mooseksen laissa säädelty menettely: Roomassa orjat katsottiin isäntäväkensä "puhuvaksi irtaimistoksi", siis todellakin näiden omaisuudeksi, jolla ei lain edessä ollut juuri oikeuksia. Esimerkiksi oikeudenkäynneissä orjan todistus oli otettava huomioon ainoastaan, jos se oli saatu tätä kiduttaen kuulustelemalla. Laissa oli myös säädös, jonka mukaan siinä tapauksessa, että isäntä kuoli selittämättömällä tavalla, kaikki hänen orjansa oli varmuuden vuoksi<ref>Olihan joku (tai jotkut) heistä mahdollisesti saattanut syyllistyä isännän salamurhaan.</ref> surmattava. Toisaalta yhteiskunnallisesti mahtava isäntä saattoi uskoa luotto-orjilleen niin merkittäviä tehtäviä, että nämä orjinakin olivat yhteiskunnan merkittävimpiin kuuluvia vallankäyttäjiä; erityisesti tämä koski Rooman keisarin orjia, joista luotetuimmat toimivat ikään kuin hallituksen ministereinä<ref>Itse ministeri-sanakin on peräisin latinankielisestä sanasta, jonka perusmerkitys on 'palvelija' tai 'apulainen'.</ref>. Koska orjien lakisääteiset oikeudet olivat olemattoman vähäiset, isännän ja orjan suhde saattoi siis käytännössä vaihdella hyvin huomattavasti – eihän sen enempää orjien hyvä kuin huonokaan kohtelu ollut lainvastaista, vaan kullakin yksityistaloudella oli vapaus toimia siinä suhteessa omalla tavallaan.

Uuden testamentin käyttäytymisohjeet kristityille orjille ja kristityille isännille lähtevät siitä, että olipa ihminen yhteiskunnallisesti millaisessa asemassa tahansa, hänen on ennen muuta muistettava joutuvansa aikanaan tilille elämästään Jumalan edessä, joka on lahjomaton tuomari (kuten oli ollut jo Mooseksen ajan Egyptissä). Tunnollisuus omien velvollisuuksien täyttämisessä ja oikeudenmukaisuus vallankäytössä ovat tällöin kristillistä omaatuntoa ohjaavien apostolisten kehotusten<ref>Uuden testamentin pareneesin</ref> keskeistä sisältöä.

Nämä ohjeet eivät kuitenkaan merkitse roomalaisen oikeuden orjia ja orjuutta koskevan näkemyksen ja siihen perustuvien käytäntöjen hyväksymistä, vaan ohjeet on annettu nimenomaan siksi, että kristityt tietäisivät, miten toimia Jumalan tahdon mukaisesti kristittyinä, kukin omassa elämäntilanteessaan. Yksilötasollahan on mahdollista toimia oikein, vaikka yhteiskunnallinen lainsäädäntö olisi miten epäoikeudenmukaista hyvänsä. Yhteiskuntarakenne perustui suurtalouksiin – itse asiassa väestön enemmistö oli orjia (ei kuitenkaan Mooseksen lakia soveltavilla juutalais- ja samarialaisalueilla). Yhteiskunnalliset lainsäätäjät eivät siinä vaiheessa kuuluneet kristilliseen seurakuntaan eivätkä kysyneet apostoleilta neuvoja töihinsä, joten lainsäätäjille suunnattuja orjuuteen liittyviä ohjeita Uusi testamentti ei suoranaisesti sisällä; suuntaa-antavana voi kuitenkin pitää sellaista seikkaa, että Uudessa testamentissa "ihmiskauppiaat" ovat kristitylle sopimattoman synnillisen elämänmuodon yhtenä esimerkkinä.

Orjien ja vapaiden ihmisarvossa, kristillisen seurakunnan jäsenyyden laadussa tai pelastuksen osallisuudessa uskon kautta Kristukseen ei ole eroja: "Ei tässä ole orjaa eikä vapaata – – vaan kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa." Erona on kuitenkin se, että mitä enemmän mahdollisuuksia ihmiselle on tarjona, sitä enemmästä hän myös on vastuussa Herransa edessä: "Orja on Kristuksen vapaa, ja vapaa on Kristuksen orja."

== Muita tunnettuja esimerkkejä orjuudesta ja kristittyjen suhtautumisesta siihen ==

=== Brittiläinen imperiumi ===

Puolisentoistatuhatta vuotta Uuden testamentin aikaa myöhempi Euroopan siirtomaavaltojen, esim. Brittiläisen imperiumin ja siitä sittemmin itsenäistyneen Amerikan Yhdysvaltojen orjalaitos taas muistutti pikemminkin Rooman ja arabien kuin Mooseksen lain mallia, ja lisäksi siinä oli vielä erityinen rasistinen piirre, niin että esim. Yhdysvaltain Virginian osavaltion orjuuteen liittyvässä lainsäädännössä laskettiin kunkin yksilön afrikkalaisuuden suhteellista osuutta. Orjuuden taustana oli kaupallisen hyödyn tavoittelu: orjakaupalla saatiin suurmaatalouteen halpaa työvoimaa; lisää orjia saatiin aiempien orjien jälkeläisistä, joten orjakaupan päättyminen ei merkinnyt orjuuden automaattista päättymistä.

Anglosaksisissa maissa monet orjuuden keskeiset vastustajat, kuten Britanniassa [http://en.wikipedia.org/wiki/William_Wilberforce William Wilberforce], [http://en.wikipedia.org/wiki/Thomas_Clarkson Thomas Clarkson] ja herätykseen tullut entinen orjalaivan kapteeni, ''Amazing Grace'' -laulun sanoittajanakin tunnettu [http://en.wikipedia.org/wiki/John_Newton John Newton], puolestaan toimivat kristittyinä, Raamattuun sidotun omantunnon pohjalta ja saivatkin laillisen orjuuden lakkautetuksi brittiläisessä imperiumissa jo 1800-luvun alkuvuosina – siis puolisen vuosisataa ennen kuin Darwinin teokset alkoivat puolestaan antaa perusteita rotusorrolle ja suorastaan [[Darwin ja natsit|etnisille kansanmurhille]].

=== Yhdysvallat ===

Darwinista huolimatta Yhdysvaltain Pohjoisvaltioissa orjuutta pidettiin kansallisena häpeänä, ja Etelävaltioiden hävittyä sisällissodan orjuus poistettiinkin koko maasta. Yhdysvalloissakin valovoimaisimmilla orjuuden vastustajilla oli ollut vahvasti kristillinen identiteetti – tämä koskee niin militanttiaktivisti [http://en.wikipedia.org/wiki/John_Brown_(abolitionist) John Brownia] kuin sentimentaalista romaanikirjailijaa, ''Setä Tuomon tuvan'' laatijaa [http://fi.wikipedia.org/wiki/Harriet_Beecher-Stowe Harriet Beecher-Stoweakin].

Amerikan orjavaltioiden historia osoittaa osaltaan Uuden testamentin ohjeiden toimivuuden. Tilanne muistutti Rooman aikaa (monin paikoin suurin osa väestöstä oli orjia, joiden työvoimaan maataloustuotanto perustui), olipa osittain sitä vaikeampikin (rotuajattelun vuoksi vapautetut orjat eivät voineet löytää paikkaansa yhteiskunnassa niinkään helposti kuin antiikin Roomassa). Orjakapinoita leimahti aika ajoin, ja ne synnyttivät veristä jälkeä puolin ja toisin johtamatta kuitenkaan orjien aseman paranemiseen saati orjuuden lopettamiseen. Parasta, mitä siinä tilanteessa elänyt kristitty orjatilan omistaja saattoi suoranaisesti saada aikaan, oli kohdella omia orjiaan niin kuin olisi toivonut itseään kohdeltavan, jos olisi ollut orjan asemassa; parasta, mitä kristitty orja saattoi saada aikaan, oli todistaa Kristuksesta suostumalla elämään osassaan kuuliaisena isännälleen, antaen näin kaikille lähimmäisilleen esimerkin siitä, että ihmisen arvo ei riipu hänen yhteiskunnallisesta asemastaan vaan Jumalan armoteoista häntä kohtaan ja että iankaikkiset asiat ovat ajallisia tärkeämpiä. Kun orjuus sitten aikanaan lopetettiin, se ei tapahtunut orjakapinan kautta eikä koskenut kuuliaisia orjia sen vähempää kuin kapinamielisiäkään.

Kristillisen etiikan kannalta on olennaista ymmärtää, että ihmisen eettinen oikeus, saati velvollisuus, ei ole toimia oman asemansa rajoja rikkoen ja niitä oman halunsa mukaan muuttamaan pyrkien vaan oman asemansa tarjoamien mahdollisuuksien puitteissa lähimmäisensä aseman parantamiseksi Raamattuun sidotun omantuntonsa ääntä kuunnellen ja seuraten – ja juuri näin toimiminen on johtanut todelliseen ja kestävään yhteiskunnalliseen edistykseen. Lisäksi voi todeta, että vaikka Brownkin osaltaan pakotti ihmisiä ottamaan kantaa orjuuteen ja vei siten kokonaiskehitystä eteenpäin, niin silti Beecher-Stowen tapa herätellä ihmisten omaatuntoa empatiaan oli sekä eettisesti ongelmattomampaa että käytännössä toimivampaa kuin Brownin oman käden oikeuteen perustuva malli, joka suoraan johti monien ihmishenkien menetykseen ja päälle päätteeksi vei miehen itsensäkin hirteen. Tämä antaa pohjaa myös oman aikamme huutavimpien yhteiskunnallisten vääryyksien, kuten [[abortti|"vapaan" abortin]], kristilliseen kohtaamiseen.

== Katso myös ==
=== Internet ===
* [http://uskonpuolesta.blogspot.com/2011/10/orjuus-kristinusko-ja-raamattu-osa-1.html Pasi Turunen: Orjuus ja Uusi Testamenti - Orjuus, kristinusko ja Raamattu, osa 1]
* [http://uskonpuolesta.blogspot.com/2011/11/amerikan-orjuus-ja-antiikin-orjuus-eri.html Pasi Turunen: Amerikan orjuus ja antiikin orjuus eri asioita (Orjuus, kristinusko ja Raamattu, osa 2)]
* [http://raapustus.net/?id=114#orjuus Jasu Markkanen: Hyväksyykö Raamattu orjuuden?]
* [http://luominen.fi/pitaako-kristityn-noudattaa-juutalaisten-ruokasaadoksia luominen.fi: Orjuus ja Raamattu]
* [http://www.tv7.fi/vod/player/24090/ Café Raamattu > Orjuus Raamatun valossa (TV7)]

== Viitteet ==
{{Viitteet|sarakkeet}}

[[Luokka:Etiikka]][[Luokka:Raamattu]][[Luokka:Historia]]

Orjuus

2020-11-29T14:52:05Z

Apollos: /* Orjuus Egyptissä ja Mooseksen lain säädöksissä */ kielenhuoltoa, ilmaisun parantamista ja sanotun täydentämistä

'''Orjuus''' on
# yhteiskunnallinen järjestelmä ("Orjuus vallitsi antiikin Kreikassa ja Roomassa") ja
# siihen kuuluva sosiaalinen asema ("Näiden yhteiskuntien väestöstä suuri osa eli orjuudessa").
Orjuuden ytimenä on jonkin yhteiskunnan oikeusjärjestyksen tunnustama palvelusuhde, josta ei ole subjektiivista irtisanoutumisoikeutta: orja ei voi omin luvin vaihtaa ammattiaan eikä isäntäväkeäänkään. Orjana elämisen kannalta olennaista on näet sekin, että kukaan ei ole orja noin vain ylimalkaan vaan jokaisella orjalla on joku isäntä tai emäntä; isäntä voi olla myös persoonaton: Rooman valtiokin omisti orjia. Orjilla on vapaata väestöä rajoitetumpi oikeus päättää itseään koskevista asioista sekä orjayhteiskunnan oikeuskäytännön mukainen kuuliaisuusvelvollisuus isäntäväkeään kohtaan; toisaalta orjat kuuluvat isäntäväkensä talouteen ja saavat siitä ainakin välttämättömät elämisen tarpeet kuten ruoan, vaatetuksen ja yösijan.

Orjuuteen liittyvät muut olosuhteet ja oikeusnormit ovat vaihdelleet yhteiskunnasta ja ajankohdasta toiseen, joten kaiken orjuuden hätiköity samaistaminen on tyypillistä [[näennäisanalogia]]päättelyä. Toisaalta orjuuden yleisluonteinen tunnusmerkistö voi täyttyä myös ilman, että itse sanaa käytettäisiin: pakkotyöleiriverkoston tarjoamalla polkuhintaisella työvoimalla militaaritalouden perusteita rakentaneella stalinistisella Neuvostoliitolla oli ilmeiset orjayhteiskunnan piirteet, Maon Kiinan koko väestö eli hallinnon pahimmissa vaiheissa oikeastaan Maon henkilökohtaisia oikkuja toteuttavina orjina, joiden sydämetön isäntä antoi jopa kuolla joukoittain nälkään ostaakseen samaan aikaan elintarvikeviennillä aseita ja aseteollisuutta Neuvostoliitosta, ja nykyisessä Pohjois-Koreassa sama meno on jatkunut aina meidän aikaamme asti. Muustakaan maailmasta orjuus ei ole kadonnut, vaan YK:n välittämän arvion mukaan sen nykymuotojen<ref>Näihin ei ole luettu mukaan totalitaaristen maiden omaan väestöönsä kohdistamaa toimintaa.</ref> piirissä on miljoonia ihmisiä.<ref>''"Today, according to the International Organization for Migration (IOM), millions of people, primarily women and children, are subjected to this tragic fate ..."'' http://www.unesco.org/new/en/social-and-human-sciences/themes/slave-route/modern-forms-of-slavery/ [luettu 19.8.2019]</ref>

Tässä artikkelissa orjuutta tarkastellaan lähinnä suhteessa Raamattuun ja kristinuskon historiaan.

== Kanaanin kirous ==

Orja-sana esiintyy Raamatussa ensimmäistä kertaa Nooan langettaessa kirouksen Haam-poikansa Kanaan-pojalle:
– Kirottu olkoon Kanaan,
tulkoon hänestä veljiensä
orjienkin orja. ({{rp|1.Moos.9:25}})
Tämän kirouksen myöhempiä vaiheita voi seurata Vanhasta testamentista: Kanaanin jälkeläiset asuttivat sitä maata, "Kanaanin maata" eli "Kaanaan maata", jonka Herra sitten lupasi Aabrahamin jälkeläisille, kuitenkin vasta sen jälkeen, kun kanaanilaisten syntivelka täyttyisi ({{rp|1.Moos.15:16}}). Tämä toteutui israelilaisten maanvalloituksen yhteydessä Joosuan aikana ({{rp|Joos.24:11}}).

Raamatussa ei ole mitään mainintaa Kanaanin jälkeläisten ulkonäöstä, eikä ylipäänsä ole mitään syytä olettaa, että he esimerkiksi ihonväriltään olisivat poikenneet lähi-idän muista kansoista. Afrikan väestön valtaosan on ymmärretty polveutuvan Haamin muista pojista, ei siis Kanaanista, eikä Raamatussa ylipäänsä ole ainuttakaan mainintaa, jossa joku yksilö orjuutettaisiin etnisen alkuperänsä takia. Sen sijaan Egyptissä orjuutettiin koko Israelin kansa, muttei suinkaan siksi, että heidän (haamilaiset [{{rp|1.Moos.10:6}}]) orjuuttajansa olisivat uskoneet Raamattua!

"Orjienkin orja" on jo itsessään kuvakielinen ilmaus, sillä ei tiedetä ainuttakaan historian esimerkkiä, jossa orjalla olisi ollut mahdollisuus konkreettisesti omistaa orjia. Kanaania itseään ei suinkaan orjuutettu, hänhän päinvastoin sai alun perin haltuunsa jokseenkin parhaan osan tunnetusta maasta ({{rp|2.Moos.3:8}}). Kun ottaa huomioon Nooan profetioiden kokonaisuuden ({{rp|1.Moos.9:24-27}}) ja vertaa sitä Raamatun kertomaan ja muista lähteistä tunnettuun historiaan, huomaa, että kyse on lähinnä siitä, että Vapahtaja ja hengellinen valo tulee Seemin suvusta ja että Jaafetin suku levittäytyy laajimmalle ja saavuttaa siinä mielessä maailmassa ulkoisen valta-aseman, mutta että Haamin suku jää vaille erityistä siunausta ja siksi kokonaisuutena katsoen huonoimmalle osalle, mikä näkyy eritoten hänen poikansa Kanaanin jälkeläisten historiassa – vaikka alun perin juuri haamilaiset nousivatkin johtoasemaan, niin että Nimrod, josta tuli ensimmäinen mahtava hallitsija maan päällä, oli Haamin Kus-pojan jälkeläinen ({{rp|1.Moos.10:8}}).

Kanaanin kirous ei merkitse sitä, etteivätkö Haamin tai Kanaaninkin jälkeläiset voisi pelastua uskomalla Jumalan lupauksiin. Päinvastoin: taivaaseen kootaan ihmisiä kaikista kansoista, kansanheimoista ja kielistä ({{rp|Ilm.7:9}}), ja nykyään kristinusko on kokonaisuutena katsoen haamilaisessa Afrikassa voimakasta ja leviävää, kun taas täällä jaafetilaisessa Euroopassa monin tavoin heikkoa ja taantuvaa. "Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi." ({{rp|Room.11:32}})

== Orjuus Egyptissä ja Mooseksen lain säädöksissä ==

Mooseksen laissa on määräyksiä, jotka koskevat sellaista ihmisten välistä mahdollista suhdetta, joka on paremman puutteessa suomennettu "orjuudeksi". Kysymys ei kuitenkaan ollut mistään ihmisen omistusoikeudesta toiseen ihmiseen, vaan israelilaisten keskinäisellä sopimuksella solmittavasta, pääsääntöisesti määräaikaisesta palvelussuhteesta, ja näiden orjien kohtelusta oli erityiset säädökset, joiden mukaan orja oli esim. päästettävä korvauksetta vapauteen, mikäli isäntä oli tuottanut tälle pysyvän ruumiinvamman kuten lyönyt hampaan irti. Nämä orjat eivät siis suinkaan olleet lainsuojattomassa asemassa isäntänsä mielivallan armoilla.

Näiden säännösten yhteiskunnallinen merkitys näyttäisi olevan lähinnä siinä, että ne antoivat köyhtyneille israelilaisille toimeentulomahdollisuuden perintömaansa määräajaksi myymällä ja varakkaampien maanmiestensä ruokapalkkaisiksi palvelijoiksi pestautumalla. Nämä orjat oli Mooseksen lain mukaan vapautettava joka viideskymmenes vuosi, jolloin he saivat perheineen palata isiensä maille niiden laillisina omistajina. Poikkeuksena olivat vieraista kansoista peräisin olevat (sotavankeuteen joutuneet tai muulla tavoin israelilaisten valtaan siirtyneet) orjat, joilla ei siis voinut olla perintömaita Israelissa eikä niihin perustuvaa toimeentuloa isäntäperheensä ulkopuolella, sekä sellaiset israelilaissyntyiset orjat, jotka eivät isäntäväkeensä kiintyneinä itse tahtoneet enää koskaan lähteä näiden taloudesta.

Mooseksen lain mukainen orjuus on siis ymmärrettävissä lähinnä väliaikaisena ja oikeudellisesti säänneltynä poikkeuksena normaalitilaan: pienempänä pahana tietyissä vaikeissa taloustilanteissa. Erityisesti laissa kielletään orjien ja muukalaisten julma kohtelu ja kehotetaan muistamaan koko Israelin kansan kovaa Egyptin aikaa ja siihen kuulunutta muukalaisuutta ja orjuutta, josta Herra oli heidät vapauttanut ja tuonut Luvattuun maahan.

Aabrahamin kutsumisesta alkavan "Raamatun erityisen pelastushistorian" perustavin Jumalan voimateko on juuri Israelin lasten<ref>Aabrahamin pojan Iisakin poika Jaakob sai elämänsä käännekohdassa Jumalalta uuden nimen: Israel, ja juuri hänen jälkeläisensä Jumala Mooseksen välityksellä Egyptistä vapautti.</ref> vapauttaminen faaraon<ref>Egyptin kuninkaan</ref> vallasta ja johtaminen pois Egyptistä, "orjuuden pesästä". Siihen myös Jumalan lain antaminen Siinain vuorella Mooseksen välityksellä liittyy, ja perustavasti siinä on kyse nimenomaan armottomasta, mielivaltaisesta orjuudesta vapauttamisesta. Tähän Jumalan voimatekoon liittyy myös orjuuttajia kohdanneiden Jumalan rangaistusten sarja, joka sitten viimein johtaakin orjuutettujen vapautumiseen, niin että faarao suorastaan ajaa heidät ulos maastaan.

== Orjuus Uuden testamentin ajan Rooman valtakunnassa ja kristityille siitä annetut ohjeet ==

Mooseksen aikaa puolisentoistatuhatta vuotta myöhemmin Uuden testamentin ajan yhteiskunnassa oli käytännössä pakanallisen roomalaisen oikeuden mukainen orjuus, joka on perin juurin eri asia kuin Mooseksen laissa säädelty menettely: Roomassa orjat katsottiin "puhuvaksi irtaimistoksi", jolla ei lain edessä ollut juuri oikeuksia. Uuden testamentin käyttäytymisohjeet kristityille orjille ja kristityille isännille lähtevät siitä, että olipa ihminen yhteiskunnallisesti millaisessa asemassa tahansa, hänen on ennen muuta muistettava joutuvansa aikanaan tilille elämästään Jumalan edessä, joka on lahjomaton tuomari (kuten oli ollut jo Mooseksen ajan Egyptissä). Tunnollisuus omien velvollisuuksien täyttämisessä ja oikeudenmukaisuus vallankäytössä ovat tällöin kristillistä omaatuntoa ohjaavien apostolisten ohjeiden keskeistä sisältöä.

Nämä ohjeet eivät kuitenkaan merkitse roomalaisen oikeuden orjia ja orjuutta koskevan näkemyksen ja siihen perustuvien käytäntöjen hyväksymistä, vaan ohjeet on annettu nimenomaan siksi, että kristityt tietäisivät, miten toimia Jumalan tahdon mukaisesti kristittyinä, kukin omassa elämäntilanteessaan. Yksilötasollahan on mahdollista toimia oikein, vaikka yhteiskunnallinen lainsäädäntö olisi miten epäoikeudenmukaista hyvänsä. Yhteiskuntarakenne perustui suurtalouksiin – itse asiassa väestön enemmistö oli orjia (ei kuitenkaan juutalaisten eikä samarialaisten alueella). Yhteiskunnalliset lainsäätäjät eivät siinä vaiheessa kuuluneet kristilliseen seurakuntaan eivätkä kysyneet apostoleilta neuvoja töihinsä, joten lainsäätäjille suunnattuja orjuuteen liittyviä ohjeita Uusi testamentti ei suoranaisesti sisällä; suuntaa-antavana voi kuitenkin pitää sellaista seikkaa, että "ihmiskauppiaat" ovat Uudessa testamentissa kristitylle sopimattoman synnillisen elämänmuodon esimerkkinä.

Orjien ja vapaiden ihmisarvossa, kristillisen seurakunnan jäsenyyden laadussa tai pelastuksen osallisuudessa uskon kautta Kristukseen ei ole eroja: "Ei tässä ole orjaa eikä vapaata – – vaan kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa." Erona on kuitenkin se, että mitä enemmän mahdollisuuksia ihmiselle on tarjona, sitä enemmästä hän myös on vastuussa Herransa edessä: "Orja on Kristuksen vapaa, ja vapaa on Kristuksen orja."

== Muita tunnettuja esimerkkejä orjuudesta ja kristittyjen suhtautumisesta siihen ==

=== Brittiläinen imperiumi ===

Puolisentoistatuhatta vuotta Uuden testamentin aikaa myöhempi Euroopan siirtomaavaltojen, esim. Brittiläisen imperiumin ja siitä sittemmin itsenäistyneen Amerikan Yhdysvaltojen orjalaitos taas muistutti pikemminkin Rooman ja arabien kuin Mooseksen lain mallia, ja lisäksi siinä oli vielä erityinen rasistinen piirre, niin että esim. Yhdysvaltain Virginian osavaltion orjuuteen liittyvässä lainsäädännössä laskettiin kunkin yksilön afrikkalaisuuden suhteellista osuutta. Orjuuden taustana oli kaupallisen hyödyn tavoittelu: orjakaupalla saatiin suurmaatalouteen halpaa työvoimaa; lisää orjia saatiin aiempien orjien jälkeläisistä, joten orjakaupan päättyminen ei merkinnyt orjuuden automaattista päättymistä.

Anglosaksisissa maissa monet orjuuden keskeiset vastustajat, kuten Britanniassa [http://en.wikipedia.org/wiki/William_Wilberforce William Wilberforce], [http://en.wikipedia.org/wiki/Thomas_Clarkson Thomas Clarkson] ja herätykseen tullut entinen orjalaivan kapteeni, ''Amazing Grace'' -laulun sanoittajanakin tunnettu [http://en.wikipedia.org/wiki/John_Newton John Newton], puolestaan toimivat kristittyinä, Raamattuun sidotun omantunnon pohjalta ja saivatkin laillisen orjuuden lakkautetuksi brittiläisessä imperiumissa jo 1800-luvun alkuvuosina – siis puolisen vuosisataa ennen kuin Darwinin teokset alkoivat puolestaan antaa perusteita rotusorrolle ja suorastaan [[Darwin ja natsit|etnisille kansanmurhille]].

=== Yhdysvallat ===

Darwinista huolimatta Yhdysvaltain Pohjoisvaltioissa orjuutta pidettiin kansallisena häpeänä, ja Etelävaltioiden hävittyä sisällissodan orjuus poistettiinkin koko maasta. Yhdysvalloissakin valovoimaisimmilla orjuuden vastustajilla oli ollut vahvasti kristillinen identiteetti – tämä koskee niin militanttiaktivisti [http://en.wikipedia.org/wiki/John_Brown_(abolitionist) John Brownia] kuin sentimentaalista romaanikirjailijaa, ''Setä Tuomon tuvan'' laatijaa [http://fi.wikipedia.org/wiki/Harriet_Beecher-Stowe Harriet Beecher-Stoweakin].

Amerikan orjavaltioiden historia osoittaa osaltaan Uuden testamentin ohjeiden toimivuuden. Tilanne muistutti Rooman aikaa (monin paikoin suurin osa väestöstä oli orjia, joiden työvoimaan maataloustuotanto perustui), olipa osittain sitä vaikeampikin (rotuajattelun vuoksi vapautetut orjat eivät voineet löytää paikkaansa yhteiskunnassa niinkään helposti kuin antiikin Roomassa). Orjakapinoita leimahti aika ajoin, ja ne synnyttivät veristä jälkeä puolin ja toisin johtamatta kuitenkaan orjien aseman paranemiseen saati orjuuden lopettamiseen. Parasta, mitä siinä tilanteessa elänyt kristitty orjatilan omistaja saattoi suoranaisesti saada aikaan, oli kohdella omia orjiaan niin kuin olisi toivonut itseään kohdeltavan, jos olisi ollut orjan asemassa; parasta, mitä kristitty orja saattoi saada aikaan, oli todistaa Kristuksesta suostumalla elämään osassaan kuuliaisena isännälleen, antaen näin kaikille lähimmäisilleen esimerkin siitä, että ihmisen arvo ei riipu hänen yhteiskunnallisesta asemastaan vaan Jumalan armoteoista häntä kohtaan ja että iankaikkiset asiat ovat ajallisia tärkeämpiä. Kun orjuus sitten aikanaan lopetettiin, se ei tapahtunut orjakapinan kautta eikä koskenut kuuliaisia orjia sen vähempää kuin kapinamielisiäkään.

Kristillisen etiikan kannalta on olennaista ymmärtää, että ihmisen eettinen oikeus, saati velvollisuus, ei ole toimia oman asemansa rajoja rikkoen ja niitä oman halunsa mukaan muuttamaan pyrkien vaan oman asemansa tarjoamien mahdollisuuksien puitteissa lähimmäisensä aseman parantamiseksi Raamattuun sidotun omantuntonsa ääntä kuunnellen ja seuraten – ja juuri näin toimiminen on johtanut todelliseen ja kestävään yhteiskunnalliseen edistykseen. Lisäksi voi todeta, että vaikka Brownkin osaltaan pakotti ihmisiä ottamaan kantaa orjuuteen ja vei siten kokonaiskehitystä eteenpäin, niin silti Beecher-Stowen tapa herätellä ihmisten omaatuntoa empatiaan oli sekä eettisesti ongelmattomampaa että käytännössä toimivampaa kuin Brownin oman käden oikeuteen perustuva malli, joka suoraan johti monien ihmishenkien menetykseen ja päälle päätteeksi vei miehen itsensäkin hirteen. Tämä antaa pohjaa myös oman aikamme huutavimpien yhteiskunnallisten vääryyksien, kuten [[abortti|"vapaan" abortin]], kristilliseen kohtaamiseen.

== Katso myös ==
=== Internet ===
* [http://uskonpuolesta.blogspot.com/2011/10/orjuus-kristinusko-ja-raamattu-osa-1.html Pasi Turunen: Orjuus ja Uusi Testamenti - Orjuus, kristinusko ja Raamattu, osa 1]
* [http://uskonpuolesta.blogspot.com/2011/11/amerikan-orjuus-ja-antiikin-orjuus-eri.html Pasi Turunen: Amerikan orjuus ja antiikin orjuus eri asioita (Orjuus, kristinusko ja Raamattu, osa 2)]
* [http://raapustus.net/?id=114#orjuus Jasu Markkanen: Hyväksyykö Raamattu orjuuden?]
* [http://luominen.fi/pitaako-kristityn-noudattaa-juutalaisten-ruokasaadoksia luominen.fi: Orjuus ja Raamattu]
* [http://www.tv7.fi/vod/player/24090/ Café Raamattu > Orjuus Raamatun valossa (TV7)]

== Viitteet ==
{{Viitteet|sarakkeet}}

[[Luokka:Etiikka]][[Luokka:Raamattu]][[Luokka:Historia]]

Orjuus

2020-11-28T12:25:53Z

Apollos: /* Kanaanin kirous */ ilmaisumuutos

'''Orjuus''' on
# yhteiskunnallinen järjestelmä ("Orjuus vallitsi antiikin Kreikassa ja Roomassa") ja
# siihen kuuluva sosiaalinen asema ("Näiden yhteiskuntien väestöstä suuri osa eli orjuudessa").
Orjuuden ytimenä on jonkin yhteiskunnan oikeusjärjestyksen tunnustama palvelusuhde, josta ei ole subjektiivista irtisanoutumisoikeutta: orja ei voi omin luvin vaihtaa ammattiaan eikä isäntäväkeäänkään. Orjana elämisen kannalta olennaista on näet sekin, että kukaan ei ole orja noin vain ylimalkaan vaan jokaisella orjalla on joku isäntä tai emäntä; isäntä voi olla myös persoonaton: Rooman valtiokin omisti orjia. Orjilla on vapaata väestöä rajoitetumpi oikeus päättää itseään koskevista asioista sekä orjayhteiskunnan oikeuskäytännön mukainen kuuliaisuusvelvollisuus isäntäväkeään kohtaan; toisaalta orjat kuuluvat isäntäväkensä talouteen ja saavat siitä ainakin välttämättömät elämisen tarpeet kuten ruoan, vaatetuksen ja yösijan.

Orjuuteen liittyvät muut olosuhteet ja oikeusnormit ovat vaihdelleet yhteiskunnasta ja ajankohdasta toiseen, joten kaiken orjuuden hätiköity samaistaminen on tyypillistä [[näennäisanalogia]]päättelyä. Toisaalta orjuuden yleisluonteinen tunnusmerkistö voi täyttyä myös ilman, että itse sanaa käytettäisiin: pakkotyöleiriverkoston tarjoamalla polkuhintaisella työvoimalla militaaritalouden perusteita rakentaneella stalinistisella Neuvostoliitolla oli ilmeiset orjayhteiskunnan piirteet, Maon Kiinan koko väestö eli hallinnon pahimmissa vaiheissa oikeastaan Maon henkilökohtaisia oikkuja toteuttavina orjina, joiden sydämetön isäntä antoi jopa kuolla joukoittain nälkään ostaakseen samaan aikaan elintarvikeviennillä aseita ja aseteollisuutta Neuvostoliitosta, ja nykyisessä Pohjois-Koreassa sama meno on jatkunut aina meidän aikaamme asti. Muustakaan maailmasta orjuus ei ole kadonnut, vaan YK:n välittämän arvion mukaan sen nykymuotojen<ref>Näihin ei ole luettu mukaan totalitaaristen maiden omaan väestöönsä kohdistamaa toimintaa.</ref> piirissä on miljoonia ihmisiä.<ref>''"Today, according to the International Organization for Migration (IOM), millions of people, primarily women and children, are subjected to this tragic fate ..."'' http://www.unesco.org/new/en/social-and-human-sciences/themes/slave-route/modern-forms-of-slavery/ [luettu 19.8.2019]</ref>

Tässä artikkelissa orjuutta tarkastellaan lähinnä suhteessa Raamattuun ja kristinuskon historiaan.

== Kanaanin kirous ==

Orja-sana esiintyy Raamatussa ensimmäistä kertaa Nooan langettaessa kirouksen Haam-poikansa Kanaan-pojalle:
– Kirottu olkoon Kanaan,
tulkoon hänestä veljiensä
orjienkin orja. ({{rp|1.Moos.9:25}})
Tämän kirouksen myöhempiä vaiheita voi seurata Vanhasta testamentista: Kanaanin jälkeläiset asuttivat sitä maata, "Kanaanin maata" eli "Kaanaan maata", jonka Herra sitten lupasi Aabrahamin jälkeläisille, kuitenkin vasta sen jälkeen, kun kanaanilaisten syntivelka täyttyisi ({{rp|1.Moos.15:16}}). Tämä toteutui israelilaisten maanvalloituksen yhteydessä Joosuan aikana ({{rp|Joos.24:11}}).

Raamatussa ei ole mitään mainintaa Kanaanin jälkeläisten ulkonäöstä, eikä ylipäänsä ole mitään syytä olettaa, että he esimerkiksi ihonväriltään olisivat poikenneet lähi-idän muista kansoista. Afrikan väestön valtaosan on ymmärretty polveutuvan Haamin muista pojista, ei siis Kanaanista, eikä Raamatussa ylipäänsä ole ainuttakaan mainintaa, jossa joku yksilö orjuutettaisiin etnisen alkuperänsä takia. Sen sijaan Egyptissä orjuutettiin koko Israelin kansa, muttei suinkaan siksi, että heidän (haamilaiset [{{rp|1.Moos.10:6}}]) orjuuttajansa olisivat uskoneet Raamattua!

"Orjienkin orja" on jo itsessään kuvakielinen ilmaus, sillä ei tiedetä ainuttakaan historian esimerkkiä, jossa orjalla olisi ollut mahdollisuus konkreettisesti omistaa orjia. Kanaania itseään ei suinkaan orjuutettu, hänhän päinvastoin sai alun perin haltuunsa jokseenkin parhaan osan tunnetusta maasta ({{rp|2.Moos.3:8}}). Kun ottaa huomioon Nooan profetioiden kokonaisuuden ({{rp|1.Moos.9:24-27}}) ja vertaa sitä Raamatun kertomaan ja muista lähteistä tunnettuun historiaan, huomaa, että kyse on lähinnä siitä, että Vapahtaja ja hengellinen valo tulee Seemin suvusta ja että Jaafetin suku levittäytyy laajimmalle ja saavuttaa siinä mielessä maailmassa ulkoisen valta-aseman, mutta että Haamin suku jää vaille erityistä siunausta ja siksi kokonaisuutena katsoen huonoimmalle osalle, mikä näkyy eritoten hänen poikansa Kanaanin jälkeläisten historiassa – vaikka alun perin juuri haamilaiset nousivatkin johtoasemaan, niin että Nimrod, josta tuli ensimmäinen mahtava hallitsija maan päällä, oli Haamin Kus-pojan jälkeläinen ({{rp|1.Moos.10:8}}).

Kanaanin kirous ei merkitse sitä, etteivätkö Haamin tai Kanaaninkin jälkeläiset voisi pelastua uskomalla Jumalan lupauksiin. Päinvastoin: taivaaseen kootaan ihmisiä kaikista kansoista, kansanheimoista ja kielistä ({{rp|Ilm.7:9}}), ja nykyään kristinusko on kokonaisuutena katsoen haamilaisessa Afrikassa voimakasta ja leviävää, kun taas täällä jaafetilaisessa Euroopassa monin tavoin heikkoa ja taantuvaa. "Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi." ({{rp|Room.11:32}})

== Orjuus Egyptissä ja Mooseksen lain säädöksissä ==

Mooseksen laissa on määräyksiä, jotka koskevat sellaista ihmisten välistä mahdollista suhdetta, joka on paremman puutteessa suomennettu "orjuudeksi". Kysymys ei kuitenkaan ollut mistään ihmisen omistusoikeudesta toiseen ihmiseen, vaan israelilaisten keskinäisellä sopimuksella solmittavasta, pääsääntöisesti määräaikaisesta palvelussuhteesta, ja näiden orjien kohtelusta oli erityiset säädökset, joiden mukaan orja oli esim. päästettävä korvauksetta vapauteen, mikäli isäntä oli tuottanut tälle pysyvän ruumiinvamman kuten lyönyt hampaan irti. Orjat eivät siis suinkaan olleet lainsuojattomassa asemassa isäntiensä mielivallan armoilla.

Näiden säännösten yhteiskunnallinen merkitys näyttäisi olevan lähinnä siinä, että ne antoivat köyhtyneille israelilaisille toimeentulomahdollisuuden perintömaansa määräajaksi myymällä ja varakkaampien maanmiestensä ruokapalkkaisiksi palvelijoiksi pestautumalla. Nämä orjat oli Mooseksen lain mukaan vapautettava joka viideskymmenes vuosi, jolloin he saivat perheineen palata isiensä maille niiden laillisina omistajina. Poikkeuksena olivat vieraista kansoista peräisin olevat (sotavankeuteen joutuneet tai muulla tavoin israelilaisten valtaan siirtyneet) orjat, joilla ei siis voinut olla perintömaita Israelissa eikä niihin perustuvaa toimeentuloa isäntäperheensä ulkopuolella, sekä sellaiset israelilaissyntyiset orjat, jotka eivät isäntäväkeensä kiintyneinä itse tahtoneet enää koskaan lähteä näiden taloudesta.

Mooseksen lain mukainen orjuus on siis ymmärrettävissä lähinnä väliaikaisena ja oikeudellisesti säänneltynä poikkeuksena normaalitilaan, pienempänä pahana tietyissä vaikeissa taloustilanteissa. Erityisesti laissa kielletään orjien ja muukalaisten julma kohtelu ja kehotetaan muistamaan koko Israelin kansan kovaa Egyptin aikaa ja siihen kuulunutta muukalaisuutta ja orjuutta, josta Herra oli heidät vapauttanut ja tuonut Luvattuun maahan. Jo tämä Mooseksen ja koko Vanhan testamentin ajan perustava Jumalan voimateko, lähtö Egyptistä, johon lainanto Siinain vuorella liittyi, on siis luonteeltaan nimenomaan vapautus armottomasta, mielivaltaisesta orjuudesta ja siihen liittyneiden entisiä orjuuttajia kohdanneiden Jumalan rangaistusten sarja.

== Orjuus Uuden testamentin ajan Rooman valtakunnassa ja kristityille siitä annetut ohjeet ==

Mooseksen aikaa puolisentoistatuhatta vuotta myöhemmin Uuden testamentin ajan yhteiskunnassa oli käytännössä pakanallisen roomalaisen oikeuden mukainen orjuus, joka on perin juurin eri asia kuin Mooseksen laissa säädelty menettely: Roomassa orjat katsottiin "puhuvaksi irtaimistoksi", jolla ei lain edessä ollut juuri oikeuksia. Uuden testamentin käyttäytymisohjeet kristityille orjille ja kristityille isännille lähtevät siitä, että olipa ihminen yhteiskunnallisesti millaisessa asemassa tahansa, hänen on ennen muuta muistettava joutuvansa aikanaan tilille elämästään Jumalan edessä, joka on lahjomaton tuomari (kuten oli ollut jo Mooseksen ajan Egyptissä). Tunnollisuus omien velvollisuuksien täyttämisessä ja oikeudenmukaisuus vallankäytössä ovat tällöin kristillistä omaatuntoa ohjaavien apostolisten ohjeiden keskeistä sisältöä.

Nämä ohjeet eivät kuitenkaan merkitse roomalaisen oikeuden orjia ja orjuutta koskevan näkemyksen ja siihen perustuvien käytäntöjen hyväksymistä, vaan ohjeet on annettu nimenomaan siksi, että kristityt tietäisivät, miten toimia Jumalan tahdon mukaisesti kristittyinä, kukin omassa elämäntilanteessaan. Yksilötasollahan on mahdollista toimia oikein, vaikka yhteiskunnallinen lainsäädäntö olisi miten epäoikeudenmukaista hyvänsä. Yhteiskuntarakenne perustui suurtalouksiin – itse asiassa väestön enemmistö oli orjia (ei kuitenkaan juutalaisten eikä samarialaisten alueella). Yhteiskunnalliset lainsäätäjät eivät siinä vaiheessa kuuluneet kristilliseen seurakuntaan eivätkä kysyneet apostoleilta neuvoja töihinsä, joten lainsäätäjille suunnattuja orjuuteen liittyviä ohjeita Uusi testamentti ei suoranaisesti sisällä; suuntaa-antavana voi kuitenkin pitää sellaista seikkaa, että "ihmiskauppiaat" ovat Uudessa testamentissa kristitylle sopimattoman synnillisen elämänmuodon esimerkkinä.

Orjien ja vapaiden ihmisarvossa, kristillisen seurakunnan jäsenyyden laadussa tai pelastuksen osallisuudessa uskon kautta Kristukseen ei ole eroja: "Ei tässä ole orjaa eikä vapaata – – vaan kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa." Erona on kuitenkin se, että mitä enemmän mahdollisuuksia ihmiselle on tarjona, sitä enemmästä hän myös on vastuussa Herransa edessä: "Orja on Kristuksen vapaa, ja vapaa on Kristuksen orja."

== Muita tunnettuja esimerkkejä orjuudesta ja kristittyjen suhtautumisesta siihen ==

=== Brittiläinen imperiumi ===

Puolisentoistatuhatta vuotta Uuden testamentin aikaa myöhempi Euroopan siirtomaavaltojen, esim. Brittiläisen imperiumin ja siitä sittemmin itsenäistyneen Amerikan Yhdysvaltojen orjalaitos taas muistutti pikemminkin Rooman ja arabien kuin Mooseksen lain mallia, ja lisäksi siinä oli vielä erityinen rasistinen piirre, niin että esim. Yhdysvaltain Virginian osavaltion orjuuteen liittyvässä lainsäädännössä laskettiin kunkin yksilön afrikkalaisuuden suhteellista osuutta. Orjuuden taustana oli kaupallisen hyödyn tavoittelu: orjakaupalla saatiin suurmaatalouteen halpaa työvoimaa; lisää orjia saatiin aiempien orjien jälkeläisistä, joten orjakaupan päättyminen ei merkinnyt orjuuden automaattista päättymistä.

Anglosaksisissa maissa monet orjuuden keskeiset vastustajat, kuten Britanniassa [http://en.wikipedia.org/wiki/William_Wilberforce William Wilberforce], [http://en.wikipedia.org/wiki/Thomas_Clarkson Thomas Clarkson] ja herätykseen tullut entinen orjalaivan kapteeni, ''Amazing Grace'' -laulun sanoittajanakin tunnettu [http://en.wikipedia.org/wiki/John_Newton John Newton], puolestaan toimivat kristittyinä, Raamattuun sidotun omantunnon pohjalta ja saivatkin laillisen orjuuden lakkautetuksi brittiläisessä imperiumissa jo 1800-luvun alkuvuosina – siis puolisen vuosisataa ennen kuin Darwinin teokset alkoivat puolestaan antaa perusteita rotusorrolle ja suorastaan [[Darwin ja natsit|etnisille kansanmurhille]].

=== Yhdysvallat ===

Darwinista huolimatta Yhdysvaltain Pohjoisvaltioissa orjuutta pidettiin kansallisena häpeänä, ja Etelävaltioiden hävittyä sisällissodan orjuus poistettiinkin koko maasta. Yhdysvalloissakin valovoimaisimmilla orjuuden vastustajilla oli ollut vahvasti kristillinen identiteetti – tämä koskee niin militanttiaktivisti [http://en.wikipedia.org/wiki/John_Brown_(abolitionist) John Brownia] kuin sentimentaalista romaanikirjailijaa, ''Setä Tuomon tuvan'' laatijaa [http://fi.wikipedia.org/wiki/Harriet_Beecher-Stowe Harriet Beecher-Stoweakin].

Amerikan orjavaltioiden historia osoittaa osaltaan Uuden testamentin ohjeiden toimivuuden. Tilanne muistutti Rooman aikaa (monin paikoin suurin osa väestöstä oli orjia, joiden työvoimaan maataloustuotanto perustui), olipa osittain sitä vaikeampikin (rotuajattelun vuoksi vapautetut orjat eivät voineet löytää paikkaansa yhteiskunnassa niinkään helposti kuin antiikin Roomassa). Orjakapinoita leimahti aika ajoin, ja ne synnyttivät veristä jälkeä puolin ja toisin johtamatta kuitenkaan orjien aseman paranemiseen saati orjuuden lopettamiseen. Parasta, mitä siinä tilanteessa elänyt kristitty orjatilan omistaja saattoi suoranaisesti saada aikaan, oli kohdella omia orjiaan niin kuin olisi toivonut itseään kohdeltavan, jos olisi ollut orjan asemassa; parasta, mitä kristitty orja saattoi saada aikaan, oli todistaa Kristuksesta suostumalla elämään osassaan kuuliaisena isännälleen, antaen näin kaikille lähimmäisilleen esimerkin siitä, että ihmisen arvo ei riipu hänen yhteiskunnallisesta asemastaan vaan Jumalan armoteoista häntä kohtaan ja että iankaikkiset asiat ovat ajallisia tärkeämpiä. Kun orjuus sitten aikanaan lopetettiin, se ei tapahtunut orjakapinan kautta eikä koskenut kuuliaisia orjia sen vähempää kuin kapinamielisiäkään.

Kristillisen etiikan kannalta on olennaista ymmärtää, että ihmisen eettinen oikeus, saati velvollisuus, ei ole toimia oman asemansa rajoja rikkoen ja niitä oman halunsa mukaan muuttamaan pyrkien vaan oman asemansa tarjoamien mahdollisuuksien puitteissa lähimmäisensä aseman parantamiseksi Raamattuun sidotun omantuntonsa ääntä kuunnellen ja seuraten – ja juuri näin toimiminen on johtanut todelliseen ja kestävään yhteiskunnalliseen edistykseen. Lisäksi voi todeta, että vaikka Brownkin osaltaan pakotti ihmisiä ottamaan kantaa orjuuteen ja vei siten kokonaiskehitystä eteenpäin, niin silti Beecher-Stowen tapa herätellä ihmisten omaatuntoa empatiaan oli sekä eettisesti ongelmattomampaa että käytännössä toimivampaa kuin Brownin oman käden oikeuteen perustuva malli, joka suoraan johti monien ihmishenkien menetykseen ja päälle päätteeksi vei miehen itsensäkin hirteen. Tämä antaa pohjaa myös oman aikamme huutavimpien yhteiskunnallisten vääryyksien, kuten [[abortti|"vapaan" abortin]], kristilliseen kohtaamiseen.

== Katso myös ==
=== Internet ===
* [http://uskonpuolesta.blogspot.com/2011/10/orjuus-kristinusko-ja-raamattu-osa-1.html Pasi Turunen: Orjuus ja Uusi Testamenti - Orjuus, kristinusko ja Raamattu, osa 1]
* [http://uskonpuolesta.blogspot.com/2011/11/amerikan-orjuus-ja-antiikin-orjuus-eri.html Pasi Turunen: Amerikan orjuus ja antiikin orjuus eri asioita (Orjuus, kristinusko ja Raamattu, osa 2)]
* [http://raapustus.net/?id=114#orjuus Jasu Markkanen: Hyväksyykö Raamattu orjuuden?]
* [http://luominen.fi/pitaako-kristityn-noudattaa-juutalaisten-ruokasaadoksia luominen.fi: Orjuus ja Raamattu]
* [http://www.tv7.fi/vod/player/24090/ Café Raamattu > Orjuus Raamatun valossa (TV7)]

== Viitteet ==
{{Viitteet|sarakkeet}}

[[Luokka:Etiikka]][[Luokka:Raamattu]][[Luokka:Historia]]

Orjuus

2020-11-28T12:23:34Z

Apollos: /* Kanaanin kirous */ raamattuviitelisäys

'''Orjuus''' on
# yhteiskunnallinen järjestelmä ("Orjuus vallitsi antiikin Kreikassa ja Roomassa") ja
# siihen kuuluva sosiaalinen asema ("Näiden yhteiskuntien väestöstä suuri osa eli orjuudessa").
Orjuuden ytimenä on jonkin yhteiskunnan oikeusjärjestyksen tunnustama palvelusuhde, josta ei ole subjektiivista irtisanoutumisoikeutta: orja ei voi omin luvin vaihtaa ammattiaan eikä isäntäväkeäänkään. Orjana elämisen kannalta olennaista on näet sekin, että kukaan ei ole orja noin vain ylimalkaan vaan jokaisella orjalla on joku isäntä tai emäntä; isäntä voi olla myös persoonaton: Rooman valtiokin omisti orjia. Orjilla on vapaata väestöä rajoitetumpi oikeus päättää itseään koskevista asioista sekä orjayhteiskunnan oikeuskäytännön mukainen kuuliaisuusvelvollisuus isäntäväkeään kohtaan; toisaalta orjat kuuluvat isäntäväkensä talouteen ja saavat siitä ainakin välttämättömät elämisen tarpeet kuten ruoan, vaatetuksen ja yösijan.

Orjuuteen liittyvät muut olosuhteet ja oikeusnormit ovat vaihdelleet yhteiskunnasta ja ajankohdasta toiseen, joten kaiken orjuuden hätiköity samaistaminen on tyypillistä [[näennäisanalogia]]päättelyä. Toisaalta orjuuden yleisluonteinen tunnusmerkistö voi täyttyä myös ilman, että itse sanaa käytettäisiin: pakkotyöleiriverkoston tarjoamalla polkuhintaisella työvoimalla militaaritalouden perusteita rakentaneella stalinistisella Neuvostoliitolla oli ilmeiset orjayhteiskunnan piirteet, Maon Kiinan koko väestö eli hallinnon pahimmissa vaiheissa oikeastaan Maon henkilökohtaisia oikkuja toteuttavina orjina, joiden sydämetön isäntä antoi jopa kuolla joukoittain nälkään ostaakseen samaan aikaan elintarvikeviennillä aseita ja aseteollisuutta Neuvostoliitosta, ja nykyisessä Pohjois-Koreassa sama meno on jatkunut aina meidän aikaamme asti. Muustakaan maailmasta orjuus ei ole kadonnut, vaan YK:n välittämän arvion mukaan sen nykymuotojen<ref>Näihin ei ole luettu mukaan totalitaaristen maiden omaan väestöönsä kohdistamaa toimintaa.</ref> piirissä on miljoonia ihmisiä.<ref>''"Today, according to the International Organization for Migration (IOM), millions of people, primarily women and children, are subjected to this tragic fate ..."'' http://www.unesco.org/new/en/social-and-human-sciences/themes/slave-route/modern-forms-of-slavery/ [luettu 19.8.2019]</ref>

Tässä artikkelissa orjuutta tarkastellaan lähinnä suhteessa Raamattuun ja kristinuskon historiaan.

== Kanaanin kirous ==

Orja-sana esiintyy Raamatussa ensimmäistä kertaa Nooan langettaessa kirouksen Haam-poikansa Kanaan-pojalle:
– Kirottu olkoon Kanaan,
tulkoon hänestä veljiensä
orjienkin orja. ({{rp|1.Moos.9:25}})
Tämän kirouksen myöhempiä vaiheita voi seurata Vanhasta testamentista: Kanaanin jälkeläiset asuttivat sitä maata, "Kanaanin maata" eli "Kaanaan maata", jonka Herra sitten lupasi Aabrahamin jälkeläisille, kuitenkin vasta sen jälkeen, kun kanaanilaisten syntivelka täyttyisi ({{rp|1.Moos.15:16}}). Tämä toteutui israelilaisten maanvalloituksen yhteydessä Joosuan aikana ({{rp|Joos.24:11}}).

Raamatussa ei ole mitään mainintaa Kanaanin jälkeläisten ulkonäöstä, eikä ylipäänsä ole mitään syytä olettaa, että he esimerkiksi ihonväriltään olisivat poikenneet lähi-idän muista kansoista. Afrikan väestön valtaosan on ymmärretty polveutuvan Haamin muista pojista, ei siis Kanaanista, eikä Raamatussa ylipäänsä ole ainuttakaan mainintaa, jossa joku yksilö orjuutettaisiin etnisen alkuperänsä takia. Sen sijaan Egyptissä orjuutettiin koko Israelin kansa, muttei suinkaan siksi, että heidän (haamilaiset [{{rp|1.Moos.10:6}}]) orjuuttajansa olisivat uskoneet Raamattua!

"Orjienkin orja" on jo itsessään kuvakielinen ilmaus, sillä ei tiedetä ainuttakaan historian esimerkkiä, jossa orjalla olisi ollut mahdollisuus konkreettisesti omistaa orjia. Kanaania itseään ei suinkaan orjuutettu, hänhän päinvastoin sai alun perin haltuunsa jokseenkin parhaan osan tunnetusta maasta ({{rp|2.Moos.3:8}}). Kun ottaa huomioon Nooan profetioiden kokonaisuuden ({{rp|1.Moos.9:24-27}}) ja vertaa sitä Raamatun kertomaan ja muista lähteistä tunnettuun historiaan, huomaa, että kyse on lähinnä siitä, että Vapahtaja ja hengellinen valo tulee Seemin suvusta ja että Jaafetin suku levittäytyy laajimmalle ja saavuttaa siinä mielessä maailmassa ulkoisen valta-aseman, mutta että Haamin suku jää vaille erityistä siunausta ja siksi kokonaisuutena katsoen huonoimmalle osalle, mikä näkyy eritoten hänen poikansa Kanaanin jälkeläisten historiassa – vaikka alun perin juuri haamilaiset nousivatkin johtoasemaan, niin että Nimrod, josta tuli ensimmäinen mahtava hallitsija maan päällä, oli Haamin Kus-pojan jälkeläinen ({{rp|1.Moos.10:8}}).

Kanaanin kirous ei merkitse sitä, etteivät Haamin tai Kanaaninkin jälkeläiset voisi pelastua uskomalla Jumalan lupauksiin. Päinvastoin: taivaaseen kootaan ihmisiä kaikista kansoista, kansanheimoista ja kielistä ({{rp|Ilm.7:9}}), ja nykyään kristinusko on kokonaisuutena katsoen haamilaisessa Afrikassa voimakasta ja leviävää, kun taas täällä jaafetilaisessa Euroopassa monin tavoin heikkoa ja taantuvaa. "Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi." ({{rp|Room.11:32}})

== Orjuus Egyptissä ja Mooseksen lain säädöksissä ==

Mooseksen laissa on määräyksiä, jotka koskevat sellaista ihmisten välistä mahdollista suhdetta, joka on paremman puutteessa suomennettu "orjuudeksi". Kysymys ei kuitenkaan ollut mistään ihmisen omistusoikeudesta toiseen ihmiseen, vaan israelilaisten keskinäisellä sopimuksella solmittavasta, pääsääntöisesti määräaikaisesta palvelussuhteesta, ja näiden orjien kohtelusta oli erityiset säädökset, joiden mukaan orja oli esim. päästettävä korvauksetta vapauteen, mikäli isäntä oli tuottanut tälle pysyvän ruumiinvamman kuten lyönyt hampaan irti. Orjat eivät siis suinkaan olleet lainsuojattomassa asemassa isäntiensä mielivallan armoilla.

Näiden säännösten yhteiskunnallinen merkitys näyttäisi olevan lähinnä siinä, että ne antoivat köyhtyneille israelilaisille toimeentulomahdollisuuden perintömaansa määräajaksi myymällä ja varakkaampien maanmiestensä ruokapalkkaisiksi palvelijoiksi pestautumalla. Nämä orjat oli Mooseksen lain mukaan vapautettava joka viideskymmenes vuosi, jolloin he saivat perheineen palata isiensä maille niiden laillisina omistajina. Poikkeuksena olivat vieraista kansoista peräisin olevat (sotavankeuteen joutuneet tai muulla tavoin israelilaisten valtaan siirtyneet) orjat, joilla ei siis voinut olla perintömaita Israelissa eikä niihin perustuvaa toimeentuloa isäntäperheensä ulkopuolella, sekä sellaiset israelilaissyntyiset orjat, jotka eivät isäntäväkeensä kiintyneinä itse tahtoneet enää koskaan lähteä näiden taloudesta.

Mooseksen lain mukainen orjuus on siis ymmärrettävissä lähinnä väliaikaisena ja oikeudellisesti säänneltynä poikkeuksena normaalitilaan, pienempänä pahana tietyissä vaikeissa taloustilanteissa. Erityisesti laissa kielletään orjien ja muukalaisten julma kohtelu ja kehotetaan muistamaan koko Israelin kansan kovaa Egyptin aikaa ja siihen kuulunutta muukalaisuutta ja orjuutta, josta Herra oli heidät vapauttanut ja tuonut Luvattuun maahan. Jo tämä Mooseksen ja koko Vanhan testamentin ajan perustava Jumalan voimateko, lähtö Egyptistä, johon lainanto Siinain vuorella liittyi, on siis luonteeltaan nimenomaan vapautus armottomasta, mielivaltaisesta orjuudesta ja siihen liittyneiden entisiä orjuuttajia kohdanneiden Jumalan rangaistusten sarja.

== Orjuus Uuden testamentin ajan Rooman valtakunnassa ja kristityille siitä annetut ohjeet ==

Mooseksen aikaa puolisentoistatuhatta vuotta myöhemmin Uuden testamentin ajan yhteiskunnassa oli käytännössä pakanallisen roomalaisen oikeuden mukainen orjuus, joka on perin juurin eri asia kuin Mooseksen laissa säädelty menettely: Roomassa orjat katsottiin "puhuvaksi irtaimistoksi", jolla ei lain edessä ollut juuri oikeuksia. Uuden testamentin käyttäytymisohjeet kristityille orjille ja kristityille isännille lähtevät siitä, että olipa ihminen yhteiskunnallisesti millaisessa asemassa tahansa, hänen on ennen muuta muistettava joutuvansa aikanaan tilille elämästään Jumalan edessä, joka on lahjomaton tuomari (kuten oli ollut jo Mooseksen ajan Egyptissä). Tunnollisuus omien velvollisuuksien täyttämisessä ja oikeudenmukaisuus vallankäytössä ovat tällöin kristillistä omaatuntoa ohjaavien apostolisten ohjeiden keskeistä sisältöä.

Nämä ohjeet eivät kuitenkaan merkitse roomalaisen oikeuden orjia ja orjuutta koskevan näkemyksen ja siihen perustuvien käytäntöjen hyväksymistä, vaan ohjeet on annettu nimenomaan siksi, että kristityt tietäisivät, miten toimia Jumalan tahdon mukaisesti kristittyinä, kukin omassa elämäntilanteessaan. Yksilötasollahan on mahdollista toimia oikein, vaikka yhteiskunnallinen lainsäädäntö olisi miten epäoikeudenmukaista hyvänsä. Yhteiskuntarakenne perustui suurtalouksiin – itse asiassa väestön enemmistö oli orjia (ei kuitenkaan juutalaisten eikä samarialaisten alueella). Yhteiskunnalliset lainsäätäjät eivät siinä vaiheessa kuuluneet kristilliseen seurakuntaan eivätkä kysyneet apostoleilta neuvoja töihinsä, joten lainsäätäjille suunnattuja orjuuteen liittyviä ohjeita Uusi testamentti ei suoranaisesti sisällä; suuntaa-antavana voi kuitenkin pitää sellaista seikkaa, että "ihmiskauppiaat" ovat Uudessa testamentissa kristitylle sopimattoman synnillisen elämänmuodon esimerkkinä.

Orjien ja vapaiden ihmisarvossa, kristillisen seurakunnan jäsenyyden laadussa tai pelastuksen osallisuudessa uskon kautta Kristukseen ei ole eroja: "Ei tässä ole orjaa eikä vapaata – – vaan kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa." Erona on kuitenkin se, että mitä enemmän mahdollisuuksia ihmiselle on tarjona, sitä enemmästä hän myös on vastuussa Herransa edessä: "Orja on Kristuksen vapaa, ja vapaa on Kristuksen orja."

== Muita tunnettuja esimerkkejä orjuudesta ja kristittyjen suhtautumisesta siihen ==

=== Brittiläinen imperiumi ===

Puolisentoistatuhatta vuotta Uuden testamentin aikaa myöhempi Euroopan siirtomaavaltojen, esim. Brittiläisen imperiumin ja siitä sittemmin itsenäistyneen Amerikan Yhdysvaltojen orjalaitos taas muistutti pikemminkin Rooman ja arabien kuin Mooseksen lain mallia, ja lisäksi siinä oli vielä erityinen rasistinen piirre, niin että esim. Yhdysvaltain Virginian osavaltion orjuuteen liittyvässä lainsäädännössä laskettiin kunkin yksilön afrikkalaisuuden suhteellista osuutta. Orjuuden taustana oli kaupallisen hyödyn tavoittelu: orjakaupalla saatiin suurmaatalouteen halpaa työvoimaa; lisää orjia saatiin aiempien orjien jälkeläisistä, joten orjakaupan päättyminen ei merkinnyt orjuuden automaattista päättymistä.

Anglosaksisissa maissa monet orjuuden keskeiset vastustajat, kuten Britanniassa [http://en.wikipedia.org/wiki/William_Wilberforce William Wilberforce], [http://en.wikipedia.org/wiki/Thomas_Clarkson Thomas Clarkson] ja herätykseen tullut entinen orjalaivan kapteeni, ''Amazing Grace'' -laulun sanoittajanakin tunnettu [http://en.wikipedia.org/wiki/John_Newton John Newton], puolestaan toimivat kristittyinä, Raamattuun sidotun omantunnon pohjalta ja saivatkin laillisen orjuuden lakkautetuksi brittiläisessä imperiumissa jo 1800-luvun alkuvuosina – siis puolisen vuosisataa ennen kuin Darwinin teokset alkoivat puolestaan antaa perusteita rotusorrolle ja suorastaan [[Darwin ja natsit|etnisille kansanmurhille]].

=== Yhdysvallat ===

Darwinista huolimatta Yhdysvaltain Pohjoisvaltioissa orjuutta pidettiin kansallisena häpeänä, ja Etelävaltioiden hävittyä sisällissodan orjuus poistettiinkin koko maasta. Yhdysvalloissakin valovoimaisimmilla orjuuden vastustajilla oli ollut vahvasti kristillinen identiteetti – tämä koskee niin militanttiaktivisti [http://en.wikipedia.org/wiki/John_Brown_(abolitionist) John Brownia] kuin sentimentaalista romaanikirjailijaa, ''Setä Tuomon tuvan'' laatijaa [http://fi.wikipedia.org/wiki/Harriet_Beecher-Stowe Harriet Beecher-Stoweakin].

Amerikan orjavaltioiden historia osoittaa osaltaan Uuden testamentin ohjeiden toimivuuden. Tilanne muistutti Rooman aikaa (monin paikoin suurin osa väestöstä oli orjia, joiden työvoimaan maataloustuotanto perustui), olipa osittain sitä vaikeampikin (rotuajattelun vuoksi vapautetut orjat eivät voineet löytää paikkaansa yhteiskunnassa niinkään helposti kuin antiikin Roomassa). Orjakapinoita leimahti aika ajoin, ja ne synnyttivät veristä jälkeä puolin ja toisin johtamatta kuitenkaan orjien aseman paranemiseen saati orjuuden lopettamiseen. Parasta, mitä siinä tilanteessa elänyt kristitty orjatilan omistaja saattoi suoranaisesti saada aikaan, oli kohdella omia orjiaan niin kuin olisi toivonut itseään kohdeltavan, jos olisi ollut orjan asemassa; parasta, mitä kristitty orja saattoi saada aikaan, oli todistaa Kristuksesta suostumalla elämään osassaan kuuliaisena isännälleen, antaen näin kaikille lähimmäisilleen esimerkin siitä, että ihmisen arvo ei riipu hänen yhteiskunnallisesta asemastaan vaan Jumalan armoteoista häntä kohtaan ja että iankaikkiset asiat ovat ajallisia tärkeämpiä. Kun orjuus sitten aikanaan lopetettiin, se ei tapahtunut orjakapinan kautta eikä koskenut kuuliaisia orjia sen vähempää kuin kapinamielisiäkään.

Kristillisen etiikan kannalta on olennaista ymmärtää, että ihmisen eettinen oikeus, saati velvollisuus, ei ole toimia oman asemansa rajoja rikkoen ja niitä oman halunsa mukaan muuttamaan pyrkien vaan oman asemansa tarjoamien mahdollisuuksien puitteissa lähimmäisensä aseman parantamiseksi Raamattuun sidotun omantuntonsa ääntä kuunnellen ja seuraten – ja juuri näin toimiminen on johtanut todelliseen ja kestävään yhteiskunnalliseen edistykseen. Lisäksi voi todeta, että vaikka Brownkin osaltaan pakotti ihmisiä ottamaan kantaa orjuuteen ja vei siten kokonaiskehitystä eteenpäin, niin silti Beecher-Stowen tapa herätellä ihmisten omaatuntoa empatiaan oli sekä eettisesti ongelmattomampaa että käytännössä toimivampaa kuin Brownin oman käden oikeuteen perustuva malli, joka suoraan johti monien ihmishenkien menetykseen ja päälle päätteeksi vei miehen itsensäkin hirteen. Tämä antaa pohjaa myös oman aikamme huutavimpien yhteiskunnallisten vääryyksien, kuten [[abortti|"vapaan" abortin]], kristilliseen kohtaamiseen.

== Katso myös ==
=== Internet ===
* [http://uskonpuolesta.blogspot.com/2011/10/orjuus-kristinusko-ja-raamattu-osa-1.html Pasi Turunen: Orjuus ja Uusi Testamenti - Orjuus, kristinusko ja Raamattu, osa 1]
* [http://uskonpuolesta.blogspot.com/2011/11/amerikan-orjuus-ja-antiikin-orjuus-eri.html Pasi Turunen: Amerikan orjuus ja antiikin orjuus eri asioita (Orjuus, kristinusko ja Raamattu, osa 2)]
* [http://raapustus.net/?id=114#orjuus Jasu Markkanen: Hyväksyykö Raamattu orjuuden?]
* [http://luominen.fi/pitaako-kristityn-noudattaa-juutalaisten-ruokasaadoksia luominen.fi: Orjuus ja Raamattu]
* [http://www.tv7.fi/vod/player/24090/ Café Raamattu > Orjuus Raamatun valossa (TV7)]

== Viitteet ==
{{Viitteet|sarakkeet}}

[[Luokka:Etiikka]][[Luokka:Raamattu]][[Luokka:Historia]]

Orjuus

2020-11-28T12:17:37Z

Apollos: /* Kanaanin kirous */ sisällön tarkentamista ja raamattuviitteistämistä

'''Orjuus''' on
# yhteiskunnallinen järjestelmä ("Orjuus vallitsi antiikin Kreikassa ja Roomassa") ja
# siihen kuuluva sosiaalinen asema ("Näiden yhteiskuntien väestöstä suuri osa eli orjuudessa").
Orjuuden ytimenä on jonkin yhteiskunnan oikeusjärjestyksen tunnustama palvelusuhde, josta ei ole subjektiivista irtisanoutumisoikeutta: orja ei voi omin luvin vaihtaa ammattiaan eikä isäntäväkeäänkään. Orjana elämisen kannalta olennaista on näet sekin, että kukaan ei ole orja noin vain ylimalkaan vaan jokaisella orjalla on joku isäntä tai emäntä; isäntä voi olla myös persoonaton: Rooman valtiokin omisti orjia. Orjilla on vapaata väestöä rajoitetumpi oikeus päättää itseään koskevista asioista sekä orjayhteiskunnan oikeuskäytännön mukainen kuuliaisuusvelvollisuus isäntäväkeään kohtaan; toisaalta orjat kuuluvat isäntäväkensä talouteen ja saavat siitä ainakin välttämättömät elämisen tarpeet kuten ruoan, vaatetuksen ja yösijan.

Orjuuteen liittyvät muut olosuhteet ja oikeusnormit ovat vaihdelleet yhteiskunnasta ja ajankohdasta toiseen, joten kaiken orjuuden hätiköity samaistaminen on tyypillistä [[näennäisanalogia]]päättelyä. Toisaalta orjuuden yleisluonteinen tunnusmerkistö voi täyttyä myös ilman, että itse sanaa käytettäisiin: pakkotyöleiriverkoston tarjoamalla polkuhintaisella työvoimalla militaaritalouden perusteita rakentaneella stalinistisella Neuvostoliitolla oli ilmeiset orjayhteiskunnan piirteet, Maon Kiinan koko väestö eli hallinnon pahimmissa vaiheissa oikeastaan Maon henkilökohtaisia oikkuja toteuttavina orjina, joiden sydämetön isäntä antoi jopa kuolla joukoittain nälkään ostaakseen samaan aikaan elintarvikeviennillä aseita ja aseteollisuutta Neuvostoliitosta, ja nykyisessä Pohjois-Koreassa sama meno on jatkunut aina meidän aikaamme asti. Muustakaan maailmasta orjuus ei ole kadonnut, vaan YK:n välittämän arvion mukaan sen nykymuotojen<ref>Näihin ei ole luettu mukaan totalitaaristen maiden omaan väestöönsä kohdistamaa toimintaa.</ref> piirissä on miljoonia ihmisiä.<ref>''"Today, according to the International Organization for Migration (IOM), millions of people, primarily women and children, are subjected to this tragic fate ..."'' http://www.unesco.org/new/en/social-and-human-sciences/themes/slave-route/modern-forms-of-slavery/ [luettu 19.8.2019]</ref>

Tässä artikkelissa orjuutta tarkastellaan lähinnä suhteessa Raamattuun ja kristinuskon historiaan.

== Kanaanin kirous ==

Orja-sana esiintyy Raamatussa ensimmäistä kertaa Nooan langettaessa kirouksen Haam-poikansa Kanaan-pojalle:
– Kirottu olkoon Kanaan,
tulkoon hänestä veljiensä
orjienkin orja. ({{rp|1.Moos.9:25}})
Tämän kirouksen myöhempiä vaiheita voi seurata Vanhasta testamentista: Kanaanin jälkeläiset asuttivat sitä maata, "Kanaanin maata" eli "Kaanaan maata", jonka Herra sitten lupasi Aabrahamin jälkeläisille, kuitenkin vasta sen jälkeen, kun kanaanilaisten syntivelka täyttyisi ({{rp|1.Moos.15:16}}). Tämä toteutui israelilaisten maanvalloituksen yhteydessä Joosuan aikana ({{rp|Joos.24:11}}).

Raamatussa ei ole mitään mainintaa Kanaanin jälkeläisten ulkonäöstä, eikä ylipäänsä ole mitään syytä olettaa, että he esimerkiksi ihonväriltään olisivat poikenneet lähi-idän muista kansoista. Afrikan väestön valtaosan on ymmärretty polveutuvan Haamin muista pojista, ei siis Kanaanista, eikä Raamatussa ylipäänsä ole ainuttakaan mainintaa, jossa joku yksilö orjuutettaisiin etnisen alkuperänsä takia. Sen sijaan Egyptissä orjuutettiin koko Israelin kansa, muttei suinkaan siksi, että heidän (haamilaiset [{{rp|1.Moos.10:6}}]) orjuuttajansa olisivat uskoneet Raamattua!

"Orjienkin orja" on jo itsessään kuvakielinen ilmaus, sillä ei tiedetä ainuttakaan historian esimerkkiä, jossa orjalla olisi ollut mahdollisuus konkreettisesti omistaa orjia. Kanaania itseään ei suinkaan orjuutettu, hänhän päinvastoin sai alun perin haltuunsa jokseenkin parhaan osan tunnetusta maasta. Kun ottaa huomioon Nooan profetioiden kokonaisuuden ({{rp|1.Moos.9:24-27}}) ja vertaa sitä Raamatun kertomaan ja muista lähteistä tunnettuun historiaan, huomaa, että kyse on lähinnä siitä, että Vapahtaja ja hengellinen valo tulee Seemin suvusta ja että Jaafetin suku levittäytyy laajimmalle ja saavuttaa siinä mielessä maailmassa ulkoisen valta-aseman, mutta että Haamin suku jää vaille erityistä siunausta ja siksi kokonaisuutena katsoen huonoimmalle osalle, mikä näkyy eritoten hänen poikansa Kanaanin jälkeläisten historiassa – vaikka alun perin juuri haamilaiset nousivatkin johtoasemaan, niin että Nimrod, josta tuli ensimmäinen mahtava hallitsija maan päällä, oli Haamin Kus-pojan jälkeläinen ({{rp|1.Moos.10:8}}).

Kanaanin kirous ei merkitse sitä, etteivät Haamin tai Kanaaninkin jälkeläiset voisi pelastua uskomalla Jumalan lupauksiin. Päinvastoin: taivaaseen kootaan ihmisiä kaikista kansoista, kansanheimoista ja kielistä ({{rp|Ilm.7:9}}), ja nykyään kristinusko on kokonaisuutena katsoen haamilaisessa Afrikassa voimakasta ja leviävää, kun taas täällä jaafetilaisessa Euroopassa monin tavoin heikkoa ja taantuvaa. "Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi." ({{rp|Room.11:32}})

== Orjuus Egyptissä ja Mooseksen lain säädöksissä ==

Mooseksen laissa on määräyksiä, jotka koskevat sellaista ihmisten välistä mahdollista suhdetta, joka on paremman puutteessa suomennettu "orjuudeksi". Kysymys ei kuitenkaan ollut mistään ihmisen omistusoikeudesta toiseen ihmiseen, vaan israelilaisten keskinäisellä sopimuksella solmittavasta, pääsääntöisesti määräaikaisesta palvelussuhteesta, ja näiden orjien kohtelusta oli erityiset säädökset, joiden mukaan orja oli esim. päästettävä korvauksetta vapauteen, mikäli isäntä oli tuottanut tälle pysyvän ruumiinvamman kuten lyönyt hampaan irti. Orjat eivät siis suinkaan olleet lainsuojattomassa asemassa isäntiensä mielivallan armoilla.

Näiden säännösten yhteiskunnallinen merkitys näyttäisi olevan lähinnä siinä, että ne antoivat köyhtyneille israelilaisille toimeentulomahdollisuuden perintömaansa määräajaksi myymällä ja varakkaampien maanmiestensä ruokapalkkaisiksi palvelijoiksi pestautumalla. Nämä orjat oli Mooseksen lain mukaan vapautettava joka viideskymmenes vuosi, jolloin he saivat perheineen palata isiensä maille niiden laillisina omistajina. Poikkeuksena olivat vieraista kansoista peräisin olevat (sotavankeuteen joutuneet tai muulla tavoin israelilaisten valtaan siirtyneet) orjat, joilla ei siis voinut olla perintömaita Israelissa eikä niihin perustuvaa toimeentuloa isäntäperheensä ulkopuolella, sekä sellaiset israelilaissyntyiset orjat, jotka eivät isäntäväkeensä kiintyneinä itse tahtoneet enää koskaan lähteä näiden taloudesta.

Mooseksen lain mukainen orjuus on siis ymmärrettävissä lähinnä väliaikaisena ja oikeudellisesti säänneltynä poikkeuksena normaalitilaan, pienempänä pahana tietyissä vaikeissa taloustilanteissa. Erityisesti laissa kielletään orjien ja muukalaisten julma kohtelu ja kehotetaan muistamaan koko Israelin kansan kovaa Egyptin aikaa ja siihen kuulunutta muukalaisuutta ja orjuutta, josta Herra oli heidät vapauttanut ja tuonut Luvattuun maahan. Jo tämä Mooseksen ja koko Vanhan testamentin ajan perustava Jumalan voimateko, lähtö Egyptistä, johon lainanto Siinain vuorella liittyi, on siis luonteeltaan nimenomaan vapautus armottomasta, mielivaltaisesta orjuudesta ja siihen liittyneiden entisiä orjuuttajia kohdanneiden Jumalan rangaistusten sarja.

== Orjuus Uuden testamentin ajan Rooman valtakunnassa ja kristityille siitä annetut ohjeet ==

Mooseksen aikaa puolisentoistatuhatta vuotta myöhemmin Uuden testamentin ajan yhteiskunnassa oli käytännössä pakanallisen roomalaisen oikeuden mukainen orjuus, joka on perin juurin eri asia kuin Mooseksen laissa säädelty menettely: Roomassa orjat katsottiin "puhuvaksi irtaimistoksi", jolla ei lain edessä ollut juuri oikeuksia. Uuden testamentin käyttäytymisohjeet kristityille orjille ja kristityille isännille lähtevät siitä, että olipa ihminen yhteiskunnallisesti millaisessa asemassa tahansa, hänen on ennen muuta muistettava joutuvansa aikanaan tilille elämästään Jumalan edessä, joka on lahjomaton tuomari (kuten oli ollut jo Mooseksen ajan Egyptissä). Tunnollisuus omien velvollisuuksien täyttämisessä ja oikeudenmukaisuus vallankäytössä ovat tällöin kristillistä omaatuntoa ohjaavien apostolisten ohjeiden keskeistä sisältöä.

Nämä ohjeet eivät kuitenkaan merkitse roomalaisen oikeuden orjia ja orjuutta koskevan näkemyksen ja siihen perustuvien käytäntöjen hyväksymistä, vaan ohjeet on annettu nimenomaan siksi, että kristityt tietäisivät, miten toimia Jumalan tahdon mukaisesti kristittyinä, kukin omassa elämäntilanteessaan. Yksilötasollahan on mahdollista toimia oikein, vaikka yhteiskunnallinen lainsäädäntö olisi miten epäoikeudenmukaista hyvänsä. Yhteiskuntarakenne perustui suurtalouksiin – itse asiassa väestön enemmistö oli orjia (ei kuitenkaan juutalaisten eikä samarialaisten alueella). Yhteiskunnalliset lainsäätäjät eivät siinä vaiheessa kuuluneet kristilliseen seurakuntaan eivätkä kysyneet apostoleilta neuvoja töihinsä, joten lainsäätäjille suunnattuja orjuuteen liittyviä ohjeita Uusi testamentti ei suoranaisesti sisällä; suuntaa-antavana voi kuitenkin pitää sellaista seikkaa, että "ihmiskauppiaat" ovat Uudessa testamentissa kristitylle sopimattoman synnillisen elämänmuodon esimerkkinä.

Orjien ja vapaiden ihmisarvossa, kristillisen seurakunnan jäsenyyden laadussa tai pelastuksen osallisuudessa uskon kautta Kristukseen ei ole eroja: "Ei tässä ole orjaa eikä vapaata – – vaan kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa." Erona on kuitenkin se, että mitä enemmän mahdollisuuksia ihmiselle on tarjona, sitä enemmästä hän myös on vastuussa Herransa edessä: "Orja on Kristuksen vapaa, ja vapaa on Kristuksen orja."

== Muita tunnettuja esimerkkejä orjuudesta ja kristittyjen suhtautumisesta siihen ==

=== Brittiläinen imperiumi ===

Puolisentoistatuhatta vuotta Uuden testamentin aikaa myöhempi Euroopan siirtomaavaltojen, esim. Brittiläisen imperiumin ja siitä sittemmin itsenäistyneen Amerikan Yhdysvaltojen orjalaitos taas muistutti pikemminkin Rooman ja arabien kuin Mooseksen lain mallia, ja lisäksi siinä oli vielä erityinen rasistinen piirre, niin että esim. Yhdysvaltain Virginian osavaltion orjuuteen liittyvässä lainsäädännössä laskettiin kunkin yksilön afrikkalaisuuden suhteellista osuutta. Orjuuden taustana oli kaupallisen hyödyn tavoittelu: orjakaupalla saatiin suurmaatalouteen halpaa työvoimaa; lisää orjia saatiin aiempien orjien jälkeläisistä, joten orjakaupan päättyminen ei merkinnyt orjuuden automaattista päättymistä.

Anglosaksisissa maissa monet orjuuden keskeiset vastustajat, kuten Britanniassa [http://en.wikipedia.org/wiki/William_Wilberforce William Wilberforce], [http://en.wikipedia.org/wiki/Thomas_Clarkson Thomas Clarkson] ja herätykseen tullut entinen orjalaivan kapteeni, ''Amazing Grace'' -laulun sanoittajanakin tunnettu [http://en.wikipedia.org/wiki/John_Newton John Newton], puolestaan toimivat kristittyinä, Raamattuun sidotun omantunnon pohjalta ja saivatkin laillisen orjuuden lakkautetuksi brittiläisessä imperiumissa jo 1800-luvun alkuvuosina – siis puolisen vuosisataa ennen kuin Darwinin teokset alkoivat puolestaan antaa perusteita rotusorrolle ja suorastaan [[Darwin ja natsit|etnisille kansanmurhille]].

=== Yhdysvallat ===

Darwinista huolimatta Yhdysvaltain Pohjoisvaltioissa orjuutta pidettiin kansallisena häpeänä, ja Etelävaltioiden hävittyä sisällissodan orjuus poistettiinkin koko maasta. Yhdysvalloissakin valovoimaisimmilla orjuuden vastustajilla oli ollut vahvasti kristillinen identiteetti – tämä koskee niin militanttiaktivisti [http://en.wikipedia.org/wiki/John_Brown_(abolitionist) John Brownia] kuin sentimentaalista romaanikirjailijaa, ''Setä Tuomon tuvan'' laatijaa [http://fi.wikipedia.org/wiki/Harriet_Beecher-Stowe Harriet Beecher-Stoweakin].

Amerikan orjavaltioiden historia osoittaa osaltaan Uuden testamentin ohjeiden toimivuuden. Tilanne muistutti Rooman aikaa (monin paikoin suurin osa väestöstä oli orjia, joiden työvoimaan maataloustuotanto perustui), olipa osittain sitä vaikeampikin (rotuajattelun vuoksi vapautetut orjat eivät voineet löytää paikkaansa yhteiskunnassa niinkään helposti kuin antiikin Roomassa). Orjakapinoita leimahti aika ajoin, ja ne synnyttivät veristä jälkeä puolin ja toisin johtamatta kuitenkaan orjien aseman paranemiseen saati orjuuden lopettamiseen. Parasta, mitä siinä tilanteessa elänyt kristitty orjatilan omistaja saattoi suoranaisesti saada aikaan, oli kohdella omia orjiaan niin kuin olisi toivonut itseään kohdeltavan, jos olisi ollut orjan asemassa; parasta, mitä kristitty orja saattoi saada aikaan, oli todistaa Kristuksesta suostumalla elämään osassaan kuuliaisena isännälleen, antaen näin kaikille lähimmäisilleen esimerkin siitä, että ihmisen arvo ei riipu hänen yhteiskunnallisesta asemastaan vaan Jumalan armoteoista häntä kohtaan ja että iankaikkiset asiat ovat ajallisia tärkeämpiä. Kun orjuus sitten aikanaan lopetettiin, se ei tapahtunut orjakapinan kautta eikä koskenut kuuliaisia orjia sen vähempää kuin kapinamielisiäkään.

Kristillisen etiikan kannalta on olennaista ymmärtää, että ihmisen eettinen oikeus, saati velvollisuus, ei ole toimia oman asemansa rajoja rikkoen ja niitä oman halunsa mukaan muuttamaan pyrkien vaan oman asemansa tarjoamien mahdollisuuksien puitteissa lähimmäisensä aseman parantamiseksi Raamattuun sidotun omantuntonsa ääntä kuunnellen ja seuraten – ja juuri näin toimiminen on johtanut todelliseen ja kestävään yhteiskunnalliseen edistykseen. Lisäksi voi todeta, että vaikka Brownkin osaltaan pakotti ihmisiä ottamaan kantaa orjuuteen ja vei siten kokonaiskehitystä eteenpäin, niin silti Beecher-Stowen tapa herätellä ihmisten omaatuntoa empatiaan oli sekä eettisesti ongelmattomampaa että käytännössä toimivampaa kuin Brownin oman käden oikeuteen perustuva malli, joka suoraan johti monien ihmishenkien menetykseen ja päälle päätteeksi vei miehen itsensäkin hirteen. Tämä antaa pohjaa myös oman aikamme huutavimpien yhteiskunnallisten vääryyksien, kuten [[abortti|"vapaan" abortin]], kristilliseen kohtaamiseen.

== Katso myös ==
=== Internet ===
* [http://uskonpuolesta.blogspot.com/2011/10/orjuus-kristinusko-ja-raamattu-osa-1.html Pasi Turunen: Orjuus ja Uusi Testamenti - Orjuus, kristinusko ja Raamattu, osa 1]
* [http://uskonpuolesta.blogspot.com/2011/11/amerikan-orjuus-ja-antiikin-orjuus-eri.html Pasi Turunen: Amerikan orjuus ja antiikin orjuus eri asioita (Orjuus, kristinusko ja Raamattu, osa 2)]
* [http://raapustus.net/?id=114#orjuus Jasu Markkanen: Hyväksyykö Raamattu orjuuden?]
* [http://luominen.fi/pitaako-kristityn-noudattaa-juutalaisten-ruokasaadoksia luominen.fi: Orjuus ja Raamattu]
* [http://www.tv7.fi/vod/player/24090/ Café Raamattu > Orjuus Raamatun valossa (TV7)]

== Viitteet ==
{{Viitteet|sarakkeet}}

[[Luokka:Etiikka]][[Luokka:Raamattu]][[Luokka:Historia]]

Kulttuuriset myytit

2020-11-28T10:54:51Z

Apollos: kielenhuoltoa sekä kommentti

[[Tiedosto:Antichrist spiderwalk 23.jpg|200px|pienoiskuva|oikea|Ihmismielen voimakas pyrkimys mielihyvään altistaa ihmisen kohtaamaan todellisuuden sen itsensä sijaan joko liioitellun pelottavasti tai huomattavasti miellyttävämmässä valossa.]]

Ihmismielen voimakas pyrkimys mielihyvän säilyttämiseen altistaa ihmisen sellaisille viesteille, jotka tarjoavat todellisuudesta hänen mielihyväänsä ylläpitävän kuvan – vaikka sitten totuuden kustannuksella. Modernin ihmisen on [[Jacques Ellul]]in mukaan niin vaikea kohdata todellisuus, että tämä tyypillisesti valitsee jommankumman kahdesta vaihtoehtoisesta lähestymistavasta:

# Todellisuus pyritään täysin peittämään näkyvistä tai ainakin esittämään mahdollisimman miellyttävässä valossa, jotta se vaikuttaisi siedettävämmältä. Tällöin turvaudutaan myytteihin, toiveajatteluun, tulevaisuuden kaunisteluun jne.
# Todellisuus pyritään esittämään niin liioitellun pelottavassa muodossa, että ihminen luonnostaan tajuaa, ettei tämä kuvaus tavoita totuutta. Todellisuus pelottaa ja järkyttää ihmistä niin paljon, että hän pyrkii välttämään sen näkemistä hankkimalla itselleen suuren määrän mielikuvia katastrofeista ja onnettomuuksista. Niinpä elokuvat, televisio ja romaanit kuvaavat meille maailman paljon kauheampana kuin se todellisuudessa on. Ydinkatastrofi tuhoaa koko maapallon. Meteoriitti aiheuttaa hyökyaallon, joka tuhoaa kokonaisia mantereita. Valtameressä on hirviöitä, jotka nousevat tuhoamaan kaiken maanpäällisen elämän. Kaupungit ovat täynnä mekaanisia automaatteja ja robotit ohjaavat koko universumia. Ihmisten moraalinen turmelus menee pitemmälle, kuin mitä historiassa on koskaan tunnettu. Ja niin edelleen. Kun ihminen tulee ulos elokuvateatterista, hän voi huokaista helpotuksesta: "Elämä ei olekaan tuollaista, aurinko paistaa, ihmiset kävelevät rauhassa kadulla, lapset leikkivät iloisina." Ihminen pakenee todellisuuden kauhistuttavuutta tekemällä sen vielä kauhistuttavammaksi.<ref>Ellul 1990, s. 28-29</ref>

Ellulin määritelmän mukaan myytti on itsestäänselväksi koettu, kokonaisvaltainen ja motivoiva mielikuva siitä, mikä on inhimillisen olemassaolon ehdoton perusta<ref>Ellul 1975, s. 95</ref>. Ellulin mukaan jokaisella yhteiskunnalla on omat myyttinsä, joiden pohjalta siellä pyritään motivoimaan ihmisten toimintaa.

Myytit käsittelevät koko yhteiskunnan ja viime kädessä koko ihmiskunnan pelkoja ja ahdistuksia ja pyrkivät lieventämään niitä ja tekemään niistä hallittavia. Vaikka myytin syvärakenne pysyy samana, se voi saada lukemattomia erilaisia ilmaisutapoja. Ihmiset eivät välttämättä ole kovinkaan tietoisia myytin syvärakenteesta. Heidän tietoinen huomionsa kohdistuu sen ilmaisutapojen pintatasoon, vaikka he kokevatkin sen syvemmän vaikutuksen jollakin vähemmän tiedostetulla tasolla. Myytit kumpuavat kulttuurin tiedostamattomaan kätketyistä ratkaisemattomista ristiriidoista ja torjutusta ahdistuksesta, jota ne pyrkivät lieventämään ja estämään ristiriitaa muodostumasta liian repiväksi.

Kun myytin käsitettä sovelletaan modernin joukkotiedotuksen, kasvatuksen ja kulttuurin käyttämiin perusmielikuviin, tarkoitetaan myytillä tunteisiin vetoavaa mielikuvaa, joka antaa ihmiselle sellaisen näkemyksen todellisuudesta, joka ylläpitää mielihyvän sävyistä kokemusta. Myytti koetaan itsestäänselväksi, sitä ei kyseenalaisteta. Vaikka ihmiset ovatkin tietoisia myyttisen käsiteketjun merkityksistä, niiden myyttinen luonne on heiltä salassa. Myytti lakkaa olemasta sinä hetkenä, jona se kyseenalaistetaan, koska se silloin kadottaa kosketuksen tunteisiin ja tulee kyvyttömäksi ohjamaan toimintaa. Myytin tuoma tunteenomainen varmuus säästää ihmiseltä sen, että hän joutuisi kohtaamaan todellisuuden paljaana ja ahdistavana.

Myytti ei ole koskaan yksityinen tai henkilökohtainen. Se kuvaa jotain esimerkinomaista, yleismaailmallisesti merkitsevää toimintaa. Myytissä ihminen kohtaa "totuuden", joka näyttäisi paljastavan todellisuuden ja inhimillisen toiminnan rakenteen. Myytti näyttäisi paljastavan ihmisen alkuperän ja sitä kautta määrittelevän, kuka ihminen on. Se ratkaisee ajallisuuden ongelman kohottamalla ihmisen ajattomaan näkökulmaan, saattamalla hänet osalliseksi todellisen ajan ulkopuolella olevasta ihanteiden kultaamasta ajasta.

Todellisuudessa ihmisen elämä on lyhyt, monille vaaroille ja vaikeuksille altis, ja johtaa väistämättä kuolemaan. Ihmiselämän rajoitukset ovat niin kouriintuntuvat, että ihminen "tulee onnettomaksi heti kun hän alkaa ajatella itseään" <ref>Pascal 1662/1996: miete 136</ref>. Myytin kautta ihminen voi katsoa valoisaa tulevaisuutta, jatkuvaa edistystä, kaiken muuttumista koko ajan paremmaksi. Myytin ilmaisema toiminta ja sen paljastama todellisuus, joka on viety totuuden asteelle, ilmaistaan myytin sankarissa. Tällaisten sankarikuvien innoittamana ihminen voi unohtaa oman elämänsä mitättömyyden.

Tällaisessa kulttuurisessa tilanteessa olisi tärkeä tiedostaa, millä tavalla vallitsevat kulttuuriset uskomukset, ennakkoluulot ja myytit vaikuttavat oppimiseen ja muokkaavat opetussisältöjä. Kulttuurin perususkomusten tunnistaminen kulttuurin sisältä käsin tuntuu kuitenkin hyvin vaikealta tehtävältä. Huomio kiinnittyy melkein väistämättä joihinkin pinnallisiin piirteisiin, koska perususkomukset koetaan itsestäänselviksi. Itsestäänselvyyden aseman saaneiden perusmielikuvien tunnistaminen on kuitenkin tärkeää, koska ne vaikuttavat vallitsevaan kulttuuriin ja sitä kautta koulun oppisisältöihin.

Ellulin mukaan länsimaisen yhteiskunnan kolme perustavaa myyttiä ovat edistyksen, tieteen ja onnellisuuden myytit. Ellulin mielestä modernin ihmisen perusmyytit kiteytyvät uskossa ihmisen rajoittamattomaan vapauteen ainoana tienä aitouteen ja onneen, uskossa yleismaailmalliseen kehitykseen ja tieteen kykyyn ratkaista kaikki ihmisen ongelmat<ref>Ellul 1975, s. 98</ref>. Ne ovat perustana kaikille aikamme ihmisen uskomuksille, ideologioille, toiminnoille ja tunteille. Näiden perususkomusten varaan rakentuu joukko alemman tason perusmielikuvia, jotka antavat väriä, elinvoimaa ja todellisuutta perusmyyteille. Esimerkkejä ovat onnellisuuden, edistyksen, nuoruuden, ruumiillisuuden, terveyden, koneen, työn, tuottavuuden, tähden, sankarin, oikeudenmukaisuuden ja rauhan myytit. Nämä toissijaiset myytit syntyvät tarpeesta ilmaista perustavat myytit ajankohtaisen todellisuuden termeillä. Perustavien myyttien täytyy ilmentyä aina uudessa asussa, koska jokainen mielikuva vanhentuu nopeasti ja tarvitsee uudistusta ja tuoreutta. Siksi on vaikea kuvata konkreettisia myyttejä ajankohtaisesti, koska ne ovat jo vanhentuneet ja menettäneet voimansa siinä vaiheessa, kun ne on analysoitu. Jokainen mielikuva on läheisessä suhteessa toisiin, auttaa selittämään ja ymmärtämään muita mielikuvia, ja yhdessä ne muodostavat yhtenäisen järjestelmän.

== Edistyksen myytti ==

Usko jatkuvan kehityksen väistämättömyyteen on Ellulin mukaan yksi aikamme perustavista myyttisistä käsityksistä. Tämän uskon mukaan ihmiskunta täydellistyy, kunhan sillä on riittävästi aikaa käytettävissään. Tämän täydellistymisprosessin uskotaan toteutuvan täysin ilman Jumalan apua pelkästään ihmiskunnan omien voimavarojen kehityksen ja aktivoimisen välityksellä. Myytti jatkuvasta kehityksestä sisältää uskon siihen, että ihminen lopulta pelastaa itsensä oman pahuutensa ja rajallisuutensa aiheuttamista onnettomuuksista, jotka ovat jäänteitä ihmisen kehitysprosessin primitiivisistä vaiheista.

Yleismaailmallisesta edistyksestä on tullut modernin yhteiskunnan perustava myytti, vaikka moderni yhteiskunta sanoo pyrkivänsä vapautumaan myyteistä. Juuri usko siihen, että edistysusko on myyteistä vapaa, on omalta osaltaan antanut edistysuskolle myyttisen aseman, koska tällöin edistysusko saa objektiivisuuden leiman. Koska ajatus ihmiskunnan jatkuvasta edistyksestä on erotettu Jumalan kaitselmuksesta, se näyttää menettäneen kokonaan pyhyytensä. Tällä tavalla pyhyytensä menettäneestä edistysuskosta tulee maallistuneessa kulttuurissa pyhä juuri siksi, että se on menettänyt pyhyytensä. Maallistunut kulttuuri pitää kaikkea uskonnollisuuteen viittaavaa ennakkoluuloisena ja kaikkea ei-uskonnollista objektiivisena ja puolueettomana. Kun edistysuskosta on poistettu kaikki uskonnolliset vivahteet, se saa maallistuneen ihmisen tietoisuudessa objektiivisen leiman. Juuri sen takia kehityksen suunnasta tulee kriteeri hyvälle ja oikealle, ja tietyn käsityksen tai aatteen menestystä pidetään samalla takeena siitä, että se on oikea.<ref>Ellul 1975, s.98-99</ref>

Tämän edistysuskon klassisena ilmauksena pidetään usein ranskalaisen tiedemiehen '''Bernard Le Bovier de Fontenellen''' (1657-1757) näkemystä, jonka mukaan "ihminen ei tule koskaan rappeutumaan, hänen viisautensa kasvulla ja kehityksellä ei tule olemaan loppua". '''Marquis de Condorcet'n''' (1743-1794) mukaan edistys ei rajoitu tietoon. Siihen sisältyy myös ihmisen moraalinen täydellistyminen. Poliittisella tasolla se edistää kansalaisten tasa-arvoisuutta ja vähitellen myös kansojen tasa-arvoisuutta. Edistyksellä ei ole muuta ajallista rajoitusta kuin sen taivaankappaleen pysyvyys, jolle luonto on ihmisen heittänyt.<ref>von Wright 2003, s. 27-28</ref>

Kehityksen kulusta on Ellulin mukaan tullut aikamme kulttuurille ehdoton arvopohja, hyvän ja pahan tuomari: kehityksen suunta ratkaisee, mikä on oikeaa ja väärää, hyvää ja pahaa. Kaikki uusi on parempaa ja edistyneempää. Se mikä unohdetaan ja jää menneisyyteen on alempiarvoista. Mennyt ja taakse jäänyt on kadottanut arvonsa ja olemassaolon oikeutuksensa. Uuden ajatustavan tai lähestymistavan perusteluksi riittää sen uutuus ja viimeaikaisuus, joka takaa, että se on myös edistyneintä.

[[Tiedosto:Arrow northeast.svg|200px|pienoiskuva|oikea|Yksi nyky-yhteiskunnan myyteistä on usko väistämättömään kehitykseen kohti parempaa.]]

Jatkuvan kehityksen myytin mukaan ihmisen olemassaolon peruskysymysten ratkaisemiseksi tarvitsee lähinnä seurata ihmiskunnassa tapahtuvia muutoksia, koska muutoksen suunta on määritelmän mukaan kohti edistystä. Edistysuskon hallitsema teologia näkee tehtäväkseen mukauttaa kristillisiä oppeja sopiviksi kulloinkin vallitsevaan ajan henkeen. Kehityksen oletetaan vievän väistämättä kohti vapautta, järjen hallintavaltaa, suurempaa vaurautta, oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa, humaanimpaa ihmisyyttä ja sivistystä. Myyttinen edistysusko vie pohjaa teologisen ajattelun kriittisyydeltä. Jos viimeaikaisin käsitys on myös edistynein, ei ole tarvetta arvioida uusien käsitysten pätevyyttä. On vain tarve pysyä muodissa mukana.

Myyttinen edistysusko näkee eettisen totuuden riippuvan ihmisen käsitysten muutoksista. Moraalia ei enää nähdä sellaisen oikeudenmukaisuuden ja hyvyyden ilmentymäksi, jolla olisi itsenäinen asema, ja jota voitaisiin käyttää kriteerinä arvioitaessa ihmisten käsitysten ja käytäntöjen muutoksia. Eettisen totuuden katsotaan olevan jatkuvassa muutosprosessissa. Koska ihmiskunta kehittyy koko ajan, moraalisten muutosten suunta tulkitaan edistykseksi. Täysin mahdottomana hylätään ajatus, että muutokset moraalisissa käsityksissä ja käytänteissä ilmentäisivät ihmisen taantumista tai turmeltumista. Itse moraalisen totuuden ajatellaan muuttuvan muuttuvien käsitysten mukana. Moraali ymmärretään historiallisesti suhteelliseksi tavaksi säädellä ihmisten välisiä suhteita. Näin itse ihmisyyden alkuperä riippuu historian kulusta. Sillä ei ole pysyvää merkitysperustaa.<ref>Ellul 1975 s. 99</ref>

Koska edistykselle ei tämän naturalistisen myytin näkökulmasta voida asettaa mitään inhimillisen yhteisön ulkoista arviointikriteeriä, kriteeriksi tulee muutosten tosiasiallinen suunta, joka määritellään edistykseksi.

Huolimatta edistysuskon saamasta valta-asemasta maallistuneessa jälkikristillisessä kulttuurissa ja naturalistisessa teologiassa, se on vailla perusteita. Ei ole saatavilla varmaa tietoa siitä, kehittyykö ihminen parempaan suuntaan vai taantuuko ihminen eettisesti, emotionaalisesti ja sosiaalisesti. Nykytietämyksen valossa meillä ei ole mitään perusteita uskoa, että ihminen olisi tullut paremmaksi tai että hän olisi kehittynyt moraalisesti aikaisempiin aikakausiin verrattuna. Jotkut historian järkyttävimmistä kansanmurhista ovat tapahtuneet viimeisen sadan vuoden aikana. Ihmiskunnan kehitys on rajoittunut kapealle alueelle. Se ei ole koskettanut ihmiselämän keskeisiä asioita kuten ihmissuhteita ja moraalia. Sikäli kuin ihmiskunnan kehitystä on luonnehtinut vapautuminen uskosta Jumalaan, ei seurauksena ole ollut vapautuminen parempaan ja ihmisarvoisempaan elämään vaan häikäilemättömään julmuuteen ja raakalaismaisuuteen niin kuin näemme natsismin ja kommunismin toteuttamissa kansanmurhissa.

Ihminen ei ole kehittynyt paremmaksi, vaikkakin ihmisen kehittämät välineet ovat kehittyneet.

{{sitaatti|On tapahtunut valtava muutos siinä tavassa miten Tsinghis Khan tappoi (sapelilla), ja miten me tapamme (ydinpommilla), mutta käyttäytymismalli on sama. Murha, kateus, hallinta – nämä eivät muutu.<ref>Ellul 1990, s. 65</ref>}}

Toisin sanoen, vaikka voimmekin havaita paljon määrällistä inhimillistä kasvua, se ei merkitse laadullista inhimillistä kehitystä. Ei ole mitään asiallisia perusteita väittää, että ihminen olisi kehittynyt moraalisesti paremmaksi. On jopa kyseenalaista, onko tämän päivän ihminen yhtään paremmin informoitu kuin aikaisempien aikakausien ihminen.

{{sitaatti|Ihmiset eivät tänä päivänä ole älykkäämpiä kuin viisi tuhatta vuotta sitten. Eivätkä he ole oikeudenmukaisempia tai kehittyneempiä missään suhteessa. Emme ole edes paremmin informoituja, koska tämän päivän massaoppimisen vastapainoksi meillä on heikompi kosketus luontoon, vaistoihin, intuitioihin ja ihmissuhteisiin. Sitä paitsi ne asiat, joita opimme tänä päivänä, eivät tule osaksi kulttuuriamme tai persoonallisuuttamme.<ref>Ellul 1990, s. 64</ref>}}

Koska kulttuurimme arvot ovat aineellisia, ja koska edistys aineellisten hyödykkeiden ja välineiden tasolla on kiistatonta ja näkyvää jo yhden ihmiselämän aikana, monet omaksuvat vakaumuksen edistyksen väistämättömyydestä. Ympärillämme näkyvä kehitys on koneiden, teknologian ja aineellisten välineiden kehitystä. Instituutioiden kehitys ei ole yhtä ilmeistä, ja ihmisen sisäisestä kehityksestä ei ole mitään todisteita. Myyttinen tietoisuus siirtyy kuitenkin huomaamatta asioiden tosiasiallisesta tilasta siihen, miten asioiden tulisi olla. Koska edistyksen pitäisi toteutua myös ihmisen henkisessä elämässä, teknologista edistystä aletaan pitää todisteena ihmisen kaikinpuolisesta edistyksestä.

Ihmisen järki tai hyve ei näytä kehittyneen siitä, mitä se oli neljä tai viisi tuhatta vuotta sitten. Meillä ei ainakaan ole mitään tietoa tällaisesta kehityksestä, sillä ihmisten väliset ristiriidat, murhat, väkivallanteot, epäoikeudenmukaisuudet, riisto ja itsekkyys jatkuvat samanlaisina kuin aikaisemmin ihmiskunnan historiassa. Teknisten välineiden kehittyessä niitä voidaan vain toteuttaa tehokkaammin.

Edistysuskon valtaama ihminen ei näe näitä tosiasioita. Hän on vakuuttunut siitä, että ihmisen kehitys kulkee samaa tahtia välineiden kehityksen kanssa, ja että ihmisen keksinnöt todistavat hänen kehittyneen älykkyydessä, totuudessa ja humaanisuudessa. Edistysuskon valtaama ihminen ei voi epäillä, että ihminen on nyt älykkäämpi, vapaampi ja soveliaampi hallitsemaan itseään kuin aikaisemmin. Hän uskoo, että sama kehitys jatkuu tulevaisuudessa, niin että huomisen ihminen pystyy ratkaisemaan kaikki ne ongelmat, joita emme vielä pysty ratkaisemaan. Myytti antaa ihmiselle sellaisen varmuuden, ettei hänen tarvitse kyseenalaistaa näkökulmaansa. Jos joku kyseenalaistaa kehityksen todellisuuden tai hyvyyden, häntä voidaan vain pitää näkemykseltään auttamattoman vanhentuneena.

Edistyksen myytti luo pohjan nuoruuden myytille. Siksi nuorison kasvot liitetään kaikkeen sellaiseen, mille halutaan antaa myönteinen kuva. Monet aikaisemmat kulttuurit, jotka olivat suuntautuneet enemmän eettisen luonteen kuin teknisten välineiden kehitykseen, uskoivat siihen, että vanhoilla ihmisillä on elämänkokemuksen pohjalta syntynyttä viisautta, josta uudet sukupolvet voivat hyötyä. Tällöin painopiste on elämän eettisessä puolessa, ihmissuhteissa tai yhteisten asioiden hoitamisessa. Koska oma kulttuurimme suuntautuu tulevaisuuteen, ja näkee tulevaisuuden teknisten välineiden kehityksen näkökulmasta, meitä hallitsee nuoruuden myytti. Vanhojen ihmisten elämänviisaus ei auta uusien teknisten välineiden käytön oppimisessa. Niiden oppiminen sujuu nuorilta paljon tehokkaammin. Tehokkaiden välineiden kehittämiseen orientoitunut kulttuuri arvostaa vain ihmisiä, jotka pystyvät ohjaamaan lentokonetta, käyttämään tietokoneita tai luomaan tehokkaita opetuspaketteja. Vanhojen ihmisten oppimat asiat ovat hyödyttömiä uusien teknisten välineiden käytön näkökulmasta ja he joutuvat oppimaan kaiken alusta pitäen. Tällöin unohdetaan, että ihmissuhteiden ja yhteiskunnallisen elämän perustaksi tarvittava ymmärrys ei muutu ratkaisevasti teknisten välineiden kehityksen myötä.<ref>Ellul 1990, s. 144-145</ref>

Tulevaisuuden näkökulmasta nuorison merkityksen korostusta voi tietysti perustella myös järkiperäisesti: nuorisolla on paljon energiaa, kehitysvalmiuksia ja voimaa kamppailla edistyksen hyväksi. Nuoruuden myytti ei kuitenkaan rajoitu näihin järkiperäisesti perusteltavissa oleviin piirteisiin. On totta, että nuorisoa tarvitaan tilanteessa, jossa tekninen kehitys on äärettömän nopeaa, sillä ainoastaan nuoriso pystyy sopeutumaan teknisiin keksintöihin, jotka muuttuvat kiihtyvää vauhtia. On totta, että tieteellinen tutkimus vaatii aina uudelleen koulutettua, eli nuorta, henkilökuntaa, ja että tuotannon kohottaminen edellyttää nuoria. Kulttuurimme suhdetta nuorisoon eivät kuitenkaan hallitse pelkästään nämä tosiasiat, vaan ne toimivat ponnahduslautana myyttiseen suhtautumiseen, jossa nuorisoa pidetään tulevaisuuden toivona. Nuorisossa nähdään lupaus valoisammasta tulevaisuudesta. Tulevaisuus voi kuitenkin olla valoisa ainoastaan, jos ihminen kehittyy eettisesti. Yllä luetellut tosiasiat eivät anna mitään taetta siitä, että nuoriso vie meitä valoisaan tulevaisuuteen, koska eettisten ominaisuuksien osalta ei ole nähtävissä mitään kehitystä.<ref name="E">Ellul 1975, s. 108</ref>

Tarkasti ottaen viimeisten sukupolvien aikana ei ole tapahtunut mitään, mikä oikeuttaisi uskon siihen, että nuoriso tulee viemään maailmaa parempaan suuntaan. Ei ole nähtävissä eettistä kehitystä, joka antaisi lupauksen paremmasta tulevaisuudesta. Mutta myytti ei tarvitse tuekseen mitään todisteita voidakseen kasvaa. Huolimatta kaikista sitä vastaan sotivista tosiasioista, nuoruuden myytti on tänään elinvoimaisempi kuin koskaan aikaisemmin. Mikä tahansa ongelma kulttuuriamme kohtaakin, nuorison uskotaan pystyvän ratkaisemaan sen ja luomaan paremman tulevaisuuden.<ref name="E" />

Koska nuorison ajatus- ja tunnemaailma muokkautuu kulttuurisen ympäristön vaikutuksesta, se itse uskoo tähän myyttiin ja elää sen mukaan. Nuorison on vaikea vapautua myyttisestä suhtautumisesta nuoruuteen, joka ympäröi sitä kaikkialta ja tunneperäisesti tukee sen omaa optimismia ja elämänuskoa. Siksi se luonnostaan pyrkii täyttämään sille asetetut odotukset ja toiveet. Vaikka nuoriso on käytännössä sidoksissa sosio-poliittisiin rakenteisiin, se korotetaan myytin asemaan.

== Tieteen myytti ==

Edistyksen myytin pohjana on tieteen myytti, joka on yksi aikamme keskeinen kulttuurinen perusmielikuva. Edistysusko on leikkauspiste, jossa kohtaavat myyttinen käsitys tieteestä ja ihmiskunnan kehityksestä, ja se perustuu yhtä paljon molempiin. Historian oletetaan paljastavan ihmisen hitaan, salaperäisen edistyksen, joka etenee aina paremmin toteutettua päämäärää kohti. Tieteen ajatellaan johtavan ihmiskuntaa yhä pitemmälle edistykseen. Tieteen saavutukset luovat uskoa siihen, että kaikki on muuttumassa paremmaksi ja että kaikki ihmiskunnan ongelmat tullaan ratkaisemaan.<ref>Ellul 1975, s. 105</ref>

On syntynyt yhä syvempi kuilu sen välillä, minkälaisten rajoitusten alaisena tieteentekijät tekevät työtään laboratorioissaan ja mitä tieteestä yleensä uskotaan. Kokeellisen luonnontieteen valtavat edistysaskeleet ovat herättäneet optimismia tieteen mahdollisuuksista ratkaista kaikki ihmiselämän ongelmat. Tieteen nimissä tehdään hyvin pitkälle meneviä yleistyksiä, suurieleisiä ja kaunopuheisia julistuksia, joilla on vain heikko yhteys tieteen varsinaisiin tuloksiin, tai sitten tällainen yhteys puuttuu kokonaan. Tällaiseen kaunopuheisuuteen sortuvat tutkijat, jotka tieteen auktoriteetilla ottavat kantaa kysymyksiin, jotka selvästi ylittävät heidän tieteellisen pätevyytensä ja yleensä koko tieteellisen tutkimuksen rajat. He eivät niinkään julista tieteen tuloksia kuin [[Tieteisusko|tieteisuskon]] uskontunnustustusta.

Tieteisuskon taustalla on ihmisen tarve rakentaa elämänsä jonkin varmana pitämänsä perustan varaan. Tieteisuskon pohjalta ihminen haluaa saavuttaa varmuuden siitä, ettei Jumala voi puuttua hänen elämäänsä.

== Onnellisuuden myytti ==

Onnellisuuden myytin mukaan onnellisuus on helposti jokaisen ihmisen saavutettavissa, kun aineellisen hyvinvoinnin kasvu vähitellen mahdollistaa halujen vapaan toteutuksen. Käytettäessä ilmaisua "onnellisuuden myytti" ei ole tarkoitus luoda vaikutelmaa, etteikö onnellisuuden tavoittelu olisi mielekästä. Tarkoituksena on lähinnä kyseenalaistaa vallitseva uskomus, että pelkkä aineellisen hyvinvoinnin kasvu yhdessä halujen vapaan toteutuksen kanssa takaisi onnellisuuden. Esitettävän kritiikin taustaoletuksena on, että arvotajuisena olentona ihmisen onnellisuus on riippuvaista siitä, voiko hän kokea elämänsä arvokkaaksi ja mielekkääksi.

[[Tiedosto:Happiness (2).jpg|200px|pienoiskuva|vasen|Onnellisuuden myytin mukaan ihmisen halujen vapaa toteuttaminen tuottaa ihmiselle aidon onnen. Koska ihminen on kuitenkin arvotietoinen olento, onnellisuus ole irrallaan hyveistä.]]

Onnellisuuden myytti rakentuu uskolle ihmiskunnan jatkuvaan kehitykseen, ihmisen rajattomaan vapauteen ja tieteen kykyyn ratkaista kaikki ihmisen ongelmat. Usko jatkuvaan kehitykseen tukee näkemystä, että onnellisen elämän edellytykset tulevat koko ajan paremmiksi. Ihmisten ongelmien ajatellaan olevan ratkaistavissa tieteen ja teknologian keinoin. Tieteen ja teknologian edistyksen ajatellaan luovan pohjan hyvinvoinnin kasvulle, joka puolestaan mahdollistaa halujen vapaan toteutuksen. Ihmiset voivat vaurastuvassa yhteiskunnassa toteuttaa itseään vapaana rajoituksista. Halujen vapaa toteutus takaa onnellisuuden.<ref>Ellul 1975, s. 105</ref>,<ref>von Wright 2003, s. 59</ref>

Usko siihen, että aito onni seuraa aineellisen hyvinvoinnin kasvusta ja halujen vapaasta toteutuksesta, eroaa ratkaisevasti aikaisemmin inhimillistä kulttuuria ohjanneista onnellisuuskäsityksistä. Aikaisemmin ihmiskunnan historiassa onnellisuuden ajateltiin perustuvan yksilölliselle kokemukselle, järjen, tunteiden tai ruumiin harjoitukselle, ja melkein aina tietynlaiselle henkiselle itsehallinnalle. Esimerkiksi Sokrateen, Platonin ja Aristoteleen mukaan onnellinen ihmiselämä edellyttää hyveitä, jotka opitaan älyllisen ja moraalisen harjoituksen kautta. Tämän näkemyksen mukaan onnellisuus ei tule itsestään pelkästään aineellisen hyvinvoinnin, rajoittamattoman vapauden ja estottoman halujen ilmaisun kautta. Ihmisen on kehitettävä luonnettaan, tunteitaan, elämäntapojaan, ajatteluaan ja tehtävä tiedon pohjalta oikeita arvovalintoja voidakseen elää onnellista elämää. Onnellisuuden edellytyksenä on tämän käsityksen mukaan hyveellisyys. Hyveiden määrittely puolestaan edellyttää tietoa ihmisen olemuksesta, päämäärästä ja korkeimmasta hyvästä. Kun tiedetään, mitä ihmisyyden olemukseen ja korkeimpaan hyvään kuuluu, voidaan määritellä ne ominaisuudet ja luonteenpiirteet, jotka tekevät mahdolliseksi elää aidosti inhimillistä elämää.

Sokrateen mukaan onnellisuus on mahdollista ainoastaan järjellisille olennoille. Eläimet eivät voi olla onnellisia, ne voivat vain kokea mielihyvää ja nautintoa. Sokrates tekee eron sen välillä, mikä miellyttää ihmistä, ja sen mikä on hänelle hyväksi. Harkitsematonta ihmistä voivat miellyttää monet asiat, jotka eivät ole hyväksi. On haitaksi toimia mielijohteiden mukaan. Harkitseva pohdinta auttaa ymmärtämään, mikä on todella arvokasta. Nautintojen hallitsema elämä ei tee ihmistä onnelliseksi sikäli kuin nautinnot eivät ole sopusoinnussa sen kanssa, minkä ihminen ymmärtää oikeaksi ja hyväksi. Koska onnellinen ihmiselämä ei ole mahdollista ilman hyvettä, järkevä ihminen valitsee aina oikean ja hyvän, vaikka sen seurauksena olisi epämukavuutta, kärsimystä tai jopa kuolema. Tämä johtuu siitä, että hyveestä luopuminen merkitsee samalla onnellisuuden menetystä, jonka jälkeen elämälläkään ei ole enää arvoa. Ihmisen on tärkeintä säilyttää itsekunnioituksensa, koska hänen on elettävä ennen kaikkea itsensä kanssa. Tärkeintä ei ole elää, vaan elää hyvin.

Nykyään tämän yleispäteviin arvoihin perustuvan onnellisuuskäsityksen tilalle asetetaan kollektiivinen, aineellinen käsitys onnellisuudesta, joka tekee mahdolliseksi rajoittamattoman itsetoteutuksen ja halujen tyydyttämisen. Onnellisuuden ajatellaan tulevan kaikille seurauksena yhteisten rikkauksien kasvusta, sillä onnellisuuden perusta ymmärretään puhtaasti aineelliseksi. Onnellisuus seuraa luonnostaan, kunhan ihminen uskaltaa vapaasti ilmaista halujaan välittämättä rajoituksista, säännöistä tai normeista. Ei tarvita henkilökohtaisia uhrauksia, koulutusta, ratkaisuja eikä vastuuta. Tämä moderni usko näyttää kuitenkin olevan ristiriidassa todellisuuden kanssa. Ihminen on niin syvästi merkityksellisyyttä etsivä olento, ettei pelkkä aineellinen hyvinvointi ja vapaa itsetoteutus saa häntä onnelliseksi, vaikka aineellinen hyvinvointi ja itseilmaisu ovatkin tärkeitä edellytyksiä ihmisen onnellisuudelle.<ref>Ellul 1975, s. 105</ref>

Yksi osa onnellisuuden myyttiä on usko siihen, että tieteen kehitys pystyy takaamaan aineellisen hyvinvoinnin kaikille. Voidaan kuitenkin kyseenalaistaa, pystyykö tiede takaamaan edes aineellisen hyvinvoinnin kasvua. Von Wrightin<ref>von Wright 2003, s. 60</ref> mukaan on

{{sitaatti|– – yhä epäilyttävämpää, ovatko tiede ja teknologia tuottaneet sellaisia edistysaskelia, jotka voidaan mitata ihmisten tarpeiden tyydytyksen, viihtyvyyden ja turvallisuuden asteina, tai sen asteina, mitä kuluneen mutta käyttökelpoisen ilmaisun mukaan kutsumme ihmisten onnellisuudeksi. Ja edistyksen myytti oli varmasti alusta asti myös unelma onnellisuuden valtakunnasta.| Georg H. Von Wright}}

Vaikka onnellisuuden astetta onkin vaikeata tarkasti mitata, on sen summittainen arviointi kuitenkin mahdollista. Von Wrightin mukaan ei ole olemassa mitään suoraa yhteyttä tieteen ja teknologian edistyksen ja yhteiskunnallisen onnellisuuden välillä. Teknisillä keksinnöillä on ollut onnellisuutta lisääviä seurauksia. Kaikkein selvintä ja konkreettisinta tämä on lääketieteen alueella. Tieteellis-tekninen vallankumous on kuitenkin myös tuottanut niin vakavia sopeutumisongelmia, ettei ihmiskunta ole koskaan aikaisemmin kohdannut vastaavia. Nämä ongelmat antavat von Wrightin mukaan syyn kyseenalaistaa uskon, jonka mukaan tiede edistää ihmiskunnan onnellisuutta.

Tämä on riittävä peruste omaksua kriittinen ja epäilevä kanta ajatukseen, että tieteelle ja tekniikalle ominainen rationaliteetin muoto edistää ihmiskunnan onnellisuutta. Tämän kuitenkin lupasivat utopistit uuden ajan alussa, eikä vähiten 1800-luvun edistysoptimistit – ja monet meistä edelleen uskovat siihen. Mutta se merkitsee uskomista myyttiin.<ref>von Wright 2003, s. 61</ref>

Ellulin mukaan ei ole olemassa sellaista tietä inhimilliseen onneen, joka olisi riippumatonta ihmisen eettisestä kehityksestä.

Yhden ilmauksensa tämä myyttinen käsitys ihmisen rajattomasta vapaudesta on saanut '''Jacques Derridan''' (s. 1930) ajattelussa. Derrida hylkää ajatuksen objektiivisista arvoista, jotka asettaisivat rajoja ihmisen käyttäytymiselle ja määräisivät sen suuntautumista. Derrida kuvaa ajattelutapaansa sellaiseksi, joka "kiistää kaikki pelisäännöt ja yrittää päästä ihmisen ja humanismin tuolle puolen"<ref>Derrida 1972, s. 264-265</ref>. Derridan teoria antaa yksilölle tunteen rajoittamattomasta vallasta ja vapaudesta. Se vie ihmisen maailmaan, josta puuttuvat selkeät moraaliasetelmat, nauttimaan "sääntöjä vailla olevista peleistä" tai uppoutumaan oman minän luomiseen. Kun tämä teoria suodattuu osaksi laajempaa kulttuuria, sillä on taipumus voimistaa yksilöllisyydelle annettuja minäkeskeisiä tulkintoja.<ref>Taylor 1995, s. 89</ref> Se luo harhakuvan, että rajaton vapaus tarjoaa perustan onnelliselle ihmiselämälle.

Derrida kuvittelee vapauden olevan sitä, että ihminen voi elää ilman sääntöjä. Käytännössä kuitenkin säännöt ovat vapauden edellytys. Mitä suurempi ihmisen vapaus on, sitä kehittyneempiä itsehallinnan muotoja on välttämätöntä kehittää, jotta ihmisten yhteiselämä olisi mahdollista. Yksilöt, jotka ovat löytäneet itsensä, yksilöllistymisen kautta erottuneet toisistaan ja tulleet kykeneviksi uusiin ja luoviin aloitteisiin, voivat olla vuorovaikutuksessa toistensa kanssa vain luomalla sääntöjä, jotka estävät välittömän ja siksi karkean ja jopa raa'an kontaktin. Ilman yhteisiä sääntöjä meillä ei ole mitään takeita siitä, että muut kunnioittavat meidän vapauttamme. Ulkoisia sääntöjä voidaan lieventää vain siinä määrin kuin toisen huomioonottavat periaatteet sisäistyvät yksilön itsehallinnaksi.<ref name="El">Ellul 1978, s. 35-36</ref>

Vapaus ei ole ihmisen luonnontila, vaan se on pitkän kulttuurisen kehitysprosessin lopputulos. Luonnontilassa ihminen on viettiensä ja vaistojensa ohjailtavissa tavalla, joka tekee ihmisten välisistä suhteista uhkan jokaisen ihmisen turvallisuudelle ja vapaudelle. Ihminen saavuttaa vapauden vain siinä määrin kuin hän ottaa etäisyyttä omiin itsekeskeisiin haluihinsa ja vietteihinsä. Lait, eettiset säännöt ja käyttäytymistavat tulevat ihmiselle sitä tärkeämmiksi mitä yksilöllisemmäksi hän kehittyy.<ref name="El" />

Suuri osa länsimaisista ihmisistä näyttää olevan yhtä mieltä onnellisuuden myytin keskeisistä uskomuksista. Oikeudenmukaisuus, totuus ja hyve tuntuvat nykyihmisestä turhilta. Onnellisuuden saavuttaminen näyttää siksi ainoalta asialta, joka kannattaa ottaa vakavasti. Kaikki toiminta suunnataan tuohon muut poissulkevaan päämäärään, koska se ainoana näyttäisi tarjoavan syyn elää. Nykyisessä kulttuuri-ilmapiirissä näyttää mahdottomalta ymmärtää elämää tai tulevaisuutta muuta kuin onnellisuuden kautta. Ihmiset ovat ainoastaan eri mieltä siitä, mitä tietä onnellisuuden edellyttämä hyvinvointi voidaan parhaiten turvata kaikille. Onko onnellisuuden perustana ihmisen vapaa itsetoteutus ilman rajoituksia? Vai onko onnellisuuden perusta ruumiillisuudessa ja aineellisessa hyvinvoinnissa?

== Mielikuvayhteiskunta ja pyhyyden kokemukset ==

Ellulin mukaan aikamme myyttien taustalla vaikuttaa peitetysti tietty käsitys inhimillisen olemassaolon ehdottomasta perustasta ja siihen kohdistuvasta uskon vakaumuksesta. Tämä käsitys ei ole seurausta järkiperäisestä päättelyprosessista, vaan sillä on itsestäänselvyyden asema ilman mitään varsinaisia todisteita. Kuitenkin tämän oletetun ehdottoman perustan valossa arvioidaan koko inhimillistä todellisuutta ja arvotetaan sitä hyväksi tai pahaksi, oikeaksi tai vääräksi, edistykselliseksi tai taantumukselliseksi. Jossakin mielessä nämä ehdottoman totuuden ja itsestäänselvyyden aseman saaneet perusmielikuvat ovat ottaneet perinteisten uskontojen aseman. Siksi Ellul<ref>Ellul 1975</ref> puhuu tässä yhteydessä länsimaisen sekulaarin ihmisen uskonnollisuudesta ja pyhän kokemuksesta. Moderni länsimainen ihminen ei saa pyhän kokemuksia niinkään perinteisten uskontojen välityksellä, vaan esimerkiksi ihaillessaan tekniikan ja tieteen uusimpia saavutuksia tai rikkoessaan perinteen asettamia rajoja ja kokiessaan siitä seuraavaa vapauden tunnetta.

Yksi tapa yrittää tunnistaa modernin uskonnollisuuden peitettyjä muotoja on ottaa lähtökohdaksi perinteisten uskontojen tehtävät ja miettiä, millä tavalla ne toteutuvat modernissa maailmassa. Ensinnäkin uskonnon tehtävänä on käsitellä ihmisen pelkoja, ahdistusta ja rajallisuutta. Se tarjoaa lohdutusta, toivoa ja kyvyn ylittää inhimillisiä rajoituksia. Ihminen saa elämänsä perustaksi jotakin varmaa ja luotettavaa, joka ei riipu hänestä itsestään ja hänen heikkoudestaan. Hän saa joukon takuita ja varmuuksia.<ref name="Ell">Ellul 1975, s. 126-127</ref>

Nämä takuut eivät toimi pelkästään suhteessa nykyisyyteen vaan myös suhteessa tulevaisuuteen. Jokainen uskonto sisältää pyrkimyksen vaikuttaa tulevaisuuteen ja ennustuksen siitä, mitä pitää tapahtua. Tämän tiedon, varmuuden ja lohdutuksen takia uskonnollisuuteen sisältyy ehtymätön liike ahdistuksen ja lohdutuksen välillä. Uskonnon tarjoama lohdutus tuottaa samalla ahdistusta, koska niitä voimia joista ihminen etsii lohdutusta ei voida täysin tuntea tai täysin hallita.

Uskonnon tehtävänä on myös antaa kokonaisvaltainen selitys maailmasta ja elämästä. Tämän ei tarvitse tapahtua älyllisellä ja järjestelmällisellä tavalla. Ihminen ei voi kuitenkaan elää täysin järjettömässä maailmassa. Uskonto tarjoaa kertomuksen, jonka valossa ihminen löytää paikkansa maailmassa ja kokee elämällään olevan jonkinlaisen merkityksen. Tässä kohdassa ilmenee läheinen suhde uskonnollisen ja myyttisen välillä.<ref name="Ell" />

== Tehokkuusajattelun pyhyys ==

Esimerkkinä tällaisesta pyhyyden tunteita herättävästä kohteesta Ellul mainitsee modernin ihmisen suhtautumisen tehokkuusajattelun hallitsemaan järkiperäiseen suunnitteluun ja sen moniin teknisiin ilmenemismuotoihin. Tieteen myyttiin liittyy läheisesti oletus, että kaikki ihmisen ongelmat voidaan ratkaista käyttämällä järkiperäisesti kehitettyjä menettelytapoja, joilla pyritään maksimaaliseen tehokkuuteen. Järkiperäisesti suunnitellut tekniset menettelytavat ovat perimmäinen todellisuus siinä mielessä, että niillä on oma oikeutuksensa eikä niitä voida alistaa enää mihinkään perustavampaan arviointiin. Ihminen odottaa "pelastusta" ja ongelmiensa ratkaisua siitä, että kokonaisvaltaisesti sovellettu tehokkuusajattelu ulotetaan elämän kaikille alueille. Tällä tavalla tuotetut tekniset ratkaisut tuottavat jatkuvasti uusia "ihmeitä", jotka muuttavat ihmisen elämän ja avaavat hänelle koko ajan uusia mahdollisuuksia. Erilaisten tekniikoiden kehitys näyttäisi olevan ainoa ratkaisu ihmiskunnan ongelmiin, ainoa realistinen pelastustie. Tehokkaat menettelytavat määrittelevät ihmiselämän rajat ja säännöt, koska tekniikan sääntöjen rikkominen estää kehitystä. Tekniikan kautta tulee myös mahdolliseksi määritellä hyvän alue, koska tekniikan kehitys on hyvä sinänsä ja sitä voidaan käyttää kriteerinä, sille, mikä on oikeaa ja hyvää.<ref>Ellul 1975, s. 66</ref>

Tehokkuusajattelusta ja sen varaan rakennetuista teknisistä menettelytavoista on tullut myyttisen tietoisuuden perustana oleva "pyhän alue", ihmiselämän orientaatioperusta, jota ei voida kyseenalaistaa. Sen kautta moderni ihminen määrittelee itsensä ja oppii tuntemaan itsensä. Tekniikka on ihmetystä herättävä vallan väline, joka on salaperäinen ja maaginen. Teknologia ilmaisee ihmisen voimaa. Ilman teknologiaa ihminen tuntisi itsensä avuttomaksi, hän ei olisi enää sankari eikä nero. Teknologia takaa ihmiselle turvallisen ja hyvän tulevaisuuden ja siksi se määrittelee kehityksen ja kasvun järjestyksen.<ref name="Ellul">Ellul 1975, s. 74-75</ref>

Tehokkuusajattelun pohjalle rakennetun tekniikan kautta nykyihminen määrittelee itsensä ja alkuperänsä. Hän on homo faber. Tämän käsityksen mukaan ihmisestä tuli ihminen vasta kun hänestä tuli faber, teknikko. Pyrkimys määritellä omaa alkuperäänsä tekniikan kautta osoittaa, että tekniikassa ihminen kokee pyhän alueen. Koneiden kansoittamassa maailmassa ihminen näkee ihmisyyden alkavan siitä, kun ensimmäiset koneet keksitään. Ihminen kokee itsensä ensisijaisesti tekniikan luojaksi. Tämä näkyy esimerkiksi sellaisessa tavassa kirjoittaa historiaa, jossa olennaisena juonena pidetään teknologian kehitystä. Ihmisen historia on tekniikan asteittaista kehittymistä. Tämä historia on näennäisesti uskonnotonta, mutta itse asiassa tekniikasta on tullut pyhyyden ja palvonnan kohde, jonka kautta ihminen määrittelee itsensä.<ref name="Ellul" />

Uskonnolliseksi tekniikan palvonnan tekee se, että ihmisen usko tekniikan mahdollisuuksiin ylittää sen, mitä tekniikalta voidaan realistisesti odottaa. Tehokkuusajattelun varaan rakentuvat järkiperäiset menettelytavat voivat ratkaista aineellisen tason ongelmia. Opetusteknologian kautta on mahdollista luoda tehokkaita opetuspaketteja, jotka voidaan toteuttaa periaatteessa samanlaisina kaikkialla. Uskonnollisen tekniikan, esimerkiksi erilaisten mietiskelytekniikoiden avulla on mahdollista luoda intensiivinen ilmapiiri, yhteisöllisyyden tunne, ekstaattisia kokemuksia, vapautuminen sosiaalisesta minästä. Kuitenkin ihmisen perimmäiset ongelmat ovat paljon syvemmällä. Tekniikka voi tarjota hoitoja oireisiin, mutta se ei tarjoa ihmiselle vastausta kysymykseen elämän tarkoituksesta. Tekniikka on järjestyksen periaate, mutta samalla se näyttäisi kaventavan ihmisen luovuuden mahdollisuuksia, koska ihmisen täytyy mukautua teknisiin ohjeisiin. Opetusteknologia tekee mahdolliseksi suunnitella opetus pienintä yksityiskohtaa myöten tehokkaaksi opetuspaketiksi, mutta samalla se rajoittaa opettajan ja oppilaiden vapautta. Teknologia on ihmisen luomusta mutta samalla se näyttää myös kahlitsevan ihmistä tavalla, jonka ihmiset lopulta alkavat kokea sietämättömäksi. Ihmisistä on sietämätöntä elää elämänsä tehokkuuden ehdoilla. Siksi ihmiselle syntyy tarve kapinoida teknologian luomaa järjestystä vastaan. Opetuksen alueella tämä kapina ilmenee ajattelutavoissa, joissa korostetaan oppijoiden vapaata luovuutta ja itseohjautuvuutta.

Yleisemmin kulttuurissa tämä kapina ilmenee nykyaikana seksuaalisuuden kautta. Tässä kapinassa ei ole kyse pelkästään seksuaalisen vapauden vaatimuksesta vaan rajojen rikkomisesta sinänsä, teknisen järjestyksen vastapoolina olevan pyhäksi koetun asian ilmentämisestä.

== Seksuaalisuus ja pyhyyden tunteet ==

Ellulin mukaan seksuaalinen vapaus muodostaa vastapoolin kaikkialle ulottuvalle järjestyksen ja tehokkuuden periaatteelle, joka ilmenee erityisesti teknologian ylivaltana. Tehokkuusajattelun hallitsemassa yhteiskunnassa läheiset ihmissuhteet tulevat ihmisille entistä tärkeämmiksi. Niiden avulla ihminen on kosketuksissa elämään ja arvoihin paljon monipuolisemmin kuin pelkän tehokkuuden näkökulmasta. Siksi seksuaalinen rakkaus saa aivan oikeutetusti tärkeän merkityksen ihmisen elämässä ja voi toimia vastapainona esineellistävälle yhteiskunnalliselle käytännölle. Jos kuitenkin seksuaalisuus erotetaan arvoista, seksuaalisuhteet ovat vaarassa ajautua samanlaiseen esineellistävyyteen kuin muutkin yhteiskunnalliset käytännöt. Arvoista irrotetun seksuaalisuuden avulla ilmaistu kapina tehokkuusajattelua vastaan ei siten onnistu tavoitteessaan, koska seksuaalisuus itse helposti muuttuu esineellistäväksi ja menettää suuren osan sisällöstään. Tätä sisällöttömyyttä ihminen pyrkii paikkaamaan kehittämällä seksuaalista tekniikkaa.

Perinteinen yhteiskunta pyrki yhtäältä rajoittamaan seksuaalisuutta siksi, että se koettiin vaaralliseksi, hallitsemattomaksi tai "eläimelliseksi". Monissa yhteyksissä siihen myös liitettiin tietynlaisia pyhyyden tuntoja, koska tällä tavalla rakennetusta seksuaalisesta järjestelmästä tuli tärkeä tekijä ihmisen syvän persoonallisuuden rakentumisessa ja sillä oli merkitystä myös yhteiskuntarakenteiden ylläpitämisessä. Freudilaisuudella oli tärkeä osa tämän seksuaalisuuteen liittyvän pyhyyden poistamisessa. Freudin teoria pyrki häivyttämään seksuaalisuudesta kaiken mystiikan, salaperäisyyden ja merkityksen. Seksuaalisuus ymmärretään fysiologiseksi mekanismiksi. Tästä seuraa, että seksuaalisuus on arkipäiväistä pyrkimystä viettijännityksestä vapautumiseksi. Ihmisen ja eläimen seksuaalisuudella ei ole periaatteellista eroa. Freudilaisuus kyseenalaisti näin sen tabujen, arvostelmien ja salaisuuksien verhon, minkä uskonnollinen maailmankuva ja porvarillinen moraali oli rakentanut seksuaalisuuden ympärille. Freudin tarkoituksena oli kyseenalaistaa seksuaalisuuteen perinteisesti liitetty pyhyys ja sen pohjalta asetetut rajoitukset ja vapauttaa ihmiset seksuaalisesti. Huolimatta siitä, että länsimainen kulttuuri on paljolti omaksunut Freudin analyysin, se kuitenkin Ellulin näkemyksen mukaan kohdistaa seksuaalisuuteen pyhyyden ja palvonnan tunteita. Onko siten mahdollista ajatella, että seksuaalisuus, joka ymmärretään vailla kaikkea mystiikkaa tai edes romantiikkaa, voisi olla uskonnollisen tunteen ja palvonnan kohteena?<ref>Vrt. Ellul 1975, s. 75</ref>

Ellulin mukaan Freudin suorittama seksuaalisuuden materialistinen analyysi ei estä seksuaalisuutta samalla olemasta eräs myyttisen tietoisuuden peruspylväistä. Tämä johtuu siitä, että seksuaalisuutta käytetään ilmaisemaan ihmisen pyrkimystä vapauteen paljon laajemmassa merkityksessä kuin pelkän seksuaalisen vapauden saavuttamiseksi. Rikkomalla seksuaalisia normeja länsimainen ihminen nousee koko moraalista ja uskonnollista järjestystä vastaan, joka näitä normeja ylläpitää. Tämän rajoja rikkovan tehtävänsä välityksellä seksuaalisuus saa pyhyyden leiman myös maallistuneen ihmisen tietoisuudessa. Vaikka siis seksuaalisuus itse ymmärrettäisiin irrallaan arvoista ja käsitettäisiin fyysiseksi ja fysiologiseksi reaktioksi, se saa pyhyyden leiman kun näin pelkistettyä seksuaalisuutta käytetään välineenä kaiken pyhän häpäisemiseen ja pyhiksi koettujen asioiden arvovallan horjuttamiseen. Se toimii siten samalla areenalla ja samalla tasolla kuin ne asiat, joita on perinteisesti pidetty pyhinä. Rikkoessaan aikaisemman pyhän käsitteen voiman se tarjoaa ihmiselle illuusion vapaudesta tavalla, joka antaa seksuaalisuudelle pyhän tehtävän.<ref>Ellul 1975, s. 76</ref>

Seksuaalisuutta koskeva kiista ei koske luonnollisuuden ja aitouden puolustusta, kuten usein oletetaan: "Miksi pitäisi tehdä salaisuus jostakin luonnollisesta? Meidän tulisi vapautua muinaisista ennakkoluuloista." Tämä seksuaalisuuden luonnollistaminen, fysiologisoiminen ja salaisuuksista vapauttaminen toteutettiin 1800 - luvulla. Mutta vaikka tämä päämäärä on saavutettu, kiista jatkuu. Kiistan jatkuminen johtuu siitä, että seksuaalisuuden avulla pyritään elämäntavan ja perustavien arvojen mullistukseen ja elämän laadun kohottamiseen. Seksuaalisuutta ja väkivaltaa pidetään ainoina riittävinä keinoina vapauden saavuttamiseksi. Ihmisen kapina rakentuu niiden ympärille. Seksuaalisuuteen liitetään tällöin voimia ja ominaisuuksia, ja sen merkitystä korostetaan niin tosiasioiden vastaisesti, että se saa nykyihmisen silmissä pyhyyden leiman. Seksuaalisuuteen liitetään tunne suuresta seikkailusta ja tärkeästä saavutuksesta. Koskaan ei seksuaalisuutta ole niin ylistetty ja korotettu kuin nyt kun siitä on tehty arkipäiväinen tapahtuma.<ref>Ellul 1975, s. 78</ref>

Mikä on se järjestys, jota seksuaalisuus pyrkii rikkomaan? Tämän päivän yhteiskuntaa ja yksilöä hallitsee teknologian luoma järjestys. Se on aikamme suuri organisoija ja sillä on pyhyyden luonne. Seksuaalinen vallankumous tapahtuu suhteessa tehokkaan ajattelun hallitsemaan teknologiseen järjestykseen, ei pelkästään suhteessa moraaliseen järjestykseen, joka on menettänyt suuren osan voimastaan jo aikaisemmin ihmisten mielissä. Ihmiset pelkäävät jäävänsä tehokkuusajattelun vangeiksi. Heittäytyminen seksuaaliseen kokemukseen on samalla pyrkimystä vapautua teknologian rautaisesta otteesta. Tehokkuusajattelu ja eroottinen festivaali muodostavat toistensa vastapoolit. Ihminen palvoo tekniikkaa, joka samalla luo järjestyksen hänen elämäänsä. Mutta jokainen järjestys tulee lopulta sietämättömäksi, palvottiinpa sitä kuinka paljon tahansa, erityisesti jos ihminen on kokonaan sen vallassa. Siksi se täytyy murtaa jonkin sellaisen avulla, joka on vierasta tälle järjestykselle, mutta jonka alkuperä on samankaltainen. Kapina teknologiaa vastaan hylkää kaiken siihen liittyvän: kulutuksen, byrokratian, taloudellisen kasvun, vallankäytön, sofistikaation. Koneella ajatellaan olevan eroottista voimaa, koska se on ladattu täyteen eksistentiaalista voimaa. Tämä näkyy esimerkiksi auton erotisoimisessa. Seksuaalisuudesta tulee vallan ilmentymä. Seksuaaliset käytännöt kehittyvät yhä sofistikoituneimmiksi ja seksuaalisesta kulutuksesta tulee yhä suurempaa. Seksuaalisuus teknistyy. Onnellisuuden ajatellaan olevan saavutettavissa teknistyneen seksuaalisuuden kautta, koska onnellisuuden myytin mukaan jokainen ihminen voi tulla onnelliseksi ilman että hänen tarvitsee kehittyä hyveelliseksi.<ref>Ellul 1975, s. 79-80</ref>

Samalla kun seksuaalisuudesta poistettiin siihen perinteisesti liitetty pyhyys, siihen välittömästi liitettiin uudenlainen pyhyys. Korostettu seksuaalisen vapauden vaatimus joka saavuttaa julkisen kiihkon asteen osoittaa, ettei seksuaalisuutta koeta merkityksettömäksi. Tämä kiihko ei ole pelkästään ilmausta tarpeesta tyydyttää patoutuneita viettejä eikä yritystä taistella vanhoja kuluneita ennakkoluuloja vastaan, sillä seksuaalimoraali on lähes kokonaan hajonnut jo melkein vuosisata sitten. Se vakavuus millä ihmiset suhtautuvat seksuaalisuuteen ja kaikkeen seksuaalisen vapauden vastustukseen osoittaa, että seksuaalisuuden merkitys nykyihmiselle on tullut uudenlaisen pyhyyden lähteeksi. Seksuaalisuus ei ole luonnollinen ja vapaa toiminnan alue vaan väline taistelussa vapauden saavuttamiseksi. Tämä ei tarkoita pelkästään eikä ensisijaisesti seksuaalista vapautta. Seksuaalisuudesta on tullut väline ihmisen vapauden saavuttamiseksi, josta seksuaalinen vapaus on vain yksi konkreettinen ilmaus. Se on taistelua julistaa itsensä itseohjautuvaksi ja itselliseen elämään kykeneväksi. Se on taistelua järjestystä vastaan.<ref>Ellul 1975, s. 77</ref>

Kun pyhän tunteet liitetään seksuaalisuuteen, joka ymmärretään välineeksi perinteisistä rajoituksista vapautumiseen, seksuaalisuus saa myyttisen merkityksen. Tällöin seksuaalisuuteen liitetään odotuksia, joita se ei voi luonteensa vuoksi täyttää. Tabujen rikkominen seksuaalisen kapinan välityksellä koetaan tällöin aidon ihmisyyden edellytykseksi. Itse tabujen rikkomisen rituaalina käytetty seksuaalinen akti ei kuitenkaan sinänsä voi taata aitoa ihmisyyttä. Tämä rituaalinen akti voi inspiroida pyhyyden tunteita, jos ne on siihen toistuvasti liitetty osana kulttuurista uskonnollisuutta. Nämä kulttuurisen propagandan kautta tuotetut pyhyyden tunteet eivät kuitenkaan takaa, että ihme tapahtuisi ja aito ihmisyys tai ihmissuhde syntyisi. Vääristyneiden uskonnollisten tunteiden vallassa elävä ihminen voi nähdä ihmeitä sielläkin missä niitä ei tapahdu, mutta ennemmin tai myöhemmin todellisuudella on taipumus tunkeutua ihmisen tietoisuuteen illuusioista välittämättä.

== Arvotietoisen ihmisen sivistysihanne ==

Ellul puolustaa sivistysihannetta, jonka taustalla on ajatus ihmisestä Jumalan kuvaksi luotuna olentona. Henkisten tunteiden ja arvojen pohjalta ohjautuvan ihmisen ihanteeseen kuuluu ajatus yhtenäisestä persoonasta, joka toimii johdonmukaisesti elämän eri alueilla ja on sitoutunut järjellisyyteen, eettisyyteen, esteettisyyteen ja pyhyyteen.

Ellul kritisoi postmodernismia, joka tuo kriittisen ja arvotietoisen ihmisyyden sijasta esille järjenvastaisuuteen, vaistonvaraisuuteen ja tunneimpulsseihin sisältyvää aitoa ja "luonnollista" ihmisyyttä, jossa leikitellään hulluuden ja järjenvastaisuuden kulttuurilla Hulluus ja kaikenlainen rajojen rikkominen nähdään ulospääsytieksi kulttuurin kahlitsevuudesta, koska länsimaiseen sivistykseen katsotaan sisältyvän absurdeja piirteitä. Järjenvastaisuutta perustellaan kiinnittämällä huomiota kristinuskon ja erilaisten filosofioiden epäonnistumiseen, politiikan tehottomuuteen, oikeudenmukaisuuden ja vapauden puolesta käytävien sotien absurdiuteen, ja sosialismiin kiinnitettyjen toiveiden romahtamiseen. Sen lisäksi on koettu taiteiden orjuutus, mikä on johtanut umpikujaan, jota '''Andre Malraux''' kutsuu "mielikuvituksen museoksi". Ainoa mikä näytti jäävän jäljelle on hulluuden tarjoama ratkaisu. Esikuvaksi otettiin '''Antonin Artaud'n''' (1896-1948) kaltaiset kirjailijat, jotka pyrkivät lisäämään mielen tasapainottomuutta kehittääkseen syvällisempää ajattelua.<ref>Ellul 1990, s. 142</ref>

Artaud näkee ratkaisuksi sen, että tunkeudumme mielen pimeisiin alueisiin. "Kun esitämme teatteria ei tarkoituksenamme ole näytellä näytelmää, vaan päästä kosketuksiin kaiken sen kanssa, mikä mielessä on pimeää, niin että saisimme kaiken sinne haudatun ja peitetyn ilmenemään eräänlaisessa aineellisessa projektiossa."<ref>Lainattu Hertel 1992, s. 350</ref> Artaudin tarkoituksena oli teatteri, joka väkivaltaisuutensa kautta saa katsojat kohtaamaan salaisimmat unelmansa ja vaistonsa ja saattaa heidät tilaan, jossa he kokevat eräänlaisia pyhyyden kokemuksia. Tarkoituksena on tuottaa hulluutta ja kaaosta ja hajottaa kaikkia järjestyksen muotoja, jotta voitaisiin luoda silta sen kuilun yli, minkä sivistys on luonut ruumiin ja sielun välille.<ref>Hertel 1992, s. 352</ref>

Klassisen näkemyksen mukaan runoilija tai nero on aina hulluuden rajoilla. Absurdi kulttuuri kääntää tämän ajatuksen päinvastaiseksi ja asettaa hulluuden esikuvaksi ja ulospääsytieksi kulttuurisesta umpikujasta. Tällöin unohdetaan, että hulluus ei ole ratkaisu vaan ongelma sekä sen valtaan joutuneelle ihmiselle itselleen että hänen ympäristölleen. Tämä ei tarkoita sitä, että mieleltään tasapainottomia ihmisiä saisi syrjiä tai että mielen tasapainottomuus vähentäisi heidän ihmisarvoaan. Se sisältää vain ajatuksen, että mielen tasapaino on myönteinen arvo, jota tulee suosia tasapainottomuuden sijasta. Kulttuuriseksi esikuvaksi tulleessa hulluudessa on kyse tietynlaisesta arvostuksesta, ei pelkästään sairaudeksi luokiteltavasta mielen tasapainottomuudesta.<ref>Ellul 1990, s. 142</ref>

Arvotietoisen ihmisen ihanne on pitkän kulttuurisen kehityksen tulos, mutta se ei ole itsestäänselvyys. Vaikka sillä on pitkä historia ja vahva sivistysperinne takanaan, se on hauras, koska se edellyttää jokaiselta sukupolvelta pitkää sivistysprosessia, jossa rakennetaan aikaisempien sukupolvien saavutusten varaan. Jos henkistä ihmisyyttä aletaan pitää itsestäänselvyytenä ja koulutuksen painopiste siirretään estottomaan itsetoteutukseen, silloin koko länsimaisen sivistysihanteen pohjana oleva arvotietoinen ihmisyys on vaarassa kadota. Henkisten arvojen pohjalta järkiperäisesti ohjautuva ihmisyys ei ole itsestäänselvyys vaan sen jatkuminen riippuu kulttuurisista valinnoista.

Arvotietoisuuden pohjalta ohjautuvan ihmisyyden kehittyminen edellyttää uhrauksia ja kurinalaisuutta. Se on ollut pitkän ja hitaan kehitysprosessin tulos, joka on edennyt asteittain ja vähitellen. Vaikka kehitys on ollut hidasta, se on edellyttänyt keskittynyttä ponnistelua. Se on perustunut intensiiviseen itsetutkisteluun, tiettyjen ominaisuuksien asteittaiseen kehittämiseen, jossa saavutukset on siirretty seuraavalle sukupolvelle. Arvojen pohjalta ohjautuva ihminen ei syntynyt yhtäkkiä vaan kehittyi vähitellen kamppailussa ympäröivän todellisuuden, yhteiskunnan ja minuuden kanssa. Arvotietoisuudesta on tullut kaikkein monimuotoisin valmius ja samalla se on harjoitukseen perustuva elämäntapa, joka muokkaa koko persoonallisuutta. Arvotietoisuus palvelee yhtä lailla taiteellista luomistyötä kuin moraalisen ja yhteiskunnallisen järjestyksen luomista. Samalla se luo pohjan elämän mielekkyyden kokemiselle.<ref>Ellul 1978, s. 38</ref>

Arvotietoisuus ei tietenkään muuta koko persoonallisuutta. Sen vaikutus ulottuu vain osaan ihmisen ajattelua ja tunteita. Loput jäävät vaistojen, alitajuisten tuntemusten ja mielikuvien, myyttien ja arkkityyppien valtaan. Se osa, mitä arvotietoisuus muokkaa, voi kuitenkin ratkaisevasti vaikuttaa ihmisen käyttäytymiseen. Sivistyksen pyrkimyksenä on koko ajan laajentaa tätä tietoisten arvojen hallitsemaa aluetta. Olennaista on, että järjestelmällinen sivistysprosessi muokkaa ihmisluonnetta perustavalla tavalla.

Aito yksilöllisyys edellyttää kehittynyttä arvotietoisuutta, mikä tekee ihmiselle mahdolliseksi vastustaa yleistä mielipidettä ja toimia oikeaksi katsomallaan tavalla. Tällaista persoonallisuuden voimaa lisää se, että ihminen on kosketuksissa omiin tunteisiinsa. Pääsemällä kosketuksiin tiedostamattomien tunteiden kanssa ja näin laajentamalla tietoisuuden aluetta voidaan asteittain laajentaa vapauden ja vastuun aluetta. Ihmisen yksilöllisyyden perusta ei ole tiedostamattomassa, vaan tietoisen minuuden persoonallisissa kohtaamisissa, joissa korostuu arvotietoisuus. Kun ihmisen yksilöllisyyden ja erilaisuuden perustaa etsitään hänen tiedostamattomasta olemuksestaan, aliarvioidaan ihmisen vapautta.

Vaikka yleispätevien eettisten arvojen ja normien painottaminen voikin johtaa samanlaistamiseen, jos arvoja sovelletaan mekaanisesti ja vallanhaluisesti, säännöt eivät sinänsä tuhoa yksilöllisyyttä vaan ovat sen edellytys. Yksilöllisyys edellyttää kyllä luovuutta, alkuperäisyyttä ja monesti myös vastarintaa yhteiskunnan sääntöjä ja mahdollisesti myös vallitsevia moraalikäsityksiä vastaan. Mutta yksilöllisyys vaatii myös yksilöstä riippumattomien arvojen tunnustamista. Ilman tällaisia arvoja luovuus kadottaa perustan, joka antaa sille merkityksen. Yksilöllisyys edellyttää itsemäärittelyä, joka tapahtuu dialogissa muiden kanssa. Aidosta yksilöllisyydestä syntyy toispuolinen kuva, jos korostetaan pelkästään luovaa ilmaisua ja unohdetaan kokonaan arvojen tärkeys. Tai jos ymmärretään luovuus moraalinvastaisuudeksi ja unohdetaan, että luovuus toimii ihmiset toisiinsa liittävässä keskustelussa ja vuorovaikutuksessa, joka edellyttää eettistä perustaa.<ref>Taylor 1995, s. 95</ref> Yhdenmukaistavat taipumukset voidaan välttää, jos persoona-arvoille annetaan keskeinen asema, koska ne edellyttävät sekä yksilöllisyyttä että yleispätevyyttä. Persoonan vapaus ja itsenäisyys edellyttävät persoona-arvoja, ja ilman niitä ihmisen eheys hajoaa, tulee irralliseksi ja pirstoutuu.

Nykyinen länsimainen kulttuuri kohtelee aikaisempien vuosisatojen kulttuurisen kehityksen tuloksena syntynyttä arvotietoista ihmisyyttä samalla tavalla kuin teknikot ovat kohdelleet ilmaa, vettä, valtameriä ja metsiä. Teknikot ajattelivat että nämä luonnon elementit ovat niin laajoja ja ehtymättömiä, että niille voidaan tehdä mitä tahansa. "Kaada miljoonia tonneja jätettä valtamereen - valtameri elää edelleen." Tämä osoittautui harhakäsitykseksi. Huomaamme yhtäkkiä, että valtameri on kuolemassa, ja tämän tosiasian tiedostaminen aivan oikeutetusti saattaa ihmiset paniikkiin. Samalla tavalla arvotietoinen ihmisyys on filosofian, tieteen ja joukkotiedotuksen maailmassa alistettu lukemattomille hyökkäyksille, koska ihmiset ovat sydämessään vakuuttuneita sen kestävän nämä hyökkäykset. Siksi ihmiset katsovat voivansa kyseenalaistaa yksilöllisyyden, järjellisyyden, eettisyyden ja pyhyyden ja ylistää hulluutta, järjenvastaisuutta ja estotonta itsetoteutusta ilman eettisiä rajoja.<ref>Ellul 1978, s. 37</ref>

Ihmiset uskovat, että se mitä vastaan he hyökkäävät kestää tämän hyökkäyksen. Mutta tällöin unohdetaan, että arvotietoinen ihmisyys vaatii määrätietoista kasvatusprosessia. Ihmisen sivistysprosessi ei ole luonnonprosessien kaltainen tapahtuma, joka toteutuu vääjäämättä. Ihminen voi tulla ihmiseksi vain tietoisen kasvatusprosessin kautta. Sivistysprosessin päämääränä on tehdä luonnonolennosta kulttuuriolento eli "inhimillinen ihminen", homo barbaruksesta homo humanus.<ref>Siljander 2002, s. 32</ref> Uuden sukupolven altistuessa pinnallisuuden ja arvottomuuden kulttuurille, siltä puuttuu motivaatiota nähdä arvotietoisen ihmisyyden kehittymiseen vaadittavaa vaivannäköä.

== Kirjallisuus ==

* Derrida, Jacque: Structure, Sign and Play in the discourse of the Human Sciences, teoksessa Richard Macksie & Eugenio Donato (toim.) The Structuralist Controversy. Baltimore: Johns Hopkins University Press, 1972.
* Ellul, Jacques: Propaganda: The Formation of Men's Attitudes. Trans. Konrad Kellen & Jean Lerner. New York: Knopf, 1965. New York: Random House/ Vintage 1973
* {{Kirjaviite | Tekijä = Ellul, Jacques | Nimeke = The New Demons | Julkaisija = London: Mowbrays | Selite = Trans. C. Edward Hopkin | Vuosi = 1975 | Sivu = }}
* Ellul, Jacques: The Betrayal of the West. Trans. Matthew J. O'Connell. New York: Seabury, 1978.
* Ellul, Jacques: The Humiliation of the Word. Trans. Joyce Main Hanks. Grand Rapids: Eerdmans, 1985.
* Ellul, Jacques: Reason for Being: A Meditation on Ecclesiastes. Trans. Joyce Main Hanks. Grand Rapids: Eerdmans, 1990.
* {{Kirjaviite | Tekijä = Pascal, Blaise | Nimeke = Mietteitä | Selite = Suom. Martti Anhava | Julkaisija = Helsinki: WSOY | Vuosi = 1996 | Sivu = }}
* Taylor, Charles: Autenttisuuden etiikka. Suom. Timo Soukola. Helsinki: Gaudeamus, 1995.
* von Wright, Georg Henrik: Myten om framsteget. Uddevalla: Bonniers, 2003.

== Viitteet ==
{{viitteet|sarakkeet}}

{{viestipohja| kuva = [[Kuva:UTM-kansi-001.jpg|30px]]
|sisältö = Tämän artikkelin pohjana on käytetty [[Tapio Puolimatka]]n kirjan ''[[Usko, tieto ja myytit]]'' sisältöä tekijän luvalla.}}

[[Luokka:Filosofia]] [[Luokka:Lukusuositukset]]

Usko ja tieto

2020-09-04T19:55:59Z

Apollos: päivityksiä, kh, typofix, wp-viitteistys

{{viestipohja| kuva = [[Kuva:UTM-kansi-001.jpg|50px]]
|sisältö = Tämän artikkelin pohjana on käytetty [[Tapio Puolimatka]]n kirjan "[[Usko, tieto ja myytit]]" sisältöä tekijän luvalla.}}{{sisällysluettelo|oikea}}
Länsimaisessa populaarikulttuurissa vallitsevan näkemyksen mukaan [[usko ja tieto]] ovat toistensa vastakohtia tai ainakin täysin riippumattomia toisistaan. [[wp:Mark Twain|Mark Twainin]] mukaan uskonnollinen usko (engl. ''faith'') on sitä "että uskoo sellaista, mistä tietää, ettei se ole totta". Tämän käsityksen mukaan uskonvaraisilla käsityksillä ei ole mitään tekemistä tiedon kanssa. Vuosikausia sitten kadonneen pojan äiti saattaa uskoa pojan olevan elossa, vaikka kaikki tosiasiat puhuvat tätä uskomusta vastaan. Tällaisella äidillä sanotaan olevan uskoa. Tässä merkityksessä puhutaan "uskon hypystä", jolla tarkoitetaan tunteenomaista heittäytymistä jonkin sellaisen varaan, josta ei ole mitään tietoa.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = [[Alvin Plantinga|Plantinga, Alvin]] | Nimeke = [[Warranted Christian Belief]] | Julkaisija = New York: Oxford University Press | Vuosi = 2000 | Sivu = 246-247}}</ref>

'''[[Antony Flew]]''''n (1923–2010) mukaan tosiasioita koskevat uskomukset eroavat toisistaan sen osalta, missä määrin niiden puolesta voidaan esittää todistusaineistoa. "Yhdessä ääripäässä ovat uskomukset, jotka voimme parhaan todistusaineiston pohjalta sanoa tietävämme, ja vastakkaisessa ääripäässä ovat uskomukset, joille ei ole olemassa mitään todistusaineistoa – –."<ref>Antony Flew: ''Indoctrination and Religion'', teoksessa {{Kirjaviite | Tekijä = I. A. Snook (toim.) | Nimeke = Concepts of Indoctrination. Philosophical Essays | Julkaisija = London: Routledge | Vuosi = 1972 | Sivu = 107 }}</ref> Ajattelunsa [[ateismi|ateistisessa]] vaiheessa Flew oli sitä mieltä, ettei Jumalaa koskevien uskomusten tueksi ole mitään todistusaineistoa. Elävän luonnon toiminnallisuuden välttämättä edellyttämän monimutkaisuuden osoittavat luonnontieteen uudet tutkimustulokset saivat sittemmin Flew'n muuttamaan käsitystään. Hän päätyi siihen, että luonnon järjestystä ja suunnitelmallisuutta ilmaisevat piirteet antavat järkisyyn uskoa [[jumala|Jumalaan]].

On myös puolustettu väitettä, etteivät edes perustavat järjellisyyden periaatteet kuten ristiriidattomuuden periaate päde uskonnollisista kysymyksistä keskusteltaessa. Uskonnollisesti suuntautuneen analyyttisen filosofin '''Hilary Putnamin''' (1926–2016) väitetään haastattelussa sanoneen, että lause "Jumala on olemassa" ei ole ristiriidassa väitteen "Jumala ei ole olemassa" kanssa.<ref>{{Lehtiviite | Tekijä = Slob, Marian | Otsikko = "Religie is een vorm van morele perfectie", Interview met Hilary Putnam | Julkaisu = Filosofie Magazine | Ajankohta = 1996 | Numero = 5.2.25-27 | Sivut = }}</ref>. Ilkka Niiniluoto kuitenkin argumentoi, että lauseet "Jumala on olemassa" ja "Jumala ei ole olemassa" muodostavat yhdessä ristiriitaisen lausejoukon, niin ettei kukaan rationaalinen henkilö voi kannattaa molempia lauseita yhtä aikaa<ref>Niiniluoto, Ilkka: ”Ateismi”. Teoksessa {{kirjaviite | Tekijä=Helenius, Timo, Timo Koistinen & Sami Pihlström (toim.) | Nimeke=Uskonnonfilosofia | Julkaisija=Porvoo Helsinki: WSOY | Vuosi=2003 |Sivu=130 | Tunniste=ISBN 951-0-27403-8}}</ref>. Myös tunnettu ateisti '''Herman Philipse'''<ref name="Philipse">{{Lehtiviite | Tekijä = Philipse, Herman | Otsikko = De atheist is niet arrogant. Hij denkt gewoon beter na | Julkaisu = Filosofie Magazine | Ajankohta = 1996 | Numero = 5:2:28-30 | Sivut = }}</ref> argumentoi Putnamin kielenkäyttöä vastaan toteamalla, että jos lause "Jumala on olemassa" ei ole väitelause, joka voisi olla ristiriidassa Jumalan olemassaolon kieltävän lauseen kanssa, koko kysymyksestä on mahdotonta keskustella.

Putnam ei katso uskonnollisuutensa olevan ilmaistavissa väitelausein. Tämä merkitsee, että Putnamin kanssa ei ole mahdollista keskustella uskonnosta. Hänen kanssaan ei ole mahdollista edes olla samaa mieltä. Se mitä vastaan ei voi mitään sanoa, ei ole myöskään puolustettavissa. Ongelmana on, että Putnam ei ole sanonut mitään.<ref name="Philipse" />

Philipsen mielestä uskonnollisia väitteitä on tarkasteltava samoilla kriteereillä kuin yleensä väitelauseita. Jos on olemassa universumin Luoja, joka on moraalisesti täydellinen, kaikkivaltias ja kaikkitietävä, niin ei ole totta, että tällaista Jumalaa ei ole olemassa. Jos taas tällaista Jumalaa ei ole olemassa, ei ole perusteltua opettaa, että hän on olemassa.

Philipse itse puolustaa ateistista näkemystä, jonka mukaan teistinen väite on epätosi. Ateismin peruslauseen voisi ilmaista muodossa:

{{sitaatti|Ei ole olemassa [[yliluonnollinen|yliluonnollisia]] olentoja, joten ei ole olemassa kaikkivaltiasta, kaikkitietävää ja moraalisesti täydellistä persoonaa, joka on luonut universumin.}}

Ateismin peruslause on ristiriidassa [[teismi|teismin]] peruslauseen kanssa:

{{sitaatti|On olemassa persoonallinen Jumala, joka on moraalisesti täydellinen, kaikkivaltias, kaikkitietävä, ja joka on luonut universumin.}}

Teistinen ja ateistinen väite eivät voi olla totta yhtä aikaa.

[[agnostismi|Agnostikko]] ei suoranaisesti väitä meidän tietävän, ettei Jumalaa ole olemassa. '''T. H. Huxleyn''' (1825–1895) ehdotuksen mukaan agnostikoksi on kutsuttava henkilöä, joka pidättäytyy ottamasta kantaa Jumalan olemassaoloon riittävien perusteiden puuttuessa. Agnostismista on olemassa useita erilaisia muunnelmia. Radikaalia agnostismia edustivat esimerkiksi '''Rudolf Carnap''' (1891–1970) ja '''Alfred Ayer''' (1910–1989). Heidän mukaansa puhe Jumalasta on mieletöntä, mahdotonta ymmärtää, joten sekä teismi että ateismi on hylättävä mielettöminä väitteinä. Heikoin agnostismin muoto katsoo, että kysymykseen ei voi ainakaan toistaiseksi ottaa perusteltua kantaa, koska perustelujen osalta "puntit" ovat toistaiseksi tasan niin että tutkimusta aiheesta tulee jatkaa. Vaikka agnostismi merkitsee pidättäytymistä kannanotosta teismin ja ateismin välisessä kiistassa, sekin on eräänlainen kannanotto.<ref>Niiniluoto, Ilkka: ”Ateismi”. Teoksessa {{kirjaviite | Tekijä=Helenius, Timo, Timo Koistinen & Sami Pihlström (toim.) | Nimeke=Uskonnonfilosofia | Julkaisija=Porvoo Helsinki: WSOY | Vuosi=2003 |Sivu=130-131 | Tunniste=ISBN 951-0-27403-8}}</ref> Agnostismin peruslause voidaan ilmaista muodossa:

{{sitaatti|Ei ole mahdollista tietää, onko olemassa yliluonnollisia olentoja ja onko universumin olemassaolo seurausta heidän hyväntahtoisista tai pahantahtoisista teoistaan.}}

Tämän agnostisen väitteen ongelmana on joskus katsottu olevan, että se johtaa loogisesti ateistiseen väitteeseen. Agnostikon mukaan ei ole olemassa tietoa Jumalan olemassaolosta tai ainakaan riittäviä perusteita uskoa Jumalaan. On kuitenkin perusteltua olettaa, että jos on olemassa kaikkivaltias ja täydellisen hyvä Jumala, hän voi ja haluaa antaa ihmisille tiedon olemassaolostaan. On vaikea ymmärtää, miksi Jumala kykenisi luomaan ihmisen älyllisillä kyvyillä varustetuksi olennoksi, mutta ei pystyisi välittämään ihmiselle mitään tietoa itsestään. Jos Jumala on täydellisen hyvä, olisi outoa, jos hän jättäisi ihmisen tästä tiedosta täysin osattomaksi, koska Jumalaa koskevalla tiedolla on niin tärkeä merkitys ihmiselle. Niinpä agnostikko näyttäisi itse asiassa olettavan, ettei kaikkivaltiasta ja täydellisen hyvää Jumalaa ole olemassa.

Ateistisen tai agnostisen käsityksen mukaan siis uskonnolliset käsitykset ovat järjenvastaisia, perustelemattomia, testaamattomia tai mielettömiä. Uskonnollisista väitteistä ei voida tämän käsityksen mukaan järkiperusteilla vakuuttua. Niiden katsotaan olevan tiedollisesti kyseenalaisia tai luonteeltaan ei-tiedollisia. Uskonnollisten vakaumusten vastakohdaksi asetetaan usein tiede. Tieteessä ei tämän näkemyksen mukaan ole vähimmässäkään määrin kyse uskosta vaan pelkästään tiedosta. Tiedettä pidetään tiedollisena ihanteena. Tieteelliselle tutkimukselle on tämän näkemyksen mukaan ominaista järkiperäisyys, kriittinen avoimuus, looginen johdonmukaisuus, objektiivisuus ja käsitysten testaaminen. Tieteentekijöiden ei oletettavasti tarvitse turvautua oletuksiin eikä heillä ole missään tapauksessa mitään tekemistä uskon kanssa. Venäläinen eksistentialistifilosofi '''Lev Sestov''' (1866–1938) kuvaa tätä olettamusta hiukan ironisoiden:

{{lainaus|Mihin kaikkeen nykyaikaisella metodiopilla onkaan otsaa puuttua! "Uskolta" on ankarasti pääsy kielletty lähellekään niitä alueita, joita hallitsee ankara tieteellinen tutkimus. Mitä mielikuvituksellisimpiin varotoimiin on ryhdytty, jottei usko, tuo salakavala viettelijätär, pääsisi vaivihkaa pesiytymään ihmisen mieleen taikka hänen "sydämeensä". "Usko ei ole tieteellistä" - tuonhan tietää nykyään jo lapsikin... Ja jos tutustutte nykyisiin metodioppeihin, voitte elää rauhallisin mielin: niiden pystyttämien vartiotornien tiukan verkon läpi ei minkäänlainen usko pääse tunkeutumaan nykyajan ihmisen sieluun, vaikka tuo usko olisi vähäisempi kuin nuppineulan pää. Nykyisen tiedon positiivisuutta kukaan ei epäile, eivät edes kaikkein epäluuloisimmat ja kokeneimmat ihmiset.|Sestov<ref>{{Kirjaviite | Tekijä =Sestov, Lev | Nimeke = Mikään ei ole mahdotonta | Julkaisija = Saarijärvi: Ilias | Selite = Käänt. Mari Miettinen | Vuosi = 2004 | Sivu = 12-13 }}</ref>}}

Tieteessä ihmisen ajatellaan voivan toimia vapaana uskosta. Sestov tosin kyseenalaistaa tämän oletuksen: "Innoissaan kukaan vain ei huomannut, että ihmisen järkipolo, jota tällä kertaa ohjailee itse tiede, tuo varovaisuuden ja epäuskon ruumiillistuma, joutui jälleen noloon tilanteeseen ja ettei usko 'ymmärrykseen' ole yhtään sen erinomaisempaa kuin muut ihmistä aiemmin hallinneet uskot."<ref>{{Kirjaviite | Tekijä =Sestov, Lev | Nimeke = Mikään ei ole mahdotonta | Julkaisija = Saarijärvi: Ilias | Selite = Käänt. Mari Miettinen | Vuosi = 2004 | Sivu = 13 }}</ref>

Uskonnollisia uskomuksia on eri tavoilla pyritty erottamaan tieteellisistä tai muuten tiedollisesti oikeutetuista uskomuksista määrittelemällä niiden asemaa tiedon kentässä, ehdottamalla että uskonnolliset uskomukset ovat kiistanalaisia, epävarmoja, järjenvastaisia, epätosia tai sellaisia, joiden ei tiedetä olevan tosia.

== Uskonnollisten käsitysten kiistanalaisuus ==

Ensinnäkin on ehdotettu, että uskonnolliset uskomukset erottaa tiedollisesti oikeutetuista se, että uskonnolliset uskomukset ovat niin syvästi kiistanalaisia, ettei niistä ole mahdollista saavuttaa yksimielisyyttä. Uskonnollisten uskomusten totuudesta ei olla yksimielisiä, niiden puolesta ei voida esittää julkisesti hyväksyttyä todistusaineistoa eikä niiden ratkaisemiseksi ole olemassa yleisesti hyväksyttyjä menettelytapoja. Ihmiset eivät ole edes yksimielisiä siitä, miten niitä koskevat kiistat voitaisiin ratkaista. Erimielisyyksiä voi olla tieteellisistäkin kysymyksistä, mutta vallitsee sentään yksimielisyys siitä, miten niitä koskevat kiistat tulisi ratkaista.

Tämän näkemyksen mukaan uskonnollisten uskomusten totuuden tai epätotuuden ratkaiseminen on periaatteessa mahdotonta, koska niitä koskeva todistusaineisto ei anna selvyyttä puoleen tai toiseen. Uskonnollisiin uskomuksiin ei koskaan voida muodostaa perusteltua kantaa. Kaikki perustelut puolesta tai vastaan ovat lopulta keinotekoisia.

Tämä näkemys kuitenkin liioittelee tieteessä vallitsevaa yksimielisyyttä. Samalla lienee totta, että uskonnon osalta erimielisyydet ovat suurempia kuin [[AW:S#luonnontiede|luonnontieteen]] osalta. Tällöin on kuitenkin huomattava, että uskonto koskettaa suurta osaa ihmisistä kaikkialla maailmassa, joten sen kannattajajoukko on kulttuurisesti, etnisesti ja koulutuksellisesti paljon sekalaisempi kuin luonnontieteilijöiden. Siksi on odotettavaa, että uskontoa koskevat erimielisyydet ovat suurempia ja konkreettisempia, koska uskonnonharjoittajien joukkoon kuuluu hyvin erilaisia ihmisiä erilaisista elämänoloista. Tämä erimielisyys ei sinänsä todista, etteikö olisi mitään keinoja ratkaista uskonnollisten käsitysten pätevyyttä. Lienee totta, ettei uskonnon kannattajan ole useinkaan mahdollista järkiperusteluilla vakuuttaa toisen uskonnon kannattajaa oman näkemyksensä pätevyydestä. Tällä psykologisella ja sosiologisella tosiseikalla ei kuitenkaan ole välttämättä mitään tekemistä sen kysymyksen kanssa, voidaanko uskonnollisia väitteitä yleensä arvioida järkiperäisesti.

[[Tiede]] ja [[filosofia]] ovat täynnä kiistoja mitä moninaisimmista kysymyksistä. Oletus, jonka mukaan uskonnolliset käsitykset ovat kiistanalaisia jossain paljon syvemmässä mielessä kuin muut yhtä laaja-alaiset käsitykset, on itsessään kiistanalainen. Läpi ajattelun historian on kiistelty siitä, onko Jumalasta mahdollista saada tietoa. Useat nykyajan [[uskonnonfilosofia|uskonnonfilosofit]] väittävät, että uskonnollisista kysymyksistä on mahdollista saada tietoa ja niitä koskevia kantoja voidaan perustella järkiperäisesti.

Kaikki metafyysiset, olevaisen perimmäistä luonnetta koskevat lauseet ovat kiistanalaisia, eivät pelkästään uskonnolliset. Tällainen metafyysinen kysymys on esimerkiksi kysymys aineellisen todellisuuden olemassaolosta. Onko olemassa aineellista todellisuutta? Mikä on inhimillisen kokemuksen ja ulkopuolisen todellisuuden suhde? Aineellisen todellisuuden olemassaolon todistus vetoaa väistämättä inhimilliseen kokemukseen ilman, että se pystyy vastaansanomattomasti todistamaan, että tämä kokemus vastaa todellisuutta. Merkitseekö tämä sitä, ettemme voi tietää, onko aineellista todellisuutta olemassa?

== Usko ja perustelut ==

Yhden vallitsevan näkemyksen mukaan Jumalan olemassaolo pitäisi voida todistaa argumenteilla eli järkiperusteluilla ennen kuin Jumalaan olisi mielekästä uskoa. Tällaista näkemystä kutsutaan evidentialismiksi. Sen mukaan "uskontoa koskeville myönteisille ja kielteisille väitteille on annettava perusteluja eli evidenssiä"<ref>Niiniluoto, Ilkka: ”Ateismi”. Teoksessa {{kirjaviite | Tekijä=Helenius, Timo, Timo Koistinen & Sami Pihlström (toim.) | Nimeke=Uskonnonfilosofia | Julkaisija=Porvoo Helsinki: WSOY | Vuosi=2003 |Sivu=139 | Tunniste=ISBN 951-0-27403-8}}</ref>. Evidentialistit vaativat, että Jumalan olemassaolo pitäisi todistaa ennen kuin siihen olisi järkevää uskoa.

Evidentialismin vastakohtaa kutsutaan tavallisesti [[Fideismi|fideismiksi]]. Fideismin mukaan uskonnollisia vakaumuksia ei tule ollenkaan alistaa järjen arvioitaviksi, koska uskonnollisilla vakaumuksilla ei ole mitään tekemistä tiedon kanssa. Evidentialistien tavallinen strategia on esittää fideismi ainoana vaihtoehtona evidentialismille. The Cambridge Dictionary of Philosophy kuitenkin esittää evidentialismin ja fideismin lisäksi myös kolmannen vaihtoehdon, jota kutsutaan nimellä [[Eksperientialismi|eksperientialismi]]. Eksperientialismin mukaan ihmisen on mahdollista omaksua uskonnollisia vakaumuksia tiedollisesti oikeutetulla tavalla välittömän kokemuksen perusteella. Eksperientialismi eroaa evidentialismista siinä, että uskonnolliset vakaumukset voivat olla järjenmukaisia, vaikka niitä ei johdettaisi muista uskomuksista. Eksperientialismi ei kuitenkaan ole fideismiä. Eksperientialismin mukaan uskonnolliset vakaumukset voivat olla tiedollisesti oikeutettuja välittömän kokemuksen perusteella aivan kuten aineellisia esineitä koskevat uskomukset voivat olla tiedollisesti oikeutettuja aistihavaintojen perusteella.<ref>Hasker, William: "''Evidentialism''", teoksessa {{Kirjaviite | Tekijä = Audi, Robert (toim.) | Nimeke = The Cambridge Dictionary of Philosophy | Julkaisija = Cambridge: Cambridge University Press | Vuosi = 1996 | Sivu = }}</ref>

=== Evidentialistit sekoittavat perusteet ja perustelut ===

Evidentialismiksi kutsutaan näkemystä, jonka mukaan Jumalan olemassaolo pitäisi voida todistaa argumenteilla eli järkiperusteluilla ennen kuin Jumalaan olisi mielekästä uskoa. Sen mukaan "uskontoa koskeville myönteisille ja kielteisille väitteille on annettava perusteluja eli evidenssiä"<ref>Niiniluoto, Ilkka: ”Ateismi”. Teoksessa {{kirjaviite | Tekijä=Helenius, Timo, Timo Koistinen & Sami Pihlström (toim.) | Nimeke=Uskonnonfilosofia | Julkaisija=Porvoo Helsinki: WSOY | Vuosi=2003 |Sivu=139 | Tunniste=ISBN 951-0-27403-8}}</ref>. Evidentialistit vaativat, että Jumalan olemassaolo pitäisi todistaa ennen kuin siihen olisi järkevää uskoa.

Evidentialistit käyttävät usein perusteiden, perustelujen, todistusaineiston ja evidenssin käsitettä epämääräisesti. Esimerkiksi Niiniluoto määrittelee evidentialismin yllä olevassa lainauksessa käsitykseksi, jonka mukaan uskontoa koskeville väitteille on annettava perusteluja eli evidenssiä. Myöhemmin samassa artikkelissa hän kuitenkin siirtyy käyttämään perusteiden käsitettä ja toteaa:

{{sitaatti|Maailmankatsomuksien valinta ilman perusteita on mielivallan asia, jolloin samalla metodilla voitaisiin päästä mihin tahansa tuloksiin: uskallettu hyppy ja kohtalokas valinta ilman järjen ja moraalin kontrollia voivat viedä esimerkiksi huuhaan syövereihin, saatanan palvontaan, maailmanlopun lahkoihin tai natsismiin.|Niiniluoto<ref>Niiniluoto, Ilkka: ”Ateismi”. Teoksessa {{kirjaviite | Tekijä=Helenius, Timo, Timo Koistinen & Sami Pihlström (toim.) | Nimeke=Uskonnonfilosofia | Julkaisija=Porvoo Helsinki: WSOY | Vuosi=2003 |Sivu=142 | Tunniste=ISBN 951-0-27403-8}}</ref>}}

Niiniluoto siis katsoo, että jos ihminen ei pysty esittämään perusteluja uskonsa puolesta, hänen uskonsa on vailla perusteita oleva mielivaltainen valinta, joka on täysin ilman järjen ja moraalin kontrollia. Tässä evidentialistisessa lähestymistavassa ei tehdä eroa sen välillä, mitä voidaan teoreettisesti todistaa oikeaksi ja mikä voidaan tietää oikeaksi. Siinä ei tehdä eroa sen välillä, onko ihmisellä perusteita uskolleen ja sen välillä, pystyykö hän esittämään perusteluja uskonsa puolesta. Peruste on laaja käsite, johon sisältyy esimerkiksi havainnon ja kokemuksen välityksellä saatava todistusaineisto, kun taas perustelu tarkoittaa väitelausein ilmaistua päättelyä, jossa tätä todistusaineistoa käytetään argumentin tai teoreettisen todistuksen muodossa. Perustelut voivat lisäksi olla hyvin eritasoisia vakuuttavuudeltaan ja kiistattomuudeltaan. Parhaimmassa tapauksessa ihminen pystyy vastaansanomattomasti todistamaan käsityksensä oikeaksi. Tavallisempaa on, että ihminen pystyy esittämään hyviä järkisyitä käsityksensä puolesta. Ihminen voi esittää hyviä järkisyitä käsityksensä puolesta ilman, että hän pystyy vakuuttamaan muita keskusteluun osallistujia perusteluillaan. Yksimielisyyden puute ei välttämättä tarkoita sitä, etteivätkö kyseiset järkisyyt muodostaisi riittävää perustetta uskoa kyseisellä tavalla.

Jos ihminen esimerkiksi uskoo edessään olevien esineiden olemassaoloon näköhavainnon perusteella, hänen uskonsa perustuu evidenssiin, todistusaineistoon, jonka näköhavainto hänelle välittää. Hänellä on siis perusteita uskolleen, vaikka hän ei pystyisikään esittämään näitä perusteita argumentin tai perustelujen muodossa. Itse asiassa kukaan ei ole vielä onnistunut rakentamaan havaintojen välityksellä saatavaa evidenssiä sellaisen argumentin muotoon, joka vastaansanomattomasti todistaisi tajunnan ulkopuolisten esineiden olemassaolon. Tämä epäonnistuminen johtuu siitä, että argumentissa joudutaan olettamaan havaintojen luotettavuus ilman että sen perusteluksi voitaisiin lopulta vedota muuhun kuin havaintoihin. Todistus on siis kehäinen.

Usein Jumalan olemassaoloa koskevassa keskustelussa sekoitetaan keskenään kolme asiaa:

# Onko Jumalan olemassaolon puolesta olemassa perusteita, todistusaineistoa tai evidenssiä laajassa mielessä?
# Voidaanko Jumalan olemassaolon puolesta esittää väitelausein ilmaistavia perusteluja?
# Voidaanko Jumalan olemassaolo todistaa teoreettisesti vastaansanomattomalla tavalla?

Laajassa mielessä todistusaineistoa Jumalan olemassaolosta voi olla esimerkiksi kokemus Jumalan läsnäolosta. Väitelausein ilmaistavan perustelun muotoon tämä todistusaineisto voidaan pukea, kun rakennetaan argumentti, jossa kokemuksellista tietoa Jumalasta käytetään perusteluna uskoa Jumalan olemassaoloon. Tällainen perustelu voi tarjota hyviä järkisyitä uskoa Jumalaan, vaikka se ei olekaan teoreettisesti vastaansanomaton. Evidentialistin mielestä usko on vailla perusteita oleva mielivaltainen valinta, jos uskova ei pysty esittämään argumentteja tai perusteluja uskonsa puolesta. Jotkut evidentialistit saattavat pitää perustellun uskon edellytyksenä, että voidaan esittää vastaansanomaton todistus uskon puolesta. Kuten jo totesimme, perusteet ja perustelut ovat kuitenkin kaksi eri asiaa. Lapsi voi olla sanavarastoltaan tai päättelykyvyltään niin kehittymätön, ettei hän pysty perustelemaan uskoaan äitinsä olemassaoloon tai esittämään minkäänlaista argumenttia äitinsä olemassaolon puolesta. Hän on tavallisesti kuitenkin välittömässä kokemuksellisessa yhteydessä äitiinsä, niin että hänellä on perusteita uskoa äitinsä olemassaoloon. Kun ihminen pääsee kokemukselliseen yhteyteen Jumalan kanssa, häneltä voi puuttua riittävä käsitteistö tai päättelykyky voidakseen esittää järkiperäisiä perusteluja uskonsa puolesta. Hänellä saattaa silti olla riittävästi kokemuksellista todistusaineistoa Jumalan olemassaolon puolesta, niin että hän voi uskoa Jumalaan tiedollisesti oikeutetulla tavalla. Tiedon ja päättelykyvyn kehittyessä uskovalta odotetaan myös kykyä esittää perusteluja uskonsa puolesta.

=== Ateistinen ja agnostinen evidentialismi ===

Ateistisen ja agnostisen evidentialistin mukaan väite Jumalan olemassaolosta on sellainen, ettei sen puolesta voida esittää todistusaineistoa ollenkaan tai ei ainakaan riittävästi. Tämä agnostinen näkemys laajennetaan usein koskemaan kaikkia teistisiä väitteitä ja ilmaistaan muodossa, ettei teististen uskonnollisten uskomusten puolesta ole esittää "mitään julkisesti hyväksyttyä todistusaineistoa"<ref>Wilson, John: ''Education and Indoctrination'', teoksessa {{Kirjaviite | Tekijä = Hollins, T. H. B. (toim.) | Nimeke = Aims in Education. The Philosophic Approach | Julkaisija = Manchester: Manchester University Press | Vuosi = 1964 | Sivu = 27-28 }}</ref> Kyseiset uskomukset ovat tämän käsityksen mukaan vailla perusteita eikä niihin ole järkevää uskoa.

Ateistisen ja agnostisen evidentialismin mukaan teistiset uskonnolliset uskomukset ovat siis sellaisia, ettei niiden puolesta voida esittää todistusaineistoa. Tämän väitteen ongelmana on se, ettei nykyisin vallitse yksimielisyyttä siitä, mitä olisi hyväksyttävä todistusaineistoksi tai mitä olisi pidettävä riittävänä todistusaineistona. Myös tieteellisten teorioiden todistusaineisto saattaa olla osittain epäselvä. Parhaimmillakin tieteellisillä teorioilla on anomalioita (poikkeuksia), havaintoja, jotka näyttäisivät olevan yhteensopimattomia teorian pohjalta tehtyjen ennusteiden kanssa. Lisäksi herää seuraava kysymys: Merkitseekö vaatimus riittävästä todistusaineistosta sitä, että jokainen uskomus pitäisi pystyä perustelemaan vetoamalla toisiin uskomuksiin, jotka tukevat sen pätevyyttä?

== Miten välttää loputon perustelujen ketju? ==

Oletetaan, että jokainen uskomus pitäisi perustella toisilla uskomuksilla, joita pidetään luotettavina. Oletettavasti nämä toiset uskomukset täytyy taas perustella kolmansilla uskomuksilla. Tämä johtaa loputtomaan todistusten sarjaan, jollei sitten ole olemassa perususkomuksia, joihin voidaan uskoa perustellusti ilman, että niitä tarvitsee todistaa toisilla uskomuksilla. Filosofisessa tietoteoriassa on oppisuunta, joka väittää tällaisia uskomuksia olevan. Sen mukaan on olemassa joitakin niin varmoja uskomuksia, ettei niitä voida epäillä, siis uskomuksia jotka ovat itsestään selviä tai joita ei voida ajatella koskaan tulevaisuudessa korjattavan. Se vaatii siksi kaikkien muiden uskomusten perustelemista näillä korjaamattomilla ja erehtymättömillä uskomuksilla. Tätä oppisuuntaa kutsutaan klassiseksi perustusteoriaksi.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Lammenranta, Markus | Nimeke = Tietoteoria | Julkaisija = Helsinki: Gaudeamus | Vuosi = 1993 | Sivu = 3. luku }}</ref>

{{sitaatti|Perustusteoriaa voidaan luonnehtia kahden väitteen avulla (Lammenranta 1993: 137<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Lammenranta, Markus | Nimeke = Tietoteoria | Julkaisija = Helsinki: Gaudeamus | Vuosi = 1993 | Sivu = 137 }}</ref>):
# On olemassa perususkomuksia.
# Kaikkien muiden uskomusten oikeutus on (ainakin osittain) riippuvainen perususkomuksista.
Perustusteorian eri muunnelmat käsittävät perususkomusten luonteen eri tavoilla. Klassinen perustusteoria vaatii perususkomuksilta erehtymättömyyttä tai itsestään selvyyttä. Maltillisemmat perustusteorian muodot ovat lieventäneet tätä vaatimusta.}}

Jos riittävän todistusaineiston vaatimus määritellään klassisen perustusteorian pohjalta, pitäisi jokainen uskomus perustella joillakin toisilla uskomuksilla paitsi ne uskomukset, jotka ovat itsestään selviä tai niin varmoja, ettei niiden voida ajatella missään olosuhteissa osoittautuvan virheellisiksi. Perususkomukset ovat suoraan oikeutettuja tavalla, joka on riippumaton muiden uskomusten oikeutuksesta.

Klassinen perustusteoria olettaa, että perususkomuksista tekee oikeutettuja niiden erehtymättömyys: niiden suhteen on mahdotonta erehtyä<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Lammenranta, Markus | Nimeke = Tietoteoria | Julkaisija = Helsinki: Gaudeamus | Vuosi = 1993 | Sivu = 138, 143 ss. }}</ref>. Perususkomuksen oletetusti yleispätevä määritelmä on seuraavanlainen:

{{sitaatti|Uskomus A on oikealla tavalla perustava henkilölle S, jos ja vain jos A on sellainen, ettei henkilö S oikeutetusti pidä mahdollisena että sitä pitäisi joskus korjata, tai jos A on itsestään selvä S:lle. }}

Tämä kriteeri on kuitenkin sisäisesti ristiriitainen, koska itse tämä lause ei täytä niitä ehtoja, joita se asettaa perususkomuksille, vaikka se on yksi klassisen perustusteorian perususkomuksista. Jotta tämä lause voisi olla pätevästi perustava uskomus klassisen perustusteorian mukaan, sen pitäisi olla joko itsestään selvä tai sellainen, jota ei oikeutetusti voida ajatella joskus jouduttavan korjaamaan. Meillä ei kuitenkaan ole mitään syytä pitää tätä kiistanalaista lausetta itsestään selvänä tai sellaisena, jota ei tarvitse koskaan korjata.

Vallitseva tietoteoria suhtautuu epäillen klassisen perustusteorian oletukseen, että ihmisellä voisi olla erehtymättömiä uskomuksia ja että kaikki muut uskomukset pitäisi perustella näillä erehtymättömillä uskomuksilla. Klassinen perustusteoria määrittelisi suurimman osan tavallisista uskomuksista perustelemattomiksi. On siis perusteltua luopua vaatimuksesta, jonka mukaan tiedollisesti oikeutettuina voidaan pitää ainoastaan uskomuksia, jotka voidaan todistaa oikeiksi perustautumalla uskomuksiin, jotka ovat erehtymättömiä ja korjaamattomia. Missä mielessä sitten uskomukset pitäisi voida todistaa oikeiksi, jotta niitä voitaisiin pitää tiedollisesti oikeutettuina?

Usein ajatellaan, että uskomusten perusteluksi kelpaa myös se, että ne perustuvat jollakin tavalla havaintoon tai kokemukseen. Tällä perusteella katsotaan voitavan erottaa uskonnolliset uskomukset sellaisista, jotka ovat tiedollisesti perusteltuja. Tieteellinen tutkimus perustuu havaintoihin, kun taas uskonnolliset väitteet koskevat sellaisia asioita, joita ei voida havaita.

Ongelmana tässä määritelmässä on kuitenkin havainnon tai kokemuksen käsitteen määritteleminen. Millä perusteella rajoitamme kokemuksen käsitteen pelkästään aistihavaintoihin? Emme selviäisi sosiaalisessa elämässä näin kapea-alaisesti määritellyn kokemuksen perusteella. Tarvitsemme lisäksi intuitiivista kokemusta toisten ihmisten mielentiloista ja arvostuksista. Useat uskonnolliset ihmiset väittävät, että heillä on kokemuksia Jumalasta. Millä perusteella suljemme heidän kokemuksensa pois todistusaineiston joukosta? Millä perusteella voimme väittää, että heidän kokemuksensa ovat vailla todellisuuspohjaa?

== Todistuksen taakka ==

Tietoteoreettiset evidentialistit siis vaativat, että Jumalan olemassaolo pitäisi todistaa ennen kuin siihen olisi järkevää uskoa. Tässä evidentialistisessa vaatimuksessa siirretään todistuksen taakka teistille. Hänen pitäisi pystyä todistamaan Jumalan olemassaolo, tai muussa tapauksessa ei ole järkisyytä uskoa Jumalan olevan olemassa. Esimerkiksi '''Michael Scrivenin'''<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Scriven, Michael | Nimeke = Primary Philosophy | Julkaisija = Hew York: McGraw-Hill | Vuosi = 1966 | Sivu = 87 }}</ref> mukaan uskonnolliset uskomukset ovat tyyppiesimerkkejä täysin perusteettomista uskomuksista. Näiden uskomusten todenperäisyyden tueksi ei ole esittää perusteita. Usko ateismiin ei Scrivenin mukaan ole tiedollisesti kyseenalainen siinä mielessä kuin uskonnolliset uskomukset, koska on järkevää uskoa ateismiin juuri siksi, että uskonnon puolesta ei ole esittää todistusaineistoa.

Scriven olettaa päteväksi seuraavan periaatteen: jos ei voida esittää todistusaineistoa myönteisen väitelauseen puolesta (Jumala on olemassa), silloin kielteinen väite (Jumala ei ole olemassa) on ainoa, mikä voidaan järkevästi hyväksyä. Jos ei voida todistaa, että Jumala on olemassa, silloin voidaan tietää, että Jumala ei ole olemassa.

Tämä oletus on kuitenkin ongelmallinen. Sen ongelmallisuus tulee ilmi, jos tarkastellaan toista esimerkkiä. Otetaan esimerkiksi lause:

{{sitaatti|On olemassa ainakin yksi ihminen, jota Jumala ei ole luonut}}

Jos kukaan ei pysty todistamaan oikeaksi tätä lausetta, olisi meidän Scrivenin periaatteen pohjalta järkevää uskoa sen kieltävään väitteeseen:

{{sitaatti|Ei ole olemassa yhtään ihmistä, jota Jumala ei ole luonut.}}

Scrivenin periaate johtaa meidät siten loogiseen ristiriitaan. Koska Jumalan olemassaoloa ei pystytä todistamaan, on järkevää uskoa ateismiin. Koska ei ole mahdollista todistaa, että on olemassa ihminen, jota Jumala ei ole luonut, on järkevää uskoa, että Jumala on luonut kaikki ihmiset, mikä merkitsee sitä, että Jumala on olemassa.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä =[[Alvin Plantinga]] | Nimeke =[[Warrant: The Current Debate]] | Julkaisija =New York: Oxford University Press | Vuosi =1993 | Kappale = | Sivu = 27-29 | Selite = | Tunniste =ISBN 0-19-507861-6}}</ref>

Ennen kääntymistään teismin kannattajaksi '''Antony Flew''' oli yksi tunnetuimmista ateismin puolestapuhujista. Ajattelunsa ateistisessa vaiheessa Flew pyrki välttämään Scrivenin kohtaaman loogisen ongelman puolustamalla kielteistä ateismia. Kielteinen ateisti ei suoranaisesti kiellä Jumalan olemassaoloa. Hän vain pidättyy muodostamasta uskomusta, että Jumala on olemassa. Flew perusteli kielteistä ateismia sillä, että Jumalan olemassaoloa ei voida todistaa. Tällä perusteella hän pitää uskoa ateismiin perustavana:

{{sitaatti|Ateismin ensisijaisuus voidaan oikeuttaa vetoamalla siihen, että uskomuksilla täytyy olla perusteita. Jos halutaan osoittaa todeksi, että on olemassa Jumala, silloin meillä täytyy olla hyviä perusteita uskoa, että asia on todella niin. Siihen asti kunnes hyviä perusteita esitetään, meillä ei yksinkertaisesti ole mitään syytä uskoa ja tässä tilanteessa ainoa järjellinen asenne on joko kielteinen ateismi tai agnostismi.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä=Antony Flew | Nimeke=The presumption of atheism: And other philosophical essays on God, freedom and immortality | Julkaisupaikka=London | Julkaisija=Elek/Pemberton | Vuosi=1976 | Sivu = 22 | Tunniste=ISBN 0-301-75016-5}}</ref>}}

Flew argumentoi, ettei ole olemassa "hyviä perusteita" uskoa Jumalan olevan olemassa. Olennainen kysymys koskee sitä, mitä olisi pidettävä "hyvinä perusteina" uskoa Jumalan olemassaoloon. Tässä on kiistan ydin. On selvää, että jos ei ole hyviä perusteita uskoa Jumalan olemassaoloon, silloin kukaan järkevä ihminen ei voi olla teisti. Yhtä lailla on selvää, että jos on hyviä perusteita uskoa Jumalan olemassaoloon, silloin kukaan järkevä ihminen ei voi olla ateisti. Ongelmana on, että ihmiset ovat eri mieltä siitä, mitkä ovat hyviä perusteita. Ne perusteet, joita teistit pitävät hyvinä, eivät vakuuta ateisteja. Ja ne perusteet, joita ateistit pitävät hyvinä, eivät vakuuta teistejä. Molemmilla puolilla on oletettavasti yhtä älykkäitä ihmisiä, jotka lisäksi tuntevat toistensa argumentit. Miten on mahdollista, että kaksi yhtä älykästä ihmistä, jotka tuntevat samat argumentit ja samat tosiasiat, päätyvät kyseisestä asiasta vastakkaisiin päätelmiin?

On huomattava, ettei tämä ongelma koske ainoastaan kysymystä Jumalan olemassaolosta. Se koskee lähes jokaista muutakin filosofista ongelmaa. Jokaisen merkittävän filosofisen ongelman suhteen käsitykset eroavat toisistaan. Esimerkkinä voi olla vaikkapa kysymys tahdon vapaudesta. Filosofit ovat eri mieltä esimerkiksi siitä, sopiiko vapaa tahto yhteen determinismin kanssa. Kiistan molemmat osapuolet katsovat, että heillä on hyvät perusteet katsomuksiinsa, vaikka toiset filosofit, jotka tuntevat samat tosiasiat ja argumentit, uskovat päinvastoin.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = [[Peter van Inwagen]] | Nimeke = God, Knowledge & Mystery: Essays in Philosophical Theology | Julkaisija = Ithaca: cornell University Press | Vuosi = 1995 | Sivu = 138 }}</ref>

Flew'n kriteerin ytimessä on vaatimus, että hyviksi perusteiksi kelpaavat vain sellaiset perusteet, jotka vakuuttavat kiistan kaikki osapuolet. Flew ei kuitenkaan sovella kriteeriään mihinkään muuhun filosofiseen ongelmaan kuin kysymykseen Jumalan olemassaolosta. Tämä on ymmärrettävää, sillä jos hän soveltaisi sitä johdonmukaisesti, hän joutuisi sanomaan, ettei kenelläkään filosofilla ole hyviä perusteita omaksua mitään kantaa mihinkään filosofiseen ongelmaan, koska jokaisen ongelman kohdalla on pysyviä ja syviä erimielisyyksiä. Tämä johtaisi filosofiseen skeptisismiin, näkemykseen, jonka mukaan ei ole mahdollista ratkaista kiistoja esimerkiksi nominalistien ja realistien, dualistien ja monistien, tavallisen kielen filosofien ja fenomenologien välillä. Filosofiset skeptikot tuntevat monia filosofisia vaihtoehtoja, mutta eivät omaksu niistä mitään, he ovat kuunnelleet monia filosofisia väittelyjä, mutta eivät koskaan ole päätyneet mihinkään nimenomaiseen näkemykseen mistään asiasta. Flew ei ole valmis soveltamaan filosofista skeptisismiä mihinkään muuhun kysymykseen kuin kysymykseen Jumalan olemassaolosta. Syykin on ilmeinen. Filosofinen skeptisismi on sisäisesti ristiriitainen kanta: filosofinen skeptikko kieltää, että olisi hyviä perusteita omaksua kanta, josta vallitsee pysyviä erimielisyyksiä, ja kuitenkin hän omaksuu filosofisen skeptisismin, joka on itsessään kiistanalainen kanta. Flew'n lähestymistavan ongelmana on, ettei hän anna mitään perusteita soveltaa kriteeriään näin valikoivasti.<ref>Vrt. {{Kirjaviite | Tekijä = [[Peter van Inwagen]] | Nimeke = God, Knowledge & Mystery: Essays in Philosophical Theology | Julkaisija = Ithaca: cornell University Press | Vuosi = 1995 | Sivu = 149-153 }}</ref>

'''Paul Hirst''' (1927–) soveltaa Flew'n edustamaa lähestymistapaa kasvatuksen alueelle. Hän pitää luonteeltaan primitiivisenä sellaista kasvatusta, jossa pyritään "siirtämään omat uskomukset lapsille, niin että he puolestaan uskovat ne totuudeksi". Hirstin mukaan "kasvatuksen ei tulisi määräytyä sen perusteella mitä jokin ryhmä yksinkertaisesti uskoo, vaan sen perusteella, mitä julkisesti tunnustettujen järkisyiden perusteella voimme väittää tietävämme ja ymmärtävämme"<ref>{{Lehtiviite | Tekijä = Paul Hirst | Otsikko = Christian Education: A Contradiction in Terms? | Julkaisu = Learning for Living | Ajankohta = 1972 | Numero = 11:4 | Sivut = 7-8 }}</ref>. Objektiivisuuteen ja järjenmukaisuuteen pyrkivä kasvatus ei johda lapsia omistautumaan millekään uskonnollisten uskomusten järjestelmälle, vaan opettaa "kaikkien sellaisten väitteiden syvästi kiistanalaista luonnetta"<ref>{{Lehtiviite | Tekijä = Paul Hirst | Otsikko = Christian Education: A Contradiction in Terms? | Julkaisu = Learning for Living | Ajankohta = 1972 | Numero = 11:4 | Sivut = 9 }}</ref>. Aitoon kasvatukseen kuuluu "lasten kehittäminen autonomisina rationaalisina olentoina", mikä merkitsee, että "aidosti kiistanalaisisssa kysymyksissä - - on kasvatuksen vastaista esittää erityisiä vakaumuksia ikään kuin ne eivät olisi syvästi kiistanalaisia"<ref>{{Lehtiviite | Tekijä = Paul Hirst | Otsikko = Education, Cathechis and the Church School | Julkaisu = British Journal of Religous Education | Ajankohta = 1981 | Numero = 3:3 | Sivut = 87 }}</ref>

Hirstin mukaan on siis olemassa uskomusten joukko, joka on vailla riittäviä perusteita ja joka on kiistanalainen, niin että sen opettaminen on kasvatuksen vastaista. Hirst olettaa, että tämä kiistanalaisten uskomusten joukko on mahdollista rajata käyttäen kriteereitä, jotka eivät ole ainakaan samassa mielessä kiistanalaisia. Hirstin kriteerinä tälle rajaukselle on se, "mitä julkisesti tunnustettujen järkisyiden perusteella voimme väittää tietävämme tai ymmärtävämme". Tämän kriteerin keskeisenä oletuksena on, että "julkisesti tunnustettu järkisyy" on jotakin ongelmatonta ja että sitä voidaan käyttää rajaamaan hyväksyttäviä perusteluja tavalla, joka ratkaisee tähän asti kiistanalaiset kysymykset. Kyseisten uskomusten opettaminen on kasvatuksen vastaista, koska ne ovat epätosia, vailla riittäviä perusteita tai järjenvastaisia.

Tämä ratkaisu on niin yksinkertaisen tuntuinen, että on outoa, ettei sitä ole aikaisemmin ymmärretty käyttää vuosituhansia jatkuneiden älyllisten kiistojen ratkaisuksi. Jos on olemassa julkisesti tunnustetut järkisyyt, jotka tekevät mahdolliseksi määritellä sen, mitä voidaan perustellusti väittää tiedettävän ja ymmärrettävän, niin tuntuu oudolta, että tällaisia pitkäaikaisia kiistoja on yleensä ollut olemassa. Hirst olettaa voivansa tämän kriteerin pohjalta rajata niiden uskomusten joukon, joita ei järkisyiden perusteella voida hyväksyä. Hirstin mielestä tällaisia kiistanalaisia oppeja ovat erityisesti uskonnolliset uskomukset. Hirst olettaa, että se, jolla on uskonnollisia vakaumuksia, uskoo koko ajan julkisesti tunnustettujen järkisyiden vastaisesti. Hän siis olettaa, että koko se älyllinen perinne, joka on vuosituhansien ajan puolustanut esimerkiksi teistisiä uskomuksia, ei ole soveltanut ajattelussaan julkisesti tunnustettuja järkisyitä. Hirstin mukaan julkisesti tunnustettuja järkisyitä eivät ole kunnioittaneet sellaiset klassiset ajattelijat kuin [[Augustinus|Aurelios Augustinus]] (354–430), [[Tuomas Akvinolainen]] (1225–1274), [[wp:Descartes|René Descartes]] (1596–1650), [[Blaise Pascal]] (1623–1662), John Locke (1632–1704), George Berkeley (1685–1753), Thomas Reid (1710–1796), [[wp:Leibniz|Gottfried Wilhelm Leibniz]] (1646–1716), Soren Kierkegaard (1813–1855), [[Max Scheler]] (1874–1928) ja Lev Sestov (1866–1938) tai sellaiset kasvatusajattelijat kuin esimerkiksi Johan Amos Comenius (1592–1670). Nykyisessä filosofisessa keskustelussa tällaisen syytöksen kohteeksi joutuvat sellaiset ajattelijat kuin [[William Alston|William P. Alston]] (1921–), Alasdair MacIntyre (1929–), [[Alvin Plantinga]] (1932–), Nicholas Rescher (1928–), [[Eleonore Stump|Eleanor Stump]], [[Charles Taylor]] (1931–), [[Peter van Inwagen]], [[Nicholas Wolterstorff]] ja Linda Zagzebski, muutamia mainitakseni. Jos he olisivat käyttäneet järkeään, he olisivat hylänneet uskonnolliset uskomuksensa. Yksi kiistan osapuolista ei yksinkertaisesti käytä järkeään.

Jos siis ratkaisu näihin älyllisiin kiistoihin on näin helppo, on vaikea ymmärtää, miksi nämä kiistat ovat jatkuneet niin pitkään. Juuri ratkaisun näennäinen helppous herättää epäilyksen, että Hirstiltä itseltään on jäänyt jotakin olennaista huomaamatta. Ehkä Hirst painottaa sanaa "julkinen" puhuessaan julkisesti hyväksytyistä järkisyistä. Tällöin kriteerit voidaan ymmärtää kahdella eri tavalla. Ensinnäkin voidaan tarkoittaa järkisyitä, jotka suuri osa ihmisistä voi julkisesti tunnustaa hyväksyvänsä. Toiseksi voidaan tarkoittaa järkisyitä, jotka niin suuri osa yhteisön jäsenistä hyväksyy, että ne saavat yhteisössä julkisesti tunnustettujen kriteerien aseman. Kummassakin tapauksessa nämä kriteerit näin määriteltyinä voivat periaatteessa vaihtua yhteisöstä ja historiallisesta aikakaudesta toiseen. Hirst ei riittävästi kiinnitä huomiota siihen, että modernin filosofian parissa on lukuisa joukko ihmisiä, jotka päätyvät näiden samojen järkisyiden pohjalta erilaiseen ratkaisuun käsiteltävässä asiassa. Kiistan ytimessä on kysymys hyväksyttävistä järkisyistä. Tämän kysymyksen älyllisesti tyydyttävä ratkaisu edellyttää pyrkimystä laaja-alaiseen ja tasapuoliseen näkökulmaan. Ongelmallista on pyrkimys ratkaista kiistat keinotekoisesti käyttämällä retoriikkaa, joka vetoaa objektiivisen tuntuisiin kriteereihin ja soveltaa niitä omien ennakkoluulojen oikeuttamiseen.

== Voidaanko Jumalasta puhua? ==

Yllä on käsitelty väitettä, jonka mukaan Jumalan olemassaolon puolesta ei ole esitetty vakuuttavia argumentteja. Tässä alaluvussa siirrytään pohtimaan käsitystä, ettei Jumalasta ollenkaan voida puhua. Jos Jumalasta ei voida puhua, ei tietenkään ole mahdollista esittää perusteluja hänen olemassaolonsa todistukseksi.

=== Uskonnollisten väitteiden mielekkyys ===

Yhden käsityksen mukaan Jumalasta ei ole ollenkaan mahdollista puhua, joten ei myöskään ole mahdollista rakentaa argumentteja, jota antavat järkisyitä uskoa hänen olemassaoloonsa. Tämän käsityksen mukaan Jumalasta ei voida sanoa mitään mielekästä. Uskonnolliset käsitykset eivät ole ollenkaan mielekkäitä, jos niille ei voida löytää empiiristä tukea tai jollei niitä ole mahdollista osoittaa epätosiksi vetoamalla empiirisiin tosiasioihin. Skottilainen filosofi David Hume (1711–1776) on puolustanut tämänsuuntaista näkemystä:

{{sitaatti|Jos otamme käsiimme minkä tahansa teoksen, joka käsittelee esimerkiksi jumaluusoppia tai metafysiikkaa, kysykäämme: Onko siinä abstraktia päättelyä lukumääristä tai numeroista? Ei. Onko siinä mitään kokeellista päättelyä tosiasioista tai olemassaolosta? Ei. Heitä se sitten liekkeihin: sillä siinä ei voi olla mitään muuta kuin hienostelevaa sanailua ja harhakuvitelmia.|Hume<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Hume, David | Nimeke = An Enquiry Concerning Human Understanding | Julkaisija = Oxford: Clarendon Press | Vuosi = 1975 | Selite = Toim. L. A. Selby-Bigge, 3rd editon | Sivu = 165 }}</ref>}}

Yksi tapa perustella väitettä, jonka mukaan uskonnolliset uskomukset ovat vailla mielekästä merkitystä, on käyttää perustana ns. verifikaatiokriteeriä, jonka positivistiset tieteenfilosofit esittivät 1900-luvun alkupuoliskolla. Sen mukaan kaikki mielekkäät väitteet ovat empiirisesti todennettavia: niiden totuus tai epätotuus voidaan osoittaa aistihavaintoihin perustuvan kokemuksen avulla. Väitteet, joita ei voida havaintojen avulla todentaa, ovat vailla mielekästä merkitystä. Toisin sanoen, niiden merkitystä ei voi edes ymmärtää. Uskonnolliset uskomukset ovat tämän käsityksen mukaan vailla mieltä, koska ei ole olemassa mitään perusteita, joiden avulla olisi mahdollista ratkaista niiden totuus tai epätotuus.

'''Rudolf Carnap''' (1891–1970) sovelsi tätä kriteeriä puheeseen Jumalasta:

{{sitaatti|Kun sanaa "Jumala" käytetään metafyysisessä merkityksessä, se viittaa johonkin sellaiseen, mikä on kokemuksen tavoittamattomissa. Sanasta on tietoisesti poistettu viittaus fyysiseen olentoon tai henkiseen olentoon, joka olisi läsnä fysikaalisessa. Ja kun sille ei anneta uutta merkitystä, se on merkityksetön.|Carnap<ref>Carnap, Rudolf: ''The Elimination of Metaphysics Through Logical analysis of Language'', teoksessa {{Kirjaviite | Tekijä = Ayer A. J. (toim.) | Nimeke = Logical Positivism | Julkaisija = Glencoe, Ill.: Greenwood Press | Vuosi = 1959 | Sivu = 63 }}</ref>}}

Toinen esimerkki loogisten positivisten tavasta käsitellä Jumalan olemassaoloa on '''A. J. Ayerin''' (1910-1989) lausuma kirjassa ''Language, Truth and Logic'':

{{sitaatti|Termi ”jumala” on metafyysinen termi. Ja jos ”jumala” on metafyysinen termi, silloin ei voi olla edes todennäköistä, että jumala on olemassa. Sillä kun sanotaan, että 'jumala on olemassa' lausutaan metafyysinen lausuma joka ei voi olla joko tosi tai epätosi. Saman kriteerin pohjalta millään sellaisella lauseella, mikä väittää kuvaavansa tuonpuoleisen jumalan luonnetta, ei voi olla mitään kirjaimellista merkitystä.|Ayer<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Ayer A. J. | Nimeke = Language, Truth and Logic | Julkaisija = 2nd edn. London: Gollanz | Vuosi = 1946 | Sivu = 115 }}</ref>}}

Ayer ei esitä tässä väitettä, ettei Jumala ole olemassa. Hän siirtää kysymyksen Jumalan olemassaolosta kokonaan keskustelun ulkopuolelle. Hänen mielestään koko kysymys ei ole mielekäs. Sitä ei voi edes ymmärtää. Hän olettaa ensin kaksi lähtökohtalausetta:

{{sitaatti|1. Jos emme pysty todentamaan Jumalan olemassaoloa kokemusperäisesti (empiirisesti), on merkityksetöntä sanoa, että Jumala on olemassa.
2. Emme pysty todentamaan Jumalan olemassaoloa empiirisesti.}}

Näiden pohjalta hän tekee johtopäätöksen:

{{sitaatti|3. On merkityksetöntä sanoa, että Jumala on olemassa.|Davies<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Davies, Brian | Nimeke = An Introduction to the Philosophy of Religion | Julkaisija = Oxford: Oxford University Press | Selite = Third editon | Vuosi = 2004 | Sivu = 24 }}</ref>}}

[[AW:S#verifikaatiokriteeri|Verifikaatiokriteeri]] on kuitenkin ongelmallinen sikäli, ettei edes kaikkia tieteellisen tutkimuksen perustana olevia olettamuksia voida testata empiirisesti. Tieteessä käytetään usein hyvin abstrakteja käsitteitä ja periaatteita, joilla ei ole selvää yhteyttä empiiriseen kokemukseen. Jos verifikaatiokriteeriä sovelletaan tiukasti, se merkitsee, etteivät nämä tieteellisetkään käsitykset ole mielekkäitä, koska niillä ei ole selvää merkitystä. Sitä paitsi itse verifikaatiokriteeriä on mahdotonta todistaa empiirisesti, joten se määrittelee itsensä kuuluvaksi niiden lauseiden joukkoon, jotka ovat vailla mieltä ja joita ei siksi voi ymmärtää.

On tärkeää muistaa, että positivistit kohtasivat suurimmat ongelmansa juuri pyrkiessään erottamaan tieteellisiä uskomuksia ei-tieteellisistä tai mielekkäitä uskomuksia ei-mielekkäistä. He joutuivat toistuvasti korjaamaan ja muuttamaan [[AW:S#verifikaatioperiaate|verifikaatioperiaatetta]], koska mikään sen muunnelmista ei onnistunut erottamaan tieteellisiä käsityksiä maailmankatsomuksellisista ja uskonnollisista käsityksistä. Jo se, että tätä periaatetta pyrittiin toistuvasti korjaamaan siten, että se määrittelisi tietyt ennalta valitut käsitykset mielekkäiksi ja toiset ei-mielekkäiksi, tuntuu epäilyttävältä. Positivistit eivät koskaan menestyneet tässä yrityksessään, koska kriteeri, joka olisi ollut riittävän tiukka sulkemaan kaikki metafyysiset ja uskonnolliset käsitykset pois mielekkäiden lauseiden joukosta, sijoitti myös osan tieteestä ei-mielekkäiden lauseiden joukkoon, ja sellainen kriteeri, joka olisi riittävän laaja niin että sen piiriin mahtuisivat kaikki tieteelliset lauseet, sulkisi piiriinsä myös metafyysisiä ja uskonnollisia lauseita.<ref>Smart, Patricia: The Concept of Indoctrination, teoksessa {{Kirjaviite | Tekijä = Langford, Glen & O'Connor D. J. (toim.) | Nimeke = New Essays in the Philosophy of Education | Julkaisija = London: Routledge & Kegan Paul | Vuosi = 1973 | Sivu = 41 }}</ref>

'''Richard Swinburne''' (1934–) antaa esimerkin täysin ymmärrettävästä väitteestä, jota ei ole mahdollista empiirisesti todistaa.
{{sitaatti|Ihminen voi ymmärtää lauseen 'ennen kuin maan päällä oli ihmisiä tai järjellisiä olentoja, maa oli merien peittämä', vaikka ihmisellä ei olisi mitään käsitystä siitä, millainen geologinen todistusaineisto tukee tällaista väitettä tai puhuu sitä vastaan, tai mitään käsitystä siitä, miten hän voisi perustella sen, että tietty geologinen todistusaineisto tukee kyseistä väitettä tai puhuu sitä vastaan.|Swinburne<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Swinburne, Richard | Nimeke =The Coherence of Theism | Julkaisija = Oxford: Clarendon Press | Selite = Revised edition | Vuosi = 1993 | Sivu = 28 ss. }}</ref>}}

Väitteiden mielekkyyden kriteerinä voidaan myös käyttää kysymystä siitä, onko väitettä mahdollista osoittaa epätodeksi (falsifioida). Yksi tapa luonnehtia uskonnollisia uskomuksia on määritellä ne uskomuksiksi, joita ei periaatteessakaan ole mahdollista osoittaa epätosiksi. Tätä pidetään ratkaisevana puutteena, koska se merkitsee sitä, että uskomukset on suojattu empiiriseltä testaukselta. Jos ne olisivat mielekkäitä, niitä ei tarvitsisi suojata keinotekoisesti, vaan ne voitaisiin päin vastoin altistaa empiiriselle testaukselle.

Tätä ns. falsifikaatiokriteeriä puolusti tieteenfilosofiassa esimerkiksi '''Karl Popper''' (1902–1994). Hän piti tällä perusteella sekä Marxin taloustiedettä että Freudin psykoanalyysia valetieteellisinä. Ne eivät ole vakavasti otettavia teorioita, koska niitä ei voi falsifioida, osoittaa epätosiksi. Ne olisivat tämän käsityksen mukaan samassa luokassa kuin uskonnolliset uskomukset.

Tätä näkemystä on sovellettu myös uskonnollisiin uskomuksiin ja on väitetty, että uskonnolliset uskomukset eivät ole tavallisia tietoväitteitä, jotka voitaisiin periaatteessa altistaa empiiriselle testaukselle. Ne eivät ole hypoteeseja, mielipiteitä, näkemyksiä, jotka saattaisivat mahdollisesti olla tosia tai todennäköisiä. Empiirisellä todistusaineistolla ei tämän näkemyksen mukaan ole merkitystä uskonnollisten uskomusten hyväksymiselle. Vaikka uskonnolliset väitteet näyttävätkin viittaavan todellisuuteen, ne ovat itse asiassa ilmausta elämäntavasta tai tavasta arvioida elämää.

Viimeaikaisessa uskonnonfilosofiassa on kuitenkin yhä enemmän tuotu esille sitä, että uskonnollinen havainto voi muodostaa oikeutuksen uskonnollisille uskomuksille. Niinpä on pyritty perustelemaan käsitystä, jonka mukaan uskonnollisia uskomuksia on mahdollista todentaa kokemuksen pohjalta ja niitä on mahdollista osoittaa epätodeksi kokemuksen pohjalta. Palaamme tähän kysymykseen toisessa luvussa.

Lisäksi on olemassa monia argumentteja, joissa vedotaan joihinkin empiirisiin tosiasioihin ja pidetään Jumalan olemassaoloa parhaana selityksenä tietyille empiirisen todellisuuden piirteille. Näitä argumentteja käsitellään tarkemmin kolmannessa luvussa.

=== Ilmiöiden ja todellisuuden välinen kuilu ===

Kiistettäessä Jumalaa koskevan puheen mielekkyys käytetään usein valikoivasti hyväksi yhtä tulkintaa '''Immanuel Kantin''' (1724–1804) ajattelusta. Kantin ajattelua on tulkittu monin eri tavoin. Tässä yhteydessä ei kuitenkaan ole tärkeää tietää, mitä Kant todella sanoi tai tarkoitti sanoillaan, vaan miten Kantia on tulkittu. Yhden Kantista lähtevän perinteen mukaan maailma jakautuu kahteen osaan, maailmaan sellaisena kuin se on todella (noumenaalinen maailma) ja maailmaan sellaisena kuin se ilmenee inhimillisessä kokemuksessa (fenomenaalinen maailma). Ihmisen havainnon muodot ja inhimillisen ajattelun kategoriat eivät pysty kuvaamaan asioita niin kuin ne ovat todella (noumenaalisessa maailmassa). Ne pätevät ainoastaan aistikokemusten maailmaan (fenomenaaliseen maailmaan), siihen, miten asiat ilmenevät meille aistien välittäminä. Ihminen rakentaa maailmansa havaintojensa ja ajattelunsa kategorioiden pohjalta. Maailma sellaisena, kuin se meille ilmenee, on ihmisen oma luomus. Maailmasta sellaisena, kuin se on todella, emme voi saada tietoa. Perimmäinen todellisuus on inhimillisen tiedon tavoittamattomissa.

Tätä tulkintaa Kantin ajattelusta on käytetty kritisoimaan realistista teististä käsitystä, jonka mukaan perimmäinen todellisuus on ääretön, kaikkivaltias ja täydellisen hyvä persoona. Kritiikin mukaan tämä käsitys on ihmisen luomus, ajatus[[AW:S#konstruktio|konstruktio]], jolla ei ole vastaavuutta todellisuudessa. Kun ihminen puhuu kaikkivaltiaasta, kaikkitietävästä, äärettömästä ja täydellisen hyvästä persoonasta, hän ei sano mitään perimmäisestä todellisuudesta (noumenaalisesta maailmasta), vaan ainoastaan omasta kokemuksestaan (fenomenaalisesta maailmasta). Tämä väite voidaan ilmaista seuraavassa muodossa:

{{sitaatti|Jos on olemassa ääretön, tuonpuoleinen ja perimmäinen olento, meiltä puuttuvat käsitteet, joilla voisimme puhua hänestä.}}

Tämän väitteen mukaan kaikki perimmäistä olentoa koskeva puheemme on vain yritystä tehdä selkoa omasta kokemuksestamme. Niinpä tämän ajattelutavan mukaan Jumalasta ei ole mahdollista puhua totuudenmukaisesti. Emme voi sanoa tai tietää mitään kaikkivaltiaasta, äärettömästä ja persoonallisesta olennosta, joka on luonut universumin.

Vaikka tämän näkemyksen mukaan emme pysty puhumaan perimmäisestä todellisuudesta tai sanomaan siitä mitään, itse määritelmässä kuitenkin paradoksaalisesti puhutaan juuri tästä perimmäisestä todellisuudesta, josta ei oletettavasti ole mahdollista sanoa mitään. Jos emme pystyisi ymmärtämään perimmäisestä olennosta puhuttaessa käytettäviä käsitteitä, emme myöskään pystyisi ymmärtämään tätä määritelmää, jonka mukaan emme pysty ymmärtämään perimmäisestä olennosta käytettäviä käsitteitä. Se väittää, ettemme pysty sanomaan mitään perimmäisestä olennosta. Näin se paradoksaalisesti sanoo hänestä sen, ettei hänestä voida sanoa mitään. Jos hänestä ei voida sanoa mitään, niin silloin ei pitäisi olla mahdollista sanoa sitäkään, ettei hänestä voi sanoa mitään. Niinpä tämä väitteen puolustaja on ristiriidassa itsensä kanssa puhuessaan perimmäisestä todellisuudesta.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = [[Alvin Plantinga|Plantinga, Alvin]] | Nimeke = [[Warranted Christian Belief]] | Julkaisija = New York: Oxford Univeristy Press | Vuosi = 2000 | Sivu = 38}}</ref>

Tässä määritelmässä käytetään esimerkiksi käsitettä ääretön. Eikö tätä käsitettä ole mahdollista ymmärtää? Ei ole itsestään selvää, että se olisi kokonaan ymmärryksemme tavoittamattomissa. Äärettömällä olennolla ajatellaan olevan voimaa, hyvyyttä ja tietoa rajattomasti. Perimmäinen olento tietää kaikki tosiasiat, eikä mikään ole häneltä salassa. Tämä käsite ei tuntuisi olevan kokonaan ymmärryksemme tavoittamattomissa. Tuonpuoleinen olento on kokonaan erilainen kuin luodut olennot. Hän ei ole missään mielessä riippuvainen luodusta todellisuudesta ja on siitä kokonaan erillinen.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = [[Alvin Plantinga|Plantinga, Alvin]] | Nimeke = [[Warranted Christian Belief]] | Julkaisija = New York: Oxford Univeristy Press | Vuosi = 2000 | Sivu = 41-42}}</ref>

Pystymme määrittelemään nämä käsitteet tavalla, joka näyttäisi tekevän niistä ymmärrettäviä. Meillä on jonkinlainen käsitys siitä, mitä tarkoitetaan äärettömällä tuonpuoleisella olennolla. Mitä siis tarkoitetaan väitettäessä, että jos on olemassa ääretön tuonpuoleinen olento, inhimilliset käsitteet eivät sovellu käytettäviksi hänestä puhuttaessa? Miten olisi mahdollista, että on olemassa ääretön tuonpuoleinen olento, johon siis nämä käsitteet viittaavat, mutta josta käsitteet ääretön ja tuonpuoleinen eivät sano mitään?

Vaikka Kant yhden tulkinnan mukaan puolustaa tätä käsitystä, häneltä ei löydy yhtään varsinaista argumenttia tämän väitteen puolesta. Vaikka tämä kuva kahdesta maailmasta on tehnyt suuren vaikutuksen moniin ajattelijoihin, Kantin kirjoituksissa ei ole perustelua tälle kahtia jaetulle maailmankuvalle. Hän ei anna meille järkisyitä uskoa siihen, ettemme itse asiassa olisi kokemuksemme välityksellä kosketuksissa todellisuuteen emmekä voisi puhua asioista sellaisina kuin ne todella ovat. Yhden tulkinnan mukaan hän vain olettaa, ettemme tee niin. Hänen arvovaltansa on ollut niin suuri, että hänen nimissään esitetty tulkinta on laajalti omaksuttu ilman perusteluja, jonkinlaisena itsestäänselvyytenä.

Tällaiseen tulkintaan tuonpuoleisesta sisältyy siis ristiriita. Yhtäältä se väittää, että emme voi puhua äärettömästä ja tuonpuoleisesta olennosta, mutta samalla se kuitenkin puhuu tästä olennosta ja katsoo voivansa määritellä hänet sellaiseksi, josta ei voi puhua.

=== Voidaanko perimmäistä todellisuutta määritellä? ===

Yksi tapa soveltaa yllä kuvattua tulkintaa Kantin filosofiasta on sanoa, että perimmäisestä olennosta tai todellisuudesta ei ole mahdollista antaa mitään sisällöllistä ja positiivista määritelmää. Siitä on mahdollista puhua ainoastaan kielteisten käsitteiden avulla. Modernissa keskustelussa tämän näkemyksen on esittänyt esimerkiksi brittiläinen teologi John Hick (1922–). Suomessa Hickin ajattelua on tutkinut esimerkiksi Matti T. Amnell<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Amnell, Matti T. | Nimeke = Uskontojen universumi: John Hickin uskonnollisen pluralismin haaste ja siitä käyty keskustelu | Julkaisija = Helsinki: Suomalainen teologinen kirjallisuusseura | Vuosi = 1999 | Sivu = }}</ref>.

Hick väittää, että vaikka Jumala olisi olemassa, inhimilliset käsitteet eivät sovellu hänestä puhumiseen. Kaikkien maailmanuskontojen seuraajat elävät suhteessa yhteen ja samaan perimmäiseen todellisuuteen tai olentoon. Hick ei väitä, ettemme voi lainkaan puhua tai ajatella perimmäistä todellisuutta. Me voimme sanoa siitä jotakin paikkansa pitävää, mutta vain kielteisessä muodossa, määrittelemällä, mitä se ei ole. Jos tällä perimmäisellä olennolla tai todellisuudella on myönteisiä ominaisuuksia, emme voi sanoa niistä mitään eikä meillä voi olla niistä mitään käsitystä.

Hickin mukaan uskonnonharjoittajat saattavat ajatella olevansa yhteydessä Abrahamin Jumalaan tai [[wp:allah|Allahiin]] tai [[wp:vishnu|Vishnuun]] ja pystyvänsä määrittelemään näiden ominaisuuksia. Todellisuudessa he kuitenkin uskontoaan harjoittaessaan ovat yhteydessä siihen perimmäiseen todellisuuteen, josta ei inhimillisten käsitteiden avulla ole mahdollista sanoa mitään. He eivät välttämättä erehdy ajatellessaan olevansa yhteydessä johonkin. Heidän erehdyksensä on pikemminkin ajatuksessa, että he ajattelevat olevansa yhteydessä olentoon, jolla on heidän uskontonsa määrittelemät ominaisuudet.

Jos tämä Hickin kuvaus uskonnoista on totta, siihen sisältyy samalla sisäinen ristiriita. Sen mukaan emme tunne yhtään perimmäisen todellisuuden ominaisuutta, mutta tiedämme kuitenkin perimmäisellä todellisuudella olevan sen tunnetun ominaisuuden, että se/hän on ihmisten koettavissa.

Hickin mukaan tämä oletettu perimmäinen todellisuus on kaikkien uskontojen tuonpuoleinen perusta. Tärkeää ei Hickin mukaan ole se, mitä perimmäisestä todellisuudesta voidaan sanoa, vaan että sen kokeminen johtaa ihmisen itsekeskeisyydestä todellisuuskeskeisyyteen.

Tämä Hickin väite sisältää kuitenkin ongelmia. Ensinnäkin, jos emme voi sanoa tästä perimmäisestä todellisuudesta (olennosta?) mitään varmaa, mistä tiedämme, miten se vaikuttaa ihmiseen? Toiseksi, jos tällä perimmäisellä todellisuudella ei ole mitään sellaisia ominaisuuksia, joista meillä on käsitteitä, mistä voimme tietää, että me kohtaamme sen (hänet?) juuri uskonnoissa? Kolmanneksi, miksi tietynlainen muutos olisi sopivampi seuraus siitä, että olemme yhteydessä perimmäiseen todellisuuteen (olentoon?) kuin jokin muu muutos?<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = [[Alvin Plantinga|Plantinga, Alvin]] | Nimeke = [[Warranted Christian Belief]] | Julkaisija = New York: Oxford Univeristy Press | Vuosi = 2000 | Sivu = 43-63}}</ref>

Hick näyttäisi ajattelevan, että tietyt uskonnolliset käsitteet tai ideat ovat aitoja ilmauksia perimmäisestä todellisuudesta. Jos perimmäisellä todellisuudella ei kuitenkaan ole mitään ominaisuuksia, joista meillä voisi olla tietoa, millä perusteella voimme erottaa sen aidot ja epäaidot ilmaukset toisistaan? Meillä ei silloin näyttäisi olevan mitään perusteita pitää Jeesuksen sanomaa rakastavasta Jumalasta sen aidompana ilmauksena perimmäisestä todellisuudesta kuin '''Markiisi de Saden''' (1740–1814) käsitystä, jonka mukaan perimmäinen todellisuus on kaoottinen ja vailla merkityksellisyyttä oleva kaikkikäsittävä pahuus. Jos emme tiedä mitään perimmäisen todellisuuden ominaisuuksista, silloin mikä tahansa inhimillisen todellisuuden osa saattaa ilmentää sitä yhtä hyvin kuin jokin toinen. Oman ongelmansa Hickin ajatteluun tuo vielä se, että eri uskontojen ja maailmankatsomusten käsitykset perimmäisestä todellisuudesta ovat usein keskenään ristiriitaisia ja toisensa poissulkevia.

Heikki Räisäsen mielestä Hick on jäänyt puolitiehen uskonnollisessa konstruktivismissaan.

{{sitaatti|Hickin ajattelu on selkeää, innovatiivista ja pelotonta. Hän on jättänyt taakseen käsitykset maailman menoon puuttuvasta Jumalasta – –. Jumalauskosta hän ei kuitenkaan ole luopunut. Jumala ei ole pelkkä symboli eikä kielipelin elementti, vaan maailmankaikkeuden luoja ja Herra, jota uskovat oikeutetusti palvovat. Usko Jumalaan on rationaalisesti perusteltavissa (ei: todistettavissa!) uskonnollisella kokemuksella. - - Jos teistinen jumalausko murenee, viittaus toisiin avaruuksiin on laiha lohtu. Todellista vaihtoehtoa joutuu silloin etsimään suunnalta, johon Hick tietoisesti kieltäytyy lähtemästä: Jumala on syvä, rikas ja tärkeä "symboli", jonka ihminen on luonut ja jonka sisällöstä ihmisen on myös otettava vastuu. Tähän suuntaan ovat edenneet sellaiset tärkeät nykyteologit kuin Gordon Kaufman ja Don Cupitt. Jos joku ei arvosta uskonnossa runoutta ja paradoksia, hänelle ei ehkä jää kuin Michael Goulderin tiet. Menetettyään uskonsa Jumalaan tämä eksegeetti on eronnut kirkostaan ja tunnustautuu humanismiin.|Räisänen<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Räisänen, Heikki | Nimeke = John Hick: A John Hick Reader | Julkaisija = Teologinen Aikakauskirja | Vuosi = 1991 | Sivu = 173-174}}</ref>}}

Johdonmukaisen ateistisen näkemyksen mukaan Jumala ei ole olemassa ihmisen ajatuksista ja kokemuksista riippumattomana olentona. Hän on pelkkä [[AW:S#symboli|symboli]] tai kielipelin [[AW:S#elementti|elementti]], joka saa vaihtelevia sisältöjä erilaisissa kulttuureissa ja kielipeleissä.

Itävaltalais-englantilaisen filosofin '''Ludwig Wittgensteinin''' (1889–1951) myöhäisajattelun inspiroima uskonnonfilosofia lähtee liikkeelle ihmisen kielestä ja sen ilmaisumahdollisuuksista. Sen mukaan uskonnolliseen elämänmuotoon liittyvien "kielipelien" sisältämät uskonnolliset ilmaukset eivät lainkaan viittaa todellisuuteen. Ne ovat vain tuon elämänmuodon sisällä tehtyjä kielipelin siirtoja, jotka ovat kaiken ulkopuolelta esitettävän kritiikin ulottumattomissa. Uskonnollinen ihminen pelaa erityistä uskonnollista kielipeliä, jonka tarkoituksena ei ole viitata Jumalaan todella olemassa olevana olentona. ”Jumalalla” on oma "tämänpuoleinen" roolinsa uskonnollisessa elämänmuodossa. Koska ihminen on itse "luonut" Jumalan, hän on vastuussa tästä luomuksestaan. Wittgensteinin mukaan uskonnossa ja uskonnollisessa kielenkäytössä ei ole kyse siitä, ovatko sen ilmaukset tosia, epätosia tai mielettömiä. Kaikki yritykset perustella ja oikeuttaa uskonnolliset väitteet tosiseikkoihin perustuvilla kuvauksilla ovat epäasianmukaisia. Uskonnollisessa uskossa ei ole kyse tietämisestä, jos "tietämisellä" tarkoitetaan jotakin, jolle henkilö voi vaadittaessa antaa riittäviä perusteita tai jonka hän voi osoittaa todeksi vetoamalla todistusaineistoon ja perusteisiin. Tällaista konstruktivismia edustaa esimerkiksi '''Gordon Kaufmanin''' ajattelu.

=== "Jumala" mielikuvituksen tuotteena ===

Gordon Kaufmanin mielestä inhimillinen puhe ei onnistu sanomaan mitään todellisesta olemassa olevasta Jumalasta. Kun uskonnolliset ihmiset puhuvat Jumalasta, he eivät itse asiassa puhu mistään todella olemassa olevasta olennosta, koska "Jumala" on mielikuvituksen luoma ajatuskonstruktio.

{{lainaus|Jumala on symboli – mielikuvituksen luoma konstruktio – joka tekee ihmisille mahdolliseksi nähdä maailma ja itsensä sellaisella tavalla, että toiminnasta ja moraalista tulee perimmäisessä mielessä (metafyysisesti) merkityksellistä.|Kaufman<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Kaufman, Gordon | Nimeke = God the Problem | Julkaisija = Cambridge: Harvard University Press | Vuosi = 1972| Sivu = 109 }}</ref>}}

Kun puhumme Jumalasta, käytämme Kaufmanin mukaan oman mielikuvituksemme luomaa ajatuskonstruktiota. Jumalaa koskevilla inhimillisillä ajatusrakennelmilla ja käsityksillä ei ole mitään vastaavuutta todellisuudessa, tai emme ainakaan voi tietää niillä olevan sellaista. Ei ole mahdollista tietää, onko Jumala olemassa vai ei. Vaikka Jumala olisi olemassa, ei ole mitään tapaa puhua hänestä, kuvata hänen olemustaan tai saada tietoa hänen ominaisuuksistaan.

{{lainaus|Merkitseekö tämä sitä, että loppujen lopuksi päätelmänä on, että Jumalaa ei ole olemassa, että hän on vain mielikuvituksemme tuotetta? Jos noiden sanojen tarkoituksena on ilmaista [[AW:S#spekulaatio|spekulatiivinen]] kysymys asioiden perimmäisestä luonteesta, silloin, kuten olemme nähneet, ei ole mitään mahdollista tapaa antaa vastausta.|Kaufman<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Kaufman, Gordon | Nimeke = God the Problem | Julkaisija = Cambridge: Harvard University Press | Vuosi = 1972| Sivu = 111 }}</ref>}}

Jumalaa joko ei ole olemassa tai jos hän on olemassa, ei ole ainakaan mahdollista tietää, millainen hän on, tai määritellä hänen ominaisuuksiaan. "Jumalasta" voidaan kyllä muodostaa erilaisia käsityksiä – on mahdollista luoda erilaisia ajatusrakennelmia, joiden teemana on "Jumala". Mutta nämä käsitteelliset luomukset eivät ole tietoa. Niillä voi olla mieltä ylentävä vaikutus, ja ne voivat saada ihmisen kokemaan elämänsä ja toimintansa merkitykselliseksi. Mutta ne eivät välitä tietoa perimmäisestä todellisuudesta, ne eivät edes onnistu sanomaan siitä mitään. Ne ovat ilmausta luojiensa toiveista, tarpeista, mielihaluista tai maailmankuvasta. Ne palvelevat joitakin muita tarkoitusperiä kuin tiedon selville saamista.

Kun ihminen rukoilee tai muuten harjoittaa hartautta, hän elää suhteessa oman mielikuvituksensa luomaan ajatuskonstruktioon, ei mihinkään todelliseen olentoon. Eri kulttuureissa vallitsevat uskonnolliset käsitysjärjestelmät ovat ilmauksia luojiensa psykologisista ja sosiaalisista tarpeista, ja niillä on lähinnä terapeuttinen, esteettinen, elämyksellinen tai kulttuurinen merkitys.

{{sitaatti|Kristillinen kuva/käsite Jumalasta, kuten olen sen tässä esittänyt, on mielikuvituksen luoma konstruktio, joka orientoi yksilöt ja yhteisöt niin, että se helpottaa kehitystä kohti rakastavaa ja huoltapitävää minuutta, ja kohti avoimuuden, rakkauden ja vapauden yhteisöjä.|Kaufman<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Kaufman, Gordon | Nimeke = The Theological Imagination. Constructing the Concept of God | Julkaisija = Philadelphia: Westminster Press | Vuosi = 1981 | Sivu = 48 }}</ref>}}

Uskonnolliset käsitteet pyrkivät tuottamaan mieltä ylentäviä kokemuksia, tarjoamaan lohdutusta selittämättömän kärsimyksen edessä tai avaamaan uusia näköaloja elämään, ylläpitämään yhteiskuntajärjestystä tai sosiaalista yhteenkuuluvuuden tunnetta. Kaufman olettaa, että kun esimerkiksi kristityt puhuvat Jumalasta, he itse asiassa tarkoittavat oman mielikuvituksensa luomaa symbolia eivätkä mitään todellista olentoa.

==== Kriittisiä huomioita ====

Onko kuitenkaan mielekästä ajatella, että kristityt teistit itse asiassa mielessään tarkoittaisivat tällaista ajatuskonstruktiota, kun he puhuvat Jumalasta? Mitä esimerkiksi tämän näkemyksen mukaan tarkoittaa, kun teistit puhuvat Jumalasta maailmankaikkeuden luojana? Jos Jumala on itse asiassa pelkkä inhimillisen mielikuvituksen luoma ajatuskonstruktio, kuten Kaufman olettaa, niin tämän näkemyksen mukaan teistit ajattelevat ihmisten luoman ajatuskonstruktion luoneen maailmankaikkeuden. Toisin sanoen, teistit olettaisivat Kaufmanin tulkinnan mukaan, että ihmisten luoma ajatuskonstruktio loi maailmankaikkeuden paljon ennen kuin ihmisiä oli edes olemassa: pelkkä ajatuskonstruktio loi maailmankaikkeuden paljon ennen kuin tätä ajatuskonstruktiota oli edes keksitty. Onko tosiaan mahdollista, että teistit syyllistyisivät näin perusteelliseen käsitesekaannukseen? Vai olisiko mielekkäämpää olettaa, ettei Kaufmanin määritelmä onnistu tavoittamaan sitä, mitä teistit itse asiassa tarkoittavat puhuessaan Jumalasta?<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = [[Alvin Plantinga|Plantinga, Alvin]] | Nimeke = [[Warranted Christian Belief]] | Julkaisija = New York: Oxford Univeristy Press | Vuosi = 2000 | Sivu = 37}}</ref>

Kaufmanin uskonnollinen konstruktivismi on itse asiassa verhotussa muodossa ilmaistua ateismia tai agnostisismia. Jostain syystä hän katsoo tarpeelliseksi käyttää teologista kieltä, vaikka hänen mielestään se pitääkin tulkita ja rakentaa uudelleen, niin että se vastaa paremmin "aikamme tarpeita". Hänen mielestään perinteiset uskonnolliset käsitteet ovat jo aikansa eläneitä. Teologien tehtävänä on luoda uudenlaisia uskonnollisia käsitteitä, jotka innostavat ihmisiä ponnistelemaan myönteisten päämäärien hyväksi, vaikka niistä on häivytetty kokonaan teistinen usko kaikkivaltiaaseen ja äärettömään persoonaan, joka on luonut maailmankaikkeuden.

Niiniluoto<ref>Niiniluoto, Ilkka: ”Ateismi”. Teoksessa {{kirjaviite | Tekijä=Helenius, Timo, Timo Koistinen & Sami Pihlström (toim.) | Nimeke=Uskonnonfilosofia | Julkaisija=Porvoo Helsinki: WSOY | Vuosi=2003 |Sivu=141 | Tunniste=ISBN 951-0-27403-8}}</ref> toteaa yleisemmin, että "wittgensteinilaiset fideistit täytyy luokitella aiemmin mainitsemiemme kriteerien perusteella agnostikkoihin". He puhuvat uskosta Jumalaan sellaisessa merkitysavaruudessa, joka kieltää Jumalaa koskevan tiedon olemassaolon. Tällöin uskosta Jumalaan tulee eräänlaista toiveajattelua, jolla voi olla ihmiselle psykologinen merkitys, vaikka sillä ei olekaan mitään tiedollista painoarvoa.

==== Heikki Räisäsen teologinen konstruktivismi ====

Heikki Räisänen puolustaa tällaista agnostista uskonnollisuuden muotoa. Hän on Kaufmanin kanssa samaa mieltä siinä, että perinteisten uskontojen sisältö tulisi kirjoittaa uudelleen sellaiseen muotoon, että se parhaalla mahdollisella tavalla palvelisi ihmiskunnan hyvinvointia ja yhteiskunnallista tasapainoa. Tulkinta merkitsee vallankäyttöä ja "valtaa käyttävä tulkitsija voi painottaa elämää rakentavia tai elämää tuhoavia puolia perinteessään."<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Räisänen, Heikki | Nimeke = Uuteen uskoon | Julkaisija = Helsinki: Kirjapaja | Vuosi = 1993 | Sivu = 8}}</ref> Uskontojen tarkoituksena ei ole välittää tietoa siitä, millainen Jumala on, koska perimmäisestä todellisuudesta ei ole mahdollista saada tietoa. Uskonnolliset käsitykset ovat vapaasti muokattavia ajatusrakennelmia, joita tulisi arvioida niiden yhteiskunnallisten vaikutusten perusteella.

Vaikka esimerkiksi kristillisen opin rakentamisessa on näennäisesti käytetty perustana Raamattua, niin itse asiassa Raamatusta on aina löydetty "vain mitä on haluttukin löytää"<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Räisänen, Heikki | Nimeke = Uuteen uskoon | Julkaisija = Helsinki: Kirjapaja | Vuosi = 1993 | Sivu = 12}}</ref>. Sen sijaan Räisäsen mielestä tulisi tulkinnan lähtökohdaksi ottaa tietty eettinen ja sosiaalieettinen näkökulma. Olisi luotava sellaisia käsityksiä perimmäisestä todellisuudesta, jotka edistävät "inhimillisyyttä" ja joita ohjaavat rakkauden vaatimus, vastuu lähimmäisestä ja totuudellisuus.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Räisänen, Heikki | Nimeke = Uuteen uskoon | Julkaisija = Helsinki: Kirjapaja | Vuosi = 1993 | Sivu = 28}}</ref> Räisäsen mukaan esimerkiksi kristillinen oppi taivaasta on inhimillinen utopia, jonka avulla ihminen pyrkii säilyttämään uskon siihen, "että elämää ohjaa olento, joka on sekä kaikkivaltias että hyvä".<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Räisänen, Heikki | Nimeke = Uuteen uskoon | Julkaisija = Helsinki: Kirjapaja | Vuosi = 1993 | Sivu = 37}}</ref> Vaikka ihminen tarvitsee utopioita ja hänen on mielekästä pyrkiä luomaan niitä, hänen on kiinnitettävä huomiota siihen, millainen vaikutus niillä on elämän laatuun. Niinpä uskonnollisia ajatusrakennelmia on jatkuvasti pyrittävä arvioimaan ja korjaamaan niin, että ne vaikuttavat mahdollisimman myönteisesti ihmiskunnan kehitykseen.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Räisänen, Heikki | Nimeke = Uuteen uskoon | Julkaisija = Helsinki: Kirjapaja | Vuosi = 1993 | Sivu = 38}}</ref>

Kuvat perimmäisestä todellisuudesta vaihtelevat aikakaudesta ja kulttuurista toiseen. Perimmäistä todellisuutta ei ole mahdollista kuvata "ajattomalla ja yleispätevällä tavalla"<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Räisänen, Heikki | Nimeke = Uuteen uskoon | Julkaisija = Helsinki: Kirjapaja | Vuosi = 1993 | Sivu = 51}}</ref>. Ihmiset luovat maailmankuvansa pakosta oman kulttuurisen tilanteensa ja ennakko-oletustensa valossa. Suotavaa olisi, että perinnettä muovattaisiin tietoisesti niin, että "se rakentaa meidän elämäämme ja meidän kauttamme toisten elämää"<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Räisänen, Heikki | Nimeke = Uuteen uskoon | Julkaisija = Helsinki: Kirjapaja | Vuosi = 1993 | Sivu = 52}}</ref>. Räisänen viittaa tässä yhteydessä Kazantzakisin romaanin kuvaukseen Paavalista, joka nauraa ja lausuu Jeesukselle: "Minä luon sinut ja sinun elämäsi ja sinun oppisi ja ristisi ja ylösnousemuksesi, aivan kuten itse haluan."<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Räisänen, Heikki | Nimeke = Uuteen uskoon | Julkaisija = Helsinki: Kirjapaja | Vuosi = 1993 | Sivu = 54}}</ref>

Kaufmanin ja Räisäsen uskonnollisen agnostismin mukaan kuva perimmäisestä todellisuudesta tulisi luoda sellaiseksi, että se parhaiten edistäisi inhimillisiä arvoja. Miltä pohjalta sitten luodaan käsitys inhimillisistä arvoista? Onko sekin pelkkä inhimillinen konstruktio? Onko sille olemassa jotakin perustaa siinä, millainen todellisuus on? Vai onko arvojen tarkoitus vain heijastella erilaisten ihmisten toiveita, mieltymyksiä, haaveita ja utopioita? Kun Kaufman ja Räisänen väittävät joidenkin konstruktioiden palvelevan ihmiskunnan hyvinvointia toisia paremmin, he herättävät samalla kysymyksen hyvinvoinnin määritelmästä. Millaisesta tiedosta käsin hyvinvoinnin ehdot määritellään? Inhimillisen hyvinvoinnin määrittely edellyttää tietoa ihmisluonnosta, ihmiselämän tarkoituksesta ja päämäärästä. Kaufmanin mukaan on mahdotonta antaa yleispätevää vastausta näihin perustaviin kysymyksiin. Toisaalta hän pitää kuitenkin itsestäänselvyytenä, että jotkut vaihtoehdot voidaan sulkea pois: ihmisen hyvinvointi ei voi riippua persoonallisesta suhteesta Jumalaan, joka on enemmän kuin pelkkä ajatuskonstruktio tai symboli. Koska monille ihmisille suhde Jumalaan on ihmisen hyvinvoinnin perusta, Kaufmanin agnostinen näkemys olettaa näiden ihmisten erehtyvän, koska kukaan ei voi aidosti tuntea Jumalaa. Teisteillä on oletettavasti perustavasti virheellinen kuva todellisuudesta, kun he olettavat, että ihmisen varsinainen hyvinvointi koostuu Jumalan tuntemisesta ja Jumalan yhteydessä elämisestä. Jos kukaan ei voi aidosti tuntea Jumalaa, Jeesus erehtyi julistaessaan onnellisiksi sellaiset ihmiset, jotka "saavat nähdä Jumalan" ({{rp|Matt. 5:8}}). Näin agnostismi paradoksaalisesti olettaa omaavansa perimmäisen tiedon todellisuudesta ja ihmisen tiedon rajoista.

=== Jumalasta on mahdollista puhua ===

Realistisesta teistisestä näkökulmasta on luonnollista olettaa, että inhimillisen kielen ilmaisut soveltuvat Jumalasta puhumiseen. Koska kaikkivaltias olento on luonut universumin, ihmisen, inhimillisen mielen kategoriat ja kyvyn käyttää kieltä, hän tuskin loi inhimillisen mielen kategorioita sellaisiksi, että ihmisen olisi mahdotonta puhua Luojasta tai ajatella häntä. Luultavampaa on, että luomistyön yhtenä tarkoituksena oli tehdä mahdolliseksi vuorovaikutus ihmisen ja Jumalan, ihmisen ja maailman ja eri ihmisten välillä.

Cambridgen yliopiston kirjallisuuden professori '''George Steiner''' (1929–) argumentoi, että inhimillinen kulttuuri edellyttää teististä perustaa. Kielellisen ilmaisun, keskustelun ja kriitiikin varaan rakentuva kulttuuri edellyttää luottamusta siihen, että sanojen avulla on mahdollista ilmaista maailmaa koskevia tosiasioita.

{{sitaatti|Historiaa ei olisi olemassa sellaisena kuin sen tunnemme, sen enempää kuin uskontoa, [[AW:S#metafysiikka|metafysiikkaa]], politiikkaa tai [[AW:S#estetiikka|estetiikkaa]] sellaisena kuin olemme ne eläneet, ilman perustavaa luottamusta ja uskoa – – sanan ja maailman suhteeseen. Ainoastaan tämän luottamuksen valossa voi olla merkityksen historiaa tai vastaavasti historian merkitystä.|Steiner<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Steiner, George | Nimeke = Real Presences. Is there anything in what we say? | Julkaisija = London: Faber and Faber. | Vuosi = 1991 | Sivu = 89 }}</ref>}}

Sanojen varaan rakentuva kulttuuri menettäisi merkityksensä, jos sanat eivät onnistuisi ilmaisemaan mitään todellisesta maailmasta. Lukiessamme tekstiä, kuunnellessamme musiikkia ja nauttiessamme taiteesta oletamme niiden merkitsevän jotakin. Tämä edellyttää, että sanalla ja todellisuudella on suhde, jolle on olemassa jokin riittävä selitys. Riittävä selitys on Steinerin mukaan vain Jumalan läsnäolo maailmassa ja hänen luomistyönsä, joka asettaa sanan ja todellisuuden merkitykselliseen suhteeseen. Näin ihminen joutuu kosketuksiin läsnä olevan Jumalan kanssa. Jumalan todellinen läsnäolo maailmassa ja hänen luomistyönsä on sekä tieteen että taiteen perustana. Tieteessä käytetyt käsitteet menettävät merkityksensä, jos sanan ja maailman suhteelta puuttuu merkityksellinen perusta. Kuitenkaan sanan ja maailman yhteensopivuutta ei voi lopullisesti todistaa; se on omaksuttava kokemuksen ja käytännön pohjalta. Käytämme sanoja tavalla, joka osoittaa meidän uskovan, että sanojen avulla onnistumme puhumaan maailman todellisista ominaisuuksista.

Nekin, jotka epäilevät sanojen kykyä ilmaista jotakin todellisuudesta, harvoin pidättyvät ilmaisemasta tätä vakaumustaan sanoin. Toisin sanoen, he uskovat sanojen pystyvän ilmaisemaan luotettavasti ainakin epäilyksen sanojen kyvystä ilmaista mitään luotettavasti.

Olettamukset perimmäisestä todellisuudesta ohjaavat kaikkien muiden tosiasioiden tulkintaa. Perustava kysymys koskee sitä, miksi yleensä on olemassa jotakin, sen sijaan että ei olisi olemassa mitään. Toinen perustava kysymys koskee todellisuuden järjestystä ja merkitystä. Voiko todellisuuden yksityiskohdilla olla merkitystä ilman että kokonaisuudella olisi merkitystä? Onko mielekästä olettaa ihmisen tiedon olevan luotettavaa, jos ihmisen älylliset kyvyt ovat täysin sattumanvaraisen kehityksen tulosta? George Steinerin mukaan on järkevää olettaa inhimillisen kielen tulkitsevan maailmaa luotettavasti vain, jos kaiken takana on persoonallinen Jumala, joka on läsnä universumissa:

{{sitaatti|[Tämä kirjoitus] esittää väitteen, että yhtenäinen ymmärrys siitä mitä kieli on ja miten kieli toimii, yhtenäinen selonteko inhimillisen puheen kyvystä viestiä merkitystä ja tunnetta, perustuu viime kädessä oletukseen Jumalan läsnäolosta.|Steiner<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Steiner, George | Nimeke = Real Presences. Is there anything in what we say? | Julkaisija = London: Faber and Faber | Vuosi = 1991 | Sivu = 3 }}</ref>}}

Teistin on luonnollista olettaa, että ihmisen perustavat intuitiot tarjoavat hänelle kosketuksen todellisuuteen. Kaikkivaltias, kaikkitietävä ja hyvyydessään täydellinen Luoja tuskin loisi omaksi kuvakseen olentoa, joka olisi täysin erotettu todellisuudesta. Jos ihmisen elämän tarkoituksena on tuntea Luojansa ja rakastaa häntä ikuisesti, ihmisellä täytyy olla perustavat valmiudet olla kosketuksissa itseään ympäröivään todellisuuteen.

Vaikka ihmisen kokemukset ja käsitteet soveltuvat saamaan luotettavaa tietoa Jumalasta, luotettavan tiedon saaminen ei ole itsestäänselvyys. Todellisuudessa on ulottuvuuksia, jotka ovat ihmisen ymmärryksen tavoittamattomissa. Jumalan olemuksessa on syvyyksiä, joita ihmisen ymmärrys ei pysty luotaamaan. Jumalasta on periaatteessa mahdollista saada luotettavaa tietoa, vaikka erehtymisen vaara on jatkuvasti olemassa. Jumalaa koskevan tiedon ongelmat eivät johdu siitä, etteivätkö ihmisen älylliset kyvyt olisi sopivia saamaan tietoa Jumalasta. Osittain ongelma liittyy ihmisen rajallisuuteen: äärellinen ihminen ei pysty luotaamaan ääretöntä Jumalaa. Toiseksi ongelma on eettinen: ihminen ei halua tuntea täysin hyvää ja kaikkivaltiasta olentoa, koska se paljastaisi hänen oman turmeluksensa. Siksi kristillisen teismin mukaan Jumalan on ilmoitettava itsensä sekä sanallisesti että henkilökohtaisesti, jotta hänet voitaisiin tuntea.

Raamatun Jumala on absoluutti, ehdoton, iankaikkinen ja ikuinen, aina olemassa ollut, ihmisen mitoin määrittelemätön, kaikkivaltias, suvereeni, kenellekään alistumaton, kaikkeuden luoja ja valtias, mutta samalla kuitenkin historiaan tuleva, ihmistä puhutteleva ja itsensä ilmoittava Jumala, joka aikanaan lähetti Poikansa maailmaan yhdeksi meistä.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Lindgren, Juhani | Nimeke = Jumala ja jumalat. Uskontoteologian perusteet Raamatun valossa | Julkaisija = Kauniainen: Perussanoma | Vuosi = 2000 | Sivu = 54 }}</ref>

[[wp:teistinen realismi|Teistiset realistit]] olettavat tavallisesti, että Jumala on ilmoittanut itsensä tavalla, joka tekee mahdolliseksi saada hänestä luotettavaa tietoa. Ilmoitusta pyritään tulkitsemaan huolellisesti, koska tarkoituksena on saada selville, millainen Jumala todella on. Jumalaa koskevien tulkintojen totuuden kriteeriksi ei voi asettaa mitään muuta kriteeriä, esimerkiksi sitä, miten hyvin erilaiset tulkinnat oletetusti palvelevat ihmiskunnan hyvinvointia. Luotettava käsitys ihmiskunnan hyvinvoinnin edellytyksistä edellyttää tietoa ihmisen olemuksesta, joka puolestaan edellyttää tietoa ihmisen alkuperästä. Realistien mukaan ei ole tarkoitus, että vapaasti luomme mielikuvan Jumalasta sen mukaan, mikä näyttäisi meidän mielestämme tuottavan hyviä yhteiskunnallisia seurauksia, vaan tarkoituksena on löytää totuus siitä, millainen olento Jumala on. Tähän tietoon perustuu myös tieto siitä, millainen olento ihminen on, koska ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Jumalaa koskevalla tiedolla on ajateltu olevan ainakin neljä lähdettä: luontainen jumalatietoisuus, kokemus Jumalan läsnäolosta, taiteellinen kokemus ja sanallinen ilmoitus.

Kolmannessa luvussa on tarkoitus pohtia tällaisen teistisen näkemyksen sisäistä logiikkaa yksityiskohtaisemmin ja arvioida sitä vastaan esitetyn kritiikin pitävyyttä. Tilan säästämiseksi on pakko rajoittua yhteen teismin muotoon. Ottaen huomioon länsimaisen keskustelun keskittyminen kristinuskoon, on mielekästä pohtia nimenomaan niitä ajatuskulkuja, joita on kehitetty vaikutusvaltaisten kristillisten traditioiden piirissä.

Sitä ennen analysoidaan kuitenkin tieteellisen maailmankatsomuksen ja uskonnon suhdetta sekä pohditaan kysymystä tieteellisessä tutkimuksessa hyväksyttävistä tiedon lähteistä. Näihin kysymyksiin keskitytään seuraavassa luvussa.

== Kooste ==

Monenlaiset käsitteelliset epäselvyydet vaivaavat yrityksiä määritellä uskon ja tiedon välistä suhdetta. Uskon ja uskomuksen käsitettä käytetään yhtäältä täysin neutraalissa merkityksessä ja toisaalta merkityksessä 'toiveajatteluun perustuva tunteenomainen vakaumus'. Uskonnollinen usko ymmärretään tavallisesti jälkimmäisessä merkityksessä.

[[Evidentialismi|Evidentialistit]] katsovat, että Jumalaan on mahdollista uskoa ainoastaan, jos Jumalan olemassaolo pystytään todistamaan tai perustelemaan. Evidenssin tai todistusaineiston käsitettä käytetään tässä yhteydessä ainakin kolmessa merkityksessä:
# Evidenssillä voidaan tarkoittaa argumentatiivista perustelua, joka muodostaa vastaansanomattoman todistuksen Jumalan olemassaolosta.
# Evidenssillä voidaan tarkoittaa argumentatiivista perustelua, joka muodostaa riittävän syyn uskoa Jumalan olemassaoloon.
# Evidenssillä voidaan tarkoittaa todistusaineistoa tai evidenssiä, johon ihminen on välittömästi kosketuksissa kokemuksensa välityksellä riippumatta siitä, pystyykö hän pukemaan niihin sisältyvät perusteet argumenttien muotoon.

Evidentialistit väittävät tavallisesti, että jos teisti ei osaa perustella vakaumustaan ensimmäisessä tai toisessa merkityksessä, se on perusteeton myös kolmannessa merkityksessä, jolloin ainoaksi vaihtoehdoksi jää fideismi, jonka mukaan uskolla ei ole mitään tiedollista merkitystä. Eksperientialismin mukaan teismi voi perustua välittömään evidenssiin, joka voidaan pukea argumenteiksi, mutta jolla on tiedollista painoarvoa jo välittömän kokemuksen muodossa.

Evidentialistit vetoavat joskus siihen, ettei Jumalan olemassaolon puolesta ole esitetty vastaansanomatonta argumenttia ja katsovat sen merkitsevän sitä, ettei usko Jumalaan perustu evidenssiin eli todistusaineistoon. Nämä ovat kuitenkin kaksi eri asiaa. Evidentialistit sekoittavat keskenään sen, mitä voidaan tietää ja mitä voidaan todistaa. Ihmisellä voi olla luontaista ja intuitiivista tietoa Jumalan olemassaolosta ja joistakin hänen ominaisuuksistaan vaikka hän ei pystyisi teoreettisesti todistamaan Jumalan olemassaoloa. Usko Jumalaan voi olla pätevä perususkomus, joka perustuu maailmankaikkeudessa ja ihmisen olemuksessa olevaan todistusaineistoon. Tämä todistusaineisto voidaan pukea argumenteiksi, vaikka siitä ei inhimillisen tiedon rajoitusten takia ole mahdollista rakentaa vastaansanomatonta todistusta Jumalan olemassaolon puolesta.

Yhden agnostismin muunnelman mukaan Jumalasta ei voida esittää mielekkäitä väitteitä, koska inhimillinen kieli ei sovellu Jumalasta puhumiseen. Tämän näkemyksen mukaan Jumalasta ei ole mahdollista puhua reaalisesti olemassaolevana olentona. Näitä määritelmiä ja rajauksia tehdessään agnostikot kuitenkin samalla ylittävät vetämänsä rajan ja puhuvat Jumalasta sekä pyrkivät määrittelemään hänen olemustaan tavalla, joka heidän oman teoriansa mukaan on mahdotonta. Koska teistinen realisti olettaa Jumalan luoneen ihmisen ja koko maailmankaikkeuden, hänen on luonnollista olettaa, että ihminen pystyy puhumaan Jumalasta. Niinpä agnostista teoriaa vaivaavaa sisäistä ristiriitaa ei pääse syntymään realistisessa teistisessä lähestymistavassa.

== Viitteet ==
{{viitteet|sarakkeet}}

{{Uskonnonfilosofia}}
[[Luokka:Epistemologia]][[Luokka:Lukusuositukset]]

Tieteisusko

2020-08-21T23:02:33Z

Apollos: /* Tieteisusko ja kristinusko */ selkeytystä ja täydennystä

'''Tieteisusko''' eli '''skientismi'''<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.skepsis.fi/ihmeellinen/tieteisusko.html | Nimeke = Ihmeellinen maailma: Tieteisusko | Tekijä = Skepsis ry | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = | Viitattu = 21.6.2016 | Kieli = }}</ref> eli '''tieteisuskovaisuus'''<ref name="skientismi>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.skepsis.fi/ihmeellinen/skientismi.html | Nimeke = Ihmeellinen maailma: Skientismi | Tekijä = Skepsis ry | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = | Viitattu = 21.6.2016 | Kieli = }}</ref> on [[wp:epistemologia|epistemologinen]] käsitys, jonka mukaan vain tieteellinen tieto on luotettavaa tietoa ja tiede pystyy ratkaisemaan kaikki ongelmat<ref name="skientismi" />.

== Tieteisuskon uskonnollinen luonne ==
Tieteisuskoon on tietyssä mielessä sisäänrakennettuna "uskonnonvastainen" komponentti, joka sisältää vähintäänkin sellaisen ajatuksen, että uskonto ei ole ihmiselle millään tavoin tarpeellista, koska tiede, joka ei ole uskontoa, riittää vastaamaan kaikkiin tai ainakin kaikkiin vastattavissa oleviin kysymyksiin.

Käytännössä itse tieteisusko kuitenkin ilmenee uskonnonomaisilla tavoilla:
# antaa ymmärtää osaavansa neuvoa, mistä löytyy parhaat vastaukset kaikkiin, siis perimmäisiinkin, kysymyksiin, ja juuri tämä on vastaamista "perimmäiseen epistemologiseen kysymykseen"<ref>vrt. [[uskonnon_määritelmä#Tiedollinen_määritelmä|uskonnon tiedollinen määritelmä]]</ref>;
# tarjoaa jonkinlaisen psyykkisen pakopaikan stressaavissa tilanteissa<ref>Tieteisuskoisten väittämien kannatuksen on todettu lisääntyvän stressitilanteissa, joskaan ei ole vielä selvää, auttaako tämä tieteisuskoisten mielipiteiden kärjistyminen myös kestämään paineita paremmin, kuten uskonnollisen uskon on havaittu auttavan; ks. http://www.universityherald.com/articles/3445/20130605/belief-science-increases-stressful-situations.htm.</ref>.

== Tieteisuskon kritiikki ==
Vaikka tieteisuskoinen näkökanta on länsimaissa nykyään hyvinkin yleinen, se ei kuitenkaan ole älyllisesti perusteltavissa muun muassa seuraavista syistä:

#Tieteisusko kumoaa itsensä, koska tiede ei todista tieteisuskoa. Ei ole olemassa mitään tieteellistä tulosta, joka todistaisi, että vain tieteellinen tieto olisi luotettavaa. Koska siis tieteisuskon olennaiselle oletukselle, että vain tieteellisesti perusteltuja väitteitä pitäisi uskoa, ei löydy tieteellistä tukea, tieteisuskon mukaan tieteisusko ei ole luotettava näkemys.
#Tieteeseen liittyy perustelemattomia uskomuksia (universumin järjellisyys, järjen luotettavuus, mittaajan aistihavaintojen ja muistikuvien luotettavuus, luottamus mittaajan todistukseen mittaustuloksesta julkaisussaan, jne.), joten tieteisuskoon usein liittyvä tiedollinen ylpeys ei ole oikeutettua.
#Yksi tieteen tärkeä periaate pitäisi olla, että auktoriteetteihin ei luoteta, vaan enemmistönkin väitteisiin suhtaudutaan kriittisesti ja ne on voitava perustella itsessään. Tieteisusko taas luottaa auktoriteetteihin eikä yleensä suhtaudu tieteen väitteisiin kriittisesti tai kysele tarkkoja perusteluja tieteentekijöiltä. Tieteisusko on siis itse asiassa epätieteellistä. Usein yhden alan tutkija on tieteisuskoinen suhteessa muihin tieteen aloihin.
#Lisäksi tiede on muuttuvaa, joten tulevaisuuden tiede todennäköisesti kumoaa nykyisen tieteisuskon varmana tietona pitämiä väitteitä.
#Tiede ei oikeasti vastaa useimpiin elämän tärkeisiin kysymyksiin, joten tieteisuskovan pitää kuitenkin turvautua muihin tietämisen/uskomisen muotoihin. Tieteisuskova antaa ymmärtää olevansa muita varmemmalla tiedollisella pohjalla, vaikka todellisuudessa hän on muita pinnallisempi eikä näe tai perustele omia oletuksiaan. Tieteisuskoon liittyy siis tiedollista tekopyhyyttä.
#Arvostetun tieteellisen aseman saavuttaneilla on taipumus myydä uskonvaraisia/ideologisia käsityksiään tieteen nimissä, joten pinnallinen tieteisuskova on alttiina tieteenä esitetylle propagandalle.
#Tieteenfilosofia ja kunkin tieteenalan metodologia rajaa tieteen pelikenttää. Tieteisuskova esim. uskoisi vain asioiden pituuteen, jos aikaa ja massaa ei voitaisi mitata tai jos ne tieteenfilosofialla määriteltäisiin tieteen ulkopuolelle. Tieteisuskova uskoisi vain perunoiden olemassaoloon, mikäli tiede rajaisi itsensä tutkimaan vain perunoita (metodinen peruna-tieteenfilosofia).
#Emme lopulta tiedä, mitä tiede on. Tieteenfilosofiassa on osoitettu, että ei ole mahdollista määritellä, mikä on tiedettä ja mikä ei. Tieteisuskova ei siis perimmältään tiedä, mihin uskonsa kohdistaa. Pinnallisesti tämä on toki helppoa: uskotaan vain kaikki, mitä tiedemieheksi koettu henkilö väittää.

== Kristitty ja tiede ==
Vaikka tieteisusko onkin epäkristillistä<ref>Kristityllä on tieteestä riippumattomia tiedonsaantitapoja, jotka tietyssä tiedollisesti perustavassa mielessä juuri tekevät hänestä kristityn: ''"Uskon avulla me ymmärrämme"'' {{rp|Hepr. 11:3}}.</ref>, niin kristilliseltäkin pohjalta asioita arvioitaessa tieteenharjoitusta voi pitää enimmäkseen hyvänä tiedonhankintatapana – ainakin silloin, kun tiedemiesten moraali<ref>kristillisen käsityksen mukaan</ref> on kunnossa ja keskusteluavaruutta ei rajoiteta. Näin ei kuitenkaan ole kaikilla tieteen aloilla.<ref>Esimerkiksi elämän alkuperään liittyvissä kysymyksissä tapahtunutta keskustelun rajaamista ja näkökulmien tukahduttamista on dokumentoitu [https://www.youtube.com/watch?v=V5EPymcWp-g Expelled]-elokuvassa.</ref>

Keskustelua rajoittaa nykytieteen vahva ennakkositoutuminen metodologiseen naturalismiin eli luonnollisiin syihin ainoina sallittuina tieteellisinä selityksinä. Monesti tämän nojalla tehdään myös sellainen perusteeton johtopäätös, että koska ainoastaan luonnollisia syitä saa tutkia ja soveltaa, ne varmasti myös riittävät selittämään tutkimuskohteen – tai jopa, että tästä syystä kattava ja totuudenmukainen selitys rajoittuu kaikissa tapauksissa pelkkiin luonnollisiin syihin (metafyysinen naturalismi). Tällöin muut selitykset eivät ole pelkästään epätieteellisiä vaan myös tieteen vastaisia.

Naturalistinen paradigma hankaloittaa erityisesti universumin ja elämän alkuperään ja tietoisuuden luonteeseen kohdistuvaa tutkimusta. Myös radikaaliin liberaaliteologiaan on vahvasti vaikuttanut käsitys, että vain luonnolliset selitykset ovat tieteellisiä, mikä tietysti on johtanut ihmeiden ja kaiken Jumalaan viittaavan pois selittämiseen.<ref>Eräänlaisena viikunanlehtenä liberaaliteologitutkijat (Suomessa ainakin Heikki Räisänen) voivat esittää, että olisivat kyllä avoimia aidon ihmeenkin mahdollisuudelle, jos vain tieteellinen tutkimus sellaista jossain tapauksessa tukisi; näin väittäessään he joko eivät käsitä tai eivät vain myönnä käsittävänsä, että heidän käyttämänsä metodologia ei voi johdonmukaisesti käytettynä koskaan päätyä tunnustamaan millekään tutkimuskohteelle muita kuin luonnollisia selityksiä – huono luonnollinen selitys voidaan hylätä vain paremman luonnollisen selityksen hyväksi, ei koskaan yliluonnollisen selityksen hyväksi, koska silloinhan kyseessä ei enää olisi "tieteellinen tieto" vaan "uskonnollinen usko".</ref> Sitoutuessaan vahvasti metodologisen naturalismin tapaisiin ennakkokäsityksiin tiede lakkaa olemasta totuuden etsimistä.

==Tieteisusko ja usko Jumalaan==
Tieteessä ei ole mitään, mikä todistaisi, ettei Jumalaa ole. Tämän myöntävät myös käytännössä kaikki ajattelevat tieteisuskovaiset - jos eivät myönnä, kannattaa kysyä, mikä konkreettinen tieteellinen tulos osoittaa, ettei Jumalaa ole. Näin ollen tieteisuskovan kanta Jumalan olemassaoloon ei perustu tieteeseen vaan perustelu, mikäli sitä tunteenomaisen vakuuttumisen sivussa edes on, muodostetaan filosofisten argumenttien varassa.

=== Tieteisuskoisen argumentin tyypillinen muoto ===

Yleisin tieteisuskoa perusteleva filosofinen argumentti lienee seuraava:

# Meidän tulisi uskoa vain tieteen tuloksiin.
# Tiede ei ole todistanut Jumalaa, Jumalaa ei ole tarvittu selityksenä.
# Johtopäätös: Meidän ei siis tulisi uskoa Jumalan olemassaoloon.

Koska kohta 1. on filosofinen sitoumus, ei tieteen tulos, argumentti on puhtaasti filosofinen, ei tieteellinen. Lisäksi, kuten yllä on osoitettu, kohta 1. on sisäisesti ristiriitainen, koska tiede ei todista sitä. Näin ollen kohta 1. kumoaa itse itsensä ja siten johtopäätös, vaikka sinänsä seuraakin loogisesti premisseistä, ei ole millään tavoin vakuuttava.<ref>Kyseinen johtopäätös on vakuuttavuudeltaan jotakuinkin samantasoinen kuin seuraavan Aku Ankka -päättelyn tulos:
:Hannu Hanhi (Aku Ankalle): "Olen muuten paljon onnekkaampi kuin sinä."
:Aku Ankka (Hannu Hanhelle): "Tuota ei kyllä kenenkään kannata uskoa, ja todistan sen näin:
::# Ainoastaan Pelle Pelottoman keksimän todistusautomaatin tuloksia kannattaa uskoa.
::# Pelle Pelottoman todistusautomaatti ei ole todistanut, että olisit minua onnekkaampi.
::# Siispä ei kannata uskoa, että olisit minua onnekkaampi."
Tässä johtopäätös seuraa kyllä premisseistä, mutta sikäli kuin Pelle Pelottoman keksimä todistusautomaatti ei ole todistanut, että mitään muuta kuin sen tuloksia ei kannata uskoa, ensimmäinen premissi kumoaa itsensä. – Jos toisaalta se olisi tämän todistanut, niin edelleen kysymys olisi kehäpäätelmästä: jos luottaa automaattiin, on johdonmukaista luottaa myös sen todistukseen omasta luotettavuudestaan, ja jos luottaa automaatin todistukseen omasta luotettavuudestaan, on johdonmukaista luottaa sen muihinkin todistuksiin; mutta ellei alun perin luota kumpaankaan, ei ole johdonmukaista syytä päätyäkään luottamaan kumpaankaan. Tieteisuskoiseen tiedekäsitykseen sovellettuna tästä havaitaan, että tieteisuskoiset ovat epistemologisesti huonommassa asemassa kuin ne, jotka sanovat uskovansa Raamatun Jumalan sanaksi siksi, että Raamattu sanoo olevansa Jumalan sanaa: nämähän voivat todella näyttää toteen Raamatun sanovan olevansa Jumalan sanaa, kun taas tieteisuskoiset eivät voi osoittaa tieteen saaneen tulosta, jonka mukaan tieteen tulokset olisivat kaikkea muuta tietoa luotettavampia taikka ainoaa luotettavaa tietoa.</ref> Lisäksi kohta 2. on ongelmallinen, sillä todellisuudessa Jumalaa ei ole sallittu tieteellisenä selityksenä materialistisen tieteenfilosofian takia. Mikäli kohta 2. muutettaisiin muotoon: "2. Jumalaa ei ole sallittu tieteellisenä selityksenä", argumentilta putoaisi pohja pois. Kohta 2. on virheellinen myös siksi, että itse asiassa Jumala on hyvä selitys esimerkiksi [[kosminen_hienosäätö | kosmiselle hienosäädölle]].

Miten on mahdollista, että monet muuten älykkäät tieteisuskovat haksahtavat ylläolevaan alkeelliseen filosofiseen kömmähdykseen? Syynä on se, että usein tieteisuskova halveksii filosofiaa ja pitää filosofista päättelyä ja argumentteja arvottomina. Mutta koska filosofia perimmältään ja parhaimmillaan on tarkkaa ja systemaattista ajattelua, jota sovelletaan suuriin ja vaikeisiin kysymyksiin, tieteisuskova jää vaille tarkkaa ja systemaattista ajattelua suurissa kysymyksissä. Näin ollen tieteisuskova ei usein näe omia filosofisia sitoumuksiaan nenäänsä pitemmälle, hän ei analysoi omaa ajatteluaan tarpeeksi tarkasti ja siksi sortuu itse lapselliseen ja virheelliseen filosofiaan, pitäen virheellistä filosofista päättelyään pätevänä ja tieteellisenä järkeilynä.

=== Tieteisuskokriittinen argumentti ===

Mitä yleisempää tieteisusko on ja mitä yksipuolisemmin tieteisuskova lukee älyllisesti ylpeää tieteisuskoista kirjallisuutta, sitä vaikeampi yksinkertaistakaan tieteisuskon sisältämää ajatteluvirhettä on huomata.

Tieteisuskon ongelmallisuutta ja sen huonoja vaikutuksia saattaa havainnollistaa seuraavantyyppinen päättely, joka kuvaa tyypillisen tieteisuskoa perustelevan argumentin takana olevan ajattelumallin teistin kriittisin silmin hahmotettuna:

# Me haluamme uskoa, että meidän tulisi uskoa vain tieteen tuloksiin.
# Me emme suostu siihen, että Jumalan toimintaa voitaisiin käyttää tieteellisenä selityksenä niissäkään tapauksissa, joissa se on ainoa tunnettu riittävän selitysvoimainen ehdotus.
# Johtopäätös: Me emme siis missään tapauksessa halua uskoa Jumalan olevan olemassa ja vaikuttaneen havaittaviin asioihin ja siksi vaadimme tiedettäkin harjoitettavan siten, että se auttaa meitä jumalankieltämisessämme ja sen perustelemisessamme, vaikka samalla ajaisimmekin joidenkin kysymysten tieteellisen tutkimuksen pysyvään umpikujaan kieltämällä siltä todistusaineiston vapaan seuraamisen, mihin hyvänsä se sitten johtaakin.

Kuten havaitaan, tämä merkitsee sitä, että tieteisusko on itse asiassa tieteen vastaista pyrkiessään asettamaan sallitulle tieteenharjoitukselle rajoja, joiden noudattaminen kaventaisi tieteellisen tutkimuksen vapautta.

=== Olioiden olemassaolokysymykseen rajoittuva tieteisuskoargumentin muunnelma ===

Tiedeuskon itsensäkumoavuuden ongelma voidaan teknisellä tasolla kiertää muotoilemalla argumentti uudelleen.

==== Ärhäkämpi muoto ====

Päättely voi tapahtua esimerkiksi näin:<ref name="pahol">Tämänkaltaisesti argumentoi esimerkiksi agnostinen ateisti Juha Leinivaara blogissaan [http://paholaisen-asianajaja.blogspot.com/2011/01/tapsan-tahtien-jalkeen.html Paholaisen Asianajaja].</ref>

# Vain sellaisten olioiden olemassaoloon on järkevää uskoa, jotka ovat tieteellisiä eli jotka ovat periaatteessa kumottavissa.
# Kristinuskon Jumalan olemukseen kuuluvat vapaa tahto, kaikkivoipaisuus ja arvaamattomuus, joten mikä tahansa havainto sopii yhteen tällaisen Jumalan kanssa. Jumalan olemassaolo ei siis ole edes periaatteessa kumottavissa.
# Johtopäätös: Jumala ei ole sellainen olio, jonka olemassaoloon on järkevää uskoa.

Ensimmäinen kohta ei ole enää itsensä kumoava, sillä se ei puhu väitteiden hyväksymisestä ylipäänsä vaan ainoastaan olioiden olemassaolon myöntämisestä. Sekin on kuitenkin vain metafyysinen uskomus, joka  mielivaltaisesti edellyttää, että kaikki oliot, joiden olemassaoloon on järkevää uskoa, ovat siinä määrin ennakoitavissa, että joillakin koeasetteluilla ne toimisivat väistämättä tietyllä tavalla.<ref>Toisin sanoen oletuksen mukaan on järkevää uskoa ainoastaan lainalaisesti toimivien eli [[AW:S#luonnollinen|luonnollisten]] olioiden olemassaoloon. Vertaa [[Yliluonnollinen|yliluonnollisen]] määritelmään: Luonnossa jatkuvasti vallitsevista lainalaisuuksista ja suljettujen kausaalisten tapahtumien vaikutuksista riippumaton olento tai ilmiö, jolla itsellään on kuitenkin kausaalisia vaikutuksia.</ref> Tämähän on naturalistisen perususkomuksen edellyttämistä yleispäteväksi lähtökohdaksi eli – mikäli tarkoitus oli perustella omaa katsomusta sellaisille, jotka eivät sitä jo valmiiksi kannattaneet – ''[[wp:Petitio principii|petitio principii]]'' -perusteluvirhe. Näin ollen tämä tiedeuskoinen päättely ei ole pätevä todiste sen puolesta, ettei Jumalan tai muiden yliluonnollisten olioiden olemassaoloon olisi järkevää uskoa, vaan se joutuu olettamaan tämän jo tehdäkseen ensimmäisen premissin. Jos tätä päättelyä yrittää käyttää todistamaan, ettei yliluonnollisten olioiden olemassaoloon kannata uskoa, sorrutaan kehäpäättelyyn.

Toinen kohta ei ole juuri ensimmäistä vakuuttavampi: Siinä on näköjään otettu todesta uusateistinen propaganda ja päädytty Raamatun valossa täysin absurdiin väitteeseen Jumalan toiminnan tavattomasta arvaamattomuudesta. Tätä vastaan voi todeta kaksi ilmeistä seikkaa:
* Raamattu esittää selonteon Jumalan siihenastisesta toiminnasta<ref>esimerkiksi eliömaailman luominen lajiensa mukaan lisääntyväksi ({{rp|1. Moos. 1}})</ref>, ja tätä voi verrata empiirisen tutkimuksen antamiin tuloksiin.
* Raamattu esittelee Jumalan nimenomaan muuttumattomana ja päätöksensä johdonmukaisesti ja pitkäjänteisesti toteuttavana ({{rp|Jes. 46}}). Tämä mahdollistaa Jumalan toiminnan jonkinasteisen arvioinnin myös Raamatun kirjoittamisen päättymisen jälkeen toteutuneessa kansojen historiassa, muun muassa kristillisen lähetystyön vaikutushistoriassa ({{rp|Matt. 24}}). Jos siis olisi käynyt niin, että ihmiskunta olisi saanut tai saamassa loppunsa ilman, että Kristuksen evankeliumi olisi saarnattu kaikkialla maailmassa todistukseksi kaikille kansoille ja että nämä olisivat siksi vihanneet Hänen omiaan – jos kristinusko vaikkapa tunnettaisiin vain historiallisista lähteistä, mutta sillä ei olisi tunnustajia nykyhetkessä – niin Jumala ei ilmeisesti olisikaan toteuttanut, mitä oli Raamatussa etukäteen luvannut. Tätä seikkaa olisi voinut käyttää perusteena Hänen olemassaolonsa kyseenalaistamiseen; kun tämä kaikki sen sijaan on aivan kirjaimellisesti toteutunut ja yhä toteutuu, niin se on vastaavasti empiirinen ja sellaisena tieteellinen todiste nimenomaan Raamatussa itsensä ilmoittaneen Jumalan todellisuudesta.<ref>Tässä yhteydessä ei ole kysymys siitä, onko tällainen todiste vastaansanomaton tai riittävä Raamatun Jumalan olemassaolon toteennäyttämiseen, vaan ainoastaan siitä, onko se Raamatun sisällön ja empiiristen havaintojen perusteella mielekkäästi esitettävissä: sitähän se selvästikin on, ja näin ollen jumalattomuustodistuksen tämän ja seuraavan muunnelman kakkospremissi on ilmeisen pätemätön.</ref>

==== Vaisumpi muoto ====

Samaan ideaan perustuvan todistelutavan lievemmän muunnelman mukaan [[wp:Falsifiointi|falsifioitumattomuus]] ei ole itsessään riittävä ehto hylätä jumalusko, mutta jos Jumalan olemassaolon puolesta ei ole antaa mitään positiivista tieteellistä näyttöä, siihen ei kannata uskoa.<ref name = "pahol" /> Tämä muoto hyödyntää perinteistä [[Todistustaakka|todistustaakan]] periaatetta, jonka mukaan todistustaakka on positiivisen olemassaoloväitteen esittäjällä.

# Vain sellaisten olioiden olemassaoloon on järkevää uskoa, jotka ovat tieteellisiä eli joiden puolesta on esittää havaintoihin ja kokeisiin perustuvaa evidenssiä.
# Kristinuskon Jumalan olemukseen kuuluvat vapaa tahto, kaikkivoipaisuus ja arvaamattomuus, joten mikä tahansa havainto sopii yhteen tällaisen Jumalan kanssa. Jumalan olemassaolo ei siis ole edes periaatteessa kumottavissa.<ref>Tämä premissi on yhteinen argumentin ärhäkämmän muodon kanssa, ja sen ongelmallisuutta on jo käsitelty siinä yhteydessä. Tuolloin havaittiin, että Raamatun Jumala on sekä luonnon että historian Jumala, ja siksi Hänellä – aivan järkevien ja yleisymmärteisten perusteiden mukaan – on konkreettista tekemistä niin luonnon- kuin ihmistieteidenkin tutkimuskohteiden kanssa.</ref>
# Johtopäätös: Jumala ei ole sellainen olio, jonka olemassaoloon on järkevää uskoa.

Tässä muodossaan argumentti on olennaisesti pelkkä subjektiivinen kannanotto, jonka mukaan Jumalan olemassaolon puolesta esitetty todistusaineisto ei ole riittävää.<ref>Mielenkiintoista sinänsä, että tämä riittämättömyysväite esitetään "ei kannata tutustua" -tyyppisenä, ts. väitetään voitavan järkevästi hylätä Jumalan olemassaolon puolesta esitetty näyttö ensinkään siihen tutustumatta, siis suoralta kädeltä ja pelkästään Jumalalle itse oletettujen ominaisuuksien perusteella. Tämä muistuttaa sellaista teistille kuviteltavissa olevaa menettelyä, jonka mukaan ateismin puolesta esitettyihin perusteluihin ei kannattaisi edes tutustua, koska Jumalanhan jo tiedetään [[Anselmin jumalatodistus#Argumentti_aleettisen_modaalilogiikan_näkökulmasta|olevan välttämättä olemassa]], joten kaikki ateismin perustelut ovat joka tapauksessa vääriä. Tuskin kukaan kristitty teisti kuitenkaan on kieltäytynyt tutustumasta ateismin puolesta esitettyihin perusteluihin, sillä raamatulliseen teismiin kuuluu ajatus omasta erehtyväisyydestä ja siihen liittyvä valmius ottaa selvää myös vastapuolen ajattelusta perusteineen: ehkäpä omassa ajattelussa onkin ollut jokin sokea piste, joka toisinajattelijoideni on minua helpompi huomata, joten heidän teksteihinsä tutustuminen voisi kenties auttaa minua rajoittamaan omaa yksipuolisuuttani eikä niitä siksi kannata suoralta kädeltä sivuuttaa, vaikka olisi oman kannan perusteiden kestävyydestä miten varma hyvänsä.</ref> Tässä vaiheessa onkin syytä kysyä, mikä sitten [[Ateismin falsifioitavuus|olisi riittävää]].

Jos ateisti haluaa johdonmukaisesti soveltaa ylläolevaa päättelyä, hän ei voi uskoa esimerkiksi yhdenkään sellaisen ihmisen olemassaoloon, jota Jumala ei ole luonut. Koska ei ole mahdollista todistaa, että on olemassa ihminen, jota Jumala ei ole luonut, ei todistustaakan periaatteen mukaan ole perusteita uskoa ihmisten olemassaoloon, tai ainakaan sellaisten ihmisten olemassaoloon, joita Jumala ei olisi luonut. Tämän perusteella olisi siis järkevää uskoa, että Jumala on luonut kaikki ihmiset, mikä merkitsee, että Jumala on olemassa.<ref>[[Alvin Plantinga|Plantinga, Alvin]]: ''Reason and Belief in god'', teoksessa {{Kirjaviite | Tekijä = Plantinga, Alvin and [[Nicholas Wolterstorff|Wolterstorff, Nicholas]]| Nimeke = Faith and Rationality: Reason and Belief in God | Julkaisija = South Bend, Ind.: University of Notre Dame Press | Vuosi = 1983| Sivu = 27-29 }}</ref>

==Tieteisusko ja kristinusko==

Tieteellä on kristilliset juuret sekä historiallisesti että maailmankatsomuksellisesti. Historiallisesti tiede kehitettiin huippuunsa juuri kristillisessä Euroopassa. Maailmankatsomuksellisesti juuri kristinusko antoi tieteelle sen tarvitseman maailmankatsomuksellisen pohjan: Kristinusko merkitsi taikauskon loppua, luonto nähtiin Jumalan luomaksi ja Raamatun mukaisesti pitkälti luonnonlakien hallitsemaksi, ei henkiolentojen ja demonien ilmentymäksi.

Kristinuskon pohjalta päädyttiin luonnontieteiden harjoittamisedellytysten kannalta keskeisen tärkeisiin käsityksiin:
* Luotu todellisuus on perustavasti säännönmukainen ja ymmärrettävä, sillä sen luoja on täydellisen järkevä.
* Ihminen kykenee ymmärtämään luomakuntaa, sillä näillä molemmilla on sama luoja, joka on luonut juuri ihmisen omaksi kuvakseen.
* Ymmärryksemme ja havaintomme ovat lähtökohtaisesti luotettavia, sillä niiden luoja on sekä järkevä että luotettava.
* Olemme kuitenkin syntiinlangenneina valitettavasti erittäin alttiita erehtymään ja seuraamaan täysin perättömiäkin uskomuksia, mistä syystä ajattelukyvyn kehittämiseksi on alati nähtävä vaivaa eikä mitään väitteitä ole ilman muuta omaksuttava vaan niille on vaadittava ymmärrettäviä ja julkisen kritiikin kestäviä perusteluja.
* Tämän lisäksi Jeesuksen käytännönläheinen ammatti johti siihen, että Euroopassa arvostettiin käytännön ammatteja ja siten mittausten tekijää, ei pelkästään nojatuolifilosofia.

Kristinuskon valossa tieteisusko voidaankin nähdä harhaopiksi, jossa absolutisoidaan tai jopa nostetaan Jumalan asemaan yksi sinällään hyvä todellisuuden ja tietämisen osa-alue. Koko todellisuus on itse asiassa huomattavasti rikkaampi ja laajempi kuin pelkkä tieteellisen tiedon alue, joka ei toisaalta edes ole hyvin määritelty. Vastaavanlaisesta absolutisoinnista on esimerkkejä muiltakin alueilta: Pankkiiri sortuu helposti ajatteluun, että vain raha ratkaisee, rahahan pyörittää myös tiedettä. Matemaatikolle saattaa vain matematiikka olla tärkeää. Joillekin tietojenkäsittelijöille kaikki on vain algoritmeja. Joillekin sosiologeille kaikki, tiedekin, on vain sosiologinen systeemi. Ihminen nostaa usein oman alansa tai erityisalueensa liian merkittävään asemaan.

==Tunnettuja tieteisuskon edustajia==
*[[Kari Enqvist]]
*[[Esko Valtaoja]]
*[[wp:Markku Myllykangas|Markku Myllykangas]]
*[[Richard Dawkins]]
*[[wp:Steven Weinberg|Steven Weinberg]]
*[[wp:Christopher Hitchens|Christopher Hitchens]]

== Katso myös ==
=== ApologetiikkaWiki ===
* [[Usko ja tieto]]
* [[Ateismin falsifioitavuus]]
* [[Aukkojen Jumala]]
* [[Yliluonnollinen]]
* [[Tieteellinen maailmankatsomus]]

=== Internet ===
* [https://www.areiopagi.fi/2016/09/mita-tiedeusko-tassa-kolme-esimerkkia/ Mikael Stenmark: Mitä se tiedeusko sitten oikein on? Tässä kolme esimerkkiä (areiopagi.fi)]
* [https://www.youtube.com/watch?v=8U_NS9WsJ08 Dr. William Lane Craig humiliates Dr. Peter Atkins] (YouTube, 3 min)

== Viitteet ==
{{Viitteet|sarakkeet}}

[[Luokka:Maailmankatsomus]]
[[Luokka:Lukusuositukset]]

Tieteisusko

2020-08-21T09:31:42Z

Apollos: /* Tieteisuskokriittinen argumentti */ kh, typofix

'''Tieteisusko''' eli '''skientismi'''<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.skepsis.fi/ihmeellinen/tieteisusko.html | Nimeke = Ihmeellinen maailma: Tieteisusko | Tekijä = Skepsis ry | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = | Viitattu = 21.6.2016 | Kieli = }}</ref> eli '''tieteisuskovaisuus'''<ref name="skientismi>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.skepsis.fi/ihmeellinen/skientismi.html | Nimeke = Ihmeellinen maailma: Skientismi | Tekijä = Skepsis ry | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = | Viitattu = 21.6.2016 | Kieli = }}</ref> on [[wp:epistemologia|epistemologinen]] käsitys, jonka mukaan vain tieteellinen tieto on luotettavaa tietoa ja tiede pystyy ratkaisemaan kaikki ongelmat<ref name="skientismi" />.

== Tieteisuskon uskonnollinen luonne ==
Tieteisuskoon on tietyssä mielessä sisäänrakennettuna "uskonnonvastainen" komponentti, joka sisältää vähintäänkin sellaisen ajatuksen, että uskonto ei ole ihmiselle millään tavoin tarpeellista, koska tiede, joka ei ole uskontoa, riittää vastaamaan kaikkiin tai ainakin kaikkiin vastattavissa oleviin kysymyksiin.

Käytännössä itse tieteisusko kuitenkin ilmenee uskonnonomaisilla tavoilla:
# antaa ymmärtää osaavansa neuvoa, mistä löytyy parhaat vastaukset kaikkiin, siis perimmäisiinkin, kysymyksiin, ja juuri tämä on vastaamista "perimmäiseen epistemologiseen kysymykseen"<ref>vrt. [[uskonnon_määritelmä#Tiedollinen_määritelmä|uskonnon tiedollinen määritelmä]]</ref>;
# tarjoaa jonkinlaisen psyykkisen pakopaikan stressaavissa tilanteissa<ref>Tieteisuskoisten väittämien kannatuksen on todettu lisääntyvän stressitilanteissa, joskaan ei ole vielä selvää, auttaako tämä tieteisuskoisten mielipiteiden kärjistyminen myös kestämään paineita paremmin, kuten uskonnollisen uskon on havaittu auttavan; ks. http://www.universityherald.com/articles/3445/20130605/belief-science-increases-stressful-situations.htm.</ref>.

== Tieteisuskon kritiikki ==
Vaikka tieteisuskoinen näkökanta on länsimaissa nykyään hyvinkin yleinen, se ei kuitenkaan ole älyllisesti perusteltavissa muun muassa seuraavista syistä:

#Tieteisusko kumoaa itsensä, koska tiede ei todista tieteisuskoa. Ei ole olemassa mitään tieteellistä tulosta, joka todistaisi, että vain tieteellinen tieto olisi luotettavaa. Koska siis tieteisuskon olennaiselle oletukselle, että vain tieteellisesti perusteltuja väitteitä pitäisi uskoa, ei löydy tieteellistä tukea, tieteisuskon mukaan tieteisusko ei ole luotettava näkemys.
#Tieteeseen liittyy perustelemattomia uskomuksia (universumin järjellisyys, järjen luotettavuus, mittaajan aistihavaintojen ja muistikuvien luotettavuus, luottamus mittaajan todistukseen mittaustuloksesta julkaisussaan, jne.), joten tieteisuskoon usein liittyvä tiedollinen ylpeys ei ole oikeutettua.
#Yksi tieteen tärkeä periaate pitäisi olla, että auktoriteetteihin ei luoteta, vaan enemmistönkin väitteisiin suhtaudutaan kriittisesti ja ne on voitava perustella itsessään. Tieteisusko taas luottaa auktoriteetteihin eikä yleensä suhtaudu tieteen väitteisiin kriittisesti tai kysele tarkkoja perusteluja tieteentekijöiltä. Tieteisusko on siis itse asiassa epätieteellistä. Usein yhden alan tutkija on tieteisuskoinen suhteessa muihin tieteen aloihin.
#Lisäksi tiede on muuttuvaa, joten tulevaisuuden tiede todennäköisesti kumoaa nykyisen tieteisuskon varmana tietona pitämiä väitteitä.
#Tiede ei oikeasti vastaa useimpiin elämän tärkeisiin kysymyksiin, joten tieteisuskovan pitää kuitenkin turvautua muihin tietämisen/uskomisen muotoihin. Tieteisuskova antaa ymmärtää olevansa muita varmemmalla tiedollisella pohjalla, vaikka todellisuudessa hän on muita pinnallisempi eikä näe tai perustele omia oletuksiaan. Tieteisuskoon liittyy siis tiedollista tekopyhyyttä.
#Arvostetun tieteellisen aseman saavuttaneilla on taipumus myydä uskonvaraisia/ideologisia käsityksiään tieteen nimissä, joten pinnallinen tieteisuskova on alttiina tieteenä esitetylle propagandalle.
#Tieteenfilosofia ja kunkin tieteenalan metodologia rajaa tieteen pelikenttää. Tieteisuskova esim. uskoisi vain asioiden pituuteen, jos aikaa ja massaa ei voitaisi mitata tai jos ne tieteenfilosofialla määriteltäisiin tieteen ulkopuolelle. Tieteisuskova uskoisi vain perunoiden olemassaoloon, mikäli tiede rajaisi itsensä tutkimaan vain perunoita (metodinen peruna-tieteenfilosofia).
#Emme lopulta tiedä, mitä tiede on. Tieteenfilosofiassa on osoitettu, että ei ole mahdollista määritellä, mikä on tiedettä ja mikä ei. Tieteisuskova ei siis perimmältään tiedä, mihin uskonsa kohdistaa. Pinnallisesti tämä on toki helppoa: uskotaan vain kaikki, mitä tiedemieheksi koettu henkilö väittää.

== Kristitty ja tiede ==
Vaikka tieteisusko onkin epäkristillistä<ref>Kristityllä on tieteestä riippumattomia tiedonsaantitapoja, jotka tietyssä tiedollisesti perustavassa mielessä juuri tekevät hänestä kristityn: ''"Uskon avulla me ymmärrämme"'' {{rp|Hepr. 11:3}}.</ref>, niin kristilliseltäkin pohjalta asioita arvioitaessa tieteenharjoitusta voi pitää enimmäkseen hyvänä tiedonhankintatapana – ainakin silloin, kun tiedemiesten moraali<ref>kristillisen käsityksen mukaan</ref> on kunnossa ja keskusteluavaruutta ei rajoiteta. Näin ei kuitenkaan ole kaikilla tieteen aloilla.<ref>Esimerkiksi elämän alkuperään liittyvissä kysymyksissä tapahtunutta keskustelun rajaamista ja näkökulmien tukahduttamista on dokumentoitu [https://www.youtube.com/watch?v=V5EPymcWp-g Expelled]-elokuvassa.</ref>

Keskustelua rajoittaa nykytieteen vahva ennakkositoutuminen metodologiseen naturalismiin eli luonnollisiin syihin ainoina sallittuina tieteellisinä selityksinä. Monesti tämän nojalla tehdään myös sellainen perusteeton johtopäätös, että koska ainoastaan luonnollisia syitä saa tutkia ja soveltaa, ne varmasti myös riittävät selittämään tutkimuskohteen – tai jopa, että tästä syystä kattava ja totuudenmukainen selitys rajoittuu kaikissa tapauksissa pelkkiin luonnollisiin syihin (metafyysinen naturalismi). Tällöin muut selitykset eivät ole pelkästään epätieteellisiä vaan myös tieteen vastaisia.

Naturalistinen paradigma hankaloittaa erityisesti universumin ja elämän alkuperään ja tietoisuuden luonteeseen kohdistuvaa tutkimusta. Myös radikaaliin liberaaliteologiaan on vahvasti vaikuttanut käsitys, että vain luonnolliset selitykset ovat tieteellisiä, mikä tietysti on johtanut ihmeiden ja kaiken Jumalaan viittaavan pois selittämiseen.<ref>Eräänlaisena viikunanlehtenä liberaaliteologitutkijat (Suomessa ainakin Heikki Räisänen) voivat esittää, että olisivat kyllä avoimia aidon ihmeenkin mahdollisuudelle, jos vain tieteellinen tutkimus sellaista jossain tapauksessa tukisi; näin väittäessään he joko eivät käsitä tai eivät vain myönnä käsittävänsä, että heidän käyttämänsä metodologia ei voi johdonmukaisesti käytettynä koskaan päätyä tunnustamaan millekään tutkimuskohteelle muita kuin luonnollisia selityksiä – huono luonnollinen selitys voidaan hylätä vain paremman luonnollisen selityksen hyväksi, ei koskaan yliluonnollisen selityksen hyväksi, koska silloinhan kyseessä ei enää olisi "tieteellinen tieto" vaan "uskonnollinen usko".</ref> Sitoutuessaan vahvasti metodologisen naturalismin tapaisiin ennakkokäsityksiin tiede lakkaa olemasta totuuden etsimistä.

==Tieteisusko ja usko Jumalaan==
Tieteessä ei ole mitään, mikä todistaisi, ettei Jumalaa ole. Tämän myöntävät myös käytännössä kaikki ajattelevat tieteisuskovaiset - jos eivät myönnä, kannattaa kysyä, mikä konkreettinen tieteellinen tulos osoittaa, ettei Jumalaa ole. Näin ollen tieteisuskovan kanta Jumalan olemassaoloon ei perustu tieteeseen vaan perustelu, mikäli sitä tunteenomaisen vakuuttumisen sivussa edes on, muodostetaan filosofisten argumenttien varassa.

=== Tieteisuskoisen argumentin tyypillinen muoto ===

Yleisin tieteisuskoa perusteleva filosofinen argumentti lienee seuraava:

# Meidän tulisi uskoa vain tieteen tuloksiin.
# Tiede ei ole todistanut Jumalaa, Jumalaa ei ole tarvittu selityksenä.
# Johtopäätös: Meidän ei siis tulisi uskoa Jumalan olemassaoloon.

Koska kohta 1. on filosofinen sitoumus, ei tieteen tulos, argumentti on puhtaasti filosofinen, ei tieteellinen. Lisäksi, kuten yllä on osoitettu, kohta 1. on sisäisesti ristiriitainen, koska tiede ei todista sitä. Näin ollen kohta 1. kumoaa itse itsensä ja siten johtopäätös, vaikka sinänsä seuraakin loogisesti premisseistä, ei ole millään tavoin vakuuttava.<ref>Kyseinen johtopäätös on vakuuttavuudeltaan jotakuinkin samantasoinen kuin seuraavan Aku Ankka -päättelyn tulos:
:Hannu Hanhi (Aku Ankalle): "Olen muuten paljon onnekkaampi kuin sinä."
:Aku Ankka (Hannu Hanhelle): "Tuota ei kyllä kenenkään kannata uskoa, ja todistan sen näin:
::# Ainoastaan Pelle Pelottoman keksimän todistusautomaatin tuloksia kannattaa uskoa.
::# Pelle Pelottoman todistusautomaatti ei ole todistanut, että olisit minua onnekkaampi.
::# Siispä ei kannata uskoa, että olisit minua onnekkaampi."
Tässä johtopäätös seuraa kyllä premisseistä, mutta sikäli kuin Pelle Pelottoman keksimä todistusautomaatti ei ole todistanut, että mitään muuta kuin sen tuloksia ei kannata uskoa, ensimmäinen premissi kumoaa itsensä. – Jos toisaalta se olisi tämän todistanut, niin edelleen kysymys olisi kehäpäätelmästä: jos luottaa automaattiin, on johdonmukaista luottaa myös sen todistukseen omasta luotettavuudestaan, ja jos luottaa automaatin todistukseen omasta luotettavuudestaan, on johdonmukaista luottaa sen muihinkin todistuksiin; mutta ellei alun perin luota kumpaankaan, ei ole johdonmukaista syytä päätyäkään luottamaan kumpaankaan. Tieteisuskoiseen tiedekäsitykseen sovellettuna tästä havaitaan, että tieteisuskoiset ovat epistemologisesti huonommassa asemassa kuin ne, jotka sanovat uskovansa Raamatun Jumalan sanaksi siksi, että Raamattu sanoo olevansa Jumalan sanaa: nämähän voivat todella näyttää toteen Raamatun sanovan olevansa Jumalan sanaa, kun taas tieteisuskoiset eivät voi osoittaa tieteen saaneen tulosta, jonka mukaan tieteen tulokset olisivat kaikkea muuta tietoa luotettavampia taikka ainoaa luotettavaa tietoa.</ref> Lisäksi kohta 2. on ongelmallinen, sillä todellisuudessa Jumalaa ei ole sallittu tieteellisenä selityksenä materialistisen tieteenfilosofian takia. Mikäli kohta 2. muutettaisiin muotoon: "2. Jumalaa ei ole sallittu tieteellisenä selityksenä", argumentilta putoaisi pohja pois. Kohta 2. on virheellinen myös siksi, että itse asiassa Jumala on hyvä selitys esimerkiksi [[kosminen_hienosäätö | kosmiselle hienosäädölle]].

Miten on mahdollista, että monet muuten älykkäät tieteisuskovat haksahtavat ylläolevaan alkeelliseen filosofiseen kömmähdykseen? Syynä on se, että usein tieteisuskova halveksii filosofiaa ja pitää filosofista päättelyä ja argumentteja arvottomina. Mutta koska filosofia perimmältään ja parhaimmillaan on tarkkaa ja systemaattista ajattelua, jota sovelletaan suuriin ja vaikeisiin kysymyksiin, tieteisuskova jää vaille tarkkaa ja systemaattista ajattelua suurissa kysymyksissä. Näin ollen tieteisuskova ei usein näe omia filosofisia sitoumuksiaan nenäänsä pitemmälle, hän ei analysoi omaa ajatteluaan tarpeeksi tarkasti ja siksi sortuu itse lapselliseen ja virheelliseen filosofiaan, pitäen virheellistä filosofista päättelyään pätevänä ja tieteellisenä järkeilynä.

=== Tieteisuskokriittinen argumentti ===

Mitä yleisempää tieteisusko on ja mitä yksipuolisemmin tieteisuskova lukee älyllisesti ylpeää tieteisuskoista kirjallisuutta, sitä vaikeampi yksinkertaistakaan tieteisuskon sisältämää ajatteluvirhettä on huomata.

Tieteisuskon ongelmallisuutta ja sen huonoja vaikutuksia saattaa havainnollistaa seuraavantyyppinen päättely, joka kuvaa tyypillisen tieteisuskoa perustelevan argumentin takana olevan ajattelumallin teistin kriittisin silmin hahmotettuna:

# Me haluamme uskoa, että meidän tulisi uskoa vain tieteen tuloksiin.
# Me emme suostu siihen, että Jumalan toimintaa voitaisiin käyttää tieteellisenä selityksenä niissäkään tapauksissa, joissa se on ainoa tunnettu riittävän selitysvoimainen ehdotus.
# Johtopäätös: Me emme siis missään tapauksessa halua uskoa Jumalan olevan olemassa ja vaikuttaneen havaittaviin asioihin ja siksi vaadimme tiedettäkin harjoitettavan siten, että se auttaa meitä jumalankieltämisessämme ja sen perustelemisessamme, vaikka samalla ajaisimmekin joidenkin kysymysten tieteellisen tutkimuksen pysyvään umpikujaan kieltämällä siltä todistusaineiston vapaan seuraamisen, mihin hyvänsä se sitten johtaakin.

Kuten havaitaan, tämä merkitsee sitä, että tieteisusko on itse asiassa tieteen vastaista pyrkiessään asettamaan sallitulle tieteenharjoitukselle rajoja, joiden noudattaminen kaventaisi tieteellisen tutkimuksen vapautta.

=== Olioiden olemassaolokysymykseen rajoittuva tieteisuskoargumentin muunnelma ===

Tiedeuskon itsensäkumoavuuden ongelma voidaan teknisellä tasolla kiertää muotoilemalla argumentti uudelleen.

==== Ärhäkämpi muoto ====

Päättely voi tapahtua esimerkiksi näin:<ref name="pahol">Tämänkaltaisesti argumentoi esimerkiksi agnostinen ateisti Juha Leinivaara blogissaan [http://paholaisen-asianajaja.blogspot.com/2011/01/tapsan-tahtien-jalkeen.html Paholaisen Asianajaja].</ref>

# Vain sellaisten olioiden olemassaoloon on järkevää uskoa, jotka ovat tieteellisiä eli jotka ovat periaatteessa kumottavissa.
# Kristinuskon Jumalan olemukseen kuuluvat vapaa tahto, kaikkivoipaisuus ja arvaamattomuus, joten mikä tahansa havainto sopii yhteen tällaisen Jumalan kanssa. Jumalan olemassaolo ei siis ole edes periaatteessa kumottavissa.
# Johtopäätös: Jumala ei ole sellainen olio, jonka olemassaoloon on järkevää uskoa.

Ensimmäinen kohta ei ole enää itsensä kumoava, sillä se ei puhu väitteiden hyväksymisestä ylipäänsä vaan ainoastaan olioiden olemassaolon myöntämisestä. Sekin on kuitenkin vain metafyysinen uskomus, joka  mielivaltaisesti edellyttää, että kaikki oliot, joiden olemassaoloon on järkevää uskoa, ovat siinä määrin ennakoitavissa, että joillakin koeasetteluilla ne toimisivat väistämättä tietyllä tavalla.<ref>Toisin sanoen oletuksen mukaan on järkevää uskoa ainoastaan lainalaisesti toimivien eli [[AW:S#luonnollinen|luonnollisten]] olioiden olemassaoloon. Vertaa [[Yliluonnollinen|yliluonnollisen]] määritelmään: Luonnossa jatkuvasti vallitsevista lainalaisuuksista ja suljettujen kausaalisten tapahtumien vaikutuksista riippumaton olento tai ilmiö, jolla itsellään on kuitenkin kausaalisia vaikutuksia.</ref> Tämähän on naturalistisen perususkomuksen edellyttämistä yleispäteväksi lähtökohdaksi eli – mikäli tarkoitus oli perustella omaa katsomusta sellaisille, jotka eivät sitä jo valmiiksi kannattaneet – ''[[wp:Petitio principii|petitio principii]]'' -perusteluvirhe. Näin ollen tämä tiedeuskoinen päättely ei ole pätevä todiste sen puolesta, ettei Jumalan tai muiden yliluonnollisten olioiden olemassaoloon olisi järkevää uskoa, vaan se joutuu olettamaan tämän jo tehdäkseen ensimmäisen premissin. Jos tätä päättelyä yrittää käyttää todistamaan, ettei yliluonnollisten olioiden olemassaoloon kannata uskoa, sorrutaan kehäpäättelyyn.

Toinen kohta ei ole juuri ensimmäistä vakuuttavampi: Siinä on näköjään otettu todesta uusateistinen propaganda ja päädytty Raamatun valossa täysin absurdiin väitteeseen Jumalan toiminnan tavattomasta arvaamattomuudesta. Tätä vastaan voi todeta kaksi ilmeistä seikkaa:
* Raamattu esittää selonteon Jumalan siihenastisesta toiminnasta<ref>esimerkiksi eliömaailman luominen lajiensa mukaan lisääntyväksi ({{rp|1. Moos. 1}})</ref>, ja tätä voi verrata empiirisen tutkimuksen antamiin tuloksiin.
* Raamattu esittelee Jumalan nimenomaan muuttumattomana ja päätöksensä johdonmukaisesti ja pitkäjänteisesti toteuttavana ({{rp|Jes. 46}}). Tämä mahdollistaa Jumalan toiminnan jonkinasteisen arvioinnin myös Raamatun kirjoittamisen päättymisen jälkeen toteutuneessa kansojen historiassa, muun muassa kristillisen lähetystyön vaikutushistoriassa ({{rp|Matt. 24}}). Jos siis olisi käynyt niin, että ihmiskunta olisi saanut tai saamassa loppunsa ilman, että Kristuksen evankeliumi olisi saarnattu kaikkialla maailmassa todistukseksi kaikille kansoille ja että nämä olisivat siksi vihanneet Hänen omiaan – jos kristinusko vaikkapa tunnettaisiin vain historiallisista lähteistä, mutta sillä ei olisi tunnustajia nykyhetkessä – niin Jumala ei ilmeisesti olisikaan toteuttanut, mitä oli Raamatussa etukäteen luvannut. Tätä seikkaa olisi voinut käyttää perusteena Hänen olemassaolonsa kyseenalaistamiseen; kun tämä kaikki sen sijaan on aivan kirjaimellisesti toteutunut ja yhä toteutuu, niin se on vastaavasti empiirinen ja sellaisena tieteellinen todiste nimenomaan Raamatussa itsensä ilmoittaneen Jumalan todellisuudesta.<ref>Tässä yhteydessä ei ole kysymys siitä, onko tällainen todiste vastaansanomaton tai riittävä Raamatun Jumalan olemassaolon toteennäyttämiseen, vaan ainoastaan siitä, onko se Raamatun sisällön ja empiiristen havaintojen perusteella mielekkäästi esitettävissä: sitähän se selvästikin on, ja näin ollen jumalattomuustodistuksen tämän ja seuraavan muunnelman kakkospremissi on ilmeisen pätemätön.</ref>

==== Vaisumpi muoto ====

Samaan ideaan perustuvan todistelutavan lievemmän muunnelman mukaan [[wp:Falsifiointi|falsifioitumattomuus]] ei ole itsessään riittävä ehto hylätä jumalusko, mutta jos Jumalan olemassaolon puolesta ei ole antaa mitään positiivista tieteellistä näyttöä, siihen ei kannata uskoa.<ref name = "pahol" /> Tämä muoto hyödyntää perinteistä [[Todistustaakka|todistustaakan]] periaatetta, jonka mukaan todistustaakka on positiivisen olemassaoloväitteen esittäjällä.

# Vain sellaisten olioiden olemassaoloon on järkevää uskoa, jotka ovat tieteellisiä eli joiden puolesta on esittää havaintoihin ja kokeisiin perustuvaa evidenssiä.
# Kristinuskon Jumalan olemukseen kuuluvat vapaa tahto, kaikkivoipaisuus ja arvaamattomuus, joten mikä tahansa havainto sopii yhteen tällaisen Jumalan kanssa. Jumalan olemassaolo ei siis ole edes periaatteessa kumottavissa.<ref>Tämä premissi on yhteinen argumentin ärhäkämmän muodon kanssa, ja sen ongelmallisuutta on jo käsitelty siinä yhteydessä. Tuolloin havaittiin, että Raamatun Jumala on sekä luonnon että historian Jumala, ja siksi Hänellä – aivan järkevien ja yleisymmärteisten perusteiden mukaan – on konkreettista tekemistä niin luonnon- kuin ihmistieteidenkin tutkimuskohteiden kanssa.</ref>
# Johtopäätös: Jumala ei ole sellainen olio, jonka olemassaoloon on järkevää uskoa.

Tässä muodossaan argumentti on olennaisesti pelkkä subjektiivinen kannanotto, jonka mukaan Jumalan olemassaolon puolesta esitetty todistusaineisto ei ole riittävää.<ref>Mielenkiintoista sinänsä, että tämä riittämättömyysväite esitetään "ei kannata tutustua" -tyyppisenä, ts. väitetään voitavan järkevästi hylätä Jumalan olemassaolon puolesta esitetty näyttö ensinkään siihen tutustumatta, siis suoralta kädeltä ja pelkästään Jumalalle itse oletettujen ominaisuuksien perusteella. Tämä muistuttaa sellaista teistille kuviteltavissa olevaa menettelyä, jonka mukaan ateismin puolesta esitettyihin perusteluihin ei kannattaisi edes tutustua, koska Jumalanhan jo tiedetään [[Anselmin jumalatodistus#Argumentti_aleettisen_modaalilogiikan_näkökulmasta|olevan välttämättä olemassa]], joten kaikki ateismin perustelut ovat joka tapauksessa vääriä. Tuskin kukaan kristitty teisti kuitenkaan on kieltäytynyt tutustumasta ateismin puolesta esitettyihin perusteluihin, sillä raamatulliseen teismiin kuuluu ajatus omasta erehtyväisyydestä ja siihen liittyvä valmius ottaa selvää myös vastapuolen ajattelusta perusteineen: ehkäpä omassa ajattelussa onkin ollut jokin sokea piste, joka toisinajattelijoideni on minua helpompi huomata, joten heidän teksteihinsä tutustuminen voisi kenties auttaa minua rajoittamaan omaa yksipuolisuuttani eikä niitä siksi kannata suoralta kädeltä sivuuttaa, vaikka olisi oman kannan perusteiden kestävyydestä miten varma hyvänsä.</ref> Tässä vaiheessa onkin syytä kysyä, mikä sitten [[Ateismin falsifioitavuus|olisi riittävää]].

Jos ateisti haluaa johdonmukaisesti soveltaa ylläolevaa päättelyä, hän ei voi uskoa esimerkiksi yhdenkään sellaisen ihmisen olemassaoloon, jota Jumala ei ole luonut. Koska ei ole mahdollista todistaa, että on olemassa ihminen, jota Jumala ei ole luonut, ei todistustaakan periaatteen mukaan ole perusteita uskoa ihmisten olemassaoloon, tai ainakaan sellaisten ihmisten olemassaoloon, joita Jumala ei olisi luonut. Tämän perusteella olisi siis järkevää uskoa, että Jumala on luonut kaikki ihmiset, mikä merkitsee, että Jumala on olemassa.<ref>[[Alvin Plantinga|Plantinga, Alvin]]: ''Reason and Belief in god'', teoksessa {{Kirjaviite | Tekijä = Plantinga, Alvin and [[Nicholas Wolterstorff|Wolterstorff, Nicholas]]| Nimeke = Faith and Rationality: Reason and Belief in God | Julkaisija = South Bend, Ind.: University of Notre Dame Press | Vuosi = 1983| Sivu = 27-29 }}</ref>

==Tieteisusko ja kristinusko==

Tieteellä on kristilliset juuret sekä historiallisesti että maailmankatsomuksellisesti. Historiallisesti tiede kehitettiin huippuunsa juuri kristillisessä Euroopassa. Maailmankatsomuksellisesti juuri kristinusko antoi tieteelle sen tarvitseman maailmankatsomuksellisen pohjan: Kristinusko merkitsi taikauskon loppua, luonto nähtiin Jumalan luomaksi ja Raamatun mukaisesti pitkälti luonnonlakien hallitsemaksi, ei henkiolentojen ja demonien ilmentymäksi. Kristinuskon pohjalta voitiin odottaa, että todellisuus on järkevä ja ymmärrettävä, koska sen Luoja on äärimmäisen järjellinen, että nimenomaan ihminen voi ymmärtää luomakuntaa, sillä molemmilla sama Luoja ja ihminen on Jumalan kuva, ja että ymmärryksemme ja havaintomme ovat luotettavia järkevän ja luotettavan Luojan luomina. Tämän lisäksi Jeesuksen käytännönläheinen ammatti johti siihen, että Euroopassa arvostettiin käytännön ammatteja ja siten mittausten tekijää, ei pelkästään nojatuolifilosofia.

Kristinuskon alla tieteisusko voidaankin nähdä harhaopiksi, jossa absolutisoidaan tai jopa nostetaan Jumalan asemaan yksi sinällään hyvä todellisuuden ja tietämisen osa-alue. Koko todellisuus on itse asiassa huomattavasti rikkaampi ja laajempi kuin pelkkä tieteellisen tiedon alue, joka ei toisaalta edes ole hyvin määritelty. Vastaavanlaisesta absolutisoinnista on esimerkkejä muiltakin alueilta: Pankkiiri sortuu helposti ajatteluun, että vain raha ratkaisee, rahahan pyörittää myös tiedettä. Matemaatikolle saattaa vain matematiikka olla tärkeää. Joillekin tietojenkäsittelijöille kaikki on vain algoritmeja. Joillekin sosiologeille kaikki, tiedekin, on vain sosiologinen systeemi. Ihminen nostaa usein oman alansa tai erityisalueensa liian merkittävään asemaan.

==Tunnettuja tieteisuskon edustajia==
*[[Kari Enqvist]]
*[[Esko Valtaoja]]
*[[wp:Markku Myllykangas|Markku Myllykangas]]
*[[Richard Dawkins]]
*[[wp:Steven Weinberg|Steven Weinberg]]
*[[wp:Christopher Hitchens|Christopher Hitchens]]

== Katso myös ==
=== ApologetiikkaWiki ===
* [[Usko ja tieto]]
* [[Ateismin falsifioitavuus]]
* [[Aukkojen Jumala]]
* [[Yliluonnollinen]]
* [[Tieteellinen maailmankatsomus]]

=== Internet ===
* [https://www.areiopagi.fi/2016/09/mita-tiedeusko-tassa-kolme-esimerkkia/ Mikael Stenmark: Mitä se tiedeusko sitten oikein on? Tässä kolme esimerkkiä (areiopagi.fi)]
* [https://www.youtube.com/watch?v=8U_NS9WsJ08 Dr. William Lane Craig humiliates Dr. Peter Atkins] (YouTube, 3 min)

== Viitteet ==
{{Viitteet|sarakkeet}}

[[Luokka:Maailmankatsomus]]
[[Luokka:Lukusuositukset]]

Kristinuskon perustelut

2019-12-22T12:14:42Z

Apollos: /* Perusteet ja perustelut */ pienen lisäharkinnan jälkeinen ilmaisunparannusyritys, ei sisällöllinen muutos

Perustelun käsitteelle on tunnusomaista se, että ensin on esitettävä jokin kanta ja vasta sitten sitä voi pyrkiä perustelemaan. Ilman kannanottoa ei siis voi olla perusteluakaan. Toisaalta perustelu ei voi muuttaa minkään kannan luonnetta: puutteellisesti tai olemattomasti perusteltu oikea kanta pysyy oikeana, kiehtovankin kaunopuheisesti perusteltu virheellinen kanta puolestaan virheellisenä. Kaikkia päteviä perusteita ei liioin voi esittää sanallisesti vakuuttavina perusteluina.<ref>Vrt. ns. hiljaisen tiedon (engl. ''tacit knowledge'') käsitteen perusteleva oivallus: "Voimme tietää enemmän kuin voimme sanoa."</ref>

Kristinuskonkin<ref>Tässä yhteydessä "kristinusko" tarkoittaa ennen muuta kristinuskon tiedollista sisältöä. Muissa yhteyksissä huomio voi kiinnittyä muihin seikkoihin, kuten esim. yksilökohtaisen uskon aitouteen, kristillisten tai sellaisina esiintyvien ryhmien käyttäytymismuotoihin tai kokonaisten kulttuurien luonteenomaisiin piirteisiin kuten arvoihin, ihanteisiin ja eettisiin järjestelmiin.</ref> perusteluista puhuttaessa on syytä aloittaa sen selvittämisellä, mitä oikeastaan tahdotaan perustella. Sitten voi ymmärrettävästi puhua myös tämän asiasisällön perusteista ja perusteluista sekä näiden perustelujen luonteesta.

== Kristinuskon sisältö ==

Suppein laajalti hyväksytty kristinuskon tiedollisen sisällön tiivistelmä lienee [[wp:Apostolinen uskontunnustus|Apostolinen uskontunnustus]]. Sen<ref>ja kaikkien muidenkin kristinuskon kokonaisesitysten</ref> sisältöön on olemassa ainakin kolme olennaisesti erilaista suhtautumistapaa:
# Kysymys on myyttisestä todellisuuskäsityksestä, jonka vanhentuneisuus on kulttuurin ja erityisesti tieteen sittemmin kehittyessä käynyt valistuneille ihmisille ilmeiseksi. Tämän käsityksen mukaan kristinuskolla on kyllä luonteenomainen tiedollinen sisältönsä, mutta se on perin juurin virheellinen. Tähän virheelliseen käsitykseen yhä takertuneita, ajastaan jälkeenjääneitä ihmisiä halveksitaan ja kutsutaan siksi vaikkapa "fundamentalisteiksi". Siis: "Kristinusko olisi voinut olla totta mutta ei ole. Mitä pikemmin kaikki tämän ymmärtävät, sen parempi."
# Kysymys ei ole varsinaisesta todellisuuskäsityksestä laisinkaan, vaan pikemminkin yrityksestä ilmaista joitain syviä yleisinhimillisiä tuntoja kirjoittamisaikana käytettävissä olleilla yksipuolisilla ilmaisutavoilla. Tämän käsityksen mukaan kristinuskolla ei ole varsinaista tiedollista sisältöä lainkaan vaan sen varsinainen olemus on "uskonnollista uskoa", joka on pikemminkin elämyksellistä tunnekokemusta ja tulkinnanvaraisiin rituaaleihin halukkaasti osallistumista kuin varsinainen todellisuuskäsitys. Niitä, jotka yhä ovat takertuneita siihen virheelliseen käsitykseen, että kristinuskolla olisi jokin varsinainen tietosisältö, ja jotka siksi "uskovat tosiasioihin" eivätkä pitäydy vapaasti tulkittaviin symboleihin ja elämyksellisyyteen, halveksitaan kirkon ja kristinuskon julkisuuskuvalle vahinkoa aiheuttavina, asiantuntemattomina tomppeleina ja kutsutaan siksi vaikkapa "fundamentalisteiksi". Siis: "Kristinusko ei voi olla totta eikä erehdystä vaan on jotakin aivan muuta. Mitä pikemmin kaikki tämän ymmärtävät, sen parempi."
# Kysymys on oikeasta todellisuuskäsityksestä: kristinusko on sisällöllisesti omaleimainen, yleispätevin totuusvaatimuksin esiintyvä todellisuuskäsitys, joka sekä sisältönsä että totuusvaatimuksensa osalta perustuu Jumalan aidon ja arvovaltaisen, ihmisille annetun ilmoituksen vastaanottamiseen ja tarjolla pitämiseen. Tämän käsityksen mukaan kristinuskon tiedollinen sisältö ei ole myyttinen tai vertauskuvallinen eikä vanhentunut tai virheellinen vaan konkreettisesti tosi, luotettava ja muuttumaton. Näin ollen tämän käsityksen edustajat saavatkin "fundamentalistin" leiman sekä ykkös- että kakkoskohdan taakse ryhmittyneiltä tahoilta; itse he puolestaan pitävät itseään klassisen kristinuskon<ref>"Klassinen kristinusko" tarkoittaa sitä, mitä kristityt ovat "aina ja kaikkialla" uskoneet; koska menneiden sukupolvien ajatuksia ei voi enää jälkikäteen muuttaa, klassisen kristinuskon sisältö ei muutu ajan mukana, vaan sen voi periaatteessa vain joko hyväksyä tai hylätä sellaisenaan. Esim. Martti Lutherin 1500-luvulla kirjoittamat Apostolisen uskontunnustuksen kohtien selitykset päättyvät "''Tämä on varmasti totta''" -sanoihin. Luther siis piti uskontunnustuksen sisältöä "ihan oikeasti totena" ja opetti kansaa siltä pohjalta.</ref> edustajina, joiden uskon sisältö on olennaisesti sama kuin esim. nykymuotoisen Apostolisen uskontunnustuksen ensimmäisinä käyttöön ottaneiden seurakuntien. Siis: "Kristinusko voi olla totta ja onkin. Mitä pikemmin kaikki tämän ymmärtävät, sen parempi."

Ei ole vaikea nähdä, että nämä kolme käsitystä ovat toisensa poissulkevia. Kukaan ei siis voi järkevästi ajatellen edustaa useampaa kuin yhtä niistä. Sikäli kuin [[uskonnon määritelmä|uskonto]] käsitetään vastauksina perimmäisiin kysymyksiin, kyseessä on kolme eri uskontoa. Näillä kullakin on oma sisältönsä ja omat tapansa pyrkiä sitä perustelemaan ja levittämään. Tässä artikkelissa<ref>ja koko tällä sivustolla</ref> pitäydytään ylläesitellyistä käsityksistä kolmanteen, ja kristinuskon perusteista ja perusteluista puhuttaessa tarkoitetaan nimenomaan näin ymmärretyn kristinuskon perusteita ja perusteluja.

== Perusteet ja perustelut ==

Käsitteellisen selkeyden vuoksi on syytä käsittää "perusteet" ja "perustelut" eri asioiksi: '''Perustelu''' on väitelausein esitetty<ref>tässä tapauksessa kristinuskon totuutta puolustava</ref> argumentti. '''Peruste''' taas on henkilökohtaiseen vakuuttuneisuuteen liittyvä laajempi käsite, jonka piiriin kuuluu esimerkiksi sisäinen vakuuttuminen välittömän kokemuksen pohjalta tai siksi, että jokin käsityskanta<ref>tässä tapauksessa kristillinen usko</ref> on oikea<ref>sisäisen rakenteensa puolesta johdonmukaisin, sekä intuitiivisesti että älyllisesti tyydyttävin ja käytännössä ylivoimaisesti toimivin – esim. tässä mielessä siis itse itsensä suoraan henkilökohtaisella tasolla todistava</ref> [[perususkomus]]. Monenkin henkilön kristillinen usko voi siis olla tiedollisesti täysin oikeutettua<ref>"Tiedollinen oikeutus" on filosofisen tietoteorian eli epistemologian käsite. Se, että jonkun ihmisen tietty käsitys on tiedollisesti oikeutettu, tarkoittaa suunnilleen samaa kuin että tällä ihmisellä on tästä käsityksestään kiinni pitämiseen niin hyvät syyt kuin mistään käsityksestä kiinnipitämiseen kenelläkään ihmisellä voi ylipäätään olla.</ref>, vaikkei hänellä olisikaan väitelauseiksi puettuja perusteluita uskolleen: hänellä voi olla välitön kokemus Jumalasta ja Jumalan toiminnasta elämässään.

Samoin esimerkiksi havaintojen luotettavuuden tai oman tajunnan ulkopuolisten asioiden olemassaolon uskomiselle on perusteita, vaikkei tietoteoriassa kyetäkään väitelausein esittämään mitään vakuuttavia perusteluja, miksi ne olisi uskottava. Nämä asiat voidaan nähdä oikeina perususkomuksina, jotka eivät tarvitse perusteluita.

Kuten professori [[Tapio Puolimatka]] on useissa kirjoissaan todennut, omakohtainen kokemus Jumalasta ja Pyhän Hengen välittämä Raamatun sisäinen todistus on älyllisesti aivan oikeutettu syy henkilökohtaiseen kristilliseen uskoon. Jumala ei vaadi ihmisen puolelta mitään kunnostautumista hyväksyäkseen tämän rakkaana lapsenaan yhteyteensä Jeesuksen sovintokuoleman perusteella eikä uskoon päätymiseen vaadita filosofista tai tieteellistä osaamista, vaan usko on Jumalan lahja, jota tarjotaan eroa tekemättä kaikille ja kaikenlaisille ihmisille. Jumalan olemassaolosta voi vakuuttua samaan tapaan kuin siitä, että itsemme lisäksi on olemassa muitakin ihmisiä: oman kokemuksemme perusteella. Jos siis teen kokemukseni perusteella väitteitä henkilöstä, jota ystäväni ei tunne, hänen on oman kokemuksensa puuttumisesta huolimatta järkevää ottaa todistukseni vakavasti. Itse asiassa luonnon[[tiede]]kin perustuu siihen, että uskomme toisten ihmisten todistuksia siitä, mitä he väittävät saaneensa selville mittaamalla. Luonnontieteen taustalla piilee muitakin uskomuksia, joita ei voi "tieteellisesti todistaa", mutta jotka on tieteellisen tutkimuksen mahdollistamiseksi välttämättä edellytettävä tosiksi.

== Miksi kristinuskon totuutta tulisi perustella ==

Perustelut ovat tärkeitä, vaikkeivät olekaan uskolle välttämättömiä. Länsimaisessa nykykulttuurissa elävä ihminen kohtaa näet paljon kristinuskon vastaisia väitteitä.<ref>Tämä liittyy siihen, että kristinusko on ollut toistatuhatta vuotta länsimaisen kulttuurin perustavana tekijänä ja että nyt on menossa jo muutaman vuosisadan mittainen kristinuskon vastaisen kulttuurisen kapinan vaihe, minkä johdosta kulttuuriamme sanotaan usein "jälkikristilliseksi".</ref> Mikäli hän ei pysty löytämään niihin vastauksia (eli häneltä puuttuu kumoajan kumoaja<ref name="UTM">Ks. [[Usko, tieto ja myytit]], Tapio Puolimatka, 2005</ref>) eikä muutoinkaan kohtaa vakuuttavia perusteluja kristinuskolle, tilanne vaatii veronsa: joko hänen uskonsa heikkenee<ref>tai ei pääse edes syntymään</ref> tai hän joutuu perääntymään [[fideismi]]in. Uskon heikkeneminen tekee hengellisestä elämästä raskaampaa, ja varsinkin erityisten vaikeuksien kohdatessa uskon menettämisen uhkakin samalla kasvaa. Fideismilläkin on ikäviä seurauksia, etenkin kokonaisvaltaisen kristillisen ajattelun ja kristittynä elämisen kannalta.<ref>Fideismi johtaa yleensä myös evankelioinnin ja lähetystyön vähenemiseen, hämärtäähän se kaikkien ihmisten objektiivisesti perustavimman tarpeen: sielun autuuden eli todelliselta kadotukselta pelastumisen. Lähetys- ja evankeliointityön motiiviksi jää tällöin lähinnä vain henkilökohtaisesta kristillisestä uskosta seuraavan, tässä elämässä koettavan onnen tunteen tartuttaminen, eikä se pitkälle riitä.</ref>

Ei-kristitylle apologetiikka antaa perusteita luokitella kristinusko sinänsä mielekkääksi todellisuuskäsitykseksi, jolloin evankeliumin vastaanottaminenkin tulee hänen kannaltaan ajateltavissa olevaksi vaihtoehdoksi. Koko kulttuurin tasolla kristinuskon järkiperustelujen tunnetuksi tuleminen tervehdyttää vallitsevaa maailmankuvaa siten, että myös kristinuskon mukaiset toimintatavat ja arvot nähdään yhä asiaankuuluvina ja säilyttämisen arvoisina. Perusteluiden esittäminen on siis kristillisten seurakuntien menestyksellisen toiminnan kannalta melkeinpä välttämätöntä.

== Kristinuskoa puoltavien perustelujen luokittelu ==

Kristinuskolle on useita perusteluja.<ref>Tässä artikkelissa viitatuista perusteluista kiinnostuneille lukijoille suosittelemme tutustumista viitteinä annettuun kirjallisuuteen. Jatkossa toivottavasti ApologetiikkaWikiinkin saadaan näitä perusteluja kuvaavat sivut.</ref> Niitä voi luetella ja luokitella seuraavaan tapaan:

===Filosofiset perustelut===
Filosofisia argumentteja Jumalan olemassaolon puolesta on esitetty yli kaksikymmentä <ref name="UTM"/>{{,}}<ref>{{cite web |url=https://www.calvin.edu/academic/philosophy/virtual_library/articles/plantinga_alvin/two_dozen_or_so_theistic_arguments.pdf |title=Two Dozen (or so) Theistic Arguments| author = Alvin Plantiga |format= |work= |accessdate=2017-04-24}}</ref>{{,}}<ref>{{cite web |url=http://www.peterkreeft.com/audio/08_arguments-for-god.htm |author = Peter Kreeft |title= Arguments for God's Existence |format= |work= |accessdate=2010-02-09}}</ref>. Alla joitain näistä:
#[[Ontologinen argumentti]] <ref name="companion">[http://eu.wiley.com/WileyCDA/WileyTitle/productCd-1405176571.html The Blackwell Companion to Natural Theology], Wiley, 2009, William Lane Craig (Editor) ja J. P. Moreland (Editor)</ref>
#[[Kosmologinen argumentti]] <ref name="companion">{{,}}</ref>
#[[Moraalinen argumentti|Moraalin]] olemassaoloon perustuva argumentti eli aksiologinen argumentti <ref name="companion"> </ref>
#[[Evolutiivinen_argumentti_naturalismia_vastaan|Järjen luotettavuuteen]] perustuva argumentti
#Kauneuteen perustuva argumentti
#Uskonnollisiin kokemuksiin perustuva argumentti<ref name="companion"> </ref>
#[[Eksistentiaalinen argumentti]]

===Historialliset perustelut===
#Jeesuksen ylösnousemuksen historialliset todisteet <ref>Ks. esim. kirjat [[Tapaus Kristus]], Lee Strobel, Reasonable Faith, William Lane-Craig, [[The Resurrection of the Son of God]], N.T. Wright</ref>
#Arkeologiset todisteet <ref>Ks. esim. {{cite book |author= K. A. Kitchen |title=On the reliability of the Old Testament |publisher=W.B. Eerdmans |location=Grand Rapids, Mich |year=2003 |pages= |isbn=0-8028-0396-2 |oclc= |doi= |accessdate=}}</ref>
#Raamatun profetiat <ref>Ks. esim. [[Usko, tiede ja Raamattu]], Tapio Puolimatka</ref>
#[[Raamatun historiallinen luotettavuus|Raamatun historiallisen luotettavuuden todisteet]] <ref>Ks. esim. {{cite book |author=McDowell, Josh |title=The new evidence that demands a verdict |publisher=T. Nelson |location=Nashville |year=1999 |pages= |isbn=0-7852-4219-8 |oclc= |doi= |accessdate=}}</ref>
#Aikaiset ja silminnäkijätodistukset Jeesuksesta <ref>Ks. esim. {{cite book |author=Limbaugh, David; Geisler, Norman L.; Turek, Frank |title=I Don't Have Enough Faith to Be an Atheist |publisher=Crossway Books |location=Wheaton, Ill |year=2004 |pages= |isbn=1-58134-561-5 |oclc= |doi= |accessdate=}}</ref>
#[[Alkuperäisheimot ja Jumala|Alkuperäisasukkaiden uskomukset ja perimätieto, jotka tukevat Raamatun luotettavuutta]]

===Luonnontieteelliset perustelut <ref>Ks. esim. {{cite book |author=Strobel, Lee |title=[[Tapaus_Kristus|The case for a Creator]]: a journalist investigates scientific evidence that points toward God |publisher=Zondervan/Willow Creek Resources |location=Grand Rapids, Mich |year=2004 |pages= |isbn=0-310-24050-6 |oclc= |doi= |accessdate=}}</ref>===
#[[Kalam-_kosmologinen_argumentti|Universumin alku]]
#[[Kosminen hienosäätö]]
#[[Suunnitteluteoria|Suunnittelusignaalit]] [[Palautumaton_monimutkaisuus|biologiassa]]
#Tietoisuuden tutkimus
#[[Abiogeneesi | Alkusynnyn eli ensimmäisen solun itsestäänsyntymisen mahdottomuus]]
#[[The_Edge_of_Evolution| Evoluution havaitut rajat]]

==Viitteet==
{{Viitteet}}

[[Luokka:Yleistä tietoa]][[Luokka:Argumentit]][[Luokka:Lukusuositukset]]

Kristinuskon perustelut

2019-12-22T12:02:58Z

Apollos: /* Perusteet ja perustelut */ selkeytys: "henkilön" -> "kristityn", kun konteksti tässä selvästi edellyttää nimenomaan "kristittyä henkilöä"

Perustelun käsitteelle on tunnusomaista se, että ensin on esitettävä jokin kanta ja vasta sitten sitä voi pyrkiä perustelemaan. Ilman kannanottoa ei siis voi olla perusteluakaan. Toisaalta perustelu ei voi muuttaa minkään kannan luonnetta: puutteellisesti tai olemattomasti perusteltu oikea kanta pysyy oikeana, kiehtovankin kaunopuheisesti perusteltu virheellinen kanta puolestaan virheellisenä. Kaikkia päteviä perusteita ei liioin voi esittää sanallisesti vakuuttavina perusteluina.<ref>Vrt. ns. hiljaisen tiedon (engl. ''tacit knowledge'') käsitteen perusteleva oivallus: "Voimme tietää enemmän kuin voimme sanoa."</ref>

Kristinuskonkin<ref>Tässä yhteydessä "kristinusko" tarkoittaa ennen muuta kristinuskon tiedollista sisältöä. Muissa yhteyksissä huomio voi kiinnittyä muihin seikkoihin, kuten esim. yksilökohtaisen uskon aitouteen, kristillisten tai sellaisina esiintyvien ryhmien käyttäytymismuotoihin tai kokonaisten kulttuurien luonteenomaisiin piirteisiin kuten arvoihin, ihanteisiin ja eettisiin järjestelmiin.</ref> perusteluista puhuttaessa on syytä aloittaa sen selvittämisellä, mitä oikeastaan tahdotaan perustella. Sitten voi ymmärrettävästi puhua myös tämän asiasisällön perusteista ja perusteluista sekä näiden perustelujen luonteesta.

== Kristinuskon sisältö ==

Suppein laajalti hyväksytty kristinuskon tiedollisen sisällön tiivistelmä lienee [[wp:Apostolinen uskontunnustus|Apostolinen uskontunnustus]]. Sen<ref>ja kaikkien muidenkin kristinuskon kokonaisesitysten</ref> sisältöön on olemassa ainakin kolme olennaisesti erilaista suhtautumistapaa:
# Kysymys on myyttisestä todellisuuskäsityksestä, jonka vanhentuneisuus on kulttuurin ja erityisesti tieteen sittemmin kehittyessä käynyt valistuneille ihmisille ilmeiseksi. Tämän käsityksen mukaan kristinuskolla on kyllä luonteenomainen tiedollinen sisältönsä, mutta se on perin juurin virheellinen. Tähän virheelliseen käsitykseen yhä takertuneita, ajastaan jälkeenjääneitä ihmisiä halveksitaan ja kutsutaan siksi vaikkapa "fundamentalisteiksi". Siis: "Kristinusko olisi voinut olla totta mutta ei ole. Mitä pikemmin kaikki tämän ymmärtävät, sen parempi."
# Kysymys ei ole varsinaisesta todellisuuskäsityksestä laisinkaan, vaan pikemminkin yrityksestä ilmaista joitain syviä yleisinhimillisiä tuntoja kirjoittamisaikana käytettävissä olleilla yksipuolisilla ilmaisutavoilla. Tämän käsityksen mukaan kristinuskolla ei ole varsinaista tiedollista sisältöä lainkaan vaan sen varsinainen olemus on "uskonnollista uskoa", joka on pikemminkin elämyksellistä tunnekokemusta ja tulkinnanvaraisiin rituaaleihin halukkaasti osallistumista kuin varsinainen todellisuuskäsitys. Niitä, jotka yhä ovat takertuneita siihen virheelliseen käsitykseen, että kristinuskolla olisi jokin varsinainen tietosisältö, ja jotka siksi "uskovat tosiasioihin" eivätkä pitäydy vapaasti tulkittaviin symboleihin ja elämyksellisyyteen, halveksitaan kirkon ja kristinuskon julkisuuskuvalle vahinkoa aiheuttavina, asiantuntemattomina tomppeleina ja kutsutaan siksi vaikkapa "fundamentalisteiksi". Siis: "Kristinusko ei voi olla totta eikä erehdystä vaan on jotakin aivan muuta. Mitä pikemmin kaikki tämän ymmärtävät, sen parempi."
# Kysymys on oikeasta todellisuuskäsityksestä: kristinusko on sisällöllisesti omaleimainen, yleispätevin totuusvaatimuksin esiintyvä todellisuuskäsitys, joka sekä sisältönsä että totuusvaatimuksensa osalta perustuu Jumalan aidon ja arvovaltaisen, ihmisille annetun ilmoituksen vastaanottamiseen ja tarjolla pitämiseen. Tämän käsityksen mukaan kristinuskon tiedollinen sisältö ei ole myyttinen tai vertauskuvallinen eikä vanhentunut tai virheellinen vaan konkreettisesti tosi, luotettava ja muuttumaton. Näin ollen tämän käsityksen edustajat saavatkin "fundamentalistin" leiman sekä ykkös- että kakkoskohdan taakse ryhmittyneiltä tahoilta; itse he puolestaan pitävät itseään klassisen kristinuskon<ref>"Klassinen kristinusko" tarkoittaa sitä, mitä kristityt ovat "aina ja kaikkialla" uskoneet; koska menneiden sukupolvien ajatuksia ei voi enää jälkikäteen muuttaa, klassisen kristinuskon sisältö ei muutu ajan mukana, vaan sen voi periaatteessa vain joko hyväksyä tai hylätä sellaisenaan. Esim. Martti Lutherin 1500-luvulla kirjoittamat Apostolisen uskontunnustuksen kohtien selitykset päättyvät "''Tämä on varmasti totta''" -sanoihin. Luther siis piti uskontunnustuksen sisältöä "ihan oikeasti totena" ja opetti kansaa siltä pohjalta.</ref> edustajina, joiden uskon sisältö on olennaisesti sama kuin esim. nykymuotoisen Apostolisen uskontunnustuksen ensimmäisinä käyttöön ottaneiden seurakuntien. Siis: "Kristinusko voi olla totta ja onkin. Mitä pikemmin kaikki tämän ymmärtävät, sen parempi."

Ei ole vaikea nähdä, että nämä kolme käsitystä ovat toisensa poissulkevia. Kukaan ei siis voi järkevästi ajatellen edustaa useampaa kuin yhtä niistä. Sikäli kuin [[uskonnon määritelmä|uskonto]] käsitetään vastauksina perimmäisiin kysymyksiin, kyseessä on kolme eri uskontoa. Näillä kullakin on oma sisältönsä ja omat tapansa pyrkiä sitä perustelemaan ja levittämään. Tässä artikkelissa<ref>ja koko tällä sivustolla</ref> pitäydytään ylläesitellyistä käsityksistä kolmanteen, ja kristinuskon perusteista ja perusteluista puhuttaessa tarkoitetaan nimenomaan näin ymmärretyn kristinuskon perusteita ja perusteluja.

== Perusteet ja perustelut ==

Käsitteellisen selkeyden vuoksi on syytä käsittää "perusteet" ja "perustelut" eri asioiksi: '''Perustelu''' on väitelausein esitetty<ref>tässä tapauksessa kristinuskon totuutta puolustava</ref> argumentti. '''Peruste''' taas on henkilökohtaiseen vakuuttuneisuuteen liittyvä laajempi käsite, jonka piiriin kuuluu esimerkiksi sisäinen vakuuttuminen välittömän kokemuksen pohjalta tai siksi, että jokin käsityskanta<ref>tässä tapauksessa kristillinen usko</ref> on oikea<ref>sisäisen rakenteensa puolesta johdonmukaisin, sekä intuitiivisesti että älyllisesti tyydyttävin ja käytännössä ylivoimaisesti toimivin – esim. tässä mielessä siis itse itsensä suoraan henkilökohtaisella tasolla todistava</ref> [[perususkomus]]. Kristityn usko voi siis olla tiedollisesti täysin oikeutettua<ref>"Tiedollinen oikeutus" on filosofisen tietoteorian eli epistemologian käsite. Se, että jonkun ihmisen tietty käsitys on tiedollisesti oikeutettu, tarkoittaa suunnilleen samaa kuin että tällä ihmisellä on tästä käsityksestään kiinni pitämiseen niin hyvät syyt kuin mistään käsityksestä kiinnipitämiseen kenelläkään ihmisellä voi ylipäätään olla.</ref>, vaikkei hänellä olisikaan väitelauseiksi puettuja perusteluita uskolleen: hänellä voi olla välitön kokemus Jumalasta ja Jumalan toiminnasta elämässään.

Samoin esimerkiksi havaintojen luotettavuuden tai oman tajunnan ulkopuolisten asioiden olemassaolon uskomiselle on perusteita, vaikkei tietoteoriassa kyetäkään väitelausein esittämään mitään vakuuttavia perusteluja, miksi ne olisi uskottava. Nämä asiat voidaan nähdä oikeina perususkomuksina, jotka eivät tarvitse perusteluita.

Kuten professori [[Tapio Puolimatka]] on useissa kirjoissaan todennut, omakohtainen kokemus Jumalasta ja Pyhän Hengen välittämä Raamatun sisäinen todistus on älyllisesti aivan oikeutettu syy henkilökohtaiseen kristilliseen uskoon. Jumala ei vaadi ihmisen puolelta mitään kunnostautumista hyväksyäkseen tämän rakkaana lapsenaan yhteyteensä Jeesuksen sovintokuoleman perusteella eikä uskoon päätymiseen vaadita filosofista tai tieteellistä osaamista, vaan usko on Jumalan lahja, jota tarjotaan eroa tekemättä kaikille ja kaikenlaisille ihmisille. Jumalan olemassaolosta voi vakuuttua samaan tapaan kuin siitä, että itsemme lisäksi on olemassa muitakin ihmisiä: oman kokemuksemme perusteella. Jos siis teen kokemukseni perusteella väitteitä henkilöstä, jota ystäväni ei tunne, hänen on oman kokemuksensa puuttumisesta huolimatta järkevää ottaa todistukseni vakavasti. Itse asiassa luonnon[[tiede]]kin perustuu siihen, että uskomme toisten ihmisten todistuksia siitä, mitä he väittävät saaneensa selville mittaamalla. Luonnontieteen taustalla piilee muitakin uskomuksia, joita ei voi "tieteellisesti todistaa", mutta jotka on tieteellisen tutkimuksen mahdollistamiseksi välttämättä edellytettävä tosiksi.

== Miksi kristinuskon totuutta tulisi perustella ==

Perustelut ovat tärkeitä, vaikkeivät olekaan uskolle välttämättömiä. Länsimaisessa nykykulttuurissa elävä ihminen kohtaa näet paljon kristinuskon vastaisia väitteitä.<ref>Tämä liittyy siihen, että kristinusko on ollut toistatuhatta vuotta länsimaisen kulttuurin perustavana tekijänä ja että nyt on menossa jo muutaman vuosisadan mittainen kristinuskon vastaisen kulttuurisen kapinan vaihe, minkä johdosta kulttuuriamme sanotaan usein "jälkikristilliseksi".</ref> Mikäli hän ei pysty löytämään niihin vastauksia (eli häneltä puuttuu kumoajan kumoaja<ref name="UTM">Ks. [[Usko, tieto ja myytit]], Tapio Puolimatka, 2005</ref>) eikä muutoinkaan kohtaa vakuuttavia perusteluja kristinuskolle, tilanne vaatii veronsa: joko hänen uskonsa heikkenee<ref>tai ei pääse edes syntymään</ref> tai hän joutuu perääntymään [[fideismi]]in. Uskon heikkeneminen tekee hengellisestä elämästä raskaampaa, ja varsinkin erityisten vaikeuksien kohdatessa uskon menettämisen uhkakin samalla kasvaa. Fideismilläkin on ikäviä seurauksia, etenkin kokonaisvaltaisen kristillisen ajattelun ja kristittynä elämisen kannalta.<ref>Fideismi johtaa yleensä myös evankelioinnin ja lähetystyön vähenemiseen, hämärtäähän se kaikkien ihmisten objektiivisesti perustavimman tarpeen: sielun autuuden eli todelliselta kadotukselta pelastumisen. Lähetys- ja evankeliointityön motiiviksi jää tällöin lähinnä vain henkilökohtaisesta kristillisestä uskosta seuraavan, tässä elämässä koettavan onnen tunteen tartuttaminen, eikä se pitkälle riitä.</ref>

Ei-kristitylle apologetiikka antaa perusteita luokitella kristinusko sinänsä mielekkääksi todellisuuskäsitykseksi, jolloin evankeliumin vastaanottaminenkin tulee hänen kannaltaan ajateltavissa olevaksi vaihtoehdoksi. Koko kulttuurin tasolla kristinuskon järkiperustelujen tunnetuksi tuleminen tervehdyttää vallitsevaa maailmankuvaa siten, että myös kristinuskon mukaiset toimintatavat ja arvot nähdään yhä asiaankuuluvina ja säilyttämisen arvoisina. Perusteluiden esittäminen on siis kristillisten seurakuntien menestyksellisen toiminnan kannalta melkeinpä välttämätöntä.

== Kristinuskoa puoltavien perustelujen luokittelu ==

Kristinuskolle on useita perusteluja.<ref>Tässä artikkelissa viitatuista perusteluista kiinnostuneille lukijoille suosittelemme tutustumista viitteinä annettuun kirjallisuuteen. Jatkossa toivottavasti ApologetiikkaWikiinkin saadaan näitä perusteluja kuvaavat sivut.</ref> Niitä voi luetella ja luokitella seuraavaan tapaan:

===Filosofiset perustelut===
Filosofisia argumentteja Jumalan olemassaolon puolesta on esitetty yli kaksikymmentä <ref name="UTM"/>{{,}}<ref>{{cite web |url=https://www.calvin.edu/academic/philosophy/virtual_library/articles/plantinga_alvin/two_dozen_or_so_theistic_arguments.pdf |title=Two Dozen (or so) Theistic Arguments| author = Alvin Plantiga |format= |work= |accessdate=2017-04-24}}</ref>{{,}}<ref>{{cite web |url=http://www.peterkreeft.com/audio/08_arguments-for-god.htm |author = Peter Kreeft |title= Arguments for God's Existence |format= |work= |accessdate=2010-02-09}}</ref>. Alla joitain näistä:
#[[Ontologinen argumentti]] <ref name="companion">[http://eu.wiley.com/WileyCDA/WileyTitle/productCd-1405176571.html The Blackwell Companion to Natural Theology], Wiley, 2009, William Lane Craig (Editor) ja J. P. Moreland (Editor)</ref>
#[[Kosmologinen argumentti]] <ref name="companion">{{,}}</ref>
#[[Moraalinen argumentti|Moraalin]] olemassaoloon perustuva argumentti eli aksiologinen argumentti <ref name="companion"> </ref>
#[[Evolutiivinen_argumentti_naturalismia_vastaan|Järjen luotettavuuteen]] perustuva argumentti
#Kauneuteen perustuva argumentti
#Uskonnollisiin kokemuksiin perustuva argumentti<ref name="companion"> </ref>
#[[Eksistentiaalinen argumentti]]

===Historialliset perustelut===
#Jeesuksen ylösnousemuksen historialliset todisteet <ref>Ks. esim. kirjat [[Tapaus Kristus]], Lee Strobel, Reasonable Faith, William Lane-Craig, [[The Resurrection of the Son of God]], N.T. Wright</ref>
#Arkeologiset todisteet <ref>Ks. esim. {{cite book |author= K. A. Kitchen |title=On the reliability of the Old Testament |publisher=W.B. Eerdmans |location=Grand Rapids, Mich |year=2003 |pages= |isbn=0-8028-0396-2 |oclc= |doi= |accessdate=}}</ref>
#Raamatun profetiat <ref>Ks. esim. [[Usko, tiede ja Raamattu]], Tapio Puolimatka</ref>
#[[Raamatun historiallinen luotettavuus|Raamatun historiallisen luotettavuuden todisteet]] <ref>Ks. esim. {{cite book |author=McDowell, Josh |title=The new evidence that demands a verdict |publisher=T. Nelson |location=Nashville |year=1999 |pages= |isbn=0-7852-4219-8 |oclc= |doi= |accessdate=}}</ref>
#Aikaiset ja silminnäkijätodistukset Jeesuksesta <ref>Ks. esim. {{cite book |author=Limbaugh, David; Geisler, Norman L.; Turek, Frank |title=I Don't Have Enough Faith to Be an Atheist |publisher=Crossway Books |location=Wheaton, Ill |year=2004 |pages= |isbn=1-58134-561-5 |oclc= |doi= |accessdate=}}</ref>
#[[Alkuperäisheimot ja Jumala|Alkuperäisasukkaiden uskomukset ja perimätieto, jotka tukevat Raamatun luotettavuutta]]

===Luonnontieteelliset perustelut <ref>Ks. esim. {{cite book |author=Strobel, Lee |title=[[Tapaus_Kristus|The case for a Creator]]: a journalist investigates scientific evidence that points toward God |publisher=Zondervan/Willow Creek Resources |location=Grand Rapids, Mich |year=2004 |pages= |isbn=0-310-24050-6 |oclc= |doi= |accessdate=}}</ref>===
#[[Kalam-_kosmologinen_argumentti|Universumin alku]]
#[[Kosminen hienosäätö]]
#[[Suunnitteluteoria|Suunnittelusignaalit]] [[Palautumaton_monimutkaisuus|biologiassa]]
#Tietoisuuden tutkimus
#[[Abiogeneesi | Alkusynnyn eli ensimmäisen solun itsestäänsyntymisen mahdottomuus]]
#[[The_Edge_of_Evolution| Evoluution havaitut rajat]]

==Viitteet==
{{Viitteet}}

[[Luokka:Yleistä tietoa]][[Luokka:Argumentit]][[Luokka:Lukusuositukset]]

Orjuus

2019-08-19T12:19:51Z

Apollos: orjuuden määritelmän täydentämistä; orjuuden nykyistä laajuutta koskeva toteamus

'''Orjuus''' on
# yhteiskunnallinen järjestelmä ("Orjuus vallitsi antiikin Kreikassa ja Roomassa") ja
# siihen kuuluva sosiaalinen asema ("Näiden yhteiskuntien väestöstä suuri osa eli orjuudessa").
Orjuuden ytimenä on jonkin yhteiskunnan oikeusjärjestyksen tunnustama palvelusuhde, josta ei ole subjektiivista irtisanoutumisoikeutta: orja ei voi omin luvin vaihtaa ammattiaan eikä isäntäväkeäänkään. Orjana elämisen kannalta olennaista on näet sekin, että kukaan ei ole orja noin vain ylimalkaan vaan jokaisella orjalla on joku isäntä tai emäntä; isäntä voi olla myös persoonaton: Rooman valtiokin omisti orjia. Orjilla on vapaata väestöä rajoitetumpi oikeus päättää itseään koskevista asioista sekä orjayhteiskunnan oikeuskäytännön mukainen kuuliaisuusvelvollisuus isäntäväkeään kohtaan; toisaalta orjat kuuluvat isäntäväkensä talouteen ja saavat siitä ainakin välttämättömät elämisen tarpeet kuten ruoan, vaatetuksen ja yösijan.

Orjuuteen liittyvät muut olosuhteet ja oikeusnormit ovat vaihdelleet yhteiskunnasta ja ajankohdasta toiseen, joten kaiken orjuuden hätiköity samaistaminen on tyypillistä [[näennäisanalogia]]päättelyä. Toisaalta orjuuden yleisluonteinen tunnusmerkistö voi täyttyä myös ilman, että itse sanaa käytettäisiin: pakkotyöleiriverkoston tarjoamalla polkuhintaisella työvoimalla militaaritalouden perusteita rakentaneella stalinistisella Neuvostoliitolla oli ilmeiset orjayhteiskunnan piirteet, Maon Kiinan koko väestö eli hallinnon pahimmissa vaiheissa oikeastaan Maon henkilökohtaisia oikkuja toteuttavina orjina, joiden sydämetön isäntä antoi jopa kuolla joukoittain nälkään ostaakseen samaan aikaan elintarvikeviennillä aseita ja aseteollisuutta Neuvostoliitosta, ja nykyisessä Pohjois-Koreassa sama meno on jatkunut aina meidän aikaamme asti. Muustakaan maailmasta orjuus ei ole kadonnut, vaan YK:n välittämän arvion mukaan sen nykymuotojen<ref>Näihin ei ole luettu mukaan totalitaaristen maiden omaan väestöönsä kohdistamaa toimintaa.</ref> piirissä on miljoonia ihmisiä.<ref>''"Today, according to the International Organization for Migration (IOM), millions of people, primarily women and children, are subjected to this tragic fate ..."'' http://www.unesco.org/new/en/social-and-human-sciences/themes/slave-route/modern-forms-of-slavery/ [luettu 19.8.2019]</ref>

Tässä artikkelissa orjuutta tarkastellaan lähinnä suhteessa Raamattuun ja kristinuskon historiaan.

== Kanaanin kirous ==

Orja-sana esiintyy Raamatussa ensimmäistä kertaa Nooan langettaessa kirouksen Haam-poikansa Kanaan-esikoispojalle: "Kirottu olkoon Kanaan; olkoon hän veljiensä orjain orja!" Tämän kirouksen myöhempiä vaiheita voi seurata Vanhasta testamentista: Kanaanin jälkeläiset asuttivat sitä maata, "Kanaanin maata" eli "Kaanaan maata", jonka Herra sitten lupasi Aabrahamin jälkeläisille, kuitenkin vasta sen jälkeen, kun kanaanilaisten syntivelka täyttyisi. Tämä toteutui israelilaisten maanvalloituksen yhteydessä Joosuan aikana.

Raamatussa ei ole mitään mainintaa Kanaanin jälkeläisten ulkonäöstä, eikä ylipäänsä ole mitään syytä olettaa, että he esimerkiksi ihonväriltään olisivat poikenneet lähi-idän muista kansoista. Afrikan väestön valtaosan on ymmärretty polveutuvan Haamin muista pojista, ei siis Kanaanista, eikä Raamatussa ylipäänsä ole ainuttakaan mainintaa, jossa joku yksilö orjuutettaisiin etnisen alkuperänsä takia. Sen sijaan Egyptissä orjuutettiin koko Israelin kansa, muttei suinkaan siksi, että (haamilaiset) orjuuttajat olisivat uskoneet Raamattua!

"Orjain orja" on jo itsessään kuvakielinen ilmaus, sillä ei tiedetä ainuttakaan historian esimerkkiä, jossa orjalla olisi ollut mahdollisuus konkreettisesti omistaa orjia. Kanaania itseään ei suinkaan orjuutettu, hänhän päinvastoin sai alun perin haltuunsa jokseenkin parhaan osan tunnetusta maasta. Kun ottaa huomioon Nooan profetioiden kokonaisuuden ja vertaa sitä Raamatun kertomaan ja muista lähteistä tunnettuun historiaan, huomaa, että kyse on lähinnä siitä, että Vapahtaja ja hengellinen valo tulee Seemin suvusta ja että Jaafetin suku levittäytyy laajimmalle ja saavuttaa siinä mielessä maailmassa ulkoisen valta-aseman, mutta että Haamin suku ja eritoten hänen esikoisensa Kanaanin jälkeläiset jäävät keskimäärin huonoimmalle osalle – vaikka alun perin juuri he nousivatkin johtoasemaan, niin että Nimrod, "ensimmäinen valtias maan päällä", oli nimenomaan haamilainen.

Kanaanin kirous ei merkitse sitä, etteivät Haamin tai Kanaaninkin jälkeläiset voisi pelastua uskomalla Jumalan lupauksiin. Päinvastoin: taivaaseen kootaan ihmisiä "kaikista kansoista, kansanheimoista ja kielistä", ja nykyään kristinusko on kokonaisuutena katsoen haamilaisessa Afrikassa voimakasta ja leviävää, kun taas täällä jaafetilaisessa Euroopassa monin tavoin heikkoa ja taantuvaa. "Kaikki on Jumala sulkenut tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi."

== Orjuus Egyptissä ja Mooseksen lain säädöksissä ==

Mooseksen laissa on määräyksiä, jotka koskevat sellaista ihmisten välistä mahdollista suhdetta, joka on paremman puutteessa suomennettu "orjuudeksi". Kysymys ei kuitenkaan ollut mistään ihmisen omistusoikeudesta toiseen ihmiseen, vaan israelilaisten keskinäisellä sopimuksella solmittavasta, pääsääntöisesti määräaikaisesta palvelussuhteesta, ja näiden orjien kohtelusta oli erityiset säädökset, joiden mukaan orja oli esim. päästettävä korvauksetta vapauteen, mikäli isäntä oli tuottanut tälle pysyvän ruumiinvamman kuten lyönyt hampaan irti. Orjat eivät siis suinkaan olleet lainsuojattomassa asemassa isäntiensä mielivallan armoilla.

Näiden säännösten yhteiskunnallinen merkitys näyttäisi olevan lähinnä siinä, että ne antoivat köyhtyneille israelilaisille toimeentulomahdollisuuden perintömaansa määräajaksi myymällä ja varakkaampien maanmiestensä ruokapalkkaisiksi palvelijoiksi pestautumalla. Nämä orjat oli Mooseksen lain mukaan vapautettava joka viideskymmenes vuosi, jolloin he saivat perheineen palata isiensä maille niiden laillisina omistajina. Poikkeuksena olivat vieraista kansoista peräisin olevat (sotavankeuteen joutuneet tai muulla tavoin israelilaisten valtaan siirtyneet) orjat, joilla ei siis voinut olla perintömaita Israelissa eikä niihin perustuvaa toimeentuloa isäntäperheensä ulkopuolella, sekä sellaiset israelilaissyntyiset orjat, jotka eivät isäntäväkeensä kiintyneinä itse tahtoneet enää koskaan lähteä näiden taloudesta.

Mooseksen lain mukainen orjuus on siis ymmärrettävissä lähinnä väliaikaisena ja oikeudellisesti säänneltynä poikkeuksena normaalitilaan, pienempänä pahana tietyissä vaikeissa taloustilanteissa. Erityisesti laissa kielletään orjien ja muukalaisten julma kohtelu ja kehotetaan muistamaan koko Israelin kansan kovaa Egyptin aikaa ja siihen kuulunutta muukalaisuutta ja orjuutta, josta Herra oli heidät vapauttanut ja tuonut Luvattuun maahan. Jo tämä Mooseksen ja koko Vanhan testamentin ajan perustava Jumalan voimateko, lähtö Egyptistä, johon lainanto Siinain vuorella liittyi, on siis luonteeltaan nimenomaan vapautus armottomasta, mielivaltaisesta orjuudesta ja siihen liittyneiden entisiä orjuuttajia kohdanneiden Jumalan rangaistusten sarja.

== Orjuus Uuden testamentin ajan Rooman valtakunnassa ja kristityille siitä annetut ohjeet ==

Mooseksen aikaa puolisentoistatuhatta vuotta myöhemmin Uuden testamentin ajan yhteiskunnassa oli käytännössä pakanallisen roomalaisen oikeuden mukainen orjuus, joka on perin juurin eri asia kuin Mooseksen laissa säädelty menettely: Roomassa orjat katsottiin "puhuvaksi irtaimistoksi", jolla ei lain edessä ollut juuri oikeuksia. Uuden testamentin käyttäytymisohjeet kristityille orjille ja kristityille isännille lähtevät siitä, että olipa ihminen yhteiskunnallisesti millaisessa asemassa tahansa, hänen on ennen muuta muistettava joutuvansa aikanaan tilille elämästään Jumalan edessä, joka on lahjomaton tuomari (kuten oli ollut jo Mooseksen ajan Egyptissä). Tunnollisuus omien velvollisuuksien täyttämisessä ja oikeudenmukaisuus vallankäytössä ovat tällöin kristillistä omaatuntoa ohjaavien apostolisten ohjeiden keskeistä sisältöä.

Nämä ohjeet eivät kuitenkaan merkitse roomalaisen oikeuden orjia ja orjuutta koskevan näkemyksen ja siihen perustuvien käytäntöjen hyväksymistä, vaan ohjeet on annettu nimenomaan siksi, että kristityt tietäisivät, miten toimia Jumalan tahdon mukaisesti kristittyinä, kukin omassa elämäntilanteessaan. Yksilötasollahan on mahdollista toimia oikein, vaikka yhteiskunnallinen lainsäädäntö olisi miten epäoikeudenmukaista hyvänsä. Yhteiskuntarakenne perustui suurtalouksiin – itse asiassa väestön enemmistö oli orjia (ei kuitenkaan juutalaisten eikä samarialaisten alueella). Yhteiskunnalliset lainsäätäjät eivät siinä vaiheessa kuuluneet kristilliseen seurakuntaan eivätkä kysyneet apostoleilta neuvoja töihinsä, joten lainsäätäjille suunnattuja orjuuteen liittyviä ohjeita Uusi testamentti ei suoranaisesti sisällä; suuntaa-antavana voi kuitenkin pitää sellaista seikkaa, että "ihmiskauppiaat" ovat Uudessa testamentissa kristitylle sopimattoman synnillisen elämänmuodon esimerkkinä.

Orjien ja vapaiden ihmisarvossa, kristillisen seurakunnan jäsenyyden laadussa tai pelastuksen osallisuudessa uskon kautta Kristukseen ei ole eroja: "Ei tässä ole orjaa eikä vapaata – – vaan kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa." Erona on kuitenkin se, että mitä enemmän mahdollisuuksia ihmiselle on tarjona, sitä enemmästä hän myös on vastuussa Herransa edessä: "Orja on Kristuksen vapaa, ja vapaa on Kristuksen orja."

== Muita tunnettuja esimerkkejä orjuudesta ja kristittyjen suhtautumisesta siihen ==

=== Brittiläinen imperiumi ===

Puolisentoistatuhatta vuotta Uuden testamentin aikaa myöhempi Euroopan siirtomaavaltojen, esim. Brittiläisen imperiumin ja siitä sittemmin itsenäistyneen Amerikan Yhdysvaltojen orjalaitos taas muistutti pikemminkin Rooman ja arabien kuin Mooseksen lain mallia, ja lisäksi siinä oli vielä erityinen rasistinen piirre, niin että esim. Yhdysvaltain Virginian osavaltion orjuuteen liittyvässä lainsäädännössä laskettiin kunkin yksilön afrikkalaisuuden suhteellista osuutta. Orjuuden taustana oli kaupallisen hyödyn tavoittelu: orjakaupalla saatiin suurmaatalouteen halpaa työvoimaa; lisää orjia saatiin aiempien orjien jälkeläisistä, joten orjakaupan päättyminen ei merkinnyt orjuuden automaattista päättymistä.

Anglosaksisissa maissa monet orjuuden keskeiset vastustajat, kuten Britanniassa [http://en.wikipedia.org/wiki/William_Wilberforce William Wilberforce], [http://en.wikipedia.org/wiki/Thomas_Clarkson Thomas Clarkson] ja herätykseen tullut entinen orjalaivan kapteeni, ''Amazing Grace'' -laulun sanoittajanakin tunnettu [http://en.wikipedia.org/wiki/John_Newton John Newton], puolestaan toimivat kristittyinä, Raamattuun sidotun omantunnon pohjalta ja saivatkin laillisen orjuuden lakkautetuksi brittiläisessä imperiumissa jo 1800-luvun alkuvuosina – siis puolisen vuosisataa ennen kuin Darwinin teokset alkoivat puolestaan antaa perusteita rotusorrolle ja suorastaan [[Darwin ja natsit|etnisille kansanmurhille]].

=== Yhdysvallat ===

Darwinista huolimatta Yhdysvaltain Pohjoisvaltioissa orjuutta pidettiin kansallisena häpeänä, ja Etelävaltioiden hävittyä sisällissodan orjuus poistettiinkin koko maasta. Yhdysvalloissakin valovoimaisimmilla orjuuden vastustajilla oli ollut vahvasti kristillinen identiteetti – tämä koskee niin militanttiaktivisti [http://en.wikipedia.org/wiki/John_Brown_(abolitionist) John Brownia] kuin sentimentaalista romaanikirjailijaa, ''Setä Tuomon tuvan'' laatijaa [http://fi.wikipedia.org/wiki/Harriet_Beecher-Stowe Harriet Beecher-Stoweakin].

Amerikan orjavaltioiden historia osoittaa osaltaan Uuden testamentin ohjeiden toimivuuden. Tilanne muistutti Rooman aikaa (monin paikoin suurin osa väestöstä oli orjia, joiden työvoimaan maataloustuotanto perustui), olipa osittain sitä vaikeampikin (rotuajattelun vuoksi vapautetut orjat eivät voineet löytää paikkaansa yhteiskunnassa niinkään helposti kuin antiikin Roomassa). Orjakapinoita leimahti aika ajoin, ja ne synnyttivät veristä jälkeä puolin ja toisin johtamatta kuitenkaan orjien aseman paranemiseen saati orjuuden lopettamiseen. Parasta, mitä siinä tilanteessa elänyt kristitty orjatilan omistaja saattoi suoranaisesti saada aikaan, oli kohdella omia orjiaan niin kuin olisi toivonut itseään kohdeltavan, jos olisi ollut orjan asemassa; parasta, mitä kristitty orja saattoi saada aikaan, oli todistaa Kristuksesta suostumalla elämään osassaan kuuliaisena isännälleen, antaen näin kaikille lähimmäisilleen esimerkin siitä, että ihmisen arvo ei riipu hänen yhteiskunnallisesta asemastaan vaan Jumalan armoteoista häntä kohtaan ja että iankaikkiset asiat ovat ajallisia tärkeämpiä. Kun orjuus sitten aikanaan lopetettiin, se ei tapahtunut orjakapinan kautta eikä koskenut kuuliaisia orjia sen vähempää kuin kapinamielisiäkään.

Kristillisen etiikan kannalta on olennaista ymmärtää, että ihmisen eettinen oikeus, saati velvollisuus, ei ole toimia oman asemansa rajoja rikkoen ja niitä oman halunsa mukaan muuttamaan pyrkien vaan oman asemansa tarjoamien mahdollisuuksien puitteissa lähimmäisensä aseman parantamiseksi Raamattuun sidotun omantuntonsa ääntä kuunnellen ja seuraten – ja juuri näin toimiminen on johtanut todelliseen ja kestävään yhteiskunnalliseen edistykseen. Lisäksi voi todeta, että vaikka Brownkin osaltaan pakotti ihmisiä ottamaan kantaa orjuuteen ja vei siten kokonaiskehitystä eteenpäin, niin silti Beecher-Stowen tapa herätellä ihmisten omaatuntoa empatiaan oli sekä eettisesti ongelmattomampaa että käytännössä toimivampaa kuin Brownin oman käden oikeuteen perustuva malli, joka suoraan johti monien ihmishenkien menetykseen ja päälle päätteeksi vei miehen itsensäkin hirteen. Tämä antaa pohjaa myös oman aikamme huutavimpien yhteiskunnallisten vääryyksien, kuten [[abortti|"vapaan" abortin]], kristilliseen kohtaamiseen.

== Katso myös ==
=== Internet ===
* [http://uskonpuolesta.blogspot.com/2011/10/orjuus-kristinusko-ja-raamattu-osa-1.html Pasi Turunen: Orjuus ja Uusi Testamenti - Orjuus, kristinusko ja Raamattu, osa 1]
* [http://uskonpuolesta.blogspot.com/2011/11/amerikan-orjuus-ja-antiikin-orjuus-eri.html Pasi Turunen: Amerikan orjuus ja antiikin orjuus eri asioita (Orjuus, kristinusko ja Raamattu, osa 2)]
* [http://raapustus.net/?id=114#orjuus Jasu Markkanen: Hyväksyykö Raamattu orjuuden?]
* [http://luominen.fi/pitaako-kristityn-noudattaa-juutalaisten-ruokasaadoksia luominen.fi: Orjuus ja Raamattu]
* [http://www.tv7.fi/vod/player/24090/ Café Raamattu > Orjuus Raamatun valossa (TV7)]

== Viitteet ==
{{Viitteet|sarakkeet}}

[[Luokka:Etiikka]][[Luokka:Raamattu]][[Luokka:Historia]]

Orjuus

2019-08-18T18:44:57Z

Apollos: väliotsikointia

'''Orjuus''' on
# yhteiskunnallinen järjestelmä ("Orjuus vallitsi antiikin Kreikassa ja Roomassa") ja
# siihen kuuluva sosiaalinen asema ("Näiden yhteiskuntien väestöstä suuri osa eli orjuudessa").
Orjuudessa eli orjana elämisen kannalta olennaista on myös se, että kukaan ei ole orja noin vain ylimalkaan vaan jokaisella orjalla on joku isäntä tai emäntä; isäntä voi olla myös persoonaton: Rooman valtiokin omisti orjia. Orjilla on vapaata väestöä rajoitetumpi oikeus päättää itseään koskevista asioista sekä orjayhteiskunnan oikeuskäytännön mukainen kuuliaisuusvelvollisuus isäntäväkeään kohtaan; toisaalta orjat kuuluvat isäntäväkensä talouteen ja saavat siitä ainakin välttämättömät elämisen tarpeet kuten ruoan, vaatetuksen ja yösijan.

Orjuuteen liittyvät muut olosuhteet ja oikeusnormit ovat vaihdelleet yhteiskunnasta ja ajankohdasta toiseen, joten kaiken orjuuden hätiköity samaistaminen on tyypillistä [[näennäisanalogia]]päättelyä. Toisaalta orjuuden yleisluontoinen tunnusmerkistö voi täyttyä myös ilman, että itse sanaa käytettäisiin: pakkotyöleiriverkoston tarjoamalla polkuhintaisella työvoimalla militaaritalouden perusteita rakentaneella stalinistisella Neuvostoliitolla oli ilmeiset orjayhteiskunnan piirteet, Maon Kiinan koko väestö eli hallinnon pahimmissa vaiheissa oikeastaan Maon henkilökohtaisia oikkuja toteuttavina orjina, joiden sydämetön isäntä antoi jopa kuolla joukoittain nälkään ostaakseen samaan aikaan elintarvikeviennillä aseita ja aseteollisuutta Neuvostoliitosta, ja nykyisessä Pohjois-Koreassa sama meno on jatkunut aina meidän aikaamme asti.

Tässä artikkelissa orjuutta tarkastellaan lähinnä suhteessa Raamattuun ja kristinuskon historiaan.

== Kanaanin kirous ==

Orja-sana esiintyy Raamatussa ensimmäistä kertaa Nooan langettaessa kirouksen Haam-poikansa Kanaan-esikoispojalle: "Kirottu olkoon Kanaan; olkoon hän veljiensä orjain orja!" Tämän kirouksen myöhempiä vaiheita voi seurata Vanhasta testamentista: Kanaanin jälkeläiset asuttivat sitä maata, "Kanaanin maata" eli "Kaanaan maata", jonka Herra sitten lupasi Aabrahamin jälkeläisille, kuitenkin vasta sen jälkeen, kun kanaanilaisten syntivelka täyttyisi. Tämä toteutui israelilaisten maanvalloituksen yhteydessä Joosuan aikana.

Raamatussa ei ole mitään mainintaa Kanaanin jälkeläisten ulkonäöstä, eikä ylipäänsä ole mitään syytä olettaa, että he esimerkiksi ihonväriltään olisivat poikenneet lähi-idän muista kansoista. Afrikan väestön valtaosan on ymmärretty polveutuvan Haamin muista pojista, ei siis Kanaanista, eikä Raamatussa ylipäänsä ole ainuttakaan mainintaa, jossa joku yksilö orjuutettaisiin etnisen alkuperänsä takia. Sen sijaan Egyptissä orjuutettiin koko Israelin kansa, muttei suinkaan siksi, että (haamilaiset) orjuuttajat olisivat uskoneet Raamattua!

"Orjain orja" on jo itsessään kuvakielinen ilmaus, sillä ei tiedetä ainuttakaan historian esimerkkiä, jossa orjalla olisi ollut mahdollisuus konkreettisesti omistaa orjia. Kanaania itseään ei suinkaan orjuutettu, hänhän päinvastoin sai alun perin haltuunsa jokseenkin parhaan osan tunnetusta maasta. Kun ottaa huomioon Nooan profetioiden kokonaisuuden ja vertaa sitä Raamatun kertomaan ja muista lähteistä tunnettuun historiaan, huomaa, että kyse on lähinnä siitä, että Vapahtaja ja hengellinen valo tulee Seemin suvusta ja että Jaafetin suku levittäytyy laajimmalle ja saavuttaa siinä mielessä maailmassa ulkoisen valta-aseman, mutta että Haamin suku ja eritoten hänen esikoisensa Kanaanin jälkeläiset jäävät keskimäärin huonoimmalle osalle – vaikka alun perin juuri he nousivatkin johtoasemaan, niin että Nimrod, "ensimmäinen valtias maan päällä", oli nimenomaan haamilainen.

Kanaanin kirous ei merkitse sitä, etteivät Haamin tai Kanaaninkin jälkeläiset voisi pelastua uskomalla Jumalan lupauksiin. Päinvastoin: taivaaseen kootaan ihmisiä "kaikista kansoista, kansanheimoista ja kielistä", ja nykyään kristinusko on kokonaisuutena katsoen haamilaisessa Afrikassa voimakasta ja leviävää, kun taas täällä jaafetilaisessa Euroopassa monin tavoin heikkoa ja taantuvaa. "Kaikki on Jumala sulkenut tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi."

== Orjuus Egyptissä ja Mooseksen lain säädöksissä ==

Mooseksen laissa on määräyksiä, jotka koskevat sellaista ihmisten välistä mahdollista suhdetta, joka on paremman puutteessa suomennettu "orjuudeksi". Kysymys ei kuitenkaan ollut mistään ihmisen omistusoikeudesta toiseen ihmiseen, vaan israelilaisten keskinäisellä sopimuksella solmittavasta, pääsääntöisesti määräaikaisesta palvelussuhteesta, ja näiden orjien kohtelusta oli erityiset säädökset, joiden mukaan orja oli esim. päästettävä korvauksetta vapauteen, mikäli isäntä oli tuottanut tälle pysyvän ruumiinvamman kuten lyönyt hampaan irti. Orjat eivät siis suinkaan olleet lainsuojattomassa asemassa isäntiensä mielivallan armoilla.

Näiden säännösten yhteiskunnallinen merkitys näyttäisi olevan lähinnä siinä, että ne antoivat köyhtyneille israelilaisille toimeentulomahdollisuuden perintömaansa määräajaksi myymällä ja varakkaampien maanmiestensä ruokapalkkaisiksi palvelijoiksi pestautumalla. Nämä orjat oli Mooseksen lain mukaan vapautettava joka viideskymmenes vuosi, jolloin he saivat perheineen palata isiensä maille niiden laillisina omistajina. Poikkeuksena olivat vieraista kansoista peräisin olevat (sotavankeuteen joutuneet tai muulla tavoin israelilaisten valtaan siirtyneet) orjat, joilla ei siis voinut olla perintömaita Israelissa eikä niihin perustuvaa toimeentuloa isäntäperheensä ulkopuolella, sekä sellaiset israelilaissyntyiset orjat, jotka eivät isäntäväkeensä kiintyneinä itse tahtoneet enää koskaan lähteä näiden taloudesta.

Mooseksen lain mukainen orjuus on siis ymmärrettävissä lähinnä väliaikaisena ja oikeudellisesti säänneltynä poikkeuksena normaalitilaan, pienempänä pahana tietyissä vaikeissa taloustilanteissa. Erityisesti laissa kielletään orjien ja muukalaisten julma kohtelu ja kehotetaan muistamaan koko Israelin kansan kovaa Egyptin aikaa ja siihen kuulunutta muukalaisuutta ja orjuutta, josta Herra oli heidät vapauttanut ja tuonut Luvattuun maahan. Jo tämä Mooseksen ja koko Vanhan testamentin ajan perustava Jumalan voimateko, lähtö Egyptistä, johon lainanto Siinain vuorella liittyi, on siis luonteeltaan nimenomaan vapautus armottomasta, mielivaltaisesta orjuudesta ja siihen liittyneiden entisiä orjuuttajia kohdanneiden Jumalan rangaistusten sarja.

== Orjuus Uuden testamentin ajan Rooman valtakunnassa ja kristityille siitä annetut ohjeet ==

Mooseksen aikaa puolisentoistatuhatta vuotta myöhemmin Uuden testamentin ajan yhteiskunnassa oli käytännössä pakanallisen roomalaisen oikeuden mukainen orjuus, joka on perin juurin eri asia kuin Mooseksen laissa säädelty menettely: Roomassa orjat katsottiin "puhuvaksi irtaimistoksi", jolla ei lain edessä ollut juuri oikeuksia. Uuden testamentin käyttäytymisohjeet kristityille orjille ja kristityille isännille lähtevät siitä, että olipa ihminen yhteiskunnallisesti millaisessa asemassa tahansa, hänen on ennen muuta muistettava joutuvansa aikanaan tilille elämästään Jumalan edessä, joka on lahjomaton tuomari (kuten oli ollut jo Mooseksen ajan Egyptissä). Tunnollisuus omien velvollisuuksien täyttämisessä ja oikeudenmukaisuus vallankäytössä ovat tällöin kristillistä omaatuntoa ohjaavien apostolisten ohjeiden keskeistä sisältöä.

Nämä ohjeet eivät kuitenkaan merkitse roomalaisen oikeuden orjia ja orjuutta koskevan näkemyksen ja siihen perustuvien käytäntöjen hyväksymistä, vaan ohjeet on annettu nimenomaan siksi, että kristityt tietäisivät, miten toimia Jumalan tahdon mukaisesti kristittyinä, kukin omassa elämäntilanteessaan. Yksilötasollahan on mahdollista toimia oikein, vaikka yhteiskunnallinen lainsäädäntö olisi miten epäoikeudenmukaista hyvänsä. Yhteiskuntarakenne perustui suurtalouksiin – itse asiassa väestön enemmistö oli orjia (ei kuitenkaan juutalaisten eikä samarialaisten alueella). Yhteiskunnalliset lainsäätäjät eivät siinä vaiheessa kuuluneet kristilliseen seurakuntaan eivätkä kysyneet apostoleilta neuvoja töihinsä, joten lainsäätäjille suunnattuja orjuuteen liittyviä ohjeita Uusi testamentti ei suoranaisesti sisällä; suuntaa-antavana voi kuitenkin pitää sellaista seikkaa, että "ihmiskauppiaat" ovat Uudessa testamentissa kristitylle sopimattoman synnillisen elämänmuodon esimerkkinä.

Orjien ja vapaiden ihmisarvossa, kristillisen seurakunnan jäsenyyden laadussa tai pelastuksen osallisuudessa uskon kautta Kristukseen ei ole eroja: "Ei tässä ole orjaa eikä vapaata – – vaan kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa." Erona on kuitenkin se, että mitä enemmän mahdollisuuksia ihmiselle on tarjona, sitä enemmästä hän myös on vastuussa Herransa edessä: "Orja on Kristuksen vapaa, ja vapaa on Kristuksen orja."

== Muita tunnettuja esimerkkejä orjuudesta ja kristittyjen suhtautumisesta siihen ==

=== Brittiläinen imperiumi ===

Puolisentoistatuhatta vuotta Uuden testamentin aikaa myöhempi Euroopan siirtomaavaltojen, esim. Brittiläisen imperiumin ja siitä sittemmin itsenäistyneen Amerikan Yhdysvaltojen orjalaitos taas muistutti pikemminkin Rooman ja arabien kuin Mooseksen lain mallia, ja lisäksi siinä oli vielä erityinen rasistinen piirre, niin että esim. Yhdysvaltain Virginian osavaltion orjuuteen liittyvässä lainsäädännössä laskettiin kunkin yksilön afrikkalaisuuden suhteellista osuutta. Orjuuden taustana oli kaupallisen hyödyn tavoittelu: orjakaupalla saatiin suurmaatalouteen halpaa työvoimaa; lisää orjia saatiin aiempien orjien jälkeläisistä, joten orjakaupan päättyminen ei merkinnyt orjuuden automaattista päättymistä.

Anglosaksisissa maissa monet orjuuden keskeiset vastustajat, kuten Britanniassa [http://en.wikipedia.org/wiki/William_Wilberforce William Wilberforce], [http://en.wikipedia.org/wiki/Thomas_Clarkson Thomas Clarkson] ja herätykseen tullut entinen orjalaivan kapteeni, ''Amazing Grace'' -laulun sanoittajanakin tunnettu [http://en.wikipedia.org/wiki/John_Newton John Newton], puolestaan toimivat kristittyinä, Raamattuun sidotun omantunnon pohjalta ja saivatkin laillisen orjuuden lakkautetuksi brittiläisessä imperiumissa jo 1800-luvun alkuvuosina – siis puolisen vuosisataa ennen kuin Darwinin teokset alkoivat puolestaan antaa perusteita rotusorrolle ja suorastaan [[Darwin ja natsit|etnisille kansanmurhille]].

=== Yhdysvallat ===

Darwinista huolimatta Yhdysvaltain Pohjoisvaltioissa orjuutta pidettiin kansallisena häpeänä, ja Etelävaltioiden hävittyä sisällissodan orjuus poistettiinkin koko maasta. Yhdysvalloissakin valovoimaisimmilla orjuuden vastustajilla oli ollut vahvasti kristillinen identiteetti – tämä koskee niin militanttiaktivisti [http://en.wikipedia.org/wiki/John_Brown_(abolitionist) John Brownia] kuin sentimentaalista romaanikirjailijaa, ''Setä Tuomon tuvan'' laatijaa [http://fi.wikipedia.org/wiki/Harriet_Beecher-Stowe Harriet Beecher-Stoweakin].

Amerikan orjavaltioiden historia osoittaa osaltaan Uuden testamentin ohjeiden toimivuuden. Tilanne muistutti Rooman aikaa (monin paikoin suurin osa väestöstä oli orjia, joiden työvoimaan maataloustuotanto perustui), olipa osittain sitä vaikeampikin (rotuajattelun vuoksi vapautetut orjat eivät voineet löytää paikkaansa yhteiskunnassa niinkään helposti kuin antiikin Roomassa). Orjakapinoita leimahti aika ajoin, ja ne synnyttivät veristä jälkeä puolin ja toisin johtamatta kuitenkaan orjien aseman paranemiseen saati orjuuden lopettamiseen. Parasta, mitä siinä tilanteessa elänyt kristitty orjatilan omistaja saattoi suoranaisesti saada aikaan, oli kohdella omia orjiaan niin kuin olisi toivonut itseään kohdeltavan, jos olisi ollut orjan asemassa; parasta, mitä kristitty orja saattoi saada aikaan, oli todistaa Kristuksesta suostumalla elämään osassaan kuuliaisena isännälleen, antaen näin kaikille lähimmäisilleen esimerkin siitä, että ihmisen arvo ei riipu hänen yhteiskunnallisesta asemastaan vaan Jumalan armoteoista häntä kohtaan ja että iankaikkiset asiat ovat ajallisia tärkeämpiä. Kun orjuus sitten aikanaan lopetettiin, se ei tapahtunut orjakapinan kautta eikä koskenut kuuliaisia orjia sen vähempää kuin kapinamielisiäkään.

Kristillisen etiikan kannalta on olennaista ymmärtää, että ihmisen eettinen oikeus, saati velvollisuus, ei ole toimia oman asemansa rajoja rikkoen ja niitä oman halunsa mukaan muuttamaan pyrkien vaan oman asemansa tarjoamien mahdollisuuksien puitteissa lähimmäisensä aseman parantamiseksi Raamattuun sidotun omantuntonsa ääntä kuunnellen ja seuraten – ja juuri näin toimiminen on johtanut todelliseen ja kestävään yhteiskunnalliseen edistykseen. Lisäksi voi todeta, että vaikka Brownkin osaltaan pakotti ihmisiä ottamaan kantaa orjuuteen ja vei siten kokonaiskehitystä eteenpäin, niin silti Beecher-Stowen tapa herätellä ihmisten omaatuntoa empatiaan oli sekä eettisesti ongelmattomampaa että käytännössä toimivampaa kuin Brownin oman käden oikeuteen perustuva malli, joka suoraan johti monien ihmishenkien menetykseen ja päälle päätteeksi vei miehen itsensäkin hirteen. Tämä antaa pohjaa myös oman aikamme huutavimpien yhteiskunnallisten vääryyksien, kuten [[abortti|"vapaan" abortin]], kristilliseen kohtaamiseen.

== Katso myös ==
=== Internet ===
* [http://uskonpuolesta.blogspot.com/2011/10/orjuus-kristinusko-ja-raamattu-osa-1.html Pasi Turunen: Orjuus ja Uusi Testamenti - Orjuus, kristinusko ja Raamattu, osa 1]
* [http://uskonpuolesta.blogspot.com/2011/11/amerikan-orjuus-ja-antiikin-orjuus-eri.html Pasi Turunen: Amerikan orjuus ja antiikin orjuus eri asioita (Orjuus, kristinusko ja Raamattu, osa 2)]
* [http://raapustus.net/?id=114#orjuus Jasu Markkanen: Hyväksyykö Raamattu orjuuden?]
* [http://luominen.fi/pitaako-kristityn-noudattaa-juutalaisten-ruokasaadoksia luominen.fi: Orjuus ja Raamattu]
* [http://www.tv7.fi/vod/player/24090/ Café Raamattu > Orjuus Raamatun valossa (TV7)]

[[Luokka:Etiikka]][[Luokka:Raamattu]][[Luokka:Historia]]

Miksei Jumala ilmoita itseään selvästi?

2019-08-18T15:45:40Z

Apollos: /* Mikä olisi riittävän selvä ilmoitus? */ kh

{{väite-alku}}Jos Jumala haluaa, että uskon häneen, hän voisi kai hoitaa asian helposti. Miksi Jumala ei kerro olemassaolostaan kaikille niin kertakaikkisen selvästi ja vastaansanomattomasti, että tyhmätkin ymmärtävät? Ymmärtämättömiä ei pitäisi hyljeksiä.{{väite-loppu}}
[[Tiedosto:Circle-question.svg|150px|pienoiskuva|oikea]]

== Mikä olisi riittävän selvä ilmoitus? ==

Kun tutkimme asiaa lähemmin huomaamme, että kyse ei niinkään ole siitä, etteikö Jumala olisi ilmoittanut itsestään kaikille tai että hän piileksisi – kyse on enemmänkin siitä, että monet ihmiset eivät hyväksy tapaa, jolla Jumala on itsensä ilmoittanut, vaan asettavat Jumalalle ehtoja, joilla hänen tulisi ilmestyä uskon edellytyksenä. Henkilöstä riippuen nämä ehdot luonnollisesti vaihtelevat aina visuaalisesta ilmestymisestä mitä mielikuvituksellisimpiin skenaarioihin.

Esimerkiksi [[wp:Yalen yliopisto|Yalen yliopisto]]n edesmennyt tieteenfilosofian professori '''[https://en.wikipedia.org/wiki/Norwood_Russell_Hanson Norwood Hanson]''' esitti väitteensä elävän kuvauksen muodossa:

{{lainaus|Olisi periaatteessa mahdollista osoittaa kaikille todeksi, että ”Jumala on olemassa” – niin vain ei ole tapahtunut, ei ainakaan kaikille! Oletetaan kuitenkin, että ensi tiistaiaamuna, heti aamiaisen jälkeen, me kaikki putoamme polvillemme kuullessamme korvia vihlovan ukkosenjyrinän. Lunta tupruttaa, lehdet putoavat puista, maanpinta nousee ja kupruilee, rakennukset sortuvat ja tornit kaatuvat. Taivas loistaa aavemaista, hopeaista valoa. Juuri silloin, kaikkien maailman ihmisten katsoessa ylös, taivaat aukenevat – pilviin repeytyy aukko – ja ne paljastavat uskomattoman valtavan ja säteilevän Zeuksen kaltaisen hahmon, joka nousee yläpuolellemme kuin sata Everestin vuorta. Hän rypistää synkkänä kulmiaan samalla kun salaman välähdys valaisee hänen michelangelomaisia kasvojaan. Sitten hän osoittaa sormellaan alaspäin – minua! – ja selittää niin että jokainen aikuinen ja lapsi voi kuulla: ”Olen saanut tarpeekseni sinun viisastelevista kommenteistasi ja teologisista määritelmistäsi. Vakuutan sinulle, N. R. Hanson, että minä todellakin olen olemassa.” – –

Toivon, ettet syrjäytä tätä leikkimielisenä, ylenkatseellisena Disney-tyyppisenä keksintönä. Käsitteellinen ydin tässä on se, että jos tuollainen merkittävä tapahtuma tapahtuisi, minä ainakin varmasti vakuuttuisin, että Jumala on todella olemassa. Se tosiasia olisi ratkaistu kerta kaikkiaan. – – Tämä kohtaaminen todistaisi minulle ja kaikille muille, että Jumala on olemassa aivan yhtä suoranaisella tavalla kuin minkä tahansa kiistattoman tosiasiaväitteen kohdalla.|Norwood Hanson<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Hanson, Norwood Russell | Nimeke = What I Do Not Believe and Other Essays | Julkaisija = New York: Humanities | Vuosi = 1971 | Sivu = 313–314 }}</ref>}}

Hanson tekee tässä lainauksessaan tietynlaisen oletuksen Jumalasta ja tämän oletuksensa pohjalta hän tekee päätelmiä siitä, mikä olisi vastaansanomaton todiste Jumalasta.

Evankeliumien kirjoittajat kertovat kaksikin Jumalan ilmestymistä Jeesuksen elinaikana, joissa on joitakin niistä piirteistä, joita Hanson toivoisi saavansa todisteeksi Jumalan olemassaolosta:

{{lainaus|Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen, pois toisten luota. Siellä hänen ulkomuotonsa muuttui heidän nähtensä ja hänen vaatteensa alkoivat hohtaa niin kirkkaan valkoisina, ettei kukaan vaatteenvalkaisija maan päällä voi sellaista saada aikaan. Sitten heille ilmestyi Elia ja hänen kanssaan Mooses, ja nämä keskustelivat Jeesuksen kanssa. Pietari puuttui puheeseen ja sanoi Jeesukselle: ”Rabbi, on hyvä, että me olemme täällä. Me teemme kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle.” Hän ei näet tiennyt mitä sanoa, sillä he olivat kovin peloissaan. Samassa tuli pilvi, joka peitti heidät varjoonsa, ja pilvestä kuului ääni: ”Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä!”|{{rp|Mark. 9:2–7}}}}

Tässä tapauksessa Jumala ilmoittaa itsensä erityisellä tavalla kolmelle valitulle todistajalle, ja muut saavat tapahtumaan kosketuksen heidän silminnäkijätodistustensa välityksellä. Miksei Jumala sitten anna kaikille ihmisille tällaista kokemusta, joka antaisi heille välittömän mahdollisuuden vakuuttua Jumalan todellisuudesta? Syynä saattaa olla se, että oli Jumalan antama todiste itsestään miten vastaansanomaton tahansa, ihminen voi aina keksiä tavan paeta sitä. Pohdi tästä näkökulmasta ateistifilosofi '''Kai Nielsenin''' kommenttia:

{{lainaus|Emme olisi paremmassa tilanteessa, jos taivaan tähdet muodostaisivat lauseen JUMALA ON OLEMASSA kuin jos ne muodostaisivat lauseen VIIVYTTELY JUO MELANKOLIAA. Tietäisimme silloin, että jokin olisi ravisuttanut maailmaamme, mutta emme tietäisi, mikä. Tietäisimme tai luulisimme tietävämme – kuinka voisimme tietää, kumpi näistä vaihtoehdoista tekisi paremmin oikeutta tilanteelle – että kuulimme äänen tulevan taivaasta. Ja tietäisimme – tai luulisimme tietävämme – että tähdet järjestyivät silmiemme edessä useita kertoja niin, että ne muodostivat lauseen JUMALA ON OLEMASSA. Mutta tekisikö tämä havainto meidät viisaammiksi sen osalta, mihin ”Jumala” viittaa tai millainen puhdas ruumiiton tuonpuoleinen henki on tai voisi olla? Korkeintaan voisimme ajatella, että ehkä jokin puhuu noiden uskonnollisten ihmisten puolesta, mutta emme tietäisi tarkalleen, mistä on kysymys. Mutta voisimme myös ajatella, että kyseessä on jonkinlainen temppu tai joukkoharha. Ydinasia on, että emme tietäisi, mitä pitäisi ajatella.|Nielsen<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Nielsen, Kai | Nimeke = Naturalism and Religion | Julkaisija = New York: Prometheus Books | Vuosi = 2004 | Sivu = 279 }}</ref>}}

Lause ”viivyttely juo melankoliaa” on merkityksetön. Se koostuu sanoista, joilla näyttäisi olevan merkitys, mutta lause kokonaisuutena on käsittämätön. Nielsenin mukaan sana ”Jumala” on samalla tavalla vailla selkeää merkitystä. Emme pysty muodostamaan selkeää käsitystä Jumalasta, joka on aineellisen maailmankaikkeuden tuolla puolen. Kaikki hankkimamme tieto näyttäisi tarjoavan meille tietoa vain tästä maailmankaikkeudesta, ei mistään tuonpuoleisesta. Niinpä mikään todiste Jumalan olemassaolon puolesta ei riittäisi vakuuttamaan Nielseniä, koska hänen mielestään emme koskaan voi ymmärtää, mitä ”Jumala” tarkoittaa. Nielsen pitää [[fysikalismi]]a selviönä ja olettaa, ettei puhtaasti henkistä tietoisuutta voi olla olemassa. '''Charles Taliaferro'''<ref>Taliaferro, Charles: "The project of Natural Theology, teoksessa {{Kirjaviite | Tekijä = Graig, William Lane & Moreland, J. P. (toim.) | Nimeke = The Blackwell Companion to Natural Theology | Julkaisija = Oxford: Wiley-Blackwell | Vuosi = 2009 | Sivu = 10-11 }}</ref> kuitenkin argumentoi, ettei meillä ole perusteita tällä tavalla pitää fysikalismia itsestään selvänä totuutena. On mielekästä olettaa, että ihmisen tietoisuus ei selity puhtaasti fysikaalisten tilojen ja prosessien pohjalta. Tietoisuus on kokemustosiasia, joka on välittömästi ilmeinen jokaiselle ihmiselle. Niinpä ei ole perusteltua hylätä ajatusta tuonpuoleisesta Jumalasta, joka on ääretön, persoonallinen ja puhtaasti henkinen tietoisuus.

Monien aikamme ateistien mielestä on perusteltua olla uskomatta Jumalaan jo pelkästään siitä syystä, että Jumalan olemassaolo ei ole vastaansanomattoman selvä kaikille ihmisille. Jos Jumala olisi olemassa, hänen olemassaolonsa ei olisi niin vaikeasti todennettavissa. Mutta ateistin mielestä Jumalan olemassaoloa on vaikea todentaa. Niinpä Jumala ei ole olemassa. Tämän tyyppisen argumentin ehkä tunnetuin puolustaja aikanamme on filosofi '''J. L. Schellenberg'''. Hänen mielestään jumaluskon kannalta on ongelmallista, että ihmiset kokevat Jumalan poissaolevaksi, kaukaiseksi ja salatuksi. Kirjassaan ''Divine Hiddenness and Human Reason'' hän esittää, että Jumalan poissaolon tuntu muodostaa voimakkaan argumentin ateismin puolesta. Tämä argumentti pystyy painamaan vaakakupin ateismin hyväksi, niin että sen perusteella teismiä voidaan pitää epätotena. Schellenbergin<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Schellenberg, J.L. | Nimeke = Divine Hiddenness and Human Reason | Julkaisija = Ithaca: Cornell University Press | Vuosi = 1993 | Sivu = 2 ss. }}</ref> argumentti on seuraavanlainen:

# Täydellisen rakkaudellinen Jumala haluaisi molemminpuolisen henkilökohtaisen suhteen jokaisen sellaisen olennon kanssa, jolla on valmiudet tällaiseen suhteeseen.
# Jumalan ja ihmisen välisen vuorovaikutussuhteen loogisesti välttämätön edellytys on, että ihminen uskoo Jumalan olemassaoloon. Siksi:
# Jos täydellisen rakkaudellinen Jumala olisi olemassa, hän varmistaisi, että jokainen olento, jolla on valmiudet muodostaa tällainen uskomus ja joka ei suhtautuisi kielteisesti sen muodostamiseen, saisi käsiinsä riittävästi todistusaineistoa voidakseen muodostaa kyseisen uskomuksen.
# Mutta käytettävissä oleva todistusaineisto ei itse asiassa ole riittävä. Joten:
# Täydellisen rakastavaa Jumalaa ei ole olemassa.

Tämä ateistinen argumentti perustuu siihen järkevään oletukseen, että rakastavan Jumalan päämääränä on päästä molemminpuoliseen henkilökohtaiseen suhteeseen jokaisen sellaisen ihmisen kanssa, joka on valmis tällaiseen suhteeseen. Argumentin ongelmallinen kohta on oletuksessa, että kaikilla jumalasuhteeseen valmiilla ihmisillä ei olisi riittävää todistusaineistoa muodostaa uskomusta, että Jumala on olemassa. Tähän päätelmään päästään vain olettamalla, että jotkut niistä, jotka tällä hetkellä eivät usko Jumalaan, uskoisivat heti, jos saisivat riittävät todisteet Jumalan olemassaolosta.

== Ihmisen valinnanvapauden edellytyksiä ==

Oletetaan hetkeksi, että Schellenberg on oikeassa väittäessään, että kaikilla jumalasuhteeseen valmiilla ihmisillä ei ole riittävää todistusaineistoa uskoakseen Jumalan olemassaoloon. Silloin olisi olemassa ihmisiä, jotka ovat tiedollisesti oikeutettuja ateistiseen vakaumukseensa. Tämä ateistinen argumentti olettaa, että rakastava Jumala ei voisi salli tällaisen asiaintilan syntymistä, vaan hänen pitäisi luoda tilanne, jossa jokainen tällainen ihminen saisi riittävästi todistusaineistoa uskoakseen Jumalaan. Oletuksen mukaan ihminen voi tietää, millä tavalla Jumalan täytyisi toimia voidakseen saavuttaa päämääränsä elää suhteessa ihmisten kanssa. Sen mukaan Jumalan täytyisi tehdä olemassaolonsa ilmeiseksi kaikille sellaisille ihmisille, jotka ovat valmiit tällaiseen suhteeseen.

Aina kun kuulemme väitteen siitä, mitä Jumala tekisi tai mitä hänen pitäisi tehdä saavuttaakseen päämääränsä, meidän täytyy kysyä itseltämme seuraava kysymys: ”''Mistä kyseiset kriitikot tietävät, mitä Jumala tekisi tai mitä hänen pitäisi tehdä saavuttaakseen päämääränsä?''” On vaikea puolustaa väitettä, että Jumalalla ei olisi mitään hyvää syytä sallia tilannetta, jossa on olemassa ateisteja, jotka ovat tiedollisesti oikeutettuja ateistiseen vakaumukseensa. Voidakseen tietää, ettei tällaista syytä ole olemassa, ihmisellä pitäisi olla kattava tieto todellisuudesta. Oletetaan, että sairaanhoitaja on antamassa sinulle rokotusta, mutta pudottaa epähuomiossa rokotusneulan lattialle. Hän poimii neulan ja aikoo antaa sinulle rokotuksen. Sinä kuitenkin huomautat hänelle, että neulassa saattaa nyt olla bakteereja. Sairaanhoitaja katsoo tarkkaan neulan kärkeä ja huomauttaa: ”En näe siinä mitään bakteereita” ja valmistautuu antamaan sinulle rokotuksen. Voit edelleen oikeutetusti vastustaa rokotuksen antamista, koska sairaanhoitajalla ei ole riittävää tietoa mahdollisista bakteereista rokotusneulassa.<ref>Murray, Michael J.: “Why Doesn’t God Make His Existence More Obvious to Us?”, teoksessa {{Kirjaviite | Tekijä = Copan, Paul & Craig, William Lane (toim.) | Nimeke = Passionate Conviction: Contemporary Discourses on Christian Apologetics | Julkaisija = Nashville, Tenn.: B & H Academic | Vuosi = 2007 | Sivu = 45}}</ref>

Kristillisen käsityksen mukaan Jumala haluaa ihmisten olevan vapaita valitsemaan, haluavatko he rakastaa Jumalaa vai hylätä hänet. Millainen maailman pitäisi olla, että tämä olisi mahdollista? Ensinnäkin siinä täytyy olla olentoja, jotka pystyvät tekemään vapaita valintoja. Toiseksi, näiden olentojen täytyy elää olosuhteissa, joissa he voivat toteuttaa tätä vapauttaan. Millaisia olisivat tuollaiset olosuhteet? Michael J. Murray<ref>Murray, Michael J.: “Why Doesn’t God Make His Existence More Obvious to Us?”, teoksessa {{Kirjaviite | Tekijä = Copan, Paul & Craig, William Lane (toim.) | Nimeke = Passionate Conviction: Contemporary Discourses on Christian Apologetics | Julkaisija = Nashville, Tenn.: B & H Academic | Vuosi = 2007 | Sivu = }}</ref> käsittelee tätä kysymystä mielenkiintoisella tavalla ja seuraava selonteko seuraa melko tarkasti hänen argumentointiaan.

Yksi edellytys vapaiden valintojen tekemiselle on kaikenkattavan pakon puuttuminen. Ehkä sinulla on kokemus tilanteesta, jossa ajat ylinopeutta autollasi ja havaitset poliisiauton tien laidassa. Mikä on reaktiosi? Painat heti jarrua ja vähennät nopeutta. Poliisin läsnäolo saa sinut pelkäämään nopeusrajoituksen ylittämisestä seuraavaa sakkorangaistusta ja pelko pakottaa sinut hidastamaan. Mutta useimmiten tiellä ajaessamme kukaan ei valvo nopeuttamme. Tällöin mikään ulkoinen pakko ei rajoita toimintaamme ja olemme vapaita päättämään, noudatammeko lakia vai emme.

Kuvittele nyt, millaista olisi elää, jos jokaisessa elämäsi kulmassa olisi moraalinen poliisi, joka uhkaisi sinua sakoilla tai vankeudella moraalisten velvollisuuksien rikkomisesta. Sellaisessa maailmassa ihmisiä ei ainoastaan pakotettaisi noudattamaan nopeusrajoitusta; heidät pakotettaisiin toimimaan moraalisten periaatteiden edellyttämällä tavalla kaikissa olosuhteissa. Sellainen maailma olisi täynnä kaikenkäsittävää pakkoa ja sellaisessa maailmassa ei olisi mahdollista tehdä moraalisesti merkityksellisiä vapaita valintoja.

Tällä esimerkillä on merkitystä pohtiessamme kysymystä Jumalan kätkeytymisestä. Pohdi hetken maailmaa, joka Schellenbergin ja Hansonin mielestä Jumalan pitäisi luoda. Heidän mielestään Jumalan pitäisi ilmoittaa itsensä tavalla, joka tekisi mahdolliseksi rakastavan suhteen ihmisten kanssa. Heidän mielestään tämä merkitsee sitä, että

:(a) Jumala tekee täysin selväksi, että hän on olemassa. Mutta varmaankin täysin hyvä Jumala haluaa tehdä meille selväksi paljon enemmän kuin vain tiedon olemassaolostaan. Jos Jumala todella rakastaa meitä ja haluaa meidän elävän hyvää elämää, Jumala kertoisi meille yhtä selvästi ja ilmeisesti
:(b) miten voimme elää hyvää elämää. Tämä merkitsee sitä, että hän ilmoittaisi moraalisen tahtonsa ja sen, miten ainoastaan hänen moraalisen tahtonsa noudattaminen tekee ihmisen onnelliseksi ja että jos emme seuraa häntä, päädymme onnettomuuteen ja tuhoon.

Mutta pohdi hetken, mitä seuraisi, jos Jumala toteuttaisi vaihtoehdon (b). Mikä olisi seurauksena, jos Jumala tekisi meille ehdottoman selväksi kaikki ne asiat, jotka on kuvattu vaihtoehdossa (b)? Epäilemättä tässä tapauksessa Jumalasta tulisi moraalinen poliisi, joka valvoisi elämämme kaikkia nurkkia. Jumala olisi suoranaisesti läsnä elämässämme, ja hän tekisi meille selväksi, että kuuliaisuus on ainoa tie onneen ja että synti johtaa nopeaan rangaistukseen. Tällaisissa olosuhteissa eläisimme kaikenkattavan pakon alaisina jokapäiväisessä elämässämme. Tuollaisissa olosuhteissa moraalisesti merkityksellinen valinnan vapaus olisi mahdottomuus. Niinpä näyttää siltä, että Jumala ei voi tehdä itseään tunnetuksi meille tavoilla, jotka täsmennettiin vaihtoehdoissa (a) ja (b).

Tässä kohdassa ehkä näyttää, että kuvauksessa on jotakin vialla. Kristitythän ajattelevat Schellenbergin ja Hansonin tavoin, että Jumalan täytyy tehdä ja että hän tekee olemassaolonsa ja tahtonsa tunnetuksi meille. Mutta he eivät ajattele, että tämä estäisi ihmisten kykyä toimia vapaasti. Miten tämä on mahdollista? Toisin sanoen, kuinka Jumala voi tehdä olemassaolonsa ja tahtonsa tunnetuksi ihmisille, ilman että hän luo kaikenkattavan pakon olosuhteet? Tähän kysymykseen vastaaminen edellyttää, että pohdimme tarkemmin, mitä pakolla tarkoitetaan ja miten se toimii.

Pakko toimii silloin, kun tehdään uhkauksia, jotka luovat meille pakottavan paineen. Pakottavan paineen käsitettä analysoidessamme huomaamme sen olevan seurausta ainakin viiden eri tekijän vuorovaikutuksesta.

# '''Uhkauksen voima''': toisin sanoen, kuinka pahoilta uhatut seuraukset vaikuttavat.
# '''Uhkauksen läheisyys'''. Tässä tekijässä on kolme osaa:
::a) Todennäköisyys: kuinka todennäköistä on, että uhkaukset toteutetaan.
::b) Ajallinen: kuinka nopeasti uhatut seuraukset toteutetaan.
::c) Tiedollinen: miten kattavasti uhatut seuraukset tiedostetaan.
:3. '''Välinpitämättömyys uhkauksen suhteen''': missä määrin uhattu henkilö suhtautuu välinpitämättömästi häneen kohdistuviin uhkauksiin.

Jotta Jumala voisi säilyttää luomiensa ihmisten vapauden, hänen täytyy lieventää sitä pakottavaa painetta, joka seuraa hänen olemassaoloaan ja tahtoaan koskevasta tiedosta. Mitä edellä mainituista tekijöistä Jumala voi säätää vähentääkseen pakottavaa painetta ja siten suojellakseen ihmisten vapautta?

Ei näytä siltä, että Jumala voisi lieventää uhkauksen voimaa. Epäuskon tai tottelemattomuuden seurauksena olevaa uhkauksen voimaa ei ole mahdollista muuttaa. Jos ihminen ei opi tuntemaan Jumalaa tai tottelemaan Hänen moraalista tahtoaan (ei esimerkiksi opi tuntemaan Kristusta pelastajanaan), kyseinen ihminen on tuomittu ikuiseen eroon Jumalasta. Tämän seurauksen lieventäminen ei näytä mahdolliselta. Jos Jumala lupaa tietyn seurauksen siitä, että ihminen ei tunne tai tottele häntä, todennäköisyys tämän seurauksen toteutumisesta on sata prosenttia. Miten se voisi olla vähemmän? Ainoastaan jos Jumalaa voitaisiin huijata tai jos hän unohtaisi tai muuttaisi mielensä. Mitkään näistä vaihtoehdoista eivät näytä mahdollisilta.

Ajallista läheisyyttä voidaan lieventää jossakin mielessä, koska ainakin jotkut epäuskon ja tottelemattomuuden seuraukset siirtyvät kuoleman jälkeiseen elämään. Tämän asian osalta voidaan huomioida kaksi asiaa. Ensinnäkin, ihmisen elämä voi päättyä milloin tahansa, joten kuoleman jälkeinen elämä voi alkaa seuraavassa hetkessä. Niinpä rangaistuksen viivyttäminen kuoleman jälkeiseen elämään ei välttämättä vähennä uhkauksen välittömyyttä. Toiseksi, vaikka kyseiset rangaistukset koettaisiin ajallisesti kaukaisina, on vaikea kuvitella, että tämä muuttaisi mitään olennaista, koska uhattujen seurausten luonne on niin vakava – ikuinen ero Jumalasta.

Jätetään tiedollinen välittömyys hetkeksi syrjään. Entä vaihtoehto (3), välinpitämättömyys uhkausta kohtaan? Voisiko Jumala lieventää välinpitämättömyyttä ja sillä tavalla vähentää pakottavaa painetta? Tämä ei näyttäisi mahdolliselta. Se, miten välinpitämättömästi suhtaudumme uhkauksiin, näyttää riippuvan omista vapaista valinnoistamme. Jotkut ihmiset pystyvät kehittämään itsessään vastustuskykyä uhkauksia vastaan. Toiset taas eivät. Kummassakin tapauksessa välinpitämättömyys näyttää riippuvan ihmisen vapaista valinnoista. Jumala voisi säätää tätä tekijää ainoastaan puuttumalla vapaisiin valintoihimme.

Niinpä jäljelle jää vain tiedollinen välittömyys. Mutta mitä tarkalleen on tiedollinen välittömyys? Se on tekijä, joka selittää, miksi esimerkiksi televisio-ohjelmat juopuneiden ajajien aiheuttamista onnettomuuksista usein onnistuvat estämään ihmisiä ajamasta juopuneina. Nämä televisio-ohjelmat eivät anna ihmisille mitään uutta informaatiota. Kukaan ei ajattele näitä kuvia nähtyään: ”Hei, enpä tullut koskaan ajatelleeksi että juopuneena ajaminen voisi saada aikaan tällaisia onnettomuuksia.” Sen sijaan, nämä kuvat käyttävät meille jo tunnettua informaatiota ja esittävät sen meille tavalla, joka vaikuttaa voimakkaasti tunteisiimme. Tällaiset televisio-ohjelmat muuttavat uhattujen seuraamusten tiedollisen välittömyyden.

Koska Jumala ei voi lieventää pakottavaa painetta lieventämällä neljää muuta tekijää, jotka vaikuttavat pakottavaan paineeseen, Jumalan täytyy tehdä se säätelemällä oman olemassaolonsa ja moraalisen luonteensa tiedollista välittömyyttä. Näin tehdessään hän saa aikaan ilmiön, jota kuvataan Jumalan kätkeytymiseksi.

Tiedollisen välittömyyden vähentäminen ja kätketyksi tuleminen ei tarkoita sitä, ettei Jumalan olemassaolosta olisi todistusaineistoa tai että kyseinen todistusaineisto olisi heikkoa. Voimme ymmärtää tämän pohtiessamme uudelleen esimerkkiä televisio-ohjelmista, jotka vähentävät juopuneena ajamista. Ne ihmiset, joihin kyseiset ohjelmat vaikuttavat, tietävät jo edeltä täysin hyvin, että juopuneena ajaminen on vaarallista. Kyseinen todistusaineisto oli jo aikaisemmin täysin heidän käytettävissään. Mutta todistusaineiston tarjoamalta informaatiolta puuttui tiedollinen välittömyys, joka olisi pakottanut heidät lopettamaan juopuneena ajamisen. Tämän aikaansaamiseksi tarvittiin televisio-ohjelmia. Samalla tavalla Jumala voi saattaa kaikenlaista informaatiota omasta olemassaolostaan ja moraalisesta tahdostaan ihmisten ulottuville (hän voi luoda hienosäädetyn maailmankaikkeuden ja antaa ihmiselle siitä tietoa tieteen edistyksen myötä, hän voi antaa kirjoitetun ilmoituksen, Jumalan Poika voi tulla ihmiseksi jne.). Niin kauan kuin tätä informaatiota ei tarjota sellaisella tavalla, joka tekisi informaatiosta tiedollisesti välitöntä (ja siten pakottavaa), Jumala onnistuu turvaamaan moraalisesti merkityksellisen vapautemme.

Jumalan ajoittainen kätkeytyminen ja vaikeneminen ei siis sinänsä muodosta syytä uskoa ateismiin. Jumalan kätkeytyminen ja vaikeneminen sopii loogisesti yhteen sen kanssa, että Jumala on olemassa ja että hän rakastaa ihmisiä. Se, että Jumala kätkeytyy joiltakin ihmisiltä, ei tarkoita, että hän kätkeytyy kaikilta. Se, että Jumala kätkeytyy ajoittain, ei tarkoita, että hän kätkeytyy aina. Se, että Jumala kätkeytyy kaikilta ihmisiltä ajoittain, ei tarkoita, etteikö hän silti olisi jättänyt todisteita olemassaolostaan, jotka ovat aina kaikkien nähtävissä.

Jumalan kätkeytyminen tai Jumalan poissaolon tuntu voivat johtua useista erilaisista tekijöistä. '''Paul K. Moserin'''<ref>Moser, Paul K.: "Cognitive Idolatry and Divine Hiding", teoksessa {{Kirjaviite | Tekijä = Howard-Snyder, Daniel & Moser, Paul K. (toim.) | Nimeke = Divine Hiddenness: New Essays | Julkaisija = Cambridge: Cambridge University Press | Vuosi = 2002 | Sivu = 132 }}</ref> mukaan Jumalan tarkoituksena voi olla

* opettaa ihmisiä kaipaamaan ja arvostamaan henkilökohtaista suhdetta Jumalaan,
* vahvistaa kiitollista luottamusta Jumalaan vaikeissakin olosuhteissa,
* poistaa ihmisen välinpitämättömyys Jumalaa ja hänen tarkoitusperiään kohtaan,
* murskata ihmisen ylpeä itseriittoisuus.

Moser argumentoi, että Jumalan ajoittainen kätkeytyminen voi terveellä tavalla moraalisesti haastaa ihmisiä. Jos ihminen voi pitää Jumalan läsnäoloa itsestäänselvyytenä, hän saattaa itseriittoisesti välineellistää Jumalaa sen sijaan, että hän antautuisi Jumalalle. Kätkeytymällä Jumala opettaa ihmistä etsimään Jumalaa ja estää ihmistä pitämästä Jumalan pyhää läsnäoloa halpana.<ref>Moser, Paul K.: "Cognitive Idolatry and Divine Hiding", teoksessa {{Kirjaviite | Tekijä = Howard-Snyder, Daniel & Moser, Paul K. (toim.) | Nimeke = Divine Hiddenness: New Essays | Julkaisija = Cambridge: Cambridge University Press | Vuosi = 2002 | Sivu = 133 }}</ref>

Jumalan poissaolon tuntu saattaa siis johtua Jumalan kätkeytymisestä. Se saattaa myös johtua ihmisen haluttomuudesta kohdata Jumalan todellisuutta. Ihminen voi kokea Jumalan poissaolevaksi, vaikka hänellä olisi riittävästi todistusaineistoa Jumalan olemassaolosta. Ihminen ei ehkä ole valmis kohtaamaan tätä todistusaineistoa, koska se samalla uhkaisi hänen vapauttaan ja itsemääräämisoikeuttaan. Lähes kaikki ihmiset pitävät mahdollisena, että Jumala on olemassa. Niinpä ihmisillä on syy perehtyä asiaan paremmin ja etsiä suurempaa selvyyttä asiaan. Ihmisen taipumus käyttää Jumalan poissaolon tuntua argumenttina Jumalan olemassaoloa vastaan voi kertoa ihmisen halusta paeta Jumalan todellisuutta.<ref>Wainwright, William J.: "Jonathan Edwards and the Hiddenness of God", teoksessa {{Kirjaviite | Tekijä = Howard-Snyder, Daniel & Moser, Paul K. (toim.) | Nimeke = Divine Hiddenness: New Essays | Julkaisija = Cambridge: Cambridge University Press | Vuosi = 2002 | Sivu = 104 }}</ref>

'''Jonathan Edwardsin''' mukaan jokaisella ihmisellä on riittävästi todistusaineistoa Jumalan todellisuudesta ja hänen hyvyydestään voidakseen muodostaa oikean käsityksen Jumalasta. Syntinen ihminen kuitenkin helposti joko kieltää Jumalan kokonaan tai muodostaa mielessään väärän kuvan Jumalasta. Vaikka luonnollinen järki voi parhaimmillaan saada selville monia totuuksia Jumalasta, se ei pysty ymmärtämään Jumalan pyhyyden arvoa (the beauty of holiness), eikä se siksi pysty arvostamaan kristinuskon totuuksia. Jumalan pyhyys avautuu sanallisen ilmoituksen välityksellä. <ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Edwards, Jonathan | Nimeke = The Religious Affections | Julkaisija = Edinburgh: The Banner of Truth Trust | Vuosi = 1984 | Sivu = }}</ref>

'''Charles Finney''' tuo Jumalan kätkeytymisen ongelmaan lisänäkökohdan. Jumalan ei ole välttämättä mielekästä antaa ihmisille lisää valoa ennen kuin he ovat toimineet johdonmukaisesti sen valon pohjalta, mikä heillä jo on.

{{lainaus|– – en saa myöskään jättää mainitsematta erästä kirjakauppiasta, varsin huomattavaa miestä siltä paikkakunnalta. Hän oli kääntymätön, ei tosin suoranainen jumalankieltäjä, mutta mies, joka ei voinut uskoa Raamatun jumalallista arvovaltaa. Hän oli teräväpäinen, arvostelevainen, lujatahtoinen, päättäväinen, luki paljon ja ajatteli paljon. Ulkonaiselta moraaliltaan, hän oli, sen uskon, moitteeton ja erikoisen suuressa arvossa pidetty henkilö. Eräänä aamuna varhain hän tuli huoneeseeni ja sanoi:

”Mr. Finney, täällä on käymässä voimakas hengellinen liike, mutta minä olen epäilijä ja tahtoisin saada todisteita Raamatun totuudesta.”

Herra antoi minulle kyvyn erottaa hänen mielentilansa, niin että saatoin päättää, miltä kannalta häntä käsittelisin. Sanoin hänelle: ”Uskotteko Jumalan olemassaoloon?” ”Uskon kyllä”, hän vastasi, ”en ole jumalankieltäjä”. ”Uskotteko suhtautuneenne Jumalaan niin kuin tulisi? Oletteko kunnioittaneet Hänen arvovaltaansa? Oletteko rakastanut Häntä? Oletteko tehnyt, mitä ajattelette olevan Hänelle otollista, ja siksi, että haluatte olla Hänelle otollinen? Myönnättekö, että teidän tulisi rakastaa Häntä, palvoa Häntä, totella Häntä sen valon mukaan, mitä teillä on?” ”Myönnän”, hän sanoi, ”minä myönnän sen”. ”Mutta oletteko tehnyt niin?” ”En”, hän vastasi, ”en voi sanoa tehneeni niin”.

”No niin”, sanoin minä, ”miksi opastaisin teitä pitemmälle ja valaisisin mieltänne, jollette tahdo tehdä velvollisuuttanne ja noudattaa sitä valoa, mikä teillä jo on. Kun siis päätätte elää vakaumuksenne mukaan, totella Jumalaa parhaimmin sen valon mukaan, mikä teillä on; kun haluatte katua tähänastisia laiminlyöntejänne ja olla Jumalalle otollinen koko lopun elämäänne parhaan tietonne mukaan, sitten minäkin tahdon koettaa osoittaa teille, että Raamattu on Jumalasta. Siihen saakka minun on turhaa yrittää sitä.” En ollut itse istunut enkä tietääkseni pyytänyt häntäkään istumaan. Hän sanoikin vain: ”En voi sanoa muuta kuin että tämä on oikein ja kohtuullista” – ja meni tiehensä.|Finney<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Finney, Charles | Nimeke = Ihmeellisiä herätyksiä | Julkaisija = Suolahti: Ev. lut. herätysseura | Vuosi = 1984 | Sivu = 246–247 }}</ref>}}


Joitain samankaltaisia elementtejä on Jeesuksen vertauksessa [[Luukkaan evankeliumi|Luukkaan evankeliumissa]]:

{{lainaus|Oli rikas mies, joka pukeutui purppuraan ja hienoihin pellavavaatteisiin ja eli joka päivä ilossa loisteliaasti. Mutta eräs köyhä, nimeltä Lasarus, makasi hänen ovensa edessä täynnä paiseita ja halusi ravita itseään niillä muruilla, jotka putosivat rikkaan pöydältä. Ja koiratkin tulivat ja nuolivat hänen paiseitansa. Niin tapahtui, että köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Aabrahamin helmaan. Ja rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin. Ja kun hän nosti silmänsä tuonelassa, vaivoissa ollessaan, näki hän kaukana Aabrahamin ja Lasaruksen hänen helmassaan. Ja hän huusi sanoen: 'Isä Aabraham, armahda minua ja lähetä Lasarus kastamaan sormensa pää veteen ja jäähdyttämään minun kieltäni, sillä minulla on kova tuska tässä liekissä!' Mutta Aabraham sanoi: 'Poikani, muista, että sinä eläessäsi sait hyväsi, ja Lasarus samoin sai pahaa; mutta nyt hän täällä saa lohdutusta, sinä taas kärsit tuskaa. Ja kaiken tämän lisäksi on meidän välillemme ja teidän vahvistettu suuri juopa, että ne, jotka tahtovat mennä täältä teidän luoksenne, eivät voisi, eivätkä ne, jotka siellä ovat, pääsisi yli meidän luoksemme.' Hän sanoi: 'Niin minä siis rukoilen sinua, isä, että lähetät hänet isäni taloon, sillä minulla on viisi veljeä-todistamaan heille, etteivät hekin joutuisi tähän vaivan paikkaan'. Mutta Aabraham sanoi: 'Heillä on Mooses ja profeetat; kuulkoot niitä'. Niin hän sanoi: 'Ei, isä Aabraham; vaan jos joku kuolleista menisi heidän tykönsä, niin he tekisivät parannuksen'. Mutta Aabraham sanoi hänelle: 'Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös'."|{{rp|Luuk 16:19-31}}}}

Perimmiltään ongelma onkin siinä, että ihminen on luonnostaan kapinassa Luojaansa vastaan.

Jos tunnusteot ja Jeesuksen opetukset eivät saaneet ihmisiä kääntymään, niin kuinka tilanne olisi tällä hetkellä sen kummempi. Joku voisi esimerkiksi vaatia, että Jumalan pitäisi ilmestyä hänelle, jotta tämä voisi uskoa Häneen. Vaikka näin kävisi, hän voisi silti kieltää Jumalan olemassaolon ja väittää kärsivänsä aivotoimintansa häiriöstä, joka aiheutti ilmestyksen. Voidaankin sanoa, että pelkkä vaikuttava kokemus itsessään ei kanna pitkälle, mikäli ihmisellä ei ole todellista halua löytää Jumalaa.

Jumala antaa itsestään hyvin selkeän ilmoituksen Raamatussa. Kyse ei siis suinkaan ole siitä, etteikö Jumala ilmoittaisi itseään selkeästi vaan siitä, haluammeko uskoa tuon ilmoituksen vai emme. Usko ei monestikaan synny silmänräpäyksessä vaan on prosessi, johon monesti kuluu aikaa ja sisäisiä kamppailuja. Kyseinen prosessi vie monesti aikaa, koska ihmisinä meillä on monenlaisia jopa tiedostamattomia sisäisiä suoja-aitoja Jumalaa vastaan. Lisäksi kristillisen maailmankuvan mukaan Saatana pyrkii kaikin tavoin vesittämään ihmisen ja Jumalan kanssakäymisen.

[[Raamattu|Raamatussa]] tämä ilmenee niin, että vaikka Jeesus teki useita ihmeitä ja opetti ihmisiä Jumalan valtakunnasta ja omasta asemastaan Jumalan poikana. Silti kaikkien näiden ihmeiden ja tunnustekojenkaan jälkeen kaikki eivät uskoneet tai halunneet uskoa. Toisin sanoen, vaikka ihmiset konkreettisesti näkivät ja kokivat asioita, he eivät silti muuttaneet suhtautumistaan [[Jeesus|Jeesukseen]] ja Hänen sanomaansa.

Vanhan testamentin puolella hyvänä esimerkkinä toimii israelilaisten käytös erämaassa; Jumala oli suorittanut jo lukuisia ihmeitä, joiden kautta israelilaiset olivat päässeet pakenemaan Egyptistä ja joiden kautta heidän vaatteensa eivät esimerkiksi kuluneet. Tästä huolimatta, kun Mooses jätti kansan muutamaksi päiväksi, niin homma meni totaalisen villiksi ja israelilaiset alkoivat valmistamaan itselleen epäjumalaa.

{{viestipohja| kuva = [[Kuva:Tiedekeskustelun avoimuuskoe.jpg|30px]]
|sisältö = Tämän artikkelin pohjana on käytetty [[Tapio Puolimatka]]n kirjan ''[[Tiedekeskustelun avoimuuskoe (kirja)|Tiedekeskustelun avoimuuskoe]]'' sisältöä tekijän luvalla.}}

== Katso myös ==
=== Internet ===
* [https://uskojarkijafilosofia.wordpress.com/2011/05/18/jumalan-piiloutuneisuus/ Jumalan piiloutuneisuus] (uskojarkijafilosofia.wordpress.com)

==Viitteet ==
{{viitteet|sarakkeet}}

[[Luokka:Jumala]][[Luokka:Lukusuositukset]]

Miksei Jumala ilmoita itseään selvästi?

2019-08-18T14:57:52Z

Apollos: linkityslisäys; kh

{{väite-alku}}Jos Jumala haluaa, että uskon häneen, hän voisi kai hoitaa asian helposti. Miksi Jumala ei kerro olemassaolostaan kaikille niin kertakaikkisen selvästi ja vastaansanomattomasti, että tyhmätkin ymmärtävät? Ymmärtämättömiä ei pitäisi hyljeksiä.{{väite-loppu}}
[[Tiedosto:Circle-question.svg|150px|pienoiskuva|oikea]]

== Mikä olisi riittävän selvä ilmoitus? ==

Kun tutkimme asiaa lähemmin huomaamme, että kyse ei niinkään ole siitä, etteikö Jumala olisi ilmoittanut itsestään kaikille tai että hän piileksisi – kyse on enemmänkin siitä, että monet ihmiset eivät hyväksy tapaa, jolla Jumala on itsensä ilmoittanut, vaan asettavat Jumalalle ehtoja, joilla hänen tulisi ilmestyä uskon edellytyksenä. Henkilöstä riippuen nämä ehdot luonnollisesti vaihtelevat aina visuaalisesta ilmestymisestä mitä mielikuvituksellisimpiin skenaarioihin.

Esimerkiksi [[wp:Yalen yliopisto|Yalen yliopisto]]n edesmennyt tieteenfilosofian professori '''[https://en.wikipedia.org/wiki/Norwood_Russell_Hanson Norwood Hanson]''' esitti väitteensä elävän kuvauksen muodossa:

{{lainaus|Olisi periaatteessa mahdollista osoittaa kaikille todeksi, että ”Jumala on olemassa” – niin vain ei ole tapahtunut, ei ainakaan kaikille! Oletetaan kuitenkin, että ensi tiistaiaamuna, heti aamiaisen jälkeen, me kaikki putoamme polvillemme kuullessamme korvia vihlovan ukkosenjyrinän. Lunta tupruttaa, lehdet putoavat puista, maanpinta nousee ja kupruilee, rakennukset sortuvat ja tornit kaatuvat. Taivas loistaa aavemaista, hopeaista valoa. Juuri silloin, kaikkien maailman ihmisten katsoessa ylös, taivaat aukenevat – pilviin repeytyy aukko – ja ne paljastavat uskomattoman valtavan ja säteilevän Zeuksen kaltaisen hahmon, joka nousee yläpuolellemme kuin sata Everestin vuorta. Hän rypistää synkkänä kulmiaan samalla kun salaman välähdys valaisee hänen michelangelomaisia kasvojaan. Sitten hän osoittaa sormellaan alaspäin – minua! – ja selittää niin että jokainen aikuinen ja lapsi voi kuulla: ”Olen saanut tarpeekseni sinun viisastelevista kommenteistasi ja teologisista määritelmistäsi. Vakuutan sinulle, N. R. Hanson, että minä todellakin olen olemassa.” – –

Toivon, ettet syrjäytä tätä leikkimielisenä, ylenkatseellisena Disney-tyyppisenä keksintönä. Käsitteellinen ydin tässä on se, että jos tuollainen merkittävä tapahtuma tapahtuisi, minä ainakin varmasti vakuuttuisin, että Jumala on todella olemassa. Se tosiasia olisi ratkaistu kerta kaikkiaan. – – Tämä kohtaaminen todistaisi minulle ja kaikille muille, että Jumala on olemassa aivan yhtä suoranaisella tavalla kuin minkä tahansa kiistattoman tosiasiaväitteen kohdalla.|Norwood Hanson<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Hanson, Norwood Russell | Nimeke = What I Do Not Believe and Other Essays | Julkaisija = New York: Humanities | Vuosi = 1971 | Sivu = 313–314 }}</ref>}}

Hanson tekee tässä lainauksessaan tietynlaisen oletuksen Jumalasta ja tämän oletuksensa pohjalta hän tekee päätelmiä siitä, mikä olisi vastaansanomaton todiste Jumalasta.

Evankeliumien kirjoittajat kertovat kaksikin Jumalan ilmestymistä Jeesuksen elinaikana, joissa on joitakin niistä piirteistä, joita Hanson toivoisi saavansa todisteeksi Jumalan olemassaolosta:

{{lainaus|Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen, pois toisten luota. Siellä hänen ulkomuotonsa muuttui heidän nähtensä ja hänen vaatteensa alkoivat hohtaa niin kirkkaan valkoisina, ettei kukaan vaatteenvalkaisija maan päällä voi sellaista saada aikaan. Sitten heille ilmestyi Elia ja hänen kanssaan Mooses, ja nämä keskustelivat Jeesuksen kanssa. Pietari puuttui puheeseen ja sanoi Jeesukselle: ”Rabbi, on hyvä, että me olemme täällä. Me teemme kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle.” Hän ei näet tiennyt mitä sanoa, sillä he olivat kovin peloissaan. Samassa tuli pilvi, joka peitti heidät varjoonsa, ja pilvestä kuului ääni: ”Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä!”|{{rp|Mark. 9:2–7}}}}

Tässä tapauksessa Jumala ilmoittaa itsensä erityisellä tavalla kolmelle valitulle todistajalle, ja muut saavat tapahtumaan kosketuksen heidän silminnäkijätodistustensa välityksellä. Miksei Jumala sitten anna kaikille ihmisille tällaista kokemusta, joka antaisi heille välittömän mahdollisuuden vakuuttua Jumalan todellisuudesta? Syynä saattaa olla se, että oli Jumalan antama todiste itsestään miten vastaansanomaton tahansa, ihminen voi aina keksiä tavan paeta sitä. Pohdi tästä näkökulmasta ateistifilosofi '''Kai Nielsenin''' kommenttia:

{{lainaus|Emme olisi paremmassa tilanteessa, jos taivaan tähdet muodostaisivat lauseen JUMALA ON OLEMASSA kuin jos ne muodostaisivat lauseen VIIVYTTELY JUO MELANKOLIAA. Tietäisimme silloin, että jokin olisi ravisuttanut maailmaamme, mutta emme tietäisi, mikä. Tietäisimme tai luulisimme tietävämme – kuinka voisimme tietää, kumpi näistä vaihtoehdoista tekisi paremmin oikeutta tilanteelle – että kuulimme äänen tulevan taivaasta. Ja tietäisimme – tai luulisimme tietävämme – että tähdet järjestyivät silmiemme edessä useita kertoja niin, että ne muodostivat lauseen JUMALA ON OLEMASSA. Mutta tekisikö tämä havainto meidät viisaammiksi sen osalta, mihin ”Jumala” viittaa tai millainen puhdas ruumiiton tuonpuoleinen henki on tai voisi olla? Korkeintaan voisimme ajatella, että ehkä jokin puhuu noiden uskonnollisten ihmisten puolesta, mutta emme tietäisi tarkalleen, mistä on kysymys. Mutta voisimme myös ajatella, että kyseessä on jonkinlainen temppu tai joukkoharha. Ydinasia on, että emme tietäisi, mitä pitäisi ajatella.|Nielsen<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Nielsen, Kai | Nimeke = Naturalism and Religion | Julkaisija = New York: Prometheus Books | Vuosi = 2004 | Sivu = 279 }}</ref>}}

Lause ”viivyttely juo melankoliaa” on merkityksetön. Se koostuu sanoista, joilla näyttäisi olevan merkitys, mutta lause kokonaisuutena on käsittämätön. Nielsenin mukaan sana ”Jumala” on samalla tavalla vailla selkeää merkitystä. Emme pysty muodostamaan selkeää käsitystä Jumalasta, joka on aineellisen maailmankaikkeuden tuolla puolen. Kaikki hankkimamme tieto näyttäisi tarjoavan meille tietoa vain tästä maailmankaikkeudesta, ei mistään tuonpuoleisesta. Niinpä mikään todiste Jumalan olemassaolon puolesta ei riittäisi vakuuttamaan Nielseniä, koska hänen mielestään emme koskaan voi ymmärtää, mitä ”Jumala” tarkoittaa. Nielsen pitää [[fysikalismi]]a selviönä ja olettaa, ettei puhtaasti henkistä tietoisuutta voi olla olemassa. '''Charles Taliaferro'''<ref>Taliaferro, Charles: "The project of Natural Theology, teoksessa {{Kirjaviite | Tekijä = Graig, William Lane & Moreland, J. P. (toim.) | Nimeke = The Blackwell Companion to Natural Theology | Julkaisija = Oxford: Wiley-Blackwell | Vuosi = 2009 | Sivu = 10-11 }}</ref> kuitenkin argumentoi, ettei meillä ole perusteita tällä tavalla pitää fysikalismia itsestään selvänä totuutena. On mielekästä olettaa, että ihmisen tietoisuus ei selity puhtaasti fysikaalisten tilojen ja prosessien pohjalta. Tietoisuus on kokemustosiasia, joka on välittömästi ilmeinen jokaiselle ihmiselle. Niinpä ei ole perusteltua hylätä ajatusta tuonpuoleisesta Jumalasta, joka on ääretön, persoonallinen ja puhtaasti henkinen tietoisuus.

Monien aikamme ateistien mielestä on perusteltua olla uskomatta Jumalaan jo pelkästään siitä syystä, että Jumalan olemassaolo ei ole vastaansanomattoman selvä kaikille ihmisille. Jos Jumala olisi olemassa, hänen olemassaolonsa ei olisi niin vaikeasti todennettavissa. Mutta ateistin mielestä Jumalan olemassaoloa on vaikea todentaa. Niinpä Jumala ei ole olemassa. Tämän tyyppisen argumentin ehkä tunnetuin puolustaja aikanamme on filosofi '''J. L. Schellenberg'''. Hänen mielestään jumaluskon kannalta on ongelmallista, että ihmiset kokevat Jumalan poissaolevaksi, kaukaiseksi ja salatuksi. Kirjassaan ''Divine Hiddenness and Human Reason'' hän esittää, että Jumalan poissaolon tuntu muodostaa voimakkaan argumentin ateismin puolesta. Tämä argumentti pystyy painamaan vaakakupin ateismin hyväksi, niin että sen perusteella teismiä voidaan pitää epätotena. Schellenbergin<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Schellenberg, J.L. | Nimeke = Divine Hiddenness and Human Reason | Julkaisija = Ithaca: Cornell University Press | Vuosi = 1993 | Sivu = 2 ss. }}</ref> argumentti on seuraavanlainen:

# Täydellisen rakkaudellinen Jumala haluaisi molemminpuolisen henkilökohtaisen suhteen jokaisen sellaisen olennon kanssa, jolla on valmiudet tällaiseen suhteeseen.
# Jumalan ja ihmisen välisen vuorovaikutussuhteen loogisesti välttämätön edellytys on, että ihminen uskoo Jumalan olemassaoloon. Siksi:
# Jos täydellisen rakkaudellinen Jumala olisi olemassa, hän varmistaisi, että jokainen olento, jolla on valmiudet muodostaa tällainen uskomus ja joka ei suhtautuisi kielteisesti sen muodostamiseen, saisi käsiinsä riittävästi todistusaineistoa voidakseen muodostaa kyseisen uskomuksen.
# Mutta käytettävissä oleva todistusaineisto ei itse asiassa ole riittävä. Joten:
# Täydellisen rakastavaa Jumalaa ei ole olemassa.

Tämä ateistinen argumentti perustuu siihen järkevään oletukseen, että rakastavan Jumalan päämääränä on päästä molemminpuoliseen henkilökohtaiseen suhteeseen jokaisen sellaisen ihmisen kanssa, joka on valmis tällaiseen suhteeseen. Argumentin ongelmallinen kohta on oletuksessa, että kaikilla jumalasuhteeseen valmiilla ihmisillä ei olisi riittävää todistusaineistoa muodostaa uskomusta, että Jumala on olemassa. Tähän päätelmään päästään vain olettamalla, että jotkut niistä, jotka tällä hetkellä eivät usko Jumalaan, uskoisivat heti jos saisivat riittävät todisteet Jumalan olemassaolosta.

== Ihmisen valinnanvapauden edellytyksiä ==

Oletetaan hetkeksi, että Schellenberg on oikeassa väittäessään, että kaikilla jumalasuhteeseen valmiilla ihmisillä ei ole riittävää todistusaineistoa uskoakseen Jumalan olemassaoloon. Silloin olisi olemassa ihmisiä, jotka ovat tiedollisesti oikeutettuja ateistiseen vakaumukseensa. Tämä ateistinen argumentti olettaa, että rakastava Jumala ei voisi salli tällaisen asiaintilan syntymistä, vaan hänen pitäisi luoda tilanne, jossa jokainen tällainen ihminen saisi riittävästi todistusaineistoa uskoakseen Jumalaan. Oletuksen mukaan ihminen voi tietää, millä tavalla Jumalan täytyisi toimia voidakseen saavuttaa päämääränsä elää suhteessa ihmisten kanssa. Sen mukaan Jumalan täytyisi tehdä olemassaolonsa ilmeiseksi kaikille sellaisille ihmisille, jotka ovat valmiit tällaiseen suhteeseen.

Aina kun kuulemme väitteen siitä, mitä Jumala tekisi tai mitä hänen pitäisi tehdä saavuttaakseen päämääränsä, meidän täytyy kysyä itseltämme seuraava kysymys: ”''Mistä kyseiset kriitikot tietävät, mitä Jumala tekisi tai mitä hänen pitäisi tehdä saavuttaakseen päämääränsä?''” On vaikea puolustaa väitettä, että Jumalalla ei olisi mitään hyvää syytä sallia tilannetta, jossa on olemassa ateisteja, jotka ovat tiedollisesti oikeutettuja ateistiseen vakaumukseensa. Voidakseen tietää, ettei tällaista syytä ole olemassa, ihmisellä pitäisi olla kattava tieto todellisuudesta. Oletetaan, että sairaanhoitaja on antamassa sinulle rokotusta, mutta pudottaa epähuomiossa rokotusneulan lattialle. Hän poimii neulan ja aikoo antaa sinulle rokotuksen. Sinä kuitenkin huomautat hänelle, että neulassa saattaa nyt olla bakteereja. Sairaanhoitaja katsoo tarkkaan neulan kärkeä ja huomauttaa: ”En näe siinä mitään bakteereita” ja valmistautuu antamaan sinulle rokotuksen. Voit edelleen oikeutetusti vastustaa rokotuksen antamista, koska sairaanhoitajalla ei ole riittävää tietoa mahdollisista bakteereista rokotusneulassa.<ref>Murray, Michael J.: “Why Doesn’t God Make His Existence More Obvious to Us?”, teoksessa {{Kirjaviite | Tekijä = Copan, Paul & Craig, William Lane (toim.) | Nimeke = Passionate Conviction: Contemporary Discourses on Christian Apologetics | Julkaisija = Nashville, Tenn.: B & H Academic | Vuosi = 2007 | Sivu = 45}}</ref>

Kristillisen käsityksen mukaan Jumala haluaa ihmisten olevan vapaita valitsemaan, haluavatko he rakastaa Jumalaa vai hylätä hänet. Millainen maailman pitäisi olla, että tämä olisi mahdollista? Ensinnäkin siinä täytyy olla olentoja, jotka pystyvät tekemään vapaita valintoja. Toiseksi, näiden olentojen täytyy elää olosuhteissa, joissa he voivat toteuttaa tätä vapauttaan. Millaisia olisivat tuollaiset olosuhteet? Michael J. Murray<ref>Murray, Michael J.: “Why Doesn’t God Make His Existence More Obvious to Us?”, teoksessa {{Kirjaviite | Tekijä = Copan, Paul & Craig, William Lane (toim.) | Nimeke = Passionate Conviction: Contemporary Discourses on Christian Apologetics | Julkaisija = Nashville, Tenn.: B & H Academic | Vuosi = 2007 | Sivu = }}</ref> käsittelee tätä kysymystä mielenkiintoisella tavalla ja seuraava selonteko seuraa melko tarkasti hänen argumentointiaan.

Yksi edellytys vapaiden valintojen tekemiselle on kaikenkattavan pakon puuttuminen. Ehkä sinulla on kokemus tilanteesta, jossa ajat ylinopeutta autollasi ja havaitset poliisiauton tien laidassa. Mikä on reaktiosi? Painat heti jarrua ja vähennät nopeutta. Poliisin läsnäolo saa sinut pelkäämään nopeusrajoituksen ylittämisestä seuraavaa sakkorangaistusta ja pelko pakottaa sinut hidastamaan. Mutta useimmiten tiellä ajaessamme kukaan ei valvo nopeuttamme. Tällöin mikään ulkoinen pakko ei rajoita toimintaamme ja olemme vapaita päättämään, noudatammeko lakia vai emme.

Kuvittele nyt, millaista olisi elää, jos jokaisessa elämäsi kulmassa olisi moraalinen poliisi, joka uhkaisi sinua sakoilla tai vankeudella moraalisten velvollisuuksien rikkomisesta. Sellaisessa maailmassa ihmisiä ei ainoastaan pakotettaisi noudattamaan nopeusrajoitusta; heidät pakotettaisiin toimimaan moraalisten periaatteiden edellyttämällä tavalla kaikissa olosuhteissa. Sellainen maailma olisi täynnä kaikenkäsittävää pakkoa ja sellaisessa maailmassa ei olisi mahdollista tehdä moraalisesti merkityksellisiä vapaita valintoja.

Tällä esimerkillä on merkitystä pohtiessamme kysymystä Jumalan kätkeytymisestä. Pohdi hetken maailmaa, joka Schellenbergin ja Hansonin mielestä Jumalan pitäisi luoda. Heidän mielestään Jumalan pitäisi ilmoittaa itsensä tavalla, joka tekisi mahdolliseksi rakastavan suhteen ihmisten kanssa. Heidän mielestään tämä merkitsee sitä, että

:(a) Jumala tekee täysin selväksi, että hän on olemassa. Mutta varmaankin täysin hyvä Jumala haluaa tehdä meille selväksi paljon enemmän kuin vain tiedon olemassaolostaan. Jos Jumala todella rakastaa meitä ja haluaa meidän elävän hyvää elämää, Jumala kertoisi meille yhtä selvästi ja ilmeisesti
:(b) miten voimme elää hyvää elämää. Tämä merkitsee sitä, että hän ilmoittaisi moraalisen tahtonsa ja sen, miten ainoastaan hänen moraalisen tahtonsa noudattaminen tekee ihmisen onnelliseksi ja että jos emme seuraa häntä, päädymme onnettomuuteen ja tuhoon.

Mutta pohdi hetken, mitä seuraisi, jos Jumala toteuttaisi vaihtoehdon (b). Mikä olisi seurauksena, jos Jumala tekisi meille ehdottoman selväksi kaikki ne asiat, jotka on kuvattu vaihtoehdossa (b)? Epäilemättä tässä tapauksessa Jumalasta tulisi moraalinen poliisi, joka valvoisi elämämme kaikkia nurkkia. Jumala olisi suoranaisesti läsnä elämässämme, ja hän tekisi meille selväksi, että kuuliaisuus on ainoa tie onneen ja että synti johtaa nopeaan rangaistukseen. Tällaisissa olosuhteissa eläisimme kaikenkattavan pakon alaisina jokapäiväisessä elämässämme. Tuollaisissa olosuhteissa moraalisesti merkityksellinen valinnan vapaus olisi mahdottomuus. Niinpä näyttää siltä, että Jumala ei voi tehdä itseään tunnetuksi meille tavoilla, jotka täsmennettiin vaihtoehdoissa (a) ja (b).

Tässä kohdassa ehkä näyttää, että kuvauksessa on jotakin vialla. Kristitythän ajattelevat Schellenbergin ja Hansonin tavoin, että Jumalan täytyy tehdä ja että hän tekee olemassaolonsa ja tahtonsa tunnetuksi meille. Mutta he eivät ajattele, että tämä estäisi ihmisten kykyä toimia vapaasti. Miten tämä on mahdollista? Toisin sanoen, kuinka Jumala voi tehdä olemassaolonsa ja tahtonsa tunnetuksi ihmisille, ilman että hän luo kaikenkattavan pakon olosuhteet? Tähän kysymykseen vastaaminen edellyttää, että pohdimme tarkemmin, mitä pakolla tarkoitetaan ja miten se toimii.

Pakko toimii silloin, kun tehdään uhkauksia, jotka luovat meille pakottavan paineen. Pakottavan paineen käsitettä analysoidessamme huomaamme sen olevan seurausta ainakin viiden eri tekijän vuorovaikutuksesta.

# '''Uhkauksen voima''': toisin sanoen, kuinka pahoilta uhatut seuraukset vaikuttavat.
# '''Uhkauksen läheisyys'''. Tässä tekijässä on kolme osaa:
::a) Todennäköisyys: kuinka todennäköistä on, että uhkaukset toteutetaan.
::b) Ajallinen: kuinka nopeasti uhatut seuraukset toteutetaan.
::c) Tiedollinen: miten kattavasti uhatut seuraukset tiedostetaan.
:3. '''Välinpitämättömyys uhkauksen suhteen''': missä määrin uhattu henkilö suhtautuu välinpitämättömästi häneen kohdistuviin uhkauksiin.

Jotta Jumala voisi säilyttää luomiensa ihmisten vapauden, hänen täytyy lieventää sitä pakottavaa painetta, joka seuraa hänen olemassaoloaan ja tahtoaan koskevasta tiedosta. Mitä edellä mainituista tekijöistä Jumala voi säätää vähentääkseen pakottavaa painetta ja siten suojellakseen ihmisten vapautta?

Ei näytä siltä, että Jumala voisi lieventää uhkauksen voimaa. Epäuskon tai tottelemattomuuden seurauksena olevaa uhkauksen voimaa ei ole mahdollista muuttaa. Jos ihminen ei opi tuntemaan Jumalaa tai tottelemaan Hänen moraalista tahtoaan (ei esimerkiksi opi tuntemaan Kristusta pelastajanaan), kyseinen ihminen on tuomittu ikuiseen eroon Jumalasta. Tämän seurauksen lieventäminen ei näytä mahdolliselta. Jos Jumala lupaa tietyn seurauksen siitä, että ihminen ei tunne tai tottele häntä, todennäköisyys tämän seurauksen toteutumisesta on sata prosenttia. Miten se voisi olla vähemmän? Ainoastaan jos Jumalaa voitaisiin huijata tai jos hän unohtaisi tai muuttaisi mielensä. Mitkään näistä vaihtoehdoista eivät näytä mahdollisilta.

Ajallista läheisyyttä voidaan lieventää jossakin mielessä, koska ainakin jotkut epäuskon ja tottelemattomuuden seuraukset siirtyvät kuoleman jälkeiseen elämään. Tämän asian osalta voidaan huomioida kaksi asiaa. Ensinnäkin, ihmisen elämä voi päättyä milloin tahansa, joten kuoleman jälkeinen elämä voi alkaa seuraavassa hetkessä. Niinpä rangaistuksen viivyttäminen kuoleman jälkeiseen elämään ei välttämättä vähennä uhkauksen välittömyyttä. Toiseksi, vaikka kyseiset rangaistukset koettaisiin ajallisesti kaukaisina, on vaikea kuvitella, että tämä muuttaisi mitään olennaista, koska uhattujen seurausten luonne on niin vakava – ikuinen ero Jumalasta.

Jätetään tiedollinen välittömyys hetkeksi syrjään. Entä vaihtoehto (3), välinpitämättömyys uhkausta kohtaan? Voisiko Jumala lieventää välinpitämättömyyttä ja sillä tavalla vähentää pakottavaa painetta? Tämä ei näyttäisi mahdolliselta. Se, miten välinpitämättömästi suhtaudumme uhkauksiin, näyttää riippuvan omista vapaista valinnoistamme. Jotkut ihmiset pystyvät kehittämään itsessään vastustuskykyä uhkauksia vastaan. Toiset taas eivät. Kummassakin tapauksessa välinpitämättömyys näyttää riippuvan ihmisen vapaista valinnoista. Jumala voisi säätää tätä tekijää ainoastaan puuttumalla vapaisiin valintoihimme.

Niinpä jäljelle jää vain tiedollinen välittömyys. Mutta mitä tarkalleen on tiedollinen välittömyys? Se on tekijä, joka selittää, miksi esimerkiksi televisio-ohjelmat juopuneiden ajajien aiheuttamista onnettomuuksista usein onnistuvat estämään ihmisiä ajamasta juopuneina. Nämä televisio-ohjelmat eivät anna ihmisille mitään uutta informaatiota. Kukaan ei ajattele näitä kuvia nähtyään: ”Hei, enpä tullut koskaan ajatelleeksi että juopuneena ajaminen voisi saada aikaan tällaisia onnettomuuksia.” Sen sijaan, nämä kuvat käyttävät meille jo tunnettua informaatiota ja esittävät sen meille tavalla, joka vaikuttaa voimakkaasti tunteisiimme. Tällaiset televisio-ohjelmat muuttavat uhattujen seuraamusten tiedollisen välittömyyden.

Koska Jumala ei voi lieventää pakottavaa painetta lieventämällä neljää muuta tekijää, jotka vaikuttavat pakottavaan paineeseen, Jumalan täytyy tehdä se säätelemällä oman olemassaolonsa ja moraalisen luonteensa tiedollista välittömyyttä. Näin tehdessään hän saa aikaan ilmiön, jota kuvataan Jumalan kätkeytymiseksi.

Tiedollisen välittömyyden vähentäminen ja kätketyksi tuleminen ei tarkoita sitä, ettei Jumalan olemassaolosta olisi todistusaineistoa tai että kyseinen todistusaineisto olisi heikkoa. Voimme ymmärtää tämän pohtiessamme uudelleen esimerkkiä televisio-ohjelmista, jotka vähentävät juopuneena ajamista. Ne ihmiset, joihin kyseiset ohjelmat vaikuttavat, tietävät jo edeltä täysin hyvin, että juopuneena ajaminen on vaarallista. Kyseinen todistusaineisto oli jo aikaisemmin täysin heidän käytettävissään. Mutta todistusaineiston tarjoamalta informaatiolta puuttui tiedollinen välittömyys, joka olisi pakottanut heidät lopettamaan juopuneena ajamisen. Tämän aikaansaamiseksi tarvittiin televisio-ohjelmia. Samalla tavalla Jumala voi saattaa kaikenlaista informaatiota omasta olemassaolostaan ja moraalisesta tahdostaan ihmisten ulottuville (hän voi luoda hienosäädetyn maailmankaikkeuden ja antaa ihmiselle siitä tietoa tieteen edistyksen myötä, hän voi antaa kirjoitetun ilmoituksen, Jumalan Poika voi tulla ihmiseksi jne.). Niin kauan kuin tätä informaatiota ei tarjota sellaisella tavalla, joka tekisi informaatiosta tiedollisesti välitöntä (ja siten pakottavaa), Jumala onnistuu turvaamaan moraalisesti merkityksellisen vapautemme.

Jumalan ajoittainen kätkeytyminen ja vaikeneminen ei siis sinänsä muodosta syytä uskoa ateismiin. Jumalan kätkeytyminen ja vaikeneminen sopii loogisesti yhteen sen kanssa, että Jumala on olemassa ja että hän rakastaa ihmisiä. Se, että Jumala kätkeytyy joiltakin ihmisiltä, ei tarkoita, että hän kätkeytyy kaikilta. Se, että Jumala kätkeytyy ajoittain, ei tarkoita, että hän kätkeytyy aina. Se, että Jumala kätkeytyy kaikilta ihmisiltä ajoittain, ei tarkoita, etteikö hän silti olisi jättänyt todisteita olemassaolostaan, jotka ovat aina kaikkien nähtävissä.

Jumalan kätkeytyminen tai Jumalan poissaolon tuntu voivat johtua useista erilaisista tekijöistä. '''Paul K. Moserin'''<ref>Moser, Paul K.: "Cognitive Idolatry and Divine Hiding", teoksessa {{Kirjaviite | Tekijä = Howard-Snyder, Daniel & Moser, Paul K. (toim.) | Nimeke = Divine Hiddenness: New Essays | Julkaisija = Cambridge: Cambridge University Press | Vuosi = 2002 | Sivu = 132 }}</ref> mukaan Jumalan tarkoituksena voi olla

* opettaa ihmisiä kaipaamaan ja arvostamaan henkilökohtaista suhdetta Jumalaan,
* vahvistaa kiitollista luottamusta Jumalaan vaikeissakin olosuhteissa,
* poistaa ihmisen välinpitämättömyys Jumalaa ja hänen tarkoitusperiään kohtaan,
* murskata ihmisen ylpeä itseriittoisuus.

Moser argumentoi, että Jumalan ajoittainen kätkeytyminen voi terveellä tavalla moraalisesti haastaa ihmisiä. Jos ihminen voi pitää Jumalan läsnäoloa itsestäänselvyytenä, hän saattaa itseriittoisesti välineellistää Jumalaa sen sijaan, että hän antautuisi Jumalalle. Kätkeytymällä Jumala opettaa ihmistä etsimään Jumalaa ja estää ihmistä pitämästä Jumalan pyhää läsnäoloa halpana.<ref>Moser, Paul K.: "Cognitive Idolatry and Divine Hiding", teoksessa {{Kirjaviite | Tekijä = Howard-Snyder, Daniel & Moser, Paul K. (toim.) | Nimeke = Divine Hiddenness: New Essays | Julkaisija = Cambridge: Cambridge University Press | Vuosi = 2002 | Sivu = 133 }}</ref>

Jumalan poissaolon tuntu saattaa siis johtua Jumalan kätkeytymisestä. Se saattaa myös johtua ihmisen haluttomuudesta kohdata Jumalan todellisuutta. Ihminen voi kokea Jumalan poissaolevaksi, vaikka hänellä olisi riittävästi todistusaineistoa Jumalan olemassaolosta. Ihminen ei ehkä ole valmis kohtaamaan tätä todistusaineistoa, koska se samalla uhkaisi hänen vapauttaan ja itsemääräämisoikeuttaan. Lähes kaikki ihmiset pitävät mahdollisena, että Jumala on olemassa. Niinpä ihmisillä on syy perehtyä asiaan paremmin ja etsiä suurempaa selvyyttä asiaan. Ihmisen taipumus käyttää Jumalan poissaolon tuntua argumenttina Jumalan olemassaoloa vastaan voi kertoa ihmisen halusta paeta Jumalan todellisuutta.<ref>Wainwright, William J.: "Jonathan Edwards and the Hiddenness of God", teoksessa {{Kirjaviite | Tekijä = Howard-Snyder, Daniel & Moser, Paul K. (toim.) | Nimeke = Divine Hiddenness: New Essays | Julkaisija = Cambridge: Cambridge University Press | Vuosi = 2002 | Sivu = 104 }}</ref>

'''Jonathan Edwardsin''' mukaan jokaisella ihmisellä on riittävästi todistusaineistoa Jumalan todellisuudesta ja hänen hyvyydestään voidakseen muodostaa oikean käsityksen Jumalasta. Syntinen ihminen kuitenkin helposti joko kieltää Jumalan kokonaan tai muodostaa mielessään väärän kuvan Jumalasta. Vaikka luonnollinen järki voi parhaimmillaan saada selville monia totuuksia Jumalasta, se ei pysty ymmärtämään Jumalan pyhyyden arvoa (the beauty of holiness), eikä se siksi pysty arvostamaan kristinuskon totuuksia. Jumalan pyhyys avautuu sanallisen ilmoituksen välityksellä. <ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Edwards, Jonathan | Nimeke = The Religious Affections | Julkaisija = Edinburgh: The Banner of Truth Trust | Vuosi = 1984 | Sivu = }}</ref>

'''Charles Finney''' tuo Jumalan kätkeytymisen ongelmaan lisänäkökohdan. Jumalan ei ole välttämättä mielekästä antaa ihmisille lisää valoa ennen kuin he ovat toimineet johdonmukaisesti sen valon pohjalta, mikä heillä jo on.

{{lainaus|– – en saa myöskään jättää mainitsematta erästä kirjakauppiasta, varsin huomattavaa miestä siltä paikkakunnalta. Hän oli kääntymätön, ei tosin suoranainen jumalankieltäjä, mutta mies, joka ei voinut uskoa Raamatun jumalallista arvovaltaa. Hän oli teräväpäinen, arvostelevainen, lujatahtoinen, päättäväinen, luki paljon ja ajatteli paljon. Ulkonaiselta moraaliltaan, hän oli, sen uskon, moitteeton ja erikoisen suuressa arvossa pidetty henkilö. Eräänä aamuna varhain hän tuli huoneeseeni ja sanoi:

”Mr. Finney, täällä on käymässä voimakas hengellinen liike, mutta minä olen epäilijä ja tahtoisin saada todisteita Raamatun totuudesta.”

Herra antoi minulle kyvyn erottaa hänen mielentilansa, niin että saatoin päättää, miltä kannalta häntä käsittelisin. Sanoin hänelle: ”Uskotteko Jumalan olemassaoloon?” ”Uskon kyllä”, hän vastasi, ”en ole jumalankieltäjä”. ”Uskotteko suhtautuneenne Jumalaan niin kuin tulisi? Oletteko kunnioittaneet Hänen arvovaltaansa? Oletteko rakastanut Häntä? Oletteko tehnyt, mitä ajattelette olevan Hänelle otollista, ja siksi, että haluatte olla Hänelle otollinen? Myönnättekö, että teidän tulisi rakastaa Häntä, palvoa Häntä, totella Häntä sen valon mukaan, mitä teillä on?” ”Myönnän”, hän sanoi, ”minä myönnän sen”. ”Mutta oletteko tehnyt niin?” ”En”, hän vastasi, ”en voi sanoa tehneeni niin”.

”No niin”, sanoin minä, ”miksi opastaisin teitä pitemmälle ja valaisisin mieltänne, jollette tahdo tehdä velvollisuuttanne ja noudattaa sitä valoa, mikä teillä jo on. Kun siis päätätte elää vakaumuksenne mukaan, totella Jumalaa parhaimmin sen valon mukaan, mikä teillä on; kun haluatte katua tähänastisia laiminlyöntejänne ja olla Jumalalle otollinen koko lopun elämäänne parhaan tietonne mukaan, sitten minäkin tahdon koettaa osoittaa teille, että Raamattu on Jumalasta. Siihen saakka minun on turhaa yrittää sitä.” En ollut itse istunut enkä tietääkseni pyytänyt häntäkään istumaan. Hän sanoikin vain: ”En voi sanoa muuta kuin että tämä on oikein ja kohtuullista” – ja meni tiehensä.|Finney<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Finney, Charles | Nimeke = Ihmeellisiä herätyksiä | Julkaisija = Suolahti: Ev. lut. herätysseura | Vuosi = 1984 | Sivu = 246–247 }}</ref>}}


Joitain samankaltaisia elementtejä on Jeesuksen vertauksessa [[Luukkaan evankeliumi|Luukkaan evankeliumissa]]:

{{lainaus|Oli rikas mies, joka pukeutui purppuraan ja hienoihin pellavavaatteisiin ja eli joka päivä ilossa loisteliaasti. Mutta eräs köyhä, nimeltä Lasarus, makasi hänen ovensa edessä täynnä paiseita ja halusi ravita itseään niillä muruilla, jotka putosivat rikkaan pöydältä. Ja koiratkin tulivat ja nuolivat hänen paiseitansa. Niin tapahtui, että köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Aabrahamin helmaan. Ja rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin. Ja kun hän nosti silmänsä tuonelassa, vaivoissa ollessaan, näki hän kaukana Aabrahamin ja Lasaruksen hänen helmassaan. Ja hän huusi sanoen: 'Isä Aabraham, armahda minua ja lähetä Lasarus kastamaan sormensa pää veteen ja jäähdyttämään minun kieltäni, sillä minulla on kova tuska tässä liekissä!' Mutta Aabraham sanoi: 'Poikani, muista, että sinä eläessäsi sait hyväsi, ja Lasarus samoin sai pahaa; mutta nyt hän täällä saa lohdutusta, sinä taas kärsit tuskaa. Ja kaiken tämän lisäksi on meidän välillemme ja teidän vahvistettu suuri juopa, että ne, jotka tahtovat mennä täältä teidän luoksenne, eivät voisi, eivätkä ne, jotka siellä ovat, pääsisi yli meidän luoksemme.' Hän sanoi: 'Niin minä siis rukoilen sinua, isä, että lähetät hänet isäni taloon, sillä minulla on viisi veljeä-todistamaan heille, etteivät hekin joutuisi tähän vaivan paikkaan'. Mutta Aabraham sanoi: 'Heillä on Mooses ja profeetat; kuulkoot niitä'. Niin hän sanoi: 'Ei, isä Aabraham; vaan jos joku kuolleista menisi heidän tykönsä, niin he tekisivät parannuksen'. Mutta Aabraham sanoi hänelle: 'Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös'."|{{rp|Luuk 16:19-31}}}}

Perimmiltään ongelma onkin siinä, että ihminen on luonnostaan kapinassa Luojaansa vastaan.

Jos tunnusteot ja Jeesuksen opetukset eivät saaneet ihmisiä kääntymään, niin kuinka tilanne olisi tällä hetkellä sen kummempi. Joku voisi esimerkiksi vaatia, että Jumalan pitäisi ilmestyä hänelle, jotta tämä voisi uskoa Häneen. Vaikka näin kävisi, hän voisi silti kieltää Jumalan olemassaolon ja väittää kärsivänsä aivotoimintansa häiriöstä, joka aiheutti ilmestyksen. Voidaankin sanoa, että pelkkä vaikuttava kokemus itsessään ei kanna pitkälle, mikäli ihmisellä ei ole todellista halua löytää Jumalaa.

Jumala antaa itsestään hyvin selkeän ilmoituksen Raamatussa. Kyse ei siis suinkaan ole siitä, etteikö Jumala ilmoittaisi itseään selkeästi vaan siitä, haluammeko uskoa tuon ilmoituksen vai emme. Usko ei monestikaan synny silmänräpäyksessä vaan on prosessi, johon monesti kuluu aikaa ja sisäisiä kamppailuja. Kyseinen prosessi vie monesti aikaa, koska ihmisinä meillä on monenlaisia jopa tiedostamattomia sisäisiä suoja-aitoja Jumalaa vastaan. Lisäksi kristillisen maailmankuvan mukaan Saatana pyrkii kaikin tavoin vesittämään ihmisen ja Jumalan kanssakäymisen.

[[Raamattu|Raamatussa]] tämä ilmenee niin, että vaikka Jeesus teki useita ihmeitä ja opetti ihmisiä Jumalan valtakunnasta ja omasta asemastaan Jumalan poikana. Silti kaikkien näiden ihmeiden ja tunnustekojenkaan jälkeen kaikki eivät uskoneet tai halunneet uskoa. Toisin sanoen, vaikka ihmiset konkreettisesti näkivät ja kokivat asioita, he eivät silti muuttaneet suhtautumistaan [[Jeesus|Jeesukseen]] ja Hänen sanomaansa.

Vanhan testamentin puolella hyvänä esimerkkinä toimii israelilaisten käytös erämaassa; Jumala oli suorittanut jo lukuisia ihmeitä, joiden kautta israelilaiset olivat päässeet pakenemaan Egyptistä ja joiden kautta heidän vaatteensa eivät esimerkiksi kuluneet. Tästä huolimatta, kun Mooses jätti kansan muutamaksi päiväksi, niin homma meni totaalisen villiksi ja israelilaiset alkoivat valmistamaan itselleen epäjumalaa.

{{viestipohja| kuva = [[Kuva:Tiedekeskustelun avoimuuskoe.jpg|30px]]
|sisältö = Tämän artikkelin pohjana on käytetty [[Tapio Puolimatka]]n kirjan ''[[Tiedekeskustelun avoimuuskoe (kirja)|Tiedekeskustelun avoimuuskoe]]'' sisältöä tekijän luvalla.}}

== Katso myös ==
=== Internet ===
* [https://uskojarkijafilosofia.wordpress.com/2011/05/18/jumalan-piiloutuneisuus/ Jumalan piiloutuneisuus] (uskojarkijafilosofia.wordpress.com)

==Viitteet ==
{{viitteet|sarakkeet}}

[[Luokka:Jumala]][[Luokka:Lukusuositukset]]

Miksei Jumala ilmoita itseään selvästi?

2019-08-18T14:50:18Z

Apollos: /* Mikä olisi riittävän selvä ilmoitus? */ kh

{{väite-alku}}Jos Jumala haluaa, että uskon häneen, hän voisi kai hoitaa asian helposti. Miksi Jumala ei kerro olemassaolostaan kaikille niin kertakaikkisen selvästi ja vastaansanomattomasti, että tyhmätkin ymmärtävät? Ymmärtämättömiä ei pitäisi hyljeksiä.{{väite-loppu}}
[[Tiedosto:Circle-question.svg|150px|pienoiskuva|oikea]]

== Mikä olisi riittävän selvä ilmoitus? ==

Kun tutkimme asiaa lähemmin huomaamme, että kyse ei niinkään ole siitä, etteikö Jumala olisi ilmoittanut itsestään kaikille tai että hän piileksisi – kyse on enemmänkin siitä, että monet ihmiset eivät hyväksy tapaa, jolla Jumala on itsensä ilmoittanut, vaan asettavat Jumalalle ehtoja, joilla hänen tulisi ilmestyä uskon edellytyksenä. Henkilöstä riippuen nämä ehdot luonnollisesti vaihtelevat aina visuaalisesta ilmestymisestä mitä mielikuvituksellisimpiin skenaarioihin.

Esimerkiksi [[wp:Yalen yliopisto|Yalen yliopisto]]n edesmennyt tieteenfilosofian professori '''[https://en.wikipedia.org/wiki/Norwood_Russell_Hanson Norwood Hanson]''' esitti väitteensä elävän kuvauksen muodossa:

{{lainaus|Olisi periaatteessa mahdollista osoittaa kaikille todeksi, että ”Jumala on olemassa” – niin vain ei ole tapahtunut, ei ainakaan kaikille! Oletetaan kuitenkin, että ensi tiistaiaamuna, heti aamiaisen jälkeen, me kaikki putoamme polvillemme kuullessamme korvia vihlovan ukkosenjyrinän. Lunta tupruttaa, lehdet putoavat puista, maanpinta nousee ja kupruilee, rakennukset sortuvat ja tornit kaatuvat. Taivas loistaa aavemaista, hopeaista valoa. Juuri silloin, kaikkien maailman ihmisten katsoessa ylös, taivaat aukenevat – pilviin repeytyy aukko – ja ne paljastavat uskomattoman valtavan ja säteilevän Zeuksen kaltaisen hahmon, joka nousee yläpuolellemme kuin sata Everestin vuorta. Hän rypistää synkkänä kulmiaan samalla kun salaman välähdys valaisee hänen michelangelomaisia kasvojaan. Sitten hän osoittaa sormellaan alaspäin – minua! – ja selittää niin että jokainen aikuinen ja lapsi voi kuulla: ”Olen saanut tarpeekseni sinun viisastelevista kommenteistasi ja teologisista määritelmistäsi. Vakuutan sinulle, N. R. Hanson, että minä todellakin olen olemassa.” – –

Toivon, ettet syrjäytä tätä leikkimielisenä, ylenkatseellisena Disney-tyyppisenä keksintönä. Käsitteellinen ydin tässä on se, että jos tuollainen merkittävä tapahtuma tapahtuisi, minä ainakin varmasti vakuuttuisin, että Jumala on todella olemassa. Se tosiasia olisi ratkaistu kerta kaikkiaan. – – Tämä kohtaaminen todistaisi minulle ja kaikille muille, että Jumala on olemassa aivan yhtä suoranaisella tavalla kuin minkä tahansa kiistattoman tosiasiaväitteen kohdalla.|Norwood Hanson<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Hanson, Norwood Russell | Nimeke = What I Do Not Believe and Other Essays | Julkaisija = New York: Humanities | Vuosi = 1971 | Sivu = 313–314 }}</ref>}}

Hanson tekee tässä lainauksessaan tietynlaisen oletuksen Jumalasta ja tämän oletuksensa pohjalta hän tekee päätelmiä siitä, mikä olisi vastaansanomaton todiste Jumalasta.

Evankeliumien kirjoittajat kertovat kaksikin Jumalan ilmestymistä Jeesuksen elinaikana, joissa on joitakin niistä piirteistä, joita Hanson toivoisi saavansa todisteeksi Jumalan olemassaolosta:

{{lainaus|Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen, pois toisten luota. Siellä hänen ulkomuotonsa muuttui heidän nähtensä ja hänen vaatteensa alkoivat hohtaa niin kirkkaan valkoisina, ettei kukaan vaatteenvalkaisija maan päällä voi sellaista saada aikaan. Sitten heille ilmestyi Elia ja hänen kanssaan Mooses, ja nämä keskustelivat Jeesuksen kanssa. Pietari puuttui puheeseen ja sanoi Jeesukselle: ”Rabbi, on hyvä, että me olemme täällä. Me teemme kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle.” Hän ei näet tiennyt mitä sanoa, sillä he olivat kovin peloissaan. Samassa tuli pilvi, joka peitti heidät varjoonsa, ja pilvestä kuului ääni: ”Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä!”|{{rp|Mark. 9:2–7}}}}

Tässä tapauksessa Jumala ilmoittaa itsensä erityisellä tavalla kolmelle valitulle todistajalle, ja muut saavat tapahtumaan kosketuksen heidän silminnäkijätodistustensa välityksellä. Miksei Jumala sitten anna kaikille ihmisille tällaista kokemusta, joka antaisi heille välittömän mahdollisuuden vakuuttua Jumalan todellisuudesta? Syynä saattaa olla se, että oli Jumalan antama todiste itsestään miten vastaansanomaton tahansa, ihminen voi aina keksiä tavan paeta sitä. Pohdi tästä näkökulmasta ateistifilosofi '''Kai Nielsenin''' kommenttia:

{{lainaus|Emme olisi paremmassa tilanteessa, jos taivaan tähdet muodostaisivat lauseen JUMALA ON OLEMASSA kuin jos ne muodostaisivat lauseen VIIVYTTELY JUO MELANKOLIAA. Tietäisimme silloin, että jokin olisi ravisuttanut maailmaamme, mutta emme tietäisi, mikä. Tietäisimme tai luulisimme tietävämme – kuinka voisimme tietää, kumpi näistä vaihtoehdoista tekisi paremmin oikeutta tilanteelle – että kuulimme äänen tulevan taivaasta. Ja tietäisimme – tai luulisimme tietävämme – että tähdet järjestyivät silmiemme edessä useita kertoja niin, että ne muodostivat lauseen JUMALA ON OLEMASSA. Mutta tekisikö tämä havainto meidät viisaammiksi sen osalta, mihin ”Jumala” viittaa tai millainen puhdas ruumiiton tuonpuoleinen henki on tai voisi olla? Korkeintaan voisimme ajatella, että ehkä jokin puhuu noiden uskonnollisten ihmisten puolesta, mutta emme tietäisi tarkalleen, mistä on kysymys. Mutta voisimme myös ajatella, että kyseessä on jonkinlainen temppu tai joukkoharha. Ydinasia on, että emme tietäisi, mitä pitäisi ajatella.|Nielsen<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Nielsen, Kai | Nimeke = Naturalism and Religion | Julkaisija = New York: Prometheus Books | Vuosi = 2004 | Sivu = 279 }}</ref>}}

Lause ”viivyttely juo melankoliaa” on merkityksetön. Se koostuu sanoista, joilla näyttäisi olevan merkitys, mutta lause kokonaisuutena on käsittämätön. Nielsenin mukaan sana ”Jumala” on samalla tavalla vailla selkeää merkitystä. Emme pysty muodostamaan selkeää käsitystä Jumalasta, joka on aineellisen maailmankaikkeuden tuolla puolen. Kaikki hankkimamme tieto näyttäisi tarjoavan meille tietoa vain tästä maailmankaikkeudesta, ei mistään tuonpuoleisesta. Niinpä mikään todiste Jumalan olemassaolon puolesta ei riittäisi vakuuttamaan Nielseniä, koska hänen mielestään emme koskaan voi ymmärtää, mitä ”Jumala” tarkoittaa. Nielsen pitää fysikalismia itsestään selvyytenä ja olettaa, ettei puhtaasti henkistä tietoisuutta voi olla olemassa. '''Charles Taliaferro'''<ref>Taliaferro, Charles: "The project of Natural Theology, teoksessa {{Kirjaviite | Tekijä = Graig, William Lane & Moreland, J. P. (toim.) | Nimeke = The Blackwell Companion to Natural Theology | Julkaisija = Oxford: Wiley-Blackwell | Vuosi = 2009 | Sivu = 10-11 }}</ref> kuitenkin argumentoi, ettei meillä ole perusteita tällä tavalla pitää fysikalismia itsestään selvänä totuutena. On mielekästä olettaa, että ihmisen tietoisuus ei selity puhtaasti fysikaalisten tilojen ja prosessien pohjalta. Tietoisuus on kokemustosiasia, joka on välittömästi ilmeinen jokaiselle ihmiselle. Niinpä ei ole perusteltua hylätä ajatusta tuonpuoleisesta Jumalasta, joka on ääretön, persoonallinen ja puhtaasti henkinen tietoisuus.

Monien aikamme ateistien mielestä on perusteltua olla uskomatta Jumalaan jo pelkästään siitä syystä, että Jumalan olemassaolo ei ole vastaansanomattoman selvä kaikille ihmisille. Jos Jumala olisi olemassa, hänen olemassaolonsa ei olisi niin vaikeasti todennettavissa. Mutta ateistin mielestä Jumalan olemassaoloa on vaikea todentaa. Niinpä Jumala ei ole olemassa. Tämän tyyppisen argumentin ehkä tunnetuin puolustaja aikanamme on filosofi '''J. L. Schellenberg'''. Hänen mielestään jumaluskon kannalta on ongelmallista, että ihmiset kokevat Jumalan poissaolevaksi, kaukaiseksi ja salatuksi. Kirjassaan ''Divine Hiddenness and Human Reason'' hän esittää, että Jumalan poissaolon tuntu muodostaa voimakkaan argumentin ateismin puolesta. Tämä argumentti pystyy painamaan vaakakupin ateismin hyväksi, niin että sen perusteella teismiä voidaan pitää epätotena. Schellenbergin<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Schellenberg, J.L. | Nimeke = Divine Hiddenness and Human Reason | Julkaisija = Ithaca: Cornell University Press | Vuosi = 1993 | Sivu = 2 ss. }}</ref> argumentti on seuraavanlainen:

# Täydellisen rakkaudellinen Jumala haluaisi molemminpuolisen henkilökohtaisen suhteen jokaisen sellaisen olennon kanssa, jolla on valmiudet tällaiseen suhteeseen.
# Jumalan ja ihmisen välisen vuorovaikutussuhteen loogisesti välttämätön edellytys on, että ihminen uskoo Jumalan olemassaoloon. Siksi:
# Jos täydellisen rakkaudellinen Jumala olisi olemassa, hän varmistaisi, että jokainen olento, jolla on valmiudet muodostaa tällainen uskomus ja joka ei suhtautuisi kielteisesti sen muodostamiseen, saisi käsiinsä riittävästi todistusaineistoa voidakseen muodostaa kyseisen uskomuksen.
# Mutta käytettävissä oleva todistusaineisto ei itse asiassa ole riittävä. Joten:
# Täydellisen rakastavaa Jumalaa ei ole olemassa.

Tämä ateistinen argumentti perustuu siihen järkevään oletukseen, että rakastavan Jumalan päämääränä on päästä molemminpuoliseen henkilökohtaiseen suhteeseen jokaisen sellaisen ihmisen kanssa, joka on valmis tällaiseen suhteeseen. Argumentin ongelmallinen kohta on oletuksessa, että kaikilla jumalasuhteeseen valmiilla ihmisillä ei olisi riittävää todistusaineistoa muodostaa uskomusta, että Jumala on olemassa. Tähän päätelmään päästään vain olettamalla, että jotkut niistä, jotka tällä hetkellä eivät usko Jumalaan, uskoisivat heti jos saisivat riittävät todisteet Jumalan olemassaolosta.

== Ihmisen valinnanvapauden edellytyksiä ==

Oletetaan hetkeksi, että Schellenberg on oikeassa väittäessään, että kaikilla jumalasuhteeseen valmiilla ihmisillä ei ole riittävää todistusaineistoa uskoakseen Jumalan olemassaoloon. Silloin olisi olemassa ihmisiä, jotka ovat tiedollisesti oikeutettuja ateistiseen vakaumukseensa. Tämä ateistinen argumentti olettaa, että rakastava Jumala ei voisi salli tällaisen asiaintilan syntymistä, vaan hänen pitäisi luoda tilanne, jossa jokainen tällainen ihminen saisi riittävästi todistusaineistoa uskoakseen Jumalaan. Oletuksen mukaan ihminen voi tietää, millä tavalla Jumalan täytyisi toimia voidakseen saavuttaa päämääränsä elää suhteessa ihmisten kanssa. Sen mukaan Jumalan täytyisi tehdä olemassaolonsa ilmeiseksi kaikille sellaisille ihmisille, jotka ovat valmiit tällaiseen suhteeseen.

Aina kun kuulemme väitteen siitä, mitä Jumala tekisi tai mitä hänen pitäisi tehdä saavuttaakseen päämääränsä, meidän täytyy kysyä itseltämme seuraava kysymys: ”''Mistä kyseiset kriitikot tietävät, mitä Jumala tekisi tai mitä hänen pitäisi tehdä saavuttaakseen päämääränsä?''” On vaikea puolustaa väitettä, että Jumalalla ei olisi mitään hyvää syytä sallia tilannetta, jossa on olemassa ateisteja, jotka ovat tiedollisesti oikeutettuja ateistiseen vakaumukseensa. Voidakseen tietää, ettei tällaista syytä ole olemassa, ihmisellä pitäisi olla kattava tieto todellisuudesta. Oletetaan, että sairaanhoitaja on antamassa sinulle rokotusta, mutta pudottaa epähuomiossa rokotusneulan lattialle. Hän poimii neulan ja aikoo antaa sinulle rokotuksen. Sinä kuitenkin huomautat hänelle, että neulassa saattaa nyt olla bakteereja. Sairaanhoitaja katsoo tarkkaan neulan kärkeä ja huomauttaa: ”En näe siinä mitään bakteereita” ja valmistautuu antamaan sinulle rokotuksen. Voit edelleen oikeutetusti vastustaa rokotuksen antamista, koska sairaanhoitajalla ei ole riittävää tietoa mahdollisista bakteereista rokotusneulassa.<ref>Murray, Michael J.: “Why Doesn’t God Make His Existence More Obvious to Us?”, teoksessa {{Kirjaviite | Tekijä = Copan, Paul & Craig, William Lane (toim.) | Nimeke = Passionate Conviction: Contemporary Discourses on Christian Apologetics | Julkaisija = Nashville, Tenn.: B & H Academic | Vuosi = 2007 | Sivu = 45}}</ref>

Kristillisen käsityksen mukaan Jumala haluaa ihmisten olevan vapaita valitsemaan, haluavatko he rakastaa Jumalaa vai hylätä hänet. Millainen maailman pitäisi olla, että tämä olisi mahdollista? Ensinnäkin siinä täytyy olla olentoja, jotka pystyvät tekemään vapaita valintoja. Toiseksi, näiden olentojen täytyy elää olosuhteissa, joissa he voivat toteuttaa tätä vapauttaan. Millaisia olisivat tuollaiset olosuhteet? Michael J. Murray<ref>Murray, Michael J.: “Why Doesn’t God Make His Existence More Obvious to Us?”, teoksessa {{Kirjaviite | Tekijä = Copan, Paul & Craig, William Lane (toim.) | Nimeke = Passionate Conviction: Contemporary Discourses on Christian Apologetics | Julkaisija = Nashville, Tenn.: B & H Academic | Vuosi = 2007 | Sivu = }}</ref> käsittelee tätä kysymystä mielenkiintoisella tavalla ja seuraava selonteko seuraa melko tarkasti hänen argumentointiaan.

Yksi edellytys vapaiden valintojen tekemiselle on kaikenkattavan pakon puuttuminen. Ehkä sinulla on kokemus tilanteesta, jossa ajat ylinopeutta autollasi ja havaitset poliisiauton tien laidassa. Mikä on reaktiosi? Painat heti jarrua ja vähennät nopeutta. Poliisin läsnäolo saa sinut pelkäämään nopeusrajoituksen ylittämisestä seuraavaa sakkorangaistusta ja pelko pakottaa sinut hidastamaan. Mutta useimmiten tiellä ajaessamme kukaan ei valvo nopeuttamme. Tällöin mikään ulkoinen pakko ei rajoita toimintaamme ja olemme vapaita päättämään, noudatammeko lakia vai emme.

Kuvittele nyt, millaista olisi elää, jos jokaisessa elämäsi kulmassa olisi moraalinen poliisi, joka uhkaisi sinua sakoilla tai vankeudella moraalisten velvollisuuksien rikkomisesta. Sellaisessa maailmassa ihmisiä ei ainoastaan pakotettaisi noudattamaan nopeusrajoitusta; heidät pakotettaisiin toimimaan moraalisten periaatteiden edellyttämällä tavalla kaikissa olosuhteissa. Sellainen maailma olisi täynnä kaikenkäsittävää pakkoa ja sellaisessa maailmassa ei olisi mahdollista tehdä moraalisesti merkityksellisiä vapaita valintoja.

Tällä esimerkillä on merkitystä pohtiessamme kysymystä Jumalan kätkeytymisestä. Pohdi hetken maailmaa, joka Schellenbergin ja Hansonin mielestä Jumalan pitäisi luoda. Heidän mielestään Jumalan pitäisi ilmoittaa itsensä tavalla, joka tekisi mahdolliseksi rakastavan suhteen ihmisten kanssa. Heidän mielestään tämä merkitsee sitä, että

:(a) Jumala tekee täysin selväksi, että hän on olemassa. Mutta varmaankin täysin hyvä Jumala haluaa tehdä meille selväksi paljon enemmän kuin vain tiedon olemassaolostaan. Jos Jumala todella rakastaa meitä ja haluaa meidän elävän hyvää elämää, Jumala kertoisi meille yhtä selvästi ja ilmeisesti
:(b) miten voimme elää hyvää elämää. Tämä merkitsee sitä, että hän ilmoittaisi moraalisen tahtonsa ja sen, miten ainoastaan hänen moraalisen tahtonsa noudattaminen tekee ihmisen onnelliseksi ja että jos emme seuraa häntä, päädymme onnettomuuteen ja tuhoon.

Mutta pohdi hetken, mitä seuraisi, jos Jumala toteuttaisi vaihtoehdon (b). Mikä olisi seurauksena, jos Jumala tekisi meille ehdottoman selväksi kaikki ne asiat, jotka on kuvattu vaihtoehdossa (b)? Epäilemättä tässä tapauksessa Jumalasta tulisi moraalinen poliisi, joka valvoisi elämämme kaikkia nurkkia. Jumala olisi suoranaisesti läsnä elämässämme, ja hän tekisi meille selväksi, että kuuliaisuus on ainoa tie onneen ja että synti johtaa nopeaan rangaistukseen. Tällaisissa olosuhteissa eläisimme kaikenkattavan pakon alaisina jokapäiväisessä elämässämme. Tuollaisissa olosuhteissa moraalisesti merkityksellinen valinnan vapaus olisi mahdottomuus. Niinpä näyttää siltä, että Jumala ei voi tehdä itseään tunnetuksi meille tavoilla, jotka täsmennettiin vaihtoehdoissa (a) ja (b).

Tässä kohdassa ehkä näyttää, että kuvauksessa on jotakin vialla. Kristitythän ajattelevat Schellenbergin ja Hansonin tavoin, että Jumalan täytyy tehdä ja että hän tekee olemassaolonsa ja tahtonsa tunnetuksi meille. Mutta he eivät ajattele, että tämä estäisi ihmisten kykyä toimia vapaasti. Miten tämä on mahdollista? Toisin sanoen, kuinka Jumala voi tehdä olemassaolonsa ja tahtonsa tunnetuksi ihmisille, ilman että hän luo kaikenkattavan pakon olosuhteet? Tähän kysymykseen vastaaminen edellyttää, että pohdimme tarkemmin, mitä pakolla tarkoitetaan ja miten se toimii.

Pakko toimii silloin, kun tehdään uhkauksia, jotka luovat meille pakottavan paineen. Pakottavan paineen käsitettä analysoidessamme huomaamme sen olevan seurausta ainakin viiden eri tekijän vuorovaikutuksesta.

# '''Uhkauksen voima''': toisin sanoen, kuinka pahoilta uhatut seuraukset vaikuttavat.
# '''Uhkauksen läheisyys'''. Tässä tekijässä on kolme osaa:
::a) Todennäköisyys: kuinka todennäköistä on, että uhkaukset toteutetaan.
::b) Ajallinen: kuinka nopeasti uhatut seuraukset toteutetaan.
::c) Tiedollinen: miten kattavasti uhatut seuraukset tiedostetaan.
:3. '''Välinpitämättömyys uhkauksen suhteen''': missä määrin uhattu henkilö suhtautuu välinpitämättömästi häneen kohdistuviin uhkauksiin.

Jotta Jumala voisi säilyttää luomiensa ihmisten vapauden, hänen täytyy lieventää sitä pakottavaa painetta, joka seuraa hänen olemassaoloaan ja tahtoaan koskevasta tiedosta. Mitä edellä mainituista tekijöistä Jumala voi säätää vähentääkseen pakottavaa painetta ja siten suojellakseen ihmisten vapautta?

Ei näytä siltä, että Jumala voisi lieventää uhkauksen voimaa. Epäuskon tai tottelemattomuuden seurauksena olevaa uhkauksen voimaa ei ole mahdollista muuttaa. Jos ihminen ei opi tuntemaan Jumalaa tai tottelemaan Hänen moraalista tahtoaan (ei esimerkiksi opi tuntemaan Kristusta pelastajanaan), kyseinen ihminen on tuomittu ikuiseen eroon Jumalasta. Tämän seurauksen lieventäminen ei näytä mahdolliselta. Jos Jumala lupaa tietyn seurauksen siitä, että ihminen ei tunne tai tottele häntä, todennäköisyys tämän seurauksen toteutumisesta on sata prosenttia. Miten se voisi olla vähemmän? Ainoastaan jos Jumalaa voitaisiin huijata tai jos hän unohtaisi tai muuttaisi mielensä. Mitkään näistä vaihtoehdoista eivät näytä mahdollisilta.

Ajallista läheisyyttä voidaan lieventää jossakin mielessä, koska ainakin jotkut epäuskon ja tottelemattomuuden seuraukset siirtyvät kuoleman jälkeiseen elämään. Tämän asian osalta voidaan huomioida kaksi asiaa. Ensinnäkin, ihmisen elämä voi päättyä milloin tahansa, joten kuoleman jälkeinen elämä voi alkaa seuraavassa hetkessä. Niinpä rangaistuksen viivyttäminen kuoleman jälkeiseen elämään ei välttämättä vähennä uhkauksen välittömyyttä. Toiseksi, vaikka kyseiset rangaistukset koettaisiin ajallisesti kaukaisina, on vaikea kuvitella, että tämä muuttaisi mitään olennaista, koska uhattujen seurausten luonne on niin vakava – ikuinen ero Jumalasta.

Jätetään tiedollinen välittömyys hetkeksi syrjään. Entä vaihtoehto (3), välinpitämättömyys uhkausta kohtaan? Voisiko Jumala lieventää välinpitämättömyyttä ja sillä tavalla vähentää pakottavaa painetta? Tämä ei näyttäisi mahdolliselta. Se, miten välinpitämättömästi suhtaudumme uhkauksiin, näyttää riippuvan omista vapaista valinnoistamme. Jotkut ihmiset pystyvät kehittämään itsessään vastustuskykyä uhkauksia vastaan. Toiset taas eivät. Kummassakin tapauksessa välinpitämättömyys näyttää riippuvan ihmisen vapaista valinnoista. Jumala voisi säätää tätä tekijää ainoastaan puuttumalla vapaisiin valintoihimme.

Niinpä jäljelle jää vain tiedollinen välittömyys. Mutta mitä tarkalleen on tiedollinen välittömyys? Se on tekijä, joka selittää, miksi esimerkiksi televisio-ohjelmat juopuneiden ajajien aiheuttamista onnettomuuksista usein onnistuvat estämään ihmisiä ajamasta juopuneina. Nämä televisio-ohjelmat eivät anna ihmisille mitään uutta informaatiota. Kukaan ei ajattele näitä kuvia nähtyään: ”Hei, enpä tullut koskaan ajatelleeksi että juopuneena ajaminen voisi saada aikaan tällaisia onnettomuuksia.” Sen sijaan, nämä kuvat käyttävät meille jo tunnettua informaatiota ja esittävät sen meille tavalla, joka vaikuttaa voimakkaasti tunteisiimme. Tällaiset televisio-ohjelmat muuttavat uhattujen seuraamusten tiedollisen välittömyyden.

Koska Jumala ei voi lieventää pakottavaa painetta lieventämällä neljää muuta tekijää, jotka vaikuttavat pakottavaan paineeseen, Jumalan täytyy tehdä se säätelemällä oman olemassaolonsa ja moraalisen luonteensa tiedollista välittömyyttä. Näin tehdessään hän saa aikaan ilmiön, jota kuvataan Jumalan kätkeytymiseksi.

Tiedollisen välittömyyden vähentäminen ja kätketyksi tuleminen ei tarkoita sitä, ettei Jumalan olemassaolosta olisi todistusaineistoa tai että kyseinen todistusaineisto olisi heikkoa. Voimme ymmärtää tämän pohtiessamme uudelleen esimerkkiä televisio-ohjelmista, jotka vähentävät juopuneena ajamista. Ne ihmiset, joihin kyseiset ohjelmat vaikuttavat, tietävät jo edeltä täysin hyvin, että juopuneena ajaminen on vaarallista. Kyseinen todistusaineisto oli jo aikaisemmin täysin heidän käytettävissään. Mutta todistusaineiston tarjoamalta informaatiolta puuttui tiedollinen välittömyys, joka olisi pakottanut heidät lopettamaan juopuneena ajamisen. Tämän aikaansaamiseksi tarvittiin televisio-ohjelmia. Samalla tavalla Jumala voi saattaa kaikenlaista informaatiota omasta olemassaolostaan ja moraalisesta tahdostaan ihmisten ulottuville (hän voi luoda hienosäädetyn maailmankaikkeuden ja antaa ihmiselle siitä tietoa tieteen edistyksen myötä, hän voi antaa kirjoitetun ilmoituksen, Jumalan Poika voi tulla ihmiseksi jne.). Niin kauan kuin tätä informaatiota ei tarjota sellaisella tavalla, joka tekisi informaatiosta tiedollisesti välitöntä (ja siten pakottavaa), Jumala onnistuu turvaamaan moraalisesti merkityksellisen vapautemme.

Jumalan ajoittainen kätkeytyminen ja vaikeneminen ei siis sinänsä muodosta syytä uskoa ateismiin. Jumalan kätkeytyminen ja vaikeneminen sopii loogisesti yhteen sen kanssa, että Jumala on olemassa ja että hän rakastaa ihmisiä. Se, että Jumala kätkeytyy joiltakin ihmisiltä, ei tarkoita, että hän kätkeytyy kaikilta. Se, että Jumala kätkeytyy ajoittain, ei tarkoita, että hän kätkeytyy aina. Se, että Jumala kätkeytyy kaikilta ihmisiltä ajoittain, ei tarkoita, etteikö hän silti olisi jättänyt todisteita olemassaolostaan, jotka ovat aina kaikkien nähtävissä.

Jumalan kätkeytyminen tai Jumalan poissaolon tuntu voivat johtua useista erilaisista tekijöistä. '''Paul K. Moserin'''<ref>Moser, Paul K.: "Cognitive Idolatry and Divine Hiding", teoksessa {{Kirjaviite | Tekijä = Howard-Snyder, Daniel & Moser, Paul K. (toim.) | Nimeke = Divine Hiddenness: New Essays | Julkaisija = Cambridge: Cambridge University Press | Vuosi = 2002 | Sivu = 132 }}</ref> mukaan Jumalan tarkoituksena voi olla

* opettaa ihmisiä kaipaamaan ja arvostamaan henkilökohtaista suhdetta Jumalaan,
* vahvistaa kiitollista luottamusta Jumalaan vaikeissakin olosuhteissa,
* poistaa ihmisen välinpitämättömyys Jumalaa ja hänen tarkoitusperiään kohtaan,
* murskata ihmisen ylpeä itseriittoisuus.

Moser argumentoi, että Jumalan ajoittainen kätkeytyminen voi terveellä tavalla moraalisesti haastaa ihmisiä. Jos ihminen voi pitää Jumalan läsnäoloa itsestäänselvyytenä, hän saattaa itseriittoisesti välineellistää Jumalaa sen sijaan, että hän antautuisi Jumalalle. Kätkeytymällä Jumala opettaa ihmistä etsimään Jumalaa ja estää ihmistä pitämästä Jumalan pyhää läsnäoloa halpana.<ref>Moser, Paul K.: "Cognitive Idolatry and Divine Hiding", teoksessa {{Kirjaviite | Tekijä = Howard-Snyder, Daniel & Moser, Paul K. (toim.) | Nimeke = Divine Hiddenness: New Essays | Julkaisija = Cambridge: Cambridge University Press | Vuosi = 2002 | Sivu = 133 }}</ref>

Jumalan poissaolon tuntu saattaa siis johtua Jumalan kätkeytymisestä. Se saattaa myös johtua ihmisen haluttomuudesta kohdata Jumalan todellisuutta. Ihminen voi kokea Jumalan poissaolevaksi, vaikka hänellä olisi riittävästi todistusaineistoa Jumalan olemassaolosta. Ihminen ei ehkä ole valmis kohtaamaan tätä todistusaineistoa, koska se samalla uhkaisi hänen vapauttaan ja itsemääräämisoikeuttaan. Lähes kaikki ihmiset pitävät mahdollisena, että Jumala on olemassa. Niinpä ihmisillä on syy perehtyä asiaan paremmin ja etsiä suurempaa selvyyttä asiaan. Ihmisen taipumus käyttää Jumalan poissaolon tuntua argumenttina Jumalan olemassaoloa vastaan voi kertoa ihmisen halusta paeta Jumalan todellisuutta.<ref>Wainwright, William J.: "Jonathan Edwards and the Hiddenness of God", teoksessa {{Kirjaviite | Tekijä = Howard-Snyder, Daniel & Moser, Paul K. (toim.) | Nimeke = Divine Hiddenness: New Essays | Julkaisija = Cambridge: Cambridge University Press | Vuosi = 2002 | Sivu = 104 }}</ref>

'''Jonathan Edwardsin''' mukaan jokaisella ihmisellä on riittävästi todistusaineistoa Jumalan todellisuudesta ja hänen hyvyydestään voidakseen muodostaa oikean käsityksen Jumalasta. Syntinen ihminen kuitenkin helposti joko kieltää Jumalan kokonaan tai muodostaa mielessään väärän kuvan Jumalasta. Vaikka luonnollinen järki voi parhaimmillaan saada selville monia totuuksia Jumalasta, se ei pysty ymmärtämään Jumalan pyhyyden arvoa (the beauty of holiness), eikä se siksi pysty arvostamaan kristinuskon totuuksia. Jumalan pyhyys avautuu sanallisen ilmoituksen välityksellä. <ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Edwards, Jonathan | Nimeke = The Religious Affections | Julkaisija = Edinburgh: The Banner of Truth Trust | Vuosi = 1984 | Sivu = }}</ref>

'''Charles Finney''' tuo Jumalan kätkeytymisen ongelmaan lisänäkökohdan. Jumalan ei ole välttämättä mielekästä antaa ihmisille lisää valoa ennen kuin he ovat toimineet johdonmukaisesti sen valon pohjalta, mikä heillä jo on.

{{lainaus|– – en saa myöskään jättää mainitsematta erästä kirjakauppiasta, varsin huomattavaa miestä siltä paikkakunnalta. Hän oli kääntymätön, ei tosin suoranainen jumalankieltäjä, mutta mies, joka ei voinut uskoa Raamatun jumalallista arvovaltaa. Hän oli teräväpäinen, arvostelevainen, lujatahtoinen, päättäväinen, luki paljon ja ajatteli paljon. Ulkonaiselta moraaliltaan, hän oli, sen uskon, moitteeton ja erikoisen suuressa arvossa pidetty henkilö. Eräänä aamuna varhain hän tuli huoneeseeni ja sanoi:

”Mr. Finney, täällä on käymässä voimakas hengellinen liike, mutta minä olen epäilijä ja tahtoisin saada todisteita Raamatun totuudesta.”

Herra antoi minulle kyvyn erottaa hänen mielentilansa, niin että saatoin päättää, miltä kannalta häntä käsittelisin. Sanoin hänelle: ”Uskotteko Jumalan olemassaoloon?” ”Uskon kyllä”, hän vastasi, ”en ole jumalankieltäjä”. ”Uskotteko suhtautuneenne Jumalaan niin kuin tulisi? Oletteko kunnioittaneet Hänen arvovaltaansa? Oletteko rakastanut Häntä? Oletteko tehnyt, mitä ajattelette olevan Hänelle otollista, ja siksi, että haluatte olla Hänelle otollinen? Myönnättekö, että teidän tulisi rakastaa Häntä, palvoa Häntä, totella Häntä sen valon mukaan, mitä teillä on?” ”Myönnän”, hän sanoi, ”minä myönnän sen”. ”Mutta oletteko tehnyt niin?” ”En”, hän vastasi, ”en voi sanoa tehneeni niin”.

”No niin”, sanoin minä, ”miksi opastaisin teitä pitemmälle ja valaisisin mieltänne, jollette tahdo tehdä velvollisuuttanne ja noudattaa sitä valoa, mikä teillä jo on. Kun siis päätätte elää vakaumuksenne mukaan, totella Jumalaa parhaimmin sen valon mukaan, mikä teillä on; kun haluatte katua tähänastisia laiminlyöntejänne ja olla Jumalalle otollinen koko lopun elämäänne parhaan tietonne mukaan, sitten minäkin tahdon koettaa osoittaa teille, että Raamattu on Jumalasta. Siihen saakka minun on turhaa yrittää sitä.” En ollut itse istunut enkä tietääkseni pyytänyt häntäkään istumaan. Hän sanoikin vain: ”En voi sanoa muuta kuin että tämä on oikein ja kohtuullista” – ja meni tiehensä.|Finney<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Finney, Charles | Nimeke = Ihmeellisiä herätyksiä | Julkaisija = Suolahti: Ev. lut. herätysseura | Vuosi = 1984 | Sivu = 246–247 }}</ref>}}


Joitain samankaltaisia elementtejä on Jeesuksen vertauksessa [[Luukkaan evankeliumi|Luukkaan evankeliumissa]]:

{{lainaus|Oli rikas mies, joka pukeutui purppuraan ja hienoihin pellavavaatteisiin ja eli joka päivä ilossa loisteliaasti. Mutta eräs köyhä, nimeltä Lasarus, makasi hänen ovensa edessä täynnä paiseita ja halusi ravita itseään niillä muruilla, jotka putosivat rikkaan pöydältä. Ja koiratkin tulivat ja nuolivat hänen paiseitansa. Niin tapahtui, että köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Aabrahamin helmaan. Ja rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin. Ja kun hän nosti silmänsä tuonelassa, vaivoissa ollessaan, näki hän kaukana Aabrahamin ja Lasaruksen hänen helmassaan. Ja hän huusi sanoen: 'Isä Aabraham, armahda minua ja lähetä Lasarus kastamaan sormensa pää veteen ja jäähdyttämään minun kieltäni, sillä minulla on kova tuska tässä liekissä!' Mutta Aabraham sanoi: 'Poikani, muista, että sinä eläessäsi sait hyväsi, ja Lasarus samoin sai pahaa; mutta nyt hän täällä saa lohdutusta, sinä taas kärsit tuskaa. Ja kaiken tämän lisäksi on meidän välillemme ja teidän vahvistettu suuri juopa, että ne, jotka tahtovat mennä täältä teidän luoksenne, eivät voisi, eivätkä ne, jotka siellä ovat, pääsisi yli meidän luoksemme.' Hän sanoi: 'Niin minä siis rukoilen sinua, isä, että lähetät hänet isäni taloon, sillä minulla on viisi veljeä-todistamaan heille, etteivät hekin joutuisi tähän vaivan paikkaan'. Mutta Aabraham sanoi: 'Heillä on Mooses ja profeetat; kuulkoot niitä'. Niin hän sanoi: 'Ei, isä Aabraham; vaan jos joku kuolleista menisi heidän tykönsä, niin he tekisivät parannuksen'. Mutta Aabraham sanoi hänelle: 'Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös'."|{{rp|Luuk 16:19-31}}}}

Perimmiltään ongelma onkin siinä, että ihminen on luonnostaan kapinassa Luojaansa vastaan.

Jos tunnusteot ja Jeesuksen opetukset eivät saaneet ihmisiä kääntymään, niin kuinka tilanne olisi tällä hetkellä sen kummempi. Joku voisi esimerkiksi vaatia, että Jumalan pitäisi ilmestyä hänelle, jotta tämä voisi uskoa Häneen. Vaikka näin kävisi, hän voisi silti kieltää Jumalan olemassaolon ja väittää kärsivänsä aivotoimintansa häiriöstä, joka aiheutti ilmestyksen. Voidaankin sanoa, että pelkkä vaikuttava kokemus itsessään ei kanna pitkälle, mikäli ihmisellä ei ole todellista halua löytää Jumalaa.

Jumala antaa itsestään hyvin selkeän ilmoituksen Raamatussa. Kyse ei siis suinkaan ole siitä, etteikö Jumala ilmoittaisi itseään selkeästi vaan siitä, haluammeko uskoa tuon ilmoituksen vai emme. Usko ei monestikaan synny silmänräpäyksessä vaan on prosessi, johon monesti kuluu aikaa ja sisäisiä kamppailuja. Kyseinen prosessi vie monesti aikaa, koska ihmisinä meillä on monenlaisia jopa tiedostamattomia sisäisiä suoja-aitoja Jumalaa vastaan. Lisäksi kristillisen maailmankuvan mukaan Saatana pyrkii kaikin tavoin vesittämään ihmisen ja Jumalan kanssakäymisen.

[[Raamattu|Raamatussa]] tämä ilmenee niin, että vaikka Jeesus teki useita ihmeitä ja opetti ihmisiä Jumalan valtakunnasta ja omasta asemastaan Jumalan poikana. Silti kaikkien näiden ihmeiden ja tunnustekojenkaan jälkeen kaikki eivät uskoneet tai halunneet uskoa. Toisin sanoen, vaikka ihmiset konkreettisesti näkivät ja kokivat asioita, he eivät silti muuttaneet suhtautumistaan [[Jeesus|Jeesukseen]] ja Hänen sanomaansa.

Vanhan testamentin puolella hyvänä esimerkkinä toimii israelilaisten käytös erämaassa; Jumala oli suorittanut jo lukuisia ihmeitä, joiden kautta israelilaiset olivat päässeet pakenemaan Egyptistä ja joiden kautta heidän vaatteensa eivät esimerkiksi kuluneet. Tästä huolimatta, kun Mooses jätti kansan muutamaksi päiväksi, niin homma meni totaalisen villiksi ja israelilaiset alkoivat valmistamaan itselleen epäjumalaa.

{{viestipohja| kuva = [[Kuva:Tiedekeskustelun avoimuuskoe.jpg|30px]]
|sisältö = Tämän artikkelin pohjana on käytetty [[Tapio Puolimatka]]n kirjan ''[[Tiedekeskustelun avoimuuskoe (kirja)|Tiedekeskustelun avoimuuskoe]]'' sisältöä tekijän luvalla.}}

== Katso myös ==
=== Internet ===
* [https://uskojarkijafilosofia.wordpress.com/2011/05/18/jumalan-piiloutuneisuus/ Jumalan piiloutuneisuus] (uskojarkijafilosofia.wordpress.com)

==Viitteet ==
{{viitteet|sarakkeet}}

[[Luokka:Jumala]][[Luokka:Lukusuositukset]]

Miksei Jumala ilmoita itseään selvästi?

2019-08-18T14:44:49Z

Apollos: /* Mikä olisi riittävän selvä ilmoitus? */ typofix

{{väite-alku}}Jos Jumala haluaa, että uskon häneen, hän voisi kai hoitaa asian helposti. Miksi Jumala ei kerro olemassaolostaan kaikille niin kertakaikkisen selvästi ja vastaansanomattomasti, että tyhmätkin ymmärtävät? Ymmärtämättömiä ei pitäisi hyljeksiä.{{väite-loppu}}
[[Tiedosto:Circle-question.svg|150px|pienoiskuva|oikea]]

== Mikä olisi riittävän selvä ilmoitus? ==

Kun tutkimme asiaa lähemmin huomaamme, että kyse ei niinkään ole siitä, etteikö Jumala olisi ilmoittanut itsestään kaikille tai että hän piileksisi – kyse on enemmänkin siitä, että monet ihmiset eivät hyväksy tapaa, jolla Jumala on itsensä ilmoittanut, vaan asettavat Jumalalle ehtoja, joilla hänen tulisi ilmestyä uskon edellytyksenä. Henkilöstä riippuen nämä ehdot luonnollisesti vaihtelevat aina visuaalisesta ilmestymisestä mitä mielikuvituksellisimpiin skenaarioihin.

Esimerkiksi [[wp:Yalen yliopisto|Yalen yliopisto]]n edesmennyt tieteenfilosofian professori '''[https://en.wikipedia.org/wiki/Norwood_Russell_Hanson Norwood Hanson]''' esitti väitteensä elävän kuvauksen muodossa:

{{lainaus|Olisi periaatteessa mahdollista osoittaa kaikille todeksi, että ”Jumala on olemassa” – niin vain ei ole tapahtunut, ei ainakaan kaikille! Oletetaan kuitenkin, että ensi tiistaiaamuna, heti aamiaisen jälkeen, me kaikki putoamme polvillemme kuullessamme korvia vihlovan ukkosenjyrinän. Lunta tupruttaa, lehdet putoavat puista, maanpinta nousee ja kupruilee, rakennukset sortuvat ja tornit kaatuvat. Taivas loistaa aavemaista, hopeaista valoa. Juuri silloin, kaikkien maailman ihmisten katsoessa ylös, taivaat aukenevat – pilviin repeytyy aukko – ja ne paljastavat uskomattoman valtavan ja säteilevän Zeuksen kaltaisen hahmon, joka nousee yläpuolellemme kuin sata Everestin vuorta. Hän rypistää synkkänä kulmiaan samalla kun salaman välähdys valaisee hänen michelangelomaisia kasvojaan. Sitten hän osoittaa sormellaan alaspäin – minua! – ja selittää niin että jokainen aikuinen ja lapsi voi kuulla: ”Olen saanut tarpeekseni sinun viisastelevista kommenteistasi ja teologisista määritelmistäsi. Vakuutan sinulle, N. R. Hanson, että minä todellakin olen olemassa.” – –

Toivon, ettet syrjäytä tätä leikkimielisenä, ylenkatseellisena Disney-tyyppisenä keksintönä. Käsitteellinen ydin tässä on se, että jos tuollainen merkittävä tapahtuma tapahtuisi, minä ainakin varmasti vakuuttuisin, että Jumala on todella olemassa. Se tosiasia olisi ratkaistu kerta kaikkiaan. – – Tämä kohtaaminen todistaisi minulle ja kaikille muille, että Jumala on olemassa aivan yhtä suoranaisella tavalla kuin minkä tahansa kiistattoman tosiasiaväitteen kohdalla.|Norwood Hanson<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Hanson, Norwood Russell | Nimeke = What I Do Not Believe and Other Essays | Julkaisija = New York: Humanities | Vuosi = 1971 | Sivu = 313–314 }}</ref>}}

Hanson tekee tässä lainauksessaan tietynlaisen oletuksen Jumalasta ja tämän oletuksensa pohjalta hän tekee päätelmiä siitä, mikä olisi vastaansanomaton todiste Jumalasta.

Evankeliumien kirjoittajat kertovat kaksikin Jumalan ilmestymistä Jeesuksen elinaikana, joissa on joitakin niistä piirteistä, joita Hanson toivoisi saavansa todisteeksi Jumalan olemassaolosta:

{{lainaus|Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen, pois toisten luota. Siellä hänen ulkomuotonsa muuttui heidän nähtensä ja hänen vaatteensa alkoivat hohtaa niin kirkkaan valkoisina, ettei kukaan vaatteenvalkaisija maan päällä voi sellaista saada aikaan. Sitten heille ilmestyi Elia ja hänen kanssaan Mooses, ja nämä keskustelivat Jeesuksen kanssa. Pietari puuttui puheeseen ja sanoi Jeesukselle: ”Rabbi, on hyvä, että me olemme täällä. Me teemme kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle.” Hän ei näet tiennyt mitä sanoa, sillä he olivat kovin peloissaan. Samassa tuli pilvi, joka peitti heidät varjoonsa, ja pilvestä kuului ääni: ”Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä!”|{{rp|Mark. 9:2–7}}}}

Tässä tapauksessa Jumala ilmoittaa itsensä erityisellä tavalla kolmelle valitulle todistajalle, ja muut saavat tapahtumaan kosketuksen heidän silminnäkijätodistustensa välityksellä. Miksei Jumala sitten anna kaikille ihmisille tällaista kokemusta, joka antaisi heille välittömän mahdollisuuden vakuuttua Jumalan todellisuudesta? Syynä saattaa olla se, että oli Jumalan antama todiste itsestään miten vastaansanomaton tahansa, ihminen voi aina keksiä tavan paeta sitä. Pohdi tästä näkökulmasta ateistifilosofi '''Kai Nielsenin''' kommenttia:

{{lainaus|Emme olisi paremmassa tilanteessa, jos taivaan tähdet muodostaisivat lauseen JUMALA ON OLEMASSA kuin jos ne muodostaisivat lauseen VIIVYTTELY JUO MELANKOLIAA. Tietäisimme silloin, että jokin olisi ravisuttanut maailmaamme, mutta emme tietäisi mikä. Tietäisimme tai luulisimme tietävämme – kuinka voisimme tietää kumpi näistä vaihtoehdoista tekisi paremmin oikeutta tilanteelle – että kuulimme äänen tulevan taivaasta. Ja tietäisimme – tai luulisimme tietävämme – että tähdet järjestyivät silmiemme edessä useita kertoja niin, että ne muodostivat lauseen JUMALA ON OLEMASSA. Mutta tekisikö tämä havainto meidät viisaammiksi sen osalta, mihin ”Jumala” viittaa tai millainen puhdas ruumiiton tuonpuoleinen henki on tai voisi olla? Korkeintaan voisimme ajatella, että ehkä jokin puhuu noiden uskonnollisten ihmisten puolesta, mutta emme tietäisi tarkalleen mistä on kysymys. Mutta voisimme myös ajatella, että kyseessä on jonkinlainen temppu tai joukkoharha. Ydinasia on, että emme tietäisi, mitä pitäisi ajatella.|Nielsen<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Nielsen, Kai | Nimeke = Naturalism and Religion | Julkaisija = New York: Prometheus Books | Vuosi = 2004 | Sivu = 279 }}</ref>}}

Lause ”viivyttely juo melankoliaa” on merkityksetön. Se koostuu sanoista, joilla näyttäisi olevan merkitys, mutta lause kokonaisuutena on käsittämätön. Nielsenin mukaan sana ”Jumala” on samalla tavalla vailla selkeää merkitystä. Emme pysty muodostamaan selkeää käsitystä Jumalasta, joka on aineellisen maailmankaikkeuden tuolla puolen. Kaikki hankkimamme tieto näyttäisi tarjoavan meille tietoa vain tästä maailmankaikkeudesta, ei mistään tuonpuoleisesta. Niinpä mikään todiste Jumalan olemassaolon puolesta ei riittäisi vakuuttamaan Nielseniä, koska hänen mielestään emme koskaan voi ymmärtää, mitä ”Jumala” tarkoittaa. Nielsen pitää fysikalismia itsestään selvyytenä ja olettaa, ettei puhtaasti henkistä tietoisuutta voi olla olemassa. '''Charles Taliaferro'''<ref>Taliaferro, Charles: "The project of Natural Theology, teoksessa {{Kirjaviite | Tekijä = Graig, William Lane & Moreland, J. P. (toim.) | Nimeke = The Blackwell Companion to Natural Theology | Julkaisija = Oxford: Wiley-Blackwell | Vuosi = 2009 | Sivu = 10-11 }}</ref> kuitenkin argumentoi, ettei meillä ole perusteita tällä tavalla pitää fysikalismia itsestään selvänä totuutena. On mielekästä olettaa, että ihmisen tietoisuus ei selity puhtaasti fysikaalisten tilojen ja prosessien pohjalta. Tietoisuus on kokemustosiasia, joka on välittömästi ilmeinen jokaiselle ihmiselle. Niinpä ei ole perusteltua hylätä ajatusta tuonpuoleisesta Jumalasta, joka on ääretön, persoonallinen ja puhtaasti henkinen tietoisuus.

Monien aikamme ateistien mielestä on perusteltua olla uskomatta Jumalaan jo pelkästään siitä syystä, että Jumalan olemassaolo ei ole vastaansanomattoman selvä kaikille ihmisille. Jos Jumala olisi olemassa, hänen olemassaolonsa ei olisi niin vaikeasti todennettavissa. Mutta ateistin mielestä Jumalan olemassaoloa on vaikea todentaa. Niinpä Jumala ei ole olemassa. Tämän tyyppisen argumentin ehkä tunnetuin puolustaja aikanamme on filosofi '''J. L. Schellenberg'''. Hänen mielestään jumaluskon kannalta on ongelmallista, että ihmiset kokevat Jumalan poissaolevaksi, kaukaiseksi ja salatuksi. Kirjassaan ''Divine Hiddenness and Human Reason'' hän esittää, että Jumalan poissaolon tuntu muodostaa voimakkaan argumentin ateismin puolesta. Tämä argumentti pystyy painamaan vaakakupin ateismin hyväksi, niin että sen perusteella teismiä voidaan pitää epätotena. Schellenbergin<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Schellenberg, J.L. | Nimeke = Divine Hiddenness and Human Reason | Julkaisija = Ithaca: Cornell University Press | Vuosi = 1993 | Sivu = 2 ss. }}</ref> argumentti on seuraavanlainen:

# Täydellisen rakkaudellinen Jumala haluaisi molemminpuolisen henkilökohtaisen suhteen jokaisen sellaisen olennon kanssa, jolla on valmiudet tällaiseen suhteeseen.
# Jumalan ja ihmisen välisen vuorovaikutussuhteen loogisesti välttämätön edellytys on, että ihminen uskoo Jumalan olemassaoloon. Siksi:
# Jos täydellisen rakkaudellinen Jumala olisi olemassa, hän varmistaisi, että jokainen olento, jolla on valmiudet muodostaa tällainen uskomus ja joka ei suhtautuisi kielteisesti sen muodostamiseen, saisi käsiinsä riittävästi todistusaineistoa voidakseen muodostaa kyseisen uskomuksen.
# Mutta käytettävissä oleva todistusaineisto ei itse asiassa ole riittävä. Joten:
# Täydellisen rakastavaa Jumalaa ei ole olemassa.

Tämä ateistinen argumentti perustuu siihen järkevään oletukseen, että rakastavan Jumalan päämääränä on päästä molemminpuoliseen henkilökohtaiseen suhteeseen jokaisen sellaisen ihmisen kanssa, joka on valmis tällaiseen suhteeseen. Argumentin ongelmallinen kohta on oletuksessa, että kaikilla jumalasuhteeseen valmiilla ihmisillä ei olisi riittävää todistusaineistoa muodostaa uskomusta, että Jumala on olemassa. Tähän päätelmään päästään vain olettamalla, että jotkut niistä, jotka tällä hetkellä eivät usko Jumalaan, uskoisivat heti jos saisivat riittävät todisteet Jumalan olemassaolosta.

== Ihmisen valinnanvapauden edellytyksiä ==

Oletetaan hetkeksi, että Schellenberg on oikeassa väittäessään, että kaikilla jumalasuhteeseen valmiilla ihmisillä ei ole riittävää todistusaineistoa uskoakseen Jumalan olemassaoloon. Silloin olisi olemassa ihmisiä, jotka ovat tiedollisesti oikeutettuja ateistiseen vakaumukseensa. Tämä ateistinen argumentti olettaa, että rakastava Jumala ei voisi salli tällaisen asiaintilan syntymistä, vaan hänen pitäisi luoda tilanne, jossa jokainen tällainen ihminen saisi riittävästi todistusaineistoa uskoakseen Jumalaan. Oletuksen mukaan ihminen voi tietää, millä tavalla Jumalan täytyisi toimia voidakseen saavuttaa päämääränsä elää suhteessa ihmisten kanssa. Sen mukaan Jumalan täytyisi tehdä olemassaolonsa ilmeiseksi kaikille sellaisille ihmisille, jotka ovat valmiit tällaiseen suhteeseen.

Aina kun kuulemme väitteen siitä, mitä Jumala tekisi tai mitä hänen pitäisi tehdä saavuttaakseen päämääränsä, meidän täytyy kysyä itseltämme seuraava kysymys: ”''Mistä kyseiset kriitikot tietävät, mitä Jumala tekisi tai mitä hänen pitäisi tehdä saavuttaakseen päämääränsä?''” On vaikea puolustaa väitettä, että Jumalalla ei olisi mitään hyvää syytä sallia tilannetta, jossa on olemassa ateisteja, jotka ovat tiedollisesti oikeutettuja ateistiseen vakaumukseensa. Voidakseen tietää, ettei tällaista syytä ole olemassa, ihmisellä pitäisi olla kattava tieto todellisuudesta. Oletetaan, että sairaanhoitaja on antamassa sinulle rokotusta, mutta pudottaa epähuomiossa rokotusneulan lattialle. Hän poimii neulan ja aikoo antaa sinulle rokotuksen. Sinä kuitenkin huomautat hänelle, että neulassa saattaa nyt olla bakteereja. Sairaanhoitaja katsoo tarkkaan neulan kärkeä ja huomauttaa: ”En näe siinä mitään bakteereita” ja valmistautuu antamaan sinulle rokotuksen. Voit edelleen oikeutetusti vastustaa rokotuksen antamista, koska sairaanhoitajalla ei ole riittävää tietoa mahdollisista bakteereista rokotusneulassa.<ref>Murray, Michael J.: “Why Doesn’t God Make His Existence More Obvious to Us?”, teoksessa {{Kirjaviite | Tekijä = Copan, Paul & Craig, William Lane (toim.) | Nimeke = Passionate Conviction: Contemporary Discourses on Christian Apologetics | Julkaisija = Nashville, Tenn.: B & H Academic | Vuosi = 2007 | Sivu = 45}}</ref>

Kristillisen käsityksen mukaan Jumala haluaa ihmisten olevan vapaita valitsemaan, haluavatko he rakastaa Jumalaa vai hylätä hänet. Millainen maailman pitäisi olla, että tämä olisi mahdollista? Ensinnäkin siinä täytyy olla olentoja, jotka pystyvät tekemään vapaita valintoja. Toiseksi, näiden olentojen täytyy elää olosuhteissa, joissa he voivat toteuttaa tätä vapauttaan. Millaisia olisivat tuollaiset olosuhteet? Michael J. Murray<ref>Murray, Michael J.: “Why Doesn’t God Make His Existence More Obvious to Us?”, teoksessa {{Kirjaviite | Tekijä = Copan, Paul & Craig, William Lane (toim.) | Nimeke = Passionate Conviction: Contemporary Discourses on Christian Apologetics | Julkaisija = Nashville, Tenn.: B & H Academic | Vuosi = 2007 | Sivu = }}</ref> käsittelee tätä kysymystä mielenkiintoisella tavalla ja seuraava selonteko seuraa melko tarkasti hänen argumentointiaan.

Yksi edellytys vapaiden valintojen tekemiselle on kaikenkattavan pakon puuttuminen. Ehkä sinulla on kokemus tilanteesta, jossa ajat ylinopeutta autollasi ja havaitset poliisiauton tien laidassa. Mikä on reaktiosi? Painat heti jarrua ja vähennät nopeutta. Poliisin läsnäolo saa sinut pelkäämään nopeusrajoituksen ylittämisestä seuraavaa sakkorangaistusta ja pelko pakottaa sinut hidastamaan. Mutta useimmiten tiellä ajaessamme kukaan ei valvo nopeuttamme. Tällöin mikään ulkoinen pakko ei rajoita toimintaamme ja olemme vapaita päättämään, noudatammeko lakia vai emme.

Kuvittele nyt, millaista olisi elää, jos jokaisessa elämäsi kulmassa olisi moraalinen poliisi, joka uhkaisi sinua sakoilla tai vankeudella moraalisten velvollisuuksien rikkomisesta. Sellaisessa maailmassa ihmisiä ei ainoastaan pakotettaisi noudattamaan nopeusrajoitusta; heidät pakotettaisiin toimimaan moraalisten periaatteiden edellyttämällä tavalla kaikissa olosuhteissa. Sellainen maailma olisi täynnä kaikenkäsittävää pakkoa ja sellaisessa maailmassa ei olisi mahdollista tehdä moraalisesti merkityksellisiä vapaita valintoja.

Tällä esimerkillä on merkitystä pohtiessamme kysymystä Jumalan kätkeytymisestä. Pohdi hetken maailmaa, joka Schellenbergin ja Hansonin mielestä Jumalan pitäisi luoda. Heidän mielestään Jumalan pitäisi ilmoittaa itsensä tavalla, joka tekisi mahdolliseksi rakastavan suhteen ihmisten kanssa. Heidän mielestään tämä merkitsee sitä, että

:(a) Jumala tekee täysin selväksi, että hän on olemassa. Mutta varmaankin täysin hyvä Jumala haluaa tehdä meille selväksi paljon enemmän kuin vain tiedon olemassaolostaan. Jos Jumala todella rakastaa meitä ja haluaa meidän elävän hyvää elämää, Jumala kertoisi meille yhtä selvästi ja ilmeisesti
:(b) miten voimme elää hyvää elämää. Tämä merkitsee sitä, että hän ilmoittaisi moraalisen tahtonsa ja sen, miten ainoastaan hänen moraalisen tahtonsa noudattaminen tekee ihmisen onnelliseksi ja että jos emme seuraa häntä, päädymme onnettomuuteen ja tuhoon.

Mutta pohdi hetken, mitä seuraisi, jos Jumala toteuttaisi vaihtoehdon (b). Mikä olisi seurauksena, jos Jumala tekisi meille ehdottoman selväksi kaikki ne asiat, jotka on kuvattu vaihtoehdossa (b)? Epäilemättä tässä tapauksessa Jumalasta tulisi moraalinen poliisi, joka valvoisi elämämme kaikkia nurkkia. Jumala olisi suoranaisesti läsnä elämässämme, ja hän tekisi meille selväksi, että kuuliaisuus on ainoa tie onneen ja että synti johtaa nopeaan rangaistukseen. Tällaisissa olosuhteissa eläisimme kaikenkattavan pakon alaisina jokapäiväisessä elämässämme. Tuollaisissa olosuhteissa moraalisesti merkityksellinen valinnan vapaus olisi mahdottomuus. Niinpä näyttää siltä, että Jumala ei voi tehdä itseään tunnetuksi meille tavoilla, jotka täsmennettiin vaihtoehdoissa (a) ja (b).

Tässä kohdassa ehkä näyttää, että kuvauksessa on jotakin vialla. Kristitythän ajattelevat Schellenbergin ja Hansonin tavoin, että Jumalan täytyy tehdä ja että hän tekee olemassaolonsa ja tahtonsa tunnetuksi meille. Mutta he eivät ajattele, että tämä estäisi ihmisten kykyä toimia vapaasti. Miten tämä on mahdollista? Toisin sanoen, kuinka Jumala voi tehdä olemassaolonsa ja tahtonsa tunnetuksi ihmisille, ilman että hän luo kaikenkattavan pakon olosuhteet? Tähän kysymykseen vastaaminen edellyttää, että pohdimme tarkemmin, mitä pakolla tarkoitetaan ja miten se toimii.

Pakko toimii silloin, kun tehdään uhkauksia, jotka luovat meille pakottavan paineen. Pakottavan paineen käsitettä analysoidessamme huomaamme sen olevan seurausta ainakin viiden eri tekijän vuorovaikutuksesta.

# '''Uhkauksen voima''': toisin sanoen, kuinka pahoilta uhatut seuraukset vaikuttavat.
# '''Uhkauksen läheisyys'''. Tässä tekijässä on kolme osaa:
::a) Todennäköisyys: kuinka todennäköistä on, että uhkaukset toteutetaan.
::b) Ajallinen: kuinka nopeasti uhatut seuraukset toteutetaan.
::c) Tiedollinen: miten kattavasti uhatut seuraukset tiedostetaan.
:3. '''Välinpitämättömyys uhkauksen suhteen''': missä määrin uhattu henkilö suhtautuu välinpitämättömästi häneen kohdistuviin uhkauksiin.

Jotta Jumala voisi säilyttää luomiensa ihmisten vapauden, hänen täytyy lieventää sitä pakottavaa painetta, joka seuraa hänen olemassaoloaan ja tahtoaan koskevasta tiedosta. Mitä edellä mainituista tekijöistä Jumala voi säätää vähentääkseen pakottavaa painetta ja siten suojellakseen ihmisten vapautta?

Ei näytä siltä, että Jumala voisi lieventää uhkauksen voimaa. Epäuskon tai tottelemattomuuden seurauksena olevaa uhkauksen voimaa ei ole mahdollista muuttaa. Jos ihminen ei opi tuntemaan Jumalaa tai tottelemaan Hänen moraalista tahtoaan (ei esimerkiksi opi tuntemaan Kristusta pelastajanaan), kyseinen ihminen on tuomittu ikuiseen eroon Jumalasta. Tämän seurauksen lieventäminen ei näytä mahdolliselta. Jos Jumala lupaa tietyn seurauksen siitä, että ihminen ei tunne tai tottele häntä, todennäköisyys tämän seurauksen toteutumisesta on sata prosenttia. Miten se voisi olla vähemmän? Ainoastaan jos Jumalaa voitaisiin huijata tai jos hän unohtaisi tai muuttaisi mielensä. Mitkään näistä vaihtoehdoista eivät näytä mahdollisilta.

Ajallista läheisyyttä voidaan lieventää jossakin mielessä, koska ainakin jotkut epäuskon ja tottelemattomuuden seuraukset siirtyvät kuoleman jälkeiseen elämään. Tämän asian osalta voidaan huomioida kaksi asiaa. Ensinnäkin, ihmisen elämä voi päättyä milloin tahansa, joten kuoleman jälkeinen elämä voi alkaa seuraavassa hetkessä. Niinpä rangaistuksen viivyttäminen kuoleman jälkeiseen elämään ei välttämättä vähennä uhkauksen välittömyyttä. Toiseksi, vaikka kyseiset rangaistukset koettaisiin ajallisesti kaukaisina, on vaikea kuvitella, että tämä muuttaisi mitään olennaista, koska uhattujen seurausten luonne on niin vakava – ikuinen ero Jumalasta.

Jätetään tiedollinen välittömyys hetkeksi syrjään. Entä vaihtoehto (3), välinpitämättömyys uhkausta kohtaan? Voisiko Jumala lieventää välinpitämättömyyttä ja sillä tavalla vähentää pakottavaa painetta? Tämä ei näyttäisi mahdolliselta. Se, miten välinpitämättömästi suhtaudumme uhkauksiin, näyttää riippuvan omista vapaista valinnoistamme. Jotkut ihmiset pystyvät kehittämään itsessään vastustuskykyä uhkauksia vastaan. Toiset taas eivät. Kummassakin tapauksessa välinpitämättömyys näyttää riippuvan ihmisen vapaista valinnoista. Jumala voisi säätää tätä tekijää ainoastaan puuttumalla vapaisiin valintoihimme.

Niinpä jäljelle jää vain tiedollinen välittömyys. Mutta mitä tarkalleen on tiedollinen välittömyys? Se on tekijä, joka selittää, miksi esimerkiksi televisio-ohjelmat juopuneiden ajajien aiheuttamista onnettomuuksista usein onnistuvat estämään ihmisiä ajamasta juopuneina. Nämä televisio-ohjelmat eivät anna ihmisille mitään uutta informaatiota. Kukaan ei ajattele näitä kuvia nähtyään: ”Hei, enpä tullut koskaan ajatelleeksi että juopuneena ajaminen voisi saada aikaan tällaisia onnettomuuksia.” Sen sijaan, nämä kuvat käyttävät meille jo tunnettua informaatiota ja esittävät sen meille tavalla, joka vaikuttaa voimakkaasti tunteisiimme. Tällaiset televisio-ohjelmat muuttavat uhattujen seuraamusten tiedollisen välittömyyden.

Koska Jumala ei voi lieventää pakottavaa painetta lieventämällä neljää muuta tekijää, jotka vaikuttavat pakottavaan paineeseen, Jumalan täytyy tehdä se säätelemällä oman olemassaolonsa ja moraalisen luonteensa tiedollista välittömyyttä. Näin tehdessään hän saa aikaan ilmiön, jota kuvataan Jumalan kätkeytymiseksi.

Tiedollisen välittömyyden vähentäminen ja kätketyksi tuleminen ei tarkoita sitä, ettei Jumalan olemassaolosta olisi todistusaineistoa tai että kyseinen todistusaineisto olisi heikkoa. Voimme ymmärtää tämän pohtiessamme uudelleen esimerkkiä televisio-ohjelmista, jotka vähentävät juopuneena ajamista. Ne ihmiset, joihin kyseiset ohjelmat vaikuttavat, tietävät jo edeltä täysin hyvin, että juopuneena ajaminen on vaarallista. Kyseinen todistusaineisto oli jo aikaisemmin täysin heidän käytettävissään. Mutta todistusaineiston tarjoamalta informaatiolta puuttui tiedollinen välittömyys, joka olisi pakottanut heidät lopettamaan juopuneena ajamisen. Tämän aikaansaamiseksi tarvittiin televisio-ohjelmia. Samalla tavalla Jumala voi saattaa kaikenlaista informaatiota omasta olemassaolostaan ja moraalisesta tahdostaan ihmisten ulottuville (hän voi luoda hienosäädetyn maailmankaikkeuden ja antaa ihmiselle siitä tietoa tieteen edistyksen myötä, hän voi antaa kirjoitetun ilmoituksen, Jumalan Poika voi tulla ihmiseksi jne.). Niin kauan kuin tätä informaatiota ei tarjota sellaisella tavalla, joka tekisi informaatiosta tiedollisesti välitöntä (ja siten pakottavaa), Jumala onnistuu turvaamaan moraalisesti merkityksellisen vapautemme.

Jumalan ajoittainen kätkeytyminen ja vaikeneminen ei siis sinänsä muodosta syytä uskoa ateismiin. Jumalan kätkeytyminen ja vaikeneminen sopii loogisesti yhteen sen kanssa, että Jumala on olemassa ja että hän rakastaa ihmisiä. Se, että Jumala kätkeytyy joiltakin ihmisiltä, ei tarkoita, että hän kätkeytyy kaikilta. Se, että Jumala kätkeytyy ajoittain, ei tarkoita, että hän kätkeytyy aina. Se, että Jumala kätkeytyy kaikilta ihmisiltä ajoittain, ei tarkoita, etteikö hän silti olisi jättänyt todisteita olemassaolostaan, jotka ovat aina kaikkien nähtävissä.

Jumalan kätkeytyminen tai Jumalan poissaolon tuntu voivat johtua useista erilaisista tekijöistä. '''Paul K. Moserin'''<ref>Moser, Paul K.: "Cognitive Idolatry and Divine Hiding", teoksessa {{Kirjaviite | Tekijä = Howard-Snyder, Daniel & Moser, Paul K. (toim.) | Nimeke = Divine Hiddenness: New Essays | Julkaisija = Cambridge: Cambridge University Press | Vuosi = 2002 | Sivu = 132 }}</ref> mukaan Jumalan tarkoituksena voi olla

* opettaa ihmisiä kaipaamaan ja arvostamaan henkilökohtaista suhdetta Jumalaan,
* vahvistaa kiitollista luottamusta Jumalaan vaikeissakin olosuhteissa,
* poistaa ihmisen välinpitämättömyys Jumalaa ja hänen tarkoitusperiään kohtaan,
* murskata ihmisen ylpeä itseriittoisuus.

Moser argumentoi, että Jumalan ajoittainen kätkeytyminen voi terveellä tavalla moraalisesti haastaa ihmisiä. Jos ihminen voi pitää Jumalan läsnäoloa itsestäänselvyytenä, hän saattaa itseriittoisesti välineellistää Jumalaa sen sijaan, että hän antautuisi Jumalalle. Kätkeytymällä Jumala opettaa ihmistä etsimään Jumalaa ja estää ihmistä pitämästä Jumalan pyhää läsnäoloa halpana.<ref>Moser, Paul K.: "Cognitive Idolatry and Divine Hiding", teoksessa {{Kirjaviite | Tekijä = Howard-Snyder, Daniel & Moser, Paul K. (toim.) | Nimeke = Divine Hiddenness: New Essays | Julkaisija = Cambridge: Cambridge University Press | Vuosi = 2002 | Sivu = 133 }}</ref>

Jumalan poissaolon tuntu saattaa siis johtua Jumalan kätkeytymisestä. Se saattaa myös johtua ihmisen haluttomuudesta kohdata Jumalan todellisuutta. Ihminen voi kokea Jumalan poissaolevaksi, vaikka hänellä olisi riittävästi todistusaineistoa Jumalan olemassaolosta. Ihminen ei ehkä ole valmis kohtaamaan tätä todistusaineistoa, koska se samalla uhkaisi hänen vapauttaan ja itsemääräämisoikeuttaan. Lähes kaikki ihmiset pitävät mahdollisena, että Jumala on olemassa. Niinpä ihmisillä on syy perehtyä asiaan paremmin ja etsiä suurempaa selvyyttä asiaan. Ihmisen taipumus käyttää Jumalan poissaolon tuntua argumenttina Jumalan olemassaoloa vastaan voi kertoa ihmisen halusta paeta Jumalan todellisuutta.<ref>Wainwright, William J.: "Jonathan Edwards and the Hiddenness of God", teoksessa {{Kirjaviite | Tekijä = Howard-Snyder, Daniel & Moser, Paul K. (toim.) | Nimeke = Divine Hiddenness: New Essays | Julkaisija = Cambridge: Cambridge University Press | Vuosi = 2002 | Sivu = 104 }}</ref>

'''Jonathan Edwardsin''' mukaan jokaisella ihmisellä on riittävästi todistusaineistoa Jumalan todellisuudesta ja hänen hyvyydestään voidakseen muodostaa oikean käsityksen Jumalasta. Syntinen ihminen kuitenkin helposti joko kieltää Jumalan kokonaan tai muodostaa mielessään väärän kuvan Jumalasta. Vaikka luonnollinen järki voi parhaimmillaan saada selville monia totuuksia Jumalasta, se ei pysty ymmärtämään Jumalan pyhyyden arvoa (the beauty of holiness), eikä se siksi pysty arvostamaan kristinuskon totuuksia. Jumalan pyhyys avautuu sanallisen ilmoituksen välityksellä. <ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Edwards, Jonathan | Nimeke = The Religious Affections | Julkaisija = Edinburgh: The Banner of Truth Trust | Vuosi = 1984 | Sivu = }}</ref>

'''Charles Finney''' tuo Jumalan kätkeytymisen ongelmaan lisänäkökohdan. Jumalan ei ole välttämättä mielekästä antaa ihmisille lisää valoa ennen kuin he ovat toimineet johdonmukaisesti sen valon pohjalta, mikä heillä jo on.

{{lainaus|– – en saa myöskään jättää mainitsematta erästä kirjakauppiasta, varsin huomattavaa miestä siltä paikkakunnalta. Hän oli kääntymätön, ei tosin suoranainen jumalankieltäjä, mutta mies, joka ei voinut uskoa Raamatun jumalallista arvovaltaa. Hän oli teräväpäinen, arvostelevainen, lujatahtoinen, päättäväinen, luki paljon ja ajatteli paljon. Ulkonaiselta moraaliltaan, hän oli, sen uskon, moitteeton ja erikoisen suuressa arvossa pidetty henkilö. Eräänä aamuna varhain hän tuli huoneeseeni ja sanoi:

”Mr. Finney, täällä on käymässä voimakas hengellinen liike, mutta minä olen epäilijä ja tahtoisin saada todisteita Raamatun totuudesta.”

Herra antoi minulle kyvyn erottaa hänen mielentilansa, niin että saatoin päättää, miltä kannalta häntä käsittelisin. Sanoin hänelle: ”Uskotteko Jumalan olemassaoloon?” ”Uskon kyllä”, hän vastasi, ”en ole jumalankieltäjä”. ”Uskotteko suhtautuneenne Jumalaan niin kuin tulisi? Oletteko kunnioittaneet Hänen arvovaltaansa? Oletteko rakastanut Häntä? Oletteko tehnyt, mitä ajattelette olevan Hänelle otollista, ja siksi, että haluatte olla Hänelle otollinen? Myönnättekö, että teidän tulisi rakastaa Häntä, palvoa Häntä, totella Häntä sen valon mukaan, mitä teillä on?” ”Myönnän”, hän sanoi, ”minä myönnän sen”. ”Mutta oletteko tehnyt niin?” ”En”, hän vastasi, ”en voi sanoa tehneeni niin”.

”No niin”, sanoin minä, ”miksi opastaisin teitä pitemmälle ja valaisisin mieltänne, jollette tahdo tehdä velvollisuuttanne ja noudattaa sitä valoa, mikä teillä jo on. Kun siis päätätte elää vakaumuksenne mukaan, totella Jumalaa parhaimmin sen valon mukaan, mikä teillä on; kun haluatte katua tähänastisia laiminlyöntejänne ja olla Jumalalle otollinen koko lopun elämäänne parhaan tietonne mukaan, sitten minäkin tahdon koettaa osoittaa teille, että Raamattu on Jumalasta. Siihen saakka minun on turhaa yrittää sitä.” En ollut itse istunut enkä tietääkseni pyytänyt häntäkään istumaan. Hän sanoikin vain: ”En voi sanoa muuta kuin että tämä on oikein ja kohtuullista” – ja meni tiehensä.|Finney<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Finney, Charles | Nimeke = Ihmeellisiä herätyksiä | Julkaisija = Suolahti: Ev. lut. herätysseura | Vuosi = 1984 | Sivu = 246–247 }}</ref>}}


Joitain samankaltaisia elementtejä on Jeesuksen vertauksessa [[Luukkaan evankeliumi|Luukkaan evankeliumissa]]:

{{lainaus|Oli rikas mies, joka pukeutui purppuraan ja hienoihin pellavavaatteisiin ja eli joka päivä ilossa loisteliaasti. Mutta eräs köyhä, nimeltä Lasarus, makasi hänen ovensa edessä täynnä paiseita ja halusi ravita itseään niillä muruilla, jotka putosivat rikkaan pöydältä. Ja koiratkin tulivat ja nuolivat hänen paiseitansa. Niin tapahtui, että köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Aabrahamin helmaan. Ja rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin. Ja kun hän nosti silmänsä tuonelassa, vaivoissa ollessaan, näki hän kaukana Aabrahamin ja Lasaruksen hänen helmassaan. Ja hän huusi sanoen: 'Isä Aabraham, armahda minua ja lähetä Lasarus kastamaan sormensa pää veteen ja jäähdyttämään minun kieltäni, sillä minulla on kova tuska tässä liekissä!' Mutta Aabraham sanoi: 'Poikani, muista, että sinä eläessäsi sait hyväsi, ja Lasarus samoin sai pahaa; mutta nyt hän täällä saa lohdutusta, sinä taas kärsit tuskaa. Ja kaiken tämän lisäksi on meidän välillemme ja teidän vahvistettu suuri juopa, että ne, jotka tahtovat mennä täältä teidän luoksenne, eivät voisi, eivätkä ne, jotka siellä ovat, pääsisi yli meidän luoksemme.' Hän sanoi: 'Niin minä siis rukoilen sinua, isä, että lähetät hänet isäni taloon, sillä minulla on viisi veljeä-todistamaan heille, etteivät hekin joutuisi tähän vaivan paikkaan'. Mutta Aabraham sanoi: 'Heillä on Mooses ja profeetat; kuulkoot niitä'. Niin hän sanoi: 'Ei, isä Aabraham; vaan jos joku kuolleista menisi heidän tykönsä, niin he tekisivät parannuksen'. Mutta Aabraham sanoi hänelle: 'Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös'."|{{rp|Luuk 16:19-31}}}}

Perimmiltään ongelma onkin siinä, että ihminen on luonnostaan kapinassa Luojaansa vastaan.

Jos tunnusteot ja Jeesuksen opetukset eivät saaneet ihmisiä kääntymään, niin kuinka tilanne olisi tällä hetkellä sen kummempi. Joku voisi esimerkiksi vaatia, että Jumalan pitäisi ilmestyä hänelle, jotta tämä voisi uskoa Häneen. Vaikka näin kävisi, hän voisi silti kieltää Jumalan olemassaolon ja väittää kärsivänsä aivotoimintansa häiriöstä, joka aiheutti ilmestyksen. Voidaankin sanoa, että pelkkä vaikuttava kokemus itsessään ei kanna pitkälle, mikäli ihmisellä ei ole todellista halua löytää Jumalaa.

Jumala antaa itsestään hyvin selkeän ilmoituksen Raamatussa. Kyse ei siis suinkaan ole siitä, etteikö Jumala ilmoittaisi itseään selkeästi vaan siitä, haluammeko uskoa tuon ilmoituksen vai emme. Usko ei monestikaan synny silmänräpäyksessä vaan on prosessi, johon monesti kuluu aikaa ja sisäisiä kamppailuja. Kyseinen prosessi vie monesti aikaa, koska ihmisinä meillä on monenlaisia jopa tiedostamattomia sisäisiä suoja-aitoja Jumalaa vastaan. Lisäksi kristillisen maailmankuvan mukaan Saatana pyrkii kaikin tavoin vesittämään ihmisen ja Jumalan kanssakäymisen.

[[Raamattu|Raamatussa]] tämä ilmenee niin, että vaikka Jeesus teki useita ihmeitä ja opetti ihmisiä Jumalan valtakunnasta ja omasta asemastaan Jumalan poikana. Silti kaikkien näiden ihmeiden ja tunnustekojenkaan jälkeen kaikki eivät uskoneet tai halunneet uskoa. Toisin sanoen, vaikka ihmiset konkreettisesti näkivät ja kokivat asioita, he eivät silti muuttaneet suhtautumistaan [[Jeesus|Jeesukseen]] ja Hänen sanomaansa.

Vanhan testamentin puolella hyvänä esimerkkinä toimii israelilaisten käytös erämaassa; Jumala oli suorittanut jo lukuisia ihmeitä, joiden kautta israelilaiset olivat päässeet pakenemaan Egyptistä ja joiden kautta heidän vaatteensa eivät esimerkiksi kuluneet. Tästä huolimatta, kun Mooses jätti kansan muutamaksi päiväksi, niin homma meni totaalisen villiksi ja israelilaiset alkoivat valmistamaan itselleen epäjumalaa.

{{viestipohja| kuva = [[Kuva:Tiedekeskustelun avoimuuskoe.jpg|30px]]
|sisältö = Tämän artikkelin pohjana on käytetty [[Tapio Puolimatka]]n kirjan ''[[Tiedekeskustelun avoimuuskoe (kirja)|Tiedekeskustelun avoimuuskoe]]'' sisältöä tekijän luvalla.}}

== Katso myös ==
=== Internet ===
* [https://uskojarkijafilosofia.wordpress.com/2011/05/18/jumalan-piiloutuneisuus/ Jumalan piiloutuneisuus] (uskojarkijafilosofia.wordpress.com)

==Viitteet ==
{{viitteet|sarakkeet}}

[[Luokka:Jumala]][[Luokka:Lukusuositukset]]

Miksei Jumala ilmoita itseään selvästi?

2019-08-18T14:36:38Z

Apollos: /* Mikä olisi riittävän selvä ilmoitus? */ typofix

{{väite-alku}}Jos Jumala haluaa, että uskon häneen, hän voisi kai hoitaa asian helposti. Miksi Jumala ei kerro olemassaolostaan kaikille niin kertakaikkisen selvästi ja vastaansanomattomasti, että tyhmätkin ymmärtävät? Ymmärtämättömiä ei pitäisi hyljeksiä.{{väite-loppu}}
[[Tiedosto:Circle-question.svg|150px|pienoiskuva|oikea]]

== Mikä olisi riittävän selvä ilmoitus? ==

Kun tutkimme asiaa lähemmin huomaamme, että kyse ei niinkään ole siitä, etteikö Jumala olisi ilmoittanut itsestään kaikille tai että hän piileksisi – kyse on enemmänkin siitä, että monet ihmiset eivät hyväksy tapaa, jolla Jumala on itsensä ilmoittanut, vaan asettavat Jumalalle ehtoja, joilla hänen tulisi ilmestyä uskon edellytyksenä. Henkilöstä riippuen nämä ehdot luonnollisesti vaihtelevat aina visuaalisesta ilmestymisestä mitä mielikuvituksellisimpiin skenaarioihin.

Esimerkiksi [[wp:Yalen yliopisto|Yalen yliopisto]]n edesmennyt tieteenfilosofian professori '''[https://en.wikipedia.org/wiki/Norwood_Russell_Hanson Norwood Hanson]''' esitti väitteensä elävän kuvauksen muodossa:

{{lainaus|Olisi periaatteessa mahdollista osoittaa kaikille todeksi, että ”Jumala on olemassa” – niin vain ei ole tapahtunut, ei ainakaan kaikille! Oletetaan kuitenkin, että ensi tiistaiaamuna, heti aamiaisen jälkeen, me kaikki putoamme polvillemme kuullessamme korvia vihlovan ukkosenjyrinän. Lunta tupruttaa, lehdet putoavat puista, maanpinta nousee ja kupruilee, rakennukset sortuvat ja tornit kaatuvat. Taivas loistaa aavemaista, hopeaista valoa. Juuri silloin, kaikkien maailman ihmisten katsoessa ylös, taivaat aukenevat – pilviin repeytyy aukko – ja ne paljastavat uskomattoman valtavan ja säteilevän Zeuksen kaltaisen hahmon, joka nousee yläpuolellemme kuin sata Everestin vuorta. Hän rypistää synkkänä kulmiaan samalla kun salaman välähdys valaisee hänen michelangelomaisia kasvojaan. Sitten hän osoittaa sormellaan alaspäin – minua! – ja selittää niin että jokainen aikuinen ja lapsi voi kuulla: ”Olen saanut tarpeekseni sinun viisastelevista kommenteistasi ja teologisista määritelmistäsi. Vakuutan sinulle, N. R. Hanson, että minä todellakin olen olemassa.” – –

Toivon, ettet syrjäytä tätä leikkimielisenä, ylenkatseellisena Disney-tyyppisenä keksintönä. Käsitteellinen ydin tässä on se, että jos tuollainen merkittävä tapahtuma tapahtuisi, minä ainakin varmasti vakuuttuisin, että Jumala on todella olemassa. Se tosiasia olisi ratkaistu kerta kaikkiaan. – – Tämä kohtaaminen todistaisi minulle ja kaikille muille, että Jumala on olemassa aivan yhtä suoranaisella tavalla kuin minkä tahansa kiistattoman tosiasiaväitteen kohdalla.|Norwood Hanson<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Hanson, Norwood Russell | Nimeke = What I Do Not Believe and Other Essays | Julkaisija = New York: Humanities | Vuosi = 1971 | Sivu = 313–314 }}</ref>}}

Hanson tekee tässä lainauksessaan tietynlaisen oletuksen Jumalasta ja tämän oletuksensa pohjalta hän tekee päätelmiä siitä, mikä olisi vastaansanomaton todiste Jumalasta.

Evankeliumien kirjoittajat kertovat kaksikin Jumalan ilmestymistä Jeesuksen elinaikana, joissa on joitakin niistä piirteistä, joita Hanson toivoisi saavansa todisteeksi Jumalan olemassaolosta:

{{lainaus|Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen, pois toisten luota. Siellä hänen ulkomuotonsa muuttui heidän nähtensä ja hänen vaatteensa alkoivat hohtaa niin kirkkaan valkoisina, ettei kukaan vaatteenvalkaisija maan päällä voi sellaista saada aikaan. Sitten heille ilmestyi Elia ja hänen kanssaan Mooses, ja nämä keskustelivat Jeesuksen kanssa. Pietari puuttui puheeseen ja sanoi Jeesukselle: ”Rabbi on hyvä, että me olemme täällä. Me teemme kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle.” Hän ei näet tiennyt mitä sanoa, sillä he olivat kovin peloissaan. Samassa tuli pilvi, joka peitti heidät varjoonsa, ja pilvestä kuului ääni: ”Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä.|{{rp|Mark. 9:2–7}}}}

Tässä tapauksessa Jumala ilmoittaa itsensä erityisellä tavalla kolmelle valitulle todistajalle, ja muut saavat tapahtumaan kosketuksen heidän silminnäkijätodistustensa välityksellä. Miksei Jumala sitten anna kaikille ihmisille tällaista kokemusta, joka antaisi heille välittömän mahdollisuuden vakuuttua Jumalan todellisuudesta? Syynä saattaa olla se, että oli Jumalan antama todiste itsestään miten vastaansanomaton tahansa, ihminen voi aina keksiä tavan paeta sitä. Pohdi tästä näkökulmasta ateistifilosofi '''Kai Nielsenin''' kommenttia:

{{lainaus|Emme olisi paremmassa tilanteessa, jos taivaan tähdet muodostaisivat lauseen JUMALA ON OLEMASSA kuin jos ne muodostaisivat lauseen VIIVYTTELY JUO MELANKOLIAA. Tietäisimme silloin, että jokin olisi ravisuttanut maailmaamme, mutta emme tietäisi mikä. Tietäisimme tai luulisimme tietävämme – kuinka voisimme tietää kumpi näistä vaihtoehdoista tekisi paremmin oikeutta tilanteelle – että kuulimme äänen tulevan taivaasta. Ja tietäisimme – tai luulisimme tietävämme – että tähdet järjestyivät silmiemme edessä useita kertoja niin, että ne muodostivat lauseen JUMALA ON OLEMASSA. Mutta tekisikö tämä havainto meidät viisaammiksi sen osalta, mihin ”Jumala” viittaa tai millainen puhdas ruumiiton tuonpuoleinen henki on tai voisi olla? Korkeintaan voisimme ajatella, että ehkä jokin puhuu noiden uskonnollisten ihmisten puolesta, mutta emme tietäisi tarkalleen mistä on kysymys. Mutta voisimme myös ajatella, että kyseessä on jonkinlainen temppu tai joukkoharha. Ydinasia on, että emme tietäisi, mitä pitäisi ajatella.|Nielsen<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Nielsen, Kai | Nimeke = Naturalism and Religion | Julkaisija = New York: Prometheus Books | Vuosi = 2004 | Sivu = 279 }}</ref>}}

Lause ”viivyttely juo melankoliaa” on merkityksetön. Se koostuu sanoista, joilla näyttäisi olevan merkitys, mutta lause kokonaisuutena on käsittämätön. Nielsenin mukaan sana ”Jumala” on samalla tavalla vailla selkeää merkitystä. Emme pysty muodostamaan selkeää käsitystä Jumalasta, joka on aineellisen maailmankaikkeuden tuolla puolen. Kaikki hankkimamme tieto näyttäisi tarjoavan meille tietoa vain tästä maailmankaikkeudesta, ei mistään tuonpuoleisesta. Niinpä mikään todiste Jumalan olemassaolon puolesta ei riittäisi vakuuttamaan Nielseniä, koska hänen mielestään emme koskaan voi ymmärtää, mitä ”Jumala” tarkoittaa. Nielsen pitää fysikalismia itsestään selvyytenä ja olettaa, ettei puhtaasti henkistä tietoisuutta voi olla olemassa. '''Charles Taliaferro'''<ref>Taliaferro, Charles: "The project of Natural Theology, teoksessa {{Kirjaviite | Tekijä = Graig, William Lane & Moreland, J. P. (toim.) | Nimeke = The Blackwell Companion to Natural Theology | Julkaisija = Oxford: Wiley-Blackwell | Vuosi = 2009 | Sivu = 10-11 }}</ref> kuitenkin argumentoi, ettei meillä ole perusteita tällä tavalla pitää fysikalismia itsestään selvänä totuutena. On mielekästä olettaa, että ihmisen tietoisuus ei selity puhtaasti fysikaalisten tilojen ja prosessien pohjalta. Tietoisuus on kokemustosiasia, joka on välittömästi ilmeinen jokaiselle ihmiselle. Niinpä ei ole perusteltua hylätä ajatusta tuonpuoleisesta Jumalasta, joka on ääretön, persoonallinen ja puhtaasti henkinen tietoisuus.

Monien aikamme ateistien mielestä on perusteltua olla uskomatta Jumalaan jo pelkästään siitä syystä, että Jumalan olemassaolo ei ole vastaansanomattoman selvä kaikille ihmisille. Jos Jumala olisi olemassa, hänen olemassaolonsa ei olisi niin vaikeasti todennettavissa. Mutta ateistin mielestä Jumalan olemassaoloa on vaikea todentaa. Niinpä Jumala ei ole olemassa. Tämän tyyppisen argumentin ehkä tunnetuin puolustaja aikanamme on filosofi '''J. L. Schellenberg'''. Hänen mielestään jumaluskon kannalta on ongelmallista, että ihmiset kokevat Jumalan poissaolevaksi, kaukaiseksi ja salatuksi. Kirjassaan ''Divine Hiddenness and Human Reason'' hän esittää, että Jumalan poissaolon tuntu muodostaa voimakkaan argumentin ateismin puolesta. Tämä argumentti pystyy painamaan vaakakupin ateismin hyväksi, niin että sen perusteella teismiä voidaan pitää epätotena. Schellenbergin<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Schellenberg, J.L. | Nimeke = Divine Hiddenness and Human Reason | Julkaisija = Ithaca: Cornell University Press | Vuosi = 1993 | Sivu = 2 ss. }}</ref> argumentti on seuraavanlainen:

# Täydellisen rakkaudellinen Jumala haluaisi molemminpuolisen henkilökohtaisen suhteen jokaisen sellaisen olennon kanssa, jolla on valmiudet tällaiseen suhteeseen.
# Jumalan ja ihmisen välisen vuorovaikutussuhteen loogisesti välttämätön edellytys on, että ihminen uskoo Jumalan olemassaoloon. Siksi:
# Jos täydellisen rakkaudellinen Jumala olisi olemassa, hän varmistaisi, että jokainen olento, jolla on valmiudet muodostaa tällainen uskomus ja joka ei suhtautuisi kielteisesti sen muodostamiseen, saisi käsiinsä riittävästi todistusaineistoa voidakseen muodostaa kyseisen uskomuksen.
# Mutta käytettävissä oleva todistusaineisto ei itse asiassa ole riittävä. Joten:
# Täydellisen rakastavaa Jumalaa ei ole olemassa.

Tämä ateistinen argumentti perustuu siihen järkevään oletukseen, että rakastavan Jumalan päämääränä on päästä molemminpuoliseen henkilökohtaiseen suhteeseen jokaisen sellaisen ihmisen kanssa, joka on valmis tällaiseen suhteeseen. Argumentin ongelmallinen kohta on oletuksessa, että kaikilla jumalasuhteeseen valmiilla ihmisillä ei olisi riittävää todistusaineistoa muodostaa uskomusta, että Jumala on olemassa. Tähän päätelmään päästään vain olettamalla, että jotkut niistä, jotka tällä hetkellä eivät usko Jumalaan, uskoisivat heti jos saisivat riittävät todisteet Jumalan olemassaolosta.

== Ihmisen valinnanvapauden edellytyksiä ==

Oletetaan hetkeksi, että Schellenberg on oikeassa väittäessään, että kaikilla jumalasuhteeseen valmiilla ihmisillä ei ole riittävää todistusaineistoa uskoakseen Jumalan olemassaoloon. Silloin olisi olemassa ihmisiä, jotka ovat tiedollisesti oikeutettuja ateistiseen vakaumukseensa. Tämä ateistinen argumentti olettaa, että rakastava Jumala ei voisi salli tällaisen asiaintilan syntymistä, vaan hänen pitäisi luoda tilanne, jossa jokainen tällainen ihminen saisi riittävästi todistusaineistoa uskoakseen Jumalaan. Oletuksen mukaan ihminen voi tietää, millä tavalla Jumalan täytyisi toimia voidakseen saavuttaa päämääränsä elää suhteessa ihmisten kanssa. Sen mukaan Jumalan täytyisi tehdä olemassaolonsa ilmeiseksi kaikille sellaisille ihmisille, jotka ovat valmiit tällaiseen suhteeseen.

Aina kun kuulemme väitteen siitä, mitä Jumala tekisi tai mitä hänen pitäisi tehdä saavuttaakseen päämääränsä, meidän täytyy kysyä itseltämme seuraava kysymys: ”''Mistä kyseiset kriitikot tietävät, mitä Jumala tekisi tai mitä hänen pitäisi tehdä saavuttaakseen päämääränsä?''” On vaikea puolustaa väitettä, että Jumalalla ei olisi mitään hyvää syytä sallia tilannetta, jossa on olemassa ateisteja, jotka ovat tiedollisesti oikeutettuja ateistiseen vakaumukseensa. Voidakseen tietää, ettei tällaista syytä ole olemassa, ihmisellä pitäisi olla kattava tieto todellisuudesta. Oletetaan, että sairaanhoitaja on antamassa sinulle rokotusta, mutta pudottaa epähuomiossa rokotusneulan lattialle. Hän poimii neulan ja aikoo antaa sinulle rokotuksen. Sinä kuitenkin huomautat hänelle, että neulassa saattaa nyt olla bakteereja. Sairaanhoitaja katsoo tarkkaan neulan kärkeä ja huomauttaa: ”En näe siinä mitään bakteereita” ja valmistautuu antamaan sinulle rokotuksen. Voit edelleen oikeutetusti vastustaa rokotuksen antamista, koska sairaanhoitajalla ei ole riittävää tietoa mahdollisista bakteereista rokotusneulassa.<ref>Murray, Michael J.: “Why Doesn’t God Make His Existence More Obvious to Us?”, teoksessa {{Kirjaviite | Tekijä = Copan, Paul & Craig, William Lane (toim.) | Nimeke = Passionate Conviction: Contemporary Discourses on Christian Apologetics | Julkaisija = Nashville, Tenn.: B & H Academic | Vuosi = 2007 | Sivu = 45}}</ref>

Kristillisen käsityksen mukaan Jumala haluaa ihmisten olevan vapaita valitsemaan, haluavatko he rakastaa Jumalaa vai hylätä hänet. Millainen maailman pitäisi olla, että tämä olisi mahdollista? Ensinnäkin siinä täytyy olla olentoja, jotka pystyvät tekemään vapaita valintoja. Toiseksi, näiden olentojen täytyy elää olosuhteissa, joissa he voivat toteuttaa tätä vapauttaan. Millaisia olisivat tuollaiset olosuhteet? Michael J. Murray<ref>Murray, Michael J.: “Why Doesn’t God Make His Existence More Obvious to Us?”, teoksessa {{Kirjaviite | Tekijä = Copan, Paul & Craig, William Lane (toim.) | Nimeke = Passionate Conviction: Contemporary Discourses on Christian Apologetics | Julkaisija = Nashville, Tenn.: B & H Academic | Vuosi = 2007 | Sivu = }}</ref> käsittelee tätä kysymystä mielenkiintoisella tavalla ja seuraava selonteko seuraa melko tarkasti hänen argumentointiaan.

Yksi edellytys vapaiden valintojen tekemiselle on kaikenkattavan pakon puuttuminen. Ehkä sinulla on kokemus tilanteesta, jossa ajat ylinopeutta autollasi ja havaitset poliisiauton tien laidassa. Mikä on reaktiosi? Painat heti jarrua ja vähennät nopeutta. Poliisin läsnäolo saa sinut pelkäämään nopeusrajoituksen ylittämisestä seuraavaa sakkorangaistusta ja pelko pakottaa sinut hidastamaan. Mutta useimmiten tiellä ajaessamme kukaan ei valvo nopeuttamme. Tällöin mikään ulkoinen pakko ei rajoita toimintaamme ja olemme vapaita päättämään, noudatammeko lakia vai emme.

Kuvittele nyt, millaista olisi elää, jos jokaisessa elämäsi kulmassa olisi moraalinen poliisi, joka uhkaisi sinua sakoilla tai vankeudella moraalisten velvollisuuksien rikkomisesta. Sellaisessa maailmassa ihmisiä ei ainoastaan pakotettaisi noudattamaan nopeusrajoitusta; heidät pakotettaisiin toimimaan moraalisten periaatteiden edellyttämällä tavalla kaikissa olosuhteissa. Sellainen maailma olisi täynnä kaikenkäsittävää pakkoa ja sellaisessa maailmassa ei olisi mahdollista tehdä moraalisesti merkityksellisiä vapaita valintoja.

Tällä esimerkillä on merkitystä pohtiessamme kysymystä Jumalan kätkeytymisestä. Pohdi hetken maailmaa, joka Schellenbergin ja Hansonin mielestä Jumalan pitäisi luoda. Heidän mielestään Jumalan pitäisi ilmoittaa itsensä tavalla, joka tekisi mahdolliseksi rakastavan suhteen ihmisten kanssa. Heidän mielestään tämä merkitsee sitä, että

:(a) Jumala tekee täysin selväksi, että hän on olemassa. Mutta varmaankin täysin hyvä Jumala haluaa tehdä meille selväksi paljon enemmän kuin vain tiedon olemassaolostaan. Jos Jumala todella rakastaa meitä ja haluaa meidän elävän hyvää elämää, Jumala kertoisi meille yhtä selvästi ja ilmeisesti
:(b) miten voimme elää hyvää elämää. Tämä merkitsee sitä, että hän ilmoittaisi moraalisen tahtonsa ja sen, miten ainoastaan hänen moraalisen tahtonsa noudattaminen tekee ihmisen onnelliseksi ja että jos emme seuraa häntä, päädymme onnettomuuteen ja tuhoon.

Mutta pohdi hetken, mitä seuraisi, jos Jumala toteuttaisi vaihtoehdon (b). Mikä olisi seurauksena, jos Jumala tekisi meille ehdottoman selväksi kaikki ne asiat, jotka on kuvattu vaihtoehdossa (b)? Epäilemättä tässä tapauksessa Jumalasta tulisi moraalinen poliisi, joka valvoisi elämämme kaikkia nurkkia. Jumala olisi suoranaisesti läsnä elämässämme, ja hän tekisi meille selväksi, että kuuliaisuus on ainoa tie onneen ja että synti johtaa nopeaan rangaistukseen. Tällaisissa olosuhteissa eläisimme kaikenkattavan pakon alaisina jokapäiväisessä elämässämme. Tuollaisissa olosuhteissa moraalisesti merkityksellinen valinnan vapaus olisi mahdottomuus. Niinpä näyttää siltä, että Jumala ei voi tehdä itseään tunnetuksi meille tavoilla, jotka täsmennettiin vaihtoehdoissa (a) ja (b).

Tässä kohdassa ehkä näyttää, että kuvauksessa on jotakin vialla. Kristitythän ajattelevat Schellenbergin ja Hansonin tavoin, että Jumalan täytyy tehdä ja että hän tekee olemassaolonsa ja tahtonsa tunnetuksi meille. Mutta he eivät ajattele, että tämä estäisi ihmisten kykyä toimia vapaasti. Miten tämä on mahdollista? Toisin sanoen, kuinka Jumala voi tehdä olemassaolonsa ja tahtonsa tunnetuksi ihmisille, ilman että hän luo kaikenkattavan pakon olosuhteet? Tähän kysymykseen vastaaminen edellyttää, että pohdimme tarkemmin, mitä pakolla tarkoitetaan ja miten se toimii.

Pakko toimii silloin, kun tehdään uhkauksia, jotka luovat meille pakottavan paineen. Pakottavan paineen käsitettä analysoidessamme huomaamme sen olevan seurausta ainakin viiden eri tekijän vuorovaikutuksesta.

# '''Uhkauksen voima''': toisin sanoen, kuinka pahoilta uhatut seuraukset vaikuttavat.
# '''Uhkauksen läheisyys'''. Tässä tekijässä on kolme osaa:
::a) Todennäköisyys: kuinka todennäköistä on, että uhkaukset toteutetaan.
::b) Ajallinen: kuinka nopeasti uhatut seuraukset toteutetaan.
::c) Tiedollinen: miten kattavasti uhatut seuraukset tiedostetaan.
:3. '''Välinpitämättömyys uhkauksen suhteen''': missä määrin uhattu henkilö suhtautuu välinpitämättömästi häneen kohdistuviin uhkauksiin.

Jotta Jumala voisi säilyttää luomiensa ihmisten vapauden, hänen täytyy lieventää sitä pakottavaa painetta, joka seuraa hänen olemassaoloaan ja tahtoaan koskevasta tiedosta. Mitä edellä mainituista tekijöistä Jumala voi säätää vähentääkseen pakottavaa painetta ja siten suojellakseen ihmisten vapautta?

Ei näytä siltä, että Jumala voisi lieventää uhkauksen voimaa. Epäuskon tai tottelemattomuuden seurauksena olevaa uhkauksen voimaa ei ole mahdollista muuttaa. Jos ihminen ei opi tuntemaan Jumalaa tai tottelemaan Hänen moraalista tahtoaan (ei esimerkiksi opi tuntemaan Kristusta pelastajanaan), kyseinen ihminen on tuomittu ikuiseen eroon Jumalasta. Tämän seurauksen lieventäminen ei näytä mahdolliselta. Jos Jumala lupaa tietyn seurauksen siitä, että ihminen ei tunne tai tottele häntä, todennäköisyys tämän seurauksen toteutumisesta on sata prosenttia. Miten se voisi olla vähemmän? Ainoastaan jos Jumalaa voitaisiin huijata tai jos hän unohtaisi tai muuttaisi mielensä. Mitkään näistä vaihtoehdoista eivät näytä mahdollisilta.

Ajallista läheisyyttä voidaan lieventää jossakin mielessä, koska ainakin jotkut epäuskon ja tottelemattomuuden seuraukset siirtyvät kuoleman jälkeiseen elämään. Tämän asian osalta voidaan huomioida kaksi asiaa. Ensinnäkin, ihmisen elämä voi päättyä milloin tahansa, joten kuoleman jälkeinen elämä voi alkaa seuraavassa hetkessä. Niinpä rangaistuksen viivyttäminen kuoleman jälkeiseen elämään ei välttämättä vähennä uhkauksen välittömyyttä. Toiseksi, vaikka kyseiset rangaistukset koettaisiin ajallisesti kaukaisina, on vaikea kuvitella, että tämä muuttaisi mitään olennaista, koska uhattujen seurausten luonne on niin vakava – ikuinen ero Jumalasta.

Jätetään tiedollinen välittömyys hetkeksi syrjään. Entä vaihtoehto (3), välinpitämättömyys uhkausta kohtaan? Voisiko Jumala lieventää välinpitämättömyyttä ja sillä tavalla vähentää pakottavaa painetta? Tämä ei näyttäisi mahdolliselta. Se, miten välinpitämättömästi suhtaudumme uhkauksiin, näyttää riippuvan omista vapaista valinnoistamme. Jotkut ihmiset pystyvät kehittämään itsessään vastustuskykyä uhkauksia vastaan. Toiset taas eivät. Kummassakin tapauksessa välinpitämättömyys näyttää riippuvan ihmisen vapaista valinnoista. Jumala voisi säätää tätä tekijää ainoastaan puuttumalla vapaisiin valintoihimme.

Niinpä jäljelle jää vain tiedollinen välittömyys. Mutta mitä tarkalleen on tiedollinen välittömyys? Se on tekijä, joka selittää, miksi esimerkiksi televisio-ohjelmat juopuneiden ajajien aiheuttamista onnettomuuksista usein onnistuvat estämään ihmisiä ajamasta juopuneina. Nämä televisio-ohjelmat eivät anna ihmisille mitään uutta informaatiota. Kukaan ei ajattele näitä kuvia nähtyään: ”Hei, enpä tullut koskaan ajatelleeksi että juopuneena ajaminen voisi saada aikaan tällaisia onnettomuuksia.” Sen sijaan, nämä kuvat käyttävät meille jo tunnettua informaatiota ja esittävät sen meille tavalla, joka vaikuttaa voimakkaasti tunteisiimme. Tällaiset televisio-ohjelmat muuttavat uhattujen seuraamusten tiedollisen välittömyyden.

Koska Jumala ei voi lieventää pakottavaa painetta lieventämällä neljää muuta tekijää, jotka vaikuttavat pakottavaan paineeseen, Jumalan täytyy tehdä se säätelemällä oman olemassaolonsa ja moraalisen luonteensa tiedollista välittömyyttä. Näin tehdessään hän saa aikaan ilmiön, jota kuvataan Jumalan kätkeytymiseksi.

Tiedollisen välittömyyden vähentäminen ja kätketyksi tuleminen ei tarkoita sitä, ettei Jumalan olemassaolosta olisi todistusaineistoa tai että kyseinen todistusaineisto olisi heikkoa. Voimme ymmärtää tämän pohtiessamme uudelleen esimerkkiä televisio-ohjelmista, jotka vähentävät juopuneena ajamista. Ne ihmiset, joihin kyseiset ohjelmat vaikuttavat, tietävät jo edeltä täysin hyvin, että juopuneena ajaminen on vaarallista. Kyseinen todistusaineisto oli jo aikaisemmin täysin heidän käytettävissään. Mutta todistusaineiston tarjoamalta informaatiolta puuttui tiedollinen välittömyys, joka olisi pakottanut heidät lopettamaan juopuneena ajamisen. Tämän aikaansaamiseksi tarvittiin televisio-ohjelmia. Samalla tavalla Jumala voi saattaa kaikenlaista informaatiota omasta olemassaolostaan ja moraalisesta tahdostaan ihmisten ulottuville (hän voi luoda hienosäädetyn maailmankaikkeuden ja antaa ihmiselle siitä tietoa tieteen edistyksen myötä, hän voi antaa kirjoitetun ilmoituksen, Jumalan Poika voi tulla ihmiseksi jne.). Niin kauan kuin tätä informaatiota ei tarjota sellaisella tavalla, joka tekisi informaatiosta tiedollisesti välitöntä (ja siten pakottavaa), Jumala onnistuu turvaamaan moraalisesti merkityksellisen vapautemme.

Jumalan ajoittainen kätkeytyminen ja vaikeneminen ei siis sinänsä muodosta syytä uskoa ateismiin. Jumalan kätkeytyminen ja vaikeneminen sopii loogisesti yhteen sen kanssa, että Jumala on olemassa ja että hän rakastaa ihmisiä. Se, että Jumala kätkeytyy joiltakin ihmisiltä, ei tarkoita, että hän kätkeytyy kaikilta. Se, että Jumala kätkeytyy ajoittain, ei tarkoita, että hän kätkeytyy aina. Se, että Jumala kätkeytyy kaikilta ihmisiltä ajoittain, ei tarkoita, etteikö hän silti olisi jättänyt todisteita olemassaolostaan, jotka ovat aina kaikkien nähtävissä.

Jumalan kätkeytyminen tai Jumalan poissaolon tuntu voivat johtua useista erilaisista tekijöistä. '''Paul K. Moserin'''<ref>Moser, Paul K.: "Cognitive Idolatry and Divine Hiding", teoksessa {{Kirjaviite | Tekijä = Howard-Snyder, Daniel & Moser, Paul K. (toim.) | Nimeke = Divine Hiddenness: New Essays | Julkaisija = Cambridge: Cambridge University Press | Vuosi = 2002 | Sivu = 132 }}</ref> mukaan Jumalan tarkoituksena voi olla

* opettaa ihmisiä kaipaamaan ja arvostamaan henkilökohtaista suhdetta Jumalaan,
* vahvistaa kiitollista luottamusta Jumalaan vaikeissakin olosuhteissa,
* poistaa ihmisen välinpitämättömyys Jumalaa ja hänen tarkoitusperiään kohtaan,
* murskata ihmisen ylpeä itseriittoisuus.

Moser argumentoi, että Jumalan ajoittainen kätkeytyminen voi terveellä tavalla moraalisesti haastaa ihmisiä. Jos ihminen voi pitää Jumalan läsnäoloa itsestäänselvyytenä, hän saattaa itseriittoisesti välineellistää Jumalaa sen sijaan, että hän antautuisi Jumalalle. Kätkeytymällä Jumala opettaa ihmistä etsimään Jumalaa ja estää ihmistä pitämästä Jumalan pyhää läsnäoloa halpana.<ref>Moser, Paul K.: "Cognitive Idolatry and Divine Hiding", teoksessa {{Kirjaviite | Tekijä = Howard-Snyder, Daniel & Moser, Paul K. (toim.) | Nimeke = Divine Hiddenness: New Essays | Julkaisija = Cambridge: Cambridge University Press | Vuosi = 2002 | Sivu = 133 }}</ref>

Jumalan poissaolon tuntu saattaa siis johtua Jumalan kätkeytymisestä. Se saattaa myös johtua ihmisen haluttomuudesta kohdata Jumalan todellisuutta. Ihminen voi kokea Jumalan poissaolevaksi, vaikka hänellä olisi riittävästi todistusaineistoa Jumalan olemassaolosta. Ihminen ei ehkä ole valmis kohtaamaan tätä todistusaineistoa, koska se samalla uhkaisi hänen vapauttaan ja itsemääräämisoikeuttaan. Lähes kaikki ihmiset pitävät mahdollisena, että Jumala on olemassa. Niinpä ihmisillä on syy perehtyä asiaan paremmin ja etsiä suurempaa selvyyttä asiaan. Ihmisen taipumus käyttää Jumalan poissaolon tuntua argumenttina Jumalan olemassaoloa vastaan voi kertoa ihmisen halusta paeta Jumalan todellisuutta.<ref>Wainwright, William J.: "Jonathan Edwards and the Hiddenness of God", teoksessa {{Kirjaviite | Tekijä = Howard-Snyder, Daniel & Moser, Paul K. (toim.) | Nimeke = Divine Hiddenness: New Essays | Julkaisija = Cambridge: Cambridge University Press | Vuosi = 2002 | Sivu = 104 }}</ref>

'''Jonathan Edwardsin''' mukaan jokaisella ihmisellä on riittävästi todistusaineistoa Jumalan todellisuudesta ja hänen hyvyydestään voidakseen muodostaa oikean käsityksen Jumalasta. Syntinen ihminen kuitenkin helposti joko kieltää Jumalan kokonaan tai muodostaa mielessään väärän kuvan Jumalasta. Vaikka luonnollinen järki voi parhaimmillaan saada selville monia totuuksia Jumalasta, se ei pysty ymmärtämään Jumalan pyhyyden arvoa (the beauty of holiness), eikä se siksi pysty arvostamaan kristinuskon totuuksia. Jumalan pyhyys avautuu sanallisen ilmoituksen välityksellä. <ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Edwards, Jonathan | Nimeke = The Religious Affections | Julkaisija = Edinburgh: The Banner of Truth Trust | Vuosi = 1984 | Sivu = }}</ref>

'''Charles Finney''' tuo Jumalan kätkeytymisen ongelmaan lisänäkökohdan. Jumalan ei ole välttämättä mielekästä antaa ihmisille lisää valoa ennen kuin he ovat toimineet johdonmukaisesti sen valon pohjalta, mikä heillä jo on.

{{lainaus|– – en saa myöskään jättää mainitsematta erästä kirjakauppiasta, varsin huomattavaa miestä siltä paikkakunnalta. Hän oli kääntymätön, ei tosin suoranainen jumalankieltäjä, mutta mies, joka ei voinut uskoa Raamatun jumalallista arvovaltaa. Hän oli teräväpäinen, arvostelevainen, lujatahtoinen, päättäväinen, luki paljon ja ajatteli paljon. Ulkonaiselta moraaliltaan, hän oli, sen uskon, moitteeton ja erikoisen suuressa arvossa pidetty henkilö. Eräänä aamuna varhain hän tuli huoneeseeni ja sanoi:

”Mr. Finney, täällä on käymässä voimakas hengellinen liike, mutta minä olen epäilijä ja tahtoisin saada todisteita Raamatun totuudesta.”

Herra antoi minulle kyvyn erottaa hänen mielentilansa, niin että saatoin päättää, miltä kannalta häntä käsittelisin. Sanoin hänelle: ”Uskotteko Jumalan olemassaoloon?” ”Uskon kyllä”, hän vastasi, ”en ole jumalankieltäjä”. ”Uskotteko suhtautuneenne Jumalaan niin kuin tulisi? Oletteko kunnioittaneet Hänen arvovaltaansa? Oletteko rakastanut Häntä? Oletteko tehnyt, mitä ajattelette olevan Hänelle otollista, ja siksi, että haluatte olla Hänelle otollinen? Myönnättekö, että teidän tulisi rakastaa Häntä, palvoa Häntä, totella Häntä sen valon mukaan, mitä teillä on?” ”Myönnän”, hän sanoi, ”minä myönnän sen”. ”Mutta oletteko tehnyt niin?” ”En”, hän vastasi, ”en voi sanoa tehneeni niin”.

”No niin”, sanoin minä, ”miksi opastaisin teitä pitemmälle ja valaisisin mieltänne, jollette tahdo tehdä velvollisuuttanne ja noudattaa sitä valoa, mikä teillä jo on. Kun siis päätätte elää vakaumuksenne mukaan, totella Jumalaa parhaimmin sen valon mukaan, mikä teillä on; kun haluatte katua tähänastisia laiminlyöntejänne ja olla Jumalalle otollinen koko lopun elämäänne parhaan tietonne mukaan, sitten minäkin tahdon koettaa osoittaa teille, että Raamattu on Jumalasta. Siihen saakka minun on turhaa yrittää sitä.” En ollut itse istunut enkä tietääkseni pyytänyt häntäkään istumaan. Hän sanoikin vain: ”En voi sanoa muuta kuin että tämä on oikein ja kohtuullista” – ja meni tiehensä.|Finney<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Finney, Charles | Nimeke = Ihmeellisiä herätyksiä | Julkaisija = Suolahti: Ev. lut. herätysseura | Vuosi = 1984 | Sivu = 246–247 }}</ref>}}


Joitain samankaltaisia elementtejä on Jeesuksen vertauksessa [[Luukkaan evankeliumi|Luukkaan evankeliumissa]]:

{{lainaus|Oli rikas mies, joka pukeutui purppuraan ja hienoihin pellavavaatteisiin ja eli joka päivä ilossa loisteliaasti. Mutta eräs köyhä, nimeltä Lasarus, makasi hänen ovensa edessä täynnä paiseita ja halusi ravita itseään niillä muruilla, jotka putosivat rikkaan pöydältä. Ja koiratkin tulivat ja nuolivat hänen paiseitansa. Niin tapahtui, että köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Aabrahamin helmaan. Ja rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin. Ja kun hän nosti silmänsä tuonelassa, vaivoissa ollessaan, näki hän kaukana Aabrahamin ja Lasaruksen hänen helmassaan. Ja hän huusi sanoen: 'Isä Aabraham, armahda minua ja lähetä Lasarus kastamaan sormensa pää veteen ja jäähdyttämään minun kieltäni, sillä minulla on kova tuska tässä liekissä!' Mutta Aabraham sanoi: 'Poikani, muista, että sinä eläessäsi sait hyväsi, ja Lasarus samoin sai pahaa; mutta nyt hän täällä saa lohdutusta, sinä taas kärsit tuskaa. Ja kaiken tämän lisäksi on meidän välillemme ja teidän vahvistettu suuri juopa, että ne, jotka tahtovat mennä täältä teidän luoksenne, eivät voisi, eivätkä ne, jotka siellä ovat, pääsisi yli meidän luoksemme.' Hän sanoi: 'Niin minä siis rukoilen sinua, isä, että lähetät hänet isäni taloon, sillä minulla on viisi veljeä-todistamaan heille, etteivät hekin joutuisi tähän vaivan paikkaan'. Mutta Aabraham sanoi: 'Heillä on Mooses ja profeetat; kuulkoot niitä'. Niin hän sanoi: 'Ei, isä Aabraham; vaan jos joku kuolleista menisi heidän tykönsä, niin he tekisivät parannuksen'. Mutta Aabraham sanoi hänelle: 'Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös'."|{{rp|Luuk 16:19-31}}}}

Perimmiltään ongelma onkin siinä, että ihminen on luonnostaan kapinassa Luojaansa vastaan.

Jos tunnusteot ja Jeesuksen opetukset eivät saaneet ihmisiä kääntymään, niin kuinka tilanne olisi tällä hetkellä sen kummempi. Joku voisi esimerkiksi vaatia, että Jumalan pitäisi ilmestyä hänelle, jotta tämä voisi uskoa Häneen. Vaikka näin kävisi, hän voisi silti kieltää Jumalan olemassaolon ja väittää kärsivänsä aivotoimintansa häiriöstä, joka aiheutti ilmestyksen. Voidaankin sanoa, että pelkkä vaikuttava kokemus itsessään ei kanna pitkälle, mikäli ihmisellä ei ole todellista halua löytää Jumalaa.

Jumala antaa itsestään hyvin selkeän ilmoituksen Raamatussa. Kyse ei siis suinkaan ole siitä, etteikö Jumala ilmoittaisi itseään selkeästi vaan siitä, haluammeko uskoa tuon ilmoituksen vai emme. Usko ei monestikaan synny silmänräpäyksessä vaan on prosessi, johon monesti kuluu aikaa ja sisäisiä kamppailuja. Kyseinen prosessi vie monesti aikaa, koska ihmisinä meillä on monenlaisia jopa tiedostamattomia sisäisiä suoja-aitoja Jumalaa vastaan. Lisäksi kristillisen maailmankuvan mukaan Saatana pyrkii kaikin tavoin vesittämään ihmisen ja Jumalan kanssakäymisen.

[[Raamattu|Raamatussa]] tämä ilmenee niin, että vaikka Jeesus teki useita ihmeitä ja opetti ihmisiä Jumalan valtakunnasta ja omasta asemastaan Jumalan poikana. Silti kaikkien näiden ihmeiden ja tunnustekojenkaan jälkeen kaikki eivät uskoneet tai halunneet uskoa. Toisin sanoen, vaikka ihmiset konkreettisesti näkivät ja kokivat asioita, he eivät silti muuttaneet suhtautumistaan [[Jeesus|Jeesukseen]] ja Hänen sanomaansa.

Vanhan testamentin puolella hyvänä esimerkkinä toimii israelilaisten käytös erämaassa; Jumala oli suorittanut jo lukuisia ihmeitä, joiden kautta israelilaiset olivat päässeet pakenemaan Egyptistä ja joiden kautta heidän vaatteensa eivät esimerkiksi kuluneet. Tästä huolimatta, kun Mooses jätti kansan muutamaksi päiväksi, niin homma meni totaalisen villiksi ja israelilaiset alkoivat valmistamaan itselleen epäjumalaa.

{{viestipohja| kuva = [[Kuva:Tiedekeskustelun avoimuuskoe.jpg|30px]]
|sisältö = Tämän artikkelin pohjana on käytetty [[Tapio Puolimatka]]n kirjan ''[[Tiedekeskustelun avoimuuskoe (kirja)|Tiedekeskustelun avoimuuskoe]]'' sisältöä tekijän luvalla.}}

== Katso myös ==
=== Internet ===
* [https://uskojarkijafilosofia.wordpress.com/2011/05/18/jumalan-piiloutuneisuus/ Jumalan piiloutuneisuus] (uskojarkijafilosofia.wordpress.com)

==Viitteet ==
{{viitteet|sarakkeet}}

[[Luokka:Jumala]][[Luokka:Lukusuositukset]]

Keskustelu:Anselmin jumalatodistus

2019-07-20T11:11:29Z

Apollos: "kanssakeskustelijan" nykyään toimimattomille viitelinkeille korvaavat versiot

== Onko kristinuskolla monopoli Jumalaan? ==

Millä tavalla Anselmin jumaltodistus todistaa Jeesuksen jumaluuden tai kristinuskon kuvaaman Jumalan olemassaolon enemmän kuin esimerkiksi islamilaisten käsityksen Jumalasta? Eikö tämä välttämätön, aluton, loputon, äärettömän hyvä jne. olento muka kuulu muihinKIN uskontoihin kuin kristinuskoon? Tietysti voi ajatella, että jokainen kristinuskon Jumalaan uskomaton ihminen on automaattisesti typerys, mutta näin ajatteleva pitänee Raamattua dogmaattisena totuutena. Miksi Raamatussa olevat asiat olisivat välttämättä kirjaimellisesti totta? Miten Anselmin jumaltodistuksesta seuraa, että kristinusko on ylivertainen muihin uskontoihin verrattuna? Ja joitain ihan oikeita perusteluita, kiitos.

Minun mielestäni Anselmin jumaltodistus todistaa ''ainoastaan'' välttämättömän olennon olemassaolon. Mutta ei sitä, että tällä välttämättömällä olennolla olisi joitain sellaisia ominaisuuksia (Jeesuksen yksinhuoltajaisä, armollisuus, oikeudenmukaisuus, vihaisuus...) mitä kristinusko hälle olettaa. Sellaisia ominaisuuksia saa jokainen Jumalaan kyllä yhdistää, mutta on typerää yrittää perustella niitä tällä todistuksella, joka todistaa ainoastaan Jumalan välttämättömyyden. Teetkö omasta Jumalastasi, kaikkine hänelle antaminesi ominaisuuksineen, olemassaolevan vain määrittelemällä hänet myös välttämättömäksi? Yhtä hyvin joku voisi tehdä tällä tapaa olemassaolevan toisenlaisesta Jumalasta. Mitään perusteita kristinuskon ylivertaisuuteen muihin uskontoihin nähden Anselmin jumaltodistus ei anna, ellei sitten siihen liitetä dogmaattista uskoa Raamatun sanan kirjalliseen totuudellisuuteen. Mikä ei taas olisi yhtään rationaalista. --[[Käyttäjä:Gilga|Gilga]] 19. elokuuta 2009 kello 11.38 (UTC)

:Tässä yhteydessä olisi tarkoitus keskittyä siihen, mitä kyseisessä artikkelissa todella sanotaan ja pitäisikö sitä jotenkin muuttaa tai parantaa; pitkiin taustaselvittelyihin ei ole aihetta eikä mahdollisuutta. Näillä varauksilla kuitenkin liuta kysymyksiisi liittyviä seikkoja lyhyesti:
:# Kuten teksti toteaa, tämä ei ole ainoa Anselmin esittämä apologeettisesti merkittävä argumentti. Siksikin se tekstisi taka-ajatus, että joko tämä argumentti todistaa koko kristinuskon tai sitten kaikki uskonnot ovat yhtä hyviä, on pätemätön. Eri kysymyksiin on eri argumentit. Parhaassa tapauksessa muista argumenteista tulee joskus omia artikkeleitaan.
:# Jos haluat väittää, että sama käsitys Jumalasta on muuallakin kuin kristinuskossa, "muka"-sana ei oikein riitä perusteluksi. Vakuuttavampaa olisi, jos voisit lähdeviitteillä osoittaa asian.
:# Artikkelisivun teksti antaa ymmärtää, että kaikki uskonnot eivät ole samanlaisia eikä niillä ole yhteistä perustaa. Uskonnot poikkeavat sisällöltään jokseenkin yhtä paljon kuin erilaiset filosofiset järjestelmätkin toisistaan. Anselmin mukaan teismi on varmasti oikea käsitys todellisuudesta. Tämä jo sinänsä merkitsee ei-teististen uskontojen kumoutumista.
:# Edelläsanottu ei kuitenkaan ole sama väite kuin että missään muualla kuin kristinuskon piirissä ei olisi koskaan esiintynyt sellaista käsitystä Jumalasta, johon luettelemasi ominaisuudet olisivat liittyneet. En ole lukenut kaikkea ihmiskunnan historian aikana kirjoitettua tekstiä eikä artikkelitekstikään ota kantaa tähän kysymykseen, joten ei siitä tässä sen enempää.
:# Anselmin jumalatodistus ei vetoa Raamattuun vaan järkeen. Soisin myös siitä käytävässä keskustelussa tehtävän samoin. Jos artikkelissa on mielestäsi virhe, ole hyvä ja paikanna se sekä perustele sen virheellisyys.
:# On yksi asia vastustaa jotain argumenttia ja toinen asia kumota se. Jos Anselm on argumentissaan oikeassa, Jumalan olemassaolon kieltäminen on tyhmää sinänsä. Siinä tapauksessa ne, joiden mielestä se on tyhmää, ovat asiallisesti ottaen oikeassa täysin riippumatta siitä, mihin heidän kantansa perustui: Anselmin argumenttiin, pelkkään Raamatun tekstiin vai vaikkapa vain siihen, että se "tuntui tyhmältä". Toisaalta on sellaisia teistejäkin, jotka eivät hyväksy Anselmin argumenttia (vaikkeivät osaa sitä kumotakaan). Jos nyt Anselm on oikeassa, näiden teistien kanta on tyhmä aivan samoista syistä kuin ateistienkin: he eivät osaa ajatella Jumalasta tältä osin oikein.
:# Jos haluat tietää tarkemmin Anselmin argumentaatiosta, mm. siitä, mitä kaikkia Jumalan ominaisuuksia hän kirjoituksissaan perusteli ja miten, suosittelisin hankkimaan ja lukemaan vaikkapa artikkelin lopussa mainitun pian ilmestyvän tutkimuksen. Sen luettuasi olisitkin varmaan itseäni parempi alan asiantuntija.
:# Anselmin jumalatodistus ei vetoa mihinkään salaiseen tietoon, vaan sekä päättelyn rakenne että sen perustelut ovat aivan julkiset. Se on antanut filosofeille (ja teologeille) päänvaivaa jo yli 900 vuoden ajan. Jos löydät sille kumoajan, saat varmasti nimesi filosofian historiaan. Sopii yrittää.
:# Minulla ei henkilökohtaisesti ole ollut näihin asioihin mitään vaikutusta. Jos et halua, että todellisuus, jossa elät, sisältää myös tällaisen argumentin, en mahda sille mitään. Huonojen uutisten tuojaa ei kannata ampua: uutiset eivät siitä muuksi muuttuisi.
:# Jos tosissasi väität, että Anselmin kristinuskon apologia argumentteineen perustuisi viime kädessä pelkkään "halutunlaisen" Jumalan määrittelemiseen välttämättömäksi, se osoittaa vain, ettet ole kohdannut argumentin varsinaista sisältöä – tai sitten olet tosiaankin löytänyt sen kumoajan, jota muut ovat vuosisatoja turhaan etsineet. Kumpi lienee todennäköisempää?
:# "Yhtä hyvin joku voisi tehdä tällä tapaa olemassaolevan toisenlaisesta Jumalasta." – Jos vakavissasi väität näin, sopii yrittää käytännössä. Tämä ei kuitenkaan olisi ensi kerta: jo Gaunilokin yritti kumota Anselmin tämän omaa päättelytapaa käyttäen (vaikkei esim. Williamsin mukaan siinä onnistunutkaan).
:--[[Käyttäjä:Apollos|Apollos]] 19. elokuuta 2009 kello 14.40 (UTC)

::"Sano: Hän, Jumala, on yksi, Jumala, Ikuinen. Ei hän ole siittänyt eikä syntynyt, eikä hänellä ole ketään vertaista." (Koraani, Vilpittömän uskon suura) Haluan lisäksi puuttua väitteeseesi, ettäkö kaikki ei-teistiset uskonnot olisivat tyhmiä. Buddhalaisuus voidaan mieltää ateistiseksi tai agnostiseksi uskonnoksi, mutta siinäkin uskotaan ''buddhaluontoon'', joka nimen omaan ollessaan ''välttämätön'', ''aluton'', ''loputon'', ''ikuinen'', ''rajaton'' jne. on Anselmin jumalatodistuksen kaltaisella todistuksella yhtä hyvin todistettavissa kuin Jumala – itse asiassa nämähän ovat vain sanoja, ja jos oletetaan, että todellisuudessa ovat sekä se, mihin sanalla "buddhaluonto" viitataan, että se, mihin sanalla "Jumala" viitataan, olemassa, niin nämä voivat ainakin omasta mielestäni hyvinkin olla sama asia. Ja hindulaisuuskin on, näennäisestä polyteistisyydestään huolimatta, hyvin monipuolinen ja -vivahteinen, laajalle levinnyt ja monenlaisiksi eri versioiksi kehittynyt traditio, jonka sisällä on paljon siihen suuntaan viittaavia käsityksiä, että nämä monet Jumalat olisivat pikemminkin yhden ainoan Jumalan eri ilmentymiä – puhutaanhan hindulaisuudessa myös maailmansielusta jne.

::Kuten jo taisin ilmaista, minun mielestäni on virhe, mikäli Anselmin jumalatodistuksella tai sen kaltaisella todistuksella yritetään todistaa Jumalaa, jolla on jotain muita ominaisuuksia kuin itse välttämättömyys ja siihen läheisesti kytköksissä olevat ominaisuudet (loputtomuus, aluttomuus, äärettömyys, tietynlainen perustavanlaatuisuus jne.). Eikö tavallaan sekin, että puhumme välttämättömästä ''olennosta'', ole tuonlainen, vaikkakin lievä, virhe? Se ei ole yhtä paha virhe kuin jos puhuisimme vaikka välttämättömästä ''viherkasvista'' tai välttämättömästä ''juutalaisena ihmisenä 2000 vuotta sitten eläneestä olennosta'', mutta virhe se on silti – siis mikäli olento tarkoitetaan tietoiseksi toimijaksi, jolla on oma persoona. Täten voitaisiin jopa katsoa, että tämänkaltaisella argumentilla on paremmin todistettavissa buddhaluonnon kuin Jumalan olemassaolo – buddhalaisuus kun ei miellä buddhaluonnolla olevan minkäänlaista erityistä, täsmennettyä persoonallisuutta. --[[Käyttäjä:Gilga|Gilga]] 25. elokuuta 2009 kello 13.59 (UTC)

:::Ensinnä tunnustus siitä, että olet tällä kertaa etsinyt lähteitä. Näin päästään eteenpäin.

:::Koraanin mukaan siis Allah on ikuinen, mutta, kuten artikkelista käy ilmi, on useampi kuin yksi ajateltavissa oleva tapa olla ikuinen. Onko käsitystä siitä, mikä näistä Anselmin kuvaamista tavoista vastaa parhaiten sitä, mitä esim. tämä teksti tarkoittaa?

:::Tyhmyyskäsitteestä keskusteltaessa seuraavasta johdannosta voisi olla apua:
:::# Tyhmiä sanan varsinaisimmassa merkityksessä ovat ajatukset, eivät ihmiset.
:::# Toissijaisessa merkityksessä tyhmiä voivat olla myös ihmiset, nimittäin siinä tapauksessa, että he lähtevät seuraamaan tyhmiä ajatuksia.
:::# Kolmannella tasolla tyhmiksi voi sanoa myös yhteisöjä, joita yhdistää ja joille identiteetin antaa sellaisten ajatusten seuraaminen, jotka ovat tyhmiä.
:::# Sikäli kuin on ylipäänsä mielekästä puhua tässä yhteydessä "uskonnoista", niitä on syytä tarkastella siitä näkökulmasta, mitkä ajatukset ovat niille alkuperäisiä, perustavia, identiteetin antaneita. Jos kaikki yksityisajattelukin luetaan mukaan johonkin "uskontoon", ei mitään järjellistä keskustelua näiden sisällöstä enää pystytä nähdäkseni käymään, sillä voihan jossain sosiologisluonteisessa mielessä mihin hyvänsä uskontoon "kuuluva" tai sitä jossain merkityksessä "kannattava" ihminen sisimmässään ajatella ihan miten hyvänsä.
:::# Kognitiiviselta kannalta lähestyen (kuten totuus- ja viisauskysymysten yhteydessä lienee paikallaan) uskonnon perusluonteena on nimenomaan kannanotto siihen, mikä on kaiken perustana. Siksi ei ole sinänsä mitään yllättävää siinä, että eri uskontojen piiristä löytyy ajatus siitä, että '''jokin''' on esim. ikuista, välttämätöntä ja kaiken muun perusta. (Materialismi ei ole poikkeus tästä: sen mukaanhan materia on kaiken muun perusta – ja se oli myös "ikuista", kunnes ''big bang'' -kosmologia [tai sen tieteensosiologinen menestys] vaati siltä osin päivittämään käsityksiä.)
:::# Uskonnon viisaus tai tyhmyys riippuu näin ollen siitä, '''mitä''' se asettaa kaiken perustaksi, ei vain siitä, että se '''jotakin''' siksi asettaa.

:::Edelläsanotun nojalla on mielestäni merkityksellistä, uskotaanko mainitsemasilaiseen "buddhaluontoon" alkuperäisessä buddhalaisuudessa vai jossain myöhemmässä jatkokehitelmässä. Tämä on minusta merkityksellistä lähinnä siitä syystä, että jos kyse ei ole alkuperäisajatuksesta, ei tämän keskustelun yhteydessä tulisi pitää "buddhalaisuutta" yhtenä vaan vähintään kahtena "uskontona". – Hindulaisuutta taas, nimenomaan mainitsemistasi syistä, tulisi kaiketi käsitellä vielä useampana "uskontona" – en tosin näe erityistä syytä sitä tässä sen kummemmin käsitellä.

:::Tuo "itse asiassa nämähän ovat vain sanoja" -alkuinen ajatuksesi osoittaa nähdäkseni, ettet vieläkään ole ymmärtänyt oikein Anselmin varsinaista ajatusta. Hänelle kysymys ei ole "vain sanoista" vaan pikemminkin '''ajatuksista''' ja '''todellisuudesta'''. Sanat ilmaisevat ajatuksia, ja ajatukset joko vastaavat todellisuutta tai eivät vastaa.

:::Käsittääkseni ajatuksesi siitä, että jonkin "buddhaluonnon" olemassaolo olisi yhtä hyvin perusteltavissa "Anselmin kaltaisella todistuksella" joko pitää paikkansa tai ei pidä, mutta ei ole varsinaisesti mielipidekysymys. Haluaisinkin siksi tiedustella, uskotko pystyväsi (joko tosissasi tai ainakin "harjoituksen vuoksi" tahi ''"for the sake of the argument"'') todella toteuttamaan tarkoittamasi todistelun.

:::Mikäli ymmärrän tarkoituksesi oikein, tunnut väittävän, että Anselmin todistelutapa soveltuisi pikemminkin persoonattoman kuin persoonallisen, sanotaanko tällä kertaa mieliksesi vaikkapa: "välttämättömän tosiolevaisen tahon" olemassaolon osoittamiseen. Sikäli kuin näin on laita, se osoittaa nähdäkseni taaskin sen, ettet ole ymmärtänyt Anselmia. Onhan näet täysin ilmeistä, että persoonattomalta taholta nimenomaan '''puuttuu''' sellaisia kykyjä, jotka persoonallisella ilman muuta '''on'''. Jo sanana "persoonaton" ilmaisee jonkin puuttumista, "persoonallinen" taas jonkin olemassaoloa. Näin ollen Anselmin määritelmä ''"se, mitä suurempaa ei ole mahdollista ajatella"'' sulkee ilman muuta pois persoonattomuuden: onhan persoonallinen ilman muuta persoonatonta suurempi ja parempi. – Minäkään en vaivautuisi kirjoittamaan tähän riviäkään, ellen uskoisi, että Gilga on nimenomaan persoonallinen olento.

:::--[[Käyttäjä:Apollos|Apollos]] 25. elokuuta 2009 kello 19.07 (UTC)

::::Jos sanomme tahoa persoonalliseksi, tarkoitamme tietysti, että se on ''vain'' persoonallinen, tai että se on ''ensisijaisesti'' persoona. Miksi näin olisi "välttämättömän tosiolevaisen tahon" kanssa? Siis että se olisi niin leimallisesti persoonallinen, että meidän pitäisi puhua "hänestä" (tai: "Hänestä"), eikä "siitä". Miksi? Eikö kyseessä olisi pikemminkin ylipersoonallinen taho, joka on kyllä persoonallisuus (kenties kaikkien mahdollisten summa), mutta myös paljon, paljon muuta? --[[Käyttäjä:Gilga|Gilga]] 6. marraskuuta 2010 kello 12.29 (EET)

::::: Jotta mielekäs keskustelu olisi mahdollista, on koetettava ymmärtää, mitä kulloinenkin puheenvuoro tarkoittaa. Siksi toivon selvitystä siitä, mitä edellispuheenvuorossa on todella haluttu sanoa (olettaen, että on haluttu sanoa jotain). Voisitko siis vaikkapa esimerkeillä tai muutoin yleisymmärteisesti selvittää, mitä tekemäsi distinktiot tässä oikein merkitsevät:
:::::* Mikä olisi esimerkki "vain persoonallinen" – "ei vain persoonallinen" -erosta?
:::::* Entä esimerkki "ensisijaisesti persoona" – "toissijaisesti [tms.] persoona" -erosta?
:::::* Entä "leimallisesti persoonallinen" – "leimattomasti [tms.] persoonallinen" -erosta?
:::::* Entä sitten "persoonallinen" – "ylipersoonallinen" -erosta?
:::::* Ja vielä lopuksi "persoonallisuus muttei paljon muuta" – "persoonallisuus mutta myös paljon, paljon muuta" -erosta?
::::: On paljon helpompi vastata, kun on ensin ymmärtänyt, mitä oikeastaan kysyttiin.
:::::--[[Käyttäjä:Apollos|Apollos]] 8. marraskuuta 2010 kello 16.29 (EET)

:''Millä tavalla Anselmin jumaltodistus todistaa Jeesuksen jumaluuden tai kristinuskon kuvaaman Jumalan olemassaolon enemmän kuin esimerkiksi islamilaisten käsityksen Jumalasta?'' Ei millään tavalla. ''Miksi Raamatussa olevat asiat olisivat välttämättä kirjaimellisesti totta?'' Siis miten tämä liittyy Anselmin jumalatodistukseen? ''Miten Anselmin jumaltodistuksesta seuraa, että kristinusko on ylivertainen muihin uskontoihin verrattuna?'' Ei mitenkään. Kukaan tuskin on väittänytkään niin, vai onko? ''Minun mielestäni Anselmin jumaltodistus todistaa ainoastaan välttämättömän olennon olemassaolon.'' Juuri näin. Olen samaa mieltä. ''Sellaisia ominaisuuksia saa jokainen Jumalaan kyllä yhdistää, mutta on typerää yrittää perustella niitä tällä todistuksella, joka todistaa ainoastaan Jumalan välttämättömyyden.'' Juuri näin. Kuka on tehnyt niin?
:Artikkelissahan referoidaan Anselmin ajattelua. Anselm ei ole syyllistynyt mainitsemasi laisiin ylitulkintoihin, joten meillä ei ole syytä lisätä Anselmin ajattelua kritisoivaa osiota ainakaan esittämäsi kritiikin perusteella. Lisäksi todettakoon, ettei Anselm tällä argumentilla pyrikään osoittamaan esim. islamin olevan typeryyttä, vaan ateismin. --[[Käyttäjä:Tom Himanen|Himanm`]][[Keskustelu:Tom Himanen|k]] 20. elokuuta 2009 kello 10.01 (UTC)

::[http://apologetiikkawiki.fi/wiki/index.php?title=Anselmin_jumalatodistus&diff=next&oldid=4088 Halloo?] Ja lisäksi kysyttyäni ''Miksi Raamatussa olevat asiat olisivat välttämättä kirjaimellisesti totta?'' esitit vastakysymyksen ''Siis miten tämä liittyy Anselmin jumalatodistukseen?'' – itse todistukseen en yrittänytkään viitata, vaan artikkelin [http://apologetiikkawiki.fi/Anselmin_jumalatodistus#Argumentin_tausta tähän] kappaleeseen. --[[Käyttäjä:Gilga|Gilga]] 25. elokuuta 2009 kello 13.53 (UTC)

:::# Jos haluat viitata joihinkin tiettyihin artikkelin kohtiin, suosittelen noudattamaan viittauksissa ko. kohdissa käytettyjä ilmaisuja. Tämä sekä helpottaa tarkoituksesi tunnistamista että ehkäisee ja rajoittaa tulkintavirheiden mahdollisuutta.
:::# Anselmin argumentin tausta oli minusta aiheellista mainita ko. argumenttia käsittelevässä artikkelissa. Sitä edeltävä hahmottelu Anselmin teologian luonteesta antaa mielestäni pohjaa asettaa tällainen lyhytkin maininta oikeisiin asiayhteyksiin.
:::# Sain tästä kysymyksestäsi sen käsityksen kuin et olisi tätä asiayhteyttä kuitenkaan ymmärtänyt. Osaatko sanoa, voisiko sitä jotenkin selkeyttää?
:::--[[Käyttäjä:Apollos|Apollos]] 25. elokuuta 2009 kello 18.57 (UTC)

:::Selvennykseksi lukijoille: [[Käyttäjä:Gilga|Gilga]] oli sisällyttänyt edellispuheenvuoroonsa kaksi Apowiki-viittausta, mutta nämä viittaukset eivät kuitenkaan tällä hetkellä avaudu tarkoitetulla tavalla. Tässä ehdotukseni linkkauspäivityksiksi:
:::* Alkuun: https://apowiki.fi/index.php?title=Anselmin_jumalatodistus&type=revision&diff=4141&oldid=4088
:::** Tuossa artikkelipäivityksessä lukijan huomiota lienee tahdottu kiinnittää eritoten seuraavaan kappaleeseen: {{sitaatti|Argumentti on ajankohtainen myös suhteessa sellaiseen nykyään yleiseen uskonnolliseen pluralismiin, jonka mukaan kaikki uskonnot olisivat perimmältään "yhtä hyviä" tai suorastaan samanlaisia: kaikki sellainen ajattelu, joka ei näe todellisuuden perustaa oikein, rakentuu kestämättömälle pohjalle. Väärässä eivät siis ole ainoastaan ateistit vaan yhtä lailla kaikki muutkin, joiden uskonnolliset näkemykset ovat kiistämättömien tosiasioiden vastaisia.}}
:::* Viimeiseen virkkeeseen: https://apowiki.fi/wiki/Anselmin_jumalatodistus#Argumentin_tausta
:::--[[Käyttäjä:Apollos|Apollos]] ([[Keskustelu käyttäjästä:Apollos|keskustelu]]) 20. heinäkuuta 2019 kello 14.10 (EEST)

== Hairahtuuko Anselm kehäpäättelyyn? ==

On selvää, että jos Jumala suoraan määritellään välttämättömäksi olennoksi, tästä määritelmästä voi helpostikin deduktiivisesti johtaa Jumalan olevan todella olemassa (''per definitionem'' eli määritelmän nojalla). Tässä tapauksessa on kuitenkin mahdollista vaatia määritelmää muutettavaksi tai ainakin itse käyttää toista määritelmää, jolla ei ole tällaisia seurauksia. Tällainen suora määritelmä vaikuttaa toisin sanoen mahdolliselta muttei ainoalta mahdolliselta eikä siksi ole avoimessa keskusteluavaruudessa todistusvoimainen, vaan siihen vetoava argumentointi olisi kehäpäättelynomaista.

Anselm ei kuitenkaan tee mitään tämäntapaistakaan. Hän päinvastoin selittää perustellen, miten ihmiselle on ensinnäkin mahdollista muodostaa käsitys siitä, mitä suurempaa ei ole mahdollista ajatella. Näin toimiminen ei tuntune useimmista filosofisesti orientoituneista ateisteistakaan sinänsä ongelmalliselta: siinähän puhutaan pelkästä ajattelusta eikä vielä lainkaan väitetä, että se, mistä näin muodostuu käsitys, olisi todella olemassa. Eihän ateisti halunne olla siinä mielessä tyhmän maineessa, että väittäisi olevansa kykenemätön ajattelemaan perässä sen, minkä Anselm on jo aiemmin ajatellut ja yksityiskohtaisesti selittänyt. Ateisti halunnee päinvastoin käydä viisaasta, osoittaa ymmärtäneensä Anselmin ajatuksenjuoksun – ja sitten osoittaa sen joko riittämättömäksi tai jollain muulla tavoin onnahtavaksi. Näin hän olisi osoittanut älyllisen etevämmyytensä ja vienyt pisteet kotiin fiksua esittäneeltä supranaturalistilta. Siispä tällainen ateisti toteaisi Anselmin argumentin ensimmäiseen kohtaan jotain sentapaista, että "ymmärrän kyllä, millaisesta kuvitellusta olennosta puhut, mutta et saa minua alkuunkaan vakuuttumaan, että sellainen olisi todella olemassa".

Kun Anselm tämän jälkeen siirtyy eteenpäin, lähtökohtana on se, että ateisti on jo hyväksynyt Anselmin puhuvan sellaisesta, mikä on kyllä ajateltavissa, tosin sillä lisäyksellä, että tämä, mistä nyt teoreettisesti keskustellaan, "tuskin on olemassa"/"ei voida osoittaa olevan olemassa" tms. (agnostinen kanta) tai "ei takuulla ole olemassa"/"kieltäydyn myöntämästä olevan olemassa"/"kieltäydyn ajattelemasta olemassaolevaksi" tms. (ateistinen kanta). Väittelijät siis toisin sanoen ovat päässeet yhteisymmärrykseen siitä, että tämä, mitä suurempaa on mahdotonta ajatella, on olemassa (ainakin) '''siinä abstraktin teoreettisessa merkityksessä, että sen määritelmä ei ole sisäisesti ristiriitainen'''. Keskustelu kuitenkin koski Jumalan '''todellista''' olemassaoloa, joten ateisti voi tyytyväisenä todeta, ettei Anselm ilmeisen huolellisesta ajatuskehittelystään huolimatta ole näköjään päässyt vielä mihinkään todistustaakkansa kannalta myönteiseen tulokseen eikä onnistunut kiristämään opponentiltaan minkäänlaista myönnytystä.

Jumala tosin jossain mielessä "voisi olla olemassa" mutta se ei ole ateismin kannalta vaarallista, sillä ylivoimaisesti suurin osa siitä, mikä tässä mielessä "voisi olla olemassa" ei kuitenkaan todellisuudessa ole olemassa. Ateisti voi jopa ajatella olevansa kovastikin niskan päällä: koska ylivoimaisesti suurin osa tällä tavalla mahdollisesta olemassaolosta ei kuitenkaan ole todellista, hänen kannaltaan voi vaikuttaa riittävältä vedota vain tähän ja todeta, että on järkevää olettaa, ettei '''mikään''', mikä voisi olla olemassa mutta minkä olemassaolosta ei ole muuta näyttöä, ole todellisesti olemassa. (Richard Dawkins on ajankohtainen esimerkki tällaisesta perustelijasta.) Tämä näyttäisi riittävältä argumentilta, sillä vaikka supranaturalisti voisikin oikeutetusti siihen huomauttaa, että tällä perusteella ei esim. tapiirejakaan olisi ollut olemassa ennen kuin ne löydettiin, ateisti voisi todeta tyytyvänsä väittämään, ettei pelkkään teoreettiseen mahdollisuuteen perustuvalla tapiirien olemassaoloväittämällä ollut riittäviä perusteita, joten niiden '''todellisen''' olemassaolon uskominen ei olisi ollut järkevää ennen kuin ne oli löydetty, ja että niiden löytämisen jälkeen tieteen itseään korjaava prosessi ilomielin myönsi niiden olemassaolon – ilman, että olisi saanut mitään syytä luopua kriittisestä perusasenteestaan. Aivan samoin tiede kyllä myöntäisi Jumalankin olemassaolon, jos sellainen jostain löytyisi – mikä tietysti ateistin riemuksi on ilmeisen mahdotonta, kristityt kun tunnetusti uskovat nimenomaan '''näkymättömään''' Jumalaan. Näin siis ateisti näyttää olevan nyt lähellä lopullista voittoa: kristitty teisti on yksinkertaisesti herkkäuskoinen hölmö, sekä kriittiseen ajatteluun ilmeisen kykenemätön että uskomuksissaan mielivaltaisen valikoiva. Tämä tulos on ateistille enemmän kuin riittävä, Jumalan olemassaolon periaatteellisen mahdottomuuden osoittamisyritykseen ryhtymiseen ei ollut alun perinkään mitään tarvetta (jos kohta ei keinojakaan).

Näin siis sinänsä laiskasti pelanneet "leijonat" ovat "pelin" ensi erän jälkeen omissa silmissään selvästi voitolla kovasti ponnistelleista "kristityistä".

Tämä abstraktin teoreettisessa sisäisen ristiriidattomuuden mielessä olemassaoleminen on muuten samantapaista kuin vaikkapa kompleksilukujen olemassaolo matematiikassa: vaikka onkin tunnetusti niin, ettei minkään luvun toinen potenssi voi olla negatiivinen, niin kompleksilukujen konstruktio ei kuitenkaan johda ristiriitaan jo tunnettujen matematiikan tulosten kanssa. Nämä tunnetut tulokset nimittäin koskevat sellaisia lukuja, joilla ei ole imaginaariulottuvuutta, joka taas jo nimensäkin mukaan on "vain kuviteltu". Näin ollen matemaatiikkojen voi sanoa jakautuvan tässä vaiheessa kahdenlaisiin tutkijoihin: "imaginaarimatemaatikkoihin", jotka jostain syystä haluavat miettiä, mitä kuviteltujen lukujen olemassaolosta muka seuraisi, ja "reaalimatemaatikkoihin", jotka ovat kiinnostuneita vain "oikeasti olemassaolevien lukujen" eli reaalilukujen tutkimisesta ja pitävät näitä kuvitelluista luvuista kiinnostuneita "imaginaristeja" siksi jotenkin lapsellisina satuilijoina.

Argumentin ensimmäisen osan läpikäynnin jälkeen ateistinen opponentti siis myöntää Anselmin olevan oikeassa siinä, että tämän tarkoittaman kriteerin mukaista olentoa on mahdollista ajatella ja että tätä kriteeriä käyttäen on mahdollista selvittää, ajatellaanko tällaista vai jotain muunlaista olentoa. Yhtä mieltä siis ollaan tällaisesta ihmisajattelun kyvystä, ei sen enemmästä.

Toisessa vaiheessa Anselmin opponoija odottaa tämän yrittävän jotain uutta, sillä tähänastinenhan ei näköjään ole johtamassa muuhun Anselmin kannalta myönteiseen tulokseen kuin enintään jonkinlaiseen lohdutuspalkintoon siinä mielessä, että näin määritellyn olennon todellinen olemassaolo ei ole järjenvastaista; silti se näyttää olevan äärimmäisen epätodennäköistä, joten Anselm näyttäisi olevan tekemässä oman maalin: osoittavan, että Jumala voisi kyllä periaatteessa ollakin olemassa, mutta todellisuudessa "tuskin on olemassa". Tällöin siis ateisti on todennäköisesti, lähes varmastikin, oikeassa, Anselm hengenheimolaisineen taas yhtä todennäköisesti, siis lähes varmasti, väärässä – ja on vielä kaiken huipuksi nähnyt suuren vaivan päätyäkseen omalta kannaltaan näin noloon tulokseen! Ateisti hykertelee pöydän alla tyytyväisenä käsiään malttaen tuskin odottaa Anselmin puheenvuoron päättymistä: kaikki valtit näyttävät jo olevan hänen hallussaan.

Ateistiopponenttinsa yllätykseksi, lähes pettymykseksikin (sillä kovin pöljän vastustajan murskaavakaan peittoaminen ei ole erityisen merkittävä saavutus) Anselm ei kuitenkaan tunnu vieläkään huomaavan, mihin on joutumassa, eikä yritä mitään irtiottoa tai suunnanmuutosta vaan päinvastoin yksinkertaisesti vain jatkaa samaan suuntaan: kun kerran hänen kriteerinsä on järjellisesti toimiva eli sitä käyttäen päästään yhteiseen käsitykseen siitä, että on mahdollista ajatella sellaista, mitä suurempaa ei ole mahdollista ajatella, ja erottaa perustellusti tämä kaikesta muusta, niin samaa ajatuslinjaa voidaan saumattomasti jatkaa ottamalla seuraavaksi esiin tämän olennon todellista olemassaoloa koskeva kysymys. Sitähän ateisti juuri halusikin: nyt hän lopultakin pääsee osoittamaan leijonankyntensä peitoten Anselmin yhdellä iskulla toteamalla vain yksikantaan, että voihan tällaista tosin kuvitella, mutta pelkästään kuviteltu on osattava erottaa todella olemassaolevasta. Kun ateisti siis nyt miettii mielessään, miten hän tämän murskaavan kritiikkinsä mahdollisimman terävästi ja voitonriemuisesti esittäisi – olisiko vaikkapa "spagettihirviö" vielä naurettavampi esimerkki vain periaatteessa kuviteltavissa olevasta olennosta kuin "pizzahirviö" – Anselm tyynen viileästi päättääkin pitkän puheenvuoronsa kysäisemällä häneltä, voisiko hän jollain tavoin perustellusti kiistää väitteen, jonka mukaan sellainen, joka on välttämättä olemassa, on suurempi kuin sellainen, jonka olemassaolo on jonkinlaisesta satunnaisuudesta riippuvaisena enemmän tai vähemmän epävarmaa.

Tätäpä ei ateisti ollut tullutkaan ajatelleeksi. Hänen järkensä todistaa hänelle Anselmin olevan oikeassa: jos jonkin olemassaolo on sattumanvaraista, se ei ole yhtä hyvää tai suurta kuin sellainen olemassaolo, joka on täysin välttämätöntä ja siitä syystä varmaa. Siksi ei voi kieltää, että silloin, kun puhutaan siitä, mitä suurempaa ei voida ajatella, puhutaan sellaisesta, mikä on varmasti myös todella olemassa. Ateisti todennäköisesti ärtyy tästä ja ajattelee Anselmin huiputtaneen. Hän voi käydä mielessään läpi koko siihenastisen keskustelun ja miettiä, olisiko hänen pitänyt jo aiemmin esittää jokin painava vastalause. Hän miettii kuumeisesti, voisiko vielä tässä vaiheessa jonkin sellaisen esittää. Valitettavasti mitään toimivaa ei tule mieleen: hän olisi tosin voinut kieltäytyä koko keskustelusta, mutta se nyt ei ainakaan olisi osoittanut ateismin älyllistä ylemmyyttä; jos hän suostuu Jumalan olemassaoloa koskevaan keskusteluun, hänen on käytännön syistä pakko hyväksyä se Anselmin ehdotus, että keskustelun pohjaksi koetetaan määritellä ymmärrettävästi, mistä oikeastaan puhutaan, kun puhutaan Jumalasta – muutenhan hän kannattaisi sellaista absurdia kantaa, että voidaan väitellä järkevästi, vaikka ei edes tiedetä, puhutaanko samasta asiastakaan; kun Anselm sitten määrittelee puheen kohteen sellaisella tavalla, joka ei vetoa mihinkään pyhään tekstiin vaan pelkkiin inhimillisiin järjenkykyihin, vastalauseita tai reunahuomautuksiakaan ei pääse ateistiselta pohjalta esittämään: järkeenhän tässä keskustelussa nimenomaan oli tarkoituskin rajoittua, eihän muuta yhteistä pohjaa keskustelukumppaneilla yksinkertaisesti ollut. Näin ateisti siis tajuaa, että hänellä ei vastassaan olekaan pelkkä "pieni ja tyhmä vähemmistöryhmä" vaan viime kädessä '''oman järkensä todistus''': Anselm siis on onnistunut haastamaan todistajanaitioon vastustajansa omat järjenkyvyt. Miten ateisti nyt voisi kumota oman järkensä ja julistaa sen kelvottomaksi todistajaksi – ja esiintyä vielä sen jälkeen "paremman tiedon ja järjen valon" edustajana koppavasti niitä kohtaan, joilla on Anselmin usko?

Anselm antaa ateistille harkinta-aikaa niin paljon kuin tämä vain haluaa (nyt on jo 10. vuosisata hyvällä alulla). Kun ateisti ei enää vaadi lisää ajatteluaikaa, Anselm voi todeta tuloksen: ''modus ponens'', jota kukaan loogisesti ajatteleva ei voi kiistää, tuottaa tähän mennessä sanotusta ja ateistin ääneen tai vaikenemalla myöntämästä sen johtopäätöksen, että sellainen Jumala, jonka olemassaolosta he olivat sopineet järjen tasolla keskustelevansa, on välttämättä myös todella olemassa.

Tämä muistuttaa kompleksilukujen olemassaolon osoittamista: "imaginaarimatemaatikot" ovat pystyneet osoittamaan, että kompleksilukumatematiikka tuottaa kaikki klassisen matematiikan tulokset ja lisäksi vielä sellaisia matemaattisesti tosia tuloksia, joihin ei klassisilla lukujoukoilla ollut ylletty; tämä liittyy siihen, että kompleksilukujen joukolla on sellaisia täydellisyysominaisuuksia, joita sitä pienemmillä lukujoukoilla ei ole ja joita "reaalimatemaatikot" eivät olleet osanneet "ainoilta todellisilta luvuiltaan" toivoakaan. Tämän jälkeen "reaalimatemaatikoilla" on vain kaksi vaihtoehtoa: joko pitäytyä siihen, että vain reaalimatematiikka on "oikeaa matematiikkaa", '''"koska me olemme sitä mieltä"''', tai sitten myöntää, että heistä alun perin pelkältä mielikuvituksen leikiltä vaikuttanut imaginaarimatematiikka tosiasiassa johtikin olennaisesti parempaan ja syvempään käsitykseen matematiikan tutkimuskohteista. Jos he tämän tunnustavat, he samalla vaihtavat leiriä ja heistäkin tulee alun perin halveksimiaan "imaginaarimatemaatikkoja". – Sikäli kuin tiedän, matematiikan ammattilaisten joukossa nykyään edellätarkoitetunlaiset reaalimatemaatikot mahtuvat tyhjään joukkoon; tässä voin tosin olla väärässäkin, mutta vähintäänkin on niin, että jos heitä vielä esiintyisi, juuri heidän yleisesti katsottaisiin olevan "pieni ja tyhmä vähemmistöryhmä". Samoin aktiiviateistit ovat kaikkialla ihmisten joukossa selvänä vähemmistönä – eivätkä itsekään juuri halua muistella ateismin varaan rakennettujen suurisuuntaisten yhteiskuntakokeilujen tuloksia.

Kun nyt koko tämä Anselmin argumentti tunnetaan, voidaan lyhyesti todeta, että Jumalan olemassaolo kuuluu jo Jumalan käsitteeseen ja seuraa suoraan siitä: kun puhutaan Jumalasta, puhutaan välttämättä olemassaolevasta, itsestään olemassaolevasta, iankaikkisesti kaikkien ajan ja paikan rajoitusten ulkopuolella olemassaolevasta olennosta. Tämä '''ei''' siis kuitenkaan tarkoita sitä, että kyseessä olisi pelkkä tarkoitushakuisen kehämäinen Jumalan suora määritteleminen välttämättä olemassaolevaksi vaan nimenomaan varsinaisesta määritelmästä lähtien '''johdettu tulos''' – matematiikan terminologian mukainen ''teoreema''. Kertaalleen pätevästi johdettu teoreema on kuitenkin matematiikassakin jatkossa siinä mielessä aksioomaa muistuttavassa asemassa, että siihen voi vedota suoraan tarvitsematta johtaa sitä uudelleen: esim. kolmiolaskuissa käytetään Pythagoraan teoreemaa suoraan todistamatta sitä joka laskun yhteydessä erikseen; toistelu ei lisäisi todistuksen pätevyyteen mitään. Sama teoreemaperiaate koskee myös Jumalan olemassaoloa: elleivät antiteistit pysty kumoamaan Anselmin jumalatodistusta, kristilliset apologeetat voivat vedota siihen pätevänä järjen todistuksena Jumalan (välttämättömästi) todellisesta olemassaolosta.

Elävä kristillinen usko tarvitsee kyllä Jumalan sanan ravintoa tyytymättä pelkkiin parhaisiinkaan järjen päätelmiin (näin ilman muuta oli Anselminkin uskon laita); mutta kun apostolien tehtäviin Raamatun (2.Kor. 10.luku) mukaan kuuluu myös Jumalan tuntemista vastaan nostettujen järjen päätelmien '''kumoaminen''', voi sanoa, että argumentoinnillaankin Anselm on uskollisesti hoitanut apostolista virkaansa.

''Näköjään tämä teksti oli jäänyt allekirjoittamatta. Se on historiatietojen mukaan lisätty 20. elokuuta 2009 kello 11.46. Allekirjoituksen osalta "parempi myöhään kuin ei milloinkaan":''

--[[Käyttäjä:Apollos|Apollos]] 8. marraskuuta 2010 kello 22.31 (EET)

Jacques Ellul

2019-02-04T11:37:09Z

Apollos: /* Kulttuuriset myytit */ typofix; kh; selkeytyspyrkimyksiä

'''Jacques Ellul''' (6. tammikuuta 1912–19. toukokuuta 1994) oli ranskalainen sosiologi ja teologi, joka ajattelussaan pyrki tarkastelemaan ilmiöitä kristillisestä lähtökohdasta. Hän kritisoi kirjoissaan "teknologista yhteiskuntaa" ja käsitteli kristillisyyden ja politiikan suhdetta. Ellul syntyi Bordeaux'ssa Ranskassa, opiskeli Bordeaux'n ja Pariisin yliopistoissa ja työskenteli oikeus- ja sosiaalihistorian professorina Bordeaux'n yliopistossa.

Ellul toimi Ranskan vastarintaliikkeessä toisen maailmansodan aikana ja oli aktiivinen ekumeenisessä liikkeessä. Jacques Ellul oli naimisissa Yvette Ellulin (o.s. Lensvelt) kanssa vuodesta 1937 ja heille syntyi neljä lasta. Ellul seurasi elämänsä ohjenuorana ajatusta "'''Ajattele globaalisti, toimi paikallisesti'''".

== Kulttuuriset myytit ==
{{Pääartikkeli|[[Kulttuuriset myytit]]}}

Kullakin kulttuurilla on omat myyttinsä, jotka Ellulin määrittelyn mukaan tarkoittavat itsestäänselväksi koettua, kokonaisvaltaista ja motivoivaa mielikuvaa siitä, mikä on inhimillisen olemassaolon ehdoton perusta.

Yksi oman aikamme myyteistä on usko jatkuvan kehityksen väistämättömyyteen. Tämän myytin mukaan ihmiskunta täydellistyy, kunhan sille vain annetaan riittävästi aikaa; näin ollen kaikki uusi on kehittyneempää ja siten parempaa. Myyttinen on sekin usko, että tieteen edistyminen ratkaisee ennen pitkää kaikki ihmiskunnan ongelmat.

Lisäksi on onnellisuuden myytti, jonka mukaan onni on ihmisen helposti saavutettavissa, kunhan hän vain toteuttaa halujaan vapaasti. – Ihmisen arvotajun vuoksi onnellisuus jää häneltä kuitenkin todellisuudessa saavuttamatta, ellei hän voi kokea elämäänsä arvokkaaksi ja mielekkääksi.

Ellulin mukaan moderni länsimainen ihminen ei saa pyhän kokemuksia niinkään perinteisten uskontojen välityksellä, vaan esimerkiksi ihaillessaan tekniikan ja tieteen uusimpia saavutuksia tai rikkoessaan perinteen asettamia rajoja ja kokiessaan siitä seuraavaa vapauden tunnetta.

== Teokset ==

* Étude sur l'évolution et la nature juridique du Mancipium. Bordeaux: Delmas, 1936.
* Le fondement théologique du droit. Neuchâtel: Delachaux & Niestlé, 1946.
* The Theological Foundation of Law. Trans. Marguerite Wieser. Garden City NY: Doubleday, 1960. London: SCM, 1961. New York: Seabury, 1969.
* Présence au monde moderne: Problèmes de la civilisation post-chrétienne. Geneva: Roulet, 1948. Lausanne: Presses Bibliques Universitaires, 1988.
* The Presence of the Kingdom. Trans. Olive Wyon. Philadelphia: Westminster, 1951. London: SCM, 1951. New York: Seabury, 1967. Colorado Springs: Helmers and Howard, 1989.
* Le livre de Jonas. Paris: Cahiers Bibliques de Foi et Vie, 1952.
* The Judgment of Jonah. Trans. Geoffrey W. Bromiley. Grand Rapids: Eerdmans, 1971.
* L'homme et l'argent (Nova et vetera). Neuchâtel: Delachaux & Niestlé, 1954. Lausanne: Presses Bibliques Universitaires, 1979.
* Money and Power. Trans. LaVonne Neff. Downers Grove IL: InterVarsity Press, 1984. Basingstoke, England: Marshall Pickering, 1986.
* La technique ou l'enjeu du siècle. Paris: Armand Colin, 1954. Paris: Économica, 1990.
* '''The Technological Society'''. Trans. John Wilkinson. New York: Knopf, 1964. London: Jonathan Cape, 1965. Rev. ed.: New York: Knopf/Vintage, 1967. with introduction by Robert K. Merton (professor of sociology, Columbia University).
** Tämä saattaa olla hänen tunnetuin teoksensa. Aldous Huxley toi ranskankielisen laitoksen englantilaisen kustantajan tietoisuuteen ja saattoi sen siten englanninkielisten lukijoiden ulottuville. '''Theodore Kaczynski''' sanoi lukeneensa kirjan viisi kertaa.
* Histoire des institutions. Paris: Presses Universitaires de France; volumes 1 & 2, L'Antiquité (1955); vol. 3, Le Moyen Age (1956); vol. 4, Les XVIe-XVIIIe siècle (1956); vol. 5, Le XIXe siècle (1789–1914) (1956).
* Propagandes. Paris: A. Colin, 1962. Paris: Économica, 1990
* Propaganda: The Formation of Men's Attitudes. Trans. Konrad Kellen & Jean Lerner. New York: Knopf, 1965. New York: Random House/ Vintage 1973
* Fausse présence au monde moderne. Paris: Les Bergers et Les Mages, 1963.
* False Presence of the Kingdom. Trans. C. Edward Hopkin. New York: Seabury, 1972.
* Le vouloir et le faire: Recherches éthiques pour les chrétiens: Introduction (première partie). Geneva: Labor et Fides, 1964.
* To Will and to Do: An Ethical Research for Christians. Trans. C. Edward Hopkin. Philadelphia: Pilgrim, 1969.
* L'illusion politique. Paris: Robert Laffont, 1965. Rev. ed.: Paris: Librairie Générale Française, 1977.
* The Political Illusion. Trans. Konrad Kellen. New York: Knopf, 1967. New York: Random House/Vintage, 1972.
* Exégèse des nouveaux lieux communs. Paris: Calmann-Lévy, 1966. Paris: La Table Ronde, 1994.
* A Critique of the New Commonplaces. Trans. Helen Weaver. New York: Knopf, 1968.
* Politique de Dieu, politiques de l'homme. Paris: Éditions Universitaires, 1966.
* The Politics of God and the Politics of Man. Trans./ed. Geoffrey W. Bromiley. Grand Rapids: Eerdmans, 1972.
* Histoire de la propagande. Paris: Presses Universitaires de France, 1967, 1976.
* Métamorphose du bourgeois. Paris: Calmann-Lévy, 1967. Paris: La Table Ronde, 1998.
* Autopsie de la révolution. Paris: Calmann-Lévy, 1969.
* Autopsy of Revolution. Trans. Patricia Wolf. New York: Knopf, 1971.
* Contre les violents. Paris: Centurion, 1972.
* Violence: Reflections from a Christian Perspective. Trans. Cecelia Gaul Kings. New York: Seabury, 1969. London: SCM Press, 1970. London: Mowbrays, 1978.
* Sans feu ni lieu: Signification biblique de la Grande Ville. Paris: Gallimard, 1975.
* The Meaning of the City. Trans. Dennis Pardee. Grand Rapids: Eerdmans, 1970. Carlisle, Cumbria, England: Paternoster, 1997.
* L'impossible prière. Paris: Centurion, 1971, 1977.
* Prayer and Modern Man. Trans. C. Edward Hopkin. New York: Seabury, 1970, 1973
* Jeunesse délinquante: Une expérience en province. Avec Yves Charrier. Paris: Mercure de France, 1971. 2nd ed.: Jeunesse délinquante: Des blousons noirs aux hippies. Nantes: Éditions de l'AREFPPI, 1985.
* De la révolution aux révoltes. Paris: Calmann-Lévy, 1972.
* L'espérance oubliée. Paris: Gallimard, 1972.
* Hope in Time of Abandonment. Trans. C. Edward Hopkin. New York: Seabury, 1973.
* Éthique de la liberté, 2 vols. Geneva: Labor et Fides, I:1973, II:1974.
* The Ethics of Freedom. Trans. and ed. Geoffrey W. Bromiley. Grand Rapids: Eerdmans, 1976. London: Mowbrays, 1976.
* Les nouveaux possédés. Paris: Arthème Fayard, 1973.
* The New Demons. Trans. C. Edward Hopkin. New York: Seabury, 1975. London: Mowbrays, 1975.
* L'Apocalypse: Architecture en mouvement. Paris: Desclée, 1975.
* Apocalypse: The Book of Revelation. Trans. George W. Schreiner. New York: Seabury, 1977.
* Trahison de l'Occident. Paris: Calmann-Lévy, 1975.
* The Betrayal of the West. Trans. Matthew J. O'Connell. New York: Seabury,1978.
* Le système technicien. Paris: Calmann-Lévy, 1977.
* The Technological System. Trans. Joachim Neugroschel. New York: Continuum, 1980.
* L'idéologie marxiste chrétienne. Paris: Centurion, 1979.
* Jesus and Marx: From Gospel to Ideology. Trans. Joyce Main Hanks. Grand Rapids: Eerdmans, 1988.
* L'empire du non-sens: L'art et la société technicienne. Paris: Press Universitaires de France, 1980.
* La foi au prix du doute: "Encore quarante jours . . ." Paris: Hachette, 1980.
* Living Faith: Belief and Doubt in a Perilous World. Trans. Peter Heinegg. San Francisco: Harper and Row, 1983.
* La Parole humiliée. Paris: Seuil, 1981.
* The Humiliation of the Word. Trans. Joyce Main Hanks. Grand Rapids: Eerdmans, 1985.
* Changer de révolution: L'inéluctable prolétariat. Paris: Seuil, 1982.
* Les combats de la liberté. (Tome 3, L'Ethique de la Liberté) Geneva: Labor et Fides, 1984. Paris: Centurion, 1984.
* La subversion du Christianisme. Paris: Seuil, 1984, 1994. réédition en 2001, La Table Ronde;
* The Subversion of Christianity. Trans. Geoffrey W. Bromiley. Grand Rapids: Eerdmans, 1986.
* Conférence sur l'Apocalypse de Jean. Nantes: AREFPPI, 1985.
* Un chrétien pour Israël. Monaco: Éditions du Rocher, 1986.
* Ce que je crois. Paris: Grasset and Fasquelle, 1987.
* What I Believe. Trans. Geoffrey W. Bromiley. Grand Rapids: Eerdmans, 1989.
* La Genèse aujourd'hui. Avec François Tosquelles. Ligné: AREFPPI, 1987.
* La raison d'être: Méditation sur l'Ecclésiaste. Paris: Seuil, 1987
* Reason for Being: A Meditation on Ecclesiastes. Trans. Joyce Main Hanks. Grand Rapids: Eerdmans, 1990.
* Anarchie et Christianisme. Lyon: Atelier de Création Libertaire, 1988. Paris: La Table Ronde, 1998
* Anarchy and Christianity. Trans. Geoffrey W. Bromiley. Grand Rapids: Eerdmans, 1991.
* Le bluff technologique. Paris: Hachette, 1988.
* The Technological Bluff. Trans. Geoffrey W. Bromiley. Grand Rapids: Eerdmans, 1990.
* Ce Dieu injuste . . .?: Théologie chrétienne pour le peuple d'Israël. Paris: Arléa, 1991, 1999.
* Si tu es le Fils de Dieu: Souffrances et tentations de Jésus. Paris: Centurion, 1991.
* Déviances et déviants dans notre société intolérante. Toulouse: Érés, 1992.
* Silences: Poèmes. Bordeaux: Opales, 1995.
* Oratorio: Les quatre cavaliers de l'Apocalypse. Bordeaux: Opales, 1997.
* Sources and Trajectories: Eight Early Articles by Jacques Ellul that Set the Stage. Trans./ed. Marva J. Dawn. Grand Rapids: Eerdmans, 1997.

== Ellulin kirjoituksia netissä ==

* [http://www.religion-online.org/showbook.asp?title=1506 Jacques Ellul: Politics of God and Politics of Man.]

[[Luokka:Henkilöt]]